Browsing by Subject "1800-luku"

Pro gradu -työni aiheena on Keisarillisen Aleksanterin -yliopiston piirustussalin historia vuosina 1830–1893. Tutkimukseni kattaa kolmen piirustusmestarin opetuskaudet. Vuosina 1830–1848 piirustusmestarina toimi Pehr Adolf Kruskopf. Häntä seurasi Magnus von Wright, joka toimi piirustusmestarina vuodet 1849–1868. Hänen jälkeensä toimeen valittiin Adolf von Becker, jonka opetuskausi kesti vuodet 1869–1892. Yli kuusikymmentä vuotta piirustussalin historiaa avaa näkökulman Suomen taidekoulutuksen alkuvaiheisiin, yliopiston kehitykseen sekä syvempiin muutoksiin yhteiskunnassa. Tutkimuksessa on käytetty lähteenä erityisesti Helsingin yliopiston konsistorin pöytäkirjoja, Suomen Taideyhdistyksen pöytäkirjoja, kirjeenvaihtoa ja ajan lehdistöä. Kruskopfin opetuskausi voidaan nähdä eräänlaisena Suomen taidekoulutuksen esivaiheena. Yliopiston piirustussalin varsinaisena tarkoituksena ei ollut kouluttaa taiteilijoita. Piirustussalin merkitys nähtiin ylioppilaiden sivistämisessä ja myös siinä, että heille tarjottiin moraalisesti kunnollista ajanvietettä. Tämän tutkimuksen huomattavimpia tuloksia on von Wrightin kauden merkityksen avautuminen, sillä aikaisemmin hänen ajastaan piirustusmestarina ei ole tehty mitään tutkimusta. Von Wright oli keskeinen henkilö niin Suomen Taideyhdistyksessä kuin Keisarillisessa Aleksanterin -yliopistossakin. Von Beckerin aikana piirustussalin rooli taiteilijoiden kouluttajana nousi erityisen tärkeäksi. Lisäksi von Becker otti aktiivisesti kantaa ajan taidepoliittisiin kysymyksiin. Käsittelemälläni ajanjaksolla Suomen taide-elämä muovautui sellaiselle pohjalle, jolle se nykyäänkin rakentuu. Pro gradu -työni tarkoituksena on selvittää piirustussalin ja piirustusmestareiden merkitys Suomen taide-elämässä. Tutkimuksessa olen pyrkinyt käsittelemään taidekenttää kokonaisuutena. Vertailenkin piirustussalia ajan muihin piirustuksen opetusta tarjoaviin instituutioihin sekä siihen, miten ajan merkittävät tapahtumat Suomen taide-elämässä vaikuttivat piirustussaliin. Näin tutkimukseni tarkastelee ensimmäisen suomalaisen ammattitaiteilijoiden sukupolven kouluttautumista.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen Itävalta-Unkarissa syntyneen Frieda Grossin (1876–1950) perhe-elämää sekä rakkauden ja seksuaalisuuden kokemuksia 1900-luvun alun Saksassa ja Sveitsissä. Lisäksi tarkastelen yksityisen perhe-elämän ja kokemuksen taustalla 1900-luvun alun Euroopassa käytyä keskustelua avioliitosta, seksuaalisuudesta, naisista ja äitiydestä. Tähän keskusteluun Frieda Gross yhdistyy aviomiehensä psykiatri Otto Grossin (1877–1920) ja oman epätyypillisen perhe-elämänsä kautta. Otto Gross oli tunnettu seksuaalisen vapauden puolestapuhujana ja patriarkaaliseksi mieltämänsä avioliiton kriitikkona. Seksuaalisen vapauden Otto Gross yhdisti ihmisen psyykkiseen hyvinvointiin. Patriarkaalisen yhteiskunnan tilalle Otto Gross halusi matriarkaatin valtaan perustuvan yhteiskunnan. Frieda Gross kasvoi porvarillisessa ja hyvin toimeentulevassa perheessä Itävallan Grazissa. Muutama vuosi avioitumisensa jälkeen