Browsing by discipline "Kirkkososiologia"
Now showing items 21-40 of 59
-
(2015)Aiemmassa suomalaisessa tutkimuksessa on selvinnyt, että joka viides nainen on kokenut väkivaltaa nykyisessä parisuhteessaan. Väkivalta voi olla sosiaalista, taloudellista, henkistä, fyysistä tai seksuaalista. Naiseen kohdistuva väkivalta tapahtuu usein kotona, jolloin väkivalta yksityistyy ja jää piiloon. Naisiin kohdistuvalla väkivallalla on usein huomattavampia henkisiä kuin fyysisiä seurauksia. Tässä tutkimuksessa selvitetään suomalaisiin korkeakoulutettuihin naisiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan muotoja, yleisyyttä ja seurauksia. Suomalainen uskonnollinen kenttä on murroksessa. Samaan aikaan, kun traditioon nojaava kansankirkko menettää suosiotaan saa usko, uskonnollisuus ja henkisyys uudenlaisia muotoja. Etenkin aiemmassa kansainvälisessä tutkimuksessa on huomattu, että uskonnolla ja henkisyydellä voi olla merkittävä vaikutus ihmisen hyvinvointiin ja selviytymiseen kriisistä ja traumasta. Tässä tutkimuksessa kartoitetaan, onko usko tai henkisyys ollut naiselle voimavara väkivaltaisen parisuhteen aikana tai sen jälkeen ja millaisia muotoja usko ja henkisyys ovat saaneet. Tutkimukseen osallistui 302 korkeakoulutettua naista. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä e-lomakkeella. Kysely oli vastattavissa Suomen Akateemisten Naisten Liiton ja Tieteentekijöiden Liiton naisjäsenille. Kvantitatiivisen aineiston analyysissä käytettiin SPSS-ohjelmaa. Kyselylomakkeen avointen vastausten käsittelyssä käytettiin sisällönanalyysiä. Lisäksi tehtiin kaksi syventävää teemahaastattelua. Tutkimuksessa selvisi, että kyselyyn vastanneista yli neljännes oli joskus kokenut parisuhdeväkivaltaa. Yleisimpiä väkivallan muotoja olivat muun muassa nimittely ja vähättely, yhteisen omaisuuden tahallinen vahingoittaminen, liikkumisen estäminen, väkivallalla uhkailu, läimäisy sekä potkiminen. Taloudellinen väkivalta ja alistamisen muodot olivat korostuneita korkeakoulutettujen naisten vastauksissa. Tutkimuksessa selvisi myös, että monet naiset eivät arvioineet joitakin väkivallan muotoja, kuten kiinnipitämistä tai läimäisyä väkivaltana lainkaan. Usko ja henkisyys vaikuttivat naisiin sekä positiivisesti että negatiivisesti. Osalle usko oli voimavarana merkityksetön. Usko ja henkisyys saivat monia muotoja, ja ne olivat merkittävä voimavara suurelle osalle naisista.
-
(2019)Tässä pro -gradu tutkielmassa tutkitaan kokoomuksen ja SDP:n ennen Kataisen ja Stubbin hallituskautta tekemiä linjauksia samaa sukupuolta olevien avioliittoon, yhteisöverouudistukseen ja uskonnon opetuksen ryhmäkokojen uudistamiseen ja tehtyjen linjojen suhdetta vaalikaudella 2011-2015 tehtyihin päätöksiin. Kokoomus ja SDP toimivat vuosina 2011-2015 Suomen hallituksen päähallituspuolueina. Tutkimus keskittyy Jyrki Kataisen vuoden 2011–2014 ja Stubbin vuoden 2014–2015 hallituksen ja eduskunnan päätöksiin uskonnon opetuksen uudistamisesta, yhteisöverouudistuksesta ja samaa sukupuolta olevien avioliitosta. Tutkielmassa esitetään lakiesitysten kulku, niiden taustat puolueissa ja tehdyt päätökset. Tutkielma pyrkii avaamaan tehtyjen päätöksien taustoja. Tutkimuksessa käy ilmi, että kummallakaan päähallituspuolueella ei ollut merkittäviä linjoja kirkkoa koskevista asioista ennen hallituskautta, mutta puolueet esittivät hallituksessa kahta kirkkoon suuresti vaikuttavaa asiaa: yhteisöverouudistusta ja uskonnon opetuksen ryhmäkokojen uudistamista. Yhteisöverouudistus toteutettiin vaalikauden aikana, mutta esitys uskonnon opetuksen ryhmäkokojen uudistamisesta raukesi perustuslakivaliokuntaan. Samaa sukupuolta olevien avioliitto eteni hallituskauden aikana kansalaisaloitteen muodossa ja aloite hyväksyttiin. Molemmat päähallituspuolueet kokoomus ja SDP kannattivat aloitetta, vaikka se ei ollut osa hallitusohjelmaa. Tutkielma pyrkii avaamaan suomalaisen yhteiskunnan politiikan ja uskonnon sekä kirkon ja valtion jännittynyttä ja monenkeskistä suhdetta ja avaa poliittisten puolueiden suhdetta Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon. Tutkielmassa Suomen evankelisluterilainen kirkko nähdään myös aktiivisena yhteiskunnallisena toimijana.
-
(2010)Tutkin tässä tutkielmassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon maahanmuuttajatyöntekijöiden uskontoteologiaa. Maahanmuuttajatyöntekijät ovat koulutukseltaan pappeja ja diakoniatyöntekijöitä. Uskontoteologia taas käsittelee sitä, miten maailman uskonnollinen moninaisuus hahmottuu tietyn uskonnon näkökulmasta. Tarkastelen uskontoteologiaa kristillisen pelastusopin näkökulmasta, koska oppi on keskeinen sekä luterilaisessa perinteessä että uskontoteologian teoreettisessa keskustelussa. Keräsin tutkimusaineiston sähköisen kyselyn avulla marraskuussa 2009. Kysely sisälsi 12 avointa kysymystä sekä monivalintatehtäviä. Kyselyyn vastasi 45 kirkon maahanmuuttajatyöntekijää. Analysoin aineiston laadullisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimusaineisto kertoi monipuolisesti kirkon maahanmuuttajatyöstä. Työssä tavattiin monien uskontojen edustajia ja sitä toteutettiin eri tavoin seurakuntatyöstä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Työ koettiin hyvin käytännönläheiseksi. Pelastusta pohdittiin, mutta se ei useinkaan ollut keskustelunaiheena. Opillinen keskustelu nähtiin helpompana maahanmuuttajien kuin uskontokriittisten suomalaisten kanssa. Pelastusta pidettiin kuitenkin tärkeänä kristillisenä oppina. Opin koettiin olevan merkittävä sekä tämän- että tuonpuolisen elämän kannalta. Vastaajien näkemykset pelastumisen tavoista mukailivat luterilaista oppia, joskin erilaisia tulkintojakin esiintyi. Maailman uskonnollista moninaisuutta selitettiin ihmisen tai Jumalan ominaisuuksiin tai historiallisiin tekijöiden vedoten. Osa vastaajista näki pelastuksen mahdollisena myös kristinuskon ulkopuolella, osa ei. Joidenkin mukaan pelastus toteutuu eri tavalla tai vain osittain muissa uskonnoissa. Sekä muiden uskontojen edustajiin että uskonnottomiin ja ateisteihin haluttiin suhtautua kunnioittavasti ja rakastavasti. Oman vakaumuksen vaaliminen koettiin tärkeänä. Kristinuskoa haluttiin tuoda esiin sopivaksi katsotuissa tilanteissa ja tasa-arvoisessa vuoropuhelussa. Kiteytin kirkon maahanmuuttajatyöntekijöiden näkemykset pelastuksen tarpeesta ja mahdollisuudesta yhteys-käsitteen ympärille. Vastaajat näkivät ihmisen kaipaavan pelastusta erosta takaisin yhteyteen itsensä, muiden ihmisten ja Jumalan kanssa. Tätä prosessia kuvattiin erilaisin termein, esimerkiksi puhumalla Jeesuksesta tai mielenrauhasta. Lähes kaikki vastaajat korostivat ennemmin ihmisten kuin uskontojen kohtaamista. Niin taivasta kuin pääsemistä tärkeämpänä näyttäytyi yhteinen matkanteko.
