Browsing by discipline "Smådjurskirurgi"
Now showing items 21-37 of 37
-
Lonkkakuvaustulos, kliiniset oireet ja lonkkadysplasiaan liittyvät hoitomuodot saksanpaimenkoirilla (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2013)Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lonkkakuvaustuloksen ja kliinisen oireilun välistä yhteyttä saksanpaimenkoirilla. Työ liittyi laajempaan lonkkatutkimusprojektiin, jonka tarkoituksena oli paikantaa lonkkadysplasiaan vaikuttavia geenejä eri roduissa sekä selvittää lonkkadysplasian kehittymiseen ja siihen liittyvään kliiniseen oireiluun vaikuttavia ympäristötekijöitä. Lonkkadysplasia on yleinen ortopedinen sairaus suurilla koiraroduilla. Se on kvantitatiivinen ominaisuus, jonka ilmenemiseen vaikuttavat perintötekijöiden lisäksi useat eri ympäristötekijät, kuten ruokinta ja liikunta. Lonkkadysplasialle alttiit koirat syntyvät normaalilonkkaisina ja kehittävät merkkejä lonkkien löysyydestä heti ensimmäisten elinviikkojen aikana. Nivelen löysyys mahdollistaa lonkkaluun pään subluksaation ja altistaa sekä pehmytkudos- että luustorakenteet epänormaalille kuormitukselle. Tämän seurauksena lonkkanivel kehittyy väärän malliseksi ja epänormaali kuormitus jatkuu. Lonkkadysplasian seurauksena kehittyy osteoartriittia, josta johtuu suurin osa aikuisten koirien lonkkadysplasiaan liittyvistä oireista. Kroonisten kipuoireiden tunnistamisessa voidaan käyttää sitä varten kehitettyä indeksiä (Helsinki Chronic Pain Index, HCPI) tai erilaisia visuaalisia arviointiasteikkoja. Tutkimus toteutettiin kyselykaavakkeella, johon koirien omistajat kävivät vastaamassa internetissä. Lomakkeessa kysyttiin koiran perustietojen ja linjan lisäksi mm. lonkkakuvaustuloksesta, oireista, yleistilasta, käytetyistä hoidoista ja muista vioista. Yleistilaa koskevien kysymysten perusteella laskettiin HCPI, ja lomakkeessa oli lisäksi kaksi visuaalista arviointiasteikkoa koiran liikuntavaikeuksien ja elämänlaadun arviointiin. Lomakkeeseen oli tullut aineiston käsittelyn aloittamiseen mennessä 260 vastausta koskien saksanpaimenkoiria, joilla oli virallinen lonkkakuvaustulos. Tulokset käsiteltiin tilastollisesti. Tulosten perusteella lonkkadysplasiasta kärsivät koirat oireilevat yleisemmin, nuorempina, ja niillä on enemmän erilaisia oireita kuin lonkiltaan terveiksi kuvatuilla koirilla. Aineiston perusteella dysplastisille koirille tyypillisimpiä oireita ovat jänislaukka, vaikeudet päästä ylös levon jälkeen ja vaikeudet hypätä. Sen sijaan kivun ääntely ja peitsaaminen eivät näyttäneet saksanpaimenkoirilla liittyvän lonkkadysplasiaan. Myös HCPI oli korkeampi huonon lonkkakuvaustuloksen saaneilla koirilla, mikä kertoo niiden kärsivän useammin kroonisesta kivusta. Lonkkakuvaustuloksen lisäksi HCPI:iin vaikuttivat koiran ikä, paino, osa käytetyistä hoidoista sekä selkä-, polvi- ja kyynärviat. Saksanpaimenkoiran eri linjojen välillä ei ollut eroa lonkkadysplasian esiintyvyydessä, mutta sen sijaan käyttölinjaisuus näytti suojaavan lonkkadysplasiaan liittyviltä kliinisiltä oireilta näyttelylinjaisiin verrattuna.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Tulehduskipulääkkeitä käytetään paljon kivunhoidossa niin ihmisillä kuin eläimilläkin. Suomessa yleisimmät koirille käytettävät tulehduskipulääkkeet ovat karprofeeni ja meloksikaami. Molempia näistä käytetään sekä akuutin että kroonisen kivun hoitoon. Tulehduslääkkeiden käyttöön liitetään yleisesti ruuansulatuskanavaan, munuaisiin ja maksaan kohdistuvia haittavaikutuksia. Tämän alkuperäistutkimuksen sisältävä lisensiaatintutkielma keskittyy tulehduskipulääkkeiden, etenkin karprofeenin ja meloksikaamin, haittavaikutuksiin. Tulehduskipulääkkeiden haittavaikutuksia on tutkittu niin eläimillä kuin ihmisilläkin kohtalaisen paljon. Kuitenkin tutkimus, jossa kaikkien karprofeenista ja meloksikaamista raportoitujen haittavaikutuksien esiintymistä lääkityssä koiraryhmässä kartoitettaisiin ja verrattaisiin näiden oireiden esiintyvyyteen verrokkiryhmällä, puuttui. Tekemämme tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, esiintyykö lääkityillä koirilla verrokkiryhmää enemmän haittavaikutuksien kaltaisia oireita. Erityisesti olimme kiinnostuneita ruuansulatuskanavan oireista, kuten oksentelusta, ripulista ja syömättömyydestä. Yleisenä oletuksena oli, että suurin osa koirista ei saa tulehduskipulääkkeiden kymmenenpäiväisestä käytöstä mitään haittavaikutuksia. Tutkimuksemme toteutettiin omistajille suunnatulla kyselytutkimuksena, jossa kartoitettiin 46 eri oireen esiintyvyyttä ja mahdollisen oireen vakavuutta päivittäin kymmenen päivän aikana haittavaikutuskaavakkeen avulla. Lääkittyjä koiria otettiin mukaan tutkimukseen 25 kappaletta, joista osalla oli lisäksi muitakin lääkityksiä. Terve verrokkiryhmä koostui 20 koirasta. Aineisto kerättiin vuosien 2013 ja 2015 välisenä aikana. Pelkästään tulehduskipulääkityillä koirilla (n=13) esiintyi tilastollisesti merkittävästi enemmän väsymystä (P=0.024) ja ahdistuneisuutta (P=0.027) ja trendinä tasapaino-oireita (P=0.071) kontrolliryhmään verrattuna. Kun vertasimme kaikkia lääkittyjä koiria verrokkiryhmään, havaitsimme lääkityillä koirilla tilastollisesi merkittävästi enemmän ruokahaluttomuutta (P=0.021), väsymystä (P=0.003), ahdistuneisuutta (P=0.003), tärinää (P=0.033), tasapaino-oireita (P=0.010) ja haparoivaa kävelyä (P=0.033). Lisäksi lääkityillä koirilla havaittiin trendinä enemmän pahoinvointia (P=0.065), sydämen tiheälyöntisyyttä (P=0.054) ja huonosti nukkumista tai öistä heräilyä (P=0.053). Lääkittyjen koirien ja verrokkiryhmän välille ei syntynyt tilastollisesti merkittäviä eroja ripulin, oksentelun tai veriulosteen kohdalla. Kuitenkin osa oireista voidaan liittää lisääntyneisiin ruuansulatuskanavan ärsytystiloihin. Oletuksemme siitä, että tulehduskipulääkkeiden syöttö ei aiheuttaisi juurikaan haittavaikutuksia, piti paikkansa vain osittain. Saimme yllättävän monta tilastollista eroa tutkimuksemme otoskokoon nähden. Oireiden esiintyvyyden ja vakavuuden mahdollista vaihtelua lääkityksen aikana ei kuitenkaan otettu huomioon, joten tulosten merkitsevyyden arviointi vaatii lisätutkimuksia.