aviopari Gross muutti Müncheniin ja antoi toisilleen vapauden avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin. Avioeroa he eivät hakeneet, vaikka yhteiselo ja keskinäinen suhde päättyivätkin pian. Frieda Gross sai yhden lapsen aviomiehensä kanssa ja kolme lasta avioliiton ulkopuolisesta suhteesta kuvataiteilija Ernst Frickin kanssa. Frieda Gross joutui taistelemaan vanhimman lapsensa huoltajuudesta aviomiehensä isän Hans Grossin kanssa. Friedan aviomies tuki Friedaa ja tämän oikeutta pitää kaikki lapsensa luonaan. Frieda Grossin ajatuksia ja kokemuksia perhe-elämästä, rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisena olemisesta analysoin aineistolähtöisesti Friedan ystävälleen Else Jaffélle (1874–1973) kirjoittamista kirjeistä. Taustalla käydystä keskustelusta hyödynnän saksalaisten naisliikkeiden kannanottoja sekä Saksan keisarikunnassa suurta suosiota saavuttaneen ruotsalaisen kirjailijan Ellen Keyn näkemyksiä. Taustan analyysilleni muodostan porvarillisen perheen, äidin ja naisen ihanteesta. Käytän tutkielmassani käsitettä antiporvarillinen, sillä niin Otto Grossia kuin Ellen Keytä on kuvailtu porvarillisen perheen kriitikoiksi. Ajan keskustelua leimasi niin porvarillisissa kuin antiporvarillisissa piireissä äitiyden ylistäminen ja määritteleminen. Kysyn tutkielmassani millaisia olivat Frieda Grossin perhe-elämään liittyvät valinnat, mikä sai Friedan kääntämään selkänsä sovinnaiselle elämäntavalle ja millainen oli ihanteellinen porvarillinen- ja antiporvarillinen nainen sekä miten Frieda näihin määrittelyihin sopi omien luonnekuvailujensa perusteella? 1900-luvun alkupuolella porvarillisesta ydinperhemallista tuli läntisessä eurooppalaisessa kulttuuripiirissä perheen normi, josta poikkeaminen saattoi johtaa väliintuloon. Kirjeiden ja tutkimuskirjallisuuden perusteella esitän, että Friedan perhe-elämä oli hänen taustaansa nähden poikkeuksellista. Omassa tuttavapiirissään hän ei kuitenkaan ollut poikkeuksellinen. Monet saivat lapsia avioliiton ulkopuolella ja monet myös tukivat näkyvästi Friedaa. Vaikka Friedan elämäntapaan vaikuttivat hänen aviomiehensä Otto Grossin näkemykset avioliitosta ja seksuaalisuudesta, esitän, että mainitun tuttavapiirin ja yhteisön tuki oli aviomiestäkin tärkeämpi vaikutin Friedalle. Frieda ei tavoitellut yksinhuoltajuutta, mutta piti selvästi kiinni oikeudestaan hankkia lapsia myös avioliiton ulkopuolella rakastamansa ihmisen kanssa. Äidinoikeudesta kasvoi näkemykseni mukaan Friedalle vakaumus Müncheniin muuton jälkeen. Rakkaus oli tärkeä osa niin Friedan valintoja kuin hänen naiskuvaansa. Rakkaus naisten ominaisena piirteenä yhdistää Friedaa sekä porvarillisiin että antiporvarillisiin naisihanteisiin. Myös äitiys naista vahvasti määrittävänä tekijänä on yhdistävä tekijä antiporvarillisissa ja porvarillisissa naisihanteissa. Sen sijaan olennainen ero näkyy suhtautumisessa seksuaalisuuteen. Porvarilliseen äitiyteen perustuva naisihanne ei ollut seksuaalinen näkyvästi kuten Frieda oli. Konkreettisia seurauksia Friedalle hänen elämäntavastaan oli myös jatkuva taloudellinen ahdinko.