-
(2018)Tutkimukseni tavoite on selvittää istuvien puolueiden näkemykset evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon osuuteen yhteisöverosta sekä uskonnollisten yhdyskuntien valtionavustukseen vuosina 2003–2013. Kiinnitän huomiota myös siihen, mitä heidän suhtautumisensa kertoo laajemmin heidän linjastaan kirkkoon sekä uskonnollisiin yhdyskuntiin. Kirkko sai osuuden yhteisöverosta vuoteen 2016 korvauksena tekemästään yhteiskunnallisesta työstä. Tämä lakisääteinen, yhteiskunnallinen työ käsitti hautaustoimen, kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten ja esineistön ylläpidon ja väestökirjanpitotehtävät. Olen rajannut tutkimukseni uskonnonvapauslain muuttumisesta vuonna 2003 hallituksen pyyntöön vuonna 2013 tehdä selvitys vaihtoehtoisista tavoista korvata kirkon tekemä yhteiskunnallinen työ kirkolle. Tutkimusaineistoni koostuu puolueiden virallisista lausumista, kunta-, eduskunta- ja seurakuntaohjelmista, puoluekokouspöytäkirjoista ja aloitteista sekä periaate- ja tavoiteohjelmista sekä mahdollisista muista ohjelmista, linjauksista ja lehtileikkeistä, joissa tutkimusaihettani käsitellään. Lehtileikkeillä tarkoitan tässä puolueiden omia puoluelehtiä sekä Kirkon tiedotuskeskuksen arkistosta löytyneitä lehtiartikkeleita. Teoriataustani on modernisaatio ja fokukseni kirkon ja valtion suhteet. Tutkimusmenetelmänä käytän kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Kaikki puolueet tunnustivat evankelisen kirkon aseman olevan vahva yhteiskunnassa. Kansankirkon asema kuitenkin erotti puolueiden näkemyksiä. Poliittiseen oikeistoon ja keskustaan kuuluvat puolueet kokivat kirkon aseman ja yhteisöveron oikeutetuksi. Tässä kuitenkin poikkeuksena Ruotsalainen Kansanpuolue, jonka identiteetti on liberalismi ja joka on kriittisen hyväksyvä kirkon suhteen. Vasemmistoon kuuluvista Vasemmistoliitto ja Vihreä Liitto kannattivat kirkon ja valtion erottamista ja yhteisöverokorvauksen poistamista epäoikeudenmukaisena lähinnä muiden uskonnollisten yhteisöjen ja yhteisöveron maksajien tähden. Suomen sosiaalidemokraattisen puolueen näkemys sopeutui kunkin aikakauden yhteiskunnallisen olosuhteen ja poliittisen tilanteen mukaan. Kaikki puolueet hyväksyivät uskonnollisten yhdyskuntien valtionavustuksen. Toinen aineistosta noussut teema oli kirkko yhteistyökumppanina. Poliittisen oikeiston ja keskustan mukaan kirkko oli valtion yhteistyökumppani ja yhteiskunnan moraalin perusta. Kirkon vaikuttamisen nähtiin tulevan historiasta sen edustamien arvojen, kasvatuksen, opetuksen ja yhteiskunnallisesta vaikuttavan työn kautta. Ne puolueet, jotka eivät kirkon yhteiskunnallista roolia sellaisenaan täysin hyväksyneet, näkivät kirkon osittain vanhanaikaisena ja sen aseman epäoikeudenmukaisena. Näiden puolueiden arvot olivat lähempänä liberaaleja ja moderneja arvoja kuin traditionaalisia. Kirkon yhteisövero-osuutta käsiteltiin sekä puhtaasti lainsäädännöllisenä ja taloudellisena asiana että myös periaatteellisena. Suhtautuminen kirkkoon ja yhteisöveroon nousi puolueen omasta taustasta, ideologiasta että päämääristä käsin. Modernisaation vaikutukset näkyvät suomalaisessa yhteiskunnassa. Valtio pyrkii olemaan uskonnon suhteen neutraali. Uskonnon yhteiskunnallinen merkitys on vähentynyt, vaikka ei kokonaan poistunut. Liberaalit arvot, monikulttuurisuus ja muuttuva ajattelu haastavat traditionaalista ajattelua ja kirkon asemaa. Kirkko ei enää hoida sellaisia aloja, joita se on ennen hoitanut. Vaikka tutkimuksessani moni puolue suhtautui myötämielisesti moniarvoisuuteen, niin Vihreä Liitto oli ainoa, joka suoranaisesti halusi muuttaa kirkkoa. Oikeisto- ja keskusta puolueet tunnustivat kirkon oman sanoman, kuten myös SDP. Vasemmistoliitto halusi olla uskonnon suhteen neutraali.
-
(2015)Tutkimukseni tavoitteena on tuoda esille diakoniatyöntekijöiden kokemuksia työyhteisöstään ja työstään. Tutkimuskysymykseni on: Millaisia kokemuksia diakoniatyöntekijöillä on työnsä arvostuksesta, roolistaan ja paikastaan työyhteisössä? Tutkimusaineistoni keräsin tekemällä ryhmähaastattelut kolmelle diakoniatyöntiimille ja suoritin ne teemahaastatteluina talvella 2014–2015. Tutkimukseni on laadullinen ja aineistolähtöinen. Organisoitu seurakuntadiakonia käynnistyi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vuonna 1892 ja on 2000-luvulla yksi suomalaisten suurimmista syistä kuulua kirkkoon. Kirkon diakoniatyöstä on tullut 1990-luvun laman jälkeen yhteiskunnan palveluiden paikkaaja ja viimeinen avuntarjoaja hädänalaisille ihmisille. Diakonian paikka kirkossa on muutoksessa. Diakonian viran pakollisuuden poistamisesta seurakunnista on käyty keskustelua. Kirkossa ollaan myös kehittämässä uutta hengellistä diakonivirkaa, joka lisäisi monien työntekijöiden hallinnollista edustuksellisuutta kirkossa ja toisi uusia työtehtäviä. Tulosteni perusteella diakonit pelkäävät uuden diakoniviran tekevän diakoneista pappien kiireapulaisia ja vievän aikaa tärkeältä asiakastyöltä. Osa haastatelluista toivoo diakoniviran parantavan diakoniatyöntekijöiden mahdollisuuksia osallistua kirkon päätöksentekoon. Työyhteisöissä on paljon tietämättömyyttä diakoniatyön sisällöstä. Syitä tiedon puutteeseen on muun muassa diakonien laaja ja rajaamaton työrooli sekä asiakastyön vaatima vaitiolovelvollisuus. Työn rajattomuus vaikeuttaa sen sisällöstä kertomista ja muovaa työyhteisön käsitystä kaikenkattavasta diakoniasta. Diakonien kokemus on, että heidän oletetaan viimeistään tietävän tai osaavan auttaa työkavereita. Diakoniatyö vaikuttaa olevan sekä yhteiskunnassa että seurakunnan työyhteisössä viimeinen luukku, josta pyydetään apua. Diakonit ovat arvostettuja kumppaneita työyhteisössä ja heitä pyydetään usein yhteistyöhön muiden kanssa. Tulokseni osoittavat kuitenkin, että diakoniatyö ja sen asiakkaat eriytyvät muusta seurakunnan toiminnasta samalla kun diakoniatyöntekijöiden läsnäolo muilla kirkon työaloilla, kuten jumalanpalvelus- ja rippikoulutyössä, lisääntyy. Tutkimukseni mukaan kaikilla tiimeillä on hyvät suhteet seurakuntiensa luottamushenkilöihin ja eniten negatiivisia kokemuksia heillä on ollut pappien kanssa. Ongelmia on ilmennyt myös työajattomien ja työajallista työtä tekevien välillä. Diakonien mukaan työyhteisöongelmat olivat kuitenkin vähentyneet aiempiin vuosikymmeniin verrattuna.
