Browsing by discipline "Region- och kulturstudier"

The aim of this thesis is to study corporate social responsibility from the perspective of corporate leaders and employees in the context of Latin American countries. The main theories in this thesis are based on the work of Karl Polanyi, Esa Pohjanheimo, Jouko Kuisma, Teuvo Teivainen, Geert Hofstede, Ivan Kolstad, Eduard Freeman, and Milton Friedman. Various articles, corporate websites, courses, and events on corporate social responsibility are utilized in this research. The methodology of this thesis is semi-structured interviews carried out in person or by phone in English and Finnish. The corporate leaders are represented by three executive leaders who all have extensive living experience in various corporate, cultural, and geographical perspectives in several Latin American countries. The industries captured in this research are 1) the mining industry (Outokumpu) in Chile, 2) the paper and pulp (renewable materials) industries (Stora Enso) in Uruguay and Brazil, and 3) the forestry industry (Enso) in Brazil. The employee perspective is represented by three Venezuelan employees, three Bolivian employees, and one Honduran employee living and working in Finland across various Finnish companies. Seven common key notions of corporate social responsibility (CSR) are found in the interviews both of the executive leaders as well as the employees. Four of the key notions are mutual. The mutual CSR notions among the leadership figures and the employees include i) the experienced level of hierarchy and power distance between employees and supervisors, ii) the level (or lack of) of environmental CSR, iii) the experienced power of the state and the government, and iv) the level of corruption in Latin American countries. The top three shared CSR notions among the executive leaders are related to cultural similarities between Nordic and Latin American countries. All seven shared notions of CSR among the executive leadership figures include 1) similarities between the experienced levels of infrastructure among the Nordic and Latin American countries, 2) similarities in historical and cultural practices between the Nordic and Latin American countries, 3) CSR supporting the collective and individual rights of indigenous populations, 4) erosion of natural resources in Latin America, 5) benefits of local empowerment, 6) the power of the media in Latin American countries, and 7) the level of corruption in Latin American countries. The strongest CSR notions among the employees include 1) excellence of the Finnish healthcare and welfare system, 2) CSR as a profit-seeking activity, 4) differences in social benefits (pension, health insurance, taxation) between Latin America and Finland, 5) a lack of democracy and the power of the government in Latin American countries, 6) the level of corruption in Latin American countries, and 7) a lack of environmental CSR in Latin American countries. The results of the study can be applied from the perspectives of Bolivia and Venezuela from the employee side and from the perspectives of Chile, Uruguay, and Brazil from the executive leaders’ side. The results give us an understanding of the key dimensions of CSR aspects in these specific countries, limited by the roles and context of the interviews. Variance between the countries (and industries) among the executive leaders and the employees exist, but the results are combined into a regional study representing various Latin American countries or the Latin American (LAM) region as a whole.

Tässä tutkielmassa tarkastelen Portugalin paluumuuttajista rakennettuja representaatioita kulttuurisen trauman tutkimuksen näkökulmasta. Selvitän, millaisia merkityksenantoja kulttuurisessa muistissa ilmenee suhteessa dekolonisaatioon, Afrikasta Portugaliin suuntautuneeseen paluumuuttoon ja imperialistisen valtakauden päättymiseen. Lisäksi tarkastelen identiteettien ideologista rakentumista ja niistä neuvottelua kansallisen kertomuksen ja myyttien maiseman käsitteiden avulla. Pyrin ymmärtämään, kuinka kolonialismin ja diktatuurin valtasuhteiden tuottamat edustukseltaan yksipuoliset representaatiot haastetaan identiteettisen hybriditeetin tilassa. Tarkastelen myös sitä, kuinka postkolonialistinen diskurssi aineistossani ilmenee. Analysoin