Browsing by department "Department of Biblical Studies"

Eksegeettisen tutkimuksen kohteena ovat Ugaritin tekstien Baal ja Anat -kertomussikermä ja Vanhan testamentin psalmit 74 ja 77. Tekstien sisältämiä viittauksia kaaokseen, jonka epiteettinä ovat meri, lohikäärme, Leviatan tai Lotan, joet ja virrat sekä suuret vedet, analysoidaan laaja-alaisen synkronisen tutkimuksen, narratiivisen ja ikonografisen menetelmän keinoin. Tekstit analysoidaan historialliskriittisin, diakronisin menetelmin. Analyysin tuloksia peilataan Levantin, muinaisen Orinetin kulttuureiden kuva-aineistoon pronssi- ja rautakauden ajalta. Merkityksiä peilataan myös sosio-ekonomiseen ympäristöön. Mesopotamian valtakuntien sinettien ja sylintereiden kuvakieltä samoin, kuin arkeologisten yksittäisten esineiden kantamia merkityksiä liitetään tekstiin. Kuvallisena aineistona on Frankfortin sinettejä käsittelevä tutkimus ja Keelin teostensisältämä kuva-analyysi. Tutkimuksen fokus on kysymyksessä, avaako kuvakieli tekstin merkityksiä ja luoko se uusia tutkimusnäkökulmia. Ras Shamran mytologisten, Baalia ja Anatia käsittelevien tekstien tutkimuksen fokus on meren jumaluuteen Yammiin personifioitu kaaos, elämää tuhoava voima. Hänen suhdettaan peilataan luojajumala Eliin ja myrskyn ja hedelmällisyyden jumalaan Baaliin. Esille tulee arkaaisen ihmisen maailmankuva ja kognitiivinen prosessi sellaisena kuin se kuvissa ilmenee. Tekstien merkityksen löytämiseksi niiden sisältöön sovelletaan Dumezilin sosiaalista teoriaa. Teorian sovellus nojaa Langin siitä tekemään tulkintaan. Hän luokittaa jumaluuden ilmenemismuodot hierarkiseksi, kolmiportaiseksi pantheoniksi, joka peilaa yhteiskunnan eriytynyttä sosiaalirakennetta. Tutkimus etsii Ugaritin mytologisten tekstien ja psalmitekstien” sitz im lebeniä”. Onko psalmien tekstikohdissa kaikuja Ugaritin tekstien mytologisista hahmoista nhr, lotan, seitsenpäinen lohikäärme ja kiemurtava käärme? Työ esittelee Løgstrupin analyysin ihmisenä olemisen alkukantaisista ilmaisuista, jotka ilmenevät myötätunnon, nöyryyden, rakkauden, surun ja toivon ilmauksina. Se tarkastelee kaaoksen ilmenemisen muotoja vihaa, kateutta ja mustasukkaisuutta. Psalmien kyyhkyskuvan ja tekstien pyhän kohtaamisen kuvauksissa tutkin, mitä ne merkitsevät yksilölle ja yhteisölle. Lyhyesti voi Ugaritin tekstien fokuksen olevan jumaluuksien maailmassa ja kultissa, kun taas psalmeissa fokus on inhimillisen ja jumalallisen dialogissa. Kohtaamisen merkitys todentuu elämää kannatteleven voimien ilmaisussa trauman kokeneessa yhteisössä.

