Browsing by Subject "sosiaalityö"

Tämä pro gradu –tutkielma tarkastelee lastensuojelun asiakasvanhempien kokemuksia läheisneuvonpitoprosessin aikana käydyistä dialogeista. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata sitä, millaisia merkityksiä vanhemmat ovat antaneet läheis- ja viranomaisverkostojen kanssa käydyille keskusteluille. Vanhempien käsitykset kertovat paitsi heidän suhteestaan sosiaalityöhön, mutta erityisesti heidän käsityksensä avaavat siitä, kuinka he ovat kokeneet hyvin henkilökohtaisten asioiden käsittelyn erilaisten verkostojen kanssa. Sosiaalityön oikeutus nousee yksilön kannalta siitä, kuinka se kannattelee asiakasta arkisessa selviytymisessä ja yhteiskunnan kannalta siitä, kuinka se edesauttaa asiakasta muutoksessa. Läheisneuvonpidon dialogien tavoite liittyy molempiin. Tutkielman taustalla ovat teoreettiset käsitykset dialogisuudesta ja vuorovaikutussuhteiden merkityksestä. Dialogisuus voi olla luonteeltaan sekä monologista että dialogista. Monologisen dialogin tavoitteeksi riittää yhteinen sopimus siitä, kuinka aiotaan toimia. Sen sijaan dialoginen dialogi yltää yhteisten käsitysten muodostumiseen eri osapuolten välille. Läheisneuvonpidon prosessiluonteen vuoksi molempien muodostuminen on mahdollista. Edellytyksiä molemmille luovat kaikkien osallistujien vuorovaikutusorientaatiot. Vuorovaikutusorientaatiot on tässä tutkielmassa mielletty empaattiseksi kuulemiseksi (asiakaskeskeinen), toiseksi näkökulmaksi (asiantuntijakeskeinen) ja dialogiseksi, jaettuun ymmärrykseen pyrkiväksi näkökulmaksi. Tämä mukailtu jaottelu sisältää työntekijöiden ohella myös asiakkaan yksityisen läheisverkoston. Osallisuuden kokeminen ja itsemääräämisoikeus ovat keskeisiä sosiaalityön arvoja. Siksi on perusteltua tutkia sen toteutumista työskentelytavassa, jonka periaatteisiin kuuluvat demokraattinen vuorovaikutus ja osallisuus itseään ja perhettään koskevaan päätöksentekoon. Tutkielma pyrkii hahmottamaan ilmiötä, jossa tavoitellaan dialogisuutta ja osallisuutta. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdeksan lastensuojelun asiakasvanhemman yksilöhaastattelusta. Haastateltavien lasten asioissa oli järjestetty läheisneuvonpitoja, joiden osallistujista he olivat päättäneet samoin kuin käsiteltävistä asioista. Tutkimus perustuu sosiaalisen konstruktionismin tieteenfilosofisiin lähtökohtiin, jossa todellisuus nähdään sosiaalisesti rakentuneena. Vaikka todellisuus rakentuukin sosiaalisissa kanssakäymisissä, jokainen yksilö antaa sille omat merkityksensä itse. Lastensuojelun sosiaalityöhön liittyy omalta osaltaan puuttuminen ihmisten itsemääräämisoikeuteen ja yksityiseen perhe-elämään. Se, millä tavoin julkinen valta ihmisten yksityisyyteen puuttuu, voi olla sekä asiantuntijakeskeistä että dialogista. Tässä tutkimuksessa dialogisuus käsittää asiantuntijoiden ohella myös ihmisten yksityisen verkoston. Ihminen muodostaa lopulta käsityksensä erilaisten verkostojen kanssa käymiensä keskustelujen perusteella. Riippumatta siitä, millainen on todellinen asioiden tila, merkityksellisempää on se, kuinka se yhteisesti jäsennetään. Laadullinen aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä. Sisällönanalyysiä ohjasivat vahvasti myös teoreettiset jäsennykset dialogisuudesta ja osallistujien vuorovaikutusorientaatioista. Tutkimuksen tulokset ovat sekä aineistolähtöisiä että teoriaohjaavia. Aineiston perusteella keskeisin tulos on vanhempien kokemus verkostojen yhteisen tilannekuvan muodostamisen edellytyksistä, sen merkityksestä