Browsing by master's degree program "Master's Programme in Scandinavian Languages and Literatures"

Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten Suomen ja Pohjoismaiden etnisiä vähemmistöjä esitetään ruotsin oppikirjoissa. Tarkastelen, mitä etnisiä vähemmistöjä representoidaan oppikirjoissa ja millaisia diskursseja oppikirjat tuottavat näistä vähemmistöistä. Diskurssi tarkoittaa tässä yhteydessä kirjallisen ja kuvallisen esittämisen tapaa. Lisäksi vertaan, miten oppikirjat täyttävät nykyisen opetussuunnitelman (POPS 2014) vaatimukset kulttuurisen moninaisuuden esiintymisestä sekä kulttuurisen kompetenssin kehittämisestä. Tutkielman aineistona on kaksi B-ruotsin oppikirjasarjaa, Megafon ja På gång, jotka on tarkoitettu 6.–9. vuosikurssille. Tutkielman rajallisuuden vuoksi keskityn ainoastaan tekstikirjoihin, eli tehtäväkirjat eivät sisälly aineistooni. Tutkimusmenetelmänä käytän kriittistä diskurssianalyysia. Olen ensin havainnoinut etnisten vähemmistöjen representaatioita oppikirjojen teksteissä, kuvissa ja henkilöhahmoissa. Tämän jälkeen olen tarkastellut, millaisia diskursseja representaatioista muodostuu. Kriittisen diskurssianalyysin mukaisesti olen tarkastellut, keiden näkökulmasta etniset vähemmistöt esitetään ja millaisia piileviä asenteita diskursseihin liittyy. Tutkimustulokset osoittavat, että Megafon- ja På gång -oppikirjoihin sisältyy maahanmuuttajien, saamelaisten ja ruotsinsuomalaisten representaatioita. Oppikirjat esittävät näitä vähemmistöjä neljän diskurssin avulla: vähemmistöt esitetään joko ihailun kohteena eli julkisuudenhenkilöinä, stereotypioina, tasavertaisina yhteiskunnan jäseninä tai anonyymeina kuvituskuvina. Tutkimustuloksien perusteella on ilmeistä, että etnisten vähemmistöjen representaatiot eivät ole tarpeeksi monipuolisia tai samastuttavia, vaikka jotkut vähemmistöön kuuluvat henkilöhahmot ovat onnistuneita. Tutkimuksen aineistona olleet oppikirjat eivät täysin saavuta opetussuunnitelman vaatimuksia kulttuurisesta moninaisuudesta eivätkä oppikirjat yksinään anna tarpeeksi välineitä oppilaiden kulttuurisen kompetenssin kehittämiseen.

Denna magisteravhandling handlar om svensklärares erfarenheter av och uppfattningar om tandempedagogik i språkundervisning. Tandempedagogik eller tandem innebär att språkinlärningen sker via diskussioner med en modersmålstalare i en autentisk interaktion. Undersökningens syfte är att kartlägga hur bekant tandempedagogik är till svensklärare i Finland, hurdana erfarenheter de har av tandem samt hurdana uppfattningar svensklärare har om användningen av tandem i språkundervisningen. En översikt över målen och kriterierna för språkundervisningen enligt grunderna för läroplanen, teorier om andraspråksinlärning samt en presentation av tandempedagogik och olika former av tandem bygger den teoretiska bakgrunden i denna undersökning. Undersökningsmaterialet består av 20 enkätsvar som samlades in elektroniskt i februari och mars 2023. Materialet analyseras både kvantitativt och kvalitativt enligt principerna om innehållsanalys. Undersökningen visar att tandem är en relativt bekant metod till svensklärarna som svarade på enkäten, men de flesta svensklärarna inte har någon personlig erfarenhet av det. Resultaten visar att svensklärarna som svarade på enkäten är medvetna om olika principer och grundtankar bakom tandempedagogiken och de flesta av dem anser att tandem är en metod som väcker intresse, kan bidra till elevers språkinlärning och även öka motivation hos elever. Enligt undersökningen finns det ändå faktorer som hindrar svensklärarna från att använda tandem i deras språkundervisning. De vanligaste utmaningarna som betonades i undersökningen är att det finns en brist på lärare eller skolor att samarbeta med och organiseringen av tandem i språkundervisning kan vara problematisk. En större undersökning i framtiden skulle komplettera resultaten i denna undersökning och ge en djupare förståelse om och en mer omfattande syn på användningen av tandempedagogik i språkundervisningen i Finland.

