Browsing by discipline "French Philology"

Tutkielmassa tarkastellaan yhtä ranskankielistä Youtube-videon keskustelua aiheesta grossofobia, joka tarkoittaa lihavien ihmisten syrjintää. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten lihavat ihmiset representoidaan ja millaisia asenteita internetin, tässä Youtuben, käyttäjillä on lihavia ihmisiä kohtaan sekä minkälaista argumentaatiota he käyttävät kommenteissaan aiheesta. Tarkoituksena on myös havainnollistaa keskustelun kommenttien avulla, millä tavoin lihavien ihmisten syrjintä näkyy jokapäiväisessä elämässä ja millaiset asenteet dominoivat valtavirtaa. Tutkielman teoreettisena lähtötaustana on kriittinen diskurssinanalyysi, joka huomioi ideologian ja vallan käsitteet diskurssissa sekä retorinen diskurssinanalyysi ja representaation ja stereotypian teoriat. Tutkimuksen aiheen vuoksi grossofobian ja lihavuustutkimuksen (Fat Studies) käsitteitä avataan lyhyesti tutkimuksen alussa, jotta lukijoilla olisi parempi käsitys tutkimusalueen merkityksestä, kontekstista ja laajuudesta. Tutkimusaineistona on Youtube-keskustelu, joka käsittää 886 kommenttia melkein 400 eri käyttäjältä, minkä takia aineisto on jätetty yhteen keskusteluun. Tutkimuksessa analysoidaan sanastoa, joka kuvaa lihavia ihmisiä tai lihavuutta, sekä argumentaatiota, niin teeman kuin sen retoristen työkalujen puitteissa. Sanaston analyysin avulla nähdään muun muassa, millainen ideologia piilee tietyn lihavaa ihmistä tai lihavuutta ilmaisevan sanan tai ilmaisun takana. Argumentaation teeman ideana on hahmottaa, mitkä puheenaiheet liittyvät vahvasti keskusteluun lihavista ihmisistä puhuttaessa. Argumentaation retoristen työkalujen analyysi näyttää, millä tavoin Youtuben käyttäjät yrittävät vakuuttaa kanssakäyttäjät omista mielipiteistään. Näiden analyysien kautta nähdään myös, miten stereotypiat ja ennakkoluulot vaikuttavat asenteisiin, odotuksiin ja tiettyyn käytökseen, kuten aggressiiviseen ilmaisuun. Analyysissä tutkitaan hieman myös erilaisia kielellisiä menetelmiä, jotka ylläpitävät tai hajottavat diskursiivista valtaa ja jotka tuottavat polaarista me–he -jaottelua. Tutkielma on mittakaavaltaan pieni ja rajoitettu, jolloin tuloksia ei voida pitää kattavina tai täysin luotettavina. Tutkimuksen perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että tulokset korreloivat muiden lihavuustutkimusten tulosten kanssa. Tämä tutkielma antaa osviittaa tavallisen kansan näkemyksistä ja asenteista lihavia ihmisiä kohtaan ja millä tavoin heihin kohdistuva syrjintä esiintyy kielellisesti sosiaalisessa mediassa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että lihavuuskeskustelussa vallitsee lääketieteestä tuleva diskurssi, joka määrää, millä tavoin lihavuutta ja lihavia ihmisiä katsotaan ja määritellään. Tämä diskurssi leimaa lihavuuden sairaudeksi ja lihavat ihmiset sairaiksi ja samalla määrittää lihavien ihmisten fyysisen ja psykologisen todellisuuden. Lihavien ihmisten fyysinen puoli rajoitetaan lääketieteelliseen tietoon (ylipainoinen, sairas, normaalista poikkeava) ja psykologinen puoli nähdään vähäpätöisempänä, sillä heidän moraali on oletettavasti heikompi eikä heillä ole itsekuria, tahtoa tai luonnetta. Tästä diskurssista ovat muun muassa syntyneet negatiiviset stereotypiat ja ennakkoluulot, jotka nyt hallitsevat yleistä mielipidettä. Tulokset antavat pientä suuntausta siihen, että diskurssia kyseenalaistetaan, sillä aineistossa on myös käyttäjiä, jotka puolustavat lihavien ihmisten oikeuksia ja haastavat nykyisiä stereotypioita ja ennakkoluuloja heistä. Jatkotutkimusta ajatellen olisi mielenkiintoista tutkia laajemmassa mittakaavassa väestön asenteita lihavia ihmisiä kohtaan, samalla tavoin kuin rasistisia asenteita on tutkittu. Empiiristen, kattavien tutkimusten lisääntyminen aiheesta Ranskassa auttaisivat hahmottamaan ongelman laajuuden sekä kyseenalaistamaan ja muuttamaan vallitseva pejoratiivinen diskurssi lihavista ihmisistä.