-
"Kirkon sanoma on Jumala ja ihminen" : Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispojen suhde mediaan (2018)Tutkimus selvittää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja median suhdetta piispojen näkökulmasta. Tutkimus on laadullinen, jonka aineistona ovat kirkon piispojen haastattelut. Tutkimuksen 11 haastattelua tehtiin vuosina 2015–2016. Tutkimuksen metodina on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Uskonnon mediatisaatio -teoria tarjoaa näkökulman tarkastella institutionaalisen uskonnon ja muuttuneen uskonnollisuuden sekä uskonnon mediatisaation väliseen suhteeseen erityisesti suomalaisessa yhteiskunnassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon näkökulmasta. Uskonnon ja median välinen vuorovaikutus linkittyy yhteiskunnassa muihin sosiaalisiin ja kulttuurisiin prosesseihin ja on ilmiönä hyvin kompleksinen. Suomalainen yhteiskunta täyttää kaikki tekijät suhteessa uskonnollisuuteen ja mediaan, jotta uskonnon mediatisaatiota voidaan havaita. Piispojen rooli suhteessa mediaan määrittyi piispojen joukon muutoksen kautta. Muutos piispojen yhteisessä viestinnässä heijasteli kirkon sisäistä ristiriitaisuutta ja yhteiskunnan muutoksia. Mediahuomion kohteeksi erottui piispojen joukosta arkkipiispa ja Helsingin piispa. Kirkko profiloituu mediassa suurilta osin piispojen kautta. Tämän vuoksi moniäänisyys on suuri muutos piispojen viestinnässä. Kirkon ja median suhteessa media toimi joko kirkkoa hajottavana tekijänä tai kirkkoa yhteiskunnassa tukevana tekijänä. Median kirkkoa hajottava toiminta aiheutui lähinnä median talouden ehdoilla toimimisesta, minkä tuloksena media lähestyi kirkkoa kielteisten asioiden kautta. Uskonnon mediatisaatiota heikosti tukevaa oli, että median ja kirkon välillä oli erikoiskysymyksiä, joissa kirkko kuvattiin muuta yhteiskuntaa suvaitsemattomampana. Media pyrki näissä kysymyksissä modernisoimaan kirkkoa. Kirkkoa tukevia mediamuotoja olivat sosiaalinen media ja paikallinen media. Kirkko profiloitui mediassa julkisessa keskustelussa myönteisellä tavalla. Aineisto ilmensi hyvin heikosti uskonnon mediatisaatiota, mutta teoria nosti esiin oleellisia huomioita kirkon viestinnästä ja kirkon ja median suhteesta. Kirkko näyttäytyy aineiston kautta yhteiskuntaan vahvasti kiinnittyneenä instituutiona.
-
(2014)Nuoret ja nuoret aikuiset ovat kirkon kriittisin ja merkittävin jäsenryhmä, joka tällä hetkellä katoaa kirkon jäsenyydestä ja vaikutuspiiristä. Monet heistä eivät lähtökohtaisesti tunne tarvetta osallistua kirkon toimintaan tai kirkon yhteyteen. Suomalainen yhteiskunta muuttuu yhä monimuotoisemmaksi. Suomen väestöstä kuitenkin edelleen noin 75 % kuuluu Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Seurakuntalaisten ja median keskuudessa kysytään usein, voiko kirkko huonosti. Onko seurakuntalaisilla, erityisesti nuorilla ja nuorilla aikuisilla, tänä päivänä aikaisempaa enemmän perusteltuja syitä olla vieraantuneita kirkosta? Onko myös kyse tämän päivän modernista ilmiöstä? Tutkielmassa selvitettiin, voisivatko uusi media, internet ja sosiaalisen median kautta tapahtuva vuoropuhelu tarjota kirkolle uusia mahdollisuuksia kirkon sanoman rakentamiseksi ja levittämiseksi sekä nuorten ja nuorten aikuisten tavoittamiseksi jatkuvan muutoksen keskellä. Dialogissa kirkon uusi rooli yhdistää turvallisen yhdessätekemisen, opit lähimmäisenrakkaudesta, kuuntelusta ja auttamisesta uudeksi vuoropuheluksi. Sanoma kommunikoidaan tämän päivän uudella teknologialla kaikille. Pro gradu-tutkielmani tarkoituksena oli myös selvittää, toimivatko uusi dialogi ja sosiaalisen median yhä vahvempi mukaanotto nuorten ja nuorten aikuisten uutena tavoittajana ja sitouttajana kirkkoon. Tätä tutkielmaa on tehty haastattelemalla kirkon ja kirkon piirissä toimivien organisaatioiden työntekijöitä heidän kokemuksistaan nuorten ja nuorten aikuisten osallistamisesta ja sitouttamisesta. Työntekijöiden valitseminen haastattelujen kohderyhmäksi on perusteltavissa siksi, että he ovat etuoikeutetussa asemassa tavoittamaan nuoret ja nuoret aikuiset. Kvalitatiivisen tutkimukseni haastattelumenetelmänä käytin teemahaastattelua. Aineiston analyysin työkaluna tutkimuksessani on sisällönanalyysi. Se voidaan ymmärtää joko yksittäisenä metodina tai väljänä metodisena tulkintakehyksenä aineistolle. Analyysissa hyödynnettiin muun muassa Campbellin ja Baumanin esittämiä teorioita ja malleja. Tutkielman tekijälle on syntynyt haastattelujen perusteella vahva näkemys siitä, että pelkkä sosiaaliseen mediaan pohjautuva avoin vuoropuhelu ei tule riittämään kirkon ja nuorten ja nuorten aikuisten yhteistyön ja riittävän jäsenyyden turvaamiseksi. Nuoret ja nuoret aikuiset haluavat turvaa ja varmuutta omaan elämäänsä muuttuvassa maailmassa. Nuoret hakevat vastauksia koko elämälleen, sen tarkoitukselle, omalle paikalleen maailmassa, omaan koulutusvalintaan ja työuraan. Johtopäätöksenä tutkielmassa ehdotetaan kirkolle uusia tapoja toimia nuorten ja nuorten aikuisten vuoropuhelijana ja voimaannuttajana. Näissä kohtaamisissa kirkko voi yhdistää toimintaansa kaikki mobiiliteknologian, internetin ja sosiaalisen median tarjoamat palvelut. Tämä ei vielä riitä, vaan mukaan on saatava uudenlaista tiedolla johtamista, jonka perustan muodostavat yhdessä rakentaminen ja osallistaminen. Teknologisen kehittymisen kiinnijuokseminen ei riitä, vaan kirkon on myös tarjottava lisä-arvoa, jotta uudet potentiaaliset jäsenet tavoitetaan ja saadaan mukaan kirkon toimintaan. Nuorten ja nuorten aikuisten aito kuuntelu on peruslähtökohta heidän sitouttamiselleen kirkkoon. Arvostus ja kunnioitus nuorten esittämiä mielipiteitä ja ehdotuksia kohtaan kuuluvat aitoon kuunteluun. Nuorten mukaan ottaminen ja luottamus kirkkoon vahvistuu läpinäkyvän toiminnan avulla. Nuorten mukaanotto muuttuu yhdessä rakentamiseksi, kun heidän kannanottonsa otetaan huomioon kirkon käytäntöjä, sanomaa ja viestintää kehitettäessä. Yhdessä rakentaminen edellyttää kuuntelua, kunnioitusta ja luottamusta, mutta sen tulee perustua yhteisesti sovittuihin tapoihin toimia. Jokaisella ihmisellä on perustarve saada vaikuttaa ja tarve tuntea, että hänet halutaan mukaan. Yhteistä tavoitetilaa rakennettaessa on peruslähtökohdaksi otettava kirkon ydinsanoma ja sen vieminen eteenpäin. Vaikka kirkko modernisoituu ja se on avoin uusille muutoksille, voidaan kristillinen sanoma ja lähimmäisen rakkauden ydinoppi säilyttää. Kirkon on perusteltua luoda viestintästrategia, joka mahdollistaa ja vahvistaa kirkon uutta dialogia. Viestinnässä tulee kertoa onnistumisista. Tämän dialogin ja viestinnän onnistuminen edellyttää nykyisten ja tulevien sosiaalisen median tekniikoiden hallitsemista ja käyttämistä. Tämä taas edellyttää lisää koulutusta sekä tekniikoiden että dialogin osalta. Kirkon mahdollisuus toimia jokaisen turvaverkkona jatkuvan muutoksen keskellä on kirkolle suuri voimavara ja mahdollisuus, josta on viestittävä ja joka on vietävä käytäntöön. Jo menossa olevia menestyneitä uudistamishankkeita ja projekteja tulee edelleen kehittää ja koordinoida kirkon johtotasolla vaikuttavuuden turvaamiseksi. Uudistustyö edellyttää myös kirkolta positiivista kokonaisasennetta, jotta esimerkiksi virtuaaliseurakunnat ja virtuaalikirkot hyväksytään. On perusteltua ottaa käyttöön uusia johtamistekniikoita, uutta tiedolla johtamista ja sosiaalisen median välineitä, jotta yhä varmemmin ja paremmin voidaan noudattaa lähetyskäskyn ydinsanomaa: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.
