Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by study line "Yleinen kirjallisuustiede"

Sort by: Order: Results:

  • Vyyryläinen, Urho (2021)
    Tarkastelen tutkielmassani monimutkaisen televisiosarjan, Westwordin, tapahtumaympäristön eli maailman hahmottumista henkilöhahmojen käytöksessä (puheessa ja teoissa). 2000-luvulla osaksi valtavirtaa nousseet monimutkaiset televisiosarjat sisältävät lukuisia hahmoja, jotka hahmottavat eri tavoin sarjan tapahtumaympäristöä, historiaa sekä lainalaisuuksia. Tämän informaation avulla katsoja luo mieleensä kuvan sarjan maailmasta. Minua kiinnostaa erityisesti, millaisia kuvauksia sarjan tapahtumaympäristöstä käytetään. Entä millaiset hahmot osallistuvat maailman esilletuomiseen? Selvitän myös, jääkö osa hahmoista tämän toiminnan ulkopuolelle. Tutkielmani perehtyy myös siihen, uhraako sarja joitain hahmoja pelkästään maailmansa oppaiksi.
  • Mattila, Anna (2020)
    Tutkielmani aiheena on tutkia, minkälaista myyttistä ainesta esikoiskirjojen digitaalisessa mainonnassa hyödynnetään. Tutkimusaineistonani ovat kaksi vuonna 2018 ilmestynyttä kotimaista esikoiskirjaa: Satu Vasantolan En palaa takaisin koskaan, luulen ja Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu. Teosten kannet ovat tutkimuksessani suuressa osassa, koska molempien kirjojen mainonta, joka toteutettiin pääosin digitaalisesti, keskittyi kirjojen kansiin, kuten kirjojen markkinoinnissa yleisestikin on tapana. Hyödynnän tutkielmassani semiotiikan ja markkinoinnin teorioita. Tutkin valitsemieni esikoiskirjojen markkinointia erityisesti mainosten herättämien merkitysten ja mielleyhtymien kautta apuvälineenäni semiotiikka ja etenkin Roland Barthesin semioottinen myyttiteoria. Tutkimukseni tarkoituksena on kokeilla Barthesin myyttiteorian soveltuvuutta ja käyttökelpoisuutta digitaalisen mainonnan tutkimuksessa. Tässä tutkimuksessa tarkastelen Savonlahden ja Vasantolan teoksia varten luotuja markkinointimateriaaleja. Minua kiinnostavat erilaiset mainoksista löytyvät merkit ja merkitykset ja niiden semioottiset keinot, jotka vetoavat potentiaaliseen lukijaan ja kuluttajaan. Markkinoinnin ydinajatuksena on sitouttaa asiakas ja ymmärtää hänen tarpeitaan eli ymmärtää oma kohderyhmä ja luoda markkinointimateriaalia, joka vetoaa potentiaaliseen kohderyhmään. Tätä kohderyhmään eli asiakkaisiin vetoamista tarkastelen semiotiikan lasien läpi. Uskon, että kirjojen mainoksista on semiotiikkaa ja Barthesin myyttiteoriaa vasten peilattaessa löydettävissä ihmiseen vetoavia elementtejä. Näiden elementtien avulla kirjasta pyritään tekemään houkutteleva ja näin lisäämään potentiaalisen lukijan luku- ja ostohalukkuutta. Näitä houkuttelevia elementtejä voivat olla huomiota herättävä kansi ja sen käyttö mainoksissa, kirjan mieleen jäävä nimi, ylistävät arviot kirjasta, erilaiset värit ja niiden käyttö sekä lyhyet tekstivirkkeet, jotka herättävät näkijän uteliaisuuden. Osoitan tutkielmassani, että molemmat tutkimani mainokset sisältävät monipuolisia myyttisiä aineksia. Tunnetasolla myyttisiä elementtejä löytyi muun muassa lähtemisen, kaipauksen ja perheen alueelta. Lisäksi molemmat tutkielmassa analysoidut mainokset käyttivät ristiriitaisuutta ja vastakkaisuuksia kiinnittääkseen kohderyhmänsä huomion. Lisäksi molemmista mainoksista löytyi ihmiseen vetoavia myytin elementtejä, kuten esimerkiksi perhe.
  • Salama, Elisa (2024)
    Tutkielmassa analysoidaan The Sims 4 -elämäsimulaatiopelin ja siitä tehtyjen, YouTubessa julkaistujen Let’s Play -pelivideoiden kerronnallisuutta. Tutkielman peliaineistona toimiva The Sims 4 on tunnettu elämäsimulaatiopeli, jonka nykyinen versio on julkaistu vuonna 2014. Pelivideoiden osalta kohdemateriaaliksi ovat valikoituneet australialaisen YouTube-julkaisijan, James Turnerin, Let’s Play -videosarjat vuosilta 2015–2016 ja 2022. Tutkielmassa taustoitetaan myös narratologian ja ludologian välillä vallitsevaa jännitettä pelien tutkimiseen käytettävien käsitteiden ja metodologian suhteen ja tuodaan esiin tietokoneistuneen median erityispiirteitä Hanna-Riikka Roineen huomioiden kautta. Tutkielman tavoitteena on saada selville, voiko pelejä tutkia narratologian käsittein ja millaisia haasteita kyseinen mediamuoto kertomustutkimukselle asettaa. Apuna analyysissa toimii jälkiklassisen kertomusteorian sovellus, kognitiivinen narratologia. Tutkielma toimii myös tapaustutkimuksena Marie-Laure Ryanin kertomuksen moodit -mallille, jonka avulla The Sims 4 -peliä ja Let’s Play -pelivideoita analysoidaan kerronnallisuuden skaalalla. Tutkielman tarkoitus on myös selvittää, mitä kerronnan keinoja Turnerin Let’s Play -videoilla käytetään ja miten kyseiset keinot ovat mahdollisesti muuttuneet ajan saatossa. Tutkielma käsittelee myös interaktiivisuuden suhdetta kerronnallisuuteen sekä pelin toiminnallisuuden että pelivideoiden kommentoinnin osalta. Jälkimmäisessä hyödynnetään Henry Jenkinsin convergence culture -käsitettä. Tutkielmassa sekä The Sims 4 -peli että Let’s Play -pelivideot sovitetaan kertomuksen moodeihin. Näin osoitetaan, että kognitiivisen narratologian käsitteistö soveltuu sekä pelien että pelin avulla tehtyjen teosten analysointiin. Pelivideoiden kerronnan analyysi paljastaa, että Turnerin käyttämiin keinoihin kuuluvat muun muassa ailahteleva me-kertoja, vapaa epäsuora esitys ja simin toiminnan selostus. Vertailussa eri vuosina tehtyjen videosarjojen huomataan, että Turnerin kerronta on muuttunut monipuolisempaan ja vivahteikkaampaan suuntaan. Interaktiivisuus on yksi peleille tyypillinen erityispiirre, joka vaikuttaa myös kerronnallisuuteen. The Sims 4 -peli tukee interaktiivisuudellaan pelaajan mielessä tapahtuvaa kerronnallistamisen prosessia, mutta asettaa sille myös haasteita piilotetuilla proseduureilla ja pelimekaniikalla. Tutkielmassa todetaan, että Let’s Play -pelivideoiden kommenttikenttä on paitsi osoitus yhdentymisen kulttuurista, myös mielensisäisestä kerronnallistamisen prosessista. Kommentoijat pyrkivät paitsi vaikuttamaan suoraan tarinan kulkuun, myös täyttämään kerrontaan jääneitä aukkoja, selittämään odottamattomia tapahtumia tai perustelemaan tarinamaailman kronologiaa.
