Browsing by discipline "Itä‑Aasian tutkimus"

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miksi Kiinassa – erityisesti Pekingissä osana paikallista rockkulttuuria ja ei-kaupallisia musiikkipiirejä – on niin monia musiikkiyhtyeitä, jotka yhdistävät musiikissaan mongolilaisen perinnemusiikin vaikutteita rock- ja metallimusiikkiin, ja miksi nämä yhtyeet ovat menestyneet niin hyvin. Tutkimuskysymys on jaettu useisiin alakysymyksiin, joiden tarkoituksena on auttaa ymmärtämään taustalla vaikuttavia syitä. Tutkielmassa taustoitetaan ensin kiinalaisen rockkulttuurin erityispiirteitä ja perehdytään siihen, mitä oikeastaan tarkoitamme, kun puhumme kiinalaisesta rockmusiikista. Tutkimuksen yhtenä alakysymyksenä on pyritty selvittämään, onko kiinalaisessa rockmusiikissa jotain erityistä elementtiä, jonka johdosta voisimme puhua siitä omana musiikkityylinään. Tutkielmassa taustoitetaan seuraavaksi Kiinan mongolivähemmistöä ja mongolien musiikkikulttuuria Kiinassa ja pohditaan, miksi mongolilainen musiikki on pitkään nauttinut Kiinassa niin suurta suosiota verrattuna moniin muihin vähemmistömusiikkikulttuureihin. Varsinaisen analyysin kohteena on kuusi musiikkiyhtyettä, joiden jäsenistä ainakin osa kuuluu Kiinan mongolivähemmistöön ja jotka toimivat pääsääntöisesti Pekingissä. Pääasiallisena tutkimusmetodina on käytetty puolistrukturoituja haastatteluja. Tutkielmaa varten tehtiin yhteensä neljätoista haastattelua noin puolentoista vuoden jakson aikana (elokuusta 2014 joulukuuhun 2015). Haastattelut toteutettiin kaikki kenttätyönä Pekingissä ja yhtä lukuunottamatta kaikki kiinan kielellä. Tutkimusaineiston pohjalta voidaan esittää, että yhtyeiden harjoittaman eri musiikkityylien yhdistämisen taustalla on tyypillisemmin ollut kokeilunhalu ja pyrkimys luoda yli rajojen menestyvää musiikkia kuin vähemmistöidentiteetin tietoinen korostaminen. Useat haastatellut muusikot kokivat kuitenkin tärkeäksi herättää tietoisuutta kotiseutunsa ympäristöongelmista ja useimmat heistä toivat esiin vahvan sisämongolialaisen identiteetin. Haastatteluissa ja yhtyeiden sanoituksissa usein esiin tullut “mongolialainen henki” on tulkittavissa ennemmin kulttuurisesti kuin tiettyyn paikkaan sidottuna, ja monet kokivat nationalismin tarpeettomana tai vanhentuneena konseptina. Yhtyeistä useampi on moniin muihin kiinalaisiin rockyhtyeisiin verrattuna poikkeuksellisen suosittu ulkomailla, ja yhtyeiden vaikutus Kiinan ei-kaupallisissa musiikkipiireissä on ollut merkittävä. Olen tutkimustuloksiin pohjaten valmis esittämään, että mongolivaikutteinen rock- ja metallimusiikki on kehittynyt Kiinassa omaksi tyylilajikseen kiinalaisen rockmusiikin alalajina. Samanaikaisesti se vaikuttaa han-kiinalaisesta musiikista poikkeavana omana kulttuurientiteettinään myös kiinalaisen rockkulttuurin rajojen ulkopuolella.

