Browsing by study line "Scandinavian Languages"

I Sverige påträffades de första covid-fallen i månadsskiftet februari-mars 2020 och ganska snart deklarerades covid-19 som pandemi. Ett nytt fenomen diskuterades i alla världsdelar. Det tog inte lång tid innan Nordiska museet öppnade sin insamling ”Coronaviruset i Sverige – berätta för framtiden!” för att samla in människors berättelser om hur coronapandemin hade påverkat deras vardag. I denna avhandling undersöker jag närmare evalueringar i en del av dessa berättelser under perioden november-december 2020 utifrån ett lingvistiskt perspektiv. Mitt material består av 34 coronaberättelser skrivna av personer födda 1950–59-talet. I analysen tillämpar jag Martins och Whites evalueringsteori (appraisal theory) och dess ramverk för evaluering. Jag analyserar berättelserna utifrån attitydsystemet och dess huvudtyper affekt, bedömning och uppskattning för att utreda vilka språkliga resurser skribenterna använder i sina berättelser då de beskriver sina känslor och attityder kring pandemin, andra människor och framtiden. Sammanlagt får negativa evalueringar mer utrymme än positiva. Berättelserna präglas av olika uttryck för osäkerhet och olycka och andra människors beteende kritiseras oftare än beröms. Trots coronapandemin uttrycker skribenterna att de mår bra och att de trots allt ser positivt på framtiden.

Tämän tutkielman tarkoituksena on vertailla, minkälaisia vertauksia esiintyy kaikkitietävän kertojan sekä hahmojen puheessa Tove Janssonin muumiromaaneissa. Lisäksi tarkastelen, muuttuvatko nämä vertaukset jollakin tavalla ajan myötä. Tutkimusaineisto koostuu neljästä muumiromaanista, jotka ovat Småtrollen och den stora översvämningen (1945), Farlig midsommar (1954), Trollvinter (1957) ja Sent i november (1970). Aineiston vertaukset poimin manuaalisesti. Analyysi on pääasialliselta luonteeltaan kvalitatiivinen, mutta siihen sisältyy myös kvantitatiivisia piirteitä. Aineiston analyysi noudattaa stilistiikan oppeja ja erityisesti Peter Cassirerin (2015) sekä Michael Shortin ja Geoffrey Leechin (1981) kuvauksia kaunokirjallisuuden vertausten analysoimisesta. Aineisto sisältää 50 vertausta, joista 42 ilmenee kertojan puheessa ja 8 repliikeissä. Analyysi osoittaa, että kertojan ja hahmojen repliikkien vertaukset ovat hyvin samankaltaisia. Ne kuvaavat samoja ilmiöitä sekä sisältävät intensifiointia. Niiden merkitys on vahvistaa ja havainnollistaa sanottua. Molemmat luovat pääosin samanlaisen efektin, mutta vain kertojan vertaukset luovat jännitystä. Sekä kertojan että repliikkien vertaukset sisältävät niin konkretiaa kuin abstraktiutta, ja vertaukset ovat luonteeltaan multimodaalisia. Kumpaankin vertaustyyppiin kuuluu uusia ja vakiintuneita vertauksia, mutta suurin osa niistä on kuitenkin uusia. Vertaukset ovat valtaosin selkeitä ja yksiselitteisiä, vaikka niistä jotkut sisältävät myös monitulkintaisuutta. Lisäksi kummassakin vertaustyypissä ilmenee personifikaatiota sekä samoja teemoja, vaikkakin kertojalla on pari teemaryhmää enemmän ja muutama vertaus, joita ei voi luokitella. Selkeänä erona on myös se, että kertojan lauseessa voi esiintyä kaksi vertausta, kun repliikit sisältävät vain yhden vertauksen. Kertoja käyttää niin ikään enemmän vertauksia, ja kertojan vertausten määrä kasvaa suuremmin kirjasta toiseen kuin repliikkien vertausten määrä. Toisaalta repliikkien vertaukset ovat kaikki keskenään erilaisia, kun taas kertoja käyttää muutamaa samantyylistä vertausta. Vertausten määrä lisääntyy siten, että niiden frekvenssi on korkein viimeisessä romaanissa. Sekä kertojan että repliikkien vertausten määrä kasvaa, etenkin kun verrataan ensimmäistä ja viimeistä romaania. Näin ollen niin kertojan kuin hahmojenkin puhe muuttuu ainakin jossain määrin kuvaannollisemmaksi. Lisäksi vertaukset muuttuvat kekseliäämmiksi, kun viimeinen romaani sisältää enemmän uusia kuin vakiintuneita vertauksia.