Rauhanliike kasvatti suosiotaan 1800-luvun alkupuoliskon Britanniassa, ja sen painotukset muuttuivat: kristillinen, yksilöiden moraaliin keskittynyt rauhanaate muuttui poliittiseksi liikkeeksi, joka korosti erityisesti vapaakauppaa. Keskeinen henkilö tässä muutoksessa oli Richard Cobden, englantilainen liikemies ja poliitikko, jonka ajatukset muovasivat rauhanliikkeen sisältöä ja jonka poliittinen vaikutustyö muutti sen kontekstia. Cobdenin uudistama rauhanliike joutui koetukselle Britannian ajautuessa Krimin sotaan. Tutkin sitä, miten ja miksi Cobdenin johtama rauhanliike kritisoi Britannian roolia Krimin sodassa, sekä brittiläisen rauhanliikkeen ideologaa tuona aikana. Miksi Cobdenin tulkinta rauhanliikkeestä oli niin murroksellinen? Miksi se oli noussut rauhanliikkeessä pinnalle? Miksi se kuitenkin epäonnistui pitämään Britannian erossa Krimin sodasta? Cobdenin aikana brittiläinen rauhanliike sai poliittista vaikutusvaltaa ja lisää kannattajia, paljolti suosittujen ideologisten painotustensa tähden: Cobdenin rauhantyössään korostama vapaakauppa oli myötätuulessa, ja vähäisempi riippuvuus herätysliikkeiden kannatuksesta mahdollisti tukevamman kannatuspohjan. Kasvanut suosio ja näkyvyys toivat rauhanliikkeelle uudenlaista vaikutusvaltaa. Cobdenin ideologia, jonka varaan hänen rauhantyönsä rakentui, perustui liberaaliin keskiluokkaan. Cobdenin mukaan kansainvälinen vapaakauppa sitoisi maailmaa tiiviisti yhteen ja oli taloudellisesti järkevää. Jos porvarillinen keskiluokka saisi lisää vaikutusvaltaa yhteiskunnassa, käyttäisi se tätä valtaa kaupan helpottamiseen. Näin ollen valtiolle ja sodasta hyötyvälle aristokratialle jäisi vain pieni rooli, eikä sotimisesta hyötyvillä tahoilla olisi vaikutusvaltaa. Cobden kannatti myös valtioiden sitoutumista kansainvälisiin sovittelusopimuksiin ja vastusti oman aikansa Britannian liberaalia interventionismia, jolla perusteltiin lukuisia sotilaallisia väliintuloja. Lähteinäni käytän Cobdenin kirjeitä, pamfletteja sekä Britannian parlamentin alahuoneen istuntojen pöytäkirjoja. Yhdessä ne muodostavat monipuolisen katsauksen Cobdenin ideologiaan ja vaikutuskeinoihin. Näitä lähteitä kriittisesti tarkastelemalla kartoitan Cobdenin ideologian piirteitä; sen heikkouksia, vahvuuksia ja taustaoletuksia, joiden varaan se rakentui. Apunani käytän runsasta viktoriaanisen Britannian ajatusmaailmaa käsittelevää tutkimuskirjallisuutta, sekä tutkimusta Cobdenista itsestään. Cobdenin luotsaama rauhanliike kesti Krimin sodan paineen heikosti. Erittäin suosittuna alkanut sota ajoi rauhanliikkeen jo lähtökohtaisesti vaikeaan asemaan, eikä Cobden liittolaisineen saanut käännettyä tilannetta voitokseen edes konfliktin muuttuessa epäsuosituksi. Cobdenilaisen rauhantulkinnan taustaoletuksissa oli ideologisia ongelmakohtia liittyen erityisesti sen edellyttämään talousrationaaliseen keskiluokkaan, joka olisi vastustuskykyinen nationalismille ja sodanlietsonnalle. Joko Cobdenin ideologia edellytti keskiluokalta lähtökohtaisesti liikaa, tai sitten sotaalietsovat voimat manipuloivat julkista mielipidettä Krimin sodan aikaan. Cobden itse uskoi näistä vaihtoehdoista jälkimmäiseen. Rauhantyö, jota Cobden teki Britanniassa Krimin sodan aikana, kertoo paljon omasta ajastaan ja sitä ympäröivästä yhteiskunnasta. Sen suosio rakentui liberalismin voittokululle, mutta se jäi oppositioon brittiläisen itseymmärryksen omaksuessa interventionistisen version liberalismista. Cobden hävisi parlamentissa, mutta muutti rauhan merkitystä kristillisestä käsitteestä poliittiseksi kannaksi. Hänen ideologiansa ja sen talousrationaaliseen keskiluokkaan perustuvat taustaoletukset jäivät elämään rauhanaatteen reformistiseen perintöön.

