Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by discipline "Ravitsemustiede"

Sort by: Order: Results:

  • Enemmän monityydyttymättömiä rasvahappoja sisältävän porsaanlihan vaikutus plasman lipideihin ja plasman fosfolipidien rasvahappokoostumukseen terveillä aikuisilla 
    Lehtinen, Katri (2015)
    Punaisen ja prosessoidun lihan kulutus on lisääntynyt huomattavasti viime vuosikymmenien aikana. Runsas lihankulutus on yhdistetty mm. suurempaan riskiin sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Punainen liha ja siitä valmistetut lihatuotteet sisältävät usein paljon tyydyttyneitä rasvahappoja ja vain niukasti tyydyttymättömiä ja monityydyttymättömiä rasvahappoja, mikä voi osaltaan lisätä riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Porsaanlihan rasvahappokoostumusta on kuitenkin mahdollista muokata eläinten ruokinnan avulla tyydyttymättömämpään suuntaan. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten enemmän monityydyttymättömiä rasvahappoja sisältävän porsaanlihan syöminen vaikuttaa plasman lipideihin ja plasman fosfolipidien rasvahappokoostumukseen terveillä aikuisilla. Tutkimus toteutettiin neljän viikon pituisena interventiojaksona, johon osallistui 43 tervettä aikuista. Tutkittavat jaettiin satunnaisesti kahteen tutkimusryhmään, joista kontrolli-ryhmä (viljaporsas, n=21) söi tavanomaisesta porsaanlihasta valmistettuja tuotteita ja tutkimusryhmä (rypsiporsas, n=22) söi enemmän monityydyttymättömiä rasvahappoja sisältävästä porsaanlihasta valmistettuja tuotteita. Tutkittavilta otettiin verinäytteet tutkimuksen alussa ja lopussa. Verinäytteistä määritettiin hemoglobiini, plasman lipidit ja plasman fosfolipidien rasvahappokoostumus. Tutkittavat täyttivät ruokapäiväkirjaa kolmelta vuorokaudelta ennen tutkimusta ja kolmelta vuorokaudelta tutkimuksen viimeisellä viikolla. Lisäksi tutkittavien paino ja verenpaine mitattiin ennen tutkimuksen alkua ja tutkimuksen lopussa. Tilastollinen käsittely tehtiin IBM SPSS 22 –ohjelmistolla. Ryhmien välisiä eroja testattiin joko riippumattomien otosten t-testillä tai Mann-Whitneyn U-testillä. Toistomittausten tilastolliset testaukset tehtiin joko parametrisella verrannollisten parien t-testillä tai ei-parametrisella Wilcoxonin testillä. Tutkimusryhmät eivät eronneet toisistaan ennen tutkimusta minkään tutkimuksessa määritetyn ravintoaineen laskennallisen saannin suhteen. Tutkimusjakson viimeisellä viikolla rypsiporsas-ryhmä sai ruokavaliostaan laskennallisesti vähemmän kalsiumia, steariinihappoa, tyydyttyneitä rasvahappoja, trans-rasvahappoja ja enemmän alfalinoleenihappoa (ALA). Tutkimusryhmät eivät eronneet toisistaan painon, verenpaineen, hemoglobiinin, plasman lipidien tai plasman fosfolipidien suhteen tutkimuksen alussa tai lopussa. Tässä tutkimuksessa enemmän monityydyttymättömiä rasvahappoja sisältävän porsaanlihan syöminen neljän viikon ajan ei vaikuttanut plasman lipideihin tai plasman fosfolipidien rasvahappokoostumukseen. Tutkittavien ruokavaliot sisälsivät muita merkittäviä monityydyttymättömien rasvahappojen lähteitä, joten molempien ryhmien n-3 ja n-6 rasvahappojen saanti pysyi suositellulla tasolla koko tutkimuksen ajan. Sama entsyymi esiintyy kahdesti reaktiosarjassa, jossa ALA:sta muokataan dokosaheksaeenihappoa (DHA) ja kerran reaktiosarjassa, jossa linolihaposta (LA) muokataan arakidonihappoa. DHA:lla on elimistössä tärkeitä tehtäviä mm. tulehdusreaktioiden hillitsemisessä ja erityisesti sen pitoisuus on sydän- ja verisuonitautien kannalta tärkeää. DHA-pitoisuuden suhteen näyttäisi olevan edullisinta, että LA:n ja ALA:n saanti pysyisi kohtuullisella tasolla ja saantisuhde mahdollisimman lähellä 1:1.
  • Energiajuomien käyttö ja siihen yhteydessä olevat tekijät suomalaisessa aikuisväestössä 
    Larmia, Laura (2016)
    Energiajuomien käyttö on lisääntynyt merkittävästi viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Energiajuomien käytön lisääntymisestä huolimatta tietoa sosiodemografisten ja elintapatekijöiden yhteydestä energiajuomien käyttöön on rajoitetusti. Lisäksi energiajuomien käyttöä koskevat tutkimukset ovat painottuneet nuoriin. Sen sijaan aikuisväestössä energiajuomien käyttöä on tutkittu vähän. Pro gradu -tutkimuksen tavoitteena oli tutkia energiajuomien käyttöä ja siihen yhteydessä olevia sosiodemografisia ja terveyskäyttäytymiseen liittyviä tekijöitä suomalaisessa aikuisväestössä. Sosiodemografisista tekijöistä tarkasteltiin sukupuolta, ikää, asuinaluetta, siviilisäätyä, koulutusta, pääasiallista toimea ja työn ruumiillista rasittavuutta. Terveyskäyttäytymiseen liittyvistä tekijöistä keskityttiin vapaa-ajan fyysiseen aktiivisuuteen, tupakointiin, alkoholin käyttöön, ruokavalion laatuun sekä BMI:hin. Kansalliseen FINRISKI 2012 -tutkimukseen osallistui 6 424 25–74-vuotiasta suomalaista. Tutkittavat poimittiin väestörekisteristä ositetulla satunnaisotannalla sukupuolen ja 10-vuotisikäryhmän mukaan. Pro gradu -tutkimuksen aineiston muodostivat kansallisen FINRISKI 2012 -tutkimuksen frekvenssityyppisen ruoankäyttökyselyn (FFQ) hyväksytysti täyttäneet (n=4 812), joista miehiä oli 2 184 ja naisia 2 628. Tutkimus sisälsi terveystarkastuksen sekä kyselylomakkeen, joilla selvitettiin tutkittavien sosiodemografisia ja terveyskäyttäytymiseen liittyviä tekijöitä. Lisäksi tutkittavat täyttivät frekvenssityyppisen ruoankäyttökyselyn (FFQ), jolla saatiin tietoa energiajuomien käytöstä sekä ruokavalion laadusta. Tilastollisina menetelminä käytettiin ristiintaulukointia, χ2-testiä, Mann-Whitney -testiä sekä logistista regressioanalyysiä. Tilastolliset analyysit suoritettiin erikseen miehille ja naisille. Tutkittavista energiajuomien käyttäjiä (=vähintään 1–3 kertaa kuussa käyttäneitä) oli 8,3 %. Miehet käyttivät naisia todennäköisemmin energiajuomia. Sekä miehillä että naisilla ikä, ruokavalion laatu ja BMI olivat yhteydessä energiajuomien käyttöön. Työelämän ulkopuolella olevat miehet käyttivät työssä käyviin verrattuna epätodennäköisemmin energiajuomia (OR=0,55; [95 % CI=0,34–0,87]). Naisilla sosiodemografisista tekijöistä Pohjois-Karjalassa asuvat käyttivät epätodennäköisemmin energiajuomia verrattuna pääkaupunkiseudulla asuviin (OR=0,44; [95 % CI=0,22–0,87]). Lisäksi matalasti koulutetut naiset käyttivät todennäköisemmin energiajuomia korkeasti koulutettuihin verrattuna (OR=2,11; [95 % CI=1,27–3,51]). Terveyskäyttäytymiseen liittyvistä tekijöistä naisilla vähäinen vapaa-ajan fyysinen aktiivisuus oli yhteydessä pienempään energiajuomien käytön todennäköisyyteen runsaasti liikkuviin naisiin verrattuna (OR=0,35; [95 % CI=0,19–0,66]). Lisäksi naisilla tupakointi ja alkoholin runsas kulutus liittyi kohonneeseen todennäköisyyteen käyttää energiajuomia. Tutkimuksessa havaittiin useita tekijöitä, jotka olivat yhteydessä energiajuomien käyttöön. Erityisesti miessukupuoli, nuorempi ikä sekä huonommat elintavat olivat yhteydessä suurempaan energiajuomien käytön todennäköisyyteen. Miehillä tekijät painottuivat sosiodemografisiin tekijöihin, kun taas naisilla sekä sosiodemografiset että terveyskäyttäytymiseen liittyvät tekijät olivat yhteydessä energiajuomien käytön todennäköisyyteen. Tulokset ovat pääosin yhteneviä muissa maissa tehtyjen tutkimusten kanssa.
