Browsing by study line "Teologi och religionsforskning"

Tässä maisterintutkielmassa käsittelen filosofisesti verrattain vähän tutkia aihetta, surua. Vaikka jo antiikista tunnetaan konsolaatiokirjallisuuden perinne, ja nykyään surua pidetään yhtenä perustunteista, surun filosofiaa ei ole tutkittua paljoa. Tutkielmani tarkoitus on syventyä systemaattisen metodin avulla surusta käytävään nykyaikaiseen filosofiseen keskusteluun neljän tutkimuskysymyksen kautta. Kysyn: Miten surun voi käsitteellistää? Mikä on surun kohde? Onko suru moraalisesti velvoittavaa? Mitä ”ylitse pääsemisen” voi nähdä tarkoittavan, sisältävän ja edellyttävän surun fenomenologian kannalta? Kolmeen ensimmäiseen tutkimuskysymykseen vastaan käyttämällä lähteinäni pääasiallisesti Martha Nussbaumin monografiaa Upheavals of Thought: The Intelligence of Emotions, Robert C. Solomonin monografiaa In Defense of Sentimentality ja Michael Cholbin monografiaa Grief: A Philosophical Guide. Neljännen tutkimuskysymykseni ensisijaisina lähteinä käytän Thomas Fuchsin artikkelia “Presence in Absence. The Ambiguous Phenomenology of Grief”, Matthew Ratcliffen ja Eleanor Byrnen artikkelia “Grief, Self and Narrative”, Ashley Atkinsin artikkelia “On Grief’s Wandering Thought” ja Line Ryberg Ingerslevin artikkelia “Grief”. Tutkielmassani päädyn siihen johtopäätökseen, että suru on jonkin persoonan tai asian, jota ilman sureva ei koe elämäänsä kokonaiseksi, kivuliasta menettämistä. Surua voi myös pitää rakkauden asettamana velvollisuutena, sillä se vaatii surevaa tunnustamaan menetetyn arvon ja kohtaamaan menetyksestä kärsivien kivun eettisesti. Surun fenomenologia taas osoittaa surevan suhteen menetettyyn katkeavan, jonka tähden sureva kärsii menetetyn poissaolon aiheuttamasta yksinäisyydestä. Koska sureva menettää toisen lisäksi osan itsestään, suru asettaa surevalle eksistentiaalisen tehtävän, johon kuuluu sekä uudelleen sitoutuminen aiemmin järkeen käyneeseen maailmaan että itsen uudelleen määritteleminen.

1300-luvulla vaikuttaneen Turun piispa Hemminguksen translaatiojuhlia vietettiin Turun tuomiokirkossa 1514. Hänestä ei koskaan tullut pyhimystä ja Ruotsin kirkko reformoitiin vuoden 1527 jälkeen. Tässä tutkimuksessa osoitan, että Hemminguksen kanonisaatioprosessia ei ollut tarkoitus viedä päätökseen ja lopullinen kanonisaatio eli pyhimykseksi julistaminen ei ollut tavoitteena. Turun hiippakunnan tavoitteena oli saada paavin hyväksyntä vain Hemminguksen ruumiin translaatiolle ja keskeyttää prosessi siihen. Aiempi tutkimus on pitänyt Ruotsin kirkon reformaatiota syynä, että kanonisaatioprosessi on keskeytynyt. Myöhäiskeskiajalla pyhimykseksi julistamiseen johtava prosessi eli kanonisaatioprosessi oli hierarkkinen, aikaa vievä ja kallis projekti. Lopullisen pyhimykseksi julistamisen teki paavi. Taloudelliset haasteet sekä muut ulkoiset tekijät saattoivat olla esteenä viedä pyhimyksen kanonisaatiota loppuun asti, tai edes aloittaa koko prosessia. Hemminguksen kanonisaatioprosessista on säilynyt vain vähän lähteitä, mutta kirjeiden ja muiden dokumenttien avulla voidaan sen etenemisestä tehdä johtopäätöksiä. Hemminguksen kultin katsotaan syntyneen 1416, kun hänen ihmeitään alettiin kirjaamaan. 1490-luvun lopulla paavi antoi luvan Hemminguksen translaatiolle yhdessä kolmen muun ruotsalaisen pyhimysehdokkaan kanssa. Tutkimuksessani osoitan, kuinka ruotsalaisten kirkonmiesten taitavalla diplomatialla saatiin Hemminguksen kanonisaatioprosessi vietyä translaatiojuhlallisuuksiin asti.

