Browsing by master's degree program "Kielten maisteriohjelma"

Tutkielman tavoitteena on selvittää kulttuurin ja maantuntemuksen esiintymistä saksankielisten kielisuihkujen materiaaleissa. Tutkielmassa vastataan seuraaviin tutkimuskysymyksiin: ”Mitkä maantuntemuksen osa-alueet tulevat esiin materiaaleissa?”, ”Kuinka monipuolisesti ja millä tavoin kulttuurin- ja maantuntemusta opetetaan kielisuihkuissa?” sekä ”Miten kielisuihkuja voitaisiin käytännössä parantaa, etenkin kulttuurin ja maantuntemuksen näkökulmasta?”. Tutkielmassa tarkastellaan kahta eri materiaalipakettia: Saksaa leikitellen: materiaalipaketti saksankielisille kielisuihkuille (Pentikäinen 2016) ja Saksaa Felixin ja Franzin kanssa (Goethe-Instituutti Lontoo, 2015). Menetelmänä käytetään oppimateriaalianalyysia. Tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu kolmesta osasta. Koska kielirikasteiseen opetukseen, voi sekoittua monia käsitteitä, kuten kaksikielinen opetus ja varhennettu tai varhainen kieltenopetus, selitetään tutkielman toisessa kappaleessa aluksi käsitteiden eroja. Lisäksi käydään läpi varhennetun kieltenopetuksen hyviä ja huonoja puolia (esim. pienten lasten heikompi kognitiivinen kypsyys, yleinen kiinnostus kaikkea uutta kohtaan), sen tavoitteita (esim. tutustuminen uuteen kieleen ja sen kulttuuriin, rohkaiseminen kohdekielenkäyttöön) sekä sille ominaisia opetusmetodeja (esim. toiminnallisuus, aistit). Kolmas kappale käsittelee kielikylvyn, kielisuihkun ja CLIL-opetuksen välisiä eroja ja niiden tilannetta sekä Suomessa että Sveitsissä. Neljäs kappale käsittelee kulttuuria, maantuntemusta, kieli- ja kulttuuritietoisuutta ja niiden esiintymistä vieraan kielenopetuksessa. Kirjallisuuden perusteella nousivat esille mm. kulttuurin ja maantuntemuksen monimutkaisuus, maantuntemuksen eri osa-alueet (kuten maa ja kansa, historia tai koulutus ja tiede) ja pedagogisia työskentelytapoja, esimerkiksi kognitiivinen tai kommunikatiivinen lähestymistapa sekä etenkin toiminnallisuuden korostaminen myös maantuntemuksen opettamisessa. Tutkielman yksi keskeisimmistä tuloksista on kulttuurin- ja maantuntemuksen jääminen hieman irralliseksi itse kielenoppimisesta. Molemmista materiaaleista löytyy kuitenkin kulttuuripiirteitä yli puolesta eri maantuntemuksen kategoriasta, mutta usean osa-alueen osuus jää pieneksi. Piirteet ovat vaihtelevia, mutta eivät niinkään monipuolisia, sillä kulttuurinen moninaisuus sekä saksan osavaltioiden että saksankielisten maiden välillä jää heikoksi. Myös kieli- ja kulttuuritietoisuuden osuus jää vähäiseksi, mutta kohdemaasta luodaan kuitenkin positiivinen ja ennakkoluuloton kuva oppilaille. Molemmissa materiaaleissa on onnistuttu käsittelemään samoja teemoja eri näkökulmista. Pienille lapsille ominaiset metodit (kuten toiminnallisuus) tulevat esille jokseenkin, mutta kulttuuriset piirteet tulevat usein esille vain keskusteluissa. Osa tunneista kuitenkin sisälsi kielisuihkuille ja pienille lapsille ominaisia leikillisiä ja motivoivia metodeja ja teemat sopivat hyvin kohderyhmälle. Teemat vastaavat useamman lapsen kiinnostuksen kohteita. Valittujen materiaalien perusteella voidaankin päätellä kielisuihkujen päällimmäiseksi tavoitteeksi ”vain” lasten motivoiminen kieltenopiskeluun.

