Browsing by Subject "dialogi"

Tutkimuksen aiheena on kerronnalliset tekniikat subjektiviteetin rakentumisen ja vuorovaikutuksen esittämisen välineinä David Mazzucchellin sarjakuvaromaanissa Asterios Polyp (2009). Tarkastelen teoksen kerrontaa ja kuinka se kuvaa henkilöhahmojen subjektiviteettia ja hahmojen välistä vuorovaikutusta. Tutkin teoksen visuaalisia ja kielellisiä piirteitä niiden kerronnallisten merkitysten kannalta. Tarkastelen miten visuaalisuus ja kielellisyys toimivat kerronnallisesti fiktiivisten hahmojen mielten ja dialogisten suhteiden rakentamisessa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytän Kai Mikkosen teosta The Narratology Of Comic Art (2017). Mikkosen sarjakuvatutkimuksen teoreettisen viitekehyksen kautta tarkasteluna sarjakuvaromaanin kerronnallisuus perustuu visuaalisten ja kielellisten osa-alueiden erilaisille funktioille. Lisäksi sarjakuvaromaanin kontekstissa tekijän tyyli määrittää teoksen fiktiivisen maailman rakentumista ja erilaisten visuaalisten ja kielellisten ominaisuuksien roolia. Nykynarratologian ja kirjallisuudentutkimuksen valossa sarjakuvatutkimuksen teoreettinen viitekehys tarjoaa runsaasti välineitä erilaisten sarjakuvateosten tarkasteluun. Mazzucchellin sarjakuvaromaani hyödyntää runsaasti erilaisia kerronnallisia tekniikoita, joiden avulla hahmojen mieliä ja vuorovaikutusta kuvataan. Fiktiivisten hahmojen mielten, kokemusten ja suhteiden esittäminen sarjakuvaromaanin lajin kontekstissa osoittautui laaja-alaiseksi kokonaisuudeksi, jossa Mazzucchellin teos toimi hedelmällisenä tutkimuskohteena. Teoksen kerronnan tarkastelu tarjosi näkökulmia visuaalisuuden ja kielellisyyden kerronnallisiin kytköksiin, joiden tutkiminen on sarjakuvatutkimuksen ja narratologian kontekstissa alati ajankohtainen kerronnallinen sidos. Mazzucchellin teos tarjoaa runsaasti materiaalia jatkotutkimukselle ja erilaisille lähestymistavoille.

Projektimuotoinen, eri alojen asiantuntijat yhteen saattava tiimityö on joustavuudessaan tehokas työnteon malli monimutkaistuvassa maailmassa. Myös rakennusalalla suurhankkeiden menestyksekkään läpiviemisen on todettu edellyttävän toimijoilta laaja-alaista yhteistyötä. Yhteistyötä ja laatua pyritään rakennusalalla lisäämään eri organisaatiot ja osaamisalueet yhdistävien yhteistoiminnallisten projektimallien avulla. Näitä projekteja suunnittelevat ja koordinoivat asiantuntijatiimit, joiden avoin ja luottamuksellinen vuorovaikutus on hankkeiden onnistumisen kannalta ratkaisevaa. Tämä pro gradu -työ tukee rakennusalan RAIN-kehityshankkeen hankekohtaisen integraatiokyvykkyyden edellytysten selvitystavoitetta. Työn käytännöllisenä tavoitteena on ollut tiimien yhteistyökykyisyyttä edistävien tekijöiden esiin nostaminen. Työssä tarkastellaan hybridi- ja allianssihankkeen asiantuntijatiimien jäsenten kokemuksia yhteistyöstä ja vuorovaikutuksesta sekä verrataan niitä viestinnän ja sosiaalipsykologian alojen tutkimustietoon. Näkökulmina yhteistyökyvykkyyteen käytetään tiimitoiminnan mahdollistavan ja oppimista edistävän vastuullisen ja dialogisen työyhteisöviestinnän (Juholin, Åberg & Aula 2015) sekä yhteistyötä monesti haittaavien työilmapiirin ja -kulttuurin käsitteitä. Tietoa hankkeiden viestinnästä, vuorovaikutuksesta ja ilmapiiristä tarjoaa kahdeksan teemahaastattelun avulla kerätty aineisto. Työn keskeisin tulos on, että asiantuntijatiimien yhteistyökykyisyys muodostuu organisaatiorakenteiden ja toimintatapojen, tiimissä toimivien asiantuntijoiden osaamisen sekä organisaation ilmapiirin ja kulttuurin yhdistelmästä. Erityisesti