Tutkielma etsii vastauksia kysymyksiin mitä on lapsen vastaanottaminen, mitä on lapsenkaltaisuus ja miten tulla suureksi. Tutkielman lähdeteksteinä käytetään Markuksen, Matteuksen ja Luukkaan evankeliumitekstejä ”Kuka on suurin?” ja ”Jeesus siunaa lapsia” otsikoiden alta. Tutkielma jakautuu kahteen osaan: analyysiin ja synteesiin. Analyysissa lähdetekstejä on tarkasteltu erikseen. Jokaista synoptista evankeliumia on käsitelty kummankin kohdan osalta erikseen. Analyysiosasta nousseista synoptisten evankelistojen yhteisistä aiheista muodostuvat synteesiosan teemat. Teemoja käsitellään yksittäin peilaten niitä ympäristöönsä, josta käsin evankelistat kirjoittivat. Näitä teemoja ovat vastaanottaminen, valtakunta, lastenkaltaisuus ja suureksi tuleminen. Vastaanottaminen liittyy sekä lapsen että valtakunnan vastaanottamiseen. Vastaanottaa verbinä sisältää hyväksymistä, tervetulleeksi toivottamista ja vieraanvaraisuutta. Lasten vastaanottaminen vaatii näitä kolmea. Lapsen vastaanottaminen ei ollut tavallista, sillä lapset kuuluivat alhaiseen sosiaaliluokkaan ja olivat yhteiskunnallisen arvojärjestyksen loppupäässä. Vastaanottamiseen lasten kanssa liittyy kiinteästi (taivasten/Jumalan) valtakunta. Lapsista tehtiin valtakuntaan astujien malleja. Kaikista yhteiskunnan sosiaaliluokan alhaisista juuri lapset valittiin tähän, ”sillä heidän kaltaistensa on (Jumalan) valtakunta.” Lapsilla oli tiettyjä ominaisuuksia, joita arvostettiin valtakunnassa. Näiksi ominaisuuksiksi on lueteltu riippuvuus, luottamus ja nöyryys. Lastenkaltaisilla oli myös mahdollisuus astua valtakuntaan. Lastenkaltaisiksi on evankeliumitutkimuksessa ehdotettu opetuslapsia ja Jeesuksen seuraajia. Jeesus liikkui syntisten ja halveksittujen parissa, mutta heitä ei huolittu valtakunnan malleiksi, vaikka heitä kuvasi riippuvuus. Lastenkaltaiset ymmärsivät valtakunnan luonteen lahjaksi annettuna ilman omia tekoja, ja että saivat nauttia siitä sellaisina kuin olivat. Suureksi tuleminen kuitenkin liittyy lapsiin, lastenkaltaisiin ja erityisesti syntisiin ja halveksittuihin. Nimittäin suureksi tullut on ensin ollut kaikkien palvelija, siis edellä mainittujen ihmisryhmien. Suureksi tulemiseen vaadittiin kunnian ja häpeän kulttuurin ylittämistä, sillä se oli oman kunnian kustannuksella häpeällisemmän ihmisen etusijalle asettamista. Suurin otti vastaan nämä syntiset ja heikot.

Tämä pro gradu-tutkielma tarkastelee juutalaiskristillisten ebionien suhtautumista apostoli Paavaliin. Se vastaa kysymyksiin, minkälainen on ebionien Paavali-kuva, kuinka se on muodostettu ja mikä merkitys sillä on ebionien identiteetille. Kysymyksiin vastatessa hyödynnetään kahta sosiaalitieteellistä lähestymistapaa – sosiaalisen identiteetin näkökulmaa ja toiseuden käsitettä – sekä antiikin poleemisen retoriikan tutkimusta. Tutkielman lähdeaineistona ovat kirkkoisien kirjoitukset ebioneista sekä ebionien itsensä käyttämä niin kutsuttu Pseudoklemensiläinen kirjallisuus. Analyysiin valikoituneet kirkkoisien tekstit ovat peräisin noin vuosilta 180–380 jälkeen ajanlaskun alun. Pseudoklemensiläisen kirjallisuuden kaksi pääteosta ovat Recognitiones ja Homiliae. Ne on kirjoitettu 300-luvulla, mutta ne sisältävät myös huomattavasti varhaisempia lähteitä. Lähdeaineisto paljastaa ebionien suhtautuvan Paavaliin vihamielisesti. Apostolia vastaan kohdistettu kritiikki on monimuotoista ja vaihtelevaa, mutta kaikkia tekstejä yhdistävä piirre on Paavalin pitäminen vääränä auktoriteettina. Negatiivisen Paavali-kuvan luomisessa hyödynnetään moninaisia keinoja. Henkilöön kohdistuvat hyökkäykset ovat antiikin retoriikalle on tyypillisiä ja myös Paavaliin kohdistetaan niitä useasti. Kritiikin syynä on ebionien tulkinta Paavalista juutalaisen lain hylänneenä valeapostolina. Se kohdistuu paitsi apostoliin itseensä myös hänen seuraajiinsa. Ebioneille Paavalin hahmo on erottautumisen väline. Hyökkäämällä Paavalia ja hänen oletettua lakikäsitystään vastaan he määrittelevät sen, mitä eivät itse ole, ja vahvistavat sisäryhmänsä rajoa. Merkittävin identifioitumisen kohde ebioneille on Jerusalemin alkuseurakunta, jonka johtohenkilöt ovat heidän käsityksensä mukaan alusta alkaen vastustaneet Paavalin ”laitonta” opetusta.

