Browsing by discipline "Small Animal Surgery"

Tulehduskipulääkkeitä käytetään paljon kivunhoidossa niin ihmisillä kuin eläimilläkin. Suomessa yleisimmät koirille käytettävät tulehduskipulääkkeet ovat karprofeeni ja meloksikaami. Molempia näistä käytetään sekä akuutin että kroonisen kivun hoitoon. Tulehduslääkkeiden käyttöön liitetään yleisesti ruuansulatuskanavaan, munuaisiin ja maksaan kohdistuvia haittavaikutuksia. Tämän alkuperäistutkimuksen sisältävä lisensiaatintutkielma keskittyy tulehduskipulääkkeiden, etenkin karprofeenin ja meloksikaamin, haittavaikutuksiin. Tulehduskipulääkkeiden haittavaikutuksia on tutkittu niin eläimillä kuin ihmisilläkin kohtalaisen paljon. Kuitenkin tutkimus, jossa kaikkien karprofeenista ja meloksikaamista raportoitujen haittavaikutuksien esiintymistä lääkityssä koiraryhmässä kartoitettaisiin ja verrattaisiin näiden oireiden esiintyvyyteen verrokkiryhmällä, puuttui. Tekemämme tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, esiintyykö lääkityillä koirilla verrokkiryhmää enemmän haittavaikutuksien kaltaisia oireita. Erityisesti olimme kiinnostuneita ruuansulatuskanavan oireista, kuten oksentelusta, ripulista ja syömättömyydestä. Yleisenä oletuksena oli, että suurin osa koirista ei saa tulehduskipulääkkeiden kymmenenpäiväisestä käytöstä mitään haittavaikutuksia. Tutkimuksemme toteutettiin omistajille suunnatulla kyselytutkimuksena, jossa kartoitettiin 46 eri oireen esiintyvyyttä ja mahdollisen oireen vakavuutta päivittäin kymmenen päivän aikana haittavaikutuskaavakkeen avulla. Lääkittyjä koiria otettiin mukaan tutkimukseen 25 kappaletta, joista osalla oli lisäksi muitakin lääkityksiä. Terve verrokkiryhmä koostui 20 koirasta. Aineisto kerättiin vuosien 2013 ja 2015 välisenä aikana. Pelkästään tulehduskipulääkityillä koirilla (n=13) esiintyi tilastollisesti merkittävästi enemmän väsymystä (P=0.024) ja ahdistuneisuutta (P=0.027) ja trendinä tasapaino-oireita (P=0.071) kontrolliryhmään verrattuna. Kun vertasimme kaikkia lääkittyjä koiria verrokkiryhmään, havaitsimme lääkityillä koirilla tilastollisesi merkittävästi enemmän ruokahaluttomuutta (P=0.021), väsymystä (P=0.003), ahdistuneisuutta (P=0.003), tärinää (P=0.033), tasapaino-oireita (P=0.010) ja haparoivaa kävelyä (P=0.033). Lisäksi lääkityillä koirilla havaittiin trendinä enemmän pahoinvointia (P=0.065), sydämen tiheälyöntisyyttä (P=0.054) ja huonosti nukkumista tai öistä heräilyä (P=0.053). Lääkittyjen koirien ja verrokkiryhmän välille ei syntynyt tilastollisesti merkittäviä eroja ripulin, oksentelun tai veriulosteen kohdalla. Kuitenkin osa oireista voidaan liittää lisääntyneisiin ruuansulatuskanavan ärsytystiloihin. Oletuksemme siitä, että tulehduskipulääkkeiden syöttö ei aiheuttaisi juurikaan haittavaikutuksia, piti paikkansa vain osittain. Saimme yllättävän monta tilastollista eroa tutkimuksemme otoskokoon nähden. Oireiden esiintyvyyden ja vakavuuden mahdollista vaihtelua lääkityksen aikana ei kuitenkaan otettu huomioon, joten tulosten merkitsevyyden arviointi vaatii lisätutkimuksia.