I research the official censorship of print by the Catholic Church and its connection to the censorship of 16th century Italian satire. From the perspective of church history, I consider how the bulla Inter sollicitudines declared in 1515 regarding the pre-emptive censorship of printed literature affected authors of satire, and how it changed the way these authors discussed politics and theology. My starting point is the Church's desire to censor the printing press pre-emptively. We can see from the papal bulls how the Church is afraid of the threat of heresy; they feel that the printing press has to me censored so that lay people would not stray to the wrong path. Even if this censorship was not specifically pointed at erotic satire, the regulations led to the observation of every piece of printed art and literature. I claim that the authors wanted to censor their works beforehand if the works were meant for public consumption. I compare two erotic satires of the 1520s to each other. I present Cazzaria by Antonio Vignali as an example of an uncensored work and Il Marescalco by Pietro Aretino as contrast as an example of a play meant for the public. I refer to the Index Librorum Prohibitorum -catalogue started in 1557, in which the Church placed the works, authors, and prints it condemned. With it I compare the Church's reception of Cazzaria and Il Marescalco. For this I will go through the three first printed editions of the Index from 1559, 1564, and 1589 respectively; we have digital versions of these editions provided by the Bavarian State Library. In these editions I search for the names of Aretino and Vignali as well as their works. I then find out that all of Aretino's works (opera omnia) were placed in the Index on its first year in print, whereas Vignali nor his work never ended up in these editions. I ponder the reason as to why this might be. I conclude the research by stating that the infamy of the author or their work affected their placement into the Index. Il Marescalco ended up into the Index due to Aretino's fame and not because to the contents of the play since all his works ended up in the Index immediately in 1559 — even if my research points out that Il Marescalco did not contain any especially scandalous or explicit content. In contrast, Vignali and his work did not end up in the Index at least during this first century, even if Cazzaria was purposefully degrading, heretical, and provocative — meaning it meets the requirements to be put into the Index.

Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää haastateltavien kokemuksia Tuomasmessuun ja – yhteisöön osallistumisesta. Tutkielman viitekehyksen muodosti aiemmin tehty tutkimus aiheeseen liittyvistä ilmiöistä. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen. Aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla, johon osallistui kahdeksan haastateltavaa. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Sen tuloksena kokemukset jakaantuivat messun hengellisen sisällön kokemuksiksi, yhteisöllisyyden- ja vuorovaikutuksen kokemuksiksi ja aistikokemuksiksi. Tutkielmassa selvisi, että kokemukset ovat moninaisia ja ne painottuvat kaikilla vastaajilla laaja-alaisesti messun sisällön ja erilaisten messussa tarjolla olevien toimijuuksien kautta kuten sekä yleinen aktiivinen osallistuminen messun eri osiin että toimiminen vapaaehtoistehtävissä. Messun hengellisen sisällön kokemuksissa korostuivat erityisesti nk. esirukousjakson kokemukset. Jakso on keskeinen ja normaalista jumalanpalveluksesta selvästi poikkeava ja luonteeltaan moniosainen tapahtuma. Vas-tauksista käy selkeästi ilmi, että rukousjakso tarjoaa osallistujille runsaasti erilaisia rooleja ja osallistumisen mahdollisuuksia. Saarnan, synnintunnustuksen ja ehtoollisen osalta sisällössä kokemuksina esille nousi erityisesti saarnojen monipuolisuus, vaihtuvat saarnaajat, synnintunnustuksen tärkeys ja paikka sekä ehtoollisen mer-kityksellisyys ja jopa korostettu ensisijaisuus. Yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen kokemus tuli jollakin tavalla esille kaikissa pääluokissa joko tekemisenä tai tekemisen kokemuksena tai kannanottona osallistavaan toimintatapaan. Maallikkous yhteisön vahvuutena mainitaan aineistossa useita kertoja eri yhteyksissä. Se tulee ilmi erityisesti vapaaehtoisuuden merkitystä korostettaessa. Aistikokemuksissa esille tuli erityisesti tilan ja liikkeen sekä musiikin kokemuksia. Tuomasmessun symbolit ja merkit liittyvät monilta osin tilaan ja liikkeisiin sekä musiikkiin. Kokemuksessa vastaajat kiinnittävät huomiota kirkkorakennukseen sekä esteettisenä että toiminnoiltaan sopivana ja hyvänä kokonaisuutena. Musiikkiin liittyvät kuvaukset olivat tunnerikkaita, ikään kuin musiikki kietoisi ympärilleen sekä sanoman että ihmiset. Tulokset vastaavat pääosiltaan aiemmin tehtyjen tutkimusten tuloksia. Näyttää siltä, että Tuomayhteisön perus-tajien Tuomamessulle asettamat tavoitteet toteutuvat osallistujien kokemuksissa, ja ovat siten edelleen ajankoh-taisia ja perusteltuja.

Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää haastateltavien kokemuksia Tuomasmessuun ja – yhteisöön osallistumisesta. Tutkielman viitekehyksen muodosti aiemmin tehty tutkimus aiheeseen liittyvistä ilmiöistä. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen. Aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla, johon osallistui kahdeksan haastateltavaa. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Sen tuloksena kokemukset jakaantuivat messun hengellisen sisällön kokemuksiksi, yhteisöllisyyden- ja vuorovaikutuksen kokemuksiksi ja aistikokemuksiksi. Tutkielmassa selvisi, että kokemukset ovat moninaisia ja ne painottuvat kaikilla vastaajilla laaja-alaisesti messun sisällön ja erilaisten messussa tarjolla olevien toimijuuksien kautta kuten sekä yleinen aktiivinen osallistuminen messun eri osiin että toimiminen vapaaehtoistehtävissä. Messun hengellisen sisällön kokemuksissa korostuivat erityisesti nk. esirukousjakson kokemukset. Jakso on keskeinen ja normaalista jumalanpalveluksesta selvästi poikkeava ja luonteeltaan moniosainen tapahtuma. Vas-tauksista käy selkeästi ilmi, että rukousjakso tarjoaa osallistujille runsaasti erilaisia rooleja ja osallistumisen mahdollisuuksia. Saarnan, synnintunnustuksen ja ehtoollisen osalta sisällössä kokemuksina esille nousi erityisesti saarnojen monipuolisuus, vaihtuvat saarnaajat, synnintunnustuksen tärkeys ja paikka sekä ehtoollisen mer-kityksellisyys ja jopa korostettu ensisijaisuus. Yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen kokemus tuli jollakin tavalla esille kaikissa pääluokissa joko tekemisenä tai tekemisen kokemuksena tai kannanottona osallistavaan toimintatapaan. Maallikkous yhteisön vahvuutena mainitaan aineistossa useita kertoja eri yhteyksissä. Se tulee ilmi erityisesti vapaaehtoisuuden merkitystä korostettaessa. Aistikokemuksissa esille tuli erityisesti tilan ja liikkeen sekä musiikin kokemuksia. Tuomasmessun symbolit ja merkit liittyvät monilta osin tilaan ja liikkeisiin sekä musiikkiin. Kokemuksessa vastaajat kiinnittävät huomiota kirkkorakennukseen sekä esteettisenä että toiminnoiltaan sopivana ja hyvänä kokonaisuutena. Musiikkiin liittyvät kuvaukset olivat tunnerikkaita, ikään kuin musiikki kietoisi ympärilleen sekä sanoman että ihmiset. Tulokset vastaavat pääosiltaan aiemmin tehtyjen tutkimusten tuloksia. Näyttää siltä, että Tuomayhteisön perus-tajien Tuomamessulle asettamat tavoitteet toteutuvat osallistujien kokemuksissa, ja ovat siten edelleen ajankoh-taisia ja perusteltuja.

Tässä Pro Gradu –tutkielmassa tehdään kvalitatiivinen sisällönanalyysi siihen, kuinka viimeaikaisessa kognitiivisessa uskontotieteellisessa tutkimuksessa uskonnollinen kokemus on määritelty. Tuloksia verrataan uskonnonfilosofian aikaisempaan kirjallisuuteen. Tarkoituksena on saada selville, ovatko määritelmät yhteneviä relevantin neuroteologian piirissä, ja toisaalta ovatko ne yhteneviä suhteessa uskonnonfilosofiseen kirjallisuusperinteeseen. Tutkimukset ovat osa uskontotieteen alaa, mutta uskonnollisen kokemuksen kysymys on uskonnonfilosofinen. Tutkielmaa voidaan pitää pyrkimyksenä sitoa käytännön tutkimus teoriaan. Aineistoon on valikoitunut tutkimuksia, joissa on joko tyypillisiä kognitiivisen uskontotieteen tutkimuksia suurempi otanta, jotka ovat olleet tyypillisiä tutkimuksia pitkäkestoisempia, tai joissa on muuten alan kannalta merkittävää sisältöä. Tutkielman tulokset osoittavat, että uskonnollista kokemusta määritellään vaihtelevasti niin tutkimuksissa kuin kirjallisuusperinteessäkin. Määritelmän vaihtelevuus tuo esiin tiettyjä metodologisia ongelmia, joita tutkielmassa nostetaan esiin. Määrittelyongelma liittyy suurempaan kokonaisuuteen. Uskontoa ja siihen liittyviä ilmiöitä on yleisesti ottaen hyvin vaikea määritellä. Tutkielman keskiössä kulkee mukana tämä yleinen haaste. Tutkielman alussa esitellään analyysimenetelmä ja aikaisempi kirjallisuus. Aikaisemman kirjallisuuden tulokset tiivistetään analyysivaihetta varten. Kirjallisuukatsauksen jälkeen tehdään pieni katsaus kognitiiviseen uskontotieteeseen, minkä yhteydessä esitellään tutkimukset. Tutkimusten esittelyä seuraa varsinainen analyysiosuus. Lopuksi esitetään johtopäätökset ja omaa pohdintaa.