Tiivistelmä Tiedekunta: Faculté des sciences humaines Koulutusohjelma: Département des langues Opintosuunta: Langue et culture françaises Tekijä: Sirkku Parviainen Työn nimi: La comparaison de l’aspect idéologique des programmes d’enseignement respectifs de la France et de la Finlande Työn laji: Mémoire de master de langue française Kuukausi ja vuosi: 5/23 Sivumäärä: 41 Avainsanat: idéologie, politique, valeurs culturelles, programmes d'enseigement, compétences polyvalentes, France, Finlande, Stratégie Europe 2020, analyse de discours, analyse de contenu, rhétorique, représentations, théorie de Hosftede sur le multiculturalisme Ohjaaja tai ohjaajat: Mervi Helkkula Säilytyspaikka: Université de Helsinki Muita tietoja: Tiivistelmä: Dans cette étude nous comparons des aspects idéologiques des programmes d'enseignement respectifs de la France et de la Finlande. Nous y étudions en particulier les compétences polyvalentes. Comme objectif, nous souhaitons trouver des explications des différences culturelles entre les deux pays. Nous souhaitons approfondir la compréhension des cultures scolaires et des sociétés française et finlandaise en examinant les socles (des primaires) des deux pays. Cette étude s’inscrit dans l’approche de l´analyse de discours et de l’analyse de contenu. Les notions théoriques se situent dans la rhétorique. Il s'agit d'une étude de cas qualitative. Nous avons pu constater lors de l’examen des deux programmes d’enseignement que les points différents cruciaux demeurent : dans celui de la France dans l’appui fondamental sur les valeurs de la République c’est-à-dire : la liberté, l’égalité, la fraternité, la démocratie, la laïcité et la citoyenneté (selon la Constitution). Nous pouvons également apercevoir que la rhétorique concernant le développement du citoyen y est plutôt inspirée par la curiosité, l’observation (historique, géographique at artistique) et par le respect des choix individuels liés aux choix sociaux. Tandis que dans celui de la Finlande les aspirations globales – notamment celles du néo-libéralisme et des exigences du monde du travail (21st century skills) – sont plus présentes. Également, les thèmes du bien-être et de la sécurité scolaire sont plus explicites dans le programme finlandais. D´après la théorie de Hofstede sur le multiculturalisme, les deux cultures semblent plutôt être proches, selon les cinq dimensions : 1) la distance du pouvoir, 2) l’individualisme versus la communauté, 3) la masculinité versus la féminité, 4) l’omission de l´insécurité versus la tolérance de l´insécurité et 5) l’orientation du temps. Malgré les différences de la rhétorique dans les deux programmes d’enseignement, les deux cultures ne semblent pas être tant différentes, selon la théorie de Hofstede. La Stratégie Europe 2020 de l’Union Européenne contient les même valeurs et objectifs alignés avec les « 21 st century skills » et influence ainsi les contenus des deux programmes d'enseignement en les unifiant. Pour conclure, malgré les différences dans la rhétorique des programmes, les contenus des programmes semblent être plutôt semblables et ainsi ne peuvent pas donner d'explications des différences culturelles en soi.

Tiivistelmä - Referat - Abstract Vieraiden kielten opetuksessa ja opiskelussa on alettu kiinnittämään huomiota kulttuurienvälisen viestinnän tärkeyteen. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten ja millaisia kulttuurirepresentaatioita espanja vieraana kielenä -oppikirjoissa tuotetaan ja tukevatko ne kulttuurienvälistä kommunikaatiota ja kompetenssia. Tutkielmassa tarkastellaan mitä maita, alueita ja ihmisryhmiä espanja vieraana kielenä -oppikirjoissa käsitellään, minkälaisten esitysten kautta, mitä ideologioita ja stereotypioita näistä sisällöistä ja diskursseista heijastuu, ja millaisia lähestymistapoja kulttuuriin nämä oppikirjat edustavat. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu kulttuurirepresentaatioiden ja kulttuurienvälisyyden tutkimukseen, jossa kulttuurit nähdään moniulotteisina ja jatkuvasti muuttuvina, ja kulttuurirepresentaatioita havainnoidaan aika- ja kontekstisidonnaisina rakenteina. Aineisto koostui kuudesta kolmella eri vuosikymmenellä julkaistusta suomenkielisestä espanjan oppikirjasarjasta; Entre amigos, Mucho gusto, ¡Acción!, ¡Dime!, ¡Nos vemos! ja Mi mundo. Jokainen näistä kirjasarjoista sisältää lukion lyhyen B3-kielen oppimäärän, ja tämän lisäksi osa on suunnattu myös aikuisopetukseen ja osa yläkoulussa alkavaan B2-opetukseen. Tutkimuksessa havainnoidaan siis sekä espanja vieraana kielenä -oppikirjojen nykytilaa kulttuurirepresentaatioihin ja kulttuurisiin ulottuvuuksiin liittyen sekä sitä, miten nämä ovat vuosien varrella muuttuneet, ja mitä eroja eri sarjojen välillä on. Analysoidun aineiston perusteella espanja vieraana -kielenä oppikirjat eivät esittäneet eri espanjankielisiä maita tai etnisyyksiä tasapuolisesti, ja ne loivat kulttuurista ja eri maiden, alueiden ja ihmisryhmien todellisuuksista hyvin muuttumattoman ja yksipuolisen kuvan. Oppikirjat sisälsivät paljolti toiseuttamista rakentavaa diskurssia mm. ekskluusion, eksotismin, primitivisöinnin, eurosentrisyyden, kaupallistamisen ja stereotyyppisten yleistävien ja yksinkertaistavien esitysten kautta. Aivan uusimmat oppikirjasarjat ¡Nos vemos! ja Mi mundo sisälsivät vähemmän suoraa räikeää stereotypisointia ja tarjosivat enemmän mahdollisuuksia reflektointiin ja kulttuurienväliseen tarkasteluun, mutta niissä kulttuurisisällöt painottuivat kuitenkin hyvin vahvasti pelkästään matkailun näkökulmaan ja edelleen tietyt todellisuudet painottuivat enemmän kuin toiset. Entre amigos, Mucho gusto, ¡Acción! ja ¡Dime! taas tarjosivat yleisesti ottaen enemmän kulttuuritietoa ja useampiin eri todellisuuksiin liittyen, vaikka ne taas sisälsivät yleisesti enemmän eri maiden erojen vertailua ja stereotyyppisiä esityksiä. Tässä tutkimuksessa analysoitujen oppikirjojen perusteella espanja vieraana kielenä -oppikirjat eivät siis tunnu tukevan kovinkaan hyvin kulttuurienvälisen kompetenssin saavuttamista vielä aivan viime vuosinakaan julkaistuissa oppikirjoissa.

Tämän laadullisen tutkimuksen aiheena on kohteliaisuuden eri ilmausten ja muotojen opettaminen espanjan vieraan kielen oppiaineessa suomalaisissa kouluissa. Kohteliaisuus on kulttuurisidonnaisuutensa vuoksi tärkeä osa opetusta, jotta oppilaiden ja opiskelijoiden kommunikatiiviset ja pragmaattiset taidot kehittyvät kohdekielessä. Tutkimuksessa selvitetään, mitä kohteliaisuuden muotoja ja ilmaisuja espanjan vieraan kielen oppiaineessa opetetaan, kuinka paljon ja miten kohteliaisuutta opetetaan. Lisäksi tarkastellaan sitä, kuinka tärkeänä kohteliaisuuden opettamista pidetään sekä kohteliaisuuden opettamisen tämänhetkistä tilaa espanjan vieraan kielen opetuksessa. Tutkimukseni taustalla on muun muassa Leechin (1983) sekä Brownin ja Levinsonin (1987) kohteliaisuusteoriat ja Searlen (1969) teoria puheakteista. Tutkimukseni pohjautuu aiempaan tutkimukseen kohteliaisuuden opettamisesta ja oppimisesta (Landone 2009; Paloranta 2019; Brodersen 2020). Lisäksi tarkastelen, miten perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmien perusteet (POPS 2014; LOPS 2019) määrittävät kohteliaisuuden opettamisen osana vieraiden kielten opetusta, tavoitteita ja sisältöjä. Tutkimuksen aineisto on kerätty strukturoidun kyselylomakkeen avulla. Kyselyyn osallistui 16 espanjan vieraan kielen opettajaa. Tutkimus osoittaa, että espanjan opettajat keskittyvät opettamaan eniten pyyntöjä, anteeksipyyntöjä, tervehdyksiä, kiittämistä sekä espanjan kielen tunnuksenomaista por favor -pyynnön käyttöä. Näiden lisäksi opetetaan muun muassa myös kohteliaiden lauseiden muodostamista erilaisilla strategioilla sekä kohteliaisuuden kulttuurisidonnaisia eroavaisuuksia, kuten tervehdysten monipuolista käyttöä espanjan kielessä. Vastauksista selviää, että kohteliaisuutta opetetaan paljon ja monipuolisesti käyttäen erilaisia aktiviteetteja ja menetelmiä, joista eniten korostuvat suulliset ja kirjalliset aktiviteetit sekä kuullun