riittävä tietämys ja ymmärrys viestinnästä sekä yhteistyökykyisyyden ohella yhteistyöhalukkuus havaittiin toimijoiden yhteistyötä edistäviksi tekijöiksi. Avoimeen vuorovaikutukseen rohkaisevan ilmapiirin aikaansaamista haittasivat eniten asiantuntijatoiminnan päätöksentekokeskeinen sekä projektin aikataulua ja tuloksellisuutta uhkaavia tekijöitä välttelevä toimintatapa. Allianssiprojektin yhteistoimintaa tukevat rakenteet, kuten sopimusmallit, yhteiset työtilat ja projektiryhmätyöskentely, todettiin tiedonkulkua, yhteisen ymmärryksen syntymistä sekä yhteisöllisyyttä edistäviksi. Puutteet viestinnällisessä osaamisessa muodostuivat haasteiksi hankeviestinnän koordinoinnin ja yhteisöllisen organisaatiokulttuurin muodostamisessa. Asiantuntijoiden tiedonsiirtoon painottuneen viestintäkäsityksen vuoksi vastuullista ja avointa dialogia ei johdettu, eikä siihen kannustettu, jolloin työyhteisön koko potentiaalia ei pystytty hyödyntämään hankkeen hyväksi. Jatkotutkimuksen kannalta kiinnostuin dialogisen kulttuurin johtamisesta.

Tutkielmassa tarkastellaan Jussi Valtosen romaanin "He eivät tiedä mitä tekevät" (2014) dialogeja ensisijaisesti autenttisen puheen illuusion ja henkilökuvauksen rakentumisen näkökulmista. Lähtökohtana on, että kaunokirjalliseen dialogiin tuoduilla valikoiduilla puhekielen piirteillä ja vuorovaikutuksen keinoilla pyritään luomaan teokseen puheenomaisuuden vaikutelmaa sekä rakentamaan henkilöhahmojen identiteettejä. Analyysin keskiössä ovat teoksen teinityttöhahmot Rebecca ja Daniella, ja aineisto on rajattu niihin fiktiivisiin keskusteluihin, joissa jompikumpi heistä on osallisina. Dialogintutkimus on viime vuosina pinnalle noussut tutkimusala, joka sijoittuu poikkitieteellisesti kieli- ja kirjallisuustieteen välimaastoon. Tässä tutkielmassa dialogia tarkastellaan niin kielen tasolla kuin kokonaismerkitystä rakentavana elementtinä. Näin ollen työssä sovelletaan kielen ulkoisen kontekstin merkitystä kielenkäyttöön korostavaa sosiolingvististä variaationanalyysia, minkä lisäksi analyysia täydennetään tosielämän vuorovaikutuksen tarkasteluun kehitetyn keskustelunanalyysin sekä kirjallisuudentutkimuksen havainnoilla. Tutkimus osoittaa, että He eivät tiedä mitä tekevät -teoksessa dialogi palvelee erilaisia kerronnan strategisia päämääriä. Aidon puheen illuusio syntyy dialogiin monen piirteen yhteisvaikutuksesta: romaanin dialogissa jäljitellään puhutun kielen äänne-, muoto- ja lausepiirteitä, käytetään puhekielistä sanastoa ja hyödynnetään typografisia ratkaisuja prosodis-paralingvisten piirteiden merkitsemisessä. Lisäksi tutkimuksessa pyritään muodostamaan kokonaiskuvaa analyysin kohteiksi valituista siskoksista tarkastelemalla heidän repliikkejään teinityttömäisyyden illuusion luomisen ja sosioekonomisen aseman näkökulmista. Kumpikaan tytöistä ei ole teoksessa fokalisoijana, joten dialogien merkitys korostuu heidän yksilöllisten persoonallisuuspiirteiden esiintuomisessa ja identiteetin rakentumisessa. Analyysista käy ilmi, että teinityttömäisyyden illuusio syntyy henkilöhahmojen puheeseen aiemmissa tutkimuksissa nuorisolle tyypillisiksi miellettyjen ja kielteistä huomiota saaneiden kielen piirteiden, kuten nousevan intonaation, kiroilun, affektisten ilmaisujen, anglismien ja diskurssipartikkeleiden, yhteisvaikutuksesta. Kun nuorten kielelle ominaisten piirteiden runsaus rakentaa 15-vuotiaan Rebeccan kohdalla elävää mielikuvaa kapinallisesta teinitytöstä, sitoo näiden piirteiden vähäisyys tai puuttuminen 11-vuotiaan Daniellan vielä lapsuuteen ja esiteiniyteen.

