Browsing by master's degree program "Master's Programme in Social Research (SOSM)"

Maisteritutkielmassa tarkastellaan identiteettiä ja sosiaalipsykologisia ryhmäprosesseja kahden entisen liivijengijohtajan, Riku Aallon ja Janne ”Nacci” Tranbergin, elämäkerroissa. Tarkastelun keskiössä ovat kysymykset siitä, miten entiset jengijohtajat rakentavat identiteettiä elämäkertojen avulla sekä miten kyseiset jengijohtajat hyödyntävät sosiaalipsykologisia ryhmäprosesseja narratiivisen identiteetin rakentamiseen. Tutkielma asettuu tematiikaltaan ja teoriataustaltaan monitieteiseen, sosiaalipsykologian ja kriminologian, risteymään. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Henry Tajfelin ja John Turnerin sosiaalisen identiteetin lähestymistapa sekä tämän eri sovellukset johtajuuden ja rikollisuuden kentällä. Näiden lisäksi teoriakehyksenä käytetään myös hegemonisen maskuliinisuuden teoriaa, sosiaalisen dominanssin teoriaa sekä sosiaalipsykologisia tutkimuksia jengien ryhmäprosesseista. Tarkastelussa apuna käytetään narratiivisen identiteetin käsitettä, jonka rakentamiseen elämäkerrat tarjoavat yhden keskeisen väylän. Tutkielma edustaa laadullista, sosiaalipsykologista elämäkertatutkimusta. Tutkimusmenetelmänä on käytetty reflektiivistä temaattista analyysiä, jonka avulla aineistosta on tunnistettu neljä pääteemaa sekä näille alateemoja. Analyysin pääteemat ovat 1) ”Veljet ensin – sosiaaliset normit ryhmän toiminnan edellytyksenä”, 2) ”Meitä ei hakkaa kukaan muu kuin me – väkivalta jengitoimintaa ylläpitävänä voimana” 3) ”Jotain glamouria siinä on – status ja hierarkia itsetunnon kohottajana” sekä 4) ”Kunnon äijä – hegemoninen maskuliinisuus ryhmän prototyyppinä”. Analyysin pohjalta keskeisimpiä identiteetin rakentamiseen käytettyjä narratiiveja Aallon elämäkerrassa ovat ”oikea, lojaali raskaan sarjan rikollinen” sekä ”suvaitsevainen ja kaikkitietävä valkoinen heteromies”. Tranbergin elämäkerrassa keskeisimmiksi narratiiveiksi nousevat erilaiset sankaritarinat, kuten ”ota kiinni, jos saat – mestaririkollinen” sekä ”Robin Hood – rikkailta köyhille”. Elämäkertojen valossa väkivalta ja hegemoninen maskuliinisuus ovat jengitoiminnan keskiössä, joita ilmentämällä on mahdollisuus saavuttaa valtaa ja sosiaalista dominointia sekä rakentaa identiteettiä rikollismaailmassa. Erilaiset käyttäytymiskoodit, kuten lojaalius ja ”veljeys” näyttäytyvät jengielämän keskeisinä periaatteina, joiden rikkomista pidetään eräänlaisena ”perisyntinä”. Korkea status ja hierarkia puolestaan tarjoavat elämäkertojen perusteella väylän hyvän itsetunnon saavuttamiseksi jengien keskuudessa. Rikollisuuteen liittyvät elämäkerrat tarjoavat mahdollisuuden rikollisen identiteetin tutkimiseen sekä rikollisen populäärikulttuurin eettisten ongelmien tarkasteluun. Monitieteinen sosiaalipsykologiaa ja kriminologiaa yhdistävä lähestymistapa on tärkeä rikollisuuden ilmiöiden ymmärtämiseksi ja tiedon lisäämiseksi kyseisellä tutkimusalueella tulevaisuudessa.