  • Energian ja energiaravintoaineiden saannin ajoittuminen ja ajoittumisen yhteys lihavuuteen aamu- ja iltatyypeillä 
    Maukonen, Mirkka (2015)
    Introduction: Individuals differ by their circadian rhythms from extreme morning types to extreme evening types, referred to as chronotypes. Evening types tend to consume unhealthier foods and nutrients which may predispose them at higher risk of obesity as compared to the morning types. Recently it has been suggested that food timing may play a role in weight regulation. However, the association between chronotype, food timing and obesity is not well known. Study aims: The aim of this study was to describe energy and macronutrient intake timing by chronotypes, especially the intakes by 10 a.m. and after 8 p.m. and the differences between weekdays and weekends. In addition the association between energy intake timing and obesity was investigated. Materials and methods: The study population included 847 subjects aged 25-74 years from the National FINRISK 2007 and FINDIET 2007 studies. Of the participants 293 were evening, 308 intermediate and 248 morning types, based on validated Morningness-Eveningness Questionnaire. Diet was assessed using 48-hour recalls and 3-day food logs. Statistical analyses were conducted using general linear model, logistic regression and Mann-Whitney’s U-test. Analyses were adjusted for age, sex, education, smoking, leisure-time physical activity and sleep duration. Results: Evening types had later energy and macronutrient intake timing than the morning types. Evening types had 400 kJ lower total energy intake by 10 a.m. and 500 kJ higher total energy intake after 8 p.m. as compared to the morning types (p<0.001). Significant differences in macronutrient intake timing was found at the weekend. By 10 a.m. evening types had less sugar, fiber, fat, saturated fat and protein than the morning types (p<0.05). After 8 p.m evening types had more carbohydrates, sugar and fiber than the morning types (p<0.05). Higher energy intake after 8 p.m. was associated with obesity in the evening types but not in the morning types. The evening types who had more than 16% of their daily energy intake after 8 p.m. were twice as likely to be obese as compared to those evening types who had less than 16% of their daily energy intake after 8 p.m. (odds ratio 2.13, 95% CI 1.09 to 4.17). Conclusions: Chronotype was associated with food timing. Evening types had later energy and macronutrient intake timing than the morning types. By 10 a.m. and after 8 p.m. most significant differences were found in energy intake. Macronutrient intake timing differed at the weekend. Higher energy intake after 8 p.m. was associated with obesity in the evening types. Higher energy intake after 8 p.m. may put especially the evening types at higher risk of obesity. However, the cross-sectional design cannot reveal causality and therefore this hypothesis require further studying.
  • Energiska tonåringar : hur energidryckskonsumtion hänger samman med välmående och skolgång 
    Forss, Annette Cecilia (2016)
    Bakgrund: Energidryckernas popularitet har de senaste åren stigit kraftigt i hela världen och just nu är 10-18 åringar den mest konsumerande åldersgruppen. Många ställer sig kritiska till huruvida dessa koffeinhaltiga läskedrycker är lämpliga att konsumeras av barn och unga. Målsättning: Studiens syfte är att se om det finns samband mellan intag av energidrycker under skoldagen och variabler rörande skolgång och välmående hos unga i årskurs 8-9 i Finland. Ytterligare mål är att beskriva storkonsumenten (intag oftare än 3 skoldagar/vecka) i förhållande till sociodemografiska bakgrundsfaktorer och levnadsvanor. Material och metoder: Folkhälsoinstitutets ’Enkäten hälsa i skolan’. Frågeformulär som besvaras under lektionstid i landets alla högstadieskolor. Totalt deltog 102 545 elever vilka var jämnt fördelade mellan årskurs och kön. Statistiska metoder som användes var korstabeller och logistisk regression. Ett signifikant p-värde ansågs vara < 0,001. Analyserna om samband till välmående- och skolgångsrelaterade variabler gjordes i två modeller, en där det individuella sambandet undersöktes och en där det korrigerades för sociodemografiska bakgrundsfaktorer och levnadsvanor. Resultat: Energidryckskonsumtion under skoldagen var vanligare bland pojkar än bland flickor. Av pojkarna drack 9 % 3-5 skoldagar/vecka medan motsvarande andel bland flickorna var 2 %. Nästan hälften av både pojkarna och flickorna drack aldrig energidryck under skoldagen. Elever som ofta drack energidryck under skoldagen hade större sannolikhet för att lida av sömnsvårigheter, trötthet, svag skolframgång, koncentrationssvårigheter och skoltrötthet jämfört med dem som aldrig drack energidryck. Efter att sambanden korrigerats för sociodemografiska bakgrundsfaktorer och levnadsvanor försvagades sambanden betydligt (OR sjönk från ca 3 till ca 1,5 för den största konsumtionsgruppen jämfört med ingen konsumtion). Sambanden var dock signifikanta även efter korrigeringen. Tecken på dos-responsliknande samband sågs inte. Storkonsumenter av energidrycker (intag oftare än 3 skoldagar/vecka) var typiskt elever som bodde i städer, hade tillgång på mycket fickpengar, hörde till låg socioekonomisk klass samt hade osundare levnadsvanor. Dessa levnadsvanor var kort sömn, lång skärmtid, oregelbundet måltidsmönster, intag av godis och läsk, rökning samt berusningssökande alkoholkonsumtion. Sambanden till läsk, godis och rökning var starkast. Slutsatser: Eftersom denna studie är en tvärsnittsstudie kan man inte dra några slutsatser angående eventuella orsakssamband eller uttala sig om riktningen på de funna sambanden. De funna sambanden mellan energidrycksintag och sämre välmående och skolframgång motiverar därmed för vidare forskning om orsakssamband. Eftersom sambanden inte uppvisade dos-responsliknande mönster och eftersom de försvagades betydligt efter korrigering för förvirrande faktorer är det dock sannolikt att andra faktorer än energidrycker spelar en större roll för elevernas förmåga att sköta skolgången. Denna studie erbjuder dock ny information om hurdana storkonsumenterna är, vilket kan vara till nytta för aktörer inom hälsofrämjande ifall framtida forskning visar att det finns orsak att försöka minska konsumtionen bland unga.
  • Enteroviruksen ja probiootin vaikutukset suolen epiteelisolumallin läpäisevyyteen 
    Areva, Hanne (2010)
    Johdanto Ehyt suolen epiteelisolukerros estää vieraiden aineiden pääsyn elimistöön. Eräät patogeenit, kuten enterovirukset, voivat vaikuttaa epiteelisolukerroksen eheyteen. Epiteelisolukerroksen läpäisevyyden lisääntyminen on liitetty autoimmuunitauteihin, kuten tyypin 1 diabetekseen, johon myös enterovirusinfektiot on vahvasti yhdistetty. Tiettyjen probioottisten bakteerikantojen on todettu vaikuttavan suotuisasti suolen terveyteen. Probioottien, kuten Lactobacillus rhamnosus GG:n (L. rhamnosus GG), on havaittu vähentävän suolen läpäisevyyttä. Tavoitteet Selvittää L. rhamnosus GG:n ja enteroviruksiin kuuluvan coxsackievirus B5:n (CBV-5:n) vaikutuksia suolen epiteelisolumallin läpäisevyyteen. Tavoitteena oli myös tutkia, voidaanko L. rhamnosus GG:n avulla estää CBV-5:n mahdollisia haittavaikutuksia. Materiaalit ja menetelmät Tutkimuksessa käytettiin suolen epiteelisolumallina Caco-2-solulinjaa. Soluja kasvatettiin puoliläpäisevällä kalvolla päällystetyissä irtokupeissa 12-kuoppalevyillä, ja läpäisevyyttä arvioitiin transepiteelista resistanssia (TER) mittaamalla. Soluja käsiteltiin L. rhamnosus GG:llä kuusi tuntia ennen käsittelyä inaktivoidulla CBV-5:llä tai yhtä aikaa sen kanssa. Tulokset L. rhamnosus GG-käsittely vähensi suolen epiteelisolumallin läpäisevyyttä annoksesta riippuvaisesti, kun taas CBV-5-käsittely lisäsi sitä. Epiteelisolumallin esikäsittely L. rhamnosus GG:llä suojasi solukkoa CBV-5-käsittelyn aiheuttamalta läpäisevyyden lisääntymiseltä (p<0,01). L. rhamnosus GG ei suojannut solukkoa läpäisevyyden lisääntymiseltä, kun solukkoa käsiteltiin yhtä aikaa CBV-5:llä. Johtopäätökset Tämä tutkimus antoi ensimmäistä kertaa viitteitä sen puolesta, että L. rhamnosus GG:n käyttö ennen enterovirusaltistusta suojaa suolen epiteelisolukerrosta viruksen aiheuttamalta lisääntyneeltä läpäisevyydeltä.
