Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "History, in Finnish"

Sort by: Order: Results:

  • Pekonen, Pihla (2023)
    Tutkielma käsittelee Ruotsin kuningatar Kristiinaa (1626–1689), hänen tapojaan tuottaa sukupuoltaan 1600-luvun yhteiskunnassa sekä Kristiinan aikalaisten ja jälkimaailman suhtautumista niihin. Tutkielman tavoitteena on tarkastella, millä tavoilla kuningatar Kristiina tuotti sukupuoltaan ja miten tavat poikkesivat yhteiskunnan asettamista normeista. Sen lisäksi tutkin, miten Kristiinan ympärillä olevat ihmiset suhtautuivat hänen sukupuolensa tuottamisen tapoihin ja miten heidän suhtautumisensa muuttui Kristiinan vallasta luopumisen jälkeen. Tutkielmani pääaineistoina toimivat majesteettirikokset, diplomaattikirjeet, painetut aikalaiskuvaukset ja Kristiinan omat kirjoitukset. Historiantutkimuksen lisäksi tutkielmani ammentaa sukupuolentutkimuksesta sekä queertutkimuksesta. Ruotsin kuningatar Kristiina tuotti sukupuoltaan ensinnäkin vaatteidensa avulla. Vaatteet eivät itsessään poikenneet 1600-luvun yhteiskunnan asettamista normeista, mutta tapa, jolla Kristiina yhdisteli naisten ja miesten vaatteita, poikkesi huomattavasti. Vaatteiden ja asusteiden ohella Kristiina tuotti sukupuoltaan miehisellä käytöksellään, johon lukeutuivat jäykät eleet, kiroilu sekä miehisten urheilulajien harrastaminen. Kristiina hyödynsi sukupuolensa tuottamisessa myös kirjallisia keinoja. Kesken jääneellä omaelämäkerrallaan sekä maksiimeillaan Kristiina pyrki rakentamaan sukupuolestaan tietynlaista kuvaa jälkimaailmalle.
  • Rinta-aho, Elina (2023)
    Tässä tutkielmassa käsittelen, miten Japanin keisarillisen armeijan moraalikoodistojen Sotilaan keisarillisen ohjeistuksen (1882) ja Taisteluohjeen (1941) esittämät ideaalit sodassa kuolemisesta näkyivät toisessa maailmasodassa taistelleiden sotilaiden käsityksissä oman henkensä uhraamisesta. Tarkastelen, miten ohjekirjojen teemat nousevat esille sotilaiden päiväkirjoissa, kirjeissä ja runoissa, ja miten sotilaat kuvasivat kuolemaansa liittyviä tuntemuksia suhteessa valtion antamiin ideaaleihin. Erittelen myös sitä, miten valtion antamat ideaalit kuten uskollisuus keisarille vertautuivat sotilaiden itsensä esittämiin syihin. Armeijan ohjekirjojen lisäksi tutkielmani alkuperäisaineistona käytän neljää toisen maailmansodan jälkeen julkaistua kokoelmateosta sotilaiden kirjoittamista teksteistä. Tutkielmani nojaa tunnehistorian metodeihin, ja tukeudun aikaisempaan historiantutkimukseen toisessa maailmansodassa taistelleiden sotilaiden näkemyksistä. Sen lisäksi käytän taustoituksessa tutkimuskirjallisuutta Japanin uskonnoista, filosofiasta ja japanilaisen kulttuurin tunnekäsityksistä. Moraalikoodistojen kuvaamat ihanteet toimivat perustana sotilaan uhrautumiselle sodassa, mutta niiden antamien ihanteiden vaikuttavuus rakentui abstrakteja ideaaleja konkreettisempien tekijöiden varaan. Avainasemaan sotilaiden teksteissä nousivat toverit armeijassa sekä kotona odottavat perheet, etenkin äidit. Sotilaita voimakkaimmin ohjaava tunne oli häpeän välttäminen. Ohjekirjojen esittämä buddhalaisuuteen pohjautuva ideaali tyyneydestä kuoleman edessä näyttäytyi sotilaiden tekstien perusteella arvostettuna piirteenä armeijakulttuurissa, ja pelkurin leimaa välttääkseen sotilaat pyrkivät esiintymään ideaalin mukaisesti. Varsinaiseksi syyksi kuolla ohjekirjat nostivat velvollisuuden täyttämisen keisarille, mutta keisarin jumalan kaltaisen roolin sijaan ohjekirjoissa korostettiin tämän aseman ikiaikaista historiallisuutta isän kaltaisena hahmona japanilaisen perhevaltion päänä. Keisarin ja kansan välistä uskollisuutta perusteltiin konfutselaisuuden oppien mukaisella ajatuksella kōkō-hyveen tavoin rakentuneen lapsen ja vanhempien välisellä uskollisuudella, mutta sotilaiden teksteissä yhtäaikainen uskollisuus keisarille ja omille vanhemmille näyttäytyi huomattavan ristiriitaisena. Taisteluohje määräsi sotilasta ennemmin kuolemaan kuin saamaan ylleen sotavangin häpeän. Sen korostaminen kuolemaa pahempana kohtalona osoitti häpeän voimakasta painoarvoa kulttuurissa. Taisteluohjeessa nostetaan esille myös sotilaan kunnia, joka näyttäytyy ennen kaikkea häpeän välttämisenä. Vaikka pohja kunniakäsitykselle rakennettiin Japanin samuraihistorian päälle, siihen liittyvän historian sijaan sotilaiden teksteissä nousivat esille häpeästä koituvat konkreettiset seuraukset itselle ja sotilaan perheyhteisölle. Sotilaan keisarillisen ohjeistuksen ja Taisteluohjeen kuvailemat ihanteet eivät itsessään riittäneet motivoimaan sotilasta uhraamaan henkeään sodassa, vaan sotilaiden teksteissä korostuivat pelko häpeään joutumisesta oman lähipiirin silmissä, jos sotilas ei onnistuisi toteuttamaan hänelle asetettuja odotuksia antaa henkeään maansa puolesta.