Nivelrikko on koirilla yleinen sairaus. Sen hoitoon yleisesti käytettävien tulehduskipulääkkeiden rinnalle etsitään hoitomuotoja tulehduskipulääkkeiden pitkäaikaiskäytöstä johtuvien haittavaikutusten takia. Tutkimuksemme tavoite oli selvittää omega-3-rasvahappojen käytön hyötyä nivelrikkoisten koirien hoidossa. Tutkimuksen alkuhetkellä tutkimusta vastaavasta aiheesta koirilla ei ollut tehty. Ihmisillä reumatoidin artriitin hoidossa omega-3-rasvahapoilla on todettu olevan positiivisia vaikutuksia, joten siihen viitaten myös nivelrikkoisilla koirilla saattaisi olla hyötyä omega-3-rasvahappojen käytöstä. Omega-3-rasvahapoilla on todettu olevan positiivisia vaikutuksia useisiin tulehduksellisiin sairauksiin. Tutkimushypoteesimme oli, että kalaöljyä syövän ryhmän kohtisuora maksimaalinen voima askelvoimalevyllä kasvaisi ja ryhmän arvioitu kivuliaisuus laskisi tutkimuksen aikana. Tutkimamme tuote oli omega-3-rasvahapporavintolisä (Doils® Nivelet, Nutraceuticoils, Belgia). Tutkimus oli satunnaistettu, kaksoissokkoutettu ja kontrolloitu kliininen tutkimus. Tutkimukseen haettiin koiria ilmoitusten perusteella. Alkukyselyn ja seulontakäynnin perusteella tutkimuksen aloitti 77 koiraa. Seulontakäynnillä koirille tehtiin kliininen yleistutkimus, ortopedinen tutkimus, suppea neurologinen tutkimus, röntgenkuvaus, askelvoimalevymittaus sekä verinäytteenotto. Koirat kävivät varsinaisen tutkimuksen aikana kahdella lähikäynnillä. Molemmilla kerroilla koirille suoritettiin röntgenkuvausta lukuun ottamatta samat toimenpiteet kuin seulontakäynnillä. Tutkimuksen aikana omistajat täyttivät kyselykaavakkeita yhteensä seitsemän kertaa. Tutkimuksessa arvioitiin nivelrikkoisten koirien kipua sekä omistajan että eläinlääkärin arvioiden avulla sekä askelvoimalevyn avulla. Arviointimenetelmistä saatuja tuloksia olivat omistajan täyttämästä kyselykaavakkeesta kipuindeksin kyselyn tulokset, liikkumisvaikeuksista kertova VAS, elämänlaadusta kertova VAS, varakipulääkkeiden käyttö, vertailevat kysymykset, omistajan arvio valmisteen tehosta ja koiran ryhmästä, eläinlääkärin arvio sekä askelvoimalevyltä saadut kaksi muuttujaa (kohtisuora maksimaalinen voima ja impulssi). Tutkimustuloksissa havaittiin omega-3-rasvahappojen käytössä nivelrikkoisten koirien hoidossa pieni hyöty. Kalaöljyryhmän ja lumeryhmän välillä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa. Ryhmien sisällä havaittiin muutamia tilastollisesti merkitseviä muutoksia. Kipuindeksin muutos paremmaksi kalaöljyryhmässä tutkimuksen aikana oli vahvasti tilastollisesti merkitsevä muutos (p=0,002). Myös askelvoimalevyn kohtisuoran maksimaalisen voiman parantuminen oli vahvasti tilastollisesti merkitsevä muutos kalaöljyä syöneessä ryhmässä(p=0,001). Myös lumeryhmässä oli kipuindeksissä ja askelvoimalevyn kohtisuorassa maksimaalisessa voimassa havaittavissa tilastollisesti merkitsevä trendi (p=0,07 & p=0,059), mutta p-arvot eivät yltäneet tilastolliseen merkitsevyyteen. Suuremmalla otoskoolla näissä muuttujissa olisi voitu havaita joko tilastollisesti merkitseviä eroja ryhmien välillä tai sitten olisimme voineet osoittaa molemmissa ryhmissä tapahtuneen positiivisia eli parantavia muutoksia. Tutkimuksessa ei havaittu sivuvaikutuksia kalaöljyryhmässä. Tutkimustulokset todistivat tutkimushypoteesimme heikosti todeksi. Omega-3-rasvahappoja voisi siis hyvin käyttää koirilla, joille ei sovi kipulääkkeet.