Työn tavoitteena on kuvailla ja analysoida intialaisen kirjailijan Qurrantulain Hyderin (1927-2007) novellien puhuttelumuotojen käännöksiä urdusta ranskaksi. Tutkimustyö nojautuu vertailevaan kielitieteeseen. Tutkimuksen materiaali on koottu kolmesta Hyderin novellista: Yād kī ek dhanak jale; Ḍālan vālā ja Patjhar kī āvāz (1967) sekä niiden ranskankielisistä käännöksistä: L'Arc-en-ciel des souvenirs; Dalanwala, mémoires d'une enfance indienne ja Le bruissement des feuilles d'automne (2012). Näistä teoksista on poimittu pronominaaliset, verbaaliset ja nominaaliset puhuttelumuodot ja niiden esiintymät on koottu taulukoihin. Puhuttelumuotojen käyttöä tarkastellessa tukeudutaan urdun ja ranskan kielen sosiolingvistisiin tutkimuksiin ja niiden käännöksiä analysoidessa nojaudutaan käännöstutkimukseen. Urdun ja ranskan puhuttelumuotojen rakenteet eivät vastaa toisiaan. Urdussa on kolme pronominaalista puhuttelumuotoa, kun taas ranskassa niitä on kaksi. Tutkimuksessa päädytään tulokseen, että sekä urdun āp- (87,5%) että tum-pronominit (98,6%) on useimmiten käännetty vous ranskaksi, kun taas tū on käännetty tu (84,6%). Vaikka urdun tum vaatii monikon, sen käyttö vastaa ranskankielen yksikköpronominin käyttöä. Analyysissä todetaan, että urdun pronominien kohteliaisuusvivahteet ovat mahdottomia kääntää. Toinen ero kielten välillä on, että verbaalisia puhuttelumuotoja esiintyy ranskassa vain imperatiivissa, kun taas urdussa niitä voi käyttää muissakin tapaluokissa. Niinpä useat urdun verbaaliset puhuttelumuodot on täytynyt käännöksessä muuttaa pronominaalisiksi puhuttelumuodoiksi. Nominaaliset puhuttelumuodot on luokiteltu tutkimuksessa viiteen eri kategoriaan: sukulaisuussuhdetta ilmaisevat termit (40% esiintymisistä alkuperäistekstissä), tittelit (30,6%) nimet (21,2%), positiiviset affektiiviset termit (4,7%) ja negatiiviset affektiiviset termit (3,5%). Näistä suurin osa on käännetty ranskaksi. Joihinkin termeihin on lisätty nimiä käännöksessä. Kaikki emotionaaliset termit on käännetty mahdollisimman kirjaimellisesti. Tarkempi analyysi vahvistaa, että puhuttelumuodon kirjaimellinen ja sosiaalinen merkitys ei aina ole sama. Niissä tapauksissa, joissa kirjaimellista merkitystä ei ole käännetty, sosiaalinen merkitys on kuitenkin säilytetty. Tutkimuksessa todetaan, että novelleissa L'Arc-en-ciel des souvenirs ja Dalanwala kääntäjä on käyttänyt lähdetekstin strategiaa enemmän kuin kohdetekstin strategiaa. Jean-René Ladmiralin (1986) lähdetekstin strategiassa kääntäjä pysyy uskollisena alkuperäiselle tekstille ja kääntää tekstin kirjaimellisesti. Kohdetekstin strategiassa kääntäjä puolestaan muokkaa tekstiä vastaamaan kohdekielen rakenteita, jotta lukija ymmärtäisi tekstin paremmin. Le bruissement des feuilles d'automne ei sisällä tarpeeksi esiintymiä, jotta siinä käytetystä käännösstrategiasta voisi tehdä johtopäätöksiä.

