Browsing by department "Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen laitos"
Now showing items 21-40 of 48
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella mikrobilääkkeiden käyttöön liittyviä kustannuksia porsastuotannossa ja pohtia sikaloiden mikrobilääkehoidoista mahdollisesti aiheutuvaa resistenssiongelmaa. Aineistona käytettiin Helsingin yliopiston Mätsälässä sijaitsevan Saaren tuotantoeläinyksikön hoitoalueeseen kuuluvien viiden porsastuotantosikalan ja kahden muualla Etelä-Suomessa sijaitsevan porsastuotantosikalan lääkitystietoja ja porsastuotannon tietoja kolmen vuoden ajalta retrospektiivisesti. Kaikkien tutkimuksessa olleiden seitsemän sikalan mikrobilääkehoitotiedot koottiin tilakohtaisesti vuosilta 2006 – 2008. Kerättyjen lääkitys- ja tuotantotietojen sekä vakioitujen lääke- ja porsashintojen perusteella voitiin laskea tilakohtaiset vuotuiset lääkemenot per emakko ja pahnuekohtaisesti porsastuotannosta saatava bruttotulo ja kuolleisuudesta johtuva tulonmenetys. Tutkimus osoitti, että vuotuiset mikrobilääkehoitokustannukset sikalan keskimääräistä emakkolukua kohden vaihtelevat moninkertaisesti eri sikaloiden välillä. Mikrobilääkehoitojen kulut emakkoa kohti vuodessa oli Saaren alueen pienissä sikaloissa noin viisi euroa (keskiarvon vaihteluväli 3,45 – 6,13), kahdessa isossa yksikössä kulutus oli selvästi suurempi (keskiarvon vaihteluväli 14,68 – 38,17). Molemmissa isoissa sikaloissa porsastuotannon pahnuekohtaisen bruttotulon keskiarvo oli korkeampi (keskiarvo 510,84 €) pieniin Saaren alueen sikaloihin verrattuna (keskiarvo 465,67 €) ja pahnuekohtainen tulonmenetys oli keskimäärin pienempi (keskiarvo 68,50 €) Saaren alueen sikaloihin verrattuna (keskiarvo 79,90 €). Porsastuotannon bruttotulo ei huomioi mitään tuotantoon liittyviä menoja. Tulonmenetyksen osuus bruttotuloista vaihteli tilakohtaisesti 12 %:sta 23 %:iin mediaanin ollessa 15 %. Pienestä aineistosta johtuen saatuja seitsemän tilan tuloksia ei suoraan voida yleistää, vaan lisätutkimuksia tarvitaan. Tuloksia voitaneen kuitenkin pitää suuntaa antavina ja sitä humaanilääketieteessä olevaa käsitystä tukevina, että mikrobilääkeresistenssillä on kannattavuutta heikentäviä vaikutuksia. Näin ollen erityisesti nykytilanteessa, jossa sikatalouden kannattavuus on heikko, olisikin taloudellisesti perusteltua seurata resistenssin kehittymistä ja pyrkiä estämään sen leviäminen sikaloissa. Lääkityskustannusten lisäksi olisi huomioitava tuottajien oma turvallisuus liittyen mikrobilääkkeiden annosteluun eläimille. Lisäksi olisi kiinnitettävä huomiota niihin hoitokäytäntöihin, jotka voivat vaikuttaa resistenssiongelman syntyyn ja laajuuteen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)Perinteiset häkkikanalat kielletään koko Euroopan unionin alueella 1.1.2012. Vaihtoehtoiset kasvatusmuodot lisääntyvät näin ollen nopeasti. Toimivien kasvatusjärjestelmien rakentaminen on koko tuotantoketjun edun mukaista. Toimivassa kasvatusjärjestelmässä lintu voi hyvin ja on terve. Tuottaja saa elantonsa munista ja kuluttaja tietää ostavansa eettisesti kasvatettujen kanojen munia, jotka ovat myös laadultaan hyviä. Kanoille ominainen tapa levätä on istua orrella. Yleisen käsityksen mukaan orrenkäyttö kanaloissa edistää lintujen hyvinvointia. Munintakanojen fyysinen ja psyykkinen terveys on parempi orrenkäytön myötä. Esimerkiksi höyhenpeitteen kunto on parempi linnuilla jotka saavat istua orrella. Myös luiden ja jalkojen sairaudet vähenevät orrenkäytön myötä. Kannibalismi on ongelma kaikenlaisissa kasvatusysteemeissä. Orrenkäytön on todettu hillitsevän myös tätä ongelmaa. Lattiamunien keräily aiheutta tiloille runsaasti työtunteja. Orrenkäyttö vähentää lattiamunintaa. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia varhaisen orrenkäytön vaikutuksia tuotantokanalassa lintujen myöhempään käyttäytymiseen. Tutkimuksessa tutkittiin varhaiskasvatuksessa tarjottujen orsien merkitystä orrenkäyttöön myöhemmällä iällä sekä varhaiskasvatuksessa tarjottujen orsien vaikutusta lattiamuninnan määrään. Tutkimuksessa oletettiin lintujen, joilla oli orret jo varhaiskasvatuksen aikana, käyttävän orsia enemmän ja munivan lattialle vähemmän kuin lintujen, joille orsia ei tarjottu. 5000 munivaa kanaa jaettiin koe- ja kontrolliryhmiin satunnaisesti siten, että molemmissa ryhmissä oli saman verran lintuja. Koeryhmille tarjottiin jo heti ensimmäisten elinviikkojen aikana orret. Orret lisättiin myös kontrolliryhmien elinympäristöön lintujen ollessa noin kahden kuukauden ikäisiä. Orrella istumista seurattiin kahdeksan viikon iästä ylöspäin laskemalla orrella istuvien lintujen määrä sekä koe- että kontrolliryhmissä. Lattiamuninan seuranta aloitettiin heti munintakauden alkaessa noin 20 viikon iässä. Lattiamunat laskettiin päivittäin. Tilastollinen käsittely tehtiin SPSS 15.0 ohjelmalla. Käsittelyn (kontrolli- / koeryhmä) ja erän vaikutusta tutkimusryhmän orrella istuvien kanojen määrään sekä keskimääräisen lattiamuninnan määrään eri havaintokerroilla tutkittiin toistomittaus ANOVAlla. Linnut, joille oli tarjottu orret jo varhaiskasvatuksesta lähtien, istuivat orrella yöaikaan enemmän kuin linnut, joille orsia ei tarjottu (orrella istujien keskiarvo koeryhmissä 61, kontrolliryhmissä 35, keskihajonta 3, p=0,02). Aiemmista tutkimuksista ja hypoteesista poiketen ei orsien tarjoaminen lintujen elämän alkuvaiheessa vaikuttanut lattiamunien määrään (ka 6 ± 1 lattiamunaa päivässä). Tutkimukseemme perustuen on suositeltavaa lisätä orret jo untuvikoille lintujen varhaiskasvatusvaiheessa, sillä orrenkäytön mahdollistaminen jo untuvikkona lisää orrenkäyttöä myöhemmällä eliniällä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Tutkielma koostuu nautojen hengitystietulehduksia käsittelevästä kirjallisuuskatsauksesta ja adenovirus-diagnostiikkaan keskittyvästä kokeellisesta osiosta. Tutkielma tehtiin Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitoksen (EELA) ja Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan yhteistyössä suurimpien teurastamoiden kanssa toteuttaman Vasikoiden hengitystietulehdukset kolmivaihekasvatuksen välikasvatuksessa – projektin yhteydessä. Projektin päätavoitteena oli selvittää, mitkä mikrobit aiheuttavat pikkuvasikoiden hengitystieongelmia välikasvatusvaiheessa ja antaa pohjatietoa sairauksien ehkäisyyn ja hoitoon. Hengitystietulehdukset ovat nautakasvatuksessa merkittävimpiä taloudellisia tappioita aiheuttavia sairauksia, jotka ovat osoittautuneet ongelmaksi etenkin viime aikoina yleistyneessä vasikoiden kolmivaihekasvatuksessa. Altistavia riskitekijöitä ovat mm. eläinten yhdistäminen monelta eri tilalta, erilaiset stressitekijät ja mahdolliset olosuhdeongelmat. Hengitystietulehdukset ovatkin tyypillisiä monisyysairauksia, joissa ympäristötekijöillä on suuri merkitys sairauden syntyyn ja eri patogeenien osuutta oireiluun on usein mahdotonta selvittää. Viruksista tärkeimpinä hengitystiepatogeeneina pidetään naudan respiratory syncytial virusta (BRSV), naudan koronavirusta (BCV), parainfluenssa-3-virusta (PIV-3) ja naudan adenoviruksia (BAV). Virukset eivät tyypillisesti aiheuta pahimpia kliinisiä oireita, mutta heikentävät elimistön puolustusmekanismeja altistaen näin sekundaarisille bakteeri-infektioille. Naudan adenoviruksia on eristetty kymmentä eri serotyyppiä, jotka jaetaan kahteen eri alaryhmään. Adenovirukset ovat eri serologisissa tutkimuksissa osoittautuneet hyvin yleisiksi naudoilla eri puolilla maailmaa, mutta infektiot näyttäisivät olevan useimmiten lieväoireisia. Laboratoriotyöosuudessani tutkin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) Ruukin koeaseman kahdesta vasikkakasvatuserästä (yht. 54 vasikkaa) otetut seeruminäytteet (252 kpl) adenovirusserologian osalta ja keuhkohuuhtelunäytteet (36 kpl) adenovirus-PCR:n osalta. Serologisissa tutkimuksissa käytettiin kaupallista adenovirus-alaryhmälle Ι herkkää Institut Pourquier:in ELISA -testiä ja PCR:ssa EELA:ssa kehitettyä menetelmää. Virusvasta-ainemäärityksissä diagnoosin varmistamiseen tarvitaan tavallisesti pariseeruminäytteet ja tulosten saaminen kestää vähintään 2 vk. Nuorilla eläimillä maternaaliset vasta-aineet vaikeuttavat testin tulkintaa. PCR-testien etuna serologiaan onkin testin nopeus ja helpompi tulkinta. Testi on hyvin herkkä ja tarvittava virusmäärä pieni. Virus voidaan kuitenkin havaita näytteestä vain taudin akuutissa vaiheessa, ja näytteenoton ajoitus on vaikeaa. Lisäksi adenovirusten suuri genominen muuntelu vaikeuttaa testin toteuttamista. Molemmissa Ruukin kasvatuserissä esiintyi hengitystieoireilua ja adenovirusvasta-aineet olivat yleisiä, mutta serokonversio havaittiin vain kolmella vasikalla. Adenovirus-seropositiivisuudella ja hengitystieoireilulla ei vaikuttanut olevan suoraa riippuvuutta. Adenovirusten merkitystä hengitystieinfektioissa onkin vaikea selvittää juuri seropositiivisuuden yleisyyden ja infektioiden monisyisen taustan takia. Diagnoosin varmistamiseksi olisi virus tullut eristää esim. keuhkohuuhtelunäytteestä, mutta kaikki tutkitut Ruukin näytteet olivat PCR-negatiivisia.