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2012)Metisilliiniresistentin Staphylococcus pseudintermedius -bakteerin (MRSP) leviäminen on 2000-luvulla yleistynyt ongelma pieneläinlääketieteessä. Se aiheuttaa ongelmia hankalahoitoisten infektioiden ja lisääntyneiden hoitokustannusten kautta. Bakteeri kykenee lisäksi aiheuttamaan sairaalaepidemioita. Sellainen koettiin Yliopistollisen eläinsairaalan Pieneläinsairaalassa vuosina 2010 – 2011. Tämän lisensiaatin tutkielma on kaksiosainen. Kirjallisuusosiossa annetaan tietoa MRSP:stä, sen kyvystä tulla resistentiksi tavallisimmille mikrobilääkkeille, sekä MRSP-infektion hoidosta. Tutkimusosiossa kuvaillaan Pieneläinsairaalan MRSP-epidemian vaiheet ja vastustustoimenpiteet, sekä selvitetään tartunnalle altistaneita tekijöitä tapaus-verrokkitutkimuksella. Marraskuussa 2010 Pieneläinsairaalassa tehtiin ensimmäinen moniresistentti MRSP-löydös. Tavattu kanta oli vastustuskykyinen erytromysiinille, klindamysiinille, sulfa-trimetopriimille, enrofloksasiinille, gentamisiinille, sekä kloramfenikolille. Kanta oli herkkä vain fusidiinihapolle ja amikasiinille. Seurantajakson (1.11.2010 – 31.10.2011) aikana epidemiakanta eristettiin kaikkiaan 55 potilaalta, joilta 24:llä MRSP löydettiin infektiopesäkkeestä. 15 tapauksessa kyseessä oli leikkaushaavainfektio. Loput löydökset (n=31) tehtiin seulontanäytteistä. Pieneläinsairaalan tapauskertymä osastopotilailla oli 2,2 % (55/2483). Riskitekijöiden selvittämistä varten kerättiin tiedot MRSP-tapauspotilaista, sekä 213 kontrollipotilaasta, joilta oli otettu MRSP-negatiivinen seulontanäyte seurantajakson aikana. Tutkitut muuttujat liittyivät potilaan seurantajakson aikana saamaan lääkehoitoon, potilaalle tehtyihin toimenpiteisiin, sekä potilaan käynteihin eri osastoilla. Tilastollisesti merkittäviä, MRSP-kantajuudelle tai infektiolle altistavia tekijöitä, olivat ihorikko (OR 12,9; p: <0,0001), kirurginen toimenpide (OR 9,8, p: <0,0001), mikrobilääketerapia (OR 11,1; p: <0,0001), sekä teho-osastohoito (OR 2,0; p: 0,036). Se oliko kirurginen toimenpide ortopedinen vai ei (OR 1,8; p: 0,13), tai oliko se tehty päivystyskirurgiana (OR 1,0; p: 1,0) ei ollut tilastollisesti merkittävä tekijä. Mahahapposalpaajahoito ei altistanut tartunnalle (OR 1,6; p: 0,15). Tulokset ovat alustavia ja niistä suoritetaan vielä lisätutkimuksia sekoittavien tekijöiden hallitsemiseksi. Pieneläinsairaalassa tehtiin epidemia-aikana mittavia vastustustoimenpiteitä. Riskipotilaita seulottiin aktiivisella näytteenotolla ja Pieneläinsairaalaan perustettiin kohorttiosasto tunnettujen kantajapotilaiden hoitoa varten. Sairaala jaettiin lisäksi eri alueisiin joihin eri riskiluokan potilaat ohjattiin. Sairaalassa otettiin myös lukuisia ympäristönäytteitä. Vastustustoimilla uusien tautitapausten esiintyminen väheni. Helmikuussa 2012 tilanne näyttää rauhoittuneen. Saadut tulokset tukevat ja täydentävät aiempia tutkimuksia, ja antavat lisätietoa riskipotilaiden tunnistamisen helpottamiseksi. Vaikka lisää tutkimuksia riskitekijöistä vielä tarvitaan, niiden tunteminen mahdollistaa torjuntakeinojen oikean kohdentamisen ja epidemiapurkausten ehkäisemisen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2011)Nivelrikko on koirilla yleinen sairaus. Sen hoitoon yleisesti käytettävien tulehduskipulääkkeiden rinnalle etsitään hoitomuotoja tulehduskipulääkkeiden pitkäaikaiskäytöstä johtuvien haittavaikutusten takia. Tutkimuksemme tavoite oli selvittää omega-3-rasvahappojen käytön hyötyä nivelrikkoisten koirien hoidossa. Tutkimuksen alkuhetkellä tutkimusta vastaavasta aiheesta koirilla ei ollut tehty. Ihmisillä reumatoidin artriitin hoidossa omega-3-rasvahapoilla on todettu olevan positiivisia vaikutuksia, joten siihen viitaten myös nivelrikkoisilla koirilla saattaisi olla hyötyä omega-3-rasvahappojen käytöstä. Omega-3-rasvahapoilla on todettu olevan positiivisia vaikutuksia useisiin tulehduksellisiin sairauksiin. Tutkimushypoteesimme oli, että kalaöljyä syövän ryhmän kohtisuora maksimaalinen voima askelvoimalevyllä kasvaisi ja ryhmän arvioitu kivuliaisuus laskisi tutkimuksen aikana. Tutkimamme tuote oli omega-3-rasvahapporavintolisä (Doils® Nivelet, Nutraceuticoils, Belgia). Tutkimus oli satunnaistettu, kaksoissokkoutettu ja kontrolloitu kliininen tutkimus. Tutkimukseen haettiin koiria ilmoitusten perusteella. Alkukyselyn ja seulontakäynnin perusteella tutkimuksen aloitti 77 koiraa. Seulontakäynnillä koirille tehtiin kliininen yleistutkimus, ortopedinen tutkimus, suppea neurologinen tutkimus, röntgenkuvaus, askelvoimalevymittaus sekä verinäytteenotto. Koirat kävivät varsinaisen tutkimuksen aikana kahdella lähikäynnillä. Molemmilla kerroilla koirille suoritettiin röntgenkuvausta lukuun ottamatta samat toimenpiteet kuin seulontakäynnillä. Tutkimuksen aikana omistajat täyttivät kyselykaavakkeita yhteensä seitsemän kertaa. Tutkimuksessa arvioitiin nivelrikkoisten koirien kipua sekä omistajan että eläinlääkärin arvioiden avulla sekä askelvoimalevyn avulla. Arviointimenetelmistä saatuja tuloksia olivat omistajan täyttämästä kyselykaavakkeesta kipuindeksin kyselyn tulokset, liikkumisvaikeuksista kertova VAS, elämänlaadusta kertova VAS, varakipulääkkeiden käyttö, vertailevat kysymykset, omistajan arvio valmisteen tehosta ja koiran ryhmästä, eläinlääkärin arvio sekä askelvoimalevyltä saadut kaksi muuttujaa (kohtisuora maksimaalinen voima ja impulssi). Tutkimustuloksissa havaittiin omega-3-rasvahappojen käytössä nivelrikkoisten koirien hoidossa pieni hyöty. Kalaöljyryhmän ja lumeryhmän välillä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa. Ryhmien sisällä havaittiin muutamia tilastollisesti merkitseviä muutoksia. Kipuindeksin muutos paremmaksi kalaöljyryhmässä tutkimuksen aikana oli vahvasti tilastollisesti merkitsevä muutos (p=0,002). Myös askelvoimalevyn kohtisuoran maksimaalisen voiman parantuminen oli vahvasti tilastollisesti merkitsevä muutos kalaöljyä syöneessä ryhmässä(p=0,001). Myös lumeryhmässä oli kipuindeksissä ja askelvoimalevyn kohtisuorassa maksimaalisessa voimassa havaittavissa tilastollisesti merkitsevä trendi (p=0,07 & p=0,059), mutta p-arvot eivät yltäneet tilastolliseen merkitsevyyteen. Suuremmalla otoskoolla näissä muuttujissa olisi voitu havaita joko tilastollisesti merkitseviä eroja ryhmien välillä tai sitten olisimme voineet osoittaa molemmissa ryhmissä tapahtuneen positiivisia eli parantavia muutoksia. Tutkimuksessa ei havaittu sivuvaikutuksia kalaöljyryhmässä. Tutkimustulokset todistivat tutkimushypoteesimme heikosti todeksi. Omega-3-rasvahappoja voisi siis hyvin käyttää koirilla, joille ei sovi kipulääkkeet.