Jumalaan uskomista pidetään yhtenä keskeisenä uskonnollisuuden mittarina. Tässä tutkielmassa haluttiin selvittää Jumalaan uskomattomien henkilöiden näkemyksiä omasta uskonnollisuudesta, hengellisyydestä, kuulumisesta uskonnollisiin tai hengellisiin yhteisöihin sekä heidän asenteistaan Suomessa asuvia vähemmistöuskontoja kohtaan. Tutkielmassa käytettiin Suomessa vuonna 2017 kerättyä kyselyaineistoa. Otos koostui suomalaisesta aikuisväestöstä (n=438). Aineistossa noin puolet (n=193) oli sellaisia vastaajia, jotka eivät uskoneet Jumalaan. Jumalaan uskomattomista vastaajista noin 33 prosenttia luokitteli itsensä uskonnottomaksi. Jumalaan uskomattomat naiset pitivät itseään todennäköisemmin uskonnollisempina kuin miehet, mikä vahvistaa aikaisempaa näkemystä asiasta. Hengellisyyteen liittyvässä kysymyksessä sukupuolella ei näyttänyt olevan merkitystä sen suhteen kuinka hengellisinä Jumalaan uskomattomat vastaajat itseään pitivät, mikä poikkeaa aikaisemmasta käsityksestä asiasta. Ikää pidetään yhtenä keskeisenä uskonnollisuuden ennustajana ja myös tässä aineistossa nuoremman ikäluokan edustajat uskoivat Jumalaan epätodennäköisemmin kuin vanhemman ikäluokan edustajat. Koko aineiston tasolla (n=438) ikä oli myös yhtenä uskonnottomuutta lisäävänä tekijänä niin, että nuoremmat ikäluokat määrittivät itsensä uskonnottomammaksi kuin vanhemmat ikäluokat. Jumalaan uskomattomien ryhmässä (n=193) ikäryhmien väliltä ei löytynyt eroa sen suhteen kuinka uskonnollisina he itseään pitivät. Jumalaan uskomattomien asenteet uskonnollisia vähemmistöjä kohtaan olivat neutraaleja tai positiivisia. Verrattuna Jumalaan uskoviin suhtautuminen vähemmistöuskontoihin ja muslimeihin oli osittain positiivisempaa ja osittain negatiivisempaa. Asenteet vähemmistöjen yhtäläisiin oikeuksiin harjoittaa uskontoaan Suomessa olivat melko positiivisia, sillä yli 80 prosenttia suhtautui asiaan neutraalisti tai sitä positiivisemmin. Jumalaan uskomattomat vastaajat suhtautuivat myös varsin positiivisesti kysymykseen uskonnollisten vähemmistöjen oikeudesta omiin pyhättöihinsä tai muslimien oikeudesta omiin moskeijoihinsa Suomessa, sillä siihenkin neutraalisti tai sitä positiivisemmin vastasi suhtautuvansa yli 75 prosenttia. Jumalaan uskomattomien negatiivisempi suhtautuminen vähemmistöuskontoihin vahvistaa aikaisempaa käsitystä uskonnottomuudesta mutta tässä tutkielmassa osassa vastauksista asenteet olivat yhtä positiivisia tai jopa positiivisempia kuin Jumalaan uskovilla, mikä poikkeaa osittain aikaisemmasta käsityksestä asiasta.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan eri profeettateksteissä esiintyviä kuvauksia Jahvesta Israelin aviopuolisona, erityisesti niissä toistuviin avioeron- ja uudelleen avioitumisen kuvauksia. Kyseiset tekstit käyttävät retoriikassaan Pentateukin avioliittolakeja ja paikoitellen myös muinaisen Lähi-idän avioliittokäytänteitä. Tutkimuskysymykseni ovat: Missä määrin profeettatekstien kirjoittajat huomioivat Pentateukin avioliittolainsäädäntöä Jahven avioeroaja uudelleen avioitumista kuvauksissaan? Mitä metaforinen avioero ja uudelleen avioituminen tarkoittavat kussakin tekstissä? Tutkimusmetodina tarkastelen eri teksteissä esiintyviä avioliittolakeja ja käytäntöjä, sekä erottelen metaforien lähdepiirit niiden kohdepiireistä. Lähdepiiri on metaforan hyödyntämä vähemmän abstrakti