Browsing by discipline "uskontotiede"

Tutkielmassa tutkitaan suomalaisten nuorten stereotypioita juutalaisista, muslimeista, uskonnottomista ja evankelisluterilaisista. Nuorten stereotypioita on tutkittu kyselylomakemenetelmällä. Kyselylomake on rakennettu stereotypioiden sisältöjä käsittelevän mallin avulla, joka myös toimii tutkielman teoriana. Kysely on tehty yhden suomalaisen kaupungin lukion oppilaille. Stereotypiat on jaettu uskomus jonkun ryhmän ominaisuuksista, piirteistä ja käyttäytymisestä. Stereotypiat ovat siis kuvia jostain sosiaalisesta ryhmästä. Stereotypiat vaikuttavat jokapäiväiseen elämään, käsityksiin muista ihmisistä ja sitä kautta sosiaaliseen kanssakäymiseen. Tämän vuoksi niitä on tärkeää tutkia. Stereotypioiden sisältöjä käsittelevän mallin mukaan stereotypioiden sisältöön vaikuttaa havainnot siitä koetaanko toinen ryhmä ystäviksi vai vihollisiksi ja kykeneväisiksi toteuttamaan aikomuksensa. Toisin sanoen havainnoidaan sitä onko toinen ryhmä lämmin vai kylmä ja pätevä vai pätemätön. Havainnot vaikuttavat siihen muodostuuko stereotypiasta myönteinen vai kielteinen. Lämpö- ja pätevyyshavainnot vaikuttavat syntyneisiin tunteisiin ja reaktioihin havaittua ryhmää kohtaan. Tutkimuksen tuloksista ilmenee, että nuoret näkevät niin evankelisluterilaiset kuin uskonnottomat positiivisesti kummallakin havaintoulottuvuudella. Tämä tarkoittaa sitä, että näiden uskontojen edustajat nähdään sisäryhmän osaksi Suomessa. Heitä ihaillaan ja autetaan sekä aktiivisesti että passiivisestikin, mistä johtuen heillä on helppo toimia suomalaisessa yhteiskunnassa. Evankelisluterilaisten ja uskonnottomien stereotypia ei vaikeuta sosiaalista kanssakäymistä. Juutalaisten ja muslimien lämpö- ja pätevyyshavainnot olivat ristiriitaisia suhteessa teoriaan. Juutalaiset nähtiin keskiverroiksi kummallakin ulottuvuudella. Tutkielman teoria ei ole riittävä vastamaan siihen, mitä keskivertovastaukset tarkoittavat. Yllättävän suureen määrään keskivertovastauksia on voinut vaikuttaa haluttomuus vastata tai koettu ryhmän vieraus. Toisaalta keskivertovastaukset voivat ilmaista sitä, että juutalaisten stereotypia on mahdollisesti muuttunut. Heitä ei enää nähdä kylminä ja pätevinä, kuten aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet. Muslimit nähtiin kylmiksi ja keskivertopäteviksi. Tulosten perusteella muslimeita on vaikea sijoittaa mallin stereotypioihin, siitä huolimatta heidän stereotypiansa on negatiivinen kylmyyshavainnon vuoksi. Kylmyyshavainto vaikuttaa siihen, että heidän toimintansa motiiveja epäillään. Epäselväksi jäi kokevatko nuoret muslimit itsensä kykeneväisiksi toteuttamaan aikomuksensa vai ei. Muslimit olivat ainoa uskonnollinen ryhmä, jonka nuoret näkivät negatiivisesti. Tästä voi seurata se, että muslimeilla saattaa olla vaikeuksia toimia suomalaisten nuorten kanssa.