  • Epätyypilliset syömishäiriöt FinnTwin16-aineiston nuorilla naisilla 
    Lehtokari, Vilma-Lotta (2015)
    Eating disorders are a group of psychiatric disorders characterized by disturbances in eating behaviors, attitudes towards food, and body image. The diagnoses of eating disorders are based on specific diagnostic criteria agreed upon by expert committees. The disorders and the diagnostic criteria are collected in diagnostic manuals. In this study, the Diagnostic and Statistical research Manual of Mental Disorders (DSM) of American Psychiatric Association was used because it is used consistently in international research into eating disorders. The current Fifth Edition of the DSM (DSM-5).was published in 2013. The previous edition was published in 1994 (DSM-IV). The eating disorders specified in DSM-IV were anorexia nervosa (AN) and bulimia nervosa (BN). The remaining disorders were categorized as Eating Disorders Not Otherwise Specified (EDNOS). EDNOS consists of binge eating disorder (BED), atypical anorexia (A-AN) and atypical bulimia (A-BN). In the updated edition, DSM-5, BED has been recognized as its own separate eating disorder, and the diagnostic criteria of AN, and BN has been revised and broadened. Those eating disorders that still remain outside these definitions are classified as Other Specified Feeding and Eating Disorders (OSFED). OSFED eating disorders are A-AN, A-BN, A-BED, purging disorder (PD) and night eating disorder. The objective of this thesis was to survey and identify atypical eating disorders among Finnish young women in the FinnTwin16-cohort, and to find out how the changes in the diagnostic criteria of the DSM affects this group of eating disorders. The FinnTwin16-cohort includes all Finnish twins born in 1975-1979. The health and well-being of the twins has been followed regularly since the age of 16 using questionnaires and interviews. The questionnaire for mental disorders, including the eating disorders was sent to the twins in 1998.The eating disorder survey focused on women. Of the female twins, 2835 returned the forms, and 548 of them were subsequently interviewed over the telephone for a more detailed picture of the person’s eating disorder. According to the survey, 185 of the women had an eating disorder. Using the diagnostic criteria of DSM-IV, 55 had AN, and 46 BN. The remaining 84 women were diagnosed as having EDNOS. The EDNOS cases were re-classified using the DSM-5 diagnostic criteria, whereby 31 of them were diagnosed with AN, 14 with BN, and one with BED. An OSFED diagnosis was established in 38 women. With the change of diagnostic criteria, the prevalence of atypical eating disorders fell from 3 % to 1.3%, and the 15-year incidence from 180 to 76 new cases per 100 000 person-years. The OSFED cases were sub-categorized as follows: 13 women had A-AN, ten A-BN, four PD 4, and five A-BED. Seven women were classified as having fluctuating OSFED: symptoms that either transformed from one subtype to another or alternated with asymptomatic periods. One patient first had A–BN, and after recovering, years later, A-AN. Night eating disorder was not assessed in this study. A-AN, or PD were more transient than other types of EDNOS: no one had an eating disorder for longer than five years. These groups also included the most underweight patients. Seventy-six percent of the women studied were of normal weight. A-BED, and fluctuating OSFED were longest in duration. The weight of the women in these groups continued to increase. Depression was linked to chronic, long-term OSFEDs and binge eating, whereas life crises lead to more severe but transient forms of OSFED.
  • Eri ikävaiheiden ruoankäytön yhteys vanhenevan henkilön muisti- ja ajattelutoimintoihin 
    Lempinen, Emilia (2016)
    The population is getting older worldwide and the global cost of cognitive impairment is rising. There is an urgent need to find ways to prevent and delay the onset of dementia and cognitive decline. According to previous studies food intake seems to be associated with cognition. However, while cognitive impairment usually develops during a long period of time, most of the studies conducted so far have focused on studying nutrition and cognition only at old age. The aim of the study is to examine, if there is association between food intake in youth and middle-age and cognition later in life. In addition it will be examined, whether changes in food intake are associated with cognition. The data is from the study The Finnish Geriatric Intervention Study to Prevent Cognitive Impairment and Disability (abbr. FINGER). FINGER is a multicenter randomized controlled trial conducted in six Finnish cities. Altogether 1260 individuals aged 60–77 years and at risk of cognitive decline participated in the study. The data used in this study is collected in the beginning of FINGER. The participants were asked to fill out a questionnaire concerning present food intake and food intake, when they were 20 years old (youth) and 50 years old (middle age) retrospectively. This study covers the use of milk/sour milk, spread and fish. Food intakes from different age stages were used to form a diet index that roughly described the wholesomeness of participants’ diets. Cognitive status was examined by a trained psychologist. Participants performed a test battery of 14 different tests. On the grounds of these tests a total score was calculated that described participants’ cognition as a whole. Statistical analysis involved Student’s t-test, univariate and multivariate analysis and Tukey’s test. Both the food intake in youth and middle-age seemed to be associated with cognition later in life. The group of participants, who had drunken whole milk daily in youth had poorer cognitive performance than the group, who had drunk milk with less fat (p=0,014). The association between milk consumption in middle-age and cognition was similar (p<0,000). Also, the group that had spread butter on bread daily in middle-age, had poorer scores than the group that had used vegetable fat-based spreads (p<0,000). The diet index was also associated with cognition (p<0,000) It also seemed to matter, what kind of food intake changes had been made between different age stages. For example, the group, that had started using low-fat milk or stopped drinking milk daily between youth and middle-age had better scores than the group that had drunk whole milk both in youth and in middle-age (p<0,000). The food intakes in youth and in middle-age are import factors in trying to prevent and delay cognitive impairment. There is a need for more studies, especially to investigate the mechanism between early food intake and cognition later in life.
  • Ersättning av djurproteiner med plantproteiner i kosten och dess inverkan på halten av N-nitroso föreningar i avföringen hos friska människor 
    Manngård, Jessica (2019)
    Background and aim: Colorectal cancer is the fourth most common form of cancer in the world and the third most common in Finland. One third of the cases are supposed to origin from lifestyle factors. Some studies have even suggested that as much as 30 - 70 % of the cases can originate from the diet. A diet with a smaller amount of red and processed meat has in some studies been associated to a smaller risk for developing colorectal cancer. Processed meat is considered to have a convincing connection to colorectal cancer and red meat is considered to have a possible connection. A possible explanation to this can be the formation of N-nitroso compounds (NOC) which arises from red meat. NOCs are considered to be potentially cancer-causing compounds, when they come in contact with the surface of the intestine. The aim of this study was to examine whether there is a difference in the amount of NOCs in the faeces among healthy humans, when replacing proteins from animal sources in the diet with an equal amount of proteins from plant sources. Material and methods: This thesis is a part of the study ScenoProt at the University of Helsinki. ScenoProt examines which effect diets with different types of protein sources have on markers for health. The study was conducted in 2017 as a controlled clinical intervention study with parallel and randomized design. The participants were voluntary healthy humans between the ages of 20 and 69 years. The intervention period lasted 12 weeks and the participants were allocated into three different diet groups. In group 1 (n=48) the amount of protein in the diet consisted of 70 % animal proteins and 30 % plant proteins, in group 2 (n=48) 50 % animal proteins and 50 % plant proteins and in group 3 (n=49) 30 % animal proteins and 70 % plant proteins. Faecal samples were collected before the intervention period and during its last week. The participants kept a food diary four days before the intervention period, four days during its last week and 1 day/three weeks during its time. Faecal samples were analysed for the amount of N-nitroso compounds, N-haem compounds and N-thiol compounds with a NO-analyser that measures the nitrogen oxide released from nitrogen compounds. The statistical analyses were carried out with IBM SPSS Statistics. Variance analysis between groups were carried out with Bonferroni test and correlation was examined with Pearson test. As the limit for statistical significance, <0,05 was used. Results: 136 participants, 107 women and 29 men, completed the study. A dose-dependent decrease in total NOC concentration was observed between the groups (group 1: 4,0 ± 2,4, group 2: 3,2 ± 1,8, group 3: 2,7 ± 1,5 pmol/mg). There was a significant difference in the amount of N-nitroso compounds (p=0,000), N-haem compounds (p=0,000) and N-thiol compounds (p=0,030) between groups 1 and 3 at the end of the intervention. A significant difference in N-haem compounds (p=0,035) was also observed between groups 2 and 3. The amount of protein in the diet didn’t correlate with the amount of NOC in the faeces (p=0,622), whereas the total intake of fibre did correlate with the amount of NOC (0,036). The faecal weight increased gradually from groups 1 to 3 and the weight correlated with the amount of fibre (p=0,000) in the diet and the amount of NOC (p=0,000). Conclusion: A replacement of animal proteins with plant proteins in the diet leads to a dose-dependent decrease in the amount of NOC in the faeces. A diet with a greater amount of plant proteins and a smaller amount of animal proteins might therefore protect against the development of colorectal cancer. The increased amount of fibre in a plant protein-based diet might to some extent contribute to the decrease in NOC, since fibre in some cases has been seen to decrease the formation of NOC. Seen to previous studies, it is however most likely that the decrease in NOC is mostly attributed to the differences in protein sources.
