Browsing by study line "Historia, finskspråkig"

Tarkastelen tässä tutkimuksessa seksuaalista väkivaltaa 1920-luvun Helsingissä. Tutkin sitä, kuinka hyvin seksuaalinen väkivalta tunnistettiin ja millaiset mahdollisuudet uhreilla oli saada apua oikeusjärjestelmältä. Lisäksi tavoitteena on luoda yleiskuva ajan tilanteesta, sillä 1900-luvun aikakautta on aiemmin tutkittu hyvin vähän tämän aiheen saralla. Tutkin aihetta Helsingin rikospoliisin rikosilmoitusten ja poliisikuulusteluiden sekä Helsingin raastuvanoikeuden oikeusasiakirjojen kautta. Näiden virallisten asiakirjojen lisäksi olen käyttänyt Allan Serlachiuksen rikosoikeuden oppikirjamateriaaleja ja kirjoituksia sekä seksuaalista väkivaltaa käsitteleviä lehtiartikkeleita. Seksuaalinen väkivalta oli 1920-luvulla pitkälti näkymätön ilmiö ja rikos, jonka näkymättömyyteen vaikutti aikakauden vahva siveellisyyskulttuuri. Seksuaaliseen väkivaltaan liittyi erityisesti viranomaisten puolelta paljon tunnistamisongelmia, sillä moni selkeä ajan rikoslain väkisinmakaamisen tunnusmerkit täyttävä tapaus merkittiin ylös täysin eri rikosnimikkeellä. Viranomaisille annetuista todisteista tulee selvästi näkyviin, kuinka rikosprosessi keskittyi väkisinmakaamistapauksissa ensisijaisesti väkivallan sekä sukupuoliyhteyden todistamiseen. Nämä tunnusmerkit olivat selvästi myös aikalaisten tiedossa, sillä kaikista tehdyistä rikosilmoituksista löytyy ainakin jonkinlainen viittaus molempiin. Esitetyt todisteet painottuvat pitkälti uhrin kertomuksiin, mutta erityisesti lääkärinlausunnot nousevat huomionarvoiseksi todistusaineistoksi monen tapauksen kohdalla. Lisäksi rikosprosessin eri päättymisen tavat näyttäytyvät poliisiaineiston perusteella hyvin sattumanvaraisilta, ja erityisesti asianomistajien keskeinen sopiminen ja jopa maksaminen nousevat esille keskeisinä rikosprosessin etenemisen kynnyksinä. Käytännössä kaikki rikosilmoituksen tehneet uhrit olivat joko alaikäisiä tai työväenluokkaisia naisia. Juuri siveellisyyskulttuurin vaikutukset kiteytyvätkin vahvasti näiden kahden uhriryhmän näkyväksi tulemisen tavoissa ja syissä. Alaikäiset nauttivat korkeammasta siveellisyyden suojasta, kun taas työväenluokkaisille naisille siveellisyydellä ei ollut aivan yhtä vahvaa painoarvoa. Samalla kuitenkin matalammasta rikosilmoituksen tekemisen kynnyksestä huolimatta nämä uhrit kohtasivat itse rikosprosessissa erilaisia haasteita, liittyen juuri heidän identiteettiinsä ja oletettuun maineeseensa. Tutkimus osoittaa, kuinka vahvasti siveellisyys oli sidoksissa seksuaalisen väkivallan määritelmiin, tunnistamiseen sekä uhrien toimintaan. Näytän, kuinka seksuaalisen väkivallan näkymättömyys 1920- luvun Helsingissä johtuu sekä suoraan rikosprosessiin liittyvistä tekijöistä, mutta myös muun muassa mediahuomion, tilastoinnin ja tutkimuksen ongelmista. Pitkälti juuri näitten tekijöiden takia seksuaalisen väkivallan uhreilla olikin hyvin vaihtelevat ja jopa täysin sattumanvaraiset mahdollisuudet saada apua oikeusjärjestelmältä.