  • Niku, Maria (2022)
    Tutkielmani aihe on nukkesymboliikka Elena Ferranten Napoli-sarjassa ja tutkimuskysymykseni on: millä lailla nukkesymboliikka näkyy Napoli-sarjassa? Napoli-sarjassa hallitsevat teemat ovat ystävyys, naiseus, lapsuus ja äitiys, joita nuket kirjasarjassa symboloivat. Ystävyys liittyy nimenomaan kertoja Elena Grecon ystävyyteen Raffaella Cerullon eli Lilan kanssa. Ystävyys onkin kantava teema läpi kirjasarjan ja heidän ystävyytensä on läheinen huolimatta siitä, että heidän elämänsä eroavat toisistaan paljon. Heidän ystävyytensä on silti aina hyvin tiivis. Kirjasarja alkaa kehyskertomuksella Lilan pojan soittaessa Elenalle ja ilmoittaessa, että Lila on kadonnut 66-vuotiaana. Sillä hetkellä Elena päättää kirjoittaa kirjan elämästään ja ystävyydestään Lilaan. Elenan ja Lilan ystävyys alkaa heidän leikkiessään nukeilla Napolin kortteleissa. Elenalla on Tina-nukke, Lilalla puolestaan Nu-nukke. Nuket ovat tärkeitä heidän ystävyytensä kannalta, sillä ne tuovat heidät lopulta yhteen. Nukkesymboliikan kannalta merkittävä kohtaus kirjassa on hetki, jolloin Lila saa Elenan Tina-nuken syliinsä ja pudottaa sen pimeään ja pelottavaan kellariin. Elena tekee saman Lilan nukelle, minkä jälkeen he juoksevat kellariin etsimään nukkejaan. Tytöt eivät kuitenkaan löydä niitä, mutta kirjasarjan viimeisessä osassa, Elenan ja Lilan ollessa yli 60-vuotiaita, selviää, että Lila oli ottanut nuket itselleen. Lila lähettää nuket Elenalle kadotessaan eli ympyrä sulkeutuu, kun kadonneet nuket ovat jälleen Elenalla. Alku ja loppu ovat sanataiteessa huomiota herättäviä kohtia. Nukkien katoaminen aloittaa kirjasarjan ja niiden löytyminen päättää kirjasarjan. Jo tästä voi päätellä, että nukeilla on symbolinen merkitys Napoli-sarjassa. Symbolin tehtävänä on myös välittää teema lukijalle. Nukkien lähettäminen Elenalle on rakkaudellinen teko Lilalta, joka muutoin on hävittänyt kaiken itsestään aina valokuvia myöten. Nuket toimivat ikään kuin lohdutuksena sille, että Lila katoaa ja aiheuttaa näin tuskaa ystävälleen. Tätä voisi pitää ystävyyden symbolisena tekona. Nukkien katoaminen liittyy myös olennaisesti kirjasarjan järkyttävimpään kohtaukseen, kun Lilan Tina-tytär katoaa eräänä sunnuntaiaamuna nelivuotiaana. Hänen kohtalonsa jää täysin auki, mikä horjuttaa Lilan mielenterveyttä niin paljon, että Lilan ystävyssuhteet kärsivät siitä. Lapsuudessa kadonnut Tina-nukke tavallaan symboloi Tina-tyttären kohtaloa, vaikkakin toisin kuin Tina-nukke, Tina-tytärtä ei koskaan löydetä. Lapsuuden kokemuksilla on merkittävä vaikutus ihmisen loppuelämään ja nukkien katoaminen on järkyttävä hetki sekä Lilalle että Elenalle. Lilalle siten, että hän pelkää omaa käyttäytymistään ja Elenalle siten, ettei hän voi luottaa Lilaan. Tämä nukkien katoaminen sekä nukkeleikit nousevat useita kertoja esille pitkin kirjasarjaa, mistä voi jo päätellä, että nukeilla on merkityksensä Napoli-sarjassa. Nukkemaisuus näkyy myös erityisesti Lilassa, jota kohdellaan kotonaan kuin räsynukkea. Tällä on merkitys siihen, miten Lila kohtelee muita ihmisiä – kuin nukkeja. Hän myös käyttäytyy lapsen tavoin vielä vanhuuden päivilläänkin. Kirjasarja päättyy Lilan katoamiseen
  • Lehdes, Mikael (2021)
    Tieteisfiktio on 1800-luvun lopulla länsieurooppalaisesta goottilaisesta kirjallisuudesta kehittynyt populaarifiktion laji, jonka yleisesti tunnettuja piirteitä ovat kiinnostus teknologiaan ja ihmiskunnan tulevaisuuteen teollistuvassa maailmassa. Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen tieteisfiktion suhdetta nykyajan ekologisiin kriiseihin öljyn näkökulmasta. Millä tavalla tieteisfiktiossa kuvitellaan öljyn loppumisen jälkeisiä yhteiskuntia, ja mitä kerronnallisia keinoja tieteisfiktio käyttää jälkfossiilisten tulevaisuuksien representaatiossa? Tutkielmassani analysoin Antti Salmisen romaania Lomonosovin moottori (2014) jälkifossiilisen tieteisfiktion näkökulmasta. Julkaisuaikanaan runsaasti kiitetyn teoksen vastaanotossa romaanin tieteisfiktiiviset elementit ohitettiin lähes täysin. Tulkintani mukaan tieteisfiktion lajitulkinnallinen viitekehys on paitsi välttämätön Salmisen kokeellisen ja monimuotoisen romaanin ymmärtämisessä, myös arvokas ikkuna jälkifossiilisen proosan kerronnallisten keinojen analyysiin. Tieteisfiktion lajiteorian lisäksi tutkielmani tärkeimmät tieteelliset lähtökohdat ovat ekokritiikki ja öljykulttuurin tutkimus. Ekokritiikki on monitieteinen, rikas ja epäyhteinäinen humanistisen tutkimuksen suuntaus, joka käsittelee mm. inhimillisen ja ei-inhimillisen luonnon vuorovaikutusta, ympäristökriisin kulttuurisia merkityksiä ja ihmiskunnan tuhoisia vaikutuksia maapallon ekosysteemille. Vaikka ekokritiikin katsotaan syntyneen jo 1960-luvulla, tieteiskirjallisuuden tutkimuksessa näkökulma on varsin tuore. Öljykulttuurin tutkimuksella viittaan ekokriittisen tutkimuksen alalajiin, jossa ympäristökriisiä tarkastellaan fossiilisten polttoaineiden, erityisesti öljyn näkökulmasta. Öljykulttuurin tutkimuksen keskeinen lähtökohta on, että öljyllä on ilmiselvien taloudellisten, poliittisten ja fysikaalisten vaikutuksiensa lisäksi perustava kulttuurinen merkitys länsimaisen yhteiskunnan kehityksessä. Tutkielmani keskeinen väite perustuu öljyn ja tieteisfiktion yhteyksiä tutkineen Gerry Canavanin jälkifossiilisen retrofuturismin käsitteelle. Retrofuturistisessa jälkifossiilisessa tieteisfiktiossa ihmiskunta selviytyy öljyn loppumisesta suorittamalla paluun öljyn aikakautta edeltäneisiin elämäntapoihin, ajatusvirtauksiin ja yhteiskunnallisiin käytäntöihin. Tulkintani mukaan Antti Salmisen Lomonosovin moottori on retrofuturistista strategiaa hyödyntävä jälkifossiilinen tieteisfiktiivinen romaani. Romaanin jälkifossiilinen retrofuturismi perustuu kulttuurihistorialliselle kuvitelmalle paluusta 1500–1600-lukujen aikaan, jolloin öljykulttuurin mahdollistanut valistusajan ihmiskeskeinen edistyskäsitys oli vasta alkutekijöissään. Paluu tieteellis-materiaalista maailmankuvaa edeltäneisiin länsimaisen esoterian, erityisesti alkemian ja juutalaisen kabbalan, uskomuksiin luo teoksessa allegorisen rakenteen, jossa ei-inhimillisen luonnon asemaa käsitellään suhteessa 1800-luvulla alkaneeseen öljyn voittokulkuun ja Neuvostoliiton 1900-luvun Gulag-pakkotyöjärjestelmään.
