Browsing by Subject "lypsylehmä"

The gastrointestinal tract of the ruminants is specialized to utilize fibre as a main source of energy. Cellulose and hemicellulose from grasses typically compose a considerable part of the feeding of ruminants but wood-based feed ingredients are not commonly used. The competition about land use between food and feed production is a global challenge which increases the interest towards novel feeds. Microcrystalline cellulose (MCC) has many applications in food and pharmaceutical industry. Rumen microbes have been able to utilize MCC in vitro which made it reasonable to expect that they could be used as feed for ruminants. The aim of this in vivo experiment was to investigate the effects of MCC on intake, rumen fermentation, milk production and diet digestibility in dairy cows. This experiment used three total mixed rations (TMRs) which included MCC 0, 10 or 100 g/kg DM (MCC0, MCC10, MCC100). In MCC10-diet MCC was added to control diet and in MCC100 diet MCC replaced rolled barley. The ratio of silage and concentrates in TMR was 50:50 and cows were fed ad libitum. 24 multiparous Nordic Red cows were used in the experiment. Six of the cows were rumen cannulated. The experiment consisted of two 21-day periods. Data and samples were collected during the last seven days of the periods. The NDF content in MCC was very high (937 g/kg DM) but crude protein content (12,5 g/kg DM) and organic matter in vitro digestibility (0,404 g/g) were low. Feed intake of the cows was on average 25.6 kg DM/day and there were no significant differences between the diets. The digestibility of NDF increased in MCC100 diet (p<0.001). The digestibility of organic matter and dry matter were not significantly affected by the diet. Inclusion of MCC decreased the energy corrected milk production of the cows about 1.5 kg/day and it decreased also the fat and protein content of the milk (P<0.05). These differencies were however numerically small. Based on the results of this study MCC can be added on the diet of dairy cattle without negative effects on the feed intake but when replacing rolled barley it deacreases slightly the production of the energy corrected milk. Positive effects of MCC on the rumen fermentation could not be demonstrated under circumstances of this experiment.

Milk fat contains a lot of (70–75 %) saturated fat, which is connected to Finnish public heart and coronary diseases. However, it is possible to alter the fatty acid composition of milk fat by giving cows lipid supplements such as crushed rapeseeds. The aim of this pilot study was to investigate how the lipids of crushed rapeseeds affect dairy cow’s milk fatty acid composition. The effects of rapeseed lipids on saturated and unsaturated fatty acid concentrations in milk fat were studied in particular. Additionally, it was investigated how dietary lipids affect cows’ dry matter (DM) intake and milk production as it is known that high amounts of lipids can reduce DM intake and fiber digestion in the rumen. The study consisted of two successive three week long periods of which the first one was control period and the second one test period. There were six ayrshire cows which had been on average 181 days in milk at the beginning of the study. The cows were given partial total mixed ratio (pTMR) containing grass silage as forage (60 % of diet DM) during the whole study. Concentrates comprised cereals, rapeseed meal, molassed sugar beet pulp and mineral supplements. Control diet’s barley was replaced by oats and most of the rapeseed meal was replaced by crushed rapeseed in the test diet. Crushed rapeseed was added 160 g/kg pTMR DM. Cows were also given complete feed 3kg/day at milkings. Lipids of crushed rapeseeds reduced the concentration of saturated fatty acids by 20 % in milk fat. Of all the saturated fatty acids, palmitic acid (C16:0) was decreased by 38 % and stearic acid (C18:0) was increased by 94 %. Of these two saturated fatty acids, C16:0 is linked to higher total plasma cholesterol levels whereas C18:0 is considered to have a neutral effect in humans. The concentration of monounsaturated oleic acid (cis-9 C18:1), which is known to be hypocholesteremic, increased by 78 % in milk fat. Test diet caused decline in DM intake and milk production. It is likely that the milk production decreased partly because the cows were in declining milk production phase. Test feed decreased the apparent digestibility of neutral detergent fiber (NDF), because the amount of rapeseed lipids in the diet was high (48 g/kg diet DM). Crushed rapeseeds suit excellently to alter dairy cow’s milk fatty acid composition. The amount of lipid supplementation should not be too high in order to avoid decreases in DM intake and NDF digestibility as occurred in this study.