ymmärtäminen. Tuloksista ilmenee, että vastaajat kokevat kohteliaisuutta opettavan tarpeeksi ja he pitävät kohteliaisuuden opettamista tärkeänä, sillä se on osa viestintää ja viestintätaitoja, kieltä ja kulttuuria. El tema de esta investigación cualitativa es la enseñanza de diferentes formas y expresiones de cortesía en el español como lengua extranjera (ELE) en escuelas y colegios finlandeses. Debido a su naturaleza cultural, la cortesía forma una parte fundamental de la enseñanza para que los aprendices desarrollen sus habilidades comunicativas y pragmáticas en la lengua meta. En este trabajo investigamos qué formas y expresiones de cortesía se enseñan, cómo y cuánto se enseña la cortesía en ELE. Asimismo, investigamos también cuánta importancia la cortesía tiene en la enseñanza y cuál es su estatus actual, con el propósito de ganar un mejor entendimiento sobre la enseñanza de la cortesía en la enseñanza de ELE. Basamos nuestra investigación en las teorías de la cortesía de Leech (1983) y Brown y Levinson (1987), y también en la teoría de los actos de habla de Searle (1969), entre otros. La investigación también se basa en los estudios anteriores sobre la enseñanza y aprendizaje de la cortesía (Landone 2009; Paloranta 2019; Brodersen 2020). Además, estudiamos cómo el Currículo nacional de educación de Finlandia (POPS 2014; LOPS 2019) define y destaca la enseñanza de la cortesía como parte de la enseñanza, los objetivos y contenidos de las lenguas extranjeras. Los datos de nuestro estudio han sido colectados mediante una encuesta estructurada. 16 profesores de español como lengua extranjera participaron en la investigación. Los resultados muestran que los profesores de ELE enseñan más peticiones, disculpas, saludos, agradecimientos y el uso de por favor. Además de estas, los participantes también enseñan, entre otros, la formación de oraciones y enunciados corteses mediante diferentes estrategias, y las diferencias culturales en cuanto a la cortesía, como el uso de los saludos en el español. Las respuestas de los participantes muestran que la cortesía se enseña mucho y a través de diversas maneras mediante el uso de diferentes actividades y métodos, de los cuales se pueden destacar las actividades orales y escritas y la comprensión de escucha. Los resultados revelan que los participantes consideran que se enseña la cortesía de manera suficiente y consideran la enseñanza de la cortesía como importante, dado que forma parte de la comunicación y las habilidades comunicativas, de la lengua y de la cultura.

Tavoitteet ja teoriatausta. Tämän tutkimuksen päätarkoituksena on tutkia suomalaisten ranskanopettajien musiikinkäyttöä opetuksessa. Tarkempia tutkimuskohteita ovat opettajien syyt musiikin käyttöön, tavat käyttää musiikkia opetuksessa, käytettävät musiikkigenret sekä kriteerit musiikin valitsemiseen. Teoriatausta koostuu musiikin hyödyistä opetuksessa, tehtävätyypeistä sekä musiikin valitsemiskriteereistä. Aineisto ja menetelmät. Tutkittavana aineistona toimii kysely, johon vastasi 103 suomalaista ranskanopettajaa. Tutkimusmenetelmät ovat sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia. Suurin osa vastauksista analysoidaan kvantitatiivisesti opettajien mielipiteiden suuntausten mittaamiseksi, mutta osaa vastauksista tutkitaan myös kvalitatiivisesti ja nostetaan esille poikkeumia sekä mielenkiintoisia tuloksia. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimus osoittaa, että tärkeimmät syyt musiikin käytölle ovat tunteelliset syyt, kuten oppilaiden tai opettajan mieltymys musiikkiin. Tuloksista käy myös ilmi, että kaikista suosituimmat käyttökohteet musiikille ranskanopetuksessa ovat sellaisia, jotka ovat yksinkertaisia ja joissa on oleellisena osana musiikin kuuntelu ja sen auditiivinen luonto. Tutkimuksessa selviää myös, että suosituimmat musiikkigenret ranskanopetuksessa ovat pop, chanson, lastenlaulut sekä pedagogiset laulut ja rap. Tärkeimmät kriteerit musiikin valintaan ovat loogisia, kuten musiikin saatavuus ja laulun selkeys.