-
(2015)Tässä tutkimuksessa tutkittiin kirkon työntekijöitä seurakuntalaisen jäsenyyden vahvistajina, asiakkuusajattelun näkökulmasta katsottuna. Tutkimukseen valitut työntekijäryhmät olivat kirkkoherrat, papit, kanttorit, sihteerit, nuoriso- ja diakoniatyöntekijät sekä suntio/vahtimestarit. Tutkimusaineisto (N= 137) kerättiin tammikuussa 2014. Tutkimusmenetelmä oli kvantitatiivinen. Työntekijöiden asiakaslähtöisyyttä selvitettiin pääosin asenneväittämien (65 kpl) avulla. Kyselylomakkeessa oli myös kaksi avointa kysymystä. Kyselyn vastausprosentti oli 26. Saatuja tuloksia tarkasteltiin kirkon toimintaa vuoteen 2020 luotsaavaan Kohtaamisen kirkko -asiakirjan ydinkohtien pohjalta. Faktorianalyysin perusteella syntyi seitsemän ulottuvuutta. Neljä ulottuvuuksista kuvasi jäsenyyden vahvistamisen ydinkeinoja. Näitä olivat yleinen jäsentietoisuuden lisääminen, henkilökohtaisen työpanoksen tuomat mahdollisuudet, hyvin organisoidun työyhteisön sekä tietotekniikan keinojen mahdollisuudet. Muita faktoreita olivat asiakasajattelun eli asiakaslähtöisyyden faktori, seurakunnan palvelut sekä muuttuva jäsenyys -nimellä nimetty faktori. Tutkimustulosten mukaan kirkon työntekijät kautta linjan pitävät erittäin tärkeänä jäsentietoisuuden yleistä lisäämistä. Painotuserojen avulla työntekijät voidaan jakaa neljään eri jäsenyydenvahvistajatyyppiin. Näitä ovat organisoidun työyhteisön voimaan luottavat tasaisesti kaikkiin keinoihin luottavat sekä heikosti työyhteisön voimaan uskovat. Lisäksi löytyi pieni vastarannankiiskien -ryhmä, joka suhtautuu jäsenyyden vahvistamisen mahdollisuuksiin epäillen. Jotta Kohtaamisen kirkko toiminnan ohjauksen tavoitteet toteutuisivat, asiakkuusajattelun näkökulmasta katsottuna, kirkon jäsenyyden vahvistamisessa tulisi keskittyä tämän tutkimuksen tulosten mukaan erityisesti kolmen asiaan. Näitä ovat seurakuntalaisten tarpeitten ja toiveiden systemaattinen kuuleminen palaute- ja jäsenkuulemistyökalujen avulla. Samoin henkilökunnan tavoitteisiin ja palkitsemisjärjestelmiin tulisi sisällyttää osuus, jossa huomioidaan jäsenyyden vahvistamisen osa-alue. Koska seurakuntalaiset eivät löydä tietään kirkonmäelle, tulee seurakunnissa kiinnittää huomiota jalkautumiseen sinne, missä ihmiset jo ovat ja luonnollisesti liikkuvat. Olla lähellä ja kohdata asiakkaita eli seurakuntalaisia.
-
(2016)Tämä tutkimus käsittelee Helsingin seurakuntayhtymän työntekijöiden näkökulmia nuorten aikuisten kohtaamiseen. Näiden näkökulmien kautta avataan Suomen evankelisluterilaisen kirkon ja myöhäismodernin yhteiskunnan suhdetta. Analyysin näkökulma on laadullinen, mutta tutkimustuloksia alustetaan ja niitä peilataan ajankohtaiseen ja klassiseen sosiologiseen tutkimukseen. Aiheen ymmärtämisen kannalta on tärkeää hahmottaa kirkon muuttuva yhteiskunnallinen asema ja sen taustalla vaikuttavat tekijät. Historian vaikutus on selkesäti nähtävissä 2010-luvun uskonnollisuudessa. Reformaatiosta alkanut individualismikehitys sekä samanaikaisesti tapahtunut teollistuminen ja myöhemmin informaatioyhteiskunnan kehitys ovat muokanneet kirkon asemaa ja uskonnollista maisemaa. Suomessa uskonnollista kenttää määrittävät erityisesti kirkon autoritatiivisen roolin väheneminen ja yksilöllisen uskonnollisen valinnan lisääntyminen. Tämä näkyy muun muassa kirkosta eroamisen yleistymisenä. Tutkimuksen aiheen kannalta huomionarvoista on se, että suurin kirkosta eroava ikäryhmä ovat juuri nuoret aikuiset. Tutkimuksessa käytettävä aineisto on kerätty Helsingin seurakuntayhtymän työntekijöiltä e-lomakkeella, joka välitettiin heille sähköpostitse. Vastaaminen oli mahdollista kaikille, joilla oli tutkimushetkellä käytössään seurakuntayhtymän sähköposti. Vastauksia kertyi noin 70 kappaletta ja niitä tuli sekä paikallisseurakunnista että yhteisistä työmuodoista. Aineiston pohjalta voidaan todeta, että Helsingin seurakuntayhtymän työntekijät pitävät nuorten aikuisten kohtaamista kirkossa tärkeänä. Nuorten aikuisten vähäinen osallistuminen kirkon toimintaaan ja toisaalta heidän roolinsa uskonnollisen perinteen eteenpäin välittäjinä tiedostetaan. Monet tutkimuskyselyyn vastanneista toivoivat kirkolta nuorten aikuisten parissa tehtävän työn merkittävää kehittämistä sekä sisällön että toteutustapojen suhteen. Toisaalta monet tiedostivat myös sen, että aiempien vuosikymmenten kaltaista kansankirkkoa tuskin tullaan enää näkemään. Aineiston analyysi paljastaa, että työntekijät uskovat kirkon työn olevan merkittävää yhä 2010-luvullakin. He ajattalevat, että kirkolla on annettavaa myös nuorille aikuisille. Tämä kokemus on syntynyt erityisesti kohtaamisissa elämän kriiseissä ja taitekohdissa. Toisaalta vastaajat toivat esiin huolen nuorten aikuisten toiminnan riittämättömyydestä ja sen puutteellisesta tavoittavuudesta vastaamisajankohtana. Ohjenuorana nuorten aikuisten parissa tehtävän työn kehittämiselle voidaan aineiston pohjalta pitää pyrkimystä tasavertaiseen ja nuorten aikuisten arkielämässä tapahtuvaan kohtaamiseen. Työntekijät uskovat, että kuuntelevuudella ja molemminpuolisella arvostuksella voidaan päästä kohti horisontaalista yhteyttä. Tämä vaatii kirkolta oman hengellisen identiteetin vahvaa ymmärrystä. Työntekijät kaipaavatkin kirkolta autenttisuutta; kirkon hengellistä pohjaa ei tulisi heidän mielestään unohtaa, vaan sen tulisi edelleen toimia pohjana toiminnan kehittämiselle.
-
(2017)Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella elämäntaidon valmentajien omakohtaisia muutoskokemuksia suhteessa itseen, toisiin ja henkisyyteen elämäntaitojen opiskelun myötä. Muutoskokemusten tutkiminen jakautuu kahteen tutkimuskysymykseen seuraavasti: 1)Miten elämäntaidon valmentajien kokemus elämästään on muuttunut? 2) Mitkä elämäntaidot ovat mahdollistaneet muutoksen? Tutkimusaineisto koostuu kymmenestä haastattelusta. Haastateltavat ovat Elämäntaidon valmennusakatemian koulutuksesta valmistuneita elämäntaidon valmentajia. Aineisto analysoidaan narratiivisella tutkimusmetodilla, käyttäen aluksi holistista lähestymistapaa. Tämän jälkeen aineistoa tarkastellaan teema kerrallaan. Analyysissä luottamuksesta muodostuu keskeisin tutkimusaineistoa jäsentävä tekijä. Sen perusteella syntyy kolme toisistaan poikkeavaa ryhmää, jotka nimetään Etsijöiksi, Aidoiksi ja Oppijoiksi. Oppijoiden suhde sekä henkisyyteen että itseen on luottava. Aidot suhtautuvat henkisyyteen luottavaisesti, mutta suhde itseen on varsinkin alkuvaiheessa etsivä ja kyselevä. Sen sijaan Etsijöiden suhde sekä itseen että henkisyyteen on kaipaava ja etsivä. Lopputuloksena syntyy kolme erilaista tyyppitarinaa, jotka kuvaavat henkilöiden muutosta. Etsijät oppivat kuuntelemista ja vuorovaikutustaitoja. He löytävät henkisyyttä omasta sisimmästään. Haastatteluhetkellä he pohtivat omaa identiteettiään ja opettelevat sietämään omaa keskeneräisyyttään. Aidot löytävät koulutuksessa oman autenttisen itsensä, oman identiteettinsä. Sen myötä he antavat enemmän tilaa läheisilleen ja kykenevät hyväksymään myös heidät sellaisina kuin he ovat. Aidot ovat luottaneet korkeampaan voimaan aina, kukin omalla tavallaan, mutta koulutuksen myötä henkisyydestä tulee vapautuneempaa ja innostavampaa. Oppijat oppivat tiedostamaan ja reflektoimaan omaa toimintaansa. He oppivat nöyryyttä, armollisuutta ja irtipäästämistä. Enneagrammi auttaa heitä ymmärtämään syvällisemmin muita, erilaisia ihmisiä. Oppijat ovat luottaneet henkisyyteen ja elämään aina. Kaikkien tutkittavien suhtautuminen muihin ihmisiin on muuttunut kuuntelevammaksi ja ymmärtävämmäksi. Samoin kaikki tutkittavat ymmärtävät itseään ja omaa toimintaansa aikaisempaa paremmin. Haastateltavien kertomien esimerkkitarinoiden pohjalta muodostuu yksittäisen tilanteen muutosprosessin kuvaus, jonka keskeiset vaiheet ovat 1) Havahtuminen 2) Tilanteen tiedostaminen 3) Hyväksyminen 4) Ymmärtäminen 5) Tulkinnan valitseminen ja 6) Valittu toimiminen. Nämä kuusi elämäntaitoa mahdollistavat pitkälti tutkittavien henkilöiden muutoksen. Luottamuksen rooli tutkittavien henkilökohtaisessa muutoksessa on kahtalainen. Ensinnäkin uuteen uskaltautuminen ja muutos edellyttävät jonkintasoista luottamusta sekä omaan itseen että itsen ulkopuolelle; toisiin ihmisiin ja henkisyyteen. Tällöin luottamus toimii mahdollistajana. Toisaalta kasvava luottamus on myös muutos itsessään.
