Browsing by discipline "Uskontotiede"

Tarkastelen tutkielmassani etelä-ranskalaisen pyhimyksen, Sainte Saran, pyhimyskulttia sekä pyhimyksen palvontaan liittyviä materiaalisen uskonnon piirteitä. Muita tässä tutkielmassa tarkastelemiani teemoja ovat pyhimykseen samastuminen, pyhimyksen käyttö erilaisten intressien välikappaleena sekä pyhimykseen attribuoitu toimijuus, eli agenssi, ja sen ilmenemismuodot. Kuljetan Sainte Saran taustalla ja rinnalla myös Neitsyt Marian ja Magdalan Marian pyhimyskultteja Etelä-Ranskassa. Tutkielmassani vertailen kyseisten pyhimyskulttien kehitystä ja erityispiirteitä sekä analysoin näiden myötä aineistostani esiin nousevia yhteisiä nimittäjiä ja teemoja. Sainte Sara on katolisten romanien suojeluspyhimys, jonka katolinen kirkko hyväksyy, mutta jota ei ole kanonisoitu muiden virallisten pyhien joukkoon. Sainte Sara ei ole myöskään raamatullinen tai historiallinen hahmo, mikä puolestaan mahdollistaa moninaiset ja joskus ristiriitaiset tulkinnat pyhimyksen alkuperästä, hahmosta ja elämästä. Erittelen tässä pro gradussa Sainte Saraan liitettyjä pyhimyslegendoja ja uskomuksia; osa näistä on kerätty kentältä kaupungin paikallisten romanien ja valtaväestön edustajien keskuudesta. Aineistoni koostuu katolilaisia pyhimyskultteja käsittelevästä tutkimuskirjallisuudesta, materiaalisen uskonnontutkimuksen teorioista sekä itse kentällä Les Saintes-Maries-de-la-Mer’in kaupungissa keräämästäni etnografisesta aineistosta, toteutetuista haastatteluista ja osallistuvasta havainnoinnista. Haastattelut ja etnografia on kerätty kesien 2012 – 2013 aikana. Hyödyntämäni materiaalisen uskonnontutkimuksen teoriat käsittelevät puolestaan erityisesti katseeseen ja kosketukseen liittyviä teemoja sekä pyhimyksen ja uskovan välisen vuorovaikutteisen toiminnan tapoja ja laatuja.. Hyödynnän taustaluvuissani Neitsyt Marian ja Magdalan Marian paikallisin kultteihin ja pyhiinvaellustoiminnan syntyyn liittyviä tutkimuksia. Pyhimyskultteja Etelä-Ranskassa käsittelevä tutkimuskirjallisuus taustoittaa ja kehystää pro gradussani Sainte Saran kultin kehitystä ja mahdollistaa erityisesti pyhimystä palvovien uskovien positioiden ja roolien tarkastelun. Sainte Saran hahmossa ja tätä representoivassa patsaassa kiteytyy teemoja, jotka kertovat sosiaalisesta ja kulttuurillisesta eriarvoisuudesta sekä myös tietynlaisesta etnisestä eksklusiivisuudesta. Nämä teemat näkyvät muun muassa tavassa, jolla pyhimykseen samastutaan ja joilla tämän hahmoa käytetään ja tuotetaan eri yhteyksissä eri tavoin. Tarkastelen tässä pro gradussa kyseisen pyhimyshahmoon liittyviä jännitteitä sekä tähän kohdistuvien erilaisten taustavoimien tuottamien motiivien ristivetoa. Aineistoni paljastaa Saran hahmon kautta vastakkain polarisoituneita teemoja, kuten katolisen kirkon institutionaalista käsitystä suhteessa kansanomaisiin ja popularisoituihin tulkintoihin Saran hahmosta ja legendasta sekä myös valtaväestön ja etnisen vähemmistön välisiä intressejä. Aineistoni pohjalta tulkitsen, että pyhimyshahmoon kiteytyy väistämättä kysymys tietyn vähemmistöryhmän oikeudesta elintapaansa ja -tilaansa. Pro gradu -tutkielmani on fragmentaarinen, mutta ainutkertainen kuvaus hyvin vähän tutkitusta Sainte Sara -pyhimyshahmosta ja tämän kultista kuten myös pyhimystä ympäröivästä, pyhän ja profaanin teemoja sekoittavasta ilmiökentästä ja mielenmaisemasta. Pro gradu -tutkielmani avaa myös useita kysymyksiä mahdollista jatkotutkimusta silmälläpitäen.