  • Snapir, Daniel (2022)
    Tutkielmassa perehdytään kahteen ranskalaiskirjailija Marcel Aymén novelliin, “Les Sabines” ja “Les bottes de sept lieues”, pyrkimyksenä selvittää, millaisia arvoja, uskomuksia ja asenteita novellien sisäistekijä ilmaisee ja kuinka ne novelleissa ilmenevät. Arvoilla, uskomuksilla ja asenteilla tarkoitetaan tässä asiayhteydessä erilaisia käsityksiä ihmisestä, ihmiselämästä ja maailmasta sekä oikeasta ja väärästä näiden piirissä. Tutkimus keskittyy siten novellien etiikkaan. Sen teoreettinen kehys on kirjallisuuden retorinen lähestymistapa, jonka valinta on luonteva, sillä vähintäänkin James Phelan ja Wayne C. Booth ovat merkittävissä teoksissaan käsitelleet retorisesta näkökulmasta eettisiä kysymyksiä huomattavalla tarkkuudella ja syvällisyydellä. Työssä tarkastellaan ensin novellia “Les Sabines” ja perehdytään niihin moninaisiin merkityksiin, joita novellissa ilmaistaan sen päähenkilön, Sabinen, yliluonnollisen erityiskyvyn kautta; näihin merkityksiin kuuluvat inhimillisen erehtyväisyyden ironisointi sekä järjellisen, taianomaisuudet kieltävän todellisuuskäsityksen esittäminen riittämättömänä. Tämän perästä siirrytään käsittelemään sitä, kuinka novellissa kritisoidaan ironian keinoin siveysmoraalia sekä sitä, kuinka sisäistekijä ironisen tason tuolla puolen ohjaa lukijaa novellin henkilöhahmoihin, tapahtumiin ja seksuaalisuutta koskeviin arvoihin suhtautumaan. Toista novellia, “Les bottes de sept lieues”, tarkastellaan ensin henkilöhahmojen välisten suhteiden näkökulmasta. Esiin nousee se, kuinka päähenkilö Germaine esitetään ihailtavana vastoin hänen kehnoa sosiaalista asemaansa ja muiden henkilöhahmojen tapaa suhtautua häneen. Edempänä eritellään novellin lapsihahmojen näkökulmaa sekä sitä, kuinka sisäistekijä ilmaisee lasten näkökulmaa puolustavansa ja kunnioitavansa. Tämän novellin analyysia tukee perehtyminen niihin intertekstuaalisiin suhteisiin, joihin novelli asettuu satujen, etenkin Charles Perrault’n sadun “Le Petit Poucet” kanssa. “Les Sabines” ja “Les bottes de sept lieues” edustavat erilaisia taipumuksia Marcel Aymén tuotannossa ja niiden analyysit täydentävät toisiaan. Toisaalta novelleista osoitettuja arvoja sekä aatteita yhdistää se, miten ne asettuvat vastaan yleistä, porvallista ja sosiaalisesti ehdollistettua arvo- ja kokemusmaailmaa. Tutkimus saa nimensä J. Robert Loyn väitteestä, jonka mukaan Aymé vihjaa lukijalleen, että on olemassa toinen, erilainen todellisuus. Tuon ayméläisen todellisuuden hallitsevia arvoja ovat kahden novellin analyysin valossa uteliaisuus, viattomuus, mielikuvitus, hellyys ja nöyryys.
  • Paavilainen, Sara-Mai (2021)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen Stephen Kingin romaanin Pet Sematary (1983) synnyttämää kauhun emootiota. Keskityn etenkin romaanin lapsihahmojen Gage Creedin ja Zeldan lukijassa herättämiin kauhun emotionaalisiin reaktioihin. Lähestyn tutkimusongelmaani kolmesta suunnasta, joista kaksi ensimmäistä keskittyy kauhuun emootiona ja lajina ja viimeinen kerronnan synnyttämään lukukokemukseen. Aloitan Pet Semataryn emotionaalisen vaikutuksen tutkimisen Noëll Carrollin teoksessaan The Philosophy of Horror (1990) esittelemän kauhun teorian valossa. Carrollin näkökulmaa hyödyntäen tarkastelen romaanin potentiaalisia hirviöhahmoja, sekä niiden synnyttämiä emotionaalisia reaktioita. Carrollin pohjalta päädyn väittämään, että Pet Semataryn kauhun emootion objekteina toimivat Gagen ja Zeldan lukijassa synnyttämät mielikuvat. Carrollin teoriasta poiketen esitän, että teoksen kauhun objektina ei toimi hirviö, vaan lukijan lapsuuden käsityksen rikkova mielikuva, jossa lapsi esitetään pahan esikuvana. Carrollin jälkeen siirryn Pet Semataryn tarkastelemiseen Tero Eljas Vanhasen väitöskirjassaan Shock Tactics and Extreme Strategies (2016) esittämien havaintojen pohjalta. Hyödynnän Vanhasen käsitystä emootioista kognitiivisten ja havainnoinnin teorioiden synteesinä ja muodostan kattavan kuvan Kingin romaanin emotionaalisesta ulottuvuudesta. Vanhasen näkemysten pohjalta tarkennan myös väitettäni Gagen ja Zeldan roolista Pet Semataryn lukijassa synnyttämän kauhun emootion objekteina. Esitän, että lapset toimivat teoksen shokkitaktiikkana, johon heidän kauhuelementtinsä myös perustuu. Nimitän tätä pahan lapsen shokkitaktiikaksi. Vanhasen teoksen avulla esitän, että pahan lapsen shokkitaktiikalla on mimeettisiä, aleettisia, tunnistavia, sekä transgressiivisia piirteitä Pet Semataryssa. Vanhasen teoriasta etenen James Phelanin teoksessaan Experiencing Fiction (2007) esittämään teoriaan kerronnan progressiosta. Progressiolla Phelan tarkoittaa kerronnan tekstuaalisten ja lukijallisten dynamiikkojen synteesiä. Phelanin mukaan progression sekä kerronnan arvioinnin pohjalta on mahdollista luoda käsitys teoksen lukijassa synnyttämästä lukukokemuksesta. Phelanin esimerkkiä noudattaen rekonstruoin Pet Semataryn kerronnan progression ja viimein analysoin pahan lapsen shokkitaktiikan vaikutuksia romaanin lukukokemukseen. Koen, että Vanhanen ja Carroll tarjoavat yhdessä erinomaisen näkökulman kauhuteoksen synnyttämien emotionaalisten reaktioiden tarkastelemiseen. Phelanin käsitys progressiosta taas selkeyttää kertomuksen muodon ymmärtämistä, mikä on erittäin tärkeää Stephen Kingin kaltaisen kauhukirjailijan teoksia tutkittaessa. Tulevan tutkimuksen onkin hedelmällistä kehittää välineitä kauhukirjallisuuden eettisen ulottuvuuden tutkimiseen, sillä kauhun transgressiivisesta luonteesta johtuen sitä tulee käsitellä eri menetelmillä kuin muiden genrejen edustajia.