Tämän tutkielman tarkoituksena on ottaa selvää monikielisistä opetuskäytännöistä ruotsinopetuksessa Helsingin suomenkielisissä lukioissa sekä selvittää millä tavoin ruotsinopettajat ottavat monikieliset opiskelijat huomioon opetuksessa ja opetuksen suunnittelussa. Lisäksi selvitän millaisia apukeinoja opettajat kokevat tarvitsevansa tukeakseen monikielisiä opiskelijoita paremmin sekä miten opettajien mielestä oppimateriaalia voisi kehittää. Tutkielmassa monikielisellä opiskelijalla viitataan opiskelijaan, jonka ensikieli on jokin muu kuin kotimainen kieli (suomi, ruotsi tai saame) ja joka puhuu arjessaan useampaa kieltä. Tutkielman materiaali koostuu kahdeksasta vastauksesta kyselyyn, joka on suunnattu Helsingin suomenkielisten lukioiden ruotsinopettajille. Analyysimetodina käytetään laadullista sisällönanalyysia. Analyysi on jaettu kolmeen teemaan: monikieliset opetuskäytännöt; haasteet, apukeinot ja lisäkoulutus sekä oppimateriaali. Analyysissa annetaan ensin kokonaiskuva vastauksista ja sen jälkeen esimerkkejä opettajien vastauksista. Tutkimustulokset osoittavat, että opettajat suhtautuvat monikielisyyteen neutraalisti ja, että monikielisiä opetuskäytänteitä käytetään suhteellisen vähän. Opettajat, joilla on kokemusta monikielisessä ympäristössä työskentelemisestä, osoittivat pohtivansa monikielisyyttä enemmän ja olevansa tietoisempia opiskelijoiden monikielisyydestä. Kaikilla kyselyyn vastanneilla opettajilla on monikielisiä opiskelijoita opetusryhmissään ja suurin osa vastasi ottavansa monikieliset opiskelijat huomioon opetuksessa ja opetuksen suunnittelussa. Eniten opettajat käyttävät kielten vertailua opetusmetodina. Myös visuaalisia keinoja, opiskelijoille tuttuja teemoja sekä ensikielen käytön kannustamista käyttää moni opettaja. Opettajat kertovat, etteivät he koe saaneensa tarpeeksi koulutusta monikielisten opiskelijoiden tukemiseksi. Opettajien mukaan oppimateriaalia tulisi kehittää tukemaan monikielisyyttä. Vastausten perusteella voidaan todeta, että lisäkoulutukselle sekä koulujen yhteisille ohjeistuksille monikielisyyden edistämiseksi on tarvetta ja lisäksi oppimateriaalia tulisi uudistaa.

Tutkielma keskittyy tarkastelemaan Kelan virkakieltä Instagramissa. Sosiaalisen median käyttö on yleistynyt varinkin nuorten keskuudessa viime vuosikymmenen ajan (Tilastokeskus 2017) ja yritysten ja mainostajien lisäksi myös viranomaiset (mm. Verohallinto, Kela, Skatteverket) ovat löytäneet tiensä sosiaaliseen mediaan. Aikaisempi tutkimus virkakielestä internetissä ja sosiaalisessa mediassa on keskittynyt ruotsalaisten viranomaisten verkkosivujen tutkimukseen (Hanell 2012) ja viranomaisen ja kansalaisen väliseen viestintään Facebookissa (Sörlin & Söderlundh 2014; Nord & Sörlin 2016). Kela on liittynyt Instagramiin vuonna 2016, mutta laajempaa tutkimusta Kelan tai muiden viranomaisten kielenkäytöstä Instagramissa ei ole tehty. Tästä syystä tutkielma keskittyy aluksi kartoittamaan eksploratiivsella menetelmällä, millä kielillä Kela viestii Instagramissa ja minkälaisia julkaisut ovat visuaalisesti ja temaattisesti. Tutkielman toinen osa tarkastelee virkakieltä systeemis-funktionaalisen kieliteorian (Holmberg & Karlsson 2006; Holmberg, Karlsson & Nord 2011) kautta keskittyen interpersoonaiseen merkitykseen ja erityisesti puhefunktioihin. Tutkimus tarkastelee, minkälaista Kelan virkakieli on Instagramissa, minkälaisia puhefunktioita Kela käyttää julkaisuissa ja minkälainen suhde Kelan ja kansalaisen välille muodostuu puhefunktioiden avulla. Analyysissä keskitytään