Browsing by study line "Study track in Finnish"

The present study is analyzing the family background of Theodora (d 1246) from Constantinople who in 1203 by marriage became the Duchess of Austria. Chronology and the fecundity window and fertile age and kinships of the brood of children and birthing career, on one hand of Theodora’s own and on the other hand of her mother’s, are under specific scrutiny. Two chronicles written in Attic Greek (Khoniates and Akropolites) and eight written in Latin, are employed as primary sources. The study reveals clear evidence that established genealogies and research literature present mistaken information about who are Duchess Theodora’s parents. Reason for errors is the kinship term neptis having experienced a mutation of meaning between Classical Latin and some Medieval Latin usage: in Middle Ages, its most usual meaning is ‘daughter of sibling’. The study demonstrates that the two crucial medieval Latin-text chronicles employ the term in the Classical-Latin meaning. The result ensues the Duchess Theodora’s maternal grandparents are the couple Alexios III and Euphrosyne, Roman Emperor and Empress of Constantinople, and that Duchess Theodora’s mother is Anna, a later Empress. The main research question gets thus answered by the careful translation of the wording in the Latin-text chronicle that has the most precise piece of information from the days of the 1203 marriage itself. It demonstrates that Duchess Theodora’s father is Isaakios Komnenos (d 1196). Theodora, daughter of said Isaakios, is betrothed in circa 1197 to warlord Ioancu (d 1200) and in 1201 is given in marriage to the separatist leader Dobromir Khrysos, who vanishes from documented history since 1202. A wider conclusion is reached about employable methods. Systematic reconstruction of chronologies of fertile years of ladies in the family, is a tool that facilitates and solidifies prosopographical explorations with tangible frames and ground also generally. Chronologies collected as part of the present study are merely indicative about the correct answer to the research question.

Tutkielmani aiheena on Suomen Nuorison Iskujoukkojen Helsingin osasto. Suomen Nuorison Iskujoukot harjoittivat Helsingissä lasten ja nuorten vapaaehtoista talkootyötä, joka kehitettiin välirauhan aikana ja jatkosodan alussa kesällä 1941. Iskujoukkojen toimintaan osallistui Helsingissä 10–20-vuotiaita suomen- sekä ruotsinkielisiä tyttöjä ja poikia. Iskujoukkojen toimikausi kesti vain puoli vuotta ja sen seuraajaksi perustettiin jo vuonna 1942 Nuorten talkootoimikunta ja Nuorten Työkeskus. Päätutkimuskysymykseni on, miksi Suomen Nuorison Iskujoukot perustettiin. Tähän kysymykseen selvitän vastausta Iskujoukkojen Helsingin osaston kautta. Muita keskeisiä tutkimuskysymyksiä ovat, mitä töitä lapset ja nuoret tekivät Helsingin osastossa. Miten Helsingin osaston talkoolaisten ikä, sukupuoli tai äidinkieli vaikuttivat työtehtävien luonteeseen? Hyödynnän tutkielmassani määrällisiä ja laadullisia menetelmiä. Alkuperäislähteinä käytän Suomen Nuorison Iskujoukkojen Helsingin Osaston arkistoa. Tutkimukseni keskeisin aineisto on osaston talkoolaisista kootut kortistot. Toinen olennainen aineistokokonaisuus on Iskujoukkojen vuonna 1941 julkaisema lehti Iskunuoriso. Lisäksi hyödynnän painettuja