Tutkielmani käsittelee puheen esittämisen keinoja ja dialogin kääntämistä kaunokirjallisuudessa. Tutkimusaineistona on katkelmia Angie Thomasin nuorten aikuisten romaanista The Hate U Give (2017) ja sen suomenkielisestä käännöksestä Viha jonka kylvät (2017), jonka on suomentanut Kaijamari Sivill. Analysoin aineistoa erittelemällä lähdetekstissä ja suomennoksessa käytettyjä puheen esittämisen keinoja: sanastollisia, lauseopillisia, äänne- ja muoto-opillisia sekä muutamia muita puheen esittämiseen sopivia keinoja. Tutkielmani painottuu suomennokseen, sillä olen kiinnostunut erityisesti siitä, kuinka dialogi on käännetty ja miten puhetta esitetään suomen kielellä. Lähtökohtana tutkimukselleni on ajatus siitä, että kaunokirjallisella dialogilla pyritään luomaan puheen vaikutelma, joka syntyy tuomalla valikoituja puheen piirteitä kirjoitukseen. Kirjailijalle ja kääntäjälle tämä on haaste, sillä puhetta esitetään nimenomaan kirjoitetun kielen keinoin, ja puhutun ja kirjoitetun kielen eroista johtuen puheen piirteitä ei aina voi sellaisenaan siirtää kirjoitukseen. Kääntäjälle lisähaastetta tuo muun muassa se, että puheen esittämisen keinot ja konventiot voivat olla erilaisia eri kielissä ja kulttuureissa. Puheen esittämiseen ja kirjoitetun puheen kääntämiseen liittyvä teoriatausta pohjautuu vahvasti Tiittulan ja Nuolijärven tutkimuksiin (esim. 2013), joissa on laajasti käsitelty puhutun kielen esittämistä etenkin suomenkielisessä kaunokirjallisuudessa. Lähdetekstissä ja suomennoksessa käytetyt puheen esittämisen keinot ovat monin paikoin samoja: esimerkiksi monet sanastolliset ja syntaktiset piirteet toistuvat sekä lähdetekstissä että suomennoksessa. Suomennoksessa käytetyille puheen piirteille löytyy usein heräte lähdetekstistä, mutta suomennokseen on lisäksi luotu puheen vaikutelmaa hyödyntämällä nimenomaan suomen kielelle ominaisia piirteitä, joille varsinaista herätettä ei ole. Esimerkiksi monia äänne- ja muoto-opillisia puheen piirteitä on tuotu dialogiin luomaan suomenkielisen puhutun kielen vaikutelmaa suomennoksessa.

Tutkielmassa tarkastellaan Pirkko Saision Betoniyö-romaanin (1981) dialogia ja sitä, millaisin keinoin siinä luodaan illuusiota aidosta puheesta ja miten se rakentaa henkilökuvausta. Tutkielmassa osoitetaan myös, miten suuri rooli dialogilla on teoksen kuvaaman maailman estetiikan rakentajana. Aineistona toimiva romaani on toivoton kuvaus helsinkiläislähiön nuorista miehistä, ja sen keskiössä ovat veljekset Simo ja Ilkka. Dialogintutkimus sijoittuu kielen- ja kirjallisuudentutkimuksen välimaastoon, ja siinä yhdistetään kummankin taustateorioita ja tutkimusmetodeja. Tässä tutkielmassa näistä sovelletaan erityisesti keskustelunanalyysia sekä sosiolingvistiikkaa. Tutkimusote on kvalitatiivinen, ja tutkielman aineistona toimivasta Betoniyö-romaanista ja erityisesti sen dialogista nostettujen esimerkkien kautta eritellään niiden merkitystä henkilökuvauksen luomisessa. Tutkielman analyysi on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisenä tarkastellaan puhekielen keinoja, joilla rakennetaan kuvausta nuorista, alempaa sosiaaliluokkaa edustavista helsinkiläismiehistä, sekä sitä, millaisia vuorovaikutuksellisia funktioita slangisanastolla ja kirosanoilla on henkilöiden välisissä keskusteluissa. Toisessa osassa tarkastellaan vuorovaikutusta erityisesti direktiivien ja puhuttelun kautta. Muita henkilöhahmojen välisiä keskusteluja leimaavia piirteitä ovat ohipuhunta ja faattisuus. Näiden keinojen avulla keskustelun osanottajat ilmaisevat muun muassa asenteitaan muita ihmisiä kohtaan. Analyysin lopuksi tutkielmassa keskitytään teoksen päähenkilöön, Simoon, ja niihin keinoihin, joilla rakennetaan kuvausta