Browsing by discipline "Maatalousekonomia"

Suomalainen siipikarjantuotantoketju toimii kansainvälisessä markkinaympäristössä, jossa toimiminen ja menestyminen edellyttävät hyvää ja alati kehittyvää kilpailukykyä. Tuotannon kilpailukyky ja tuotannon kannattavuus (nuorikko, siitosmuna, untuvikko, broilerinliha jne.) muodostuvat tuotteiden ja tuotantopanosten (eläinaines, rehu, työvoima jne.) hintojen ja tuotannon tuottavuuden perusteella. Näitä tekijöitä vertailemalla voidaan päätellä, onko tuotannolla kilpailuetua, kilpailukykyä vai kilpailuhaittaa. Tutkimuksessa tarkasteltiin broilerin haudontamunia tuottavien tilojen kilpailukykyä. Kilpailukyvyn mittareina käytettiin tuotannon kokonaistuottavuutta ja osatuottavuuksia. Lisäksi tarkasteltiin tuotannon kustannusrakennetta ja broilerinlihantuotannon markkinoita Suomessa ja maailmalla. Tutkimusaineistona käytettiin kahden suomalaisen haudontamunantuotantoa harjoittaneen tilan tilinpäätös- ja tuotantotulostietoja vuosilta 2014-2015. Vertailuaineistona käytettiin vastaavaa aineistoa kahdeksalta tanskalaistilalta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää haudontamunan tuotantokustannukset suomalaisilla ja tanskalaisilla tiloilla. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää johtuvatko erot tuotantokustannuksissa eroista tuottavuudessa, eli tuotantopanosten käytöstä suhteessa tuotokseen, vai tuotantopanosten hankintahinnoista. Aggregoidun tuottavuusindeksin perusteella tanskalaisten tilojen kokonaistuottavuus oli 18 % korkeampi kuin suomalaisten tilojen. Osatuottavuusmittausten perusteella työn tuottavuus oli tanskalaisilla tiloilla 48 % ja pääoman tuottavuus 15 % korkeampi kuin suomalaisilla tiloilla, kun työn hintana käytettiin FADN-aineiston mukaisia maakohtaisia työkustannuksia ja 5 % pääoman korkovaatimusta. Tanskalaisilla tiloilla yksikkökustannukset olivat keskimäärin suomalaisia tiloja alemmat. Suomalaisten tilojen kustannukset erosivat toisistaan siten, että suurempi suomalaistila oli yksikkökustannuksiltaan lähempänä tanskalaisten tilojen keskiarvoa kuin pienempää suomalaistilaa. Merkittävimmistä tuotantopanoksista rehun hankintahinta oli suomalaisilla tiloilla hieman alempi kuin tanskalaisilla tiloilla. Eläinkohtaisessa tuotoksessa ei ollut maiden välillä merkittävää eroa, mutta eläinten hankintakustannukset olivat tuotettua haudontamunaa kohden 28 % suuremmat suomalaisilla tiloilla. Tanskalaiset tilat olivat tila- ja kasvattamokohtaisilta eläinmääriltään suomalaisia tiloja suurempia, mikä näyttää olevan paremman tuottavuuden taustalla. Suurempi tilakoko mahdollistaa alemmat kasvatuspaikkakohtaiset investointikustannukset ja edelleen paremman pääoman tuottavuuden. Tanskassa työn hinta oli tarkasteluvuosina EU-alueen kalleinta, mikä on todennäköisesti kannustanut tehostamaan työnkäyttöä tiloilla.