aineistoni sisältöä Jeffrey C. Alexanderin kulttuurisen trauman teorian avulla. Olen valikoinut aineistoni tekstit hakusanalla retornado, paluumuuttaja Público-sanomalehdestä löytyneistä artikkeleista sekä kahdesta muusta paluumuuttoa käsittelevästä tekstistä. Representaatioiden tuottajia aineistossani ovat portugalilaiset kirjailijat, toimittajat, tutkijat ja paluumuuttajat. Tutkimustulokset osoittavat, että representaatioissa paluumuutosta ja dekolonisaatiosta nousevat esiin muistamisen ja identiteetin muodostumisen teemat. Paluumuuttajat ovat kokeneet traumaattiseksi muiden portugalilaisten tuottaman stereotyyppisen identiteetin. Sen avulla paluumuuttajiksi nimetty ryhmä toiseutettiin portugalilaisessa yhteiskunnassa. Kolonialismin ja diktatuurin aikaisten valtasuhteiden ideologisuuden koetaan vaikuttaneen identiteeteistä neuvottelun mahdollisuuksiin pitkään dekolonisaation jälkeen. Kulttuurinen unohtaminen ja hiljentyminen ovat tuottaneet paluumuuttajille kärsimystä. Tutkimukseni perusteella imperiumin aikana tuotettu kansallinen kertomus vaikuttaa yhä postkoloniaalisessakin tilassa vahvasti kansalliseen identiteettiin. Sen kanssa ristiriidassa olevien kertomusten ja muistojen edustus on ollut yhteiskunnallisessa keskustelussa kapeaa. Monipuolisesti edustettujen representaatioiden poissaolo kulttuurisesta muistamisesta on tuottanut Portugaliin kulttuurisen trauman. Tutkimuksessani nousee esiin paluumuuttajiksi nimettyjen ihmisten tarve saada määritellä oma identiteettinsä ja kertoa oma muistonsa historiasta Afrikasta ilman kolonialistisen diskurssin ideologisia vaikutuksia. Myös hegemoninen kertomus imperialistisesta historiasta ja sen perustuminen lusotropikalistiseen fantasiaan kuvataan yksipuoliseksi ja kulttuurista muistia vääristäväksi. Kulttuurisessa trauman kertomisessa on analyysini mukaan tavoiteltavaa pyrkiä alistavien valtasuhteiden määrittämästä diskursiivisesta tilasta kohti muistojen ja representaatioiden moniäänistä edustusta. Näin pyritään dekolonisoimaan portugalilaista kansallista identiteettiä ja luomaan kärsimyksestä vapaata hybriditeetin tilaa.

Liike ja liikunta ovat nykyään, ja ovat aina olleet, tärkeä osa ihmisten arkipäivää. Varsinkin monet nuoret osallistuvat eri seurojen, järjestöjen tai koulujen järjestämiin liikuntaharrastuksiin. Liikunta on olennainen osa kulttuuria, ja siinä esiintyy sosiaalisia merkityksiä sekä yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Urheilun integriteetistä on puhuttu viime vuosien aikana paljon, mutta enemmänkin kilpa- ja huippu-urheilun kentällä. Siksi tutkimukselle, joka käsittelee integriteettiä liikunnassa ruohonjuuritasolla, on tarvetta. Tämän kvalitatiivisen tutkielman päätavoitteena on tarkastella, mitä integriteetti tarkoittaa urheilujärjestön toiminnassa. Se on tapaustutkimus Maltan kansallisen urheilujärjestön, Sport Maltan Summer On The Move -ohjelmasta. Integriteetin merkitystä lähestytään kolmen pääteeman kautta, jotka ovat hyvä hallintotapa, sukupuolten tasa-arvo ja alaikäisten suojelu. Nämä kolme pääteemaa liittyvät urheilun rehellisyyteen Euroopan unionin urheilualan työsuunnitelmassa (2014-2017), joka myös toimii tutkielman teoreettisena viitekehyksenä. Tutkimusaineistona on käytetty omien havainnointien lisäksi haastatteluja. Primääriaineisto kerättiin elo-syyskuussa 2016 tehdystä 13 puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, jotka tein ollessani työharjoittelussa Sport Maltalla. Haastateltavat on jaettu neljään ryhmään: osallistujiin (8-9 vuotiaita), heidän vanhempiin, liikunnanohjaajiin ja järjestön muuhun henkilökuntaan. Metodina käytetään sisällönanalyysiä ja aiheita lähestytään teemoittain. Alue- ja kulttuurintutkimukselle tyypillinen monitieteisyys on erityisen näkyvillä tutkielmassa, ja aihetta käsitellään etenkin urheilusosiologian kautta keskittyen tiettyihin teemoihin, kuten organisaatiokulttuuriin, ikään ja sukupuoleen. Pääosin Sport Maltan Summer On The Move -ohjelma toimii hyvin ja osallistujamäärä on noussut varsinkin viime vuosina. Valittavia lajeja on paljon eri ikäisille eri alueilla saarivaltiota ja kaikki aktiviteetit ovat avoimia sekä tytöille että pojille. Vaikka Sport Malta on julkisen sektorin järjestö, se pyrkii rahoittamaan omat ohjelmansa. Ohjelmien taso on noussut, ja liikunnanohjaajat ovat ammattimaisia. Malta toimi EU:n