lähteitä, kuten Helsingin kaupungin tilastollisia vuosikirjoja, kertomuksia Helsingin kaupungin kunnallishallinnosta ja Helsingin kaupunginhallituksen mietintöjä vuodelta 1941. Suomen Nuorison Iskujoukkojen perustamiseen vaikutti partioliikkeen 1930-luvulla heikentynyt asema ja sen yhdistymispyrkimykset muiden nuorisojärjestöjen kanssa. Iskujoukkojen järjestäytyminen liittyi Suomen pojat -hankkeen kaatumiseen. Iskujoukkojen perustaminen pohjautui Suomea riivanneeseen elintarvikepulaan. Helsingin osaston talkoolaisten suorittamat työtehtävät liittyivät ennen kaikkea elintarvikkeiden korvikkeiden raaka-aineiden keräämiseen luonnosta tai maatalouden tukemiseen. Toinen keskeinen syy Iskujoukkojen perustamiselle oli työvoimapula. Sodan vuoksi valtavat määrät työvoimaa siirtyi tukemaan sotateollisuutta, eikä nuorten kykyä työntekoon kyseenalaistettu. Kaikkein olennaisimmin talkoolaisten suorittamiin työtehtäviin vaikutti nuorten sukupuoli. Talkoolaisten ikä ja äidinkieli puolestaan vaikuttivat työtehtävien luonteeseen vähemmän. Helsingin osastossa tytöt työskentelivät enemmän maataloustöissä Helsingin ulkopuolella. Selkeästi tyttöjen suorittamia työtehtäviä olivat maatalous- sekä puutarhatyöt, keittiöapulaisen ja lastenhoitajan tehtävät. Iästä huolimatta pojat työskentelivät pääasiassa Helsingissä ja sen lähialueilla. Pojat toimivat Helsingin osastossa poiminnan ja keräyksen työtehtävien lisäksi paljon lähetteinä sekä jakoivat julisteita.

Tämän tutkielman tavoitteena on valottaa 1900-luvun alun brittiläisten suffragettien ajatuksia kasvissyönnistä sekä tarkastella niitä tapoja, joilla kasvissyöntiä heidän keskuudessaan sukupuolitettiin vuosina 1909-1918. Tutkimuksen keskiössä on militantin Women’s Freedom League -yhdistyksen (tästä eteenpäin WFL) The Vote- lehdessä käydyt keskustelut kasvissyönnistä sekä siihen läheisesti liittyvä muu kirjoittelu aiheesta. Sukupuoli-käsitteen määrittelyssä on hyödynnetty Judith Butlerin teoriaa sukupuolen performatiivisuudesta sekä sen jatkuvasti muokkautuvasta rakenteesta. Tutkimuksen tarkoituksena on pohtia sukupuolen merkitystä kasvissyönnistä käydyissä keskusteluissa ja vastata kysymyksiin siitä, miten kasvissyöntiin ja myös sen vastakohtaan, lihansyöntiin, liitettiin ajatuksia feminiinisyydestä, maskuliinisuudesta sekä myös feminismistä. Lisäksi tutkielma tarkastelee kasvissyönnin asemaa WFL:n virallisessa toiminnassa. Tutkimuksessa analysoin sukupuoleen sekä feminiinisyyteen ja maskuliinisuuteen liittyviä käsitteitä, joita näiden kasvissyöntiin liittyvien kirjoitusten kautta nousee esiin tutkimuskirjallisuuden avulla. Aineistona toimi The Vote -lehden lisäksi myös muita WFL:n jäsenten tai toisten The Vote -lehdessä esiintyneiden naisten kirjoituksia kasvissyönnistä tai sitä sivuten. Tämän lisäksi vastapainona suffragettien kirjoituksille on käytetty Daily Mirror -lehteä sekä kahta miespuolisen kirjoittajan aikalaisteosta kasvissyönnistä. Osoitan tutkimuksessani, että kasvissyönti oli näkyvässä roolissa sekä WFL:n lehdessä että sen virallisessa toiminnassa, vaikkakaan ei voida olettaa sen olleen yhdistyksen enemmistöä edustava aate. Siinä missä kasvissyönti on jo aiemmissa tutkimuksissa yhdistetty suffragettien toimintaan, syventää tämä tutkimus ymmärrystä nimenomaan WFL:n sisäisestä kasvissyöntiaktivismista ja -kirjoittelusta. Tutkimuksen kautta ilmenee, että kasvissyönti oli näkyvää sekä WFL:n jäsenten keskuudessa kuin myös yhdistyksen hallinnollisella tasolla. Kasvissyönti oli huomattavassa asemassa WFL:n toiminnassa: yhdistyksen perustamat kahvilat ja ravintolat tarjoilivat periaatteellisista syistä pelkästään kasvisruokaa ja mainostivat myös kursseja joissa opetellaan kasvisruoan valmistamista. Myös WFL:n kaupallisessa toiminnassa nimenomaan kasvisruoan merkitys korostui. WFL tarjosi myös luentoja ja ruoanlaittodemonstraatioita aiheeseen liittyen. Kasvisruokavalioon liittyi keskeisesti oletus sen terveellisyydestä sekä myös sen potentiaalista kansakuntaa sivistävänä voimana, kun taas liha yhdistettiin aggressioon, alkoholismiin, erinäisiin sairauksiin sekä mahdolliseen moraaliseen rappioon. Siinä missä kasvissyönnin omaksumista kannustettiin terveyttä edistävänä ja sen potentiaalia köyhien yhteiskuntaluokkien ravintoarvoja parantavana tekijänä nostettiin esiin, oli WFL:n kasvissyönnistä käydyissä keskusteluissa ehdottomana periaatteena kasvissyönnin täysi vapaaehtoisuus sekä yksilön päätösvallan korostaminen. Kasvissyönnistä käydyissä keskusteluissa korostui myös yksilövastuu sekä ajatus ruohonjuuritason aktivismin tärkeydestä. Tutkimuksesta käy myös ilmi että kasvissyönti yhdistettiin voimakkaasti sukupuoleen, ja että jo ensimmäisen aallon brittiläisten feministien keskuudessa kasvissyönti liitettiin feministisiin ajatuksiin naisten ja eläinten aseman samankaltaisuudesta hyvin samoilla linjoilla kuin Carol J. Adams argumentoi 1990-luvun ekofeministisessä teoksessaan The Sexual Politics of Meat. Suffragettien keskuudessa kasvissyönnin nähtiin olevan erityisen merkittävä nimenomaan naisille ja sen edustavan askelta kohti laajempaa yhteiskunnallista tasa-arvoa. Kasvissyönti, ja toisaalta myös lihansyönti, liitettiin myös sukupuolitettuihin ajatuksiin patriotismista ja kansallisesta identiteetistä. Osoitan tässä tutkimuksessa, että suffragetit kävivät keskustelua lihaan liitetyistä kulttuurisista assosiaatioista ja torjuivat oletuksen lihasta maskuliinisena tai miehekkäänä ruokana. Samalla he hylkäsivät ajatuksen naisten oletetusti pienemmästä proteiinintarpeesta.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää rahapelaamisen kulttuurihistoriaa suomalaisessa yhteiskunnassa erityisesti 1920–1940-luvuilla sekä niihin liittyvää sanomalehtiraportointia. Tutkin myös suomalaisten rahapeliyritysten, Veikkauksen ja RAY:n perustamista ja niiden saamaa vastaanottoa ja vähitellen kehittynyttä suurta asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Sanomalehtien rahapelaamiselle antama huomio tutkimassani aineistoissa oli alkuun hyvin kielteistä, mutta sitä yritettiin varsinkin sotavuosina parantaa vedoten yhteiseen hyvään. Käsitys ”yhteisestä hyvästä” on elänyt vahvasti pitkälle 2000-luvulle. Pääasiallisena tutkimuslähteenä on käytetty Kansalliskirjaston digitaalisesta palvelusta sekä Helsingin Sanomien Aikakone -palvelusta saatuja sanomalehtireportaaseja ja tutkimusmetodina niiden analysointia representaation kautta. Sanomalehtien valinnassa on otettu huomioon muun muassa julkaisujen koko, poliittinen asema sekä lehden levikkialue. Olen tutkielmassani tarkastellut artikkeleja yli 25 eri sanomalehdestä saadakseni mahdollisimman kattavan kuvan siitä, kuinka rahapelaaminen ilmeni ja otettiin vastaan eri puolilla Suomea. Suhtautumisessa rahapelaamiseen on havaittavissa selkeitä eroja esimerkiksi sukupuolten, väestöryhmien ja eri yhteiskuntaluokkien keskuudessa. Tutkimuksessani on käytetty myös lukuisia verkkolähteitä sekä tutkimuskirjallisuutta. Rahapelaaminen on ollut viime vuosina laajalti eri medioissa lähinnä kielteisesti uutisoituna, joten tutkimukseni osuu ajankohdaltaan mielenkiintoiseen aikaan. 