Browsing by discipline "Ryska språket och litteraturen, ryska som modersmål"

Tämä tutkielma käsittelee vähälle huomiolle jääneen venäläisen kirjallisuuden professorin Iosif Mandelstamin ja Uusi Suometar-lehden välillä v. 1908 käytyä konfliktia, johon myöhemmin yhtyivät myös muut suomalaisen lehdistön isommat ja pienemmät toimijat. Kohu on syntynyt siitä, että Mandelstam oli arvostellut Hufvudstadsbladetissa jyrkin sanoin Uusi Suometar-lehden ja vanhasuomalaisten puolueen Venäjän-politiikkaa Suomen asemalle vahingolliseksi. Sen seurauksena vanhasuomalaisia tukeneet ylioppilaat järjestivät helmikuun alussa useita mielenosoituksia Mandelstamin luennoilla vaatien tämän eroa. Tutkielman aihe oli valittu sen takia, että Mandelstamin persoona ja uran käänteet Suomessa ovat jääneet vielä vähemmälle huomiolle kuin hänen tieteelliset saavutuksensa. Esimerkiksi ensimmäinen kattava kirjallisuustieteellinen analyysi Nikolai Gogolin kirjallisesta tyylistä on päässyt lähes unohtumaan jopa slavistien keskuudessa. Lehdistöskandaali, joka oli erityisen laaja ja joka levittäytyi nopeasti koko Suomeen, oli sen verran tärkeä, että sitä käsiteltiin rajan molemmin puolin melkein puolen vuoden ajan. Siitäkin huolimatta suomalais-venäläisiin kulttuurisuhteisiin erikoistuva venäjänkielinen kirjallisuudentutkimus ei käsittele tätä tapausta lainkaan tai mainitsee sen ohimennen. Tämän tutkielman tarkoitus on täyttää tämä aukko. Tutkielmassa analysoidaan suomen-, ruotsin- ja venäjänkielisen lehdistön kirjoittamia materiaaleja Mandelstamista, niiden retoriikkaa, sananvalintoja ja ilmaisukeinoja peilaten senhetkistä poliittista tilannetta. Lisäksi tutkielmassa pohdiskellaan syitä, miksi Mandelstamiin kohdistunut lehdistökritiikki oli poikkeuksellisen laajaa ja jyrkkää. Pääasiallisena aineistona toimii Kansalliskirjaston digitaalinen lehdistökokoelma. Analysoitavan aineiston koostamiseksi täytyi ensin käydä läpi yli 1300 julkaisua eri lehdissä ja poimia niistä kaikkein olennaisimmat otokset. Aiheesta ei ole aikaisempaa tutkimusta, minkä takia ensin piti rajata lähteet selkeästi ja valita lähestymistapa itsenäisesti. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että Mandelstamiin kohdistuneen kritiikin syyt piilevät muun muassa siinä, että hän kannatti ruotsinkielisen vähemmistön poliittisia näkemyksiä kuulumatta itse valtaväestöön, ja Mandelstamin ulkomaalaisessa ja varsinkin juutalaisessa taustassa. Sen lisäksi vastustajien mielestä Mandelstam ei tuntenut riittävästi Suomen sisäistä poliittista tilannetta. Lehdistömateriaalien analyysin perusteella voidaan todeta, että Mandelstamista on tullut eräänlaisen vihakampanjan uhri siitäkin huolimatta, että hän kannatti aktiivisesti Suomen itsenäistymistä ja irrottamista Venäjästä.