  • Hemmilä, Lauri (2023)
    Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen perheiden välisten kummisuhteiden rakentamista eteläkarjalaisessa Enson tehdasyhdyskunnassa vuosina 1888–1911. Tutkimani tehdasyhdyskunta kehittyi vuonna 1889 valmistuneen Enson puuhiomon ympärille ja tutkielmani käsittää yhdyskunnan ensimmäiset vuosikymmenet ennen puuhiomon myymistä vuonna 1911. Tutkielmassani selvitän, mitkä perheet olivat tarkastelemani ajanjakson kuluessa suosittuja kummeja Ensossa sekä tarkastelen perheiden luokkataustan ja vastavuoroisuuden vaikutusta kummien valintaan. Kummisuhteiden tarkastelussa kirkolliset väestörekisteriaineistot ja erityisesti syntyneiden ja kastettujen luettelot ovat olennaisia. Itse hyödynnän Karjala-tietokantaan koottuja luovutetun Karjalan seurakuntien syntyneiden ja kastettujen luetteloiden tietoja. Keräämääni ja käsittelemääni dataa analysoin hyödyntäen historiallista verkostoanalyysia, joka on menneisyyden toimijoiden ja näiden toimijoiden välisten yhteyksien analyysiin keskittyvä tutkimusparadigma. Havaitsen tutkielmassani, että mallintamani Enson kummisuhdeverkoston perheistä keskeisiä ovat erityisesti eräät työväestöä ja vähemmissä määrin työnjohtajatasoa edustaneet perheet, joista suuri osa muutti Ensoon 1880- ja 1890-lukujen taitteessa Sippolasta. Kummeina suosituimmista perheistä moni sai vähintään kohtalaisen suuren määrän omia lapsia, minkä lisäksi enemmistö näistä perheistä oli mukana 1800- ja 1900-lukujen taitteessa käynnistyneessä Enson yhdistystoiminnassa. Osoitan tutkielmassani, että ensolaiset perheet yhteiskunnallisesta asemastaan riippumatta tapasivat valita lastensa kummeiksi korostuneesti oman luokkansa edustajia, mikä osaltaan kuvastaa yhdyskunnan hierarkkisuutta. Enson paikalliseliittiin kuuluneilla perheillä oli niukasti kummisuhteita muihin ensolaisiin, ja nämä perheet muodostivat kummisuhteita enemmänkin tehdasyhdyskunnan ulkopuolelle. Havaitsen myös, että kummisuhteilla oli Ensossa taipumusta muodostua vastavuoroisiksi eli vanhemmat tapasivat valita lapsilleen kummeja sellaisista perheistä, joiden lasten kummeina he itse olivat. Vastavuoroisia suhteita rakensivat erityisesti kummisuhdeverkostossa keskeiset perheet, jotka muodostavat mallintamani verkoston ytimen. Vastavuoroisia kummisuhteita solmittaessa omaa luokkaa edustavat perheet korostuivat kummivalinnoissa, mutta eivät enempää kuin muitakin kummisuhteita muodostettaessa.
  • Koivistolainen, Niko (2022)
    Tässä työssä tutkin teologi Roger Williamsin (1603-1683) näkemyksiä uskonnollisesta vapaudesta hänen kolmen kirjoituksensa avulla vertaillen hänen näkemyksiään pakkokäännyttämisen vastustamisesta ja toisaalta puritaanisesta oikeaoppisuudesta sekä kveekari-liikkeen paheksunnasta pohtien, ovatko nämä näkemykset yhteensovitettavissa. Lopuksi tulen siihen tulokseen, että Williamsille tärkeintä oli julkisen rauhan säilyttäminen, jolloinka hänen jyrkätkin mielipiteet aikalaisistaan eivät hakeneet heidän mielensä muuttamista väkisin, vaan pyrkivät kirjallisen sekä sanallisen väittelyn kautta ohjaamaan heitä kohti Williamsin näkökulmasta oikeampia näkemyksiä. Tällöin hänen tuomintansa vaikkapa kveekareita kohtaan eivät ole väistämättä ristiriidassa uskonnollisen vapausajattelun kanssa.
  • Seppälä, Juhani (2022)
    Mladorossien liitto, myöhemmin Mladorossipuolue, oli Suomessa vuosina 1932–37 toiminut venäläisten emigranttien muodostama fasistijärjestö. Legitimisteihin eli suuriruhtinas Kirill Vladimirovitš Romanovin kannattajiin kuulunut kansainvälinen liike, jota johti Ranskasta käsin Aleksandr Kazem-Bek, piti tavoit-teenaan muiden venäläisten valkojärjestöjen tapaan bolševistien hallinnon kaatamista ja korvaamista omallaan, tässä tapauksessa fasistisella monarkialla. Kilpailijoistaan poiketen se ei kuitenkaan kannat-tanut aseellista hyökkäystä tai terroriretkiä Neuvostoliittoon, vaan oli tiukan interventiovastainen, niinkin pitkälle että jäsenten olisi sodan syttyessä pitänyt loikata puna-armeijan riveihin puolustamaan isän-maataan Venäjää. Sen sijaan nationalistista vallankumousta tuli edistää poliittisen valmennuksen, pro-pagandan ja Neuvostoliiton eliittiin kohdistetun vaikuttamisen kautta, ja muutoksen piti tulla sisältä. Mladorossit perustivat Suomessa osastot kolmelle paikkakunnalle: Helsinki, Viipuri ja Suojärvi, tarkem-min Kaipaan Välikylä. Tärkeimpiä mladorosseja olivat maajohtaja Aleksander Holthoer (Helsinki), Eugen Frisk (Viipuri) sekä Georg Narbut ja Petter Seliverstov (Suojärvi). Lisäksi järjestö teki yhteistyötä muiden legitimistien kuten Vladimir Krestjanovin, Paul von Wilckenin ja Julian Javidin kanssa. Jäsenmäärä ei kasvanut suureksi, vaan jäi Suomessa ilmeisesti noin 50 paikkeille, mutta Neuvostoliittoa myötäilevänä pidetty politiikka ja epäilykset laittomista rajanylityksistä kiinnittivät Etsivän keskuspoliisin huomion. Mladorossien ”fasistinen neuvostomonarkia” oli yhdistelmä italialaisvaikutteista fasismia, Venäjän kei-sariajan slavofiilista äärioikeistoa ja osin populistista, osin epätoivoista kompromissihakuisuutta. Mlado-rossit ja heidän tukemansa ”keisari” Kirill halusivat valtaan noustessaan säilyttää Neuvostoliiton val-tiojärjestelmästä sen hyväksi todetut ja erityisesti organisaatiolliset osat, mutta karsia siitä kommunis-min. Ulkopoliittisista erimielisyyksistä huolimatta liikkeellä oli yhteyksiä myös Saksan natsipuolueeseen, jonka kanssa legitimistit olivat olleet liitossa 1920-luvun alun Aufbau-liikkeen kautta. Kirillin tärkeä mi-nisteri Vasili Biskupski vastasi emigranttien asioista Hitlerin hallinnossa. Järjestö tavoitteli Etsivän keskuspoliisin ja Suomen valtion tukea bolševismin vastaiseen taisteluun, mutta nämä suhtautuivat siihen yhtä aikaa epäluuloisesti ja vähätellen. Varsinkin Jalmari Sinivaaran johtama toimisto VIII sekä Yrjö Kares ja Sortavalan alaosasto muodostivat mladorosseihin oudon tutta-vallisen suhteen, mutta eivät lakanneet epäilemästä näitä Suomen vastaisista rikoksista, Neuvostoliiton soluttautumisesta järjestön riveihin tai muista hämäräpuuhista, joista voisi koitua valtiolle harmia. Lop-putuloksena keskuspoliisi joutui toteamaan, ettei mladorossien oma toiminta muodostanut vaaraa, koska oli mittakaavaltaan ja teholtaan niin mitätöntä, mutta Neuvostoliiton tiedustelu olisi hyvinkin voinut kytkeä sen johonkin laajempaan vakoiluoperaatioon. Mladorossien toiminta kiellettiin Suomessa joulukuussa 1937, kun Kazem-Bekin yhteydenpito Neuvos-toliiton agentteihin oli aiheuttanut kansainvälisen skandaalin. Valpo jatkoi joidenkin heistä seuraamista.