Atopia ja muut iho-oireita aiheuttavat allergiset sairaudet ovat hyvin yleinen ongelma koirilla. Sairauden taustalla uskotaan olevan sekä perinnöllisiä että ympäristötekijöitä. Ihmisten atopia muistuttaa hyvin paljon koirilla esiintyvää atopiaa. Ihmislääketieteen puolella puhutaan paljon niin kutsutusta hygieniahypoteesista, jonka mukaan liian puhdas elinympäristö nuorella iällä edesauttaa allergian ja atopian kehittymistä. Ympäristötekijöiden ja atopian välistä yhteyttä on tutkittu koirilla jonkin verran, mutta tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään koiran atopiaa ja samalla myös ruoka-aineallergiaa. Atopiaan liittyen käsitellään enemmän myös altistavia tekijöitä ja niihin liittyviä aiempia tutkimuksia. Lisäksi käsitellään koiran ruokintaa yleisesti. Tutkimuksessa haluttiin selvittää pennun ruokinnan ja elinympäristön vaikutusta atopian kehittymiseen. Työhypoteesina oli, että raakaruuan syöttäminen osana ruokavaliota suojaa atopialta. Työhypoteesin taustalla on edellä mainittu, ihmispuolelta tuttu hygieniahypoteesi. Tutkimuksessa käytettiin aineistona DOGRISK-kyselytutkimuksesta saatua materiaalia. Kyselytutkimuksessa koiranomistajat ovat vastanneet muun muassa koiran ruokintaa, sairauksia ja elinympäristöä koskeviin kysymyksiin. Tämä työ toteutettiin tapaus-verrokkitutkimuksena. Tutkimukseen otettiin mukaan150 atopiaa tai muuta iholla oireilevaa allergiaa sairastavaa koiraa. Kontrolliryhmässä oli 300 koiraa, joilla näitä sairauksia ei ole todettu. Tutkimuksen päälöydöksenä voidaan pitää 2–6 kuukauden iässä syödyn kypsentämättömän tuoreruuan suojaavaa vaikutusta atopialta. Sairastumisriskiä pienensivät myös pennun ulkoilun ja auringonvalossa vietetyn ajan suuri määrä, kuten myös vesilätäköistä juominen. Sen sijaan runsas kuivamuonan syöminen ja nahkaisten puruluiden pureskelu lisäsivät riskiä sairastua atopiaan. Tämän tutkimuksen mukaan urokset olisivat alttiimpia sairastumaan kuin narttukoirat. Lisäksi ne koirat, joiden turkissa on paljon valkoista väriä, näyttävät olevan suuremmassa riskissä sairastua. Tutkimuksen tulokset saatiin yksinkertaisia tilastollisia menetelmiä käyttäen, joten tulokset ovat lähinnä suuntaa antavia. Siitä huolimatta tulokset tukevat työhypoteesia, ja kiinnostavuutensa vuoksi aiheesta kannattaisi tehdä lisätutkimuksena esimerkiksi kliinisiä kokeita. Tämän lisäksi tässä työssä käytetyn aineiston tutkiminen esimerkiksi logistisen regressioanalyysin avulla voisi antaa tarkempia tuloksia.!

Tutkielman tavoitteena oli luoda kattava katsaus yleisimmin käytettävistä puudutteista, niiden farmakologiasta sekä toksikologiasta. Tutkielmassa käydään läpi erilaisia yleisimpiä puudutetekniikoita, niiden käyttöindikaatioita sekä mahdollisia komplikaatioita. Tutkielman toksikologiaosuudessa käsitellään tyypillisimpiä komplikaatioita ja niiden hallintaan liittyviä ensiaputoimenpiteitä. Puudutteiden merkitys eläinlääkinnässä on kasvanut samalla kun eläinten kokeman kivun merkitys ja tiedostaminen on lisääntynyt eläinlääketieteessä. Puudutteita käyttämällä voidaan estää kipustimuluksen synty solutasolla, jolloin pystytään vaikuttamaan operaationjälkeisen kivunhallinnan tarpeeseen. Ennaltaehkäisy onkin paras tapa hallita kipua ja tutkimusten mukaan jopa voimakasta kipulääkitystä tehokkaampi hoitomuoto postoperatiiviseen kipuun. Puudutteiden merkitys yleisanesteettien vähentäjänä nousee erityisen tärkeäksi silloin, jos potilas ei heikon yleiskunnon takia kestä pitkää tai syvää anestesiaa tai anestesia voi olla vaarallinen, kuten esimerkiksi sektiossa pennuille. Puudutusta tehtäessä on aina otettava huomioon puudutusalueen anatomia sekä eläinlajien väliset poikkeavuudet. Ennen injektiota suoritettu aspiraatio ja hidas injektio ovat helpoin tapa ehkäistä puudutteista johtuvia haittavaikutuksia. Puuduteaineiden