Tässä tutkielmassa tarkastelen nuorten käyttämää Gifu-prefektuurin Länsi-Minon alueen murretta LINE-pikaviestisovelluksessa. Lähtökohtana on tarkastella, miten nuoret tänä päivänä käyttävät murretta. Tämän vuoksi valitsin aineistokseni pikaviestikeskusteluja, jotka kattavat yhtenäisen pitkän ajanjakson. Tutkielmani on kattava katsaus nuorten käyttämiin murteellisiin muotovariantteihin murrealueella käytävässä pikaviestikeskustelussa. Lisäksi vertailen aineistoni keskustelijoita keskenään ja pohdin murteen funktiota – käyttötarkoitusta – pikaviesteissä. Aineistoni koostuu seitsemän 20–24-vuotiaan naisen kahdenkeskisistä keskusteluista ja se on kerätty vuoden 2017 aikana. Keskusteluja on yhteensä neljä. Pisin yksittäinen keskustelu kattaa kolme vuotta. Aineistoni on laadullinen ja sisältää yhteensä 3584 viestiä ja 55267 merkkiä. Nuoret ovat kotoisin Gifu-prefektuurin Länsi-Minon alueelta, Oogakin ja Gifun kaupungeista, sekä Yooroon pikkukaupungista. Teoreettinen lähtökohtani on tietokonevälitteisen diskurssin (CMD) tutkimus. Määritän aineistoni kirjoitetuksi puhekieleksi. Tutkimusmetodina olen soveltanut tietokonevälitteisen diskurssin analyysia (CMDA) ja perinteistä deskriptiivistä murretutkimusta. Analyysissa kontrastoin aineistossa esiintyviä murteellisia muotovariantteja (erit. kopula, verbin taivutus: te iru -rakenne ja kieltomuoto, i-adjektiivin taivutus, lausumapartikkelit, konjunktiot ja sanasto) yleiskieleen, Tokion alueen yleispuhekieleen ja Länsi-Minon alueen perinteiseen murteeseen. Monista rakenteista esiintyy murteellista ja yleis(puhe)kielistä versiota. Keskustelijat käyttävät murteellisia ja yleis(puhe)kielisiä muotoja hyvin konsistentisti. Selkeitä tendenssejä on löydettävissä. Esimerkiksi verbin kieltomuoto menneessä ajassa esiintyy pääosin vain murteellisena, vaikka menemättömässä ajassa esiintyy molempia muotoja. Sama pätee kopulan menneeseen aikamuotoon ja potentiaalimuotoon. Yksittäisillä keskustelijoilla on havaittavissa myös tiettyjä syntaktisia ympäristöjä, joissa käytetään joko murteellista tai yleiskielistä varianttia. Esimerkiksi tietyt lausumapartikkelit esiintyvät vain murteellisen ya-kopulan kanssa. Seitsemästä keskustelijasta kaksi käyttää selkeästi enemmän yleiskielisiä muotoja. Loput viisi taas käyttävät enemmän murteellisia muotoja. Näiden viiden keskuudessa kopulasta valitaan mieluummin murteellinen muoto, verbiä taivutetaan murteellisesti ja keskustelussa esiintyy murteellista sanastoa, lausumapartikkeleita ja konjunktioita. Länsi-Mino sijaitsee japanin murrejatkumossa kiinnostavasti itä- ja länsimurteiden rajalla. Kenties tämä on johtanut siihen, että monista muotovarianteista esiintyy samalla keskustelijalla niin yleis(puhe)kielistä kuin murteellista varianttia. Aineistoni perusteella murteen käytölle ei voi määrittää selkeitä funktioita, vaikka yksittäisissä tapauksissa se selvästi piristää keskustelua ja lisää yhteen-kuuluvuuden tunnetta. Päädyn siihen, että nuorten LINE-pikaviestimessä käyttämä Länsi-Minon murre on nähtävä neomurteena eli hybridikielenä.

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee Kiinaa ja sen rooleja Yhdistyneiden kansakuntien (YK) turvallisuusneuvostossa, erityisesti Pohjois-Koreaan liittyen. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii kansainvälisen politiikan rooliteoria. Rooliteoriassa valtioilla nähdään olevan erilaisia rooleja, jotka vaikuttavat valtioiden toimintaan kansainvälisessä järjestelmässä. Rooliteoria analysoi sitä, miten poliittiset päätöksentekijät näkevät edustamansa valtion aseman, velvollisuudet ja normit suhteessa muihin kansainvälisen järjestelmän toimijoihin. Nämä kansalliset roolikäsitykset määrittelevät valtion ulkopoliittista toimintaa. Valtion kansallinen roolikäsitys muotoutuu sen omien normien ja odotusten sekä muiden toimijoiden odotusten vuorovaikutuksessa. Tämä tutkielma tarkastelee sitä, miten rooliteoriaa voidaan käyttää Kiinan ulkopoliittisen identiteetin analysoimiseksi, sekä sitä, millaisia rooleja Kiina näkee itsellään YK:n turvallisuusneuvostossa Pohjois-Koreaan liittyen ja miten Kiina rakentaa näitä rooleja puheissa ja lausunnoissa. Tässä tutkimuksessa Kiinan rooleja tarkastellaan analysoimalla Kiinan