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten opiskelijanuorten käsitystä perheestä. Tutkielma on osa kansainvälistä Eurooppalainen kielellinen maailmankuva -projektia (EUROJOS), jonka tarkoituksena on selvittää slaavien ja heidän naapurikansojensa aksiologisia konsepteja, kuten koti ja työ. Tutkielmani aiheena on perhekonsepti suomalaisten nuorten näkökulmasta. Tutkimusaineisto on kerätty syksyllä 2017 anonyymisti 106:lle Helsingin yliopiston eri ainejärjestön sähköpostilistalle lähetetyllä sähköisellä lomakkeella, joka oli tarkoitettu Suomessa vähintään esikoululaisesta asuneille 17–30-vuotiaille opiskelijoille. Vastaajia pyydettiin mm. määrittelemään sekä oma että yleinen käsitys perheestä kysymällä mm. Mikä on oikea perhe ja Milloin perhe lakkaa olemasta perhe? Kyselyyn vastasi määräaikaan mennessä 275 henkilöä, joista sadan vastaukset valikoituivat kohderyhmäksi siten, että joukossa olisi mahdollisimman monen eri alan ja sukupuoli-identiteetin edustajia. Aineistoa analysoitiin puolalaisen etnolingvistiikkakoulukunnan kehittämällä monitieteellisellä metodilla, jonka yhtenä keskeisenä keinona on tutkittavan konseptin oikeellisuuden selvittäminen. Tutkimuksessa analysoitiin myös sekä perinteisiä että nykyaikaisia perheeseen liittyviä sanontoja, joista esitettiin erillinen kysymys. Tutkimus osoittaa, että oikea perhe on subjektiivinen käsite tai sitä ei ole olemassakaan. Suomalaisnuorille tärkeintä perheessä on omaehtoisuus: emotionaalinen side painaa enemmän kuin (veri)sukulaisuus.

Tässä työssä käsitellään venäläisen kirjailijan Boris Šerginin satutuotantoa keskittyen hänen kahteen kirjoittamaansa satuun: Volšebnoe kol’co sekä Sudnoe delo Erša s Leščom. Kummastakin sadusta on olemassa kansansatuvariantteja, joten tutkimuksessa on riittävästi vertailumateriaalia. Tutkimusmenetelmänä käytetään historiallis-vertailevaa analyysiä. Tutkielman alussa tarkastellaan venäläisen sadun alkuperää. Sadun tavoitteena on yleensä hauskuutus, mutta sillä on myös opetusfunktio. Itse termi ”satu” on peräisin 1600-luvulta, mutta se ei tarkoita, ettei satuja olisi ollut aikaisemmin, niistä vain käytettiin toista nimeä. Tutkielmassani käsitellyt sadut kuuluvat ihme- ja eläinsatuihin, kummassakin esiintyy molempien ominaispiirteitä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan kansansadun ja kaunokirjallisen sadun yhteyttä toisiinsa sekä yleisellä tasolla että suppeammin osana kirjailija Šerginin tuotantoa. Kansansatu on lajina vanhempi kuin kaunokirjallinen satu. Kansansadun syntyajasta tai keksijästä ei yleensä ole tietoa, kun taas kaunokirjallisen sadun osalta on tyypillisesti hyvin tarkat tiedot olemassa. Kansansatu on klassinen esimerkki kansanperinteestä. Kaunokirjallinen satu puolestaan ottaa itseensä aineksia kansansadusta, jota se pitkälti muistuttaa. Molemmat genret ovat hyvin sidottuja toisiinsa. Kaunokirjalliselle sadulle tyypillistä on transformaatio. Yleensä otetaan vaikutteita ja esimerkkejä nykymaailmasta ja sulautetaan niitä kansansatuun. Näin syntyy tavallaan oma versio, jota voidaan kutsua nimellä fol’klorno-literaturnaja skazka (kansanrunouskirjallinen satu). Tärkein tutkimuskysymys liittyy sadun transformaatioon. Tavoitteena on selvittää, mitä kansansadun aineksia Šergin käyttää omissa saduissaan. Hänen satujaan kutsutaan myös kansanrunouskirjallisiksi saduiksi. Tutkielma päätyy johtopäätökseen, että Šergin poimii omiin satuihinsa paljon vaikutteita kansansaduista. Yleisimpänä transformaatiometodina Šergin käyttää modifikaatiota. Tämän lisäksi hänen satuteoksissaan voidaan havaita niin reduktioita kuin korvauksia. Näiden keinojen avulla hän ottaa eri saduista mallia ja luo omaperäistä satutekstiään.