  • Henkilöstöravintolan ruoan ravitsemuksellinen laatu ja ilmastovaikutus 
    Kotkamaa, Minna (2016)
    Content of the greenhouse gas (GHG) emissions in our climate has been rising especially in the 2000s and the amount of GHGs are already at the level that was expected to be reached earliest after 800 000 years later. Food’s contribution to this climate burden is huge as already a single meal can be responsible for 14 % of the average daily amount of GHG emissions caused by a human being. A good way to reduce the climate burden is to shift one’s diet towards more plant based food because often the highest GHG emissions are caused by the food of animal origin. By changing a mixed food diet to a more plant based diet a consumer can reduce the GHG emissions even to one quarter of the original amount and during that the overall nutritional quality of the diet can be improved as well. The Finnish Nutrition Recommendations from 2014 among other literature urges people to decrease the use of meat and increase the use of vegetarian food. The objective of this study is to gather new information about the relation of the nutritional quality and the climate effect produced by lunch portions served in staff restaurant. The lunch portions with either high climate effect or poor nutritional quality were tuned by changing food ingredients with the aim to get better nutritional and climate results. Additionally, a comparison was made between different side dishes, between mixed and vegetarian portions and between similar type of portions. This study gives guidance when the aim is to improve the nutritional quality and the climate effect in lunch time dining. A staff restaurant from Helsinki was involved in this study by granting access to their lunch list incorporated with recipes from a period of two weeks. Among the lunch list portions, 20 different portions were chosen to be studied further. The nutritional quality was measured by using NRF9.3 food index and the climate effect estimations were based on life-cycle assessment (LCA) calculations made for each individual food ingredient. The results revealed that lunch portions comprised from plant based ingredients or naturally grown fish had both high nutritional quality and low climate effect. Thus, the lunch portions that contained plenty of ingredients of animal origin had lower nutritional quality and higher climate effect. Boiled potato had best nutritional and climate results among the side dishes. It was evident that the entirety of the ingredients affected the total result as it was seen in variable results when comparing the similar type of lunch portions. Biggest improvements for climate effect were obtained by reducing the use of ingredients of animal origin which also improved the nutritional quality. In addition, the choice of vegetables played an important role as the greenhouse grown vegetables had much higher climate effect than the open-air grown root vegetables. Therefore, it is essential to use vegetables according to their season.
  • Heraproteiinivalmisteen vaikutus laihdutukseen ja laihdutustuloksen pysyvyyteen ylipainoisilla aikuisilla 
    Paavola, Saila (2012)
    Johdanto: Lihavuus on maailmalaajuisesti merkittävä kansanterveydellinen ja –taloudellinen ongelma. Lihavuuden ehkäisemiseksi ja epidemian leviämisen hillitsemiseksi on tärkeää tuntea lihavuuteen vaikuttavat tekijät. Yksittäisistä ruoka-aineista maidon käytön on havaittu monissa epidemiologisissa ja kokeellisissa tutkimuksissa olevan yhteydessä alhaisempaan painoon, ehkäisevän lihomista ja edistävän laihtumista. Maidon sisältämistä yhdisteistä kalsiumin vaikutuksia on tutkittu eniten. Myös heraproteiinin on esitetty olevan yksi mahdollinen painoon vaikuttava komponentti, ja näyttöä tästä on saatu eläinkokeista. Tavoitteet: Tutkimuksessa tavoitteena oli selvittää, vaikuttaako päivittäin nautittu heraproteiinia sisältävä välipalajuoma laihtumiseen tai saavutetun laihdutustuloksen pysyvyyteen ylipainoisilla aikuisilla. Aineisto ja menetelmät: Tutkimus toteutettiin osana Valio Oy:n OMPPU2-tutkimusta, joka oli satunnaistettu, lumekontrolloitu ja kaksoissokkoutettu kahden rinnakkaisen ryhmän tutkimus. Tutkimus alkoi rekrytoinneilla alkuvuodesta 2010, joissa tutkimukseen valittiin 105 ylipainoista (BMI 27–35), tervettä, 20–50-vuotiasta naista ja miestä. Tutkimushenkilöt satunnaistettiin tutkimus- ja verrokkiryhmiin, ja molemmat ryhmät nauttivat tutkimusvalmisteensa päivittäin hedelmätäysmehuun sekoitettuna (tutkimusryhmä heraproteiinijauheen ja verrokkiryhmä maltodekstriinijauheen). Tutkimus koostui kahdesta jaksosta: viiden kuukauden laihdutusjaksosta ja tätä seuranneesta kolmen kuukauden painonhallintajaksosta. Tutkimuskäynneillä tutkimuksen alussa, laihdutusjakson lopussa ja painonhallintajakson lopussa mitattiin tutkimushenkilöiden paino ja vyötärönympärys sekä määritettiin kehonkoostumus bioimpedanssilaitteella. Tutkimushenkilöiden ruoankäyttö ja ravinnonsaanti laskettiin samoissa aikapisteissä kerättyjen kolmen päivän ruokapäiväkirjojen perusteella. Tutkimushenkilöitä, joilla tutkimusvalmisteen käyttö oli alle 50 %, ei otettu huomioon tilastoanalyyseissä. Tilastollinen analyysi tehtiin käyttäen kahden riippumattoman otoksen t-testiä ja kaksisuuntaista parittaista t-testiä normaalijakautuneilla muuttujilla, ja Mann-Whitneyn U-testiä ja Wilcoxonin ttestiä ei-normaalijakautuneilla muuttujilla. Tutkimusvalmisteen ja painonmuutosten välinen korrelaatio laskettiin käyttäen Pearsonin korrelaatiokertoimia. Tulokset on ilmaistu keskiarvoina (keskihajonta). Tulokset: Molemmat ryhmät laihtuivat laihdutusjakson aikana. Heraproteiiniryhmässä painonpudotus oli 2,4 (3,8) kg (p=0,002) ja verrokkiryhmässä 3,4 (4,1) kg (p<0,001). Ryhmien välinen ero ei ollut merkitsevä. Rasvamassa väheni verrokkiryhmässä 2,4 (3,8) kg (p<0,001), mikä oli viiteellisesti enemmän (p=0,054) kuin heraproteiiniryhmässä 1,1 (3,1) kg (p=0,129). Rasvaprosentti ja viskeraalirasvan määrä pienenivät verrokkiryhmässä heraproteiiniryhmää enemmän (p<0,025). Vyötärönympärys pieneni heraproteiiniryhmässä 1,9 (3,0) cm (p=0,001) ja verrokkiryhmässä 3,8 (3,8) cm (p<0,001) ryhmien välisen eron ollessa merkitsevä (p=0,017). Maltodekstriinin käyttö korreloi käänteisesti painonmuutosten kanssa laihdutusjaksolla (r=-0,389, p=0,013). Painonhallintajaksolla painossa ei tapahtunut merkitseviä muutoksia kummassakaan ryhmässä. Heraproteiinin käytön ja painonmuutosten välisestä negatiivisesta korrelaatiosta oli viitteitä tällä jaksolla (r=-0,344, p=0,063). Kun tarkasteltiin koko tutkimuksen aikana tapahtuneita muutoksia (laihdutusjakson alusta painonhallintajakson loppuun), ei ryhmien välillä ollut merkitseviä eroja painon tai kehonkoostumuksen muutoksissa. Energiansaanti väheni molemmissa ryhmissä merkitsevästi laihdutusjakson aikana (p<0,01), mutta muutos ei eronnut ryhmien välillä. Ravintoaineista rasvan saanti väheni (p<0,001) ja C-vitamiinin saanti lisääntyi (p<0,001) molemmissa ryhmissä laihdutusjaksolla. Alkoholin saanti väheni verrokkiryhmässä (p=0,017). Proteiinin saanti lisääntyi heraproteiiniryhmässä merkitsevästi enemmän kuin verrokkiryhmässä (p=0,002). Painonhallintajaksolla energiansaanti ei muuttunut kummassakaan ryhmässä laihdutusjakson loppuun verrattuna. Fyysisessä aktiivisuudessa tutkimuksen aikana ei ollut eroa ryhmien välillä. Johtopäätökset: Heraproteiinin ei havaittu tehostavan laihdutusta maltodekstriiniin verrattuna tässä tutkimuksessa. Sen sijaan maltodekstriiniä nauttineessa ryhmässä rasvaprosentti ja erityisesti vatsan alueen rasva pienenivät heraproteiiniryhmää enemmän laihdutusjaksolla. Tulos oli lähes täysin vastakkainen tutkimushypoteesin kanssa, eikä vaikuttaisi selittyvän eroilla energiansaannissa tai fyysisessä aktiivisuudessa. Tämä tutkimus ei siis tue olettamusta, että heraproteiini osana laihdutusruokavaliota auttaisi laihdutuksessa. Painonhallintajaksolla heraproteiinin ja painonmuutosten välinen lähes merkitsevä käänteinen korrelaatio saattaa viitata heraproteiinin merkitykseen painonhallinnassa. Vapaasti elävien ihmisten kohdalla sekoittavia tekijöitä on kuitenkin vaikea vakioida, mikä vaikeuttaa johtopäätösten tekemistä.
