Browsing by discipline "Skogsekologi"

Lisääntyvä tekstiilijätteen määrä, tekstiilien tarve, sekä selluloosapohjaisten tekstiilien määrän lisääntyminen tulevaisuudessa, johtivat tämän tutkielman tavoitteisiin. Tavoitteena on selvittää millä tavoin kierrätysviskoosista valmistettu massa vaikuttaa laboratorio-oloissa valmistettavan paperin ominaisuuksiin. Massaa käytetään tutkimuksessa erilaisilla seos -suhteilla koivusellun kanssa. Ääripäinä ovat molempien, sekä koivusellun, että viskoosin 100 prosenttiset osuudet. Tutkimukseen kuuluu massojen valmistus, paperiarkkien valmistus ja mittaus. Erilaisia koepisteitä on viisi ja valmistettavia testiarkkeja valmistettiin 12 kappaletta jokaista koepistettä kohden, yhteensä 60 kappaletta. Massan ja arkkien valmistuksessa käytetään yleisiä paperinvalmistuksessa käytettyjä standardeja. Tavoitteena oli tehdä arkkeja, joiden tavoitekuivapaino on 1,63 g ja neliöpaino 60 g/m². Mittaustuloksissa ilmoitetaan mittauksien sekä laskelmien koepisteittäiset keskiarvot, vaihteluvälit ja hajonnat. Tehdyn tutkimuksen perusteella kierrätysviskoosin kuidun käyttäminen paperin valmistukseen ei täytä paperin vaatimuksia valitulla paperinvalmistusmenetelmällä. Massan tiheyden lisääminen kuitenkin antaa viitteitä siitä, että paperia pystyy valmistamaan ja käyttämään. Viskoosille ja muille selluloosapohjaisille tekstiilikuiduille löytyy uusia käyttömahdollisuuksia. Todennäköisesti tekstiilit tullaan enimmäkseen kehräämään uudestaan langaksi. Vaihtoehtoiset käyttökohteet kierrätyskuidulle tulevat todennäköisesti ajankohtaiseksi, kun kuitua on jo kierrätetty useamman kerran.

Korpien puustorakenteen palautumisen nopeus ja ennallistettujen kohteiden kehitys on huonosti tunnettua. Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että korvet ovat lajistollisen monimuotoisuuden keskittymiä boreaalisessa vyöhykkeessä. Korvet ovat usein merkittäviä lahopuukeskittymiä, joten niillä on iso vaikutus lahottajalajistolle. Valtaosa suojelualu- eiden korvista Etelä-Suomessa on ojitettu ja korpien puustorakenne on metsätalouden muovaamaa ja yksipuolistamaa. Korpien puustorakennetta tutkittiin kahdella erillisellä tutkimusalueella, jotka sijaitsevat Etelä-Suomessa. Työn tavoit- teena oli selvittää luonnontilaisten ja ennallistettujen korpien puuston rakenteellista monimuotoisuutta sekä ennallista- mistoimien vaikutuksia Evon suojelumetsässä ja Liesjärven kansallispuistossa. Molemmat alueet ovat olleet aikaisem- min metsänhoidon piirissä. Evolta valittiin tarkasteluun ennallistettuja ja luonnontilaisen kaltaisia korpia: 12 ennallis- tettua koealaa ja 16 luonnontilaisen