edustajien puheita YK:n turvallisuusneuvostossa liittyen Pohjois-Korean ydinaseohjelmaan sekä ihmisoikeustilanteeseen. Ajallisesti tutkimus on rajattu vuosien 2012–2017 välille, kattaen Kiinan presidentti Xi Jinpingin ensimmäisen kauden maan johdossa. Aineiston analyysi toteutetaan laadullisena sisällönanalyysinä, yhdistäen teoria- ja aineistolähtöistä analyysiä. Aineiston analyysi osoittaa Kiinalla olevan YK:n turvallisuusneuvostossa kolme selvästi erottuvaa roolia Pohjois-Koreaan liittyen. Nämä roolit ovat multilateralismin puolustaja, pasifisti ja uhri. Kiina rakentaa näitä rooleja monin eri tavoin. Kiina korostaa rooliaan multilateralismin puolustajana alleviivaamalla monenkeskisten neuvotteluiden tärkeyttä ratkaisukeinona Pohjois-Korean ydinaseohjelman luomaan uhkaan. Kiina painottaa myös yhteistyötä ja pitää tärkeänä, että kaikkien osapuolten turvallisuus ja etu otetaan huomioon. Kiina rakentaa multilateralismin puolustajan roolia myös painottamalla YK:n periaatteiden ja auktoriteetin merkitystä. Pasifistin roolia Kiina rakentaa vaatimalla aktiivisesti rauhaa Korean niemimaalle sekä kritisoimalla eri osapuolten toimia, joiden se näkee kasvattavan jännitteitä alueella. Kiina myös vaatii loppua kovalle retoriikalle sekä pyrkii muistuttamaan uhkista, joita tilanteen kiristyminen tuo mukanaan. Kiinan kolmas, uhrin rooli rakentuu vastauksena muiden toimijoiden odotuksiin Kiinan toimintaa kohtaan. Kiina rakentaa uhrin roolia korostamalla muiden välttelevän vastuuta ja odottavan Kiinan yksin ratkaisevan Pohjois-Korean luoman haasteen. Se kokee, että muiden odotukset ovat suhteettomia verrattuna maan kykyihin. Kiina rakentaa uhrin roolia myös nostamalla esiin, kuinka paljon se on jo tehnyt Korean niemimaan suhteen. Kiinan kolme roolia linkittyvät laajemmin sen aseman muutokseen kansainvälisessä järjestelmässä ja tämän muutoksen seurauksiin, sekä Kiinan pyrkimykseen osoittaa maan olevan vastuullinen toimija. Samalla roolit heijastelevat Kiinan perinteisiä ulkopolitiikan periaatteita ja tukevat maan tavoitteita Korean niemimaan suhteen.

Vuonna 2013 Japanissa luotiin maskottihahmo, jonka tehtävänä on levittää tietoa Japanin ja Venäjän saarikiistasta ja saada nuoria japanilaisia mukaan aluevaatimustoimintaan. Yhtenä alustanaan maskotti käyttää Twitteriä, jossa keskusteluun voi osallistua kommentoimalla. Maskotti sai suuren suosion julkaisemalla nationalistisia ja provokatiivisia tviittejä, joissa vaadittiin saaria takaisin ja syytettiin Venäjää laittomasta miehityksestä. Maskotti kuitenkin muutti sävyään vuoden 2017 kuluessa, mikä suututti sen Twitter-seuraajat ja he alkoivat sättiä maskottia. Tässä tutkielmassa tarkastelen kielteisen suhtautumisen ilmaisukeinoja. Tutkimusaineistoni koostuu edellä mainitun maskotin vuodenvaihteessa 2018–2019 julkaisemien tviittien yhteensä 400 kommentista. Hyödynnän analyysissäni diskurssianalyyttisiä työkaluja (Jokinen, Juhila & Suoninen 2016; Gee 2011, 2014; Maynard 2004, 2005). Analyysi paljasti, että kommentoijat käyttävät monipuolisia ilmaisukeinoja kielteisen suhtautumisen osoittamiseen. Leksikaalisista valinnoista keskeisenä havaintona on, että valitut sanat usein itsessään sisältävät kielteisen merkityksen. Analyysi paljasti myös, että kommentit sisältävät useita pragmaattisia funktioita kuten herjausta, käskyjä, ironiaa ja sodanlietsontaa. Maskotin lisäksi kommentoijat osoittavat kielteistä suhtautumistaan esimerkiksi Japanin ja Venäjän valtioita kohtaan. Tutkimus oli kvalitatiivinen tapaustutkimus, jossa keskitytiin saarikiistaa mainostavan maskotin tviittien sävynvaihdon seurauksena syntyneeseen kommentoijien kielteisen suhtautumisen ilmaisun aaltoon. Diskurssianalyysi teoriana ja metodina soveltui tutkimukseen, koska sen käyttö mahdollisti tutkijan kiinnittämään huomiota aineiston tarkastelun ohessa myös laajempaan kontekstiin eli koko aluekiistan ympärillä vellovaan keskusteluunkin. Tutkimusaiheeni eli ”epäihmisolennon” tai robotin kaltaisen maskottihahmon kirjoituksiin reagointi lienee jatkossakin relevantti, sillä tekoälyn ja robotiikan kehittyessä palveluita luultavasti on saatavilla kasvavissa määrin automatisoidusti. Tällöin tutkimukseenkin syntynee uusia lähestymistapoja.

