Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "Constitutional Law"

Sort by: Order: Results:

  • Aer, Jenni (2021)
    Suomen valtiosääntöön lisättiin useita sosiaalisia perusoikeuksia vuoden 1995 perusoikeusuudistuksessa. Tutkielmassa pyritään selvittämään, miten yhtä näistä, perustuslain 19.3 §:n terveyspalveluiden turvaamisvelvoitetta, tulkitaan lainsäätämisvaiheessa. 2010-luvun sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistusten eduskuntakäsittelyssä säännös on noussut keskiöön. Syntynyttä tulkintakäytäntöä ei ole aiemmin tutkittu. Kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa on turvattu terveyteen liittyviä oikeuksia. Perustuslain 19.3 §:n terveyspalveluiden turvaamisvelvoitteen juuret ovat vahvemmin suomalaisessa hyvinvointivaltiossa kuin ihmisoikeuksissa. Vaikkei Suomen voitaisi todeta loukanneen sopimusvelvoitteitaan, sopimusten tulkintakäytännöstä voidaan silti hakea yleisiä periaatteita siitä, miten terveydenhuolto tulee järjestää. Perustuslain 19.3 §:n sisältämä turvaamisvelvoite ei tehokkaasti velvoita lainsäädäntövallan käyttäjää antamaan perusoikeutta toteuttavaa lainsäädäntöä, mutta vaikuttaa tällaisen lainsäädännön sisältöön. Perusoikeus edellyttää terveydenhuollon lainsäädäntöä, mutta tuo lainsäädäntö ei tule sillä tavoin perusoikeuden osaksi, että perusoikeus estäisi sen muuttamisen. Turvaamisvelvoitteen, toimeksiantovaikutuksen ja sääntelyvarauksen kehittely on jäänyt suomalaisessa valtiosääntöoikeudellisessa tutkimuksessa vähäiseksi. Sosiaalisten perusoikeuksien rajoittamista on käsitelty kirjallisuudessa heikennyskieltovaikutuksen kautta, mutta perustuslakivaliokunnan heikennyksiä koskeva käytäntö on hajanaista. Heikennyskieltodoktriini ei näyttäisi kovin hyvin soveltuvan terveyspalveluiden turvaamisvelvoitetta toteuttavan lainsäädännön arviointiin. Terveyspalveluiden erityispiirre on lääketieteellisen asiantuntemuksen itsenäisyys, jonka vuoksi hoitopäätöksiä ei pidetä hallintopäätöksinä, vaikka kyse on perusoikeuksien toteuttamisesta. Tämä rajoittaa lainsäätäjän liikkumavaraa: terveydenhuollon lainsäädäntö ei saa estää yksilöllistä lääketieteellistä arviota ja päätöstä potilaan hoidosta. Ihmisoikeussopimusten valvontakäytännössä huomiota on kiinnitetty terveydenhuoltopalveluiden saatavuuteen ja laatuun. Perustuslakivaliokunnan perustuslain 19.3 §:ää koskevassa käytännössä palveluiden laatu on jäänyt vähälle huomiolle. Sen sijaan valiokunta on asettanut palveluiden alueellisesti ja taloudellisesti yhdenvertaista saatavuutta koskevia vaatimuksia. Alueellinen yhdenvertaisuus on toiminut periaatteena, jota on punnittu vasten alueellisia eroja korostavia näkökohtia, erityisesti kunnallista itsehallintoa. Taloudellisen yhdenvertaisuuden minimivaatimuksena on ollut, etteivät palvelusta käyttäjälle aiheutuvat kustannukset saa siirtää palveluja niitä tarvitsevien ulottumattomiin. Tämän ohella taloudellinen yhdenvertaisuus on toiminut periaatteena, jonka mukaan maksukyvyn vaikutus palveluiden saatavuuteen ja laatuun tulisi minimoida. Perustuslakivaliokunta ei ole edellyttänyt terveyspalveluiden ulottamista yhdenvertaisesti kaikkiin maassa oleskeleviin, vaan muun kuin perustuslain 19.1 §:ää toteuttavan kiireellisen hoidon edellytykseksi on voitu asettaa laillinen ja vakituinen maassa asuminen tai työskentely. Perustuslain 19.3 §:stä on johdettavissa vaatimuksia terveydenhuoltojärjestelmän rakenteelle. Rakenteeseen ei saa sisältyä merkittäviä riskejä, jotka vaarantaisivat perusoikeuden toteutumisen. Perustuslakivaliokunta on viime aikoina tiukentanut suhtautumistaan terveyspalveluiden yksityistämiseen ja voidaan puoltaa tulkintaa, jonka mukaan julkisten toimijoiden tulisi tuottaa suurin osa terveydenhuollon palveluista. Perustuslakivaliokunnan terveyspalveluiden turvaamisvelvoitetta koskeva käytäntö ilmentää oikeuden hyvinvointivaltiollista paradigmaa ja irtaantumista valtiosääntöisestä managerialismista.