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)Naudan sorkkakuume aiheuttaa karjatiloille suuria tappioita vuosittain. Suomessa sorkkahoitajien raporteista käy ilmi, että jopa 48,5 % hoidetuista naudoista oli yksi tai useampi sorkkasairaus. Tuotannon tehostuessa ja karjakokojen kasvaessa täytyy nautojen sorkkaterveyteen kiinnittää yhä enemmän huomiota. Sorkkakuume on monisyinen sairaus, jonka altistavia tekijöitä ovat vääränlainen ruokinta, huonot olosuhteet, naudan rakenneviat, geneettinen alttius ja huono hygienia. Sorkkakuume ilmenee akuuttina, piilevänä tai kroonisena muotona. Piilevä sorkkakuume on yleisin muoto, ja se aiheuttaa myös eniten tappioita karjatiloille. Ontumista ja kipuilua aiheuttava akuutti muoto on harvinainen, ja sorkan ulkoista rakennetta huomattavasti muuttavaa kroonista muotoa esiintyy yhä vähemmän, tilojen poistaessa kroonikot nopeasti karjasta. Sorkkakuumeen syntymekanismi on vieläkin osittain epäselvä. Uusi teoria esittää, että sorkkakuumeen aiheuttama sorkkaluun laskeutuminen johtuisi tiettyjen metalloproteaasien aiheuttamasta kollageenipunosten rappeumasta sorkkaluun pinnalla, jolloin sorkkaluun kannatinmekanismi löystyy. Vanhassa teoriassa uskottiin sorkkaverenkierron häiriöiden ja tulehdusmuutosten vaikuttavan sorkan kiinnitysrakenteita irrottavasti. Uudet tutkimukset ovat myös osoittaneet muutoksia sorkan päkiäispatjan rasvan rakenteessa etenkin korkeatuottoisilla eläimillä. Päkiäispatja heikkenee, jolloin se ei kestä rasitusta, ja altistaa sorkan pohjan vaurioille. Naudalla etenkin hapan pötsi voi aiheuttaa sorkkavaurioita. Pötsi voi happamoitua liian nopean ruokinnan muutoksen, vähäisen kuidun saannin, harvojen ruokintakertojen ja liiallisen väkirehun saannin yhteydessä. Pötsi tarvitsee jopa 3 viikkoa aikaa ruokintamuutoksiin sopeutumiseen, jotta sen happamia aineenvaihduntatuotteita, esimerkiksi laktaattia, hyväkseen käyttävät bakteerit ehtivät lisääntyä tarpeeksi. Uusi tutkimus on myös osoittanut, että suuret määrät suoraan fermentoitavaksi kelpaavaa hiilihydraattia aiheuttaa akuuttia sorkkakuumetta. Eli hiilihydraatin laatukin voi vaikuttaa sorkkakuumeen syntyyn. Sorkkaterveyden ylläpitämiseksi naudan tulee saada liikkua säännöllisesti, levätä tarpeeksi ja elinympäristön tulee olla mahdollisimman puhdas. Lisäksi säännöllinen sorkkahoito auttaa ylläpitämään sorkkaterveyttä ja estämään mahdollisia sorkkaongelmia. Etenkin hiehot ovat alttiita sorkkakuumeelle. Niiden päkiäispatjat eivät ole ehtineet kehittyä ja synnytyksen aiheuttamat hormonaalimuutokset, muun muassa estrogeeni ja relaksiini, löysyttävät sidekudoksia ja sitä kautta sorkan tukirakennetta. Kun tähän yhtälöön lisää ruokinnan muutoksen lypsykauden alussa, laktaation aiheuttamat muutokset eläimelle ja yleensä vielä siirron nuorkarjapuolelta lypsykarjan joukkoon, niin altistus sorkkakuumeelle on erittäin suuri. Tutkimusosiossa selvitimme vaikuttaako vapaa väkirehun saanti haitallisesti lihasonnien sorkkaterveyteen. Tutkimus oli 2*2 faktoriaalinen. Faktoreina olivat rehu ja rehun määrä. Tutkimus suoritettiin 32 sonnilla, jotka oli jaettu neljään ryhmään. Viimeisen kolmen kuukauden ajan kahdelle ryhmistä annettiin väkirehua vapaasti. Ristikkäiset etu ja takasorkat jäädytettiin ja leikattiin halki sekä toinen puoli sorkasta haudutettiin irti. Poikkileikkauksesta mitattiin sorkkaluun etäisyys sarveiseen neljästä eri kohdasta. Lisäksi haudutetut sorkat arvioitiin silmämääräisesti muutosten varalta. Tutkimuksessa ei todettu vapaan väkirehun syötön vaikuttavan lihasonnien sorkkaterveyteen. Haudutetuissa sorkissa ei voitu todeta normaalia enempää vertymämuutoksia. Tutkimuksen perusteella vapaan väkirehun syöttö ei vaikuttaisi sonnien sorkkaterveyttä huonontavasti. Eläinten iän olisi pitänyt altistaa anturahaavaumille korkeaenergisellä ruokinnalla. Tutkimuksesta poistui yksi eläin jatkuvien puhaltumisien vuoksi ja kuuden eläimen sorkat, koska patolgian laitoksen pakastin suli. Tästä johtuen otoskoot jäivät tilastollisesti katsoen pieniksi. Tutkimusaika oli myös suhteellisen lyhyt, eläimet kasvoivat hyvissä olosuhteissa, ne saivat riittävästi säilörehua pötsin toiminnan ylläpitoon, ja lisäksi sonneilla ei ole samoja hormonaalisia altistavia tekijöitä kuin hiehoilla.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Kirjallisuuskatsaus käsittelee nautojen poikimavaikeuksia, ja se tehtiin taustatyönä nautojen poikimavaikeuksiin liittyvälle tutkimukselle. Nautojen poikimavaikeudet ovat Suomessa melko pieni ongelma. Poikimavaikeuksilla on kuitenkin taloudellista merkitystä tuottajalle. Poikimavaikeudet lisäävät sikiö- ja vasikkakuolemia. Emollakin on suurempi riski kuolla, tai se voidaan joutua poistamaan karjasta ennenaikaisesti. Myös alentunut maitotuotos ja alentunut teuraspaino saattavat aiheuttaa tulonmenetyksiä. Eläinlääkärin käynnit ja tuottajan lisääntynyt työmäärä aiheuttavat ylimääräisiä kustannuksia. Lisäkustannuksia voivat aiheuttaa myös heikentynyt hedelmällisyys ja korvauseläinten hankinta. Vaikea poikiminen tarkoittaa poikimista, jossa ensimmäinen tai toinen vaihe ei etene normaalisti, ja jossa tarvitaan poikima-apua. Poikimavaikeuksien taustalla voi olla usea eri tekijä ja useita tekijöitä samanaikaisesti. Nämä taustatekijät voidaan jakaa seuraavasti: perinnölliset, infektiiviset, traumaattiset, ravitsemukselliset, eläinten pitoon liittyvät ja sekalaiset. Myös ympäristötekijät, kuten ilmasto, saattavat olla poikimavaikeuksien taustalla. Yksittäisen poikimavaikeustapauksen kyseessä ollessa poikimavaikeuden aiheuttajat voidaan yksinkertaistetusti jakaa emoon ja sikiöön liittyviin. Emoon liittyvä syy voi olla synnytyskanavan riittämätön koko tai sikiötä ulostyöntävien voimien riittämättömyys. Sikiöön liittyviä syitä ovat puolestaan sikiön suuri koko tai epänormaali muoto, monisikiöisyys ja sikiön poikkeava tila, asento tai tarjonta. Yleisimpiä poikimavaikeustyyppejä ovat sikiön ja emon välinen epäsuhta, tila-, asento- tai tarjontavirhe, kohdunkaulan puutteellinen avautuminen, emättimen takaosan ja ulkosynnytinten puutteellinen löystyminen, kohdun supistelemattomuus, sikiön epämuodostumat, kohtukierre ja monisikiösynnytys. Poikimavaikeuksien yleisyyteen vaikuttavat lukuisat tekijät. Poikimavaikeudet ovat yleisempiä 1. hiehoilla kuin lehmillä, 2. sonnisikiöillä kuin lehmäsikiöillä, 3. monisikiösynnytyksissä kuin yhden sikiön synnytyksissä, 4. painavammilla sikiöillä ja 5. liian nuorilla ensisynnyttäjillä. Terve sikiö voi säilyä hengissä enintään kahdeksan tuntia poltteiden alkamisen jälkeen, mikäli napanuora on säilynyt ehjänä. Poikimavaikeuksiin tulisi varautua ennalta ja poikimiseen tulisi puuttua ajoissa ongelmaa epäiltäessä. Jos synnytyskanavasta näkyy mitä tahansa muuta kuin kaksi jalkaa niin, että sorkan pohjat ovat alaspäin, ja mahdollisesti pää, voi poikimisessa tulla ongelmia. Samoin, jos poikiminen käynnistyy selvästi etuajassa tai yliajalla, tulisi varautua poikimavaikeuden mahdollisuuteen. Poikiminen on pitkittynyt, mikäli näkyvät sorkat tai sikiökalvot ovat himmeät, kuivat ja tummat. Myös mikä tahansa outo vuoto emon peräpäästä tai poikiva eläimen outo käytös voi olla merkki eläinlääkäriä vaativasta poikimavaikeudesta. Jos vesipään tai raajojen ilmestymisestä on kulunut kaksi tuntia, tulisi poikimisen tilanne tarkastaa. Eläinlääkäri tulisi ehdottomasti kutsua paikalle, jos vasikkaa on vedetty kahden ihmisen voimin viisi minuuttia ilman, että vasikka on hievahtanutkaan.