”Saving people, hunting things, the family business” on pro gradu -tutkielma televisiosarja Supernaturalin viiden ensimmäisen tuotantokauden moraalikäsityksistä. Tutkimuskysymyksenä on: Millaisia uskontofilosofisia, uskontopsykologisia ja uskontotieteellisiä keskusteluja moraalista on löydettävissä Supernaturalin tarinasta? Aikaisemmassa tutkimuksessa annetaan katsaus sekä yleiseen keskusteluun uskonnosta ja moraalista että siihen liittyvästä televisiotutkimuksesta, ja lisäksi valotetaan televisiosarja Supernaturalista tehtyä aikaisempaa tutkimusta. Taustaluvuissa kerrotaan yleisestä moraalin ja uskonnon välisestä suhteesta ja kuinka se on muotoutunut historian ja tutkimuksen myötä. Näkökulmina ovat moraalin biologiset lähtökohdat, ryhmäajattelu ja moraalin pohjautuminen intuitioon, mutta myös uskonnonfilosofiset ja kognitiivisen uskontotieteen teoriat. Menetelmäluvussa esitellään tutkimusmenetelmänä käytetty sisällönanalyysi, tutkimuskysymys ja tutkimuksen eteneminen. Tutkielma etenee Supernatural sarjan 1–5 tuotantokausien peilaamiseen kognitiivisen dissonanssin, välineellistämisetiikan ja ryhmäeettisen toiminnan kautta, pyrkimyksenä muodostaa kokonaiskuvaa sarjassa esitetystä moraalikäsityksistä ja niiden perusteista, sarjan omista temaattisista lähtökohdista käsin. Hypoteesina on, että Supernaturalin moraalikäsitykset nähdään kytkettyinä sisä- ja ulkoryhmiin, joista sisäryhmänä voidaan nähdä luonnolliset eli inhimilliset toimijat ja ulkoryhmänä taas yliluonnolliset toimijat. Analyysissa tarkastellaan eri näkökulmien kautta sitä, millaisia määritelmiä Supernaturalissa annetaan pahuudelle ja moraaliselle toiminnalle, miten yliluonnollinen yhdistetään pahuuteen ja millaisia sisä-ja ulkoryhmämuodostelmia sarjassa on havaittavissa. Analyysin yhteenvedossa ilmoitetaan, että tutkimuksen perusteella Supernaturalin moraali on dynaaminen ja muuttuva. Se ankkuroituu essenssiajatteluun, eli hyvän ja pahan erottelu yhdistetään käsitteisiin luonnollinen ja yliluonnollinen. Välineellistämiseettistä toimintaa sen sijaan voidaan nähdä lähinnä sarjan yliluonnollisilla toimijoilla. Välineellistäminen antaa näkökulmaa sarjan ryhmäjaoille, jotka muodostavat sarjan moraalipohjan. Erilaisten konfliktitilanteiden ja näiden mukana muodostuvien kognitiivisten dissonanssien myötä muotoutuva moraali on suoraan yhteydessä sarjan erilaisten ryhmien rakentumiselle. Johtopäätöksissä ja jatkokysymyksissä arvioidaan tutkimuksen onnistumista ja peilataan hypoteesia tutkimustuloksiin. Johtopäätöksissä todetaan hypoteesin pitäneen paikkaansa ja sisällönanalyysin koetaan olleen hyvä menetelmä kyseisen aiheen tutkimukseen. Samalla peilataan tutkimuksen tärkeyttä ja liittämistä laajemmin uskontotieteen tutkimuksen kenttään.

Tämä pro gradu –tutkielma on vertaileva maailmankuvatutkimus suomalaisten selvänäkijöiden maailmankuvasta. Selvänäkemistä ei ole Suomessa kattavasti tutkittu aiemmin, vaikka aihetta on sivuttu varsin läheltä. Tarkastelutapani selvänäkemiseen on ymmärtävä: keskityn piirtämään ymmärrettävän kuvan selvänäköisyydestä ilmiönä sekä hahmottelemaan sen taustalla vaikuttavasta maailmankuvasta selkeän kokonaisuuden. Selvänäkeminen ymmärretään tässä tutkielmassa klusteriksi yliastillisia kykyjä. Selvänäkijät itse katsovat kykynsä pohjautuvan intuitioon, ja näkevät selvänäön siten olevan mahdollinen periaatteessa kaikille ihmisille. Tutkimuskysymykseni kuuluu: minkälainen on selvänäkijöiden maailmankuva. Analysoin tutkimuskohdettani vertailemalla sitä teosofiseen oppiin ja suomalaiseen kansanuskoon, jotka toimivat tutkielmassani teoreettisina vertailupintoina. Toisena teoreettisena ratkaisuna tässä tutkimuksessa on maailmankuvan käsite, jota operationalisoin maailmankuvan Juha Malisen hahmottelemien maailmankuvan ulottuvuuksien kautta. Tutkielman aineisto on kerätty haastattelemalla kuutta ammatikseen selvänäköisyyttä harjoittavaa suomalaista - voidaan puhua