  • Karttunen, Netta (2022)
    Tutkielmassa tarkastellaan sitä, voidaanko perustuslain muuttamiselle tunnistaa sisällöllisiä rajoja Suomessa. Aihetta on aivan viime vuosikymmeninä tarkasteltu runsaasti kansainvälisessä tutkimuksessa ja oikeuskäytännössä, mutta aihe ei ole Suomessa saanut juurikaan huomiota. Perustuslain sisällöllisillä muuttamiskielloilla ja -rajoituksilla pyritään tyypillisesti suojaamaan perustuslain ydintä tai perusratkaisuja muutoksilta. Tutkielmassa tarkastellaan lainopillista metodia hyödyntäen nykyistä perustuslakiamme ja pyritään ymmärtämään, voidaanko siitä tunnistaa sellaisia ydinperiaatteita tai perusratkaisuja, joiden muuttaminen ei ole mahdollista edes perustuslain muutosmenettelyssä. Lisäksi tarkastellaan sitä, voisivatko tällaiset muutosrajoitukset saada Suomen oikeusjärjestelmässä minkäänlaisia vaikutuksia. Tarkoituksena on ymmärtää, onko tällaiselle doktriinille Suomessa sijaa. Suomessa lainsäätäjän suvereniteetti on vahva, ja perustuslain muuttamiselle ei ole tunnistettu ehdottomia sisällöllisiä esteitä. Ajatus joidenkin perustuslain säännösten erityisestä suojelusta ei kuitenkaan ole Suomessakaan täysin vieras. Oikeuskirjallisuudessa on tunnistettu uuden perustuslain ajalta sääntelyä, jonka voidaan ajatella jossain määrin rajoittavan perustuslain muuttamista. Lisäksi perustuslain muuttamisessa painotetaan aineellisen jatkuvuuden, perustuslain perusratkaisujen vakauden ja perustuslain pysyvyyden turvaamista. Perustuslaki-valiokunta on myös asettanut perustuslain muuttamiselle kriteereitä, jotka vaikuttavat muutoksen hyväksyttävyyteen. Toisaalta kotimaisessa valtiosääntöoikeudessa ei kovinkaan vahvasti ole asetettu perustuslain sisältöä mihinkään sisäiseen hierarkiaan, mikä vaikeuttaa perustuslain suojattavan sisällön selkeää tunnistamista. Myös kansainvälisillä ihmisoikeusvelvoitteilla ja EU-oikeudella näyttäisi olevan merkitystä arvioitaessa sisällöllisiä rajoja perustuslain muuttamiselle. Tutkielmassa tarkasteltiin myös sitä, onko Suomessa millään taholla toimivaltaa arvioida perustuslain muutosten sisältöä. Suomessa perustuslakivaliokunnalla vaikuttaisi olevan vahva asema perustuslain sisällön arvioimisessa. Koska tuomioistuimilla on vain rajattu toimivalta tutkia tavallisten lakien perustuslainmukaisuutta, olisi epätodennäköistä, että ne voisivat ottaa perustuslain muutoksiin vahvasti kantaa. Koska tuomioistuimet voivat joutua suorittamaan tulkintaa perustuslain sekä EU-oikeuden tai ihmisoikeusvelvoitteen välillä, voi niillä olla kuitenkin jonkinlainen epäsuorempi rooli myös perustuslakimuutosten sisällön arvioinnin osalta. Tutkielma luo yleiskuvaa siitä, miltä kotimainen valtiosääntöjärjestelmä näyttää perustuslain sisällöllisen muuttamattomuuden kontekstissa, ja nostaa esiin havaintoja, joita perustuslain muuttamisrajoista voidaan kotimaisesta näkökulmasta tehdä. Tutkielman lopulla esitetään myös pohdintaa siitä, miten perustuslain ydinperiaatteita voitaisiin suojata niin, että se sopisi kotimaiseen valtiosääntöjärjestelmään.
  • Teriö, Iida Elena (2022)
    Syrjintä etnisyyden perusteella on kielletty kansallisessa ja kansainvälisessä oikeudessa. Muodollisesta yhdenvertaisuudesta huolimatta eri etniset vähemmistöt eivät ole tosiasiallisesti yhdenvertaisessa asemassa ja kohtaavat erityisesti rakenteellista rasismia. Positiivinen erityiskohtelu on sellaista sallittua erilaista kohtelua, jonka tarkoituksena on tosiasiallisen yhdenvertaisuuden edistäminen. Positiivista erityiskohtelua on käytetty ja tutkittu melko vähän etnisen syrjinnän yhteydessä. Tässä tutkielmassa pyritään selvittämään, missä määrin positiivista erityiskohtelua on mahdollista käyttää rakenteelliseen rasismiin puuttumisen keinona ja voiko siihen olla velvollisuus. Tutkielman metodina käytetään yhtäältä lainoppia ja toisaalta empiiristä oikeustutkimusta. Lähdeaineisto koostuu oikeuslähteistä sekä yhteiskuntatieteellisestä kirjallisuudesta ja yhteiskuntatieteellisistä empiirisistä tutkimusaineistoista. Positiivinen erityiskohtelu on sallittua, kun se täyttää tietyt edellytykset. Jotta etnisyyteen perustuva positiivinen erityiskohtelu olisi sallittua, tulee sen olla hyväksyttävään tavoitteeseen pyrkivää, oikeasuhtaista, kestoltaan oikein mitoitettua, johdonmukaista ja lakiperustaan nojaavaa. Viranomaisella, koulutuksen järjestäjällä ja työnantajalla on velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta. Positiivinen erityiskohtelu on yksi mahdollinen tapa toteuttaa tätä velvollisuutta. Johtopäätöksenä todetaan, että positiivisella erityiskohtelulla näyttäisi olevan tosiasiallista etnistä yhdenvertaisuutta voimistava ja rakenteellista rasismia vähentävä vaikutus. Rakenteellisen rasismin esiintyminen ja positiivisen erityiskohtelun oletettu tosiasiallista yhdenvertaisuutta lisäävä vaikutus muodostavat lähtökohtaisesti sallitut olosuhteet etnisten vähemmistöjen positiiviselle erityiskohtelulle. Joissakin konkreettisissa tilanteissa positiiviseen erityiskohteluun voitaneen katsoa olevan velvollisuus.
  • Vilma, Lario (2022)
    Rikoksen uhrien asemaa parannettiin vuonna 2012, kun Euroopan unioni (EU) antoi direktiivin rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä neuvoston puitepäätöksen 2001/220/YOS korvaamisesta (uhridirektiivi). Uhridirektiivissä säädetyillä menettelyllisillä oikeuksilla konkretisoitiin rikoksen uhrin oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, josta säädetään sekä Suomen perustuslain 21 §:ssä että EU:n perusoikeuskirjan 47 artiklassa. Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on yksi oikeussuojan saatavuuden osatekijä, jossa ideana on, että yksilöillä on tosiasiallinen mahdollisuus käyttää oikeuksiaan yhteiskunnassa, joka on kirjattu myös uhridirektiivin tarkoitukseksi. Uhridirektiivin 4 artiklassa säädetään rikoksen uhrin oikeudesta saada tietoa uhrille turvatuista oikeuksista rikosprosessissa alkaen ensimmäisestä yhteydenotosta jäsenvaltion toimivaltaiseen viranomaiseen. Oikeuden tarkoituksena oli parantaa rikoksen uhrien tietoisuutta oikeuksistaan sekä mahdollisuutta käyttää niitä. Uhridirektiivin 4 artikla täytäntöön pantiin Suomessa lisäämällä esitutkintalain 4 lukuun uusi 18 §, jonka mukaan esitutkintaviranomaisen on ilmoitettava asianomistajalle heille kuuluvista oikeuksista ilman aiheetonta viivytystä. Suomessa yleisenä esitutkintaviranomaisena toimii poliisi, jolloin poliisilla on ensisijainen velvollisuus turvata rikoksen uhrin tiedonsaantioikeus esitutkinnassa. Uhridirektiivistä ja sen kansallisesta täytäntöönpanosta huolimatta Euroopan komission mukaan uhridirektiivi ja sen 4 artikla ei täysin toteudu sen tavoitteiden mukaisella tavalla. Komission mukaan rikoksen uhreilla ei edelleenkään ole riittävää tietoisuutta oikeuksistaan. Tutkielman osana tehtiin asiantuntijahaastatteluja sen selvittämiseksi, miten tiedonsaantioikeus toteutuu tosiasiallisesti Suomessa. Haastatteluissa ilmeni, että rikoksen uhreja tiedotetaan oikeuksistaan, mutta ei kuitenkaan niin kuin uhridirektiivi edellyttää. Jotta rikoksen uhrin oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin sekä sitä konkretisoivat uhridirektiivissä säädetyt oikeudet toteutuvat, tulee poliisien toimintaa kehittää. Silloin, kun tiedonsaanti toteutetaan EU-oikeuden sekä uhridirektiivin tavoitteiden mukaisella tavalla, uhreilla on tietoisuus oikeuksistaan ja mahdollisuus käyttää niitä. Vain tällöin rikoksen uhrien oikeussuojan saatavuus sekä oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin voi tosiasiallisesti toteutua.
  • Långström, Katarina (2021)
    Tutkielmassa tarkastellaan sijaissynnytystä koskevaa lainsäädäntöä ihmisoikeuksien näkökulmasta. Tutkielman tarkoituksena on vastata kysymykseen siitä, ovatko sijaissynnytysjärjestelyt yhteensovitettavissa perus- ja ihmisoikeuksien kanssa. Sijaissynnytykseen ihmisoikeuskysymyksenä liittyy ratkaisemattomia teoriatason kysymyksiä arvioitaessa sitä, ovatko sijaissynnytysjärjestelyt perus- ja ihmisoikeuksien kanssa yhteensovitettavissa. Tämä käy ilmi sekä suomalaisista että kansainvälisistä lainvalmisteluaineistoista. Tarkastelu rajautuu sijaissynnyttäjänä toimivan naisen osalta ihmisarvon loukkaamattomuuden vaatimukseen, ja järjestelyn tuloksena syntyvän lapsen osalta lapsen yksityis- ja perhe-elämän suojaan sekä lapsen etuun. Ihmisarvo-osio kytkeytyy kotimaassa käynnissä olevaan keskusteluun altruististen sijaissynnytysjärjestelyiden sallittavuuden edellytysten selvittämisestä, ja on luonteeltaan teoreettinen. Ihmisarvokeskustelun kanssa erottamattomalla tavalla rinnakkaisena tutkielmassa nostetaan esiin lapsen oikeudet, erityisesti sijaissynnytysjärjestelyn tuloksena syntyvän lapsen näkökulmasta. Myös lapsen osalta pohdittavaksi nousee ihmiskauppaan ja ihmisarvoon liittyvät kysymykset, mutta tutkielman rajallisuuden vuoksi tutkielmassa keskitytään lapsen oikeuksien osalta tilanteisiin, joissa Suomeen tuodaan sijaissynnytettyjä lapsia ulkomailta. Tällaisessa tilanteessa tarkastelun keskiköön nousee lapsen oikeus vanhempiin ja identiteettiin. Tutkielmassa esitetään yksi tapa systematisoida ihmisarvon ja lapsen oikeuksien suhdetta sijaissynnytystä koskevissa tapauksissa. Ratkaisevaan asemaan nousee ihmisarvon määrittelykysymyksen lisäksi ordre public -ehdottomuusperiaate. Lopuksi esitetään, että perus- ja ihmisoikeusnäkökohtien huomioiminen voi vaatia muutoksia sijaissynnytystä koskevaan sääntelyyn.
  • Björkqvist, Sofia (2021)
    Suomen maanpuolustus perustuu yleiseen asevelvollisuuteen. Asevelvollisuus ei kuitenkaan ole siinä mielessä yleinen, että se koskettaisi jokaista kansalaista. Vaikka naiset ovat samoin ehdoin kuin miehetkin perustuslain mukaisesti maanpuolustusvelvollisia, eivät he kuitenkaan ole asevelvollisia. Suomen yleinen asevelvollisuus koskee vain miehiä, kun taas naiset voivat halutessaan hakeutua varusmiespalvelusta vastaavaan naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Nykyinen asevelvollisuusjärjestelmä asettaa henkilöt erilaiseen asemaan riippuen heidän sukupuolestaan – siinä missä miehet määrätään lailla suorittamaan asevelvollisuus jopa vankeusrangaistuksen uhalla, ei naisia koske samanlainen velvollisuus. Tutkimuksen tarkoituksena on ensisijaisesti lainopin metodein kriittisesti tarkastella Suomen voimassa olevaa asevelvollisuusjärjestelmää yhdenvertaisuusperiaatteen ja syrjinnän kiellon näkökulmasta 2020-luvulla. Tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia sukupuolten välisiä yhdenvertaisuusvaatimuksia voidaan johtaa niin kansallisesta kuin kansainvälisestä normistosta ja miten Suomen nykyinen asevelvollisuusjärjestelmä suhtautuu näihin. Tutkielmassa yhdenvertaisuuden kannalta keskiössä on sukupuolten välinen yhdenvertaisuus, mutta oikeuskäytännön myötä esille nostetaan myös yhdenvertaisuus uskonnon ja vakaumuksen perusteella. Tutkielmassa vertaillaan myös Suomen asevelvollisuusjärjestelmää muiden maiden järjestelmiin erityisesti sukupuolten välisen yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Tutkielmassa käydään systemaattisesti läpi perustuslain 6 §:ssä turvattu yhdenvertaisuusperiaate ja syrjinnän kielto sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolain asettamat vaatimukset yhdenvertaisuuden suhteen. Tutkielmassa nostetaan esille tutkimuskysymyksen kannalta olennaista oikeuskäytäntöä sekä valvontaviranomaisten kannanottoja. Kansallisen tarkastelun jälkeen Suomen nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää arvioidaan kansainvälisten ihmisoikeussopimusten yhdenvertaisuusvaatimusten valossa. Tutkielmassa esitellään systemaattisesti yhdenvertaisuutta sääntelevät kansainväliset ihmisoikeussopimukset, jonka lisäksi luvussa nostetaan esille asevelvollisuuden yhdenvertaisuuteen liittyvää oikeuskäytäntöä ja ihmisoikeussopimusten valvontaelinten kannanottoja. Lopuksi tutkielmassa pyritään johtopäätösten osana esittämään, miten lainsäätäjän vastaisuudessa tulisi huomioida myös sukupuolten väliset yhdenvertaisuusvaatimukset asevelvollisuusjärjestelmän kehittämisessä.
  • Melasniemi, Anna Katariina (2020)
    Tutkielmassa on tarkasteltu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ja Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) tietoliikennetiedustelua koskevaa viimeaikaista oikeuskäytäntöä ja eroavaisuuksia näiden oikeuskäytäntöjen välillä. Tarkastelun kohteena on erityisesti ollut viesti- ja tietoliikenteen niin sanottu massavalvonta, jossa tiettynä hetkenä kaikki tietyssä tietoliikenteen solmukohdassa kulkeva tietoliikenne talletetaan tiedustelu- ja/tai lainvalvontaorganisaatioiden myöhempää tarkastelua varten. Massavalvonta eroaa tästä syystä huomattavasti luonteeltaan perinteisemmästä tiettyyn henkilöön tai henkilöjoukkoon kohdistuvasta tarkkailusta ja televalvonnasta. Tuomioistuinten oikeuskäytännöt eroavat jonkin verran toisistaan ja niiden välillä on havaittavissa jopa ristiriitaisuuksia. Toisekseen tässä tutkielmassa on tarkasteltu tuoretta kotimaista tiedustelulainsäädäntöämme ja sen suhdetta edellä mainittujen tuomioistuinten oikeuskäytäntöön. Tutkielma on laadittu käyttämällä niin sanottua oikeusdogmaattista, eli lainopillista tutkimusmetodia. Lainopillisen tutkimuksen tarkoituksena on jäsennellä ja selventää lainsäädännön, oikeuskäytännön ja oikeustieteen muodostamaa kokonaisuutta, jotka yhdessä muodostavat oikeusjärjestyksen. Tutkielman tapauksessa tämä on tarkoittanut sen selventämistä, miten edellä mainitut tuomioistuimet suhtautuvat tietoliikennetiedusteluun. Tuomioistuimista EIT suhtautuu massavalvontaan konseptina suvaitsevaisemmin kuin EUT. EIT on katsonut ettei massavalvonta itsessään konseptina ole Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) vastainen. Se on katsonut, että nykyisessä monimutkaisessa ja proaktiivisia toimia vaativassa turvallisuustilanteessa massavalvonnan kaltainen tiedustelumenetelmä voi olla tarpeellinen sekä perus- ja ihmisoikeuksien mukainen toimi. Se on toisaalta edellyttänyt EIS:n mukaiselta massavalvontajärjestelmältä tarkkarajaisuutta, oikeusturvatakeita sekä muiden EIS:n oikeuskäytännössä kehitettyjen oikeusperiaatteiden kunnioittamista. EUT on sen sijaan oikeuskäytännössään suhtautunut lähtökohtaisesti kielteisesti massavalvonnan hyväksymiseen tiedustelumenetelmänä. Oikeustieteen piirissä tuomioistuinten eroavaa linjaa on perusteltu sillä, että EIS ja EIT:n oikeuskäytäntö muodostavat perus- ja ihmisoikeuksien minimitason Euroopassa, minkä lisäksi EU:n perusoikeuskirja ja EUT:n sitä koskeva oikeuskäytäntö voivat taata vielä korkeamman ihmisoikeuksien suojan tason kuin EIS. Molempien tuomioistuinten oikeuskäytännössä on myös käsitelty niin sanottuja viestinnän metatietoja verrattuina itse viestinnän sisältöön. Perinteisesti on ajateltu, että viestinnän sisältö on perusoikeuksien kannalta kaikkein arinta viestinnän aluetta ja kuuluu tästä syystä yksityisyyden suojan perusoikeuden ydinalueeseen. Metatietojen ei taas perinteisesti ole katsottu kuuluvan tämän ydinalueen piiriin. Molempien tuomioistuinten uudemmassa oikeuskäytännössä metatietojen on kuitenkin katsottu voivan olla aivan yhtä arkaluontoisia tietoja kuin viestinnän sisältö. Tämä johtuu siitä, että modernin tietojenkäsittelyn keinoin on metatietoja analysoimalla mahdollista muodostaa hyvin kattava kuva yksilön elämästä liikkumisineen, työpaikkoineen ja sosiaalisine suhteineen. EIT:n molemmat käsiteltävinä olleet oikeustapaukset tulevat päätymään vielä EIT:n suuren jaoston käsiteltäviksi, minkä lisäksi EUT:lla on käsiteltävänä uusi aihealuetta koskeva ennakkoratkaisukysymys, mistä syistä minkään lopullisen näkökannan esittäminen koskien näiden tuomioistuinten suhtautumista tietoliikennetiedusteluun ja massavalvontaan on vielä ennenaikaista. Kotimainen tiedustelulainsäädäntömme on eurooppalaisittain laadittu hyvin myöhään ja se on tuoretta. Tästä syytä lainvalmistelijat ja lainsäätäjät eduskunnassa ovat voineet huomioida pääosan tutkielman kohteena olleesta oikeuskäytännöstä työskentelyssään. Tietoliikennetiedustelumme ei ole kohdentamatonta, vaan edellyttää aina tarkkarajaisia seulontakriteereitä, .Toisaalta jokainen valvontajärjestelmä on yhtä hyvä kuin sen valvojat. Tästä syystä kotimaisenkin tietoliikennetiedustelun perus- ja ihmisoikeuksien mukaisuus edellyttää toimivaa ulkoista ja sisäistä lainvalvontaa sekä ajoittaista uudelleentarkastelua.
  • Brandt, Nea (2021)
    Ulkomaalaisten työntekijöiden kokema työsyrjintä ja hyväksikäyttö on merkittävä ongelma, joka jää herkästi havaitsematta. Tutkielman aiheena on ulkomaalaisten työntekijöiden kokema työsyrjintä ja hyväksikäyttö tarkasteltuna erityisesti perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta. Työsyrjintään liittyen on runsaasti niin kansallista kuin kansainvälistä sääntelyä, jonka tarkoituksena on turvata työntekijän oikeuksia ja ehkäistä mahdollisia hyväksikäyttötilanteita, mutta kokemuksen mukaan vaikuttaa siltä, etteivät ne toimi riittävän tehokkaasti. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että ulkomaalaisilla työntekijöillä on korkeampi riski joutua hyväksikäytetyksi työmarkkinoilla, mikä tulisi huomioida paremmin työvoiman suojelussa ja sen ennaltaehkäisemisessä. Tutkielman tavoitteena on selvittää erityisesti lainopin ja oikeussosiologian metodein, millaisia ulkomaalaisiin työntekijöihin liittyviä perus- ja ihmisoikeusliitännäisiä ongelmia esiintyy työmarkkinoilla. Pyrin selvittämään eri perus- ja ihmisoikeuksien kautta sitä, minkälaisia käytännön haasteita työelämässä ulkomaalaiset työntekijät kokevat. Tarkoituksena on selvittää, kuinka yhdenvertaisuus toteutuu ulkomaalaisten työntekijöiden osalta ja kuinka syrjinnän kieltoa noudatetaan työelämässä. Tutkielman tavoitteena on selvittää se, mahdollistaako nykyinen lainsäädäntö tietyissä määrin ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttöä laillisin keinoin ja mitä keinoja hyväksikäyttöön puuttumiseksi on nykyisellään. Lisäksi tutkielmassa selvitetään nykyisiä valvontakeinoja ja hyväksikäytön seuraamuksia sekä puuttumiskeinojen toimivuutta. Tutkielma osoittaa sen, että ulkomaalaisten kokema hyväksikäyttö on Suomessa merkittävä yhteiskunnallinen ongelma, jonka ehkäisemiseen ja puuttumiseen tarvitaan uusia ja kehittyneempiä keinoja. Tutkimusta ulkomaalaisten työntekijöiden kokemasta hyväksikäytöstä olisi syytä tuottaa lisää, jotta ilmiö ymmärretään paremmin ja sen haasteisiin voidaan puuttua tehokkaammin. Lainsäädäntö ei riittävästi nykyisellään suojaa ulkomaalaisia työntekijöitä hyväksikäytöltä, jolloin perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen vaarantuu. Lisäksi työsyrjinnän ja hyväksikäytön valvonnassa on haasteita ja ristiriitaisuuksia, sillä valvontatoimivalta on jakautunut riippuen siitä, tapahtuuko syrjintä työelämässä vai muilla elämän osa-alueilla. Viranomaisten toimintaa on kehitettävä ja hyväksikäyttötapaukset tunnistettava mahdollisimman aikaisessa vaiheessa esimerkiksi viranomaisten koulutuksia lisäämällä sekä valvontakeinoja ja -toimivaltaa selkiyttämällä.
  • Hämäläinen, Helmi (2023)
    Ilmastonmuutos on yksi aikamme suurimmista uhista, josta tulevat kärsimään erityisesti lapset ja tulevat sukupolvet. Vireillä olevat ilmastokanteet ovat herättäneet kysymyksen ihmisoikeustuomioistuinten roolista suhteessa hallitusten tekemiin päästövähennyksiin. Tässä tutkielmassa tarkastellaan lasten oikeuksien toteutumista ilmastonmuutoksessa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen positiivisia toimintavelvoitteita. Tutkielman aiheena on Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) valtioille asettamat toimintavelvoitteet ilmastonmuutoksessa artiklan 8 valossa ottaen huomioon lapsen oikeuksien sopimuksen (LOS) velvoitteet. Tutkielmani rajauksen ulkopuolelle jäävät muiden kuin artiklan 8 syvällinen tarkastelu. Keskeisimpänä tutkimuskysymyksenä pyritään selvittämään, millaisia positiivisia toimintavelvoitteita EIS:n artikla 8 luo Pariisin ilmastosopimuksen valossa. Toisekseen tutkielmassa pohditaan, millaisia haasteita näiden positiivisten velvoitteiden täytäntöönpanossa on löydettävissä. Tutkimusmetodeina tutkielmassa käytetään lainoppia ja myös oikeuspoliittista metodia. Tämän avulla pyritään löytämään tutkielmassa vaikuttavan oikeuden yhteiskunnallista ulottuvuutta. Tutkielman lähdeaineisto koostuu pääasiassa EIT:n oikeuskäytännöstä, kansallisista ja kansainvälisistä lainvalmisteluasiakirjoista sekä oikeuskirjallisuudesta. Tutkimuksessa esitetään, että artiklan 8 oikeuskäytännön avulla on voitu eritellä valtioiden positiivisia velvoitteita tuomioistuimille, viranomaisille ja lainsäätäjille ilmastonmuutoksessa. Tutkimuksen mukaan lapsen haavoittuvaisuudelle ja lapsen edun huomioon ottamiselle tulee antaa nimenomaisesti painoarvoa positiivisten toimintavelvoitteiden asettamisessa. Kuitenkin kanteiden muodolliset edellytykset, vallan kolmijako ja taloudellisten intressien painottaminen voidaan katsoa ilmastonmuutosta koskevien positiivisten toimintavelvoitteiden esteiksi. Tutkielman alussa aihetta pohjustetaan tutustuttamalla lukija ilmasto-oikeuden periaatteisiin ja Pariisin ilmastosopimukseen sekä ihmisoikeuksien ja ilmasto-oikeuden päällekkäisyyteen. Tämän jälkeen käsitellään EIS:n negatiivisia ja positiivisia toimintavelvoitteita sekä EIS:n yleisiä tulkintaperiaatteita. Seuraavaksi keskitytään artiklan 8 oikeuskäytäntöön ja sen luomiin ympäristöoikeuksiin. Tämän yhteydessä käsitellään myös LOS:n yhteyttä positiivisiin toimintavelvoitteisiin ja lapsen haavoittuvaisuuden teemaan. Lopuksi pohditaan näiden velvoitteiden asettamisen haasteita. Johtopäätöksissä tehdään arvio EIS:n mahdollisuuksista vastata ilmastonmuutoksen luomaan uhkaan sekä järjestelmän toimivuudesta tulevaisuudessa.
  • Kallatsa, Rosa (2021)
    Ulkomaalaislaissa säädetään maastapoistamispäätöksen saaneen ulkomaalaisen vapaaehtoisesta paluusta. Ulkomaalaislain mukainen vapaaehtoinen paluu perustuu Euroopan unionin paluudirektiivin mukaiseen sääntelyyn ja sitä pidetään ensisijaisena keinona saada maastapoistamispäätöksen saaneet ulkomaalaiset palaamaan kotimaihinsa. Vapaaehtoista paluuta koskevan sääntelyn tarkoitus on olla mahdollisimman tehokasta, jotta maasta poistamisesta syntyisi mahdollisimman vähän kustannuksia. Vapaaehtoisen paluun tehokkuutta pyritään edistämään lainsäädännöllisin keinoin, kuten maahantulokiellon määräämisen uhalla sekä kansainvälistä suojelua hakeneiden vastaanottopalveluita rajoittamalla. Lainsäädännöstä tulevat paineet johtavat vapaaehtoisen paluun tosiasiallisen vapaaehtoisuuden kyseenalaistamiseen. Vapaaehtoinen paluu on paluuvelvoitteen noudattamista, jolloin paluu on tosiasiallisesti pakollista, ei vapaaehtoista. Vapaaehtoiselle paluulle määrätty ajankohta alkaa maastapoistamispäätöksen täytäntöönpanokelpoisuudesta. Päätös tulee kansainvälistä suojelua koskevissa asioissa lähtökohtaisesti täytäntöönpanokelpoiseksi hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen. Turvapaikanhakijoilla on mahdollisuus hakea muutosta hallinto-oikeuden päätökseen, vaikka heitä samalla painostetaan palaamaan oma- aloitteisesti kotimaihinsa. Vapaaehtoisella paluulla on merkittävät vaikutukset turvapaikanhakijoiden muutoksenhaun tehokkuuteen. Kansainvälistä suojelua koskevassa päätöksenteossa korostuvat kuitenkin useat perustavanlaatuiset perus- ja ihmisoikeudet, kuten oikeus elämään ja kidutuksen sekä epäinhimillisen ja halventavan kohtelun kielto. Vapaaehtoista paluuta koskevaa sääntelykokonaisuutta voidaan arvostella, kun otetaan huomioon palautuskiellon periaatteen merkitys kaikkea maasta poistamista koskevassa päätöksenteossa.