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Utaretulehdus on lypsylehmillä yleisin ja taloudellisesti merkittävin sairaus. Sen aiheuttaa tavallisesti bakteeri-infektio. Perusmenetelmänä utaretulehduksen aiheuttajabakteerin eristämisessä ja tunnistamisessa on toistaiseksi ollut maitonäytteen viljely. Yli neljäsosassa viljellyistä näytteistä ei kuitenkaan havaita kasvua. Negatiiviset viljelytulokset ovat ongelmallisia ja turhauttavia sekä tuottajien, eläinlääkärien, että laboratorioiden kannalta. Aikaa ja rahaa kuluu hukkaan, työmäärä lisääntyy ja utaretulehdusten hoitojen sekä ennaltaehkäisyn suunnittelu vaikeutuu. Negatiivisia viljelytuloksia saadaan sekä subkliinisistä eli piilevistä utaretulehdustapauksista että kliinisistä utaretulehdustapauksista otetuista näytteistä. Subkliiniset utaretulehdukset todetaan jonkin tulehdusta kuvaavan testin avulla. Tällainen on esimerkiksi tilatasolla käytössä oleva, maidon solujen määrään perustuva, puhekielessä lettupannutestiksi kutsuttu California mastitis test (CMT) –testi. Kliinistä utaretulehdusta sairastavilla lehmillä on aina näkyviä oireita. Negatiivinen viljelytulos voi johtua useista tekijöistä. Maidossa on bakteereja tappavia ja niiden kasvua estäviä tekijöitä. Maitonäytteen käsittely ja säilytys sekä näytteeseen joutuneet antibiootti- tai kemikaalijäämät voivat estää bakteerien kasvua. Joillakin bakteereilla on tyypillisiä ominaisuuksia, joiden takia ne ovat ongelmallisia viljelyyn perustuvassa diagnostiikassa. Infektion spontaani paraneminen on yksi mahdollinen syy sille, että näytteestä ei enää kasva bakteereita. Tässä tutkimuksessa pyrittiin polymeraasiketjureaktioon (PCR) perustuvaa menetelmää käyttäen selvittämään, löytyykö kliinisistä utaretulehdustapauksista otetuista, mutta viljelyssä negatiivisista näytteistä utaretulehdusbakteerien DNA:ta ja jos, niin minkä bakteerien. Tutkittavia näytteitä oli 79. Käytetty menetelmä tunnistaa 11 bakteeria tai bakteeriryhmää, jotka ovat esiintymistä kartoittavien tutkimusten perusteella yleisimpiä utaretulehduksen aiheuttajia. Menetelmä tunnistaa myös stafylokokkien penisilliiniresistenssiä koodaavan β-laktamaasigeenin. Lähes puolesta tutkituista näytteistä löytyi tavallisimpien utaretulehdusbakteerien DNA:ta. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että PCR:ään perustuvalla diagnostiikalla saadaan taudinaiheuttaja selville myös useissa tapauksissa, joissa viljelytulos on negatiivinen. Tällä hetkellä näytteiden tutkiminen on PCR:llä kalliimpaa kuin viljelyllä. PCR-menetelmä voisi olla taloudellisesti kannattava ainakin sellaisissa tapauksissa, joissa on syytä epäillä bakteerien kasvun estyvän. Sitä voi suositella myös sellaisissa tapauksissa, joissa negatiivisen viljelytuloksen saaminen olisi erityisen turhauttavaa tai tieto aiheuttajabakteerista halutaan saada nopeasti.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Oksidatiivinen stressi on tila, jossa elimistön vapaiden radikaalien ja antioksidanttien suhde on epätasapainossa. Tämä voi johtua joko vapaiden radikaalien ylimäärästä tai antioksidanttien puutteesta. Vapailla radikaaleilla tarkoitetaan aineenvaihdunnassa muodostuvia hapen ja typen lajeja, jotka ovat herkästi uudelleen reagoivia. Antioksidantit ovat aineita, jotka viivyttävät, estävät tai poistavat vapaiden radikaalien aiheuttamia vaurioita. Eläinlääketieteessä tiedetään melko vähän oksidatiivisen stressin vaikutuksesta eläinten terveyteen ja hyvinvointiin. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli selvittää mitä antioksidantit ovat, ja mitkä ovat niiden vaikutusmekanismit. Työssä koottiin yhteen kotieläinten ravitsemuksessa eniten tutkittujen antioksidanttien terveys- ja laatuvaikutuksia. Lisäksi työssä selvitettiin antioksidanttien ja oksidatiivisen stressin tutkimusmenetelmiä lypsylehmillä ja lihasioilla. Tavoitteena oli arvioida uusimmissa antioksidanttitutkimuksissa käytettyjen merkkiaineiden, määritysmenetelmien ja koeasetelmien soveltuvuutta tuotantoeläimille. Oksidatiiviset vauriot kohdistuvat solussa rasvoihin, valkuaisaineisiin tai nukleiinihappoihin. Endogeenisiä antioksidantteja ovat katalaasi, superoksididismutaasi, sekä glutationi- ja tioreduksinjärjestelmään kuuluvat entsyymit. Ravinnosta saataviin antioksidantteihin kuuluvat E- ja C-vitamiini, A-vitamiinin esiasteena tunnettu β-karoteeni, sekä hivenaineet seleeni, kupari ja sinkki. E-vitamiini ja karotenoidit ovat rasvaliukoisia aineita, jotka suojaavat rasvojen hapettumiselta. C-vitamiini ja glutationi ovat vesiliukoisia aineita, jotka voivat suojata rasvojen, valkuaisaineiden ja nukleiinihappojen hapettumiselta. Antioksidantit toimivat yhteistyössä. Hivenaineet toimivat solunsisäisten antioksidanttisten entsyymien, kuten superoksidismutaasin ja glutationiperoksidaasin osana. Antioksidanttit toimivat yhteistyössä. E-vitamiinilla ja seleenillä on vaikutusta lypsylehmällä poikimisen tienoilla esiintyvien sairauksien, kuten utaretulehduksen, jälkeisten jäämisen ja kohtutulehdusten esiintyvyyteen. Antioksidantteja on tutkittu myös hedelmällisyyteen liittyvien fysiologisten toimintojen yhteydessä. Antioksidanteilla on vaikutuksia lihanlaatuun märehtijöillä ja sioilla. E-vitamiini- ja seleeninlisä vaikuttaa rasvojen härskiintymiseen, lihan väriin, vedensidontakykyyn, rasvahappokoostumukseen ja antioksidanttipitoisuuteen. Karotenoideilla on vaikutusta rasvakudoksen väriin. Antioksidanteilla on vaikutusta myös maidon rasvapitoisuuteen, rasvahappokoostumukseen ja maidon sisältämien antioksidanttien määrään. Antioksidanttien toimintaa voidaan määrittää mittaamalla suorasti tai epäsuorasti antioksidanttien määrää tai antioksidanttien puutteesta syntyneitä oksidatiivisia vaurioita. Antioksidanttien määrää voidaan mitata joko arvioimalla antioksidanttien kokonaiskapasiteettia tai mittaamalla yksittäisten antioksidanttien määrää nestekromatokrafialla. Nukleiinihappoihin kohdistuvia vaurioita voidaan mitata COMET-analyysillä. Aminohappojen hapettumista voidaan mitata arvioimalla kolorimetrillä karbonyyliryhmien määrää. Rasvojen hapettumista voidaan määrittää mittaamalla malondialdehydin tai isoprostaanien määrää. Tuotantoeläimiltä verestä ja lihaksesta määritettyjä merkkiaineita ovat esimerkiksi malondialdehydi, glutationi ja muut yksittäiset antioksidantit. Lypsylehmillä oksidatiivisen stressin ja antioksidanttien tutkimisessa eri merkkiaineiden ja määritysmenetelmien käyttö on vielä vakiintumatonta. Lihasioilla tehdyissä lihanlaatukokeissa tiobarbituraattihappoon perustuva malondialdehydin määritys on eniten käytetty menetelmä rasvojen hapettumisen mittaamiseen. Antioksidanttien tutkimusmenetelmäksi sopivat kliiniset koe-eläinkokeet, joissa koeasetelmana käytetään faktorikoetta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)Lypsylehmien sorkkaongelmat ovat nousseen viimevuosina esille, kun on huomattu miten yleisiä ne ovat ja miten paljon ne vaikuttavat lehmän hyvinvointiin ja tuotokseen. Ontuminen ja jalkaviat ovat yksi merkittävimmistä lehmän poiston syistä koko maidontuotantokauden ajan suomalaisissa lypsykarjoissa. Lypsykarjan sorkkaterveyteen liittyviä tutkimuksia on toteutettu paljon viimevuosina, mutta suomalaisia tutkimuksia aiheesta on vielä verrattaen vähän. Sorkkasairaudet jaetaan tartunnallisiin ja ei-tartunnallisiin sairauksiin. Ontumista aiheuttavia tartunnallisia sairauksia ovat ajotulehdus sekä sorkka-alueen ihotulehdus ja ei-tartunnallisia sairauksia ovat anturahaavauma, valkoviivan repeämä ja äkillinen kliininen sorkkakuume. Suomessa selvästi yleisimmät sorkkaongelmat ovat sorkkakuume ja siihen liittyvät sairaudet, kuten anturahaavauma, valkoviivan repeämä sekä tartunnallisista sairauksista