  • Hillauutteen vaikutus ihmisen paksusuolisyöpäsolujen kasvuun ja morfologiaan kolmiulotteisessa soluviljelmässä 
    Manner, Laura (2015)
    Paksusuolisyöpä on yksi yleisimmistä syöpätyypeistä, ja sen riskin tiedetään olevan yhteydessä joihinkin ravintotekijöihin. Esimerkiksi marjojen, hedelmien ja vihannesten runsas käyttö voi suojata paksusuolisyövältä. Marjojen, niiden sisältämien polyfenoleiden sekä marjoista valmistettujen uutteiden on aiemmin havaittu hillitsevän syöpäsolujen kasvua in vitro -solumalleissa. Kotimaisesta hillasta valmistettua uutetta on kuitenkin tutkittu verrattain vähän. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia hillauutteen vaikutusta paksusuolisyövän solujen kasvuun, morfologiaan ja tiettyihin syöpäsensitiivisiin proteiineihin kaksi- ja kolmiulotteisessa soluviljelmässä. Tarkastelun kohteena oli solujen viabiliteetti sekä neljä syövän kehittymiseen yhteydessä olevaa proteiinia: beta-kateniini, E-kadheriini, aktiivinen kaspaasi 3 sekä Ki-67. Koska 3D-solumallia ei vielä ole hyödynnetty HY:n ravitsemustieteen osastolla ravitsemustutkimuksessa, tavoitteena oli myös testata käytössä olleen menetelmän toimivuutta ravinnon yhdisteiden ja syövän yhteyden tutkimisessa. Tutkimuksessa käytettiin ihmisen paksusuolisyövän HCA7-linjan soluja. Altisteena käytetty hillauute oli HY:n elintarvikekemian laboratorion valmistama ja sisälsi 218 µl/ml ellagiinihappoa. Kontrolliliuoksena käytettiin hillauutteen liuotinta dimetyylisulfoksidia (DMSO). Lisäksi kokeet kontrolloitiin näytteillä, joita ei altistettu kummallekaan liuokselle vaan kasvatettiin vastaava aika tavanomaisessa kasvatusliuoksessa. Hillauutteen vaikutusta solujen viabiliteettiin mitattiin MTT-reagenssiin pohjautuvalla solulaskentamenetelmällä. Solujen morfologiassa tapahtuviin syöpäsensitiivisiin proteiineihin liittyviä muutoksia määritettiin vasta-ainespesifisen immunofluoresenssivärjäyksen ja laserkonfokaalimikroskopian avulla. Hillauute ja sen kontrolliliuos DMSO hillitsivät HCA7-solujen kasvua kaksi- ja kolmiulotteisissa malleissa verrattuna soluihin, jotka kasvoivat tavanomaisessa kasvatusliuoksessa. Solujen viabiliteetti oli 30–60 % verrattuna kontrollisoluihin, kun hillauutetta ja DMSO:ta lisättiin elatusaineeseen 75 µl/ml. Viabiliteetissä oli annos-vastesuhde, joka ei ollut lineaarinen. Hillauute lisäsi apoptoosin lisääntymistä ennustavan aktiivisen kaspaasi-3:n sekä soluliitoksissa esiintyvän beta-kateniinin määrää kolmiulotteisessa soluviljelmässä verrattuna DMSO- ja kontrollisoluihin. Muiden tutkittujen syöpäsensitiivisten proteiinien määrissä ei ollut eroja kontrolli- ja uuteviljelmien välillä. Sekä DMSO että hillauute hillitsevät HCA7-solujen kasvua suurina pitoisuuksina. Hillauute vaikuttaisi kuitenkin hillitsevän solujen kasvua lisäämällä apoptoosia, mikä ilmenee kaspaasi-3:n määrän lisääntymisenä hillauutteelle altistuneissa soluissa. Tämän perusteella DMSO:ssa kasvaneet solut kuolivat enemmän nekroosin välityksellä. Hillauutteessa kasvaneissa soluissa beta-kateniini lokalisoitui enemmän solukalvoille, mikä viittaa niiden välisten soluliitosten olleen vahvempia kuin kontrolli- tai DMSO-soluissa.
  • Hiuksen kortisolipitoisuus ja ruokavaliotyyli 3–6-vuotiailla lapsilla Suomessa 
    Sorvari, Hannele (2018)
    Introduction: Stress can be found already in young children. It may be associated with, for example, family life situations, bullying or the daycare environment. The body secretes cortisol, a stress hormone, in response to stress. Abnormal corti- sol levels are associated with overweight and a preference for energy-dense foods high in sugar and fat. Studying the link between children’s stress and diet is important as the early childhood is an important period for the development of eat- ing habits as well as for the prevention of obesity and later chronic illnesses. Aims: The aim of this study is to investigate if hair cortisol concentration, a measure of long-term stress, is associated with the food patterns of three to six year old Finnish children. Other aims include determining the mean hair cortisol concen- tration in the sample and studying whether the concentration or food patterns differ by background factors. Materials and methods: The study is a part of the DAGIS study’s cross-sectional phase conducted in 66 daycare centers in Uusimaa and South Ostrobothnia in 2015–2016. The data consists of 864 three to six year old children, of whom 541 pro- vided the information needed to examine the main research question between hair cortisol and dietary intake. The data used in the study was collected through a food frequency questionnaire, food diaries, a guardian's background survey, child temperament survey, anthropometric measurements and hair samples. Food patterns were determined using prin- cipal component analysis. The hair cortisol content was measured from four centimeter hair samples using a chemiluminescence immunoassay. Correlation analysis and one-way analysis of variance were used to study if food pat- tern scores, hair cortisol content and background variables were associated with each other, as well as to examine whether the food pattern scores or cortisol levels differed by background variables. High cortisol levels were used to ex- plain low scores for the Health-conscious food pattern in a logistic regression analysis. Results: The average hair cortisol concentration among participants was 41.7 pg / mg (95% CI: 35.5–47.9 pg / mg) ranging from 0.24 to 879.6 pg / mg. The food patterns Sweet and salty treats, Health-conscious and Sandwich snacking were dis- tinguished from the food consumption data. Differences in background variables were observed for both main variables. For example, the age of the child was inversely associated to the cortisol content of the hair (r = -0.16, p < 0.001) and the concentration was higher in boys than in girls (p < 0.001). The children of parents with high education degrees had higher scores from the Health-conscious pattern than the children of parents with not more than vocational school or high-school level education (p <0.001) or a bachelor's degree (p < 0.01). Hair cortisol content was negatively linked to the Health-conscious pattern score (r = -0,086, p < 0.05), and a high concentration increased the odds of a low Health-conscious pattern score (OR = 4.1 [95% CI: 1.9-9 0] p < 0.001). Hair cortisol content did not significantly correlate with the other two dietary patterns. Conclusions: This study supports the link between long-term stress and lower-quality diet, as it shows that elevated hair cortisol levels and less health-conscious diets are connected in children. The results are not generalizable outside the sample, but give reason to further investigate the relationship between long-term stress and the development of chil- dren’s eating habits and health.
  • Hoivakotien henkilökunnan sekä asukkaiden asenteet ravitsemushoitoa kohtaan 
    Weckman, Jaana (2016)
    Hoivakotien ravitsemushoidolla ylläpidetään ja edistetään ikäihmisten terveyttä. Hoitajien positiiviset asenteet ravitsemushoitoa kohtaan ovat yhtä tärkeitä kuin hyvät hoitokäytännöt, jotta saavutetaan hyvä ravitsemushoito. Myös asukkaiden asenteet ravitsemukseen vaikuttavat asukkaiden ravitsemushoidon toteutumiseen. Pro gradu-tutkielman tavoitteena oli tutkia hoivakotien henkilökunnan ja asukkaiden asenteita ravitsemushoitoa kohtaan. Tutkimuksen aineisto kerättiin yksilöteemahaastatteluin. Tutkimuksessa haastateltiin kahtatoista hoitajaa ja kymmentä asukasta. Haastateltavista valtaosa oli naisia. Haastatteluissa käytiin läpi teemoja, jotka liittyivät ravitsemushoitoon esimerkiksi ravitsemustilan arviointiin, ravitsemushoitosuunnitelmaan, ravinnontarpeen määrittämiseen, ruokailutilanteeseen, ruoankäytön seurantaan ja ruokaan. Tutkimuksessa hoitajien ja asukkaiden asenteet olivat positiivisia ravitsemushoitoa kohtaan. Hoitajista ravitsemushoidolla oli tärkeä merkitys asukkaille muun saadun hoidon ohella. Myös asukkaat suhtautuivat positiivisesti ravitsemushoitoon ja heistä ruokailuilla oli hyvin tärkeä merkitys muun saadun hoidon ohella. Hoitajat suhtautuivat positiivisesti asukkaiden ravitsemustilan arviointiin sekä ruokien, ja juomien käytön seurantaan. Valtaosa hoitajista osoitti positiivisia asenteita asukkaiden ravitsemushoitosuunnitelmaa ja sen toteutumista kohtaan. Puolet hoitajista asennoitui positiivisesti asukkaiden ravinnontarpeen määrittämiseen ja piti tärkeänä, että asukkaiden ravinnontarve määritettiin. Asukkaat ja hoitajat asennoituivat positiivisesti tai melko positiivisesti ruokailuun ja ruokaan. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että hoitajat ja asukkaat suhtautuivat positiivisesti hoivakodissa tapahtuvaa ravitsemushoitoa kohtaan. Hoitajien positiivinen asennoituminen ravitsemushoitoon ei aina näkynyt hoitajien hoitokäytännöissä.