Taloudellinen tiedotustoimisto oli teollisuuden etujärjestöjen muodostama tiedotusorganisaatio, jonka tehtävä oli vaikuttaa suomalaisen yhteiskunnan yleiseen mielipiteeseen. Tavoitteena oli teollisuudelle myönteisen yleisen mielipiteen luominen. Keskeisin vaikuttamiskeino oli lehdistö. Tutkimukseni mukaan tiedotustoimisto onnistui luottamuksellisten lehdistösuhteiden luomisessa vaaran vuosien aikana ja nämä suhteet institutionalisoituivat 1950-luvulla. Tiiviiden lehdistösuhteiden avulla tiedotustoimisto sai onnistuneesti levitettyä teollisuuden etujen mukaista materiaalia suomalaisessa lehdistössä. Tiedotustoimistoon ja sen tiedotustoimintaan keskittyvää tutkimusta ei ole tehty. Toimistoa on sivuttu laajassa etujärjestö- ja työmarkkinahistorian kentässä. Tutkielmani kumoaa aikaisemman tutkimuksen muodostamaa kuvaa siitä, että toimisto aloitti yleisen mielipiteenmuokkaamisen vasta 1970-luvulla. Osoitan, että toimisto vaikutti sanomalehtien julkaisuihin jo 1940-luvun lopulta lähtien. Tutkielmani tekee näkyväksi, miten eri yhteiskunnalliset toimijat kamppailevat yhteiskunnallisesta vallasta, ja pyrkivät edistämään omia tavoitteitaan mediassa sekä median kautta. Kvalitatiivinen tutkielmani perustuu historian tutkimuksessa käytettäviin menetelmiin, kuten alkuperäislähteiden lähilukuun ja heuristiseen kehään. Empiria korostuu lähdeaineiston havainnoinnissa ja perustelussa. Väitteeni ja tulkintani perustan aikaisemmin tutkimattomiin tiedotustoimiston toimintakertomuksiin, joissa toimintaa on kuvattu vuositasolla. Kertomuksissa kuvataan suhteita lehdistöön ja seurataan, missä määrin toimiston tuottamaa materiaalia julkaistiin eri sanomalehdissä. Liike-elämä sekä teollisuus on aina ollut kiinnostunut omasta yhteiskunnallisesta vaikutusvallastaan. Se on myös ollut siitä huolissaan, ja erityisen huolissaan 1940-luvun lopulla sekä 1960–70-lukujen taitteessa. Vaaran vuosien aikaan kommunistit sekä poliittinen vasemmisto voimistuivat ja haastoivat olemassa olevaa talouspoliittista järjestelmää. Oikeistopoliitikot sekä yritysjohtajat olivat huolissaan muun muassa sosialisoinnista ja tuotantokomiteoiden muodostamisesta, joka olisi muuttanut talouspoliittisen järjestelmän valtatasapainoa. Toimiston perustaminen oli osa aikakauden kamppailua kommunisteja ja vasemmistoa vastaan, mutta vaikuttaminen jatkuu tänäkin päivänä.

Tutkimus käsittelee jatkosodan aikaista neuvosto-opettajien uudelleenkoulutus- ja suomalaistamistyötä opettajaleirillä. Jatkosodassa Suomi päätyi miehittämään laajoja alueita Itä-Karjalasta ja uskottiin, että Itä-Karjala tullaan liittämään osaksi Suomea sodan päättyessä. Tämän vuoksi Itä-Karjalaan haluttiin perustaa suomalaisia kansakouluja kasvattamaan tulevia Suur-Suomen kansalaisia. Tähän työhön tarvittiin suomalaisia kansakoulunopettajia. Neuvosto-opettajat olivat Itä-Karjalan alueella asuvia opettajia, jotka olivat saaneet ensimmäisen opettajankoulutuksensa Neuvostoliitossa ennen jatkosodan alkua. Jotta heistä voitaisiin tehdä suomalaisia kansakoulunopettajia Itä-Karjalaan, oli hyvin tärkeää, että kaikki venäläisyydelle ominaiseksi tulkittu ajattelu ja käytös kitkettäisiin heistä pois. Tähän ratkaisuna sotilashallintoesikunta perusti opettajaleirin. Opettajaleiri oli vuosina 1941–1944 toiminut Itä-Karjalan sotilashallintoesikunnan alainen koulutusleiri, jossa tarkoituksena oli uudelleenkouluttaa itäkarjalaiset opettajat suomalaisiksi kansakoulun opettajiksi. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten neuvosto-opettajien suomalaistamistyötä opettajaleirillä toteutettiin ja miksi se nähtiin elintärkeänä. Lähdeaineistona käytän opettajaleiristä koottua asiakirjakokoelmaa, jota säilytetään Kansalliskirjastossa. Tarkastelen aineiston avulla erityisesti suomalaisuuden ja venäläisyyden välille asetettua kahtiajakoa, joka on aineistossa esitetty sen ajan suomalaisesta näkökulmasta. Itäkarjalaiset neuvosto-opettajat tuli uudelleenkouluttaa, koska heidän aiempi koulutuksensa ja tietotaito eivät sopineet suomalaisen kansakouluopettajan malliin. Leirille valikoitujen opettajien tuli sotilashallintoesikunnan näkemyksen mukaan kuulua myös ns. heimokansoihin. Leirille saapuessaan suurin osa leiriläisistä katsottiin olevan epäkelpoja opettajia asenteidensa ja ominaisuuksiensa puolesta. Epäsopivat luonteenpiirteet tai negatiivinen käytös pääasiallisesti perusteltiin johtuvan venäläisyyden aiheuttamasta haitallisesta vaikutuksesta. Leirin suomalaistamistyö ei ollutkaan aina helppoa, sillä leiriläiset olivat eläneet elämänsä Neuvostoliitossa ja saaneet kommunistisen kasvatuksen. Osa leiriläisistä jouduttiin poistamaan leiriltä epäsopivuutensa vuoksi. Leirin työn uskottiin kuitenkin tuottavan tulosta, sillä taustalla vaikutti vahva ajatus heimosukulaisuudesta. Leiriläisissä uskottiin elävän aito suomalaisuus, joka oli vain nostettava takaisin esille opettajaleirin toiminnan myötä.

Tämä tutkielma pyrkii analysoimaan Suomen suhdetta ja päämääriä niin sanottuun reunavaltioyhteistyöhön nähden vuosien 1919–1922 välillä. Tutkielman lähestymistapa aiheeseen on luonteeltaan dualistinen, keskittyen tutkitulla aikavälillä pidettyjen reunavaltiokonferenssien ja Suomen kahdenkeskeisten Puolan suhteiden tarkasteluun. Tutkielma on luonteeltaan kvalitatiivinen ja pyrkii vastaamaan siihen, millaisena Suomen reunavaltiopolitiikka näyttäytyi, millaiset Suomen suhteet Puolaan olivat tutkittuna aikakautena ja miten ne näkyivät laajemmassa reunavaltio-kontekstissa sekä miten reunavaltioyhteistyö vaikutti Suomen kansainvälisen tilanteen vakiintumiseen. Tutkielman lähdemateriaali pohjautuu ensi sijassa arkistomateriaaliin, liittyen ulkoministeriön arkistosta ja kansallisarkistosta aihetta koskeviin raportteihin, sähkeisiin, kirjeisiin, muistioihin ja asiakirjoihin. Tutkielman tuloksena on, että vaikka Suomen pyrkimysten reunavaltioyhteistyölle voidaan katsoa epäonnistuneen, on reunavaltioyhteistyöllä ja tästä vielä eroteltuna Suomen ja Puolan yhteistyöpyrkimyksillä ollut merkittävä vaikutus Suomen ulkopoliittisen suunnan ja kansainvälisen aseman vakiintumiseen.