ja näiden myötä muodostuneesta toiminnan suuntautumisesta. Teoriaohjaavaa on käsitys dialogisuuden kokemisen ehdoista. Ensinnäkin täytyi muodostua kokemus siitä, että oma mielipide oli vakavasti otettu mukaan keskusteluun, vaikka tästä mielipiteestä olisi ollut eriäviä näkemyksiä. Toiseksi täytyi muodostua käsitys siitä, että toinen näkökulma ei omasta käsityksestä poiketen ole vain ihmistä syyllistävä, vaan pyrkii häntä ymmärtäen löytämään ratkaisuja yhteisissä keskusteluissa. Dialogisuuden kokemisen ehdot liittyivät toisaalta siihen, kuinka oikeutetuksi ja omasta näkökulmastaan totuudenmukaiseksi haastateltavat kokivat itsestään poikkeavan näkökulman sekä siihen, kuinka he kokivat oman näkökulmansa otetuksi mukaan dialogiin. Dialogisuuden kokemus oli keskeinen selittävä tekijä sille, että yhteinen tilannekuva oli mahdollista muodostaa ja tilannekuvan muodostuminen vaikutti siihen, millaiseksi osallistujien toiminta suuntautui. Dialogisuuden kokemus muodostui näistä tekijöistä.

Helsingissä havahduttiin vuonna 2013 kriisimajoituskustanusten räjähdysmäiseen kasvuun. Tutkimus ajoittuu ajankohtaan, jolloin Helsingin kaupungin asunnottomien palvelut olivat suuressa murroksessa. Keskeinen ideologinen uudistus on ollut siirtyminen tilapäismajoituksesta vuokrasuhteiseen asumiseen. 2010-luvun vaihteessa asunnottomien sosiaalityö siirtyi keskitetystä yksiköstä alueellisiin sosiaalityön ja -ohjauksen toimipisteisiin. Tutkimusaineistona ovat haastattelut kahdeksalle sosiaalialan työntekijälle, joiden asiakasperhe on kriisimajoitettu. Lapsiperheen asunnottomuus on moraalijärjestyksen murtuma, jota sosiaalialan työntekijät selonteoissaan kuvaavat. Tutkimuksessa selvitetään sitä, miten ja mitä kriisimajoituksesta puhutaan sekä kriisimajoituksen ongelmaa konstruoidaan ja kategorioita käytetään. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan kriisimajoitukseen liittyviä institutionaalisia asiakirjoja. Institutionaalisten tekstien avulla jäsennetään millaisessa kontekstissa sosiaalityötä tehdään sekä millaisia odotuksia ja vaatimuksia järjestelmä kohdistaa sosiaalityöntekijöihin sekä asiakkaisiin kriisimajoitustilanteissa. Tutkimuksessa myös kuvataan monimutkaista toimijakenttää, joka käyttää valtaa Helsingin asuntoasioista ja kriisimajoituksesta päätettäessä. Asunnottomuuden ja kriisimajoituksen taustalla on usein monia ja erilaisia asiakkaan vaikeuksia tai epäonnistumisia. Osa ongelmaa rakentavasta puheesta kohdistaa vastuun asiakkaaseen, mutta useimmiten taustalla ovat järjestelmän puutteet ja toimimattomuus. Kyse voi olla byrokratiasta tai joustamattomista toimintakäytännöistä, mutta myös kuormittuneen palvelujärjestelmän kyvyttömyydestä tunnistaa asiakkaan tarve ja antaa oikea-aikaista apua. Erityisesti maahanmuuttajataustaisten ihmisten on vaikeaa saada asunto ja he ovat yliedustettuina kriisimajoitetuissa asiakkaissa. Sosiaalialan työntekijät kuvaavat työtään hektiseksi ja asiakasmääriä suuriksi, jolloin syvällisen, paneutuvan auttamistyön sijasta voidaan työskennellä vain perusasioiden järjestämiseksi. Työntekijät toivovat tiivistä yhteistyötä asuntotoimen kanssa sekä muiden asiakkaan verkostojen kanssa asiakkaan kokonaisvaltaisen auttamisen mahdollistamiseksi. Tärkeänä sosiaalialan työntekijät pitävät kysyntää vastaavan asuntotuotannon lisäämistä. Tarvitaan enemmän kohtuuhintaisia ja erilaisiin elämäntilanteisiin ja tuen tarpeeseen sopivia asuntoja. Keskeistä on, ettei asuntopolitiikka lisää tai syvennä yhteiskunnallista eriarvoistumista.