-
(2017)Tutkimuksessa selvitetään, millainen kokemus konfirmaatiomessu on ja mitkä tekijät koetaan merkityksellisinä konfirmaatiomessussa. Lisäksi arvioidaan niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat konfirmaatiossa koettuun merkityksellisyyteen sekä siihen, missä määrin konfirmaatiokävijä arvioi uskonsa tai suhteensa kirkkoon vahvistuneen. Tutkimuksen aineistona on kesällä 2015 toteutettu kysely, johon osallistuivat Helsingin ja Vantaan alueen kirkoissa konfirmaatiomessuihin osallistuneet. Tutkimus on määrällinen ja aineistoa analysoidaan tilastollisin menetelmin. Tutkimuksessa oli mukana 25 eri konfirmaatiomessua ja yhteensä 1345 vastaajaa. Tutkimuksessa osoitetaan konfirmaatiomessun olevan myönteinen ja merkityksellinen kokemus suurimmalle osalle siihen osallistuvista. Tutkittujen messujen välillä oli pieniä eroja sen suhteen, kuinka tyytyväisiä messuun oltiin. Sen sijaan muiden tutkittujen kysymysten välillä ei ollut eroja sen suhteen, missä messussa vastaaja oli lomakkeensa täyttänyt. Tämä osoittaa, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon konfirmaatiomessut ovat niin tasalaatuisia, etteivät mahdolliset laatuerot aiheuta havaittavia eroja messukokemuksessa. Mahdolliset erot messukokemuksissa johtuvat muista kuin laatueroista messujen välillä. Vastaajat pitivät konfirmaatiomessussa merkityksellisimpinä sellaisia asioita, joihin liittyy sosiaalisuutta. Esimerkiksi nuorten läsnäolo ja yleinen tunnelma messussa koettiin erittäin merkityksellisinä. Sen sijaan jumalanpalvelukselle tyypilliset elementit kuten saarna tai rippi oli koettu varsin vähän merkityksellisenä. Konfirmaatiomessun ja jumalanpalvelusten yleensä merkityksellisenä pitämiseen vaikuttivat varsin erilaiset asiat. Sosiaaliset tekijät vaikuttavat eniten konfirmaation kokonaismerkityksellisyyden kokemiseen, kun taas jumalanpalvelusten yleensä merkityksellisenä pitämiseen vaikuttavat vastaajan kirkkomyönteisyys ja jumalanpalvelukseen tyypillisesti liittyvien elementtien kuten saarnan ja ripin arvostaminen. Vaikka konfirmaatiomessukokemukseen vaikuttavat eniten sosiaaliset tekijät ja niiden merkityksellisenä pitäminen, sosiaaliset tekijät eivät vaikuta jumalanpalvelusten yleensä merkityksellisenä pitämiseen, jos ihminen ei muuten arvosta kirkkoa tai jumalanpalvelusta. Sosiaaliset tekijät eivät edesauta myöskään uskon tai kirkkosuhteen vahvistumista. Tämän tutkimuksen sekä aikaisempien tutkimustulosten perusteella näyttää siltä, että varhaisella uskontokasvatuksella on suurin vaikutus siihen, millaisena jumalanpalvelukset kokee, eikä myöhemmillä kokemuksilla ole enää vastaavaa vaikutusta.
-
(2019)Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen, kuinka pääkaupunkiseudun elintarvikeavun muuttamisesta osallistaviksi yhteisöruokailuiksi keskustellaan Helsingin Sanomien ja Ylen uutisten yhteydessä käydyissä verkkokeskusteluissa vuosina 2017-2018. Elintarvikeapu on lähtökohtaisesti kolmannen sektorin ja seurakuntien järjestämää hävikkiruoan ilmaisjakelua, jonka tarkoitus on auttaa vähävaraisia ihmisiä. Elintarvikeapu on tähän asti järjestetty pääosin niin kutsutuissa leipäjonoissa, jotka saattavat pääkaupunkiseudulla olla useita kilometrejä pitkiä. Aiemman tutkimuksen perusteella leipäjonoihin turvautuvilla ihmisillä huono-osaisuus on yleensä kasautunut useammalle elämän osa-alueelle. Leipäjonoista saatu apu lievittää ongelmia tilapäisesti, mutta ei poista huono-osaisuutta. Elintarvikeapua on viime vuosina pyritty kehittämään osallistaviksi yhteisöruokailuiksi, jotta apu vastaisi myös vastaanottajien sosiaalisiin tarpeisiin. Tutkielmassani tarkastelen, kuinka verkkokeskustelijat konstruoivat osallisuuden ja yhteisöllisyyden elintarvikeavussa sekularisoituneeksi mielletyssä hyvinvointivaltiokontekstissa. Pro gradu -tutkielmani on laadullinen tutkimus ja metodina käytän diskurssianalyysia. Keskeisimmät tutkimusaineistosta esiin nousevat diskurssit ovat Nöyryytetyt-, Hylätyt kansalaisemme- ja Hyysääjävaltio-diskurssit. Diskurssien nimet kuvaavat diskurssien asemoitumista ja suhdetta elintarvikeavussa käyviin ihmisiin ja hyvinvointivaltioon. Diskurssit heijastelevat yhteiskunnassa vallitsevia arvoja, ideologioita ja hierarkkisia valta-asetelmia. Niiden kautta voidaan tarkastella, kuinka yhteisöruokailuista ja hyvinvointivaltiosta keskustellaan ajankohtaisessa kasalaiskeskustelussa. Diskurssit muodostavat keskenään erilaisia käsityksiä ja kuvauksia maailmasta, eli representaatioita. Keskeisimmät diskurssien konstruoimat representaatiot ovat hyvinvointivaltio, elintarvikeapu, köyhyys, kirkko, sekä osallisuus ja yhteisöllisyys elintarvikeavussa. Osallisuus ja yhteisöllisyys näyttäytyvät diskurssien kautta mielenkiintoisesti joko vallankäytön välineinä tai hyvinvoinnin lähteinä ja sen tuottamisen tapoina. Myös hyvinvointivaltioon suhtaudutaan eri tavoin siitä riippuen, koetaanko hyvinvointivaltion rakenteet ja mekanismit perusturvan kannalta riittämättömiksi vai liian laajoiksi ja kansalaisia passivoiviksi. Keskustelu elintarvikeavusta ja sen uudistamisesta on varsin polarisoitunutta ja assosioituu erilaisiin käsityksiin hyvinvointivaltion arvoista, tavoitteista ja hyvinvoinnin tuottamisen tavoista.
