Browsing by discipline "Finnish Language and Culture"

Tutkielmassa tarkastellaan opettajan tekemiä chattiavusteisia korjauksia monikanavaisessa S2 -verkko-opetuksessa. Tutkimusaineisto koostuu neljästä kotoutumiskoulutuksen Adobe Connect -sessiosta, joista analysoidaan yhden session opettajan chatti-ikkunaan kirjoittamat korjaukset ja niiden vaikutus opiskelijoiden suulliseen vuorovaikutukseen. Tutkimuskysymykset ovat: Milloin opettaja kirjoittaa chatti-ikkunaan? Millaisia korjausaloitteita verkko-opetustilanteessa syntyy? Minkä tyyppisen korjauksen opettaja tekee? Millainen vaikutus korjauksella on opiskelijoiden vuorovaikutukseen? Tutkielman tavoite on vertailla kasvokkaisen ja monikanavaisen vuorovaikutuksen korjauksia keskenään ja tarkistaa, mitkä ovat monikanavaisen verkko-oppitunnin vuorovaikutuksen ominaispiirteet. Aineistoa analysoidaan keskusteluanalyysin menetelmällä. Aineiston vuorovaikutus edustaa institutionaalista keskustelua kahdella tavalla: luokkahuonevuorovaikutus on yksi tyyppi institutionaalista keskustelua ja oppitunnin sisäinen opiskelijoiden keskustelu on vaatekaupassa käynnin institutionaalista keskustelua. Analyysissa luokitellaan chattiavusteisia korjauksia neljään kategoriaan: pedagogisiin virheen oikaisuihin, oma-aloitteisiin korjauksiin, ymmärrysehdokkaisiin vuorovaikutuksen ongelmien ratkaisuna ja institutionaalisen keskustelun ohjauksiin. Keskeisiä luokittelun perusteina ovat korjausaloitteen tekijä sekä korjauksen tyyppi ja funktio. Oma-aloitteisista korjauksista erotellaan kolme korjaustyyppialoitetta: epäröintiä, koodinvaihtoa ja suoraa avunpyyntöä. Tutkimus osoittaa, että chattiavusteisilla korjauksilla on neljä funktiota: opiskelijoiden keskustelun yhteenveto, sanahaun tai ymmärrysongelman ratkaisu ja institutionaalisen keskustelun ohjaus. Tutkimuksessa havaittiin, että suullisessa keskustelussa olevat osallistujat tekevät molemmat korjausaloitteita, mutta kirjoitettuun vuorovaikutukseen osallistuva opettaja ei tee niitä. Chattiavusteiset korjaukset ovat tyypiltään joko suoria en passant -korjauksia tai piilokorjauksia. Opiskelijat kuittaavat opettajan chattiavusteisia korjauksia vain sanahaun, ymmärrysongelman tai institutionaalisen keskustelun ohjauksen tapauksissa. Pedagogiset virheen oikaisut jäävät kuittaamatta. Tutkimustuloksista voidaan päätellä, että kasvokkaisen ja monikanavaisen vuorovaikutuksen korjauksilla on samanlaisuuksia. Toisen korjauksessa piilokorjaukset ja en passant -korjaukset ovat preferoituja. Sanahaun aloitteet ovat samanlaisia ja molemmassa vuorovaikutuksessa käytetään samantyyppisiä ymmärrysehdokkaita. Tutkimus osoittaa myös monikanavaisten ja kasvokkaisten korjausten eroja. Aineistossa esitetään pelkästään leksikaalisia sanahakuja ja chattiavusteisista korjauksista puuttuvat myöntävät partikkelit. Chatti-ikkunan ymmärrysehdokkaat ovat aina yksiosaisia. Monikanavaisen verkko-oppitunnin vuorovaikutuksen ominaispiirteitä ovat suullisen ja kirjoitetun vuorovaikutuksen samanaikaisuus, tilan ja ajan rajoitteesta johtuva kirjoitetun vuorovaikutuksen tiivistetty muoto ja kirjoitetun vuorovaikutuksen epäröintimerkkien puute. Verkko-opetuksen haittapuoli ovat tekniset ongelmat. Tutkimuksen tuloksien yleistäminen vaatii verkko-opetuksen lisää tutkimusta.