ruotsin kielen neljään olennaiseen puhefunktioon, jotka ovat väite, käsky, kysymys ja tarjous. Funktionaalisen teorian lisäksi Kelan ja kansalaisen suhdetta analysoidaan, miten ja miksi osallistujia tehdään näkyviksi tai näkymättömiksi. Materiaali koostuu 78 julkaisusta, jotka ovat julkaistu Kelan julkisella @kela_fpa Instagram-tilillä aikavälillä 16.4.2019-18.2.2020. Julkaisut on kerätty manuaalisesti Excel-taulukkoon, johon kirjattiin julkaisun päivämäärä, julkaisukuvatyyppi, julkaisutekstin kieli ja sanamäärä sekä emojien ja hashtagien määrä. Materiaali on analysoitu kvantitatiivisesti ja kvalitatiivisesti. Eksploratiivinen analyysi osoittaa, että Kela viestii pääosin suomeksi ja ruotsiksi. Ruotsinkielisten tekstien määrä on n. 70 % kaikista julkaisuteksteistä. Kielilaki (423/2003, 6 §) velvoittaa Kelan kaksikielisenä julkisoikeudellisena laitoksena viestimään molemmilla kansalliskielillä. Vain parissa julkaisutekstissä on käytetty saamen ja englannin kieliä. Kelan julkaisukuvista suurin osa on valokuvia, mutta kuvitettujen ja tekstiä sisältävien julkaisukuvien osuus on merkittävä. Vähiten Kela julkaisee videoita. Julkaisu-tekstien teemat vaihtelevat paljon, mutta yleisimmät teemat liittyvät lapsiperheisiin ja opiskelijoihin. Muita teemoja ovat mm. työttömyys ja työehdot, asuminen sekä asiointipalvelut ja muut palvelukanavat. Tutkielman toisen osan keskeisimmät tulokset viittaavat siihen, että Kelan ja kansalaisen suhde on hierarkkinen ja asymmetrinen. Kela viestii lukijalle eniten puhefunktion käskyn kautta sekä kongruentisti että inkongruentisti. Käsky toteutuu kongruentisti verbin ollessa imperatiivissa, kun taas inkongruentti toteutus muodostuu esimerkiksi väitelauseen kautta. Käskyn toteutuminen väitelauseen muodossa inkongruentisti koetaan yleisesti ruotsin kielessä tapana ilmaista kohteliaisuutta. Se, että käsky on yleisin puhefunktio, kertoo Kelan ja lukijan hierakisesta ja asymmetrisestä suhteesta. Myös puhefunktioita väitettä käytetään usein, joka on aikaisemman tutkimuksen valossa yleistä virkakielessä (Lassus 2010, Lind Palicki 2010), sillä usein institutionaalisten tekstien tarkoitus on informoida. Kysymys ja tarjous ovat vähiten esiintyvät puhefunktiot. Huomion arvoista on se, että Kela viestii kysymysten avulla, jotka on muotoiltu siten, että kysymyksen lukija voisi itse mahdollisesti esittää kysymyksen Kelalle. Nämä keinotekoiset kysymykset voi tulkita Kelan toimesta yritykseksi luoda läheisempää suhdetta lukijan kanssa. Kelan ja lukijan asymmetrinen suhde vahvistuu, kun tarkastellaan, miten tekstin vastaanottajaa, kansalaista, ja tekstin lähettäjää, Kelaa, puhutellaan. Lukijaa puhutellaan yksikön toisella persoonalla useasti, mutta Kelaa ei puhutella lainkaan monikon ensimmäisessä persoonassa, joka olisi luonteva vastapari sinuttelulle symmetrisessä suhteessa. Kelaan viitataan institutionaalisella nimellään FPA vain viidesti, kun taas lukijaan viitataan useasti substantiiveilla pappan ja föräldern. Lukijan puhuttelu nostaa hänet myös näkyväksi osallistujaksi ja se, että lukijalla on näkyvämpi rooli kuin viranomaisella on yhteneväinen tulos aikaisemman tutkimuksen kanssa (Lassus 2010; Tolvanen 2016; Alén 2017). Lukija ja Kela tehdään näkymättömiksi osallistujiksi eri tavoin. Lukija jää usein näkymättömäksi imperatiivin ansioista, kun Kela jää näkymättömäksi s-passiivin ansiosta. Huomioitavaa on myös se, että Kela ei ole osallistujana yli 60 % lauseissa, joka on puolet enemmän kuin verrattuna lukijaan, joka ei ole osallistujana n. 30 % lauseista.