ajotulehdus. Sorkka-alueen ihotulehdus on erittäin yleinen Keski-Euroopassa, mutta ei Pohjoismaissa. Sorkkaongelmat ovat karjakohtaisia ja olosuhteilla on keskeinen vaikutus sorkkasairauksien syntyyn. Tutkimuksia ympäristön vaikutuksesta ontumisen esiintymiseen on tehty paljon. Sorkkaongelmia edistäviä olosuhteisiin liittyviä seikkoja ovat esimerkiksi kuiva ja puhdas ympäristö, pehmeä kävely- ja makuualusta, säännöllinen sorkkahoito ja laidunnus. Perimällä ei ole suurta merkitystä sorkkasairauksien esiintymiseen. Yksilötasolla todennäköisyys ontumiselle on suurin ensimmäistä kertaa poikivilla hiehoilla ja vanhoilla lehmillä. Sorkkaongelmat seuraavat helposti seuraavalle lypsykaudelle. Holstein-friisiläiset ovat herkempiä sairastumaan sorkkasairauksiin kuin ayrshiret. Sorkkasairaudet ilmenevät todennäköisimmin takajalkojen ulkosorkissa ja ihotulehdukset takajaloissa sorkkien yläpuolella, kannassa tai sorkkien välissä. Sorkkasairaudet ajoittuvat poikimisen yhteyteen ja sen jälkeiseen korkean maidontuotannon vaiheeseen. Sisäruokintakaudella ilmenee enemmän ontumisia, kun laidunkaudella ja pihatoissa ilmenee enemmän sorkkaongelmia kuin parsinavetoissa. Ontuminen vähentää maitotuotosta, hidastaa tiinehtymistä ja pidentää poikimaväliä. Sorkkasairauksista on ristiriitaisia tutkimustuloksia ja eripuolilla maailmaa sairauksien merkitys ja jopa taudinkuva on erilainen, johtuen vaihtelevista olosuhteista. Eurooppalaisia ja Yhdysvaltalaisia tutkimuksia ei voi suoraan rinnastaa Suomen tilanteeseen, kun taas Pohjoismaisia tutkimuksia voi. Keski-Euroopan olosuhteet ovat erilaiset verrattuna Suomen ja Pohjoismaiden olosuhteisiin. Esimerkiksi Pohjoismaissa tartunnalliset sorkkasairaudet eivät ole niin merkittävässä asemassa, kuin muualla maailmassa. Kirjallisuuskatsauksesta saa hyvän yleiskuvan sorkkasairauksien merkityksestä yksittäisiin lehmiin ja kokonaisiin karjoihin sekä eri tautien merkittävyydestä Euroopassa ja Suomessa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Pahnueentasaus tarkoittaa porsaiden siirtämistä suurin piirtein saman ikäisestä pahnueesta toiseen. Tasauksen tarkoituksena on saada aikaiseksi pahnueita, joissa porsaat ovat mahdollisimman tasakokoisia ja kullakin emakolla on imetettäviä porsaita korkeintaan toimivia nisiä vastaava määrä. Pahnueentasaus on nykyisin melko yleinen toimenpide käytännön sikataloudessa, mutta tasaukseen liittyvät käytännöt vaihtelevat hyvin paljon eri tilojen välillä. Aikaisempien tutkimusten mukaan pahnueentasaus voi vaikuttaa negatiivisesti hyvin moniin porsaiden kasvuun ja käyttäytymiseen liittyviin tekijöihin. Kuitenkin näitä negatiivisia vaikutuksia on havaittu pääasiassa vain yli vuorokauden ikäisille porsaille tehtyjen siirtojen yhteydessä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää syntymän jälkeisen vuorokauden aikana suoritetun pahnueentasauksen vaikutuksia emakon ja porsaiden käyttäytymiseen. Koe-eläiminä oli 19 emakkoa, jotka jaettiin kahteen ryhmään; tasatut ja tasaamattomat. Tasattujen ryhmässä oleville emakoille siirrettiin kolme korkeintaan vuorokauden ikäistä, keskikokoista porsasta toiselta samaan aikaan porsineelta emakolta ja siirretyt porsaat merkittiin tunnistettavilla kuvioilla. Siirretyt porsaat ja pahnueen alkuperäiset porsaat olivat poikkeuksetta syntyneet saman vuorokauden sisällä. Tasaamattomien ryhmässä olevien emakoiden pahnueesta taas merkittiin kolme satunnaisesti valittua, keskikokoista porsasta. Molempien ryhmien pahnueita videoitiin 24 tunnin jaksoissa. Tasattuja pahnueita videoitiin tasauspäivänä sekä 10. päivänä siirron jälkeen ja tasaamattomia 1. ja 10. päivänä syntymästä. Videoilta tarkkailtiin pelkästään imetyksiin liittyviä tapahtumia. Rekisteröitäviä muuttujia olivat onnistuneiden imetyksien kesto ja lukumäärä, epäonnistuneiden ja keskeytettyjen imetysten määrä, porsaiden synkronointi imetysten aikana, emakoiden lopettamien imetysten osuus kaikista imetyksistä, merkittyjen porsaiden osallistuminen imetyksiin, merkittyjen porsaiden paikka eri nisälohkoilla maidontulon hetkellä, emakon ja merkittyjen porsaiden väliset kärsäkontaktit sekä emakon porsaisiin kohdistamat hyökkäykset ensimmäisen tarkkailupäivän aikana. Siirtopäivänä tasatuissa pahnueissa oli onnistuneita imetyksiä enemmän kuin tasaamattomissa (p < 0,05), tasattujen pahnueiden porsaat vaihtoivat nisälohkoa useammin kuin verrokkiryhmän porsaat (p < 0,09; vain heikko tilastollinen suuntaus) ja siirretyt porsaat osallistuivat imetyksiin harvemmin kuin tasaamattomien pahnueiden merkityt porsaat (p < 0,05). Kaikkien edellä mainittujen muuttujien suhteen tilanne kuitenkin tasoittui päivään 10. mennessä, jolloin ryhmien välillä ei enää havaittu eroja (p > 0,1). Porsaiden sijoittumisessa eri nisälohkoille ei havaittu eroa ryhmien välillä siirtopäivän aikana (p > 0, 1), mutta päivänä 10. tasatut porsaat käyttivät selvästi useammin keskimmäistä nisälohkoa verrattuna tasaamattomiin porsaisiin (p = 0,01) kun taas tasaamattomat porsaat sijoittuivat tasattuja useammin etulohkolle (p < 0,05).
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Pahnueita tasataan siirtämällä yksi tai useampi porsas emakolta toiselle. Tasauksen tarkoituksena on pienentää ylisuuria pahnueita sekä taata kaikille porsaille oma, toimiva nisä ja riittävä maidon saanti. Pahnueentasauksella tähdätään porsaiden kuolleisuuden vähentämiseen suurissa pahnueissa ja parannetaan niiden tuotosta myöhemmin. Porsaita siirtämällä myös tasataan pahnuekokoja emakoiden kesken ja pienennetään pahnueiden sisäistä painovariaatiota. Pahnueentasauksen vaikutuksesta on tehty useita keskenään ristiriitaisia tutkimuksia. Monet ovat sitä mieltä, että tasaus huonontaa siirrettyjen porsaiden kasvua ja vaikuttaa haitallisesti myös ne vastaanottavan pahnueen kasvuun häiriten mm. pahnueen sisäistä nisäjärjestystä. Kaikki tutkimukset eivät kuitenkaan puolla tätä käsitystä, ainakaan jos siirrot tehdään ensimmäisten elinpäivien aikana, kun nisäjärjestys ei vielä ole vakiintunut. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten pahnueiden tasaaminen ensimmäisenä elinpäivänä vaikuttaa siirrettyjen porsaiden kasvuun ja kuolleisuuteen ennen vieroitusta. Myös porsaita luovuttaneiden, vastaanottaneiden ja kontrollipahnueiden porsaiden keskimääräistä kasvua ja kuolleisuutta seurattiin. Tutkimme myös, miten tasaus vaikutti porsaita luovuttaneiden ja vastaanottaneiden emakoiden painon- ja silavamittojen muutoksiin sekä emakoiden tiinehtymiseen seuraavaan porsimiseen. Pahnueen tasauksen vaikutuksista porsaita luovuttaneiden ja vastaanottaneiden emakoiden tuotokseen on vain vähän aikaisempaa tutkimustietoa. Porsaita luovuttavilta emakoilta siirrettiin kultakin kolme porsasta vastaanottaville tasausemakolle. Näitä siirtoja tehtiin 10. Lisäksi 20 tasausemakolle tehtiin ns. valetasaus, jossa aina kahden emakon kesken vaihdettiin päittäin kolme porsasta. Siirrettyjen porsaiden ja jokaisesta luovuttajapahnueesta satunnaisesti valittujen kolmen porsaan kasvua seurattiin. Kontrolleina kokeessa oli 43 emakkoa ja 32 pahnuetta, joista kustakin tarkkailtiin kolmea keskikokoista porsasta. Siirretyt porsaat kasvoivat huonommin syntymästä 10. elinpäivään (P<0,05) ja siitä vieroitukseen asti (P<0,01). Siirrettyjen porsaiden vieroituspaino oli selvästi luovuttaja- ja kontrollipahnueiden tarkkailtujen porsaiden painoa pienempi (P<0,001). Parhaiten yksittäiset porsaat kasvoivat luovuttajapahnueissa. Porsaiden kuolleisuuteen siirrolla ei ollut vaikutusta. Tasattujen pahnueiden, luovuttajapahnueiden ja tasaamattomien kontrollipahnueiden porsaiden keskimääräiseen kasvuun ja kuolleisuuteen siirroilla ei ollut vaikutusta. Kaikkien ryhmien emakot pärjäsivät yhtä hyvin, eikä niiden tiinehtyvyydessä seuraavaan porsimiseen ollut eroja. Pahnueentasaus huononsi siirrettyjen porsaiden kasvua, mutta pahnueiden kokonaiskasvuun tai emakoihin sillä ei ollut vaikutusta. Pahnueentasauksella pystytään takaamaan useammalle porsaalle toimiva nisä. Tasaaminen voi siis olla taloudellisesti kannattavaa, koska sen avulla on mahdollista lisätä vieroitettavien porsaiden määrää.