Tutkielmassani tutkin realioita eli kulttuurisidonnaisia elementtejä, jotka kantavat voimakkaan kansanomaisen tai historiallisen värityksen, ja joille on harvoin olemassa suoraa vastinetta toisessa kielessä, ja käännösstrategioita, joiden avulla niitä pystyy välittämään toiselle kielelle. Pohdin työssäni paitsi realioita ja niiden käännösstrategioita myös kääntämisen, kielen ja kulttuurin käsitteitä, käännösongelmia sekä globaalisia ja paikallisia käännösstrategioita. Tutkimuksen aineisto koostuu Nikolai Gogolin mystisestä kertomuksesta Vij (1834 - 1842) sekä sen kahdesta suomennoksesta: K. Revon Demonien ruhtinattaresta (1914) ja Juhani Konkan Maahisten valtiattaresta (1966). Sovellan työssäni bulgarialaisten tutkijoiden Sider Florinin ja Sergei Vlahovin teoriaa realioista ja niiden käännösstrategioista. Kyseiset tutkijat ovat tutkineet tätä aihetta mielestäni perusteellisemmin, kuin kukaan muu, ja heidän työnsä Neperevodimoe v Perevode (1980) ei ole pelkästään erittäin mielenkiintoinen ja informatiivinen, mutta se myös kattaa kaikki realiaan sekä sen kääntämiseen liittyvät kysymykset parhaalla mahdollisella tavalla. Tutkielmani tavoitteena on tutkia, millaisia käännösstrategioita kääntäjät Repo ja Konkka ovat suosineet realioiden kääntämisessä ja miksi. En yrittänyt kritisoida kääntäjien valintoja, vaan tarkastin niitä ja ehdotin omia ratkaisuja silloin kun uskoin keksiväni paremman vaihtoehdon. Pohdin globaalistrategioiden vaikutusta käännökseen, ja tulin päätökseen, että käännöksen arviointi riippuu todella paljon siitä, minkälaisia tavoitteita sille asennetaan työn alussa, eikä globaalistrategia voi olla itsetarkoituksena. Tutkin työssäni 64 unikkirealiaa ja niiden käännöksiä. Jaoin kaikki realiat ryhmittäin niiden kanssa käytettyjen käännösstrategioiden perusteella. Tutkin jokaista tapausta yksityiskohtaisesti, ja vertailen myös kahden kääntäjän valintoja keskenään. Lopussa esitän pienen taulukon, josta selviää työni lopputulos määrällisessä muodossa. En ole kuitenkaan sitä mieltä, että luvut kertovat paljon käännösten laadusta. Realian kääntäminen on luovaa työtä, joille ei ole välttämättä mahdollista keksiä tarkkoja sääntöjä, ja lopputuloksen onnistumisen voi arvioida ainoastaan toimeksiannon perusteella. Työssäni kiinnitän paljon huomiota myös ukrainalaiseen kulttuuriin, joka heijastuu Gogolin tekstissä, ja kerron realioista ja niiden todellisesta merkityksestä käyttäen monia selitettäviä ja etymologisia sanakirjoja.

Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Helsingin ja Tallinnan satamien matkustajaterminaalien lähtöselvitysvirkailijoiden puhutteluun liittyviä asenteita. Vaikka viron ja suomen kielessä on samankaltaisuuksia, niissä on myös paljon eroja. Yksi sellainen myös maallikoiden keskuudessa keskustelua herättävä kielen ilmiö on puhuttelu. Tutkimuksessa pyritään selvittämään erityisesti sitä, miten lähtöselvitysvirkailijat luulevat puhuttelevansa asiakkaitaan. Kansanlingvistisen asennetutkimuksen lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään sosiolingvististä variaationanalyysiä, jonka keskeinen lähtökohta on se, että ihmisten kielelliset valinnat riippuvat kielenulkoisista taustamuuttujista. Tutkimuksen pääaineiston muodostavat asiakaspalvelijoiden täyttämät kyselylomakkeet, jotka on kerätty kolmesta eri varustamosta sekä Helsingistä että Tallinnasta. Aineisto koostuu yhteensä 44 paperilomakkeesta (22 Helsingistä ja 22 Tallinnasta). Tutkimuksessa on yhdistetty discourse-completion test -menetelmä ja hypoteettisten asiakkaiden kuvat. Kyselylomakkeessa virkailijoita pyydettiin vastamaan kuvien perusteella, mitä he sanoisivat asiakkaille kuvitteellisissa tilanteissa. Kyselylomakkeiden tukena on käytetty autenttisessa satamaympäristössä tehtyjä etnografisia havaintoja ja kolmen lähtöselvitysvirkailijan teemahaastatteluja. Aineiston tarkastelu osoittaa, että Helsingissä ja Tallinnassa lähtöselvitysvirkailijoiden puhuttelukäytänteet eroavat suuresti toisistaan. Tallinnan virkailijat teitittelevät viroksi melkein poikkeuksetta kaikkia asiakkaita, mutta suomeksi he sinuttelevat sen sijaan enemmän kuin Helsingissä työskentelevät virkailijat. Suomessa puhuttelumuodon valintaan näyttää vaikuttavan eniten asiakkaan ikä, virossa puolestaan ihmisten välinen tuttavuusaste ja institutionaaliset puitteet. Tutkimustulokset osoittavat myös käytetyn menetelmän toimivuuden erityisesti kontrastiivisessa puhuttelututkimuksessa. Kyseistä tutkimusta on mahdollista käyttää jatkossa laajempien puhuttelututkimusten esitutkimuksena ja verrata sen tuloksia autenttisiin puhuttelukäytänteisiin. Tutkimusta voivat hyödyntää erityisesti tutkimuksen kohteena olevat asiakaspalvelijat ja heidän kouluttajansa, mutta myös kaikki muut henkilöt, jotka käyttävät arjessaan ja asioinneissaan molempia kieliä

Tutkielmassani käsittelen sankarin matkaa Suomen lasten ja nuorten nykyfantasiakirjallisuudessa. Tutkielmassa keskitytään pääasiallisesti Anne Aarnion romaaniin Lintukansan poika. Teos on tutkimuksen arvoinen, koska siinä yhdistyvät suomalainen fantasia ja isompi maailman fantasiakirjallisuutta käsittelevä traditio ja tekstissä tulevat hyvin näkyviin sankarin matkan keskeiset elementit. Tutkielmassani pohdin varsinkin seuraavia kysymyksiä: Löytyykö tutkimuksen kohteeksi valitusta kertomuksesta sankarin matkan piirteitä? Seuraako sen juoni konkreettisia toistuvia rakenteita, vaikka tarinan sisältö muuttuisikin? Tutkimuksen tavoitteena on esitellä sankarin matkalle tyypillisiä piirteitä, vetämättä kuitenkaan liian yleistäviä johtopäätöksiä – analyysilla pyritään tavoittamaan kertomukselle tyypillinen kaavamaisuus ja näyttämään, miten sankarin matka toteutuu yhdessä konkreettisessa tekstissä. Samalla pyritään määrittämään Aarnion romaanin asema suomalaisessa fantasiakirjallisuudessa. Tutkielman alussa esitellään lyhyesti satujen tutkimusta sekä muutama kommentti lasten- ja nuortenkirjallisuuden nuoremmasta historiasta Suomessa. Samalla yritetään määritellä, mitä fantasia kirjallisuudessa ylipäätään on ja miten siihen suhtaudutaan Suomessa. Valitun teoksen tarkastelussa käytetään eniten Proppin klassista kuvausmallia (Propp 1968), suomalaisista tutkijoista hyödynnetään ennen kaikkea Satu Apon tutkimusta (Apo 1986). Huomiota kiinnitetään myös antropologiseen ja psykologiseen lähestymistapaan satuihin, varsinkin jungilaiseen analyysiin. Tutkielman toinen osa keskittyy Aarnion teoksen analyysiin. Siinä käsitellään tarkemmin sankarin roolia sekä yksitäisiä sankarin matkan vaiheita. Analyysin avulla arvioidaan Proppin mallin käyttökelpoisuutta ja esitetään mallin hyvät ja huonot puolet. Samalla osoitetaan, että Lintukansan poika on kasvamistarina, jossa esiintyy runsaasti sankarikertomuksille tyypillisiä piirteitä. Tarinassa esiintyy myös Proppin mallin keskeiset hahmot ja funktiot. Todetaan, että heikkouksistaan huolimatta, malli kuvailee hyvin kertomuksen kehittymistä ja etenemistä ja tarjoaa hyvän lähtökohdan muihin tutkimuksiin.