tapaustutkimuksesta. Käsittelen aineistoani puhtaasti laadullisin menetelmin. Aineiston analyysissä olen käyttänyt systemaattista analyysiä. Analyysin perusteella tulen johtopäätökseen, että suomalaisten selvänäkijöiden maailmankuvassa on selviä yhteneväisyyksiä sekä teosofiseen oppiin, että suomalaiseen kansanuskoon. Keskeisimmin tämä ilmenee siten, että selvänäkijöiden maailmassa henkinen taso on luonnollinen osa elämää hyvin samankaltaisella tavalla, kuin miten se sekä keskeisten teosofisten auktoriteettien kirjallisuudessa, että suomalaisen kansanuskon maailmankuvassa ilmenee. Kansanuskoinen ajattelu tuonpuoleisen ja tämänpuoleisen sekoittumisesta arkisessa elämässä kuvaa selvänäkijöiden maailmankuvaa hyvin. Myös luonnonhenkien ja kuolleiden läsnäolo on selvänäkijöiden maailmankuvassa varsin luonnollinen asia. Teosofian osalta suuret kosmologiset käsitykset eivät juuri saaneet vastinetta kuin yhden selvänäkijän maailmankuvasta. Yleisellä tasolla yhteistä oli: käsitys yhdestä Jumalasta, sielun kuolemattomuus, jälleensyntyminen, karman laki, vapaa tahto, enkelien ja henkioppaiden läsnäolo ja heidän aktiivinen opastus, sekä käsitys ajasta suhteellisena, jopa harhaisena kokemuksena. Tulokseni osoittavat, että tämän päivän selvänäkijöiden maailmankuvalla on ilmeisiä kytköksissä muihin sellaisiin maailmankuviin, missä intutitiivinen lähestymistapa elämään on keskeisessä roolissa: teosofiaan ja suomalaiseen kansanuskoon. Kultturissamme on käynnissä muutos jossa vanhat uskonnolliset instituutiot menettävät vaikutusvaltaansa ja vaihtoehtoiset henkiset suuntaukset ovat nousussa. Selvänäkeminen on ilmiönä osa nousevaa trendiä, mutta myös taustalla vanhoissa isoissa uskonnoissa. Tämän tutkimuksen perusteella suomalainen selvänäkeminen on kytköksissä myös suomalaiseen kansanuskoon ja sen perinteeseen. Toivon että suomalainen selvänäköisyys nousee jatkossa osaksi tutkimuksellista keskustelua.

Tutkielmani käsittelee suomalaisen yleiskristillisen medialähetysjärjestö IRR-TV:n ja yli seitsemänkymmenen kristillisen järjestön ja seurakunnan kanssa yhteistyössä toteuttamaa yhteiskristillistä Mahdollisuus Muutokseen -nimistä suurkaupunkimissiota, joka järjestettiin pääkaupunkiseudulla aikavälillä 15.9 - 15.10.2011. Tutkielmassani analysoin kampanjan julkaisemia muutostarinoita, joissa tarinoiden kirjoittajat kuvaavat elämänsä muuttumista uskonnollisen kääntymisensä jälkeen. Tutkielmani tutkimuskysymyksiä ovat: minkälaisia kääntymiskokemuksia Mahdollisuus Muutokseen -kampanjassa esiintyvillä ihmisillä on? Millaiset piirteet niissä korostuvat? Miten Mahdollisuus Muutokseen -kampanjassa esiintyvät ihmiset käyttävät uskonnollisia attribuutioita tulkitessaan ja selittäessään tapahtumia ja käytöstään muutostarinoissaan? Millainen merkitys näillä attribuutioilla on suhteessa kirjoittajien kokemaan kääntymiseen? Tutkielmani tutkimusmenetelmänä toimii elämäkertatutkimuksessa käytettävä teorialähtöinen analyysi, joka on yksi laadullisen aineiston analyysimalleista. Kyseisessä mallissa analyysi on nimensä mukaisesti sidottu tiettyyn teoriaan, joka ohjaa analyysia. Uskonnollisten kääntymiskokemusten osalta taustateorianani toimii John Loflandin ja Norman Skonovdin muotoilema kääntymismalliteoria, jossa he erottelevat kuusi erilaista kääntymiskokemusta määrittävää tekijää, eli konversiomotiivia. Nämä motiivit ovat älyllinen, mystinen, ihastuva, kokeileva, pakottava ja herätyskokousmalli. Tällä erottelullaan Lofland ja Skonovd pyrkivät löytämään erilaisista kääntymiskokemuksista niitä parhaiten määrittävän tekijän, jota kääntymyksen kohde itse korostaa kokemuksessaan merkityksellisimpänä, omana subjektiivisena havaintonaan. Uskonnollisten attribuutioiden osalta taustateorianani toimii Bernard Spilkan ja hänen tutkijakollegoidensa uskonnon psykologialle kehittämä yleinen attribuutioteoria, jota olen täydentänyt soveltuvin osin Hjalmar Sundénin rooliteorialla