  • Iäkkäiden ravinnonsaanti ja ravitsemustila ympärivuorokautisessa pitkäaikaishoidossa vuosina 2007 ja 2017 
    Willman, Mirjami (2020)
    Johdanto: Hyvä ravitsemus on keskeinen tekijä ikääntyessä, sairauksista toipumisessa sekä toimintakyvyn ja elämänlaadun ylläpidossa. Iän myötä tapahtuvat muutokset, toimintakyvyn heikkeneminen, avun tarpeen lisääntyminen sekä sairaudet ovat yhteydessä riittämättömään ravinnonsaantiin ja ravitsemustilan heikkenemiseen. Kulutusta vähäisempi energian ja tarvetta vähäisempi proteiinin saanti ovat tutkimusten mukaan pitkäaikaishoidossa olevilla iäkkäillä yleisiä. Myös joidenkin vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti voi olla niukkaa. Tavoitteet: Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää pitkäaikaisessa, ympärivuorokautisessa hoidossa olevien iäkkäiden asukkaiden energian, proteiinin ja muiden ravintoaineiden saantia Helsingissä ja Espoossa vuonna 2007 ja Helsingissä vuonna 2017 osana Helsingissä ja Espoossa toteutettuja ravitsemustutkimuksia. Lisäksi tavoitteena on arvioida vuosien 2007 ja 2017 yhdistetyissä poikkileikkausaineistoissa energian ja proteiininsaantia saantia suhteessa ravitsemustilaan. Aineisto ja menetelmät: Tutkittavat olivat pääkaupunkiseudulla ympärivuorokautisessa pitkäaikaishoidossa asuvia iäkkäitä. Hoitajat kirjasivat ruokapäiväkirjoihin asukkaiden aterioinnit 1–2 vuorokauden ajalta. Ruokapäiväkirjojen pohjalta tutkittavien ravinnonsaannit laskettiin AivoDiet-ravintolaskentaohjelman avulla. Ravitsemustila arvioitiin Mini Nutritional Assessment (MNA) -testillä. Tulokset: Ruokapäiväkirjatiedot ja ravitsemustilan arvioinnit kerättiin vuonna 2007 pääkaupunkiseudulla 350 asukkaalta ja vuonna 2017 Helsingissä 476 asukkaalta. Vuonna 2007 asukkaiden ikäkeskiarvo oli 83,4 (SD 7,4) ja naisia oli 83 %. Vuonna 2017 asukkaiden ikäkeskiarvo oli 83,7 (SD 7,7) vuotta ja naisten osuus 77 %. Virheravittuja oli molempina vuosina noin 20 % ja virheravitsemusriskissä noin 65 % asukkaista. Vuonna 2007 keskimääräinen energiansaanti oli 1 695 kcal/vrk ja vuonna 2017 1 678 kcal/vrk (p=0,56). Vuonna 2017 proteiininsaanti oli miehillä 63,8 g/vrk ja naisilla 55,4 g/vrk. Proteiinia saatiin päivässä keskimäärin 0,9 g/painokilo. Proteiininsaanti oli merkitsevästi pienempää vain naisilla (p<0,001) ja painokiloon suhteutettuna (p<0,001). Keskimäärin vuonna 2017 kuitua saatiin 12,7 (SD 4,8) g, E-vitamiinia 7,4 (SD 4,6) mg ja folaattia 228 (SD 83,9) µg. D-vitamiinia saatiin ruoasta sekä valmisteista 26,1 (9,0) µg. Vuoteen 2007 verrattuna kuidun saanti oli matalampaa (p<0,001) ja E- ja A-vitamiinin ja D-vitamiinin kokonaissaanti sekä ruoasta saatu osuus suurempaa (p<0,001). Yhdistetyssä aineistossa MNA:n perusteella normaaliin ravitsemustilaan kuuluvista 17 % sai energiaa 1 200–1 500 kcal/vrk ja 10 % alle 1 200 kcal/vrk sekä 71 % proteiinia alle 1g/kg/vrk. Suurempi osa virheravituista sai proteiinia yli 1g/kg/vrk kuin virheravitsemusriskissä tai normaalissa ravitsemustilassa olleista (p<0,001). Asukkaan ikä, sukupuoli sekä energian- tai proteiininsaanti selittivät heikoimpaan ravitsemustilaan kuulumisesta kuitenkin vain 1–3 %. Painoindeksi sekä dementia nostivat selitysastetta 27 %:iin. Vain BMI, dementia ja energiansaanti olivat merkitseviä selittäjiä kaikissa malleissa. Johtopäätökset: Ympärivuorokautisessa pitkäaikaishoidossa olevilla ikääntyneillä energian, proteiinin sekä kuidun, folaatin ja E-vitamiinin saanti oli niukkaa. Huomiota tulisi kiinnittää etenkin tarvetta vastaavan proteiininsaannin suhteen myös virheravitsemusriskissä sekä normaalissa ravitsemustilassa olevilla.
  • Ikääntyminen ja sarkopenia : yli 75-vuotiaiden porvoolaisten ravitsemustila ja ravinnonsaanti 
    Sormunen, Laura (2014)
    Tausta: Suomen väestö on yksi Euroopan nopeimmin vanhenevista. Tilastokeskuksen (SVT 2009) mukaan yli 65-vuotiaiden määrä tulee kaksinkertaistumaan vuoteen 2060 mennessä. Kahdenkymmenen ja kahdeksankymmenen ikävuoden välillä luurankolihasten volyymistä ja voimasta menetetään noin 15–42 %. Vajaaravitsemus ja immobilisaatio nopeuttavat tätä luonnollista lihaskatoa eli sarkopeniaa. Ravinnon ja liikunnan hyödyt tunnetaan jo melko yleisesti, mutta täydennysravintovalmisteiden vaikutuksista ikääntyneiden ravinnonsaantiin, lihaskuntoon ja toimintakykyyn tiedetään edelleen melko vähän. Tämän tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää, eroaako sarkopenisten ja ei-sarkopenisten tutkimushenkilöiden ravinnonsaanti ja ravitsemustila toisistaan. Toisena päätavoitteena selvitettiin runsaasti proteiinia sisältäneen tutkimusvalmisteen vaikutusta ravinnonsaantiin. Aineisto ja menetelmät: Tutkimus toteutettiin osana Porvoon lihaskato-ja ravitsemustutkimusta, joka oli satunnaistettu, lumekontrolloiu ja kaksoissokkoutettu kolmen rinnakkaisen ryhmän tutkimus. Tutkimus alkoi rekrytoinneilla vuonna 2012, joiden avulla tutkimukseen saatiin mukaan lihaskadon kriteerit täyttäviä vanhuksia. Alkumittausten yhteydessä kaikilta tutkimukseen osallistuneilta keski-iältään 84-vuotiaalta tutkimushenkilöltä (n=160) kerättiin ruokapäiväkirjadataa, jonka avulla voitiin tarkastella sarkopenisten ja ei-sarkopenisten henkilöiden ravinnonsaannin eroja. Sarkopeniset (n=97) tutkimushenkilöt satunnaistettiin kolmeen hoitokoeryhmään, joista kontrolliryhmä sai vain liikunta- ja ravitsemusneuvontaa ja kaksi muuta ryhmää saivat lisäksi nautittavakseen runsaasti heraproteiinia sisältänyttä tutkimusvalmistetta tai verrokkivalmistetta. Tutkimusryhmien ravinnonsaannin eroja verrattiin tutkimuksen alussa ja kuuden kuukauden kohdalla ruokapäiväkirjojen avulla ja ravitsemustilaa lyhyellä MNA-testillä. Lisäksi selvitettiin tutkimusvalmisteiden vaikutusta ravinnonsaantiin. Tilastolliset analyysit tehtiin käyttäen yksisuuntaista varianssianalyysia (ANOVA) ja Kruskall-Wallisin testiä. Ravintomuuttujien ja toimintakykymittareiden välisiä korrelaatiota laskettiin käyttäen Spearmanin korrelaatiokertoimia. Komplianssierojen tarkastelussa käytettiin Man Whitneyn U-testiä Tulokset: Sarkopenisten (n=97) ja ei-sarkopenisten (n=53) tutkimushenkilöiden ravinnonsaannissa oli eroja tutkimuksen alussa. Energian, proteiinin ja suojaravintoaineista esimerkiksi kuidun C,-E- ja B-vitamiinien saanti oli sarkopenisillä ei-sarkopenisiä pienempää. Erot olivat merkitseviä vain naisilla (n=107), mutta miesten (n=53) tuloksissa näkyi samanlainen trendi. Ravitsemustilassa ei ollut merkitseviä eroja tutkimusryhmien välillä. Alkutilanteessa naisilla näkyi merkitseviä yhteyksiä esimerkiksi proteiinin ja puristusvoiman (r=0,082, p=0,029) sekä energian ja pohkeen lihasindeksin välillä (r=0,071, p=0,024), vaikkakin kyseiset yhteydet hävisivät tulosten sekoittavilla tekijöillä vakioinnin jälkeen. Tutkimuksen pilotti-interventiossa oli alussa mukana 58 tutkimushenkilöä, joista suurin osa oli naisia (n=40). Interventiossa ravinnonsaanti ei eronnut tutkimusryhmien välillä kuuden kuukauden kohdalla merkitsevästi. Tutkimusvalmisteen käytön mediaani testiryhmässä oli 83 % ja kontrolliryhmässä 80 %. Molemmat tutkimusvalmisteet lisäsivät tutkimushenkilöiden energiansaantia. Proteiininsaanti oli merkitsevästi suurempaa heraproteiinipitoista tutkimusvalmistetta käyttäneillä (p=0,000). Päätelmät: Tutkimuksen alkutilanteessa ei-sarkopenisten ja sarkopenisten tutkimushenkilöiden ravinnonsaanti erosi toisistaan, mikä saattaa kuvata hauraiden ikääntyneiden heikompaa ravinnonsaantia. Intervention kuuden kuukauden ravinnonsaannissa ei ollut eroja tutkimusryhmien välillä. Tutkimuksen perusteella näyttäisi siis siltä, että heraproteiinia sisältänyt tutkimusvalmiste lisäsi proteiinin ja energian saantia, muttei heikentänyt muuta ravinnonsaantia.