Cette étude examine l’usage des différentes formes de répétition dans la structuration des discours de vœux présidentiels de 1981 à 2022. L’objectif de la recherche est d’une part, de décrire et de classer les formes de répétition qui apparaissent dans les vœux présidentiels et permettent de les structurer. D’autre part, notre analyse permet de comparer les différents présidents français, de Mitterrand à Macron, dans leur usage de la répétition dans ces discours de Nouvel An. La comparaison est faite sur plusieurs plans. D’abord, nous avons comparé l’usage des formes de répétition selon l’orientation politique, autrement dit, est-il possible de discerner des différences entre les présidents de gauche et de droite ? et du centre ? Ensuite, nous avons comparé l’usage selon l’axe diachronique : l’usage des formes de répétition évolue-t-il au fil du temps ? La dernière comparaison que nous avons faite était entre le premier discours et le dernier discours du mandat d’un même président. Il est possible, par cette troisième comparaison, de voir si un président sortant ou récemment élu utilise plus ou moins la répétition comme un outil structurant de ses vœux. Les vœux présidentiels ont été choisis comme corpus parce qu’ils sont les seuls discours que chaque président a donnés dans un contexte similaire, ce qui les rend comparables. Pour repérer les instances de répétition, nous avons utilisé le logiciel « AntConc », qui relève les répétitions identiques. De plus, nous avons repéré et relevé manuellement les formes de répétition qui n’étaient pas totalement identiques. La théorie des formes de répétition analysées dans cette étude se base sur les ouvrages d’Emmanuelle Prak-Derrington ainsi que sur ceux d’Henry Suhamy et Patrick Bacry. L’étude est quantitative dans la mesure où nous comptabilisons les instances de répétition pour pouvoir comparer les différents présidents. Elle est qualitative dans la mesure où nous analysons et expliquons, à travers des exemples, les différentes formes de répétition que nous avons trouvées dans le corpus. Les résultats attestent qu’il n’y a pas de différence considérable dans l’usage des formes de répétition entre les présidents de différentes orientations politiques, ni selon l’époque donnée. Pourtant, nous pouvons constater que le premier discours du mandat est systématiquement plus structuré par la répétition que le dernier (l’exception étant les discours de Chirac). Dans le cadre de cette recherche, nous avons aussi proposé une sous-catégorie d’anaphores rhétoriques, les anaphores « cadratives ». Selon nous, certains schémas d’anaphores jouent le rôle de cadratifs, ce qui veut dire qu’ils encadrent des parties d’un texte plus vaste. Nous estimons que n’importe quel mot ou groupe de mots peut servir de cadratif quand il est répété sous forme d’anaphores au début d’un paragraphe et nous avons trouvé des instances de ce phénomène dans les vœux présidentiels.