puheenjohtajamaana keväällä 2017, mikä on kannustanut Sport Maltaa kehittymään järjestönä sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Yhtenä ongelmana on liikuntatilojen ja henkilöstön puute. Monet henkilökunnasta kertovat kommunikaation ja tiimityöskentelyn olevan avain heidän työssään. Kaikki haastateltavat lapset nauttivat aktiviteeteista ja kokevat, että heitä kohdellaan ohjelman puitteissa reilusti. Tietyt lajit nähdään vieläkin paremmin pojille kuin tytöille sopivina ja asiaan liittyy monia ennakkoluuloja, mutta esimerkiksi uinnissa osallistujamäärä on suunnilleen sama. Joissakin lajeissa, varsinkin fyysisissä lajeissa, tytöt nähdään vielä heikompina ja vanhemmissa ikäryhmissä erot näkyvät selkeämmin. Osa liikunnanohjaajista näkee lapset enemmän yksilöinä, toiset taas keskittyvät enemmän tyttöjen voimaannuttamiseen. Naisia on paljon liikunnanohjaajina, mutta eräiden haastateltavien mukaan naisia tulisi olla enemmän järjestön johtotehtävissä. Lapsille vanhempien tuki ja kannustus on oleellinen ja jopa välttämätön edellytys ohjelmaan osallistumiseen. Haastateltavat lapset näkevät liikunnanohjaajat ennen kaikkea kannustavina urheilullisten taitojen opettajina. Vanhempien mukaan liikunnanohjaajien kanssa on helppo kommunikoida, vaikka toivovatkin heiltä oma-aloitteisesti enemmän palautetta lastensa kehittymisestä tietyissä lajeissa. Vanhemmat kokevat, että lapset voivat oppia paljon elämäntaitoja ja arvoja ohjelman kautta - joskus nämä seikat nähdään jopa tärkeämpinä kuin itse liikunnallisten perustaitojen oppiminen. Lapset kokevat joukkuepelin olevan tärkein ohjelmassa oppimansa arvo. Tutkielma nostaa esiin universaaleja arvoja, joita voi oppia liikunnan kautta.

In the past decades coaching as a human resource development tool has gained significant attention. In many countries around the world it is a flowering industry with many practitioners constantly entering the field, causing the amount intercultural coaching dyads to rise. The existing research corpus explores the coaching service from different angles, e.g. with regards to techniques or effectiveness. Most literature underscores the importance of the coach-coachee relationship; however, few studies transform this into an investigation topic. Even less attention is paid to this topic in an intercultural setting. This research shall consequently identify the aspects that act in the establishment of a coach-coachee relationship within a German-Mexican context. Furthermore, the influence of culture, especially national culture, will be examined. The thesis has three central aims. Firstly, this investigation shall enlarge the scarce research on the topic. Secondly, the data is examined from a modern cultural paradigm where culture is understood as a not self-evident or structured attribute, but a constructed creation between individuals. Thirdly, implications for practitioners in intercultural coaching shall be brought forwards. In accordance with the ontological understanding of human interaction and in line with the understanding of the concept of culture, the exploration of this thesis’s topic is done with the help of qualitative research methods. Semi-structured interviews with an interpretivist-constructivist thematic content analysis technique lead to meaningful results. As a core result, this research shows a large variety of relationship-building aspects in intercultural coaching which is due to a subjective assessment of the influence of culture on relationship, coaching and intercultural encounters. In this regards, a cultural lens was identified that has a predominantly positivistic, essentialist and static understanding of culture. Moreover, correlations between cultural understanding, the understanding of coaching and the depth of relationship are shown. All research participants further build and assess the coaching relationship with the help of multicollective, dynamic and interpersonal factors, indicating a modern cultural understanding, to co-create the reciprocal relationship and coaching culture. Practitioners may consequently want to courageously, and willingly, reconsider and ‘un-learn’ cultural concepts in order to avoid an overestimation of cultural influence in interactions, to meet the client’s needs and to live up to the diversification of culture.