kaltaista koealaa. Liesjärveltä valittiin tarkasteluun ennallistettu Soukonkorpi, jossa oli 15 koealaa. Koealat olivat pinta-alaltaan neljä aaria. Evon tutkimusalueella maastomittaukset on tehty kesällä 2002 ja 2010. Liesjärven tutkimusalueella maastomittaukset on tehty vuosina 1995–2010. Tarkastellut muuttujat olivat elävän puuston määrä ja puulajisuhteet, lahopuun määrä ja laatu (lahopuutyyppi, läpimittaluokka, lahoaste ja puulaji). Lahopuuston määrää ja laatua sekä lahopuuston ja elävän puuston suhdetta kuvaavien muuttujien välisiä eroja testattiin ei-parametrisellä Kolmogorov-Smirnov-testillä. Evon ja Liesjärven tutkimusalueiden ennallistamistoimien yhtenä tavoitteena oli lahopuumäärien lisääminen ja laho- puun monipuolistaminen. Lahopuun lisäämisessä on onnistuttu molemmilla tutkimusalueilla. Ennallistamisen jälkeen lahopuumäärä kasvoi Evolla kolminkertaiseksi 8 vuodessa. Lahopuuta oli ennallistamisen jälkeen keskimäärin 71 m³/ha. Sen sijaan Evon luonnontilaisen kaltaisissa korvissa lahopuumäärä pysyi keskimäärin samana (28 m³/ha) tar- kastelujakson aikana. Liesjärvellä lahopuumäärä kasvoi ennallistamisen jälkeen noin kuusinkertaiseksi 15 vuodessa. Lahopuuta oli ennallistamisen jälkeen keskimäärin 124 m³/ha. Suuriläpimittaisen (? 30 cm) lahopuun määrä kasvoi huomattavasti ennallistamisen jälkeen molemmilla tutkimusalueilla. Suuriläpimittaisen lahopuun määrä kasvoi Evolla noin 12-kertaiseksi ja Liesjärvellä noin 9-kertaiseksi. Lahopuun määrä ja laatu vaihtelivat suuresti ennallistettujen ja luonnontilaisen kaltaisten korpien välillä. Evolta löytyi lahopuustoltaan runsaita ja monipuolisia korpia, mutta myös korpia, joiden lahopuusto on luonnontilaisiin korpiin ver- rattuna määrältään vähäistä ja laadultaan yksipuolista. Liesjärvellä koealojen lahopuumäärät poikkesivat suuresti toisis- taan. Valtaosalla koealoista lahopuusto oli kuitenkin runsaampaa ja monimuotoisempaa kuin talousmetsissä yleensä. Molemmilla tutkimusalueilla ennallistetut korvet muistuttavat nyt puustorakenteeltaan lahopuun osalta enemmän luon- nontilaisia korpia kuin ennen ennallistamista. Ilman ennallistamistoimia lahopuumäärän kasvu olisi todennäköisesti ollut hidasta. Evolla ennallistettujen ja luonnontilaisen kaltaisten korpien välillä oli tilastollisesti merkitseviä eroja suuriläpimittaisen lahopuun ja tuoreimpien lahoasteiden (1 ja 2) määrässä. Valtaosalla korvista oli lahopuuta vähintään 20 m³/ha. Metsäaluetasolla keskimäärin 20–30 m³/ha järeää, vaihtelevanlaatuista lahopuuta näyttäisi aikaisempien tutkimusten mukaan täyttävän useimpien saproksyylilajien elinympäristövaatimukset Etelä-Suomessa.

