Browsing by study line "Inhemsk litteratur"
Now showing items 21-32 of 32
-
(2023)Maisterintutkielmassani analysoin, millaisia satiirisia keinoja Milja Sarkolan romaani Pääomani hyödyntää. Keskeisenä tutkimuskysymyksenä käsittelen, miten läpi koko teoksen esiintyvä rahapuhe on myös sen keskeinen satiirinen keino. Rahapuheella kertoja tulee korostaneeksi myös omaa ja muiden luokka-asemaa ja teoksesta nousee esille hyvin myös, miten keskiluokkainen tapa rahapuheen käyttö on. Luokkaan liittyvien pohdintojen avulla ammatin merkitys korostuu kertojan puheessa, joten ulotan analyysini käsittelemään myös kertojan omaa ammattia ja kirjallisuusinstituutiota esimerkkinä taiteellisesta instituutiosta. Kertojan luokkaidentiteetin analyysiä syvennän käsittelemällä kulttuurista ja sosiaalista pääomaa. Kertojan ammattiin liittyvässä analyysissä käsittelen tekijyyttä, joka on myös nykysatiirissa toistuva aihe. Pääomani kertoo nelikymppisestä teatterintekijästä, joka kirjoittaa ensimmäistä romaaniaan. Kertojan lähes kaikki ajatukset pyörivät rahan ympärillä tai ne liittyvät jotenkin johonkin talouden osaan. Teoksen viimeisille sivuille asti nimettömäksi jäävä kertoja kuvaa elämäänsä, jossa laskeminen on tapa pitää elämä ja tunteet hallinnassa. Romaanissa hyödynnetään monia satiirisia keinoja. Näitä ovat konkreettisen rahapuheen lisäksi taloutta ja rahaa hyödyntävät sanaleikit ja intertekstuaaliset viittaukset, jotka linkittävät romaanin todelliseen teoksen ulkopuoliseen maailmaan, sekä ironia ja parodia. Raha ja talous ovat myös aiheita, joita on aina käsitelty satiireissa etenkin kritisoiden rahan valtaa ja ihmisen ahneutta. Satiirille ominaisesti kertojan ”rahahulluus” saa ikävät seuraukset hänen miehensä alkaessa pitää häntä kylmänä ja laskelmoivana. Nykysatiirille ominaisesti teos ei tarjoa suoria vastauksia tai vaihtoehtoja kritisoimilleen asioille, vaan enemmänkin se esittää kysymyksiä nykymaailman tilasta ja haastaa kyseenalaistamaan sitä. Analyysissäni nouseekin esille, miten taloudellisen tasa-arvon lisääntyminen ei todellisuudessa kuitenkaan tarkoita, että yhteiskunta olisi tasa-arvoinen. Rahapuhetta pohtiessani nostan esille kertojan päiväkirjamerkinnät, jotka osoittavat sisäistettyjä malleja miesten ja naisten taloudelliseen asemaan liittyen. Yhteiskuntaluokkaa käsittelevässä luvussa yhteiskunnan hierarkkinen rakenne nousee esille ammattinimikkeiden ja siviilisäädyn merkitystä pohdittaessa. Kertojan oma ammatti on vahvasti sidoksissa ulkopuoliseen rahoitukseen ja tämän kautta pohditaankin, miten taiteen tekemiseenkin liittyy kilpailuasema, eivätkä kaikki taiteentekijät ole samassa asemassa keskenään. Rahapuhe on myös osoitus siitä, miten kohdeteoksessa sisäistetty markkinatalous lävistää kaiken toiminnan. Tällä tarkoitetaan, miten kapitalistinen talousjärjestelmä vaikuttaa kaikessa inhimillisessä toiminnassa taustalla ja se ulottuu sekä taiteelliseen toimintaan että kertojan ihmissuhteisiin. Koska satiirilla pyritään osoittamaan yleistä totuutta ja kommentoiman ympäröivää yhteiskuntaa kriittisesti yksilön kokemusten kautta, osoittaa romaani keskiluokkaisen ihmisen elämää hallitsevan rahaan ja taloudelliseen asemaan liittyvät arvot. Tulkintani mukaan romaani on satiiri, jossa esitetään rahapuheen avulla, miten keskiluokkainen ihminen elää näennäisesti elämää, jossa hänellä on vapaus valita, millaista elämää elää, vaikka tosiasiassa taustalla vaikuttava talousjärjestelmä loppujen lopuksi sanelee erittäin paljon siitä, mikä on mahdollista omassa elämässä, ja miten taloudellinen hyvinvointi ei esimerkiksi käänny sosiaaliseksi hyvinvoinniksi.