Suomessa nurmirehujen korjuu tapahtuu tyypillisesti kaksi tai kolme kertaa kasvukauden aikana riippuen maantieteellisestä sijainnista, mutta ilmastonmuutoksen myötä kasvukauden pidentyessä kolmen niiton strategiaa voidaan käyttää koko ajan pohjoisempana. Saman kasvukauden aikaisia saman nurmilohkon ensimmäisen, toisen ja kolmannen niittokerran säilörehujen tuotantovaikutuksia vertailevia tutkimuksia on tehty hyvin vähän ja pääasiassa vain Suomessa. Maitotiloilla nurmentuotantoa rajoittavana tekijänä voi olla tilojen käytössä oleva peltopinta-ala. Korjaamalla kolme nurmisatoa satokauden aikana saadaan korkea nurmisato ja sulavuudeltaan hyvää rehua. Tutkimuksen tavoitteena oli mitata kolmannen niiton rehun (N3) vaikutuksia lypsylehmien maitotuotokseen ensimmäisen (N1) ja toisen niiton (N2) rehuihin verrattuna. Tutkimuksen hypoteesina oli, että aikaisempien tulosten perusteella kolmannen niiton rehun D-arvo on korkea mutta maidontuotantoarvo ei vastaa niiton energia-arvoa. Tutkimus oli osa Luonnonvarakeskuksen Nurmet Rahaksi -hanketta. Säilörehut valmistettiin timotei-nurminatakasvuston ensimmäisestä, toisesta ja kolmannesta nurmisadosta. Koe suoritettiin seosrehuruokintana 2-jaksoisena cross over- mallilla. Kokeessa oli 42 lehmää, jotka oli jaettu kolmeen ryhmään ruokinnan perusteella. Lehmien syöntiä ja maitotuotosta mitattiin päivittäin, maitonäytteet otettiin molempien jaksojen keruuviikkona kahtena päivänä ja rehunäytteet otettiin seosrehun teon yhteydessä kemiallisia analyysejä varten. Ensimmäisen niiton rehu oli jälkikasvurehuja kuivempaa, ja sen D-arvo oli suurempi, minkä takia sitä syötiin enemmän kuin molempia muita rehuja ja maitotuotos sekä energiakorjattu maitotuotos (EKM) olivat suurempia kuin N2-ruokinnalla. N3-rehun D-arvo oli lähes yhtä suuri kuin N1-rehussa ja rehu sisälsi muita rehuja vähemmän kuitua. Osittain märkyyteen liittyen säilörehua syötiin N3-ruokinnassa vähemmän kuin N1- ja N2-ruokinnoissa. Lisäksi N3-ruokinassa säilörehun syönti oli pienempää kuin N2-ruokinassa, vaikka N2-rehun syönti-indeksi oli kaikista niitoista pienin. Kuitenkin N3-ruokinnalla maitotuotos oli yhtä suuri N1-ruokinnan kanssa johtuen N3-rehun laskennallisesti korkeasta muuntokelpoisen energian (ME) hyväksikäytöstä maidontuotantoon. N3-ruokinnassa lehmien EKM-tuotos oli pienempi kuin N1-ruokinnassa, koska N3-ruokinnassa maidon rasvapitoisuus oli N1-ruokintaa pienempi. N2-ruokinnassa lehmien maitotuotos oli muita ruokintoja pienempi, mikä oli odotettavissa N2-rehun muita rehuja pienemmän D-arvon perusteella. ME:n hyväksikäyttö maidontuotantoon oli N2- ja N3-ruokinnoissa parempi N1-ruokintaan verrattuna. Rehun typpeä käytettiin maidontuotantoon tehokkaammin N3-ruokinnassa kuin