Genesiksen kertomusta Sodoman ja Gomorran tuhosta on laajalti tieteellisesti tutkittu sekä tulkittu juutalaisuudessa ja kristinuskossa värikkäästi. Tuoreimpana lähestymistapana pro gradu-tutkielmassani tutkin sitä, kuinka maskuliinisuudet näyttäytyvät Sodoma-kertomuksessa. Eksegetiikassa viime vuosina maskuliinisuuksien tutkimuksen voi sanoa olevan jopa trendikäs lähtökohta Raamatun kertomusten hahmojen tutkimiseen. Modernin sukupuolentutkimuksen soveltaminen muinaisiin teksteihin ei ole ongelmatonta, mutta parhaimmillaan ne antavat teksteihin merkittäviä uusia näkökulmia. Tutkielmani työkalupakkina toimii sukupuolentutkimuksen teoreettinen viitekehys ja sieltä erityisesti maskuliinisuuksien tutkimiseen painottuva teoria. Lähtökohtana toimii R. W. Connellin työstämä teoria, jossa maskuliinisuudet jaetaan muita hallitsevaan hegemoniseen maskuliinisuuteen sekä sille alisteisiin ja marginaalisiin maskuliinisuuksiin. Connellin teoriasta käsin tarkastelen Sodoma-kertomusten henkilöhahmojen maskuliinisuuksien ilmentymistä. Kritiikistä huolimatta Connellin teoriaa maskuliinisuuksista on laajalti käytetty lähtökohtana Raamatun maskuliinisuuksien tutkimukselle. Työssäni esittelen myös yleisemmin sukupuolenteoriaa sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Tästä syystä vanhanaikaista Sodoman linkittämistä homoseksuaalisuuteen ei voi sivuuttaa, mutta eksegeettien tutkimus on pitänyt jo pitkään Sodoma-kertomuksen keskeisenä teemana vieraanvaraisuutta ja erityisesti sen puutetta sodomalaisten parissa. Maskuliinisuuksien tutkimuksessa on havaittu, että maskuliinisuuksia on useita erilaisia eikä voida puhua vain yhdestä maskuliinisuudesta. Sodoma-kertomuksesta löytyy myös useita erilaisia maskuliinisuuksia joista merkittävämpinä muun muassa Jumalan kaiken ylittävä hegemoninen maskuliinisuus sekä Abrahamin antama maskuliinisuuden malli. Mielenkiintoisena tutkimustuloksena Lootin maskuliinisuus on hyvin vaihtelevaa ja lopulta alisteista, vaikka hän toimiikin kertomuksen päähenkilönä.