Tässä tutkielmassa käsitellään naisiin kohdistuvan väkivallan representaatioita italialaisessa mediakuvastossa. Tutkielmassa selvitetään, millaista kuvaa väkivallasta annetaan, millaisia syitä ja seurauksia väkivallalle esitetään ja miten käsityksiä sukupuolesta tuotetaan erilaisissa mediateksteissä. Lisäksi tutkielmassa tuodaan esiin mediakuvaston erilaisia valta- ja arvoasetelmia sekä analysoidaan näiden pohjalta muodostuvaa kuvaa italialaisesta yhteiskunnasta. Tutkielma rakentuu kolmen pääteeman kautta, joita ovat väkivallan intersektionaalisuus, tilallisuus ja ideologiat. Teemoista ensimmäinen tarkastelee väkivaltaan vaikuttavia risteäviä identiteettikategorioita, toinen väkivallan ilmenemisen tiloja ja kolmas väkivallankäyttöön liitettyjä tunteita. Tutkielmassa tehdään kriittistä diskurssianalyysia nostamalla esiin aineistossa ilmeneviä väkivallan selitysmalleja ja haastamalla niiden vallitsevia näkemyksiä. Aineisto koostuu italialaisesta mediakuvastosta, jota on koottu puolen vuoden ajan aikavälillä 01.06.2015–30.11.2015. Media-aineistoon on valikoitu väkivaltaa faktapohjaisesti selittämään pyrkivät julkaisut, kuten uutiset ja dokumentit. Pääaineisto koostuu kahdesta Italian suurimmasta sanomalehtijulkaisusta, Corriere della Serasta ja La Repubblicasta, sekä parisuhdeväkivaltaa käsittelevästä draamadokumenttisarjasta Amore Criminale. Tutkimustulokset osoittavat, että italialaisessa mediassa käsitys kahdesta perinteisestä toisiaan täydentävästä sukupuolesta elää vahvana. Väkivallan ymmärrys rakentuu näiden sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsitysten varaan ja on siten heteronormatiivista. Aineistossani uusinnetaan kuvaa Italiasta patriarkaalisena kulttuurina, jossa miehellä on ylin päätäntävalta, jolloin esimerkiksi perheväkivalta näyttäytyy miehelle kuuluvana kuritusoikeutena. Naisen arvo määräytyy perinteisten vaimon ja äidin roolien kautta, joskin nämä roolit vaikuttavat eri tavoin väkivallan suhtautumistapoihin. Vaimoon kohdistettu väkivalta on oikeutetumpaa, mutta jos naisella on lapsia, väkivaltaan suhtaudutaan jyrkemmin ja äidin roolin tärkeyttä ja pyhyyttä korostaen. Tutkimukseni perusteella italialaisissa mediadiskursseissa vallitsee ainakin kaksi eri tapaa, joilla mahdollistetaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Näistä ensimmäinen korostaa väkivallan sattumanvaraisuutta ja hallitsemattomuutta, toinen puolestaan vierittää vastuuta väkivallasta sen kohteelle. Väkivalta sidotaan osaksi tunteita, päihde- tai mielenterveysongelmia, jolloin väkivallan tekijän ei edellytetä hallitsevan tekojaan. Väkivaltaa kohdanneita naisia syyllistetään väkivallasta esimerkiksi heidän luonnettaan, siveyttään tai toimintatapojaan kyseenalaistamalla. Tutkimuksessa esiin nouseva heteronormatiivisuus peittää alleen naisten oman väkivaltaisuuden ja uusintaa jakoa väkivaltaisten miesten ja väkivallasta kärsivien naisten välillä. Tutkielman lopputulos on, että naisiin kohdistuvan väkivaltaongelman taustalla piilee sukupuolten välinen epätasa-arvo, jossa nainen nähdään lähtökohtaisesti miestä alempiarvoisena. Väkivallan olemassaolo ja jatkuminen mahdollistuvat alistavien käytänteiden ja epätasa-arvoa uusintavien diskurssien kautta.