  • Ruonaniemi, Silja (2023)
    Tutkielmani käsittelee kolonialismin ja visuaalisen kulttuurin välistä yhteyttä ja visuaalisuuden luomaa koloniaalista valtaa Anglo-egyptiläisessä Sudanissa vuosien 1900-1930 välillä. Tänä aikana Sudan muuttui koloniaalisen hallinnon alla islamilaisesta Mahdiyyan valtiosta kahden maan, Iso-Britannian ja Egyptin, valtapelin keskelle jääväksi siirtomaaksi. Pelko mahdistisen vallankumouksen uudelleensyttymisestä vaihtui pelkoon sudanilaisten yhdistymishalusta Egyptin kanssa, kun Egypti itsenäistyi brittien vallan alta vuonna 1922. Tämä johti Sudanin pohjoisen ja eteläisen osan eristämiseen toisistaan ja vuoden 1924 vallankumoukseen Sudanissa. Vaikka Anglo-egyptiläinen Sudan syntyi Egyptin ja Iso-Britannian yhteishallintoalueeksi, brittiläisillä oli pyrkimys muokata Sudania omien tavoitteidensa mukaisesti länsimaalaistamalla maata, mutta myös pitämällä Sudania otteessaan siirtomaana sudanilaisten rodullistamisen kautta. Tekstilähteiden ohessa käyttämäni kuvalähteet täydentävät oman osansa imperialistisesta tarinasta ja kertovat brittiläisten imperialististen tavoitteiden ilmenemisestä. Etenkin eteläsudanilaisista luotiin mielikuvaa sivistymättöminä ja kykenemättöminä kehittämään maataan ilman brittiläisten maahan asettamaa hallintoa ja instituutioita, ja laajaa aluetta oli helpompi hallita jakamalla Sudan pohjoiseen ja eteläiseen osaan. Ennen kuin 1940-luvulla varsinaisesti alkanut sudanisaatio loi taas yhteisiä päämääriä pohjoisen ja etelän yhdistämiseksi, brittiläinen kolonialismi oli ehtinyt jättää jälkensä sudanilaiseen yhteiskuntaan ja sudanilaisten mieliin. Käytän lähteinäni pääasiassa Durhamin yliopiston digitoimia valokuvia, joita tutkin semioottisen kuvantulkinnan kautta sekä Nicholas Mirzoeffin vastavisuaalisuuden käsitteen avulla havainnoidakseni koloniaalisen valtajärjestelmän merkityksiä. Visuaalisen vallan kautta luotiin tarinaa, jossa korostettiin brittiläisten erinomaisuutta siirtomaaisäntinä ja sudanilaisia alempiarvoisina. Kuvamateriaalin avulla synnytettiin mielikuvia, jotka tukivat koloniaalisen vallan oikeutusta, ja joilla pyrittiin luomaan ja hallitsemaan sudanilaisen hallinnon, talouden, ja elämäntapojen muutosten perustaa ja paikallisia ihmisiä länsimaalaisen koloniaalisen katseen objekteina vailla vastavuoroisuuteen pyrkivää vastavisuaalisuutta.
  • Jalonen, Jasmina (2023)
    Akateeminen Karjala-Seura oli suomalainen nationalistijärjestö, joka toimi 1922-1944. Sen tavoitteena oli Suur-Suomi, eli heimokansojen kuten Karjalan ynnä muiden liittäminen Suomeen. Vuosina 1918-22 suomalaisia osallistui lähinnä Venäjän alueella käytäviin heimosotiin, joissa oli tarkoitus vapauttaa suomensukuisia kansoja Venäjän vallan alta. Sodat epäonnistuivat, mutta aate jäi elämään. Heimosodissa mukana olleet miehet perustivat AKS:n eli Akateemisen Karjala-Seuran. Akateemisen Karjala-Seura oli nimensä mukaisesti Karjalan asialla, mutta se piti inkeriläisiä yhtä tärkeänä heimokansana. AKS:n perustajajäsenet olivat osallistuneet heimosotiin, jotka koskettivat Inkeriäkin. Myöhemmin Inkeristä kirjoitettiin paljon ja sen asukkaiden kanssa oltiin tekemisissä. Suomeen päätyneitä pakolaisia autettiin ja kulttuuria pidettiin yllä. Inkeriläisiä pidettiin suomalaisina ja usein myös uhreina, jotka kärsivät Venäjän aiheuttamasta sorrosta. Tärkeää onkin inkeriläisten erottautuminen Venäjästä. Keskityn ajanjaksoon 1922-1939, eli aikaan ennen talvisotaa. Inkerin liittäminen Suomeen ei kuitenkaan ole ollut missään vaiheessa realistista, sillä Pietarin suurkaupunki sijaitsee sen alueella. Erityisesti keskityn tekstissäni kolmeen perustajajäseneen eli Elias Simojokeen, Erkki Räikköseen ja Reino Vähäkallioon. Näiden lisäksi otan huomioon, mitä AKS:n lehti, Suomen heimo, kertoi Inkeristä. Aiheen konteksti on kansallisuusaate ja irredenta-politiikka, eli se että samankaltaisia heimoja tahdotaan yhdistää yhden valtion alaisuuteen. Nykyään aihe on ajankohtainen, sillä Venäjän uhka on konkretisoitunut uudelleen Ukrainan sodan myötä.