Pro gradu -tutkielmani tavoitteena on kokeilla Vernon Robbinsin kehittämää sosioretorista tulkintamallia käytännön analyysin tekemiseen sekä vastata seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Minkälaisen kuvan Matteuksen evankeliumin luvut 1–2 antavat Jeesuksesta? Mitä vivahteita Jeesus-hahmoon liittyy, kun kertomusta tutkitaan sosioretorisen tulkintamallin ja retorolektianalyysin avulla? Tutkielmassa hyödynnän Robbinsin sosioretorista tulkintamallia, jonka periaatteena on yhdistää eri tieteenalojen menetelmiä tekstintutkimisen ja raamatuntutkimuksen käyttöön. Sosioretorinen tulkintamalli on useiden menetelmien ja teorioiden kokoelma, joka yhdistää ja asettaa vuoropuheluun keskenään mentelmiä eksegetiikan, retoriikan ja kirjallisuuden, sosiaalitieteiden ja kognitiotieteen sekä antropologian aloilta. Sosioretorisen tulkintamallin kehittyminen on johtanut erityisesti Uuden testamentin retoriikkaa määrittelevän käsitteistön syntymiseen. Olen koonnut sosioretorisen tulkintamallin periaatteen mukaisesti monimenetelmäisen analyysimallin, joka hyödyntää eksegetiikan ja retoriikan tutkimuksen menetelmiä sekä kognitiotieteen ja kulttuurimaantieteen puolelta lainattuja taustateorioita. Analyysini käsittää Matteuksen evankeliumin luvut 1–2, jotka olen analyysissä jakanut neljään retoriseen kokonaisuuteen. Teen analyysini alkukielisen tekstin perusteella. Käytän lähteenäni Nestle-Alandin Uuden testamentin kriittistä laitosta (Novum Testamentum Graece). Analyysin apuna hyödynnän kommentaareja sekä tutkimuskirjallisuutta. Analyysini tulosten perusteella voidaan sanoa, että Matteuksen evankeliumin lukujen 1–2 Jeesus-kuva kiinnittyy kahden kantavan teeman ympärille: ensimmäinen kantava teema analyysijaksossa on, että Jeesus on Messias, juutalaisten kuningas. Toinen jakson kantava teema on, että Jeesuksen hahmossa ja elämässä toteutuu jumalallinen suunnitelma. Nämä kaksi teemaa täydentyvät, tarkentuvat ja määrittyvät Jeesus-kuvaan liittyvien vivahteiden kautta, jotka esiintyvät yksittäisissä retorisissa kokonaisuuksissa. Vivahteissa Jeesus esitetään muun muassa kuninkaallisen suvun ja patriarkkojen perijänä, kansansa pelastajana ja nasaretilaisena. Tutkielmassani tulen myös tulokseen, että Robbinsin sosioretorinen analyysi soveltuu hyvin tutkimuksen tekemiseen. Uuden testamentin retoriikan vivahteiden analysoiminen sosioretorisen tulkintamallin avulla tuo uusia mahdollisuuksia raamatuntekstien entistä monipuolisempaan tarkasteluun. Usean näkökulman yhdistäminen auttaa välttämään tutkimustulosten yksipuolisen painottumisen sekä tulosten jäämisen liian suppeiksi.

Tutkielmassa etsitään selitystä Paavalin tekstiin, jonka sisäisiä ristiriitaisuuksia aiemmassa tutkimuksessa ei ole kyetty tyydyttävästi selittämään. Tavoitteena on identifioida sellainen muun tutkimuksen kanssa yhteensopiva, mutta tavallista monimuotoisempi ristiriitatilanne Korintissa, johon Paavalin teksti olisi johdonmukainen ja hänen teologiansa kanssa sopusoinnussa oleva vastine. Kirjallisuuskatsauksen jälkeen hyödynnetään tutkimusta Korintin sosiaalisesta ympäristöstä ja päädytään siihen, että Paavalin kirjeen yleissanoma on anti-hierarkkinen. Hän haastaa Korintin viisaita ja ylhäisiä huomioimaan muita ja luopumaan asemastaan. Pää-sanan metaforisia merkityksiä Raamatun teksteissä ja niiden ulkopuolella ja selvitetään, kuten myös sitä, minkälainen pukeutuminen olisi ollut niin häpeällistä kuin Paavali antaa ymmärtää. Tulosten pohjalta tarkastellaan ensin jakeita, joissa Paavali antaa konkreettiset ohjeensa. Johtopäätöksenä päädytään siihen, että miesten statuskilpailun lisäksi myös naisten kesken oli luokkasidonnaisia ristiriitoja. Nämä heijastuivat