Tutkimukseni käsittelee kielikylpyoppilaiden ja oppilaiden, jotka eivät ole käyneet kielikylpyä, välisiä eroja ruotsin kieliopin hallinnassa. Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, kuinka oppilaat hallitsevat kieliopin prosessoitavuusteorian kehitystasojen mukaan ja ilmeneekö kyvyssä hallita kielioppi eroja kielikylpyoppilaiden ja ei-kielikylpyoppilaiden välillä. Kieliopin mahdollista vaikutusta myöhempään menestykseen ruotsin kielessä on tarpeen tutkia, jotta lapsille löydettäisiin varhaisessa vaiheessa mahdollisimman tehokas tapa opettaa kieltä. Tutkimuksen taustana toimiikin aiempi tutkimus toisen kielen oppimisesta, kielikylvystä ja sen vaikutuksesta koulumenestykseen. Tutkimus koostuu yhteensä neljästäkymmenestä lyhyehköstä tekstistä, joissa oppilaat kuvailevat unelmien matkaansa. Puolet teksteistä on kielikylpyoppilaiden, puolet ei-kielikylpyoppilaiden kirjoittamia. Tutkimuksen perusteella kielikylpyoppilaat hallitsivat lausetasolla kieliopin paremmin, kuin ei-kielikylpyoppilaat, mutta ei-kielikylpyoppilaat hallitsivat kieliopin hiukan paremmin sanatasolla. Eniten ongelmia prosessoitavuusteorian mitattavista osa-alueista tuotti sivulauseen sanajärjestys kummallekin ryhmälle.

Tämän tutkielman tavoitteena on kartoittaa seksuaalivähemmistöihin kuuluvien naisten tervehdyssanojen käyttöä ruotsin kielessä. Pyrin selvittämään, mitkä tervehdykset ovat mieluisimpia ja mitkä vähiten mieluisia, ja miten mieltymyksiä ja valintoja perustellaan. Selvitän myös, missä määrin osallistujat kokevat vastapuolen, tervehtimistilanteen ja vastapuolen ensin tulleen tervehdyksen vaikuttavan omaan tervehdykseensä. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan, nouseeko tervehtimiskäyttäytymisessä esille eroja, kun osallistujat jaotellaan lesboihin ja biseksuaaleihin sekä kolmeen eri ikäkategoriaan. Tutkielma ponnistaa sosiolingvistisistä lähtökohdista ja nojaa ruotsinruotsalaisessa ja suomenruotsalaisessa kieliyhteisössä tehtyyn tutkimukseen tervehdyssanojen käytöstä. Tutkielma tukeutuu myös kielen ja identiteetin, kielen ja sukupuolen ja lopulta kielen ja seksuaalisen suuntautumisen yhtymäkohtiin. Tavoitteena on, että tutkielma auttaa osaltaan laajentamaan aiemman, tervehtimiskäyttäytymistä koskevan tutkimuksen sukupuolinäkökulmaa kattamaan myös seksuaalisen suuntautumisen. Käytetty tutkimusaineisto koostuu 62 vastauksesta, jotka saatiin kahdessa ruotsinkielisessä Facebook-ryhmässä julkaistusta kyselytutkimuksesta. Ryhmät on suunnattu seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluville naisille ja niiden sijainniksi on merkitty Ruotsi. Ylivoimainen enemmistö osallistujista ilmoittikin kotipaikakseen Ruotsin. Kyselylomakkeen avoimilla kysymyksillä saatuihin vastauksiin sovellettiin kvalitatiivista analyysimenetelmää, suljetuilla kysymyksillä saatuihin vastauksiin kvantitatiivista. Tuloksia verrattiin aiempaan tervehdyssana -tutkimukseen. Tulosten perusteella ylivoimaisesti eniten käytetty tervehdyssana seksuaalivähemmistöihin kuuluvien naisten keskuudessa on hej. Toiseksi suosituin on hej:n toistettu muoto hej hej, ja kolmannen sijan jakavat hallå ja tjena(re) variaatioineen. Selvästi vähemmän raportoidaan tervehdyssanaa hejsan ja etenkin fraasia god dag. Tulokset ovat yhteneväisiä aiempien tutkimustulosten kanssa etenkin hej:n ja god dag:n osalta, mutta aiempiin tuloksiin verrattuna tässä tutkimuksessa nousevat esille miehisiksikin mielletyt tjena(re) ja hallå. Kysyttäessä, mitä tervehdystä osallistujat eivät käyttäisi, ylivoimainen ykkönen on god dag, ja toiselle sijalle nousee