Browsing by discipline "Spanish Philology"

Tutkielmani aiheena on kieli-ideologiat suomalaisissa espanjan oppikirjoissa. Aineistoni koostuu kolmesta kahdella eri vuosikymmenellä julkaistusta kirjasarjasta; Entre amigos, ¡Acción! 1-2 ja ¡Dime! 1-4. Jokainen näistä kirjasarjoista sisältää lukion lyhyen B3-kielen oppimäärän, yhteensä 8 kurssia. Tavoitteeni on selvittää sekä laadullisten että määrällisten tutkimusmetodien avulla, miten eri espanjan kielen varieteetit ja espanjankieliset kulttuurit esitetään kyseisissä lukiotason espanjan oppikirjasarjoissa. Pyrkimykseni on sisällönanalyysin avulla tunnistaa yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia kirjasarjojen esittelemien teemojen välillä. Teen lisäksi laskelmia ja taulukoita esimerkiksi eri espanjankielisistä maista kotoisin olevien julkisuuden henkilöiden esiintyvyydestä kirjasarjoissa. Analysoin myös oppikirjojen multimodaalista ympäristöä tekemällä havaintoja oppikirjatekstien yhteydestä niiden ohessa esitettävien opetuskuvien kanssa. Tutkielmani teoreettisessa osiossa esittelen kieli-ideologian määritelmän eri tieteenaloja edustavien tutkijoiden näkemyksiin pohjautuen. Esittelen myös aiempia tutkimuksia oppikirjojen kieli-ideologiosta ja tarkastelen suomalaista espanjan opetusta ohjaavia dokumentteja kuten Opetushallituksen (2015) ”Lukion opetussuunnitelman perusteet”. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että tämän tutkimuksen aineistona käytetyissä suomalaisissa lukiotason espanjan oppikirjoissa on havaittavissa Espanjan keski- ja pohjoisosille tyypillisen espanjan kielen varieteetin ja samaisen alueen kulttuurin suosiminen muiden espanjan kielen varieteettien ja espanjankielisten kulttuurien sijaan. Tulokset osoittavat myös, että espanjankielisen Amerikan maat esitellään usein niiden maailmalle tarjoamien vientituotteiden kuten turismin tai musiikin muodossa. Sen sijaan että oppikirjat esittelisivät espanjankielisen Amerikan maiden kansalaisten arkea nykypäivänä, ne keskittyvät usein edelleen kuvailemaan alueen maita kolonialistisesta näkökulmasta käsin. Nämä tulokset ovat linjassa aiempien oppikirjojen kieli-ideologioita tarkastelevien tutkimusten kanssa. Päiväntasaajan Guinea sekä El Salvador jäivät molemmat kaikissa kirjasarjoissa täysin huomiotta (lukuun ottamatta ¡Acción! 1 -kirjan alussa esiteltyä listaa maista, joissa espanjan kieli on valtion virallinen kieli). Espanjan kielen eri varieteetit ja espanjankielisen Amerikan kulttuurit ovat esillä selkeästi useammin 2010-luvulla julkaistuissa kirjasarjarjoissa ¡Acción! sekä ¡Dime! kuin 2000-luvun alussa julkaistussa Entre amigos-kirjasarjassa. Tätä selittää nähdäkseni Opetushallituksen (2015) ”Lukion opetussuunnitelman perusteet” -dokumentin kytkeminen EVK:een, jota Entre amigos-kirjasarjan julkaisu edeltää. Kuitenkin tuoreemmatkin kirjasarjat välittävät erityisesti Latinalaisen Amerikan maista hyvin stereotyyppisen kuvan korostaen kulttuurien mystisiä piirteitä, maiden alkuasukasväestön kehnoja elinoloja sekä maiden yleisen ilmapiirin rauhattomuutta.