  • Veijalainen, Leo (2023)
    Tutkin maisterintutkielmassani hyvän sodan myyttiä Yhdysvaltojen mediasta Tyynenmeren sodan vuosina 1941–45 luettavana kansallisena narratiivina. Tutkimuskysymyksinä selvitän, miten ja koska myytti syntyy, vaikuttaako se jo sotavuosina ja mitä sotaviestinnällä on pyritty kommunikoimaan. Samalla tutkin, miten myytti tukee sotanarratiiveja, sekä miten myyttiä mahdollisesti rikkovat tekijät (kuten väkivalta ja rotu) pyritään kontekstualisoimaan laajemmin. Lähdeaineistona olen käyttänyt sodan aikana tuotettua mediaa, mukaan lukien propagandafilmejä The Battle of Midway (1942), Know Your Enemy: Japan (1945) sekä esimerkiksi Why We Fight: War Comes to America (1945). Sotafiktion saralla tutkin elokuvaa Bataan (1943). Filmiaineiston lisäksi käsittelen Pearl Harborista kirjoittavia sanomalehtiä sekä Yhdysvaltojen presidentti Franklin D. Rooseveltin Day of Infamy -puhetta. Aineiston tulkinnassa sovellan Frederick W. Mayerin kollektiivisen toiminnan teoriaa, joka tarkastelee ihmistoimintaa narratiivien näkökulmasta. Mayerin ajatuksia seuraillen, luen lähteistä pyrkimyksiä muodostaa tarina hyvästä sodasta ja motivoida kansaa toimintaan. Maisterintutkielmassa lähestyn hyvän sodan myyttiä osana olemassa olevaa tutkimustraditiota, ja argumentoin, että termin käyttö sota-aikana ei ole kovin vakiintunutta. Tästä huolimatta jo sota-ajan lähteistä on luettavissa myytin keskeisiä piirteitä, kuten kansan yhtenäisyyden korostamista sekä sodan kuvaamista puolustussotana. Samalla lähdeaineistosta on löydettävissä myös myytin osa-alueina rotutekijöiden sekä Tyynenmeren sodan väkivallan käsittelyä. Liitän aineiston osaksi laajempaa Yhdysvaltojen kulttuurikehystä ja valtion propagandaa. Kokonaisuudessa lähteet välittävät kuvan sodasta puolustussotana, ja japanilaisten aggressioon liitetään tarinallistaen negatiivisia luonteenpiirteitä. Vastauksena Yhdysvaltojen sisäisille rotujännitteille ja sodanvastaisuudelle, lähteistä on myös luettavissa pyrkimys kuvata Yhdysvaltojen kansa yhteisen historian ja arvopohjan jakavana. Sota sidotaan myös osaksi amerikkalaisille kulttuurillisesti tuttuja vertailukohtia. Huomiot Japanista vihollisena ovat kuitenkin vahvan rodullistettuja. Propagandassa japanilaisten kuvaus toimii oikeutuksena Tyynenmeren väkivallalle. Samalla esitän, että Tyynenmeren sotaa varsinkin vertailukohtana sotaan Euroopassa kohdellaan vahvasti rotuperspektiivistä. Tämän seurauksena Tyynenmeren sota sekä japanilaiset vihollisena kuvataan vertailussa omalaatuisina, ja sotaan liittyvä väkivalta kehystetään tarpeellisena tavalla, joka ei riko myyttiä amerikkalaisten sotilaiden sotamoraalista.
  • Le, Nam (2023)
    Tutkielmani kartoittaa romantiikan runoilijan Percy Bysshe Shelleyn ensimmäisen vaimon Harriet Shelleyn postuumin kiistanlaisen aseman syntyvaiheita. Tutkin hänen julkisen henkilökuvansa rakentumisen käytänteitä, siihen kytkeytynyttä vallankäyttöä sekä siihen liittyviä tiedon tuottamisen ehtoja biografisten tekstien ympärillä käytyjen keskusteluiden pohjalta. Tutkimusongelman ytimessä on Percy Bysshe Shelleyn henkilökuvan ympärille rakennettu nerouden representaatio, jota tarkastelen henkilökuvana. Representaation taustalla toimii laajempi nerouden monimutkainen merkityksellistämisprosessi. Prosessin ytimessä operoi myyttinen ja miehinen käsite genius eli nerous. Merkityksellistämisprosessin pohjalta muodostui nerouden ruumiillistuma eli nero, jonka ympärille syntyi nerokultti, joka loi lähtökohdat Percyn ja myös Harrietiin henkilökuvan rakentumiselle. Tutkimuskysymykseni ovat siis seuraavat: Mitä viktoriaaninen nerodiskurssi on, ketkä sitä rakensivat ja mitä sillä ajettiin? Missä asiayhteyksissä Harriet nousi esille keskusteluissa ja miksi? Missä määrin, ja missä suhteessa nerodiskurssi ohjasi Harrietista tuotettuja merkityksiä ja näin ollen rakensi, muokkasi ja muutti Harrietin henkilökuvaa ja mainetta? Esitän tutkimuksessani, että Harrietin henkilökuva rakentui viktoriaanisissa keskusteluissa tiiviissä suhteessa Percy Bysshen Shelleyn nerouden rakentumisen kanssa. Näin ollen päättelen, että mitään aitoa Harrietia ei ole, vaan ainoastaan hänestä konstruoituja representaatioita, jotka palvelivat hänen puolisonsa nerokulttia. Työssäni hyödynnän kolmea eri lähderyhmää, joiden kautta aktiivinen tiedon tuottaminen ja merkityksenanto Harrietista paikantui nerodiskurssin kontekstissa. Harrietin itse tuottamien lähteiden vähyys edellyttää tutkimuskentän ja aineistojen laajentamista käsittämään lehdistöä, kirjeaineistoja ja biografisia tekstejä, jotka käsittelivät suoraan tai epäsuorasti julkisesti Harrietia. Tulkintaa kontekstualisoi viktoriaaninen kirjallinen ja biografinen historia, porvarillinen koti-ideologia, nerodiskurssi ja sankaripalvonta.
  • Baas, Paula (2023)
    Maisterintutkielma käsittelee Jäämeren suomalaisuutta vuosina 1855–1889 suuriruhtinaskunnan hallintokeskuksen perspektiivistä. Suomalaisuuden tilaa ja tuottamista tutkitaan julkisuuden kautta keskittyen nationalistisen narratiivin tarkasteluun vertaillen eri ideologisten ryhmittymien, kuten fennomaanien, svekomaanien ja liberaalien julkaisuja ja kannanottoja niin sanotusta ’Jäämerikysymyksestä’. Suuriruhtinaskunnan julkisuuden tarkastelun avulla tutkimus avaa sitä, miksi ja miten rakentuivat Jäämeren rannikoiden suomalaisuusnäkemykset. Kuvaan tutkimuksessa sitä muutosta, joka tapahtui Jäämeren osalta ideologisesti sekä hallinnollisesti aktiivisten vuosikymmenien selvitysten ja keskustelujen kautta. Tutkielman lähdeaineisto koostuu Helsingissä julkaistuista lehdistä, joista on valittu jokaiselle aatesuuntaukselle keskeisimmät edustajat. Lehdistö on siis tutkimuksen pääasiallinen aineisto. Painopiste on fennomaanien rakentamassa Jäämeren kuvassa. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimukselle on nationalismin teoria sekä julkisuusteoria. 1800-luvulla suomalaisen kansallisen ja autonomisen yhteiskunnan sekä valtion rakentamisessa rajojen uudelleentarkastelu muodostui olennaiseksi tekijäksi. Suomen Lapista puuttunut hallinnollinen kontrolli siivitti Jäämeren tilanteen kartoittamista. Suomenkielinen väestö asutti osaltaan Jäämeren rannikoita, ja Jäämeri oli myös merkittävä kohde muuttoliikkeelle. Tämä väestön valu haluttiin saada tyrehdytettyä. Nämä seikat synnyttivät tarpeen saattaa Jäämeren seutu Suomen suuriruhtinaskunnan yhteyteen. Konkreettisesti tämä tavoite ilmeni tarkoituksellisena suomalaiskansallisen Jäämeren myytin rakentamisena ja mietintöinä mahdollisen maakaistaleen saamisesta joko Norjan Ruijasta tai Venäjän Kuolasta.