Tutkielmassani käsittelen kitsune- ja tanuki-hahmoja japanilaisissa Edo-kauden (1603-1867) hyakumonogatari-kauhutarinakokoelmissa. Kitsune ja tanuki ovat japanilaisessa kansantarustossa esiintyviä yliluonnollisia voimia omaavia kettu- ja supikoirahahmoja. Yksi niiden tärkeimmistä ominaisuuksista on kyky muuttaa muotoa ja tämä muodostaa usein tarinoiden ytimen. Tutkielman keskeisiä tutkimuskysymyksiä ovat millaisia hahmoja kitsune ja tanuki ovat ja millaisia piirteitä niihin liitetään. Olen ottanut myös selvää hahmojen suhteesta ihmisiin. Lisäksi olen pohtinut tarinoiden suosiota narratiivisuuden (mm. Prince 1982, Fludernik 1996) käsitteen avulla. Narratiivisuudella viitataan ominaisuuksiin, jotka tekevät tarinasta ns. ”hyvän tarinan”. Tutkielman aineistona on käytetty Edo-kaudella julkaistuja hyakumonogatari-kokoelmia Shokoku hyakumonogatari (1677), Taihei hyakumonogatari (1732), Kokon hyakumonogatari hyōban (1751), Shinsetsu hyakumonogatari (1767) sekä Kindai hyakumonogatari (1770). Teoksista poimin tarinat, joissa esiintyi kitsune- ja tanuki-hahmoja. Aineiston analyysissa olen käyttänyt apunani sisällönanalyysia. Sisällönanalyysin kautta olen etsinyt tarinoissa toistuvia motiiveja ja pohtinut niiden merkityksiä. Lähestymistapani on ollut aineistolähtöinen ja olen pyrkinyt analysoimaan aineiston tarinoita niiden kulttuurisessa kontekstissaan. Tarinoissa hahmoihin liitetään sekä positiivisia että negatiivisia mielikuvia. Kitsune on samalla Inari-jumalan pyhä lähettiläs ja toisaalta myös ihmisiä huijaava ja nöyryyttävä trickster-hahmo. Tanuki on samalla vaarallinen, ihmisiä syövä olento ja kaupankäynnille onnea tuova hahmo. Uskon, että kitsunen ja tanukin monimuotoisuus ja niihin liittyvät tarinat ovat säilyttäneet hahmot mielenkiintoisena. Tarinoiden narratiivisuus ja se, että ne ovat käsitelleet aikalasten mielestä kiehtovia ja päätä vaivaavia aiheita joko pelottavalla tai hauskalla tavalla, on myös vaikuttanut siihen, että kitsunea ja tanukia käytetään yhä nykyään japanilaisessa popkulttuurissa.