Tämän maisterintutkielman tavoitteena on tutkia nuorten liittymistä katujengeihin. Tutkimuksessa keskitytään erityisesti erilaisiin riskitekijöihin, joilla on vaikutusta nuorten katujengeihin liittymisen kannalta. Riskitekijöitä tarkastellaan eri tasoilla, lähtien liikkeelle henkilökohtaisista riskitekijöistä, kuten rikolliselle toiminnalle altistavista luonteenpiirteistä. Tämän lisäksi tutkielmassa nostetaan esille tekijöitä, kuten kasvuympäristön ja yhteiskunnallisten rakenteiden kautta syntyviä riskitekijöitä. Tutkielman teoreettinen aineisto on kerätty systemaattisena kirjallisuuskatsauksena suomen- ja englannin kielellä tehdystä tutkimuskirjallisuudesta. Tutkielman aineisto koostuu yhteensä kahdeksastatoista tieteellisestä artikkelista, yhdestä tieteellisestä tutkimuksesta ja yhdestä tieteellisestä julkaisusta (N=20). Tutkielman teoreettisena lähtökohtana ovat sosiaalinen paineteoria sekä valikoitumisen teoria. Tutkimuksen tulosten mukaan katujengeihin liittymistä ennakoivia riskitekijöitä on monenlaisia. Nuorten riskiä liittyä katujengeihin lisäsi henkilökohtaiset ominaisuudet, kuten antisosiaaliset luonteenpiirteet, kognitiivinen kykyjen heikkous ja mielenterveysongelmat. Toisaalta nuorten kohonneen jengiytymisriskin takana oli usein heikkoja sosiaalisia suhteita perheenjäsenten ja ystävien kanssa, sekä sosioekonomista huono-osaisuutta, välillä monessa sukupolvessa. Etenkin vanhempien moninaiset ongelmat, kuten päihde -ja mielenterveys ongelmat heijastuivat usein nuoreen kasvaneena jengiytymisriskinä. Jengiytymisriskissä olevat nuoret kasvavat myös ikätovereitaan useammin kaupunkien sosioekonomisesti heikoilla asuinalueilla, joissa rikollisuus ja muut sosiaaliset ongelmat ovat yleisiä. Tutkimuksen tulosten mukaan katujengeihin ajautuneet nuoret kokevat myös ikätovereitaan useammin syrjintää, rasismia ja epätasa-arvoista kohtelua yhteiskunnassa. Riskitekijät eivät ole tutkimuksen tulosten mukaan toisistaan irrallisia tekijöitä, vaan usein monet riskit liittyvät toisiinsa ja katujengeihin kuuluville nuorille kasaantuu useita erilaisia riskitekijöitä. Sosiaalityöntekijöiden tulisi olla tietoisia erilaisista katujengeihin nuoria ajavista riskitekijöistä. Monet tutkimuksen tuloksissa esille nousseet riskitekijät sijoittuvat sosiaalityön ydinosaamisalueelle ja sosiaalityön koulutuksessa tulisi varmistaa, että sosiaalityön ammattilaisilla on tarvittava osaaminen puuttua riskissä olevien nuorten tilanteisiin oikea-aikaisesti. Avainsanat Jengiytyminen, katujengi, syrjäytyminen, riskitekijä, sosiaalinen paineteoria

Tulevaisuuden työelämää leimaa jatkuva muutos ja siitä johtuva epävarmuus. Työura on aiemmin käsitetty lineaarisesti kulkevana, jolloin valmistumisen jälkeen on siirrytty töihin ja pysytty siellä mahdollisesti eläköitymiseen asti. Työelämä on kuitenkin muuttunut siten, että työllistyminen opintojen päätyttyä ei olekaan enää itsestään selvää. Lisääntyvässä määrin työelämäsiirtymässä korostuu yksilön vastuu. Helpottaakseen opiskelijoiden työelämäsiirtymää tarjoaa korkeakoulut erilaisia urapalveluita muun muassa uraohjausta. Tässä maisterintutkielmassa tutkin uraohjausta institutionaalisena vuorovaikutuksena. Institutionaalisia vuorovaikutustilanteita ohjaa tietyt roolit ja rakenteet. Uraohjauksessa pyritään tarjoamaan tukea ja apua yksilön työllistymishaasteisiin sekä työelämätaitoihin. Työelämän muutokset lisäävät tarvetta myös uraohjaustutkimukselle, jotta voitaisiin ymmärtää, milloin ohjaus on erityisen toimivaa. Keskityn tutkimaan uraohjaajien naurua ja kysyn, missä tilanteessa uraohjaajat nauravat ja mitä naurulla saadaan aikaan. Nauru on keskeinen vuorovaikutuskeino, jota voidaan hyödyntää monella tapaa vuorovaikutuksessa. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu naurun muun muassa auttavan käsittelemään epäselviä tai jännitteisiä tilanteita. Käytän tutkimusmenetelmänä etnometodologista keskustelunanalyysia, jonka avulla on mahdollista tutkia vuorovaikutuksen mikrorakenteita. Aineistoni sisältää 7 kotimaisen yliopiston urapalveluiden uraohjaustapaamista. Nämä tapaamiset on kuvattu 2020 vuoden aikana ja koronapandemian takia ne on toteutettu zoomissa. Tutkimusta ohjasivat seuraavat tutkimuskysymykset: 1. Millaisissa tilanteissa uraohjaaja nauraa? sekä 2. Mitä naurulla saadaan aikaan? Aineistosta oli tunnistettavissa useita erilaisia tilanteita, joissa uraohjaaja nauroi tai naurahti. Tulokset osoittivat naurun olevan monimerkityksellinen vuorovaikutuskeino. Uraohjaajat hyödynsivät sitä ohjauksissa korjaavana toimintana välttääkseen väärinkäsityksiä, preferoimattoman jälkijäsenen jälkeen sekä hauskojen tilanteiden yhteydessä. Naurun avulla uraohjaajat myös pyrkivät säilyttämään omaa ammatillista pätevyyttään.

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön (ADHD) yhteyttä myöhempään antisosiaalisuuteen ja rikoskäyttäytymiseen on tarkasteltu useissa tutkimuksissa. Aiemman tutkimustiedon perusteella ADHD lisää rikoskäyttäytymisen riskiä, mutta yhteyden taustalla vaikuttavat mekanismit ovat yhä epäselviä. ADHD-oireilulla saattaa olla itsenäinen rikoskäyttäytymisen riskiä lisäävä vaikutus, mutta yhteyttä voi myös selittää esimerkiksi samanaikainen käytöshäiriö tai muu liitännäissairastavuus, heikko akateeminen menestys tai sosioekonominen tausta. Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan nuoruusiän ADHD-oireiden ja myöhemmän rikoskäyttäytymisen välisen yhteyden taustalla vaikuttavia selitysmalleja. Tutkielmassa pyritään selvittämään, millainen yhteys ADHD:n ja rikoskäyttäytymisen välillä on, ja miten yhteyteen vaikuttavat samanaikainen käytöshäiriö, sukupuoli, koulumenestys, vanhempien koulutustausta ja nuoruusiän humalahakuinen juominen sekä perhetausta. Tutkielman pääasiallinen teoreettinen viitekehys on biososiaalinen kriminologia, ja toissijaisia teoreettisia viitekehyksiä ovat itsekontrolliteoria ja elämänkaarikriminologia. Aineistona käytetään osaa suomalaisesta Kaksosten kehitys ja terveys -pitkittäistutkimuksesta (FinnTwin12). Tutkimuksessa seurattiin vuosina 1983–1987 syntyneiden suomalaisten kaksosten kehitystä ja tehtiin erityisesti terveyteen ja sairastavuuteen liittyviä mittauksia. Tutkielmassa selitettävänä muuttujana on keskimäärin 22-vuotiaiden kaksosten antisosiaalisen persoonallisuushäiriön oireisto, josta tarkastellaan lisäksi erikseen rikoskäyttäytymistä mittaavaa oiretta. Tärkeimmät selittävät muuttujat ovat 14-vuotiaiden kaksosten ADHD- ja käytöshäiriöoireilu. Kontrollimuuttujia ovat koulumenestys 14 vuoden iässä, humalahakuinen juominen 14 vuoden iässä, vanhempien koulutustausta ja sukupuoli. Tutkielman analyysimenetelminä käytetään Poisson-regressioanalyysia sekä multinomiaalista ja binääristä logistista regressioanalyysia. Lisäksi tehdään kaksosanalyyseja, joiden avulla pyritään tekemään päätelmiä siitä, missä määrin jaettu perhetausta ja perintötekijät selittävät yhteyksiä. Tulosten perusteella ADHD:llä on tilastollisesti merkitsevä positiivinen yhteys antisosiaalisen persoonallisuuden oireisiin, mutta ei varsinaiseen rikoskäyttäytymiseen. Sen sijaan käytöshäiriöllä on positiivinen yhteys myös rikoskäyttäytymiseen. Kun kaksosanalyyseissa verrataan toisiinsa epäidenttisiä ja identtisiä kaksosia, havaitaan, että epäidenttisillä kaksosilla ADHD on tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä antisosiaalisuuden riskiin, mutta identtisillä kaksosilla tilastollinen merkitsevyys katoaa. Tutkielman johtopäätöksinä esitetään, että ADHD-oireilu on positiivisessa yhteydessä antisosiaalisuuden riskiin lähinnä silloin, kun oireilu on vakavaa tai liittyy liitännäissairastavuuteen tai heikkoon koulumenestykseen. Kaksosanalyysien perusteella jaetulla perhetaustalla ja perimällä on vaikutusta yhteyteen. ADHD-oireilun itsenäistä vaikutusta ei voida kokonaan sulkea pois, mutta sen taustalla vaikuttaa todennäköisesti monimutkaisia mekanismeja, jotka vaikuttavat antisosiaalisuuden riskiin kumulatiivisesti.

Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli selvittää sosiaalihuoltolain mukaisen perhesosiaalityöntekijöiden näkemyksiä asiakasmitoituksesta. Tutkimuskysymykset olivat: 1) Mitä näkemyksiä perhesosiaalityön sosiaalityöntekijöillä on asiakasmitoituksesta? 2) Miten he kokevat asiakasmäärien vaikuttavan heidän työhönsä? Lastensuojelun avohuoltoon tuli asiakasmitoituslaki voimaan vuonna 2022, jonka jälkeen perhesosiaalityön asiakaskunnassa ja asiakasmäärissä tapahtui muutos. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen selvityksen mukaan sosiaalityöntekijät kokevat, että ovi lastensuojelun avohuoltoon on kaventunut eli kriteerit lastensuojelun avohuollon asiakkaaksi pääsyyn ovat tiukentuneet, ja siksi asiakasmäärät perhesosiaalityössä kasvoivat. Tutkielma on laadullinen ja aineistokeruu tehtiin Microsoft Forms-kyselylomakkeen avulla sosiaalityön uraverkostoryhmässä, Facebookin sosiaalisessa mediassa. Kyselylomakkeeseen vastasi 38 sosiaalityöntekijää ympäri Suomen. Aineiston avoimet vastaukset analysoitiin sisällönanalyysin keinoin. Analyysi tuotti kaksi pääteemaa, jotka ovat organisaatiotason tekijät ja sisällöllinen ulottuvuus. Sisällöllisessä pääteemassa vastaajat arvioivat, että perhesosiaalityössä on liian korkeat asiakasmäärät, mikä heidän mielestään vaikuttaa kielteisesti sekä työntekijöiden että asiakkaiden kokemukseen ja perhesosiaalityön työympäristöön. Sosiaalityöntekijät raportoivat stressistä, uupumuksesta ja sosiaalityön laadun heikkenemisestä korkeiden asiakasmäärien vuoksi. Vastanneet sosiaalityöntekijät ilmaisivat voimakasta turhautumista ja riittämättömyyden tunnetta. Heidän mukaansa laadukkaan palvelun ylläpitäminen ja eettisesti kestävän sosiaalityön toteuttaminen perhesosiaalityössä nykyisillä asiakasmäärillä on hankalaa. Organisaatiotasolla korkeat asiakasmäärät aiheuttavat resurssien epätarkoituksenmukaista kohdistumista ja ylimääräisiä kustannuksia muun muassa sairauspoissaoloista johtuen. Tulosten perusteella voidaan esittää, että asiakasmitoitus on oleellinen osa perhesosiaalityön järjestelyjä, mutta se ei voi olla työn lähtökohta. Asiakasmäärien haitallisten vaikutusten vähentämiseksi tulee sosiaalityön resursseja voida kohdentaa ennaltaehkäisevään työhön ja myös vahvistaa perhesosiaalityön esihenkilöiden tukea työntekijöille. Tutkimuksen tuottamat pääteemat tukevat aikaisempaa tutkimusta aiheesta Suomesta ja ulkomailta. Voidaan todeta, että on tärkeää jatkaa tutkimusta ja kehittämistyötä asiakasmitoituksen osalta ja erityisesti tarkastella, miten asiakasmitoitus vaikuttaa työn laatuun ja asiakkaisiin, jotta voitaisiin jatkossa varmistaa tehokas ja laadukas sosiaalityö kaikilla tasoilla. Tarvitaan konkreettisia toimia resurssien kohdentamisen ja työympäristön kehittämisen suhteen, jotta voidaan vastata korkeiden asiakasmäärien tuomiin haasteisiin.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen sosiaalihuollon asiakkaiden kategorisaatiota rakenteellisen sosiaalityön toimintamalleihin kuuluvan sosiaalisen raportoinnin kontekstissa. Tutkielma tuottaa uutta tietoa toistaiseksi vähän tutkituista rakenteellisen sosiaalityön sisällöistä. Tutkielman aineisto koostui Varsinais-Suomen alueella vuosina 2019–2022 kerätyistä, sosiaalialan ammattilaisten tuottamista sosiaalisista raporteista. Sosiaalisen raportoinnin avulla kerätään tietoa sosiaalityön asiakastyössä esiin nousevista ilmiöistä ja raportteja hyödynnetään sekä alueellisessa kehittämisessä että valtakunnallisessa vaikuttamistyössä. Tutkielman analyysimenetelmänä toimi kategoria-analyysi. Kategoria-analyysi on Harvey Sacksin alun perin kehittämään jäsenkategoria-analyysiin pohjautuva analyysimenetelmä, joka kohdistuu ihmisten, asioiden ja ilmiöiden luokitteluun. Kategoria-analyysin keskiössä ovat arkisen kanssakäymisen, kulttuurin ja moraalin yhteenliittymät. Käsitys todellisuudesta kielellisen toiminnan seurauksena rakentuvana kokonaisuutena liittää tutkimukseni sosiaalisen konstruktionismin tutkimusperinteeseen. Analyysissäni olen tunnistanut raporteista seitsemän asiakaskategoriaa, jotka ovat palvelujärjestelmän armoilla oleva asiakas, ongelmainen asiakas, aktiivinen asiakas, puolustettu asiakas, tarvitseva asiakas, toiminnan