Tutkielmassa tarkasteltiin stokastisen rintama-analyysin avulla suomalaisten tavanomaista tuotantotapaa harjoittavien maitotilojen teknistä tehokkuutta ja sen vaihteluita kirjanpitotiloilta vuosilta 2007–2012. Tuotosaggregaattina oli tilan kokonaissato rehuyksiköissä mitattuna. Panoksina olivat peltopinta-ala, kasvinviljelyn muuttuvat kustannukset määrällisiksi muunnettuina, kasvinviljelytyö sekä konepääoma. Tuotanto ilmensi likimain vakioskaalatuottoja. Tehokkuus oli eri mallispesifikaatioilla keskimäärin 0,7 tasolla. Vaihtelut olivat kuitenkin suuria ja joukossa esiintyi erityisen tehottomia tiloja. Tehokkuuden keskimääräinen taso laski hieman tutkimusajanjaksolla. Peltopanos selitti valtaosan sadonmuodostuksesta. Lannoitus ja kalkitus selittivät vaihtelusta toiseksi eniten. Teknisen tehokkuuden vaihtelua selitettiin havaintovuodella, eläintiheydellä, karja-kokoluokalla, nurmen viljelyosuudella, tilan maantieteellisellä sijainnilla, urakoinnin hankintamäärällä sekä päätoimisen viljelijän ikävuosilla. Suuri eläintiheys ja tilan sijainti maan keski- tai eteläosassa muodostuivat tärkeimmiksi tehokkuutta selittäviksi tekijöiksi. Nurmen vähäisempi osuus pellonkäytössä vaikutti tehokkuuteen positiivisesti osassa malleista. Viljelijän iän ja urakoinnin hankinnan tason yhteyttä tekniseen tehokkuuteen ei suoranaisesti havaittu. Keskimäärin 40 % virhetermistä jäi stokastisen vaihtelun osuudeksi. Tilakohtaisilla olosuhdetekijöillä on oletettavasti yhteys teknisen tehokkuuden tasoon. Yhdistetty tuotantorintama ei aggregointien takia huomioi riittävästi tilakohtaisia tekijöitä. Osa tehottomuutta selittävistä tekijöistä voitaisiinkin sijoittaa myös tuotantofunktioon ja ottaa siten heterogeenisuus huomioon. Teknisen tehokkuuden ja kustannustehokkuuden yhteyttä ei tarkasteltu. Maidontuotantoa kehitettäessä kasvintuotantoprosessi on merkityksellinen tekijä hajanaisen tilusrakenteen Suomessa.

Liharotuiset naudat omaavat paremman kasvupotentiaalin kuin maitorotuiset ja kasvavat pääosin suurempiin teuraspainoihin kuitenkaan rasvoittumatta liikaa. Ruhon euromääräinen arvo nousee teuraspainon noustessa sekä lihakkuusluokan parantuessa. Vastaavasti rasvaisuus vähentää ruhon arvoa. Tuottaja pystyy parhaiten vaikuttamaan naudan ruhon arvoon ruokinnalla, jolla voidaan vähentää ruhon rasvaisuutta. Ruhon arvo määritellään lakisääteisellä EUROP-luokituksella, jossa ruhosta määritetään sen lihakkuusluokka ja rasvaisuus. Tehdyn tutkimuksen perusteella teurastamolle jää paras taloudellinen tulos limousinrotuisesta ruhosta, jolla on huono lihakkuusluokka. Saatu tulos johtuu pääosin teurastamon hinnastorakenteesta. Kuitenkaan koko lihantuotantoketjun kannalta ei ole mielekästä tuottaa (pieniä ja) huonosti luokittuvia ruhoja. Regressioanalyysin perusteella teurastamon katetuottoon vaikuttaa eniten lihakkuusluokka. Kun lihakkuusluokka paranee teurastamon katetuotto pienenee. Tulosten perusteella taloudellisesti optimaalisin ruho olisi limousin rotuinen, vähärasvainen, omaisi hyvän teuraspainon, mutta ei saisi liian hyvää tulosta lihakkuusluokittelussa.