Tutkielmassa tarkastellaan ympäristödiskursseja maatalouspoliittisessa massakampanjassa, joka toteutettiin Mao Zedongin aikaisessa Kiinassa 1960- ja 1970-luvuilla. Kyseisen kampanjan tarkoituksena oli saada koko Kiina ottamaan mallia Dazhai-nimisestä kylästä, jonka Kiinan kommunistinen puolue katsoi edustavan esimerkillistä maanviljelyskulttuuria kaikilla mittareilla mitattuna. Ympäristödiskurssien lisäksi tässä tutkielmassa haetaan vastausta siihen, miten ihmisen ja luonnon välinen suhde esitettiin Dazhai-kampanjan yhteydessä. Näin tarkoituksena on tuottaa lisäymmärrystä Kiinan ympäristötuhoihin Maon hallinnon aikana. Tämän tutkimuksen tarkastelun kohteena olevat asiat sijoittuvat Kiinan kulttuurivallankumouksen aikakauteen. Tutkielman teoreettinen ja metodinen puoli nojautuu kriittiseen diskurssianalyysiin. Analyysin teossa on lisäksi käytetty apukeinona Norman Fairclough’n kolmijakoista analyysimallia. Aineisto koostuu yhteensä 21:sta lehtiartikkelista, jotka on julkaistu vuosien 1965 ja 1976 välillä lehdessä nimeltä China Pictorial. Tutkimusaineisto on kokonaisuudessaan kiinankielinen. Aineiston perusteella on havaittavissa neljä erilaista ympäristöön liittyvää diskurssia, joiden kautta Dazhai-kampanjasta kirjoitetaan. Diskurssit on nimetty ”luonto vallankumouksen jatkumona”–, ”luonnon muuttaminen kamppailun kautta”–, ”luonto välinearvona”– ja ”luonto sotilaallisena kohteena”–diskursseiksi. Näistä diskursseista ensimmäisessä näkyy ajatus siitä, että muiden yhteiskunnan osa-alueiden lisäksi myös luonto tulee mullistaa ja saattaa Kiinan kommunistisen puolueen hallintaan. Toisessa diskurssissa luonto nähdään asiana, jota on mahdollista muuttaa äärimmäisyyteen asti tahdonvoiman ja fyysisen kamppailun tuloksena. Kolmas diskurssi näkee luonnon sen tuoman hyödyn näkökulmasta, sekä heikentää perinteisiä kiinalaisia luontokäsityksiä. Neljännessä diskurssissa luonto on kohde, joka on voitettava, jota kohden pitää hyökätä ja jota vastaan pitää aloittaa sota. Näiden neljän diskurssin kautta havaittava ihmisen ja luonnon välinen suhde on vahvasti antroposentrinen sekä tiukasti poliittiseen ideologiaan kietoutuva.

Tutkielmassa vertaillaan japanilaisia ja suomalaisia eläinsananlaskuja. Tarkoituksena on selvittää, mitkä ovat japanilaisen ja suomalaisen aineiston perusteella yleisimmät eläimet molempien kielten sananlaskuissa, ja millaisia ominaisuuksia ja merkityksiä eläimiin liitetään. Suomenkieliset sananlaskut on poimittu Kansainvälinen Matti Kuusi sananlaskutypologia ja -tietokanta -sivustolta, ja japanilaiset sananlaskut on kerätty sananlaskusivustolta Kotowaza jiten online (ことわざ辞典オンライン). Molemmat aineistot ovat saatavilla internetissä ja niissä voi etsiä sananlaskuja hakusanojen perusteella. Teoriaosuudessa esitellään sananlaskujen historiaa, keskeisten termien määritelmiä, aikaisempaa tutkimusta sekä sananlaskujen käyttöä. Useat sananlaskut ovat syntyneet maatalousyhteiskunnan pohjalta, joten niiden alkuperäinen merkitys voi olla nykyihmisille vaikea ymmärtää. Siitä huolimatta niitä käytetään edelleen nykypäivänä esimerkiksi tehokeinona viestinnässä. Niiden sisältämien metaforisten merkitysten avulla voidaan asioita sanoa lyhyesti ja ytimekkäästi. Analyysissä tutkitaan aluksi kvantitatiivisesti eläinten määrää sananlaskuissa. Aineistoista on kerätty kymmenen yleisintä eläintä. Tämän perusteella selviää, että suomalaisessa aineistossa yleisin eläin on koira ja toiseksi yleisin hevonen. Japanilaisessa aineistossa järjestys menee päinvastoin. Koska eri eläimiä esiintyy sananlaskuissa paljon, tutkielmassa keskitytään koira- ja hevossananlaskujen tarkasteluun kvalitatiivisesti. Japanilaisia ja suomalaisia koiraan ja hevoseen viittaavia sananlaskuja on vertailtu keskenään sen mukaan, millaisia metaforisia merkityksiä ja ominaisuuksia niistä löytyy. Analyysissä selviää, että japanilaisessa aineistossa yleisimpiä koiraan liittyviä aiheita ovat arvottomuus, turhuus ja uskollisuus. Lisäksi petos, ymmärtämättömyys ja rehvastelu esiintyvät niissä usein. Hevoseen liitetään turha toiminta, vanhuuden tuoma viisaus, kasvatus ja inhimillisyys. Suomalaisessa aineistossa koirasananlaskujen yleisimmät aihepiirit ovat hierarkia, petos ja petturuus, uskollisuus ja rehvastelu. Hevossananlaskujen yleisimpinä teemoina näkyvät taas taloudellinen hierarkia, avioliitto ja kasvatus. Tutkimuksesta selviää, että kulttuurilla on suuri vaikutus sananlaskuissa esiintyvien eläinten kautta heijastuviin ominaisuuksiin ja metaforisiin merkityksiin. Eri kielessä sama merkitys voidaan tuoda esiin myös eri eläimen avulla. Vaikka kulttuurierot näkyvät sananlaskuissa, löytyy myös lähes merkitykseltään identtisiä sananlaskuja kielten välillä. Tämä selittyy ihmismielen samankaltaisuudella kulttuurista riippumatta. Myös muista kielistä tulleet lainat voivat selittää sananlaskujen samankaltaisuuksia. Mielenkiintoinen jatkotutkimus eläinsananlaskuihin liittyen olisi vertailla niitä useamman kielen välillä, jolloin sananlaskujen yleismaailmallisia piirteitä ja kulttuurisia eroja voisi tarkastella laajemmassa mittakaavassa.

