Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by master's degree program "Sosiaalitieteiden maisteriohjelma (SOSM)"

Sort by: Order: Results:

  • Muntila, Aino-Maija (2023)
    Sosiaalipsykologian tieteenalalla on pitkä sosiaalisen identiteetin tutkimusperinne eli keitä ovat me ja keitä ovat he, ja miten nämä sosiaaliset identiteetit vaikuttavat ryhmien välisiin suhteisiin. Kysymys siitä, mikä on meidän ja mikä on heidän, ja tämän kollektiivisen psykologisen omistajuuden vaikutus ryhmien välisiin suhteisiin on kuitenkin tieteenalalla vielä uusi tutkimusalue. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kollektiivista psykologista omistajuutta vapaaehtoistyön kontekstissa. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa käytetään sosiaalisen identiteetin lähestymistapaa, joka suhteutetaan aiempaan kollektiivista psykologista omistajuutta tarkastelevaan tutkimukseen. Lisäksi tutkielmassa tarjotaan tälle tutkimusalueelle uutta käsitettä: kollektiivista epistemologista omistajuutta, joka viittaa tiedon, narratiivien ja ideoiden omistamiseen. Tutkimuksessa tarkastellaan tilastollisesti kolmea hypoteesia: 1) Kollektiivinen psykologinen omistajuus ja kollektiivinen epistemologinen omistajuus ovat kaksi erillistä ilmiötä, 2) Sisällön tuottaminen ryhmässä on yhteydessä korkeampaan kollektiiviseen psykologiseen omistajuuteen ja voimakkaampaan epistemologiseen omistajuuteen, 3) Kollektiivinen psykologinen omistajuus on yhteydessä samaistumiseen omistuksen kohteeseen. Tutkimus on tehty Slush-tapahtuman vuoden 2022 vapaaehtoisilta kerätyn kyselyaineiston avulla. Kyselyssä vastaajat oli jaettu kolmeen eri koeryhmään: Ensimmäisessä ryhmässä vastaajat tuottivat sisältöä yhdessä ryhmässä, toisessa ryhmässä he tuottivat sisältöä yksin ja kolmannessa he vain lukivat sisältöä. Aineisto kerättiin joulu-tammikuussa 2021–2022 ja vastaajia oli 174, jolloin 11,8 % vapaaehtoispopulaatiosta vastasi kyselyyn. Puuttuvien vastausten vuoksi tarkastelussa pystytään kuitenkin käyttämään heistäkin vain 51 vastaajan vastauksia. Vastaajien pienen määrän vuoksi tutkimuksessa verrattiin ryhmässä sisältöä tuottaneita kahteen muuhun ryhmään. Tulosten perusteella kollektiivinen psykologinen omistajuus ja kollektiivinen epistemologinen omistajuus ovat empiirisesti erillisiä käsitteitä, tosin lisätutkimusta tarvitaan tuloksen vahvistamiseksi. Sisällön tuottaminen yhdessä vaikuttaa olevan yhteydessä voimakkaampaan kollektiiviseen psykologiseen omistajuuteen, mutta aineisto ei rajallisen kokonsa vuoksi antanut tilastollisesti merkitsevää tulosta, myöskään kollektiivisen epistemologisen omistajuuden osalta tutkimus ei antanut tilastollisesti merkitsevää tulosta. Kollektiivinen psykologinen omistajuus Slush-organisaatiota kohtaan osoittautui olevan yhteydessä voimakkaampaan samaistumiseen Slush-organisaation kanssa. Muiden kollektiivisen omistajuuden mittarien osalta (omistajuus vapaaehtoisten oppaasta ja kollektiivinen epistemologinen omistajuus) tilastollisesti merkitseviä tuloksia ei saatu. Tulokset ovat suuntaa antavia vastaajien pienen lukumäärän vuoksi. Yleisesti tutkielma kuitenkin osoitti, että kollektiivisen psykologisen omistajuuden teemat ovat relevantteja myös vapaaehtoistyön kontekstissa, ja että sosiaalipsykologista tutkimusta kollektiivisen omistajuuden teemoista tarvitaan enemmän.
  • Saloranta, Sanna-Kaisa (2022)
    Sosiaalisen median teknologinen kehittyminen on johtanut perhealbumien perinteen digitalisoitumiseen sekä mahdollistanut erilaisia vertaistuen ja poliittisen vanhemmuuden muotoja. Samanaikaisesti vanhempien uudet käytännöt sosiaalisessa mediassa ovat synnyttäneet jännitteitä suhteessa lasten digitaalisiin oikeuksiin. Pro gradussa tutkitaan digitaalisen vanhemmuuden rakentumista suomalaisen 2010–2020-luvun dataistuneen yhteiskunnan ja Facebookin vertaisryhmien konteksteissa. Tutkielmassa avataan digitaalisen vanhemmuuden ihannesubjektiviteettien rakentumista Foucault’n hallinnan analyysin keinoin. Tutkielmassa kysytään, minkälaisten minätekniikoiden kautta Facebook ja kansalaisjärjestöt rakentavat digitaalisen vanhemmuuden ihanteita ja miten nämä ihanteet eroavat toisistaan. Aineisto on kerätty näiden verkostotoimijoiden tuottamista odottavia ja 0-2-vuotiaiden lasten vanhempia puhuttelevista julkaisuista, joita on analysoitu foucault’laisen kriittisen diskurssianalyysin metodilla. Ihannesubjektiviteettien tutkimiseen sisältyy emansipatorinen tavoite: niiden avulla voidaan tehdä näkyväksi verkostotoimijoiden tapoja hallinnoida vanhemman henkilökohtaisiltakin tuntuvia käyttäytymisen strategioita, huolia ja erilaisia arjen jännitteitä. Tutkimuksessa tunnistettiin kolme digitaalisen vanhemmuuden problematisoitumisen osa-aluetta. Toimijaverkostot rakensivat ihannesubjektiviteetteja vanhemman läsnäolon, mediakasvattajuuden ja hyvinvoinnin ulottuvuuksissa. Diskurssien keskeiset erot tulivat esiin makrodiskursseissa: Facebook rakensi ihannesubjektiviteettia voimaantuvan ja kansalaisjärjestöt vastuullistuvan vanhemmuuden makrodiskursseissa. Tutkielmassa tunnistettiin yhteensä kuusi digitaalisen vanhemmuuden ihannesubjektiviteettiä. Facebookin voimaantumisdiskurssin alla tunnistettiin kolme ihannesubjektiviteettiä, jotka nimettiin vanhemmuuden kuluttajaksi, stressin hallinnoijaksi sekä medialukutaitoiseksi mediakasvatuskumppaniksi. Kansalaisjärjestöjen vastuullistamisdiskurssin alla tunnistettiin kolme ihannesubjektiviteettiä: tiedostava läsnäolija, tasapainoileva itsetutkiskelija ja sitouttava portinvartija. Subjektiviteettien alla tunnistettiin lukuisia ihannesubjektiviteetteja rakentavia minätekniikoita. Tutkielman johtopäätöksenä on, että diskurssit digitaalisesta vanhemmuudesta dataistuneessa yhteiskunnassa ovat kauttaaltaan jännitteisiä. Vanhempien ja lapsen edun näkökulmasta, vanhemman toimijuus on siten monin paikoin heikentynyt. Tutkielman ihannesubjektiviteetit ja minätekniikat voivat toimia vanhempien osallistamisen ja poliittisen päätöksenteon välineenä, jos halutaan purkaa jännitteisiä digitaalisen vanhemmuuden diskursseja ja arvioida sen edellytyksiä teknologia- ja perhepolitiikalle.