Gradussani tutkin venäläisiä transformoituja sananlaskuja, eli antisananlaskuja tai variaatioita; kyseessä on vertaileva analyysi sananlaskujen ja antisananlaskujen käytöstä venäjänkielisessä mainonnassa. Tutkielman tavoitteena on selvittää antisanalaskujen suosio mainonnassa, mainosteksteissä, sekä selvittää perinteisten sanalaskujen suosiota. Selvitetään myös, kuinka paljon ja kuinka usein klassisten sanalaskujen merkitys muuttuu muunnoksessa. Tutkimusmateriaalini koostuu 87 antisananlaskusta, jotka on kerätty ajalta 2005–2019 tietoverkkojen järjestelmästä Internetistä. Tutkimuksessani analysoin sanalaskujen semantiikkaa, sekä niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat muuttumiseen. Suurin ero perinteisen sananlaskun ja sen variaation välillä on se, että klassista sananlaskua voidaan soveltaa laajemmassa merkityksessä, toisin kuin antisananlaskua, jota voidaan soveltaa vain tietyssä kielitilanteessa. Muutoksen jälkeen joidenkin antisananlaskujen semantiikka menettää osittain tai kokonaan klassisten sananlaskujen merkityksen. Tutkiessani antisananlaskujen muutoksia sain selville, että substituutio on suosituin antisananlaskujen muodostustapa. Vähiten suosittu tapa on jättää pois osa komponenteista. Käytin A. Litovkinan tutkimukseen perustuvaa luokitusta. Tutkielmani pohjalta todistan, että antisananlaskulle on tyypillistä ekspressiivisyys, koominen vaikutus, huumori, tietyn kuvion rikkominen ja kielellinen leikki. Kaikki nämä keinot rikastuttavat kieltä samoin kuin perinteisen klassisen sananlaskun käyttö. Esim. Rahalla ei voi ostaa onnea vs. Rahalla voi sittenkin ostaa onnea. Yhdestä perinteisestä sananlaskusta voi rakentaa jopa 14 uutta antisananlaskua määrä ei ole rajoitettu, muunnelmia voi tulla paljon enemmänkin. Tutkimukseni vahvistaa myös, että sekä otsikoissa että mainoksessa jonkun verran käytetään antisananlaskuja. Antisananlaskujen yksi tärkeimmistä funktioista mainoksissa on kiinnittää lukijan tai kuuntelijan huomio. Vahvistan, että sananlaskujen muutos on luonnollinen vaihe kielen kehityksessä. Tärkeimmät edellytykset antisananlaskujen suosion mediassa ovat muutokset maan poliittisessa, taloudellisessa ja sosiaalisessa elämässä. Tutkimus osoitti myös, että antisananlaskut ovat erittäin suosittuja Venäjällä.

Tutkielmassa kuvataan bibleisimien eli Raamattuun palautuvien vakiintuneiden sanontojen käyttöä venäläisessä nykylehdistössä. Tarkoituksena on luoda kattava luokittelu bibleismien transformaatioista, joilla tutkielmassa tarkoitetaan mitä tahansa sanonnan muotoon tai merkitykseen tehtyä modifikaatiota ja sen seurauksena syntynyttä muunnosta. Tutkielmassa selvitetään myös mm. sitä, estääkö sanonnan semanttinen motivoimattomuus transformaation toteutumisen. Oletuksena on, että fraseologisten sulaumien kohdalla vain semanttiset transformaatiot ovat mahdollisia. Koska valtaosa bibleismeistä kuuluu fraseologismeihin, on työn teoriaosuudessa tarkasteltu fraseologian teoriaa ja fraseologismien luokitteluperusteita. Fraseologismit on jaettu V. V. Vinogradovin luokittelun perusteella kolmeen ryhmään, fraseologisiin sulaumiin, fraseologisiin yhtymiin ja fraseologisiin yhdistelmiin, joihin on lisätty V. M. anskij n erottama neljäs ryhmä, ns. fraseologisoituneet sanonnat. Työn empiirinen aineisto on kerätty Integrum-tietokannassa olevista neljästä lehdestä (Kommersant, Izvestija, Novye Izvestija ja Nezavisimaja gazeta) siten, että haku on rajattu 1.11.2010 01.05.2011 välisenä aikana ilmestyneisiin numeroihin ja haun kohteena ovat olleet 21 eri bibleismin transformaatiot. Tällä tavoin rajattu haku antoi tuloksena 304 osumaa, joista 77 eli 25,3% edusti transformaatioita. Osa työssä tarkasteltavista esimerkeistä on lisäksi poimittu venäjänkielisiltä Internet-sivuilta ja tutkimuskirjallisuudesta. Tutkimusmetodina on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Kerätty aineisto jakaantui