Tutkimus kohdistuu kalastamalla ja sukeltamalla elantonsa hankkivan japanilaisen amakansan uskontoelämän rituaalien kuvaukseen ja niiden analysoimiseen Robert N. McCauleyn ja E. Thomas Lawsonin rituaalin kompetenssiteorian näkökulmasta. Tämän lisäksi tutkimuksessa selvitetään aiempien etnografisten kuvausten käsityksiä amojen paikasta japanilaisen valtakulttuurin rinnalla. Amat ovat melko tuntematon tutkimuskohde, minkä vuoksi tutkimuksessa on paneuduttu amojen elämän kuvaamiseen. Amojen kulttuuri eroaa valtakulttuurista muun muassa elinkeinon, luontosuhteen ja sukupuoliroolien kautta. Amojen uskonnollinen toiminta asettuu japanilaisen uskonnollisen elämän puitteisiin ja siitä löytyvät poikkeavat näkemykset ja toimintatavat liittyvät elinkeinon mukanaan tuomaan kulttuuriseen erilaisuuteen. Viitteitä vanhasta japanilaisesta kansanuskosta on runsaasti. Amojen rikkaasta rituaaliperinteestä on tarkastelun kohteeksi valittu sukeltavien naisten kerran kuukaudessa suorittama rituaali. Tutkimuksessa kokeillaan, kuinka rituaalin kompetenssiteoria toimii valitun rituaalin analysoimisessa. Rituaalin kompetenssiteoria kuuluu kognitiivisen uskontotieteen alaan ja tarjoaa myös metodin rituaalin purkamiselle: näin ollen käytetty teoria asettuu myös osaksi työn metodologista viitekehystä. Teoreettisena taustalukuna toimii Pascal Boyerin esittämä uskonnollisen mielen toimintaa mallintava kognitiivinen teoria. Lisäksi selittävän tutkimusotteen rinnalla pohditaan vieraan kulttuurin tutkimisen problematiikkaa sekä selittävän ja tulkitsevan tutkimustavan näkemyseroja. Teorian kattavuus pitkissä rituaaliketjuissa joutuu koetukselle, mutta selviää siitä. Teoria viitoittaa tietä hypoteesille, että joissain amojen vuosittaisista rituaaleista on löydettävissä vaikutuksiltaan jotain emotionaalisesti vahvempaa toimintaa sisältäviä rituaaleja. Lisäksi teoria kertoo, että Sengen-san vuoren rituaali on toistettava usein ja että se on ehkä mahdollista korvata osin tai kokonaan. Teorian työkalujen kanssa operoiminen vaatii harjoittelua: toisaalta niiden kautta on mahdollista edetä hyvinkin syvälle niin ihmismielen kognition kuin koko tutkittavan kulttuurin suuntaan. Teoria paikallistaa hyvin rituaalin muotoa vertailtavaksi muiden kulttuurien vastaavien rituaalityyppien rinnalle ja toimii myös työkaluna rituaalin aukipurkamisessa.

Pro gradu -tutkielmani aihe liittyy kognitiivisen uskontotieteen (KU) tutkimusparadigman mahdollisuuteen tieteellisesti tutkia ja jäsentää uskonnollisen ajattelun ylikulttuurista olemusta. KU on poikkitieteellinen ja ylikulttuurisuuteen tähtäävä tutkimussuuntaus uskontotieteessä ja se hyödyntää tutkimuksessa kognitiivista psykologiaa, neurotiedettä, evoluutioteoriaa ja filosofiaa. Oletusarvona KU:ssä on ollut, että uskontojen väliltä on löydettävissä ylikulttuurisia yhtenevyyksiä uskonnollisten uskomusten olemuksesta, mikä taas juontaa juurensa ihmismielen ja -aivojen universaaliin samankaltaisuueen. Tutkimuskysymyksenä on tarkastella missä määrin KU kykeneekään jäsentämään ylikulttuurisesti uskonnollista ajattelua. Huomiota kiinnitän kriittisesti KU:n teorioiden tarkasteluun ja tieteenfilosofisesta perspektiivistä siihen, millaiset teoreettiset taustaoletukset KU:ssä tuntuisivat vaikuttavan. Teknisesti tutkielmani on kirjallisuuskatsaus ja nojautuu systemaattiseen analyysiin eli tekstin ja aiempien tutkimusten kriiittiseen metatutkimiseen. Tutkielmani alkaa käsittelemällä tieteenfilosofisesta näkökulmasta sitä, mikä on KU:n suhde tietoteoreettiseen naturalismiin ja reduktiiviseen selittämiseen. Luvusta käy ilmi, että KU on metodologisesti neutraali tieteenala, joka pyrkii tietoteoreettiseen reduktioon eli selittämään uskonnollista ajattelua ikään kuin alemmilta tasoilta. Määrittelen, että KU:n alaan kuuluu sekä psykologisia että biologisia tutkimusintressejä, minkä seurauksena ala on moniulotteinen nimestään huolimatta. Neuroteologia on osa uskonnon luonnontieteellisempää tutkimusta, jossa tarkastellaan keskushermoston yhteyttä uskonnollisuuteen: tutkimuksessa on huomattu, että kognitiivinen elementti on usein läsnä uskonnollisessa kokemuksessa. Näin ollen KU:n teorioita tarvitaan ymmärtämään psyykkisiä prosesseja, jotka vaikuttavat uskonnollisten uskomusten muodostumiseen että leviämiseen ihmisyhteisöissä. Representaatio tarkoittaa mielen tietoedustusta, joka ohjaa ajattelua ja käyttäytymistä. Keskeiset psykologiset mekanismit, jotka mahdollistavat uskonnollisen ajattelun ylikulttuurisesti ovat taipumus heijastaa päämäärähakuisia agentteja todellisuuteen (mielen teoria), agentin tunnistamisen mekanismi sekä mielen sosiaaliset päättelyjärjestelmät, jotka arvioivat eri ilmiöden sisältämän informaation