1920–1940-lukuja voidaan pitää suomalaisen rahapelaamisen kehittymisen kannalta tärkeimpänä ajankohtana, koska silloin luotiin Veikkaus ja RAY, jotka samalla saivat monopolin rahapelitoiminnan harjoittamiseen. Tutkielmani johtopäätöksistä voidaan todeta, että rahapelaamisen kielteisiä puolia tuotiin selkeästi myönteisiä puolia enemmän esiin. Rahapelaaminen koostui myös normaalista, ei haitallisesta pelaamisesta, josta ei juurikaan uutisoitu. Kielteisten puolien esilletuomiseen lienee syynä ollut epäilevä ja jopa pelokas suhtautuminen rahapelaamiseen – tulisiko kaikki tuotto menemään vain yksityisille bisnesmiehille tarjoten kansalaisille vain ongelmia? Rahapelaaminen tuotti ihmisille monenkaltaisia huolia ja ongelmia, joita edelleen ratkotaan nyky-yhteiskunnassa.

Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Humanistinen tiedekunta Tekijä – Författare – Author Jussi Perttuli Työn nimi – Arbetets titel – Title ”Riittääkö vilja?” Ruokakriisin ratkaisut Uudenmaan läänin suomenkielisissä maalaiskunnissa vuosina 1917 - 1919 Oppiaine – Läroämne – Subject Historia Työn laji – Arbetets art – Level Maisterintutkielma Aika – Datum – Month and year Helmikuu 2021 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 102 + liitteet (15 sivua) Tiivistelmä – Referat – Abstract Tarkastelen tässä maisterintutkielmassa elintarvikekriisin kehittymistä Suomessa vuosina 1917 – 1919. Näkökulmani on maataloustuottajien suhtautuminen peruselintarvikkeiden tarjontaan säännöstellyssä elintarviketaloudessa. Rajaan tutkimukseni koskemaan kulutuksellisesti ja ravintotaloudellisesti tärkeimmän ruoka-aineen viljan lunastusta korttitalouksille. Tuotantoalueena tarkastelussa on Uudenmaan läänin 21 suomenkielistä maalaiskuntaa. Suomalaiset saivat Venäjän maaliskuun vallankumouksen seurauksena vapaammat poliittiset oikeudet hoitaa maan sisäisiä asioita. Eduskunta sääti perustuslaillisessa järjestyksessä hyväksytyn ensimmäisen elintarvikelain. Se astui voimaan 2.6.1917. Sen antoi Tokoin senaatille laajat valtuudet järjestellä elintarvikesäännöstelyä. Siihen kuului mahdollisuus viljan pakkolunastukseen sekä hintasäännöstely. Elintarvikehuollon käytännön työ organisoitiin hoidettavaksi paikallisella tasolla lääneissä ja kunnissa. Niissä toimivat luottamuseliminä kesäkuusta 1917 alkaen lääninkomiteat ja elokuusta 1918 uudistetun elintarvikelain myötä läänin elintarviketoimistot sekä kunnissa elintarvikelautakunnat. Niiden palveluksessa oli virkamiehiä ja toimihenkilöitä. Vastaan tässä maisteritutkielmassa kahteen pääkysymykseen: mitkä seikat johtivat maailmansodasta johtuneen elintarvikepulan kiristymiseen Suomessa vuosina 1917 – 1919 ja miten se ilmeni Uudenmaan suomenkielisissä kunnissa. Merkittävin osatekijä elintarvikehuollon toimivuuden kannalta maan omavaraisuusvaatimuksen olosuhteissa oli elintarvikkeiden hankinta tuottajilta sekä niiden edelleen