Tutkielma käsittelee ranskan oppimista vieraana kielenä. Tavoitteena on tutkia, sopiiko Bartningin ja Schlyterin ruotsinkielisillä oppijoilla kehittämä asteikko kuvailemaan suomalaisten oppijoiden ranskan kielen tasoa, millä tasolla suomalaiset lukiolaiset ovat ja vastaavatko oppijoiden suulliset ja kirjalliset taidot toisiaan. Tutkielman teoriapohja on yllä mainittu Bartningin ja Schlyterin tekemä kooste aiemmasta tutkimuksesta ja tämän pohjalta ehdottama asteikko ruotsinkielisten ranskanoppijoiden kieliopin kehitykselle suullisessa tuotoksessa. Tässä työssä tarkastellaan neljää alkuperäisessä tutkimuksessa esitetyistä kieliopin osa-alueista: verbien finiittisyyttä ja persoonakongruenssia sekä substantiivien sukua ja adjektiivien sukukongruenssia. Aineistoon kuuluu kirjallinen ja suullinen osa. Kirjallisena osana on käytetty ranskan kielen ylioppilaskoekirjoitelmia keväiltä 2012 ja 2013, kymmenen kirjoitelmaa kummaltakin vuodelta. Suullinen osa on lukion toisen vuoden opiskelijoiden tuottamaa puhetta, jossa he kertovat näkemässään kuvasarjassa esitetyn tarinan ranskaksi. Bartningin ja Schlyterin ehdottamat piirteet ovat läsnä myös tämän tutkimuksen aineistossa, joten mallin voi olettaa soveltuvan myös suomenkielisten oppijoiden tuotoksen kuvaamiseen. Verbien osalta finiittisyyden hallinta on kuitenkin hieman korkeammalla tasolla kuin kongruenssin; nominien osalta adjektiivien kongruenssi vaikuttaisi olevan hienoisesti paremmin hallussa kuin substantiivien suku. Tutkimushenkilöt sijoittuivat kuusiportaisen mallin tasoille kolme ja neljä, joskin kirjallisten tuotosten taso on kaikilla tutkituilla kieliopin osa-alueilla noin portaan verran suullisten tuotosten tasoa korkeampi. Tulosten perusteella voi sanoa, että äidinkieli saattaa vaikuttaa eri ilmiöiden kehityksen vauhtiin, mikä selittäisi erot alkuperäiseen malliin. Kirjallisen suorituksen paremmat tulokset taas voivat johtua siitä, että suullisessa tuotoksessa oppija ei ehdi omistaa muotoseikoille niin paljon kognitiivisia resursseja kuin kirjallisessa tuotoksessa: aikapaine siis heikentäisi suoritusta kieliopin osalta.

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on vapaa suora esitys ja mimeettisyyden vaikutelma Marguerite Durasin romaanissa Les Yeux bleus cheveux noirs (1986). Tutkielman lähtökohtana on määritellä vapaan suoran esityksen kieliopilliset, semanttiset ja kontekstuaaliset piirteet sekä selvittää miten vapaa suora esitys sijoittuu puheen esittämisen jatkumoon kaunokirjallisessa fiktiivisessä tekstissä. Puheen esittämisen jatkumo viittaa ilmiöön, jossa puheen esittämisen eri muodot vaihtelevat yhden tekstikatkelman sisällä. Aineistona oleva romaani sisältää runsaasti dialogeja, joissa kahden päähenkilön puhetta esitetään eri puheen esitysmuotoja varioiden. Puheen esittämisen tutkimus kaunokirjallisessa tekstissä pohjautuu kieliopilliseen, tekstilingvistiseen ja narratologiseen analyysiin. Työn tutkimusote on kvalitatiivinen ja siinä sovelletaan edellä mainittuja teoreettisia viitekehyksiä. Puheen esittäminen romaanissa (discours rapporté) viittaa tapaan, jolla henkilöhahmojen puhetta tuodaan ilmi kerronnan lomassa. Puheen esitys voi olla suoraa (discours direct), epäsuoraa (discours indirect), vapaata epäsuoraa (discours indirect libre) tai vapaata suoraa (discours direct libre). Klassinen puheen esitys koostuu kahdesta osasta: johtoilmauksesta (discours citant) ja referaatista (discours cité). Vapaissa puheen esityksen muodoissa sekä johtoilmaukset että väli- ja lainausmerkit jäävät pois. Vapaat puheen esityksen muodot voidaan osoittaa kuuluviksi tietyille henkilöhahmoille kontekstuaalisin ja semanttisin keinoin. Kaunokirjallisessa tekstissä puheen esitys ja tarinan kerronta nivoutuvat kertomukseksi, jota vie yleensä eteenpäin kertoja. Tutkielman analyysiosassa selvitetään ensin aineistona olevan romaanin kerronnallinen kehys ja rakenne. Sen jälkeen tarkastellaan vapaata suoraa esitystä ja mimeettisyyden keinoja tekstikatkelmien avulla. Aineistona olevan romaanin kertoja on sekä heterodiegeettinen (ei ole läsnä kertomuksen maailmassa) sekä ekstradiegeettinen (kertomuksen perustason ulkopuolella). Tutkielmasta tehdyt havainnot osoittavat, että vapaa suora esitys on määriteltävissä deiktisten viitepisteiden (persoonapronominit, demonstratiivipronomit, verbimuodot) perusteella, ja niiden puuttuessa kontekstuaalisiin ja semanttisiin tekijöihin tukeutuen. Tutkielman esimerkit osoittavat, että vapaa suora esitys on mimeettisin keino esittää henkilöhahmon puhetta. Puheen esityksen mimeettisessä jatkumossa vapaa suora esitys muodostaa yhden ääripään. Tutkielmasta ilmenee myös kuinka kaikilla puheen esittämisen muodoilla on useita mimeettisiä variantteja. Mimeettiset variantit ja erityisesti vapaa suora esitys luovat lukijalle vahvan mielikuvan henkilöhahmojen puheesta. Tämä luo illuusion, jonka mukaan lukija ikään kuin “kuulee” henkilöhahmojen lausumat repliikit. Kokonaisuudessaan tutkimus osoittaa kuinka moniulotteista ja varioivaa puheen esittäminen on kaunokirjallisessa fiktiivisessä tekstissä. Puheen esityksen muotoja ei voi lajitella tiukkoihin kategorioihin vaan ne ovat kielen ja kontekstin mukaan eläviä ja muuttuvia referoinnin keinoja.