Lahopuu on Suomen metsissä vähentynyt huomattavasti. Suurin osa metsästä on Suomessa talouskäytössä, ja talousmetsässä lahopuuta on reilusti vähemmän kuin luonnontilaisen kaltaisessa metsässä. Ravinteiltaan lahopuu on suhteellisen typpiköyhää verrattuna esimerkiksi puun vihreisiin osiin. Sillä on kuitenkin aiemmassa tutkimuksessa todettu olevan paljon kuusentaimia. Tutkimuksen tarkoituksena on osoittaa, mikä lahopuun merkitys on kasvualustana kuusivaltaisen luonnonmetsän uudistumisessa. Tätä tarkastellaan tutkimalla kuusentaimien määrää ja vuosikasvua lahopuulla. Lisäksi tarkastellaan lahopuun typen määrää hiili-typpisuhteen avulla sekä lahopuun vedenpidätysominaisuuksia. Nämä auttavat ymmärtämään, millainen lahopuu on kasvualustana. Lisäksi tarkastellaan, onko latvusaukoissa olevien ja latvusten alla olevien taimien vuosikasvussa eroa. Täten voidaan arvioida, onko valo- ja juuristokilpailulla suurempi merkitys kuin kasvualustalla. Tutkimusaineisto on kerätty Sipoosta 2008 ja 2009. Tutkimusalue koostuu yhdeksästä 25 x 25 m osaruudusta. Taimien esiintymistä lahopuulla tarkastellaan ?2-testillä lahopuukasvualustan pinta-alan suhteen. Taimien vuosikasvua eri kasvualustoilla tarkastellaan Kruskall-Wallisin ja Mann-Whitneyn testeillä. Lisäksi lahopuunäytteistä on laboratoriossa analysoitu tiheys, hiilen ja typen osuus sekä tuorekosteus. Hiilityppisuhdetta ja tuorekosteutta vertaillaan lahoasteittain Kruskall-Wallisin ja Mann-Whitneyn testeillä sekä tiheyden suhteen Spearmanin korrelaatiokertoimella. Lisäksi lahopuurunkojen epifyyttipeittävyyttä vetaillaan lahoasteittain Kruskall-Wallisin ja Mann-Whitneyn testeillä. Elävien puiden latvusten leveydet laskettiin aiemmasta tutkimuksesta saadulla kaavalla ja taimet luokiteltiin tämän perusteella latvuksen alla oleviksi tai latvsaukossa oleviksi ja edelleen kasvualustan mukaan. Näiden luokkien vuosikasvua vertaillaan tilastollisesti. Lisäksi kerättiin humusnäytteitä, joista analysoitiin hiili-typpisuhde. Humuksen hiili-typpisuhdetta verrataan lahopuun hiili-typpisuhteeseen. Tutkimuksessa todetaan, että lahopuulla on huomattavan suuri määrä taimia suhteessa muihin kasvualustoihin. Erityisen paljon taimia on lahoastetta 4 edustavilla puilla. Vuosikasvu sitä alemmilla eli vähemmän lahonneilla lahoasteilla on merkittävästi huonompaa kuin muilla kasvualustoilla. Lahoastetta 4 edustavilla maapuilla kasvu ei poikkea taimista, jotka eivät kasvaneet lahopuilla. Lahoasteen 4 todetaan olevan erityisen hyvä uudistumiselle. Todetaan, että lahopuu yleensä ei ole erityisen hyvä kasvualusta, ja hyvin pitkälle lahonnut puu voi toimia jo muun kasvualustan tavoin: se on paksun sammalen peitossa, eikä enää muodosta ympäristöstä selvästi erottuvaa kohoumaa metsänpohjalle. Lahopuu on tutkimuksen mukaan typpiköyhä kasvualusta, mutta sillä on hyvät vedenpidätysominaisuudet.Lahoamisen edetessä hiili-typpisuhde laskee ja vedenpidätyskyky nousee. Suurien puiden valo- ja juuristokilpailu ei näytä kumoavan kasvualustan vaikutusta. Latvusaukon taimien ja latvusten alla olevien taimien kasvu ei eroa toisistaan. Näin ollen lahopuun tärkein rooli kasvualustana on se, että sillä on paljon taimia. Hyvät vedenpidätysominaisuudet voivat auttaa taimia selviytymään kuivuudesta muiden kasvualustojen taimia paremmin. Vaikka lahopuu on typpiköyhä kasvualusta verrattuna humukseen, sen typen määrä on riittävä taimien kasvuun. Lahopuun todetaan olevan tärkeä tekijä luonnometsän uudistumisessa.