Pro gradu -tutkielmassani käsittelen musiikkiviittauksia sekä barokkityyliä kuubalaisen kirjailijan ja musikologin Alejo Carpentierin (1904-1980) romaanissa Concierto barroco (suom. Tarja Härkönen, otsikkona Barokkikonsertto, 1995). Tutkielmassani lähden kartoittamaan teoksessa runsaasti esiintyviä musiikkiviittauksia sekä selvittämään, miten musiikillisia elementtejä on kuvattu ja miten niitä on käytetty. Tutkielmassani tarkastelen viittauksia eri säveltäjiin ja musiikkiteoksiin. Lisäksi selvitän, miten populaarimusiikkia ja kansanperinteisiin liittyvää musiikkia kuvataan. Tutkielmassani annan myös esimerkkien avulla kuvan Carpentierin käyttämästä barokkityylistä, joka muodostaa teokseen ikään kuin tarinaa eteenpäin vievän pohjan. Tutkielmani on luonteeltaan tekstianalyyttinen; analyysi pohjautuu lähiluvun (close reading) avulla tehtyihin havaintoihin. Tutkielmani kuuluu komparatiivisen kirjallisuuden tutkimuksen piiriin. Komparatiivisen kirjallisuuden tutkimuksen avulla voidaan tutkia muun muassa eri taiteenlajien, kuten oman työni kohdalla, kirjallisuuden ja musiikin vastaavuuksia ja tietynlaista rinnakkaisuutta yli kieli- tai kulttuurirajojen. Alejo Carpentier on esittänyt esseissään näkemyksiään musiikista ja barokista. Hänen kaunokirjallisissa teoksissaan esiintyy niin kutsutun maagisen realismin piirteitä, jossa todellisiin tapahtumiin sekoittuu ihmeellisiä ja erikoisia piirteitä. Tässä teoksessa, kuten monissa muissa Carpentierin romaaneissa, aikakäsitys poikkeaa tavallisesta kronologiasta ja tapahtumat ovat ajoitukseltaan monitasoisia ulottuen 1700-luvulta 1900-luvulle. Romaanin tapahtumat lähtevät liikkeelle Etelä-Amerikasta, josta meksikolaiseen ylimystöön kuuluva valloittajien jälkeläinen lähtee palvelijansa kanssa kohti Venetsian karnevaaleja. Venetsiassa meksikolainen ja hänen kuubalainen palvelijansa tutustuvat kuuluisiin barokkisäveltäjiin Antonio Vivaldiin, Domenico Scarlattiin ja G.F. Händeliin. Yhdessä näiden kanssa syntyy ajatus Meksikon valloitukseen perustuvan oopperan säveltämisestä. Oopperan nimi tulisi olemaan Moctezuma (Montezuma, Motezuma). Todellisuudessa Moctezuma-ooppera on Vivaldin säveltämä ja sen kantaesitys oli 1733. Kirjan tarinan edetessä esiintyy paljon musiikkiaiheisia kohtauksia ja viittauksia, mutta kaikkein mielikuvituksellisin kohtaus tapahtuu, kun tarinan hahmot pitävät yhteisen improvisoidun konsertin, jossa länsimainen musiikki ja perinteinen afrokuubalainen musiikki yhdistyvät täydelliseksi barokkikonsertoksi. Tutkielmani myötä selvisi, että Carpentier kuvaa teoksessaan eri säveltäjiä ja teoksia varsin totuudenmukaisesti, ainakin siten kuin musiikinhistoria opettaa. Tämä on huomioon otettava seikka, sillä maagisen realismin mukaisesti kuvaukset voisivat poiketa totuudesta. Aikatasojen sekoittuminen ja anakronismit kuitenkin poikkeavat tavanmukaisesta historiankirjoituksesta. Carpentier kuvaa myös paljon afrokuubalaista kansanperinnettä, ja hänen teoksensa La música en Cuba on ollut työni edetessä hyödyksi. Romaanissa esiintyy myös paljon karnevalistisia piirteitä, joita muun muassa Mihail Bahtin on tutkinut. Barokkityyli esiintyy myös Concierto barroco -teoksessa etenkin vastakohtaisuuksina, ylitsepursuavan ja mahtipontisen kielen avulla, mutta myös tietynlaisen sarkastisen esityksen, groteskin ja parodian avulla. Koska kirja on hyvin monipuolinen ja koska Carpentier viittaa musiikkiin hyvin yksityiskohtaisella tavalla, voisi tästä työstä olla hyötyä etenkin niille, jotka haluavat syventää tietouttaan kirjan sisällöstä. Ilman musiikillista taustaa tai tietämystä musiikin historiasta lukija saa vain hyvin pintapuolisen näkemyksen teoksesta. Jatkossa olisi kiinnostavaa tutkia eri taiteenlajien ilmentymistä teoksessa, sillä Alejo Carpentier oli kulttuurin saralla erittäin monipuolinen kirjailija ja hänen teoksissaan kulttuuria on käsitelty hyvin moniulotteisesti. Mielenkiintoa herättävät myös teoksen karnevalistiset piirteet ja niiden samankaltaisuus barokkityylin kanssa. Tutkielmaani voisi jatkaa vielä syventymällä tarkemmin maagiseen realismiin ja barokin ilmentymiseen teoksessa.