Tarkastelen tutkimuksessani Sofie von Willebrandin kihlajaisaikaista kirjeen vaihtoa. Sofie von Willebrand os. Jaenisch ja Knut Felix von Willebrand avioituivat 27.12.1850. He menivät kihloihin lokakuussa 1850. Kihlausaika oli noin kymmenisen viikkoa. Koska pari asui kihlausaikansa ajan eri kaupungeissa – Sofie Lappeenrannassa ja hänen sulhasensa Felix Helsingissä – muodostui kirjeenvaihto Sofien ja Felixin keskustelun tilaksi, jossa he tutustuivat toisiinsa ja kävivät läpi tunteitaan ja ajatuksiaan. Tutkimuskysymys on: Kuinka Sofie osallistui kihlausaikaisen kirjeenvaihtonsa kautta aikakautensa yhteiskunnalliseen keskusteluun rakkaudesta, avioliitosta ja naisen yhteiskunnallisesta asemasta. Naisilla ei ollut pääsyä julkisen keskustekun foorumeille, kuten sanomalehtiin. Sen sijaan naisten kirjoittamat aikalaisromaanit toimivat keskustelun tilana. Kihlausajan kirjeenvaihto toimi saman periaatteen mukaan. Sofie sai äänensä kuuluviin. Tutkimukseni liittyy elämäkertahistorian ja naishistorian kenttään. Erityisesti Sofie käytti kirjeenvaihtoa keskustelun tilana reflektoiden menneisyyttään, toiveitaan tulevaisuudesta ja naiseuden kuvaa. Koska Sofie oli jo aiemmin toiminut opettajana perustamassaan koulussa, ei aikakauden vaatimus naisen riippuvaisuudesta aviomiehestä ollut helppo. Sofie toimi aktiivisesti oman tulevaisuutensa muokkaajana. Jo kihlaus Felixin kanssa osoitti sitä. Sofie oli aluksi torjunut kosinnan ja myöhemmin tarjonnut itse kättään Felixille. Sofie halusi tuoda keskusteluissa esiin hyvin rehellisen ja ”realistisen” kuvan itsestään naisena. Hänen mielestään Felixillä oli oikeus tietää hänen todelliset tunteensa. Tutkimus vahvistaa joitakin Sofien aikakauden naiseudelle annettuja konventioita, joitakin Sofie vastustaa ja haluaa etsiä itselleen sopivaa ilmenemismuotoa. Tutkimus antaa lisävaloa elämäkerralliseen tietoon Sofie von Willebrandista. Hänestä ei ole kirjoitettu elämäkertaa. Kirjeenvaihto antaa lisäymmärrystä 1850-luvun yhteiskunnalliseen tunneilmastoon ja kertoo yksilön kokemuksen kautta siitä, millaista oli olla morsian ja nainen perheen murroksen vuosisadalla, jotka teemat jatkuvat edelleen meidän vuosituhannellamme.

Britannian kansalaisten hyvinvointi ja kehojen terveys nousivat liikuntakasvatusta koskevassa keskustelussa uudella tavalla esiin 1800-luvun puolivälissä. Eri alojen asiantuntijat, kuten sosiaalireformistit ja lääkärit, keskustelivat siitä, miten miesten fyysistä kuntoa sotilaina ja naisten äiteinä saataisiin ihanteellisesti parannettua, jotta he voisivat täyttää sukupuolen sanelemat yhteiskunnalliset velvollisuutensa. Tutkin työssäni, miten liikunta, kehollisuus ja sukupuoli rakentuivat liikuntakasvatusta koskevan keskustelun ympärille ja miksi ne olivat merkittäviä ulottuvuuksia kyseisessä keskustelussa. Käytän tämän keskustelun tutkimiseen pääasiassa asiantuntijoiden kirjoittamia terveys- ja liikuntaoppaita, jotka ottavat kantaa siihen, miten liikuntakasvatus tulisi Britanniassa järjestää. Liikuntakasvatus ei ollut vielä 1850-luvun puolivälissä Britannian julkisen koulutuksen osana, joten keskustelu liikkuu lähtökohtaisesti tieteellisellä, ihanteellisella tasolla paljastaen keskeisiin käsitteisiini sidottuja arvoja, odotuksia ja normeja. Lähestyn alkuperäislähteitäni lähiluvulla, jolloin työn keskeinen metodi ja samalla myös tutkimustulos on liikunnan, kehollisuuden ja sukupuolen käsitteiden sisältämien merkitysten kulttuurihistoriallinen analyysi. Työn tavoitteena on ymmärtää liikunnan käsitteen avulla uudella tavalla, miten liikuntakasvatus vaikutti aineistossa esiintyvien