  • Auer, Meri-Tuuli (2021)
    Tutkin maisterintutkielmassani aikarakennetta ja ajan käsittelyä narratiivisessa diskurssissa Olga Tokarczukin (1965‒) romaanissa Alku ja muut ajat (alk. Prawiek i inne Czasy 1996). Tyyliltään maagisrealistinen ja kerrontatavaltaan ensyklopedista romaania muistuttava Alku ja muut ajat kertoo fiktiivisestä puolalaisesta Alku-nimisestä kylästä, jossa ihmiset, Jumala ja enkelit elävät rinnakkain. Tutkielman tavoitteena on esittää tulkinta aikakäsityksestä tekstissä ja osoittaa, että sen fragmentaarinen rakenne ja moniääninen ajan kuvaamisen modus on osa teoksen revisionistista kerronnallista strategiaa postmodernina historiallisena romaanina. Tutkielman metodisessa lähestymistavassa yhdistyvät strukturalistinen narratologia ja postmodernistisen fiktion lajiteoria. Tutkimuskysymyksen purkamisen aloittaa kirjallisuuskatsaus ajan merkityksestä luonnollisessa kielessä ja inhimillisessä kokemustodellisuudessa, sekä fiktion keinoista representoida ihmisen yrityksiä mitata ja järjestelmällistää aikaa. Tekstianalyysissä muodostan aikajanan juonen keskeisistä tapahtumista ja sovellan siihen Gérard Genetten strukturalistista tekstin ja tarinan ajan analysoimisen käsitteistöä. Viimeisessä käsittelyluvussa tulkitsen tekstianalyysissä huomionarvoisiksi osoittautuneita anakronisia sekvenssejä postmodernistisen historiallisen fiktion apokryfisen poetiikan näkökulmasta. Postmodernin historiallisen romaanin revisionistiset kerronnalliset strategiat käyvät ilmi tekstin ajallisessa rakenteessa. Kokemus ajassa olemisesta ei rajoitu inhimillisiin hahmoihin, vaan myös luontokappaleet ovat osallisia ajasta. Toinen maailmansota muodostaa tarinan keskeisen kriisin, joka on myös tekstissä sen rytmiä ja elämän ja kuoleman teemojen käsittelyä kiihdyttävä taitekohta. Teoksen narratiivinen diskurssi kommunikoi metafiktiivisine ja intertekstuaalisine elementteineen epätäsmällisesti, kuinka tarinan kuvaama maailma rakentuu, ja mikä on ihmisen merkitys sen suuressa kuvassa. Alku ja muut ajat onkin eräänlainen vastakertomus ihmiskeskeisille fiktioille ajasta. Aika ei ole tekstissä universaali lineaarinen jana, vaan myös yksilöllinen olemisen tila, jollaista myös kuolema edustaa, mikä mahdollistaa ajan kuvaamisen muuttuvana ja jopa loppumattomana.
  • Nikkari, Veli-Pekka (2024)
    Tämä tutkielma käsittelee Charles Dickensin romaanin David Copperfield henkilöhahmoja ja niiden luonnetta. Tutkimuskysymyksenä on myös teoksen henkilöhahmojen piirteiden tutkimus ja määrittää, millainen henkilökuvaus teoksessa on. Lisäksi tässä tutkielmassa on lyhyt kuvaus Charles Dickensin elämästä ja katsaus David Copperfieldin aikaisempaan tutkimukseen. Tässä tutkielmassa tutkitaan henkilöhahmoja E.-M. Forsterin teorian mukaan, joka jakaa henkilöhahmot litteisiin ja pyöreisiin hahmoihin, Tämä teoria on jo suhteellisen vanha, mutta se on edelleen käytössä. Toinen analyysimenetelmä on Joseph Ewenin menetelmä, joka jakaa henkilöhahmojen tarkastelun kolmelle eri akselille. Nämä akselit ovat kompleksisuus, kehittyvyys ja sisäinen elämä. Ewenin menetelmän voidaan katsoa olevan kehittyneempi versio Forsterin menetelmästä. Varsinaisia tutkittavia henkilöhahmoja on kymmenen, ja ne on pyritty valitsemaan teoksen keskeisistä henkilöistä. David Copperfield on kirjoitettu minä-muodossa eli siinä on tarinaan osallistuva homodiegeettinen kertoja. Teos käsittelee päähenkilö David Copperfieldin lapsuuden ja elämän aina hänen toiseen avioliittoon asti. Tässä tutkielmassa on henkilöhahmojen kuvauksen lisäksi myös luku siitä, miten romaanissa on kuvattu viktoriaaniselle ajalle tyypillisiä piirteitä. Teos on julkaisu vuosina 1849-1850, ja sen moraalikäsitykset ovat myös tämän ajan mukaisia. Tutkielmassa on myös pyritty selittämään miten David Copperfield muistuttaa Charles Dickensin omaa elämää.
  • Mustonen, Sampo (2022)
    Ekokatastrofi on ilmiö, joka tapahtuu globaalisti pitkällä aikavälillä. Siksi sen esittämisessä joudutaan käsittelemään asioita, joita ei ole pidetty romaanille luontevina aihepiireinä. Katastrofi haastaa siten representaatiota. Maisterintutkielma käsittelee ekokatastrofiin liittyvien pitkien aikaskaalojen esittämistä Richard Powersin romaanissa The Overstory (2018). Tutkielma kysyy, kuinka romaanissa kuvataan pitkiä aikaskaaloja, ja kuinka siten rakennetaan lajirajoja ylittävää yhteisöllisyyttä? Ammentaen Timothy Mortonin (2013) hyperobjektin käsitteestä tutkielma lähestyy ekokatastrofia ilmiönä, jota on mahdoton havaita laajuutensa vuoksi kokonaisuudessaan. Mortonin hyperobjektit ovat ihmisen luomia sekä ajan ja paikan suhteen laajalti levinneitä ilmiöitä, jotka pakottavat ihmisen muuttamaan asennettaan ei-inhimilliseen. Tutkielma lähestyy Powersin romaanin esittämää ekokatastrofia hyperobjektina, johon liittyvät pitkät aikaskaalat avaavat ihmiselle näkökulman ei-inhimilliseen syvään aikaan. Erin Jamesin (2015) lanseeraaman ekonarratologian hengessä tutkielma koettelee klassisen narratologian menetelmiä ekokatastrofin pitkien aikaskaalojen esittämisen kautta. Powersin romaani hyödyntää takautuvaa kerrontaa kuvatakseen inhimillisen ja ei-inhimillisen limittyneisyyttä. Pitkien aikaskaalojen kautta romaani pyrkii esittämään puun ajallisen perspektiivin. Teoksessa tarina-aika merkitsee maapallon historiaa. Takauman ja tiivistelmän käsitteet osoittautuvat romaanin kohtauksia analysoitaessa riittämättömiksi ajan kuvauksen ulottuessa ei-inhimilliseen todellisuuteen. Tutkielma ehdottaa näiden kahden klassisen käsitteen mukaelmia, jotka kykenisivät huomioimaan myös ei-inhimilliseen maailmaan ulottuvan ajan kuvauksen. “Puun ajan” esittämisen kautta romaani nivoo inhimillisen kokemusmaailman osaksi ei-inhimillistä maailmaa. Täten teos pyrkii antroposentrisyydestä kohti biosentrisyyttä.