Tutkielman tavoitteena on tarkastella paikkoja niissä marokkolaistaustaisten kirjailijoiden espanjankielisissä kertomakirjallisuuden teksteissä, joissa esiintyy muuttoliikettä kuvaava matka. Tutkielman aiheen taustalla on Maghrebin alueen postkoloniaalinen espanjankielinen kirjallisuus, joka on toistaiseksi ollut varsin vähän tutkittu alue espanjankielisen kirjallisuuden piirissä. Tutkielmassa selvitetään, millaisia tässä kontekstissa esiintyvät kirjalliset paikat ovat, ja millainen suhde tekstien päähenkilöillä on kuvattuihin paikkoihin. Menetelmänä tutkielmassa käytetään ranskalaisen Bernard Westphalin kehittämää tieteenrajat ylittävää geokritiikkiä, ”la géocritique”, jonka teoreettinen tausta perustuu postmodernin liikkeen ajatuksiin ajan ja tilan muuttuneesta suhteesta sekä vertailevan kirjallisuudentutkimuksen viimeaikaisiin kysymyksiin. Teoreettinen viitekehys yhdistää näin vertailevan kirjallisuustieteen, postkolonialistisen kirjallisuuden ja kulttuurimaantieteen aloilla tehtyä tutkimusta. Metodin tukena tutkielmassa hyödynnetään lisäksi Mieke Balin narratologisen tutkimuksen mallia. Aineistona tutkimuksessa on käytetty kymmentä espanjankielistä tekstiä seitsemältä eri marokkolaistaustaiselta kirjoittajalta. Yksi korpuksen teksteistä on romaani ja loput ovat novelleja. Kaikissa aineiston teksteissä esiintyy muuttoliikettä kuvaava matka joko fyysisenä tai kuvitteellisena kokemuksena, ja sitä kuvataan tutkimuksessa termillä ”viaje migratorio”. Geokritiikin mallia noudattaen teksteistä on ensin poimittu niissä esiintyvät paikat, joita on sen jälkeen tutkittu niiden ympäröivään todellisuuteen liittyvien viittaussuhteidensa kautta. Toiseksi päähenkilöiden suhdetta löydettyihin paikkoihin on tutkittu heidän perspektiivejään ja tilaan liittyviä huomioitaan tarkastelemalla. Lisäksi tutkimuksessa on metodin mukaisesti huomioitu paikkojen mahdolliset intertekstuaaliset viittaukset sekä niiden kulttuurinen ja historiallinen kerrostuma, jotka vaikuttavat käsitykseemme paikoista. Tutkimuksessa havaittiin kaikkia geokriittisessä mallissa esiintyviä paikkojen viittaussuhteita, mutta muuttoliikettä kuvaavan matkan keskeiseksi elementiksi muodostuivat kuvitteelliset paikat, kuten unet, unelmat ja muistot, sekä fyysiset paikat, jotka saivat metaforisia ulottuvuuksia. Erityisesti meri ja Gibraltarin salmi esiintyvät teksteissä sekä yhdistävänä siltana että erottavana muurina. Lisäksi tutkimus osoittaa, että päähenkilöiden perspektiivi häilyy yhtäältä kotoisen tuttuuden ja toisaalta vieraan ja eksotisoivankin katseen välillä. Tätä näkökulmaa kuvaavat etenkin yksinäisyyden, poissulkemisen ja vieraantuneisuuden kokemukset. Päähenkilöiden suhde paikkoihin oli verkostomainen ja vaihtui ajan myötä. Tutkimuksessa päätellään, että ajan ja paikan suhde teksteissä on dynaaminen ja vaihteleva. Henkilöiden kokemukset paikoista ja heidän tilankäyttönsä paljastavat lisäksi muuttoliikettä kuvaavan matkan monimutkaisen ajallisen ja paikallisen ulottuvuuden sekä sen, että matka ei välttämättä koskaan pääty. Ennen kaikkea tällaisen matkan paikat osoittautuivat eräänlaiseksi kolmanneksi tilaksi, josta käsin päähenkilöt käsittelivät suhdettaan ympäröivään yhteiskuntaan, esittivät poliittista ja sosiaalista kritiikkiä sekä pohtivat monimutkaisia identiteettikysymyksiä. Tutkimuksesta voidaan yleisesti päätellä, että marokkolaistaustaiset kirjailijat osallistuvat omalta osaltaan Välimeren alueen ajankohtaisiin kysymyksiin sekä muuttoliikettä koskevaan keskusteluun yleensä. Heidän tekstinsä eivät mukaudu Marokon aluetta ja muuttoliikettä kuvaaviin yksipuolisiin tai yksinkertaistaviin selityksiin, vaan niissä esiintyy erilaisia vivahteita ja todellisuuksia, jotka herättävät lukijan pohtimaan myös omaa näkökulmaansa ja suhdettaan ympäröivään tilaan. Tutkimus tuo niin ikään esiin, miten espanjankielinen kirjallisuus ulottuu nykyään myös perinteisten valtiollisten rajojen ulkopuolelle, mikä haastaa omalta osaltaan käsitykset kansallisista kirjallisuuden kaanoneista.