sekä Kenneth I. Pargamentin uskonnollisen copingin teorialla. Yleisen attribuutioteorian avulla voidaan tunnistaa useita tilanne- ja tapahtumatekijöitä sekä yksilöä koskevia tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, että tapahtuma tai käytös attribuoidaan uskonnolliseksi luonnollisen tulkinnan sijasta. Tutkielmani on luonteeltaan tapaustutkimus koskien Mahdollisuus Muutokseen -kampanjan muutostarinoiden kirjoittajien uskonnollisia kääntymiskokemuksia ja uskonnollisia attribuutioita, eikä sen tarkoituksena ole tuottaa yleistettävää tietoa kyseisistä ilmiöistä. Tutkimustuloksina esitän, että Mahdollisuus Muutokseen -kampanjan muutostarinoiden kääntymiskokemuksissa korostuvat Loflandin ja Skonovdin kääntymismalleista mystinen ja ihastuva malli. Kääntymiskokemuksissa esiintyy lähes yhtä paljon sekä äkillisesti tapahtuvia, mystiset piirteet omaavia kääntymisiä kuin hitaasti ja prosessimaisesti tapahtuvia kääntymisiä. Esitän myös että kirjoittajien kääntymiskokemuksiin on vaikuttanut merkittävästi heidän eri tapahtumista tekemät uskonnolliset attribuutiot, joiden muodostamiseen on vaikuttanut useita tilannetta- ja tapahtumaa koskevia tekijöitä sekä yksilöä koskevia tekijöitä. Kampanjan kirjoittajien kääntymiskokemusten jälkeen uskonnollinen merkitys-uskomusjärjestelmä on korvannut täysin luonnolliset selitysmallit, ja näin ollen he attribuoivat kaikki tapahtumat uskonnollisista syistä johtuviksi.

Tutkielma lähestyy Vapaa katolista kirkkoa (VKK) kahden eri tutkimuskysymyksen kautta. Ensimmäisen avulla selvitetään, mikä on Vapaa katolinen kirkko, sen historia, oppi, käytännöt sekä toiminta tämän päivän Suomessa. Toinen tutkimuskysymys keskittyy Suomen VKK:n parantamiseen ja erityisesti noin kerran kuussa pidettävään Parantamispalvelukseen. Näiden tehtävien lisäksi tutkimuksen tarkoitus on tuoda VKK yleisempään tietoisuuteen 2000-luvulla, jolle ovat ominaisia erilaiset parantamismuodot ja vaihtoehtohenkisyys. Tarkastelun alla on myös haastateltavien suhde länsimaiseen lääketieteeseen, joka usein nähdään vaihtoehtoisen parantamisen vastapoolina. Tutkimus on monimenetelmäinen: aineisto on koottu haastattelujen, havainnoinnin ja kirjallisten lähteiden avulla. Haastatteluja oli yhteensä seitsemän ja niiden avulla pyrittiin selvittämään, millaisia merkityksiä VKK:n jäsenet antavat sairaudelle, terveydelle ja parantamiselle. VKK on Englannissa vuonna 1916 syntynyt ja Suomeen 1920-luvulla saapunut katolista kristillisyyttä ja teosofiaa yhdistelevä liike, joka katsoo apostolisen perättäisjärjestyksensä olevan peräisin Hollannin vanhakatolisesta kirkosta. VKK:n perustajapiispat olivat teosofeja, ja tänä päivänä monet jäsenet kuuluvat VKK:n lisäksi Teosofiseen Seuraan. Kirkon oppi sisältää mm. uskon reinkarnaatioon, Kristus-tietoisuuteen ja karman lakiin. Tänä päivänä VKK:lla on Suomessa kaksi seurakuntaa ja se jakaa katolisen kirkon tapaan seitsemää sakramenttia. Parantamista käsittelevässä analyysissa on kaksi osaa. Ensinnä käsitellään parantamisen eri muotoja, parantavan voiman lähdettä, kirkon piirissä järjestettävää kahta eri parantamispalvelusta sekä ihmisten kokemuksia näistä. Toisessa osassa analyysin jäsentämisen apuna on käytetty Meredith McGuiren tutkimusta Ritual Healing in Suburban America. Tutkimuksen perusteella VKK voidaan luokitella länsimaisen esoterian käsitteen alle, sillä siitä löytyvät kaikki Antoine Faivren määrittelemät länsimaisen esoterian peruspiirteet. VKK näyttää istuvan hyvin 2000-luvun uushenkiseen ja parantamista painottavaan uskonnolliseen kenttään. Tutkimuksessa ilmeni, että länsimaiseen lääketieteeseen turvaudutaan, vaikka jokainen haastateltava oli kokeillut myös vaihtoehtoisia hoitomuotoja. Voidaan myös päätellä, että kaikki henkilöt VKK:ssa voivat parantaa erilaisilla vaihtoehtoisilla hoitomuodoilla, vaikkakin Parantamispalveluksen energiat on tarkoitettu kanavoitaviksi vain miespuolisille papeille.