tjena(re) variaatioineen. Tjena(re) siis jakaa mielipiteitä. Muut tervehdyssanat jäävät tuloksissa kauas taakse. Biseksuaalit näyttäisivät suosivan lesboja enemmän tervehdyssanaa hej hej ja lesbot vastaavasti biseksuaaleja enemmän hejsan:ia. Iän vaikutusta tarkasteltaessa hej, tjena(re) ja hallå nousevat esiin nuoremmilla vastaajilla tulosten ollessa yhteneväisiä aiempien tutkimusten kanssa. Enemmistö osallistujista kokee, että vastapuoli ja tapahtumapaikka vaikuttavat siihen, minkä tervehdyksen he valitsevat. Esiin nostetaan etenkin vastapuolen ikä ja tuttavuuden ”syvyys” sekä yleisemmin tilanteen koettu luonne asteikolla muodollinen–epämuodollinen. Puolet uskoo, ettei vastapuolen ensin tuleva tervehdys vaikuta heidän omaan tervehdykseensä, kun taas puolet uskoo sen vaikuttavan. Jälkimmäinen puolisko valitsee vastatervehdykseksi usein saman tai ainakin tyylillisesti samalla tasolla olevan tervehdyksen.

Hen on Ruotsin Akatemian vuonna 2015 sanakirjaansa lisäämä pronomini, joka aiheutti jo ennen virallistamistaan kiivasta keskustelua. Kyseessä on sukupuolineutraali pronomini yksikön kolmannessa persoonassa ja lisäys jo olemassa olleiden kahden sukupuolisidonnaisen pronominin rinnalle. Tutkielma tarkastelee hen-pronominin käyttöä nykypäivänä. Keskeisimmät tutkimuskysymykset ovat: 1) kuinka yleinen hen on arkikielessä, 2) keneen hen viittaa ja 3) milloin hen-pronominia käytetään. Lisäksi tutkielmassa selvitetään miksi ihmiset käyttävät tai ovat käyttämättä hen-pronominia ja mitä ilmauksia käytetään hen-pronominin sijaan. Hen on ollut useamman tutkimuksen aiheena, mutta aiempi käyttöön liittyvä tutkimus on toteutettu samana vuonna, kun pronomini virallistettiin ja keskustelu sen ympärillä oli vielä voimakasta. Analysoitava materiaali on kerätty kyselylomakkeella, joka jaettiin ruotsinkielisessä Facebook-ryhmässä. Ryhmään voi liittyä kaikki muut paitsi miehet, mikä tarkoittaa sitä, ettei kyselyyn osallistunut yhtäkään miestä. Vastaajia tutkielmassa on 57, joista 56 ovat naisia ja yksi muunsukupuolinen. Vastausten analysointi on pääasiassa määrällistä ja saadut tulokset ovat nähtävissä taulukoissa ja kuvaajissa. Kyselylomake alkaa kolmella kaikille yhteisellä taustakysymyksellä, joiden jälkeen kysymykset riippuvat siitä, käyttääkö vastaaja hen-pronominia vai ei. Peräti 45 vastaajaa (79 %) ilmoitti käyttävänsä hen-pronominia ja 12 (21 %) puolestaan kielsi käyttävänsä sitä. Saatujen tulosten perusteella hen on yleisin 20–29-vuotiaiden keskuudessa. Hen-pronominia käyttävien vastauksista käy ilmi, että kyseistä pronominia käytetään kaikissa annetuissa tilanteissa. Sukupuolineutraalin pronominin käyttö on yleisintä puhuttaessa henkilöstä, joka haluaa hänestä käytettävän hen-pronominia, kun sukupuoli halutaan salata tai se ei ole tiedossa. Hen on lähes yhtä yleinen sekä kirjoitetussa kuin puhutussakin kielessä, mutta keskustelukumppanin iällä on merkitystä. Tilanteissa, joissa keskustelukumppani on vastaajaa vanhempi, on hen-pronominin käyttämättömyys huomattavasti yleisempää kuin muissa tilanteissa. Hen-pronominin käyttöä perustellaan muun muassa sillä, että sen avulla voi kunnioittaa heitä, jotka eivät identifioi itseään mieheksi tai naiseksi, ja toisaalta sen helppoudella verrattuna esimerkiksi kaksoismuotoon ”han eller hon”. He, jotka eivät käytä hen-pronominia, korvaavat pronominin useimmin sanoilla den (se), han (hän, maskuliini), hon (hän, feminiini) tai person (henkilö). Päätös olla käyttämättä sukupuolineutraalia hen-pronominia perustuu usein siihen, että sanaa pidetään tarpeettomana tai siitä ei pidetä.