Tutkimus on osin tehty kartoittamaan runoilija Vera Bulitšille paikka Suomen kirjallisuushistorioissa. Niissä ei ole mainintaa Suomessa kirjoitetussa emigranttikirjallisuudesta. Pietarilaisen kulttuurikodin tytär Vera Bulitš (1898-1954) emigroitui Suomeen vuonna 1917. Täällä hänestä kasvoi runoilija ja monipuolinen kulttuuritoimija. Varsinaisen toimeentulonsa Bulitš sai kirjastonhoitajana useissa eri kirjastoissa venäläisen kirjallisuuden asiantuntijana. Tutkimus on henkilö- ja kulttuurihistoriallinen työ, joka käsittelee Bulitšin tuotantoa transnationaalisen, ylirajaisen, kirjallisuudentutkimuksen perspektiivistä. Tutkimus on aineistolähtöinen. Aineisto koostuu Bulitšin runokokoelmaan, Myrskyn kaatamia puita (1947), kuuluvien neljän runon raakakäännöksistä ja Bulitšin henkilökohtaisen arkiston materiaaleista. Ne valaisevat hänen kulttuuritoimijuuttaan muun muassa Suomen ruotsinkielisessä yhteisössä, suomenkielisen runouden venäjäntäjänä ja venäläisen kirjallisuuden asiantuntijana. Vera Bulitšin lyriikka luetaan kuuluvaksi venäläiseen emigranttikirjallisuuteen. Hänen lyriikkansa on luonnehdittu kuuluvan myös venäjän kirjallisuuden hopeakauden piiriin. Tutkimuksen metodologia on monitieteellinen, ja analyysiosuudessa hyödynnän lyriikan lähilukua. Natalia Baschmakoffin ja Temira Pachmussin teokset koskien emigranttikirjallisuutta ja suomenvenäläisyyttä ovat tutkimuksessa avainteoksia. Tutkimus tukeutuu Hanna-Leena Nissilän ylirajaisen kirjallisuudentutkimuksen teorioihin. Historiallisessa kontekstissa toinen maailmansota vaikutti ratkaisevasti Suomen poliittisiin painotuksiin. Siitä johtuen venäläisyyttä sovitettiin erilaisiin kehyksiin suhteessa valtaväestöön sodanjälkeisessä Suomessa. Tutkielmassa historiallinen aika keskustelee Bulitšin sodanaikaisen lyriikan ja sodanjälkeisen toimintansa kanssa. Valitsemani transnationaaliset näkökulmat osoittavat, että Bulitšin toiminta ja tuotanto on Suomessa jäänyt leimallisesti hänen kansallisuutensa varjoon, suppean venäjää taitavan kulttuuripiirin omaisuudeksi. Olen tutkielmani avulla pyrkinyt korjaamaan tilanteen nostamalla esille Bulitšin tuotannon ja toiminnan. Tutkielmani raakakäännökset Bulitšin lyriikasta ovat runoilijan ensimmäisiä suomenkielellä luettavissa olevia kokonaisia runoja. Vera Bulitš oli rajoja hiljaisesti rikkonut maahanmuuttaja.