muissa ruokinnoissa, ja maidon ureapitoisuus oli N3-ruokinnassa muita ruokintoja pienempi. N3-ruokinnassa rehun syönti oli pienempää, mitä oli odotettavissa D-arvon ja syönti-indeksin perusteella. N1- ja N3-ruokinnoissa lehmien maitotuotos oli yhtä suuri. N3-ruokinnassa maitoa tuotettiin enemmän kuin N2-ruokinnassa. EKM-tuotos oli pienempi N3-ruokinnassa kuin N1-ruokinnassa, koska maidon rasvapitoisuus oli pienempi N3-ruokinnassa kuin N1-ruokinnassa. Pienempään maidon rasvapitoisuuteen N3-ruokinnassa vaikutti pienempi rehun syönti ja ME:n saanti kuin N1-ruokinnassa. ME:n hyväksikäyttö oli N3-ruokinnassa parempi kuin N1-ruokinnassa. Tämän takia N3-ruokinnassa maitotuotos oli parempi kuin oli odotettavissa syönnin perusteella. Tulosten perusteella N3-rehua voidaan käyttää hyvin maidontuotannossa.

Makaaminen on lehmälle yksi sen tärkeimmistä käyttäytymistarpeista ja makuupaikka vaikuttaa oleellisesti lehmän hyvinvointiin sekä pihatto- että parsinavetassa. Tutkimuksen lähtökohtana oli selvittää mahdollisuutta parantaa lehmien makuumukavuutta poistamalla makuuparsista etuseinä ja lisäämällä näin tilaa lehmien pään kohdalla. Makuuparsia, joiden etupuolella on kulkukäytävä, rajataan usein etuseinällä, koska etuseinä vähentää makuuparsien likaantumista eturoiskeiden vuoksi. Etuseinä kuitenkin estää lehmiä käyttämästä parren edessä olevaa tilaa makuulle menon ja makuulta nousemisen aikana, mikä saattaa vaikuttaa nautojen makuukäyttäytymiseen. Hypoteeseina oli, että etuseinän poisto vähentää parressa kokonaan ja puoliksi seisomista, lisää makuuaikaa, vähentää parren tutkimista ja epänormaalia makuukäyttäytymistä sekä lisää sosiaalista kanssakäymistä makuuparsissa. Tutkimus tehtiin yhden lypsyrobotin pihattonavetassa. Pihatossa on 44 makuupartta, jotka on sijoitettu kahteen riviin. Tutkittavan makuuparsirivin edessä on ruokintakäytävä. Tutkimus aloitettiin kuvaamalla 21 makuupartta (kontrollipäivä), joiden etureunaan oli kiinnitetty vanerilevy. Tämän jälkeen etuseinä poistettiin kahdeksasta parresta ja kolmen päivän jälkeen parsien käyttöä videoitiin uudelleen (koepäivä). Videoista rekisteröitiin lehmien aktiivisuuteen (seisomiseen ja makaamiseen), parressa tapahtuvaan lehmien väliseen sosiaaliseen kontaktiin sekä parren tutkimiseen (parren haistelu ja kuopiminen) liittyviä käyttäytymisiä. Sekä kontrolli- että koepäivältä purettiin 5 tuntia 43 minuuttia videomateriaalia. Tilastoanalyysiin valitussa materiaalissa oli kuusi etuseinätöntä sekä yhdeksän etuseinällistä partta. Etuseinän poisto mahdollisti sosiaaliset kontaktit parren etuosan kautta, mikä lisäsi sosiaalisia kontakteja huomattavasti. Tästä seurasi parressa makaamisen väheneminen sekä ajallisesti että lukumäärällisesti. Etuseinättömissä