Pro gradu- tutkielmassani käsittelen Espanjan kahden enemmistöpuoleen: Espanjan työväen puolueen (esp. Partido Socialista Obrero español lyh. PSOE) sekä Espanjan kansan puolueen (esp. Partido Popular lyh. PP) maahanmuuttopolitiikkaan liittyvän julkisuuskuvan rakentumista. Maahanmuutto ei ole vain sosiaalinen ilmiö, vaan polisoitunutkin ilmiö, joka aktivoituu maailmassa vallitsevan poliittisen ja taloudellisen tilanteen mukaan. Tutkielmassani pyrin selvittämään, millaisen julkisuuskuvan sekä PSOE- puolue että PP-puolue antavat ja miten ne rakentavat sitä kielen keinoin käsitellessään maahanmuuttoa. Tutkimuksessani hyödynnän kahta teoreettista viitekehystä. Näkemys kielenkäytöstä pohjautuu kriittiseen diskurssianalyysiin (CDA). Näkemys kielestä seuraa M.A.K. Hallidayn kehittelemää systeemis-funktionaalista kielioppia (SFL). Tutkimusmateriaalin analysoimiseen seká ilmausten merkitysten avamiseen lukijalle käytän lingvistisinä työvälineinä myös mm. modaalisuus,- nominaalisuus,- nimeämis-ja persoonattomuuskäsitteitä sekä rekisterianalyysia, joka on osa systeemis-funktionaalista kielioppia. Systeemis-funktionaalisen kieliopin mukaan kielessä on kolme pääfunktiota: ideationaalinen funktio, interpersoonainen funktio ja tekstuaalinen funktio. Tutkimuksessa käytän kahta ensimmäistä funktiota. Tutkin ideationaalista funktiota analysoimalla mm. sanaston, verbien prosessityyppien, nominaalisuus- ja persoonattomuukäsitteiden avulla PSOE- puolueen sekä PP- puolueen rooleja ja toimintaa. Interpersoonaista funktiota tarkastelen vallan ja sitoutuneisuuden näkökulmasta.Vallan ja sitoutuneisuuden tutkimiseen käytän mm. modaalisuus,- nimeämis- ja nominaalisuuskäsitteitä. Aineistoni koostuu sekä PSOE- puolueen että PP- puolueen kevään 2019 parlamenttivaaliohjelmista, joissa ne esittelevät oman maahanmuuttopoliikkansa ja poliittikkavaihtoehtonsa lukijalle. Puolueiden julkisuuskuvat muodostuvat melko samanlaisten kielellisten keinojen seurauksena sekä suhteet muihin rakentuvat melko etäisiksi huolimatta siitä,että puolueet yrittävät rakentaa läheisempää kuvaa itsestänsä. PSOE- puolue rakentaa julkisuuskuvaa hallituspuolueena, vaaliehdokkaana ja asiantuntijana, kun PP-puolue esiintyy vaaliehdokkaana ja poliittisen pääävastustajansa kritisoijana. Molempien puoluieden puheenaiheiden painotukset heijastelevat niiden poliittisia rooleja. Ne takaavat sekä Espanjan kansalaisten turvallisuuden että maahanmuuttajien turvallisuuden ja poliittisten oikeuksien toteutumisen. Vaaliohjelmat eivät kuitenkaan toimi aidon vuorovaikutuksen välineenä.Vaaliohjelmissaan puolueet rakentavat todellisuutta, jossa niillä on aktiivinen rooli ja ääoikeutetuilla, muilla kansalaisilla sekä maahanmuuttajilla on passiivinen rooli. Vaaliohjelmissa äänestäjät, muut kansalaiset ja maahanmuuttajat pikemminkin näyttäyvät massoina vailla mahdollisuuksia kommentoida vaaliohjelmia ja vaikuttaa tilanteeseensa.