Tutkielmassa tarkastellaan paikallissijaisia ilmauksia. Tarkastelun kohteena on 245 lausetta. Aineistona on käytetty venäjänkielisten suomen kielen opiskelijoiden kirjoituksia. Aineisto on vapaamuotoista kieltä. Kirjoitusten aiheet ovat ” Perheeni”, ”Mitä tein eilen”, ”Sauna”, ”Elämä Suomessa”, ”Luonnonsuojelu ja eläinten oikeudet”, ”Äidin paikka on kotona”, ”Rakas äiti”, ”Kerro itsestäsi”, ”Mitä teit kesällä?”, ”Mitä olet tehnyt tänään ennen kurssia?”. Esseet ja lyhyet tekstit on kirjoitettu 1990-luvulla testi- ja opetustilanteissa. Ilmaukset on tarkasteltu kognitiivisen kieliopin näkökulmasta. Tutkielmassa on 5 lukua: Johdanto, Yleiskuva suomen paikallissijajärjestelmästä, Paikallissijojen käyttö, Aineiston analyysi ja Tulosten pohdiskelua. Johdannossa kerrotaan aikaisemmista tutkimuksista ja tavoitteista. Tavoitteena on tarkastella sellaisia venäjänkielisten suomen opiskelijoiden käyttämiä ilmauksia, jotka sisältävät paikallissijan. Aineistoa lähestytään ottaen huomioon laajemman kontekstin. Aineiston analysointi alkaa luvussa 4. Tuli ilmi, että paikallissijan valintaan vaikuttavat eri syyt. Sijan valintaan vaikuttaa yksinkertainen predikaatti. Vaikka spatiaaliset skeemat ovat käyttökelpoisia, ne eivät aina toimi. Skeemat eivät toimi abstraktisemmalla tasolla. Aineisto paljastaa, että aloittavat suomen opiskelijat pyrkivät kielenvastaisiin possessiivisiin lauseisiin. He eivät osaa käyttää omistusrakennetta. Kiteytyneet ilmaukset eivät ole läpinäkyviä suomen opiskelijoille, myös edistyneille kirjoittajille. Analyysi osoittaa, että paikallissijojen käyttöön liittyy lauseopillisia seikkoja.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen tekemääni suomen kielen armeniankielistä oppikirjaa. Teos on suomen yleiskielen deskriptiivis-normatiivista kielioppia, jonka kohderyhmät ovat aikuisoppija (esim. korkeakouluopiskelija), opettaja ja kielitypologi. Tutkielma on kantaaottava ja pohdiskeleva. Ensin tulee katsaus mm. siihen, miksi päädyin oppikirjantekijäksi. Samassa luvussa luon vertailevan katsauksen suomen ja armenian kieleen sekä esittelen tutkielman aineiston ja tehtävät. Seuraavissa luvuissa 2– 4 käsittelen tutkielman tehtäviä. Toisessa luvussa valaisen sitä, miksi oppikirja on kielioppivetoinen. Kolmannessa luvussa suhteutan teokseni suomen kielen muunkielisille laadittuihin oppikirjoihin. Keskeisimmäksi vertailukohteeksi nousee kaksi kielioppiteosta: Whiten Suomen kielioppia ulkomaalaisille ja Karlssonin Finnish. A comprehensive grammar. Neljännessä luvussa tutkin kriittisesti kohdekielen sanaston esittämistapoja oppikirjassani. Neljäs luku on lisäksi omistettu suomen kielen lehtorien näkemyksille sanaston opettamisesta suomen vieraana kielenä opetuksessa. Hyödynnän esiin otettuja näkemyksiä oppikirjassani. Tärkeäksi osoittautuu oppijan varhainen johdatus esimerkiksi johto-oppiin. Kielioppiteosten tarkemmassa vertailussa on esillä morfologisia ilmiöitä: verbin vartalo ja taivutukseen tiiviisti liittyvä astevaihtelu. Kaikkia kolmea kielioppiteosta yhdistää se, että verbin taivutuksessa lähdetään infinitiivistä. White ja Karlsson käyttävät infinitiivi- ja taivutusvartalo -käsitteitä ja korostavat yks. 1. persoonan ja yks. tai mon. 3. persoonan vartaloa. Omassa kieliopissani käytän vokaali- ja konsonanttivartalo -käsitteitä sekä esitän kutakin modusta ja verbiryhmää käsitellessäni kokoavan katsauksen astevaihteluun.