Uskonnolliset symbolit julkisessa tilassa ovat tulleet haasteiksi postmodernille ja sekulaarille yhteiskunnalle, joka toisaalta kunnioittaa yksilönoikeuksia ja -vapauksia, mutta haluaa neutraalia ja puolueetonta julkista tilaa. Italiassa käytiin keskustelua valtiollisten koulujen luokkien seinillä olevista krusifikseista. Suomalaissyntyinen Soile Lautsi valitti krusifikseista ensin alueelliseen Veneton hallinto-oikeuteen ja sitten korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Lopulta asiaa puitiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen toisessa osastossa. Sen päätös oli, että Italian valtio on rikkonut Euroopan ihmisoikeussopimusta ja krusifiksit tulee poistaa koululuokista. Italia ei tyytynyt tähän päätökseen, vaan teki valituksen ja asia käsiteltiin uudelleen, tällä kertaa suuressa jaostossa. Sen päätös oli, että Italia ei ole rikkonut ihmisoikeussopimusta eikä krusifikseja tarvitse poistaa. Jokainen oikeusaste antoi krusifiksille omia tulkintojaan, kuten myös asiaan liittyneet kolmannet osapuolet. Myös monet uskonnolliset toimijat, lähinnä katolinen kirkko ja ortodoksiset paikalliskirkot, lausuivat oman näkemyksensä ja tulkintansa krusifiksin kulttuurisista merkityksistä. Tämä tutkimus tarkastelee Lautsi vastaan Italia -tapauksen oikeuskäsittelyiden tuottamia krusifiksin kulttuurisia merkityksiä. Tutkimuskysymykset ovat: ”Mikä on uskonnollisten symbolien merkitys julkisessa tilassa?” ja ”Miten se näkyy Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätösten argumentoinnissa tapauksessa Lautsi vs. Italian valtio ja sitä seuranneissa reaktioissa?” Tarkasteltavat asiakirjat ovat tapauksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kahden käsittelyn pöytäkirjat perusteluineen ja päätöksineen. Tutkimus toteutetaan kvalitatiivisella tutkimusotteella tapaustutkimuksena. Tutkimusongelmaa ja tutkimuskysymyksiä lähestytään monitieteisyyden näkökulmasta. Tämä tutkimus tarkastelee aineistoa retorisen ja kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Diskurssianalyysi on kielenkäytön tarkastelua tekemisenä, joka muodostuu sosiaalisissa prosesseissa ja rakentaa samalla sosiaalista todellisuutta. Krusifiksin uskontoon liittyvät tulkinnat tässä tapauksessa kietoutuvat pääosin sen uskonnollisen luonteen, symbolin vaikuttavuuden ja uskonnonopetuksen, kirkon ja valtion suhteiden sekä uskonnollisen ja kansallisen identiteetin ympärille kun taas krusifiksin sekulaarit tulkinnat liittyvät pääsääntöisesti sen tehtävään kansallisen identiteetin symbolina ja Italian lain määräämänä symbolina luokkahuoneen seinällä sekä sen vaikutukseen ihmisoikeuksien ja demokratian toteutumisessa sekä sen asemaan sekulaarissa yhteiskunnassa. Uusia merkityksiä krusifiksille ja sen myötä uutta todellisuutta luodaan diskursiivisin keinoin. Eri tahot käyttävät asemansa suomaa valtaa saavuttaakseen haluamansa päämäärän. Kriittisen diskurssianalyysin keinoin voidaan todeta, että Italian valtio pyrkii vaimentamaan valtionkirkkodiskurssin ja sen moniäänisyyden. Vaikuttaa myös siltä, ettei mikään taho ole valmis perinpohjaiseen ihmisoikeusdiskurssiin.