kohteena oleva asiakas sekä osallistuva asiakas. Rakenteellisen sosiaalityön ydintä on ymmärrys siitä, että sosiaalityössä kohdatuilla ilmiöillä on perusta yhteiskunnallista eriarvoisuutta tuottavissa ja uusintavissa rakenteissa. Analyysini perusteella tämä rakenteellisen sosiaalityön ydinajatus ei ole kaikissa raporteissa läsnä, vaan asiakkaiden kategorioita rakennetaan osin sisäsyntyisten ongelmien kuvauksena. Rakenteellisen sosiaalityön tekstien tutkimus on jatkossakin tarpeen, sillä niillä on merkittävää valtaa sosiaalityön asiakastodellisuuden viestimisessä sekä palvelujärjestelmän sisällä että laajemmassa yhteiskunnallisessa keskustelussa.

This master's thesis examines how perceived neighbourhood safety is associated with socioeconomic status in Finland from 2002 to 2018. The research questions of the thesis are, firstly, how well do measures of socioeconomic status explain perceived neighbourhood safety within people living in Finland, and secondly, has the importance of socioeconomic status in explaining experiences of insecurity changed over time. As perceived insecurity in the neighbourhood is observed to be a markedly gendered phenomenon, it is thirdly examined whether the association of socioeconomic status with perceived neighbourhood safety is different according to gender. The examination is based on the European Social Survey (ESS) data of Finland, which are somewhat representative samples of the population living in Finland. Perceived neighbourhood safety is part of the ESS core questionnaire, which has been carried out in EU countries every second year since 2002. The data used in this thesis has been collected in nine waves, in such a way that data from every even year in the timeframe 2002-2018 is used. For this purpose, the data have been merged and the final analyses include a total of 17 955 respondents. The development of perceived neighbourhood safety or insecurity over time is examined through three periods of years, which are 2002-2006, 2008-2012, and 2014-2018. The method used in the work is logistic regression, for the needs of which the response variable that measures insecurity has been coded as binary. Perceived neighbourhood safety over time in the light of the ESS surveys has not previously been investigated in Finland with a similar method and perspective. Looking at the relationship between socioeconomic status and perceived neighbourhood safety, it is observed that a lower level of education explains the experiences of insecurity in both women and men, but the connection disappears in men when background variables and other measures of socioeconomic status are held constant. On the other hand, for women, the level of education remains a statistically significant factor for experiencing insecurity in all models. When examining changes over time, it is found that the experiences of insecurity in the neighbourhood area have decreased for women, so that, above all, insecurity has decreased for those who have completed higher education. Within men, perceived insecurity in the neighbourhood is experienced less, and no statistically significant changes are detected over time according to the level of education. Instead, within male respondents, a process of differentiation according to perceived adequacy of income is observed during the time period, in such a way that those men who felt that they could get by with their current income experienced a decrease in perceived insecurity, while this did not happen to the other male respondents. At the level of all respondents, perceived insecurity in the residential area has decreased during the time period observed, but indications are found that the positive development has been slower or even stagnant in population groups of lower socioeconomic status. Experiences of insecurity have negative health effects on the ones having the experience. The connection of socioeconomic status to perceived insecurity points to an additional dimension of inequality among those living in Finland. On a general level, it was observed that lower socioeconomic status, measured according to several different indicators, predicted higher perceived neighbourhood insecurity.

Tutkielma tarkastelee suomalaisten Yhdysvaltoihin ja Venäjään kohdistuvien asenteiden yhteyttä näkemykseen Suomen hakeutumisesta Naton-jäseneksi vuosina 2016–2022. Aihe katsottiin tärkeäksi, sillä sotilaallisen liittoutumisen vaikutuksia voi pitää merkittävänä. Lisäksi äkillinen muutos yhteiskunnallisissa mielipiteissä, kuten suomalaisten kollektiivisessa Nato kannassa vuonna 2022, on itsessään sosiologisesti merkittävä ja mielenkiintoinen ilmiö. Tutkielman teoreettinen tausta nojaa kansainvälisten suhteiden teoriaan, jonka piirissä sotilaallista liittoutumista on tutkittu selvästi eniten. Vaikka kansainvälisten suhteiden tutkimus keskittyy kansalaisten sijaan valtioiden toimintaan, on kansalaisten näkemysten ja valtioiden toiminnan osoitettu korreloivan erityisen voimakkaasti juuri turvallisuuspolitiikan kentällä (Burnstein 2003, 36). Tutkielman hypoteesit olettavatkin kansalaisten Nato-jäsenyyttä koskevan mielipiteen muodostuvan pääosin samoista tekijöistä kuin valtioiden sotilaallista liittoutumista koskevat päätökset: ulkopuolisesta sotilaallisesta uhkasta ja potentiaalisesta liittolaisesta.Kansainvälisten suhteiden teoriasta muovattuihin hypoteeseihin nojaavat tutkimuskysymykset ovat: voiko Venäjän näkemistä uhkana pitää välttämättömänä ehtona suomalaisten Nato jäsenyyden kannatukselle, onko vastaajan näkemyksellä Venäjästä uhkana sekä liittoutumishaluja mahdollisesti lisäävä että vähentävä vaikutus, onko Yhdysvaltoihin kohdistuvan asenteen yhteys Nato-myönteisyyteen selkeä, sekä miten ko. suurvalta-asenteiden ja Nato-kannan yhteydet muuttuivat aineistovuosien välillä. Apuna tutkimuskysymysten ja hypoteesien asemoimisessa sosiologian piiriin käytetään muuttoliikkeen sosiologiasta tuttua työntö- ja vetotekijöiden viitekehystä. Tutkimuksen aineistona toimii Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan vuosittain keräämä Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus -kysely vuosilta 2016–2022. Tutkimuksen menetelmänä käytettiin logistista regressioanalyysia, joka toteutettiin sekä koko aineistolle kerralla että jokaiselle aineistovuodelle yksittäin. Koko aineistolle tehdyn analyysin pyrkimys oli tuottaa yleiskuva suomalaisten Nato-kantojen muodostumisesta. Vuosittaisella tarkastelulla pyrittiin puolestaan pääsemään käsiksi vuoden 2022 suureen muutokseen suomalaisten Nato-kannoissa. Tutkielman tuloksista havaittiin, ettei Venäjän näkemistä uhkana voi pitää välttämättömänä ehtona vastaajan Nato-jäsenyyden kannatukselle. Nato-jäsenyyden kannatuksen havaittiin olevan verrattain korkeaa Yhdysvaltoihin positiivisesti suhtautuvissa silloinkin, kun Venäjän ei nähty uhkaavan Suomen turvallisuutta. Tutkielman tulokset ovat puolestaan yhteensopivia tutkielman toisen hypoteesin kanssa. Hypoteesin mukaan Venäjän näkeminen uhkana voi vastaajasta riippuen joko lisätä tai vähentää Nato-jäsenyyden kannatusta. Vaikka