Tutkimuksessa tarkastellaan, miten vironkieliset ja virontaitoiset venäjänkieliset ymmärtävät suomenkielisiä tekstejä lähisukukielen pohjalta ilman suomen kielen oppimista. Tutkimuksessa selvitetään, kuinka hyvin Helsingin kielimaiseman katu- ja mainoskylttejä ymmärretään lähisukukielen avulla. Lähisukukielen oppimisessa ja ymmärtämisessä äidinkielen lisäksi voidaan hyödyntää myös toisen kielen taitoa, joten tutkimuksessa selvitetään, onnistuuko suomen kielen ymmärtäminen myös viron toisena kielenä pohjalta. Tavoitteena on saada selville, sujuuko lähisukukielen ymmärtäminen toisen pohjalta yhtä hyvin, ja mitä eroja saattaa esiintyä vironkielisten ja venäjänkielisten vastaajien käännöksissä. Tutkimuksessa keskitytään kokonaisten virkkeiden rinnalla myös yksittäisten sanojen tai lausekkeiden ymmärtämiseen. Tutkimuksen aineisto on kerätty kahden sähköisen kyselylomakkeen avulla. Tutkimukseen osallistui yhteensä 29 vironkielistä ja 32 venäjänkielistä vastaajaa, jotka ovat asuneet suurimman osan elämästään Virossa. Lomakkeet koostuvat osallistujien taustatietoa koskevista kysymyksistä, 18 valokuvasta sekä laajemmasta käännöstehtävästä. Tehtävänä oli tutustua valokuvien esittämiin kyltteihin ja mainostauluihin sekä kääntää kuvassa olevat tekstit mahdollisimman tarkasti viroksi tai venäjäksi. Osallistujia pyydettiin kommentoimaan käännösratkaisujaan jokaisen käännöksen alle. Vastaajat pohtivat mahdollisia käännösvaihtoehtoja ja pyrkivät selittämään tekstin merkitystä omin sanoin, jos tekstissä ei ollut mitään samankaltaista eikä konteksti selviytynyt kuvien tai symbolien perusteella. Suomenkielisten tekstien ymmärtämisessä luotettiin ennen kaikkea kieltenväliseen samankaltaisuuteen sanaston ja morfologian tasolla. Teksteissä esiintyi merkitykseltä identtisiä ja läpinäkyviä sanavastineita, mutta ns. samankaltaiset riskisanat veivät usein väärälle polulle. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että jopa yhden tutun sanan perusteella pystyttiin ymmärtämään myös koko tekstin merkitys. Tämän lisäksi vastaajat pitivät tärkeänä yleistä maailmantietoa. Myös kontekstilla oli suuri merkitys suomenkielisten tekstien ymmärtämisessä. Vastauksista kävi ilmi, että vironkieliset vastaajat pärjäsivät kuitenkin vähän venäjänkielisiä paremmin suomenkielisten tekstien kääntämisessä, sillä venäjänkielisten vastauksissa on enemmän puutteita ja katkonaisia käännöksiä vironkielisten vastaajien käännöksiin verrattuna. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että sekä vironkieliset että venäjänkieliset tutkimukseen osallistujat ymmärtävät mainos- ja katukylttien tekstejä viron pohjalta suomenkielisessä ympäristössä melko hyvin, vaikka monien vastaajien mielestä suomi ja viro ovat kuitenkin hyvin erilaisia kieliä.

Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan ääntä kuvaavien onomatopoeettis-deskriptiivisanojen ja kuulohavaintojen käsitteistämisen kannalta semanttisesti ja pragmaattisesti relevanttien ilmaisujen roolia Leena Krohnin romaanissa Tainaron: postia toisesta kaupungista (1985). Työn tavoitteena on selvittää, miten romaanin kirjemuoto, narratiivin asettamat tapahtumatilanteet ja päähenkilön toiseus tainaronilaisiin nähden suhteutuvat kuuloaistimusta kuvaavien ilmausten luonteeseen ja määrään. Tutkielma nojaa tieteidenvälisyyteen: psykoakustiikan, biologian ja kognitiivisen kielitieteen näkökulmasta valaistaan, miten kirjallinen aineisto pystyy lukijassa herättämään kuuloelämyksiä. Aistimus saa aikaan havainnon, sen perusteella luodaan mielikuva, joka on dekoodattava ja jonka voi myöhemmin tietyin ehdoin palauttaa mieleen. Tarkasteltavana ovat keinot, joilla nostetaan esille sekä havaitsijan kokemusten subjektiivisuus että mahdollisuus välittää kuuloelämystä eteenpäin. Työ keskittyy tarkastelemaan, miten päähenkilö-minäkertoja ainoana ihmisenä kuvailee hyönteiskaupungin ääniympäristöä ja minkälaiseksi hän sen kokee. Tutkielma osoittaa, että Tainaronin äänimaailma on vaikuttava ja monella tasolla ristiriitainen. Äänikuvasto on monipuolisen rikas eivätkä äänten kuvailuun käytetyt keinot aina edusta hyönteisille tyypillisiä ääniä. Vaikka vieras tarkkailee uteliaasti ja osoittaa tiedonhalua, hänen muukalaisuutensa ja vieraannuttamisen tunteet korostuvat käyttämällä epäagentiivista kuuloaistihavaintoa kuvaavia havaittavuus- ja havaintoverbejä. Verbivalinnan johdosta hän jää enemmän kokijaksi kuin aktiiviseksi vaikuttajaksi. Esille nostetaan kuulohavaintojen eksistentiaalinen luonne ja muuttuvan tapahtumapaikan erikoisuus ja käsittämättömyys. Vieraan kokemusten subjektiivisuus säilyy kerrontatavassa. Kirjemuoto mahdollistaa lukijan puhuttelemista suoraan ja tarjoaa hänelle vastaanottajan paikan. Vaikka kuuloaisti kuuluu etäaisteihin, joille on ominaista, että kuuloaistiärsykkeen sijasta sopii esittää sen aiheuttaja, Tainaronin päähenkilö kertoo usein pelkistä äänistä. Niiden aiheuttajat jäävät tuntemattomiksi tai tunnistamattomiksi. Teoksen äänimaailman kuvaus kartoittaa päähenkilön sisäistä matkaa. Uuden ja vieraan ympäristön tarkkailu aistien avulla kääntyy itsetarkkailuun ja päähenkilön omien mielialojen muutosten havaitsemiseen. Tutkielma osoittaa, että ääntä ja kuuloelämystä kuvaavia ilmauksia käytetään Tainaronissa enimmäkseen kuvaannollisesti. Ääni tai sen puutteellisuus edesauttavat modernin allegorian rakentumista.