Climate change and following extreme weather patterns can increase forest damages caused by pest insects especially in higher latitudes. The number, density and intensity of damages by pest insects already have increased because of the changing conditions. Pest insects can e.g. cause reduced tree growth and even tree death. Defoliation by the Common Pine Sawfly (Diprion pini L.) causes severe growth losses and tree mortality of Scots Pine (Pinus sylvestris L.). D. pini has caused damages in Finland over 500 000 hectares between years 1997–2001. The field work was carried out in Palokangas area, Ilomantsi, eastern Finland in years 2002–2010. Stand- and tree-wise characteristics were measured on 11 plots. Tree-wise defoliation with 10% accuracy and amount of D. pini cocoons and fallen shoots of P. sylvestris were estimated annually. In addition, radial tree growths were measured from total of n trees in 2010. The aim this study was to estimate the effect of the natural enemies on population densities of D. pini. The aim was also to estimate the effect of the defoliation caused by D. pini on tree growth. In addition, the aim was also to estimate the consequence of a beetle attack by pith borers (Tomicus spp.) to the defoliation. Effect of natural enemies as regulative factors was estimated from D. pini cocoons. Natural enemies were divided into birds, small mammals and to insect families of Ichneumonidae, Chalcidoidea, Tachinidae, Elateridae and Carabidae. Consequence of beetle attack was assessed from fallen shoots. Tree growth simulation was used to estimate economic losses. Growth losses were estimated from drill chip sample. Logistic regression was used to explicate tree-wise defoliation with tree- and stand-wise variables. Two different classification schemes with threshold values of 20% (class 1) and 30% (class 2) of defoliation were used in regression. The major regulative factor was Ichneumonid parasites (22%) and the second powerful regulative factor was small mammals (21%). Relative proportion of natural enemies increased along the research period as defoliation percentages decreased. Consequence of beetle attack was most violent in 2004 (17 shoots/ m²). Plot-wise defoliation level varied significantly between the years and the plots. The mean defoliation level was 37% in 2002 and 22% in 2010. The most substantial defoliation was in plot 9 in 2005, over 99%. Simulated economic losses were perceptible only on plots 9 and 16; 2785 € and 1623 € per hectare, respectively. Defoliation by D. pini caused growth losses for radial growth in different defoliation classes. The mean growth loss of severe damaged trees (70–100% of defoliation) was approximately 65% and of trees with low defoliation level (0–10% of defoliation) 40%. Classification accuracy of logistic regression for class 1 was 92.4% with kappa value of 0.81 and 94.2% and 0.84 for class 2, respectively. The results of this study showed that control of natural enemies effected on D. pini density. Population density of D. pini affected the defoliation level; when population density was low the defoliation was milder. Peak sawfly densities can affect tree growth during outbreaks. Consequence beetle attack by the pith borers was only slight and delayed.

Suomenselän keskiosissa elävän metsäpeuraosakannan kehitystä on seurattu muutaman vuoden välein toistuvilla talvisilla helikopterilaskennoilla. Menetelmällä saadaan tarkka arvio osakannan yksilömäärästä sekä ikä- ja sukupuolijakaumasta. Lentolaskenta on kuitenkin kallis, eikä sitä voida tehdä vähälumisina talvina. Tietoa kannan tilasta ei saada laskentojen välisinä vuosina. Näiden syiden vuoksi seurantamenetelmiä on tarpeen kehittää ja monipuolistaa. Peurapopulaation ikä- ja sukupuolirakennetta voidaan arvioida keräämällä havaintoja eläimistä sellaisena aikana jolloin kaikki ikäluokat liikkuvat samoilla alueilla. Vasaosuuden perusteella voidaan arvioida kannan lisääntymismenestystä ja suurpetojen saalistuksen vaikutuksia. Sukupuolijakauma puolestaan kertoo esimerkiksi väärin kohdennetun pyynnin vaikutuksista. Suomenselän alueen metsästäjät keräsivät maastohavaintoaineiston peuraosakannan ikä- ja sukupuolijakaumasta 11.10.