strategista merkitystä sosiaalisen elämän kannalta. Ylikulttuurisissa uskonnollisissa representaatioissa keskeisintä on tavanomaisesta poikkeavat päämäärähakuiset toimijuudet (intuitionvastainen agenttius), joilla oletettavasti on kyky ymmärtää ihmisten psyykkisiä tiloja. Esitän, että KU:n tarkastelemat mielen mekanismit ovat luonteeltaan implisiittisiä (tiedostamattomia) ja nopeita. Suurin mielenkiinto kohdistuu tutkimuksessa teologisesti korrektin ajattelun sijasta kansanomaiseen uskontoon. Kognitiotieteellisesti KU tuntuukin nojautuvan oletukseen siitä, että uskonnollinen ajattelu perustuu vahvasti intuitiiviseen oppimiseen. KU:n tutkijoita tuntuu osittain teoreettisesti ohjaavan oletus uskonnollisten representaatioiden nativistisesta luonteesta (sisäsyntyisyydestä) eli ympäristön merkitys on pieni niiden synnyssä. Nativistisuus uskonnollisten uskomusten muodostumisessa vaikuttaisi pohjautuvan psykologian piirissä esitettyyn teoriaan mielen modulaarisuudesta, jossa moduuli viittaa alasidonnaiseen, implisiittiseen ja nopeaan mielen tai aivojen toiminnalliseen yksikköön. KU:n tarkastelemat mielen mekanismit vaikuttavat monen tutkijan mukaan olemuksellisesti toimivan moduulien kaltaisesti. Usea KU:n pioneereista tuntuu saaneen vaikutteita tästä mielen modulaarisuus-teoriasta, joka on tosin ongelmallinen. Tämän lisäksi keskittäessään huomion implisiittiseen uskonnolliseen ajatteluun KU ei välttämättä kiinnitä tarpeeksi huomiota kulttuuristen mallien (kulttuurisesti opitun tietoaineksen) merkittävään vaikutukseen ihmisen ajattelu- ja toimintaprosessien kannalta. Tutkielmasta käy ilmi, että implisiittiset uskonnolliset uskonnolliset ovat suuntaa-antavia vaikuttimia ihmisen toiminnalle, joskin vetoaminen kulttuuristen mallien merkitykseen on välttämätöntä ymmärtääksemme uskonnollista ajattelua ja käyttäytymistä tarkemmin. KU tarjoaa mahdollisuuden jäsentää uskonnollista ajattelua ja uskonnon ilmiötä ottamalla huomioon ylikulttuurisesti uskonnon perheyhtäläisiä piirteitä. KU:ssä uskontoa voidaan lähestyä avoimella kategorialla, mutta on arvokasta, että KU omaa käsitteitä ja hypoteeseja, jotka pohjautuvat nykyaikaiseen tietoon ihmismielestä sekä tarjoavat mahdollisuuden empiiriseen testattavuuteenkin. Tutkielmasta tulee esille, että KU:n anti on intuitiivisten uskonnollisten uskomusten muodostumisen tutkimisessa, joskin tulevaisuudessa tarkempi ymmärrys näiden intuitiivisten representaatioiden ja toisaalta kulttuuristen mallien pohjalta muodostettujen representaatioiden välisestä suhteesta olisi hyödyllistä.

Kodittomuuteen astuminen on käsite, joka merkitsee buddhalaisuudessa luostariyhteisöön liittymistä. Näin kodin avulla määritellään maallikoiden ja hengelliselle elämälle omistautuneiden, maallisen ja hengellisen ero. Nainen on liitetty perinteisesti kotiin, koti symboloi naista, ja hengelliset pyrkimykset ovat olleet naisille paljolti saavuttamattomissa. Naiseus nähdään osaltaan äitiyden kautta, äitiyden merkityskentät koskettavat jokaista naista. Tutkin, millaisia aineksia Machig Lapdrönin (Ma gcig Lab sgron) elämäkerta antaa naisharjoittajan identiteetin muodostamiseen, ja millaisena naiseus, äitiys ja feminiininen kuvautuu elämäkerrassa. Machig Lapdrön (1055 - 1153) on yksi kaikkein arvostetuimmista naisista tiibetinbuddhalaisuuden piirissä. Hänen elämäkertansa eli namtharinsa on poikkeuksellinen siinä, että elämäkerrassa yhdistyvät harjoittajuus ja fyysinen äitiys ja perhe-elämä. Namthar on hagiografia, pyhän elämäkerta, ja sen tarkoitus on kertoa nimenomaan hengellisestä polusta ja valaistumisesta. Se pyrkii antamaan lukijalle tietoa sekä innoitusta omalle harjoituspolulle. Tutkin Machig Lapdrönin tiibetinkielisen namtharin kolmea englanninkielistä käännöstä. Käytän teemoittelua namtharin tutkimisessa. Teemat ovat valikoituneet, yhdistyneet ja muovautuneet teorian ja aineiston yhteisvaikutuksesta. Tarkastelemiani teemoja ovat marginaalisuus, hierarkia, rajan hallinta, naiseuden sisätila ja salaisuus. Nämä liittyvät toisiinsa ja ovat osittain päällekkäisiä tai sisäkkäisiä. Naiseuteen liittyvät käsitykset sinetöityvät dākineissa ja Suuressa äidissä Yum Chenmossa, ja heijastuvat takaisin naisiin luoden assosiaatioita, merkityksiä ja naisten aseman kannalta positiivisia ja negatiivisia seurauksia eri tasoilla ja eri yhteyksissä. Namthar ylistää Machig Lapdrönia ja tämän elämäntyötä. Naiseuden osalta tämä johtaa pyrkimykseen kieltää hänen naiseutensa, ja etsiä miehistä identiteettiä. Fyysinen äitiys näyttäytyy namtharissa ristiriitaisena ja ongelmallisena, samalla kun naiseuden kuvista kunnioittavin on Suuren äidin, Yum Chenmon hahmo. Yum Chenmon asema namtharissa on yllättävän merkittävä.