Tiivistelmä - Referat – Abstract Tutkimuksen tarkoituksena on esitellä ranskan kielirikasteisen esiopetuksen tuloksia lukuvuodelta 2018-19 Helsingin Viikissä. Työssä tarkastellaan opetusta kahdesta näkökulmasta: ensiksi lasten oppimistuloksia kielirikasteisessa opetuksessa ja tavoitteiden asettamisen vaikutuksia oppimiseen, toiseksi motivaatiotekijöitä kielirikasteisessa opetuksessa. Samalla pyrin tunnistamaan ne tekijät, jotka vaikuttavat myönteiseen oppimiskokemukseen. Tutkimuksessa käsitellään myös kielirikasteisen opetuksen koetun mielekkyyden ja oppimisen näkyväksi tekemisen merkitystä oppimistuloksille. Kielen oppimista on tutkittu paljon kautta aikojen. Monikielisen Euroopan Unionin syntyminen on asettanut kielenoppimiselle uusia haasteita ja varhentanut kieltenoppimista. Kielten oppimisesta ja oppimisesta yleensä on paljon tietoa ja tutkimusta. Esimerkkinä voi mainita John Hattien kirjan Visible Learning (2009), jonka mukaan oppiminen tulisi tehdä näkyväksi, niin oppijalle kuin opettajalle. Patricia Kuhl on tutkinut kielenoppimista aivotutkimuksen näkökulmasta (Kuhl 2007 ja 2009). Rodriques ja Wigham (2013) puolestaan ovat tutkineet sisältöpainoitteisen kielenopetuksen tuloksia. Vaikka kielenoppimista on tutkittu runsaasti, kielenoppimisen varhentamisen vaikutuksia kielenoppimiseen ja lasten kokemuksia varhennetusta opetuksesta on sen sijaan tutkittu erittäin vähän (Skinnari & Sjöberg 2018). Niin oppimisen kuin kielenoppimisen ikuisuuskysymys on motivaatio. Se tutkitusti parantaa oppimista (Gu 2008) ja siihen vaikuttavat monet seikat, kuten mielihyvän kokeminen ja onnistuminen. Motivaatioon liittyvät myös kiinteästi affektiiviset elementit. Benoît Galand (2006) mainitsee myös tavoitteiden merkityksen motivaation rakentumisessa. Tutkimusaineisto koostuu esiopetusikäisistä lapsista (n. 121), jotka osallistuivat kielirikasteiseen ranskan kielen opetukseen kolmessa päiväkodissa Helsingin Viikissä lukuvuonna 2018-2019. Aineisto koostuu lasten itse asettamista tavoitteista, sanastotestistä, vanhemmille lähetetystä palautekyselystä ja lasten haastatteluista. Aineistoa on analysoitu kvantitatiivisesti ja kvalitatiivisesti. Tutkimustulosten mukaan oppimisen näkyväksi tekeminen parantaa oppimista ja tekee oppijat tietoisiksi oppimastaan. Merkittävä osa lapsista korotti tavoitteitaan tai piti ne ennallaan, kun tulokset tehtiin näkyviksi ja tavoitteita seurattiin säännöllisesti. Esimerkiksi erittäin monet lapset onnistuivat laskemaan ranskaksi jopa sataan (40%). Lapsille tehty sanastotesti korreloi pääpiirteittäin oppimisen kanssa, mutta tyttöjen ja poikien erot testissä ovat huomattavia tyttöjen eduksi. Pojat kuitenkin menestyivät paremmin laskemisessa. Tämä ero oppimisessa on erittäin mielenkiintoinen. Yleisesti lasten oppiminen oli hyvää, mikä osoitetaan testitulosten avulla. Lisäksi oppimistulokset olivat pääosin tasaisia oppilaiden kesken. Lapset olivat myös suurimmalta osin erittäin motivoituneita oppimaan ranskaa. Laulut ja liikeleikit olivat suosituimpia ja motivoivimpia aktiviteettejä. Laulujen tärkeys pienten lasten opettamisessa tuli selvästi ilmi. Johtopäätöksenä on muodostettu suosituksia menetelmiksi varhennetun ranskan kielen opetuksessa. Näitä ovat esimerkiksi motivaatiota lisäävien laulujen ja leikkien hyödyntäminen vielä pääosin lukutaidottomien oppilaiden kanssa. Oppimistuloksia paransivat myös tavoitteiden asettaminen ja oppimistulosten näkyväksi tekeminen jo esiopetuksessa. Jatkotutkimuksen kohteina tulisi edelleen selvittää oppimistuloksia laajemmalla otoksella sekä vertaillen muihin kieliin ja tätä kautta määritellä varhennetulle kielenopetukselle sopiva oppisisältö ja tavoitteet.