Regional mascots in Japan are utilized in several different ways from place branding, tourism marketing and business to administrative soft power functions. With the Japanese tourism industry relying heavily on domestic travel, regional mascots are parts of campaigns designed to market rural travel locations to domestic audiences. Predating the use of mascots, these campaigns have long marketed rural destinations as imagined homeplaces utilizing the culturally bound nostalgic imagery of hometown, furusato. The concept of homeplace is intimately connected to the locally observable phenomenon of indulgent interdependence in Japan, amae. This study aims to find nostalgic triggers identifiable in the framework of furusato and amae in regional mascots and their campaigns through qualitative representational analysis. Nostalgia is conceptualized as an emotional response containing a mixture of positive and negative feelings for things no longer available. In addition to personal nostalgia, nostalgia can be experienced towards a collectively shared cultural past or a historical time, in which case the nostalgic experience is simulated. In advertising texts, nostalgic triggers provide a means for greater consumer involvement. In the Japanese cultural context, nostalgic experience is often connected to the sense of homelessness and yearning for homeplace. While personal nostalgia for furusato is possible, the majority of nostalgic experience can be categorized as collective or historical. Things like local specialty products, events and activities may serve as nostalgic triggers. Amae ties in with furusato through the collective nature of village life and interdependence, whereas cute culture connects with amae through feelings of comfort and indulgence. Character culture enables affective consumption and escape into simulated worlds. The representation analysis utilized follows the constructionist approach to representation and meaning making, where reality is constituted from meaning making processes. This approach allows the search of denotative and connotative connections between mascot campaign content and furusato imagery. The analysis focuses on four regional mascots and their campaigns. The material introduced includes design, promotional activities, products and content produced for the characters. Content analysed is multimodal including audiovisual material, websites, blogs and social media channels. The representations in the campaigns are found to constitute locations as imagined homeplaces and communities. Similarly, the analysis discovered possibilities for nostalgia through experiences of amae. Nostalgic triggers identified through the analysis evoke either personal, collective or historical nostalgia. Notions of tradition, home, childhood, nature, festival culture, cuisine and local specialties are identified as powerful nostalgic triggers in the Japanese cultural context. As the outcome of nostalgic feeling cannot be guaranteed, further study is recommended for the confirmation of the occurrence of nostalgic reactions to these triggers from a larger sample of material.