Tutkielma tarkastelee perhetaustaan liittyvien tekijöiden yhteyttä koulukiusatuksi joutumiseen. Erityisen mielenkiinnon kohteena ovat lastensuojelun sosiaalityön kanssa tekemisissä olleet lapset ja nuoret, joilla tiedetään aiemman tutkimuksen perusteella olevan suurempi todennäköisyys joutua koulukiusatuksi. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielma hyödyntää stigman käsitettä. Ajatuksena on, että yhteiskunnassa poikkeaviksi tai negatiivisiksi mielletyt perheeseen liittyvät tekijät voivat toimia kouluympäristössä stigmoina, jotka oikeuttavat muita kohtelemaan stigman kantajaa ihmisarvoltaan vähäisempänä. Tutkielma perustuu Nuorisobarometri 2015 -aineistoon (N=1894), jonka perusjoukkona ovat 15–29-vuotiaat nuoret. Aineistossa kysyttiin, ovatko he joutuneet kiusatuksi peruskouluiässä. Lisäksi selvitettiin erilaisia perhetaustaan liittyviä tekijöitä, kuten perheen taloudellisia vaikeuksia, vanhemman työttömyyttä, vanhemman sairautta tai vammaa, vanhemman alkoholiongelmaa, vanhemman vakavaa mielenterveysongelmaa, perheen vakavia ristiriitoja ja vanhempien eroa. Tutkielman menetelminä käytetään ristiintaulukointia sekä logistista regressioanalyysiä. Tutkielma löysi yhteyden perheen lastensuojelukontaktin ja lapsen koulukiusatuksi joutumisen välillä. Yhteys säilyi merkitsevänä, kun perheen sosioekonominen asema vakioitiin, mutta menetti merkitsevyytensä, kun muut perhetaustaa kuvaavat muuttujat vakioitiin. Lastensuojelukontaktin ja koulukiusatuksi joutumisen välinen yhteys selittyneekin osittain perheen ongelmilla, joista kiusatuksi joutumisen todennäköisyyttä kasvattivat eniten perheen taloudelliset vaikeudet sekä vanhemman alkoholiongelma. Tutkielma osoittaa heikon yhteyden perhetaustan ja koulukiusatuksi joutumisen välillä. Samalla se haastaa tarkastelemaan koulukiusaamista yhteiskuntatieteellisenä eriarvoisuudesta kumpuavana ilmiönä ja löytämään siihen uusia puuttumiskeinoja lastensuojelun näkökulmia hyödyntämällä sekä lapsiperheköyhyyttä torjumalla.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielman aihepiiri liittyy lastensuojeluun ja sen tavoitteena on selvittää median tuottamaa kuvaa lastensuojelusta vuosikymmenen lopussa. Toisena tavoitteena on selvittää, näkyykö mediassa lastensuojelun toiminnassa sille asetetut velvoitteet. Tutkittava aineistoni koostuu Helsingin Sanomien vuonna 2019 julkaisemista artikkeleista liittyen lastensuojeluun. Artikkeleita julkaistiin yhteensä 286 kappaletta. Tutkimuksen kohteeksi valikoitui lopulta yhteensä 47 artikkelia Helsingin Sanomissa aikavälillä 1.1– 31.12.2019 julkaistuihin