ohjaaminen kunnan korttitalouksien käyttöön ja kunnan ulkopuoliseen kulutukseen. Viljantuottajien valmius nykyaikaiseen kaupalliseen toimintaan oli vuonna 1917 heikko. Viljanluovuksia kulutuskeskusten kuluttajille alettiin ensimmäisen kerran vakavasti peräänkuuluttaa vuoden 1917 sadosta tuonnin tyrehdyttyä täysin ja, kun varastot oli kulutettu loppuun. Kriisvuosien 1917 ja 1918 sadonkorjuu kohtasi vaikeuksia. Luovutukset kulutuskeskuksiin ja armeijalle siirtyivät pitkälle seuraavan vuoden puolelle. 1910-luvulla maataloudessa elettiin kasvinviljelyn kehittämisen murroskautta. Uudenaikaisempi maanviljely oli vasta oven takana. Käsitys Uudenmaan maatalouden elintarvikkeiden toimituskyvystä oli ristiriitainen. Kulutusmaidon tuotanto ja sen suora toimittaminen kulutuskekuksiin oli kannattavuudeltaan ylivoimaista. Viljan tuotanto läänin ruokittaviin suhteutettuna oli alhainen ja kuluttajat olivat lähellä. Ruuanhakuretket ja salakauppa olivat yleinen ilmiö Uudellamaalla. Analysoin toisen tutkimuskysymyksen osalta kahta asiaa: elintarvikeviranomaistoiminnan johdonmukaisuutta ja viljan saamista paremmin lunastettua yleiseen kulutukseen. Läänin toimitsijat pyrkivät rakentamaan huollon toimivuutta joustavaksi. Pakkoa käytettiin kuntien elintarvikelautakuntia kohtaan harvoin ja se jäi uhkailun asteelle. Kuntien asema oli hyvinkin itsenäinen. Kunnallispolitiikassa vaikuttaneiden henkilöiden, ollen paljon maanviljelijöitä, toiminnalla oli suuri merkitys maalaiskunnan kyvystä järjestää elintarvikehuolto. Elintarvikekriisin hallintaan saamiseksi kului kaksi vuotta syksystä 1917 syksyyn 1919. Sen mahdollisti lopulta sodan päättyminen Euroopassa. Suomessa kriisin laukeaminen sai alulle innostuksen maatalouden laajamittaiseen uudistamiseen ja johti elintarvikkeiden huoltovarmuuden rakentamiseen sotien välisenä aikana. Tutkielman ensisijaisena lähteinä ovat Uudenmaan läänin elintarvikeviranomaisten ja Kansanvaltuuskunnan Elintarvikeosaston arkistot sekä lisäksi taloutta koskevia aikalaistutkimusjulkaisuja. Ensimmäisen maailmansodan ajan elintarvikekriisin vaikutuksista Suomessa on sadan vuoden aikana julkaistu paljon erilaista tutkimusta ja yleisempää historiakirjallisuutta. Näitä olen hyödyntänyt työni taustoituksessa. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Elintarvikehuolto, Uudenmaan läänin suomalaiset maalaiskunnat, ensimmäinen maailmansota, elintarvikekriisi 1917 – 1919, elintarvikelautakunta, läänin elintarviketoimisto, viljantuottajat, viljanluovutus, säännöstelytalous, elintarvikekriisi, elintarvikesäännöstely Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Keskustakampuksen kirjasto Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information

Suomen Naisten Huoltosäätiö perustettiin lokakuussa 1944 ja sen tarkoituksena oli jatkaa Lotta Svärd -järjestön harjoittamaa huolto- ja avustustyötä sekä auttaa lottakomennuksilta siviilielämään palaavia lottia. Lotta Svärd -järjestö perusti huoltosäätiön juuri ennen järjestön lakkauttamista Moskovan välirauhan ehtojen mukaisesti marraskuussa 1944. Huoltosäätiön tarkoituksena oli sen sääntöjen mukaan avustaa sodan vuoksi toimeentulonsa, huoltajansa tai terveytensä menettäneitä naisia ja lapsia sekä kristillisessä hengessä kotien isänmaan puolesta toimineita naisia. Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää säätiön toimintaa seuraavien tutkimuskysymysten kautta: minkälaista avustusta Suomen Naisten Huoltosäätiö myönsi vuosina 1945–1952? Keille avustusta myönnettiin? Miksi avustusta ei aina myönnetty? Millaisessa elämäntilanteessa avustusta hakeneet elivät sotien jälkeisessä Suomessa ja millaisiin asioihin avustusta haettiin? Tutkimukseni keskeisin lähdeaineisto on Suomen Naisten Huoltosäätiölle lähetetyt avustushakemukset. Avustushakemuksien kautta olen voinut tarkastella sekä säätiön avustustoimintaa että avustusta hakeneita henkilöitä. Avustushakemuksien lisäksi olen tutustunut Suomen Naisten Huoltosäätiön toimintakertomuksiin ja kokouksien pöytäkirjoihin. Olen käyttänyt tutkimuksessani laadullista ja määrällistä tutkimusmenetelmää. Suomen Naisten Huoltosäätiö myönsi avustuksia sairasavustuksina, ammattiopintoavustuksina ja henkilökohtaisina avustuksina. Myös säätiön ylläpitämien lepokotien rooli avustustoiminnassa oli merkittävä. Suurin syy avustusten antamiselle oli sodan aikana alkanut sairaus ja usein niistä johtuva työkyvyttömyys. Koulutusavustuksia myönnettiin muun muassa sodan keskeyttämien opintojen loppuun saattamiseksi. Moni avustusta hakeneista oli vaikeassa elämäntilanteessa sotien jälkeisessä Suomessa, jossa lähes kaikesta oli pula. Suomen Naisten Huoltosäätiön myöntämillä avustuksilla oli suuri merkitys niitä saaneille.

Maisterintutkielmassani tarkastelen Helsinkiin sijoitetun venäläisen sotaväen julkaisemia ja toimittamia sanomalehtiä 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeisenä aikana. Helmikuun vallankumous oli Venäjän historian murroskohta, joka toi mukanaan uusia mahdollisuuksia ja poliittisia muutoksia, joiden vaikutukset yltivät yhteiskunnan jokaiselle tasolle. Helsinkiin sijoitetun sotaväen keskuudessa nämä vaikutukset näkyivät erityisen hyvin Pietarin läheisyyden, sekä Suomen sodasta hiukan erillään olevan aseman takia. Venäläinen sotaväki oli olennainen osa helsinkiläistä katuvaa ensimmäisen maailmansodan aikana ja neuvostoja perustettaessa vuonna 1917 heidän poliittinen merkityksensä ja läsnäolonsa kasvoivat huomattavasti. Venäläissotilaiden arki ei kuitenkaan ollut ainoastaan politiikkaa, vaan heidän elämäänsä värittivät Helsingin viihdetarjonta ja koulutusmahdollisuudet, jotka nähtiin keinona parantaa ihmisten elintasoa. Tutkin sanomalehtien sisällön perusteella, miten eri lehdet käsittelivät Venäjän ja Suomen poliittisia tapahtumia ja ilmapiiriä vuonna 1917, sekä tarkastelen Helsingin venäläisten sotilaiden arkea. Lähdeaineistonani toimivat Helsingissä julkaistut Helsingin sotilas- ja työläisneuvoston virallinen lehti Izvestija, sekä viisi paikallista puoluelehteä, jotka edustivat poliittiselta suuntaukseltaan Venäjän sosiaalidemokraattisen työväen puolueen kahta suuntausta, menševikkejä ja bolševikkeja, sekä sosialistivallankumouksellista ja vasemmistososialistivallankumouksellista puoluetta. Käyn läpi näiden lehtien vaiheita ja tuon esille niiden sisällön keskeisiä piirteitä, vertaillen niitä samalla keskenään. Helsingin venäjänkieliset sanomalehdet toimivat poliittisena massamediana, joilla pyrittiin sekä välittämään tietoa, että rakentamaan mielikuvia ja muokkaamaan mielipiteitä. Samaan aikaan ne kuvasivat vuoden 1917 vallankumouksien venäläisille mukanaan tuomia poliittisia ja arkisia mahdollisuuksia.

