Browsing by study line "Praktisk filosofi"

Tutkielmassa tarkastellaan suvaitsevaisuuden käsitteen monimutkaista luonnetta ja pyritään hahmottelemaan mallia, jonka avulla käsitettä olisi helpompi lähestyä. Ensimmäisessä luvussa syvennytään suvaitsevaisuuden historiaan ja luodaan kuva niistä lähtökohdista, jotka ovat nostaneet tarpeen suvaitsevaisuudelle. Toisessa luvussa syvennytään suvaitsevaisuuden yleiseen käsitteeseen ja sitä määritteleviin kriteereihin. Kolmannessa luvussa havainnollistetaan kolmen erilaisen suvaitsevaisuusnäkemyksen kautta, miten erilaisilla tavoilla suvaitsevaisuuden yleisen käsitteen määrittelevät kriteerit voidaan täyttää. Kolmas luku toimii myös pohjustuksena seuraavassa kappaleessa esiin nousevalle asenne – käytäntö erottelulle. Neljännessä luvussa tarkastellaan asenne – käytäntö erottelua ja ongelmia, joita se ratkaisee sekä epäselvyyksiä, joita se kohtaa. Lisäksi neljännessä kappaleessa kysytään, kuinka mielekästä tämänlaisen erottelun tekeminen on. Viimeisessä luvussa pohditaan asenteellisen suvaitsevaisuuden mahdollista haitallista luonnetta. Länsimaisen suvaitsevaisuuden historian voi katsoa alkaneen uskonpuhdistuksesta ja sen synnyttämästä yhteiskunnallisesta epätasapainosta. Suvaitsevaisuuden käsite on saavuttanut nykyisen merkityksensä muutosten kautta. Vaikkakin suvaitsevaisuuden käsite on muuttunut, sen määrittävät kriteerit ovat pysyneet samoina. Suvaitsemiseksi kutsutaan toimintaa, jossa toimija A pidättäytyy puuttumasta kielteisesti toimijan B käytäntöön x tai uskomukseen y, vaikka A vastustaa B:n käytäntöä x tai uskomusta y. Tämän lisäksi A ajattelee olevansa itse asemassa, jossa hän omaisi voimat ja resurssit puuttua B:n käytäntöön x tai uskomukseen y. Jean Bodin, John Stuart Mill, sekä John Rawls pohtivat kukin omana aikanaan suvaitsevaisuutta ja rakensivat sille tietynlaiset käyttötarkoitukset. Tutkielmassa osoitetaan, että vaikka jokainen näistä käyttötarkoituksista eroaa toisistaan, niin ne täyttävät silti suvaitsevaisuuden yleisen käsitteen määritelmät. Kyseisten ajattelijoiden suvaitsevaisuusnäkemykset mallintavat myös erottelua asenteellisen ja käytännöllisen suvaitsevaisuuden välillä. Käytännöllinen suvaitsevaisuus on toimintaa, jossa suvaitseminen toimii työkaluna tietyn päämäärän saavuttamiseksi. Asenteellisessa suvaitsevaisuudessa suvaitsevaisuus taas on asenne, jonka suvaitseva omaa suhteessa suvaitsevaisuuden kohteeseen ilman minkäänlaista päämäärän tavoittelua tai henkilökohtaisia intressejä. Tutkielmassa tarkastellaan kyseisen asenne – käytäntö erottelun mielekkyyttä ja mahdollisia seurauksia.