Cette étude examine la représentation discursive des soldats français déployés dans le Sahel dans l’opération Barkhane (2014–2022) de l’armée française. L’objectif de l’étude est d’identifier les rôles sémantiques donnés aux soldats et d’examiner l’image créée de leur agentivité. Le corpus de l’étude se compose de quinze articles informatifs publiés dans l’édition abonnée du quotidien Le Monde sur le site d’Internet lemonde.fr en 2015 et 2016. La structure profonde des propositions décrivant les événements présentés dans le corpus est examinée pour étudier l’agentivité des soldats. Les rôles sémantiques sont identifiés selon la grammaire des cas de Fillmore. De plus, les désignations indiquant la participation des soldats dans les événements aussi bien que les verbes et les noms indiquant les événements présentés sont catégorisés et étudiés par rapport aux cas sémantiques. Quatre types de désignation référant aux soldats et sept types d’expression indiquant l’événement sont identifiés. En outre, des cas sans désignation des soldats apparaissent. L’étude est, en premier lieu, qualitative mais des remarques quantitatives sont faites sur la fréquence des expressions étudiées. Des désignations référant aux soldats, celles indiquant des personnes séparées, un collectif ou un événement sont les plus fréquentes. Des expressions présentant les événements, les plus fréquentes sont celles indiquant un événement violent tel qu’un homicide. L’étude montre que les soldats sont donnés des cas sémantiques Agentif, Instrumental, Datif et Objectif dont les deux premiers sont des rôles d’agent et les deux derniers sont des rôles de patient. L’analyse montre un lien entre la présentation de l’agentivité des soldats et les expressions employées. Les désignations des soldats référant à une ou plusieurs personnes séparées sont employées surtout quand on présente les soldats comme patients d’un événement violent. Par contre, les soldats étant les agents d’un événement violent, on indique les soldats par des désignations référant à un collectif ou à un événement. En somme, comme personnes, ils sont présentés comme des instruments de la direction militaire de la France et des victimes du conflit. Dans le corpus étudié, à travers l’emploi des mots neutres et adéquats dans le contexte du conflit armé, les soldats sont présentés surtout comme des acteurs militaires. Cependant, l’étude montre que par des choix lexicaux et syntaxiques l’auteur peut influencer la perception que les lecteurs ont de l’agentivité des acteurs. L’étude est importante dans le sens où elle démontre le pouvoir du média journalistique dans la mis en scene de l’information sur des événements qui se passent loin du public et dans la mis en place le l’opinion publique sur ces événements.

Pro gradu -työni kuuluu sosiolingvistiikan alaan ja tutkimuksen päätavoitteena on tutkia Latvian ja Helsingin slangin yhtäläisyyksiä ja eroja. Lähdeaineisto koostuu Latvian ja Helsingin slangiin liittyvistä materiaaleista. Latvian slangin aineistomateriaaleista merkittävin lähde on Ojārs Bušsin ja Vineta Ernstsonen yhteistyönä tekemä slangisanakirja Slenga vārdnīca (2009), joka sisältää noin 8 000 latvialaista slangisanaa sisältäen niiden merkityksen ja etymologian. Helsingin slangiin liittyvistä aineistomateriaaleista erityisesti emeritusprofessori Heikki Paunosen tutkimuksista on ollut paljon apua. Niissä on laajasti tietoa Helsingin slangin historiasta ja sen kehityksestä ja ne sisältävät lisäksi laajan slangitermistön. Kerättyäni tutkimusaineistoni Latvian ja Helsingin slangeista kiinnitin erityisesti huomiota slangien historiaan, niiden ominaispiirteisiin sekä nykypäivän tilanteeseen. Tutkimuksessa ongelmia tuottivat toisinaan vaikeaselkoiset Latvian slangisanat, niiden merkitykset sekä alkuperät. Tutkielman johdannossa esitän tutkimuksen päätavoitteen sekä sen materiaalit ja metodin. Toinen luku käsittelee yleisesti slangia ja sen määrittelemistä. Molempien slangien omat alaluvut käsittelevät identtisesti aiheita, joita ovat slangin historia, ominaispiirteet ja tulevaisuudennäkymät. Slangien käyttäjät ja aihepiirit esitellään omissa luvuissaan kuten myös muiden kielien vaikutus slangiin. Työni vertailuosassa analysoin saamiani tuloksia sekä vertailen Latvian ja Helsingin slangin piirteitä toisiinsa. Lopuksi teen yhteenvedon päätelmäosassa tutkielmani tuloksista. Molempia slangeja käytetään nykyään etupäässä puhekielessä. Aineiston tarkastelu osoittaa, että Suomessa Helsingin slangia käytetään paljon enemmän ja se on levinnyt laajemmin kuin Latvian slangi. Molempia slangeja on tutkittu laajasti ja niistä on julkaistu kirjallisuutta ja sanakirjoja. Yhtenäistä slangeille on samojen asioiden/aiheiden käsitteleminen (esimerkiksi alkoholi, tupakka, huumeet) sekä slangisanan muodostaminen alkuperäistä sanaa lyhentämällä. Eritoten Latvian slangissa on yleistä diminutiivijälkiliitteen lisääminen lyhennetyn alkuperäisen sanan loppuun. Kummassakin slangissa esiintyy paikannimiä, tosin Helsingin slangissa niitä esiintyy paljon enemmän kuin Latvian slangissa. Molemmissa kielissä on paljon germanismeja; suomen kielessä ne ovat ruotsista ja latvian kielessä saksan kielestä. Lisäksi latvian kieleen on lainautunut Neuvostoliiton ajalta merkittävästi rusismeja. Englannin kielellä on suuri vaikutus kummankin slangin uuteen sanastoon. Molemman slangin asema vaikuttaa nykyään olevan stabiili. Slangia käyttää pääasiassa nuoriso, mutta sitä käyttävät myös vanhemmat ikäluokat. Pro gradu -tutkielmaani voisi jatkossa hyödyntää esimerkiksi laajentamalla sen vertailevaksi jatkotutkimukseksi, jossa voisi olla mukana muitakin slangeja kuin Latvian ja Helsingin slangit. Jatkossa voitaisiin keskittyä esimerkiksi sanojen etymologiaan ja siihen, kuinka paljon englannin kieli on vaikuttanut tutkittaviin slangeihin.