pukeutumisessa. Erityisesti jotkut mysteerikultteihin aiemmin osallistuneet naiset toivat mukanaan tavan päästää hiuksensa valloilleen, silloin kun he etsivät hurmoksellista yhteyttä jumalalliseen. Näin siitä huolimatta, että tapa oli häpeällinen kaikkien ihmisryhmien mielestä uskonnollisen kontekstin ulkopuolella. Viittasivathan avoimet tai leikatut hiukset aviorikokseen tai sen epäilyyn. Paavali käskee erityisesti näitä naisia peittämään päänsä hiuksillaan sanomatta sitä aivan suoraan. Kuitenkin häpeällisen käyttäytymisen kuvaus voi kirjaimellisesti ottaen viitata vain tämän kaltaiseen ilmiöön. Paavali toteaa, että naisilla tulee olla valta ja kontrolli päähänsä enkeleiden tähden. Rukoillessa ja profetoidessa ei ollut sopivaa ajatella, että henget ohjaisivat naista tämän kontrollin ulkopuolelta, vaan naisen oli käytettävä omaa valtaansa päähänsä eli peitettävä päänsä hiuksillaan soveliaasti. Seurakunnassa oli myös yläluokan naisia, joiden reaktio häpeälliseen käyttäytymiseen oli vaatia, että kaikki profetoivat ja rukoilevat naiset peittävät päänsä esimerkiksi aviollista asemaa kuvaavalla ”hupulla”, kuten he itse tekivät. Näin he kenties halusivat jopa rajata alemman luokan naisten osallisuutta. He korostivat omaa asemaansa muiden naisten kustannuksella aivan samoin kuin yläluokan miehet tekivät peittäessään päänsä siten kuin olivat tottuneet valtiollisen kultin uhrimenoja johtaessaan. Nämä miehet toivat jumalanpalvelukseen merkin, joka liittyi kunnioituksen osoittamiseen keisarille, ”Jumalan pojalle”. Näin miehet häpäisivät Kristusta, elämänsä alkulähdettä aivan samoin kuin jotkut naiset häpäisivät miestä, elämänsä alkulähdettä. Luomiskertomuksen avulla Paavali siirtää ryhmittymien huomion Kristukseen ja Kristuksen kautta Jumalaan, pois pakanallisista tavoista, jotka olivat ”hapattamassa” seurakuntaa. Käyttöyhteyksistä voidaan päätellä, että luomisjärjestys, ja päiden suhde, ei merkitse Paavalille hierarkiaa, vaan sen avulla hän korostaa ihmisten, myös miehen ja naisen, arvoa erilaisina, vastavuoroisessa suhteessa olevina, mutta Herrassa samassa asemassa olevina myös julkisessa roolissa profetoitaessa ja rukoiltaessa. Naisen luominen miehestä saattoi olla myös vastine hedelmällisyyskulttien käsitykseen naisesta kaiken elämän lähteenä ja toisaalta filosofien ajatukseen, että nainen oli luotu vähemmän arvoisista aineosista kuin jumalallista lähempänä oleva mies. Paavali tuo häpeän tilalle kunnian. Kunnian antaminen toiselle ja toisen kunniana oleminen on samalla tie sovintoon, johon koko kirje haastaa.

Tarkastelen tässä pro gradu -tutkielmassa 1900- ja 2000-luvuilla kirjoitettujen romaanien Pilatus-hahmoja. Hyödynnän työssäni Kari Syreenin kolmen maailman mallia, jossa on kolme toisiinsa samanaikaisesti vaikuttavaa maailmaa: konkreettinen maailma, symbolinen maailma ja tekstimaailma. Pilatus kuuluu historiallisena henkilönä konkreettiseen maailmaan, samoin kuin romaanien kirjoittajat ja lukijat. Pilatuksesta kerrotaan antiikin teksteissä ja romaaneissa, jotka viittaavat kerronnassaan antiikin teksteihin. Symbolisen maailman tasolla tarkastellaan tekstien Pilatus-hahmoja ja hahmoihin liittyviä tulkintoja. Ennen esimerkkiromaanien analyysia esittelen antiikin lähdetekstit, joihin Jeesus-romaaneissa ja Pilatus-kerronnassa viitataan usein. Näitä lähdetekstejä ovat Josefuksen ja Filonin Pilatukseen liittyvä kerronta: Josefuksen Juutalaissodan historia ja Juutalaisten muinaishistoria, Filonin De legatione ad Gaium sekä Uuden testamentin evankeliumien Pilatukseen liittyvät kohdat. Työni analyysiosassa tarkastelen Pilatus-hahmoa sivuhenkilönä kahdessa Jeesus-romaanissa: Nikos Kazantzakisin romaanissa Viimeinen kiusaus (1957) ja Norman Mailerin