Romanerna Arv og miljø av Vigdis Hjorth och Fri vilje av Helga Hjorth gav åren 2016 och 2017 upphov till en omfattande debatt om autofiktionens etik i den norska pressen. Får man skriva vad som helst, om vem som helst under fiktionens täckmantel? Debatten fördes med premissen att Arv og miljø och följaktligen även Fri vilje var skrivna i tät relation med verkligheten, detta trots att båda romaner saknar sådana markörer som typiskt anses definierande för autofiktion, främst gemensam namnidentitet mellan empirisk författare, berättare och huvudperson. I såväl Arv og miljø som i Fri vilje har alla romankaraktärer fiktiva namn. Syftet med den här avhandlingen är att undersöka vad pressens antagande om att romanerna bygger på biografiskt stoff grundar sig i. Det gör jag genom att dels analysera romanernas autofiktiva markörer såväl i huvudtexterna som i deras paratexter, dels genom att analysera ett urval av artiklar ur den norska pressen publicerade kring utgivningen av de båda romanerna. Min tes är att romanernas verklighetskontrakt inte grundar sig i texterna, utan skapas av pressen genom den debatt som tar avstamp i Aftenpostens recension av Arv og miljø. Vidare är mitt syfte att visa hur läsningen av dem som just romaner kan motiveras genom att peka på deras litteraritet. Definitionen av litteraritet bygger jag på Claus Elholm Andersens vidareutveckling av begreppet, som stöder sig på en nykritisk och dekonstruktionistisk syn på det litterära som tar sig uttryck i textens inre motstridigheter eller paradoxer, vilka leder till att texten dekonstruerar sig självt. Genom att analysera romanerna tematiskt letar jag efter hur romanens intentionella nivå undergrävs av andra nivåer som dekonstruerar intentionen. Min slutsats är att båda romaner har tydliga inre konflikter som dekonstruerar den intentionella nivån i romanerna, något som pekar på texternas litteraritet. Analysen av romanernas autofiktiva markörer visar att romanerna i sig själva saknar sådana helt, medan Helga Hjorth genom intervjuer ger Fri vilje ett verklighetskontrakt vid sidan av det fiktionskontrakt som boken självt anger. Med stöd av teorin om medialisering visar jag hur pressen bygger sin tolkning av Arv og miljø på en uppfattning av Vigdis Hjorths författarskap som skapats genom tidigare offentliga framträdanden som inte relaterar till utgivningen av Arv og miljø, och att den självbiografiska läsningen skärps i och med utgivningen av Fri vilje, som tolkas som ett facit för de misstankar om verklighetsförankring som inledningsvis försiktigt formulerades i diskussionen kring Arv og miljø.