annostukset vaihtelevat eläinlajin mukaan, tyypillisesti kissat ovat koiria herkempiä puudutteiden sivuvaikutuksille. Myös potilaan ikä ja yleiskunto vaikuttavat käytettävän puudutteen määrään. Yksinkertaisimpia puudutteen käyttötekniikoita ovat infiltraatiopuudutus ja pinnallinen puuduttaminen. Sumute tai splash- eli lammikointitekniikalla voidaan operoitavaa aluetta pitää kontaktissa puudutteeseen, jolloin se aiheuttaa jonkinasteista puutumista ja kipustimuluksen heikkenemistä. Tekniikkaa käytetään esimerkiksi munasarjojen poiston yhteydessä. Hermopuudutuksissa puudute injisoidaan hermon ympärille, jolloin hermon toiminta estyy ja sen hermottaman alueen motorinen ja sensorinen toiminta lakkaa puudutteen vaikutusajaksi. Epiduraalipuudutuksessa, interkostaalipuudutuksessa tai pleurapuudutuksessa puudutteen teho perustuu siihen, että se pääsee riittävänä pitoisuutena leviämään tilaan, jossa hermojen toiminnan halutaan estyvän. Puudutteiden haittavaikutukset johtuvat yleensä siitä, että turvallinen annostaso on ylitetty tai puudute annostellaan suonensisäisesti. Tällöin saattaa esiintyä keskushermosto-oireita, verenkiertoelimistön toimintahäiriöitä ja vakavassa tilanteessa hengityslamaa. Esiintyvät oireet riippuvat jossain määrin puuduteaineesta, esimerkiksi bupivakaiini on lidokaiinia ja levobupivakaiinia huomattavasti toksisempi sydänlihakselle. Toksisia vaikutuksia hoidetaan oireenmukaisesti estämällä kouristelu, valvomalla sydämen toimintaa sekä takaamalla elimistön hapensaanti. Puudutteet ovat olennainen osa nykyaikaista ja asianmukaista kivunhallintaa, vähentävät yleisanesteettien tarvetta ja estävät oikein tehtynä kipukokemuksen syntyä. Puudutteiden käyttö eläinlääketieteessä on siis perusteltavissa eettisestä, taloudellisesta sekä potilasturvallisuusnäkökulmasta.

Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää erilaisten nikamaepämuodostumien esiintyvyyttä suomalaisissa bostoninterriereissä, ja kehittää sopiva luokittelujärjestelmä nikamaepämuodostumien määrälle selässä. Tutkimusta on tarkoitus hyödyntää tulevaisuudessa bostoninterriereiden perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustus -ohjelmassa ja terveystilanteen kartoituksessa. Bostoninterrieri kuuluu korkkiruuvihäntä-rotuihin muun muassa englanninbulldogin, ranskanbulldogin ja mopsin kanssa. Näillä roduilla on kirjallisuudessa havaittu normaalia enemmän nikamaepämuodostumia. Nikamaepämuodostumiin luetaan puolinikamat, perhosnikamat, yhteenluutuneet nikamat, välimuotoiset nikamat, selkärankahalkiot sekä spondyloosi, ja ne voivat esiintyä samanaikaisesti nikamassa. Lisäksi haluttiin tutkia onko hännän pituudella yhteyttä nikamaepämuodostumien esiintyvyyteen. Tutkimukseen osallistuvat koirat kerättiin Suomen bostoninterriereiden rotuyhdistyksen kautta. Osallistujat ilmoittautuivat mukaan vapaaehtoisesti. Koiria osallistui tutkimukseen yhteensä 61 kappaletta. Osallistuville koirille tehtiin perustutkimus ja niiden selkäranka röntgenkuvattiin kahdesta projektiosta. Röntgenkuvista katsottiin nikamaepämuodostumat ja mitattiin ristiluun ja hännän yhteenlaskettu pituus. Saadut tiedot kerättiin Excel-taulukkoon koirakohtaisesti ja analysoitiin IBM SPSS Statistics 23.0-ohjelmalla. Synnynnäisten selkärankamuutosten lukumäärän perusteella koirat jaettiin neljään luokkaan: Luokkaan "vertebral anomaly" eli VA1 kuuluivat koirat, joilla havaittiin 1 tai 2 muuttunutta nikamaa, luokkaan VA2 ne, joilla havaittiin 3 tai 4 muuttunutta nikamaa, luokkaan VA3 ne, joilla havaittiin 5-9 muuttunutta nikamaa, ja luokkaan VA4 ne, joilla havaittiin 10 tai enemmän muuttunutta nikamaa. Lisäksi oli vielä luokka VA0, johon kuuluvilla koirilla ei havaittu muuttuneita nikamia. Tutkimuksessa kaikilla tutkimukseen osallistuneilla koirilla havaittiin selkärangassaan