This thesis critically engages with various approaches to political inclusion. I show that certain difficulties in their perspectives on language as a candidate for conveying representation and recognition of new agents in public space can be observed. I focus on the moral limitations of these approaches, particularly the issue of articulating identities as a form of suppression; confining the political performance of individuals to frames of political identities; the problematic engagement of excluded agents in existing discourses that are embedded in particular power structures; and normative justification of moral permissibility concerning political agendas of new political agents. In the first chapter, I analyze the normative foundations of inclusion in the theories of Luce Irigaray (‘I-you’-identities), Chantal Mouffe and Ernesto Laclau (‘we-them’-identities), as well as the cosmopolitan political project (‘we’-identities) in detail. In the second chapter, I critically investigate and analyze strategies of inclusion by means of articulation in these approaches. Finally, the third chapter outlines problematic moral implications of these approaches in order to close a gap within the current scientific debate on this topic and provide foundations of possible future research. Questions addressed there include: Why favor inclusion at all? Which mechanisms of inclusion would be better than the existing ones? Should inclusion aspire to allow for differences and inclusion on terms that are insensitive to differences?

This thesis explores the problem of extrapolating causal claims in the social sciences, particularly economics. The problem of extrapolation is the problem of inferring something about a phenomenon of interest in one context, based on what is known about it in another. For example, we may want to infer that a medicine works in population $Y$, based on the fact that we know it works in population $X$. Extrapolation is the inferential process of generalizing or transporting claims about a phenomenon of interest to new populations or settings. The answers to the problem of extrapolation in philosophy of science aim to explain how successful extrapolation is possible, as there will always be relevant differences between the two systems. I study extrapolation from the viewpoint of philosophy of science, which aims to both analyze and complement science and scientific knowledge. I also use a case study with two examples to further illustrate the relationship between the theoretical approaches to extrapolation in philosophy of economics and actual studies in experimental economics. I focus on comparative process tracing, a general account of extrapolation developed by philosopher of science Daniel Steel, and its success in extrapolating causal claims from field experiments in economics. The first chapter introduces central concepts and key questions. The second chapter discusses external validity, a concept typically used in economics to describe the potential of causal claims to be extrapolated. The third chapter introduces comparative process tracing, which explains how and why extrapolation can be based on knowledge about causal mechanisms. Next, I discuss field experiments in economics and methodological issues of extrapolation particular to them. The fourth chapter consists of a case study, which shows the limitations of approaching extrapolation in economics with comparative process tracing. The last chapter concludes. The central conclusion of this thesis is that even though comparative process tracing is meant as an account of extrapolation that can explain and apply to extrapolation across disciplines, applying it to economics faces methodological challenges. Nevertheless, the issues it faces with regard to field experiments in economics do not refute it as an account of mechanistic extrapolation. I propose that comparative process tracing is a theoretically comprehensive epistemological account of extrapolation in the social sciences, but it must be complemented with a systematic methodological account of problems of extrapolation in practice. This methodological account complements and enhances epistemological analysis of extrapolation.