Sianlihantuotannon toimintaympäristö on muuttunut viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana merkittävästi. Porsastuotannossa yleistyivät osakeyhtiömuotoiset usean yrittäjän muodostamat yhteisyritykset 2000-luvun vaihteessa. Vuonna 2010 osakeyhtiömuotoisia porsastuotantoyrityksiä oli 19. Tutkimuksen yhdeksän yhteisomisteista porsastuotantoyritystä tuottivat vuonna 2012 noin 10 % Suomen kokonaisporsasmäärästä. Kaikki yhtiöt on perustettu ulkopuolisen työvoiman varaan, jolloin henkilöstöjohtamisen merkitys korostuu. Tutkimuksessa selvitettiin yhtiömuotoisten yhteisomisteisten porsastuotantoyritysten taloudellinen asema vuosina 2007–2011 sekä johtamisen ja toimintakulttuurin eroavaisuuksia. Tutkimuksen päätarkoituksena oli selvittää, millaista johtamista porsastuotantoyrityksissä on talouden, henkilöstön ja toimintatavan suhteen ja miten yrittäjä, työnjohtaja ja työntekijät kokevat nämä asiat. Tutkimuksessa selvitettiin myös johtamiseen liittyviä hyviä käytäntöjä sekä toimintakulttuuriin vaikutusta yhtiöiden taloudelliseen asemaan. Teoria koostuu kahdesta osasta joista ensimmäisessä käsitellään osakeyhtiömuotoisen yritystoiminnan harjoittamista ja taloudellisia seikkoja tunnuslukuanalyysin pohjaksi. Toisen osion teoria painottuu johtamisen ja toimintakulttuurin problematiikkaan. Eri tutkimusten ja tilastojen perusteella teoriaosassa on kuvattu osakeyhtiöitettyjen maatilojen taloudellista asemaa. Tutkimus on tapaustutkimustarkastelu. Yhdeksän yrityksen tilinpäätökset ja tuotantotulokset analysoitiin vuosilta 2007–2011, minkä jälkeen yrityksistä valittiin neljä, joihin tehtiin haastattelut. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina yksilöhaastatteluina yhdelle yrityksen omistajista (yrittäjä) sekä työnjohtajalle. Muuta henkilöstöä haastateltiin ryhmähaastatteluna. Puolistrukturoidun haastattelun teemat koskivat yrityksen johtamista niin talouden, henkilöstön kuin tuotannon suhteen. Lisäksi haastatteluin selvitettiin yritysten toimintakulttuuria ja ilmapiiriä. Suurten yhteisomisteisten porsastuotantotilojen taloutta on koetellut huono sianlihan hinta. Yritysten kannattavuus oli tarkasteluvuosina heikko. Tämän kokivat keskeiseksi ongelmaksi myös haastatellut yrittäjät. Vakavaraisuus oli osalla yrityksistä kohtalainen, mutta muutamilla se oli kriittisen alhainen. Näissä tapauksissa omanpääomanehtoista pääomaa oli sijoitettu pääomalainojen muodossa. Yritysten johtamisessa ja toiminnan kokonaistarkkuudessa oli eroja. Parhaimmat tuotantotulokset saavutettiin yrityksessä, jossa johtaminen oli suunnitelmallista. Suunnitelmallinen johtaminen ja toimintakulttuuri ilmenivät kaikessa toiminnassa koko henkilöstön keskuudessa niin, että porsaiden hoitotyö oli yhdenmukaista ja tulosten seurantaan niin talouden kuin tuotannon suhteen kiinnitettiin erityistä huomiota. Hyvät tuotantotulokset näyttivät olevan yhteydessä niin johtamisen kokonaistarkkuuteen kuin työilmapiiriin, mihin puolestaan vaikuttaa sujuva kommunikointi.

This thesis analyses the economic effects of food loss and food waste reduction in South Ostrobothnia. The aim is to examine the economic effects when the food industry and food services are forced to reduce their existing food loss and food waste. The theoretical framework of the thesis is based on the General Equilibrium theory. The analysis is performed by using the Computable General Equilibrium (CGE) model. The analysis includes three simulations; the first targeted solely on the food industry and the second solely on food services. The third simulation includes both the food industry and food services. In all simulations, the targeted activities are forced to halve their existing food loss or food waste by reducing the use of agricultural commodities and food products as intermediate inputs. In the first simulation, the results regarding food industry food loss reduction reveal the importance of the food industry to the economy of South Ostrobothnia. The results suggest that food industry food loss reduction would be very beneficial, especially for the industry itself. The food industry would now become more competitive and be able to produce more with fewer cost. This would also decrease the prices of food products. Agriculture would also benefit from food industry food loss reduction, as the demand for agricultural commodities would increase. As the CGE model deals with all markets simultaneously, food industry food loss reduction would have an effect on other activities in the region. For the metal industry, for example, the effect would be negative. The overall GDP effect would, nevertheless, be positive. The simulation targeted on food service would yield more modest effects on specific activities, but the economic effect in terms of GDP would be positive and more significant than in the first simulation. For agriculture and the food industry the effect would be negative. This is because food services represent the end users, and their decrease of food waste reduction would result in a lower demand for agricultural commodities and food products. The results of the combined requirement for the food industry and food services to reduce their existing food loss and waste simultaneously introduces a balance between the results of the first two simulations. The results indicate that reduction efforts targeted on both the food industry and food services would yield the largest gains. In the third simulation, the economic effect would be positive in terms of employment, household income and GDP, for example. From a policy point of view, the results suggest that it would be important to target policy measures at all agents of the food chain. In this regard, suitable policy measures should include policy targets to avoid food losses and food waste as such and also targets to find ways to utilize the already existing food waste and losses. For possible future research, further attention would be required to examine the economic effects of food loss and food waste reduction, in particular, at regional level.