  • Jääskeläinen, Juuso (2023)
    Tutkielma selvittää, miten valtakunnallinen peruskoulu-uudistus näkyi helsinkiläisen Oulunkylän yhteiskoulun toiminnassa. Peruskoulu-uudistuksessa Suomen koulujärjestelmä muuttui oppivelvollisuuden kattaneen kansakoulun ja korkeampaan koulutukseen valmistaneen oppikoulun käsittäneestä erilliskoulujärjestelmästä yhtenäiskoulujärjestelmäksi, jossa yhdeksänvuotinen oppivelvollisuuskoulu eli peruskoulu oli kaikille yhteinen. Ennen peruskoulua suuri osa oppikouluista, myös Oulunkylän yhteiskoulu, oli yksityisomisteisia, ja uudistuksen vastustajat pelkäsivät yksityisten oppikoulujen tulevaisuuden puolesta. Tutkielma avaa yhden yksityisen oppikoulun ja sen piirissä toimivien suhdetta valtakunnalliseen uudistukseen ja sen poliittisiin taustoihin, sekä kuvaa yleisesti muutoksia, joita peruskoulu yksityisenä pysyneeseen kouluun toi.
  • Pääkkönen, Leo (2023)
    Tutkielma käsittelee vuoden 1928 sodan kieltävää yleissopimusta, nk. Kellogg-Briandin sopimusta ja sen herättämiä aikalaisreaktioita Suomessa ja maailmalla. Pyrin selvittämään, nähtiinkö sopimuksella olevan todellisia mahdollisuuksia rauhan vakiinnuttamiseen maailmanpolitiikassa. Kellogg-Briandin rauhansopimus oli Yhdysvaltojen ja Ranskan bilateraalisena sopimuksena syntynyt ja universaaliksi rauhansopimukseksi laajentunut asiakirja, joka kielsi sodan kansallisen edun tavoittelun välineenä. Sopimus edusti pitkää internationalistisen ajattelun jatkumoa ja puolestapuhujien mukaan sopimus oli synnyttämässä uutta maailmanjärjestystä, jossa vahvemman oikeus ei enää määrittänyt maailmanpolitiikan suuntaviivoja. Kriitikoiden mukaan sopimus oli hyödytön, koska se ei sisältänyt minkäänlaisia konkreettisia sanktioita sen rikkomisesta. Tutkielmassani tarkastelen aikalaisreaktioita sopimukseen kansainvälisestä ja kotimaisesta perspektiivistä. Aineistoani ovat valikoidut asiantuntijapuheenvuorot ja sopimuksen syntyvuosilta peräisin olevat artikkelit, joissa kansainvälisen oikeuden asiantuntijat ja ulkopolitiikan toimijat arvioivat sopimuksen vaikutuksia. Arkistoainestoa edustavat ulkoministeriön arkiston kokonaisuus Kellogg-sopimuksen käsittelystä Suomessa, joka antaa kuvaa ulkoasiainhallinnon reaktioista sopimukseen. Tutkin valtiopäiväasiakirjoja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan ja eduskunnan täysistuntopuheenvuorojen muodossa. Kansalaisyhteiskunnan perspektiiviä materiaaliin antavat valikoidut lehtiaineistot. Peilaan sopimuksen herättämiä reaktioita 1920-luvun liberaalin internationalismin kehykseen ja tutkin, nähtiinkö Kellogg-sopimuksella olevan käytännön merkitystä; voisiko se todella luoda pohjaa rauhanomaiselle kansainväliselle järjestykselle, vai olisiko se tuomittu epäonnistumaan voimapolitiikan areenalla. Arvioin lisäksi, nähtiinkö sopimuksen tarjoavan lisäarvoa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle tai nähtiinkö sen käsittelyn aikana internationalismin yleisesti soveltuvan Suomen ulkopoliittiseksi selkänojaksi. Tutkielmani esiin tuomat havainnot eivät merkittävästi muuttaneet aiemman tutkimuskirjallisuuden luomaa käsitystä sopimuksesta. Sen tarkoitusperät koettiin maailmalla laajasti ansiokkaiksi, mutta sen käytännön soveltamisen mahdollisuuksia pidettiin haastavina. Suomessa suhtautuminen Kellogg-sopimukseen oli varauksellisen kiinnostunutta, mutta se nähtiin lähinnä harmittomana lisänä jo olemassa olevalle Kansainliiton turvallisuusarkkitehtuurille ja oman puolustusval-miuden ylläpitämiselle.