  • Suonamo, Jarmo (2020)
    Tutkielmani tarkastelee adaptaatiota, jossa kaunokirjallista tekstiä siirretään näyttämölle. Kirjallisen teoksen, kuten romaanin tekijäkeskeisyydestä huolimatta, autenttisen tekstin sekä tekijän lähtökohta saa adaptaatiossa antaa tilaa erilaisille tulkinnoille. Saman emotekstin pohjalta voidaan luoda eri näkökulmia painottamalla kuhunkin tarkoitukseen sopiva teos. Tutkimukseni kohteena on Aleksis Kiven romaaniin Seitsemän veljestä (1870) perustuva näytelmä Seitsemän veljestä. 4-näytöksinen huvinäytelmä kuudessa kuvaelmassa (1905), jota vertailen Kiven alkuteokseen. Näytelmän on dramatisoinut ammattinäyttelijä Hemmo Kallio. Se esitettiin ensimmäisen kerran Suomalaisessa Teatterissa vuonna 1898. Tavoitteeni on selvittää, miten Hemmo Kallion mukaelma on rakentunut? Mitä osia alkuteoksesta Kallio on valinnut siihen, mitä poistanut tai lisännyt? Lisäksi tarkastelen, miten juonen kulkua on muutettu? Yleisen tarkastelun lisäksi pohdin erityisesti Juhanin ja Venlan romanssia ja sen käsittelyä näytelmässä sekä naisten asemaa ja vaikutusta veljesten elämään. Viitekehyksenä tutkimuksessani on adaptaatioteoria dramaturgian, intertekstuaalisuuden ja draaman näkökulmasta. Tutkimusmenetelmänä käytän draama-analyysia. Työni luonne on kuvaileva, eikä sen tarkoituksena ole arvottaa Kallion tekemiä valintoja, vaan selvittää näytelmän rakentumisen perusperiaatteita. Tutkimukseni perusteella voi nähdä, että Kallio on painottanut romaanin toiminnallisia osuuksia. Kuvailevia jaksoja on poistettu ja kertomusta on huomattavasti lyhennetty. Tapahtumien järjestystä on osin muutettu, mutta joitain kohtia on myös säilytetty. Kohtauksia on voitu rakentaa myös tekstinsiirtojen avulla. Kallio on lisännyt myös paljon omaa tekstiä, joka on usein korvannut romaanin kertojan osuuden. Lisäyksiä on tehty myös dialogiin, jossa se vuorottelee Kiven tekstin kanssa. Joissain kohdin kieliasua on siistitty ja puhujia vaihdettu. Kiven alkuperäistä dialogia ja romaanin kohtauksia on myös säilytetty. Lukemisen opettelu, Venlan kosinta, paini, saunan palaminen ja Laurin juopottelu toimivat näytelmän kiintopisteinä, vaikka niiden käsittely poikkeaa romaanista niin ajallisesti kun sisällöllisesti. Romaanin tapahtumat ja henkilöt ovat kuitenkin muutoksista huolimatta selvästi tunnistettavissa myös näytelmässä. Yleisesti voidaan nähdä, että romaani on toiminut Kallion huvinäytelmän emotekstinä, josta on poimittu kohdetekstiin eli näytelmään vain käyttökelpoisimmat osat.
  • Välimäki, Noora (2022)
    Tämän tutkielman aiheena on naisten tekemä väkivalta ja toimijuus Naomi Aldermanin feministisessä dystopiassa The Power. Naisten toimesta tehtyä väkivaltaa dystopiakirjallisuudessa ei juurikaan ole tutkittu, joten erityisesti siksi aihetta voi pitää tärkeänä ja tutkimisen arvoisena. Väkivallan teoksessa voi nähdä olevan ennen kaikkea naisten keino pyrkiä toimijuuteen, ja sen vuoksi käsitteet on kytketty toisiinsa tässä tutkielmassa. Väkivallan lisäksi toimijuutta tarkastellaan kerronnallisella tasolla. Tutkimuskysymyksiä ovat: Miten romaani kuvaa erityisesti naisten toimijuutta? Miten toimijuuteen pyritään teoksen maailmassa? Miten väkivalta ja toimijuus romaanissa kytkeytyvät toisiinsa? Entä miten toimijuus kerronnallisella tasolla näyttäytyy teoksessa? Väkivallan ja toimijuuden suhdetta The Power -romaanissa tarkastellaan analysoimalla sen väkivaltaisia naishahmoja. Analysointi liitetään pohdintoihin niin väkivallan määrittelyistä kuin väkivaltaisten naisten mediarepresentaatioistakin. Erityisen tärkeänä taustana toimivat Tiina Mäntymäen toimittama artikkelikokoelma Uhri, demoni vai harhainen hullu? – Väkivaltainen nainen populaarikulttuurissa (2015) sekä Laura Sjobergin ja Caron E. Gentryn näkemys väkivaltaisten naisten tyypeistä. Sjobergin ja Gentryn mukaan naisten väkivaltaa kuvataan kolmen stereotyyppisen kategorian kautta, ja näitä ovat äitityyppi, hirviötyyppi ja huoratyyppi. Lisäksi romaania tarkastellaan kerronnallisen toimijuuden käsitteen kautta käyttämällä Hanna Meretojan kerronnallisen toimijuuden kolmen ulottuvuuden mallia. Johtopäätöksenä sanottakoon, että The Power -romaanin voi nähdä hakevan toimijuutta naisille niin väkivallan keinoin kuin kerronnallisella tasolla. Lisäksi teoksen voi nähdä paitsi toistavan, niin myös uusintavan väkivaltaisten naisten tyyppejä erilaisten naiskuvien kautta. Hahmoista esiin nousee erityisesti Roxy, joka ei toiminnallaan ja olemuksellaan sovi mihinkään stereotyyppisistä väkivaltaisten naisten tyypeistä. Naisten tekemän väkivallan tunnistaminen on tärkeää, koska silloin paitsi tunnustetaan naisten toimijuus, niin myös nähdään naisten olevan vastuussa väkivaltaisista teoistaan.
  • Holm, Stefan (2020)
    Utopia-ideologiat ja utopiakirjallisuus ovat kulkeneet historiassa käsikädessä. Yleisesti ajatellaan, että erilaisia utopioita on esiintynyt kaikkina aikoina kaikissa kulttuureissa. Tutkimukseni osoittaa kuitenkin, että utopismi on länsimaisen kristillisen kulttuurin tuotos ja sen alku voidaan ajoittaa Thomas Moren teokseen Utopia vuodelta 1517. Suurin osa klassisista utopioista onkin kristittyjen kirjailijoiden käsialaa. Myöhempien utopia-ideologioiden viha kristinuskoa kohtaan on kuitenkin vaikuttanut myös utopiakirjallisuuteen. Tutkimukseni selvittää, missä määrin kristillisen maailmankuvan ja utopismin suhde on tästä huolimatta nähtävissä modernin utopiakirjallisuuden uranuurtajan, H.G. Wellsin, tuotannossa. Keskityn hänen tuotantonsa ääripäihin dystooppiseen teokseen When the Sleeper Wakes (1899) ja utooppiseen A Modern Utopiaan (1905). Wells suhtautui kielteisesti kristinuskoon, mutta näki uskonnon yhteiskunnalle välttämättömäksi. Tämän näkyy myös hänen mainituissa teoksissaan. Tarkastelen teosten maailmankuvaa ja sen suhdetta kristilliseen maailmankatsomukseen hyödyntäen Ninian Smartin teoriaa uskonnon seitsemästä ulottuvuudesta. Tutkimus osoittaa, että uskonnolliset elementit ovat vahvasti läsnä kummassakin teoksessa. When the Sleeper Wakes pyrkii osoittamaan, minkälainen yhteiskunnasta tulee, kun se edistyy materiaalisesti, mutta taantuu moraalisesti. Teos paikantaa moraalisen rappion perimmäisen syyksi perinteisen uskonnon häviämisen. A Modern Utopia osoittaa puolestaan yhteiskunnan ihannetilanteen, joka nojaa niin ikään hallitsijaluokan ”nykyaikaiseen uskontoon”. Tutkimukseni osoittaa kristinuskon ja tämän uuden uskonnon välillä paljon yhteistä pinta-alaa, mutta myös tärkeitä eroja. Osoitan myös mainittujen teosten vaikutuksen niitä seuranneeseen utopiakirjallisuuteen ja esitän jatkotutkimusta varten hypoteesin sille, miksi positiivinen utopia vaikuttaa hävinneen.