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2015)Koirien raakaruokinnalla tarkoitetaan yleisimmin ruokavaliota, joka koostuu kypsentämättömästä lihasta, sisäelimistä, luista, kasviksista ja lisäravinteista. Koirien raakaruokinta on viimeisten 20 vuoden aikana kasvattanut suosiotaan koiranomistajien keskuudessa. Raakaruokinnan positiivisista terveysvaikutuksista on esitetty väitteitä sen lanseeraamisesta asti. Toistaiseksi väitteiden todenperäisyyttä ei kuitenkaan ole juuri tieteellisesti tutkittu. Tässä lisensiaatin tutkielmassa tarkastellaan ensin kirjallisuuskatsauksen muodossa raakaruokinnan perusteita, ruokavalion valintaan vaikuttavia taustatekijöitä, teollisten ruokavalioiden huonoksi koettuja puolia, raakaruokinnan hyväksi koettuja puolia, raakaruokinnan elintarvikehygienisiä ja ravintoaineiden epätasapainoon liittyviä riskejä, sen mahdollisia terveysetuja sekä siitä annettuja suosituksia. Työn kokeellisen osuuden tavoitteena oli selvittää, millaisia kokemuksia suomalaisilla koiranomistajilla on raakaruokinnasta ja sen terveysvaikutuksista. Hypoteesinamme tutkimuksessa oli, että erityisesti ruoka-aineallergioista kärsivien koirien omistajat olisivat saattaneet kokea raakaruokintaan siirtymisestä olleen hyötyä. Tutkimusaineisto koottiin Oy Mush Ltd:n Internet-sivustolla julkaistuun kyselyyn jätetyistä, 714 sensuroimattomasta vastauksesta, joista 551 otettiin mukaan lopulliseen vertailuun. Vastaukset analysoitiin ja kaikki niissä mainitut kokemukset raakaruokinnan toteuttamisesta ja vaikutuksista kirjattiin Excel-taulukkoon. Kerätty tieto käsiteltiin IBM SPSS Statistics 22 –tilasto-ohjelman deskriptiivisiä toimintoja hyödyntäen. Yhteensä 205 omistajaa (37,2 % kaikista vastaajista) kertoi vastauksessaan koiransa kärsineen iho- ja korvavaivoista, 145 (26,3 %) ruuansulatuskanavan vaivoista, 38 (6,9 %) silmävaivoista ja 15 (2,7 %) munuais- ja virtsatievaivoista. Lisäksi yksittäiset vastaajat listasivat lukuisia muitakin sairauksia, joihin toivoivat tai kokivat raakaruokinnasta olevan apua. Iho- ja korvavaivaisten koirien omistajista 79,6 % (n=152) raportoi koiransa parantuneen täysin ja 18,8 % (n=36) huomattavasti raakaruokintaan siirtymisen myötä. Ruuansulatuskanavan vaivoista kärsineillä koirilla vastaavat prosentit olivat 92,0 % (n=127) ja 6,5 % (n=9). Myös muiden sairausryhmien osalta raportoitiin hyviä tuloksia, mutta niissä otoskoot olivat merkittävästi pienempiä. Muita vastauksissa yleisesti raportoituja raakaruokinnan etuja olivat parempi maistuvuus (40,1 %, n=221), koiran ulosteiden määrän ja hajun vähentyminen (21,6 %, n=119), hyvä yleinen terveydentila (17,6 %, n=97), parantunut vireys- ja energiataso (14,7 %, n=81), alipainoisen koiran massan lisääntyminen (11,3 %, n=62) ja ylipainoisen koiran laihtuminen (3,3 %, n=18). Tulostemme perusteella suurin osa raakaruokintaan siirtyneistä omistajista on ruokavalioon tyytyväisiä. Hypoteesimme mukaisesti erityisesti iho- ja ruuansulatuskanavan vaivoista kärsineet koirat olivat omistajien mukaan hyötyneet raakaruokavaliosta. Aineistomme perustuu kuitenkin omistajien kertomuksiin, eikä raportoituja muutoksia voitu varmistaa kliinisin tutkimuksin. Niinpä kontrolloitu, puolueeton, raakaruokinnan pitkäaikaisvaikutuksia mittaava kliininen koe tai kohorttitutkimus olisi ehdottomasti tarpeen raakaruokinnan todellisten etujen ja haittojen sekä pitkäaikaisvaikutusten objektiiviseksi arvioimiseksi.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Atopia ja muut iho-oireita aiheuttavat allergiset sairaudet ovat hyvin yleinen ongelma koirilla. Sairauden taustalla uskotaan olevan sekä perinnöllisiä että ympäristötekijöitä. Ihmisten atopia muistuttaa hyvin paljon koirilla esiintyvää atopiaa. Ihmislääketieteen puolella puhutaan paljon niin kutsutusta hygieniahypoteesista, jonka mukaan liian puhdas elinympäristö nuorella iällä edesauttaa allergian ja atopian kehittymistä. Ympäristötekijöiden ja atopian välistä yhteyttä on tutkittu koirilla jonkin verran, mutta tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään koiran atopiaa ja samalla myös ruoka-aineallergiaa. Atopiaan liittyen käsitellään enemmän myös altistavia tekijöitä ja niihin liittyviä aiempia tutkimuksia. Lisäksi käsitellään koiran ruokintaa yleisesti. Tutkimuksessa haluttiin selvittää pennun ruokinnan ja elinympäristön vaikutusta atopian kehittymiseen. Työhypoteesina oli, että raakaruuan syöttäminen osana ruokavaliota suojaa atopialta. Työhypoteesin taustalla on edellä mainittu, ihmispuolelta tuttu hygieniahypoteesi. Tutkimuksessa käytettiin aineistona DOGRISK-kyselytutkimuksesta saatua materiaalia. Kyselytutkimuksessa koiranomistajat ovat vastanneet muun muassa koiran ruokintaa, sairauksia ja elinympäristöä koskeviin kysymyksiin. Tämä työ toteutettiin tapaus-verrokkitutkimuksena. Tutkimukseen otettiin mukaan150 atopiaa tai muuta iholla oireilevaa allergiaa sairastavaa koiraa. Kontrolliryhmässä oli 300 koiraa, joilla näitä sairauksia ei ole todettu. Tutkimuksen päälöydöksenä voidaan pitää 2–6 kuukauden iässä syödyn kypsentämättömän tuoreruuan suojaavaa vaikutusta atopialta. Sairastumisriskiä pienensivät myös pennun ulkoilun ja auringonvalossa vietetyn ajan suuri määrä, kuten myös vesilätäköistä juominen. Sen sijaan runsas kuivamuonan syöminen ja nahkaisten puruluiden pureskelu lisäsivät riskiä sairastua atopiaan. Tämän tutkimuksen mukaan urokset olisivat alttiimpia sairastumaan kuin narttukoirat. Lisäksi ne koirat, joiden turkissa on paljon valkoista väriä, näyttävät olevan suuremmassa riskissä sairastua. Tutkimuksen tulokset saatiin yksinkertaisia tilastollisia menetelmiä käyttäen, joten tulokset ovat lähinnä suuntaa antavia. Siitä huolimatta tulokset tukevat työhypoteesia, ja kiinnostavuutensa vuoksi aiheesta kannattaisi tehdä lisätutkimuksena esimerkiksi kliinisiä kokeita. Tämän lisäksi tässä työssä käytetyn aineiston tutkiminen esimerkiksi logistisen regressioanalyysin avulla voisi antaa tarkempia tuloksia.!