Tutkielmani käsittelee Etelä-Italian perinteistä tanssia tarantellaa, jonka suosio on lisääntynyt huomattavasti viimeisen 20 vuoden aikana. Tarantella on yleisnimitys musiikille ja tansseille, joille yhteistä on 6/8 rytmi ja tamburello-rumpu. Tarantella on piirissä tai pareittain tanssittavaa. Tarantella tarkoittaa pientä hämähäkkiä . Nimi antaa viitteitä sen yhteydestä tarantismiin, musiikilla ja tanssilla parantamisen rituaaliin, jota harjoitettiin 1950-luvulle asti Etelä-Italian Salenton seudulla. Tutkimusaineistoni koostuu 11 teemahaastattelusta, jotka toteutin kahdella kenttätyömatkalla vuonna 2013. Haastattelin tanssijoita, jotka toimivat esiintyjinä, opettajina ja perinteenvälittäjinä Italiassa ja eri puolilla Eurooppaa. Haastattelujen lisäksi osallistuin tanssityöpajoihin sekä musiikki- ja tanssitapahtumiin. Tiedonhankintaani helpotti italian kielen taito ja teatteriharrastustaustani. Tutkimukseni tavoitteena on tarkastella erilaisia diskursseja, joita liitetään tarantellaan nykypäivänä. Pohdin tutkimuksessani käsitystä tarantellasta parantavana tanssina. Analysoin, miten perinteen (tradizione) ja rituaalin (rituale) käsitteet ymmärretään ja miten nämä tulkinnat vaikuttavat tanssijoiden työskentelyssä. Tarkastelen, millä tavoin tanssijat vahvistavat ja haastavat sukupuolirooleja sekä historiallisia narratiiveja. Tutkimuksessani tanssi ei vain heijasta ympäröivää kulttuuria vaan myös luo sitä uudelleen. Akateemisen tutkimuksen ja tanssin välinen yhteys on tässä kontekstissa vahva, sillä tanssiperinteiden elvyttäminen lähti liikkeelle antropologi Ernesto De Martinon tarantismia käsittelevästä tutkimuksesta La terra del Rimorso (1961). Paikallisia tarantellatansseja on useita. Tarantellainnostuksen keskiössä on Salenton alueen pizzica, joka on pitkälti rekonstruoitu tanssi. Tarkastelen, miten tanssijat ymmärtävät perinteen käsitteen suhteessa omaan tanssijuuteensa. Suurin osa haastateltavistani ei ole kasvanut perinteisen tanssin ja musiikin parissa, vaan on tutustunut tarantellaan sen suosion kasvun myötä. Tarantellan tanssijoista useimmat ovat naisia, jotka joutuvat altavastaavan asemaan miesvaltaisessa kansanmusiikkikentässä. Tarantellan opettaminen on verrattain tuore ilmiö, jota ei ole aiemmin tutkittu. Kiinnitän tutkimuksessani huomiota kansainvälistyvään tarantellan harjoittamisen kenttään. Luen aineistoani narratiivisella otteella. Perehdyn kertomuksiin, joissa nousevat esille tanssille annetut henkilökohtaiset merkitykset. Haastateltavilleni tanssiminen on vuorovaikutusta, jossa perinteinen liikekieli ja sen kulttuuriset merkitykset kohtaavat autenttisen, jaetun tunneilmaisun. Ritualisoinnin käsitteen kautta analysoin, miten tanssijat kuvailevat tarantellaa rituaalina. Tanssityöpajoissa luodaan yhteisöllinen tila, jossa astutaan yhteyteen omien syvimpien tunteiden ja menneiden sukupolvien kokemusten kanssa. Tähän liittyy Etelä-Italian historiallisten todellisuuksien tiedostaminen, kuten aiempien sukupolvien naisten alistettu asema. Tarkastelen myös haastateltavien ymmärryksiä tarantismista. Tarantismi liittää Etelä-Italian Välimeren alueeseen ja Pohjois-Afrikkaan, jossa on vastaavia tanssirituaalin perinteitä. Aiemmin marginaalisessa asemassa ollut rituaali on viime vuosikymmeninä nostettu näkyväksi representaatioksi tarantella-musiikkin ja tanssin suosion myötä. Tarantismi leimattiin viime vuosisadalla häpeälliseksi, primitiiviseksi toiseudeksi, joten sen muisto on edelleen vahvasti jännitteinen. Jotkut haastateltavistani tutkivat tarantismia taiteellisesti ja rituaalisesti. Tähän työskentelyyn liitetään mm. toiseuden kohtaaminen itsessä ja erilaisten käsitteellisten vastakkainasettelujen purkaminen. Tarantismin ympärillä käytävät ristiriitaiset keskustelut heijastavat osaltaan muutosta eteläitalialaisuuden kulttuurisessa arvostuksessa. Tutkielmani osoittaa, että tarantella koetaan autenttisena vuorovaikutuksen muotona ja yhteisöllisyyttä uudelleen rakentavana toimintana. Tanssi on ruumiillinen kieli ja tapa olla yhdessä. Tarantellan kautta luodaan yhteyttä perinteisiin ja