Kahtena viime vuosikymmenenä populismin suosio on kasvanut suurimmassa osassa Länsi-Euroopan maista. Yksi populismin perusajatuksista on nationalismi, johon liittyy usein Euroopan unionin vastaisuus. Tässä tutkimuksessa vertaillaan Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin ja Front Nationalin puheenjohtajan Marine Le Penin Euroopan unionin vastaisia argumentteja. Korpukseen on valittu vuodelta 2011 Soinin blogikirjoitukset ja Le Penin puheet, joissa on mainittu Euroopan unioni. Tutkimuskysymyksenä on, käyttävätkö Le Pen ja Soini samankaltaisia argumentointikeinoja. Jos eivät, mitkä ovat eroavaisuudet? Hypoteesina on, että molemmat käyttävät suurimmaksi osaksi populisteille tyypillisiä argumentteja, mutta että argumenttistrategioissa on myös jonkin verran maa- ja kulttuurikohtaisia eroja. Tutkimusmenetelmä on pääasiassa kvalitatiivinen mutta paikoin myös kvantitatiivinen. Tutkimuksessa käytetään pääasiassa Ruth Amossyn (2010) argumenttiluokitusta, johon kuuluvat syllogismi, epätäydellinen syllogismi (enthymème) ja analogialla todistaminen. Lisäksi hyödynnetään Martin Reisiglin ja Ruth Wodakin (2001) diskurssistrategioita koskevaa teoriaa, eli nominaatiostrategiaa, predikatiivistrategiaa, argumenttistrategiaa ja tehostavaa (intensification) tai vähättelevää (mitigation) strategiaa. Tutkimuksessa selviää, että vaikka Soinin ja Le Penin teksti- ja puhetyylit on hyvin erilaisia, käyttävät he silti melko paljon samanlaisia argumentointityylejä. Soinin kirjoitustyyli on värikästä: hän käyttää lyhyitä lauseita, tekee kriittisiä huomioita muista poliitikoista, mutta ei perustele argumenttejaan kovin kattavasti. Le Penin puheista löytyy myös paljon nykytilanteen kritiikkiä, mutta hän esittää vastaehdotuksensa hyvin perusteellisesti antaen konkreettisia parannussuunnitelmia. Tarkasteltujen poliitikkojen retoriikassa on paljon yhteistä. Molemmat käyttävät samankaltaisia metaforia puhuessaan Euroopan unionista, esimerkiksi verraten Euroopan unionia tautiin tai politiikkaa peliin. Molemmat siteeraavat Churchillia perustellessaan EU-vastaista näkemystään. Kummankin tekstistä löytyy hyperbolia, kun he liioittelevat oman maansa uhrautumista Euroopan unionissa tai kertovat oman puolueensa kohtelusta saadakseen kuulijan huomion ja sympatian puolelleen. Kulttuurisia eroja on myös jonkin verran. Soini vertaa toistuvasti Euroopan unionia Neuvostoliittoon: hänen mielestään molemmat ovat tuhoon tuomittuja. Soini myös siteeraa lehtiä useammin, kun taas Le Pen siteeraa enemmän asiantuntijoita. Euroopan unioniin kohdistuva kritiikki on Soinin artikkeleissa suuremmassa roolissa, EU nähdään ongelmien pääsyynä. Le Pen taas keskittyy enemmän Ranskan tilanteeseen ja keinoihin joilla taloustilanne tulisi valtiotasolla korjata. Euroopan unioni nähdään hänen puheissaan vain yhtenä monista ongelmista.