Tutkielmassa tarkastellaan neljän edistyneen suomea toisena kielenä puhuvan eli S2-puhujan objektin sijanvalintaa. Sijanvalintaa tutkitaan sekä informanttien käymän vapaamuotoisen keskustelun että tehtäväpohjaisen haastattelun perusteella. Tutkielman tavoitteena on selvittää minkälaisia standardin mukaisia sekä standardista poikkeavia objektiesiintymiä löytyy vapaasta kielenkäytöstä, ja miten objektin vapaa käyttö puheessa ja toisaalta kielioppitehtävissä suhteutuvat toisiinsa. Lisäksi tarkastellaan, minkälaisin perustein S2-puhujat valitsevat objektin sijan, ja pohditaan, miten tuloksia voisi soveltaa S2-opetukseen. Vapaan keskustelun objektiesiintymät ovat peräisin neljän informantin keskenään käymistä keskustelusta. Tietoisen valinnan aineisto pohjautuu kahteen tehtäväpohjaiseen haastatteluun, joihin kaksi informanttia on osallistunut kerrallaan. Objektitapauksia käsitellään niin kutsutun eliminointitaulukon mukaisessa järjestyksessä. Eliminointitaulukon avulla S2-puhuja pystyy jossain määrin tekemään päätelmiä objektin sijasta. Keskeisimpinä teoreettisina viitekehyksinä on hyödynnetty virhe- ja sisällönanalyysia sekä introspektiota. Vapaa keskustelu osoitti, että objektin sijanvalinta on edistyneillekin S2-puhujille ongelmallinen. Poikkeavissa objektitapauksissa käytetään pääosin nominatiivia muiden sijojen asemesta. Usein pitkiä vokaaleja vaativat partitiiviobjektit jäävät lyhyiksi. Nominatiivin liikakäyttö selittyy osittain objektin lyhyeksi jäävällä ääntämisellä. Myös joidenkin pronomineiden taivutus ja käänteinen sanajärjestys aiheuttavat vaikeuksia. Introspektiossa ongelmaksi osoittautui, että vaikka sijaan vaikuttavat tekijät ovat tiedossa, niin niitä ei ole helppoa tai yksiselitteistä soveltaa. Kaikille informanteille ei ole myöskään selvää, että totaaliobjektien välillä ei ole merkityseroa. Näin genetiivi valitaan esimerkiksi silloin, kun tarkoitetaan kokonaisuutta, vaikka tehtävälauseena olisi nominatiivia vaativa rakenne. Informanttien päättelyprosessi on monenlainen: objektin sijoja valitaan mallin mukaan, sanomalla erilaisia vaihtoehtoja ääneen, ja erilaisia ehtoja (esim. kielteisyys tai passiivi) soveltamalla. Toiset luottavat kuuloonsa, toiset etenevät valinnassa analyyttisemmin kielioppia soveltamalla. Suullisessa ja kirjallisessa objektin sijanvalinnassa on eroja. Suullisen sijanvalinnan poikkeamat kyetään analysoimaan ja korjaamaan, jos siihen on aikaa. Suurimmassa osassa introspektiivisia tehtäviä standardivastaus löytyy keskustelun kautta ja haastatteluparin avulla. Objektin sijanvalinnan standarditapausten lisääntyminen introspektiossa selittyy sillä, että informantit ovat tietoisia siitä, että valittavana on objektin sija. Lisäksi heillä on mahdollisuus pohtia vastauksia yhdessä haastattelukumppanin kanssa ja osaavampi kielenkäyttäjä pystyy tukemaan heikompaa valinnassa. Näin ollen introspektiivinen haastattelu on oivallinen väline myös oppia uusia objektin liittyviä asioita.