  • Pentinpuro, Enni (2023)
    Tutkielmassa käsitellään kolmen antiikin roomalaisen myyttisen naisen kuolemaa. Nämä kolme naista ovat Lucretia, Verginia ja Dido. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten sukupuoli näkyy heidän kuolemiensa kuvauksissa. Tutkimus käsittelee myös sitä, mikä tekee kuolemasta erityisen roomalaisen ja miten roomalainen kuolema, romana mors, näyttäytyy. Lisäksi tutkimus ottaa kantaa siihen, millaisia tunteita hahmot näyttävät kokevan, miten hahmoja toiseutetaan ja miten hahmojen tarinoita on käytetty antiikin jälkeen. Lucretian, Verginian ja Didon tarinat ovat esimerkkejä naisten kuolemista roomalaisessa kirjallisuudessa. Tarinoista selkeimmin esille nouseva teema tämän tutkimuksen näkökulmasta on hahmojen kuolemien seksualisointi. Hahmoja seksualisoidaan esimerkiksi kuvailemalla heitä kauniiksi ja himoittaviksi ja assosioimalla heitä seksuaalisina pidettyihin esineisiin. Romana mors-termiä käsitellään usein miesten kautta, mutta myös naiset saattoivat roomalaisessa kirjallisuudessa kokea romana morsin. Romana mors oli kunniakas kuolema, jossa tärkeää oli näyttäytyä jalona ja päättäväisenä. Myös itsemurhan tekeminen saattoi osoittaa näitä hyveitä. Tutkimuksessa käsitellyistä hahmoista kaksi, Dido ja Lucretia, tekevät itsemurhan. Lucretia esiintyy tarinassa ideaalimatroonan tavoin ja kokee kuoleman, joka edustaa romana morsin arvoja. Dido taas ei ole roomalainen, mutta hänenkin kuolemassaan ovat läsnä jotkin romana morsin piirteet, kuten päättäväisyys. Myös Verginia kokee kunniakkaan kuoleman, joka noudattelee romana morsin arvoja. Hahmojen seksualisoinnin lisäksi hahmojen toimijuuden aste tarinoissa on tärkeä teema tässä työssä. Koska hahmot ovat naispuolisia, on perusteltua kysyä, poikkeaako heidän toimintansa roomalaisesta ”normaalista” edusti, jota miesten toiminta edusti. Hahmot käyttäytyvätkin tarinoissa sekä feminiinisesti että maskuliinisesti. Lopuksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, millaisia tunteita hahmot kokevat, miten hahmoja toiseutetaan ja miten tarinoita on käytetty antiikin jälkeen. Toiseus on teema, joka nousee esille etenkin Didon tarinassa hänen edustaessaan viholliskansaa, karthagolaisia. Tunteet ovat niin ikään esillä Didon tarinassa hänen käyttäytyessään tunteidensa vallassa. Kuitenkin myös Lucretian voidaan nähdä toimivan tunteikkaasti. Tämän jälkeen tutkitaan lyhyesti sitä, miten tutkimuksessa käsitellyt tarinat elävät edelleen länsimaisessa populaarikulttuurissa.
  • Nuhkola, Sofia (2023)
    Maisterintutkielmassani perehdyn oman kotikuntani Lammin kuolleisuuteen ja tarkastelen punataudin aiheuttamaa kuolleisuuspiikkiä vuonna 1852. Tutkin punatautikuolleisuutta yhden paikkakunnan kokemuksen osalta. Tutkimusvuosi valikoitui, koska se oli 1800-luvulla Lammilla suurin punataudista johtunut kuolleisuusvuosi. Lisäksi Hämeen läänissä kyseiseen tautiin kuoli paljon ihmisiä vuosina 1851–1855. Tutkielma edustaa historian osa-alueilta muun muassa sosiaali- ja väestöhistoriaa sekä paikallishistoriaa. Tutkielman tavoitteena on osoittaa kuinka punatauti oli ennen tarttuva tauti, johon kuoli paljon ihmisiä, ja että aihetta olisi syytä tutkia enemmän, sillä siitä ei ole tehty paljon tutkimuksia. Tutkimuskysymykset ovat: Minkä ikäiset ihmiset kuolivat punatautiin muita ikäluokkia herkemmin? Miksi tiettyinä kuukausina punatautiin kuolleita oli muita kuukausia enemmän? Oliko punatautikuolleisuus Lammilla korkeampi vuonna 1852 kuin nälkävuosina 1866–68? Tutkielman tärkeimmät lähteet ovat seurakuntien väkilukutaulukot eli tabellit ja Hämeen lääninkonttorin henkikirjat, joita säilytetään Kansallisarkiston Hämeenlinnan toimipaikassa. Arkistolähteistä ja tutkimuskirjallisuudesta käy ilmi, että punatauti oli perinteisesti maatalousyhteisöissä useampana peräkkäisenä vuonna loppukesällä ja syksyllä esiintyvä tauti. Siihen kuoli eniten 1–10-vuotiaita lapsia sekä yli 50-vuotiaita aikuisia, koska heidän vastustuskykynsä oli yleisesti alhaisempi verrattuna työikäiseen väestöön. Tutkielmasta käy ilmi, että vaikeita punatautiepidemioita pyrittiin hoitamaan aikakauden hallinnon ja lääkintätaidon puitteissa piirilääkärien, maaherrojen ja esivallan toimeenpanemana. Kuitenkaan aina heidän antamiaan käskyjä ei pitäjissä noudatettu tarkalleen eikä jaettuja lääkkeitä käytetty taudin hoitamiseen.
  • Jauhiainen, Iida (2023)
    Raittiusliike nousi 1800–1900-lukujen vaihteessa Suomen ensimmäiseksi ja suurimmaksi organisoiduksi kansanliikkeeksi. Se pyrki raittiutta edistämällä puuttumaan yhteiskunnan epäkohtiin, kuten köyhyyteen, rikollisuuteen, epäsiveellisyyteen ja alkoholiongelmiin. Ehdotonta raittiutta ja siveellisiä elämäntapoja jäseniltään vaatinut Raittiuden Ystävät nousi pian 1884 perustamisensa jälkeen raittiusliikkeen keskusseuraksi, jonka alaisuuteen paikallisseurat järjestäytyivät. Sillä oli alusta alkaen voimakas yhteiskunnallinen ulottuvuus ja tavoitteet. Sivistyneistöjohtoinen raittiusliike pyrki haalimaan siipiensä suojaan alemmat kansankerrokset ja osoittamaan näille suunnan nopeasti modernisoituvassa yhteiskunnassa. Eräs väline, jolla raittiusliikkeen ylemmät tahot pystyivät viestimään toiveistaan, olivat raittiuslehdet. Tässä tutkielmassa tarkastelen raittiuslehdissä esiintyviä ihanteellisen yhteiskunnan ja kansalaisen kuvauksia. Tutkimuskysymyksiäni ovat, millainen lehtien yhteisö- ja yksilötason ideaalinen raittiusidentiteetti on, ja kuinka sitä rakennetaan. Lisäksi kysyn, miksi lehtien välittämät ihanteet ovat sellaisia kuin ovat, eli miksi ne on koettu tärkeiksi: mihin niillä on pyritty? Kuka on pyrkinyt? Tutkimus rajautuu vuosiin 1884–1906, pitäen sisällään Raittiuden Ystävien perustamisen, liikkeen kasvun vuodet ja huipun, jolloin kannatus oli suurimmillaan. Lähdeaineiston muodostavat neljä tarkastelujakson aikana ilmestynyttä raittiuslehteä. ”Aamunairut” ja ”Kylväjä” olivat keskusjärjestön äänenkannattajia, kun taas ”Raittius ja siweys” ja ”Alpha” edustavat pieniä ja lyhytikäisiä paikallislehtiä. Lehdissä esitetään, että laajalle levinnyt raittius poistaisi sosiaaliset ongelmat, kuten köyhyyden ja ylikuormittuneen vaivaishoidon, sillä raittiuden myötä kansalaiset osaisivat pitää niin taloudestaan kuin terveydestään huolta. Tällaisessa yhteiskunnassa eri yhteiskuntaryhmät, kuten kansakoulunopettajat ja tehdastyöläiset sekä muut kansanliikkeet osallistuvat sopuisasti liikkeen niille määräämien tehtävien toteuttamiseen. Raittiissa yhteiskunnassa yksilöt elävät vaatimatonta, mutta onnellista ja turvallista elämää, jossa miehet käyvät ahkerasti töissä ja naiset hoitavat lapsia viihtyisässä kodissa. Jos taas raittiutta ei noudateta, yhteiskunta kansalaisineen köyhtyy ja kurjistuu, äidit lapsineen pelkäävät väkivaltaisiksi ja aggressiivisiksi muuttuneita päihtyneitä miehiä ja Suomi taantuu rappion tilaan nousematta koskaan sivistyskansojen keskuuteen, missä se mielellään nähtäisiin. Tulkitsen, että lehtien identiteetinmuovauksella pyrittiin hallitsemaan ja hillitsemään alempien luokkien heräävää poliittista aktiivisuutta, joka alkoi saada itsenäisiä sävyjä esimerkiksi työväenliikkeen kautta. Lehdissä esitetään raittiusliikkeen johdon näkemyksiä mukailevia tulkintoja siitä, kuinka alempien luokkien yhteiskunnallisen toiminnan tulisi suuntautua ylhäältä päin saneltuun ja johdettuun raittiustaistoon. Tulkintani mukaan idealististen rivien välistä huokuu huoli ja jopa pelko siitä, että ylemmät luokat menettävät otteensa rahvaaseen. Ihanteilla kansaan pyrittiin iskostamaan keskiluokkaisista hyveistä koostuva arvomaailma, jota toistamalla lukijoille tarjoutui mahdollisuus uusintaa lehtien välittämiä identiteettejä.