Pro gradu -tutkielmassani käsittelen jatkosodan urheilutoimintaa. Jatkosodan asemasotavaiheen, loppuvuodesta 1941 alkukesään 1944, aikana suomalaiset sotilaat käyttivät vapaa-aikaansa monin eri tavoin, muun muassa urheillen. Tutkielmassa käytän lähteinä sodan ajan urheilulehdistä Työväen Urheilulehteä sekä Suomen Urheilulehteä, tiedotuskomppanian miesten (tk-miesten) raportteja rintaman urheilukilpailuista, urheilu-upseerien papereita ja sodan aikaista kirjeenvaihtoa sekä ohjeistusta. Näiden aineistojen pohjalta rakennan laajan kuvan urheilutoiminnan laajuudesta, sen syntymisestä, monipuolisuudesta ja vaiheista vuosina 1941–1944. Aiheesta aikaisemmin kirjoitettu sota- ja urheiluhistoriaan liittyvä tutkimuskirjallisuus tukee hyvin tutkimustani. Uutena asiana esitän urheilutoiminnan laajuuden asemasotavaiheen aikana sekä toiminnan monipuolisuuden esimerkiksi monien eri urheilulajien kautta. Monet sotilaat kuluttivat aikaa monilla eri tavoilla asemasodan aikana, he kirjoittivat kirjeitä kotiin, lukivat sanomalehtiä, tekivät puhdetöitä tai urheilivat. Asemasodan liikkumattomat linjat ja muuta sota-aikaa vähäisemmät taistelutehtävät mahdollistivat vapaa-ajan hyötykäytön erilaisten harrastusten parissa. Liikunnalla sekä hyvällä fyysisellä kunnolla oli pitkät perinteet Suomessa, sillä jo 1900-luvun alussa urheilulla ja liikunnalla oli merkittävä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa. Vasta itsenäistynyt valtio näki nuoressa ja hyvinvoivassa kansassa mahdollisuuden hyvän kansakunnan rakentamiseen. Sisällissodan jälkeen suojeluskunnat, ja kesällä 1918 perustettu armeija ottivat myös liikunnan sekä urheilun osaksi koulutustaan. Nuoret miehet saivat asevelvollisuuden yhteydessä opastusta liikunnassa, ja tämän lisäksi monet miehet harrastivat urheilua myös vapaa-aikanaan joko työväen tai Suomen urheiluliiton joukkueissa ja jaostoissa. 1900-luvulla urheilu oli osa arkielämää eivätkä ottelut tai kisat loppuneet edes sotavuosien aikana. Suomalaiset rintamasotilaat harrastivat urheilua myös rintamien välittömässä läheisyydessä ja vaikeissa olosuhteissa asemasodan aikana. Urheilutoiminta alkoi kehittyä sotamiesten keskuudessa, koska taistelukosketukset viholliseen vähenivät ja sitä kautta syntyneen vapaa-ajan merkitys alkoi kasvaa. Ensimmäisiä urheilukilpailuita pidettiin jo syksyllä 1941, mutta laajemmin toiminta lähti käyntiin vasta alkuvuonna 1942. Toiminta kattoi suuren määrän eri lajeja, mistä hyvänä esimerkkinä on Karhumäen urheilukisat talvi- ja kesälajeissa. Kilpailuissa oli mukana lukuisia eri lajeja, joiden kilpailuihin otti osaa satoja miehiä. Urheilutoiminta laajeni entisestään, kun sodan johdossa alettiin laatimaan kilpailukäskyjä ja suunnitelmia urheilun laajamittaiseksi toteuttamiseksi ympäri rintaman. Urheilu oli hyvä fyysinen harrastus, jonka avulla miehet pidettiin sekä henkisesti että fyysisesti taistelukunnossa. Kun urheilutoiminta nostatti mielialaraporttien mukaan yhteishenkeä, oli urheilulla suuri merkitys miesten viihdytyksessä ja kouluttamisessa jatkosodan aikana. Rintamilla kaikki miehet eivät urheilleet, mutta liikunta ja erilaiset massasuoritukset kuten hiihto- tai juoksukisat, joihin kaikki määrättiin osallistumaan, toivat liikunnan monen sotilaan arkeen rintamaelämässä. Innokkaimmat miehet harrastivat liikuntaa päivittäin ja ottivat osaa lukusiin eri kilpailuihin. Urheilutoiminnan osalta vuodet 1942 ja 1943 olivat kaikkein vilkkainta aikaa, sillä eri lajeissa kilpailtiin aina pienistä yksiköiden sisäisistä kilpailuista armeijakuntien ja armeijoiden välisiin suurkilpailuihin. Suurissa kilpailuissa ratkaistiin kunkin alueen parhaat urheilumiehet ja niissä tuloksetkin saattoivat nousta lähelle rauhanajan