Browsing by study line "Kultur-, stads- och planeringsgeografi"

The aim of this thesis is to explore how the Indigenous people’s rights to education in their own language and culture are realized in practice and what are the challenges for providing education that is both high in quality and equal for all. For the context of the research, the rights of Indigenous peoples were studied, and also central to this research were concepts of intercultural bilingual education and Indigenous knowledge. The research data was collected as part of a case study that was carried out during geography field course to the Ecuadorian Amazon in October 2015. The research was carried out using qualitative methods and the research methods were semi-structured interviews and observation. Expert interviews were conducted in Quito, which teachers and parents were interviewed in schools in Ahuano, Santa Clara and Sarayaku. The results are in line with previous research and show that the education does not in all respects consider the cultural and linguistic rights of Indigenous peoples. Even though the majority of the students in the schools selected for the study were Amazonian Kichwa, the language of teaching and instruction was mainly Spanish, and Indigenous language and culture were taught in separate lesson. There were differences between the schools in both resources and curriculums. As a conclusion, it can be stated that teaching is subject to continuous development, but there is no consensus among different actors and communities how it should be organized in the future. On the one hand, there are calls for organizing the teaching independently in accordance with local traditions and cherishing the language and culture of the Indigenous peoples, but the educational policy guidelines and the teaching materials dictate what kind of teaching is available for the children.

Tarkastelen tutkielmassani Suomen pääkaupunkiseudun kiinteistömarkkinoita kriittisten teorioiden näkökulmasta. Hyödyntäen historialliseen materialismiin nojaavia ajatuksia finansialisaatiosta (Aalbers, 2017, 2019), yrittäjämäistymisestä (Leitner, 1990, Harvey, 1982, 1989, Hyötyläinen, 2015) ja kasvukoneesta (Molotch, 1976, 1993) luon kriittisen linssin, jonka läpi tutkin niin kiinteistöpolitiikan kuin kiinteistömarkkinoiden muutosta. Uusliberalismin pohjustama muutos kaupunkien hallinnassa on johtanut finansialisaatioon ja yrittäjämäistymiseen, jotka muuttavat kaupunkeja kasvukoneiksi. Kasvukoneistuminen tuottaa taloudellista riippuvuutta ja polkuriippuvuutta yrittäjämäisistä politiikoista sekä finansialisaatiosta luoden kehämäisen prosessin, joka pyrkii purkamaan esteitä pääoman kerryttämiselle. Kehämäinen prosessi on mahdollista erilaisten mekanismien, kuten hyvän sijoitusilmapiirin ylläpidon, kansainvälistymisen, arvopaperistumisen ja dehumanisoivien diskurssien avulla. Prosessin vaikutuksena on pääoman epätasainen jakautuminen spatiaalisesti ja sosiaalisesti. Tarkastelen tutkimuksessa tästä näkökulmasta Suomen pääkaupunkiseudun eli Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan kiinteistömarkkinoita ja kiinteistöpolitiikkaa. Aineistonani käytän Maanmittauslaitoksen Kiinteistötietojärjestelmän kiinteistökauppatietoja, kaupunkien kiinteistöpoliittisia julkaisuja sekä media-artikkeleita. Yhdistelemällä kvantitatiivista ja kvalitatiivista aineistoa syvennyn kiinteistöpolitiikan ja -markkinoiden toisiinsa kietoutuvaan luonteeseen. Keskeistä tutkielmassani on kiinteistösijoittajien ja kaupunkien roolit sekä niiden yhteistoiminta ja -vaikutukset. Toimijoiden rajauksen vuoksi keskityn erityisesti kiinteistökauppoihin, joissa myyvä osapuoli on kaupunki ja ostaja yksityinen yritys. Kiinteistöpolitiikka on tutkimusalueella vaihtelevaa kaupungista riippuen, mutta Kauniaista lukuunottamatta kaikki osallistuvat aktiivisesti kiinteistömarkkinoihin. Julkinen sektori perustelee kiinteistömyyntiä esimerkiksi palvelujen kustannuksilla. Liiketalouden toimijat ovat monesti saajia kiinteistökaupoissa ja kiinteistömarkkinoita voisikin luonnehtia