Tutkielmassa tarkastellaan Jehovan todistaja -yhteisön vaikutusta entisten jäsenten kokemaan sosiaaliseen todellisuuteen. Työn tarkoituksena on pohtia sitä, millä tavalla yksilön omistautuminen uskonnolle vaikuttaa hänen vuorovaikutussuhteisiinsa ja minkälainen merkitys yhteisön ulkopuolisilla suhteilla on todellisuuden kokemiseen uskonnossa ollessa. Lisäksi tutkielmassa pohditaan sitä, millä tavalla yksilön uskonnollinen tausta ilmentää hänen nykyistä suhtautumistaan uskontoon. Aineistona työssä on yhdeksän entisen Jehovan todistajan haastattelut. Tutkielman aihetta on lähestytty yksilön ja uskonnon sosiaalista luonnetta ilmentävien teoreettisten näkökulmien kautta. Todellisuuden rakentuminen sosiaalisella tasolla perustuu työssäni siihen, että yksilö on jo geeniperimänsä myötä taipuvainen yhteisöllisyyteen, mikä mahdollistaa sen, että hänestä voi sosialisaation kautta tulla yhteiskunnan jäsen. Työssä uskonnon sosiaaliseen luonteeseen liittyy puolestaan ajatus yhteisesti jaetuista representaatioista ja rituaaleista, jotka toimiakseen edellyttävät yksilöltä solidaarisuutta muita ihmisiä kohtaan. Kalliiden signaalien teorian mukaisesti tarkastelen aihetta myös siitä käsin, että yksilön uhrautuminen ja sitoutuminen uskontoon kuvastavat hänen todellista sitoutumistaan uskonnollisen yhteisön elämään. Analyysini on teoriaohjautuvasta näkökulmasta toteutettu sisällönanalyysi. Siinä on huomioitu yksilöiden ainutlaatuiset kokemukset tarkastelemalla niitä ensin omassa kontekstissaan ja sen jälkeen sidottu tutkimus edellä mainittuihin teoreettisiin kehyksiin. Pyrkimyksenä on ollut luoda keskusteleva näkökulma aineiston ja teorian välille. Tutkimuksen perusteella on havaittavissa, että uskonto vaikuttaa merkittävällä tavalla yksilön elämään myös sen jälkeen, kun se ei enää ole yksilön elämässä mukana konkreettisesti. Omistautuminen uskonnolle ja sisäsyntyinen motivaatio olla yhteisön jäsen vaikuttavat kielteisellä tavalla siinä tapauksessa, kun yksilö on torjunut uskonnon ulkopuolisen elämän kokonaisuudessaan. Silloin, kun uskonnollinen aktiivisuus on pitänyt sisällään myös jonkinlaisen yhteyden ulkopuoliseen maailmaan, näyttäytyy elämä yhteisöstä poislähdön jälkeen myönteisemmässä valossa ja esimerkiksi vuorovaikutussuhteiden solmiminen ei tuota suuria vaikeuksia. Uskontoon suhtautuminen näyttää tutkimuksen perusteella olevan seurausta hyvin samankaltaisista asioista kuin, mistä sosiaalisen todellisuuden kokemisessa on kyse. Aktiivinen uskonnollinen elämä ja myönteiset kokemukset heijastavat uskontomyönteisyyttä yhteisössä ollessa, mutta mahdollinen koettu pettymys vaikuttaa siihen, että uskonto koetaan myöhemmin kielteisenä. Pääosin kielteinen asennoituminen uskonyhteisössä toimimista kohtaan korreloi jonkin asteisen uskontokielteisyyden kanssa myös poislähdön jälkeen. Loppujen lopuksi merkityksellisimmäksi asiaksi yksilön uskontokokemuksissa Jehovan todistaja -elämän jälkeen osoittautuu selkeästi kuitenkin se, että yksilöllä on vapaus valita ja tehdä juuri niin kuin itse tahtoo.