tasoa. Urheilu oli monelle tuttu harrastus kotirintamalta, joten sotaan lähteneiden miesten mukana kilpailut siirtyivät Laatokan rannoille ja Itä-Karjalan metsiin. Liikunnan ja urheilun harrastaminen loppui kesäkuun 1944 alussa,trNeuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksensä, joka lopulta mursi suomalaisten puolustuslinjan. Lapin sodassa ei sen erilaisen luonteen takia ollut enää laajaa urheilutoimintaa. Monet miehet osallistuivat urheilukilpailuihin jatkosodan aikana, ja erilaisia kisoja pidettiinkin tuhansia erilaisia aina arki-illan yleisurheilusta koko viikonlopun kestäviin monien lajien suurkisoihin. Sodan johdon asettamat tavoitteet urheilun harrastamisesta vapaa-ajalla toteutuivat, ja suomalaiset sotilaat saivat harrastaa lajiaan, harjoitella tuleviin kisoihin tai ottaa osaa korsujen välisiin jalkapallo-otteluihin. Suomalainen urheiluelämä ei loppunut täydellisesti sotavuosien aikana, vaikka vaikea tilanne asetti sille omat haasteensa.

Wonders or prodigies – unusual events such as strange births, apparitions, comets, and natural disasters, often understood as divine signs and warnings – were the subject of intense fascination and religious and political commentary in late 15th and 16th-century Europe. Works describing, collecting, and interpreting wonders circulated widely in different editions and translations. In the present study, I examine the works of two Elizabethan translators: Abraham Fleming, who translated two Latin treatises on comets and earthquakes by the Catholic bishop Friedrich Nausea in 1577 and 1580, and Stephan Batman, who published a translation and continuation of the Reformed Conrad Lycosthenes’s lengthy chronicle of prodigies in 1581. These influential Latin wonder books and their translations provide a varied look into 16th-century writings on wonders, which crossed linguistic and confessional borders alike and were linked to various discussions, from Reformation polemics to scientific and theological considerations about the natural and supernatural causes of unusual phenomena in nature. As translators, Fleming and Batman not only made their sources available in English but also made them their own by making various alterations, omissions, and additions to the texts. Previous studies of wonder literature have tended to either underappreciate this active role of early modern translators or be imprecise in identifying the nature and extent of the changes made by them. By analysing and comparing the translations by Fleming and Batman to their source texts, it is possible to gain a more accurate and detailed understanding of how and for what purposes they appropriated and transformed the works they translated. Fleming and Batman were able to both develop themes originally present in their sources and introduce new material and aims for the works. Fleming translated Nausea’s treatises to comment on two contemporary wonders and, wanting to emphasise their supernatural nature, first subtly altered and later directly criticised Nausea’s discussions of natural causes while praising his supernatural interpretations and translating additional writings by Nausea that focused further on apocalyptic themes. Meanwhile, Batman was able to tailor Lycosthenes’s wonder chronicle to a specifically English Protestant audience by supplementing it with anti-Catholic material and entries on English history. By developing Lycosthenes’s themes of divine judgement and having this augmented chronicle build up to the reign of Elizabeth I, Batman utilized it as a foundation for his Elizabethan continuation of the work, in which he called for stricter measures against religious nonconformism in England.