romaanissa The Gospel According to the Son (1997). Pilatus-päähenkilöä tutkin kahdessa kirjeromaanissa: W.P. Crozierin romaanissa Pontius Pilatuksen kirjeet – kirjoitetut hänen ollessaan Juudean maaherrana hänen ystävälleen Senecalle Roomaan (1938) ja Éric-Emmanuel Schmittin romaanissa Pilatuksen evankeliumi (2006). Esimerkkiromaanien valinta perustuu siihen oletukseen, että romaanien kerronta, henkilöhahmot ja symbolisen tason tulkinnat heijastavat romaanien kirjoittamisajankohdan arvomaailmaa ja tapahtumia. Romaanien kerronnan analysointi paljastaa, että fiktiivisissä Pilatus-hahmoissa on samanlaisia piirteitä kuin antiikin tekstien Pilatus-tulkinnoissa. Pilatus on ylimielinen Rooman valtakunnan edustaja, joka ajattelee omaa etuaan ja suhtautuu juutalaisiin vähintäänkin alentuvasti. Uudemmissa romaaneissa Pilatuksen asenne juutalaisia kohtaan on kuitenkin melko neutraali. Vanhemmissa romaaneissa Pilatus on sen sijaan selkeän juutalaisvihamielinen. Kaikissa esimerkkiromaaneissa esiintyy lisäksi samankaltaista Raamatun evankeliumeja kyseenalaistavaa kerrontaa: Pilatus suhtautuu Jeesuksen välinpitämättömästi, eikä ole vakuuttunut tämän syyttömyydestä.

Tässä tutkielmassa tutkitaan Saarnaajan kirjan ja Sirakin kirjan mieskuvaa. Tutkimuksessa nämä kirjat ajoitetaan 200-luvulle eKr. Ptolemaiosten valtakunnan aikaan ja etsitään vastausta siihen, millaiseen miehuuteen Juudean eliittiin kuuluneet viisaudenopettajat Saarnaaja ja Ben Sira opastivat virkauralle pyrkiviä niin ikään eliittiin lukeutuneita oppilaitaan. Metodina on tutkia lukijalähtöisesti tekstin sisältöä ja etsiä siinä piileviä ideologioita, tässä tapauksessa siis miehenä olemiseen liittyviä oletuksia, joista nämä tekstit eivät puhu suorasanaisesti vaan joita on tulkittava rivien välistä. Tavoitteeseen pääsemiseksi Saarnaajan kirjan ja Sirakin kirjan tekstiä peilataan antiikin ajan mieskäsitystä ja toisaalta Vanhan testamentin maskuliinista ihannetta vasten. Samalla pyritään myös vertailemaan Saarnaajan kirjan ja Sirakin kirjan yhtäläisyyksiä ja eroja. Lähteinä ovat Saarnaajan kirjan masoreettinen teksti sekä pääasiassa Sirakin kirjan hepreankieliset ja niiden puuttuessa kreikankieliset käsikirjoitukset. Tutkimuksessa todetaan, että antiikin ajan juutalaisen yhteisön suurin miehelle asettama odotus oli se, että miehen oli aina, kaikkialla ja kaikissa tilanteissa hallittava itsensä. Tämä tarkoitti sekä oman käytöksenä että omien tunteittensa hallitsemista mutta myös elämän olosuhteiden ja siihen liittyvien ihmisten hallitsemista. Elämän oli siis oltava järjestyksessä ollakseen kunniallista. Eliittiin kuuluva juutalaismies saattoi myös epäonnistua eikä silloin täyttänytkään miehelle asetettua mittaa. Yhteisön kunnioituksen menettänyt mies oli pahassa tilanteessa. Juuri tilanteessa, missä häpeä astuu miehen elämään, käy parhaiten selväksi Saarnaajan ja Ben Siran ajattelun perimmäinen ero. Ben Sira perustelee miesihannettaan kunnian ja häpeän käsitteillä. Saarnaajalle kunnian ja häpeän käsitteillä ei ole merkitystä. Todellinen ongelma on Saarnaajan mielestä kuolema. On parempi elää vaikka häpeässä kuin olla kuollut, ja vaikka viisaus tuokin miehelle menestystä, sen olennaisin tehtävä on pitää mies hengissä ja elossa vaikka elämä ei niin kovin kunniakasta olisikaan. Lisäksi tutkimuksessa päädytään toteamaan, että mieheen kohdistui paljon vaatimuksia mutta hänellä oli myös voimavaroja, jotka tukivat hänen suoritustaan. Toinen näistä tukevista elementeistä oli miespuolinen ystävä ja uskottu. Saarnaajasta ja Ben Sirasta muistetaan usein heidän hyvin negatiiviset toteamuksensa naisen pahuudesta. Silti kummankin teksteistä juuri nainen paljastuu yhdeksi miehen voimavaroista.