  • Ikääntyneiden proteiinin saannin lisääminen välipalojen avulla Voimavälipalat-tutkimuksessa 
    Siljama, Sofia (2020)
    Johdanto: Suomen väestö on yksi Euroopan nopeimmin vanhenevista. Ikääntyessä ravitsemusongelmiksi nousevat usein energian, proteiinin ja muiden ravintoaineiden riittävä saanti. Ikääntyneillä tehtyjen tutkimusten mukaan heidän ravitsemustilaansa voidaan usein parantaa melko yksinkertaisinkin keinoin, mikäli virheravitsemus ei liity vaikeaan sairauteen. Aiemmissa tutkimuksissa proteiinilla täydennetyt välipalat ovat olleet käyttökelpoinen idea ikääntyneiden proteiinin saannin lisäämiseksi. Systemaattinen tieto ikääntyneiden suosimista proteiinipitoisista välipaloista kuitenkin uupuu. Tavoitteet: Pro gradu -tutkimuksen tavoitteena oli tutkia, saadaanko yli 65-vuotiailla proteiinin saantia lisättyä välipalainnovaatioiden avulla. Lisäksi tavoitteena oli tarkastella sitä, voidaanko kasviproteiineja yhdistämällä kehittää ikäihmisille soveltuvia proteiinivälipaloja. Tutkimuksessa haluttiin myös selvittää, minkälaiset proteiinia sisältävät välipalatuotteet koetaan käytettävyydeltään ja hyväksyttävyydeltään sopiviksi ikääntyneiden ruokavaliossa. Aineisto ja menetelmät: Tutkimus oli pilottitutkimus, jonka asetelma oli satunnaistettu, kontrolloitu interventiotutkimus. Interventioasetelmalla tutkittiin tutkimusryhmien proteiinin saannin muutosta kolmen viikon jälkeen sekä tarkasteltiin käytettyjen tutkimusvalmisteiden vaikutuksia ravinnonsaantiin. Tutkimushenkilöt olivat yli 65-vuotiaita pääkaupunkiseudulla asuvia tutkimukseen vapaaehtoisesti ilmoittautuneita henkilöitä. Tilastollisina menetelminä käytettiin Chi Square-testiä, T-testiä, Fisherin eksaktia testiä sekä kovarianssianalyysia. Tulokset: Tutkittavista oli naisia 30 (88 %) ja miehiä 4 (12 %). Ruokapäiväkirjat analysoitiin 33 tutkittavalta. Tutkittavien painoindeksi oli kontrolliryhmässä keskimäärin 27,2 kg/m2 ja interventioryhmässä keskimäärin 25,9 kg/m2. Proteiinin saanti kehonpainoa (kg) kohden kontrolliryhmässä oli aluksi 0,98g/vrk (SD 0,37) ja lopuksi 0,97g/vrk (SD 0,37). Proteiinin saanti kehonpainoa (kg) kohden interventioryhmässä oli aluksi 1,22 g/vrk (SD 0,30) ja lopuksi 1,22g/vrk (SD 0,30). Muutos sekä kontrolli- että interventioryhmässä oli 0,00 (95 % lv molemmissa -0,01 – 0,01). Tilastollista eroa ei ollut ilman vakiointia (p=0,81) eikä vakioinnin kanssa (p=0,57) (vakiointi alkutilanteella). Tutkimuksessa pilotoitiin välipalojen eri tuotemuotoja ja niiden eri makuvariantteja. Tutkimuksen välipaloihin sisällytettiin vain kasvi- ja maitopohjaisia välipaloja (n=15). Välipalojen kehitystyön seurauksena saatiin tutkimukseen mukaan varsin monenlaisia välipaloja, mutta kasvipohjaisten proteiininlähteiden osalta välipalojen kehitystä olisi pitänyt vielä jatkaa. Kaikilla mittareilla parhaimmaksi koettiin piirakat ja munakkaat. Johtopäätökset: Voimavälipalat-tutkimuksen tutkittavien ruoankäyttöä ei voida yleistää koskemaan kaikkia saman ikäryhmän henkilöitä Suomessa. Tutkimus kuvaa tätä tutkimuspopulaatiota ja heidän ruoankäyttöään. Jatkossa vastaavia välipalatutkimuksia kannattaisi suunnata kotihoidon piirissä oleville ikääntyneille. Tutkimuksessa saatiin arvokasta tietoa tulevaisuuden proteiinivälipalojen kehitystä varten.
  • Ikääntyneiden ravitsemustila ja sen yhteys kognitioon sekä psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin 
    Kunvik, Susanna (2015)
    Hyvä ravitsemustila ylläpitää ikääntyneiden toimintakykyä, terveyttä ja elämänlaatua ja lisäksi se luo edellytykset kotona asumiselle. Ikääntymiseen liittyy kuitenkin monia kognitiivisia sekä sosiaalisia ja psyykkisiä tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa ravitsemustilaan. Virheravitsemuksen takia huonontunut terveys voi heikentää toimintakykyä ja lisätä kaatumisen riskiä. Pro gradu-tutkielman tavoitteena oli tutkia kotona asuvien, viimeisen vuoden aikana kaatuneiden, ikääntyneiden ravitsemustilaa ja sen yhteyttä kognitioon sekä sosiaaliseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Tavoitteena oli lisäksi selvittää, oliko tutkimushenkilöiden kaatumistausta yhteydessä ravitsemustilaan. Poikkileikkaustutkimus koostui Porissa vuosina 2003–2005 toteutetun Pysy Pystys -tutkimuksen kotona asuneista ikääntyneistä (n=554). Pysy Pystys -tutkimuksessa tutkittiin viimeisten 12 kuukauden aikana kaatuneiden, 65 vuotta täyttäneiden, porilaisten kaatumisten vaaratekijöitä. Tutkimushenkilöiden ravitsemustila arvioitiin MNA-testillä (Mini Nutritional Assessment), kognitiiviset taidot MMSE-testillä (Mini Mental State Examination) ja psyykkiset sekä sosiaaliset tekijät GDS-testillä (Geriatric Depression Scale) sekä strukturoiduilla kyselylomakkeilla. Tässä poikkileikkaustutkimuksessa tarkasteltujen tekijöiden yhteyksiä tutkittiin normaalissa ja heikentyneessä ravitsemustilassa olevien ryhmien välisinä eroina Khiin neliötestillä ja Mann-Whitney U-testillä. Lisäksi logistisella regressioanalyysillä etsittiin tekijöitä, jotka ovat yhteydessä heikentyneen ravitsemustilan todennäköisyyteen. Tutkimushenkilöiden keski-ikä oli 73 vuotta ja suurin osa heistä (83 %) oli naisia. Heikentyneessä ravitsemustilassa (MNA ? 23,5) oli 10,8 prosenttia. Heikentyneessä ravitsemustilassa olleet olivat kaatuneet useammin kuin normaalissa ravitsemustilassa olevat. Psyykkisistä tekijöistä elämään tyytymättömyys, masennus ja turvattomuuden kokeminen lisäsivät heikentyneen ravitsemustilan todennäköisyyttä. Alkoholin viikoittainen käyttö puolestaan vähensi todennäköisyyttä. Sosiaalisista tekijöistä yksinäisyys, vähäinen toisten luona vieraileminen ja keskustelukumppanin puute lisäsivät heikentyneen ravitsemustilan todennäköisyyttä. Kognition ja ravitsemustilan välillä ei ollut yhteyttä. Havaituista yhteyksistä erityisen merkittäviä olivat elämään tyytymättömyyden, yksinäisyyden ja turvattomuuden kokemisen yhteydet, sillä näiden kolmen tekijän läsnä ollessa ikääntyneellä on yli 70 prosentin todennäköisyys olla heikentyneessä ravitsemustilassa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että elämään tyytyväisyys, yksinäisyys ja koettu turvattomuus tulisi ottaa huomioon ikääntyneiden ravitsemustilaa arvioitaessa. Lisäksi kaatuneiden ikääntyneiden ravitsemustilaan olisi syytä kiinnittää huomiota.