Tutkielma perehtyy Hyrynsalmi-Kuusamon kenttäradan ja toisen maailmansodan vaikutuksiin Taivalkoskella. Hyrynsalmi-Kuusamon kenttärataa rakennettiin vuosien 1942–1944 välisenä aikana saksalaisten toimesta auttamaan joukkojen huollossa. Kunta koki muutoksen, sillä kenttärataa rakennettiin Taivalkosken alueelle. Uuteen arkeen aseveljen kanssa oli sopeuduttava jotenkin. Talvisodan aikana rintama kävi lähellä Taivalkoskea, mutta jatkosodan aikana rintamat olivat kauempana. Kenttärata toi kuitenkin toisen maailmansodan osaksi Taivalkosken paikalliselämää. Sodan raakuus ja tuntemattomien inhimillisyys korostuvat kenttäradan parissa. Entisen kenttäradan varrelle on pystytetty opastekylttejä, jotka kertovat kenttäradasta, paikallisen muistitiedontutkimuksen parissa käsitellään kenttärataa ja siitä on kirjoitettu myös lehdissä ja romaaneissa. Kenttärata on ollut selvästi merkittävä kohde paikallisille. Tutkimusmetodi on laadullinen ja tutkimus kallistuu uuteen sotahistoriaan. Pääaineistona toimivat paikallisia toimijoita kuvanneet arkistoaineistot, yhteysesikunta Roin raportit kenttärataan liittyen, sekä kenttäradan evakuointitoimikunnan materiaali. Arkistoaineistojen lisäksi työssä on käytetty tutkimuskirjallisuutta ja muistitietoa, joita on voitu vertailla alkuperäislähteisiin.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielmani käsittelee Suomessa vuosina 1994–2002 toiminutta asfalttialan kartellia. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitkä tekijät ajoivat asfalttialan toimijoita mukaan kartelliin ja millainen oli kartellin sisäinen rakenne sekä toiminta. Kilpailu- ja kuluttajavirasto johti asfalttikartellin tutkintaa ja asiaa käsiteltiin vuosien 2006–2007 aikana Markkinaoikeudessa. Markkinaoikeus järjesti asianosaisten ja Kilpailuviraston nimeämien todistajien kuulemistilaisuuksia, jotka litteroitiin. Pääaineistona käytän yhtätoista litteroitua todistajan lausuntoa, jotka edustavat kattavasti eri yhtiöiden näkemyksiä kartelliasiasta. Arkistoaineiston lisäksi hyödynnän tutkimuksessa aiempaa kartellitutkimusta ja kartelliteorioita. Vertailen ja analysoin asfalttikartellin tapausta aiemman tutkimuksen pohjalta syntyneisiin teorioihin ja pyrin löytämään näiden väliltä merkittäviä poikkeavuuksia ja yhdenmukaisuuksia. Asfalttialan kartelli kosketti koko Suomea. Siinä olivat mukana kaikki alan keskeiset toimijat ja useita pienempiä asfalttiyrityksiä. 1980-luvulla asfalttialalle oli tullut runsaasti pieniä yhtiöitä, jotka alkoivat uhata suurempien yhtiöiden asemaa 1990-luvun lamavuosina. Muuttunut markkinatilanne ajoi alan suurimpia yhtiötä tilanteeseen, jossa markkinoista ja hinnoista alettiin sopia. Menestyksellinen toiminta asfalttialalla edellytti kartelliin kuulumista. Markkinoiden jakoa toteutettiin valtion urakoiden ja yksityisten urakoiden osalta. Kartellin rakennetta ja sen sisäistä toimintaa lähestytään kahdesta näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkastellaan niin kartellissa mukana olleiden yhtiöiden sisäistä kuin yhtiöiden keskinäisiäkin toimintatapoja ja hierarkiaa. Tarkastelu osoittaa monia tapoja, joilla yhtiöiden edustajat pitivät yllä suhteitaan ja pyrkivät vakauttamaan kartellin toimintaa. Lisäksi tutkimus nostaa esille seikkoja, jotka vaikeuttivat yhtiöiden harmonista yhteistoimintaa ja lopulta hajottivat kartellin.