Tämä tutkielma keskittyy Mooseksen henkilökuvaan Heprealaiskirjeessä. Pyrin selvittämään, millainen kokonaiskuva Mooseksesta muodostuu Heprealaiskirjeen pohjalta. Tutkin kysymystä tarkastelemalla, mitä Mooseksen voidaan sanoa tekevän, eli millaisessa roolissa Mooses toimii Heprealaiskirjeessä. Mitä heprealaisen Raamatun tekstejä Heprealaiskirjeen kirjoittaja on näissä kohdissa käyttänyt sekä selvittää mihin tarkoitukseen niitä käytetään. Etsin vastauksia tutkimuskysymyksiini analysoimalla Heprealaiskirjeen eksplisiittiset maininnat Hepr.3:1-6, 16; 7:14; 8:5; 9:19; 10:28; 11;23-29; 12:21. Analyysin lisäksi tarkastelin, mistä heprealaisen Raamatun kontekstista Moosekseen viittaavat tekstit mahdollisesti on lainattu. Tämän jälkeen tutkin, mitä voidaan sanoa näiden tekstien käyttötarkoituksesta Heprealaiskirjeessä. Mooses oli Heprealaiskirjeessä uskollinen palvelija. Hän oli myös kansan vapauttaja ja sen johtaja. Mooses kuvattiin Heprealaiskirjeessä liiton välimiehenä sekä lainvälittäjänä. Moosekselle osoitettiin binaarista uskollisuutta. Uskollisuus JHVH:lle oli uskollisuutta myös hänen palvelijalleen Moosekselle. Heprealaiskirjeen kirjoittaja piti Mooseksen syntymää mainitsemisen arvoisena asiana. Hän myös kertoi Mooseksen valinnasta valita JHVH sekä JHVH:n kansa. Erityistapahtumina kirjoittaja halusi mainita pääsiäisen ja siihen liittyvän pelastuksen sekä Punaisen Meren ylityksen. Erämaan tapahtumista Heprealaiskirjeen kirjoittaja toi esille JHVH:n asumuksen teon, sen puhdistamisen sekä pappien asettamisen. Mooses on Heprealaiskirjeen kirjoittajalle hänen uskonymmärryksensä keskeinen hahmo. Kirjoittajan kuulijoilleen kuvaama linja luomisesta ensimmäiseen liittoon ja sen kautta uuden liiton täydellisyyteen kulkee Mooseksen kautta Kristukseen. Mooses on vertailukohta. Mooses on myös se kuulijoiden tuntema ensimmäisen liiton keskeinen hahmo, jonka toiminnan ja henkilökuvan kautta kirjoittaja voi kuvata, mitä uusi liitto on ja mihin se perustuu. Heprealaiskirjeessa kirjoittajan kuva Mooseksesta piirtyy tekstijaksoissa auktoritatiivisena ja vahvana toimijana. Kirjoittaja etenee tekstissään jatkuvasti nojaten siihen, mitä hän on edellä sanonut Mooseksesta. Tähän hän valitsee heprealaisen Raamatun tekstejä ja tulkitsee omaan käyttöönsä.