  • Salama, Virva (2018)
    French philosopher Philippe Lacoue-Labarthe claims, that the Platonian-Aristotelian ethical base of the West has rendered horrors of the 20th century possible. Western culture has created romantic myths and figures, which determine our identities and thinking. Consequently, our understanding of ethics is uniform, as it is structured to support the prevailing myths and figures. It is necessary to deconstruct them, if we wish to avoid radical evil in the future. Lacoue-Labarthe argues, that such deconstruction is possible only, if we acknowledge the mimetic ontology of a subject as well as of truth: mimesis is a condition for the possibility of perception as ideas can emerge only in representation. Since mimesis has no essence, no representation is ever exhaustive. This gives arts and literature an essential role in relation to philosophy, because the artist reverts the effects of mimesis into a work of art. Lacoue-Labarthe calls ethics that acknowledge importance of mimesis and aspires to deconstruct prevailing ethos as arch-ethics. In my reading of the Gospel of Judas which surfaced in 2006, I deconstruct the role of Judas Iscariot. While Judas is known as the quintessential traitor in the West, the Gospel offers an alternative perspective based on its Gnostic view of life. According to Lacoue-Labarthe, tragedy can be used as a matrix for thought to approach arch-ethics. In my study, I project the Aristotelian structure and understanding of tragedy onto the plot of the Gospel to facilitate ethical analysis on both plot and allegorical levels. I will then contemplate the arch-ethical implications of such levels. The deconstruction of the figure of the arch-traitor results in an interpretative narrative, which questions the prevailing understanding of concepts like knowledge, sacrifice and salvation. Even in our secularised time, such concepts affect the way we contemplate ethics, because the Bible remains pivotal when considering the foundation of western ethos. Based on my reading of the Gospel as a tragedy with arch-ethical implications, in the end of my study I briefly outline the ethical conclusions as to the goals I understand arch-ethics to have. Such conclusions combine the concepts of responsibility (Lévinas), recognition (Ricœur) and gift (Derrida) with deconstruction of current ethics of dichotomies, acknowledgement of the mimetic nature of human beings, and ethical thinking understood as a hermeneutic circle.
  • Nurminen, Ilona (2019)
    Pro-gradu tutkielmassani tarkastelen Elina Hirvosen romaania Kauimpana kuolemasta: miten Hirvosen romaani ilmentää länsimaisten ja afrikkalaisten välisiä kulttuurisia hierarkioita, ihmisten jaottelua itseen ja toisiin; toiseuteen. Yleisesti toiseus merkitsee jonkun yksilön tai ryhmän sulkemista marginaaliin - yhteisön ulkopuolelle. Jaottelua voidaan tehdä esimerkiksi ihonvärin tai alkuperän perusteella: he, me; vieras, tuttu; länsimainen, ei-länsimainen. Tällaiset jaottelut ovat näkyvästi esillä romaanissa eri henkilöhahmojen puheista, ajattelusta ja käyttäytymisestä, mutta romaanissa niiden tarkoituksena on enemmänkin kyseenalaistaa eroja, kuin ylläpitää käsitystä erilaisista ihmisryhmistä. Teos kuvaa henkilöhahmojen tarinoiden kautta kuvausta kahdesta eri maailmankolkasta, joista toinen tuo esiin länsimaista kulttuuria ja toinen afrikkalaista. Se on kirjoitettu vuonna Teos esittää, että kokemuksiin liittyvät tunteet, haaveet ja pettymykset, joita henkilöhahmot kokevat ja prosessoivat, ovat hyvinkin samankaltaisia, vaikka ihmisten elinympäristöt tai mahdollisuudet ihmisarvoiseen elämään ovat erilaiset. Tutkimukseni keskeisenä taustateoriana käytän kulttuurintutkimuksen teorioita "me ja muut" ("the West and the Rest") -diskurssista sekä toiseudesta. Tutkin kuinka Kauimpana kuolemasta toisaalta heijastelee fiktion välityksellä maailmassa esiintyviä todellisia valtasuhteita ja osallistuu diskurssin purkamiseen korostamalla ihmisten samankaltaisuutta. Tarkastelen ilmiöitä erityisesti kolmen romaanin keskeisen henkilöhahmon kautta, joista Esther ja Paul ovat myös romaanin minäkertojia, mutta kolmannen, Bessyn tarina välittyy lukijoille hänen lapsuudenystävänsä Estherin kertomana. Aiheesta tekee mielenkiintoisen se, että jo stereotypioita kuvaamalla voi osallistua toiseuden käsitysten ylläpitämiseen ja tuottamiseen ja stereotypoioiden vahvistamiseen. Hirvonen on kuitenkin onnistunut esittämään käsitykset erilaisista ja eriarvoisista ihmisistä siten, että teos onnistuu purkamaan vallalla olevia stereotypioita. Kyseenalaistetut tai ympärikäännetyt stereotypiat ovat yksi pro-graduni keskeinen tutkimuskohde. Oman lisänsä tutkimukseeni tuo myös Hirvosen kolumnit, joita hän kirjoitti Afrikassa asuessaan. Hirvonen on nostanut romaaniinsa esille hyvin paljon samoja kysymyksiä ihmisyydestä, kuin mitä hän kolumneissaankin käsittelee. Kolumnit sijoittuvat kuitenkin selkeämmin tosimaailmaan ja niiden tehtävänä on yleensä fiktiivistä romaania selkeämmin vaikuttaa ihmisten ajatteluun tai asenteisiin. Fiktiota voidaan pitää myös vähemmän yhteiskunnallisena (väite vaatii varmaan jonkun lähteen), joten on mielenkiintoista vertailla, miten myös fiktio voi yhtä lailla vakavasti otettavasti heijastella todellisen maailman ongelmia. Kolumneissa on kerrottu Hirvosen tapaamien ihmisten tarinoista, joita hän on yhdistellyt romaaniinsa henkilöhahmojen tarinoihin. Yksi tärkeä ero romaanin ja kolumnien luonteessa on se, että kolumneissa on tarkempaa pohdintaa eri ongelmakohtien syistä, seurauksista ja parannusehdotuksista. Romaanissa on vähemmän esittelyä ongelmien syistä ja parannusehdotuksista ja sen takia kolumneissa esitettyjen ajatusten tuominen mukaan tutkielmaan on hyödyllistä.