  • Kettunen, Pekka (2023)
    Digitaidollisuutta ja digitalisaatiota on tutkittu uusliberalismin ja eriarvoisuuden näkökulmista. Hyvinvointivaltioissa niiden on todettu voimistavan toisiaan. Yhteiskehitys tuottaa digitaitopakkoa, kun esimerkiksi kasvokkaista asiointia vähennetään ja se korvataan digipalveluilla. Tutkimukset osoittavat kehityksen vastuuttavan yksilöä, lisäävän sosiaalista stratifikaatiota ja vaikeuttavan yhteiskunnallista osallistumista. Digitalisaatioon tosin liitetään myönteisiä kuvia. Se nähdään uusien toimintamahdollisuuksien ja -vapauksien tuottajana, yhteiskunnallisten toimintojen tehostajana ja sujuvoittajana. Keskustelu digitaidottomista on rajatumpaa ja keskittyen syrjäytymisulottuvuuksiin: palveluiden saatavuuden ja osallistumisen näkökulmiin, muttei syvällisemmin kokemuksellisuuteen. Tutkimuksista tiedetään digitalisaation aiheuttavan ahdistusta, pelkoa ja stressiä. Digitaidottomia on kuitenkin tunteiden sosiologialla tutkittu niukasti. Tämä tutkielma tarkastelee digitaidottomuuden kokemuksellisuutta ja tunneilmapiiriä. Tunneilmaisut ovat metodologinen ikkuna ymmärtämään ihmisten kokemuksia ja heidän artikuloimaansa ajanhenkeä. Tutkielmassa tunteet määritellään kulttuurista opittuina ja ohjattuina konstruktioina. Tutkielman aineisto on vuoden 2020 digitaitokartoituksen 1300 avovastausta ja -viestiä. Niissä kyselyn vastaajat kertovat näkemyksiä digitaidottomista ja digitaidottomuudesta julkishallinnolle. Tutkielmassa tavoitteena on antaa ääni näille vastaajille. Tutkielmassa tarkastellaan, kuinka vastaajat tuntevat yhteenkuuluvuutta tai millaisia affektiivisia orientaatioita heille on muodostunut. Lisäksi pohdintaan, millaista digitalisaation kritiikkiä voi muodostaa analyysin perusteella. Tutkielmassa aineisto mielletään määrittelevän digitaidollisuutta ja olevan eräänlainen digitaitonormin vahvistaja. Vastaajien näkemyksistä piirtyy vaikutelma, että kartoitus koetaan sekä käden ojennuksena julkishallinnolta että kritiikin kanavana ja osoittajana digitaitojen tarpeellisuudelle. Tutkielman analyysi on laadullinen ja aineistolähtöinen. Analyysissä on lainattu ankkuroidun teorian käsitteitä. Vastaajien vastauksista on luokiteltu näkemyksiä, kuvailuja, kertomuksia ja tunneilmaisuja. Luokittelun pohjalta on luotu teoriaa. Teorian luonnin apuna käytetään Raymond Williamsin tunnerakenteet -käsitettä, jolla abstrahoidaan ajanhengen yhteenkuuluvuutta ja vivahteikkuutta. Tunnerakenteet voivat olla sisäisesti ja toisilleen jännitteisiä. Ne emergoivat vallitsevaa diskurssia. Luokittelun ja teoretisoinnin lopputulemana on luotu hallitsevan, häpeän, pelon ja luottamuksen sekä turhautumisen ja suuttumuksen tunnerakenteet. Ne kannattelevat digitaidottomuuden kokemuksellisuutta. Aineiston vastauksien näkemyksistä välittyy kielteinen tunneilmapiiri ja emotionaalinen taakka. Digitaidottomien mielletään kokevan digitalisoituva yhteiskunta vieraaksi, eikä heitä kuunnella tai ymmärretä. Heidän kerrotaan olevan vaarassa syrjäytyä eri tavoin, kuten asioinnin osalta. Aineistossa ilmenee häpeää puutteista ja riippuvuussuhteista, kun esimerkiksi digitaidoton ei kehtaa osallistua digikoulutuksiin, jotta muut eivät huomaisi hänen taidottomuuttansa. Pelkoa aiheuttavat muun muassa digilaitteiden ja -palveluiden käyttäminen sekä syrjäytymisvaara. Pelko tuottaa riskiajattelua ja uhrautumisvalmiutta. Vastaajat kertovat olevansa valmiita sietämään pelkoa digilaitteiden käytöstä pikemmin kuin pelkoa syrjäytymisestä. Suuttumusta aiheuttaa esimerkiksi se, että julkishallinto tuottaa tarpeen digihoivalle, joka valuu omaisillekin. Itsenäinen toimijuus on näkemyksissä erityisen merkityksellinen. Se on tutkielmassa yhdistetty osaksi eettis-poliittista aktiivikansalaisuusihannetta. Analyysista välittyy, että digitalisaation edistämisessä pitäisi huomioida tiukemmin palvelutarpeen ja -kanavien monimuotoisuus ja digitalisaation vaikutus hyvinvointiin.
  • Hahl, Janita (2023)
    Väestön ikääntymistä ja elinajan pitenemistä voidaan pitää yhteiskuntaan merkittävästi vaikuttavina muutoksina. Näiden muutosten osalta voidaan olettaa, että erinäisten palveluiden tarve tulee kasvamaan ja sosiaali- ja terveyspalveluiden iäkkäiden käyttäjien määrät kasvavat samalla. Näiden muutosten lisäksi myös digitalisaation jatkuva kehitys ja niin julkisten kuin yksityistenkin palveluiden sähköistyminen vaikuttavat lähes poikkeuksetta jokaisen arkeen. Tällöin on tärkeää ottaa huomioon yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat kansalaiset ja digisyrjäytymisen riski. Palveluiden sähköistymistä puolustetaan usein saavutettavuuden parantamisella ja että asiat hoituvat nopeammin ja helpommin. Tämä pitää paikkansa niiden palveluiden käyttäjien osalta, jotka osaavat hyödyntää digipalveluita ja käyttää niihin tarvittavia teknologisia laitteita. Digitalisaatiolla voi kuitenkin olla myös eriarvoisuutta ja syrjäytymistä aiheuttavia seurauksia. Tämän integroivan kirjallisuuskatsauksen tarkoitus on tarkastella näitä erilaisia digitalisaation seurauksia ja niiden mahdollisia vaikutuksia iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjien kannalta. Aiheen tarkastelu tapahtuu osallisuuden teoreettisissa kehyksissä. Osallisuuden kannalta digitalisaation yhteydessä olennaista on, että käsiteltäviä teemoja tutkielmassa ovat digiosallisuus ja digisyrjäytyminen. Tutkielman kohderyhmänä painottuvat iäkkäät, yli 65-vuotiaat henkilöt. Tarkoituksena on ollut myös sitoa sosiaalityön näkökulma aiheeseen ja tarkastelun kohteena onkin myös se, että onko sosiaalityön keinoin mahdollista ehkäistä iäkkäiden digisyrjäytymistä. Maisterintutkielmassa on tarkoitus selvittää, millaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia digitalisaatiolla on iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjien arjessa ja erityisesti heidän osallisuutensa toteutumisen kannalta. Tutkielmassa keskitytään iäkkäisiin digitaalisten palveluiden käyttäjinä Ellen Helsperin teoreettista mallia hyödyntäen ja luokitellen iäkkäiden internetin ja digipalveluiden käyttöä taloudellisten, kulttuuristen, sosiaalisten ja henkilökohtaisten resurssien kautta sekä huomioiden myös taitojen ja asenteiden vaikutus. Tutkielmassa tarkastellaan myös iäkkäiden digisyrjäytymiseen vaikuttavia ulottuvuuksia ROSEnetin syrjäytymisen ulottuvuuksia hyödyntäen. Tutkielmassa nostetaan esiin digisyrjäytymisen ja verkon ulkopuolisen syrjäytymisen yhteyksiä, sillä tutkimusten valossa on selvää, että digisyrjäytyminen lisää sosiaalisen syrjäytymisen riskiä. Syrjäytymisen riskit ja ilmiöt kietoutuvat toisiinsa ja usein useat eri tekijät vaikuttavat yhtä aikaa tai ovat seurausta jostakin toisesta syrjäyttävästä tekijästä. Iäkkäiden internetin ja digipalveluiden käyttöä ajatellen tulisi ottaa huomioon iän ohella myös muita ihmisiä määrittäviä intersektionaalisia tekijöitä, kuten esimerkiksi sukupuoli, yhteiskuntaluokka, asuinpaikka, terveydentila, kulttuurinen ja uskonnollinen sekä etninen tausta. Erityisesti näiden taustatekijöiden merkitys korostuu siinä vaiheessa, kun tarkastellaan iäkkäiden niin sosiaalista kuin digitaalistakin osallisuutta yhteiskunnassa. Lisäksi oli havaittavissa, että varsinaista laitteiden tai palveluiden saavutettavuutta enemmän iäkkäiden internetin ja digipalveluiden käyttöön vaikuttivat osaaminen ja asenteet. Huomionarvoista on myös, ettei kaikkien iäkkäiden voida odottaa omaksuvan digiteknologiaa.