  • Määttänen, Sulo (2023)
    Tutkielma käsittelee Helsingin alakulttuuriyhteisön toimintaa ja tapakulttuuria vuosien 1981–1985 aikana. Tutkielman tavoitteena on yhteisön tilallisen ja toiminnallisen ulottuvuuden lisäksi selvittää ajan alakulttuuriyhteisön ajatusmaailmaa ja yhteiskunnallista asemaa. Edellä mainitun tavoitteen lisäksi tutkielma pyrkii selvittämään alakulttuuriyhteisön ja valtakulttuurin välisen vuorovaikutussuhteen tilaa kyseisenä aikakautena. Tutkin vertailevalla tutkimusotteella Helsingin Sanomia, Suosikkia sekä Aloha!-mielipidelehteä. Näiden alkuperäislähteiden ja aiemman tutkimuskirjallisuuden lisäksi hyödynnän tutkimuksessa muistelmakirjallisuutta kuten Elävän musiikin yhdistys ry:n historiikkia. Käytän tutkielmassa aiempaa alakulttuuritutkimusta ja helsinkiläisen alakulttuurin analyysissa Dick Hebdigen, John Irwinin ja Birminghamin yliopiston CCCS-keskuksen teorioita alakulttuurien yhteiskunnallisesta sekä kulttuurisesta arvosta. Tutkielmani jakautuu keskeisten tutkimuskysymysteni kautta kolmeen käsittelyosuuteen. Ensimmäisessä keskityn vaihtoehtokulttuurin tilallisen ja toiminnallisen ulottuvuuden kautta esimerkiksi Lepakkoluolaan ja klubeihin kuten Bela Lugosiin. Toisessa käsittelyluvussa keskityn alakulttuurin tyyliin ja tapakulttuuriin vaatetuksen ja musiikin kautta. Viimeisessä käsittelyluvussa tarkastelen alakulttuurin ja valtakulttuurin suhdetta etenkin yhteiskunnallisen kritiikin kautta. Helsingissä vaikuttanut alakulttuuriyhteisö nojasi vahvasti estetiikan ja tietynlaisen musiikin lisäksi oman elämänsä itsemääräämisoikeuteen sekä toiminta-alttiuteen. Alakulttuuriyhteisöön kuuluneet kulkivat määrätietoisesti kohti tavoitteitaan ja loivat Helsinkiin kaupunkitiloja kuten Lepakkoluolan sekä kulttuurisia tuotteita kuten Radio Cityn. Normista poikkeavan ulkoisen habituksen lisäksi alakulttuuriyhteisö poikkesi valtakulttuurista esimerkiksi vasemmistolaisen politiikan ja työhön liittyvien käsitysten kautta.
  • Suominen, Mia (2023)
    Tiivistelmä: Työ esittelee primäärilähteenä Zacharias Topeliuksen Maamme - kirjan luonnon ja suomalaisten (suomennettu 1878, digitaalinen facsimile) muuttuvan luontosuhteen. Zacharias Topeliuksen lapsuuden kodin kotiopinnot ja opiskelu loivat perustan hänen käsitykselleen maantiedon kulttuuriaspektista. Sen sijaan että hän olisi kirjoittanut vain numerotietoihin perustuvia teoksia, käytti hän ohjenuoranaan ihmisten kulttuurin ja tapojen esittelyä maantieteellisten faktojen ohessa. Ruotsinkielinen Zacharias Topelius kirjoitti useita teoksia, joista Maamme-kirja on tunnetuin. Se loi perustan Suomen ja suomalaisten historiallisten maakuntien esittelyllään suomalaisten yhtenäisyydelle. Se myös esitti suomalaiset Zacharias Topeliuksen kodin arvojen, ja sen ajan näkemyksen mukaisesti, kristillisenä kansana, joka oli luonnosta riippuvainen. Tässä maisterintyössä näkyy Maamme-kirjan ensimmäisten lukujen läheinen kuvaus suomalaisten riippuvaisuudesta luonnon antimista. Samalla se tarjoaa kuvauksen eri historiallisten maakuntien heimojen tapoihin. Kuitenkin Maamme-kirjan käyttö oppikirjana 1970-luvulle asti loi kuvaa yhtenäisestä kansasta uniikilla tavalla. Maamme-kirjan myöhemmissä luvuissa näkyy Zacharias Topeliuksen valistuksen periaatteiden mukainen ihannointi vaurastuvasta, ja luonnon voittavasta, teollistuvasta Suomesta. Zacharias Topeliuksen kuvaamat kansallismaisemat ovat yhä nykyään osa Suomen ja suomalaisten jakamaa kansalliskuvastoa. Kuten Johan Fornäs toteaa, on kulttuurien yhtenäinen tekijä symbolit, jotka kulttuurit, tai kansat, keskenään luovat ja jakavat. Täten voidaan sanoa Zacharias Topeliuksen olleen osallisena luomassa suomalaisen kulttuurin kansallisia symboleja, joihin sekä käsitys suomalaisista luonnonläheisenä kansana, että Suomen nykyiset kansalliskuvastot, perustuvat.