ja lastensuojelua koskeviin kirjoituksiin. Tutkielma on kvalitatiivinen ja sen viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi. Aineiston analyysi on toteutettu aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Aineistosta nousi neljä teemaa, joista suurimpina näyttäytyivät perheväkivaltaan liittyvät (18) sekä sijaishuoltoon liittyvät teemat (15) lukumääriltään lähes tasaväkisinä. Muita esiin nousseita teemoja olivat lasten kaltoinkohteluun liittyvät (17) sekä sosiaalialan työhön (14) liittyvät teemat. Artikkeleissa esiintyvät teemat olivat harvoin puhtaasti yhteen aiheeseen liittyviä, vaan niissä saattoi esiintyä samanaikaisesti teemat liittyen sijaishuoltoon, kaltoinkohteluun ja sosiaalialan työhön. Lastensuojelussa ei aina kyetty toimimaan sille asetettujen velvoitteiden mukaisesti, mikä näyttäytyi erityisesti lastensuojelun sijaishuollossa. Tämä aiheutti tyytymättömyyttä sijoitettujen lasten ja nuorten keskuudessa jopa vuosien päästä sijoituksen päättymisestä. Lastensuojelulaitoksiin kohdennettiin myös toimenpiteitä esiin tulleiden epäkohtien vuoksi.

Sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointi ja alalla tapahtuva vaihtuvuus ovat jo pitkään olleet tiedostettu ja keskusteltu asia. Sosiaalityön johtamisesta etenkin lastensuojelun kontekstissa löytyy vain vähän tutkimusta Euroopasta. Sosiaalityön maisterintutkielmassa tarkastellaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kokemuksia työhyvinvoinnista, johtamisesta ja niiden välisestä suhteesta. Tutkielmaa varten on haastateltu kuutta Suomessa työskentelevää lastensuojelun sosiaalityöntekijää etäyhteyksin toteutetuin yksilöteemahaastatteluin. Laadullinen aineisto on analysoitu sisältölähtöisesti grounded theory -menetelmää noudattaen. Analyysin apuna on hyödynnetty Atlas.ti 9 -ohjelmaa. Haastateltavat kokivat työhyvinvoinnin sosiaalityöntekijän toimintakykynä työssä ja vapaa-ajalla ajallisesti vaihtelevana ja jatkuvana tasapainotteluna sekä työpahoinvoinnin puutteena. Johtaminen sijoittui sosiaalityöntekijöiden kokemuksissa oman työn johtamiseen ja siihen liittyvään vastuuseen. Merkittävä rooli johtamisessa koettiin olevan lähiesihenkilöllä. Lähiesihenkilön merkitykseen liittyen keskeisiä käsitteitä olivat luottamus ja tuki sekä linjaukset työyhteisöä koskien. Lähiesihenkilöllä koettiin olevan merkitystä yksittäisen sosiaalityöntekijän ja koko työyhteisön työhyvinvointiin. Johtaminen kytkettiin myös vaihtelevissa määrin organisatoriseen kontekstiin. Tässä tutkimuksessa sosiaalityöntekijät merkillistivät johtamisen ja työhyvinvoinnin välille yhteyden.  