  • Kiiskinen, Maria (2022)
    Tässä maisterintutkielmassa selvitetään millaisia kokemuksia perheväkivaltaa lapsiinsa kohdistaneilla äideillä on sosiaali- ja terveyspalveluissa. Aiempien tutkimusten mukaan äitien lapsiinsa kohdistamaa perheväkivaltaa ei aina tunnisteta sosiaali- ja terveyspalveluissa ja siksi perheväkivaltaa käyttäneiden äitien kokemukset ovat tärkeä tutkimusaihe. Tutkimuskysymykset ovat 1) miten perheväkivaltaa lapsiinsa kohdistaneet äidit kuvaavat kokemuksiaan sosiaali- ja terveyspalveluissa ja 2) millaisia subjektipositioita heille näissä kuvauksissa muodostuu. Tutkimusaineisto kerättiin kirjoituspyynnöllä Maria Akatemian avustuksella kesän 2021 aikana. Tutkimusaineisto koostuu viiden perheväkivaltaa lapsiinsa kohdistaneen äidin kirjoituksista. Tutkimus edustaa laadullista tutkimusta. Tutkimusmenetelmänä on käytetty diskurssianalyysiä ja tutkimuksen viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi. Tämän tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana toimii Erving Goffmanin jäsentämä teoria vuorovaikutuksesta ja siihen liittyvästä kasvotyöstä. Kasvotyön kautta vuorovaikutuksessa pyritään säilyttämään niin omat kuin toisten kasvot. Lisäksi olennaisia käsitteitä tässä tutkimuksessa ovat dialogisuus, työntekijä-asiakassuhde ja lapsiin kohdistuva perheväkivalta. Ammatillisissa asiakassuhteissa pyritään usein tasavertaisuuteen, vaikka sen lähtökohdat ovat epäsymmetriset. Kun vuorovaikutus on vastavuoroista, se mahdollistaa keskinäisen dialogin syntymisen. Diskurssit jäsentävät sitä, miten äidit kuvaavat ja millaisia merkityksiä he antavat kokemuksilleen sosiaali- ja terveyspalveluissa. Analyysin tuloksena aineistosta jäsentyi kolme päädiskurssia, jotka nimettiin ymmärryksen diskurssiksi, kohtaamattomuuden diskurssiksi ja häpeän diskurssiksi. Jokaisen päädiskurssin alle nimettiin 2-3 aladiskurssia. Päädiskurssien sisällä äideille rakentui erilaisia subjektipositioita eli rooleja suhteessa kokemuksiin perheväkivaltaa käyttäneinä äiteinä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Äitien puhetavoissa monet diskursseista ja niiden alateemoista esiintyivät limittäin teksteissä. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että äitien kokemukset ovat monimutkainen kokonaisuus erilaisia sosiaalisia todellisuuksia. Äidit toivat teksteissään esille tarpeen muodostaa luottamuksellinen asiakassuhde sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaisiin sekä sen, että perheväkivallasta kysyttäisiin tai, että se otettaisiin puheeksi suoraan äitien asioidessa palveluissa. Äitien kokemuksissa perheväkivaltaa ymmärrettiin erilaisten kuormittaviksi miellettyjen tekijöiden kautta. Esille tuli myös perheväkivaltaan liittyvää kohtaamattomuutta, äitien teksteissä kerrottiin ettei välttämättä kukaan ammattilainen kysynyt heiltä perheväkivallasta. Tuloksissa tuli esille myös äitien tekemään perheväkivaltaan liittyvä häpeä, häpeään yhdistettiin erityisesti sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten työhön liittyvät virkatehtävät ja pelko esimerkiksi lastensuojelullisista toimenpiteistä.
  • Pietilä, Meri (2022)
    Background: Management of the COVID-19 pandemic has required behavior change of masses, as governments and authorities around the globe have guided adoption of protective behaviors, such as wearing a face mask and practicing social distancing. Citizens’ volitional engagement in protective behaviors is essential for reducing the spread of the virus, as much of the required adherence is beyond authorities’ control and difficult to supervise. Building on the Self-Determination Theory (SDT) (Ryan & Deci, 2017), this study explores associations between quality of motivation to adhere to protective measures in two situations: when meeting people outside one’s household indoors and inside a café, a restaurant, or a bar. Method: Cross-sectional survey study involving a nationally representative sample of over 18 year-old residents of Finland (N = 2272) was conducted in May of 2021. As part of this survey, data on quality of motivation (autonomous motivation, controlled motivation, amotivation), personal perceived risk, fear towards COVID-19, and situation specific intentions of wearing a face mask or avoiding the situation was collected. The associations between quality of motivation and intention were investigated in a series of multinomial regression analyses, controlling for perceived personal risk and fear towards COVID-19. Findings: Autonomous motivation (range Exp(B) = 1.82‒3.51, p = .001) consistently predicted intention to wear a mask and intention to avoid meeting people. The effects of controlled motivation (range Exp(B) = .66‒.93, p = .001‒.078) and amotivation (range Exp(B) = .65‒1.02, p = .001‒.911) varied across analyses. Control variables' effects diminished or lost significance in models with autonomous motivation. Conclusions: Fostering autonomous motivation could increase adherence to protective behaviors in situations without clear mandates. The results also suggest that increasing perceptions of pressure, personal risk, and fear may not advance adherence effectively. In future studies, it would be beneficial to investigate approach and avoidant components of introjected regulation as separate constructs. Autonomous motivation could be investigated as a mediator for the fear towards COVID-19 and risk perception’s association with protective behavior intention.
  • Scharf, Katri (2022)
    Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Sosiaalitieteiden koulutusohjelma Opintosuunta: Sosiaalityö Tekijä: Katri Scharf Työn nimi: ”Dramaattista on, että uhrit ovat Suomessa näin nuoria” - Diskurssianalyysi Helsingin Sanomissa julkaistuista kirjoituksista nuorten päihteiden käytöstä Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: maaliskuu 2022 Sivumäärä: 54 + liitteet Avainsanat: nuoret, päihteet, media, diskurssianalyysi Ohjaaja tai ohjaajat: Heidi Muurinen Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia diskursseja media tuottaa nuorten päihteiden käytöstä ja nuorista päihteiden käyttäjistä. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdestakymmenestä Helsingin Sanomissa vuosina 2020 – 2021 julkaistusta lehtikirjoituksesta. Aineisto on kerätty systemaattisesti Helsingin Sanomien sähköisestä arkistosta ja siihen on sisällytetty kaikki nuorten päihteiden käyttöä koskevat lehtikirjoitukset, joiden kirjoittaja on toimittaja tai asiantuntijataho. Aineistoista on rajattu pois maallikoiden mielipidekirjoitukset, koska tutkimuksen tarkoitus on tarkastella asiantuntijoiden tuottamaa keskustelua. Vaikka toimittajat eivät ole päihdeongelman asiantuntijoita, on heillä ammatillisen etiikan puolesta velvoite perustaa kirjoituksensa luotettaviin lähteisiin niin haasteltujen, kuin tilastojenkin osalta. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Millaisia diskursseja Helsingin Sanomien nuorten päihteiden käyttöä käsittelevissä lehtikirjoituksissa esiintyy? 2) Minkälaisen kuvan media luo nuorista päihteidenkäyttäjistä? Aineisto on analysoitu diskurssianalyysin keinon, jonka keskeinen ajatus on, että kielen käytöllä rakennetaan sosiaalista todellisuutta. Tutkimuksen teoreettisena taustana esitellään nuoruuden tutkimusta sekä nuorten päihteiden käytön ajankohtaista tilannetta tutkimuksen ja tilastotietojen valossa. Nuorten päihteiden käyttöä koskeva tutkimus luo kontekstin aineiston lehtikirjoituksille. Aineistosta oli jäsennettävissä neljä eri diskurssia. Nämä diskurssit ovat muutokset diskurssi, vastuun diskurssi, toimenpiteiden diskurssi ja haittadiskurssi. Toimenpiteiden diskurssi on jaettu kahteen alakategoriaan, jotka ovat lisääntyneen käytön diskurssi ja polarisoitumisen diskurssi. Myös vastuun diskurssissa on kaksi alakategoriaa, jotka on nimetty vanhempien vastuun diskurssiksi ja yhteiskunnan vastuun diskurssiksi. Muutoksen diskurssissa päihteiden käytön kuvattiin lisääntyneen, mutta myös kasautuneen tietylle osalle nuoria. Vastuun diskurssissa vastuun nähtiin olevan ensisijaisesti yhteiskunnalla, mutta myös vanhempien läsnäoloa nuoren elämässä pidettiin tärkeänä. Toimenpiteiden diskurssi näki yhteiskunnan olevan avainasemassa toimenpiteiden toteuttajana. Itse toimenpiteet liittyivät paremmin saatavilla olevaan päihdehoitoon ja ennaltaehkäisevään päihdetyöhön. Haittadiskurssi lähestyi nuorten päihteiden käyttöä sen aiheuttamien terveydellisten ja yhteiskunnallisten haittojen näkökulmasta. Diskurssit olivat osittain päällekkäisiä. Esimerkiksi muutoksen diskurssista löytyi haittadiskurssin kanssa päällekkäisyyttä, kun päihteiden käytön lisääntymistä kuvattiin lisääntyneitten haittojen näkökulmasta. Myös toimenpiteiden diskurssi ja vastuun diskurssi kietoutuivat toisiinsa ja yhteiskunnalla nähtiin vastuun lisäksi olevan velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin. Aineiston analyysin perusteella nuoret olivat lehtikirjoituksissa melko passiivisessa roolissa. Nuorilta ei odotettu toimenpiteitä eikä heille suoraan osoitettu vastuuta tilanteesta. Nuorten taustoja avattiin aineistossa pinnallisesti, mutta nuoret jäivät kirjoituksissa melko etäisiksi. Tutkielman tuloksista voidaan päätellä, että nuorten päihteiden käytön ajatellaan olevan kasvava yhteiskunnallinen ongelma ja yhteiskunnalta toivotaan ratkaisuksi parempia hoidollisia resursseja. Nuoria ja heidän vanhempiaan ei nähdä ongelman syyllisenä eikä heidän odoteta ratkaisevan sitä yksin.