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)Viiden sukukypsän, aiemmin vasoneen porovaatimen munasarjatoimintaa seurattiin lisääntymiskauden aikana 2.9. - 12.11.2002 7,5 MHz:n rektaalianturilla tehdyin ultraäänitutkimuksin. Ultraäänitutkimukset videoitiin kokonaisuudessaan myöhempää tarkastelua varten. Munasarjan löydyttyä kuva pysäytettiin ja munasarja sekä kuvassa näkyvät rakenteet mitattiin. Pysäytyskuvat löydetyistä munasarjoista tallennettiin kuvatiedostoiksi. Ultraäänitutkimusten yhteydessä vaatimista kerättiin myös verinäytteitä myöhemmin tehtyjä hormonimäärityksiä varten. Lisääntymiskauden alussa 2.9. - 16.10.2002 vaatimet tutkittiin ultraäänen avulla kolmesti viikossa. 16.10.2002 vaatimille annettiin kloprostenolipistokset kiimojen synkronoimiseksi, minkä jälkeen tehtiin päivittäiset ultraäänitutkimukset sekä kolmen tunnin välein toistettava näytteenotto viiden vuorokauden ajan, 17. - 22.10.2002. Näistä verinäytteistä määritettiin estradioli- ja LH-pitoisuudet kolmen tunnin välein otetuista, ja progesteronipitoisuus 12 tunnin välein otetuista verinäytteistä. 22.10.2002 jälkeen vaatimet tutkittiin ultraäänellä, ja verinäytteet pelkästään progesteronipitoisuusmäärityksiin otettiin jälleen kolme kertaa viikossa. Ultraäänihavainnot käytiin retrospektiivisesti läpi hormonipitoisuusmääritysten valossa. Ultraäänitutkimuskertoja oli yhteensä 33 kpl vaadinta kohti. Vaadinten molemmat munasarjat pystyttiin havaitsemaan ultraäänellä keskimäärin 47,9 %:ssa (vaadinkohtaisesti 42,4 - 84,8 %:ssa) tutkimuskerroista. Kumpaakaan munasarjaa ei löytynyt, tai toista munasarjaa ei löytynyt ja toisen löydös oli epävarma, keskimäärin 14,5 %:ssa (6,1 - 21,2 %) tutkimuskerroista. Vain toinen munasarja löytyi keskimäärin 37,6 %:ssa (9,1 - 39,4 %) tutkimuskerroista. LH-piikkien kesto vaihteli neljällä vaatimella 15 - 21 tunnin välillä, ja korkein mitattu LH-taso oli keskimäärin 20,2 ng/ml. Progesteronitasot vaihtelivat välillä 0,0 - 21,3 nmol/l. Seuranta kattoi alkuosan kahden eri kiimakierron luteaalivaiheista, ensimmäisestä 18 - 25 päivää ja toisesta 8 - 10 päivää. Progesteronitasojen havaittiin nousseen yli perustasona pidetyn tason 1,6 nmol/l aikaisintaan 81 tuntia havaitun LH-piikin jälkeen. Mitatut estradiolitasot pysyivät LH-piikkiin saakka korkeammalla pudotakseen sen jälkeen hieman alhaisempiin lukemiin. Tämän tutkimuksen perusteella porovaadinten munasarjojen löytyminen ultraäänitutkimuksella rektaalisen lineaarianturin avulla on vielä liian epävarmaa, jotta munasarjatoimintaa voitaisiin luotettavasti seurata ultraäänitutkimuksen keinoin. Kuitenkin, mikäli onnistutaan luomaan menetelmä, jonka avulla porovaatimen munasarjat saadaan varmasti paikannettua, on munasarjarakenteiden tutkiminen ultraäänen avulla mahdollista.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Mycoplasma hyopneumoniae -mikrobin aiheuttama porsasyskä (swine enzootic pneumonia) on yksi tärkeimmistä taloudellista tappiota aiheuttavista taudeista sioilla. Se esiintyy yleensä sikaloissa, joissa on huonot olosuhteet. Porsasyskää sairastavat erityisesti nuoret siat. Taudin kliinisiä oireita ovat krooninen yskä, hidastunut päiväkasvu, korkea sairastuvuus ja matala kuolleisuus. Taudin aiheuttamia tyypillisiä lihamaisia muutoksia esiintyy keuhkoissa etenkin sydän- ja kärkilohkoissa. Porsasyskä leviää aerosolina ja voi kulkeutua ilmateitse infektoiden lähialueen sikaloita. Eläimen puolustusjärjestelmä aktivoituu kohdatessaan taudinaiheuttajan. Eri mekanismein puolustusjärjestelmä koettaa eliminoida taudinaiheuttajan ja ehkäistä sen aiheuttamia soluvaurioita. Rokotteet ovat lääkinnällinen keino aktivoida eläimen puolustusjärjestelmää. Aktivaation lopputuloksena syntyy elimistön oma suoja taudinaiheuttajaa vastaan, jolloin eläin ei välttämättä sairastu kliiniseen tautiin. Porsasyskän saneerauksessa on käytetty menetelmää, jossa koko lihasikalan eläinkanta uusitaan kerralla (stamping out –menetelmä). Osastoittain jatkuvatäyttöisessä lihasikalassa menetelmä on kuitenkin kallis toteuttaa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, voidaanko porsasyskä saneerata lihasikalasta käyttäen immunologiaa apuna. Tautipainetta laskettiin tilalla lääkityksin ja viisiosastoiselle tilalle tuotiin kaksi kertaa osastokohtaisesti mykoplasmaa vastaan rokotettuja porsaita. Porsaat rokotettiin terveysluokan porsastuotantoyksikössä yli kaksi viikkoa ennen siirtoa lihasikalaan. Saneerauksen onnistumista seurattiin veri- ja sierainlimanäyttein, teurastamolöydöksin sekä kliinisten oireiden perusteella. Myös sikojen päiväkasvua seurattiin. Verinäytteet tutkittiin ELISA-menetelmällä. Rokotetuista sioista löytyi neljältätoista sialta porsasyskä-vasta-aineita. Seuranta-aikana saneerauksen jälkeen otetuissa näytteissä rokottamattomilta sioilta ei löytynyt porsasyskävasta-aineita. Kaikki PCR-menetelmällä tutkitut sierainlimanäytteet todettiin negatiivisiksi. Teurastamolöydöksissä oli paljon aktinobasilloosiin viittaavia keuhkokalvontulehduksia. Keuhkohylkäykset vähenivät saneerauksen aikana. Päiväkasvussa ei havaittu merkittäviä muutoksia. Tilalta otettiin vuosi saneerauksen loppumisen jälkeen verinäytteitä, joissa ei todettu porsasyskävasta-aineita. Tämä osoittaa, että rokottamisen avulla suoritettu saneeraus onnistui kyseisellä tilalla.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Lisensiaatin tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosiosta. Kirjallisuuskatsaus käsittelee emakon käyttäytymistä ja hormonaalisia muutoksia lopputiineyden ja porsimisen aikana. Lopputiineydestä emakon hormonierityksessä tapahtuvien muutoksien tarkoituksena on emakon valmistaminen synnytykseen, imetykseen ja jälkikasvusta huolehtimiseen. Ennen porsimista emakoilla on voimakas tarve rakentaa pesää tonkimalla ja kuopimalla tarjolla olevia kuivikkeita. Lopputiineydestä emakon synnytyskanava avartuu estrogeenin ja relaksiinin vaikutuksesta, kohdun sileä lihaksisto muuttuu prostaglandiini (PG) F2α:n ja oksitosiinin vaikutuksesta supistuvaksi, utareeseen kertyy prolaktiinin vaikutuksesta maitoa ja oksitosiini käynnistää maidonerityksen. Synnytyksen käynnistymistä edeltää kortisolipitoisuuden nousu sikiön plasmassa sekä kortisoli-, estrogeeni- ja PGF2α-metaboliittipitoisuuden nousu ja progesteronipitoisuuden lasku emakon verenkierrossa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, vaikuttaako porsituskarsinaympäristö (kuivitus/ei kuivitusta ja vapaana/häkissä) emakon oksitosiinipitoisuuteen tai porsimisen kestoon sekä onko emakon oksitosiinipitoisuudella yhteyttä porsimisen kestoon. Lisäksi selvitettiin, onko porsituskarsinaympäristöllä vaikutusta porsaiden kasvuun tai kuolleisuuteen. Tutkimukseen osallistuneet 38 emakkoa siirrettiin noin 2 viikkoa ennen odotettua porsimista tutkimusosastolle. 20 emakkoa sijoitettiin satunnaisotannalla kuivikkeettomiin häkkeihin (80x210 cm2) ja 18 emakkoa kuivitettuihin yksittäiskarsinoihin (210x335 cm2). Häkkeihin sijoitettujen emakoiden (n=15) porsiminen kesti pidempään (311 ± 35 minuuttia) kuin karsinoihin sijoitettujen emakoiden (n=19) porsiminen (218 ± 24 min) (p = 0,03). Myös porsaiden syntymien välinen aika oli häkeissä pidempi (25 ± 4 min, n=11) kuin karsinoissa (16 ± 2 min, n=15) (p = 0,048). Verinäytteenottoa ja porsimisen aikaista oksitosiinimääritystä varten osa emakoista kanyloitiin. Kanyloiduista emakoista 9 oli häkeissä ja 9 karsinoissa. Häkeissä porsineiden emakoiden oksitosiinipitoisuudet vaikuttivat olevan alhaisemmat (38,1 ± 24,6 pg/ml) kuin karsinoissa (77,6 ± 47,6 pg/ml) (p = 0,08). Yli 4 tuntia porsineilla emakoilla (n=10) oksitosiinipitoisuus oli 26,6 ± 21,2 pg/ml. Alle 4 tunnissa porsineilla emakoilla (n=8) oksitosiinipitoisuus oli huomattavasti korkeampi (82,8 ± 37,7 pg/ml) (p = 0,002). Porsituskarsinaympäristöllä ei tässä tutkimuksessa havaittu olevan vaikutusta pahnuekokoon, syntymän aikaiseen tai vieroitusta edeltävään porsaskuolleisuuteen eikä porsaiden kasvuun niiden ensimmäisenä 5 elinvuorokautena. Tutkimus osoittaa, että porsituskarsinaympäristö vaikuttaa porsimisen kestoon. Lisäksi matalan oksitosiinipitoisuuden osoitettiin olevan yhteydessä porsimisen pitkittymiseen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Utaretulehdus eli mastiitti on yksi yleisimmistä tuotantoeläimiä hoitavan eläinlääkärin kohtaamista sairauksista. Eläinlääkärin tulisi hoitaa utaretulehdus maitonäytteen viljelytuloksen perusteella. Monet eläinlääkärit viljelevät näytteet ja suorittavat bakteeridiagnostiikan itse omalla vastaanotollaan, jolloin tulokset saadaan mahdollisimman nopeasti. Maitonäyteviljelyitä tehdään praktiikassa erityisesti viikonloppuisin, jolloin näytettä ei voi viljellä muualla. Eläinlääkäreiden valmiudet maitonäytteiden diagnostiikkaan vaihtelevat huomattavasti johtuen esimerkiksi vastaanoton varustelusta, henkilökohtaisesta kiinnostuksesta asiaan sekä praktiikan vilkkaudesta. Diagnostiikan laadussa on tämän vuoksi huomattavia poikkeamia. Diagnostiikan laatua ei kontrolloida tällä hetkellä mitenkään, eikä ole olemassa minimivaatimuksia bakteriologisen diagnostiikan tasolle. Laadunvarmistukseen ei praktiikkaolosuhteissa ei ole kiinnitetty juurikaan huomiota. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, miten laadukasta praktikkojen tekemä mastiittiviljely on heidän arkityössään käyttämillä menetelmillä. Tämänkaltaista tutkimusta ei ole tehty aiemmin Suomessa. Viitteitä ei löytynyt myöskään ulkomaisista julkaisuista. Tutkimuksen kulku oli samankaltainen kuin laboratorioille tehdyissä interkalibrointitutkimuksissa. Tutkimukseen osallistuville eläinlääkäreille lähetettiin neljä maitonäytettä, joihin oli istutettu yleisimpiä utaretulehdusbakteereja. Eläinlääkärit palauttivat viljelytulosten mukana kyselykaavakkeen omista viljelykäytännöistään sekä laadunvarmistukseen liittyvistä asioista. Yhteensä 30 eläinlääkäriä ilmoitti halukkuutensa osallistua ja heistä 28 lähetti vastauksensa. Vastaukset olivat hyvin eri tasoisia, osan päästessä lajitasolle ja osan pyrkiessä erottamaan esimerkiksi stafylokokit kolibakteereista. Myös käytetyissä menetelmissä oli runsaasti vaihtelua ja menetelmien valinta osin satunnaista. Laadunvarmistukseen ei kiinnitetty paljonkaan huomiota. Stafylokokit tunnistettiin parhaiten ja niiden osalta tulokset olivat hyvät. Kokonaisuudessaan tulokset olivat kohtalaisia. Praktiikassa tapahtuva bakteriologinen diagnostiikka kaipaa yhdenmukaistamista sekä ohjeistusta praktiikkaolosuhteisiin soveltuvasta laadunvarmistuksesta. Näin parannettaisiin tulosten luotettavuutta ja tuotettaisiin karjanomistajille tasavertaisia palveluita. Eläinlääkärin tulee kertoa karjanomistajalle, että praktiikassa tapahtuva viljely poikkeaa laadultaan laboratoriossa tehdystä, jotta karjanomistaja voi halutessaan toimittaa rinnakkaisnäytteen laboratorioon. Näytteen analysointi on aina subjektiivista, joten laboratorioidenkin tekemässä diagnostiikassa on tietty virhemarginaali. Äkillisissä, vakavissa utaretulehdustapauksissa praktikon itse suorittama maitonäytteen viljely voi olla eläimen hoidossa ratkaisevan tärkeä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Lisensiaattityössä käsitellään kuitupitoisen rehun vaikutusta porsimisen aikaan emakon aineenvaihduntaan, ummetukseen, nestetasapainoon ja alttiuteen sairastua PPDS:ään (post partum dysgalactia syndrome). Lisensiaattityö käsittää kirjallisuuskatsauksen ja kahdella kaupallisella rehulla suoritetun ruokintakokeen. Ruokintatutkimus suoritettiin 81 emakolla, joista IMETYS-ryhmän emakot (n=41) saivat imetysajan rehua 3,2 kg päivässä (kuitupitoisuus 3,8%) ja KUITU-ryhmän emakot (n=40) saivat kuitupitoista rehua 3,8 kg päivässä (kuitupitoisuus 7%). Rehut sisälsivät yhtä paljon energiaa ja niitä syötettiin noin neljän viikon ajan ennen porsimista ja kolme päivää porsimisen jälkeen, jolloin KUITU-ryhmän rehu vaihdettiin imetysajan rehuun. 41 emakosta otettiin verinäyte noin 85. tiineyspäivänä. Kaikista tutkimukseen osallistuneista emakoista otettiin verinäytteet päivittäin viisi päivää ennen porsimista ja viisi päivää porsimisen jälkeen. Emakoista otettiin päivittäin aamulla kaksi verinäytettä, toinen tunti ennen ruokintaa ja toinen tunti ruokinnan jälkeen. Verinäytteistä tutkittiin elimistön rasva-aineenvaihdunnasta kertovien vapaiden rasvahappojen (NEFA, non-esterified fatty acids) pitoisuus, valkuaisaineiden aineenvaihdunnasta kertova ureapitoisuus ja ravinnosta saadun energian soluunottoa lisäävän anabolisen hormonin, insuliinin, pitoisuus. Jokaisen emakon ulosteen koostumus arvioitiin päivittäin kuusiasteisen asteikon mukaan: 0= ei ulostetta; 1= uloste kuivaa, kovia papanoita; 2= kuivan ja normaalin ulosteen välimuoto; 3= normaali uloste, pehmeitä, kiinteä ulostepalloja; 4= normaalin ja märän ulosteen välimuoto, löysiä ulostepalloja; 5=hyvin märkä uloste, nestemäistä, ei säilytä pallomaista muotoa. Porsimisen aikaisen ummetuksen vakavuus määriteltiin ummetuksen keston perusteella kolmeen luokkaan: 2 vrk = lievä; 3-4 vrk = vakava; 5 vrk tai enemmän = erittäin vakava. 60 emakon päivittäinen vedenkulutus mitattiin ryhminä 8 vedenkulutusta mittaavan laskurin avulla. Laskurien lukemat luettiin päivittäin ja lukemat jaettiin ryhmän eläinten lukumäärän mukaan, jolloin pystyttiin arvioimaan emakkokohtainen päivittäinen vedenkulutus. Tutkimuksessa todettiin molempien ruokintaryhmien emakoiden muuttuvan porsimisen aikaan katabolisiksi ja käyttävän energialähteenään elimistön rasvakudoksia. Ulosteen koostumuksessa havaittiin merkittäviä muutoksia tarkkailujaksona sekä ruokintaryhmän sisällä että välillä. Ulosteen koostumus muuttui porsimisen jälkeen kuivemmaksi ja palautui päivien kuluessa kohti normaalia koostumusta. Koko arviointijakson ajan IMETYS-ryhmän uloste oli kuivempaa keskiarvon ollessa 1,27 ± 1,1. KUITU-ryhmän ulosteen koostumuksen numeerinen keskiarvo oli 2,17 ± 1,3 (P < 0,001). IMETYS-ryhmässä 19% emakoista kärsi vakavasta ummetuksesta, KUITU-ryhmässä vain 5%. KUITU-ryhmän emakoiden keskimääräinen vedenkulutus oli 29,8 ± 4,9 l/vrk ja IMETYS-ryhmän 20,2 ± 3,3 l/vrk (P < 0,05). Kuitupitoisen rehun todettiin parantavan suoliston toimintaa ja ehkäisevän ummetusta ja alentavan siten PPDS:n riskiä. Lisäksi kuitupitoinen rehu lisäsi vedenkulutusta, mikä voi lisätä maidontuotantoa. Emakon aineenvaihdunnan ollessa porsimisen aikaan joka tapauksessa katabolinen tarvetta PPDS:n riskiä kasvattavaan voimakkaaseen ruokintaan ennen porsimista ei ole.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Lisensiaatin lopputyön aiheena on rehun viljavalinnan ja raekoon vaikutus mahahaavaumien ja eräiden muiden mahasuolikanavamuutosten esiintymiseen vieroitetuilla porsailla. Työ koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä kokeellisesta tutkimusosasta. Sian mahahaavauma on erittäin monisyinen sairaus, jonka ennalta tunnettuja riskitekijöitä ovat erityisesti rehun rakeistus sekä rehun pieni partikkelikoko. Paastottaminen, mutta toisaalta myös rajoittamaton ruokinta ovat myös aiempien tutkimusten perusteella lisänneet mahahaavaumien riskiä. Vehnäpohjaista rehua on myös pidetty ulseratiivisempana kuin esimerkiksi ohra- tai kaurapohjaista rehua. Mahahaavauman kehittymisessä keskeistä on mahalaukun proksimaalisen ruokatorviosan ja mahalaukun distaaliosan välillä normaalisti vallitsevan pH-eron tasoittuminen. Pienen raekoon on arvioitu lisäävän mahansisällön juoksevuutta, jolloin sisältö sekoittuu ja pH-erot tasoittuvat. Mahalaukun ruokatorviosassa ei ole limaa sekä bikabonaatteja tuottavia rauhasia, kuten distaaliosassa, mikä tekee siitä alttiin happamalle mahansisällölle. Vaurioituneessa mahalaukun ruokatorviosassa nähdään eriasteisia epiteelimuutoksia, ja taudin edetessä varsinaisia mahahaavaumia. Haavaumat ulottuvat yleensä limakalvonalaiseen kerrokseen, mutta mikäli leesio ylettää seroosakerrokseen saakka, voi sialle kehittyä mahdollisesti kuolemaan johtava peritoniitti. Mahahaavauma voi arpeutuessaan ahtauttaa ruokatorven aukon. Rehun viljana usein käytettyä vehnää on tässä kokeessa korvattu kauralla. Kokeessa käytettiin sekä pienirakeista (2,5 mm) että suurirakeista (4,0 mm) rehua molemmilla viljavalinnoilla. Näin saatiin aikaan neljä eri ruokintaryhmää: Pienirakeinen vehnä (Ryhmä 1), suurirakeinen vehnä (Ryhmä 2), pienirakeinen kaura (Ryhmä 3) sekä suurirakeinen kaura (ryhmä 4). Tutkimuksessa oli mukana 128 porsasta vieroituksesta 25 päivän ajan. Porsaat arvottiin kahden porsaan karsinoihin. 