vähintään yksi epämuodostunut nikama. Luokkaan VA0 ei tässä tutkimuksessa kuulunut yhtään koiraa. Luokkaan VA1 kuului 24 % tutkimukseen osallistuneista koirista. Luokka VA2 oli isoin luokka ja siihen kuului 36 % tutkimukseen osallistuneista koirista. Luokkaan VA3 kuului 27 % tutkimukseen osallistuneista koirista. Luokka VA4 oli pienin luokka: siihen kuului 13 % tutkimukseen osallistuneista koirista. Yleisin löydös röntgenkuvissa oli puolinikama, joita todettiin 97 % tutkimukseen osallistuneista koirista. Muiden muutosten esiintyvyydet olivat perhosnikamalla 60 %, spondyloosilla 46 %, välimuotoisella nikamalla 35 %, selkärankahalkiolla 25 % ja yhteenluutuneilla nikamilla 22 %. Yleisin muuttunut nikama oli rintarangan 8. nikama. Spondyloosin ja nikamamuutosten välillä havaittiin selvä positiivinen korrelaatio. Lisäksi hännän pituuden ja nikamamuutosten välillä havaittiin negatiivinen korrelaatio. Tämän tutkimuksen perusteella nikamaepämuodostumien esiintyvyys suomalaisissa bostoninterriereissä on korkea, mutta linjassa muiden esiintyvyystutkimusten kanssa. Lisäksi hännän pituudella on vaikutusta nikamaepämuodostumien esiintyvyyteen, ja nikamaepämuodostumat todennäköisesti altistavat spondyloosille koiran vanhetessa. Tutkimuksessa kehitettyä selkärangan luokittelumenetelmä hyväksyttiin Suomen Kennelliiton viralliseksi selkäluokittelumenetelmäksi selkäkuvausten yhteydessä. Tutkimuksen tulosten perusteella jalostuksessa tulisi huomioida koiran selkäluokka jos nikamaepämuodostumien esiintyvyyttä halutaan jatkossa vähentää.

Cranial cruciate ligament (CrCL) deficiency is the leading cause of degenerative joint disease (DJD) in the canine stifle. The anatomy of the canine stifle is complex and the pathogenesis of CrCL rupture is not fully understood. Several competing theories on the pathogenesis and several techniques based on these theories have been presented mostly during the last 40 years. The main categories of techniques are intra-articular, extra-capsular and osteotomy, of which techniques of the two latter categories are still widely in use. The uncertainty about the pathogenesis and thus the correct technique of repair may be a reason for the multitude of proposed surgical techniques and the lack of preventive measures. This literature review attempts to cover the main surgical techniques from the three categories of techniques which are currently or have lately been in use and to determine if a preferred method exists. Approximately half of the literature is from 2000–2012 and half from 1926–2000. The literature encompasses both the original publications of each technique as well as studies on the outcomes and complications of follow-up studies using larger populations of patients. The reporting on the research regarding new surgical techniques is varied and the urge to perform surgery and not research is evident in the amount of surgical procedures reported before any peer-reviewed studies have been published. There are no meta-analyses of studies covering different techniques nor are there robust prospective double blinded placebo controlled studies on any of the alternative techniques. Most of the literature is case reports with some retrospective cohort or statistically insignificant prospective studies. Due to the non-uniform reporting, comparisons between techniques are more difficult. The literature does seem to favor TPLO, one of the oldest and the most researched technique, if the surgeon is able to invest the time and resources to acquiring the equipment and mastering the technique. If combined with the cTTA technique, a newer technique which uses some of the same equipment as the TPLO with very promising preliminary results, a surgeon could be well equipped to handle surgical treatment of CrCL deficiency.