  • Mikkola, Jemina (2022)
    Tämä tutkielma käsittelee efektiivistä altruismia elämäntapaliikkeenä (lifestyle movement). Efektiivinen altruismi on liike, joka pyrkii löytämään tehokkaimmat tavat tehdä hyvää maailmassa. Tavallisimmat tavat harjoittaa efektiivistä altruismia ovat tehokkaiksi määriteltyihin hyväntekeväisyyskohteisiin lahjoittaminen tai yhteiskunnallisesti vaikuttavan työn tekeminen. Elämäntapaliikkeessä yhteiskunnalliseen muutokseen pyritään jokapäiväisessä elämässä tapahtuvien valintojen kautta. Toiminta on yksilöllistä ja arkeen nivoutuvaa ja henkilökohtainen identiteetti on tärkeä motivoiva tekijä. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millainen elämäntapaliike efektiivinen altruismi on efektiivisten altruistien omassa kokemuksessa ja millainen merkitys sillä on heille. Tutkimuskysymys oli, millaisena efektiivinen altruismi näyttäytyy sitä harjoittavien ihmisten elämässä. Aineisto koostuu kahdeksasta puolistrukturoidusta teemahaastattelusta ja Effective Altruism Helsinki -järjestön puheenjohtajan kanssa käydystä haastattelusta. Aineistomenetelmä oli teoriasidonnainen sisällönanalyysi. Analyysissa käytettiin Haenflerin, Johnsonin ja Jonesin luomia elämäntapaliikkeen kriteerejä kehikkona efektiivisen altruismin tarkastelulle. Haastateltujen toiminta oli elämäntapaliikkeille tyypilliseen tapaan yksilöllistä. Haastatellut mielsivät tärkeimpien tekojensa tapahtuvan EA Helsingin ulkopuolella. Efektiivisen altruismin yhteisön tehtävä oli toimia lähinnä vertaistukena. Haastateltujen pääasialliset tavat toteuttaa efektiivistä altruismia olivat lahjoittaminen ja opiskelu efektiivisen altruismin mukaisen työuran toivossa. Kukaan työssäkäyvistä haastatelluista ei ollut kuitenkaan löytänyt efektiivisen altruismin tehokkaan hyvän tekemisen standardien mukaista työpaikkaa. Efektiivisen altruismin tavoitteiden toteuttaminen on myös jatkuvaa ja jokapäiväiseen elämään nivoutuvaa, erityisesti koska myös opiskelu ja työura nähdään välineinä tehdä mahdollisimman paljon hyvää. Monet haastatellut lahjoittivat säännöllisesti hyväntekeväisyyskohteisiin ja kuluttivat puolestaan vähemmän rahaa harrastuksiin ja ylellisyystuotteisiin. Monet käyttivät vapaa-aikaa efektiiviselle altruismille relevanttien teemojen opiskeluun. Jotkut haastatellut tarkastelivat melkein kaikkia elämänalueitaan efektiivisen altruismin näkökulmasta, kun taas toisille efektiivinen altruismi oli rajatumpaa. Efektiiviseen altruismiin liittyi myös identiteettityötä. Haastatellut pyrkivät eheään moraaliseen identiteettiin toimimalla arvojensa mukaisesti. Kuten monissa muissakin elämäntapaliikkeissä efektiivisen altruisminkin piirissä vastuu yhteiskunnallisesta muutoksesta on yksilön harteilla, mikä aiheuttaa helposti paineita. Useimmat haastatellut kertoivat jonkinlaisista paineiden kokemuksista tai vaikeuksista määritellä rajaa sille, minkä verran käyttää aikaa ja resursseja efektiivisen altruismin tavoitteisiin. Siinä missä monissa elämäntapaliikkeissä ristiriidaton moraalinen identiteetti, arvojen ja toiminnan sopusointu, voi olla jopa toiminnan yhteiskunnallisia vaikutuksia tärkeämpää, efektiivisessä altruismissa pyrkimys ristiriidattomaan moraaliseen identiteettiin on kietoutunut mahdollisimman tehokkaan yhteiskunnallisen vaikutuksen tavoitteluun. Yhteiskunnalliseen muutokseen pyritään yksilöinä, mikä mahdollisesti osittain selittää monen haastatellun mainitsemat paineen ja riittämättömyyden tunteet. Elämäntapaliikkeissä epäonnistuminen liikkeen tavoitteissa koetaan samalla usein myös henkilökohtaiseksi moraaliseksi epäonnistumiseksi. Toisaalta se, miten efektiivisen altruismin toteuttaminen nivoutuu jokapäiväiseen elämään ja lisää tiedostavuutta sen suhteen, voi tuoda arkisiin velvollisuuksiin uuden ulottuvuuden. Kun jokapäiväiset tai muutenkin pakolliset tehtävät nähdään välineinä nykyisten ja jopa tulevien sukupolvien elämän parantamiseen, ne saavat syvempää merkitystä.
  • Poroila, Aino (2023)
    Tutkielmassa kysytään, miten lasten kulutuskulttuuri näkyy keskiluokkaisten lapsiperheiden arjessa. Tarkemmin kysytään, millaisia kulutuseetoksia lasten ja vanhempien puhe kulutuksesta ilmentää sekä miten kulutuseetokset heijastuvat lasten ja vanhempien välisiin kulutusneuvotteluihin. Tutkielma sijoittuu yhteiskuntaluokan, lapsuuden ja kulutuksen sosiologian risteykseen. Yhteiskuntaluokkaa tarkastellaan bourdieulaisen luokka- ja distinktioteorian näkökulmasta. Tutkielma täydentää kansainvälistä lasten kulutuskulttuurin tutkimuskenttää 2020-luvun suomalaisen kulutus- ja luokkayhteiskunnan näkökulmalla. Tutkielman aineisto on kerätty neljän pääkaupunkiseudulla asuvan lapsiperheen kodeissa yhdistelemällä osallistuvaa havainnointia sekä perheenjäsenten teemahaastatteluita. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin periaatteiden mukaisesti niin, että aiempi tutkimus ja teoreettiset viitekehykset tukevat analyysiä, mutta tilaa jää myös aineistolähtöisille kategorioille. Aineistossa esiintyy yhteensä viisi kulutuseetosta. Kohtuullinen kulutuseetos ilmenee ennen kaikkea maltillisena, järkevänä ja säästäväisenä suhtautumisena kulutukseen ja rahankäyttöön. Vihreä kulutuseetos puolestaan korostuu erityisesti korkeakoulutettujen äitien puheissa ja ilmentää liiallisesta tavaramäärästä ja luonnonvarojen tuhlaamisesta seuraavaa ahdistusta, jota lievittävät esimerkiksi käytetyn tavaran kierrätys ja aineeton kulutus. Kehittävä kulutuseetos puolestaan näkyy tavassa, jolla vanhemmat arvostavat lasten aktiivista harrastamista, korkeakulttuuria sekä kehittäviä ja toiminnallisia tavaroita. Sosiaalinen kulutuseetos ilmentää erityisesti lasten puheissa esiintyvää ystävien ja vertaisryhmän merkitystä kulutushaluille. Affektiivinen kulutuseetos esiintyy niin ikään pääasiassa lasten puheessa ja korostaa kulutuksen aikaansaamaa itseisarvoista iloa ja sen ilmentämää välittämistä ja huolenpitoa perheenjäsenten välillä. Lisäksi kulutusneuvotteluiden tarkastelu oman rahan, hankintojen, harrastusten ja teknologian sekä ruutuajan näkökulmista osoittaa, että vanhemmat vetoavat lähes kaikkiin eri kulutuseetoksiin perustellakseen lasten kulutuksen rajoittamista tai sallimista. Toisaalta myös lapset haastavat vanhempien periaatteita ja toimivat neuvotteluissa aktiivisina ja paikoin valtahierarkioita rikkovina toimijoina. Tulosten perusteella todetaan vanhempien tuottavan kunniallista keskiluokkaa ja vanhemmuutta kohtuulliseen, vihreään ja kehittävään kulutuseetoksen perustuvien erontekojen avulla. Lapsille tyypilliset sosiaalinen ja affektiivinen kulutuseetos taas perustuvat enemmän yhteenkuuluvuuden luomiseen, ja yhteiskuntaluokkaa keskeisemmiksi nousevat ikään perustuvat eronteot. Tulokset ovat laajalti aiemman kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden suuntaiset, mutta esimerkiksi kohtuullisen kulutuseetoksen korostuminen aineistossa kehittävän kulutuseetoksen sijaan voidaan nähdä suomalaisen kulutusyhteiskunnan erityispiirteenä. Lisäksi 2020-luvun lasten vanhemmat ovat kasvaneet teknologian parissa, mikä näkyy aineistossa muun muassa positiivisempana suhtautumisena lasten teknologian käyttöön. Tulosten perusteella toivotaan lasten omien näkemysten tuomista vahvemmin esiin lasten kulutusta koskevassa julkisessa keskustelussa.