Tutkielma tarkastelee Brittiläisen The Times sanomalehden linjaa kuuden kuukauden ajalta kesäkuun puolesta välistä 1901 helmikuun loppuun, Etelä-Afrikassa käytyyn Buurisotaan liittyen. The Times oli 1800-luvun lopussa Brittiläisen imperiumin vaikutusvaltaisin konservatiivihallituksen sotapolitiikkaa tukenut lehti. Työ tarkastelee pääkirjoituksien ja niihin lähetettyjen toimituksen valitsemien vastausten kautta sitä, miten lehti käsitteli sotatoimien vuoksi keskitysleirimäisiin oloihin internoituja buurisiviilejä ja mahdollisesti yritti erilaisilla argumenteilla oikeuttaa lukijoilleen näiden tuhansiin kuolonuhreihin johtaneen kohtelun. Tutkielma myös pohtii sanomalehtien pääkirjoitusten kautta välitettyä propagandan roolia ja tehoa yleisen mielipiteen muokkaamiseksi. Etelä-Afrikan sota käytiin vuosina 1899–1902. Se oli brutaalin ja katkeran konfliktin lisäksi eräänlainen merkkipaalu niin hyvässä kuin pahassa, ei pelkästään brittiläisen imperialismin ja kansakunnan, vaan myös modernin Etelä-Afrikan historiassa. Sodan osapuolina olivat buurien vapaavaltiot ja Brittien imperiumi. Brittien jo aiemmin hankkimien Kapmaan ja Natalin provinssien sijainti Atlantin ja Intian valtamerien leikkauspisteessä teki niistä merkittäviä kaupankäynnin ja merenkulun näkökulmasta. Tilanne alueella kärjistyi sotaan, kun hollantilaistaustaisten buurien mailta Oranjen vapaavaltiosta ja Transvaalista löytyi kultaa vuonna 1886. Buurien aluksi menestyksekkään sissisodan seuraksensa brittiarmeija pakkosiirsi vastatoimena maaseudun kotitiloilta buurisiviilit vartioituihin armeijan ylläpitämiin leireihin. Pula ruoasta ja polttoaineesta leireillä alkoi näkyä varsinkin lasten yleisen terveydentilan romahtamisena. Leireillä alkuvuodesta vieraillut englantilainen rauhanaktivisti ja filantrooppi Emily Hobhouse julkaisi Manchester Guardianissa massakuolemista kertoneen lukijoita raportin kesäkuussa 1901. Hobhousen kuvaukset syyttivät suoraan armeijan johtoa ja hallitusta julmasta lähes kansanmurhan mittasuhteet saavuttaneesta epäonnistumisesta, mikä johti asian nousemiseen kansainvälisiin otsikoihin kysymyksenä sodan oikeutuksesta. Keskitysleirien asian raportoinnillaan ja aktivismillaan julkisuuteen nostanut Emily Hobhouse sai niin ikään osakseen systemaattista väheksyntää, jossa tämän asiantuntemus sekä poliittiset tarkoitusperät kyseenalaistettiin aina maanpetturuudesta vihjailuun asti. Objektiivisuus oli The Timesin linjasta pääsääntöisesti kaukana. The Times halusi esittää britit hyväntahtoisina korkeampaa sivilisaatiota edustaneena kansakuntana, joka sodan molemminpuolisista kärsimyksistä huolimatta ajatteli kaikissa toimissaan myös tulevaa rauhaa - mikä oli aina sen ensisijainen tavoite. The Timesin tuki jonkin puolueen politiikkaa suuntaan oli selitettävissä sillä, että Times uskoi kyseisen puolueen parhaiten edistävän kansakunnan etuja. Voidaan perustellusti olettaa, että The Timesin luisuminen riippumattomuuttaan korostaneesta asemasta konservatiivipuolueen äänitorveksi aikakaudella, jolloin sanomalehdet taistelivat levikeistään, vaikutti väistämättä lehden uutisointiin. Leiripolitiikan puolustuksena pääkirjoitukset vetosivat nimenomaan Etelä-Afrikasta tulleiden raporttien ja mielipidekirjoitusten laatijoiden kokemattomuuteen, pyrkiessään kertomaan, miten asiat oikeasti olivat, ei pelkästään leireillä, vaan maailmassa yleensä.