”Japanilaisuuden” ainutlaatuista ydintä on pyritty sanoittamaan vuosikymmenien saatossa jopa tuhansien, teosten ja artikkeleiden verran niin japanin kuin englannin kielellä. Kollektiivisesti kirjoituksiin viitataan japanin kielen sanalla nihonjinron – ”teoriat japanilaisista”. Kirjoitukset ovat nostattaneet paljon kritiikkiä. Tämän tutkielman tarkoituksena ei ole lisätä uutta nihonjinronin kriittistä katsausta jo olemassa olevien joukkoon, vaan suunnata mielenkiinto nihonjinronin ja sen väittämille altistuneiden japanilaisten väliseen suhteeseen. Tähän liittyen olemassa olevaa tutkimusta on melko vähän verrattuna nihonjinronin kriittisten tarkasteluiden määrään. Tutkielman perustana on Japanissa kahdessa korkeakoulussa kerätty ja yhteensä 48 vastausta käsittävä kyselytutkimusaineisto. Kyselylomake sisälsi viisi suoraa väittämää nihonjinron-teoksesta ja tiivistelmät kahden teoksen keskeisistä väitteistä. Korkeakoulututkintoa suorittavat nuoret ovat mielenkiinnon kohteena muun muassa siksi, että aikaisemmassa tutkimuksessa nihonjinronin havaittiin olevan suosituin vanhempien henkilöiden keskuudessa ja tulevaisuudessa korkeakouluttautumisen arveltiin vähentävän kirjoitusten suosiota. Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä on selvittää, miten japanilaiset nuoret korkeakouluopiskelijat suhtautuvat nihonjinroniin: ovatko he samaa mieltä kirjoitusten väittämien kanssa vai torjuvatko he ne? Lisäksi tarkastelun aiheena on väittämien kuin myös yksittäisten kirjoittajien ja teosten tunnettuus vastaajien keskuudessa sekä se, ovatko he teoksia itse lukeneet. Kolmannen tutkimuskysymyksen lähtökohtana on avoimissa vastauksissa heijastuvat tavat ymmärtää kulttuuri. Stereotypioita rakentavan ja ylläpitävän nihonjinronin voi nähdä perustuvan klassiseen kulttuurikäsitykseen, mikä ymmärtää kulttuurin objektiivisesti sanoitettavissa olevana. Vastakkainen kulttuurikäsitys painottaa erilaisten kulttuurillisten todellisuuksien olemassaoloa, jolloin yhden kansallisen kulttuurin sanallinen naulitseminen on mahdotonta. Suurilta osin nihonjinronille kohdistetun kritiikin voi nähdä punoutuvan osaksi tätä lähestymistapaa. Mielenkiintona on, kuinka vastaajien suhtautumistavoissa nihonjinroniin on nähtävillä nämä erilaiset kulttuurikäsitykset. Oletuksena on, että myötämielisyys väittämiä kohtaan näyttäytyy avoimissa vastauksissa klassisen lähestymistavan elementteinä, kun taas väittämät torjuva vastaaja tuo esille vastakkaisen lähestymistavan argumentteja. Kyselyyn vastanneiden keskuudesta nousee vahva myötämielisyys nihonjinron-väittämiä kohtaan: viiden väittämän kohdalla yli puolet vastaajista on joko täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämien kanssa. Yli puolet vastaajista kertoo kuulleensa viiden väittämän kaltaisia väittämiä aikaisemminkin. Noin 30 % kertoo lukeneensa itse teoksia. Tekijöiden ja teosten tunnettavuuteen liittyvissä vastauksissa on epäselvyyksiä ja siten epäluotettavuutta. Myötämielisyys väittämiä kohtaan näyttäytyy avoimissa vastauksissa klassisen kulttuurikäsityksen elementteinä, vaikkakin etenkin sen epäsuoraa kyseenalaistamista on huomattavissa. Tutkimuksen suppean otannan takia yleistyksiä nihonjinronin yleisestä hyväksymisestä ei voida tehdä, mutta tulokset nostavat näkökulman sen mahdollisuuteen. Japanin yhteiskunnan muuttuessa yhä monimuotoisemmaksi, on ”standardin japanilaisuuden” ja vahvoja rajapintoja ”meidän” ja ”heidän” välille rakentavan nihonjinron-diskurssin asemaa julkisessa keskustellussa merkityksellistä tarkastella kriittisesti. Lisäksi tutkielmassa nousee esille tarve ”kulttuurin” täsmälliselle ja kriittiselle määrittelylle Japanin tutkimuksessa.