  • Imetyksen yhteys ruokavalion laatuun 1-vuotiailla lapsilla 
    Kynkäänniemi, Emma (2018)
    Johdanto: Lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana ruokavalio muuttuu vähitellen pelkästä äidinmaidosta tai korvikkeesta vastaamaan muun perheen ruokavaliota. Lapsen ruokavalio on yhteydessä terveyteen sekä ruokailutottumuksiin aikuisena. Ruokavaliota sekä siihen yhteydessä olevia tekijöitä on tutkittu vähän 1-vuotiailla. Aiemmin on havaittu, että 1-vuotiaista suomalaislapsista imetetyt kuluttivat vähemmän lihaa, maitotuotteita sekä enemmän kasviksia. Ei ole kuitenkaan tutkittu, onko imetys yhteydessä ravintoaineiden saantiin tai ravintoaineisiin perustuvaan ruokavalion laatuun. Tavoite: Tutkielman tavoitteena on selvittää, eroaako ruokavalion laatu imetettyjen ja ei-imetettyjen 1-vuotiaiden lasten välillä. Lisäksi tarkoituksena on selvittää, eroavatko äidin taustatekijät, kuten koulutusaste tai elämäntavat, imetyksen suhteen sekä ovatko äidin taustatekijät yhteydessä 1-vuotiaiden lasten ruokavalion laatuun. Aineisto ja menetelmät: Tutkielman aineisto on osa Lasten D-vitamiinitutkimusta (VIDI), joka toteutettiin vuosina 2013–2016. Tutkimukseen rekrytoitiin 987 perhettä, joiden 1-vuotiaiden lasten ruoankäyttöä tutkittiin kolmen päivän ruokapäiväkirjoilla. Tämän tutkielman aineisto koostuu 409 ruokapäiväkirjasta, joiden avulla määritettiin tutkittavien ruokavalion laatu. Pisteet ruokavalion laadulle laskettiin vertaamalla aineistosta saatuja ravintoainetiheyksiä suositeltuihin ravintoainetiheyksiin. Suositeltu ravintoainetiheys laskettiin proteiinille, tyydyttyneille ja monityydyttymättömille rasvahapoille, kuidulle, sakkaroosille, folaatille, D-vitamiinille, raudalle sekä sinkille ravitsemussuositusten avulla. Ruokavalio käsitti tässä tutkimuksessa ainoastaan lisäruoan eli ruokavaliolle laskettu ravintoainetiheys ei sisältänyt äidinmaidosta saatua energiaa ja ravintoaineita. Äidin taustatekijöiden yhteyttä imetykseen ja ruokavalion laatuun tutkittiin t-testillä, Mann-Whitneyn U-testillä, Pearsonin khiin neliö-testillä ja varianssianalyysillä. Lineaarisella regressioanalyysillä tutkittiin, miten imetys tai muut taustatekijät selittävät ruokavalion laatua. Tulokset: Lapsista 143 (35 %) imetettiin. Imetettyjen lasten äidit olivat keskimäärin vanhempia (p=0.001), heillä oli useammin korkea-asteen koulutus (p=0.002), harvempi heistä tupakoi ennen raskautta (p=0.024) ja harvempi oli ensisynnyttäjä (p=0.016). Synnytysten lukumäärä oli yhteydessä 1-vuotiaan ruokavalion laatuun. Ei-imetetyillä lapsilla proteiinin (p=0.034), tyydyttyneiden rasvahappojen (p<0.001), D-vitamiinin (p<0.001) sekä sinkin (p<0.001) tiheys ruokavaliossa oli suurempi ja sakkaroosin (p<0.001) ja kuidun (p<0.001) pienempi verrattuna imetettyihin. Imetys oli käänteisessä yhteydessä ruokavalion laatuun (p=0.038), mutta synnytysten lukumäärällä vakioinnin jälkeen, yhteys ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p=0.078). Johtopäätökset: Tässä tutkimuksessa ei-imetettyjen 1-vuotiaiden lasten ruokavalion laatu ei eronnut imetettyjen lasten ruokavalion laadusta, kun synnytysten lukumäärä huomioitiin. Yleisesti hyvä ruokavalion laatu 1-vuotiailla voi selittää osan tuloksesta. Tulevaisuudessa olisi kiinnostava tutkia, onko 1-vuotiaan imetyksellä pidempikestoisia vaikutuksia lapsen ruokavalion laatuun.
  • Imeväisikäisten ruokinta- ja hoivakäytännöt maaseudulla eteläisessä Beninissä 
    Ali-Kovero, Kirsi (2016)
    Chronic undernutrition, or stunting, reduces the growth and development of about one third of the world’s children less than five years of age. The consequences of chronic undernutrition may be long-lasting and irreversible and it increases the risk of death. Undernutrition is the most prevalent at the age of 6–24 months when breast milk no longer meets the energy and nutrient needs of the growing child. Complementary foods in low- and middle income countries are often inadequate nutritionally or in amounts. There are also a wide variety of behavioural aspects critical for child nutrition and well-being. Style of complementary feeding may be an important determinant of dietary intake and nutritional status. The caregiver-infant interaction can influence infant’s nutritional status. Interpreting child’s ques responsively can enhance the acceptance of food. Caregiver feeding styles can be classified as controlling, laissez-faire or responsive. Laissez-faire feeding style is common in societies where children are stunted. Encouraging the child is especially important during illness when appetite is often diminished. The aim of this study is to investigate the feeding and caring practices of children in rural area of Southern Benin where 45% of children under five are chronically undernourished. The behavioural aspects of breast feeding and complementary feeding and the caregiver-infant interaction are discussed. The research was conducted in two rural villages in the Mono region where 30 households were randomly selected. Of the households 30 mothers of children aged 6–23 mo were selected to participate in a semi-structured interview. Purposeful sampling was used to get the same amount of children in three age groups; 6–8 mo, 9–11 mo and 12–23 mo. Mother-child pairs (n=20) and the feeding situations were observed after the interviews. Data was coded and analysed using content and thematic analysis. Methodological, data and researcher triangulation improves the validity of the study. Children in the rural area of Southern Benin were not fed according to WHO recommendations. Children were not exclusively breastfed for 6 mo as the majority of children were given traditional medicine or water after birth. However, children were breastfed beyond the age of two in addition to getting other liquids and foods. The average starting age of complementary foods was 4.7 mo [0–12 mo]. The diet typically consisted of maize gruel or porridge that was usually eaten with green leafy vegetables. Children rarely got animal-source foods. Mothers reported ways to encourage children if they refuse to eat. However, children were seldom encouraged to eat during the ob-served feeding situations and only a few mothers spoke to their child when feeding. There were signs of controlling feeding style in the villages. Not many children were encouraged in self-feeding. Many caregivers showed behaviours of all the feeding styles and thus it could not be categorized as strictly responsive, laissez-faire or controlling. During illnesses breastfeeding was reduced as well as giving liquids and other foods. After illnesses only about a fifth of the mothers reported increasing complementary feeding. Hygienic practices could be improved as few mothers washed their own or child’s hands before eating. A good example of some mother’s hygienic practices was, however, washing the child before the meal.
  • Interventiotutkimus kaura-rypsivälipalan vaikutuksista iäkkäiden painoon, energiansaantiin ja suolen toimintaan 
    Sinisalo, Heidi (2019)
    Background: The elderly population grows in Finland and older people suffer from several health problems, such as undernutrition and constipation. Offering snacks with energy, protein and fiber can be helpful to elderly people with nutritional problems. The aim of the study: This thesis investigated how a nutritious snack containing oat and canola oil (OFA biscuit) affects energy intake, weight and bowel function in an elderly population compared to a wheat biscuit with less energy, fiber and fat. Materials and methods: A randomized, controlled intervention was conducted in healthy elderly ≥ 70 years. The participants were divided to two groups that ate four biscuits per day, either OFA-biscuits or wheat biscuits. The intervention lasted for 6 weeks. Height, weight and body composition were measured, energy and nutrient intake was collected via 24 h recall interviews. The participants kept a diary on the amount of biscuits eaten as well as stool frequency and stool form. Bristol scale 1-7 types were hard stools (1-2), normal stools (3-4) and loose stools (5-7). Results: 35 participants were recruited and 28 of them carried through the intervention. The volunteers were 70-89 years old (mean 77 y). 20 women and 8 men participated. The volunteers were supposed to eat 140 biscuits during the intervention. In OFA-group the volunteers ate approx. 91 biscuits and in the control group approx. 110 biscuits. There were no statistical differences between or inside groups in intake of energy and nutrients, weight or body composition. Defecation frequency didn’t differ between the groups. The stool form changed during the intervention in the OFA group. Between the pre-intervention week and the latter half of the intervention the number of hard stools decreased. The same diminishment happened between the first week in intervention and the latter half of the intervention. Also the percentage of hard stools decreased during the intervention. There were no statistically significant differences in the control group stool forms. Conclusion: The stool form changed from hard to softer stools during the intervention, even though the energy and fiber intake did not increase and the volunteers did not consume biscuits as planned. The participants were healthy and fit older people that didn’t suffer from constipation. OFA product could also be useful for people with constipation. Future research should have a focus on intervention with elderly people with a risk of malnourishment and constipation.

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO