Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "Criminology"

Sort by: Order: Results:

  • Löthman, Veera (2020)
    Tutkielma tarkastelee suomalaisten käsityksiä tuomioistuimien virheettömyydestä ja tehokkuudesta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, mitä tekijöitä näiden mielikuvien taustalla voisi olla. Tässä maisterintutkielmassa tuomioistuimiin kohdistuvaa luottamusta tutkitaan instrumentaalisesta näkökulmasta kysymällä vastaajilta, kuinka usein he uskovat tuomioistuimien tekevän virheitä, joiden seurauksena syylliset pääsevät vapaaksi. Luottamuksen instrumentaalinen näkökulma tarkastelee kansan luottamusta tuomioistuimien kykyyn toimia tehokkaasti ja virheettömästi saaden rikoksiin syyllistyneet vastuuseen teoistaan – ytimessä on siis kansalaisten luottamus siihen, täyttävätkö tuomioistuimet perustehtävänsä. Tutkielmassa ensinnäkin selvitetään, onko sosioekonomisilla taustatekijöillä yhteys käsityksiin tuomioistuimien toiminnasta. Toiseksi tutkielmassa selvitetään, ovatko vastaajan omat tuomioistuin- ja uhrikokemukset yhteydessä tuomioistuimia koskeviin mielikuviin. Kolmas tutkielman tarkastelun kohde on kansalaisten rikos- ja rangaistustiedon tason yhteys käsityksiin tuomioistuimien toiminnasta. Neljänneksi tutkielmassa selvitetään, ovatko rikos- ja rangaistustiedon lähteet yhteydessä suomalaisten tuomioistuinmielikuviin. Tutkielma nojaa teoriansa osalta aikaisempaan tutkimustraditioon aiheesta – tutkimustraditiosta nousevat hypoteesit muodostavat tutkielman tutkimusteorian. Tutkimuksen aineistona on Suomalaisten oikeustaju: kansalaiset 2016 -tutkimuksen aineisto, joka sisältää 1251 havaintoa. Aineistoa korjattiin painokertoimilla vastaamaan Suomen väestön alueellista, ikä-, sukupuoli- ja puoluekannatusjakaumaa. Tutkielman analyysi toteutettiin usean selittävän muuttujan lineaarisella regressioanalyysilla, jonka ensimmäiseen regressiomalliin lisättiin sosioekonomiset tekijät, toiseen omat tuomioistuin- ja rikosuhrikokemukset, kolmanteen rikos- ja rangaistustiedon taso ja neljänteen malliin rikos- ja rangaistustiedon lähteet. Rikos- ja rangaistustiedon tasoa mitattiin esittämällä vastaajille kymmenen väittämää koskien erilaisia rikoksia ja rikosseuraamuksia. Rikos- ja rangaistustiedon lähteistä muodostettiin faktorianalyysin avulla neljä summamuuttujaa: perinteinen uutismedia, iltapäivälehdet, tutkimus- ja selvitystieto ja muut tietolähteet sekä sosiaalinen media ja vaihtoehtomedia. Tutkielman tulosten mukaan todennäköisyyttä epäluottamukseen tuomioistuimien toiminnan virheettömyyttä ja tehokkuutta kohtaan lisäävät naissukupuoli, korkea ikä, matala koulutus ja toimeentulovaikeudet. Lisäksi omat kokemukset tuomioistuimista ovat tulosten mukaan yhteydessä epäluottamukseen tuomioistuimia kohtaan, mutta rikosuhrikokemuksilla ei ole analyysin perusteella yhteyttä tuomioistuinluottamukseen. Korkea tiedontaso rikoksista ja rangaistuksista taas on yhteydessä korkeaan luottamukseen tuomioistuimia kohtaan. Rikos- ja rangaistustiedon lähteistä sosiaalinen ja vaihtoehtomedian käyttö on yhteydessä epäluottamukseen tuomioistuimien toiminnan virheettömyydestä ja tehokkuudesta. Tutkimuksen tulokset ovat pääosin linjassa aiemman tutkimuksen kanssa. Rikos- ja rangaistustiedon tason ja rikos- ja rangaistustiedon lähteiden yhteyttä suomalaisten tuomioistuinluottamukseen ei oltu tutkittu aiemmin. Tutkielman tuloksista voidaan päätellä, että tosiasioiden tunteminen rikoksista ja rangaistuksista on yhteydessä kansalaisten luottamukseen tuomioistuimien kyvystä tehdä oikeita päätöksiä. Kansalaisten rikos- ja rangaistustiedon tason parantaminen voisi siis vaikuttaa tuomioistuimien nauttimaan kansan luottamukseen positiivisesti: luottamus voi syntyä silloin, kun kansalaiset tietävät, miten tuomioistuin toimii ja miksi. Tuomioistuimien luottamuksella on tärkeä vaikutus yhteiskuntarauhan ylläpitäjänä, joten rikollisuuteen ja rangaistuksiin liittyvän faktatiedon saatavilla olo olisi tärkeää luottamuksen tason kasvattamiseksi.
  • Huovinen, Riikka (2022)
    Lasten ja nuorten keskinäinen väkivalta on viime vuosina noussut julkisen keskustelun aiheeksi Suomessa. Tutkimusnäkökulmasta tarkasteltuna kyse ei kuitenkaan ole uudesta ilmiöstä, sillä kyselytutkimuksissa on havaittu, että lapsiin ja nuoriin kohdistuvissa väkivallanteoissa tekijänä on useimmin nimenomaan hänen ikätoverinsa: sisarus tai kaveri. Tästä huolimatta lasten ja nuorten keskinäisen väkivallan ja sen vaikutusten tarkempi analyysi on jäänyt vähemmälle huomiolle myös tutkimuskirjallisuudessa. Tässä tutkimuksessa keskitytäänkin ensin suomalaisten nuorten sisarussuhteissaan kokemaan fyysiseen väkivaltaan ja sen jälkeen selvitetään, onko näillä väkivaltakokemuksilla yhteyttä nuoren omaan fyysiseen väkivaltakäyttäytymiseen. Sisarusväkivallan osalta tutkimus nojaa pitkälti kansainväliseen tutkimuskirjallisuuteen, mutta tutkimuksen teoreettisena pohjana toimii yleinen paineteoria. Lisäksi tutkimus liittyy myös väkivallan kasaantumista koskevaan kriminologiseen keskusteluun. Tutkimusaineistona toimii vuoden 2020 Nuorisorikollisuuskysely, joka perustuu suomalaisten yhdeksäsluokkalaisten itse raportoimiin rikostekoihin sekä uhrikokemuksiin. Analyysimenetelminä on käytetty ristiintaulukointia sekä logistista regressioanalyysia. Tutkimuksen tulosten mukaan 17 prosenttia nuorista on joutunut sisarusväkivallan uhriksi viimeisen vuoden aikana, mutta uhrikokemukset jakautuvat aineistossa epätasaisesti esimerkiksi nuoren arvioiman taloudellisen tilanteen sekä vanhempisuhteen läheisyyden mukaan tarkasteltuna. Vahvimmin sisarusväkivallan kokemiseen on kuitenkin yhteydessä muissa perhe- ja vertaissuhteissa koettu väkivalta. Sisarusväkivallan uhriksi joutuminen ei kuitenkaan tulosten perusteella ole yhteydessä nuoren omaan väkivaltakäyttäytymiseen. Väkivaltakäyttäytymistä ennustavat laskettujen regressiomallien mukaan vahvimmin perheen ulkopuolella koettu väkivalta, vastaajan suhde vanhempaansa sekä hänen sukupuolensa ja itsekontrollin tasonsa. Tulosten perusteella voidaan todeta, että sisarusväkivalta koskettaa huomattavaa osaa suomalaisista nuorista. Sisarusväkivallan kokeminen on yhteydessä muissa lähisuhteissa koettuun väkivaltaan ja lisäksi vaikuttaa siltä, että erityisesti perheen sisäiset ongelmat ja väkivalta liittyvät vahvasti toisiinsa ja kasaantuvat. Yhteiskuntapoliittisesta näkökulmasta korostuukin paineen alla elävien perheiden ja vanhempien parempi tukeminen. Myös nuoren omaan väkivaltakäyttäytymiseen puuttumisen ja sen ennaltaehkäisyn kohdalla esille nousee väkivallan uhrikokemusten sekä muiden haasteiden kasaantuminen. Tutkimus alleviivaakin myös tämän näkökulman huomioimisen tärkeyttä nuoria koskettavassa väkivallan vastaisessa työssä.
  • Mäkelä, Joona (2022)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan vanhempien kasvatustyylien yhteyttä nuorten rikoskäyttäytymiseen Suomessa. Tutkielmassa selvitetään erityisesti sitä, ovatko kasvatustyylit eri tavalla yhteydessä nuorten tekemään omaisuusrikollisuuteen kuin väkivaltarikollisuuteen. Tämän lisäksi selvitetään kasvatustyylien yleisyyttä nuorten parissa ja tarkastellaan sukupuolten välisiä eroja kasvatustyylien ja rikoskäyttäytymisen välisessä yhteydessä. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu Diana Baumrindin kehittämään kasvatustyylitypologiaan. Typologiassa vanhempien nuorelle antaman tuen ja kontrollin tasojen perusteella muodostetaan neljä erillistä kasvatustyyliä, jotka ovat auktoritatiivinen kasvatustyyli, autoritaarinen kasvatustyyli, hylkäävä kasvatustyyli ja salliva kasvatustyyli. Kasvatustyylitypologian lisäksi tutkielmassa tarkastellaan kriminologisia sosiaalisen tuen ja sosiaalisen kontrollin teorioita. Tutkielman aineistona toimii Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin teettämä Nuorisorikollisuuskysely vuodelta 2020. Kyselyaineistosta saatiin tietoa suomalaisten yhdeksäsluokkalaisten rikoskäyttäytymisestä, ja sen avulla voitiin selvittää väkivalta- ja omaisuusrikollisuuteen syyllistymisen yleisyyttä sekä vanhempien nuorelle antaman tuen ja kontrollin tasoa. Aineisto mahdollisti myös muiden taustamuuttujien, kuten nuoren itsekontrollin tason ja perheen taloudellisen tilanteen vakioimisen. Tutkimuksen tilastollisina menetelminä käytettiin ristiintaulukointia ja logistista regressioanalyysia. Tutkielman tulokset osoittavat, että kasvatustyylit ovat yhteydessä nuorten rikoskäyttäytymiseen Suomessa, mutta yhteyden voimakkuus vaihtelee sekä tarkastellun rikostyypin että vastaajan sukupuolen mukaan. Tulosten perusteella korkeaa tukea ja kontrollia ilmentävä auktoritatiivinen kasvatustyyli on yhteydessä vähäisimpään rikoskäyttäytymiseen molempien rikosmuotojen osalta. Heikkoa tukea ja kontrollia ilmentävä hylkäävä kasvatustyyli taas on yleisesti ottaen yhteydessä korkeimpaan rikoskäyttäytymisen määrään. Poikien kohdalla korkeimpaan rikoskäyttäytymiseen on kuitenkin yhteydessä heikkoa tukea ja korkeaa kontrollia ilmentävä autoritaarinen kasvatustyyli. Tutkielma antaakin tässä suhteessa viitteitä siitä, että vähäinen tuki on yhteydessä erityisesti poikien rikoskäyttäytymiseen, kun taas tyttöjen rikoskäyttäytymistä näyttäisi ennustavan yhtäaikainen tuen ja kontrollin puute. Tulosten mukaan kasvatustyylien yhteys rikoskäyttäytymiseen riippuu sukupuolen lisäksi myös siitä, minkälainen rikos on kyseessä. Kaikkien muuttujien vakioimisen jälkeen autoritaarinen kasvatustyyli on yhteydessä korkeimpaan väkivaltarikollisuuden riskiin ja hylkäävä kasvatustyyli taas korkeimpaan omaisuusrikollisuuden riskiin. Tutkielman tulokset ovat pitkälti linjassa aiemman aihetta käsitelleen tutkimuksen tulosten kanssa, jossa auktoritatiivisen kasvatustyylin on katsottu ehkäisevän ja hylkäävän kasvatustyylin taas lisäävän nuorten rikoskäyttäytymisen riskiä. Tutkielma antaa kuitenkin myös uutta tietoa aiheesta erityisesti liittyen kasvatustyylien ja eri rikostyyppien välisten yhteyksien eroavaisuuksiin. Vastaavaa tarkastelua omaisuus- ja väkivaltarikosten välillä ei tutkielmaa varten tehdyn kirjallisuuskatsauksen perusteella ole ennen tehty.
  • Halén, Anna (2023)
    Tässä maisteritutkielmassa kartoitetaan entisten vankien asunnottomuuteen liittyviä tekijöitä ja asunnon vaikutusta rikosuraan. Tutkimuksen avulla selvitetään vankien omien kokemusten kautta, mistä entisten vankien asunnottomuus johtuu, millaisiin tilanteisiin asunnon menettäminen on liittynyt, ja mitä asunnosta tai sen puuttumisesta on seurannut. Tavoitteena on lisätä tietoa asumisen vaikeuksista ja löytää tekijöitä, joilla asunnottomuuden aiheuttamia ongelmia voidaan tulevaisuudessa ehkäistä paremmin. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii desistanssiprosessia kuvaava identiteettiteoreettinen näkökulma, sosiaalisen kontrollin teoria, sekä itsekontrolliteoria valikoitumisnäkökulman muotona. Laadullinen aineisto kerättiin kohdennettua pienimuotoista puolistrukturoitua kyselyä käyttäen. Kysely koostui pääosin avokysymyksistä. Kysymykset oli muotoiltu tuottamaan kokemusperäistä pohdintaa, joka huomioisi sekä ulkoiset olosuhteet että oman toiminnan. Aineisto kerättiin jakamalla sähköistä kyselylinkkiä kohderyhmälle vankien ja asunnottomuuden parissa työskentelevien järjestöjen kautta. Valmis aineisto koostui 14 henkilön vastauksista 7 avokysymykseen, ja tekstimuotoisia vastauksia oli yhteensä 97. Aineiston analyysimetodina käytettiin aineistolähtöistä temaattista analyysia. Tutkimuksen tuloksissa korostuivat vastaajien omat kokemukset asunnottomuudesta oman toiminnan kautta, sekä ympäristön ja yhteiskunnan vaikutuksesta. Asumiseen ja sen onnistumiseen vaikutti oman toiminnan myötä yksilöllisten lähtökohtien merkitys, tutut toimintatavat ja niiden vaikutukset käyttäytymiseen, elämänhallinnan rooli arjessa, sekä yksilökohtaisen muutosmotivaation keskeinen rooli. Ympäristön ja yhteiskunnan vaikutuksesta omaan asumiseen ilmeni kokemuksia vankilan merkityksestä valmistelujen suhteen ja asuntojen saamisen vaikeus, tuki siviilissä, asumismuodon merkitys, sekä yhteisöt ja sosiaaliset suhteet. Asunnon vaikutus rikoskäyttäytymiseen näyttäytyi vastaajien kokemusten perusteella moniulotteiselta ja kompleksiselta. Asunnon saamisen nähtiin voivan vaikuttaa rikoksia vähentäen tai niitä lisäten. Lisäksi osa katsoi, ettei asunnolla ollut vaikutusta rikoskäyttäytymiseen. Tuloksissa ilmenee myös kriminologian teorian kannalta mielenkiintoinen näkökulma muutosmotivaation tärkeydestä desistanssiprosessin suhteen, jolloin muutosmotivaatio nähtiin olevan avainasemassa sosiaalisen integroitumisen kannalta. Asunnottomuuden ehkäisemisen osalta vastaajat korostivat vankeuden aikaista valmistautumista asumiseen, kuntoutusta vankeuden aikana, sekä vapaudessa jatkuvaa tukea. Tuen tulisi vastaajien kokemusten mukaan olla kokonaisvaltaista ja vastata yksilöiden tarpeisiin. Tämän lisäksi tukea tulisi yhdistää yksilön tilanteeseen sopivaan asumismuotoon, koska väärä asumismuoto voi aiheuttaa haittaa yksilölle pidemmällä tähtäimellä. Erilaisia asumismuotoja tulisi myös lisätä, sillä tällä hetkellä tarjolla olevat asumisjärjestelyt eivät sovellu kaikille.
  • Vepsäläinen, Janne (2023)
    Maisterintutkielma käsittelee suomalaisvankien vankeusaikaista rikollisuutta. Vankeuden lakisääteiset tehtävät ovat vankien valmiuksien lisääminen rikoksettomaan elämäntapaan sekä rikosten estäminen vankeuden aikana. Vankien sopeutumista yhteiskuntaan on käsitelty runsaasti tutkimuskirjallisuudessa mutta vankien vankeusaikainen rikoskäyttäytyminen on tähän saakka ollut lähes kokonaan tuntematon ilmiö. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii desistanssiteoreettinen tutkimusperinne. Desistanssi tarkoittaa rikosuran päättymistä, jonka on tunnistettu olevan usein erilaisia vaiheita sisältävä prosessi. Desistanssin empiiriseksi vasteeksi on vakiintunut vankilasta vapautumisen jälkeinen uusintarikollisuus. Kiinnittämällä huomio jo vankeusaikaisen rikoskäyttäytymisen muutoksiin voidaan kuitenkin tuottaa uutta tietoa rikostentekijöiden desistanssijatkumoista. Tutkielmassa hyödynnetään myös pragmaattisia vankeinhoidollisia suuntauksia, riski- tarve-vastaavuus-mallia (RNR) sekä hyvän elämän mallia (GLM), jotka kytkevät tulokset Rikosseuraamuslaitoksen käytännön toimintaan. Tutkielman rekisteriaineisto on poimittu Rikosseuraamuslaitoksen vankitietojärjestelmästä. Aineisto koostuu vuonna 2016 vapautuneiden vankien vankilakausista (n=2962) ja vankien taustamuuttujista. Vankilakausiin liittyvät rikokset haettiin Rikosseuraamuslaitoksen uusintarikollisuustilastoinnissa käytetystä aineistosta. Yhteensä neljä prosenttia aineiston vangeista olivat syyllistyneet rikoksiin vankeusaikana. Rikokset tapahtuivat pääosin vankien poistumislupien aikana tai vankilassa. Rikoksiin syyllistyneiden vankien tunnistettiin olevan nuoria moninkertaisia miesvankeja, jotka ovat suorittamassa pitkiä tuomioita suljetuissa vankiloissa. Rikoksiin syyllistyneet vangit olivat usein myös vankiloiden sisäisten kurinpitotoimenpiteiden kohteena. Rikoksiin syyllistyneiden vapautumisen jälkeinen uusintarikollisuus oli selvästi yleisempää ja nopeampaa kuin muilla vangeilla. Vankeusaikaista rikollisuutta ja uusintarikollisuutta ennustivat pääosin samanlaiset taustatekijät. Pidempi vankeusaika kuitenkin lisäsi rikosriskiä vankeusaikana mutta laski uusimisriskiä vapautumisen jälkeen. Lisäksi uusintarikollisuutta ennusti jo kaksinkertainen vankeus mutta vankeusaikaista rikollisuutta ennusti vasta hyvin korkea vankilakertaisuus. Vankeusaikana rikokseen syyllistyminen ennusti vapautumisen jälkeistä uusimisriskiä myös taustamuuttujien vakioimisen jälkeen. Tutkielmassa vankeusaikaisiin rikoksiin syyllistyvien vankien tunnistettiin olevan poikkeuksellisen korkean uusimisriskin vankiryhmä, jonka tulee olla vankeinhoidon intensiivisimpien vaikutuspyrkimysten kohde. Tuloksilla on lukuisia vankeinhoidollisia käyttötarkoituksia liittyen esimerkiksi vankiloissa tehtävään arviointityöhön, laitosturvallisuuden kehittämiseen ja uusintarikollisuuteen vaikuttamiseen.
  • Nissinen, Ilona (2022)
    Verkkohäirintä on yksi yleisimmistä verkkorikollisuuden muodoista. Verkkohäirinnän voidaan katsoa sisältävän epäasiallisia ja toistuvia yhteydenottoja, jotka voivat olla luonteeltaan myös seksuaalisia. Tutkielmassa tarkastellaan verkkohäirinnän uhriksi joutumista ennustavia tekijöitä rutiinitoimintojen teorian viitekehyksessä. Rutiinitoimintojen teorian painopiste on ajallisia ja paikallisia rakenteita korostavassa analyysissa, jonka mukaisesti rikos tapahtuu, kun motivoitunut tekijä ja sopiva uhri kohtaavat valvomattomassa tilassa. Lisäksi herkistymisteoreettisista lähtökohdista tarkastellaan mahdollista alttiutta raportoida verkkohäirinnän uhrikokemuksia. Tutkielman aineistona on vuoden 2018 Kansallinen rikosuhritutkimus (N=5455), joka on 15–74-vuotiaalle väestölle suunnattu kysely. Tutkielmassa selvitetään, minkälaiset demografiset ja verkkokäyttäytymiseen liittyvät tekijät ennustavat verkkohäirinnän kohteeksi joutumista. Verkkohäirinnän muotojen mahdollisia eroja selvitetään tarkastelemalla, onko yleistä verkkohäirintää ja seksuaalista verkkohäirintää ennustavien tekijöiden välillä eroavaisuutta. Verkkohäirinnän uhrikokemusten raportointiin liittyviä ulottuvuuksia tarkastellaan selvittämällä, ovatko sensitiivisemmät käsitykset ei-fyysisistä konflikteista yhteydessä verkkohäirinnän uhrikokemuksiin. Tutkielmassa selittävien tekijöiden ja verkkohäirinnän uhrikokemusten yhteyksiä tarkasteltiin ristiintaulukoinnilla ja multinominaalisella logistisella regressioanalyysilla. Tutkielman selitettävänä muuttujana oli verkkohäirinnän neliluokkainen muuttuja. Analyysiin sisällytettiin taustamuuttujia ja rutiinitoimintojen teoriasta johdettuja verkkokäyttäytymiseen liittyviä muuttujia, joita tarkasteltiin aktiivisen ja passiivisen näkyvyyden tulokulmista. Lisäksi analyysiin sisällytettiin sensitiivisyysmuuttuja, jolla tarkasteltiin mahdollista alttiutta ilmoittaa uhrikokemuksia kyselytutkimuksessa. Tutkielman tulosten perusteella verkkohäirinnän uhrikokemuksiin on yhteydessä näkyvyys verkossa. Taustamuuttujista verkkohäirinnän uhrikokemuksia ennustavat korkeakoulutus ja nuori ikä. Naissukupuoli on yhteydessä yleisen verkkohäirinnän uhrikokemuksiin. Yleistä ja seksuaalista verkkohäirintää ennustavat pitkälti samansuuntaiset tekijät, mutta yleiseen verkkohäirintään on yhteydessä aktiivisuus verkossa yleisesti ja seksuaaliseen verkkohäirintään erityisesti aktiivisuus itsestä verkossa julkaistujen kuvien suhteen. Sensitiivisemmät käsitykset ei-fyysisistä konflikteista eivät ole yhteydessä verkkohäirinnän uhrikokemuksiin. Tutkielman havainnot tukevat rutiinitoimintojen teoriaa, mutta eivät herkistymisteoreettisia näkökulmia. Tutkielman pohjalta voidaan todeta, että verkkohäirinnän tutkimuksen jatkaminen kriminologisessa tutkimuksessa on tärkeää, jotta verkkohäirinnälle altistavista riskitekijöistä saadaan perusteellista tietoa ja verkkohäirinnän torjunnasta tuloksellista.