In my master’s thesis, I have examined Saxo’s portrayal of the warrior culture of the Vikings in his work of history, Gesta Danorum. Even though the source value of Saxo’s work regarding the Viking past has been questioned by many scholars, I have argued for Gesta Danorum’s potential as a source of the warrior culture of the Vikings. In fact, the connection between Saxo’s accounts and the historical research made on the Viking past is quite striking. References to the Viking-age mentalities, practices and beliefs are both numerous and diverse. As I have sought to demonstrate in my work, the warrior culture of the Vikings emerges from various themes, covering the traits of the warriors along with their pagan ways, the notions of masculinity and the idea of warrior women, the conceptions of honour, revenge and death as well as the definitions of an honourable combat. The militarism of Saxo’s warriors mirrors the typical characterization of the Viking Age as a violent period. In Gesta, military activities, such as war campaigns, military training and warlike achievements are at the centre of the narrative. In fact, Saxo’s descriptions of the traits of the male warriors and their activities resonate with the current scholarly appreciation of the Viking communities. Interestingly, the pagan elements in the work are also clearly perceptible. Several of Saxo’s kings and warriors have associations with Odin and the pagan tradition. Furthermore, Saxo introduces more specialized groups of warriors, berserks and the wielders of magic, who have close connections to the Vikings’ pagan past. As to Gesta’s warrior women and women with masculine qualities, I argue that there may be more to read about their characters than it has previously been observed. In the light of the recent historical and archaeological research, it is possible to argue that Viking-age societies may have respected masculine qualities both in men and women, even though the more traditional female role was relevant and appreciated. Of this, Gesta serves as a versatile testimony, describing numerous women leading a warrior’s life and participating in masculine domains. In addition to these themes, there are many more Viking aspects in Gesta that have not received much attention, such as the conceptions of honour and rightful revenge. Gesta is filled with the examples of blood feuds as well as the reasons behind them and their severe aftermaths. The Viking views on death and the afterlife are also presented, including descriptions of the Viking funerary rites and the ideas related to them. In fact, Gesta serves as an illustrative source of the conceptions the Vikings had of an honourable, warrior’s death. Viking mentalities are further represented in Saxo’s definitions of an honourable combat, as he goes through different rules, battle tactics and types of combat, such as duelling.

Tutkimukseni tarkastelee vuokranantajiin suhtautumista Uuden Suomen ja Suomen Sosiaalidemokraatin kirjoituksissa vuosina 1944-1967. Tutkin, miten vuokranantajiin on suhtauduttu ja minkälaista argumentaatiota on käytetty vuokranantajien puolesta tai heitä vastaan. Lähestyn aihetta erityisesti omistajuuden kautta, sillä suhtautuminen yksityiseen omaisuuteen on ollut merkittävästi vaikuttamassa lehtien suhtautumiseen. Omistajuuteen keskittyvän näkökulman ja lehtien argumentaation tutkiminen tarjoavat puuttuvan lisän jo runsaaseen asuntopolitiikkaan keskittyvään tutkimukseen. Tutkimukseni aineistona olen käyttänyt Suomen Sosiaalidemokraatin ja Uuden Suomen uutisia, yleisönosastokirjoituksia, artikkeleita ja pääkirjoituksia. Olen myös tutustunut SDP:n ja kokoomuksen talous- ja sosiaalipoliittisiin linjauksiin, sillä puolueen viralliset näkemykset talous- ja sosiaalipolitiikasta heijastuvat myös puolueen lehtien kirjoituksissa esiintyvään argumentaatioon. Tutkimuskirjallisuudessa olen perehtynyt laajasti omistamisen teoriaan ja siihen liittyviin erilaisiin näkemyksiin. Tutkimusajanjaksoni aikana vallitsi suuri asuntopula, mikä pakotti valtion säätelemään asuntojen vuokria huoneenvuokrasäännöstelyn muodossa ja ottamaan suuremman roolin asuntopolitiikan saralla esimerkiksi Arava-lainojen muodossa. Erilliset huoneenvuokralautakunnat olivat vastuussa vastuussa vuokralaisten sijoittamisesta, jolloin vuokranantaja ei itse voinut valita vuokralaisiaan. Lainsäädäntö rajoitti vuokranantajien mahdollisuuksia irtisanoa vuokralaisensa. Tämän lisäksi vuoden 1949 alusta lähtien valmistuneet talot olivat vapautettuja vuokrasäännöstelystä, jolloin vuokranantajien asema on ollut tutkimusajanjaksollani epätasa-arvoinen. Uuden Suomen kirjoituksissa korostui vuokranantajien asema omistajina, joilla on oikeus sijoituksistaan saamilleen voitoille ja joille kuuluu oikeus saada asua omistamissaan asunnoissa rauhassa. Huoneenvuokrasäännöstely nähtiin kirjoituksissa yksityisen omistusoikeuden rikkomisena, sillä sen myötä vuokranantaja menetti asuntonsa hallintaoikeuden. Suomen Sosiaalidemokraatin kirjoituksissa korostui vuokralaisen turvaton asema suhteessa omistavaan vuokranantajaan, joka on ahneuksissaan valmis kohtelemaan vuokralaisiaan huonosti ja aiheuttaa siten heille turvattomuutta. Kirjoituksissa korostui erityisesti huoli köyhien lapsiperheiden kohtelusta ja huoneenvuokrasäännöstely nähtiin suojakeinona vuokranantajien mielivaltaa vastaan.