Tutkielman teemana ovat jalkapallo terminologiaan liittyvät englannin lainasanat Meksikon espanjassa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, käyttävätkö meksikolaiset ennemmin englannin kielestä lainattuja jalkapallotermejä vai espanjankielen omia jalkapallotermejä. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on analysoida yleisesti tutkittujen jalkapallolainasanojen käyttöä Meksikon espanjassa sekä luokitella ne niiden yleisyyden mukaan. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu Lope Blanchin (1979), Sánchezin (1995) ja Luna Trailin (1999) aiemmista tutkimuksista, jotka käsittelevät englannin lainasanoja Meksikon espanjassa sekä kahdesta englanninlainasanoja jalkapalloterminologiassa käsittelevästä tutkimuksesta (Nomededeu Rull y Márquez Rojas 2001; Aleixandre-Benavent, Agulló Albuixech, Agulló Calatayud y Valderrama-Zurián 2007). Myös Prattin (1980), Moreno de Alban (1993), Gómez Capuzin (2005,2011) sekä Novotnan (2007) yleisemmät teoriat englannin lainasanoista espanjankielessä muodostavat osan tutkimuksen teoreettista viitekehystä. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena. Yhteensä 30 meksikolaista vastasi kyselylomakkeeseen, joka käsittää kysymyksiä 19 jalkapalloterminologiaan kuuluvasta englannin lainasanasta. Nämä vastaukset muodostavat tutkimuksen aineiston. Tutkimuksessa selvisi, että Meksikon espanjassa käytetään selvästi enemmän espanjan kielen omia jalkapallotermejä kuin englannista lainattuja. Vain kolme lainasanaa, penalty, club ja fair play, ovat yleisiä ja tavallisia Meksikon espanjassa ja kymmentä, eli suurinta osaa tutkituista lainasanoista, ei käytetä Meksikossa lainkaan tutkimuksen tulosten mukaan. Lisäksi tutkimustulosten mukaan englannin jalkapallolainasanat ovat Meksikossa selvästi suositumpia miesten keskuudessa. Eri-ikäiset meksikolaiset sen sijaan käyttävät jalkapalloterminologiaan liittyviä englannin lainasanoja lähes yhtä paljon.

Pro gradu -tutkielmani aiheena ovat ranskan- ja suomenkielisten lukio-opiskelijoiden tekemät virheet espanjan kielen persoonapronomineissa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, minkälaisia virheitä espanjaa vieraana kielenä opiskelevat opiskelijat tekevät koskien espanjan persoonapronomineja, ja miten ranskan- ja suomenkielisten opiskelijoiden virheet eroavat toisistaan. Teen tutkimuksen seuraten Corderin (1981) virheanalyysin vaiheita: 1. Aineiston keräys, 2. Virheiden tunnistaminen kontekstissaan, 3. Virheiden luokittelu ja kuvailu, 4. Virheiden selitys ja 5. Virheiden vakavuuden arviointi. Luokittelen virheet käyttäen Vázquezin (1999) kielitieteellisen kriteerin mukaista luokittelutapaa, jossa virhekategoriat ovat lisääminen, pois jättäminen, virheellinen paikka, väärä valinta ja virheellinen rinnastus. Muutan luokittelutapaa hieman vastaamaan tämän tutkimuksen tarpeita lisäämällä kokeen ensimmäisessä osassa mukaan oikeinkirjoitusvirheet. Kokeen toisessa osassa käyttämäni virhekategoriat ovat väärän pronominin valinta, oikeinkirjoitusvirheet, kokonaan puuttuva vastaus ja virheet, joissa vastaus ei ole pronomini. Aineistoni koostuu kahdestakymmenestä kirjallisesta koevastauksesta, joista kymmenen on ranskankielisiltä ja kymmenen suomenkielisiltä opiskelijoilta. Opiskelijoiden taitotaso espanjan kielessä on suunnilleen eurooppalaisen viitekehyksen taso A2. Kokeeseen kuuluu kaksi osaa. Ensimmäisen osan tehtävät ovat vapaan tuottamisen tehtäviä, joissa opiskelijat täydentävät sarjakuvan puhekuplat ja kuvailevat kahta piirrosta espanjaksi. Lisäksi yhdessä tehtävässä opiskelijat muodostavat virkkeitä annetuista sanoista. Kokeen toinen osa koostuu kahdesta aukkotehtävästä, joiden virkkeitä opiskelijat täydentävät persoonapronomineilla. Ranskan- ja suomenkielisten opiskelijoiden tulokset eivät poikkea toisistaan suuresti, mutta suomenkieliset opiskelijat tekevät hieman vähemmän virheitä kuin ranskankieliset. Molempien kieliryhmien opiskelijat tekevät samantapaisia virheitä. Tavallisin virhe kokeen molemmissa osissa on väärän persoonapronominin valinta ja kokeen ensimmäisessä osassa lisäksi persoonapronominin puuttuminen. Eniten virheitä tehdään verbien kanssa, jotka vaativat datiivipronominin käyttöä, kuten esimerkiksi verbi gustar. Kieliryhmien välisiä eroja tarkasteltaessa esiin nousevat virheet oikeinkirjoituksessa, joita suomenkieliset opiskelijat tekevät enemmän, ja virheellinen persoonapronominin suvun valinta, jota esiintyy enemmän ranskankielisten opiskelijoiden keskuudessa. Työn tulokset kertovat, millaisia virheitä ranskan- ja suomenkieliset A2-tason opiskelijat tekevät espanjan persoonapronomineissa. Tämä täydentää kuvaa kielitaidosta ja virheistä, joihin vaikuttavat lisäksi esimerkiksi kielenoppijan osaamat muut kielet, huolellisuus ja motivaatio.