Lonkkadysplasia, eli lonkkanivelen kehityshäriö, on koirien yksi merkittävimpiä ortopedisiä sairauksia. Lonkkadysplasia ja sen seurauksena kehittynyt nivelrikko aiheuttavat koiralle kroonista kipua. Sairaus voi ilmetä muun muassa koiran ontumana, jäykkyytenä ja liikkumishaluttomuutena. Lonkkadysplasian hoitovaihtoehdot vaihtelevat riippuen koiran iästä ja sairauden asteesta. Tyypillisesti lonkkadysplasian hoito perustuu painonhallintaan ja kivun lievitykseen tulehduskipulääkkeitä hyödyntäen. Myös kirurginen hoito voi olla tarpeellinen joillekin yksilöille. Kipulääkkeiden käyttö tai kirurginen hoito ei kuitenkaan sovi kaikille potilaille mahdollisten sivuvaikutusten tai kalliiden kustannusten vuoksi. Tästä johtuen on olemassa tarve löytää muita vaihtoehtoisia hoitomuotoja. Eläinlääketieteessä akupunktio on herättänyt lisääntynyttä kiinnostusta kroonisen kivun lievittäjänä. Vaikka akupunktiota on hyödynnetty jo tuhansien vuosien ajan, on sen käytöstä eläinlääketieteessä vain muutamia tieteellisiä tutkimuksia. Akupunktion etuna pidetään sen pitkäaikaista kipua lievittävää vaikutusta ja vähäisiä sivuvaikutuksia. Tutkielmaan sisältyvä tutkimus on kaksoissokkoutettu, satunnaistettu, plasebokontrolloitu tutkimus. Tutkimuksessa tutkittiin ohutneula-akupunktion vaikutusta lonkkadysplasiaa sairastavien koirien ontumaan hyödyntämällä askelvoimamittauksesta saatavia kineettisiä ja kinemaattisia mittaustuloksia. Askelvoimamittaukset suoritettiin askelvoimalevyn ja askelvoimamaton avulla ja valittuja askelparametreja olivat maksimaalinen kohtisuora voima, impulssi, raajan maksimaalinen kuormitusnopeus, maksimipaine, kontaktiaika ja tassun kontaktialue. Jokaiselle valitulle muuttujalle laskettiin epäsymmetriaindeksi matemaattista kaavaa hyödyntämällä. Koirien ontuman muutosta arvioitiin vertaamalla koirien alkutilanteen epäsymmetriaindeksejä lopputilanteen indekseihin ja lisäksi akupunktioryhmän ja lumeryhmän tuloksia verrattiin toisiinsa. Hypoteesina oli, että akupunktioryhmään kuuluvien koirien ontuma vähenisi mikä näkyisi askelparametrien epäsymmetriaindeksien laskuna. Tutkimuksessa oli mukana 16 lonkkadysplasiaa sairastavaa koiraa. Koirat oli jaettu satunnaisesti akupunktio- ja lumeryhmiin siten, että molemmissa ryhmissä oli 8 koiraa. Kaikki koirat kävivät tutkittavina yhteensä viisi kertaa noin viikon välein. Akupunktioryhmän koirat saivat kolmen keskimmäisen käynnin yhteydessä ohutneula-akupunktiohoitoa. Lumeryhmän koirat odottivat eläinlääkärin huoneessa saamatta hoitoa. Käyntien yhteydessä kaikille koirille tehtiin myös subjektiivinen ontumatutkimus, suppea ortopedinen ja neurologinen tutkimus, askelvoimamittaukset ja lisäksi koirista otettiin verinäytteitä. Koirien omistajat täyttivät joka käynnin aikana koiraa koskevan kyselylomakkeen. Koirien ontuman alku- ja lopputasot määritettiin ensimmäisen hoitokäynnin ja viimeisen käynnin perusteella. Tutkimuksen pienen otoskoon vuoksi tilastolliset menetelmissä hyödynnettiin parametrittomia testejä. P-arvon rajaksi asetettiin < 0.05. Tutkimuksessa ei todettu tilastollisesti merkittävää eroa akupunktio- ja lumeryhmän välillä tai ryhmien sisällä. Akupunktioryhmässä kaikki epäsymmetriaindeksit laskivat kun taas lumeryhmässä kolme epäsymmetriaindeksiä nousi (impulssi, kontaktiaika ja tassun kontaktialue), yksi pysyi samana (maksimipaine) ja kaksi laski (maksimaalinen kohtisuora voima ja maksimaalinen kuormitusnopeus). Vaikka tieteellisesti todistettua näyttöä ohutneula-akupunktion tehosta ei tämän tutkimuksen puitteissa saatu, antavat tulokset viitteitä ohutneula-akupunktion potentiaalisesta myönteisestä vaikutuksesta lonkkaperäisen kivun lievittämisessä. Mahdollisen tilastollisen merkittävyyden esiintuomiseksi tarvitaan lisää tutkimuksia suuremmilla otoksilla.