luontoon. Tanssijat arvostavat ensikäden kokemuksia perinteisistä tavoista tanssia ja painottavat tiedon lisäämisen tärkeyttä. Kun tuntee perinteen, on oikeus taiteelliseen kokeiluihin. Tarantellaan liitetään taiteellisia ja terapeuttisia mahdollisuuksia ja se koetaan universaaliksi kieleksi, joka yhdistää ihmisiä yli kulttuurirajojen. Haastateltavani suhtautuvat tarantellaan taiteellisella kunnianhimolla ja haluavat edistää tarantellan asemaa ei-kulttuurisidonnaisena tanssitaiteena. Tarantellassa rakennetaan suhdetta menneisyyteen sekä luodaan uusia kulttuurisia kertomuksia eteläitalialaisuudesta. Tarantismin muisto elää tietoisuutena tanssin ja musiikin parantavasta voimasta, joka on vahvasti läsnä tanssijoiden kertomuksissa.

Loki on muinaisskandinaavisen mytologian monimutkaisimpia hahmoja. Keskiaikaiset lähteet Lokista ovat runo- ja Snorrin Edda sekä skaldirunot. Moderneja kansansanontoja on myös käytetty tutkimuksessa Lokin hahmosta, mutta osa tutkijoista vastustaa niiden käyttöä ajallisen ja usein maantieteellisen eroavaisuuden takia verrattuna keskiaikaiseen Lokiin. Analysoimalla Axel Olrikin, Hilding Celanderin, Jan de Vriesin, Georges Dumézilin sekä Anna Birgitta Roothin teorioita Lokista selvitän, minkälaiset teoreettiset lähtökohdat Lokin hahmon tutkimuksesta ovat vallinneet 1900-luvulla ja miten he ovat käyttäneet keskiaikaisia ja moderneja lähteitä. Lisäksi tarkastelen sitä, miten näiden tutkijoiden teoriat ovat vaikuttaneet uudempaan tutkimukseen Lokista. Metodinani käytän systemaattista analyysia. Olrik lähestyi Lokin hahmoa maantieteellis-historiallisen metodin kautta jaotellen myytit Lokista joko Odinn-Loki- tai Thorr-Loki-ryhmään. Hänen johtopäätöstensä perusteella Loki on lähtökohtaisesti Prometheus-tyypin hahmo, joka on ensin yhdistetty Thorriin ja myöhemmin Odinniin. Celanderin mukaan Loki on alun perin haltija, ja hän lähestyy aineistoaan Lokin nimestä tehtyjen etymologisten johtopäätösten kautta yhdistäen teoriaansa moderneja luonnonilmiöihin liittyviä sanontoja. de Vries käyttää metodinaan filologista menetelmää ja hän näkee Lokissa kulttuuriheeroksen ja tricksterin. Dumézilin näkemyksen pohjana on hänen teoriansa kolmiosaisesta indoeurooppalaisesta yhteisöstä. Dumézil vertaa Lokia kaukasuslaiseen Syrdon-hahmoon löytäen näiden väliltä useita yhtäläisyyksiä. Rooth pyrkii löytämään mahdollisimman alkuperäisen Lokin hahmon karsimalla myyteistä muualta tulleet vaikutteet. Hänen mukaansa Loki on ollut alun perin hämähäkin hahmoinen trickster, josta olisi jäänyt merkkejä kansanperinteeseen. Johtopäätöksenäni totean, että Lokin tutkimukseen ovat vaikuttaneet ainakin diffusionistinen metodi, filologinen ja strukturalistinen lähestymistapa sekä varhaisemmat 1800-luvun teoriat kuten Frazerin ja Müllerin uskontoteoriat. Keskiaikaisista lähteistä Snorrin Eddan luotettavuudesta on syntynyt eniten keskustelua, etenkin Baldr-myytin tulkinnan kannalta. Sen sijaan skaldirunojen ja runo-Eddan luotettavuutta ei ole kyseenalaistettu yhtä useasti. Modernien lähteiden luotettavuudesta tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen. Myöhempään tutkimukseen on vaikuttanut erityisesti käsitys Lokista tricksterinä. Celanderin ja Roothin etymologinen lähestymistapa on osaltaan vaikuttanut uudempaan tutkimukseen ja tulkintaan Lokista abstraktina hahmona, kuten myös de Vriesin kriittisyys moderneja lähteitä kohtaan. Dumézilin teorian vaikea soveltuvuus trickster-hahmojen tulkitaan on vähentänyt viittauksia häneen myöhemmässä Loki-tutkimuksessa eikä Olrikin maantieteellistä jaottelua näe enää uudemmassa tutkimuskirjallisuudessa. Jotkin teemat ovat jääneet vähemmälle huomiolle tutkimuksessa, kuten kenningien eli runollisten metaforien vähäinen liittyminen Lokiin sekä Lokin suhde jättiläisiin. Jatkotutkimuksen kannalta näiden teemojen syventäminen Lokin hahmon ymmärtämisessä olisi aiheellista. Lisäksi tutkimushistorian tuntemusta Lokin tutkimuksessa olisi mahdollista syventää vielä entisestään selvittämällä esimerkiksi kansallissosialistisen ilmapiirin vaikutusta mytologian tutkimuksessa.