-
(2019)Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää kirkon nuorisotyönohjaajien käsityksiä kristillisestä kasvatuksesta. Tutkimusmenetelmäksi valittiin laadullinen keskustelututkimus, jonka tutkimusaineisto kerättiin nuorisotyönohjaajien käymistä vapaamuotoisista ryhmäkeskusteluista vuosina 2015 - 2016. Keskusteluihin osallistui neljä ryhmää eri puolilta Suomea. Keskustelujen aiheena oli Mitä on kristillinen kasvatus? Keskusteluissa hyödynnettiin vapaamuotoisen keskustelun lisäksi aiheeseen liittyviä asenneväittämiä, jotka oli laadittu kirkon nuorisotyöhön liittyvien kehittämisasiakirjojen perusteella. Keskusteluun liittyvä tutkimusaineisto luokiteltiin ja analysoitiin niin, että ensimmäinen luokittelu tehtiin Mervi Muhosen aikaisemmassa tutkimuksessaan hyödyntämien kristillisen kasvatuksen kuuden ulottuvuuden (opillinen, rituaalinen, kokemuksellinen, huolenpidollinen, eettis-moraalinen ja pedagoginen) mukaan ja toinen luokittelu tehtiin Pekka Launosen kristillisen nuorisotyön jäsentämisen mallin mukaan viiteen (hengellinen, sosiaalinen, pedagoginen, diakonia ja sosiaalipedagoginen) luokkaan. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysimenetelmällä. Asenneväittämät analysoitiin erikseen. Tutkimustulosten perusteella saatiin selville, että kristillisen kasvatuksen lähtökohtana on kristillinen ihmiskäsitys ja arvomaailma. Nuorisotyönohjaajat painottivat työssään nuoren ainutlaatuisuutta ja arvokkuutta sekä korostivat nuoren kunnioittavaa kohtaamista, rinnallakulkemista ja lähimmäisenrakkautta. Focusryhmien keskusteluissa keskeisinä teemoina olivat lähimmäisen rakastaminen, yhdessä eläminen, huolenpito ja diakonia sekä eettisyys. Diakonia ja eettisyys liitettiin sekä nuoren kohtaamiseen ja hänen elämäntilanteensa ymmärtämiseen että laajempiin sosiaalieettisiin teemoihin kuten ihmisarvoon ja oikeudenmukaisuuteen. Opillisuus ja kristinopin opettaminen tuli nuorisotyönohjaajien puheissa vain niukasti esille. Tutkimusaineiston perusteella todettiin, että kristillinen kasvatus on olemukseltaan hengellistä työtä ja nuoren kokonaisvaltaista kohtaamista. Tutkimustulokset antoivat viitteitä myös siihen, että työhön liittyvät tavoitteet, sisällöt ja menetelmät voivat vaihdella paikkakuntakohtaisesti ja olla siten kontekstisidonnaisia. Tutkimustulosten perusteella havaittiin lisäksi, että mitä moninaisemmasta toimintaympäristöstä on kysymys, sitä vahvemmin kristillisessä kasvatuksessa painottuivat huolenpidon, diakonian ja eettisyyden teemat.
-
(2019)Vankilatuomiota suorittavat vangit ovat tutkimusten mukaan uskonnollisempia kuin valtaväestö. Vankien uskonnollisuutta selitetään sillä, että vankilaan joutuminen aiheuttaa kriisitilanteen. Vankien uskonnollisuudessa tapahtuu usein vankila-aikana jokin muutos, mikä ei välttämättä ilmene radikaalina uskoontulona vaan hiljalleen tapahtuvana uskon vahvistumisena. Vapautuneiden vankien uskonnollisuutta on kuitenkin tutkittu hyvin vähän. Tutkielman tavoite on selvittää minkälainen merkistys kristillisellä uskolla ja uskonnollisuudella on entisille naisvangeille. Tutkimuskysymyksiäni ovat: 1. Mikä uskonnollisuuden merkitys on vankilassa? 2. Mikä uskonnollisuuden merkitys on vankila-ajan jälkeisessä siviilielämässä? 3. Minkälaisia voimavaroja usko antaa? Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla viittä vankilatuomion suorittanutta naista, jotka olivat jollakin tavalla harjoittaneet kristillistä uskoaan vankilassa ollessaan. Haastateltavat löydettiin pääasiassa erilaisten uskonnollisten tahojen avulla. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä ja tuloksia peilattiin valittuun teoriaan. Valmis analyysi jakautui kahteen eri osaan: uskonnollisuuden merkitys vankilassa ja uskonnollisuuden merkitys siviilielämässä. Uskonnollisuuden merkistys vankilassa koostuu sisällönanalyysissä muodostuneista pääluokista: 1. Sosiaaliset suhteet ja kontaktit, 2. Uskonnollisuuden muuttuminen ja 3. Usko hyvinvoinnin edistäjänä. Uskonnollisuuden merkitys siviilielämässä muodostui seuraavista analyysin avulla saaduista pääluokista: 1. Seurakunta on välinpitämätön, 2. Vastuu ja velvollisuudet ja 3. Henkilöhtainen usko voimavarana. Saamieni tutkimustulosten mukaan uskolla ja uskonnollisuudella on positiivinen merkitys sekä vankilassa että sen jälkeisessä siviilielämässä. Usko toi haastateltavien elämään uudenlaista toivoa ja keinoja selviytyä haastavista elämäntilanteista. Usko auttoi myös solmimaan sosiaalisia kontakteja muiden uskossa olevien ihmisten kanssa. Sosiaaliset kontaktit ja osallistuminen hengelliseen toimintaan oli tärkeämpää vankilassa kuin myöhemmin siviilielämässä. Kristilliset seurakunnat tukivat vankeja vankeusaikana merkittävästi, mutta haastateltujen kontakti uskonnollisiin yhteisöihin katkesi siviilielämään palatessa ja he joutuivat itse hakeutumaan takaisin seurakunnan pariin. Haastatteluhetkellä naiset eivät olleet aktiivisesti mukana seurakuntien toiminnassa. Haastateltavat kokivat kuitenkin heidän uskonsa säilyvän vahvana, vaikka seurakuntayhteys oli katkennut.
-
(2017)Kukoistava ihminen kokee myönteisiä tunteita elämän suhteen, nauttii yhdessä olemisesta ja tekemisestä rakastamiensa ihmisten kanssa, kokee rohkaistuvansa vuorovaikutustilanteissa, kokee elävänsä merkityksellistä elämää ja työn imua saavuttaessaan myönteisiä saavutuksia hyödyntämällä mahdollisimman hyvin koko potentiaaliansa. Tutkielmani aiheena on kukoistus uskonnollisissa ja sekulaareissa työyhteisöissä. Tutkimuskysymyksissä tutkin, mitä yhteistä ja mitä eroja on kukoistuksen kokemisella uskonnollisissa ja sekulaareissa työyhteisöissä, ja mitkä tekijät mahdollistavat tai estävät kukoistuksen kokemuksen syntyä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys ja kukoistuksen käsite perustuu positiivisen psykologian ja positiivisen organisaatiotieteen tutkimustuloksiin olotilasta, joka saa aikaan yksilössä hyvinvoinnin kokemuksia, innovatiivisuutta ja ylipäänsä hyvää toimintakykyä. Tutkimustulokseni osoittavat, että kukoistuksen kokemuksia koetaan sekä uskonnollisissa että sekulaareissa työyhteisöissä, monilta osin saman tyyppisten mekanismien kautta. Eroja on nähtävissä suhtautumisessa haasteisiin, saavutuksiin, kehittymiseen, satunnaisiin kohtaamisiin ja ristiriitoihin innovaatioiden lähteinä, jotka ovat sekulaareissa työyhteisöissä huomattavasti selvemmin kukoistuksen lähteinä ja edellytyksinä. Myös sisäinen motivaatio voimavarojen lähteenä ja työn merkityksen asema ovat sekulaarien työyhteisöjen erityispiirteitä ja vahvuuksia, mikä herättää kysymyksiä uskonnollisten yhteisöjen työntekijöiden työn sisältöjen sisäistämisestä ja motivoitumisesta. Avainvahvuuksien hyödyntämistä pidetään molempien työyhteisötyyppien kannalta keskeisenä, mutta uskonnollisilla työyhteisöillä on erityishaasteita seurakuntien vapaaehtoisten avainvahvuuksien kartoittamisessa ja hyödyntämisessä. Uskonnollisten työyhteisöjen erityispiirteitä kukoistuksen kannalta ovat vuorovaikutustyylien monimuotoisuus, kehollisuuden merkityksen ymmärtäminen, omasta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtiminen ja rikkaampi spiritualiteetin ja transendentin ulottuvuuden kokeminen. Tutkimuksen yhteenvetona totean, että kukoistus-ilmiötä ei ymmärretä hyvin suomalaisissa työyhteisöissä. Kyseisen ilmiön esiintyminen tuntuu perustuvan siihen, että työyhteisöissä jotkut yksilöt osaavat intuitiivisesti toimia kukoistusta edistävällä tavalla. Tietoisia kukoistusta edistäviä toimintatapoja tai prosesseja osataan soveltaa vain puutteellisesti. Merkittävä henkisen ja sosiaalisen pääoman potentiaali jää hyödyntämättä. Tällä on vaikutuksia sekä yksilöiden elämänlaatuun että työn tuottavuuteen kansallisella tasolla.