Tämä tutkielma käsittelee sekä ranskaa äidinkielenään puhuvien että ranskaa vieraana kielenä opiskelevien suomalaisten lukiolaisten ranskan oikeinkirjoituksen osaamista. Ranskan kielen oikeinkirjoittaminen on herättänyt paljon keskustelua Ranskassa jo vuosikymmeniä. Oikeinkirjoitus- ja erityisesti saneluharjoitukset ovat ranskalaisille koululaisille ja opiskelijoille arkipäivää, mutta oikeinkirjoitus on edelleen ranskalaisille haasteellista. Saman haasteen edessä ovat myös ranskaa vieraana kielenä opiskelevat, vaikka aiheesta ei niin paljon kuule puhuttavankaan. Oikeinkirjoituksen painotus puuttuu useimmista Français langue étrangère, ranska vieraana kielenä -opetusmetodeista, mikä osaltaan asettaa vieraskieliset opiskelijat eriarvoiseen asemaan ranskalaisiin verrattuna. Tutkielmassa verrataan yhteensä 51 ranskaa äidinkielenään puhuvan sekä 20 suomea äidinkielenään puhuvan opiskelijan tekemiä oikeinkirjoitusvirheitä: niiden määrää sekä laatua. Tarkoituksena on saada selville millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä eri kohderyhmien tekemissä oikeinkirjoitusvirheissä ilmenee, sekä mistä mahdolliset erot ja yhtäläisyydet voivat johtua. Tutkimusmetodina käytetään tutkielman tarpeeseen muokattua André Chervelin ja Danièle Manessen Typologie des erreurs d’orthographe – oikeinkirjoitusvirheiden luokittelua. Tutkielmassa oikeinkirjoitusvirheet jaotellaan seitsemään eri kategoriaan: aksenttimerkkivirheet, leksikaaliset virheet, kieliopilliset virheet, leksikaalisten ja kieliopillisten yhtymävirheet, virheet, joissa saneltu sana on korvattu toisella sanalla, virheet, joissa sanellun sanan oikeinkirjoitus on virheellinen sekä virheet, joissa saneltu sana on kokonaan jätetty kirjoittamatta. Sekä ranskalaiset että suomalaiset ovat jakautuneet eri ikä- ja tasoryhmiin. Ranskalaista ryhmä FR1 on lukion ensimmäisellä luokalla, ryhmä FR2 peruskoulun kahdeksannella luokalla ja FR3 on joukko opiskelijoita kaikilta lukion asteilta. Näistä kaksi ensin mainittua opiskelee Ranskassa, kun taas FR3 on joukko opiskelijoita, jotka opiskelelevat Helsingin eurooppalaisessa koulussa, ja joista useimmat ovat kaksi- tai monikielisiä. Suomalaisista ryhmä FIN1 opiskelee A-ranskan kurssia RAA3.1 lukion kolmannella luokalla ja ryhmä FIN2 opiskelee A-ranskan kurssia RAA6.1 lukion toisella luokalla. Näistä jälkimmäinen on edistyneempi kurssi. Kukin kohderyhmä on osallistunut samaan saneluun, johon on käytetty J.M.G. Le Clézion novellikokoelmasta lyhyttä, yhteensä 72 sanan mittaista tekstikappaletta. Tutkielmassa vältetään liian yksityiskohtaista eri ryhmien välistä vertailua ja keskitytään pääosin ranskalaisten ja suomalaisten välisiin eroihin kokonaisuudessaan. Tutkielmassa selviää, että ranskaa äidinkielenään puhuvien opiskelijoiden tekemät oikeinkirjoitusvirheet jakautuvat kieliopillisten ja leksikaalisten oikeinkirjoitusvirheiden kesken. Suomalaisten opiskelijoiden tekemät virheet jakautuvat tasaisemmin kaikkien virhekategorioiden kesken. Suomalaiset tekevät suhteessa enemmän oikeinkirjoitusvirheitä opiskelijaa kohden kuin ranskalaiset. Tulosten perusteella voidaan muun muassa todeta, että ranskalaisten tekemien oikeinkirjoitusvirheiden määrä vähenee mitä korkeammalla asteella he opiskelevat, kun taas suomalaisten tuloksista on nähtävissä, että lukion toisen luokan ryhmä, joka opiskelee edistyneemmällä kurssilla, tekee vähemmän virheitä kuin lukion kolmannen luokan ryhmä. Tutkimustulosten myötä herääkin kysymys, ovatko ranskaa vieraana kielenä opiskelevat eriarvoisessa asemassa verrattuna ranskalaisiin, joille erilaiset oikeinkirjoitusharjoitukset ovat arkipäivää. Sanelun merkitys Ranskasssa on tärkeä, joten miksi sitä ei otettaisi käyttöön myös ranska vieraana kielenä -opetuksessa. Olisi myös mielenkiintoista saada selville, kuinka laajasti sanelu on jo käytössä ranska vieraana kielenä -opetuksessa Suomessa, ja millä tavoin sen käyttöönotto laajemmassa mittakaavassa voisi edesauttaa ranska vieraana kielenä -opetuksessa.