Maahanmuuttajien lisääntymisen myötä Suomessa asuu yhä enemmän ympärileikkausuhan alla eläviä tyttöjä. Sosiaalityöllä on merkittävä rooli ympärileikkauksien ehkäisemisessä. Tärkeä osa ympärileikkauksien ehkäisemistä on aiheen puheeksi ottaminen maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden kanssa lastensuojelun sosiaalityössä. Maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden kanssa tehtävään sosiaalityöhön vaikuttaa vahvasti sosiaalityöntekijöiden sekä sosiaalityön instituution tuottamat kategoriat. Kategorioita tutkimalla voidaan rakentaa ymmärrystä sosiaalityöntekijöiden tavasta kohdata maahanmuuttajataustaisia asiakkaita. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, millaisia puheessa tuotettuja kategorioita lastensuojelun sosiaalityöntekijät rakentavat haastattelutilanteissa maahanmuuttajataustaisista asiakkaista tyttöjen ympärileikkauksien puheeksi ottamisesta keskusteltaessa. Sosiaalityön toimintaympäristössä ei ole tutkittu tyttöjen ympärileikkauksien puheeksi ottamista. Tästä johtuen tutkimuksessa on päädytty aluksi selvittämään sitä, miten lastensuojelun sosiaalityöntekijät suhtautuvat tyttöjen ympärileikkausaiheen puheeksi ottamiseen maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden kanssa. Tutkimuksen metodologisena lähtökohtana on etnometodologia ja kategorisointi. Tutkimus on aineistolähtöinen. Tutkimuksen aineiston muodostavat kahdeksalle lastensuojelun sosiaalityöntekijälle tehdyt puolistrukturoidut teemahaastattelut. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysin ja kategoria-analyysin yhdistelmällä. Tutkimuksessa havaittiin sosiaalityöntekijöiden suhtautuvan positiivisesti tyttöjen ympärileikkausaiheen puheeksi ottamiseen. Tästä huolimatta he eivät olleet ottaneet aihetta puheeksi maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden kanssa. Sosiaalityöntekijät toivat esille erilaisia toimintatapoja, joilla voitaisiin helpottaa tyttöjen ympärileikkausaiheen puheeksi ottamista. Lisäksi sosiaalityöntekijät nostivat esille runsaasti tyttöjen ympärileikkauksien puheeksi ottamiseen liittyviä käytännöllisiä kysymyksiä. Tutkimuksessa selvisi, että sosiaalityöntekijät rakentavat maahanmuuttajataustaisista asiakkaista haastattelutilanteissa paljon erilaisia kategorioita. Kyseiset kategoriat ryhmiteltiin kolmeen kategoriaryhmään. Eniten sosiaalityöntekijät tuottivat maahanmuuttajataustaisista asiakkaista erilaisuuden kategoriaa ja vähiten sulautumisen kategoriaa. Erilaisuuden kategoriaa sosiaalityöntekijät tuottivat suhteessa kantaväestöön ja kulttuuriin. Diasporan kategoriaa sosiaalityöntekijät rakensivat suhteessa kulttuurisiin elämäntapoihin ja kommunikoinnin haasteisiin. Sulautumisen kategoriaa sosiaalityöntekijät tuottivat suhteessa elämäntapoihin. Ympärileikkauksien puheeksi ottamisen osalta tutkimustulokset ovat käyttökelpoisia sosiaalityön eri toimintaympäristöissä sekä muissa palveluissa, joissa kohdataan maahanmuuttajataustaisia asiakkaita. Kategorioiden osalta tutkimukseni tulokset toimivat yhtenä mahdollisena ikkunana maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden kategorisoimisen ilmiöiden tarkastelemiseen.