elämässään haparoivasta, minuuttaan etsivästä nuoresta miehestä. Näistä keinoista ilmeisimmiksi nousevat runsas korjausaloitteiden ja dialogipartikkeleiden esiintyminen Simon repliikeissä sekä pojan tapa imitoida isoveljeään. Stadin slangi ja Helsingin puhekielen piirteet ovat teoksen dialogissa ilmeisimpiä puheenomaisuuden rakentamisen keinoja. Jaetun kielimuodon avulla henkilöhahmot kiinnittyvät osaksi tiettyä sosio-ekonomista luokkaa, mutta sillä tehdään myös vuorovaikutuksellisesti merkittävää toimintaa. Toisaalta eri vuorovaikutuksen keinoilla luodaan kuvausta henkilöhahmojen asenteista ja motiiveistä sekä heidän välisistä suhteista ja ryhmien sisäisistä hierarkioista. Tutkimus osoittaa, että dialogilla on merkittävä funktio henkilökuvauksen rakentajana, mutta myös tukemassa teoksen tematiikkaa ja sen esittämän maailman estetiikkaa.

Tutkielmani aihe on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen vertaistukiryhmät. Aineisto tutkielmaan koostuu Sateenkaariyhdistys Malkus ry:n ja Uskontojen uhrien tuki ry:n vertaistukiryhmien ohjaajien ja ryhmäläisten haastatteluista sekä osin Malkuksen jäsenilleen tekemästä kyselystä. Suomessa vertaistukea on tutkittu sosiaali- ja terveysalalla paljon, mutta kyseisen vähemmistön vertaistukea ei ole juurikaan tutkittu. Hengellinen väkivalta muodostaa pääosin syyn, miksi aineistossani esiintyvät ihmiset hakeutuvat vertaistukiryhmiin. Tiukkarajaiset uskonnolliset yhteisöt pyrkivät määrittämään rajoja ihmisen henkilökohtaiseenkin elämänalueeseen. Tässä tutkielmassa etsitään vertaistukiryhmän merkitystä ihmisen etsiessä ulospääsyä liian ahdistavasta uskosta tai uskonyhteisöstä. Menneiden kokemusten ja niiden herättämien tunteiden käsittely tekee vertaistukiryhmästä erityislaatuisen. Tämä muodostaa parhaimmillaan ryhmään voimakasta solidaarisuutta ihmisten välille. Koska usein seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluva ihminen salaa suuntautumisensa uskonnollisen yhteisön sisällä, saattaa pelkästään omasta suuntautumisesta kertominen olla vertaistukiryhmässä voimaannuttava ja vapauttava kokemus. Tämä erityispiirre korostuu tutkimissani ryhmissä, sillä joillekin Seksuaalisen tasavertaisuus (SETA) ja Uskontojen uhrien tuen muut ryhmät tuntuvat vaikeilta paikoilta osallistua. Ensin mainitussa uskonto saattaa olla vaikea aihe; jälkimmäisessä taas seksuaalinen suuntautuminen. Vertaistukiryhmässä jaetaan erilaisia narratiiveja ihmisten kesken. Dialogisuus ja suvaitsevaisuus erilaisia uskontoja ja vakaumuksia kohtaan muodostavat toimivan vertaistukiryhmä. Tarinoista on mahdollista ottaa osia omaan tarinaan ja peilata niitä omiin kokemuksiin. Yksinäisyyden ja erillisyyden kokemus vertaistukiryhmässä aineistoni mukaan helpottuvat ryhmätyöskentelyn yhteydessä. Samalla vertaistukiryhmässä saa etäisyyttä vaikeisiin kokemuksiin ja niitä voi hahmottaa uudesta näkökulmasta. Toisten selviytymien rohkaisee itseäkin selviytymään. Vertaistukiryhmä ei ole ammatillista auttamista. Siinä niin ohjaajat kuin ryhmäläiset ovat yhtä aikaa autettavia ja auttajia. Ryhmien ohjaaminen on aineistoni mukaan ohjaajille antoisaa ja kokevat saavansa siitä enemmän kuin itse siihen antavat. Sosiaalisen koheesion tunne vertaistukiryhmässä saattaa olla vahva ja lisätä osanottajien sosiaalista pääomaa. Molemmat yhdistykset ovat myös uskonnollisia ja yhteiskunnallisia vaikuttajia. Teemoista saatua tietoa yhdistykset voivat siirtää laajempiin yhteyksiin ja yhteiskunnalliseen keskusteluun, jonka yhtenä tarkoituksena on lisätä sosiaalisen pääoman ja koheesion vaikutusta horisontaaliselta tasolta vertikaaliselle. Kaupungistuminen on osaltaan ollut tärkeä tekijä tässä prosessissa, mitä sivuan työssäni.