–16.12.2007. Peuralaumoja valokuvattiin samassa yhteydessä havaintojen tarkentamiseksi. Kevättalvella 2008 tehtiin helikopterilaskenta. Menetelmien antamia ikä- ja sukupuolijakaumia vertailtiin, ja syitä poikkeamiin pohdittiin. Sekä maastohavaintojen että lento- ja maastolaskennan kuva-aineistojen perusteella arvioidut metsäpeuran vasaosuudet olivat yhdenmukaiset. Yksittäisten laskijoiden havaintojen vasaosuuksissa oli vaihtelua, joka johtui ensisijaisesti peurojen elintavoista. Laskennan ajankohta, havaitun lauman koko ja laskijan taidot vaikuttivat tulokseen vain vähän. Hirvas- ja vaadinosuuksissa oli hajontaa. Maastolaskennassa naaraiden osuus oli aliarvio, lentolaskennassa puolestaan hirvasosuus. Tulosten perusteella maastolaskenta sopii erinomaisesti metsäpeurakannan vasaosuuden seurantaan, ja ns. ”early warning” -järjestelmäksi ilmaisemaan muutoksista kantaa säätelevissä tekijöissä. Aikuiskannan rakennetta voidaan seurata parhaiten valokuvaamalla tai videoimalla peuralaumoja silloin kun laumakoko on suurimmillaan.

Euroopassa esiintyy kahta metsähanhen Anser fabalis alalajia. Suomessa pesivä taigametsähanhi A. f. fabalis on taantunut voimakkaasti. Pääosin Venäjällä pesivä tundrametsähanhen A. f. rossicus kanta taas on pysynyt vakaana. Yhtenä syynä taigametsähanhikannan alamäkeen voi olla liiallinen metsästysverotus. Metsähanhia metsästetään Suomessa, mutta eri alalajien esiintymisalueita syksyisin metsästysaikana ei juuri tunneta. Tutkielmassa tarkasteltiin metsähanhen kahden eri alalajin syysmuutonaikaisen esiintymisen ajallisia ja maantieteellisiä eroja. Lisäksi selvitettiin, milloin Suomessa pesivät yksilöt lähtevät syysmuutolle. Myös pesivien lintujen mahdollisia sulkasatomuuttoalueita ja -reittejä tarkasteltiin. Metsähanhien esiintymistä tarkasteltiin kolmen eri aineiston avulla. Satelliittipaikantimella merkittyjen hanhien paikannustietoja ja kaularengastettujen lintujen löytöhavainnoista saatiin tarkkaa tietoa Suomessa pesivien yksittäisten taigametsähanhien liikkeistä. Lisäksi käytettiin lintuharrastajien tekemiä metsähanhihavaintoja. Lintuhavaintojen avulla selvitettiin erityisesti tundrametsähanhien esiintymisalueita ja -ajankohtia. Satelliittipaikantimella merkittyjen metsähanhien seuranta-aineistoa koottiin vuosina 2011–2013. Aineisto sisältää seitsemän metsähanhen seurannasta. Kutakin hanhea seurattiin yhdestä kolmeen vuotta. Kaularengasaineisto koottiin merkitsemällä Suomessa pesiviä taigametsähanhia kaularenkailla vuosina 1979–1994. Merkityistä linnuista tehtiin löytöhavaintoja vuosina 1979–2001. Lintuhavaintoaineisto koostuu lintuharrastajien vuosina 2010–2013 lintuhavaintojärjestelmä Tiiraan kirjaamista havainnoista. Lintuhavaintoaineisto käsittää yhteensä 8187 metsähanhihavaintoa, joista 1427 oli määritetty alalajilleen. Sekä kaularenkailla että satelliittipaikantimella merkittyjen hanhien seurannan perusteella Suomen metsähanhikanta muuttaa talvehtimisalueille maan länsirannikkoa pitkin. Ne ylittävät Pohjanlahden Ahvenanmaan pohjoispuolelta ja saapuvat Ruotsiin Uppsalan ja Gävlen välisellä vyöhykkeellä. Suomessa pesivien taigametsähanhien syysmuuton ajoittumisen osalta tutkielman tulokset poikkeavat aiemmasta käsityksestä. Aiemman käsityksen mukaan valtaosa metsähanhista muuttaa Suomesta pois jo ennen syyskuuta. Kaularengastetuista linnuista Suomessa tehdyistä havainnoista kuitenkin lähes kolmasosa tehtiin syys- ja lokakuun aikana. Satelliittilähettimillä merkityistä linnuista vain yksi lähti syysmuutolle ennen syyskuun alkua. Kuusi seitsemästä satelliittilähettimellä merkitystä metsähanhesta lähti sulkasatomuutolle Novaja Zemljalle. Sulkasatomuutto saarelle vaikuttaisi näin ollen olevan yleistä Suomessa pesivillä taigametsähanhilla. Novaja