-
(2015)Työssä tarkastellaan lastenohjaajaopiskelijoiden hengellistä ja ammatillista orientaatiota. Kirkon lastenohjaajat ovat pappien ohella kirkon suurin hengellisiin työntekijöihin lukeutuva ryhmä. He toimivat seurakunnissa lapsi- ja perhetyön eri työmuodoissa perhe- ja päiväkerhojen ohjaajina sekä aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Tutkimusaineistona ovat ensimmäisen vuoden opiskelijat. Tutkimushankkeeseen lähtivät mukaan kaikki kaksitoista kristillistä opistoa, joten kyselyyn vastasi 287 opiskelijaa. Kyselyn aihealueet kattoivat niin ammatillisia kuin uskonnollisuuteen liittyviä kysymyksiä, kiinnostusta työalaan, mutta myös kysymyksiä vapaaehtoistyöstä ja opiskelijoiden hyvinvoinnista. Pro gradu –työ on osa pitkittäistutkimusta, missä tarkastellaan opiskelijoiden kasvua lastenohjaajan ammattiin. Uusintakyselyt tehdään vuosina 2016 ja 2017. Tutkimus tehdään yhteistyössä Kirkon tutkimuskeskuksen ja Kirkon koulutuskeskuksen kanssa. Tämän päivän uskonnollisuutta voidaan kuvata käsitteellä fuzzy fidelity, jolla viitataan jollain tapaa rajoiltaan hämärään tai epämääräinen uskonnollisuuteen. Käsite kuvaa hyvin lastenohjaajaopiskelijoiden uskonnollista orientaatiota ja suhdetta kristinuskoon. Lastenohjaajaopiskelijoiden uskonnollinen profiili vastaa pitkälle yleensä suomalaisten uskonnollisuutta, mutta ei niinkään muiden kirkon työntekijöiden uskontosuhdetta. Tämä selittynee osin sillä, että opiskelijat ovat vasta matkalla kirkon lastenohjaajiksi, ne, jotka työllistyvät seurakuntiin. Opiskelujen alkuvaiheessa seurakunnat eivät tosin näyttäydy kovin houkuttelevana tulevana työnantajana. Kunta vetoaa huomattavasti enemmän opiskelijoihin mahdollisena tulevana työnantajana. Voimakkaimmin ammatillista orientaatiota luonnehtii opiskelijoiden voimakas kutsumus lapsi- ja perhetyöhön. He haluavat työskennellä lasten ja perheiden kanssa ja lasten hyväksi. He kokevat lasten parissa työskentelyn tärkeäksi ja mainitsevat sen unelmatyökseen. Opiskelijoille varsin suuressa määrin usko tarkoittaa toisten auttamista. Kirkon onkin syytä huomioida se voimakas motivaatio, mikä lastenohjaajaopiskelijoilla on työalalle. Kirkko voi puolestaan ja halutessaan pyrkiä vahvistamaan ja tukemaan lastenohjaajien hengellisyyttä. Tutkimuksen lopussa pohdintaan, olisiko kirkon syytä laajentaa lapsi- ja perhetyötään siten, että se tarjoaisi päivähoitopalveluita osana kuntien varhaiskasvatuspalveluita. Näkyä puoltaa se, että kirkolla on osaava ja motivoitunut lastenohjaajien ammattikunta. Toisekseen yhteiskunnallinen hoivajärjestelmä on murroksessa paitsi hyvinvointiyhteiskunnan rakenteiden purkautuessa, myös varhaiskasvatuslain muuttuessa. Kirkon lapsityö on vuosikymmenien ajan vastannut perheiden muuttuneisiin tarpeisiin. Elämme tällä hetkellä yhtä tällaista murroskautta. Varhaiskasvatuspalvelujen laajentaminen vahvistaisi kirkon kosketuspintaa yhteiskuntaan ja ihmisten arkeen.
-
(2017)Yhä useampi suomalainen eroaa Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta, ja kirkko menettää jalansijaa yhteiskunnassa. Kirkollinen vihkiminen oli pitkään monelle tärkeä syy kuulua kirkkoon, nykyään kuitenkin siviilivihkimisiä on enemmän kuin kirkollisia vihkimisiä. Nyky-yhteiskuntaa leimaa lukematon valinnanmahdollisuuksien määrä. Globalisoitumisen myötä tieto on yleensä hetkessä saatavilla, ja se voi helpottaa valintojen tekemistä. Kaikki valinnat eivät kuitenkaan ole helppoja ja niitä tehtäessä joutuu punnitsemaan yhä laajempia kokonaisuuksia. Yksilön valinnoilla tehdään eroa muihin, johonkin mitä ei haluta tai minkälaiseksi ei haluta leimautua. Yksilöllistyvässä maailmassa jokainen on yhä enemmän vastuussa itsestään ja valinnoistaan. Tutkimukseni tarkoitus on tätä taustaa vasten selvittää miksi kirkon jäsen valitsee siviilivihkimisen. Aineistoni keräsin kyselylomakkeilla, vastauksia sain yhteensä 50 kappaletta. Vastaajat olivat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä vuonna 2013, jolloin he avioituivat siviilivihkimisellä. Tutkimukseni on aineistolähtöinen ja aineiston analysointimenetelmä on laadullinen sisällönanalyysi. Tutkimuksessani sovelletun sisällönanalyysin pohjalta vihkitavan valinnan perustelut jakaantuivat kolmeen pääluokkaan: 1) Käytännön perustelut, 2) Tunteisiin ja tunnelmaan liittyvät perustelut, 3) Kirkkoon ja uskontoon liittyvät perustelut. Siviilivihkimisen valinneet kirkon jäsenet perustelevat valintaansa tyypillisesti käytännön perusteluilla. Käytäntöön liittyvistä perusteluista suurin osa liittyy siviilivihkimisen nopeuteen ja helppouteen sekä siihen, että halutaan pienet juhlat. Nämä teemat määrittävät koko tutkimusta. Siviilivihkiminen koetaan sopivaksi valinnaksi kun halutaan joko nopea vihkitoimitus tai avioitua nopealla aikataululla. Pieni juhla nähdään usein helppona vaihtoehtona, kun halutaan säästää aikaa ja rahaa. Vaikka useat siviilivihkimisen valinneet haluavat vain vähän vieraita, korostavat he silti läheisten osallistumisen merkitystä. Kirkkoon ja uskontoon liittyvissä perusteluissa käy ilmi, että monelle joko rippikoulun suorittamatta jättäminen tai ulkomailla avioituminen, ovat esteitä kirkolliselle vihkimiselle. Siviilivihkimisen valinneet kirkon jäsenet tekevät usein valintojensa perusteluissa eroa muihin. Muut vaihtoehdot näyttäytyvät turhamaisina ja liian juhlallisina. Kirkollinen vihkiminen nähdään kalliina vaihtoehtona johon liittyy lähes poikkeuksetta vaivalloiset suuret hääjuhlat. Moni liittää hääjuhlan vain ja ainoastaan kirkolliseen vihkimiseen. Useat vastaajat kertoivat, etteivät viettäneet häitä tai viettävät hääjuhlaa vasta kirkollisen avioliiton siunaamisen yhteydessä. Siviilivihkimisen valinneilla on vahvoja mielikuvia kirkollisesta vihkimisestä. Mielikuvat jotka liitetään kirkon tilojen suuruuteen tai kirkollisen vihkimisen hintaan ovat tärkeitä syitä jättää kirkollinen vihkiminen valitsematta. Tutkimustulosteni pohjalta voidaan perustellusti kysyä, onko kirkko markkinoinut vaihtoehtoja vihkimisen osalta heikosti.