Tässä maisteritutkielmassa tarkastellaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kokemuksia tulkin läsnäolosta asiakastilanteissa. Aihe on tärkeä, sillä sosiaalityöhön ja asioimistulkkaukseen kiinnittyvää tutkimusta on vain vähän. Aihe on ajankohtainen, sillä tulkkien käyttö on nykyään jokapäiväistä sosiaalityön arjessa maahan muuttaneiden asiakkaiden kanssa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten tulkin läsnäolo asiakastilanteessa vaikuttaa työntekijän ja asiakkaan väliseen vuorovaikutukseen ja miten valta näyttäytyy tulkatuissa asiakaskohtaamisissa. Tutkielmassa käytetään kirjoittajan kehittämää käsitettä tulkattu kohtaaminen. Maisteritutkielma on tehty osana MigraFam –tutkimushanketta. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Miten lastensuojelun sosiaalityöntekijät kokevat tulkatun kohtaamisen vaikuttavan asiakkaan ja sosiaalityöntekijän väliseen dialogiseen vuorovaikutukseen? 2) Miten vallan epäsymmetria näyttäytyy sosiaalityöntekijöille tulkatuissa kohtaamisissa? Tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoiduilla ryhmähaastatteluilla. Tutkielmaa varten haastateltiin kymmentä lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijää. Aineiston analyysi toteutettiin sisällönanalyysillä litteroitua haastatteluaineistoa teemoitellen. Tämän jälkeen aineistosta löydetyt yleistettävät näkemykset asetettiin dialogiin aiemman tutkimuksen kanssa. Tutkielman teoreettisina lähtökohtina toimivat Erving Goffmanin luoma teoria vuorovaikutuksesta instituutiona sekä kasvotyö, ja keskeisiä käsitteitä ovat maahan muuttanut, asioimistulkkaus ja valtaepäsymmetria. Valtaepäsymmetrioita on läsnä kaikissa institutionaalisissa kohtaamisissa, ja ne voivat korostua maahan muuttaneiden kohdatessa viranomaisia. Valta voi olla alentavaa tai rajoittavaa sekä toisaalta tuottavaa ja suojelevaa. Nämä valtasuhteet ja valtaepäsymmetriat ilmenevät arjen käytännöissä ja kielenkäytössä, jotka muokkaavat käsityksiä maahanmuutosta ja etnisyydestä. Haastatellut sosiaalityöntekijät kokevat, että itse tulkin läsnäolo ei yleensä vaikuta asiakkaan ja sosiaalityöntekijän väliseen vuorovaikutukseen ja dialogiin. Tulkkauksesta johtuen vuorovaikutus voi olla jopa jäsentyneempää kuin ei-tulkatussa kohtaamisessa. Yhteisen kielen puuttuminen sekä kommunikaatiokulttuurien erot tosin voivat aiheuttaa väärinkäsityksiä sekä jäykempää dialogia asiakkaan ja työntekijän välillä. Tulkin kuuluu olla tapaamisissa neutraali, mutta kulttuurierojen tunnistaminen usein tukee yhteisen ymmärryksen muodostumista. Tulkatussa kohtaamisessa dialogista tuleekin trialogi, jossa kolme osallistujaa luo ja konstruoi jakamaansa tietoa vuorovaikutuksessa. Sosiaalityöntekijän ja tulkin yhtenä tehtävänä on ylläpitää asiakkaan – ja toistensa – kasvoja vuorovaikutustilanteessa. Sosiaalityöntekijä voi käyttää valtaa asiakkaan puolesta tai häntä vastaan. Sosiaalityöntekijät näkevät, että heillä on valtaa ajaa asiakkaansa asiaa sekä viranomaisaseman mukanaan tuoma valta puuttua perheen sisäisiin asioihin. Heillä on valtaa auttaa maahan muuttanutta perhettä saamaan tarvitsemansa tukipalvelut. Sosiaalityöntekijä voi myös siirtää asiakkaalle valtaa antamalla esimerkiksi aikaa pohtia vaihtoehtoja ja päätöksiä ennen kuin asiassa edetään. Maahan muuttaneelle asiakkaalle sosiaalityöntekijä voi varata kalenteristaan enemmän aikaa kuin kantasuomalaiselle asiakkaalle. Tulkilla