-
(2020)Tutkielma käsittelee ruoan kaunokirjallisten esitysten suhdetta ruokapuheeseen ja ruoan käytön ilmiöihin. Selvitän viitekehysanalyysin ja diskurssien tutkimisen avulla kolmijakoista tutkimuskysymystä: kuinka ruokaa ja ruokakulttuuria esitetään kaunokirjallisissa teoksissa, millaisina esitysten merkitykset näyttäytyvät eri viitekehyksiin kiinnitettyinä ja millaisista diskursiivisista aineksista näitä esityksiä ja merkityksiä rakennetaan. Tutkielman kohdeteokset ovat Satu Taskisen Täydellinen paisti (2011), Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike (2012), Anja Erämajan Imuri (2019) sekä Sanna Karlströmin Alepala (2019). Tutkielma alkaa kunkin teoksen ruoan esitysten analysoinnista, minkä jälkeen käsittelen esille nousevia aiheita, kuten identiteetin rakentumista, yhteisöihin kuulumista, eriarvoisuutta, erilaisia elämäntilanteita sekä ravinnon luonnollisuuden käsityksiä kolmessa viitekehyksessä. Oman paikan, jokapäiväisyyden ja katoavaisuuden viitekehykset kiinnittävät ruoan esitykset paikalleen laajemmiksi aihepiireiksi. Viitekehysten rajaamia aihepiirejä tarkastelen lähemmin neljän diskurssin kautta: 1) identiteetti ja yhteisöllisyys 2) maku 3) muutos sekä 4) luonnonmukaisuus ja ekologisuus. Diskurssin käsite tutkielmassa on laaja. Se käsittää puheen ja keskustelujen ohessa ajatusmalleja, mielikuvia ja toimintaa, jota ruoan ympärillä tapahtuu. Kirjallisuudentutkimuksen lisäksi työ nojaakin myös sosiologiseen ruokatutkimukseen ja yhteiskunta- sekä ravitsemustieteellisiin näkökulmiin. Ruoan kaunokirjallisten esitysten merkitys ja merkitysten rakentuminen hahmottuu tutkielman myötä erittäin monimuotoiseksi tutkimusaiheeksi. Esiin nousee ruoan käyttöön liittyvää vastakkainasettelua ja kriittisiä piirteitä, mutta toisaalta myös huumori on monissa ruoan esityksissä merkittävä tekijä. Vastakkaisuuksia muodostuu esimerkiksi perinteisen ja uuden, välttämättömyyden ja valinnanvapauden, tutun ja vieraan sekä luonnon ja siitä etääntymisen välille. Ruoan kaunokirjalliset esitykset myös jakavat samanlaisia puhetapoja ja merkityksenantoja. Muun muassa yleisessä ruokapuheessa elävät mielikuvat suomalaisesta ruokakulttuurista ja perinneruoista esiintyvät teoksissa Täydellinen paisti, Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike sekä Alepala. Analyysini perusteella kirjallisuus tuo esiin ruoankäyttöämme sekä niitä ajatuksia ja malleja, jotka ovat yhteiskunnassa ja kulttuurissa ajankohtaisesti esillä. Kirjallisuus tekee näkyväksi taiteen keinoin, kuinka ajattelemme ruoasta ja sen käytöstä. Ruoka ei ole teoksissa ”vain ruokaa”. Ruoka hahmottuu metodiksi, jonka avulla teoksiin tiivistetään laaja kulttuuristen merkitysten verkosto. Ruoan esitykset yhdistyvät moniin kaunokirjallisten tekstien ulkopuolisiin ruoalle annettuihin merkityksiin ja haastavat myös lukijan ymmärrystä niistä. Niinpä ruoan esitysten tarkastelu on jatkuvaa pysähtymistä. Ruoan kaunokirjalliset esitykset saavat kysymään: Mistä muusta ruoan lisäksi esityksissä on kyse? Miksi ruoan esityksistä rakentuu laajempia kulttuurisia ja yhteiskunnallisia vaikutelmia ja miksi nämä vaikutelmat tuntuvat merkityksekkäiltä?
-
(2020)Tutkielma on runoudentutkimus ja sen aiheena ovat symbolit, metaforat ja tematiikka Marja-Liisa Vartion Häät-esikoisteoksen kolmessa avainrunossa. Tavoitteena on selvittää, millaista on runojen kuvakieli. Siihen lukeutuvat metaforat, symbolit ja kvasisymbolit. Näiden ohella pyritään löytämään runojen keskeiset teemat ja ymmärtämään teoskokonaisuutta. Teoreettisena taustana tutkielmassa käytetään Raili Elovaaran teosta “Olen tyhjä huone”. Sanataiteen metaforista ja symboleista (1992). Elovaara on koonnut keskeisten amerikkalaisten teoreetikoiden käsityksistä metaforateoria- ja symboliehtoja. Runoissa korostuvaa tekstiainesta verrataan näihin ehtoihin ja tarkastellaan metaforien ja symboleiden ominaisuuksia, rakentumista ja merkitysmahdollisuuksia. Symboleiden kohdalla runoissa esiin nousevia ehdokkaita verrataan vakiintuneisiin symboleihin. Vakiintuneiden symbolimerkitysten selvityksessä hyödynnetään symbolisanakirjoja, Michael Ferberin teosta A Dictionary of Literary Symbols (2017) ja Hans Biedermannin teosta Suuri symbolikirja (1993). Tutkimusaineistona on Vartion teoksen kolme runoa: “Jousella-ampuja”, ”Nainen ja maisema” sekä “Häät”. Runot toimivat kokoelmassa aloitusrunona, keskikohdan laajimpana ja viimeisenä nimirunona ja edustavat teoskokonaisuutta. Metodi on vertaileva runoanalyysi. Kohderunoja verrataan myös teoksen muiden runojen samankaltaiseen kuvallisuuteen. Vertailua laajennetaan “Häät” -runon kohdalla häälaulun piirteisiin ja kahden modernistirunoilijan hääaiheisiin esimerkkirunoihin. Tutkielman keskeinen tulos on se, että Vartion kohderunot ovat tiheän kuvakielisiä ja sisältävät paljon symboleita, metaforia ja kvasisymboleita. Kuvallisuus paljastaa puhujien mielen ongelmat ja ristiriidat. “Jousella-ampujassa” on positiivisia ja negatiivisia merkityksiä sisältäviä runolintusymboleita ja lintu yleisenä symbolina symboloi puhumisen vaikeutta. “Nainen ja maisema” -runossa keskeiset pääsymbolit ovat peili, maisema, hiukset ja koivu. Maisema jakautuu moniin sivu- tai kvasisymboleihin. Pääsymbolit symboloivat totuuden näkemistä, kipua, voiman riistämistä, väkivaltaa ja sen uhria. Metaforisina hahmoina runon väkivaltaiset subjektit herättävät kuvallisuudellaan kaksi tulkintamahdollisuutta, ”Koivuniemen herran” ja ”Kuoleman ratsumiehen” tulkinnat. ”Häät” -runosta löytyy häälaululajin tapahtumapaikkoja ja joitakin samoja aiheita ja kuvallisuutta kuin modernistien häärunoista. ”Häät” -runon metaforat ovat luonteeltaan dekoratiivisia ja havainnollistavia. Häät saa merkityksen morsiamen siirtymäriittinä, ei vakiintuneen symbolin ”häät” kautta. Pääsymboleita ovat huntu ja seppele. Huntu symboloi kainoutta ja salailua, mutta symboloituu tarkoittamaan myös vapautumista, yhteisöllisyyttä, iloa ja avoimuutta. Seppele tanssiin yhdistettynä symboloi voitontanssia ja onnistuneita häitä. Häätupa on puhujan mielen symboli.
-
(2022)Maisterintutkielmassani tutkin Mikko Rimmisen romaanin Jos se näyttää siltä (2019) toisen persoonan kertojaa. Päätutkimuskysymykseni ovat, miten toisen persoonan kertojaa voidaan kuvata narratologian välinein ja millaisia tehtäviä toisen persoonan kerronnalla on romaanissa. Tehtävistä keskityn huumoriin ja syyllisyyden tematiikkaan. Analysoin sitä, kuinka toisen persoonan kertoja luo teokseen huumoria. Lisäksi pohdin, miten teoksen kertoja kuvaa päähenkilö Lyyn syyllisyyttä ja kuinka toisen persoonan kertoja suhteutuu tunnustuksellisuuteen. Kertoja on tutkimuksessani tekstistä havaittava ääni, joka viittaa päähenkilö Lyyhyn yksikön toisen persoonan pronominilla sinä. Puhuttelun voi tulkita kohdistuvan joskus myös lukijaan. Narratologisen kirjallisuudentutkimuksen avulla havainnollistan sitä, missä suhteessa teoksen sinäkertoja on kertomaansa tarinaan ja päähenkilö Lyyhyn. Tutkimukseni teoreettinen tausta koostuu ensisijaisesti Monika Fludernikin ja Matt DelConten jälkiklassisista kerronnan malleista. Jos se näyttää siltä -romaanin toisen persoonan kerronta on avointa, ja sitä on mahdollista ymmärtää eri tavoin erilaisista narratologisista lähtökohdista. Tutkimuksessani on käynyt ilmi, että kertojan voi ymmärtää joko tarinan ulkopuoliseksi tai osaksi päähenkilö Lyytä. Kertoja on ulkopuolinen, koska ei ikinä nimeä itseään tai osoita olevansa henkilö kertomassaan tarinassa. Toisaalta kerronnan näkökulma on rajautunut Lyyhyn, ja kertojan ja Lyyn äänet myös sekoittuvat toisiinsa. Sinäkerrontaa ei esiinny juurikaan luonnollisissa arkikeskusteluissa, mikä tekee siitä epäluonnollista. Tämä näkyy tutkimustuloksissani. Romaanissa ikään kuin ulkopuolinen kertoja kertoo päähenkilö Lyylle tämän omaa tarinaa. Ymmärtämällä kertojan osaksi päähenkilöä, kertoja on mahdollista luonnollistaa ja tehdä inhimillisemmäksi. Tällöin sinäkerronta havainnollistaa Lyyn jakautunutta todellisuuskokemusta, heikentyvää muistia ja itsekriittistä puhetta itselleen. Tutkielmassani osoitan, että toisen persoonan kerronta luo Rimmisen teokseen huumoria. Sinä-pronominin avoimuus mahdollistaa sen, että kertojan ironinen pilkka voi kohdistua päähenkilöön, kertojaan ja välillä myös lukijaan. Kertoja on myös karnevalistinen, sillä toisen persoonan kerronta kyseenalaistaa kertomisen ja tarinan erillisyyden sekä leikittelee kielellä. Lisäksi tutkimukseni osoittaa, että teoksen sinäkerronta liittyy keskeisesti syyllisyyden tematiikkaan. Romaanissa poika, jonka kanssa sosiaalisesti eristäytynyt Lyy on ystävystynyt, katoaa. Lyy vaikuttaa syylliseltä, mikä johtuu osittain kerronnasta. Toisen puolesta puhuva sinäkertoja arvioi ja ikään kuin ”syyttää” päähenkilöä. Kertojan yhteneväisyys päähenkilön kanssa mutkistaa syyllisyyden kysymystä, koska kerronnan rajautuminen muistiongelmista kärsivään Lyyhyn estää totuuden paljastamisen. Toisen persoonan kerronnan vuoksi myös tunnustaminen ja Lyyn minuuden eheytyminen totuuden paljastamisen avulla osoittautuvat mahdottomaksi.
-
(2021)Tutkielman aihe on runomitat, niiden käyttö ja niiden merkitys Lauri Viidan runokokoelmassa Betonimylläri (1947). Tutkielmassa selvitän metriikantutkimuksen keinoin, millaisia mittatyyppejä Viita suosii ja miten eri mittatyyppien käyttö kytkeytyy runojen merkityssisältöön ja tyylilajiin. Runomittojen kuvauksessa hyödynnän Pentti Leinon luomaa kuvausmallia, jonka avulla voidaan esittää runomittojen pohjakaavat ja eri runojen noudattamat mittasäännöt. Viita on eräs merkittävimmistä sotienjälkeisistä runoilijoistamme. Sotienjälkeisessä lyriikassa tapahtuu merkittävä muutos, jossa perinteisen runouden käyttämistä sidotusta mitasta ja riimityksestä luovuttiin. Kokonaan näistä keinoista luopunutta suuntausta kutsutaan 50-luvun modernismiksi. Niistä runoilijoista, jotka eivät luopuneet näistä keinoista vaan pikemminkin uudistivat niiden käyttöä 40-luvun lopussa ja 50-luvun alussa, on käytetty esimerkiksi nimitystä ”välipolven runoilijat”. Tähän sukupolveen kuuluu myös Viita. Tutkimuksessa mielenkiintoni kohdistuu siihen, millä tavalla Viita hyödyntää ja uudistaa mitallisen runouden perinnettä. Analyysistäni selviää, että Viita suosii Betonimyllärissä laskevia mittoja, erityisesti trokeeta. Myös daktyylin osuus on huomattava, mikä on poikkeuksellista suomalaisessa lyriikassa. Suomalaisen lyriikan suosimaa nousevaa mittatyyppiä runokokoelmassa esiintyy suhteellisen vähän. Laskevan mittatyypin suosiminen liittyy Viidan runokielen puheenomaisuuteen: laskevien mittojen avulla runojen rytmi on lähempänä proosakieltä. Viita käyttää joissain runoissa huomionarvoisesti sekaisin nousevaa ja laskevaa mittaa. Tällainen säkeen suunnan muutos motivoituu runon sisällöstä käsin. Esimerkiksi analysoimassani runossa ”Alfhild” vaihdos nousevaan mittaan on samalla vaihdos lyyrisempään tyylilajiin, joka puolestaan liittyy runon puhujan tunnetilan muutokseen ja samastumiseen toiseen henkilöön. Viidalla esiintyy jossain määrin myös tavun laajuuden systemaattista vaihtelua, mikä on erityisesti klassisen runouden piirre. Runossa ”Maailmanparantajalle” tällainen alluusio klassiseen runouteen toimii tulkintani mukaan viittauksena runossa kuvattuun puhujaan ja tämän käyttämään retoriikkaan. Runomitan avulla luodaan mielikuva antiikin retoriikasta. Runossa ”Mylly” puolestaan tavun laajuuden vaihtelu liittyy siinä käytettyyn daktyylimittaan. Laajassa daktyylimittaisessa runossa durationaaliset eli tavun laajuuteen liittyvät piirteet tekevät mitasta joustavamman ja vähemmän monotonisen. Vain tavupainoon perustuvat mittasäännöt rajoittaisivat käyttökelpoisten sanojen määrää. Klassisista runomitoista Viita on lainannut periaatteen, että yhden kolmitavuisen daktyylijalan voi korvata myös kaksitavuinen trokeejalka, mikäli sen tavut ovat laajuudeltaan kyllin pitkiä: pitkätavuinen trokee on kestoltaan samaa luokkaa kuin daktyyli, jossa laskuaseman tavut eivät ole kokopitkiä. Tutkielmassani osoitan, että Viita käyttää mittoja joustavasti runon merkitystä ja tyylilajia silmällä pitäen, ja runoissa liikutaan sidotun ja vapaan mitan välillä riippuen siitä, mikä on runon kannalta tarkoituksenmukaista.
-
(2023)Maisterintutkielmassani tarkastelen Anne-Maija Aallon romaaneja Korento (2020) ja Mistä valo pääsee sisään (2021) dystooppisen fiktion näkökulmasta. Luon katsauksen dystooppisen fiktion eri lajeihin, ja vertailen niiden tyypillisiä piirteitä Aallon romaaneihin. Pyrin osoittamaan, että vaikka kohdeteoksistani voi löytää useampien dystooppisen fiktion lajien ominaisuuksia, kytkeytyvät romaanit ennen kaikkea klassisen dystopian lajiin. Klassisella dystopialla tarkoitan lajiperinnettä, jossa kuvauksen keskiössä ovat tulevaisuuteen sijoittuvan, epätoivottavan yhteiskuntajärjestelmän normit ja käytännöt. Näkemykseni mukaan dystooppiselle fiktiolle on tyypillistä, että se kannustaa lukijaa oman yhteiskuntansa kriittiseen tarkasteluun. Nostankin analyysini ja tulkintani keskiöön lajille ominaisen retorisen varoittavuuden. Tutkin tämän ilmiön esiintymistä Aallon romaaneissa retorisen kertomusteorian kautta. Retorinen kertomusteoria on amerikkalaislähtöinen suuntaus, jonka keskeisiksi uranuurtajiksi voidaan nimetä muun muassa Wayne C. Booth ja James Phelan. Suomalaisista tutkijoista aiheeseen on perehtynyt esimerkiksi Markku Lehtimäki. Suuntauksessa nostetaan tekstin formaalien piirteiden lisäksi esiin lukukokemuksen vaikuttavuutta ja tekijän roolia kokonaisuuden rakentajana. Retorinen kertomusteoria tarkasteleekin kaunokirjallisuutta jonkun jollekin jostain syystä kertomana kertomuksena. Suuntaus korostaa muun muassa kertojaratkaisuja, kertomuksen etenemistä ja henkilöhahmojen kehittymistä. Tarkastelen Aallon romaanien retorista vaikuttavuutta retoriselle kertomusteorialle ominaisten käsitteiden avulla. Keskityn erityisesti analysoimaan teosten progressiota, kerrontaratkaisuja, henkilöhahmojen kehitystä ja sisäistekijän roolia lukijan eettisten arvioiden näkökulmasta. Tarkoitukseni on selvittää, miten Aallon romaanit pyrkivät vaikuttamaan lukijaan.
-
(2020)Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka runokokoelmasta muodostuu yhtenäinen teoskokonaisuus yksittäisten runojen kautta. Tutkielman kohteena on Vilja-Tuulia Huotarisen runokokoelma Seitsemän enoa (2013). Tutkimuskysymyksenä tutkielmassa on se, mitkä tekijät runokokoelmassa luovat kokoelmasta teoskokonaisuuden. Tutkielma tarkastelee sitä, millaisia keinoja yksittäisillä runoilla on luoda tiivis ja yhtenäinen teoskokonaisuus. Teoskokonaisuudella tutkielmassa tarkoitetaan yhtenäistä kokonaisuutta, jossa yksittäiset runot avautuvat toisten runojen kautta, ja jossa kokonaisuus antaa merkityksen yksittäiselle runolle ja yksittäinen runo kokonaisuudelle. Tutkielma näyttää, että Huotarisen runokokoelmassa teoskokonaisuutta muodostavat muun muassa teoksen osastointi, samana läpi teoksen pysyvä minäpuhuja, kehysrunot, siirtäjärunot ja metalyyrisyys. Seitsemän enoa jakaantuu viiteen osastoon. Osastointi rytmittää kirjaa ja luo ajallista jatkuvuutta. Eri osastot pohjustavat myös toisia osastoja. Jokaisella osastolla on omat teemansa, aiheensa ja motiivinsa. Jokaista osastoa kehystää oma kehysruno. Kehysruno antaa kehyksen osaston muille runoille ja toimii tietynlaisena lukuohjeena osaston sisällä. Osastojen viimeiset runot toimivat siirtäjinä, jotka siirtävät teoksen maailmaa seuraaviin osastoihin. Huotarisen teoksessa on myös muistuttajarunoja, jotka esimerkiksi sanaston kautta pakottavat lukijaa palaamaan aiempiin runoihin. Muistuttajarunot myös antavat uusia merkityksiä aiemmille runoilla. Teoskokonaisuuden luojana Seitsemän enoa -teoksessa on myös teoksen läpi samana pysyvä minäpuhuja. Jokaisessa runossa runojen minä ei ole suoraan löydettävissä, mutta hänet löytää teoskokonaisuuden kautta. Kokoelman minä toimii teoksessa myös kuulijana ja fokalisoijana, joka vaikuttaa aina runoissa läpi teoksen. Myös metalyyrisyys on keskeinen Huotarisen teoksessa. Metalyyrisyyden taso kokoelmassa vaihtelee: loppua kohden siitä tulee eksplisiittistä, mutta jo teoksen alussa metalyyrisyys on yksi teemoista. Tutkielma näyttää, että metalyyrisyys osaltaan kokoaa runoteoksen yhtenäiseksi teokseksi ja muodostaa teoksen merkittävän teeman.
-
(2021)Tarkastelen tutkielmassani Maria Matinmikon teosta Värit (2017) tilaan, ruumiillisuuteen ja identiteettiin keskittyvän teorian ja lähiluvun metodin avulla. Värit on kokeellinen proosaa ja runoa yhdistävä teos, jossa tarkastelun keskiössä on havainto sekä sen moninaisuus ja suhde tilaan ja ruumiillisuuteen. Teos tarkastelee genren, teemojen, kielen sekä identiteetin ja sukupuolen moninaisuutta kaleidoskooppimaisen, kuuteen osastoon jaetun rakenteensa avulla. Teoksen kaleidoskooppimaisuus konkretisoituu erityisesti puhujan havainnon kautta suodattuvassa tilan kuvauksessa, jossa aktuaalinen todellisuus, menneisyys, kuvitelmat ja taide sekoittuvat aiheuttaen yllättäviä siirtymiä. Käsittelenkin teoksen tiloja Henri Lefebvren (1991 [1974]) ajatuksen mukaisesti ensisijaisesti tuotettuina tiloina, joihin mahtuvat sekä fyysisen paikan että abstraktin tilan ainekset. Väreissä tilat vaikuttavat tekstien puhujaan ja puhuja tiloihin, ja kaikkiaan tilat toimivat teoksessa moninaisen subjektiivisen ja yhteiskunnallisen aineksen kyllästäminä polttopisteinä, joissa erilaiset ainekset törmäävät ja sulautuvat yhteen. Surrealismin teorian avulla puolestaan tutkin, kuinka kuviteltu, fantasioitu ja sanoista syntyvä rakentaa teoksessa kuvattuja tiloja. Nojaan tutkielmassani myös humanistisen maantieteen käsityksiin ihmisen toteutumisesta kulttuurisissa tiloissa sekä tilasta sosiaalisesti muotoutuvana kokonaisuutena. Värien tilojen sosiaalista ja poliittista luonnetta tutkiessani hyödynnän Doreen Masseyn (2008) ajatusta valtageometriasta, jonka mukaan tila on aina monimutkainen valtasuhteiden verkko. Osoitan, että yksittäisten tilojen kuvauksen kautta Väreissä käsitellään laajempaa yhteiskunnallista todellisuutta. Värien puhujan tilakokemus kietoutuu queerin teeman ympärille. Tätä tutkiessani hyödynnän aiempia tutkimuksia ruumiillisuuden, identiteetin ja queerin suhteesta kirjallisuudessa. Lähiluennassa osoitan, että Väreissä syrjivät valtarakenteet tulevat ilmi teoksen puhujan ruumiillisessa kokemuksessa, ja että teoksessa valta ja kulttuuri kirjoittuvat ruumiiseen ja vaikuttavat tilakokemukseen. Jatkuvassa transformaatiossa olevat tilat ovatkin yhteydessä teoksen pyrkimykseen kyseenalaistaa sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä yhteiskunnallisia normeja ja niiden muovaamaa käsitystä yhtenäisestä identiteetistä.
-
(2020)Tutkimus erittelee ja tulkitsee todellisuuskäsitystä Miki Liukkosen romaanissa Hiljaisuuden mestari (2019). Tutkimuksessa selvitän lähiluvun metodia käyttäen ja filosofisten teorioiden avulla kolmiosaista tutkimuskysymystä: minkälaisia todellisuuskäsityksiä Hiljaisuuden mestarin henkilöhahmoilla on, miten teoksen kerronta heijastelee näitä käsityksiä ja minkälaisen käsityksen todellisuudesta romaani luo kokonaisuutena. Tutkimuksessa todellisuuskäsitystä tarkastellaan maailmankuvan osana. Sellaisena se tarkoittaa käsitystä maailmasta ja kuvaa yleistä asennetta elämää ja sen merkitystä kohtaan. Tärkeä lähtökohta tutkimuksessa on postmodernismin perinne. Postmodernistiseen kirjallisuuteen liittyvät muun muassa teoksessa esiin nouseva modernismista tutun eksistentialistisen filosofian reflektointi nykyajassa sekä teoksen laji, metafyysinen salapoliisikertomus. Tutkimus etenee henkilöhahmojen ja kerronnan todellisuuskäsitysten analyysin kautta kohti koko romaanin todellisuuskäsityksen kuvausta. Teoksen henkilöhahmot etsivät totuutta ja elämän merkitystä. He kärsivät vaihtelevasti mielenterveyden häiriöistä ja eksistentiaalisesta kriisistä. Romaanin monipuolinen kerronta heijastaa hajanaista todellisuutta, ja sitä hallitsee postmoderni kaikkitietävä kertoja. Koko romaanin todellisuuskäsityksen analyysi nostaa esiin tarkentavia piirteitä ja teemoja satiirista sanojen riittämättömyyteen ja massojen kritiikkiin. Tärkeäksi todellisuuskäsityksen kannalta nousee myös teoksen käsitys kuolemasta ja sen keskeisyydestä suhteessa koko muuhun elämään. Analyysissa teoksesta löytyy myös ristivetoa, joka ilmentää sen varovaista pyrkimystä kohti metamodernismiksi kutsuttua suuntausta.
-
(2022)Maisterintutkielmassani tarkastelen neljää suomalaista 2010-luvun nuortenromaania, Marja Björkin Poika (2013), Johanna Hulkon Suojaava kerros ilmaa (2019), Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin (2016) ja Riina Mattilan Järistyksiä (2018), transmaskuliinisen henkilöhahmon identiteetin kuvauksen näkökulmasta. Tutkin, miten romaanien transidentiteetin kuvaukset liittyvät nuortenkirjallisuuden lajiin. Pyrin selvittämään, millaisin kerronnallisin ja kielellisin keinoin transidentiteettiä teoksissa kuvataan, sekä osoittamaan temaattisia yhteyksiä, joita transidentiteetin esittämisen ja romaanien kerrontaratkaisujen ja kielen kuvallisuuden välille muodostuu. Metodinani hyödynnän kaunokirjallisuuden kontekstualisoivaa ja vertailevaa lähilukua. Tarkastelen transidentiteettiä intersektionaalisesta näkökulmasta. Korostan erityisesti päähenkilön nuoruutta eräänä intersektionaalisuuden risteyskohtana. Teoreettisena taustanani hyödynnän trans- ja queertutkimusta, feminististä kirjallisuudentutkimusta, identiteetin tutkimusta ja tunteiden tutkimusta. Keskeisin tulokseni on, että teoksissa toistuvat samat metaforat sukupuoliristiriidan ja transsukupuolisen identiteetin kuvaamisessa. Keskeisimpiä metaforia ovat painon ja keveyden metaforat ja taivaan ja maan metaforat. Merkittävässä osassa aineistoani käytetään myös monimutkaisia kerronnan rakenteita, joissa kerronta hajoaa fragmentaariseksi eikä romaanin aikarakenne noudata kronologista järjestystä. Tutkielmani osoittaa, että angloamerikkalaisesta nuortenkirjallisuuden queer- ja transkuvausten traditiosta poiketen kotoa ulos heittämisen ja karkaamisen motiivit eivät toistu suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa. Sen sijaan kodin mahdollisesti ahdasmielistä ilmapiiriä pyritään pakenemaan muuttamalla omilleen legitiimein keinoin. Teoksissa hyödynnetään kolmea tyypillistä motiivia, joilla hahmon transmaskuliinisuutta argumentoidaan: rintojen sitomisen motiivi, hiustenleikkuun motiivi ja mekkomotiivi. Mekko, joka transhahmo pakotetaan pukemaan, jää tyypillisesti yhteen kohtaukseen. Siten osoitetaan, että nuoren transhahmon pyrkimys omaa identiteettiä vastaavaan sukupuolen ilmaisuun on voimakkaampaa kuin vanhempien hetero- ja cisnormatiivisuuden vaatimus. Lisäksi aineistossani toistuvat välitilat, jotka kuvaavat nuoren identiteetin etsimisen prosessia: identiteetin työstäminen tapahtuu välitiloissa. Tarkastelen romaanien tunnekuvausta, jossa korostuvat häpeän ja toisaalta sen vastapuolena turvallisuuden tunteet. Skandinaavisesta ja angloamerikkalaisesta nuortenkirjallisuuden transkuvausten perinteestä poiketen kotimainen nuortenkirjallisuus kuvaa transhahmon haluttavaksi, rakastettavaksi ja seksuaaliseksi. Kotimainen nuortenkirjallisuus poikkeaa tässä vahvasti yleisistä transkirjallisuuden trendeistä. Aineistoni teoksissa onkin kyse positiivisista vastakertomuksista. Kansainvälisessä traditiossa vallitsevat ongelmakertomukset jäävät kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa marginaaliin.
-
(2022)Pro gradu -työssäni tarkastelen Miika Nousiaisen romaania Metsäjätti (2011). Analysoin, kuinka Nousiaisen teos kommentoi uusliberalistista kapitalismia ja 2000-luvun Suomen luokkajärjestystä. Analyysini mukaan Metsäjätissä esitetään tarkkanäköistä kritiikkiä globaalin, uusliberalistisen kapitalismin toimintamalleja kohtaan. Kritiikki on käytännönläheistä, sillä se saa innoituksensa teoksen keskiössä olevan Törmälän vaneritehtaan lopettamisesta. Analyysini perusteella romaanissa osataan ottaa huomioon myös suurempi kuva, ja kritiikkiä kohdistetaan laaja-alaisesti koko vallitsevaan talousjärjestelmään. Metsäjätissä nostetaan myös usein esille kasvottoman kapitalismin käsite, jota pyrin tutkielmassani avaamaan. Analyysini perusteella teoksen maailmassa sillä viitataan vallitsevan talousjärjestelmän hahmottomuuteen ja hallitsemattomuuteen. Päätelmieni mukaan teoksessa esitetään yksilön vaikutusmahdollisuudet hyvin rajallisina. Ympäröivän järjestelmän muuttamisen sijaan on mahdollista vaikuttaa vain omaan elämäänsä, ja Metsäjätin päähenkilöt ottavatkin omissa elämissään siirtymät johtoportaasta ja teollisuustyöstä kohti hoivaa ja luovaa työtä. Päähenkilöiden tekemät ratkaisut ovatkin päinvastaiset kapitalismin arvotuksiin nähden. Teoksessa uusliberalistinen kapitalismi myös kärjistää luokkaeroja. Tarkastelen tutkielmassani romaanin päähenkilöiden, Pasin ja Jannen, erilaisia luokkakokemuksia. Janne edustaa luokan pysyvyyttä, Pasi taas luokkanousua. Analysoin tutkielmassani luokan pysyvyyteen vaikuttavia syitä sekä luokkanousun tuomia haasteita. Törmälän työväenluokan oloja kiristää entisestään työpaikkojen katoaminen paikkakunnalta, mikä saa Jannen pohtimaan työväenluokan nykytilaa laajemmassa mittakaavassa. Metsäjätti-yrityksessä työskentelevälle Pasille Törmälän tehtaan lopettaminen aiheuttaa taas moraalisen ristiriidan, joka saa hänet siirtymään hoivatyön pariin. Tulkintani mukaan Metsäjätti on yhteiskunnallinen ja vahvasti kantaa ottava romaani. Se kritisoi tarkkanäköisesti uusliberalistisen kapitalismin jatkuvaa kasvua vaativaa toimintamallia, joka mahdollistetaan yksilöiden kustannuksella. Etenkin kvartaalitalous ja pörssivetoisuus nähdään työntekijöille huonoja päätöksiä mahdollistavina tekijöinä. Tulkitsen, että Metsäjätti ottaa osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tekee todellisuuteen nojaavia havainnollistuksia 2000-luvun luokkajärjestyksestä.
Now showing items 21-32 of 32