Euroopan Unionissa ja Suomessa maatalouden ympäristöpolitiikan tärkeimpänä yksittäisenä politiikkainstrumenttina on ollut ympäristötuet. Tukijärjestelmällä saavutetut tulokset ovat kuitenkin olleet ristiriitaisia ja monissa tutkimuksissa on havaittu, ettei järjestelmä ole saavuttanut sille asetettuja ympäristötavoitteita. Nykyjärjestelmän osoittautuessa paikoin tehottomaksi ympäristöhyötyjen tuottajaksi on viime aikoina esitetty useaan otteeseen ympäristötukimaksujen tiukempaa sitomista ympäristön tilassa havaittaviin konkreettisiin tuloksiin. Tällöin puhutaan niin kutusutusta tulospohjaisesta mallista. Tässä tutkielmassa selvitettiin tulospohjaisen politiikkainstrumentin käyttöönoton mahdollisuutta Suomen maatalouden ympäristöpolitiikassa. Tutkimus toteutettiin kustannus-hyötyanalyysinä (ex ante) ja siinä verrattiin tulospohjaisen mallin oletettuja hyötyjä ja kustannuksia nykyisen toimintopohjaisen mallin jatkamiseen. Kustannusten ja hyötyjen jaottelussa käytettiin pohjana OECD:n (2010) ympäristöpoliittisen instrumentin arviointikriteereistä johdettuja muuttujia. Ympäristövaikutukset kvatifioitiin maksuhalukkuusmenetelmän perusteella. Kustannus-hyötyanalyysin laskenta suoritettiin excel – taulukkolaskentaohjelmalla. Kustannus-hyötyanalyysin perusteella tulospohjaisen mallin tuoma potentiaalinen rahamääräinen nettohyöty on merkittävä, noin 208 miljoonaa euroa vuositasolla. Tähän vaikuttaa erityisesti instrumentin oletettu parempi ympäristötehokkuus. Tutkimuksen lopuksi suoritettiin herkkyysanalyysi, jolla tutkittiin maksuhalukkuuden, tuottajien osallistumisprosentin ja epävarmojen muuttujien vaikutusta lopputulokseen. Näistä tuottajien osallistumisprosentti vaikutti tulospohjaisen mallin tuomaan potentiaaliseen hyötyyn eniten. Tuottajien osallistumisprosentin lasku alle 50 prosentin muuttaa mallin nettohyödyn negatiiviseksi verrattuna nykymalliin. Maksuhalukkuuden muutokset pienentävät oletetusti nettohyötyä, mutta eivät merkittävästi. Epävarmojen muuttujien vaikutukset eivät olleet herkkyysanalyysin perusteella merkittäviä. Tulosten perusteella tulospohjainen malli omaa huomattavaa potentiaalia maatalouden ympäristöpolitiikan vaikuttavuuden parantamisessa. Politiikan suunnittelussa on tärkeää kiinnittää huomiota mallin käytännön toteutukseen ja erityisesti houkuttelevuuteen tuottajien näkökulmasta. Kunnollisella pilotoinnilla voidaan sulkea pois monia tässä tutkimuksessa havaittuja epävarmuustekijöitä.