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2015)Koirien, ja ylipäätään eläinten, puruvoimaa on mitattu hyvin vähän. Eläinten puruvoimaa on perinteisesti pyritty arvioimaan laskennallisten mallien avulla, jotka perustuvat kuolleiden eläinten kalloista tehtyihin mittauksiin, purulihasten pinta-alan määrittämiseen sekä lihasten supistusvoiman arviointiin. Lisäksi on tehty muutamia tutkimuksia, joissa puruvoimaa on mitattu eläviltä eläimiltä. Koirilla tällaisia in vivo -mittauksia on tehty kaksi. Toisessa tutkimuksessa koirat purivat terässauvaa ja toisessa mittaukset tehtiin nukutetuilla koirilla. Poliisikoirien koulutuksen ja työn yhtenä osa-alueena on suojelu, jossa koiran tehtävä on tarttua ohjaajan käskystä kiinni uhkaavaan tai pakenevaan henkilöön tämän pysäyttämiseksi. Tällaisen toiminnallisen purusuorituksen aikaisia voimia ei ole mitattu koskaan aiemmin, joten ensin on kehitettävä mittari, jolla suojelukoiran puruvoimaa voidaan luotettavasti ja toistettavasti mitata. Lisensiaatin tutkielmani on osa laajempaa tutkimusta, jonka tavoitteena on puruvoimamittausta hyödyntäen tutkia suojelutyötä tekevien koirien terveyttä. Lisensiaatin tutkielmani tavoitteena oli osallistua suojelutyötä tekevän koiran puruvoimaa mittaavan mittarin kehittämiseen sekä määrittää normaaliarvot suojelutyötä tekevän koiran puruvoimalle. Tutkimukseen osallistui kaksikymmentä poliisikoirakoulun partiokoiraa. Tutkimusta varten suojelukoirien harjoittamiseen käytettävään puruhihaan laitettiin jännitettä mittaavat anturit. Koiran purressa hihaa sen leukojen aiheuttama paine aiheutti jännitteen muutoksen antureissa. Jokainen koira teki kolme purusuoritusta, joista tallennettiin antureiden mittaamat maksimijännitteet. Jännitteet muutettiin voiman Newtoneiksi (N) ja tuloksia tarkasteltiin taulukkolaskenta- ja tilasto-ohjelmilla. Kaikkien purusuoritusten puruvoiman keskiarvo oli 94,5 N, pienin arvo 17,2 N ja suurin arvo 244,8 N. Tuloksissa esiintyi vaihtelua eri koirien ja myös saman koiran kolmen eri purusuorituksen välillä. Tilastollisin menetelmin puruvoimamittarimme todettiin antavan toistettavia tuloksia. Suojelutyötä tekevän saksanpaimenkoira- tai belgianpaimenkoira malinois-rotuisen koiran puruvoiman normaaliarvo on tällä mittarilla mitattuna noin 100 N. Mittaamamme puruvoiman arvot ovat pienempiä kuin kirjallisuudessa esitetyt laskennallisilla malleilla saadut tulokset. Myös aiemmissa elävillä koirilla tehdyissä tutkimuksissa saatiin puruvoimalle suurempia arvoja. Mittaukseemme sisältyi tekijöitä, jotka voivat aiheuttaa tuloksiin virhettä. Se, mihin kohtaan hihaa koira puri antureihin nähden, vaikutti mittaustulokseen. Oli mahdotonta saada jokainen puru kohdistettua samaan kohtaan hihaa. Lisäksi suojelutyössä koiran juoksu ja hyppy sekä hihaan tarttuessa törmäys ja kiertävä liike todennäköisesti vaikuttivat puruvoiman suuruuteen. Mittarin kalibrointi ja jännitteen muuntaminen voiman Newtoneiksi saattoivat myös aiheuttaa tuloksiin virhettä. Kaiken kaikkiaan voitiin kuitenkin todeta, että mittari antoi luotettavasti toistettavia tuloksia, joiden perusteella suojelutyötä tekevän koiran toiminnallista puruvoimaa voitiin arvioida. Jatkossa mittaria voidaan hyödyntää osana suojelutyötä tekevien koirien terveyden tutkimista.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2012)Tutkielman tavoitteena oli luoda kattava katsaus yleisimmin käytettävistä puudutteista, niiden farmakologiasta sekä toksikologiasta. Tutkielmassa käydään läpi erilaisia yleisimpiä puudutetekniikoita, niiden käyttöindikaatioita sekä mahdollisia komplikaatioita. Tutkielman toksikologiaosuudessa käsitellään tyypillisimpiä komplikaatioita ja niiden hallintaan liittyviä ensiaputoimenpiteitä. Puudutteiden merkitys eläinlääkinnässä on kasvanut samalla kun eläinten kokeman kivun merkitys ja tiedostaminen on lisääntynyt eläinlääketieteessä. Puudutteita käyttämällä voidaan estää kipustimuluksen synty solutasolla, jolloin pystytään vaikuttamaan operaationjälkeisen kivunhallinnan tarpeeseen. Ennaltaehkäisy onkin paras tapa hallita kipua ja tutkimusten mukaan jopa voimakasta kipulääkitystä tehokkaampi hoitomuoto postoperatiiviseen kipuun. Puudutteiden merkitys yleisanesteettien vähentäjänä nousee erityisen tärkeäksi silloin, jos potilas ei heikon yleiskunnon takia kestä pitkää tai syvää anestesiaa tai anestesia voi olla vaarallinen, kuten esimerkiksi sektiossa pennuille. Puudutusta tehtäessä on aina otettava huomioon puudutusalueen anatomia sekä eläinlajien väliset poikkeavuudet. Ennen injektiota suoritettu aspiraatio ja hidas injektio ovat helpoin tapa ehkäistä puudutteista johtuvia haittavaikutuksia. Puuduteaineiden annostukset vaihtelevat eläinlajin mukaan, tyypillisesti kissat ovat koiria herkempiä puudutteiden sivuvaikutuksille. Myös potilaan ikä ja yleiskunto vaikuttavat käytettävän puudutteen määrään. Yksinkertaisimpia puudutteen käyttötekniikoita ovat infiltraatiopuudutus ja pinnallinen puuduttaminen. Sumute tai splash- eli lammikointitekniikalla voidaan operoitavaa aluetta pitää kontaktissa puudutteeseen, jolloin se aiheuttaa jonkinasteista puutumista ja kipustimuluksen heikkenemistä. Tekniikkaa käytetään esimerkiksi munasarjojen poiston yhteydessä. Hermopuudutuksissa puudute injisoidaan hermon ympärille, jolloin hermon toiminta estyy ja sen hermottaman alueen motorinen ja sensorinen toiminta lakkaa puudutteen vaikutusajaksi. Epiduraalipuudutuksessa, interkostaalipuudutuksessa tai pleurapuudutuksessa puudutteen teho perustuu siihen, että se pääsee riittävänä pitoisuutena leviämään tilaan, jossa hermojen toiminnan halutaan estyvän. Puudutteiden haittavaikutukset johtuvat yleensä siitä, että turvallinen annostaso on ylitetty tai puudute annostellaan suonensisäisesti. Tällöin saattaa esiintyä keskushermosto-oireita, verenkiertoelimistön toimintahäiriöitä ja vakavassa tilanteessa hengityslamaa. Esiintyvät oireet riippuvat jossain määrin puuduteaineesta, esimerkiksi bupivakaiini on lidokaiinia ja levobupivakaiinia huomattavasti toksisempi sydänlihakselle. Toksisia vaikutuksia hoidetaan oireenmukaisesti estämällä kouristelu, valvomalla sydämen toimintaa sekä takaamalla elimistön hapensaanti. Puudutteet ovat olennainen osa nykyaikaista ja asianmukaista kivunhallintaa, vähentävät yleisanesteettien tarvetta ja estävät oikein tehtynä kipukokemuksen syntyä. Puudutteiden käyttö eläinlääketieteessä on siis perusteltavissa eettisestä, taloudellisesta sekä potilasturvallisuusnäkökulmasta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Pinnallisen varvaskoukistajan jänteen luksaatio on shetlanninlammaskoirilla yleinen sairaus. Pinnallisen varvaskoukistajan jänne pääsee luksoitumaan normaalilta paikaltaan kantaluun telaurasta jännettä stabiloivan sivusiteen revetessä tai venyessä. Tyypillinen oire on jalan ajoittainen kannattelu jänteen luksoituessa. Kantaluun matalan telauran ja tuber calcanein viistouden epäillään altistavan pinnallisen varvaskoukistajan jänteen luksaatiolle, mutta tähän mennessä julkaistussa kirjallisuudessa kantaluun rakenteen arvio on perustunut kinnernivelen dorso-plantaarikuvien silmämääräiseen arvioon, eikä objektiivisia mittaustuloksia ole kirjallisuudessa esitetty. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida, onko kinnernivelen röntgenkuvista (dorso-plantaarikuva ja kantaluun skyline-kuva) mahdollista todeta objektiivisesti mittaamalla eroja kintereiltään terveiden ja sairaiden koirien kantaluun rakenteessa. Tavoitteena oli myös arvioida kinnernivelten röntgenkuvauksen soveltuvuutta seulontatutkimukseksi jalostuksen apuvälineenä. Hypoteesin mukaan kantaluun telaura on skyline-kuvasta mitattuna sairailla koirilla matalampi kuin terveillä, kantaluun tuber calcanei on dorso-plantaarikuvasta arvioituna viisto disto-lateraalisuuntaan, ja kantaluun pystyakselin ja sääriluun pystyakselin välinen kulma on sairailla koirilla suurempi kuin terveillä. Lisäksi tutkimuksessa kartoitettiin kirurgisesti ja konservatiivisesti hoidettujen koirien kliinistä tilaa terveisiin koiriin verrattuna. Aineisto koostui 13 terveestä, vähintään 5-vuotiaasta shetlanninlammaskoirasta, sekä 7 sairaasta shetlanninlammaskoirasta, joista 4 oli hoidettu kirurgisesti, 3 konservatiivisesti. Tutkimukseen osallistuville koirille tehtiin askelvoimalevy- ja askelvoimamattotutkimus, staattisen painonvarauksen mittaus, kinnernivelen passiivisen liikelaajuuden mittaus, ontumatutkimus sekä kinnernivelen tietokonetomografiatutkimus ja röntgenkuvaus (suora dorso-plantaarikuva sekä kantaluun skyline-kuva). Skyline-kuvista mitattiin telauran syvyys ja pinta-ala kolme kertaa ja dorso-plantaarikuvista mitattiin tuber calcanein viistous sekä kantaluun ja sääriluun välinen kulma kaksi kertaa. Takajalkojen käytön symmetriaan liittyvissä parametreissa havaittiin tilastollisesti merkitsevä ero terveiden ja sairaiden välillä ainoastaan kinnernivelen passiivisen liikelaajuuden suhteen (p=0,001). Lisäksi havaittiin tilastollisesti merkitsevä ero terveiden ja kirurgisesti hoidettujen välillä staattisen painonvarauksen suhteen (p=0,018). Tilastollisesti merkitsevää eroa ei havaittu kirurgisesti ja konservatiivisesti hoidettujen välillä minkään takajalkojen käytön symmetriaan liittyvän parametrin suhteen. Aineisto on liian pieni esimerkiksi kirurgisen ja konservatiivisen hoidon tai erileikkaustekniikoiden ennusteen vertailuun, ja aihe vaatii jatkotutkimusta. Terveiden ja sairaiden koirien välillä todettiin tilastollisesti merkitsevä ero kantaluun telauran syvyyden (p=0,003) sekä pinta-alan suhteen (p=0,001) siten, että terveillä koirilla kantaluun telaura oli syvempi ja sen pinta-ala oli suurempi kuin sairailla. Tilastollisesti merkitsevää eroa ei todettu kantaluun viistouden (p=0,474) tai kantaluun ja sääriluun välisen kulman (p=0,624) suhteen. Kinnernivelen röntgenkuvaus vaikuttaa kuitenkin tällä hetkellä soveltuvan heikosti seulontatutkimukseksi, koska erot yksittäisen koiran mittaustulosten välillä saattoivat olla suurempia kuin ryhmien väliset erot.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää erilaisten nikamaepämuodostumien esiintyvyyttä suomalaisissa bostoninterriereissä, ja kehittää sopiva luokittelujärjestelmä nikamaepämuodostumien määrälle selässä. Tutkimusta on tarkoitus hyödyntää tulevaisuudessa bostoninterriereiden perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustus -ohjelmassa ja terveystilanteen kartoituksessa. Bostoninterrieri kuuluu korkkiruuvihäntä-rotuihin muun muassa englanninbulldogin, ranskanbulldogin ja mopsin kanssa. Näillä roduilla on kirjallisuudessa havaittu normaalia enemmän nikamaepämuodostumia. Nikamaepämuodostumiin luetaan puolinikamat, perhosnikamat, yhteenluutuneet nikamat, välimuotoiset nikamat, selkärankahalkiot sekä spondyloosi, ja ne voivat esiintyä samanaikaisesti nikamassa. Lisäksi haluttiin tutkia onko hännän pituudella yhteyttä nikamaepämuodostumien esiintyvyyteen. Tutkimukseen osallistuvat koirat kerättiin Suomen bostoninterriereiden rotuyhdistyksen kautta. Osallistujat ilmoittautuivat mukaan vapaaehtoisesti. Koiria osallistui tutkimukseen yhteensä 61 kappaletta. Osallistuville koirille tehtiin perustutkimus ja niiden selkäranka röntgenkuvattiin kahdesta projektiosta. Röntgenkuvista katsottiin nikamaepämuodostumat ja mitattiin ristiluun ja hännän yhteenlaskettu pituus. Saadut tiedot kerättiin Excel-taulukkoon koirakohtaisesti ja analysoitiin IBM SPSS Statistics 23.0-ohjelmalla. Synnynnäisten selkärankamuutosten lukumäärän perusteella koirat jaettiin neljään luokkaan: Luokkaan "vertebral anomaly" eli VA1 kuuluivat koirat, joilla havaittiin 1 tai 2 muuttunutta nikamaa, luokkaan VA2 ne, joilla havaittiin 3 tai 4 muuttunutta nikamaa, luokkaan VA3 ne, joilla havaittiin 5-9 muuttunutta nikamaa, ja luokkaan VA4 ne, joilla havaittiin 10 tai enemmän muuttunutta nikamaa. Lisäksi oli vielä luokka VA0, johon kuuluvilla koirilla ei havaittu muuttuneita nikamia. Tutkimuksessa kaikilla tutkimukseen osallistuneilla koirilla havaittiin selkärangassaan vähintään yksi epämuodostunut nikama. Luokkaan VA0 ei tässä tutkimuksessa kuulunut yhtään koiraa. Luokkaan VA1 kuului 24 % tutkimukseen osallistuneista koirista. Luokka VA2 oli isoin luokka ja siihen kuului 36 % tutkimukseen osallistuneista koirista. Luokkaan VA3 kuului 27 % tutkimukseen osallistuneista koirista. Luokka VA4 oli pienin luokka: siihen kuului 13 % tutkimukseen osallistuneista koirista. Yleisin löydös röntgenkuvissa oli puolinikama, joita todettiin 97 % tutkimukseen osallistuneista koirista. Muiden muutosten esiintyvyydet olivat perhosnikamalla 60 %, spondyloosilla 46 %, välimuotoisella nikamalla 35 %, selkärankahalkiolla 25 % ja yhteenluutuneilla nikamilla 22 %. Yleisin muuttunut nikama oli rintarangan 8. nikama. Spondyloosin ja nikamamuutosten välillä havaittiin selvä positiivinen korrelaatio. Lisäksi hännän pituuden ja nikamamuutosten välillä havaittiin negatiivinen korrelaatio. Tämän tutkimuksen perusteella nikamaepämuodostumien esiintyvyys suomalaisissa bostoninterriereissä on korkea, mutta linjassa muiden esiintyvyystutkimusten kanssa. Lisäksi hännän pituudella on vaikutusta nikamaepämuodostumien esiintyvyyteen, ja nikamaepämuodostumat todennäköisesti altistavat spondyloosille koiran vanhetessa. Tutkimuksessa kehitettyä selkärangan luokittelumenetelmä hyväksyttiin Suomen Kennelliiton viralliseksi selkäluokittelumenetelmäksi selkäkuvausten yhteydessä. Tutkimuksen tulosten perusteella jalostuksessa tulisi huomioida koiran selkäluokka jos nikamaepämuodostumien esiintyvyyttä halutaan jatkossa vähentää.