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee Quebecin ranskan sanastollisia erityispiirteitä. Tutkimusaineistoni koostuu Internetissä olevan keskustelufoorumin ’metrodemontreal.com’ viesteistä. Keskustelufoorumin aiheet käsittelevät pääosin Montrealin alueen julkisen liikenteen käyttöön liittyviä seikkoja. Tutkielmani erottuu muista Quebecin ranskaa käsittelevistä pro gradu -tutkielmista erityisesti aineistovalintani ansiosta. Muut tutkielmat käsittelevät pääosin lehdissä painettuja tekstejä tai audiovisuaalista materiaalia elokuvan muodossa. Valitsin aineistokseni keskustelufoorumin, koska se kuvastaa kirjoitetun sekä puhutun kielen sekoitusta, ja näin ollen jäljittelee paremmin oikeassa elämässä käytettyä kieltä. Foorumi on suunnattu ensisijaisesti quebeciläisille, joten foorumin viestit sisältävät Quebecin ja erityisesti Montrealin alueen käyttämää kieltä alueelle ominaisine ilmauksineen. Tutkielmani ensimmäisessä osassa kuvailen lyhyesti Quebecin provinssin historiaa ja merkittäviä historiallisia tapahtumia ranskan kielen kehityksen kannalta. Erittelen myös Quebecin ranskan eri tyylit, joihin kuuluvat muun muassa standardi kirjakieli, huoliteltu kieli sekä puheenomainen kieli. Hyödynnän myös useita Quebecin ranskan tutkimukseen pohjautuvia teoksia, joissa kielen sanastolliset erityispiireet jaotellaan eri tavoin. Omassa analyysissäni jaan kyseiset erityispiirteet viiteen pääkategoriaan: arkaismeihin, dialektalismeihin, intiaanikielten lainasanoihin, anglismeihin ja innovaatioihin. Arkaismit ja dialektalismit käsittävät sanat, jotka ovat tulleet Ranskasta Pohjois-Amerikkaan ensimmäisten uudisasukkaiden mukana. Innovaatiot puolestaan edustavat Kanadassa syntyneitä sanoja. Olen valinnut analyysiosioon keskustelufoorumin sisällöstä 75 viestiä, joista olen löytänyt yhteensä 96 Quebecin ranskan erityispiirrettä. Tulokseni paljastavat anglismien eli englannin kielen lainasanojen olevan erityispiirteiden suurin ryhmä; lähes puolet löydetyistä sanastollisista erityispiirteistä kuuluvat tähän kategoriaan. Reilu neljäsosa on innovaatioita, joihin verrattuna aineistosta löydetyt arkaismit ja dialektalismit ovat vähäisempiä. Pienin ryhmä on puolestaan alkuperäisväestön kielistä tulleet lainasanat, joita löytyi aineistosta vain kaksi kappaletta.

Työssä tarkastellaan musliminaisten kielellisiä ja kuvallisia esittämistapoja 113 artikkelissa, jotka on julkaistu Nice Matin -lehden verkkosivuilla 11. elokuuta - 27 syyskuuta 2016, ns. burkini-tapauksen aikana. Nizzan terrori-iskun jälkimainingeissa useat eteläranskalaiset kaupunginjohtajat kielsivät peittävien asujen, erityisesti burkinien, käyttämisen uimarannoilla. Myöhemmin määräykset peruttiin Ranskan korkeimman hallinto-oikeuden päätöksien jälkeen. Työn viitekehyksenä on kriittinen diskurssianalyysi ja siinä hyödynnetään erityisesti Teun van Dijkin, Theo van Leeuwenin ja Joan Wallach Scottin tutkimuksia. Työssä tarkastellaan artikkelien otsikoita, ingressejä, aihetunnisteita, kuvia, kuvatekstejä, suorien siteerauksien lähteitä sekä tapoja, joilla siteeratut musliminaiset identifioidaan. Artikkeleissa siteerataan harvoin musliminaisia, sen sijaan ääneen pääsevät erityisesti hallinnon edustajat. Naiset identifioidaan useimmiten epämuodollisesti etunimellä, heidän ikänsä, huivin käyttönsä ja joissain tapauksissa myös perhesuhteensa mainitaan. Sen sijaan poliitikot ja päättäjät identifioidaan toimen kautta ja muodollisemmin sekä etu- että sukunimellä. Artikkelien kuvituksena käytetään usein yksilöimättömien musliminaisten kokovartalokuvia. Poliitikkojen ja päättäjien kuvat taas ovat lähikuvia ja heidän nimensä mainitaan kuvatekstissä. Otsikoiden ja ingressien harvat viittaukset musliminaisiin liittävät heidät usein ongelmiin. Aihetunnisteiden perusteella musliminaisiin viittaavat artikkelit on luokiteltu pikku-uutisiksi. Burkini-tapauksen artikkelit on useimmiten luokiteltu politiikan ja yhteiskunnan aihetunnisteilla, eikä esim. tunnisteella rasismi. Analyysi osoittaa, että musliminaisten ääni ei pääse kuuluviin Nice Matinin artikkeleissa ja että heidän esitetään negatiivisessa valossa, epäranskalaisina ja epäyksilöinä. Huolimatta pyrkimyksestä asialliseen ja tasapuoliseen uutisointiin Nice Matin esittää vähemmistöt tavalla, joka on tyypillistä medialle. Työ tukee käsitystä, jonka mukaan uutistuotannossa tarvitaan eksplisiittisiä ohjeita rasistisen ja ennakkoluuloisen uutisoinnin välttämiseksi.