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää mikä tuotantofunktion muoto kuvaa parhaiten mallasohran satovastetta. Toisena tavoitteena oli tarkastella miten panos- ja tuotoshintojen vaihtelu vaikuttaa optimaaliseen typpilannoituksen tasoon mallasohran tuotannossa, kun huomioidaan mallasohran laatuvaatimukset. Tutkimuksen teoriaosassa tarkastellaan ensin lannoitteiden ja mallasohran hintojen kehitystä 2000-luvulla. Tämän jälkeen käsitel-lään kasvin sadonmuodostukseen liittyviä sisäisiä ja ulkoisia tekijöitä. Typpilannoitus on keskeisimpiä kasvin kasvuun vaikuttavia tekijöitä. Varsinkin mallasohran viljelyssä typpilannoituksen oikealla tasolla on keskeinen rooli, koska typpilannoitus vaikuttaa sadon proteiinipitoisuuteen, joka on mallasohran keskeisimpiä laatuvaatimuksia. Teoriaosassa käsitellään myös mallasohran viljelyä Suomessa. Teoriaosassa tarkastellaan myös tuotantofunktiomuotoja ja klassiseen tuotantofunktioon liittyviä oletuksia sekä aiempia tutkimuk-sia, jotka liittyvät typen satovastetta kuvaavien tuotantofunktiomuotojen vertailuun. Tutkimuksessa käydään läpi myös taloudelli-sen optimin määrittämistä tuotantofunktiosta. Tutkielman aineistona on Yaran Kotkaniemen tutkimusasemalla kerätty mallasohran lannoituskoeaineisto vuosilta 2009‒2018. Aineisto sisältää 21 mallasohralajikkeen lannoituskoetietoja. Aineiston lannoituskokeissa on lajikkeesta ja vuodesta riippuen 1‒4 kerrannetta ja aineisto sisältää yhteensä 368 havaintoa. Tutkimusmenetelmänä on regressioanalyysi ja vertailtavat funktiomuodot kvadraattifunktio, Mitscherlich-funktio, neliöjuurifunktio sekä lineaarinen funktio tasanteella. Tutkimuksen tulosten perusteella mallasohran typpilannoituksen satovastetta kuvasi parhaiten kvadraattifunktioon sekä Mitscher-lich-funktioon perustuvat mallit. Neliöjuurifunktioon perustuvien mallien antama lannoitussuositus oli epärealistisen korkea, jonka vuoksi mallia tarkasteltiin lisäämällä siihen toisen asteen termi. LRP-mallin BIC-testisuure ei myöskään poikennut juurikaan muista malleista, mutta testisuure oli hieman muita malleja suurempi, jolloin malli ei selittänyt datan kokonaisvaihtelua yhtä hyvin kuin muut mallit. Tutkimuksessa vertailtiin estimoitujen funktioiden taloudellisesti optimaalisia lannoitustasoja lannoitteen ja mallasohran vuosien 2009, 2014 ja 2017 hintasuhteilla. Sadon enimmäisvalkuaispitoisuuden aiheuttama rajoite rajoitti lannoitusta ainoastaan vuoden 2009 lannoitteen ja mallasohran hintasuhteella. Vuosien 2014 ja 2017 hintasuhteilla taloudellisesti optimaalinen lannoitustaso oli alempi kuin valkuaispitoisuuden aiheuttama rajoite.