sukupuolten, miesten ja naisten, liikkumisen mahdollisuuksiin. Käsittelen liikkumisen mahdollisuuksia ja käytäntöjä tieteellisen fysiologian, sosiaalisten normien, pukeutumisen, kauneusihanteiden ja kehon asentojen näkökulmasta sekä erilaisia sukupuolittuneita liikkumisen tapoja ja niiden merkityksiä. Liikuntakasvatuksen sisältämien merkitysten tulkintani keskeisin lopputulos on, että liikunta piti sisällään paljon muutakin kuin silmin havainnoitavaa kehojen liikettä. Määrittelemäni liikunnan käsitteen merkityksiä toistettiin ja muovattiin niin tieteellisen fysiologian, kehollisten kauneusihanteiden kuin liikunnan sosiaalisten funktioiden ja motiivien mukaisesti, minkä vuoksi oppaissa esiintyi hyvin erilaisia suositeltuja ja kiisteltyjä liikkumisen muotoja. Keskeistä työn lopputuloksen kannalta on myös tapa, jolla näitä sukupuolittuneita liikkumisen muotoja ja liikuntakasvatuksen tarjoamia uusia liikkumisen mahdollisuuksia voi tulkita. Esitän oman ja aiempaan tutkimuskirjallisuuteen verrattuna eriävän näkemykseni tästä tulkinnasta. Mielestäni muutosta naisten liikunnallisuudessa ei voida tulkita nykyajan arvoilla ja odotuksilla naisten vapautumisena kohti luontaista potentiaaliaan, sillä tulkinnallisen viitekehykseni mukaan kehollisuus rakentuu aina ajan ja paikan kulttuuristen merkitysten mukaisesti ilman kehon olemuksellista tarkoitusta. Sen sijaan tutkimukseni todistaa, että liikunnan, kehollisuuden ja sukupuolen sisältämien merkitysten muutos on mahdollista toistamalla diskursiivisesti olemassa olevia merkityksiä uudella tavalla.

Pro gradu –tutkielmassani tutkin Samoan kriisin uutisointia yhdysvaltalaislehdissä vuosina 1887-1890. Samoan kriisiksi kutsutaan Yhdysvaltain, Saksan ja Iso-Britannian kiistaa Samoan saarten hallinnasta vuosina 1887-1889. Kriisin ollessa kuumimmillaan vuoden 1889 alussa pidettiin jopa sotaa Yhdysvaltain ja Saksan välillä mahdollisena. Kriisiä yritettiin ratkaista kahdessa erillisessä konferenssissa, vuonna 1887 Washingtonissa ja vuonna 1889 Berliinissä. Berliinin konferenssissa suurvallat pääsivät sopimukseen ja allekirjoittivat Berliinin sopimuksen, jolla Samoan saarten hallinto järjestettiin sopimusvaltioiden alaisuuteen. Tutkin työssäni sitä, kuinka yhdysvaltalaiset lehdet ympäri maata reagoivat kriisiin ja kuinka kriisi nähtiin osana Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa aikakautena, jolloin Yhdysvallat vielä yritti pysyä kaikin keinoin erossa sotkevista ja sitovista liittolaisuuksista ja anti-imperialistinen henki oli maassa valloilla. Tutkielmani lähteinä käytän yhdeksän yhdysvaltalaislehden pääkirjoituksia vuosilta 1887-1890. Käyttämäni lehdet ovat: New York Times, The Sun (New York), The Brooklyn Daily Eagle, Chicago Tribune, The Inter Ocean (Chicago), Pittsburg Dispatch, Los Angeles Daily Herald, The Record-Union (Sacramento) sekä San Francisco Chronicle. Lehdet on valittu maantieteellistä ja puoluepoliittista jakaumaa silmällä pitäen. Analysoin tutkielmassani Samoan kriisin uutisointia seuraavien tutkimuskysymysten avulla: millaisena Samoan kriisi näyttäytyi yhdysvaltalaiselle lehdistölle vuosina 1887-1890? Minkälaisena lehdet näkivät Yhdysvaltain todellisen ja toisaalta halutun roolin kriisin osallisena? Näkivätkö lehdet Yhdysvaltain osallistumisen Samoan kriisiin oikeutettuna tai haluttuna tekona osana valtion ulkopolitiikkaa? Kuinka lehdet suhtautuivat Yhdysvaltojen päätökseen osallistua vieraan kansan hallinnon järjestämiseen yhteistyössä kahden eurooppalaisen suurvallan kanssa? Entä miten lehdet reagoivat tehtyyn sopimukseen? Vielä yhtenä kysymyksenä