  • Mäkipuro, Joel (2018)
    Tarkastelen Pro gradu -tutkielmassani Pentti Saarikosken runo- ja proosatuotannon miljöösuhdetta. Tavoitteenani on selvittää, millainen on runoteosten puhujan ja proosateosten kertojan suhde ympäristöönsä ja miten se vaihtelee teoksittain. Tarkastelen miljöösuhdetta pitkälti ympäristön ja sitä havainnoivan subjektin eli puhuja- tai kertojahahmon välisenä kommunikaationa ja dialogina. Tutkielmassani pyrin erottelemaan toisistaan luonnonympäristön kuvauksen sekä toisaalta rakennetun miljöön kuvauksen. Tarkastelen pääsääntöisesti näitä kahta miljöön lajia erillään, vaikka monissa teoksissa ne esiintyvätkin rinnakkain ja joissain tapauksissa myös toisiinsa sekoittuen. Aluksi esittelen tutkielmani kannalta keskeisiä käsitteitä, kuten paikallisuus, topofilia, topografinen runous, miljöö, ympäristö, kuvaus ja kuva. Tämän jälkeen tarkastelen maisemaa miljöökuvauksen keskeisenä elementtinä sekä miljöön suhdetta kielen materiaalisuuteen ja aikaan. Seuraavassa luvussa siirryn tutkimaan Saarikosken teosten luontosuhdetta, idyllin ja pastoraalin piirteitä sekä ihmisen ja luonnon suhdetta niissä. Tutkielman loppupuolella keskityn kaupunkisuhteeseen Saarikosken teoksissa. Pohdin kaupunkimiljöön roolia modernistisessa runoudessa, Helsinkiä Saarikosken teosten tärkeimpänä miljöönä sekä kaupunkisuhteessa tapahtuvia asenteenmuutoksia. Lisäksi pohdin arkkitehtuurin representaatioita teoksissa, puhujan suhdetta kaavoitukseen, lähiön kuvausta sekä ulkomaisten kaupunkien kuvausta Saarikosken proosassa. Biografista taustaa vasten tarkasteltuna Saarikosken asuinpaikoilla on havaintojeni perusteella ollut olennainen vaikutus eri teosten miljöösuhteeseen. Saarikosken teosten miljöösuhteessa vaihtelevat kiintymys ja juurettomuus kuvattuihin paikkoihin nähden. Miljöösuhteen kannalta olennaista on puhujan ja kertojan tarkkailijanrooli sekä tietynlainen ulkopuolisuus suhteessa kuvattuun miljööhön ja tapahtumiin. Antroposentrinen ja ekosentrinen ajattelu esiintyvät Saarikosken luontokuvauksissa rinnakkain. Pastoraalin tradition kontekstissa Saarikosken tuotanto representoituu selkeästi ympäristötietoisena kirjallisuutena, jossa vastuullisuus näyttäytyy ennen kaikkea luonnon kunnioittamisena, mutta toisaalta myös uhkien selkeänä tiedostamisena. Saarikosken pitkäaikaista kotikaupunkia Helsinkiä voidaan laajalta osin pitää hänen teostensa kertoja- ja puhujahahmolle tärkeimpänä kaupunkina ja miljöönä. Pidän demytologisaatiota olennaisena seikkana Saarikosken runojen kaupunkisuhteen kannalta. Saarikosken proosateoksissa urbaani ympäristö, kuten hänen päiväkirjojensa sekä teosten Ovat muistojemme lehdet kuolleet, Aika Prahassa ja Kirje vaimolleni Helsinki, Praha, Dublin ja Lontoo, ilmenee usein tunnistettavammin ja moniulotteisemmin kuin runoudessa.
  • Melkko, Inna (2023)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen häpeän roolia osana feministisen subjektin rakentumista Märta Tikkasen romaanissa Män kan inte våldtas (1975) ja tämän kuvauksen merkitystä representaationa. Kysyn, mitkä ovat teokselle relevantteja ajallisia konteksteja. Tarkastelen, keiden edessä teoksen henkilöhahmot häpeävät ja miten häpeä sukupuolittuu. Lopuksi tutkin teoksen kertojan roolia häpeän välittäjänä, ja pohdin teoksen merkitystä representaationa. Hypoteesini on, että häpeän tunteella on merkittävä rooli siinä, miten teoksen naisia toiseutetaan ja siinä, miten naisista rakentuu emansipaatiota kohti pyrkiviä feministisiä subjekteja teoksessa. Maisterintutkielmani teoreettinen viitekehys koostuu affektitutkimuksesta, queer-teoriasta, sukupuolentutkimuksesta ja narratologiasta. Aluksi pohjustan häpeän luentaani osoittamalla, että sekä teoksen ilmestymiskonteksti että nykyhetki ovat teokselle relevantteja konteksteja. Osoitan tämän vertaamalla teosta toisen aallon feminismiin, radikaalifeminismiin, sosialistiseen feminismiin sekä nykyfeminismiin. Tutkielmani seuraavassa osiossa tarkastelen häpeän suhdetta feminiinisyyteen ja maskuliinisuuteen. Eve Kosofsky Sedgwickin mukaan häpeä perustuu sille, että ihminen välittää, mitä muut ajattelevat hänestä: häpeämme aina jonkun toisen edessä, oli se sitten todellinen, kuviteltu tai jopa oma itsemme. Osoitan, että teoksen päähenkilö Tova ja teoksen muut naiset häpeävät niin miesten, instituutioiden kuin "ideaalin naisenkin" edessä. Teoksen miehistä Wester puolestaan häpeää lähinnä "ideaalin miehen" edessä, kun taas Tovan poika Jockum häpeää eritoten äitinsä edessä. Teoksessa aktuaalisen toisen edessä häpeäminen näyttäytyy positiivisena, hyödyllisenä häpeänä ja abstraktin normitetun "ideaalin" edessä häpeäminen puolestaan vahingollisena. Hyödynnän myös Ullaliina Lehtisen jakoa aristokraatin häpeään ja alistetun häpeään, ja totean, että Tovan teoksen lopussa kokema häpeä saa aristokraatin häpeän piirteitä. Lopuksi osoitan Dorrit Cohnin ajatusten avulla, että kertojan suhtautuminen päähenkilöä Tovaa kohtaan on pääasiassa empaattista ja pitää näin lukijan likellä Tovan kokemusmaailmaa. Osoitan tutkielmassani, että teos kyseenalaistaa representaationa feministisen subjektin kategorian rakentumisen ehtoja ja jättää lukijan pohdittavaksi, mitä teoksessa esitellyn kategorian ulkopuolta voisi löytyä.
  • Mononen, Laura (2023)
    Tarkastelen maisterintutkielmassani väkivallan ja sen uhan kuvausta Kristiina Vuoren teoksessa Samettiin kätketty. Tutkimuksen aiheeksi olen valinnut romaanin päähenkilön Margaretan väkivaltaan ja sen uhkaan liittyvät kokemukset silloin, kun hän toimii niiden uhrina. Tutkimuskysymyksiksi nousevat sekä se, minkälaista väkivaltaa Margareta kohtaa tarinan aikana, että se, kuinka väkivallan ja sen uhan kokemuksia teoksessa kuvataan. Tarkastelun kohteiksi otan sen, minkälaisia tunteita väkivalta ja sen uhka päähenkilössä herättävät. Tunteena erityisesti pelko, jonka teoreettisena lähtökohtana käytän Sara Ahmedin tunteiden tutkimusta, kulkee analyysissa mukana halki koko tutkielman. Lisäksi tutkielman aikana selvennän myös Margaretalle tarinan aikana tarjoiltuja selviytymiskeinoja sekä kertomuksen eettisiä ulottuvuuksia. Tutkielma jakautuu kahden väkivallan muodon tarkasteluun. Ensimmäinen näistä on seksuaalinen väkivalta, jonka teoreettiseksi viitekehykseksi on valikoitunut sukupuolentutkimus. Käsittely jakautuu kahteen osaan: Margaretan nuorena kokemaan raiskaukseen sekä Margaretan aikuisena kohtaamaan seksuaaliseen väkivaltaan ja sen uhkaan. Toinen tarkastelun kohteena olevista väkivallan muodoista on rakenteellinen väkivalta, jonka käsittelyn lähtökohdat ovat tunteiden tutkimuksessa. Rakenteellinen väkivalta käy tarinassa ilmi Margaretan salaisuuden yhteydessä ja osiossa analysoinkin sitä, minkälaisia väkivallan uhkaan linkittyviä tunteita Margareta käy läpi ennen salaisuuden paljastumista sekä sitä, minkälaista väkivaltaa hän kohtaa oikeusjärjestelmän kautta salaisuuden paljastumisen jälkeen. Lisäksi selvitän, kuinka käsitykset kunniasta ja häpeästä yhdistyvät teoksessa kuvattuun väkivaltaan. Sekä seksuaalisen väkivallan että rakenteellisen väkivallan analyysissa pohdin myös sitä, miten Margareta kertoja-fokalisoijana vaikuttaa väkivallan ja sen uhan kokemuksien kuvaukseen.Tutkielman aikana käy ilmi myös se, kuinka Margaretan väkivallan tekijöihin kohdistuvan kritiikin kautta teos ottaa väkivaltaan kritisoivan otteen. Lisäksi osoitan, kuinka erilaiset väkivallan muodot kietoutuvat tarinassa yhteen toistensa kanssa.