Tutkimuksissa on todettu, että maatalousyrittäjille sattuu enemmän tapaturmia kuin työelämässä yleensä. Vuosittain noin 7 % maa-talousyrittäjistä joutuu tapaturman uhriksi töitä tehdessään. Luku on pysynyt lähes samana viimeisen 25 vuoden aikana. Työtapa-turmia ei kuitenkaan satu kaikille maatalousyrittäjille tasaisesti. Joillekin tapaturmia ei satu lainkaan ja toisille niitä sattuu vuosittain, jopa useampia vuodessa. Tässä tutkielmassa oli tarkoitus tutkia, onko olemassa sellaisia tilatason tekijöitä, mitkä altistavat maata-lousyrittäjiä työtapaturmille. Tutkielmassa pyrittiin selvittämään myös, mitkä tekijät vaikuttavat työtapaturmien vakavuuteen. Tutkielmassa käytettiin Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen (Mela) tilastoista ajettua aineistoa, mikä sisälsi tiedot vuosina 2014 - 2016 pakollisella MYEL-vakuutuksella vakuutetuista tiloista, vapaaehtoisella tapaturmavakuutuksella (MATA) vakuutetuista tiloista sekä näille tiloille sattuneista työtapaturmista. Aineisto analysoitiin SPSS-ohjelman avulla ja tutkimusmenetelminä käytettiin sekä tavan-omaista että logistista regressioanalyysiä. Analyysin perusteella aineistosta löytyi maatilojen tapaturma-alttiuteen yhteydessä olevia tekijöitä. Näitä olivat MYEL-vakuutetuilla tiloilla maatilataloudesta saatu kokonaistyötulo, maatilataloudesta saatu pakollisella vakuutuksella vakuutettu työtulo, pakollisesti ja vapaaehtoisesti maatilataloudesta vakuutettujen yrittäjien määrä sekä pellon ja metsän pinta-alat. MATA-vakuutetuilla tiloilla vastaa-vat tekijät olivat tilan työtulo, yrittäjinä ja perheenjäseninä vakuutettujen henkilöiden määrä sekä pellon pinta-ala. Kaikki edellä maini-tut tekijät ovat sidoksissa tuotannon laajuuteen ja sitä kautta oletettavasti myös tiloilla tehtyyn työmäärään. Työtapaturmien vakavuuteen olivat puolestaan vahvimmin yhteydessä vahingoittuneen ikä, työtulo ja vakuutuksen vapaaehtoisuus. Näistä työtulon suuruus ja vakuutuksen vapaaehtoisuus lyhensivät työtapaturmista aiheutuneiden sairauslomien pituutta, kun taas korkeampi ikä pidensi sairauslomia. Merkitsevyystasolla p=0.05 muita työtapaturmien vakavuuteen yhteydessä olevia tekijöitä olivat vahingon sattuminen huhtikuussa, heinäkuussa ja syyskuussa sekä vahingon sattuminen asunnon ja työpaikan välisellä mat-kalla. Huhtikuussa, heinäkuussa ja syyskuussa sattuneet työtapaturmat olivat analyysin perusteella vähemmän vakavia tammikuun verrokkijaksoon verrattuna ja asunnon ja työpaikan välisellä matkalla sattuneet työtapaturmat olivat vakavampia kuin maatalousyrit-täjätyössä sattuneet vahingot. Vaikka tutkielmassa käytetty aineisto oli suuri ja sisälsi paljon havaintoja, jäivät kaikkien mallien selitysasteet alhaisiksi. Tämä on toisaalta luonnollista, sillä tapaturma-alttiuteen ja tapaturmien vakavuuteen vaikuttaa moni tekijä, joita ei aineistossa ollut mukana. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi maatalousyrittäjien henkilökohtaiset ominaisuudet sekä maatiloilla olevat puitteet. Näitä ominai-suuksia on hankala myös mitata ja vertailla. Niiden tutkiminen olisi jatkossa kuitenkin mielenkiintoista.