Tämä tutkielma käsittelee korsikan kieleen liittyvää kielipolitiikkaa kahdelta kannalta: ensinnäkin tarkoituksena on selvittää, mitä mieltä korsikalaiset ovat Ranskan valtiollisen tason kielipolitiikasta korsikan kieltä kohtaan. Tämän lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan Korsikan omaa kielipolitiikkaa suhteessa Ranskan valtioon. Keskeiset kysymykset liittyvät olennaisesti myös korsikalaisten kieli-identiteettiin sekä heidän kokemuksiinsa nykyisestä kielitilanteesta. Lopuksi tarkastellaan myös kielen rahoitusta. Korpuksena on neljä haastattelua sekä kaksi korsikan kielen kielipolitiikkaan ja sen rahoitukseen liittyvää dokumenttia. Haastateltavat ovat korsikalaisia poliitikkoja, yliopisto-opettajia tai he ovat muuten mukana Korsikan kielipolitiikassa. Dokumenteista ensimmäinen on vuoteen 2020 ulottuva sopimus Ranskan valtion ja Korsikan paikallishallinnon välillä toimeenpantavista kieleen liittyvistä tehtävistä ja niiden rahoituksesta. Toinen dokumentti on paikallishallinnon laatima kielipoliittinen toimintasuunnitelma vuosille 2015–2020. Tutkimuksen teoriatausta koostuu kielipolitiikan peruskäsitteistä muun muassa Chaudensonin, Boyer’n ja Calvet’n mukaan. Teoriaosuudessa käydään läpi tarkemmin myös Ranskan kielipolitiikan ominaispiirteitä sekä korsikan kielen ja paikallisen kielitilanteen kehitystä. Tutkimusmenetelmänä on haastattelu: puolet haastatteluista on tehty suoraan kirjallisina, loput on litteroitu sanatarkasti, jotta vastauksia voidaan verrata keskenään. Haastatteluista saatujen vastausten sisältöä analysoidaan myös suhteessa kahteen yllämainittuun dokumenttiin. Korsikan kieli näyttää olevan iso osa korsikalaisten identiteettiä, heillä on vahva halu käyttää kieltään ja sen koetaan olevan tärkeä osa kulttuuriperintöä. Haastattelut tukevat suurelta osin sitä käsitystä, jonka monet tutkijat, kuten esimerkiksi Arrighi, Blackwood, Quenot ja Noer, ovat esittäneet korsikan kielen tilanteesta ja asemasta yhteiskunnassa. Kielen tila ja status ovat parantuneet viime vuosikymmenten aikana ja sen käyttö ammatillisessa yhteydessä on lisääntynyt. Kieltä opetetaan kaikilla koulutusasteilla ja myös aikuiskoulutukseen on panostettu. Korsikalaisten huolena on kuitenkin, että Ranskan hallitus pitää korsikan kieltä ainoastaan koulukielenä, jonka kehitystä ei tarvitse tukea muulla tavoin. Korsikan kieli on vahvasti läsnä yhteiskunnassa, vaikka sen siirtyminen seuraavalle sukupolvelle perheensisäisesti onkin vähentynyt merkittävästi. Paikalliset ovatkin huolissaan kielen tulevaisuudesta ja sen mahdollisesta kuolemasta, mikäli valtio ja Korsikan paikallishallinto eivät saa sovittua riittävistä toimenpiteistä. Tällä hetkellä korsikan kielen valtionrahoitus on noin yhdeksän miljoonaa euroa vuodessa, ja Korsikan paikallishallinto rahoittaa sitä samalla summalla. Ranskan kansallisen tason kielipolitiikka saa kovaa kritiikkiä, ja hallitusta moititaan siitä, ettei se noudata erinäisiä kansainvälisiä vähemmistökieliä suojelevia sopimuksia. Vastaukset heijastavat esimerkiksi Sibillen esiintuomaa käsitystä Ranskasta ääritasavaltalaisena ja vallan keskittymisen maana, joka haluaa demokratian ja tasa-arvon nimissä rajoittaa monikulttuurisuutta ja -kielisyyttä sekä kääntyä sisäänpäin. Korsikalaiset haluaisivat muokata ranskalaisten yhteiskunnallista mentaliteettia avoimempaan suuntaan ja vaativatkin ranskan ja korsikan kielten tasa-arvoa, la