Maahanmuuttajat ovat aikuissosiaalityössä yksi keskeinen asiakasryhmä. Aikuissosiaalityö osaltaan toimii kotoutumisen ja integraation yhtenä tukena. Diskurssit ovat todellisuuden kuvia, joissa kohteita määritellään ja arvotetaan diskurssinsa mukaan. Diskurssin valinta vaikuttaa siihen, minkälaiset arvosuhteet kohteet saavat ja kuinka vapaaksi kohde nähdään toimimaan. Diskursseilla on vahva todellisuuden luomisen voima, mikä vaikuttaa myös tekoihin. Siksi ei olekaan yhdentekevää, minkälaisin diskurssein sosiaalityötä tehdään. Tutkimuksen tavoite on selvittää, miten suomalaisen kaupungin aikuissosiaalityön tiimin sosiaalityöntekijöiden keskusteluissa puhutaan maahanmuuttajista aikuissosiaalityön asiakkaina, sosiaalityöstä heidän kanssaan ja palvelujärjestelmästä? Menetelmänä on diskurssianalyysi, ja tutkimuksen aineisto koostuu suomalaisen kaupungin aikuissosiaalityön tiimin sosiaalityöntekijöiden ryhmähaastattelusta sekä yksilöhaastatteluista. Tutkimuksen keskeisiksi tuloksiksi on saatu, että maahanmuuttajat asemoituvat diskursseissa kulttuurin kautta vieraina, erilaisina, käytännön apua tarvitsevina, vaikeasti lähestyttävinä ja syrjässä, syrjäytymisvaarassa omissa ryhmissään olevina. Maahanmuuttajat näyttäytyvät systeemin uhrina. Vastadiskurssissa maahanmuuttajat asemoituvat aktiivisina, osaavina ja itsenäisinä, kyvykkäinä hyödyntämään verkostojaan. Aikuissosiaalityö asemoituu maahanmuuttajia yhteiskuntaan liittämään pyrkivänä, mutta puutteellisesti resursoituna. Kotouttaminen ja integroimiseen pyrkiminen ovat keskeisiä sosiaalityön määrittelijöitä suhteessa maahanmuuttajiin, mutta auttamisen rajallisuus tunnistetaan. Sosiaalityö asemoituu ’pelisääntöjen’ kertomisena maahanmuuttajille sekä käytännön asioissa auttamisena. Lisää tietoa ja koulutusta maahanmuuttajista, kulttuurien ja trauman vaikutuksista vuorovaikutukseen kaivattaisiin. Palvelujärjestelmä, systeemi asemoituu diskursseissa hajanaisena, epäselvänä, maahanmuuttajia passivoivana ja se näyttää johtavan toimeentulotuen saamisen pitkäaikaisuuteen. Johtopäätöksenä on, että diskurssille löytyy usein vastadiskurssinsa, joka piirtää asiantiloista toisenlaisen kuvan. Kuitenkin diskurssit painottuvat tiettyyn suuntaan. Maahanmuuttajat näyttävät diskursseissa olevan vailla riittävää integroitumista, elävän melkein segregaatiossa. Monilta puuttuu integroitumiseen tarvittavia resursseja. Näin monikulttuurisuus- ja integraatiopuhe näyttävät olevan diskurssien kautta nähtynä vailla todellista pohjaa. Diskurssien olemassaolon tiedostaminen sekä intersektionaalisuuden – sen, että myös maahanmuuttajia ovat määrittelemässä useat eri kategoriat arvolatauksineen - muistaminen voisi auttaa diskurssien monipuolistumisessa ja valinnassa maahanmuuttajien parissa tehtävään työhön. Diskurssien avulla voidaan myös miettiä jatkotutkimus- ja kehittämistarpeita palvelujärjestelmälle integraation tukemiseksi.

Among the clients of social work, the people who have traumatic experiences are more common than in the general population. In the recent years MDMA, also known by its street name ecstasy, has been studied for treating posttraumatic stress disorder, with promising results. As the research goes on, it is possible that some people turn to MDMA for the purpose of treating their own traumas by themselves. Social workers should be able to evaluate realistically the risks and potential benefits of such behavior, and also think about the problems of the current prohibition and punishment-based drug laws in terms of human rights. If MDMA-assisted therapies become a legal treatment option, social workers should know how to assist and guide their clients in case they wish to engage in such treatment. The US Food and Drug Administration (FDA) has granted a breakthrough status to psilocybin (a psychedelic compound found in some mushroom species) and MDMA-assisted psychotherapies. This means that the preliminary results have been so promising it is possible to make these treatments available faster, in case the further research provides results as good as the previous research. Currently phase 3 studies are ongoing. Lately there have also been discussions about whether these substances are dangerous or even beneficial outside the clinical context. Multiple studies have been done on psychedelics regarding this matter, and the researchers have found out that lifetime use of psychedelics is associated with reduced risk for mental health problems and suicidality instead of increased risk. A similar investigation has not yet been done to the same extent on MDMA. The purpose of this analysis is to fill the void in the research regarding MDMA and find out whether MDMA use is linked to increased likelihood of past month psychological distress, measured by K6 scale, and past year suicidality, defined as suicidal thoughts, suicide plans and suicide attempts. The dataset used for this study is National Survey on Drug Use and Health (NSDUH) from the years 2016–2019. The data of NSDUH is collected via randomized selection of a representative population of the US. The main method of the analysis is multivariate logistic regression. Among the lifetime use of MDMA and other drugs, also the effects of recency have been investigated. The weighted odds ratios were compared to the odds ratios of other drug use groups. Based on the results of this analysis, MDMA use was not associated with increased likelihoods of past month psychological distress or past year suicidality, after adjusting for sociodemographic factors, risk-taking tendency and other illicit/non-medical drug use. Instead, lifetime use of MDMA was associated in most of the models to decreased likelihood of the predicted variables. The odds ratios of MDMA groups were smaller than the odds ratios for other substances in almost every model. Among the other substances, the results of psilocybin were the closest to the results of MDMA. The study suggests that the increased risk for mental health problems and suicidality among the people who use MDMA is likely to be more linked to other drug use than specifically to MDMA use. This analysis does not suggest that MDMA would be an independent risk factor for psychological distress or suicidality.