  • Heinonen, Veera (2023)
    Suomi on kansainvälisesti tarkasteltuna korkean rokotekattavuuden maa, joten rokotteista kieltäytyvä vanhempi on täällä mielipidemarginaalissa. Maisterintutkielman aiheena ovat rokotteita epäröivien ja/tai kritisoivien vanhempien käsitykset rokotteista, terveydestä sekä sosiaalisesta paineesta lasten rokottamisen ympärillä. Tutkimuskysymykset olivat: 1. Millaisia tekijöitä ja tapahtumia vanhemmat hahmottavat rokote-epäröintinsä taustalle? 2. Millaisia arvoja he liittävät terveyteen ja millaisia käsityksiä heillä on terveydenhoidon tavoista? 3. Miten vanhemmat navigoivat sosiaalisia suhteita ja muiden ihmisten kanssa kohtaamisia rokote-epäröintinsä ympärillä, ja millaisia käsityksiä heillä on keskusteluilmapiiristä rokotteiden ympärillä? Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu Michel Foucault’n vallan ja hallinnallisuuden ajatuksille ja erityisesti terveyskansalaisen ja terveyskurin käsitteille. Aineistona hyödynnetään puolestaan Tampereen yliopiston koordinoimassa VAX TRUST -tutkimushankkeessa kerättyjä rokote-epäröivien vanhempien puolistrukturoituja haastatteluja (kuusi kappaletta). Rikkaaksi osoittautunut aineisto analysoidaan Grounded theory -metodologiasta inspiroituneella sisällönanalyysimenetelmällä. Sosiologinen analyysi piirtää monitahoisen kuvan rokote-epäröinnistä ja sen taustasta. Esimerkiksi tiedollisten puutteiden sijasta kyse on vyyhdistä, jossa yhdistyvät institutionaalinen epäluottamus, yksilöllistynyt käsitys vanhemmuudesta, kaupallistuneen lääketieteen kritiikki sekä luottamusta heikentävät kokemukset kohtaamisista terveydenhuoltojärjestelmän kanssa. Terveys näyttäytyy haastateltaville henkilökohtaisena valintana, jonka vaalimisesta kannetaan vastuuta yksilöllisesti. Samalla itselle asetetaan ikään kuin velvoite punnita terveystietoa itsenäisesti ja kriittisesti. Punninta ulottuu myös vaihtoehtoisiksi luokiteltuihin hoitomuotoihin, joihin haastateltavat suhtautuvat verrattain avoimesti, mutta pyrkivät samalla ottamaan etäisyyttä epäuskottaviksi punnitsemiinsa hoitokäytäntöihin. Rokotteiden epäröiminen ja kritisoiminen näyttäytyy aineistossa sosiaalisena tabuna, jonka ympärillä navigoiminen edellyttää erilaisten strategioiden hyödyntämistä. Strateginen navigointi korostuu, kun asioidaan terveydenhuollossa rokottamiseen liittyen. Tyypillisimpiä tapoja selviytyä mielipidemarginalisaatiota tuottavissa ja sitä kantavissa tilanteissa on ajan kontrolloiminen eli rokotteen oton myöhäistäminen epämääräisesti tulevaisuuteen, aiheesta puhumisen vältteleminen ja omien käsitysten piilotteleminen sekä sosiaalisen tilanteen vastaanottavaisuuden arvioiminen ennen aiheesta keskustelua. Strategisen navigoinnin välttämättömyys nostaa samalla esille sosiaalisen rokottamisen paineen; rokottamisen normista poikkeaviin kohdistetaan sosiaalista stigmaa ja heidän näkemyksiään leimataan ymmärtämättömiksi ja tietämättömiksi. Analyysityössä aineistoa määrittäväksi ydinkategoriaksi muodostuu luottamus, joka läpäisee rokote-epäröinnin yhteiskunnallisena ilmiönä ja ilmenee erityisesti luottamuksen puutteena ja rapautumisena. Tutkielmatyöni pohjalta esitänkin, että rokote-epäröintiin ja -kieltäytymiseen tulisi suhtautua ensisijaisesti institutionaalisen luottamuksen kriisinä oli kyse sitten jatkotutkimuksesta tai interventioista rokotekattavuuden parantamiseksi.
  • Ollikainen, Henni (2024)
    Tutkielma tarkastelee lasten ja nuorten kokemaa ympäristöahdistusta ja siihen liitettyjä merkityksiä ympäristöliikkeitä koskevassa suomalaisessa julkisessa keskustelussa. Yksinkertaisimmillaan ympäristöahdistus voidaan määritellä negatiivisiksi tunteiksi ja muiksi psyykkisiksi seurauksiksi, joita ilmastonmuutoksen kaltaiset ympäristökriisit yksilölle aiheuttavat. Tässä tutkielmassa pyrin tarkastelemaan ympäristöahdistusta sekä jaettuna kokemuksena että yhteiskunnallisena käytäntönä ja ilmiönä. Kanavoituessaan toimintaan on ympäristöahdistuksella yhteiskunnallisia ja poliittisia seurauksia. Tutkielman aineisto on kerätty suomenkielisistä sähköisistä lähteistä ja koostuu keskenään erilaisista tekstityypeistä. Tavoitteena on vastata tutkimuskysymykseen tekemällä tapaustutkimuksen kaltainen syvä poikkileikkaus keskustelusta, jota lasten ja nuorten ympäristöahdistuksesta ja sen yhteydestä ympäristöliikehdintään on käyty vuosien 2019–2023 aikana. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii aiempi ympäristötunteista ja -liikehdinnästä tehty tutkimus, ja aineiston analyysi on toteutettu aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että lasten ja nuorten ympäristöahdistuksen ja ympäristöliikehdinnän välillä esitetään olevan erilaisia yhteyksiä, ja ympäristöahdistuksen merkitykset rakentuvat pitkälti näiden yhteyksien kautta. Ympäristöahdistuksen kokemuksen validioivissa puheenvuorossa ympäristöahdistus esitetään usein toiminnan motivaattorina ja voimavarana. Lasten ja nuorten kyky muuttaa ympäristöahdistuksensa toiminnaksi nähdään myös toivoa ja tulevaisuudenuskoa valavana asiana. Ympäristöahdistuksen kokemusta kyseenalaistavissa puheenvuoroissa tunnekokemus nähdään merkkinä ulkopuolisille vaikutteille altistumisesta tai kyvyttömyydestä ymmärtää ympäristökriisin luonnetta. Niin ympäristöliikkeitä kuin esimerkiksi poliittisia puolueita kritisoidaan ympäristöahdistuksen lietsomisesta lapsiin ja nuoriin. Lasten ja nuorten kokema ympäristöahdistus esitetään julkisessa keskustelussa usein ennen kaikkea yhteiskunnallisena ilmiönä, ei niinkään yksilötason tunnekokemuksena.
  • Mannila, Minna (2021)
    Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Sosiaalitieteiden maisteriohjelma Opintosuunta: Sosiaalipsykologia Tekijä: Minna Mannila Työn nimi: ”Ei oo enää hiirulainen, joka haluaa mennä vaan nurkkaan mahollisimman näkymättömänä” Naisvankien häpeäkokemukset ja tanssi- sekä liikeilmaisuun perustuvan vankilateatteritoiminnan vaikuttavuus Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Marraskuu 2021 Sivumäärä: 70+5 Avainsanat: häpeä, häpeäleima, kehollisuus, vankilateatteri, naisvanki, sisällönanalyysi Ohjaaja tai ohjaajat: Anna-Maija Pirttilä-Backman Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Tutkielman tavoitteena on tarkastella tanssi- ja liikeilmaisuun perustuvaan vankilateatteriproduktioon osallistuneiden naisvankien kokemuksia häpeästä sekä vankilateatterin vaikutuksia naisvankien häpeäkokemuksille. Näitä tutkitaan tarkastelemalla sitä, miten vangit kuvailevat kokemuksiaan vankilateatterin edetessä, kolmessa eri vaiheessa. Tutkielman aineisto koostuu vuosina 2019–2020 kolmessa vankilateatteriprojektin eri vaiheessa toteutetuista puolistrukturoiduista teemahaastatteluista. Haastatteluihin osallistui kuusi Vanajan vankilan naisvankia sekä kaksi produktion tuotantoon osallistunutta jäsentä. Näistä naisvankien haastattelut on rajattu tutkimuksen lopulliseksi aineistoksi. Aineistoa analysoitiin laadullisen teoriasidonnaisen sisällönanalyysin keinoin aikaisempaan häpeän parissa toteutettuun tutkimuskirjallisuuteen nojaten. Tulosten perusteella naisvankien häpeäkokemukset ovat eroteltavissa sisäisen ja ulkoisen häpeän ulottuvuuksiin. Nämä häpeäkokemukset kohdistuivat sekä kehoon liittyvään häpeään että ryhmäjäsenyyteen liittyvään häpeään. Vankilateatterilla koettiin kuitenkin olleen vaikutusta naisvankien häpeän ilmenemiseen, sillä naisvangit kokivat vankilateatteritoiminnan omaehtoisen kuntoutumisen välineenä. Vankilateatterin kautta naisvangit kuvailivat vapautuneensa häpeäkokemuksista erityisesti kehoon ja vangin ryhmäjäsenyyteen liittyen. Tutkimuksen tulokset onnistuivat avaamaan ja havainnollistamaan naisvankien häpeäkokemuksia, mikä on tärkeää kuntouttavan toiminnan suunnittelun kannalta. Häpeäkokemuksien tunnistamisen lisäksi tutkimuksen tulokset korostivat vankilateatteritoiminnan merkityksellisyyttä, mistä ilmenee puolestaan vankilateatteritoiminnan jatkuvuuden tärkeys.