Tiedekunta: Valtiotieteellinen Koulutusohjelma: Filosofian maisteriohjelma Opintosuunta: Käytännöllinen filosofia Tekijä: Hannu Kovalainen Työn nimi: Vankkaa metanormatiivista etiikkaa – David Enochin näkemys korvaamattomuudesta ja normatiivisista totuuksista kriittisen tarkastelun kohteena Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Kesäkuu 2021 Sivumäärä: 57 Avainsanat: Etiikka, metaetiikka, normatiivisuus, harkinta Ohjaaja: Teemu Toppinen Säilytyspaikka: Keskustakampuksen kirjasto David Enoch esittää, että matematiikan filosofiasta ja tieteenfilosofiasta tuttu selitysvaatimus voidaan korvata metanormatiivisessa keskustelussa harkintaprojektilla. Siinä missä selitysvaatimus on korvaamaton esimerkiksi luonnontieteessä, on harkintaprojekti rationaalisesti ei-valinnaista ja täten korvaamaton normatiivisessa päätöksenteossa. Lisäksi Enoch päätyy johtopäätökseen, jonka mukaan normatiivisten tosiasioiden olemassaolo on korvaamatonta. Voimme siis todeta, että Enochin mukaan redusoimattomien normatiivisten tosiasioiden olemassaolo on välineellisesti korvaamatonta sisäisesti korvaamattomassa harkintaprojektissa. Enoch tiivistää argumenttinsa vuonna 2011 ilmestyneessä kirjassaan, Taking Morality Seriously, sen kolmosluvussa , seuraavasti: (1) Jos jokin asia on välineellisesti korvaamaton sisäisesti korvaamattomalle projektille, silloin olemme episteemisesti oikeutettuja uskomaan tämän asian olemassaoloon. (2) Harkintaprojekti on sisäisesti korvaamaton. (3) Redusoimattomat normatiiviset totuudet ovat välineellisesti korvaamattomia harkintaprojektille. (4) Täten olemme episteemisesti oikeutettuja uskomaan, että on olemassa redusoimattomia normatiivisia totuuksia. Tämän maisterintutkielmani tehtävänä on arvioida Enochin argumenttia harkintaprojektin korvaamattomuudesta (deliberative indispensability) normatiivisessa keskustelussa ja perustelua normatiivisten totuuksien olemassaolosta sekä James Lenmanin, Tristram McPhersonin ja David Plunkettin, Brendan Clinen sekä Alex Worsnipin esittämiä vastauksia. James Lenman esittää, että suurin osa siitä, mikä on sisäisesti korvaamatonta harkintaprojektissa, on selvästi ”ohutta harkintaa”, jossa normatiiviset totuudet eivät ole alkuunkaan korvaamattomia. Lenmanin mukaan harkinta ei kuitenkaan ole mielivaltaista, voimme menestyä siinä eri tavoin. Lenmanin mukaan ”normatiivisuus” nousee omista haluistamme ja toiveistamme. Lenman kuitenkin hyväksyy sen näkemyksen, että harkintaprojekti on sisäisesti korvaamaton. McPhersonin ja Plunkettin mukaan se, että jokin entiteetti on harkintaprojektille korvaamatonta, voi tarjota eettisen perusteen uskomukselle, mutta tämä uskomus ei täytä episteemistä vaatimusta entiteetin olemassaolosta. Pohtiminen, ”mitä tehdä,” ei kerro siitä, että siinä olisi mukana episteemisesti perusteltua uskoa tosiasioihin. Tarvitsisimme relevantin positiivisen yhteyden harkintaprojektin korvaamattomuuden ja siinä tarvittavien totuuksien välille. Harkintaprojektilla ei kuitenkaan ole heidän mukaansa yhteyttä totuuteen. He ovat skeptisiä harkintaprojektin korvaamattomuuteen. Brendan Cline pyrkii esittämään vastineessaan, kuinka harkintaprojektin korvaamattomuus ja selitysprojektin korvaamattomuus eivät ole symmetrisiä keskenään, ja kuinka täten normatiivisten totuuksien ontologinen perusta on perusteeton. Clinen mukaan Enochin tulisi tehdä työtä, joka selittäisi ilmiötä. Täten saataisiin selville, mitä todella on olemassa, edellyttäen, että löydämme aktuaalisia selityksiä. Tähän selittävään strategiaan Enoch oli siis nimenomaan pidättäytynyt ryhtymästä. Cline ei kuitenkaan tuo kritiikissään esille, mitä pitäisi selittää eikä sitä, milloin selityksestä tulee aktuaalinen. Alex Worsnipin mukaan selitysprojekti ja Enochin esittämä harkintaprojekti eivät ole analogisia keskenään, koska harkintaprojektilta puuttuu kelvollinen metodi ja koska meillä ei ole perusteita uskoa normatiivisten totuuksien olemassaoloon. Enochilla on vaikeuksia vakuuttaa siitä, että harkintaprojekti ja selitysprojekti olisivat analogisia. Vielä suuremmaksi haasteeksi hänelle muodostuu vakuuttava episteeminen perustelu normatiivisten totuuksien olemassaolosta.