Luontouskonto on Catherine Albanesen (1990) kehittämä analyyttinen väline, jota hän käytti tarkoittamaan uskontoja, joiden symboliikan ja rituaalisuuden keskiössä on luonto. Luontouskonto-käsitettä on sittemmin kehitetty eteenpäin ja se on tullut tarkoittamaan erityisesti uskonnoiksi ymmärrettäviä ilmiöitä, joiden keskiössä on luonnon pyhittäminen. Tarkastelen tässä tutkielmassani luontouskontoa osana pääkaupunkiseutulaisten ympäristöaktiivien luontosuhdetta. Määrittelen luontouskonnon funktionaalisesti luontokeskeiseksi tavaksi tuottaa merkitystä elämälle ja maailmalle, jossa merkitys ammennetaan luonnosta tai sen puolesta toimimisesta. Tarkestelen teoksessa luontouskontoa, jota kuvaa ympäristöhuoli. Tähän luontouskontoon liittyy tiedepohjainen maailmankuva, luonnon näkeminen kunniottavaa huolenpitoa vaativana ja itseisarvoisena sekä ympäristöystävällisen käyttäytymisen näkeminen uskonnollisena velvollisuutena. Luontouskontoon myös usein liittyy luonnon arvottaminen pyhäksi sekä rituaalista toimintaa.Tutkimuskysymykseni ovat millainen on haastattelemieni ympäristöaktiivien luontosuhde, millaiseksi he kokevat ja käsitteellistävät luonnon ja oman paikkansa suhteessa siihen sekä onko heidän luontosuhteensa käsiteltävissä luontouskontona. Tutkielmani aineistona on marras-joulukussa 2016 kerätyt pääkaupunkiseudulla toimivien ympäristöaktiivien teemahaastattelut. Analysoin nämä yhdentoista ihmisen haastattelut sisällönanalyysiä käyttäen. Teemoittelun ja koodauksen pohjalta muodostin aineistosta kolme kategoriaa: henki luonnossa, elämän merkitys luonnosta/ympäristöaktiivisuudesta ja ei-uskonnollinen luontosuhde. Näistä kategorioista kaksi ensimmäistä on käsitteellistettävissä luontouskonnoksi. Toisin sanoen näissä kahdessa kategoriassa luontoon suhtaudutaan pyhänä, luontosuhteeseen liittyy rituaalisuutta sekä hengellisiä kokemuksia. Henki luonnossa -kategoriassa luonnossa nähdään myös olevan henki tai sen nähdään olevan sielujen kansoittamaa. Luonto ymmärretään itseisarvoisena ja keskinäisriippuvaisena ja siihen tulee suhtautua kunniottavasti. Ei-uskonnollinen luontosuhde erottuu kahdesta aiemmasta kategoriasta ei-uskonnollisena, mutta kaikissa kolmessa luonto ymmärretään tiedollisesti samankaltaisena. Tutkielmani perusteella voidaan sanoa, että Suomen ympäristötoimijoilla on samankaltaista suhtautumista luontoon kuin mitä aiemmin on kuvattu pääosin pohjoisamerikkalaisen aineiston perusteella. Täten luontouskontoon liittyvä oletus kansainvälisyydestä vahvistuu. Tutkimukseni ei kuitenkaan tue väitettä siitä, että ympäristöliike itsessään olisi uskonnollinen, vaan ympäristöaktiivien luontosuhteita on niin ei-uskonnollisia kuin uskonnollisiakin.