  • Saarinen, Elsa (2023)
    Tämän maisterintutkielman tavoitteena on ymmärtää, miten Helsingin yliopiston opiskelijat perustelevat tekemiään valintoja hypoteettisessa tilanteessa, jossa heidän täytyy valita yliopiston uusi logo neljän vaihtoehdon joukosta. Lisäksi tarkastellaan sitä, eroavatko perusteet korkeasti ja matalasti yliopistoon samaistuneiden vastaajien välillä. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalisen identiteetin teoria, jonka mukaan ihmiset identifioituvat erilaisiin ryhmiin ja pyrkivät ylläpitämään ja vahvistamaan ryhmäidentiteettiään. Tutkimuksen aineisto kerättiin kahdessa osassa. Ensimmäinen osa kerättiin keväällä 2022 ja toinen osa syksyllä 2022. Ensimmäisessä osassa mitattiin opiskelijoiden samaistumista Helsingin yliopistoon, ja toisessa osassa tehtiin varsinainen logotutkimus. Logotutkimuksessa opiskelijoille esitettiin neljä erilaista logoehdotusta, ja heiltä pyydettiin perusteluja valitsemalleen logolle. Aineisto analysoitiin teoriaohjatulla sisällönanalyysillä, joka mahdollisti systemaattisen ja teoreettisesti perustellun analyysin. Analyysissä havaittiin seitsemän erilaista teemaa. Opiskelijoiden logovalinnoissa korostuivat erityisesti logon visuaalinen houkuttelevuus, selkeys ja yksinkertaisuus. Lisäksi opiskelijat perustelivat valintaansa usein yliopiston perinteiden ja arvojen sekä identiteetin mukaisuudella. Annetut perusteet erosivat hiukan korkeasti ja matalasti samaistuneiden opiskelijoiden välillä. Tutkimus tarjoaa tärkeää tietoa siitä, miten yliopisto-opiskelijat perustelevat ja arvioivat logovalintojaan, ja miten nämä valinnat liittyvät heidän sosiaaliseen identiteettiinsä Helsingin yliopiston opiskelijoina. Tuloksia voidaan hyödyntää yliopiston brändin ja identiteetin kehittämisessä.
  • Lainema, Max (2023)
    Ihmisten ja muiden eläinten välisiä suhteita määrittää erityisesti nykyaikana ihmisen ylivalta kaikista muista eläimistä. Tämän lisäksi ihmiset arvottavat eri eläinlajeja hierarkkisesti niiden ansaitseman moraalisen arvostuksen mukaan, mikä havainnollistuu siinä, miten kohtelemme eri lajin edustajia. Epäonnekkaassa asemassa ovat esimerkiksi tuotantoeläimet, joita tapetaan globaalisti ihmisten hyväksi vuosittain miljardeja. Eläinten eriarvoisen aseman taustalla on ilmiö nimeltä spesismi, joka tunnetaan myös nimellä lajisorto. Tutkielman keskeiset käsitteet ovat globaali eläinteollinen kompleksi, spesismi, lihaparadoksi ja rationalisointi. Globaali eläinteollinen kompleksi määritellään eläintuotannon järjestelmänä, jonka mahdollistaa spesismi eli muunlajisten epäoikeudenmukainen kohtelu. Tutkielmassa ruoka, erityisesti eläinperäiseen ruoka, esitellään monitahoisena sosiologisena konseptina, johon on latautunut suuri määrä sosiaalisia, kulttuurisia ja symbolisia merkityksiä, minkä johdosta ruoka on ihmisille hyvin affektiivinen asia. Lihaparadoksi taas määritellään moraalisena ristiriitana, jonka mukaan eläimille halutaan hyvää, mutta niitä kuitenkin syödään. Lihaparadoksia voi vältellä erilaisin strategioin, joista tässä tutkielmassa tarkastellaan eläinperäisen kulutuksen rationalisaatiota. Eläinperäisen kulutuksen vastinparina tutkielmassa tarkastellaan myös vegaanisen, eli ei-eläinperäisen, kuluttamisen perusteluja. Tarkastelu tehdään kriittisen eläintutkimuksen perspektiivistä; tarkoitus on tuottaa tietoa, joka edistää eläinten vapautusta. Tutkielman aineisto koostuu kahdeksasta sekasyöjäopiskelijan ja vegaaniopiskelijan haastattelusta, joissa haastateltavat vastaavat eläinten käyttöön ja oikeuksiin liittyviin kysymyksiin. Analyysimenetelmä on teoriaohjaava sisällönanalyysi, jonka avulla teoreettisia käsitteitä ja aineistoa keskustelutetaan keskenään. Tutkielman analyysi yhtäältä vahvistaa aikaisemman tutkimuksen tietoa eläinperäisen kuluttamisen rationalisaatiosta, jotka ovat kulttuuri, maku, luonnollisuus, terveys, ja neutralisaatio. Toisaalta tutkimus tuottaa uudenlaista ymmärrystä eläinperäisen kuluttamisen perusteluista. Analyysi vahvistaa myös aikaisemman tutkimuksen vegaanisen kuluttamisen perusteluita, joita ovat eläinoikeudelliset, terveydelliset ja ihmisoikeudelliset perustelut, sekä ilmasto- ja ympäristöperustelut. Kummankin kulutusmuodon perusteluille muodostuu analyysistä uudenlainen kategoria, joten tieto kahdesta eri kulutuksen muodosta syvenee. Analyysi lisäksi vahvistaa aikaisemman tutkimuksen käsitystä siitä, että eläinten moraalinen arvotus tehdään perustuen eläimen ihmisenkaltaisuuteen ja sen kuviteltuun älykkyyteen. Toisin kuin tutkimusaiheen aikaisemmassa tutkimuksessa, tämä tutkielma tuottaa tietoa eläinperäisestä ja vegaanisesta kulutuksesta suhteessa kriittisen eläintutkimuksen keskeisiin käsitteisiin, kuten spesismiin, sekä pohtii tutkimustuloksia suhteessa kriittisen eläintutkimuksen päämääriin. Tutkimustulosten avulla vegaanisen kuluttamisen esteitä voidaan helpommin ymmärtää, mikä tukee eläinoikeustyötä. Tämän ymmärryksen lisääminen on tärkeää nykyaikana, jolloin erityisesti eläinteollisuuteen perustuvan ruokajärjestelmän muutospaine on kova myös ilmasto- ja ympäristönäkökulmista katsoen.
  • Holmström, Eija (2024)
    Tiivistelmä Tiedekunta:: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma:: Sosiaalitieteet Opintosuunta:: Yhteiskuntapolitiikka Tekijä:: Eija Holmström Työn nimi:: Eläkkeelle siirtyneiden kokemuksia sosiaalisesta aktiivisuudesta, osal-lisuudesta ja eristymisestä Työn laji:: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi:: Helmikuu 2024 Sivumäärä:: 56 sivua, lähteet 5 sivua ja liitteet 2 sivua Avainsanat:: kolmas ikä, eläkeläisten aktiivisuus, osallistuminen, osallisuus, ikäsyrjintä, sosiaalinen kuolema OhjaajaT:: Anne Kouvonen ja Jari Pirhonen Säilytyspaikka:: Helsingin yliopiston kirjasto Lähtökohtana on tunnistaa kolmannen iän eläkeläisten kokemuksia eläkkeelle siirtymisestään ja sen tuomista muutoksista sosiaalisiin kontakteihin ja osallisuuteen yhteiskunnassa. Lisäksi tavoitteena on tunnistaa kolmannen iän eläköityneisiin kohdistuva ikäsyrjintä sekä mahdolli-set viitteet sosiaalisesta kuolemasta, joka ilmiönä yleensä liitetään ikääntyneempään vanhus-väestöön. Eläkkeelle siirtyneiden osuus koko väestöstä on suomalaisessa yhteiskunnassa kas-vamassa, mistä syystä olisi tärkeä tunnistaa heidän hyvinvointiinsa vaikuttavia tekijöitä ja tun-nistaa keinoja heidän osallisuutensa parantamiseksi aktiivisina yhteiskunnan jäseninä. Tutkimusaineisto koottiin 19 viime aikoina eläköityneen henkilön haastatteluista. Aineisto lit-teroitiin 109 sivua käsittäväksi tekstiaineistoksi. Analyysi suoritettiin Atlas.ti-ohjelmistoa hy-väksi käyttäen sisällönanalyysimenetelmällä. Ensimmäinen havainto tuloksista oli, että vaikka eläkkeelle siirtyminen mielletään positii-viseksi asiaksi ihmisen elämänkaarella, todellisuudessa kyseessä on iso elämänmuutos, jonka seuraukset eivät ole yksinomaan myönteisiä. Elämän muuttumisen seuraukset tulisi tunnistaa nykyistä paremmin, ja niihin olisi hyödyllistä valmistautua hyvissä ajoin etukäteen. Tutkielmaa varten haastateltavat henkilöt olivat rakentaneet uutta sosiaalista verkostoaan suunnitelmalli-sesti sosiaalisella aktiivisuudella erilaisissa harrastuspiireissä ja vapaaehtois- ja auttamistyössä. Osallistuminen erilaisiin aktiviteetteihin lisäsi osallisuuden tunnetta ja auttoi sosiaalisen identi-teetin säilymisessä. Ikäsyrjintää ei tunnistettu omakohtaisesti, vaikka sen ilmiöt näyttäytyvät yhteiskunnassa yleisesti. Viitteitä sosiaaliseen kuolemaan liitettävistä tunnusmerkeistä oli nähtävissä, vaikka ne kaikki eivät olleet vielä toteutuneet omalla kohdalla. Huoli terveyden heikkenemisestä ja toisten hoi-dettavaksi joutumisesta tulevaisuudessa, sekä yhteiskunnassa eläkeläisiin kohdistetut ulkopuo-lisuutta viestivät asenteet olivat aktiivista kolmatta ikää elävien haastateltavien hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Eläkkeelle siirtymistä seuraavaa sosiaalisen identiteetin menettämistä haastateltavat olivat kompensoineet luomalla uutta identiteettiä aktiivisina toimijoina harras-tuksissa ja perheen parissa.