parsissa ei havaittu pää vinossa nousemista ja hyvin vähän pää vinossa makuulle menoa, kun taas etuseinällisissä parsissa yli puolet lehmistä nousi pää vinossa. Lehmät makasivat pidempiä jaksoja ja niiden makuulle meno -liike kesti vähemmän aikaa etuseinällisissä parsissa kuin etuseinättömissä. Parressa seisomiseen tai parren tutkimiseen etuseinän poisto ei vaikuttanut. Lehmät joutuivat lyhyissä parsissa kääntämään päätään sivuun mahtuakseen nousemaan makuulta. Toisaalta parsirivin edestä ruokintakäytävältä tapahtuva sosiaalinen kontakti oli niin häiritsevää, että lehmät makasivat etuseinättömissä parsissa vähemmän sekä lyhyempiä jaksoja kuin etuseinällisissä parsissa. Parsien etuseinän poisto aiheutti siis pääasiassa negatiivisia seurauksia toisin kuin hypoteeseissa ennustettiin. Etuseinän poistaminen ei ole järkevää navetassa, jossa parsirivin edessä on kulkukäytävä. Tutkimuksessa käytettyä parsimallia parempi ratkaisu olisi etuseinällinen pidempi parsi, jossa parren etuosassa olisi huomattavasti enemmän tilaa pään liikkeelle.

Ruokinnan kationi-anioni –tasapainon (DCAB) muuttaminen ummessaolokaudella vaikuttaa lehmän kivennäisaineenvaihduntaan puerperaaliaikana. Kationi-anioni –tasapainon muuttamisella arvellaan olevan myös vaikutusta utareödeemiin. Tutkimuksessamme seurasimme utareödeemiä kahdessa ruokintakokeessa, joissa selvitettiin poikimahalvauden ennaltaehkäisyä erilaisilla DCAB-tasoilla. Utareödeemiä arvioitiin kahdella menetelmällä: kvantitatiivisella utareen takalohkojen pysty- ja vaakasuoralla mittauksella tai subjektiivisella silmämääräisellä arvioinnilla, jossa utareödeemin runsaus arvioitiin 5-pistejärjestelmällä. Aineistossa 1 utareödeemiä arvioitiin kvantitatiivisesti; aineistossa 2 käytettiin sekä kvantitatiivista että silmämääräistä arviointia. Lehmät jaettiin poikimakertansa ja koedieettien perusteella ryhmiin. Rehun kationi-anioni –tasapainot säädettiin aineistossa 1 tasoille +297 mEq/kg kuiva-ainetta (KA) (kaliumia n.200 g/vrk), +571 mEq/kg KA (kaliumia n.300 g/vrk), +107 mEq/kg KA (kaliumia n.200 g/vrk) ja aineistossa 2 +254 mEq/kg KA ja –41 mEq/kg KA. Utarepöhö oli vähäistä molemmissa ruokintakokeissa. Poikimakertojen lukumäärä vaikutti tilastollisesti merkitsevästi (p<0.05) utareödeemiin, kun taas koedieeteillä ei ollut vaikutusta. Aineistossa 1 toista kertaa poikineet lehmät kärsivät utarepöhöstä enemmän poikimisvuorokautena ja viikko post partum kuin useamman kerran poikineet. Aineistossa 2 useamman kerran poikineiden lehmien utareet olivat pöhöttyneempiä post partum kuin toista kertaa poikineiden. Johtopäätöksenä oli, että ruokinnan DCAB:n nostaminen kaliumin avulla tai alentaminen kloridin ja rikin suoloilla ei lisää utareödeemiä.