  • Hautala, Aino (2023)
    Tarkastelen maisterintutkielmassani nobelisti Kazuo Ishiguron Klara and the Sun (2021) -romaania kriittisenä dystopiana. Romaani kertoo lähitulevaisuudesta, jossa geenimanipulaatio ja tekoäly ovat kehittyneet harppauksittain hallitsemattomassa tahdissa. Lähestyn aihetta kaksiosaisen tutkimuskysymyksen kautta: Miten Klara and the Sun -romaanissa hyödynnetään dystopian lajikonventioita, ja millaista on teoksen esittämä yhteiskuntakritiikki? Ishiguro tunnetaan tavastaan leikitellä erilaisilla lajikonventioilla, eikä Klara and the Sun ole poikkeus. Se ammentaa etenkin dystopiakirjallisuudesta, mutta myös esimerkiksi tieteisfiktiosta, kyberpunkista ja ecosickness fiction -perinteestä. Tutkielmani tavoite on analysoida tarkemmin sitä, millä tavalla romaanissa ammennetaan dystopian lajikonventioista, ja lisäksi valottaa sitä, miksi niin tehdään – toisin sanoen tarkastella yhteiskuntakritiikkiä, jota Ishiguro romaanissaan esittää. Lajikonventioiden hyödyntämisen tarkastelussa käytän teoreettisena viitekehyksenä Raffaella Baccolinin ja Tom Moylanin teoksessa Dark Horizons (2003) esittelemää viittä dystopiatekstin piirrettä. Nämä piirteet ovat: 1) tekstin alkaminen in medias res dystooppisesta maailmanjärjestyksestä, 2) tekstuaalisen vieraannuttamisen efekti, joka syntyy kerronnan suodattuessa dystooppisen maailman kyseenalaistavan henkilöhahmon läpi, 3) dystooppista maailmanjärjestystä vastustavan kertomuksen läsnäolo, 4) päähenkilön pyrkimys palauttaa kieli vapaaseen käyttöön ja 5) tekstin avoimuus, joka pitää yllä toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Analyysini tulos on, että romaanista on löydettävissä jokaiselle piirteelle jonkinlainen ilmenemismuoto, mutta kaikki piirteet toteudu yksi yhteen. Etenkään neljännelle piirteelle ei voi löytää suoraa vastinetta, sillä kertoja ja päähenkilö Klara on tekoälyrobottina dystooppisen yhteiskunnan tuote ja lisäksi kieltä ei vielä laajamittaisesti kontrolloida yhteiskunnassa. Vuosikymmenten saatossa Ishiguro on tullut tunnetuksi epäluotettavista kertojistaan. Myös Klara and the Sun -romaanin kertoja on epäluotettava naiiviutensa, ulkopuolisuutensa ja rajallisen tiedonkäsittelykykynsä vuoksi. Epäluotettava kerronta synnyttää teokseen vieraannuttavan efektin, ja tukeudun James Phelanin Living to Tell About It (2005) -kirjassa esittämiin ajatuksiin epäluotettavasta kerronnasta ja epäluotettavista kertojatyypeistä sitä tarkastellessani. Peilaan tutkielmassani dystopian yhteiskuntakritiikkiä Heather Houserin esittämään ecosickness fiction -perinteeseen ja Jean Baudrillardin ajatuksiin kulutusyhteiskunnasta teoksessa The Consumer Society (1970). Lisäksi analysoin Theoretical Perspectives on Human Rights and Literature (2012) -artikkelikokoelmaan tukeutuen ihmisoikeuksien toteutumista koskevaa kritiikkiä romaanissa. Kaiken kaikkiaan tutkimani romaanin yhteiskuntakritiikki tiivistyy eräänlaiseen teknopessimismiin: Ishiguro osoittaa eettisiä ongelmia jatkuvassa teknologisessa kehityksessä jälkikapitalistisessa yhteiskunnassa.
  • Sarén, Ilari (2023)
    Tutkin maisterintutkielmassani huumoria, sen esiintymistapoja ja sen mahdollista funktiota Cormac McCarthyn romaanissa Blood Meridian or the Evening Redness of the West (1985). 1840- ja 1850-lukujen taitteeseen sijoittuva Blood Meridian on väljästi tositapahtumiin perustuva postmoderni historiallinen romaani, jota on luonnehdittu muun muassa yhdeksi kaikkien aikojen parhaaksi lännenromaaniksi. Se kertoo tarinan nuorukaisesta, joka liittyy päänahanmetsästäjien joukkoon. Joukko vaeltaa Meksikon ja Yhdysvaltojen rajaseutua tehtävänään laittaa kuriin paikalliset alkuperäisasukkaat. McCarthyn teksti on samaan aikaan monitulkintaista, äärimmäisen brutaalilla tavalla väkivaltaista, mutta myös hienovaraisella huumorilla sävytettyä. Tutkielman tarkoituksena on tutkia sitä, minkälaisilla tavoilla huumori nousee McCarthyn tekstistä esille ja millaista se on luonteeltaan. Lisäksi tutkin esille nousevan huumorin mahdollista funktiota teoksessa. Tutkimuskysymyksen purkamisen aloittaa katsaus eri huumorintutkimuksen teorioihin ja mustaan huumoriin. Lisäksi teen katsauksen Yhdysvaltojen eteläiseen huumoriperinteeseen ja pyrin tarkastelemaan McCarthyn teosta osana tätä historiallista jatkumoa. Teoksen sijoittaminen osaksi pitempää historiallista perinnettä antaa näkökulmaa siihen, mikä teoksesta löytyvien humorististen elementtien tarkoitus mahdollisesti on. Tekstianalyysissä lähestyn tutkimuskysymystä analysoimalla hahmojen välisiä dialogeja sekä hahmojen olemuksen esittämistä soveltaen huumorintutkimuksessa valtavirrassa olevaa inkongruenssiteoriaa sekä paikoin myös huojennusteoriaa. Selkeimmin huumori nousee esille tapahtumaympäristöjen ja olosuhteiden sekä hahmojen välisten dialogien yhteensopimattomuuksissa. Myös hahmojen habitus asettuu usein koomisella tavalla ristiriitaan ympäröivien olosuhteiden kanssa. Huumoria nousee esille myös kertojan ivallisista huomioista ja alluusioista esimerkiksi Shakespearen teoksiin. Kokonaisuudessaan teoksessa esiintyvä huumori muokkaa teoksen maailmasta jonkinlaisen surrealistisella tavalla absurdin painajaisen. Se myös toimii hetkellisenä hengähdystaukona romaanin erittäin väkivaltaisen sisällön keskellä. Kun teosta tarkastellaan osana Yhdysvaltain eteläisen huumoriperinteen jatkumoa, voidaan huumorin katsoa tuovan esille myös kriittistä näkökantaa siihen millä tavoin lännenkirjallisuudessa on perinteisesti kuvattu alkuperäiskansoja ja ”lännenmiehiä”. Groteskilla tavalla liioitellut ja koomiset kuvaukset teoksen hahmoista sekä sen äärimmäinen väkivaltaisuus kääntävät lännenkirjallisuuden asetelmat päälaelleen ja rikkovat sitä glorifioitua ja siloiteltua kuvaa Yhdysvaltojen rajaseutujen historiasta, joka on totutusti lännenkirjallisuudessa ja -elokuvissa ollut esillä.