Tutkimuksen aiheena on kansallisen identiteetin kielellinen muodostuminen poliittisessa puheessa kuninkaallisen puheen genressä. Tutkimus rakentuu Aristoteleen retoriikasta lähtöisin olevan eetoksen käsitteen varaan ja se esittelee kielellisiä keinoja, joiden avulla valtionpäämies rakentaa eetostaan ja tätä kautta kansallista identiteettiä edustamalleen ryhmälle. Tutkimus kytkeytyy ranskalaisen diskurssianalyysin perinteeseen ja ammentaa erityisesti Patrick Charaudeau’n ja Ruth Amossyn eetosta käsittelevistä teorioista. Tutkimuksessa käsitellään subjektin diskursiiviseen identiteettiin kiinnittyviä uskottavuus- ja identifikaatioeetoksia. Näiden avulla subjekti rakentaa puheessaan uskottavuuttaan, joka on tarpeen puhekumppani(e)n luottamuksen saavuttamiseksi, sekä kuvaa itsestään, johon vastapuoli kykenee identifioitumaan. Analyysiosa käsittelee Belgian kuninkaan puheita. Näin tutkimus avaa perustuslaillisen monarkian ja symbolisen valtionpäämiehen arvoa nyky-yhteiskunnassa ja erityisesti Belgian kaltaisessa liittovaltiossa. Tutkimusaineisto koostuu kuningas Philippen joulu- ja kansallispäivän puheista, koronapandemiaan liittyvästä kriisipuheesta, sekä Belgiassa vuonna 2016 tapahtuneiden terrori-iskujen uhrien muistoseremonioissa pidetyistä puheista. Eetoksen kielelliset ilmenemismuodot ovat moninaisia. Uskottavuus- ja identifikaatioeetosten rakentumista puheissa tarkastellaan elokutiivisen enonsiaation avulla ensimmäisen persoonan me- ja minä -pronominien kautta, allokutiivisen enonsiaation avulla toisen persoonan te-pronominin kautta sekä delokutiivisen enonsiaation avulla persoonattomien verbi-ilmausten kautta. Lisäksi tutkimus tarkastelee kuninkaan puheissaan rakentamia skenografioita, joiden avulla tämä voi siirtää kuulijan toiseen paikkaan ja aikaan genren sisällä. Tutkimuksessa esitetään, kuinka kansallisen identiteetin kielellinen rakentuminen perustuu valtionpäämiehen puheessa rakennettuihin eri tyyppisiin eetoksiin. Näin suostuttelu ja vaikuttaminen poliittisessa puheessa eivät tapahdu vain argumenttien, vaan myös puhujan eetoksen kautta. Kuningas rakentaa institutionaalisissa puheissaan edustamansa ryhmän, belgialaisten, kollektiivista eetosta. Samalla hän rakentaa kuitenkin myös henkilökohtaista eetostaan. Kansallinen identiteetti muodostuu näiden eetosten vuoropuhelussa. Tutkimustulokset osoittavat, että elokutiivisen enonsiaation keinoin luoduin karaktääri- ja solidaarisuuseetoksin kuningas rakentaa kollektiivista välittäjän eetosta; hän luo kuvan belgialaisista konstruktiivisena ja dialogiin pyrkivänä kansana, joka kykenee yhtenäisyyteen mm. kielellisistä, kulttuurisista ja uskonnollisista eroavaisuuksista huolimatta. Lisäksi kuningas rakentaa solidaarisuuseetoksen avulla kuvaa itsestään esimerkillisenä belgialaisena asettuen kansan tasolle. Kuninkaan henkilökohtainen eetos sen sijaan rakentuu pääosin johtaja- ja humaaniuseetosten kautta, toinen toisiaan tasapainottaen. Johtajaeetoksen avulla kuningas ilmaisee mielipiteitään delokutiivisen enonsiaation avulla ja rakentaa itsestään kuvaa aktiivisena yhteiskunnallisena toimijana. Kuninkaasta muodostuu hänen puheissaan kuva Eurooppa-myönteisenä johtajana, joka uskoo tulevaisuuteen ja laittaa toivonsa tuleviin sukupolviin. Tähän liittyy läheisesti myös kuninkaan muodostama kuva itsestään vanhempana. Humaaniuseetos esiintyy pääosin kriisiaikojen puheissa osanoton ja myötätunnon kautta. Vanhemmuuden ja humaaniuden korostaminen rakentavat kuvaa kuninkaasta lämpimänä ja isällisenä johtajana, joka ymmärtää kansansa tunteita. Tutkimustulokset vahvistavat hypoteesia valtionpäämiehen vahvasta asemasta kansan symbolina erityisesti kriisiaikoina. Kuningas tuottaa puheissaan yhtenäisyyttä synnyttävää ja ryhmänsä sekä laajemmin eurooppalaisia arvoja heijastavaa, kansallista identiteettiä eetostensa kautta. Samalla hän rakentaa belgialaisesta identiteetistä mallia eurooppalaiselle identiteetille.