Lots of protein feeds are imported to Europe. In Finland at most 25 % of all protein feeds used are home-grown. Legumes and single-cell protein are of interest to replace imported protein feeds. The aim of this study was to explore faba bean (Vicia faba) and Spirulina-algae (Spirulina platensis) as protein source for dairy cows. The study design was replicated 4 x 4 Latin square with four diets and four periods of three weeks. The experiment was 2 x 2 factorial. Rapeseed meal and rolled faba bean were compared as protein sources. The partial replacement (half) of rapeseed meal and faba bean protein with Spirulina-algae was also investigated. All the protein supplements were isonitrogenous. In this study, effects of protein supplements on dry matter intake, milk yield and milk composition, production of microbial protein in the rumen, plasma amino acids and mammary uptake of amino acids and nitrogen partitioning were examined. This study was made at the research farm of the University of Helsinki in 21.2.–15.5.2015. There were eight multiparous Finnish ayrshire dairy cows at mid-lactation. The cows were divided in two blocks the other block having rumen fistulated animals. All the total mixed ratios contained grass silage of good quality, barley, sugar pulp and minerals supplemented with different protein sources. Cows were offered total mixed ratios ad libitum. Replacing rapeseed meal and faba bean with Spirulina-algae reduced dry matter intake. The milk yield was 1,4 kg/d greater on rapeseed meal diets compared with faba bean diets. Mixing Spirulina-algae with faba bean increased milk, protein and lactose yields, but when mixed with rapeseed meal decreased them. Both milk urea and rumen ammonia concentrations were higher in faba bean diets than in rapeseed meal diets. The concentration of several essential amino acids in plasma and mammary uptake of histidine and methionine were lower in faba bean diets than in rapeseed meal diets. Replacing faba bean partially with Spirulina increased AV-difference of essential amino acids. Nitrogen balances were positive in all experimental diets. There were no differences in nitrogen intake. Feeding faba beans reduced nitrogen secretion in milk and faeces compared to rapeseed meal diets. Replacing rapeseed meal and faba bean partially with Spirulina increased the proportion of nitrogen secreted in urine and lowered nitrogen balance. According to this study replacing rapeseed meal completely with faba bean seeds reduce milk and protein yields on diets based on grass silage and cereals. Mixing Spirulina with faba bean increased milk, protein and lactose yields, but decreased them when mixed with rapeseed meal. Protein of faba bean and Spirulina probably completed each others. More research is needed with high levels of micro algae on dry matter intake, animal performance and degradability of microalgal protein in rumen.

The aim of this study was to investigate the effects of blue lupin supplementation on rumen fermentation and milk production responses of cows fed grass silage diets. The study was conducted at Viikki research farm of the University of Helsinki in spring 2013. In the experiment, eight multiparous Ayrshire cows were used, and four of them were fitted with rumen fistula. The average days in milk was 111 (± 29,3). The experiment was conducted as duplicated 4 × 4 Latin squares. The treatments used were four supplementary protein concentrates: control (without protein supplement), rapeseed meal, rapeseed/blue lupin mixture and lupin meal. The protein concentrates were prepared to contain isonitrogenous amounts of protein. Concentrates were fed at a rate of 12 kg/day and grass silage was fed ad libitum. Protein supplementation increased dry matter (DM) intake and milk production. Replacement of rapeseed meal with blue lupin reduced DM intake and milk production. Cows on protein supplemented diets had higher energy corrected milk yield than cows on control diet. Milk fat composition was lower with protein supplemented diets than control diet. Replacement of rapeseed meal with blue lupin meal increased milk fat concentration in milk. Milk urea and rumen ammonia concentrations were higher in protein supplemented than control diet. Rumen ammonia concentration also increased when rapeseed meal replaced blue lupin. Protein supplementation increased concentration of volatile fatty acids in the rumen fluid. Milk fatty acids were less saturated and contained more mono- and polyunsaturated fatty acids on protein supplemented diets than control diet. Replacement of rapeseed with blue lupin reduced concentration of polyunsaturated fatty acids in milk. Feeding mixture of rapeseed and lupin meal reduced concentration of polyunsaturated fatty acids when compared with the average of rapeseed or lupin meal. In protein supplemented diets, palmitic acid (C16:0) in milk was significantly lower and stearic acid (C18:0) significantly higher than on control diet. Conjugated linoleic acid (CLA cis-9, trans-11) content increased with protein supplemented diet, but replacing rapeseed meal with lupin reduced it. When rapeseed was replaced with blue lupin a linolenic acid (C18:3n-3) content was decreased. There were not any big differences in milk fatty acid composition between the diets supplemented with lupin or rapeseed meal. This study showed that blue lupin can be used as protein supplement for dairy cows, but milk production responses are not as good as with rapeseed meal.