Suolistomikrobioottaa ja sen merkitystä terveydelle on tutkittu viime vuosina lisääntyvästi. Uudet tutkimusmenetelmät ovat mahdollistaneet suolistomikrobiootan bakteerien tunnistamisen tehokkaammin ja tarkemmin kuin aiemmin käytetyt perinteiset bakteeriviljelyt. Suolistomikrobiootan lajirikkaus vaihtelee suolistonosien mukaan ja siihen vaikuttavat monet sisäiset ja ulkoiset tekijät kuten yksilön immuniteetti, ruokavalio ja ympäristö sekä mahdolliset lääkehoidot. Ihmisillä ulosteensiirtoja on käytetty erityisesti vaikeiden lääkkeisiin vastaamattomien Clostridium difficile -ripulien hoitoon ja jopa 90 prosenttia on parantunut ulosteensiirrolla. Koirilla on tämän lisensiaatin tutkielman valmistuessa julkaistu vain kaksi kongeressitiivistelmää pilottitutkimuksena suoritetuista ulosteensiirroista. Näissä molemmissa mahasuolikanavan oireet ovat helpottaneet ja vointi on pysynyt hyvänä seuranta-aikana. Tämän tutkimuksen kirjallisuuskatsauksessa kartoitetaan koiran suolistomikrobioottaa, sen koostumusta eri suolistonosissa ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi käsitellään lyhyesti ulosteensiirtoja. Tutkielma sisältää alkuperäistutkimuksen, joka toteutettiin pilottitutkimuksena kolmelle koiralle. Tutkimuksessa ulosteensiirtoa tehtiin koirille, joilla oli aiemmissa tutkimuksissa todettu krooninen tulehduksellinen suolistosairaus. Tutkimukseen valituilla eläimillä sairautta oli hoidettu ainakin kahdesti tylosiinilla ja oireet olivat loppuneet sen käytön aikana alkaen aina uudestaan hoidon loputtua. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää voidaanko ulosteensiirrolla parantaa mahasuolikanavan oireista kärsiviä koiria. Hypoteesina oli, että ulosteensiirto muuttaa suolistosairaiden koirien suolistomikrobioottaa siten, että mahasuolikanavan oireilu loppuu tai vähenee merkittävästi. Omistajat täyttivät ennen toimenpidettä ja sen jälkeen kahdeksan viikon ajan seurantakaavaketta, jossa kysyttiin muun muassa ulosteenkoostumuksesta sekä mahasuolikanavan oireiden esiintymisestä. Lisäksi koirista kerättiin viikoittain ulostenäytteet, joista analysoitiin mikrobiootan koostumus ulkopuolisessa laboratoriossa. Laboratoriosta saatiin myös laskennallinen dysbioosi-indeksi, joka kuvaa suolistomikrobiootan tasapainoa. Dysbioosilla tarkoitetaan suolistonmikrobiootan haitallisia muutoksia. Kahdella kolmesta tutkimukseen osallistuneesta koirasta kliininen vointi parantui omistajan arvioimana ulosteensiirron jälkeen. Näillä ulostemikrobiootan muutos tasapainoisemmaksi oli nähtävissä myös ulosteanalyyseissä muun muassa laskennallisessa dysbioosi-indeksissä ja bakteerien pääjaksojen valtasuhteissa. Kolmannen koiran kliininen vointi ei omistajan arvioimana parantunut ja ulosteanalyyseissäkin mikrobiootta palautui nopeasti samanlaiseksi kuin ennen ulosteensiirtoa. Ulosteensiirto voi muuttaa suolistomikrobioottaa siten, että mahasuolikanavan oireilu vähentyy tai loppuu. Aihetta tulee kuitenkin tutkia vielä lisää isommalla otoskoolla, jotta saataisiin tilastollisesti merkittäviä tuloksia.