on haastattelemieni sosiaalityöntekijöiden mukaan tulkatuissa kohtaamisissa kielellistä valtaa, sillä hän on ainoa, joka ymmärtää sekä sosiaalityöntekijän että asiakkaan kieltä. Asioimistulkin ammattisäännöstössä todetaan, että tulkki on neutraali toimija, joka ei ota kenenkään puolta, ei lisää mitään eikä poista mitään tulkkeesta. Haastatellut sosiaalityöntekijät kertovat kuitenkin sellaisistakin kokemuksista, joissa tulkki oli ottanut itselleen vallan lyhentää tulketta tai esimerkiksi puolustaa asiakkaan toimintaa. Tulkilla on valta päättää, miten hän soveltaa tulkin ammattisäännöstön ohjeita käytännössä. Tulosten perusteella voidaan esittää, että onnistunut tulkattu kohtaaminen sosiaalityöntekijän ja maahan muuttaneen asiakkaan välillä vaatii seuraavia toimenpiteitä: riittävästi aikaa, lyhyitä puheenvuoroja, selkokieltä, yhteisen kielen, tulkki kertoo olevansa puolueeton, työntekijä avaa lastensuojelun ammattitermejä ja prosesseja sekä mahdollisuuksien mukaan lastensuojeluun erikoistuneen tulkin. Haastattelemani sosiaalityöntekijät toivoivat, että käytettävissä olisi lastensuojeluun erikoistuneita tulkkeja ja että asioimistulkeille ja lastensuojelun sosiaalityöntekijöille olisi tarjolla yhteinen koulutus.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli dialogi-teorian näkökulmasta tarkastella verkkokeskusteluissa tapahtuvaa asiantuntijuuden kehittämistä. Tutkimuksen metodinen lähestymistapa on lähinnä keskustelunanalyyttinen ja siinä keskitytään pääasiallisesti verkkokeskustelujen dialogisen rakenteen ja etenemisen selvittämiseen.Dialogia keskustelumuotona käsittelevät teoriat sekä dialogin kehittymistä kuvaava neljän keskustelukentän teoria muodostavat tutkimuksen teoriataustan. Tutkimuksella pyrittiin vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: 1. Missä keskustelukentissä asiantuntijuuden kehittäminen tapahtuu verkkokeskusteluissa? 2. Miten siirtyminen keskustelukenttien välillä tapahtuu? 3. Mitä dialogisia toimintatapoja verkkokeskusteluissa esiintyy? 4. Miten dialogin symmetria toteutuu verkkokeskusteluissa? 5. Minkälaisia tiimienvälisiä eroja verkkokeskusteluissa esiintyy keskustelukenttien, dialogisten toimintatapojen, dialogin symmetrian suhteen? Tutkimuksessa käytetty tutkimusmenetelmä rakennettiin aikaisempien verkossa tapahtuvan dialogin tutkimiseen käytettyjen menetelmien sekä dialogin kehittymistä kuvaavan keskustelukenttäteorian pohjalle. Tutkimuksen aineisto kerättiin johtamisen erikoisammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen kuuluvista verkkokeskusteluista. Tutkimushenkilöt olivat sivistystoimenjohtajia, opetuspäälliköitä ja rehtoreita (12 naista, 12 miestä). Tutkimuksessa analysoitiin yhteensä 10 keskustelua, jotka sisälsivät 340 viestiä. Verkkokeskustelut jakautuivat koko koulutusryhmän keskusteluihin sekä koulutusryhmästä muodostettujen neljän eri tiiminkeskusteluihin. Tulokset osoittavat, että dialogin kehittymisen kannalta verkkokeskusteluissa eniten ongelmia aiheuttavat keskustelujen symmetrisyyden toteutuminen ja yhteisen ymmärryksen luominen. Erityisen vaikeaksi verkkokeskusteluissa osoittautui taustateorian mukaiseen luovaan, virtaavaan dialogiin pääseminen. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että asiantuntijuuden kehittämiseen pyrkivän, dialogi-teorianmukaisen verkkokeskustelun synnyttäminen on vaikeaa ja vaatii tietoista dialogin taitojen harjoittelemista.