kolmeen ryhmään, leksikaalisiin, semanttisiin ja leksikaalis-semanttisiin transformaatioihin. Semanttisessa transformaatiossa bibleismin merkitys muuttuu sen muodon pysyessä samana. Sen keinoihin kuuluvat bibleismin kirjaimellisen ja kuvainnollisen merkityksen yhtäaikainen aktualisointi, bibleismin käyttö kirjaimellisessa merkityksessä, yksittäisen sanan käyttö irrallaan alkuperäisestä sanonnasta, uuden merkityksen antaminen sekä tyylillinen paradoksi. Leksikaalisessa transformaatiossa bibleismin muoto muuttuu sen merkityksen pysyessä samana. Tätä keinoa edustaa alkuperäisen ilmauksen sanojen korvaaminen toisilla, sanojen lisääminen, sanojen poisjättö ja sanajärjestyksen vaihtaminen. Leksikaalis-semanttisessa transformaatiossa sekä bibleismin muoto että merkitys muuttuvat. Sen keinoja ovat ilmauksen sanojen korvaaminen toisilla sanoilla, kirjainten lisääminen tiettyyn bibleismin sanaan, syntaksinen muunnos, kahden eri sanonnan yhdistäminen sekä vapaan sanaliiton muodostaminen bibleisimiä mukaillen. Analyysi osoitti, että leksikaaliset muutokset ovat mahdollisia myös fraseologisten sulaumien tapauksessa. Fraseologisten yhdistelmien tapauksessa fraseologisesti sidottu sana ottaa usein koko sanonnan merkityksen itselleen, ja merkityksestä tulee näin ollen kyseisen sanan yksi uusi merkitys. Johtopäätös on, että fraseologismin motivoimattomuus ei estä sen transformaatioita. Monet bibleismit sisältävät vanhahtavia kielenaineksia, mistä johtuen useita alun perin tyyliltään juhlallisia bibleismejä käytetään ironian tai parodian välineenä. Bibleismien transformaatioita käytetään lehdistössä runsaasti synnyttämään uusia mielleyhtymiä tai sitomaan bibleismi yhteen artikkelin teeman kanssa.

Tutkielman aiheena on imaginistisen poetiikan piirteitä Vadim Šeršenevičin (1893–1942) runokokoelmassa Lošad' kak lošad' (1920). Vadim Šeršenevič on venäläisen imaginismin – vuosina 1919–1927 olleen kirjallisuuden koulukunnan – perustaja ja johtaja sekä yksi merkittävimpiä tämän koulukunnan runoilijoita. Hänen runokokoelmaansa Lošad' kak lošad', johon sisältyy vuosien 1915–1919 runoja, pidetään hänen pääteoksenaan. Runoja analysoidaan suhteessa Šeršenevičin luomaan imaginismin teoriaan, jota hän kuvailee kirjas-saan 2x2=5. Listy imažinista (1920). Tutkielmassa käsitellään eri venäläisten ja ulkomaisten kirjallisuudentutkijoiden näkökulmia venäläisen imaginismin alkuperään, kerrotaan Šeršenevičin elämästä ja hänen tiestään ima-ginismiin sekä tarkastellaan hänen imaginismia edeltävän runollisen ja kirjallisuudentutki-muksellisen tuotantonsa kehityksen kahta vaihetta: lyhyesti symbolistista (1911–1912) ja yksityiskohtaisesti futuristista (1913–1916). Varsinaista aihetta tutkitaan käsittelemällä Šeršenevičin teoksessa 2x2=5. Listy imažinista kuvailtua imaginismin poetiikkaa ja selvittämällä poetiikan pääpiirteitä. Seuraavaksi tarkas-tellaan sitä, miten poetiikan periaatteet, kuten runojen runsas metaforisuus, metaforien tekni-nen eikä orgaaninen yhdistäminen runoissa, metaforien teennäisyys, runojen ei-kieliopillisuus, verbittömyys, juonettomuus jne. toteutuvat runokokoelman Lošad' kak lošad' runoissa. Tutkielmassa näin ollen pyritään osoittamaan, missä määrin runokokoelma vastaa imaginismin teoriaa ja missä osin poikkeaa siitä. Tutkielman perusteella voidaan päätellä, että imaginismin teoria aineellistuu runokokoelman runoissa vain osittain. Imaginismin pääperiaatteita vastaavia ovat rationalistiset runojen nimet, runojen epätavallinen graafinen asettelu (oikealla reunalla tasoittaminen), teennäiset, alatyyliset ja järkyttävät metaforat, ei-kieliopillisuus sekä sisällöllinen epäpoliittisuus. Täysin imaginismin estetiikka ei kuitenkaan pääde runokokoelmassa Lošad' kak lošad'. Šeršenevičin teoreettisista näkemyksistä "iloisesta imaginismista" huolimatta runokokoelmassa ovat selvästi läsnä katkeruuden, pettymyksen ja itsemurhan motiivit.