En este trabajo se investiga con qué finalidad, en el español hablado, los chilenos hacen uso de una categoría pragmática que se conoce con el nombre de atenuación. La atenuación es una forma de decir las cosas suavizando el contenido del mensaje al máximo posible, de forma que el receptor lo reciba positivamente. El objetivo fue intentar reconocer cuándo se usa la atenuación para lograr un objetivo específico (conseguir un beneficio) y cuándo la atenuación es usada como parte de la cortesía verbal en el español hablado de Chile. Para esto buscamos cuáles son los tipos de atenuación más utilizados por los chilenos y en qué situaciones se usa la atenuación, es decir, cuál o cuáles son los motivos principales que tienen los chilenos para atenuar los enunciados Como marco teórico para el trabajo se utilizaron los estudios de; Escandell (1996) Introducción a la Pragmática, los de Puga (2014) Cómo hablamos cuando hablamos, los de Briz (1998) El español coloquial: Situación y uso y (1998) El español coloquial en la conversación y los de Aleza y Enguita (2010) La lengua española en América: normas y usos actuales El material analizado fue extraído de 7 capítulos de la serie chilena Los 80. La serie fue trasmitida en Chile entre el año 2008 y el 2014 y representa la forma de hablar de los chilenos de clase media, del área metropolitana. El material de estudio, compuesto de 65 actos de habla fue transcrito para facilitar su estudio y fue analizado y clasificado según la función que la atenuación cumple y el o los recursos de atenuación utilizados en cada caso. Los recursos de atenuación más utilizados fueron los diminutivos, con un total de 35 casos y el tratamiento formal, ya sea conjugando el verbo en tercera persona o tratando al interlocutor de “usted”, también con 35 casos. Se observó claramente que en casi la mitad de los casos estudiados (32 casos) se hace uso de atenuantes para obtener la colaboración del interlocutor, por ejemplo cuando se da una orden. Se registraron 22 casos donde se utiliza el atenuante para evitar dañar la imagen del otro, la cortesía verbal, por ejemplo cuando se da la opinión o se aconseja. En 8 casos el atenuante se usa para mantener la imagen propia, por ejemplo cuando se pide un favor y finalmente en tres de los casos el atenuante sirve para evitar los temas tabúes, es decir, asuntos que a los chilenos les cuesta encarar. Los resultados obtenidos en nuestra investigación nos muestran que la atenuación fue utilizada, especialmente, cuando se deseaba obtener la colaboración del interlocutor y cuando se deseaba agradar y mantener una conversación grata. Los dos recursos más utilizados fueron: los diminutivos y el tratamiento formal. La atenuación, también, se utilizó mucho en las conversaciones coloquiales donde los hablantes eran parientes o amigos muy cercanos, esto pareciera ser una característica de los hablantes chilenos y coincidimos con Puga (2014: 163) en que “atenuamos el lenguaje de una manera no premeditada, hablamos como aprendemos a hacerlo”, lo que nos lleva a pensar que, en el español de Chile, el uso de la atenuación probablemente obedece a una serie de códigos y normas culturales. Este trabajo puede servir para que los profesores de E/LE consideren en sus clases que, a pesar de que gramaticalmente el español estándar es casi el mismo en todos los países hispanohablantes, existen características culturales propias de cada país y región que deben ser consideradas al momento de enseñar esta lengua.