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2011)Silmäsairaudet voivat aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä, kipua, jopa sokeutumisen. Tällaisten hyvinvointia merkittävästi huonontavien perinnöllisten sairauksien esiintyminen jalostukseen käytettävillä eläimillä tulee olla kielletty. Silmäsairauksista osan oletetaan tai on osoitettu olevan perinnöllisiä, minkä takia niiden vastustaminen on ensisijaisen tärkeää koiranjalostuksessa. Tutkielma koostuu kahdesta osasta. Kirjallisuuskatsauksessa keskitytään silmän rakenteeseen, sikiöaikaisiin kehitysvaiheisiin, silmän tutkimiseen sekä perinnöllisyyden perusteisiin. Lisäksi esitellään tavallisimpia perinnölliseksi todettuja tai oletettuja silmäsairauksia. Tutkimusosiossa käydään läpi suomalaisten koirarotujen Suomen Kennelliiton viralliset silmätutkimustulokset vuosilta 2004 – 2008 sekä rotukohtaiset jalostussuositukset. Silmien perusteellinen tutkiminen vaatii ammattitaitoa ja perehtyneisyyttä silmäsairauksiin. Virallisen silmätutkimuksen saa suorittaa vain erikoiskoulutuksen saanut silmätarkastuseläinlääkäri. Virallisen silmätutkimuksen rinnalle nousseet yhä yleistyvät geenitutkimukset tuovat helpotusta tautien varhaiseen tunnistamiseen ja kliinisesti terveiden kantajien löytämiseen. Kaikkiin silmäsairauksiin geenitestiä ei kuitenkaan ole vielä pystytty kehittämään ja testit eivät myöskään ole täysin varmoja eivätkä kata kaikkia sairauksien eri perinnöllisiä muotoja, joten virallinen silmätutkimus säilyttää tärkeän roolinsa silmäsairauksiendiagnostiikassa. Tutkittuna ajanjaksona rekisteröidyistä koirista tutkittiin rotukohtaisesti parhaimmillaan 73 %:sta vaivaiseen 0,08 %:in. Yleisin tutkimuksessa esiintynyt silmäsairaus kaikilla muilla paitsi yhdellä rodulla oli perinnöllinen harmaakaihi ja suurimmalla osalla esiintyneistä sairauksista esiintyvyys roduissa oli merkittävää (> 1 %). Tutkimus osoitti, että vähäisestä tutkimusmateriaalista huolimatta voidaan suomalaisilla koiraroduillamme todeta ilmenevän runsaasti merkittäviä silmäsairauksia ja tilanteen tarkempi selvittäminen vaatii kaikkien rotujen kohdalla järjestelmällisempää terveydentilan seurantaa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2012)Cranial cruciate ligament (CrCL) deficiency is the leading cause of degenerative joint disease (DJD) in the canine stifle. The anatomy of the canine stifle is complex and the pathogenesis of CrCL rupture is not fully understood. Several competing theories on the pathogenesis and several techniques based on these theories have been presented mostly during the last 40 years. The main categories of techniques are intra-articular, extra-capsular and osteotomy, of which techniques of the two latter categories are still widely in use. The uncertainty about the pathogenesis and thus the correct technique of repair may be a reason for the multitude of proposed surgical techniques and the lack of preventive measures. This literature review attempts to cover the main surgical techniques from the three categories of techniques which are currently or have lately been in use and to determine if a preferred method exists. Approximately half of the literature is from 2000–2012 and half from 1926–2000. The literature encompasses both the original publications of each technique as well as studies on the outcomes and complications of follow-up studies using larger populations of patients. The reporting on the research regarding new surgical techniques is varied and the urge to perform surgery and not research is evident in the amount of surgical procedures reported before any peer-reviewed studies have been published. There are no meta-analyses of studies covering different techniques nor are there robust prospective double blinded placebo controlled studies on any of the alternative techniques. Most of the literature is case reports with some retrospective cohort or statistically insignificant prospective studies. Due to the non-uniform reporting, comparisons between techniques are more difficult. The literature does seem to favor TPLO, one of the oldest and the most researched technique, if the surgeon is able to invest the time and resources to acquiring the equipment and mastering the technique. If combined with the cTTA technique, a newer technique which uses some of the same equipment as the TPLO with very promising preliminary results, a surgeon could be well equipped to handle surgical treatment of CrCL deficiency.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Chronic pain is challenging to treat when the adverse effects of the analgesic agents become significant when used for a long period of time. Acupuncture has been shown to have analgesic effect without adverse effects. The modulatory effect of acupuncture on pain and what substances are involved in the modulation is, however, not completely understood. In this study 19 dogs with chronic pain caused by osteoarthritis in the hip joint was randomly divided into two groups: acupuncture group (AG) and sham group (SG). The AG got three acupuncture treatments with an interval of about one week and the SG got no treatment, they just rested on the floor in the treatment room. The owners and the researchers did not know into which group each dog was divided. Blood samples was taken from each dog in the beginning and at the end of the study to analyse the long-term effect (LT) and before and after one treatment to analyse the short-term effect (ST). From the blood samples the plasma concentration of serotonin (ST), prolactin (LT) and cortisol (ST and LT) were analysed and the concentrations between the groups and between the samples before and after were compared. The result of the study was that there was no statistically significant difference neither between the two groups nor between the before and after samples for neither serotonin, prolactin nor cortisol. There was, however, a strong trend toward significance in the increased concentration of LT cortisol between baseline and end of treatment in the AG (p=0.051), and a decrease of concentration of ST cortisol in both groups (p=0.051 for the AG and p=0.063 for the SG). More research, taking into consideration the limitations of this study, should be done.