Tutkielman tavoitteena on tutkia humoristisia, nörtti-aiheisia internetmeemejä. Tutkielma pyrkii selvittämään millaisia teemoja näissä meemeissä käsitellään, miten löydetyt teemat hyödyntävät erilaisia huumoristrategioita, ja mitä huumorilla lopulta saavutetaan. Tutkielma käyttää teoreettisena kehyksenään sekä meemitutkimusta että huumoritutkimuksen ylemmyysteoriaa. Tutkielma on laadullinen ja tutkimusmenetelmänä käytetään temaattista sisällönanalyysia. Aineisto koostuu 300:sta internetin kuvapalvelinsivustolta kerätystä meemistä. Aineisto luokitellaan kymmeneen siinä yleisimmin esiintyvään teemaan, jotka muodostavat neljä laajempaa ryhmää. Nämä ryhmät ilmentävät erilaisia huumoristrategioita. Neljä laajempaa ryhmää ovat nörtit luusereina, nörtit ylempiarvoisina, naispuoliset nörtit, ja nörttirepresentaatio. Kolme ensimmäistä muodostavat tutkielman käsittelyluvut. Nörttien luuseriutta esitetään epähaluttavan ulkomuodon, intensiivisten harrastusten ja epäonnistuneiden ihmissuhteiden, sekä vale-nörttiyden kautta. Nörttien ylemmyyttä esitetään älykkyydellä, ylpeydellä sekä aggressiivisella ylimielisyydellä, joka mahdollistaa myös väitetyn menestyksen ihmissuhteissa. Naisnörtit leimataan meemeissä teeskentelijöiksi tai huomionhakuisiksi. Aineiston analyysi osoittaa, että meemit käyttävät etenkin pilkallista huumoria, joka jakaantuu kolmeen eri alalajiin. Niillä joko ylläpidetään tai haastetaan sosiaalista järjestystä, sosiaalisia normeja ja vakiintuneita stereotypioita. Aineiston perusteella nykyinen nörttistereotypia on liioiteltu versio aiemmasta ja korostaa ominaisuuksia joita valtavirta ei näe haluttavina. Maskuliinisuuden käsite ja sen muutos ovat tärkeässä osassa nykynörttiyttä ja sen asemaa. Yhteiskuntien digitalisoituminen sekä nörttiyden suosio populaarikulttuurissa ovat muuttaneet nörtteihin suhtautumista. Tästä johtuen nörtit ovat nousseet ylemmäs sosiaalisessa hierarkiassa, sekä saavuttaneet maskuliinisemman aseman. Ei-nörtit kokevat nämä muutokset uhkana, jonka seurauksena he yhä pilkkaavat nörttejä vanhojen stereotypioiden perusteella. Naispuoliset nörtit pyrkivät saavuttamaan hyväksytyn aseman nörttikulttuurin jäseninä, jonka vuoksi miesnörtit kokevat olevansa uhattuina. Tästä syystä naisnörtit ovat miesten pilkan kohteena ja heidät suljetaan nörttikulttuurin ulkopuolelle. Tutkimus osoittaa, että osallistumiselle avoimen internetkulttuurin rooli on huomattava, kun luodaan uusia representaatioita. Aineiston perusteella etenkin pilkallisen huumorin rooli nörttikulttuurissa ja sosiaalisten hierarkioiden ylläpitämisessä on myös merkittävä.

Tämän empiirisen tutkielman tarkoituksena on selvittää kysymyslomakkeen avulla työyhteisössä ilmenevää ”me-henkisyyttä” esimiehen ja työntekijän välisessä suhteessa. Päätehtävänä on selvittää, onko venäläisillä, Suomessa työskentelevillä työntekijöillä me-henkisyyden kokemuksia esimiehensä kanssa. Me-henkisyydellä tarkoitetaan tässä tutkimuksessa kokemusta siitä, että työntekijä ja esimies ovat eriävistä rooleista ja työtehtävistä huolimatta suorittamassa samaa tavoitetta yhdessä, puhaltaen niin sanotusti yhteen hiileen. Lisäksi kartoitetaan esimiestyön tekijöitä, jotka joko lisäävät tai vähentävät me-henkisyyden kokemusta. Tutkimus on fenomenologis-hermeneuttinen ja se pyrkii kokemusten käsitteellistämiseen. Tutkimuksen kohderyhmänä toimivat venäläiset työntekijät, jotka ovat aikaisemmin työskennelleet Venäjällä ja ovat nyt