Uusilla jalostusmenetelmillä voidaan nopeuttaa karjan perinnöllistä edistymistä, mutta niiden käyttö myös lisää kustannuksia. Tässä tutkimuksessa selvitettiin genomisen valinnan ja sukupuolilajitellun siemenen käytön taloudellista kannattavuutta lypsykar-jatilalla. Tarkastelukulmana oli karjan sisäisen lehmävalinnan tehostaminen. Tutkimuksessa arvioitiin, saadaanko lisäpanostus jalostukseen nettotuottoina takaisin lyhyellä, viiden vuoden tarkasteluperiodilla. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Savonia ammattikorkeakoulun Maili-hankkeen kanssa ja tutkimuksessa oli mukana pohjoissa-volaisia maitotiloja C2-tukialueelta. Tiloja oli yhteensä 15 ja ne olivat noin 30-, 65- ja 130-lehmän karjoja. 30-lehmän karja edus-taa tämän hetken keskivertokokoa ja näillä tiloilla oli parsinavetta. Isommat karjat olivat automaattilypsyllä toimivia pihattoja. Läh-tötietoina käytettiin tilojen vuoden 2012 tuotosseurannan ja kirjanpidon tietoja. Tutkimustilojen keskituotos oli keskimäärin 9834 kg, jalostusarvojen ja odotusarvojen keskiarvo oli 4,2. Poistoprosentti oli tutkimustiloilla keskimäärin 29,8, vasikkakuolleisuus 7,5 prosenttia ja siemennyksiä yhtä poikimista varten tarvittiin keskimäärin 2,0. Tutkimusmenetelmänä käytettiin nettonykyarvolaskentaa, jossa nettokassavirrat diskontattiin nykyhetkeen, koska tulot ja menot kertyvät eri ajankohtina. Korkokantana käytettiin 5 prosenttia. Tarkastelussa käytettiin osittaisbudjetointia, jossa otetaan huomi-oon kassavirrat, joihin jalostusmenetelmät vaikuttavat. Lypsykarjalle genomisen valinnan käyttö aiheuttaa kustannuksia näyt-teidenoton ja -määritysten muodossa. Hyödyt puolestaan konkretisoituivat arvosteluvarmuuden paranemisena, joka vaikutti suo-raan perinnöllisen edistymisen suuruuteen. Tutkimuksessa käytettiin Illumina Bovine54K- ja Illumina Bovine3K-lastujen arvoste-luvarmuuksia, koska Illumina Bovine10K-lastun arvosteluvarmuus ei ollut tutkimushetkellä saatavilla. Hintoina on käytetty 54K- ja 10K-lastujen hintoja. 54K-lastua kutsutaan MD- eli medium density -lastuksi ja 10K- ja 3K-lastuja LD eli low density -lastuiksi. Sukupuolilajitellun siemenen käytöllä pystyttiin vaikuttamaan valinnan ankaruuteen. Tällöin tarvittiin pienempi määrä lehmiä ja hiehoja tuottamaan uudistukseen tarvittavat eläimet, koska lehmävasikoiden todennäköisyys nousi lajitellun siemenen ansiosta 49 prosentista 90 prosenttiin. Sukupuolilajiteltu siemen lisäsi kuitenkin kuluja, koska siemenannosten hinnat olivat lajittelematonta siemenannosta korkeampia. Kustannuksia lisäsi myös lajitellun siemenen heikompi tiineyttämiskyky perinteiseen verrattuna. X-lajitellun siemenen käyttö lisäsi lehmävasikoiden määrää, jolloin tilalta välitykseen menevien sonnivasikoiden määrä väheni. Laji-tellun siemenen käyttö mahdollisti liharotusiemennysten lisäämisen. Uusien jalostusmenetelmien vaikutusta tutkittiin arvioimalla niiden aikaansaamaa muutosta maitotuotokseen, hedelmällisyyteen, utareterveyteen ja kestävyyteen yhden valintakierroksen aikana. Kustannukset ja tuotot laskettiin valintavuoden lisäksi viidelle seuraavalle vuodelle, jolloin valinnasta syntyvien jälkeläisten oletettiin tuottavan karjassa kolme tuotosvuotta. Maitotuotoksen muutoksessa huomioitiin muuttuva rehuntarve ja työmäärä. Navetan täyttöasteen oletettiin lehmien osalta pysyvän vakiona. Tar-kasteluajanjakso valittiin seuraamaan nopeaa takaisinmaksua, eikä perinnöllisen muutoksen kumulatiivista vaikutusta huomioitu. Myös jalostuseläinkauppa on tästä tarkastelusta rajattu pois. Tämän tutkimuksen mukaan uudet jalostusmenetelmät eivät olleet kannattavia vuoden 2013 hintatason mukaan. Lajitellun sie-menen käyttö ei ollut kannattavaa, koska sitä käytettäessä sonnivasikoiden määrä väheni ja sitä kautta välitysvasikkatulot piene-nivät. Tilojen kannattaisi maksaa lajitellusta siemenannoksesta keskimäärin 5,50 euroa alhaisempaa hintaa kuin lajittelematto-masta siemenannoksesta. Lajiteltua siementä käytettäessä liharoturisteytyssiemennyksiä voitiin lisätä noin 8 prosenttiyksikköä. Ilman lihasonnien käytön lisäämistä lajitellun siemen käyttö oli enemmän kannattamatonta. MD-lastulla genomisen valinnan kannattava enimmäishinta oli 36–43 euroa riippuen siitä, tehtiinkö määritettävissä eläimissä esivalintaa. LD-lastulla vastaavat enimmäishinnat olivat 34–41 euroa. Lajitellun siemenen käyttö yhdessä genomisen valinnan kanssa ei muuttanut MD-lastun enimmäishintoja, mutta LD-lastun kanssa enimmäishinnat putosivat 30–36 euroon.