  • Korpimies, Tuomas (2023)
    Tämä tutkielma pyrkii analysoimaan Suomen suhdetta ja päämääriä niin sanottuun reunavaltioyhteistyöhön nähden vuosien 1919–1922 välillä. Tutkielman lähestymistapa aiheeseen on luonteeltaan dualistinen, keskittyen tutkitulla aikavälillä pidettyjen reunavaltiokonferenssien ja Suomen kahdenkeskeisten Puolan suhteiden tarkasteluun. Tutkielma on luonteeltaan kvalitatiivinen ja pyrkii vastaamaan siihen, millaisena Suomen reunavaltiopolitiikka näyttäytyi, millaiset Suomen suhteet Puolaan olivat tutkittuna aikakautena ja miten ne näkyivät laajemmassa reunavaltio-kontekstissa sekä miten reunavaltioyhteistyö vaikutti Suomen kansainvälisen tilanteen vakiintumiseen. Tutkielman lähdemateriaali pohjautuu ensi sijassa arkistomateriaaliin, liittyen ulkoministeriön arkistosta ja kansallisarkistosta aihetta koskeviin raportteihin, sähkeisiin, kirjeisiin, muistioihin ja asiakirjoihin. Tutkielman tuloksena on, että vaikka Suomen pyrkimysten reunavaltioyhteistyölle voidaan katsoa epäonnistuneen, on reunavaltioyhteistyöllä ja tästä vielä eroteltuna Suomen ja Puolan yhteistyöpyrkimyksillä ollut merkittävä vaikutus Suomen ulkopoliittisen suunnan ja kansainvälisen aseman vakiintumiseen.
  • Suomalainen, Vilma (2022)
    Tutkielma tarkastelee jatkosodan aikaista Itä-Karjalan miehityshallintoa aikavälillä 1941–1944. Tutkimuskysymys on, kuinka Itä-Karjalaa pyrittiin suomalaistamaan koululaitoksen avulla. Laajempana kysymyksenä tutkielma tarkastelee suomalaisuuden määritelmää sekä itäkarjalaisten ja suomalaisten välistä suhdetta. Koska itäkarjalaisten oppivelvollisten opetuksessa erityisesti maantietoa, suomen kieltä ja historiaa pidettiin suomalaistamisen kannalta tärkeinä oppiaineina, keskityn kyseisiin oppiaineisiin. Tutkimuskysymystä lähestyn vuosina 1941–1944 ilmestyneiden oppikirjojen avulla, joista osa on laadittu Itä-Karjalan kouluja varten. Oppikirjojen analyysissa keskityn tarkastelemaan, mitä itäkarjalaisille on haluttu opettaa. Oppikirjojen ohella alkuperäislähteenä käytän Kansallisarkistossa säilytettäviä Itä-Karjalan sotilashallinnon arkistolähteitä. Itä-Karjalan sotilashallinnon arkistolähteet valottavat erityisesti suomalaisen miehittäjän näkökulmaa sekä miehittäjän suhtautumista itäkarjalaiseen väestöön. Tutkielma rakentuu kahteen käsittelylukuun, joista toisessa tarkastelen Itä-Karjalan sotilashallintoa tutkimuskirjallisuuden ja arkistolähteiden avulla. Itä-Karjalan sotilashallinnon ohella taustoitan Suur-Suomi-aatetta. Käsittelyluvussa tutkin suomalaisten ja itäkarjalaisten keskinäistä suhdetta sekä suomalaisuuden määritelmää. Toisessa käsittelyluvussa tarkastelen Itä-Karjalan koululaitosta, joka aloitti toimintansa syksyllä 1941. Käsittelen kysymystä, millaisia ominaisuuksia Itä-Karjalaan lähteneiltä opettajilta edellytettiin sekä mikä sai suomalaiset opettajat lähtemään Itä-Karjalaan huolimatta siitä, että samaan aikaan Suomessa oli opettajapula. Itä-Karjalan miehitysaika oli todellisuuden ja illuusion kohtaamista. Suomalaiset kokivat kulttuurišokin, kun Itä-Karjala ei vastannut romantisoitunutta mielikuvaa Itä-Karjalasta suomalaisuuden myyttisenä alkukotina. Itäkarjalainen väestö tuotti miehittäjälle pettymyksen, sillä yhtäältä itäkarjalaiset suhtautuivat varautuneesti suomalaisiin sekä toisaalta suomalaisia ärsytti itäkarjalaisten slaavilaisiksi koetut piirteet. Itä-Karjalan sotilashallinto perustui ajatukseen, että Itä-Karjala liitettäisiin sodan jälkeen Suomeen. Näin ollen itäkarjalaisiin suhtauduttiin tulevina suomalaisina, jotka koulutuksen ja muun valistustoiminnan avulla kasvatettaisiin suomalaisiksi.
  • Korpikoski, Ilari (2023)
    Tutkielma perehtyy Hyrynsalmi-Kuusamon kenttäradan ja toisen maailmansodan vaikutuksiin Taivalkoskella. Hyrynsalmi-Kuusamon kenttärataa rakennettiin vuosien 1942–1944 välisenä aikana saksalaisten toimesta auttamaan joukkojen huollossa. Kunta koki muutoksen, sillä kenttärataa rakennettiin Taivalkosken alueelle. Uuteen arkeen aseveljen kanssa oli sopeuduttava jotenkin. Talvisodan aikana rintama kävi lähellä Taivalkoskea, mutta jatkosodan aikana rintamat olivat kauempana. Kenttärata toi kuitenkin toisen maailmansodan osaksi Taivalkosken paikalliselämää. Sodan raakuus ja tuntemattomien inhimillisyys korostuvat kenttäradan parissa. Entisen kenttäradan varrelle on pystytetty opastekylttejä, jotka kertovat kenttäradasta, paikallisen muistitiedontutkimuksen parissa käsitellään kenttärataa ja siitä on kirjoitettu myös lehdissä ja romaaneissa. Kenttärata on ollut selvästi merkittävä kohde paikallisille. Tutkimusmetodi on laadullinen ja tutkimus kallistuu uuteen sotahistoriaan. Pääaineistona toimivat paikallisia toimijoita kuvanneet arkistoaineistot, yhteysesikunta Roin raportit kenttärataan liittyen, sekä kenttäradan evakuointitoimikunnan materiaali. Arkistoaineistojen lisäksi työssä on käytetty tutkimuskirjallisuutta ja muistitietoa, joita on voitu vertailla alkuperäislähteisiin.