64 porsasta lopetettiin jatkotutkimuksia varten. Näiden porsaiden mahalaukut arvioitiin sekä makroskooppisesti että mikroskooppisesti ulseraation ja muiden muutosten, kuten striktuuroiden varalta. Mahalaukkujen ruokatorvi- ja distaaliosan pH-arvot mitattiin ja mahansisältö arvioitiin. Kaikkien porsaiden hemoglobiiniarvot mitattiin kokeen puolivälissä ja lopussa. Ripulia ja muita sairauksia seurattiin karsinoittain normaalien hoitotoimenpiteiden yhteydessä. Kaikilta porsailta otettiin sontanäytteet Brakyspira sp.- infektioiden varalta sekä kahdeksalta ripuliporsaalta lisäksi Lawsonia- infektion varalta. Lopetettujen porsaiden sontanäytteet tutkittiin myös piilevän veren varalta humaanilääketieteessä käytössä olevalla Hemoccult®- pikatestillä. Porsaiden päiväkasvua seurattiin punnitsemalla porsaat neljästi kokeen aikana. Aineistossamme mahahaavaumia esiintyi 39,1 %:lla kaikista tutkituista porsaista; Vähiten ryhmän 2 (18,8 %), ja eniten ryhmän 3 (56,3 %) porsailla. Pienen raekoon todettiin aiheuttavan enemmän ja vakavampia mahahaavaumamuutoksia. Sen sijaan viljavalinnalla ei tässä kokeessa ollut vaikutusta porsaiden mahaterveyteen. Mahalaukun distaali- ja proksimaaliosan välillä vallitseva pH-ero oli mahahaavaisilla porsailla pienempi kuin terveillä. Myös ruokatorven aukon pH oli mahahaavaumista kärsineillä porsailla matalampi kuin terveillä. Päiväkasvu oli parempaa terveillä porsailla kuin mahahaavaisilla. Sen sijaan eroja päiväkasvuissa ei raekoosta tai viljavalinnasta riippuen ollut. Hemoccult®-testi ei osoittautunut soveliaaksi sikojen mahahaavaumien aiheuttamien verenvuotojen osoittamiseen. Lawsonia-positiivisia ei näytteissä todettu, eikä myöskään patogeenisia Brakyspira- kantoja. Tutkimuksemme perusteella rakeistetun porsasrehun raekoko tulisi olla iso, koska mahahaavaumien esiintyminen oli selvästi vähäisempää isorakeisella kuin pienirakeisella rehulla ruokittaessa. Lisäksi, mahahaavaumien todettiin kytkeytyvän alhaisempaan päiväkasvuun. Tutkimusdata antoi myös vahvat viitteet imetysajan riskitekijöiden olemassaoloon; mahahaavaumaiset porsaat olivat jo vieroitusvaiheessa pienikokoisempia, ja olivat useammin ensikon kuin vanhemman emakon jälkeläisiä. Tutkimuksemme näytti, että jatkossa sikojen mahahaavaumataudin tutkimusten painopistettä lihasikaikäisistä eläimistä tulisi siirtää imetysajan riskitekijöiden tutkimukseen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Leikkaukseen liittyvä stressi voi esimerkiksi hidastaa haavojen paranemista ja operaatiosta toipumista. Siksi eläinlääkäreiden ja eläintenhoitajien tulisi kyetä arvioimaan ja vähentämään potilaan kokeman stressin määrää. Useimmiten koiran käyttäytymisen tarkkaileminen on käytännössä ainoa mahdollinen arviointitapa. Erilaisten stressitekijöiden vaikutuksista koiran normaaliin käyttäytymiseen tiedetään kuitenkin melko vähän, ja käyttäytymiseen perustuva arviointi onkin siksi varsin epäluotettava menetelmä. Tässä työssä pyritään selvittämään, kuinka sairaalassaolon ja kirurgisen toimenpiteen aiheuttama stressi vaikuttaa koiran käyttäytymiseen. Tutkimustulokset voivat antaa lisätyökaluja koiran kokeman leikkaukseen liittyvän stressin arviointiin ja ehkäisyyn. Tutkimuksessa verrattiin 16 tunnin ajan koirien (6 tavoitekasvatettua uros beaglea) käyttäytymistä tutussa kotihäkissä niiden käyttäytymiseen sairaalahäkissä kastraation jälkeen. Hypoteesin mukaan anestesia ja kastraatio, eristys laumasta sekä vieras sairaalaympäristö ovat stressitekijöitä, joiden aiheuttama stressi vaikuttaa koiran käyttäytymiseen. Aiempien tutkimusten perusteella tämä saattaa ilmetä koiran käyttäytymisessä esimerkiksi nukkumiseen käytetyn ja niin sanotuissa alistuvissa asennoissa vietetyn (esimerkiksi häntä alhaalla, korvat takana ja usein hieman kyykyssä) ajan lisääntymisenä, sekä stereotyyppisten käyttäytymismuotojen yleistymisenä. Koiria videoitiin kummassakin tutkimustilassa 16 tuntia, ja niiden käyttäytymistä rekisteröitiin jatkuvalla seurannalla. Analysointia varten muodostetussa etogrammissa huomioitiin kullakin ajan hetkellä koiran asento ja aktiivisuus, sekä tietyt toiminnot kuten pakoyritykset tai seiniä vasten hyppiminen. Kuhunkin käyttäytymistyyppiin kulutettu aika ja toimintojen esiintyvyys laskettiin kummankin tutkimusjakson ajalta kokonaisuudessaan ja tunnin jaksoissa. Tilastolliseen testaamiseen käytettiin tunneittain jaotellulle datalle pääasiassa sekamallin toistomittaustestiä, ja muutoin Wilcoxonin testiä. Tilastollisen merkitsevyyden raja-arvoksi asetettiin p < 0,05. Tulosten perusteella sairaalassaolon ja leikkauksen aiheuttama stressi voi vähentää koiran aktiivisuutta: kotihäkissä koirat olivat tutkimusjakson (16 h) aikana aktiivisia 3,58±0,17 h (KA±SE) ja sairaalassa vain 2,65 ± 0,47 h (p = 0,046). Toisaalta koirat nukkuivat (makasivat pää alhaalla) sairaalahäkissä tavallista vähemmän eli sairaalassa 0,94 ± 0,73 h ja kotihäkissä 12,09 ± 0,28 h (p = 0,028). Vastaavasti ne käyttivät sairaalassa paljon aikaa maaten pää pystyssä, mahdollisesti ympäristöään tarkkailen (sairaalassa 3,56 ± 0,50 h ja kotihäkissä 1,70 ± 0,26 h, p = 0,028). Uusi ympäristö ja stressi vaikuttivat myös koirien vuorokausirytmiin viivästyttämällä lepojakson alkua sairaalassa. Lisäksi epämiellyttävä tilanne (vieras paikka, jossa koirien liikkumista oli rajoitettu) lisäsi pakoyritysten määrää selvästi. Kotihäkissä puolen minuutin jaksoja joiden aikana koirat tekivät pakoyrityksiä, oli 2,5 ± 1,11 kpl, mutta sairaalassa peräti 29,33 ± 9,87 kpl (p = 0,028). Erilaisten tulkintaa hankaloittavien tekijöiden vuoksi tulosten varmistaminen vaatii lisätutkimuksia ja käyttäytymishavaintojen yhdistämistä tietoihin koiran fysiologisesta tilasta, kuten sydämen syketaajuuden vaihtelusta ja kortisolipitoisuuksista.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Riittävä ja laadukas uni on tärkeää kaikille eläimille, etenkin kasvaville yksilöille. Uni jaetaan kahteen luokkaan: NREM- ja REM-uneen. Erityisesti REM-unta pidetään tärkeänä nuoren eläimen kehittyville aivoille. Nuoret ja vastasyntyneet nukkuvatkin REM-unta suhteessa enemmän kuin aikuiset. Aikuiset naudat nukkuvat vain noin neljä tuntia vuorokaudessa ja unijaksot ovat saaliseläimelle tyypillisesti lyhyitä. Kolmikuiset vasikat lepäävät vuorokaudessa noin 12 tuntia, josta ne nukkuvat 6 tuntia. Tästä REM-unta on noin 45 prosenttia. Aikuiset märehtijät nukkuvat hyvin harvoin kyljellään ja silloinkin vain muutamia minuutteja kerrallaan. Nauta nukkuu yleensä rintansa päällä, pää ylhäällä ja kaula suorana jolloin kaasujen poistuminen pötsistä on tehokasta. REM-uni vaatii naudalla aina makuuasennon lihasten rentoutumisen vuoksi, mutta se ei vaadi naudalla lateraalista makuuasentoa. Tärkein REM-unen ulkoinen merkki naudoilla on niskan ja kaulan lihasten rentoutuminen. REM-unta nauta nukkuu maaten tukien päätä maata tai omaa kylkeään vasten. NREM-unta nukkuessaan nauta on yleensä pää ylhäällä ja niska tukee päätä. NREM-unessa nauta voi märehtiä. Luonnossa lehmät, hiehot ja vasikat muodostavat ryhmiä, joihin ei yleensä tule uusia lauman jäseniä, muuten kuin syntymällä. Lauma on hyvin stabiili. Tämän päivän tuotanto-olosuhteissa Suomessa naudat ovat harvoin samassa eläinryhmässä läpi elämänsä. Niitä myydään uusille tiloille ja ryhmitellään tilan sisällä uudelleen tuotantovaiheen ja kasvun mukaan. Eläinten uudelleenryhmittelyn on aiemmin näytetty heikentävän nautojen hyvinvointia ja tuotosta. Uudelleen ryhmitellyt naudat makaavat lyhyempiä aikoja kerrallaan, syövät vähemmän aikaa päivästä, seisovat enemmän kuin samassa ryhmässä tuttujen lajitoverien seurassa olleet ja niiden maitotuotos alenee. Tässä tutkimuksessa käytettiin Kanadassa vuonna 1998 kerättyä videoaineistoa. Tutkimustilalla kasvatettiin