Tutkielmani käsittelee Montpellier peliyhtiön 2014 valmistaman Valiant Hearts: The Great War -pelin historiaa ja pelintekijöiden pelisuunnittelun päätöksentekoa historian ja pelitutkimuksen keinoin. Asemoin tutkimuksessa Valiant Hearts -pelin aikansa kontekstiin ja tutkin 2000-luvulla peliteollisuudessa tapahtuneita muutoksia, jotka mahdollistivat pelin valmistamisen. Tämän lisäksi syvennyn pelintekijöiden ratkaisuihin hyödyntää historiallisia lähteitä ja analysoin, miten ensimmäisestä maailmansodasta tehty historian tutkimus ja yhteistyö historioitsijoiden kanssa on vaikuttanut pelin kehitykseen. Valiant Hearts julkaistiin ensimmäisen maailmansodan juhlavuotena 2014. Ajoituksen yhtenä tavoitteena oli levittää tietoisuutta ensimmäisestä maailmansodasta nuoremmille sukupolville helpommin lähestyttävämmällä tavalla. Tutkimukseni koostuu kahdesta päälinjasta. Ensimmäinen päälinja keskittyy 2000-luvun alusta 2014 vuoden peliteollisuuden historiaan, minkä kautta tutkin Montpellier peliyhtiön päätöstä ryhtyä valmistamaan peliä ensimmäisen maailmansodan teemoista. Montpellier otti haasteekseen esittää ensimmäinen maailmansota uudella ja lähestyttävämmällä tavalla, samalla mukaillen historiallisia lähteitä ja aikansa tavoitteita luoda tietoa ensimmäisen maailmansodan vaikutuksista ja sodan kokeneiden yksilöiden elämästä. Tutkimuksessani argumentoin, että pelintekijöiden teknillisiin päätöksiin on selvästi vaikuttanut vuonna 2009 järjestetty International Society for First World War Studies (ISFWWS) -konferenssi. Tutkimukseni toinen päälinja koostuu Valiant Hearts -pelin tarkastelusta kolmen pelihistorioitsijan luoman menetelmän avulla. Tämä on mahdollistanut sekä pelin tarkemman tutkimisen, että miten pelintekijöiden peliteknilliset ratkaisut välittävät tietoa menneisyydestä. Kyseiset kolme menetelmää ovat mahdollistaneet kattavan lähestymistavan tutkia ja arvioida Valiant Hearts -peliä historian simulaationa, elävöityksenä ja ongelmatilanteiden luojana. Tämän avulla olen tutkielmassani syventynyt pelintekijöiden tavoitteiden analysoimiseen ja niiden vaikutukseen pelaajalle. Lisäksi näitä kolmea menetelmää hyödyntämällä olen osoittanut miten pelintekijöiden ratkaisut ovat välittyneet pelaajalle ja miten ne luovat menneisyyden esitystä juuri tässä kyseisessä pelissä. Olen tutkimuksessani avannut niitä tapoja, joilla Valiant Hearts esittää historiaa ja erityisesti mitkä eri pelitekniset ratkaisut vaikuttivat tuon menneisyyden esittämiseen. Tämän lisäksi tutkielmani osoittaa peliteollisuudella olleen vahvan vaikutuksen Valiant Hearts-pelin kehitykseen ja taiteellisiin lopputuloksiin, jotka kumpusivat sekä Montpellier peliyhtiön työntekijöiden omista mielenkiinnoista, että historiallisista referensseistä. Tutkimukseni osoittaa, että Valiant Hearts -pelintekijöiden tavoitteista löytyi huomattavia yhtenäisyyksiä 2010-luvun ensimmäisen maailmansodan tutkimusnäkökulmiin ja lähestymistapoihin. Näillä on pyritty korostamaan sekä pelin opettavaista puolta, että 100-vuotisjuhlan tavoitteita välittää sodan vaikutuksia ja sen herättämiä tunteita.