After calving dairy cows increase their dry matter intake rapidly and at the same time the diet changes from dry period diet to a diet containing more concentrates. These changes can increase the risks of health problems in rumen and decrease the rumen pH. Long and repeated periods of low rumen pH can lead to subacute rumen acidosis (SARA). Adding small amounts of concentrates to the diet before calving is a traditional method to alleviate problems around calving. Lately some researchers have questioned the benefits of lead feeding. Some Finnish farms don’t give lead feeding anymore because it increases the labor work and costs. The experiment was a randomized complete block design, where 16 ayrshire cows were divided into pairs according to their previous milk yield, body weight and estimated calving day. One cow in each pair was fed cereal concentrate 3 weeks before calving in addition to grass silage while the other cow was fed only grass silage. The silage (D-value 715 kg/kg DM) was fed ad libitum. Reticular pH and temperature, ruminating time and eating behaviour was measured 3 weeks before calving and 8 weeks after calving. Treatments did not affect the reticular pH (p>0.10). None of the cows had a reticular pH under the SARA-treshold (over 5.24 h/d under 5.8 and mean pH<6.16). The mean reticular pH was 6.6 before calving and 6.5 on days 1-10 after calving. The lead feeding group spent less time eating in a day (180 vs. 230 min/d, p<0.001) and had higher eating rate (kg DM/min) than the non-lead fed group (p<0.01). The effect remained after calving. During days 1 to 10 d after calving lead feeding group ate less than non-lead fed group (15.0 vs. 16.3 kg DM/d, p=0.02). Before calving the non-lead fed group had longer rumination time than the lead-feeding group (465 vs. 395 min/d, p=0.01). After calving the difference in the ruminating time tended to sustain (p=0.13). The lead feeding shortened the daily eating and ruminating times pre- and postpartum. Reticular pH did not differ between treatments but lead feeding group had higher reticular temperature, lower rumination time and decreased feed intake during very early lactation which may indicate problems in pH-balance.

Tämä syventävien opintojen projekti koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan eläinlääkärin ammattikunnassa ja työkentässä tapahtuneita muutoksia, erityisesti kotieläintalouden kannalta. Kotieläintalous on ollut suuressa murroksessa viimeiksi kuluneiden 30 vuoden aikana. Lypsylehmien ja kotieläintilojen määrä on vähentynyt voimakkaasti ja tilojen koko kasvanut. Tuotanto on samaan aikaan tehostunut ja taloudellisuuden merkitys kasvanut. Lehmien keskituotos on noussut, mutta hedelmällisyys taas heikentynyt ja poistoikä laskenut. Navettaolosuhteet ja navettateknologia ovat muuttuneet huomattavasti. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella eläinlääketieteellisen tiedekunnan tuotantoeläinklinikan eli entisen Hautjärven, nykyisen Saaren klinikan, potilasmateriaalia ja eri sairauksien esiintyvyyttä vuosina 1974-2004, sekä pohtia syitä mahdollisiin muutoksiin. Tarkastelun kohteeksi päätettiin vuodet 1974, 1984, 1994 ja 2004. Tutkimuksen tarkoituksena oli myös tarkastella, kuinka potilasaineiston muuttuminen on vaikuttanut eläinlääketieteen opetukseen. Aineistona käytettiin Hautjärven ja sittemmin Saaren klinikan työpäiväkirjoja, vanhaa ja nykyistä potilaskortistoa, lääniin tehtyjen kuukausi-ilmoituksien yhteenvetoja ja korkeakoulun/tiedekunnan opinto-ohjelmia. Potilaat lajiteltiin eläinlajin ja naudat myös diagnoosin tai sairaskäynnin syyn mukaan. Vielä 70-luvulla ambulatorisella klinikalla oli yli 700 asiakastilaa; nykyisin vakituisia asiakastiloja on päivittäisessä praktiikassa vähän yli 100 tilaa. Samaan aikaan praktiikka-alue on huomattavasti laajentunut. Sairaskäynneillä hoidettujen potilaitten määrissä on tapahtunut paljon muutoksia. Nautapotilaiden määrä on laskenut. Sika- ja hevospotilaiden määrä on vaihdellut voimakkaasti. Nautoja koskevien tilakäyntien syyt ovat huomattavasti muuttuneet. Ennaltaehkäisevien käsittelyjen ja terveydenhuoltokäyntien sekä kuukausitarkastusten osuus on lisääntynyt. Terveydenhuoltokäyntejä alettiin tehdä vasta 90-luvulla. Vedinsairauksien, ketoosien sekä reproduktioelinten sairauksien, häiriöitten ja tarkastusten osuus sairaskäynneistä on laskenut. Stationääripotilaiden kohdalla huomattavin muutos on nautapotilaiden lisääntyminen: vuonna 1974 klinikalla hoidettiin yhteensä 76 ja vuonna 2004 yhteensä 226 nautaa. Vasikoiden napasairaudet ovat uusi ryhmä, jota ei aikaisemmin esiintynyt ollenkaan. Polikliinisesti hoidettujen pieneläinten määrä on kasvanut monikertaiseksi. Hevosia hoidettiin 30 vuotta sitten paljon, sen jälkeen määrä laski huomattavasti, mutta on 2000-luvulla taas nousussa. Useat potilasmäärissä ja sairaskäyntien syissä tapahtuneet muutokset ovat seurausta kotieläintalouden kehityksestä, mutta myös muita syitä on nähtävissä. Potilasmäärien muutoksiin ovat vaikuttaneet klinikasta johtuvat seikat, kuten praktiikka-alueen laajuus, ympäristökuntien kanssa solmitut sopimukset ja klinikan henkilöstön määrä. Sairaustietoihin vaikutusta on ollut lisäksi hoitosuositusten muuttumisella, tiettyjen sairauksien ennaltaehkäisytyöllä ja toiminnallisen terveydenhuoltotyön lisääntymisellä. Opiskelijoitten tuotantoeläinklinikalla viettämä aika on vuosien 1974-2004 välillä vähentynyt noin puoleen. Myös ryhmäkoot ovat kasvaneet. Tämä kehitys on ollut luonnollista ja väistämätöntä, koska eläinlääkärin työkenttä on muuttunut ja korkeakoulun/tiedekunnan opiskelijamäärä noin kaksinkertaistunut 30 vuoden aikana. Kansainvälisissä arvioinneissa käytännön tuotantoeläinopetus on saanut erittäin hyvät arviot.

Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoitus on tarkastella altistavia tekijöitä utaretulehdukselle umpiaikana ja seuraavalla lypsykaudella, sekä löytää management-suosituksia, joilla kyseisen ajan utaretulehdusriskiä voidaan vähentää. Utaretulehdus on lypsylehmän merkittävin tuotannollinen sairaus. Edellisestä laktaatiosta persistoivilla utaretulehduksilla, sekä ummessaoloaikana hankituilla uusilla infektioilla, on suuri rooli seuraavan lypsykauden utareterveyteen. Siksi onkin tärkeää ymmärtää ummessaoloaikana esiintyvien utaretulehduksien epidemiologiaa ja utareen infektoitumiselle altistavia tekijöitä. Utareterveyden kannalta ummessaoloajan tavoite onkin sekä parantaa olemassa olevat tulehdukset että estää uudelleen infektoituminen. Umpiaikana käytetään pitkävaikutteisia intramammaariantibiootteja edellisessä laktaatiossa esiintyneiden utaretulehduksien hoitoon ja uusien infektioiden ehkäisyyn. Tuotantoeläinten antibioottien käyttöä tulisi nykyisestä antibioottiresistenssitilanteesta johtuen vähentää, joten on tärkeää ymmärtää, kuinka uusien utaretulehduksien syntymistä voi ehkäistä ilman lääkkeitä. Nykyiset umpeutussuositukset pohjautuvat pitkälti tutkimuksiin, joiden lehmät olivat huomattavasti matalatuottoisempia kuin tänä päivänä. Suositukset eivät siis välttämättä enää päde 2000-luvun lypsylehmälle. Maidon korkea somaattinen soluluku, utaretulehdus edellisessä laktaatiossa, ja korkea poikimakerta altistavat utaretulehdukselle ummessaoloaikana ja poikimisen jälkeen. Vaurioituneet vetimenpäät ja keratiinitulpattomat avoimet vedinkanavat altistavat neljännestä utaretulehdukselle ummessaoloaikana ja seuraavalla lypsykaudella. Korkean maidontuotoksen on puolestaan havaittu hidastavan keratiinitulpan muodostumista vedinkanavaan. Myös korkea kuntoluokka sekä pitkä maidossaoloaika edellisessä laktaatiossa voivat altistaa utaretulehdukselle seuraavalla lypsykaudella. Umpikauden konventionaalinen pituus on 6-8 viikkoa, koska lyhyempi tai väliinjätetty umpikausi laskee tuotosta seuraavassa laktaatiossa. Lyhyempään umpikauteen on kuitenkin ollut kiinnostusta, koska sen on ajateltu tuovan lisätuloja loppulypsykauden pidentyessä, sekä sallivan paremman energiatasapainon lehmälle poikimisen jälkeen. Umpikauden pituuden vaihtelun ei ole havaittu vaikuttavan merkittävästi utareterveyteen, joskin alue vaatii lisää tutkimuksia. Umpeenpanohetken korkean maidontuotoksen on havaittu altistavan utaretulehdukselle umpeenpanon jälkeen ja lisäävän riskiä maidonvaluttamiseen. Maidontuotosta voidaan laskea ennen umpeenpanoa asteittaisella lypsynlopettamisella sekä ruokinnan rajoittamisella. Lypsyn äkillinen lopettaminen umpeutettaessa lehmiä on yleinen käytäntö maailmalla, mutta siitä aiheutuu kipua ja epämukavuutta nykyajan korkeatuottoisille lehmille. Ruokinnan rajoittamisessa tulee kiinnittää huomiota siihen, että lehmille tarjotaan riittävästi rehua ja ravintoaineita, jotta niiden hyvinvointi ei vaaraudu umpeutuksen aikana. Umpeutuksen yhteydessä annosteltavien umpituubien laitossa osittainen insertio vähentää utaretulehdusriskiä ummessaoloaikana ja seuraavalla lypsykaudella. Ummessaoloaikana lehmien ruokintaan ja elinolosuhteisiin tulee kiinnittää huomiota. Umpilehmien kuntoluokkia tulee tarkkailla rutiinisti, koska ylikuntoutuneiden lehmien utareterveyttä vaarantaa ketoosin ja poikimahalvauksen lisääntynyt esiintyvyys. Umpiosasto tulee sijoittaa siten, että päivittäinen panostus lehmien utareiden tarkkailuun ja olosuhteiden puhtaanapitoon on helppoa. Poikimakarsinan puhtaus ja siivoaminen jokaisen poikimisen jälkeen vähentää utaretulehduksen esiintyvyyttä seuraavalla lypsykaudella.