finansialisoituneiksi. Suurin osa kaupunkien myymistä kiinteistöistä on rakentamattomia ja yleisin ostaja on kiinteistöosakeyhtiö. Kiinteistöosakeyhtiö on huomattavasti yleisempi ostajana, kun myyjä on kaupunki. Kiinteistöosakeyhtiön luonteen vuoksi todellinen ostaja eli yhtiön osakas jää pimentoon. Tukevien lähteiden, kuten Patentti- ja Rekisterihallituksen sekä Yritystietojärjestelmän tietojen perusteella kiinteistöosakeyhtiöiden takana on monesti kiinteistösijoittaja. Osassa kaupoista oli myös hyödynnetty yrityssarjaa ja yritysten ketjuttamista kolmannen osapuolen, kuten asianajotoimiston avulla. Monimutkaisten omistusjärjestelyjen kautta jäljet vievät usein ulkomaille, mikä osoittaa kiinteistömarkkinoiden kansainvälistymisen. Tutkimukseni osoittaa, että kaupungit kasvukoneina luovat yrittäjämäisillä maanhankinta-, kehitys- ja myyntipolitiikoillaan finansialisoitunutta kiinteistömarkkinaa myymällä kiinteistöjä suurella volyymillä liiketalouden toimijoille, kuten pankeille, rahastoille ja kiinteistösijoittajille. Samalla kaupungit heikentävät kykyjään harjoittaa kestävämpää asuntotuotantoa omilla hallintoalueillaan. Kiinteistömarkkinoiden finansialisoitumisen on mahdollistanut etenkin läpinäkyvyyden puute, joka johtuu yritysten sarjoittamisesta, ketjuttamisesta ja kiinteistöosakeyhtiöiden hyödyntämisestä. Läpinäkyvyyden puute heikentää mahdollisuuksia kiinteistömarkkinoiden ja kiinteistöpolitiikan kriittiseen arviointiin ja tutkintaan.

As people form and experience their daily travel patterns differently, it is important to consider perceived accessibility in public transportation planning. Perceived accessibility affects the way people feel about their abilities to attend desired social activities. Therefore, it is an effective indicator to measure social inclusion, for example. Recently, Western Metro in southern Espoo has expanded from Matinkylä to Kivenlahti and changed the overall bus system within the subdivisions. The target subdivisions have been Matinkylä, Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti, Kivenlahti, and Saunalahti. Thus, this study aimed to find out if residents’ travel behaviors within these areas have changed and if they feel like public transport supports their travel needs. Ultimately, I wanted to see if the changed routes in public transportation in southern Espoo alter residents’ feelings about the transportation networks, and what is the overall level of perceived accessibility among them. The target group of my research were university students, who live across Matinkylä-Saunalahti scale. As many students do not own a car and their assets may be limited, public transport is considered vital for their every-day trips. As public transportation is seen as a sustainable travel option compared to private car, it is important to assess perceived accessibility especially in terms of young people. The movements of youth are interesting to study, because their perceived accessibility can affect public transportation usage in a long-term scale. PPGIS-based survey has been created for the target subdivisions in southern Espoo. The surveys contain map-based questions with both qualitative and quantitative aspects. According to the survey results, the level of students’ perceived accessibility within the context of public transportation was assessed in a mixed-methods analysis. It is also interesting to compare results (statistically and qualitatively) among the chosen groups to see, if there are similarities or differences regarding to perceived accessibility. Although almost every respondent said that they use public transport in their daily life, most of them were upset with the changes within their every-day routines. Ticket prices, travel options, and travel comfort rose as the most significant issues determining perceived accessibility of a university student. According to this data, public transportation services could be enhanced and the imago of it could be positively increased. Thus, both customers and service providers could benefit from my study.

Suomalaiset lähiöt sijoittuvat kaupunkien keskustojen laidoille. Ne ovat keskenään erinäköisiä, eri ikäisiä ja keskenään hyvin erilaista kaupunkiympäristöä. Siitä huolimatta termi ”lähiö” tuo meille jokaiselle mielikuvan juuri tietyntyyppisestä alueesta erityispiirteineen. Tämän tutkielman tarkoituksena oli tarkastella sitä, millaisista elementeistä lähiömäinen kaupunkiympäristö mielikuvissa muodostuu sekä sitä, miten se poikkeaa erityisesti kantakaupunkimaisesta ympäristöstä. Lähiöitä on tutkittu Suomessa vuosikymmeniä. Lähiöt ovat kiinnostaneet ja herättäneet keskustelua ensimmäisten lähiöiden valmistumisesta saakka. Tämä keskustelu on vaikuttanut mielikuviimme lähiöstä sekä siihen, miten itse niistä puhumme. Lähiöiden suunnittelussa aikanaan tapahtuneet virheet johtivat paikoittain rakenteellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin, joiden takia esimerkiksi sanomalehdissä uutisoitiin pitkään lähiöiden ongelmista niiden asukkaiden todellisia kokemuksia sen enempää kuulematta. Asukkaat itse viihtyivät alueillaan ja yrittivät vaikuttaa lähiöiden negatiivisiin imagoihin muun muassa yleisöpalstojen kirjoitusten kautta. Yhdessä nämä puhetavat ovat antaneet lähiöille maineen, joka kaikuu jo lähiö-termissä itsessään. 2000-luvulla alueellinen eriytyminen on paikoittain syventänyt lähiöiden ongelmia. Samalla lähiöiden määrän kasvu on tuonut ne kaupungin laidoilta lähemmäs arkikokemuksiamme. Kaikki tämä näkyy siinä, miten ihmiset lähiöitä mielikuvissaan rakentavat. Mielikuvia päätettiin lähteä tutkimaan laadullisia tutkimusmenetelmiä hyödyntäen. Huomio haluttiin kiinnittää mielikuvien muodostumiseen, jota tutkimukseen vastaajien toivottiin kuvailevan mahdollisimman vapaasti, mutta kattavasti. Mielikuvien tarkastelua varten laadittiin kyselylomake, joka jaettiin huhtikuussa 2022 sosiaalisen median kautta kaikkien aiheesta kiinnostuneiden vastattavaksi. Lomakkeella selvitettiin vastaajien mielikuvia sekä lähiömäisestä kaupunkiympäristöstä että kantakaupunkimaisesta ympäristöstä. Vastauksia kerättiin sekä vastaajien omin sanoin, että luokittelemalla ympäristöä eri kategorioihin ja pyytämällä vastaajia ottamaan kantaa juuri niiden luonteeseen. Lisäksi haluttiin selvittää vastaajien henkilökohtaista suhdetta lähiöön. Kyselyn aineisto käsiteltiin sisällönanalyysiä hyödyntäen. Tutkimuksessa tunnistettiin tärkeimpiä lähiöön liitettäviä mielikuvia. Vastaajat mielsivät muun muassa ilmeeltään yhtenäisten asuinkerrostalojen, ostoskeskusten, lähiluonnon, ulkoilumaastojen, henkilöautopainotteisen liikenteen sekä ystävällisten, kylämäisessä yhteisössä asuvien ihmisten muodostavan lähiöihin kuuluvia ympäristön kulmakiviä. Vastauksista on tunnistettavissa selvä ero kantakaupunkimaisen ympäristön ja lähiömäisen kaupunkiympäristön herättämien mielikuvien välillä. Samalla vastauksista kävi ilmi, että vastaajat käsittävät lähiön identiteettiä sen suhteen kautta, joka lähiöllä on kantakaupunkiin. Vastaajat ymmärsivät lähiön riippuvuuden kaupungista ja vertasivat lähiömäisen kaupunkiympäristön yksityiskohtia kantakaupunkimaiseen. Piirteet, joissa näiden välinen ero oli suurin, olivat vastaajien mielikuvissa lähiöille kaikkien tunnusmaisimpia. Vastaajat eivät pitäneet lähiötä urbaanina, kaupunkimaisena ympäristönä, mutta eivät myöskään maalaismaisena. Lähiö sijoittuu kyselyyn vastanneiden mielikuvissa näiden maailmojen välimaastoon alueeksi, jolla on näistä molemmista irrallinen, oma identiteettinsä.

Asukkaiden tyytyväisyyttä omaan asuinalueeseensa pidetään yhtenä yleisimmistä asuinalueiden laatua tarkastelevista mittareista. Asumistyytyväisyys on myös liitetty oleelliseksi osaksi ihmisen yleistä elämänlaatua ja asuinympäristöä voidaan pitää ihmisen arkielämän tärkeimpänä elinympäristön osa-alueena. Tässä tutkielmassa tutkimuskohteena olivat lähiöissä asuvien henkilöiden asumistyytyväisyys. Lähiöt ovat oleellinen osa suomalaista kaupunkikuvaa ja Suomessa lähiöiden, ja niissä asuvien ihmisten määrä on merkittävä. Kun puhutaan tyytyväisyydestä, niin puhutaan ihmisten subjektiivisesta kokemuksesta. Tutkittaessa aihetta, joka on ihmisten subjektiivisista kokemuksista riippuvainen, luo se tutkimukselle omat haasteensa. On tiedossa, että ihmisillä on suuria eroja siinä, kuinka he pystyvät ilmaisemaan epämukavuutta sekä tyytyväisyyttä. Kun siis tehdään tutkimusta, jossa tyytyväisyyden mittarina käytetään henkilön subjektiivista arviota, tulokset perustuvat siihen olettamukseen, että ihmisten omat arviot elämästään ja tyytyväisyyden tasostaan ovat luotettavia mittareita. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, millä tekijöillä on yhteys suomalaisissa lähiöissä asuvien henkilöiden asumistyytyväisyyteen. Tutkimuksen aineistona toimii Helsingin yliopiston ja Suomen Akatemian rahoittaman PREFARE-hankkeen (2012–2015) aikana hankittu aineisto. Aineistoon on kyselydatan lisäksi yhdistetty vastaajien sijainnin perusteella kontekstuaalista rekisteritietoa, jotka saatiin ruututietokannasta. Aineisto on siis kaksitasoinen, yksilötaso, jossa vastaajia oli 7728 ja lähiötaso, jossa alueita oli 71. Aineiston analyysimenetelmänä toimi monitasoinen lineaarinen regressiomalli, jonka avulla pystyttiin analysoimaan monitasoista aineistoa. Analyysissä aineistosta luotiin asumistyytyväisyyttä kuvaava tyytyväisyysmuuttuja ja tutkielmassa tarkasteltiin aluetasonmuuttujien, yksilötason taustamuuttujien ja asuinympäristön kokemiseen liittyvien muuttujien yhteyksiä tähän tyytyväisyysmuuttujaan. Tutkielman oleellisin tulos oli maineen merkitys asumistyytyväisyyteen. Aluetason muuttujien yhteydet tyytyväisyysmuuttujaan kulkivat hyvin vahvasti mainemuuttujan kautta ja maineella oli myös tarkasteltavista muuttujista vahvin yhteys tyytyväisyyteen. Maineen lisäksi kaksi muuta kokemusmuuttujaa, turvallisuus ja naapurisuhteet olivat hyvin vahvassa yhteydessä asumistyytyväisyyden kanssa. Yksilötason taustamuuttujista vahvimmat yhteydet tyytyväisyysmuuttujaan olivat tulotasolla, iällä ja asunnon hallintamuodolla.

Suomea pidetään ensisijaisesti luontomatkailun kohteena. Luonnon vetovoiman merkitys kuitenkin vaihtelee niin tutkimusten kuin kansallisuuksien ja yksilöidenkin välillä. Matkailun vetovoimakohtaista kysyntää on tutkittu muun muassa haastattelututkimuksin, mutta perinteisillä tutkimusmenetelmillä tarkasteltuna vetovoiman kysynnän ja tarjonnan spatiaalista kohtaamista ei ole voitu selvittää. Uudet, suuriin tietomassoihin perustuvat tutkimusmenetelmät mahdollistavat kokonaan uudenlaisen tutkimuksen. Matkaviestinten käytöstä syntyvät lokitiedot muodostavat tietolähteen, johon perustuen matkaviestinlaitteen käyttäjiä voidaan jäljittää sekä ajassa että paikassa. Matkaviestimet toimivat potentiaalisena aineistolähteenä matkailututkimukselle erityisesti matkailijoiden reittien ja preferenssien esiin tuojana. Matkailun kokemukset luovat ihmisille mielihyvää ja tyytyväisyyden tunnetta. Kokemus nähdään matkailussa arvon tuottajana. Arvon yhdessä luonnin teorian mukaan hyödykkeen arvo on asiakkaan siitä saama käyttöarvo. Arvontuottoon vaikuttaa asiakkaan motivaatio, joka matkailussa vertautuu ihmisen henkilökohtaisiin tarpeisiin ja näkyy kiinnostuksena matkakohteeseen. Kohteen valinta omien mielenkiinnon kohteiden perusteella edesauttaa arvonluonnissa. Millä tavalla matkailijoiden todelliset reitit ja vetovoimatekijät kohtaavat? Voiko reittivalinnoista nähdä, että ihmiset matkustavat omien mielenkiinnonkohteidensa mukaisesti? Tutkimuksessa analysoidaan ulkomaisten matkailijoiden käyttämiä matkareittejä Suomessa suhteessa matkailun vetovoimatekijöihin. Vetovoimatekijöiden luokitus perustuu Suomen matkailun aluerakennetutkimukseen. Visit Finlandin matkailijasegmentointi tuo esiin matkailijoiden mielenkiinnon kohteet. Matkailijoiden reitit pohjautuvat DNA Oyj:n matkaviestinaineistoihin. Analyysin perusteella matkailijoiden reitit kohtaavat luonnonvetovoimaisimmat kohteet heikosti, mikä johtuu pääosin matkailun kaupunkikeskeisyydestä. Kohtaavuus reittien ja muiden vetovoimaluokkien välillä on luonnonvetovoimaa parempi. Tulosten perusteella on syytä pohtia, onnistuuko matkailumarkkinointi viestimään ja kohdistamaan viestinsä oikein, ja ymmärretäänkö viesti oikein. Heikko kohtaavuus henkilökohtaisten toiveiden ja todellisuudessa tapahtuneen matkailun välillä indikoi heikkoa arvontuottoa ja sitä kautta matalaa todennäköisyyttä suositella Suomea matkakohteena tai matkustaa uudelleen Suomeen.

In recent decades there has been a revival of customs and traditions among several indigenous Amazonian peoples, one feature of which is the strengthening of many shamanic practices repressed and partially abandoned under colonial rule. For the Yawanawa people of Acre, Brazil, annual cultural festivals have become a prominent symbol of cultural revitalization. Festivals enable an international audience to experience a live tradition in the form of song, dance, games, art and crafts as well as shamanic rituals and substances. In the context of shamanic ritual, the terms medicine and healing are some of the prominent discourses through which shamanic networks connect and alliances are created between visitors and the Yawanawa. The present study looks at the understandings of health and wellbeing of non-indigenous persons participating in contemporary shamanic networks in Amazonia. The aim of the study is to describe how knowledge of Yawanawa shamanic practices affects understandings of health, sickness and healing. My research questions are: 1) What are the meanings assigned to health and illness in Amazonian sociophilosophies and those of the Yawanawa people? 2) How do Western people practicing Amazonian shamanism perceive health and illness, and how do their understandings relate to those present in Yawanawa shamanism? 3) What constitute the main elements of healing in Yawanawa shamanism? My primary research data consists of six thematic interviews with non-indigenous people practicing and studying Yawanawa shamanism. I will employ two theoretical approaches to frame the analysis. The study locates in medical anthropology which examines concepts around health, illness and healing and their cultural and social diversity. I will refer to the framework of subjective theories of health by Schmid (2010, 2011) to view individual health-related understandings as subjective meaning-making frameworks that resemble but are not reduced to scientific medical theories. Indigenous relational philosophies of health comprise the second theoretical framework, through which the Yawanawa medical system and shamanism will be understood as consisting of the creation and management of harmonious relationships with both human and nonhuman actors. Literature review represents Amazonian shamanism as an interconnected world with a visible and invisible side. Health for indigenous peoples is based on a relational cosmovision where principles of right relationship and reciprocity are recreated at social, ecological and cosmological levels. Wellbeing is a co-created, shared resource as well as the result of successful negotiation with nonhuman beings with potentially conflicting interests. For the Yawanawa, health is defined through the balanced relations of bodies and souls that constitute a human person, as well as creating a distinct Yawanawa identity through embodied means. Traditional Yawanawa shamanism equally relies on the transformation of the body and its different capacities through removal and adding of substances. More recently, the changes occurring in Amazonian shamanic practices have been characterized by increased interconnectedness and exchange on a global level with an increase in shamanic tourism and neo-shamanic movements alongside the practice of indigenous shamanism. Non-local neo-shamanic activities, such as the ritual consumption of ayahuasca for self-healing, have been criticized as reflecting a western, individualistic worldview that does not recognize the relational, intersubjective dimensions of shamanism. Similarly, the elements of Amazonian shamanism undergo a translation that includes the medicalization and commercialization of ayahuasca as well as a tendency to psychologize shamanic experiences with nonhumans. Analysis of the interview data shows that the understandings of health of shamanic practitioners reflect a relational worldview that shares several elements with indigenous socio-philosophies of health. For the study participants, shamanism offers an alternative worldview and framework for understanding wellbeing compared to that of biomedicine characterized by scientific reductionism. A central effect of maintaining relational conceptions of health can be seen in an expanded view of the determinants of health. Individual wellbeing is defined holistically as the balance between the physical, psychological, social and spiritual dimensions of a person. At the same time consideration of elements and actors affecting health is spread horizontally to include relations between individual and their social and intergenerational ties, as well as ecological ties to the nonhuman world which includes other species as well as invisible beings of the spirit world. There is an individualistic orientation present whereby individual responsibility and autonomy are considered as important determinants of wellbeing. Interviewees also recognize some differences between their views and those of the Yawanawa regarding the agency of nonhuman beings. However, the study concludes that practicing and studying shamanism is not merely an egoistic pursuit for the study participants, but increased understanding of the principles of Amazonian shamanism and worldviews shows in an expanded awareness of relational ties in both shamanic cosmology as well as in interpersonal ties with the Yawanawa and Amazonian peoples. This is also reflected in the way the elements of healing in shamanism are understood as containing both subjective and intersubjective elements.

Pro gradu -tutkielmassani perehdyn ilmapiirikokemukseen peruskoulun 8-luokan oppilaiden keskuudessa. Ilmapiirin parantaminen voidaan nähdä yhtenä koulujen merkittävimmistä haasteista, ja aiempien tutkimusten perusteella ilmapiirin kehittämiselle on Suomessa tarvetta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia kokemuksia oppilailla on heidän luokkansa ilmapiiristä, mitkä tekijät ovat keskeisiä ilmapiirin parantamisessa ja heikentämisessä, sekä millaisilla tekijöillä avoimen ilmapiirin muodostumista voitaisiin edesauttaa. Tarkoituksenani on täten nuorten omia kokemuksia ja ajatuksia kuunnellen lisätä ymmärrystä koululuokkien ilmapiirin merkityksestä heidän hyvinvoinnilleen. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustuu kahteen näkökulmaan: sosiaalis-kognitiiviseen teoriaan ilmapiiriin vaikuttavista sisäisistä ja ulkoisista tekijöistä, sekä maantieteelliseen teoriaan, jossa oppimisympäristön fyysiset ominaisuudet nähdään ilmapiirin sosiaalis-kognitiivisen teorian tekijöihin vaikuttajana. Tutkimusstrategiana tutkimuksessa käytetään osallistavaa tutkimusstrategiaa, ja tutkimusmenetelmänä käytän kvalitatiivisia ja kvantitatiivisia menetelmiä yhdistävää tutkimusta. Kvalitatiivisena menetelmänä tutkimuksessa on kaksivaiheinen oppituntien havainnointiosuus ja puolistrukturoitu teemahaastattelu. Kvantitatiivisena menetelmänä tutkimuksessa ovat oppilaille jaettavat kyselylomakkeet. Havaintoaineiston, haastattelut ja kyselylomakkeet analysoin laadullisella aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä, minkä lisäksi hyödynsin kyselylomakeaineiston analyysissä tilastollisten tunnuslukujen kuvaamista. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että luokkatila toimi ilmapiiriä tukevana tekijänä ja keskimääräinen kokemus luokan ilmapiiristä koetiin hyväksi. Tulokset kuitenkin osoittivat myös, ettei ilmapiiri ole välttämättä sitä, miltä se ulospäin näyttää, sillä ilmapiirikokemus vaihteli merkittävästi yksittäisten oppilaiden läsnäolosta riippuen. Merkittävimmäksi yksittäiseksi ilmapiirin rakentajaksi nousikin yksittäisten oppilaiden ongelmakäyttäytymisen vaikutus. Luokan hyvä ilmapiiri määrittyi tulosten perusteella yhdistelmäksi sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja yhteishenkeen perustuvia hyväksyviä ja ystävällisiä suhteita, yhteistä tekemistä sekä oppimisvirettä edistävää työrauhaa ja järjestyksen säilymistä. Tärkeimmiksi ilmapiiriä tukeviksi tekijöiksi nousivat edellä mainittuihin seikkoihin liittyvät keinot, kuten luokan sosiaalisen rakenteen tukeminen yhteisillä aktiviteeteilla ja oppilassuhteita parantamalla, työrauhan ja oppimisvireen varmistaminen tiukemmalla kurilla ja luokkajärjestelyn muokkaamisella, sekä tasa-arvoisuuden tukeminen niin opettajan, kuin myös oppilaiden tasolta. Kokonaisuudessaan tutkimus vahvisti näkemystä siitä, että ilmapiiriin vaikuttavat monet eri tekijät. Jaetussa tilassa se muodostuu vuorovaikutuksessa toisten kanssa, mutta on toisaalta myös jokaisen henkilökohtainen kokemus. Se riippuu sekä oppilaiden että luokan sisäisistä ja ulkoisista tekijöistä, eikä sen ymmärtämisessä riitä ainoastaan tiettyjen tekijöiden huomioiminen. Hyvän ilmapiirin saavuttamiseksi eivät riitä vain luokkatilaan, sosiaaliseen rakenteeseen tai opettaja-oppilassuhteeseen vaikuttaminen, vaan hyvässä ilmapiirissä tulee huomioida myös oppilaiden yksilölliset piirteet, tarpeet ja oikeudet. Tässä tarvitaan kokonaisvaltaisia ratkaisuja, joiden kehittämisessä ja toteutuksessa tarvitaan ymmärrystä ja yhteistyötä niin oppilaiden ja vanhempien, kuin myös koulujen ja poliittisten päättäjien puolelta.