  • Pursiainen, Lia (2023)
    Liikkumiseen kannustetaan usein korostamalla sen tuomia terveyshyötyjä. Liikkuminen on kuitenkin paljon muutakin kuin keino ehkäistä sydän- ja verisuonisairauksia. Siinä voidaan pitää merkityksellisenä monia asioita. Tämän tutkielman tavoitteena on ensinnäkin selvittää, millaista pääomaa liikkumiseen tarvitaan lapsuudessa ja nuoruudessa. Toiseksi kiinnostuksen kohteena on se, millaisia asioita liikkuvat aikuiset pitävät liikkumisessaan tärkeinä. Lopuksi tutkitaan liikkumisen jatkumoa ja selvitetään, mitkä näistä asioista ovat olleet tutkittavilla läsnä lapsuus- ja nuoruusiän liikkumisesta aikuisiän liikkumiseen asti. Tutkimuskysymykset ovat: Miten aikuisena vähintään harrastetasolla liikkuville on kertynyt liikuntapääomaa lapsuudessa ja nuoruudessa? Mistä osa-alueista liikuntapääoma muodostuu lapsuudesta ja nuoruudesta lähtien liikuntapääomaa kartuttaneilla aikuisilla? Mitkä liikuntapääoman osa-alueet ovat olleet tutkittavilla läsnä sekä lapsuuden ja nuoruuden että aikuisuuden liikkumisessa? Mitä liikkuminen tuottaa aikuisuudessa? Tutkielman aineisto koostuu kuuden yli 18-vuotiaan, vähintään harrastetasolla liikkuvan aikuisen yksilöhaastatteluista. Haastateltavat rekrytoitiin eräästä kuntokeskuksesta. Aineisto kerättiin keväällä 2022. Aineiston analyysimenetelmänä käytetään laadullista, aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Aineistolähtöisessä sisällönanalyysissä nojataan Grounded Theoryyn (GT) analyysitekniikkana. Tulkinnassa hyödynnetään pääomajaottelua. Liikkumiseen tarvittavia ja sen tuottamia resursseja tarkastellaan Bourdieun taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman valossa. Liikkumisessa merkityksellisinä pidettyjä osa-alueita tarkastellaan Kunnarin liikuntapääoma-käsitteen avulla. Liikuntapääoma on osa ruumiillista kulttuurista pääomaa eli se ilmenee erilaisina toimintatapoina ja -taipumuksina. Tutkielman tulosten mukaan lapsuudessa ja nuoruudessa liikkumisen mahdollistaneita resursseja ovat sosiaalinen tuki, raha ja asuinympäristö. Aikuisuudessa liikkumisessa pidetään tärkeänä viihtyisyyden, ihmissuhteiden, rutiinin, suorittamisen, itsensä ilmaisun sekä terveyden osa-alueita. Liikkumisen jatkumossa lapsuudesta aikuisuuteen korostuu yhtäältä liikkuminen elämyksellisenä toimintana ja toisaalta sisäänrakennettuna ja intuitiivisena tapana. Tutkielma valottaa sitä, ettei liikkuminen ole kaikille yhdenvertaisesti saavutettavissa. Tulosten mukaan liikkuminen lapsuudessa ja nuoruudessa vaatii useaa erilaista tuen muotoa vanhemmilta tai muilta läheisiltä. Lisäksi ympäristön tarjoamien puitteiden on oltava suotuisia liikkumiselle. Kun liikkumisen pariin on päästy, pidetään siinä aikuisiällä tärkeänä paljon muutakin kuin sen tarjoamaa terveyshyötyä. Tulosten mukaan haastateltavien liikkumisessa on aina ollut kyse mukavuudesta. Liikkumisen parissa on viihdytty, koska se on kivaa ja sen parissa voi viettää aikaa ihmisten kanssa. Toisaalta liikkumisessa on aina ollut kyse myös rutiinista. Liikkuminen on yhtä normaali tapa kuin hampaiden harjaus. Tästä johtuen liikkumisen lisäämiseen tähtäävissä hankkeissa olisi tärkeä tarjota puitteita useiden eri liikuntapääoman osa-alueiden toteutumiselle kuten mieluisille liikuntamuodoille, onnistumisen kokemuksille, ihmissuhteille ja liikkumisen rutiinin luomiselle pelkän terveyden osa-alueen lisäksi.
  • Wasara, Mikki (2023)
    Tämä maisterintutkielma käsittelee valtio- ja yhteiskuntatieteiden yliopisto-opiskelijoiden työkokemuksia, opiskelijoiden töiden prekaariutta, sekä opiskelijoiden identiteettiä. Soveltaen Peter J. Burken identiteettiteoriaa, tutkielma kysyy tutkimuskysymyksinään 1) Millaisia identiteettejä yliopisto-opiskelijoilla on, ja kuinka työ niihin vaikuttaa, 2) Onko nuorten opiskelijoiden työkokemuksissa prekaarin työn piirteitä ja millaisia ne ovat, ja 3) miten prekaarius vaikuttaa nuoren itseymmärrykseen ja identiteettiin. Prekaarius on johdettu Guy Standingin prekariaatin käsitteen saamasta akateemisesta keskustelusta ja kritiikistä. Tutkielma on suoritettu haastattelututkimuksena, jossa haastateltiin viittä Helsingin yliopiston valtiotieteiden opiskelijaa, jotka olivat opintojensa ohessa ja aikana tehneet töitä ja harjoitteluita. Haastattelut toteutettiin helmikuun 2023 aikana. Haastateltavat olivat kaikki 18-30 -vuotiaita. Haastatteluaineistoa kertyi litteroituna 57 sivua. Haastattelut suoritettiin puolistrukturoituina, eli haastattelutilanteen tukena oli haastattelurunko (Liite 1), mutta haastattelutilanne haluttiin pitää keskustelunomaisena ja haastateltaville haluttiin mahdollistaa syventyminen itseään puhutteleviin teemoihin. Aineiston tulokset ja analyysi koostettiin käyttäen apuna koodaamista atlas.ti -ohjelmalla. Haastateltavien identiteeteistä oli tunnistettavissa työidentiteetti sekä opiskelijaidentiteetti. Työidentiteetti koettiin kuitenkin valtaosassa haastatteluja erillisenä opinnoista sekä omasta alasta, ja haastatteluiden perusteella työhistoriaa ei koettu tärkeäksi osaksi omaa alaa tai omaa uraa. Omalle identiteetille tärkeäksi koettiin myös kontekstista riippumattomat tekijät kuten kansallisuus, ikä tai luonteenpiirteet, ja näistä korostui erityisesti vierasmaalainen kansallisuus. Työkokemuksista oli tunnistettavissa prekaareja piirteitä, kuten töiden määräaikaisuus, kiireen ja tehostamisen tunne työpaikoilla sekä yleinen töiden epämielekkyys tai heikko side työyhteisöön ja työpaikkaan. Näillä piirteillä ei kuitenkaan vaikuta olevan vaikutuksia muihin identiteetteihin työn ulkopuolella, ja töitä koskevat kritiikit ja murheet koettiin osana töitä, jotka jäävät työpaikoille. Haastateltavien haaveet ja tavoitteet omalle uralle kuitenkin henkivät epäprekaareja piirteitä, kuten työn joustavuutta, itsenäisyyttä ja arvostusta.