Zemljalta talvehtimisalueilleen muuttavat linnut lensivät Suomen yli syyskuun loppupuolella. Lintuhavaintoaineiston perusteella Suomessa esiintyy syksyisin suuria määriä tundrametsähanhia ainoastaan pienellä alueella Kaakkois-Suomessa. Tätä tukevat myös metsästyssaalista DNA-analyyseistä saadut tulokset. Syksyn sääolosuhteet vaikuttavat tundrametsähanhien runsauteen Suomessa. Jos syysmuuttoaikaan osuu kovia itätuulia, ne tuovat maahan runsaasti tundrametsähanhia. Vaikka tundrametsähanhien määrä Suomessa vaihtelee muutonaikaisten tuuliolosuhteiden mukaan, ei niiden esiintymisalueessa kuitenkaan havaittu suurta vaihtelua. Toisin sanoen kovilla itätuulilla tundrametsähanhia havaittiin tavallista runsaammin vain Kaakkois-Suomessa, jossa niitä havaittiin muutoinkin paljon. Tutkielman tuloksia voidaan soveltaa metsähanhen kannanhoidossa. Kaakkois-Suomessa syksyllä esiintyvistä metsähanhista valtaosa on tundrametsähanhia. Siellä metsähanhen metsästystä on mahdollista säädellä muuta maata väljemmin taigametsähanhikantaa vaarantamatta. Metsähanhen metsästysaikoja määritettäessä tulee huomioida, että Suomessa esiintyy vielä varsinkin syyskuussa pesimäikäisiä taigametsähanhia.

In the carbon cycle carbon is sequestrated from the atmosphere through photosynthesis in vegetation, returned into soils as litter and released into atmosphere in decomposition as carbon dioxide. In the boreal zone a large proportion of the organic carbon is bound into soil. The aim of this study was to find out how the amount of soil organic carbon (SOC) has changed in Finnish forests in last 20 years by comparing results of empirical measurements from two projects (1986-1995 and 2006). The purpose of the study was also to analyze how well the field measurements of SOC collected in two consecutive periods of time are suitable for characterization of changes in the SOC stock. The effect of soil structure, vegetation type and climatic factors on possible SOC changes were also studied. The average size of SOC stock (organic layer + mineral layer 0-40cm) in Finnish forests is 5.65 kg C m-2. About one third of SOC is in the organic layer (2.10 kg C m-2) and the rest of it is in the mineral soil (3.56 kg C m-2 ). Higher amount of SOC stock in the organic layer has been determined on plots with thicker organic layer, poor drainage and the presence of peat mosses. Higher amount of SOC in the mineral layer has been measured on plots which have a more southerly location, lower stoniness and high proportion of fine textures. Coefficients of determination in General Linear Models were between 23-61%. The average annual change of SOC (organic layer + mineral layer 0-40 cm) is +33.9 g C m-2a-1. Change in the organic layer has been +11.4 g C m-2a-1 and in the mineral soil +22.5 g C m-2a-1. The accumulation of organic carbon into the organic layer is positively correlated with the thickness of the organic layer, the southern location, pine dominance in tree layer and the age of the trees, while in the mineral soil higher carbon accumulation occurs in less stony soils and in more southern locations. Coefficients of determination in General Linear Models describing the change in SOC were low, between 11-14%. The largest positive or negative changes in SOC are in plots where the depth of the organic layer measured in two successive measurements was very different. Also, the differences in the measurements of SOC were large if the plots were drained, divided to two different sections or plots were excessively moist. Climate change and higher temperature will probably affect soil carbon sequestration positively, forecasted by using the results of the south-north gradient in which more carbon was accumulated into the soils of southern Finland. Soil monitoring research should be developed by using precise sampling methods and establishing permanent instructions for field work in order to avoid additional sources of error and to minimize variation.