Hip-hopin juuret juontavat 1970-luvulle Yhdysvaltoihin, mutta hip-hop-kulttuuri ja musiikkityyli ovat sen jälkeen levinneet ympäri maailmaa osana globalisaatiokehitystä. Myös monet nuoret muslimit tekevät nykyään hip-hop-musiikkia, ja yhä useampi tuo myös sanoituksiinsa vaikutteita Islamista ja elämästään muslimina. Musiikin asema on islamissa varsin kiistelty, eikä sitä ole selvästi sallittu (halal) tai kielletty (haram) muslimeilta. Muslimien tekemää hip-hoppia on toistaiseksi tutkittu hyvin vähän. Tutkielmassa tarkastellaan diskurssianalyysin keinoin, miten tapaustutkimuksena toimivalla muslimhiphop.com-internetsivustolla argumentoidaan ja konstruoidaan käsityksiä muslimi-identiteetistä. Teoreettisena ja analyyttisenä viitekehyksenä toimii sosiaalikonstruktivistinen näkemys identiteetistä kontekstisidonnaisena sekä puheessa ja teksteissä diskursiivisesti rakentuvana. Tutkielma kyseenalaistaa aiempien tutkimusten oletuksen hip-hopista vaikutuksiltaan yksinomaan positiivisena muslimi-identiteetille sekä muslimeja yhdentävänä tekijänä. Aineisto on kerätty edellä mainitulta sivustolta syksyn 2010 ja kevään 2011 aikana, josta analyysiin on rajattu vain itse sivusto ja sen hip-hoppia käsittelevät osiot. Sivusto ja sen perustaja ovat yhdysvaltalaisia, mutta sivustolla esiteltävien artistien tausta on hyvin monikulttuurinen. Moni on myös maahanmuuttajana nykyisessä kotimaassaan. Aineistossa esiintyviä teemoja ja diskursseja eritellään ja analysoidaan tutkielmassa lainauksien avulla. Sivuston periaatteissa ja artistien esillepääsyn kriteereissä määritellään tarkasti asennoituminen Islamin ja musiikin yhdistämiseen: mikäli sanoitukset ja artistit noudattavat Islamin oppeja, on muslimin sallittua tehdä ja kuunnella tällaista musiikkia. Islam-aiheisen hip-hopin perustellaan olevan ennen kaikkea vaihtoehto valtavirran hip-hopille, jota konstruoidaan aineistossa moraalisesti arveluttavaksi. Hip-hopille sekä muslimeille sallittuja ja kiellettyjä elementtejä erottelevan halal-haram-diskurssin ohella aineistosta nousee esiin opetusdiskurssi. Muslimien tekemän hip-hopin perustellaan edistävän Islamin opettamista erityisesti nuorille muslimeille ja siten vahvistavan positiivista muslimi-identiteettiä. Myös positiivisen muutoksen diskurssia käytetään aineistossa runsaasti liittyen mm. muslimiyhteisöihin sekä muslimeihin kohdistuviin taloudellisiin ja sosiaalipoliittisiin epäkohtiin ja stereotypioihin; musiikin sisältöä ja sen tekemistä perustellaan sen voimalla muuttaa asioita parempaan suuntaan. Monet muslimiartistit kamppailevat yhdistääkseen toisaalta Islamin ja taiteellisen luovuuden ja ilmaisuvapauden, toisaalta menestyäkseen kaupallisesti unohtamatta uskonnollista vakaumustaan. Monilla heistä hip-hop on ollut vahvasti läsnä kasvuympäristössä, mutta sen yhdistäminen Islamin periaatteisiin aiheuttaa kysymyksiä ja kyseenalaistuksia oman musiikillisen ja uskonnollisen identiteetin muodosta ja sisällöstä. Aineiston perusteella monet muslimiartistit ja Islam-aiheista hip-hoppia kuuntelevat muslimit joutuvat jatkuvasti puolustamaan musiikkia siihen kielteisesti suhtautuville muslimeille sekä ei-muslimeille, jotka vierastavat sen uskonnollisuutta. Muslimi-identiteettiä neuvotellaan jatkuvasti, ja se näyttäytyy aineistossa moniulotteisena ja tilanteisesti rakentuvana.