  • Savola, Venla (2023)
    Tutkielmassa tarkastellaan sitä julkista kiistaa, joka on syntynyt ilmastoliike Elokapinan toiminnasta Suomessa. Elokapina on toiminut vuodesta 2018 Suomessa ja järjestänyt monia mielenosoituksia ja muuta toimintaa vaatiessaan päättäjiltä tehokkaita ilmastotoimia. Mielenosoituksissaan se on hyödyntänyt kansalaistottelemattomuutta ja silloin joutunut vastakkain poliisin kanssa. Tämän takia se on aiheuttanut julkisuudessa runsaasti keskustelua liikkeen toiminnan hyväksyttävyydestä, poliisin toimirajojen laajuudesta sekä oikeanlaisesta kansalaisaktivismista yleisesti. Tutkielmassa keskitytään kahden mielenosoitustapahtuman käsittelyyn julkisuudessa: lokakuussa 2020 ja syys-lokakuussa 2021 tapahtuneisiin kansalaistottelemattomuutta sisältäneisiin mielenilmauksiin. Tutkielman teoreettinen kehys on Luc Boltanskin ja Laurent Thévenot’n kehittämä oikeuttamisteoria, ja tutkimusmetodina olen käyttänyt Eeva Luhtakallion ja Tuomas Ylä-Anttilan oikeuttamisteorian pohjalta kehittämää julkisen oikeuttamisen analyysiä. Julkisen oikeuttamisen analyysilla analysoin millaisin yleiseen moraaliseen hyvään perustuvin oikeutuksin kiistan eri toimijat oikeuttavat omia kantojaan Elokapinan koskevassa kiistassa niin kuin ne julkisuudessa ilmenevät. Tutkimuskysymykseni ovat 1. Mistä puhutaan, keihin vaateita kohdistetaan ja keiden ääni kuuluu Elokapinaa käsittelevissä kirjoituksissa Helsingin Sanomissa? ja 2. Mitä oikeuttamisen maailmoja käytetään Elokapinaa koskevassa julkisessa kiistassa Helsingin Sanomissa? Tutkielman aineisto on kerätty Helsingin Sanomien kirjoituksista, jotka käsittelivät näitä kahta aiemmin mainittua tapahtumaa. Lokakuun 2020 tapahtumalle leimansa antoi se, että poliisi käytti OC-sumutetta kadulla istuvia Elokapinan mielenosoittajia kohtaan (käytän siitä nimitystä sumutustapaus) ja syksyn 2021 tapahtuma oli monipäiväinen mielenosoitus, jossa vallattiin myös katuja (käytän siitä nimitystä Syyskapina). Yhteensä aineisto koostuu 52 Helsingin Sanomien kirjoituksesta. Analyysini perusteella suurin kiista lokakuun 2020 sumutustapauksen kohdalla on ollut poliisin voimankäytöstä. Eniten ääneen pääsivät Elokapina, poliitikot ja poliisi. Suurin osa puhujista tuomitsi poliisin voimankäytön, ja poliisi pyrki systemaattisesti oikeuttamaan omaa voimankäyttöään. Osa puhujista myös tuomitsi Elokapinan kadunvaltauksen, mutta kiistan keskiössä oli Elokapinan sijasta selkeästi poliisi. Syyskapinassa puolestaan kiista koski pääasiassa Elokapinan mielenosoituksia, mutta myös ilmastopoliittiset kysymykset saivat enemmän julkisuutta. Eniten äänessä olivat poliisi, Elokapina ja toimittajat. Suurin osa kritisoi Elokapinan mielenosoituksia, mutta Elokapinan aktivismi sai osakseen myös puoltavia kantoja. Molempien tapahtumien yhteydessä yleisimmin käytetyt oikeutuksien maailmat olivat kansalaisuuden, teollisuuden ja ekologian maailmat. Kansalaisuuden maailman oikeutuksissa tuomittiin poliisin voimankäyttö väkivallattomia elokapinalaisia kohtaan ja sekä puolustettiin että vastustettiin Elokapinan mielenosoitusoikeutta. Moni kansalaisuuden maailman oikeutus perustui erityisesti laillisuuteen, ja iso osa kiistasta liittyi siihen, oliko poliisi tai Elokapina toiminut laillisesti ja oikeusvaltion ihanteiden mukaisesti. Teollisuuden maailmaan vetoamalla kritisoitiin poliisin toimia sumutustapauksessa taktisesti huonoina ratkaisuina. Syyskapinan aikaan Elokapinan häiriötä ja suurta julkisuutta saaneita mielenilmauksia kritisoitiin myös taktisesti huonona tapana saavuttaa muutosta ilmastopolitiikassa. Ekologian maailman oikeutukseen vetosi eniten Elokapina niin sumutustapauksen kuin Syyskapinankin aikana. Ekologian maailman oikeutukset liittyivät suurimmalta osin liikkeen vaatimuksiin hallitukselle eivätkä niinkään kiistoihin poliisin voimankäytöstä tai Elokapinan mielenosoituksista. Tutkielmassani osoitan, että Elokapinan julkisuus Helsingin Sanomissa on polarisoitunut, mutta kallistuu negatiivisen puolelle ja erityisesti häiriötä aiheuttavien mielenosoitusten paheksumiseen. Elokapina on saanut suomalaisessa julkisuudessa aikaan enemmän keskustelua mielenosoituksen oikeutuksesta ja poliisin toimintavaltuuksista kuin ilmastopoliittista kysymyksistä.
  • Laine, Klaudia (2022)
    Tutkielmassa eritellään empatiaan liittyviä sisältöjä sosiaalityön opetussuunnitelman mukaisessa kirjallisuudessa. Tutkimuskysymyksenä on: millaisia merkityksiä empatia saa sosiaalityön opetussuunnitelman mukaisessa kirjallisuudessa Helsingin yliopistossa? Tutkielma kytkeytyy opetussuunnitelmien tutkimukseen, jonka tarkoituksena on tarkastella sosiaalityön opetussuunnitelmien tarkoituksenmukaisuutta, sekä tutkimuksiin, joissa selvitetty empatian roolia sosiaalityössä. Empatian aineistossa saamia merkityksiä tarkastellaan aiemman tutkimuksen valossa. Analyysimenetelmänä oli aineistolähtöinen temaattinen analyysi, lähtökohtanaan sosiaalisen konstruktionismin tietokäsitys. Pyrkimyksenä oli eritellä empatian saamia piileviä merkityksiä ja nostaa niitä tarkasteluun. Analyysin kohteena oli opetussuunnitelman mukainen kirjallisuus neljältä kurssilta. Kurssit käsittelivät asiakastyötä, vuorovaikutusta ja holistista ihmiskäsitystä sosiaalityössä. Kurssien kirjallisuus muodosti 23 teoksen aineiston, josta analysoitiin empatiaa käsittelevät osiot. Empatian käsitettä käytetiin 16 kirjassa, yhteensä 146 kertaa. Menetelmän avulla aineistosta on analyysin mukaan erotettavissa seitsemän toisistaan eroavaa empatian merkitysten teemaa. Teemat ovat toisen ihmisen sisäisen maailman ymmärtäminen empatian avulla, empatia suhteen muodostamisen välineenä, empatian vaikutus työn kuormittavuuteen, empatian kytkeytyminen manipuloiduksi tulemisen riskiin, asiakkaan empatiakyky, empatian kytkeytyminen valtaan sekä empatia ohjaamassa moraalista toimintaa. Tutkielman perusteella Helsingin yliopiston sosiaalityön opetussuunnitelmassa empatia saa kirjavia merkityksiä ja se jätetään tyypillisesti määrittelemättä. Aineistossa empatian esitettiin tuottavan sekä uhkia että mahdollisuuksia sosiaalityölle. Analyysin mukaan empatian rooli sosiaalityössä riippuu käsitteelle annettavasta merkityssisällöstä. Tutkielman perusteella sosiaalityön opetus voisi hyötyä sisällöstä, joissa empatiaa käsiteltäisiin käyttäen entistä paremmin operationalisoitavissa olevaa käsitteenmäärittelyä
  • Janerko, Katri (2022)
    Tutkielma tutkii Suomen monikulttuurisuuspolitiikkaa ja vähemmistöjen poliittisia osallistumismahdollisuuksia. Monikulttuurisuuspolitiikalla tarkoitetaan kaikkia julkisen vallan keinoja, joilla pyritään huomioimaan yhteiskunnan monimuotoisuutta. Sen merkitys on korostunut, mikäli vähemmistöt eivät pääse yhdenvertaisesti osallistumaan politiikan rakentamiseen. Suomessa vähemmistöjä on pyritty kuulemaan etenkin kansalaisyhteiskunnan kautta. Tutkielman aineisto koostuu 12 puolistrukturoidusta vähemmistöä edustavan tahon johtotason henkilön haastattelusta. Aineistoon sisällytettiin ruotsinkielisiä, saamelaisia, romaneja, venäläisiä ja venäjänkielisiä, virolaisia ja vironkielisiä, somalinkielisiä, juutalaisia, tataareja, karjalaisia ja viittomakielisiä edustaneita tahoja. Analyysi toteutettiin laadullisella sisällönanalyysilla ja analyysista nousi yhdeksän teemaa: 1. monikulttuurisuuden ilmenemismuodot, 2. monikulttuurisuus politiikassa, 3. lainsäädäntö monikulttuurisuuspolitiikan taustalla, 4. yhteiskunnallinen ilmapiiri ja asenteet, 5. symbolit ja valta-asetelma, 6. edustuksellisuus, 7. sanoitetut vaikutusmahdollisuudet, 8. todelliset vaikutusmahdollisuudet ja 9. Suomen monikulttuurisuuspolitiikka kansainvälisessä kehyksessä. Keskeisenä tuloksena havaittiin, että lainsäädännön ja poliittisten ohjelmien perusteella, Suomen monikulttuurisuuspolitiikka on korkealaatuista. Sanoitettu politiikka kuitenkin eroaa toteutetusta. Tämä siten selittää arjessa havaittuja vähemmistöjen kohtaamia haasteita. Tutkimuksessa lisäksi havaittiin, että vähemmistöjen poliittinen edustuksellisuus oli heikkoa etenkin valtakunnan politiikassa. Vähemmistöjä kuultiin edustavien tahojen kautta, mutta kuulemisten vaikutus vaihteli. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että Suomen monikulttuurisuuspolitiikassa on kehitettävää erityisesti sen toteutukseen liittyen. Lisäksi vähemmistöjen alhainen edustuksellisuus sekä kokemukset siitä, ettei kuulemisilla ole aina vaikutusta, asettavat kyseenalaiseksi Suomen edustuksellisen demokratian yhdenvertaisuuden. Jatkotutkimus olisi tärkeää etenkin toteutukseen liittyvien haasteiden ja vähemmistöjen osallistumismahdollisuuksia rajoittavien tekijöiden tunnistamiseksi.