työsuhteessa Suomessa esimiehen alaisuudessa. Tutkimuksen teoreettisena ohjenuorana on sosiaalisen identiteetin teoria ja siihen lukeutuva sisäryhmäajattelu. Tämän tutkimuksen kannalta kiinnostavin havainto sosiaalisen identiteetin vaikutuksesta ihmiseen on sen taipumus vaikuttaa hänen tekemiseen. Mikäli työyhteisön ryhmäkuuluvuus on työntekijälle mielekäs, hän mitä luultavimmin pyrkii vaalimaan ryhmäjäsenyyttään ja haluaa toimia sen parhaaksi. Tutkielman tulokset osoittivat, että kysyttäessä me-hengestä ja esimiehen rakentamasta tuntemuksesta esimies-alaisen välisessä suhteessa, 11 henkilöä vastasivat myöntävästi kokevansa olevansa ”me” työyhteisössä. Loput neljä henkilöä erittelivät negatiivisia tai neutraaleja tuntemuksia esimiehestään ja hänen tyylistä johtaa tiimiä. Suurin osa vastaajista siis kokivat työssään olevan yhteisöllistä otetta, vaikka he kokisivat työtehtävänsä itsenäisiksi ja esimiehen työtehtävistä erillisiksi. Me-henkisyyttä vahvistaviksi teemoiksi nousivat vastausten perusteella tietotaidon jakaminen, kommunikointi, yhteistyö sekä yhteisvastuu. Haittaaviksi tekijöiksi vastaajat kokivat esimiehen kiireen ja sen myötä huonontuneen vuorovaikutuksen, autoritaarisen johtajuuden sekä kommunikaation heikkouden.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen venäläisen Andrej Zvjagintsevin ohjaamaa elokuvaa Leviathan (2014) pyrkimyksenäni tämän elokuvan sisältämien allegorioiden avulla ymmärtää vallan ja ortodoksisen kirkon välisen suhteen olemusta Venäjällä. Keskeisimmät tutkimuskysymykseni ovat: millaisia allegorioita Leviathan-elokuva tuottaa vallan ja ortodoksisen kirkon välisestä suhteesta, miten elokuvan esittämien allegorioiden merkitykset näkyvät venäläisessä yhteiskunnassa ja miten elokuva kommentoi Venäjän yhteiskunnallista kehitystä? Tutkimukseni on kvalitatiivinen ja kuuluu kulttuurintutkimuksen alaan. Alue- ja kulttuurintutkimuksen poikkitieteellisyys mahdollistaa tutkimuksen liikkumisen kulttuurin- ja yhteiskunnantutkimuksen rajapinnoilla sekä viestintätieteiden ja elokuva- ja televisiotutkimuksen näkökulmien hyödyntämisen tutkielmassani. Tutkimusotteeni on hermeneuttinen, ja tutkimuksen analyysiosuudessa hyödynnän induktiivista sisällönanalyysia, jossa yksittäisistä havainnoista tehdään päätelmiä ja yleistyksiä. Tutkimukseni ensisijainen aineisto on Leviathan-elokuvan Suomessa vuonna 2015 julkaistu DVD-versio. Muuna lähdemateriaalinani käytän tutkimusaiheeseen liittyvää kirjallisuutta, lehtiartikkeleja sekä erilaisia elektronisia aineistoja. Analyysini mukaan Leviathan-elokuvan keskeisimmät vallan ja kirkon suhteeseen liittyvät allegoriat ovat vallan ja kirkon tiivis yhteistyö, kirkon taloudellinen hyvinvointi sekä kirkon osuus epävirallisissa vallankäytön verkostoissa, jotka analyysin perusteella ovat myös todellisia ilmiöitä venäläisessä yhteiskunnassa. Tutkimustulosten perusteella ohjaaja Zvjagintsev on kääntänyt Venäjällä vallitsevan yhteiskunnallisen todellisuuden elokuvansa henkilöiksi ja tapahtumiksi, joiden avulla hän esittää moraalisen ja poliittisen kannanoton Venäjän nykytilasta. Tutkimukseni osoittaa, ettei vallan ja kirkon suhde Venäjällä ole ainoastaan ideologinen, vaan siihen liittyy myös huomattavia taloudellisia kytköksiä. Tutkimuksen johtopäätösten mukaan tämä tarkoittaa Venäjän sisäisen kehityksen kannalta sitä, että ortodoksisuuteen nojautuva konservatiivinen ajattelu pysyy tulevaisuudessakin Venäjän sisäpolitiikan keskiössä.