Tutkimuksessa tarkastellaan Jeremian kirjan tekstin muutosprosesseja. Päätutkimuskysymys on: miten Jeremian kirjaa on toimitettu? Toimitustyötä tarkastellaan sekä sisällöllisestä että kielellisestä ja teknisestä näkökulmasta. Kiinnostuksen kohteena ovat erityisesti Jeremian kirjan kahden eri version (Septuaginta ja masoreettinen teksti) väliset erot. Tutkimuksen ensisijainen metodi on tekstikriittinen. Tämän lisäksi tekstikritiikin oletetaan tuovan lisäinformaatiota kirjallisuus- ja redaktiokriittiseen metodiin, sillä Jeremian kirjan kohdalla tekstivarianttien erot heijastelevat laajempia toimituksellisia eroja. Tutkimuksen aineisto on rajattu erityisesti tekstikatkelmaan Jer. 25:1 14. Tekstikatkelma sijaitsee oleellisessa taitekohdassa Jeremian kirjan kahden eri version kokonaisuuksissa. Tämän lisäksi tekstikatkelma sisältää runsaasti sellaisia tekstivarianttien eroja, jotka ovat havaittavissa halki Jeremian kirjan kokonaisuuden. Tutkimuksessa keskitytään erityisesti nollavariantteihin eli sellaisiin tekstikohtiin, jotka puuttuvat kokonaan jommastakummasta tekstiversiosta. Kriittinen tarkastelu osoitti, että Septuaginta säilyttää lähes poikkeuksetta tekstikatkelman Jer. 25:1 14 varhaisemman lukutavan. Masoreettisen Jeremian kirjan lukutapa on syntynyt tietoisen laajentavan toimitustyön tuloksena. Vaihtoehtoiset selitystavat todettiin analyysissä riittämättömiksi. Näitä olivat mm. ehdotus, jonka mukaan Septuagintan kääntäjä olisi tietoisesti lyhennellyt käyttämäänsä hepreankielistä pohjatekstiä ja käsitys, jonka mukaan Septuagintan kääntäjällä olisi ollut käytössään huonolaatuinen hepreankielinen pohjateksti. Analyysin tulokset vahvistavat useiden tutkijoiden saavuttamaa johtopäätöstä, jonka mukaan Septuagintan taustalla on sellainen hepreankielinen pohjateksti (Vorlage), joka edustaa masoreettista tekstiä varhaisempaa vaihetta kirjan kehityksessä. Masoreettisen tekstin laajennuksia Jer. 25:1 14 kohdalla ovat mm. avoimet viittaukset Babyloniaan ja kuningas Nebukadnessariin, Jeremian roolin korostaminen profeettana ja kontekstin ja paralleelisten tekstien perusteella tehdyt laajennukset. Vastaavanlaisia laajennuksia havaittiin halki masoreettisen Jeremian kirjan. Laajennusten taustalla on todennäköisesti teologinen intressi korostaa Jahven toimintaa historiassa, halu ilmaista muinaisten profeettojen viestien toteutuminen sekä pyrkimys tehdä Jeremian kirjasta yhä enemmän profeetta Jeremian nimeä kantava kirja. Toimitustyössä käytetyistä tekniikoista on havaittavissa ainakin toistoliitäntä ja kaksinkertainen puhejohdanto. Lisäksi masoreettisen tekstin heijastelemat lisäykset ovat jättäneet tekstiin sellaisia piirteitä, joita on klassisessa kirjallisuuskritiikissä pidetty osoituksena tekstin kerroksellisuudesta (toistot, jännitteisyydet, syntaktiset heikkoudet ja lainaukset). Jeremian kirjan tekstikritiikin merkitys eksegetiikalle on suuri, sillä muutosprosesseja voidaan havaita kahdesta toimitustyön eri vaiheesta säilyneestä tekstistä. Tutkimus siis vahvistaa sen klassisen historiallis-kriittisen oletuksen, että Heprealaisen Raamatun tekstejä on toimitettu ja että tästä toimitustyöstä on jäänyt tekstiin jälkiä. Edelleen käsillä oleva tutkimus tarjoaa tekstivarianttien vertailun kautta saavutettua dokumentoitua evidenssiä tämän toimitustyön sisällöllisistä ja teknisistä piirteistä.