Pro gradu –tutkielmassani tutkin normikriittistä lastenkirjallisuutta keinona haastaa vallitsevia normeja ja stereotypioita sekä edistää yhdenvertaisuutta. Lähestymistapani taustalla on ajatus kielen poliittisuudesta ja diskurssien yhteydestä valtaan ja valtasuhteisiin. Lastenkirjallisuus tarjoaa tähän kiinnostavan tutkimusalustan, sillä lapsille suunnatulla kirjallisuudella on katsottu olevan vaikutusta lasten identiteetin kehittymiseen, lasten käytökseen sekä laajemmin sosiaalisiin suhteisiin. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii intersektionaalinen feminismi sekä kriittiseen pedagogiikkaan ja queer-teoriaan kiinnittyvä normikriittinen lähestymistapa. Keskeisenä teoreettisena käsitteenä hyödynnän myös ajatusta ”tiedostamattomista ideologioista” osana näennäisesti neutraaleja kulttuurisia ajattelu- ja toimintatapoja, jotka ovat yhteydessä niin stereotypioihin ja normeihin kuin valtaan ja ihmisten välisiin epätasa-arvoisiin valtasuhteisiin. Tutkimusmetodina käytän feminististä diskurssianalyysiä, joka mahdollistaa kielen, vallan ja sosiaalisten suhteiden samanaikaisen tarkastelun. Aiempi lastenkirjallisuutta koskeva feministinen tutkimus on keskittynyt erityisesti sukupuoleen – kuten saduissa toistuviin sukupuolistereotypioihin ja naispuolisten päähenkilöiden vähäisyyteen. Intersektionaalinen lähestymistapa tarjoaa mahdollisuuden tarkastella useampia eriarvoisuutta luovia ja toisiaan risteäviä tekijöitä samanaikaisesti. Tässä tutkimuksessa keskityn erityisesti sukupuolen, seksuaalisuuden, luokan, ”rodun” ja toimintakyvyn risteyskohtiin. Tutkimusaineistoni koostuu neljästä normeja haastavasta espanjankielisestä lastenkirjasta: 1. Virginia Woolf. La escritora de lo invisible (Antolín & Santolaya, 2010), 2. Paula tiene dos mamás (Newman & Piérola, 2003), 3. El color de mi familia (Erlich, 2005) ja 4. ¿Quién es Nuria? (Cadier & Girel, 2012). Lastenkielelle kirjoitettu Virginia Woolfin elämäkerta haastaa perinteisiä sukupuolistereotypioita kertomalla historiallisesti merkittävän naiskirjailijan ja feministisen pioneerin tarinan. ”Paula tiene dos mamás” rikkoo heteronormatiivisen perhekäsityksen kertomalla perheestä, jossa on kaksi äitiä. ”El color de mi familia” on tarina monivärisestä perheestä, jossa rakkaus voittaa ennakkoluulot. ”¿Quién es Nuria?” on puolestaan voimauttava kertomus Downin syndroomasta kärsivän Nuria-nimisen tytön erityisyydestä. Tutkimuskysymykseni ovat: Minkälaisia stereotypioita ja sosiaalisia ja kulttuurisia normeja lastenkirjat haastavat ja miten ne sen tekevät? Mikä tarinoissa tarjoaa voimaantumisen ja sosiaalisen muutoksen mahdollisuuden? Toisaalta kysyn myös, jääkö tarinoissa jotakin kyseenalaistamatta ja minkälaisia seikkoja vielä kirjoittamattomat lastensadut voisivat ottaa huomioon ollakseen entistäkin tietoisempia kulttuurisista uskomusjärjestelmistä ja niiden yhteydestä ihmisten välisiin valtasuhteisiin. Tutkielmassani esitän, että normikriittinen lastenkirjallisuus on yksi toisin kertomisen ja tekemisen muoto, joka tarjoaa mahdollisuuden paitsi vallitsevien valtasuhteiden paljastamiseen ja kyseenalaistamiseen myös vaihtoehtoisen kulttuurin luomiseen. Teorian valossa tehdyn analyysin pohjalta esitän, miten tutkimani lastenkirjallisuus toimii paitsi henkilökohtaisen voimaantumisen myös laajemman sosiaalisen muutoksen tukena. Lopuksi pohdin tutkimukseni rajoitteita sekä kiinnostavia jatkotutkimuksen mahdollisuuksia – kuten etuoikeuksien ilmenemistä ja niiden tietoista purkamista lastenkirjallisuuden avulla.

Tutkimuksen tavoitteena on yhtäältä tunnistaa sarkasmiin liittyviä piirteitä ja toisaalta luoda malli löydettyjen piirteiden pohjalta koneoppimisalgoritmia varten. Algoritmin tarkoituksena on tunnistaa sarkasmia automaattisesti. Sarkasmin piirteitä tutkitaan laadullisin menetelmin valitun korpuksen perusteella. Korpus koostuu kahden South Park -TV-sarjan ja kahden Archer-TV-sarjan jaksoista tehdyistä transkriptiosta. Analyysissä ei oteta huomioon kinesiikkaa eikä paralingvistiikkaa, sillä näiden piirteiden automaattinen tunnistus on monimutkaisuutensa tähden jätettävä omaksi tutkimushaarakseen. Analyysin tuloksena löydetään hankalasti tunnistettavaa sarkasmia, kuten sellaista, joka vaatii mielenteoriaa, sekä helpommin tunnistettavaa sarkasmia, jota värittää ristiriitaisuus yleistiedon kanssa, sarkasmin eksplisiittinen toteaminen tai relevanssin maksiimin rikkominen. Myös liioittelu ja ylenpalttisen positiiviset kuvaukset liittyvät sarkasmiin. Ohjattua koneoppimisalgoritmia varten kehitettään laskennallinen tapa eristää seuraava piirrejoukko syötteestä: leksikaalinen taso (kuten liioittelu), sentimentti, ristiriitaisuus yleistiedon kanssa sekä mielenteoria. Näiden piirteiden eristäminen ei kuitenkaan ole triviaalia, joten tutkimuksessa esitetään vain approksimaatioita piirteiden eristämiseen. Perustavanlaatuisempi piirteiden eristäminen vaatii huomattavan määrän lisätutkimusta, ja se jääkin tulevaisuuden tutkimussuunnaksi.