co-officialité, eli että ne ovat juridisesti yhtä valideja kaikissa julkisissa tilanteissa. Tämä mahdollistaisi korsikalaisten mielestä kansalaisoikeuksien suojelun, korsikan kielen säilyttämisen ja sen positiivisen kehityksen. Näin ollen voidaan sanoa, että korsikalaiset ovat tyytymättömiä nykyiseen kielitilanteeseen ja heidän pääasialliset vaatimuksensa liittyvät korsikan kielen arvostuksen lisäämiseen ja sen takaamiseen, että he voivat käyttää sitä vapaasti nyt ja tulevaisuudessa, sekä yksityisissä että julkisissa tilanteissa.

La ricerca tratta le locuzioni verbali italiane che hanno come nucleo verbale uno dei due verbi deittici di movimento, andare e venire, e specificamente quelle locuzioni che esprimono un tipo di cambiamento di stato. Le locuzioni che utilizzano come nucleo verbale i verbi tornare/ritornare, riprendere e prendere vengono anche analizzate a condizione che esprimano un tipo di cambiamento di stato. Le nozioni relative alla deissi spaziale, alla teoria della metafora concettuale e al concetto dello stato normale forniscono una base teorica per l’argomento della tesi. I tre studi precedenti che sono stati scelti per l’esposizione trattano rispettivamente: i verbi deittici andare e venire, il concetto dello stato normale tramite i verbi deittici inglesi to go e to come, e alcuni verbi di movimento italiani e inglesi dal punto di vista della metafora concettuale. Si osserva che il cambiamento di stato è metaforicamente concettualizzato come un cambiamento di luogo fisico, e un cambiamento verso uno stato anormale è associato all’allontanamento dal centro deittico. L’ipotesi è che le locuzioni con i verbi deittici avrebbero due connotazioni diversi dal punto di vista del concetto di normalità. Le locuzioni con il verbo andare, dato che il verbo andare esprime allontanamento dal centro deittico, esprimerebbero un cambiamento da uno stato normale a uno stato anormale e quelle con il verbo venire un cambiamento opposto da uno stato anormale verso quello ritenuto normale. La ricerca è della natura semantica cognitiva e l’analisi viene condotta nel modo introspettivo, riflettendo sul senso concettuale delle locuzioni. Siccome la ricerca teorica è basata in larga misura sull’inglese e gli studi precedenti si concentrano in gran parte sulla stessa lingua, l’aspetto contrastivo tra l’italiano e l’inglese viene anche preso in considerazione brevemente in quanto pertinente. I dati sono costituiti dalle locuzioni verbali con i verbi andare, venire, tornare/ritornare, riprendere e perdere. Gli esempi delle locuzioni sono tratti dalla banca dati CORIS/CODIS ed altri siti e appaiono in un contesto spontaneo e naturale. L’ipotesi viene parzialmente comprovata nel caso delle locuzioni con andare. Le locuzioni con venire non sono usate per esprimere cambiamenti di stato verso uno stato normale, perché il verbo non è concettualmente collegato alla normalità, ma piuttosto viene usato per esprimere concetti relativi ai cambiamenti di stato nuovi, come la nascita. Per esprimere un ritorno allo stato normale si usa le locuzioni con il verbo tornare/ritornare. Si constata anche che esistono due schemi concettuali per esprimere cambiamenti di stato, quello con cui si concettualizza il cambiamento di stato come un cambiamento di luogo (andare, venire, tornare/ritornare), e quello con cui il cambiamento viene inteso nei termini di possesso (perdere, riprendere).