suoraa näyttöä hypoteesin toteutumisesta ei saatu, oletettiin hypoteesin olevan mahdollinen negatiivisen Venäjä-asenteen ja Nato-myönteisyyden verrattain heikkojen yhteyksien sekä teorian perusteella. Kolmantena tutkimustuloksen huomattiin positiivisen Yhdysvalta-asenteen olevan analyysin merkittävin tekijä suomalaisten Nato-jäsenyyden kannatukselle. Kolmannesta hypoteesista poiketen, näin näyttäisi olevan vastaajan Venäjä-asenteesta riippumatta. Neljäntenä huomattiin positiivisten ja neutraalien Yhdysvalta-asenteiden yhteyden voimistuvan aineiston viimeisenä vuonna. Tästä pääteltiin Nato-jäsenyyden vastustajien olleen vuonna 2022 erityisesti negatiivisen Yhdysvalta-asenteen perusteella valikoitunut joukko. Viimeisenä tutkimustuloksena voidaan pitää demografisten muuttujien yhteyksien yllätyksettömyyttä. Demografiset muuttujat olivat yleisesti verrattain heikoissa yhteydessä vastaajan Nato-kantaan, toteutuneiden yhteyksien ollessa teoreettisten oletusten sekä aiempien tutkimustulosten mukaisia. Tutkielman tulosten katsottiin tarjoavan hyödyllistä tietoa esimerkiksi Suomen tuoreen Nato-jäsenyyden toimeenpanoon.

Tutkielmani tarkoituksena on tarkastella sosiaalityöntekijätaustaisten psykoterapeuttien näkökulmasta Kansaneläkelaitoksen tukeman kuntoutuspsykoterapian medikalisoitunutta painotusta ja tuoda esiin sosiaalityön tuoman työkokemuksen merkitystä psykoterapeutin ammatissa toimimisessa. Valviran laillistamaksi psykoterapeutiksi opiskelu edellyttää soveltuvaa pohjakoulutusta, johon tällä hetkellä myös sosiaalityön tutkinto luetaan. Tutkielmani aineistona on seitsemän sosiaalityöntekijätaustaisen psykoterapeutin asiantuntijahaastattelua. Tutkielman teoreettinen tausta muodostuu Peter Bergerin ja Thomas Luckmannin sosiaalisen konstruktionismin teoriasta sekä toipumismallista (recovery model). Aineisto on analysoitu teoriasidonnaisen sisällönanalyysin avulla abduktiivista päättelyä hyödytäen. Keskeiset tulokset osoittivat, että kuntoutuspsykoterapiaan hakeutuminen on Suomessa pitkälti medikalisoitunut ilmiö, jonka mukaan Kelan tukemaan kuntoutuspsykoterapiaan pääsee vain psykiatrin asettaman diagnoosin ja sairaaksi leimaamisen kautta. Oire- ja diagnoosikeskeisyys näkyi tutkielmani tuloksissa niin yksilö- kuin organisaatitasolla. Tulosten mukaan sosiaalityön työkokemus on psykoterapeutin työskentelyssä hyödyttänyt erityisesti ihmisen kokonaisvaltaisen kohtaamisen, palvelujärjestelmän tuntemisen, erilaisten elämänilmiöiden normalisoinnin ja verkostokeskeisyyden näkökulmista. Tutkielmani teki näkyvästi sosiaalityön koulutuksen ja työkokemuksen merkitystä kuntoutuspsykoterapeuttina työskennellessä. Lisäksi tutkielmani toi näkyväksi sosiaalityön paikkaa ja asemaa mielenterveyspalvelujen suunnittelussa sekä sosiaalityön koulutuksen merkitystä suunniteltaessa jatkossa psykoterapeuttiopintoja edeltäviä pohjakoulutusvaatimuksia.