Yksityisyys käsitteenä on monipuolinen ja moniulotteinen, se on ajankohtainen ja usein läsnä yksilöiden toiminnassa. Yksityisyydelle ei välttämättä ole olemassa yhtä yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Tutkielman tavoitteena on tuoda esiin sitä, mitä yksityisyys tarkoittaa, mitä erilaisia ulottuvuuksia siihen liittyy sekä millaisina näyttäytyvät yksityinen ja julkinen alue. Tutkielma on filosofinen tutkimus, jonka menetelmänä on käsitteellinen analyysi ja argumentointi. Tutkielmassa määritellään yksityisyyttä eri näkökulmista. Yksityisyyttä lähestytään eri ulottuvuuksien kautta, jotka on liitetty yksityisyyteen. Näistä ulottuvuuksista merkittävimpiä ovat erilaiset normit ja lait, teknologia, feminismi sekä fyysinen tila ja intimiteetti liittyen yksityisyyteen. Lisäksi yksityisyyteen liittyvät yksityisen ja julkisen alueet. Tutkielmassa käytetyn aineiston ja kirjallisuuden perusteella yksityisyys näyttäytyy käsitteenä, joka on hyvin monipuolinen, mutta ei välttämättä monimutkainen. Tutkielmassa käytetyssä kirjallisuudessa korostuvat muun muassa Juha Räikän, Hannah Arendtin ja Anita L. Allenin tekstit. Yksityisyyteen liittyy eri ulottuvuuksia, joita mainittiin edellä. Tutkielmassa esitetyt yksityisyyden ulottuvuudet ovat sellaisia, jotka nousevat usein esiin yksityisyyden yhteydessä. On kuitenkin niin, että yksityisyyteen voidaan liittää myös muita ulottuvuuksia. Arkikokemukseen liittyen voidaan katsoa, että yksityisyys on esimerkiksi yksilön elämässä hyvin monissa eri kohdin läsnä. Normien ja lakien yhteydessä yksityisyydestä käytävä keskustelu kiteytyy usein vaatimukseen oikeudesta yksityisyyteen. Yksityisyys voi normien valossa olla sinänsä selkeää, mutta haastetta tuo se, milloin yksityisyyteen voidaan puuttua erilaisten normien tukemana. Kehittyvä teknologia haastaa yksityisyyttä siten, että yksityisyys voidaan myös tällaisessa kohdassa nähdä selkeänä, mutta uhkakuvana voi olla yhä helpompi puuttuminen yksityisyyteen, myös luvaton puuttuminen. Feminismin kohdalla yksityisyys on jotain, jota on toisaalta vaadittu, mutta sen on nähty myös haittaavan naisten aseman parantumista, koska yksityisyyden on nähty muun muassa yksityisyyden alueella mahdollistavan epätasa-arvoisen ympäristön ja aseman luomisen naisille. Fyysisen ulottuvuuden kohdalla nousee esiin muun muassa vaatimus fyysisestä yksityisestä tilasta. Yksityisen ja julkisen alueen kohdalla on yksityisen alueen yleisesti katsottu koostuneen kotitaloudesta tai perhepiiristä ja sen usein katsotaan myös nykyään koostuvan näistä. Julkinen alue voi edustaa esimerkiksi poliittista elämää. Yksityisen ja julkisen alueen välissä voidaan katsoa toimivan muun muassa tiedotusvälineiden, jotka voivat myös tuoda yksityisen alueen asioita julkisen alueelle. Tutkielman perusteella yksityinen ja julkinen alue voidaan erottaa toisistaan, mutta ne kuitenkin käytännössä ovat vuorovaikutussuhteessa toisiinsa nähden. Ylipäänsä yksityisyyden katsotaan tutkielman perusteella liittyvän monesti informaation hallintaan koskien muun muassa yksilöä. Lisäksi yksityisyys on tutkielman perusteella jotain, joka on läsnä hyvin monessa eri yhteiskunnan osa-alueessa ja siihen liittyy monia eri ulottuvuuksia, jotka voivat lisääntyä. Yksityisyys on monipuolinen käsite ja samaan aikaan käsite, joka on kaikesta huolimatta ymmärrettävä, vaikka se on liitoksissa hyvin moniulotteisesti eri asioihin.