kolmen kuukauden ikäisiä vasikoita kahdessa identtisessä huoneessa. Kummassakin huoneessa 12 vasikkaa yksittäiskarsinoissa, joista 6 siirrettiin toiseen huoneeseen ja 6 toimi kontrollivasikoina. Vasikoiden unikäyttäytyminen rekisteröitiin vuorokauden ajan ennen siirtoa ja siirron jälkeen. Uni tunnistettiin lepoasentojen perusteella käyttäen elektrofysiologisten unimittausten avulla kehitettyä menetelmää. Menetelmän mukaan vasikat nukkuivat REM-unta kun niska oli rento ja vasikka tuki päätä maahan tai vartaloonsa. NREM-unta vasikka nukkui kun vasikka nukkui pää ylhäällä niskan tukiessa päätä. Käyttäytymisestä laskettiin unijaksojen vuorokausikohtaiset kestot ja lukumäärät sekä kokonaisuniaika vuorokauden ajalta. Tulokset analysoitiin toistomittaussekamallilla. Vasikat nukkuivat siirron jälkeen noin puoli tuntia vähemmän NREM-unta kuin ennen siirtoa (NREM-unen määrä ennen siirtoa 2,6 h ± 0,5 h ja siirron jälkeen 2,1 h ± 0,5 h, p=0,024). Siirrolla ei ollut vaikutusta unen määrään, unijaksojen pituuteen, unijaksojen lukumäärään eikä REM-unen kokonaismäärään, NREM- ja REM-unen jaksojen pituuteen tai lukumäärään vuorokaudessa. NREM-unen merkityksen on ajateltu liittyvän energian säästöön ja keskushermoston toipumiseen valveillaolon jälkeen. Suurimman osan elimistön kasvuhormoneista on todettu erittyvän NREM-unen aikana. Siirto suoritettiin hyvin hellävaraisesti ja vasikoiden ehdoilla. Vasikoilla oli siirron jälkeen identtisessä huoneessa yksi tuttu vieruskaveri. Nämä seikat varmaan vähensivät vasikoiden kokemaa stressiä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Kirjallisuuskatsauksessa perehdyttiin nautojen superovulaatioon ja alkiohuuhteluihin. Alkiohuuhtelun avulla lehmä pystyy tuottamaan normaalia enemmän jälkeläisiä elinaikanaan. Jalostustyön nopeuttamiseksi alkioiden luovuttajiksi valitaan yleensä hyviä lehmiä. Luovuttaja superovulaatiokäsitellään reilun viikon kuluttua edellisestä kiimasta yleensä follikkeleita stimuloivalla hormonilla (FSH), mutta myös tamman istukkagonadotropiinia (eCG) käytetään. Nimensä mukaisesti superovulaatiokäsittelyn tarkoituksena on aiheuttaa useamman kuin yhden, parhaimmillaan usean kymmenen, munasolun ovuloituminen. Luovuttajan kiima ajoitetaan prostaglandiinilla, ja se siemennetään yleensä kahdesti laadukkaalla spermalla. 6 tai 7 päivää siemennyksestä alkiot huuhdellaan ei-kirurgisesti kohdunkaulan kautta ulos. Alkiot arvostellaan, hyvälaatuiset alkiot pestään ja pakataan yksittäin olkiin. Alkiot siirretään joko tuoresiirtona välittömästi samassa kiimakierron vaiheessa oleviin vastaanottajiin tai laadultaan parhaat pakastetaan ja säilötään nestemäiseen typpeen myöhempää siirtoa, jopa ulkomaankauppaa varten. Alkiohuuhteluiden suurin ongelma on superovulaatiovasteen ja alkiosaannon vaihtelevuus. Alkioiden määrä voi vaihdella nollasta useaan kymmeneen. Tätä on yritetty ratkaista monin keinoin, kuten FSH:n sisältämän luteinisoivan hormonin määrää säätelemällä ja huuhdeltavien eläinten follikkeliaaltojen vaihetta manipuloimalla ennen superovulaatiokäsittelyn aloittamista, kuitenkin varsin huonoin tuloksin. Alkiosaantoon vaikuttavat myös monet ympäristötekijät, kuten huuhdeltavan eläimen ikä, ravitsemus ja stressi käsittelyn aikana. Tutkimusosan tarkoituksena oli selvittää, kuinka huuhdellut eläimet tiinehtyvät huuhtelun jälkeen. Aineistoksi kerättiin kaikki 2059 Suomessa vuosina 1998 - 2003 suoritettua alkiohuuhtelua. Huuhdelluista eläimistä selvitettiin huuhteluun, alkiosaantoon, poikimisiin, siemennyksiin ja mahdolliseen karjasta poistoon liittyvät tiedot Faba Jalostuksen ja keinosiemennyksen neuvonnan tietokannassa (ML2000) olevasta eläinrekisteristä. Tiedostoja yhdistämällä laskettiin myös mm. huuhtelusta tiinehtymiseen kulunut aika, siemennyskauden pituus ja tarvittavien siemennysten määrä. Huuhteluista 1260 tehtiin hiehoille ja 799 lehmille. Huuhdellut hiehot olivat keskimäärin 16,0 ± 2,0 kk ikäisiä, ja lehmät olivat poikineet keskimäärin 2,7 ± 1,4 kertaa. Aikaa huuhtelusta tiinehtymiseen kului keskimäärin 66,5 ± 57,0 vrk, siemennyskausi oli 34,2 ± 5 3,4 vrk ja siemennyksiä tiineyttä kohti vaadittiin 2,0. ASMO-ydinkarjassa aika huuhtelusta ensimmäiseen siemennykseen oli yksityisiä tiloja lyhyempi (27,7 ± 18,6 vs. 35,6 ± 27,4), ja ASMO-ydinkarjan eläimet tiinehtyivät huuhtelun jälkeen nopeammin (60,4 ± 44,9 vs. 69,2 ± 60,7). Eläimet tiinehtyivät parhaiten ensimmäisellä huuhtelun jälkeisellä siemennyksellä, kun huuhtelusta oli kulunut 31 – 40 vrk. Lisäksi selvitettiin huuhtelun jälkeen huonon hedelmällisyyden takia poistettujen eläinten osuus. Eläimistä, joita ei huuhtelun jälkeen siemennetty, huonon hedelmällisyyden takia poistettiin 30 %. Näistä eläimistä kuitenkin suurin osa näytti kärsineen huonosta hedelmällisyydestä jo ennen huuhtelua, sillä 56 % oli ennen huuhteluun ryhtymistä yritetty tuloksettomasti siementää keskimäärin 4,4 kertaa. Siemennetyistä eläimistä 3,3 % poistettiin karjasta tiinehtymättöminä. Näin ollen alkiohuuhtelut eivät näyttäneet heikentävän huuhdeltujen eläinten omaa hedelmällisyyttä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)Tammojen keinosiemennystoiminnan lisääntymisen myötä eläinlääkärit tutkivat tammojen sukuelimiä siitoskaudella huomattavan usein. Hevosten kohdalla usein siitosarvoltaan kalliit ns. ongelmatammatkin halutaan saada varsomaan. Kohtubiopsia on joskus ainut keino diagnosoida endometriumin patologisia tiloja ja antaa tarkempi ennuste tamman kyvystä tuottaa elävä varsa, tehdä hoitopäätöksiä tai seurata annetun hoidon tehoa. Tässä syventävien opintojen tutkielmassa on pyritty esittämään tammojen kohtubiopsian oton indikaatiot, suoritus, endometriumin normaali rakenne, biopsiassa mahdollisesti esiintyvät patologiset muutokset sekä patologisten muutosten perusteella tehtävä arvio tamman kyvystä tuottaa elävä varsa. Syventävien opintojen taustalla on Ypäjällä vuonna 2005 tehty siemennyskoe, jossa tutkittiin kohdun supistuvuutta ja tulehdusherkkyyttä siemennyksen jälkeen kontrolliryhmällä (10 tammaa), oksitosiinihoidon saaneilla (10 tammaa) tai fluniksiinimeglumiinia saaneilla (11 tammaa). Fluniksiinimeglumiini on prostaglandiini-inhibiittori, jonka oletetaan vähentävän kohdun kontraktioita. Kokeessa hevoset saivat lääkityksen 2, 4, 8 ja mahdollisesti 25 tuntia siemennyksen jälkeen. Tammoilta määritettiin kohdun nestesisällön määrä, ödeemin määrä ja supistukset ultraäänikuvassa 10 minuuttia jokaisen hoidon jälkeen sekä otettiin kohtubiopsiat ja tehtiin kohtuhuuhtelu joko 8 tai 25 tuntia siemennyksen jälkeen. Kohtubiopsioista määritettiin rappeuma- ja tulehdusmuutokset sekä kiimakierron vaihe. Biopsioissa havaittiin selvä tulehdusreaktion rauhoittuminen 8 ja 25 tunnin välillä. Rappeumamuutosten asteessa tai kiimakierron vaiheen muutoksessa ei odotetusti ollut eroa näin lyhyellä aikavälillä. Näytteenottohetkellä 8 tuntia siemennyksestä stroman akuutin tulehduksen voimakkuus oli suurin kontrolliryhmässä ja pienin fluniksiiniryhmässä, lumenin polymorfonukleaaristen neutrofiilien määrä oli suurin fluniksiiniryhmässä ja pienin kontrolliryhmässä. Oksitosiiniryhmän hevosilla ei juurikaan ollut ultraäänitutkimuksessa havaittavaa nestettä kohdussa koko tutkimuksen aikana, mutta muissa lääkitysryhmissä yksilöiden välisten suurten vaihtelujen takia tämä ei ollut tilastollisesti merkitsevää. Kaikissa lääkitysryhmissä tammojen tiinehtyvyys oli samaa luokkaa. Näytteenottoajankohdalla ei ollut vaikutusta tiinehtyvyyteen: 47 % tiinehtyi kun näyte otettiin 8 t siemennyksestä ja 53 % 25 t siemennyksestä. Fluniksiini voi anti-inflammatorisen vaikutuksensa takia hillitä kohdun akuuttia tulehdusreaktiota, toisaalta se voi myös hidastaa lumenin sisällön puhdistumista PGF2α inhibition takia vähentäen kohdun supistuksia. Kokeen otoskoko oli melko pieni, mikä voi osittain vaikuttaa kliinisessä käytössä olevan oksitosiinin tilastollisesti merkitsevän tehon puuttumiseen. Käytännön hoitomuotona oksitosiinin käyttö kohdun puhdistautumisen nopeuttamiseksi vaikuttaa kuitenkin olevan perusteltua.
Now showing items 21-40 of 48