Tutkielmassa tarkastellaan miesten kertomia enkelikokemuksia. Miesten enkelikokemuksia ei ole ennen tutkittu, suurin osa enkeliuskoon ja enkelikokemuksiin liittyvästä tutkimuksesta on kohdistunut naisiin. Tutkielman keskiössä on miesten kertomat enkelikokemukset, ei miehisyyden tutkiminen sinänsä. Aineistoni koostuu itse keräämästäni haastatteluaineistosta, jonka keräsin marras-joulukuussa 2013. Haastattelin yhteensä kuutta miestä, kaikki haastattelut on tehty pääkaupunkiseudulla. Haastateltavien ikäjakauma on vaihteleva, 29-70 vuotta, keski-ikä noin 48 vuotta. Jokainen näistä kuudesta miehestä kuuluu tai on joskus kuulunut evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja tuntee perinteisiä kertomuksia enkeleistä. Kolme heistä on omaksunut myös uushenkisempää tietoa enkeleistä ja heidän tehtävistään. Jokainen haastateltava kertoi pitävänsä itseään uskonnollisena tai hengellisenä ja kertoi osallistuvansa uskonnollisiin tai hengellisiin tilaisuuksiin joko aktiivisesti tai silloin tällöin. Tarkastelen tässä tutkielmassa sitä, millä tavalla tutkittavan omaksuman tradition välittämä käsitys enkelistä näkyy hänen kertomassa enkelikokemuksessa. Tutkimuskysymyksiäni ovat, millaisia tehtäviä enkeleillä on haastattelemieni miesten kertomissa kokemuksissa ja millaisen roolin nämä miehet itse kertomissaan kokemuksissa omaksuvat? Tarkastelen myös sitä, millaisissa tilanteissa kokemuksia syntyy, sekä sitä, miltä enkeli kerrotuissa kokemuksissa näyttää, kuulostaa ja tuntuu. Tutkielmassani olleiden kuuden miehen kertomuksissa enkelikokemuksistaan on löydettävissä Sundénin rooliteorian mukaisia roolitilanteita, jotka näyttäytyivät enkelien erilaisina tehtävinä. Näitä enkelille annettuja tehtäviä olivat suojelusenkelin, henkioppaan, viestinviejän ja pahan enkelin tehtävät. Tutkittavien omat roolinotot olivat aineistossani selvästi vaikeammin löydettävissä kuin enkeleille annetut tehtävät, mutta aineistosta oli löydettävissä myös duaalisia roolitilanteita, erityisesti suojelusenkelikokemuksissa. Kuusi haastattelemaani miestä kertoivat kokeneensa erilaisia enkeleitä, erilaisissa paikoissa ja tilanteissa. Mikään tietty fyysinen paikka ei ollut todennäköisempi enkelin kohtaamispaikka, mutta kokemukseen liittyi haastattelemieni miesten mukaan useimmiten jotain elämäntilanteen kannalta merkittävää, kuten kriisi tai ahdistus. Aineistoni puitteissa voi todeta, että vaikka kristillisestä yhteisöstä oli etäännytty ja hengellinen elämä löydetty jostain uushenkisemmistä yhteisöistä, alun perin omaksuttu kuva enkelistä ei ole kokonaan hävinnyt, vaan saanut uusia muotoja ja erityispiirteitä. Haastateltavieni kertoman perusteella enkelikokemuksen taustalla voi näin vaikuttaa sekä kristillinen traditio että mahdollinen myöhempi hengellisyys, omia rooleja ja enkelien tehtäviä on mahdollista omaksua kummastakin.

Tämän tutkielman aiheena ovat suomalaiset pirukertomukset, erityisesti ne, joissa piru saapuu auttamaan ihmistä hädässä. Alustavana hypoteesina on, että suomalaisissa pirukertomuksissa esiintyvä paholaishahmo on erikoinen verrattuna muihin paholaiskertomuksiin ja ristiriitainen yleiskristillisen paholaistulkinnan kanssa. Tutkimuksen tarkoituksena on analysoida piru auttajana -kertomuksia, verrata niitä varhaisempaan kansanperinteeseen ja löytää suomalaisen pirun erityisluonne. Käyttämäni aineisto on Kansanrunousarkiston kokoelmista otsakkeen E Piru, paholainen alle kerätyt memoraatit ja uskomustarinat. Kertomuksia uudelleenluettelointia varten on yli neljä tuhatta ilman toisintoja, ja itse tutkielmaan lainauksina ovat päätyneet vain olennaisimmat ja havainnollistavimmat. Otin tutkielmaani mukaan myös muita kuin piru auttajana -kertomuksia. Muiden kertomusten avulla esittelen, millainen piru on ollut tavoiltaan ja ulkonäöltään ja mitä sen on uskottu tehneen. Verratessani pirua varhaisemman perinteen uskomusolentoihin huomasin selkeitä yhtymäkohtia. Piru omi itselleen muun muassa kalmanväen, hiisien ja maahisten rooleja, ja samantyyppiset kertomukset useista uskomusolennoista elivät rinta rinnan. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla luokittelen kertomukset sekä analysoin, millaisia ne ovat olleet. Päädyin luokittelemaan kertomukset seitsemän eri alakategorian alle. Niistä käytän aktiivisesti analyysissä vain kahta; auttamiskertomuksia (383 kappaletta) ja rankaisukertomuksia (1289 kappaletta). Rankaisukertomusten käsittely on olennaista pirun moraalinvartija-roolin kannalta, vaikka auttamiskertomukset ovatkin tutkimukseni varsinainen ydin. Analysoin, millaisesta pirun ilmentymästä on kussakin kertomuksessa kyse. Erityisesti auttamistarinoiden kohdalla piru saattoi joko auttaa pyyteettömästi, hieman vastahakoisesti tai vastalahjaa vaatien. Tutkimukseni edetessä huomasin hypoteesini pitäneen paikkansa; suomalainen pirun on vallan erikoislaatuinen. Piru auttaa ihmistä jopa pyyteettömästi sekä pitää kirkkokansan kaidalla polulla puuttuen jokaiseen syntiseen toimintaan, kuten kortinpeluuseen ja liialliseen tanssimiseen. Lisäksi piru harvoin kertomusten mukaan vaati itselleen mitään, mutta apu varsinkin esineiden muodossa sisälsi ehtoja: jos katsot terävääkin terävämmän pirun viikatteen terää, se muuttuu hyödyttömäksi havuksi. Kokonaisuudessaan pirulla oli suomalaisessa kansanperinteessä merkittävä ja melko suuri rooli, ja uskomusolentona se poikkeaa miltei täysin yleiskristillisestä paholaiskäsityksestä.

Tutkimuksessa tarkastellaan suomalais-iranilaisten perheiden juhlakulttuuria. Tarkoituksena on selvittää mitä suomalaisia, islamilaisia ja iranilaisia kalenterijuhlia perheissä vietetään. Tätä aihetta ei ole tutkittu aiemmin Suomessa. Tutkimus tehtiin haastattelemalla viiden perheen vanhempia, joissa toinen puolisoista on suomalainen ja toinen šiiauskoinen iranilainen. Kahdessa perheessä molemmat haastateltavat olivat muslimeja ja kolmessa sekauskoisia. Lisäksi tutkimusta varten haastateltiin kahden pääkaupunkiseudulla toimivan iranilaisten etnisen yhteisön puheenjohtajaa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii Catherine Bellin rituaaliteoria sekä John Berryn akkulturaatioteoria. Rituaaliteorian avulla selvitettiin juhlapäivien merkitystä haastateltavien elämässä. Juhlapäivien vieton perusteella arvioitiin haastateltavien akkulturaatioprosessia ja sen tulosta. Tutkimusmenetelmänä oli teemahaastattelu, jolla kartoitettiin haastateltavien uskonnollisuutta, heidän viettämiänsä juhlapäiviä sekä näkemyksiä suomalaisesta ja iranilaisesta kulttuurista. Juhlapäiviä vietettiin oman kulttuurin ylläpitämiseksi ja perinteen välittämiseksi lapsille. Suomalaisia juhlia vietettiin kaikissa perheissä, mutta muslimiperheiden kohdalla juhlinta siirtyi suomalaisen puolison suvun luokse. Islamilaisia juhlia vietettiin ainoastaan muslimiperheissä, jotka osallistuivat moskeijassa tapahtuvaan toimintaan. Kaikki perheet juhlivat iranilaisia juhlapäiviä etnisen yhteisön kanssa tai omassa kodissaan. Iranilaisten juhlien vietto muuttui Suomen olosuhteisiin sopivaksi ja norouzin eli iranilaisen uuden vuoden juhlinta korostui. Haastateltavien akkulturaatioprosessi kosketti molempia puolisoita, jotka pyrkivät aktiivisesti ymmärtämään toistensa kulttuuria. Iranilaiset haastateltavat olivat integroituneet suomalaiseen yhteiskuntaan omaa kulttuuriaan ylläpitäen. Suomalaiset haastateltavat käyttivät uudelleensosialisaatiota yhdistäessään omaa kulttuurista identiteettiään puolisonsa perinteen kanssa. Haastateltavien luoma uusi perinne oli rikas yhdistelmä suomalaisesta ja iranilaisesta juhlakulttuurista.