Syftet med denna avhandling är att undersöka hur retoriska medel används i influerares reklaminlägg på Instagram. De specifika retoriska medel som undersöks är ethos-, pathos- och logosargument, därtill undersöks bildens retorik. Metoden som används är retorisk analys och materialet består av reklaminlägg gjorda av olika influerare. Influerarna är svenska och kan klassas som Sveriges mest inflytelserika influerare utifrån deras följarantal på plattformen Instagram. Studien är kvalitativ och strävar efter att undersöka ifall det är möjligt att urskilja skillnader i influerarnas användning av de retoriska medlen beroende på hurdan produkt det är som marknadsförs. Materialet har delats i tre olika kategorier beroende på produktens sort. Kategorierna är följande: mat, mode och skönhet. I undersökningen dras paralleller mellan retorik och sociala medier och analysen visar retorikens relevans i dagens samhälle, speciellt i yrket som influerare. De forskningsresultat som undersökningen resulterar i är bland annat att inläggen inom kategorin skönhet är logosstarka och därmed betonar sakargument. Inläggen som undersökts i kategorin mode inkluderar flera pathosargument, dvs. innehåller många känsloväckande argument. Inläggen i matkategorin har en jämn fördelning av ethos-, pathos- och logosargument. De slutliga forskningsresultaten kan inte anses vara definitiva på grund av diverse yttre faktorer som möjligtvis kan ha påverkat resultaten, däremot kan de ses som riktgivande. Avhandlingen kan förhoppningsvis inspirera för framtida forskning inom sociala medier och retorik och därmed bidra till en ökad förståelse samt ett mer kritiskt perspektiv till reklam på sociala medier.

Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia muutoksia B1-ruotsin oppikirjojen suullisissa tehtävissä tapahtuu ala-asteen ja lukion välillä. Mahdollisia muutoksia ja niiden syitä pohditaan aiheelle oleellisen kirjallisuuden ja opetussuunnitelmien avulla. Tutkimus on relevantti uusien opetussuunnitelmien ja opetusmateriaalien takia. Kyseisiä muutoksia ei myöskään ole aikaisemmin tutkittu. Puhuttu kieli on kielen alkuperäinen muoto ja sillä on paikkansa myös monien ihmisten arjessa. Koulumaailmassa kirjoitettu kieli on kuitenkin ollut kieltenopiskelussa dominoivampi osapuoli monien vuosien ajan. Vasta 1970-luvun ja kommunikatiivisen kieltenopetuksen tuomien muutosten jälkeen puhuttu kieli on alkanut saada enemmän painotusta. Muutos on vienyt pääpainon täydellisestä ääntämisestä kykyyn kommunikoida suullisesti muiden kanssa ja tulla ymmärretyksi. Tutkielman materiaalina toimii kaksi kirjasarjaa. Trampolin-kirjasarjan kirjat edustavat ala- ja yläkoulun oppimateriaalia, kun taas Fokus-kirjasarjan kirjat edustavat lukion oppimateriaalia. Molemmat kirjasarjat on tehty uusien opetussuunnitelmien mukaisiksi. Materiaali on analysoitu käyttäen laadullista sisällönanalyysia. Lisäksi tutkimus sisältää tulosten pohjalta tehtyjä omia havaintojani materiaalista. Tutkielman tulokset osoittavat, että eri koulutasojen välillä on joitain selkeitä eroja ja joitain hieman pienempiä eroja. Ylemmille tasoille mentäessä ääntämisen harjoittelu muuttuu toistamisesta lukemisen kautta harjoitteluun. Suulliset tehtävät muuttuvat myös työtavoiltaan kattavimmiksi ja sisältävät monipuolisempaa työskentelyä. Lisäksi tehtävät, jotka sisältävät draaman piirteitä, pelejä ja leikkejä, muuttuvat harvinaisemmiksi. Tutkielmassa näitä muutoksia tulkitaan aiheelle relevantin kirjallisuuden ja opetussuunnitelmien avulla. Tämänhetkisten kieltenopetuskäsitysten mukaan opetuksessa ei tähdätä täydelliseen ääntämiseen, jonka lisäksi opetussuunnitelmissa linjatut tavoitteet ääntämiselle lukion B1-ruotsissa edellyttävät perusteiden osaamista. Lukion opetussuunnitelman perusteissa mainitaan lisäksi, että opiskelijan tulisi oppia käyttämään kieltä luovasti ja rakentavasti. Tämän voidaan nähdä selittävän, miksi lukiossa on työtavoiltaan kattavampia ja monipuolisempia tehtäviä. Pelejä ja leikkejä käytetään opetuksessa motivoimaan ja ne nostetaan myös peruskoulun opetussuunnitelman perusteissa tärkeäksi työtavaksi. Pelien ja erilaisten leikillisten tehtävien määrän lasku lukioon mentäessä on täten linjassa näiden ohjeistusten kanssa. Lisäksi lukion opetussuunnitelman painotus luovaa ja rakentavaa kielenkäyttöä kohtaan voidaan ajatella selittävän muutoksen kohti tehtäviä, joissa on paremmat mahdollisuudet ilmaista itseään.