Tutkielman tavoitteena on antaa kuvaa Tatarstanin tasavallan tämän päivän kielipolitiikasta tarkastelemalla kyseisen alueen kielipolitiikan muutoksia ja säädöksiä 1500-luvulta lähtien. Tutkielmassa otetaan historialliset, etniset, uskonnolliset ja poliittiset seikat huomioon ja katsotaan, miten ne ovat vaikuttaneet kielipolitiikkaan. Tutkielman aineisto koostuu tieteellisistä ja historiallisista teoksista, lehtien ja erilaisten sivustoiden artikkeleista ja kyselystä. Tutkielmassa on yhdeksän lukua. Ensimmäisessä luvussa perehdytään aiheeseen avaamalla käsitteitä ja termejä ja tarkastelemalla tilastoja. Varsinainen tutkimus alkaa Iivana Julman ajasta, jolloin hän liitti Kazanin Venäjään pakkokääntämällä tataariväestön kristinuskoon, minkä seurauksena alueelle on tullut diglossia ilman kaksikielisyyttä. Diglossiaksi kutsutaan tilannetta, jossa yhteiskunnassa esiintyy kaksi kieltä, mutta kielillä on erilaiset statukset. Venäjän kielellä oli korkeampi asema ja sitä käytettiin virallisissa yhteyksissä sekä hallinnossa, kun taas tataarin kielellä puhuttiin vaan kotona. Seuraava luku on vuonna 1917 tapahtuneen Venäjän vallankumouksen jälkeisestä ajasta, jolloin voimaan tuli uusia säädöksiä, joiden seuraksena alueella oli diglossian lisäksi kaksikielisyyttä. Neljäs luku kertoo 1990-luvulla tapahtuneista muutoksista, jolloin Tatarstanin kansalaiset äänestivät viralliseksi kieleksi sekä venäjän että tataarin kielet ja jokaisen koululaisen velvollisuus oli opiskella molempia kieliä. Diglossian aika oli mennyttä. Viidennessä luvussa tarkastellaan Tatarstanin tasavallan 2000-luvun kielitilannetta, jolloin pakollisesta tataarinopetuksesta on kiistelty paljon. Seurauksena oli vuoden 2018 säädös, jonka mukaan ketään ei voi pakottaa opiskelemaan kieltä, joka ei ole hänen äidinkielensä. Tähän perehdytään kuudennessa luvussa. Seuraavassa luvussa tarkastellaan, mitä muutoksia uudet säädökset ovat tuoneet tasavallan koulumaailmaan haastattelemalla koululaisten vanhempia. Kahdeksannessa luvussa arvioidaan kielitilannetta tulevaisuudessa ja lopuksi tehdään yhteenveto. Kielitilanne Tatarstanin tasavallassa on aina ollut muuttuva ja muutokset ovat synnyttäneet erimielisyyksiä väestön keskuudessa. Tällä hetkellä molemmat kielet ovat virallisia kieliä, mutta vain venäjän kieli kuuluu pakollisiin aineisiin opetuksessa. Tataarin kielen tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Voi olla, että tataarin kielen häviää ajan myötä tai tilanne voi olla toisinpäin. Kielen syrjintä voi johtaa vastareaktioon ja tataarin kieleen kiinnitetään entistä enemmän huomiota.