Maisterintutkielma käsittelee pääkaupunkiseudun lähiöiden täydennysrakentamiseen ja asuinviihtyvyyteen liittyviä näkemyksiä mielipidekirjoituksissa. Työssä tarkastellaan millaisia mielipiteitä täydennysrakentamisesta nostetaan esille asuinympäristön viihtyvyyteen liittyen. Työ pyrkii myös kartoittamaan sitä, millaisista täydennysrakentamisen puolista kumpuaa positiivisia ja millaisista negatiivisia näkökulmia asuinympäristön viihtyvyyttä ajatellen. Lisäksi työssä selvitetään millaisia tahoja voidaan tunnistaa osallisiksi täydennysrakentamiseen ja asuinviihtyvyyteen liittyvissä mielipidekirjoituksissa. Mielipidekirjoitusten analysoinnin menetelmänä toimii sisällönanalyysi. Tutkimuksen empiirisenä aineistona toimivat Helsingin Sanomien sähköisen arkiston mielipidekirjoitukset vuosilta 2018–2022. Hakutulosten alkuseulonnan päätteeksi sisällönanalyysia suoritettiin lopulta yhteensä 87 mielipidekirjoituksen pohjalta. Analyysissä tarkasteltiin mielipidekirjoituksen esiin tuomia näkökulmia täydennysrakentamiseen ja asuinviihtyvyyteen liittyen, toisaalta myös mielipidekirjoituksen yleistä sävyä sekä mielipidekirjoittajan taustatietoja. Analysoituja mielipidekirjoituksia ryhmiteltiin teemoihin niistä esiin tulleiden näkökulmien ja aihepiirien pohjalta. Jaottelua tehtiin myös sillä perusteella, millaisia tahoja voitiin tunnistaa mielipidekirjoitusten taustoilta. Aineistosta suoritetusta sisällönanalyysistä selvisi, että mielipidekirjoituksissa nousi esiin tunnistettavina teemaryhminä kaupunkivihreä, kaupunkikuvan esteettinen olemus, historialliset arvot ja identiteetti sekä täydennysrakentamisen vaikutus terveyteen. Mielipidekirjoitusten vallitsevaksi sävyksi voitiin tunnistaa varauksellisuus ja negatiivisuus täydennysrakentamista kohtaan, varsinkin jos se tapahtui kirjoittajataholle itselleen merkityksellä alueella, kuten omalla asuinalueella. Toisaalta vähemmissä määrin mielipidekirjoituksissa tuotiin esiin myös positiivista puolta täydennysrakentamisen tarjoamista mahdollisuuksista kaupunkiympäristölle. Mielipidekirjoittajiksi voitiin valtaosassa mielipidekirjoituksia tunnistaa yksityishenkilö, joskin mielipidekirjoitusten taustoilta pystyttiin havaitsemaan myös paljon kaupunkiympäristön suunnittelijoita, akateemikkoja kuin kunnallispolitiikan toimijoitakin. Tutkimuksen pohjalta vaikuttaakin siltä, että tehokas täydennysrakentaminen koetaan monilta osin haasteelliseksi asuinympäristöjen viihtyvyydelle mielipidekirjoitusten kontekstissa.

The signs of growing segregation between urban schools have shaken the perception of school equity in Helsinki during the last two decades and raised the question of whether school choices made by families are deepening the differences between schools. At the same time, recent observations have brought up concerns whether especially schools located geographically close to each other can be found segregated in Helsinki as well. The purpose of this study is to deepen the understanding of school choice mechanisms and to examine pupils’ school choices in a more limited small-scale area, rather than the whole city. In addition to this, the study seeks to highlight the importance of the local school markets, which has so far received relatively little attention in the Finnish debate. The study concentrates on pupils attending upper comprehensive schools in northern and north-eastern Helsinki, whose school choices have been studied using questionnaire data collected for the MetrOP-project (2010-2013). A total of 794 students who attended upper comprehensive school in northern or north-eastern Helsinki and lived in the area could be extracted from the MetrOP data. The school choices made by the pupils have been studied with statistical methods which made it possible to examine the directions of school choice flows in the research area. Moreover, the study concentrates to analyse whether school choices are guided by the socio-economic characteristics of school’s enrollment area. Socio-economic indicators have been examined using data from Statistics Finland's grid database. The results of the study showed upper comprehensive schools in northern and north-eastern Helsinki were divided into those that attracted students much more strongly and to those that were less popular in the local school market. In addition, identifiable school choice flows from one neighborhood to another could be found in the research area, confirming the assumption of greater attractiveness of some schools in respect to other ones in the vicinity. Socio-economic variables would often seem to explain the popularity of some schools, but the relative wellbeing or disadvantage of school’s enrollment area did not explain all school choices made in northern and north-eastern Helsinki. Therefore, it can be assumed that there is a more multifaceted set of factors influencing the local school markets and the choices made by local families.