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko on Suomessa pieni vähemmistöuskonto, jonka julkisuuskuvaa värittää kritiikki niin kirjallisuudessa kuin mediassa. Vaikka vähemmistöuskontojen edustajien on hankala saada ääntään kuuluville perinteisen median kautta, tarjoaa sosiaalinen media mahdollisuuden omien näkemysten ilmaisuun, omasta uskonnosta ja uskonnollisuudesta kertomiseen sekä väärien käsitysten korjaamiseen. Nettisivusto seuraakristusta.fi on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon jäsenten itsensä ylläpitämä mormoneja ja mormonina olemista käsittelevä sivusto. Tässä tutkimuksessa tarkastelen sitä, miten sivustolla luodaan kritiikin vastapainoksi myönteistä kuvaa mormoneista. Tarkastelen aineistoa kolmen teeman puitteissa: miten sivustolla puhutaan yhteisön ongelmista, miten tuodaan esiin suhtautumista ulkopuolisiin ja miten toisaalta samaistutaan ja toisaalta erottaudutaan yhteisön ulkopuolisista. Julkisuuskuvan luomisen tarkastelussa sovellan brändin käsitettä ja kiinnitän huomiota sosiaaliseen mediaan vähemmistöuskontoon kuuluvien oman äänen esiintuomisen paikkana. Vertaan sivustolla esiintyvää julkisuuskuvan luomista siihen, miten mormoneihin suhtaudutaan yhteiskunnassa ja miten heistä kirjoitetaan yhteisön ulkopuolisissa lähteissä, kuten esimerkiksi hengellistä väkivaltaa käsittelevässä kirjallisuudessa. Tutkimuksen aineistona on blogimainen nettisivusto seuraakristusta.fi, jonka julkaisuista tutkin blogitekstejä ja artikkeleita. Blogitekstit ovat nuoren suomalaisen mormoninaisen kirjoittamia, artikkelit käännöksiä englanninkielisillä mormoneihin liittyvillä sivuilla julkaistuista artikkeleista. Tutkimuksen toteutin temaattisen sisällönanalyysin keinoin ja sen lisäksi sovelsin retorisen analyysin teoriaa. Retorisen analyysin teoriasta erityisesti yleisön käsite muodostui tärkeäksi. Tutkimuksen johtopäätösten mukaan sivustolla luotiin mormoneista pääsääntöisesti myönteistä kuvaa. Vaikka yhteisön ongelmia tuotiin esiin, esitettiin mormonit pääsääntöisesti avoimena yhteisönä, jossa ongelmia ei peitellä, vaan niistä puhutaan ja ne pyritään ratkaisemaan. Vaikka aineistossa korostetaan eroa mormonien ja ei-mormonien välillä, ja mormonit esitetään omana erillisenä ryhmänään, luodaan julkaisuissa kuitenkin yleensä myönteistä suhtautumista yhteisön ulkopuolisiin. Lisäksi mormonit toisaalta samaistetaan muihin ihmisiin, korostamalla yhtäläisyyksiä kristinuskoon, suomalaisiin ja länsimaalaisuuteen, mutta toisaalta erottautuminen muista on selkeää ja sitä on paljon. Sivustolla toteutuu sosiaalisen median mahdollistama oman äänen esiin tuominen ja ulkopuolisten kritiikkiin vastaaminen.

I vår pro gradu-avhandling undersöker vi den Evangelisk Lutherska kyrkans roll i invandrares integration i Helsingfors. Invandringen till Finland har ökat de senaste åren, speciellt efter att situationen i flera områden i Mellanöstern och Nordafrika blivit oroligare. Internationella organisationen för migration (IOM) har uppmanat religiösa organisationer i Europa till en aktivare roll i integrationsarbete, vilket utgör grunden till vår forskning. Religiösa organisationer har möjlighet att stöda invandrares sociala och kulturella integration, medan det statliga och kommunala integrationsarbetet fokuserar på ekonomisk och strukturell integration. Eftersom avhandlingen är ett gemensamt projekt med två författare, undersöker vi ämnet ur två perspektiv. Ida Snellman undersöker vad multikulturellt arbete i den Evangelisk Lutherska kyrkan innebär och hur de anställda upplever att arbetet inverkar på invandrares integration. Amica Richter undersöker hur invandrare upplever att den Evangelisk Lutherska kyrkan inverkar på deras integration och i vilken mån de upplever att kyrkan kan ta del av integrationsarbetet i Helsingfors. Avhandlingen är en kvalitativ studie och materialet är insamlat genom semi-strukturerade intervjuer. Idas material består av åtta intervjuer med personer som arbetar med multikulturellt arbete inom den Evangelisk Lutherska kyrkan. Amica har intervjuat åtta personer med invandrar bakgrund, som har deltagit i den Evangelisk Lutherska kyrkans aktiviteter. Vi har använt innehållsanalys för att analysera våra material. Vår teoretiska referensram baserar sig på teorier om socialt kapital. Enligt Idas analys kan den Evangelisk Lutherska kyrkans multikulturella arbete delas upp i multikulturellt arbete med religiöst fokus och arbete som går utöver religion. Dessa två delar av det multikulturella arbetet är närvarande i både finskspråkiga och svenskspråkiga församlingar så väl som i församlingar på övriga språk. Arbetet inverkar på invandrares sociala kapital genom att stärka band till andra invandrare, kristna och majoritetsbefolkningen samt genom att bygga broar till lokala församlingar och till det finska samhället. Ur Amicas analys framgår att invandrare upplever den Evangelisk Lutherska kyrkan som stöd för deras sociala integration genom att erbjuda sociala nätverk och spirituellt stöd. Utöver att kyrkan kan fungera som brobyggare till det finska samhället, har invandrare med olik religiös tillhörighet även skapat band till volontärer, församlingsmedlemmar och till anställda i kyrkan. Kyrkan går mot en alltmer volontärbaserad organisationsmodell och i denna utveckling har invandrare möjlighet att inverka positivt. Ett aktivt deltagande i församlingslivet stöder invandrares integration genom att skapa band och bygga broar. Utgående från denna studie upplevs gemenskapen i församlingen och den interreligiösa dialogen som meningsfull av kristna invandrare såväl som av invandrare med annan eller ingen religiös övertygelse.