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Lonkkadysplasia, eli lonkkanivelen kehityshäriö, on koirien yksi merkittävimpiä ortopedisiä sairauksia. Lonkkadysplasia ja sen seurauksena kehittynyt nivelrikko aiheuttavat koiralle kroonista kipua. Sairaus voi ilmetä muun muassa koiran ontumana, jäykkyytenä ja liikkumishaluttomuutena. Lonkkadysplasian hoitovaihtoehdot vaihtelevat riippuen koiran iästä ja sairauden asteesta. Tyypillisesti lonkkadysplasian hoito perustuu painonhallintaan ja kivun lievitykseen tulehduskipulääkkeitä hyödyntäen. Myös kirurginen hoito voi olla tarpeellinen joillekin yksilöille. Kipulääkkeiden käyttö tai kirurginen hoito ei kuitenkaan sovi kaikille potilaille mahdollisten sivuvaikutusten tai kalliiden kustannusten vuoksi. Tästä johtuen on olemassa tarve löytää muita vaihtoehtoisia hoitomuotoja. Eläinlääketieteessä akupunktio on herättänyt lisääntynyttä kiinnostusta kroonisen kivun lievittäjänä. Vaikka akupunktiota on hyödynnetty jo tuhansien vuosien ajan, on sen käytöstä eläinlääketieteessä vain muutamia tieteellisiä tutkimuksia. Akupunktion etuna pidetään sen pitkäaikaista kipua lievittävää vaikutusta ja vähäisiä sivuvaikutuksia. Tutkielmaan sisältyvä tutkimus on kaksoissokkoutettu, satunnaistettu, plasebokontrolloitu tutkimus. Tutkimuksessa tutkittiin ohutneula-akupunktion vaikutusta lonkkadysplasiaa sairastavien koirien ontumaan hyödyntämällä askelvoimamittauksesta saatavia kineettisiä ja kinemaattisia mittaustuloksia. Askelvoimamittaukset suoritettiin askelvoimalevyn ja askelvoimamaton avulla ja valittuja askelparametreja olivat maksimaalinen kohtisuora voima, impulssi, raajan maksimaalinen kuormitusnopeus, maksimipaine, kontaktiaika ja tassun kontaktialue. Jokaiselle valitulle muuttujalle laskettiin epäsymmetriaindeksi matemaattista kaavaa hyödyntämällä. Koirien ontuman muutosta arvioitiin vertaamalla koirien alkutilanteen epäsymmetriaindeksejä lopputilanteen indekseihin ja lisäksi akupunktioryhmän ja lumeryhmän tuloksia verrattiin toisiinsa. Hypoteesina oli, että akupunktioryhmään kuuluvien koirien ontuma vähenisi mikä näkyisi askelparametrien epäsymmetriaindeksien laskuna. Tutkimuksessa oli mukana 16 lonkkadysplasiaa sairastavaa koiraa. Koirat oli jaettu satunnaisesti akupunktio- ja lumeryhmiin siten, että molemmissa ryhmissä oli 8 koiraa. Kaikki koirat kävivät tutkittavina yhteensä viisi kertaa noin viikon välein. Akupunktioryhmän koirat saivat kolmen keskimmäisen käynnin yhteydessä ohutneula-akupunktiohoitoa. Lumeryhmän koirat odottivat eläinlääkärin huoneessa saamatta hoitoa. Käyntien yhteydessä kaikille koirille tehtiin myös subjektiivinen ontumatutkimus, suppea ortopedinen ja neurologinen tutkimus, askelvoimamittaukset ja lisäksi koirista otettiin verinäytteitä. Koirien omistajat täyttivät joka käynnin aikana koiraa koskevan kyselylomakkeen. Koirien ontuman alku- ja lopputasot määritettiin ensimmäisen hoitokäynnin ja viimeisen käynnin perusteella. Tutkimuksen pienen otoskoon vuoksi tilastolliset menetelmissä hyödynnettiin parametrittomia testejä. P-arvon rajaksi asetettiin < 0.05. Tutkimuksessa ei todettu tilastollisesti merkittävää eroa akupunktio- ja lumeryhmän välillä tai ryhmien sisällä. Akupunktioryhmässä kaikki epäsymmetriaindeksit laskivat kun taas lumeryhmässä kolme epäsymmetriaindeksiä nousi (impulssi, kontaktiaika ja tassun kontaktialue), yksi pysyi samana (maksimipaine) ja kaksi laski (maksimaalinen kohtisuora voima ja maksimaalinen kuormitusnopeus). Vaikka tieteellisesti todistettua näyttöä ohutneula-akupunktion tehosta ei tämän tutkimuksen puitteissa saatu, antavat tulokset viitteitä ohutneula-akupunktion potentiaalisesta myönteisestä vaikutuksesta lonkkaperäisen kivun lievittämisessä. Mahdollisen tilastollisen merkittävyyden esiintuomiseksi tarvitaan lisää tutkimuksia suuremmilla otoksilla.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2015)Lonkkavika on merkittävä sairaus koirapopulaation keskuudessa ja sitä seuraava nivelrikko taas yleisin kroonisen kivun aiheuttaja. Lonkkavikaa on perinteisesti hoidettu esimerkiksi tulehduskipulääkkeillä ja kirurgialla, mutta koska edellä mainitut hoidot eivät välttämättä sivuvaikutusten tai kustannusten takia sovi kaikille, on tärkeää kehittää ja tutkia erilaisia vaihtoehtohoitomuotoja. Akupunktio on esimerkki ns. vaihtoehtolääketieteestä ja sen kiinnostus on lisääntynyt eläinlääketieteessä huomattavasti viime vuosikymmenien aikana. Akupunktiossa niin kutsuttuja akupisteitä voidaan stimuloida esimerkiksi ohuilla neuloilla ja siten perinteisen kiinalaisen näkemyksen mukaan palauttaa elimistön energiatasapaino ennalleen. Länsimaisen lääketieteen mukaan se vaikuttaa kipuun esimerkiksi porttikontrolliteorian sekä endogeenisten opioidien ja muiden yhdisteiden, kuten serotoniinin, erittymisen kautta. Akupunktion hyötyihin kuuluu sen verrattain helppo käyttö sekä haittavaikutusten vähäisyys. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia onko akupunktiosta apua koirien krooniseen kipuun subjektiivisen arvioinnin perusteella. Hypoteesina oli, että akupunktioryhmässä lonkkavikaisten koirien kivun ja liikuntavaikeuksien sekä kipulääkkeen käytön pitäisi pienentyä verrattuna kontrolliryhmään. Akupuntkioryhmän myös oletettiin käyttävän vähemmän kipulääkitystä tutkimuksen aikana. Päämuuttujina käytettiin HCPI-arvoa (Helsinki Chronic Pain Index) ja VAS-mittaria (Visual Analogue Scale), jotka laskettiin omistajien täyttämistä kyselylomakkeista, sekä eläinlääkäriopiskelijoiden tekemiä ontuma-arviointeja ravissa ja käynnissä. Tutkimus toteutettiin kaksoissokkoutettuna kontrolloituna tapausverrokkitutkimuksena ja se suunniteltiin osaksi laajempaa kansainvälistä tutkimusta. Tutkimukseen valittiin 1. arviointikäynnin perusteella yhteensä 19 koiraa, jotka jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään. Akupunktioryhmässä olleet koirat (10 kpl) saivat yhteensä kolme kertaa ohutneula-akupunktiohoitoa 45 minuutin ajan noin viikon välein. Lumeryhmässä olleet koirat (9 kpl) odottivat saman ajan tutkimushuoneessa eläinlääkrin kanssa saamatta mitään hoitoa. Hoitokäyntien yhteydessä koirille tehtiin myös ontumatutkimus, suppea ortopedinen tutkimus, askelvoimamittaus sekä otettiin verikokeita. Samat tutkimukset tehtiin myös viimeisellä arviointikäynnillä noin viikko viimeisen hoitokäynnin jälkeen. Tilastollisissa menetelmissä käytettiin pienen otoskoon vuoksi non-parametrisiä