-
(2015)Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa valittiin arkkipiispa vuonna 2010. Arkkipiispanvaali näkyi ensimmäistä kertaa poikkeuksellisen laajasti eri viestintävälineissä, ja vaalikampanjointia tapahtui ensimmäistä kertaa myös sosiaalisessa mediassa. Kaksivaiheisen arkkipiispanvaalin toiselle kierrokselle pääsivät ehdokkaat Kari Mäkinen ja Miikka Ruokanen, joista Mäkinen valittiin arkkipiispaksi. Molemmat toisen kierroksen ehdokkaat olivat helmi-maaliskuussa 2010 nuorille suunnatussa IRC-Galleriassa kirkon nuorisotyön yhteisön chateissa vieraina. Ilmiö on poikkeuksellinen, sillä arkkipiispaa ei valita kansanvaalilla. Nuorisotyön chatit oli tarkoitettu rippikouluun meneville tai sen jo käyneille nuorille. Tässä pro gradu -tutkielmassani tutkin, mistä IRC-Gallerian chateissa puhuttiin Mäkisen ja Ruokasen vierailuilla. Vastaan tutkimustehtävääni seuraavilla kysymyksillä: Mitä teemoja chateissa käsiteltiin? Mitä arkkipiispaehdokkailta kysyttiin ja miten he vastasivat? Lisäksi selvitän, mistä koko ilmiössä, kirkon menemisessä sosiaaliseen mediaan, on kyse. Aineistonani on chattien keskustelutilastot. Analysoin aineistoani kvalitatiivisella aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Analyysilla aineistostani nousi kolme teemaa, joista keskusteltiin: uskonto ja kirkko, eettiset kysymykset ja opiskelu, työ ja talous. Chateissa puhutut aiheet liittyivät nuorten elämään tai olivat ajankohtaisia yleisiä keskustelunaiheita. Nuoret pohtivat ehdokkaiden kanssa muun muassa homoseksuaalien oikeutta avioliittoon, Raamatun lukemista, rippikoulun isosena toimimista, arkkipiispan työnkuvaa ja kehitysyhteistyötä. Medioituminen tarkoittaa median merkityksen kasvamista ihmisten elämässä ja median toimintalogiikan muuttumista poliittisen toiminnan määrääjäksi. Chatissa medioituminen näkyi niin, että nuoret olivat havainneet ehdokkaat muualla mediassa, kuten NYT-liitteessä. He muistivat ehdokkaan avioerot, mutta arkkipiispan työnkuva oli heille vieras. Medioituminen tuo julkisuuden henkilöt tavallisten ihmisten lähelle, ja se tuo arkkipiispaehdokkaan samaan chattiin nuoren kanssa.
-
(2016)Tämä tutkimus käsittelee esikoislestadiolaisten sosialisaation ilmenemistä esikoislestadiolaisen liikkeen jäsenkirjeessä Rauhan Siteessä. Tutkimus on teoriaohjaava sisällönanalyyttinen tutkimus, jonka taustateoriana on sosialisaatioteoria. Tutkimuksen aineisto kerättiin kaikista neljästä vuoden 2012 aikana ilmestyneestä Rauhan Siteestä, joista valitsin kymmenen tekstiä analyysia varten: kolme saarnaa, kolme liikkeen jäsenten kirjoittamaa tekstiä, yksi liikkeen nuorempien jäsenten tekemä haastattelu liikkeen saarnaajasta, yksi tapahtumakuvaus, yksi pääkirjoitus ja Lähetyskirjeitä -niminen kokonaisuus, johon sisältyy kuusi kirjettä eri maiden esikoislestadiolaisten yhteisöjen välisestä kirjeenvaihdosta. Tutkimustehtäväni oli selvittää millä tavalla Rauhan Side toimii esikoislestadiolaisen yhteisön yhtenäisyyden välittäjänä ja ylläpitäjänä. Tutkimukseeni kuului myös selvittää mitä sosiaalistamistavat kertovat yhteisöstä ja minkälaiseen ulkomaailmasuhteeseen esikoislestadiolaisia pyritään sosiaalistamaan. Tutkimuksestani nousi esille, että esikoislestadiolaisia sosiaalistetaan osaksi yhteisöään kuvailemalla yhteisöllisyyttä myönteisesti, puhumalla kaikille tarjolla olevasta synninpäästöstä sekä kristityn hyvästä kuolemasta ja puhumalla yhteisön sisäiseen elämään liittyvistä normeista. Yhteisö näyttäytyy Rauhan Siteessä esikoislestadiolaisten elämän perustana ja hengellisten auktoriteettien tarjoajana. Jäsenlehdestä välittyi kaksinainen suhtautuminen maailmaan. Maailma nähtiin yhtäältä uskolle vaarallisena paikkana, johon jäseniä sosiaalistettiin suhtautumaan varautuneesti. Toisaalta jäsenten haluttiin tuovan uskonsa esiin maailmassa ja ilmentävän lähimmäisenrakkautta arkipäivän kohtaamisissaan myös liikkeen ulkopuolella. Rauhan Siteen keskeisimpiä tarkoituksia on vahvistaa esikoislestadiolaisten emotionaalisia siteitä omaan yhteisöönsä. Rauhan Side luo myös yhtenäisyyttä liikkeen sisälle ja toimii yhteisön itsemäärityksen kanavana. Yhtenäisyyden vaatimus toimii liikkeen sisäisiä erimielisyyksiä vaientavana tekijänä ja rajaa paikallisten saarnaajien valtaa tehdä esikoislestadiolaisesta opista poikkeavia uskontulkintoja.
-
(2017)Tutkimuksen tavoitteena on tuoda esille naiskirkkoherrojen omia kokemuksia ja näkemyksiä tiestään kirkkoherraksi. Tutkimukseni pääkysymys on: Millaista kuvaa naiskirkkoherrat rakentavat naisten roolista Suomen ev.lut. kirkossa? Tutkin, millaiseksi he ovat kokeneet oman tiensä kirkkoherraksi, millainen kokemus valintaprosessi on ollut ja millaisia naisten urakehitykseen kirkossa vaikuttavia tekijöitä virassa olevat naiskirkkoherrat ovat havainneet. Tutkimusaineisto muodostuu kahdesta kyselystä, jotka on lähetetty naiskirkkoherroille vuosina 2006 ja 2015. Kysymykset ovat osittain samoja, mutta myöhempään kyselyyn on lisätty naispappien urakehitykseen liittyviä kysymyksiä. Ensimmäinen kysely lähetettiin kaikille virassa olleille naiskirkkoherroille sähköpostitse ja siihen vastattiin sähköpostilla tai kirjeitse. Kyselyyn vuosina 2006-2014 kirkkoherrat kutsuttiin sähköpostitse ja kysymyksiin vastattiin e-lomakkeella. Tutkimus on laadullinen ja aineistolähtöinen. Tutkimuksen otsikko ”Naispapin tie kirkkoherraksi – kivikkoinen vai ei?” nousee naisteologien historiasta. Naisten pappeutta edelsi 1900-luvun alusta lähtien käyty vaiheittain etenevä hidas prosessi, jonka aikana naisteologit saivat enemmän työmahdollisuuksia Suomen ev.lut. kirkossa. Lehtorin viran he saivat vuonna 1963. Kun ensimmäiset naiset vihittiin papiksi vuonna 1988, avautui heille samalla myös kirkkoherran virka. Naiskirkkoherrojen määrän lisääntymistä voi pitää hitaana, mutta historiallista taustaa vasten se on jatkumoa, jota voi kutsua pitkäksi tieksi. Naiskirkkoherrojen määrä kasvaa kaiken aikaa siitä huolimatta, että seurakuntien määrä on vähentynyt 2000-luvulla huomattavasti. Kirkkoherraksi ei tulla, jos virkaa ei haeta. Kyselyjen tulokset palauttavat tähän lähtöruutuun. Viime vuosien luvut antavat viitteitä, että naispapit hakevat kirkkoherran virkoja aiempaa aktiivisemmin. Valtaosa kyselyihin vastanneista oli valittu ensimmäiseen kirkkoherran virkaan, jota oli hakenut. Yhä useammin he ovat ensimmäisellä vaalisijalla. Tärkein valinnan syy on naiskirkkoherrojen mielestä se, että he ovat olleet seurakuntalaisille ennestään tuttuja. Vuoden 2015 kyselyn aikaan noin joka kahdeksas kirkkoherra oli nainen, vaikka seurakuntien papistosta lähes puolet on naisia. Pääasiallinen syy on naiskirkkoherrojen mielestä naisissa itsessään. Naiset eivät halua johtajaksi ja kirkkoherran virkaa pidetään liian vaativana. Perhesyyt vaikuttavat naisten urakehitykseen enemmän kuin miehillä, mutta piilovaikuttajaksi tunnistetaan myös mielikuva miesten johtamasta kirkosta. Tutkimuksen otsikon kysymykseen kirkkoherrojen vastauksista muodostuu vastaus: Naispapin tien kirkkoherraksi tuntuu ehkä kivikkoisemmalta kuin ennen, mutta virkoja haetaan aiempaa enemmän ja niihin valitaan nainen entistä useammin.
Now showing items 21-40 of 59