tutkimuksessa on, että millaisia ulottuvuuksia Samoaan liittyvä keskustelu nosti esiin laajemmassa ulkopoliittisessa keskustelussa. Tutkielmani keskeiset tutkimustulokset voi tiivistää neljään havaintoon. Ensinnäkin tutkimani lehdet jakautuivat varsin hyvin puoluepoliittisen linjan mukaisesti näkemyksissään Yhdysvaltain ulkopolitiikan toteuttamiseen. Demokraattipuoluetta kannattaneet lehdet olivat enemmän hallinnon puolella ja kannattivat passiivisempaa ulkopolitiikkaa Samoan suhteen, kun taas republikaanipuoluetta kannattaneet lehdet vaativat huomattavasti aktiivisempaa ulkopolitiikkaa. Toisena tutkimustuloksena on havainto siitä, että lehdet pääsääntöisesti näkivät sodan mahdollisuuden Yhdysvaltain ja Saksan välillä olevan hyvin epätodennäköinen ja ne pyrkivät enemmänkin rauhoittamaan tilannetta kuin lietsomaan sotaa. Kolmas tulos tutkielmassa on huomio siitä, että erityisesti republikaanilehdet hyväksyivät Yhdysvaltain osallistumisen vieraan kansan hallinnon järjestämiseen siten, että Yhdysvalloilla on vastuuta hallinnon järjestämisessä, vaikka muuten lehdissä vastustettiinkin imperialistisia toimia. Neljäntenä tutkimustuloksena on lehtien yhtenäinen suhtautuminen Yhdysvaltain laivaston heikkoon tilaan ja vaatimukset laivaston uudelleenrakennusohjelman aloittamisesta. Tutkielmani tulosten perusteella pidän Samoan kriisiin suhtautumista lehdistössä eräänlaisena murroskohtana Yhdysvaltain muuttuvassa ulkopolitiikassa, joka lopulta huipentui 1890-luvulla imperialistiseen sotaan Espanjaa vastaan.

Tutkimuksessani käsittelen venäläisen tutkijan ja kirjailijan Jakov Grotin uskonnollista Suomi-kuvaa. Keskeisenä tutkimusaineistona on Grotin venäjänkielinen teos ”Matkoja Suomessa Laatokan rannalta Tornio-joen rannalle. Jakov Grotin matkamuistiinpanot” (1847) eli ”Pereezdy po Finljandii ot Ladožskago ozera do reki Torneo. Putevyja zapiski Jakova Grota” (1847). Kirja on ilmestynyt myös suomennettuna nimellä ”Matka Suomessa 1846” (1983). Lähestymistapana käytän postkolonialistista tutkimustapaa. Tarkastelen sitä millä tiedostetuilla ja tiedostamattomilla tavoilla Grot matkallaan kuvaa suomalaisia talonpoikia, luterilaista papistoa ja muita kohtaamiaan ihmisiä ja ilmiöitä omasta valta-asemastaan käsin. Millä tavalla venäläinen keisarivallan ja yliopistotutkimuksen edustaja Jakov Grot näkee ja kokee matkallaan toiset ihmiset ja ilmiöt? Kohtaako hän tapaamansa henkilöt valtapositiostaan käsin vai pyrkiikö hän, ja missä määrin, yhdenvertaisuuteen? Tutkin lisäksi, kuinka Suomen suuriruhtinaskunnan luterilainen kirkko toimi Grotin kuvaamana yhteiskuntarauhan edistäjänä ja kansan moraalisena opettajana. Pyrin selvittämään tutkimuksessa, kuinka Grot kuvaa kirkon ja valtaistuimen välistä liittoa, jossa luterilaiselle kirkolle taattiin Porvoon valtiopäivillä vuonna 1809 toimintavapaus edellyttäen kirkolta kuitenkin samalla sitä, että se toimii julistuksessaan ja opetuksessaan esivallan ja keisarin aseman puolestapuhujana. Luon katsauksen myös siihen, kuinka 1800-luvun poliittiset ja uskonnolliset liikkeet vaikuttavat Grotin havainnoimaan uskonnolliseen ja kirkolliseen elämään Suomessa. Erityisesti tarkastelen pietismin, orastavan suomalaisen kansallisuusaatteen sekä suomen, ruotsin ja venäjän kielten aseman kehittymistä ja näiden keskinäistä vaikutusta toisiinsa 1800-luvun alkuvuosikymmenien Suomessa. Grotin teos oli tärkeä luotaessa Suomi-kuvaa 1800-luvun Venäjällä. Kirjassaan Grot luo myönteistä kuvaa Suomesta ja suomalaisista, joiden henkisenä ja uskonnollisena tukena erityisesti kirkko ja sen papisto Grotin mukaan toimivat.