Pro gradu -tutkielman tutkimuskohteena on suomenusko ja suomenuskoiseksi tuleminen siten, että suomenuskoisuuteen ei ole päädytty lapsuudenperheen kasvatuksen kautta. Suomenuskolla on erilaisia tulkintoja, mutta keskeisintä siinä on luonnon kunnioitus ja kansanuskon perinteiden säilyttäminen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten suomenuskoiseksi tulemista kuvataan narratiivisesti, miten se tapahtuu pääpiirteittäin, ja miten tämä sijoittuu suhteessa muuhun uskontopsykologian tutkimuskenttään. Käytännössä tarkastellaan millaisilla narratiiveilla kuusi suomenuskoista on kuvannut suomenuskoiseksi tulemistaan. Tarkastelun keskiössä on se, millaisia yhtenäisiä piirteitä näissä narratiiveissa on nähtävissä, huomioiden kuitenkin myös narratiiveissa nähtävät erot. Aineisto on kerätty kirjallisen puolistrukturoidun haastattelun avulla ja aineistoa analysoidaan aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Kuutta eri teemaa on käytetty haastattelukysymysten luomisen pohjana. Tutkielman rakenne itsessään on rakennettu aineistolähtöisen sisällönanalyysin pohjalta. Luvussa kaksi esitellään kunkin haastatellun narratiivista tutkijan pelkistämä versio. Luvussa kolme esitellään narratiivinen näkökulma ja vertaillaan narratiiveja aiemmin viitattujen teemojen pohjalta. Luvussa neljä luodaan näiden narratiivien pohjalta malli, eräänlainen tyyppitarina suomenuskoiseksi tulemisesta ja esitellään kääntymystutkimuksen paradigmat sekä kotiinpaluu-käsite. Luotua mallia tarkastellaan samassa luvussa näiden näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkastelluissa narratiiveissa on useita yhteneväisiä piirteitä, jonka pohjalta on luotu suomenuskoiseksi tulemisen malli: Suomenuskoisilla on kristillinen tausta, mutta kokemus kristinuskon sopimattomuudesta omaan uskomusmaailmaan. Kiinnostus mytologioihin on tyypillistä jo pienestä pitäen. Heillä on ollut kiinnostusta elämänkatsomuksellisiin ilmiöihin ja identiteettiä rakentaessa on ilmennyt kiinnostusta muihin uskontoihin, agnostisismiin ja ateismiin. Prosessina suomenuskoiseksi tuleminen on ollut hidasta ja se on vaatinut henkilön aktiivista etsintää. Internetin foorumit ovat olleet keskeisiä tiedon välityksessä ja kontaktien luomisessa. Suomenuskoon sitoutuminen tapahtuu usein esimerkiksi järjestöihin kiinnittymisen tai sosiaalisen kanssakäymisen myötä. Tiedollinen puoli on tärkeä toimiessaan perinteen ylläpitäjänä. Käytännön osallistuminen on myös korostunutta, koska suomenusko nähdään vahvasti myös elämäntapana. Erityisiä kokemuksia suomenuskoiseksi tulemisessa koetaan vaikeaksi tunnistaa tai niitä ei haluta avata. Suomenusko herättää tunteita tuttuudesta ja kodikkuudesta, kotiinpaluusta sekä juurille paluusta. Suomenuskoiseksi tullut määrittelee suomenuskoisuutensa itse. Tunnetta kääntymyksestä ei synny vaan voisi puhua johonkin palaamisesta tai joksikin kasvamisesta. Uusien ihmisten löytäminen on koettu myönteiseksi asiaksi, muuten suomenuskosta puhumista saatetaan välttää tuttujen seurassa. Elämänmuutokset koetaan positiivisina tai elämän ei koeta juuri muuttuneen. Maailmankuvaa pidetään suhteellisen vakiintuneena, mutta uusien ajatusten mahdollisuutta ei kielletä. Suomenuskoiseksi tuleminen on narratisoitavissa oleva kokemus, jonka avulla suomenuskoinen voi hahmottaa paremmin minuuttaan. Tämän myötä on helpompi liittää muutoksia kohdannut identiteetti ja uudet kokemukset osaksi muuta elämäntarinaa. Suomenuskoiseksi tulemisen mallia verrattaessa kääntymystutkimukseen ja samankaltaisiin ilmiöihin, on havaittavissa kiinnostavia piirteitä. Kotiinpaluu on pakanuuteen liittyvä termi, jossa ajatellaan yksilön ensin palaavan kotiin uskomusmaailmassaan ja sitten muussa yhteisössään. Kääntymystä ei koeta tapahtuvan. Suomenuskoiseksi tulemisessa tunne kotiinpaluusta on korostunut ja kotiinpaluun piirteitä on nähtävillä laajasti. Kääntymyksen aktiivisen paradigman, jossa yksilö nähdään itse aktiivisena katsomuksensa etsijänä, piirteet ovat myös selkeästi nähtävillä suomenuskoiseksi tulemisessa. Aktiivinen toimijuus on suomenuskoisuudessa korostunutta. Sen sijaan kääntymyksen passiivinen paradigma, jossa kääntymyksen katsotaan tulevan yksilön ulkopuolelta annettuna, ei näy suomenuskoisten narratiiveissa vaan pikemminkin herättää voimakkaan vastareaktion.