Browsing by discipline "Fransk filologi, översättarlinjen"

Tutkielmassa käsitellään ranskan kielen on-pronominia ja sen suomenkielisiä vastineita kaksikielisessä kaunokirjallisuutta ja asiatekstejä sisältävässä korpuksessa. On-pronomini on monikäyttöisyydessään ja -merkityksisyydessään kenties ainutlaatuinen, eikä sillä ole suomen kielessä yksiselitteistä vastinetta, mikä tekee siitä mielenkiintoisen tutkimuskohteen. Tutkin työssäni, minkälaisilla suomen kielen ilmaisukeinoilla on-pronominin eri merkityksiä voidaan välittää ranska–suomi- ja suomi–ranska-käännöksissä. Selvitän myös, onko suomen vastineiden ja on-pronominin käyttötavoissa eroa käännöstekstien ja alkujaan kyseisellä kielellä kirjoitettujen tekstien välillä ja onko on-pronomini aliedustettu suomesta ranskannetuissa teksteissä, kuten uniikkiaineshypoteesin (Tirkkonen-Condit 2002, 2004) nojalla voidaan olettaa. Lisäksi tarkastelen sitä, miten on-pronominilla ja sen vastineilla ilmaistaan kielenkäytön subjektiivisuutta. Tutkielma kuuluu käännöstieteen alaan, ja hyödynnän tutkimuksessa varsinkin korpuslingvistiikan ja tilastotieteen metodeja. Tämän työn korpuksessa sekä ranska–suomi- että suomi–ranska-käännöksissä on-pronominin frekventeimmät suomenkieliset vastineet ovat käännössuunnasta riippumatta yksipersoonainen passiivi ja nollapersoona. Tyypillisimmät passiivin vastineet ovat ihmiset homogeeniseen massaan samastava ns. homogeeninen on-pronominin käyttötapa ja rajalliseen tarkoitejoukkoon viittaava ns. spesifinen on-pronominin käyttötapa. Sekä suomen kielen passiivi että homogeeninen ja spesifinen on-pronomini jättävät agentin identiteetin taka-alalle, ja karkeasti voidaan arvioida näkökulman ja ilmaisun subjektiivisuustason säilyvän näiden ilmaisutapojen välillä. Nollapersoona ja ns. virtuaalinen on-pronomini vastaavat myös usein toisiaan, ja näille ilmaisutavoille on yhteistä se, että molemmat mahdollistavat yksilön kokemuksen yleistämisen siten, että kuka tahansa tilanteen tunnistava voi samastua siihen. Näiden kolmen on-pronominin käyttötavan ja niitä vastaavien passiivin ja nollapersoonan yleisyyden perusteella on mahdollista, että kääntäjät oppivat vastaavuudet nopeasti ja että ne automatisoituvat. Tämä selittäisi osin sitä, miksi on-pronomini (kaikki käyttötavat mukaan luettuna) osoittautui kieliopillisesta uniikkiudestaan huolimatta yliedustetuksi suomesta ranskannetussa osakorpuksessa, mikä on uniikkiaineshypoteesin perusteella odotettuun nähden päinvastainen tulos. Ainoastaan nous- eli me-viitteisen on-pronominin aliedustuminen käännösranskassa selittynee uniikkiaineshypoteesilla, koska suomen me-pronominilla on suora ranskankielinen vastine nous. Muut kielen ja käännöskielen väliset frekvenssierot selittynevät sen sijaan pitkälti korpuksen koostumuksella eli yksittäisten kirjojen vaikutuksella. Sanafrekvensseihin perustuvat vertailut eivät anna täysin kattavaa kuvaa kielellisistä ilmiöistä, koska kieli ei ole satunnaista eikä täysin edustavaa tekstikorpusta liene mahdollista kootakaan. Jos kuitenkin useilla eri korpuksilla ja erilaisia tutkimusmetodeja hyödyntämällä saadaan samansuuntaisia tuloksia, tulosten luotettavuus paranee. Niinpä on-pronominin ja sen vastineiden tutkimustakin voisi laajentaa ottamalla mukaan esimerkiksi hyväksyttävyysarviointi- ja käännöstehtäviä, jolloin frekvenssien lisäksi saataisiin tietoa mm. siitä, miten kielenkäyttäjät ryhmittelevät ilmaisutapoja mielessään. On-pronominin monitulkintaisuuden takia myös laadullinen analyysi olisi hyvä ottaa vahvemmin mukaan: erityisesti kaunokirjallisuudessa tyyli, rytmi ja monet tässä tutkimuksessa huomiotta jätetyt kontekstuaaliset piirteet voivat osoittautua varsin keskeisiksi on-pronominin kääntämisessä ja tulkinnassa.

Tutkielmani tarkoituksena on tutkia suomalaisten reaalioiden, eli kulttuurisidonnaisten elementtien kääntämistä englanniksi ja ranskaksi. Aineistonani käytän Tuomas Kyrön teosta Kerjäläinen ja jänis (2011), ja sen ranskankielistä käännöstä Les tribulations d’un lapin en Laponie (2012), jonka on kirjoittanut Anne Colin du Terrail, sekä David McDuffin laatimaa englanninkielistä käännöstä The beggar and the hare (2014). Tarina on uudelleenkerronta Arto Paasilinnan Jäniksen vuodesta (1975). Reaalialla tarkoitetaan kulttuurisidonnaisia käsitteitä, jotka ovat kulttuurin ulkopuolisille vieraita. Ne voivat olla eris- tai yleisnimiä, jotka liittyvät esimerkiksi arkisiin tai yhteiskunnallisiin tilanteisiin, kuten esimerkiksi politiikkaan, ruokaan tai sääilmiöihin. Tutkimukseni on kvantitatiivinen ja analysoin kaikkien aineistostani löytämieni reaalioiden käännökset. Aineistossani on 192 reaalia, jotka olen jakanut kahteen kategoriaan: yhteiskunnallisiin ja maantieteellishistoriallisiin. Jaottelu perustuu Nedergaard-Larsenin (1993) luomiin reaaliakategorioihin, joita olen muokannut tutkielmaani varten. Työni tarkoitus on tutkia, minkälaisia käännösstrategioita kääntäjät ovat työssään käyttäneet. Globaalina käännösstrategiana tutkin kotouttamisen ja vieraannuttamisen strategioita (Venuti 1995), jotka perustuvat käännöksissä käytettyihin yksittäisiin paikallisstrategioihin (Leppihalme 2001). Tutkimuksesta selviää, että molempien käännösten kolme käytetyintä paikallisstrategiaa ovat suora siirto, selitys ja korvaus hyperonyymillä. Neljänneksi ja viidenneksi käytetyimmät strategiat ovat suora käännös sekä suoran siirron ja suoran käännöksen yhdistelmä. Poistoa ja kulttuuriadaptaatiota käytetään molemmissa käännöksissä kaikkein vähiten. Tutkimuksesta selviää, että englanninkielinen käännös on hieman ranskankielistä vieraannuttavampi: se sisältää 79,17 % vieraannuttavia käännöksiä kun taas ranskankielisessä käännöksessä vastaava luku on 76,56 %. Näin ollen molemmat käännökset sisältävät kuitenkin myös kotouttavia elementtejä, joita ranskankielisessä käännöksessä on 23,44 % ja englanninkielisessä käännöksessä 20,83 %. Tuloksista voidaan päätellä, että molempien käännöksien päästrategiana on vieraannuttava käännös, joka sisältää kuitenkin myös kotouttavia elementtejä.