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemissa lastensuojelun laatusuosituksissa painotetaan sosiaalityöntekijöiden tarvetta oman toimintansa reflektointiin työssä vaadittavien taitojen edistämiseksi. Työyhteisöissä katsotaan tarvittavan rakenteita, jotka mahdollistavat pysähtymisen oman toiminnan arvioinnin äärelle. Mentorointi on nähty yhtenä mahdollisuutena tämän työssä oppimisen prosessin tukemiseen. Mentorointi onkin noussut viime vuosina yhdeksi lastensuojelun sosiaalityön kehittämisen mielenkiinnon kohteeksi. Tämän pro gradu –tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia mahdollisuuksia mentorointi tarjoaa reflektiiviseen toimintaan lastensuojelun sosiaalityön kontekstissa ja mitä edellytyksiä ja ehtoja tämän toiminnan toteutumiselle voidaan lastensuojelun työyhteisöissä löytää. Tutkielma kiinnittyy osaksi reflektiivisyydestä ja reflektiivisyyden paikoista käytävää tieteellistä keskustelua. Reflektiivisyys nähdään liittyvän keskeisenä osana sosiaalityön asiantuntijuuteen. Keskeisenä lähtökohtana on ajatus siitä, että mentoroinnin kautta lastensuojelun sosiaalityössä on mahdollista toteuttaa sellaista reflektiivistä toimintaa, joka erottuu muista sosiaalityön reflektion foorumeista. Tutkielman keskeisiä teoreettisia käsitteitä ovat reflektiivisyys, sosiaalityön reflektiivinen asiantuntijuus ja mentorointi. Tutkielman aineisto muodostuu mentorointiin osallistuneille sosiaalityöntekijöille suunnatusta kyselystä sekä yksilöhaastatteluista. Aineiston kautta on mahdollista kerätä tietoa mentorointiin osallistuneiden sosiaalityöntekijöiden omakohtaisista kokemuksista mentorointiin liittyen. Aineiston analyysissä on hyödynnetty teemoittelun ja sisällönanalyysin menetelmiä. Tutkielman tulokset osoittavat, että mentoroinnin aikana toteutuneesta reflektiivisyydestä on löydettävissä erityispiirteitä muihin sosiaalityön reflektiivistä pohdintaa edistäviin rakenteisiin, kuten ammatilliseen työnohjaukseen, verrattuna. Aineiston perusteella mentoroinnin vahvuuksiksi muihin reflektion paikkoihin suhteutettuna näyttäytyvät sen mahdollistama omakohtaisuus ja mentorisuhteeseen liitetty henkilökohtainen vuorovaikutus. Mentoroinnilla on tutkielman tulosten perusteella mahdollista pystyä vaikuttamaan sosiaalityöntekijöiden asiantuntijuuden kehittymiseen ja työhyvinvoinnin edistämi-seen. Mentoroinnissa huomioitaviksi seikoiksi nousevat aineiston perusteella mentoroinnin ajoitus, ajankäyttö ja priorisointi, osallistujien valikointi sekä toiminnan tavoitteiden selkiyttäminen.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan vapautuneiden vankien kertomuksia kohtaamisista ja sosiaalityöstä elämänkulun aikana ennen vankilaa, vankeusrangaistuksen aikana ja vapautumisen jälkeen. Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, onko kohtaamisia sosiaalityöntekijöiden tai muiden sosiaalialan ammattilaisten kanssa ollut, mistä sosiaalityön tuki on koostunut, millä tavoin sosiaalityö on auttanut selviytymään eteenpäin elämässä, mitä sosiaalityön tuen puuttumien on tarkoittanut ja mitä on ollut onnistunut tuki. Tutkimuksessa pohdimme myös haastateltavien identiteettien rakentumista elämänkulun aikana sekä erilaisia käännekohtia heidän elämässään. Tarkastelemme sosiaalityön, erityisesti aikuissosiaalityön ja vankilasosiaalityön luonnetta ja erityispiirteitä. Sosiaalityötä tarkastellaan ennen muuta arkielämän sujuvuuden ylläpitäjänä sekä hyvinvoinnin ja elämänhallinnan edistäjänä. Tutkielmassa korostuu sosiaalityön tavoite vähentää eriarvoisuutta ja turvata tasa-arvoinen kohtelu. Lisäksi olemme hyödyntäneet tutkimuksessamme elämänkulun, identiteetin ja desistanssin eli rikollisuudesta irrottautumisen käsitteitä. Tutkimukseen osallistui kuusi vapautunutta vankia. Tutkielma on toteutettu narratiivisena tutkimuksena, joka mahdollistaa kokemusten kertomisen tarinoiden kautta. Kerronnallisen haastattelun keinoin kerätty aineisto koostui haastateltavien elämäntarinoista. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysia. Tutkimuksen keskeiset tulokset osoittavat, että haastateltavilla on elämänsä aikana ollut joitakin merkittäviä kohtaamisia sosiaalialan työntekijöiden kanssa. Sosiaalityön tuki on ollut haastateltavien elämässä lähinnä koulusosiaalityön, lastensuojelun ja aikuissosiaalityön ml. vankilasosiaalityön tarjoamaa tukea. Koulun ja lastensuojelun tarjoama tuki näyttäytyi melko vähäisenä. Aikuissosiaalityössä korostui taloudellinen tai asumiseen liittyvä tuki. Haastateltavat pitivät yhteisökuntoutusta vaikuttavimpana sosiaalityön tukimuotona vankilasosiaalityössä. Erityisesti se koettiin hyödyllisenä tukimuotona siinä vaiheessa elämää, kun rikollisuudesta oltiin irrottautumassa. Haastateltavat kertoivat, että sosiaalista tukea ei ole aina ollut saatavilla niissä tilanteissa, joissa sitä olisi tarvittu. Rikollisuudesta irrottautuminen sekä päihteidenkäytön lopettaminen olivat haastateltavien elämässä niitä käännekohtia, jotka muuttivat heidän elämänkulkuaan eniten ja mahdollistivat uuden alun elämässä. Haastattelukohtaamisissa haastateltavat kertoivat tarinoita elämästään ja pohtivat oman elämänkulun rakentumista. Rikollinen elämä ei kaikille merkinnyt samoja asioita eikä rikollisuudella ollut samanlaista roolia jokaisen haastateltavan identiteettiin liittyvissä pohdinnoissa. Haastateltavat myönsivät, että ns. rikollisen identiteetti on niin vahva, että rikollisuudesta irrottautuminen on vaikeaa, jos ei ole tarjolla mitään muuta. Haastateltavien kertomukset voidaan nähdä selviytymistarinoina, joista välittyy usko siihen, että vaikeista elämäntilanteista voi selvitä ja elämänkulussa voi tapahtua sellaisia käännekohtia, jotka mahdollistavat muutoksen.