The recreational use of private forests is very common in Finland and it is possible due to everyman’s rights. However, recreational use is seldom taken into account in the private forest management because the main purpose of the private forests is usually timber production. That is why especially private forests are places where recreationists face changes in the environment such as loggings. The purpose of the study was to find out the significance of private forests as recreational environments and in recreational use. The focus was on the following questions: in what kind of forest environments the number of visits was the highest, how the participants evaluated the suitableness of different forest environments for recreation and what they thought about the changes in the environment. Furthermore, the interest of the participants to take part in maintaining or improving the recreational values of private forests was examined. The study was conducted as a survey and it was a part of The Finnish Forest Research Institute’s project Natura-based recreation monitoring and assessment. The enquiry was carried out in the year 2010 and the number of respondents was 384. The data was analysed by statistical methods. The variables of the study questions were crosstabulated in different background variable groups such as socioeconomic factors. The forestry actions were analysed by factor analysis and the means of the factor scores were explored in different background variable groups by the analysis of variance. The interest of the participants to take part in maintaining the recreational values of private forests was analysed with the logistic regression analysis. On the strength of the study, the most suitable forest environment for recreation was a sparse and light forest. The participants preferred most slight actions that made the environment more passable but maintained the feel of the forest. Clearcuts were the most disliked. There was not any remarkable interest in paying for the maintaining of the recreational values of private forests, though those who came from southern Finland, who used a lot of their free-time in nature and who regarded landscapes important for recreation were more interested in that than the others. Some participant groups, like those who spent a lot of time at the recreational homes, were interested in maintaining recreational values by taking part in the forest management. Because private forests are not expected to be at a natural state it can be concluded that the recreationists also understand the economic value of private forests. The lack of interest in taking part in maintaining the recreational values of private forests possibly results from that people are not used to the idea of paying for a quality recreational environment.

The subject of this thesis was to evaluate the capability of the FEMMA model in simulating the daily nitrogen load from a forested catchment. For that FEMMA was tested in a forest plot in Hyytiälä, Juupajoki. The modeling results of the concentrations of ammonium, nitrate and dissolved organic nitrogen in the runoff water were compared to the measured values of those. This work presents the current state of knowledge concerning the most significant nitrogen processes in forest soil, as reported in the literature. It also lists some alternative models for simulating nitrogen and evaluates the uncertainties in the modelling critically. As a result FEMMA was found not to be suitable for simulating daily nitrogen load from this catchment. The simulated results didn’t correspond to the measured values. The most significant factors to develop in FEMMA found in this study were the parametrization of the gaseous nitrogen losses from the system, re-examining the nitrogen uptake by plants and developing the computing of the fractions of nitrogen released in decomposition. For future research it would be important to decide if it is meaningful to simulate the daily nitrogen leaching with process-based models at all. At least in the Hyytiälä site the amount of leached nitrogen is so small compared to the nitrogen in other processes that it’s quite challenging to simulate it accurately enough.