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää maatalousyritysten vakuuksien muodostumista Etelä-Pohjanmaan Osuuspankin suurimmilla maatiloilla sekä tutkia vaikuttaako konttori, velkamäärä, liikevaihto ja tuotantosuunta pellon vakuusarvoon. Tutkimuksen aineisto koostui pankin konttoreiden 145 velkaisimmasta maatilayrityksestä. Näiden tilojen vastuut olivat yli 350 000 euroa. Aineiston analysoinnissa käytettiin ristiintaulukointia, varianssianalyysia, t-testiä ja regressioanalyysiä. Maatalouden rakennekehitys on ollut voimakasta viimeisien vuosien aikana ja investoinnit ovat vaatineet yhä enemmän vierasta pääomaa. Vieraan pääoman kasvava määrä aiheuttaa haasteita pankeille. Suurten asiakasriskien takia pankkien riskienhallinnan täytyy olla kunnossa. Vakuudet ovat pankin kannalta tärkein riskienhallintakeino ja niiden merkitystä ei voi liikaa korostaa. Tutkimuksen teoriaosassa käsitellään maatalouden rakennekehitystä, rahoitusta, riskienhallintaa ja vakuuksia. Tutkimustilat jaettiin ryhmiin konttorin, tuotantosuunnan ja velkaisuuden mukaan. Tutkimustilojen vakuudet muodostuivat pellosta, metsästä, tuotantorakennuksesta, yrityskiinnityksestä ja muista vakuuksista. Pelto oli vakuutena 137 tilalla, metsä 132 tilalla, tuotantorakennus 131 tilalla, muu vakuus 131 tilalla ja yrityskiinnitys 92 tilalla. Laskennallista vakuusvajetta oli 45 tilalla. Tuotantosuunnittain tarkasteltuna pellon osuus vakuutena oli suurin kasvitiloilla ja kotieläintiloista maitotiloilla. Pienin pellon osuus oli siipikarjatiloilla, joilla oli puolestaan suurin rakennusten osuus. Velkamäärän mukaan tarkasteltuna tuotantorakennuksen osuus vakuuksista oli suurin ja pellon osuus pienin suurimmassa velkaluokassa. Myös vakuusvajeen määrä suurimmassa velkaluokassa oli suurin (10 %). Konttorin vaikutus pellon vakuusarvoon oli tilastollisesti erittäin merkitsevä varianssianalyysin mukaan. T-testin mukaan Jalasjärven konttorin alueella pellon arvostus oli tilastollisesti merkitsevästi alempi kuin muilla alueilla. Tuotantosuunnittain tarkasteltuna t-testin mukaan ainoastaan sianlihantuotannossa p-arvo oli tilastollisesti melkein merkitsevä. Tutkimuksessa tuli selkeästi ilmi se, miten maatilayritysten vakuudet muodostuvat konttorin/alueen, tuotantosuunnan ja velkamäärän mukaan. Regressioanalyysin mukaan velkamäärällä oli tilastollisesti merkitsevä positiivinen vaikutus pellon arvostukseen. Sianlihantuotantoa harjoittavilla tiloilla pellon vakuusarvo oli korkeampi kuin muissa tuotantosuunnissa. Konttoreilla oli myös tilastollisesti yhteys pellon vakuusarvoon. Regressioanalyysin avulla saatiin vastaukset tutkimuksen alussa asetettuihin kysymyksiin. Maatilojen rakennekehitys on ollut voimakasta ja velat ovat keskittyneet pienelle joukolle maatiloja. Pankin kannalta riski keskittyy näihin tutkimustiloihin, jotka vastaavat pankin maatalouden velkamäärästä 70 %. Lainoja tulisi hinnoitella riskin mukaan ja siinä vakuuksilla on merkittävä rooli. Tuotantorakennuksen ja yrityskiinnityksen osuus vakuuksista kasvoi velkamäärän kasvaessa, joka lisää pankin riskiä entisestään.