Tutkielmassa tarkastellaan keskustelunanalyysin avulla työkokouksessa esiintyvää translatorista toimintaa, eli kaikkia niitä kielenkäyttäjien toimia, joissa yhdellä kielellä ilmaistuja tuotoksia toistetaan toisella kielellä. Tutkimuksen tavoitteena on havainnoida, minkätyyppisiä translatorisia käytänteitä kokouksen osallistujat käyttävät edistääkseen yhteisymmärrystä ja kokouksen päämäärän saavuttamista. Lisäksi aineistoon sovelletaan Rehin monikielistämisstrategioiden ryhmittelyä, joka on alun perin tarkoitettu kirjallisten tekstien translatorisen toiminnan ryhmittelyyn. Tutkielma on tehty osana Osallistumisen keinot monikielistyvässä työelämässä -hanketta, jonka puitteissa vuosina 2017-2020 on videoitu noin 50 tuntia suomalaisen kulttuurialan järjestön monikielistä kokousaineistoa. Tämän tutkielman aineistona on kokous, jossa muokataan erään kaupungin tilaamaa venäjänkielistä kyselylomaketta. Kokous on luonteeltaan vapaamuotoinen, koska siinä ei ole varsinaista agendaa eikä puheenjohtajaa, siitä ei tehdä virallista pöytäkirjaa ja vuorot etenevät vapaassa järjestyksessä. Kokouksen vuorovaikutus eroaa kuitenkin arkivuorovaikutuksesta esimerkiksi siinä, että kokouksella on kyselylomakehankkeeseen liittyvä selkeä tavoite ja kokouksen osallistujat toimivat omissa institutionaalisissa työrooleissaan, jotka eivät ole tasa-arvoisia. Aineiston kokouksessa puhutaan suomea, venäjää ja englantia. Kokoukseen osallistuu kaksi järjestön työntekijää ja kaksi kieliharjoittelijaa. Hankkeen vetäjän ensikieli on venäjä, hän puhuu sujuvaa suomea sekä ymmärtää englantia. Toinen työntekijöistä on ensikieleltään suomalainen, osaa hyvin ja käyttää paljon englantia, mutta pidemmät venäjänkieliset vuorot tuottavat hänelle ymmärtämisvaikeuksia. Molemmat kieliharjoittelijat ovat venäjänkielisiä, he opettelevat suomea ja osaavat sekä käyttävät sujuvasti englantia. Kokouksen monimuotoinen kielitilanne tekee siitä erityisen hedelmällisen aineiston translatorisen toiminnan tutkimiseen: osallistujat tulkkaavat sekä omia että toisten vuoroja suomesta venäjään ja venäjästä suomeen tai englantiin. Tutkimukseen on valikoitunut 10 katkelmaa, joista kolmessa tulkataan toisten vuoroja ja seitsemässä esiintyy omien vuorojen tulkkausta, eli reiteraatiota. Tulkkauksia aloitetaan sekä spontaanisti että jonkun eksplisiittisestä pyynnöstä, joko yksin tai yhteistyössä muiden kanssa. Analyysini osoittaa, että jos tulkkausta pyydetään ymmärtämisvaikeuksien seurauksena, se edistää kokouksen sujuvuutta, koska näin voi viestiä muille lisätietojen tarpeesta. Reilusti tiivistetty tulkkaus myös edistää kokouksen sujuvuutta ilman että alkuperäisiä vuoroja tulkattaisiin kokonaisuudessaan. Reiteraation avulla kokouksen osallistujat selkeyttävät ja korostavat aiemmin sanottua. He myös laajentavat vastaanottajajoukkoa avaamalla keskustelun pääajatuksia kieltä heikommin osaaville osallistujille. Reiteraatio voi edistää kokousta, mutta toisaalta myös aiheuttaa osallistujissa havaittavia epämukavuuden merkkejä. Esimerkiksi se saattaa hidastaa kokousta, vieraannuttaa reiteraation kieltä heikosti osaavia osallistujia vuorovaikutuksesta ja korostaa kielitaidollisia eroavaisuuksia. Reiteraation aiheuttamia ongelmia voi lieventää esimerkiksi ilmoittamalla tulkkaamisen aloittamisesta. Tutkimukseni osoittaa, että monikielisen kokouksen translatorinen toiminta edistää erikielisten työntekijöiden keskinäistä yhteisymmärrystä, auttaa asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa ja parantaa vuorovaikutuksen ilmapiiriä. Lisäksi se tukee eritasoista kielitaitoa omaavien työntekijöiden tasa-arvoa, kun kaikkia kohdellaan tasapuolisesti huolehtien yhdessä siitä, ettei ketään jätetä vuorovaikutuksen ulkopuolelle. Reiteraatio ja liian pitkät vieraskieliset sekvenssit voivat tuottaa kokouksen osallistujille ongelmia, jotka tulevat esille vuorovaikutuksen epämukavuuden ilmauksien kautta. Translatorisen toiminnan avulla niitä voi lieventää tai ennaltaehkäistä. Ilmipantu translatorisuus, eli ilmoitus translatorisen toiminnan aloittamisesta ja lyhyt esittely sen sisällöstä, voi myös auttaa kokouksen hyvän ilmapiirin ylläpitämisessä.