kuva, jota käytetään kommunikoimaan vaikeammin ymmärrettävää abstraktia asiaa. Kohdepiiri on puolestaan vaikeammin ymmärrettävä abstrakti asia, johon metaforan lähdepiiri viittaa. Aiheen aiempi tutkimus on keskittynyt paljon itse avioliittoon tai on usein pyrkinyt lähestymään eri profeettatekstejä yhtenäisenä narratiivina. Lisäksi teksteissä toistuvat avioeron ja uudelleen avioitumisen teemat ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Tutkimistulokset osoittavat, että avioero ja uudelleen avioituminen toimivat pakkosiirtoa ja sieltä palaamista kommunikoivina metaforina. Avioeroon liittyvät myös Jahven ja Israelin välisen liiton rikkomista seuraavat kiroukset, joiden julistus on keskeinen osa tekstejä. Lisäksi lähes jokainen tarkasteltu teksti käyttää jotain Pentateukin avioliitolakia tai käytäntöä osana retoriikkaansa. Lait ja käytänteet toimivat osana metaforaa, joten niistä jää tekstin retoriikalle tarpeettomia piirteitä pois ja tekstit käyttävät niitä osana kunkin luvun laajempaa retoriikkaa. Kukin teksti hyödyntää sekä metaforia että lakeja osana argumentaatiota, eivätkä tekstien metaforat luo yhtenäistä narratiivia Jahvesta ja hänen metaforisesta vaimostaan. Pyrkimys nähdä tekstit yhtenäisenä narratiivina myös osoittautuu harhaanjohtavaksi.

Tämä maisterintutkielma käsittelee juutalaisten rituaalimurhaamaksi väitetyn ”lapsimarttyyri” William Norwichlaisen kultin vaiheita vuodesta 1144 vuoteen 1174. Tutkimuskysymyksinä toimivat muun muassa miten kultti muodostui, ketkä vaikuttivat sen taustalla, miten siihen suhtauduttiin, mitä sen levinneisyydestä ja vaikutuksesta tiedetään sekä miksi kultti sammui? Tutkielman tärkeimpänä lähteenä toimii munkki Thomas Monmouthilaisen kirjoittama seitsemänosainen De vita et passione Sancti Willelmi Martyris Norwicensis -pyhimyselämäkerta. Sen pohjalta on tehty huomattavasti levinneempi tiivistelmä, joka on säilynyt osana Nova Legenda Anglie -teosta. Tutkielma huomioi myös Anglosaksien kronikkaan sisältyvän Peterboroughin kronikan lyhyen William Norwichlaista käsittelevän osuuden, joka edustaa pyhimyselämäkerrasta itsenäistä kertomusperinnettä. Näiden lähteiden tulkinnan ohella tutkielma hyödyntää ja kommentoi aikaisempaa tutkimuskirjallisuutta. Tutkielma argumentoi kultin syntyneen reaktiona Williamin ruumiin löytymiseen ja kehittyneen tuomiokirkossa välineeksi ylläpitää Norwichin ensimmäisen piispan Herbert de Losingan muistoa ja perintöä. Tutkielmassa kultin vaiheet on jaettu ajallisesti kolmeen ajanjaksoon: varhaisvaiheisiin (1144–1150), nousukauteen (1150–1168) ja kuihtumiskauteen (1168–1174). Näitä ennen tutkielma taustoittaa Norwichin kaupungin historiaa ja tietoja historiallisesta Williamista. Varhaisvaiheiden yhteydessä käsitellään kultillisen toiminnan muodostumista kuolleen Williamin ympärille ja teorioita hänen perheenjäsentensä osuudesta kultin muodostumiseen. Nousukauden alkaminen ajoitetaan Williamin ensimmäisen translaation yhteyteen, jolloin Norwichin tuomiokirkko alkoi edistämään kultin leviämistä piispa William Turben johdolla. Kuihtumiskauden yhteydessä kultin katoamisen syyksi on esitetty useita syitä: uudempien samankaltaisten verisyytöspyhimysten kuten Harold Gloucesterilaisen ilmaantumista, Norwichin tuomiokirkon tulipaloa, Thomas Becketin suositun kultin syntyä ja piispa William Turben kuolemaa.