Tutkimukseni keskittyy sovinnontekoprosessin tarkasteluun Japanin ja Etelä-Korean välillä jo kauan maiden suhteita hiertäneen lohtunaisongelman näkökulmasta. Vaikka tapahtuneista ihmisoikeusloukkauksista on aikaa jo kymmeniä vuosia, lohtunaiset alkoivat puhumaan kokemuksistaan vasta 1990-luvulla, mistä lähtien ongelma on hiertänyt aktiivisesti maiden välejä. Vielä tähänkin päivään mennessä Japanilla ja Etelä-Korealla on toisistaan poikkeavat katsantokannat sen suhteen, oliko lohtunaisjärjestelmä Japanin valtion järjestelmällisesti johtamaa seksiorjuutta vai naisten omasta vapaasta tahdosta tapahtunutta prostituutiota. Aineistonani toimii kaksi Japanin suurimpiin sanomalehtiin lukeutuvaa sanomalehteä: liberaalimpaa lähestymistapaa edustava Asahi shinbun ja konservatiivisempaa otetta edustava Yomiuri shinbun. Tutkimani aineisto levittäytyy vuoden 2015 kesäkuun alusta saman vuoden lokakuun loppuun. Vuosi 2015 merkitsi 70:ttä juhlavuotta Etelä-Korean vapautumisesta Japanin vallan alaisuudesta, minkä lisäksi samainen vuosi toimi 50:nä juhlavuotena normalisaatiosopimuksen allekirjoittamiselle maiden välillä. Hakusananani toimii lohtunais-sanaa tarkoittava japaninkielinen ianfu-termi, jonka avulla olen valinnut tutkimani artikkelit. 2000-luvulla on yhä enenevissä määrin alettu puhua "sovinnonteosta" kriisitilanteen ohittaneista maista puhuttaessa. Kuitenkaan mitään tarkkaa määritelmää tai suoranaista teoriakehystä termin ympärille ei ole vielä kehitetty. Yksi työni päämääristä onkin ensin selvittää, mitä termi "sovinnonteko" käytännössä tarkoittaa ja mistä toisista oleellisista teemoista käsite muodostuu. Yhdistelemällä kehittämääni sovinnonteko-teoriakehystä kvalitatiiviseen teorialähtöiseen sisällönanalyysiin pyrin tutkailemaan kuinka sovinnonteko-teoriakehyksestä nousevat analyysiyksiköt esiintyvät kummankin lehden lohtunaisiin keskittyvässä raportoinnissa. Selvitän myös miltä maiden välinen sovinnontekoprosessi vaikuttaa lohtunaisongelman osalta lehtien raportoinnin välityksellä saadun kuvan pohjalta, minkä lisäksi pohdin voisiko lohtunaisongelman lopullisella sopimisella todella saavuttaa vahva sovinnonteon taso maiden välille. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että sovinnonteko-konseptia tarkastelleista tutkijoista kaikilla on omat käsityksensä sen suhteen mitä termi käytännössä tarkoittaa, mutta tietyt ideakokonaisuudet nousevat esille melkein kaikkien tutkijoiden pohdinnoissa: historian ja menneisyyden vääryyksien molemminpuolinen tunnustaminen; uudet luottamuksentäytteiset, rauhaan tähtäävät suhteet ihmisten välillä; sekä vastuun ottaminen väärintekijän osalta ovat kolme pääpiirrettä, jotka ovat olennaisia sovinnonteon kannalta. Siirtymäkauden oikeus, anteeksianto ja sovinnonteon erotteleminen poliittiseen ja yksilölliseen ulottuvuuteen sekä näiden kahden eri tason näkeminen sekä prosessina että lopputulemana ovat teemoja, jotka nähdään tutkijoiden keskuudessa oleellisina vaikuttajina sovinnonteon taustalla. Japanin ja Etelä-Korean kohdalla myös ideat vahvasta ja heikosta sovinnonteosta; anteeksipyynnön tärkeydestä anteeksiannon rinnalla sekä kansalaisyhteiskunnan roolin tärkeydestä ovat asioita, jotka tulisi ehdottomasti ottaa huomioon maiden välisessä suhteidenrakennusprosessissa. Asahi pyrkii raportoinnillaan selkeästi kannattamaan ns. pro-lohtunaisongelma -puolta, joka kannattaa Etelä-Korean edustamaa käsitystä totuuden esilletuomisesta, minkä lisäksi artikkelit ovat Yomiuriin verrattuna useammin objektiivisen informatiivisia kuin raskaan mielipiteellisiä. Yomiuri toimii puolestaan konservatiivisen Japanin puolestapuhujana sekä korealaisen hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan suurena kriitikkona, joka näkee syyn lohtunaisongelman ratkaisemattomuudelle olevan Etelä-Koreassa. Monet tutkimistani analyysiyksiköistä näyttivät toteutumisensa puolelta puutteelliselta ja viittasi näin myös siihen suuntaan, ettei maiden välinen sovinnontekoprosessi näytä lohtunaisongelman osalta olevan vahvalla pohjalla. On mielestäni myös kyseenalaista väittää, että ainoastaan lohtunaisasian ratkaiseminen toisi lopullisen, vahvan sovinnonteon maiden välille, vaikka se toimisi varmasti suurena edistysaskeleena maiden välisessä suhteidenrakennusprosessissa.