Espanja on demokratiaan siirtymisestään saakka ollut poliittisesti hyvin jakautunut yhteiskunta, ja heinäkuussa 2015 voimaan tuli vallassa olleen oikeistopuolueen läpi viemä, hyvin poleeminen laki ley de seguridad ciudanana. Opposition lisäksi suuri osa kansasta vastusti demokratian vastaisena ja moderneja ihmisoikeuksia polkevana pidettyä lakia, kun taas oikeiston mukaan tarkoituksena oli parantaa kansalaisten turvallisuutta. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millä tavoin espanjalaiset sanomalehdet esittävät lakiin liittyvät sosiaaliset toimijat. Koska poliittinen jakautuminen näkyy perinteisesti myös maan lehdistössä, tarkastellaan yhtenä tärkeänä osa-alueena sitä, miten eri lehtien representaatiot toimijoista eroavat toisistaan. Tämän kautta päästään selville myös siitä, missä määrin uutisointi on objektiivista. Tutkimuksessa on haluttu keskittyä tekstilajeista nimenomaan uutisiin, eikä vaikkapa erilaisia kantoja näkyvämmin ilmaiseviin kolumneihin, sillä koska uutiset ainakin näennäisesti pyrkivät objektiiviseen tiedonvälitykseen, niihin uskotaan usein lähes varauksetta. Näin niiden vaikutus kansaan on hyvin merkittävä – heidän on vaikeampi tiedostaa mahdollisia vaikutusyrityksiä – ja se antaa entistä suuremman syyn tutkia, missä määrin objektiivisuus toteutuu uutisoinnissa. Tutkimuskysymyksiä lähestytään kriittisen diskurssianalyysin näkökulmasta, keskittyen siihen, millä tavoin uutisointi tuottaa yhteiskunnallista todellisuutta ja samalla uusintaa sitä. Teoriataustana käytetään Theo Van Leeuwenin ja Montserrat Ribasin sosiaalisten toimijoiden representaation teorioita. Aineistoläheiksi on valittu maanlaajuiset lehdet Diagonal, El País, El Mundo ja La Razón joiden on nähdään edustavan Espanjan poliittisia suuntauksia mahdollisimman monipuolisesti. Aineisto koostuu kahdestatoista ley de seguridad ciudadanaa käsittelevästä uutisesta jotka ilmestyivät 19.-30.11.2013 lehtien Internet-versioissa. Lehtien poliittiset kannat näkyvät uutisoinnissa selvästi, kuten jo alkuhypoteesissa ounasteltiin. Oikeistomieliset lehdet La Razón ja El Mundo esittävät hallituksen ja poliisivoimat positiivisessa valossa ja lakia vastustavat mielenosoittajat negatiivisesti. Poliittisessa kentässa vasemmalle sijoittuvat Diagonal ja El País tekevät vahvan representaation oppositiosta, mielenosoittajista ja yhteiskunnallisista liikkeistä, antaen vähemmän painoarvoa hallitukselle. Ne nostavat lisäksi esiin kysymyksen siitä, miten laki mahdollistaa hallituspuolueelle tilaisuuden hyväksikäyttää valta-asemaansa, kun taas oikeistomieliset lehdet vaikenevat aiheesta. Tutkimus osoittaa, että vaikka uutisointi pyrkii näyttämään objektiiviselta, poliittiset vaikuttimet ohjaavat sitä. Tulos painottaa kriittisen ajattelun tarvetta, ja se tarve on globaali, koska nykytilanteessa Internet ja sosiaalinen media tuovat ulottuvillemme valtavan määrän informaatiota, josta meidän tulee osata suodattaa se, mitä pidämme uskottavana. Näennäisen neutraaliuden kätkemät ideologiat on helppo omaksua huomaamatta, ja siksi niiden paljastaminen on tarpeellista.