  • Raeste, Anna (2021)
    Virtuaalivaluuttojen nopeasti kasvaneen suosion sekä niiden tarjoaman anonymiteetin ja suurten voittojen mahdollisuuksien myötä virtuaalivaluutat voivat tarjota houkuttelevan mahdollisuuden talous- ja erityisesti verorikollisuudelle. Kun samanaikaisesti verorikosten kokonaismäärät ovat olleet tasaisessa kasvussa, herää kysymys, ketkä virtuaalivaluuttojen verorikoksiin syyllistyvät ja voiko ilmiöillä olla yhteyttä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää virtuaalivaluuttojen verorikosten ja niistä epäiltyjen piirteitä suhteessa muuhun vero- ja kyberrikollisuuteen sekä tarkastella minkälaisia syitä epäillyt esittävät teoilleen. Tutkimuksen aineistona toimivat poliisiasiain tietojärjestelmästä poimitut esitutkintamateriaalit vuosina 2013-2019 poliisin tietoon tulleista vero- (RL 29:1-4), kirjanpito- (RL 30:9-10) ja velallisen rikoksista (RL 39:1-6). Tapauksista eriteltiin virtuaalivaluuttoja koskevat tapaukset asiasanahaun avulla, sekä varmennettiin poiminta käymällä jokainen aineistoon valikoitunut tapaus erikseen läpi. Tutkimuksen analyysi toteutettiin ristiintaulukointina tekijöiden piirteiden selvittämiseksi sekä sisällönanalyysinä rikoksista epäiltyjen perusteluiden ja tekojen oikeuttamistapojen tarkastelemiseksi. Tutkimuksessa havaittiin, etteivät virtuaalivaluuttojen verorikoksista epäillyt henkilöt vastaa piirteiltään selkeästi vero-, mutta eivät myöskään kyberrikollisia. Epäillyt vaikuttavatkin jäävän piirteiltään johonkin näiden kahden rikoslajin välimaastoon tarkasteltujen muuttujien osalta. Vaikka lähes kaikki aineiston virtuaalivaluuttojen verorikoksista epäillyt henkilöt myönsivät tekonsa, valtaosa heistä koki teon tapahtuneen tahattomasti. Epäiltyjen perustelut teoilleen voidaan luokitella karkeasti kahteen pääkategoriaan: vetoamiseen tietämättömyyteensä verovelvollisuudesta sekä verovelvollisuudesta annetun ohjeistuksen epäselvyyteen. Epäiltyjen perustelut ovat jossakin määrin linjassa aiemmissa tutkimuksissa verorikollisten antamien perusteluiden sekä toisaalta tutkimuksessa sovelletun Sykesin ja Matzan vuonna 1957 kehittämän neutralisaatioteorian kanssa. Vaikka merkittävä osa virtuaalivaluuttojen verorikoksista jää hyvin todennäköisesti havaitsematta, aineiston koon perusteella voidaan arvioida verorikollisuudessa viime vuosina havaitun tasaisen kasvun johtuvan muista kuin tutkimuksen mukaisista virtuaalivaluuttoihin liittyvistä rikoksista. Koska epäillyt vaikuttavat kuitenkin olevan piirteiltään hieman poikkeavia muista vero- ja kyberrikollisista, aiheen jatkotutkimus voisi tuottaa tärkeää tietoa virtuaalivaluutoilla toteutetuista rikoksista myös laajemmassa kuvassa.