testejä ja P-arvon rajaksi asetettiin ≤0.05. Tutkimuksessa ei todettu tilastollisesti merkittävää eroa akupunktio- ja lumeryhmän välillä minkään muuttujan kohdalla. Kuitenkin, kun verrattiin muutosta alun ja lopun välillä, akupunktioryhmän sisällä havaittiin useissa muuttujissa (HCPI, elämänlaatu VAS sekä ontuma ravissa ja käynnissä) tilastollisesti merkittäviä eroja. Lumeryhmässä ainoastaan liikuntavaikeudet (VAS) vähenivät merkittävästi omistajien arvioinnin mukaan. Tulokset osoittavat, että akupunktiolla on todennäköisesti positiivista vaikutusta koirien krooniseen kipuun, mutta tämän tutkimuksen perusteella sitä ei voida kuitenkaan pitää tieteellisesti todistettuna tehokkaana hoitomuotona. Useat eri tekijät, kuten pieni otoskoko, heterogeeninen tutkimuspopulaatio, subjektiivisen arvioinnin heikko luotettavuus sekä merkittävä lumevaikutus varmasti vaikuttavat siihen, että ryhmien välille ei saatu tutkimuksessa eroa. Tulokset ovat kuitenkin rohkaisevia ja antavat odottaa positiivisempia tuloksia, kun kaikki osatutkimukset yhdistetään.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)Suolistomikrobioottaa ja sen merkitystä terveydelle on tutkittu viime vuosina lisääntyvästi. Uudet tutkimusmenetelmät ovat mahdollistaneet suolistomikrobiootan bakteerien tunnistamisen tehokkaammin ja tarkemmin kuin aiemmin käytetyt perinteiset bakteeriviljelyt. Suolistomikrobiootan lajirikkaus vaihtelee suolistonosien mukaan ja siihen vaikuttavat monet sisäiset ja ulkoiset tekijät kuten yksilön immuniteetti, ruokavalio ja ympäristö sekä mahdolliset lääkehoidot. Ihmisillä ulosteensiirtoja on käytetty erityisesti vaikeiden lääkkeisiin vastaamattomien Clostridium difficile -ripulien hoitoon ja jopa 90 prosenttia on parantunut ulosteensiirrolla. Koirilla on tämän lisensiaatin tutkielman valmistuessa julkaistu vain kaksi kongeressitiivistelmää pilottitutkimuksena suoritetuista ulosteensiirroista. Näissä molemmissa mahasuolikanavan oireet ovat helpottaneet ja vointi on pysynyt hyvänä seuranta-aikana. Tämän tutkimuksen kirjallisuuskatsauksessa kartoitetaan koiran suolistomikrobioottaa, sen koostumusta eri suolistonosissa ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi käsitellään lyhyesti ulosteensiirtoja. Tutkielma sisältää alkuperäistutkimuksen, joka toteutettiin pilottitutkimuksena kolmelle koiralle. Tutkimuksessa ulosteensiirtoa tehtiin koirille, joilla oli aiemmissa tutkimuksissa todettu krooninen tulehduksellinen suolistosairaus. Tutkimukseen valituilla eläimillä sairautta oli hoidettu ainakin kahdesti tylosiinilla ja oireet olivat loppuneet sen käytön aikana alkaen aina uudestaan hoidon loputtua. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää voidaanko ulosteensiirrolla parantaa mahasuolikanavan oireista kärsiviä koiria. Hypoteesina oli, että ulosteensiirto muuttaa suolistosairaiden koirien suolistomikrobioottaa siten, että mahasuolikanavan oireilu loppuu tai vähenee merkittävästi. Omistajat täyttivät ennen toimenpidettä ja sen jälkeen kahdeksan viikon ajan seurantakaavaketta, jossa kysyttiin muun muassa ulosteenkoostumuksesta sekä mahasuolikanavan oireiden esiintymisestä. Lisäksi koirista kerättiin viikoittain ulostenäytteet, joista analysoitiin mikrobiootan koostumus ulkopuolisessa laboratoriossa. Laboratoriosta saatiin myös laskennallinen dysbioosi-indeksi, joka kuvaa suolistomikrobiootan tasapainoa. Dysbioosilla tarkoitetaan suolistonmikrobiootan haitallisia muutoksia. Kahdella kolmesta tutkimukseen osallistuneesta koirasta kliininen vointi parantui omistajan arvioimana ulosteensiirron jälkeen. Näillä ulostemikrobiootan muutos tasapainoisemmaksi oli nähtävissä myös ulosteanalyyseissä muun muassa laskennallisessa dysbioosi-indeksissä ja bakteerien pääjaksojen valtasuhteissa. Kolmannen koiran kliininen vointi ei omistajan arvioimana parantunut ja ulosteanalyyseissäkin mikrobiootta palautui nopeasti samanlaiseksi kuin ennen ulosteensiirtoa. Ulosteensiirto voi muuttaa suolistomikrobioottaa siten, että mahasuolikanavan oireilu vähentyy tai loppuu. Aihetta tulee kuitenkin tutkia vielä lisää isommalla otoskoolla, jotta saataisiin tilastollisesti merkittäviä tuloksia.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2015)Avhandlingen innehåller en forskningsdel samt en litteraturöversikt. I litteraturöversikten presenteras olika metoder som använts för utvärdering av kronisk smärta hos katter. Främst behandlas olika typer av frågeformulär, med vikt på frågeformulärets format, smärtskalor och vilka frågor som använts. Ännu finns inget validerat frågeformulär, men en sådan skulle kunna vara till nytta vid bedömning av smärta både för kliniskt bruk och i forskningssyfte. Också andra metoder för utvärdering av kronisk smärta presenteras, och för- och nackdelar med dessa diskuteras. I avhandlingen behandlas också osteoartros som ett typiskt exempel på kronisk smärta hos katter. I forskningsdelen undersöktes frågeformulär som kattägare svarat på. Frågeformulären härstammade från två tidigare gjorda studier. Totalt användes 205 frågeformulär. I den ena studien röntgades katterna också för att undersöka förekomst av höftledsdysplasi, och i den andra studien utvärderades smärta också genom palpering och med värmekamera. Frågeformulären analyserades med principiell komponentanalys, som är en form av faktoranalys. Man ville undersöka vilka smärtrelaterade frågor som har ett samband, och på så vis bildar en komponent, och fundera ut vad sambandet kan vara. Denna metod har ingen använt tidigare vid undersökning av frågeformulär på katter, åtminstone inte vad författaren vet om. I resultatet från faktoranalysen kunde man se att frågorna för katterna med smärta grupperades logiskt och bildade komponenter. För alla frågor som hörde till en viss komponent kunde man tydligt se att de hade något gemensamt. Till exempel kunde man se att alla aktiviteter som kräver användning av bakben grupperades till en komponent. Sambandet mellan frågorna är förstås hypoteser, och kräver ytterligare forskning. Resultaten från faktoranalysen kan vara till nytta vid kliniskt bruk då man vill lokalisera smärta hos katter. I faktoranalysen kan man se vilka frågor som är bäst att ställa åt ägaren, då man misstänker att katten har smärta på något visst ställe. Resultaten kan också användas som hjälp då man försöker utvärdera smärta utifrån frågeformulär för enskilda katter.
Now showing items 21-37 of 37