Browsing by department "Käytännöllisen teologian laitos"

Tutkimus koskee lähetystyöhön liittyvää vapaaehtoistyötä lähetysharrastuksen ja lähetyskasvatuksen ilmentäjänä. Tutkimuskontekstina on kristillinen opiskelijajärjestö Opiskelijain Lähetysliitto (OL). Tutkimuskysymykset ovat: Millainen lähetysharrastuksen konteksti OL on ollut vuosina 1972–2000? Millaista on OL:n antama lähetyskasvatus? Miksi nuorena aikuisena on toteutettu lähetysharrastusta OL:ssä? Miten tavoitteisuus ja intentionaalisuus ilmenevät OL:n vapaaehtoisilla? Tutkimusaineistona ovat OL:n arkisto- materiaalista toimintakertomukset ja jäsenanomukset, sekä haastattelut, joihin osallistuivat vuosien 1972–2000 kaikki 25 OL:n entistä puheenjohtajaa. Haastatteluista 20 oli teemahaastattelua ja viisi suoritettiin sähköpostitse. Arkisto- ja haastatteluaineisto analysoitiin laadullisella ja määrällisellä sisällönanalyysillä aineisto- ja teorialähtöisesti. Analysoinnin apuna käytettiin Atlas-ti ja Excel-tietokoneohjelmia. Tutkimuksen uskonnon- pedagogisina lähtökohtina ovat tilannesidonnainen oppimiskäsitys, erityisesti Laven ja Wengerin (1999) teoria sekä tavoitteisuuden ja intentionaalisuuden käsitteet Kansasen (1981, 2004) määritteleminä. Analysointirunkona koetellaan kasvatusmenetelmien yhteydessä Jonassenin (1995) mielekkään oppimisen kriteereitä ja osallistumissyiden kohdalla Yeungin (2004) vapaaehtoismotivaation mallia. Arkistoaineiston analyysi osoitti, että OL järjestönä muistuttaa seurakuntien lähetystoimintaa toimintaan osallistuvien määrien ja toimintamuotojen osalta, mutta poikkeaa siitä jäsenistön ikärakenteen puolesta. Haastatteluaineiston pohjalta tutkimuksessa luotiin OL:n lähetyskasvatuksen malli, jossa OL esiintyy oppimis- ympäristönä arvomaailman, kasvatustavoitteiden ja kasvatusmenetelmien näkökulmista. OL:n arvomaailmaa kuvaa post-moderni sekä-että -eetos, mikä näkyy ekumeenisena kristillisyytenä sekä kokonaisvaltaisena lähetyskäsityksenä. OL:n lähetyskasvatuksen mallin ytimen muodostavat tavoitteet. Päätavoitteena on lähetys- harrastuksen synty ja syveneminen, jonka alatavoitteita ovat: lähetyskipinän syttyminen, lähetysidentiteetin kehittyminen ja lähetystyöstä vastuunkantaminen jo nyt. Päätavoite sisältää siten emotionaalisen, kognitiivisen ja pragmaattisen ulottuvuuden. Sivutavoitteista horisontaalisia ovat omaan yhteisöön ja globaaliin maailmaan sosiaalistuminen, vertikaalisia taas ovat kristillisen spiritualiteetin kehittyminen ja uskonnollisen toiseuden kohtaamisen oppiminen. Pää- ja sivutavoitteet kuuluvat yhteen, sillä sivutavoitteiden tarkoitus on tukea päätavoitteen toteutumista. Tutkimus esittää, että tavoitteet kuvaavat yleisemminkin lähetyskasvatuksen tavoitteita, ja että niiden kautta voidaan hahmottaa lähetyskasvatuksen suhdetta missiologiaan ja piirteitä uskontokasvatuksen alueena. Mielekkään oppimisen kriteereistä tärkeimmiksi nousivat kontekstuaalisuus ja transfer. Kontekstuaalisuus merkitsi esimerkiksi lähetystyön konkreettista tukemista. Sen sijaan eri kulttuurien ja uskontojen konteksteissa lähetystyön tekemiseen tutustuminen tapahtui lähinnä asiantuntijaluennoilla. Kriteerien parempaan toteutumiseen havaittiin tarvittavan tiedostavampaa ohjausta ja tavoitteiden hahmottamista OL:n vastuunkantajien, asiantuntijoiden ja osallistujien parissa. OL:ään osallistumissyyt olivat haastatteluaineistossa yhtä moninaisia kuin muissakin vapaaehtoistyön tutkimuksissa, ja toisaalta niissä korostuivat nuorille ja nuorille aikuisille tyypilliset piirteet. Vertailemalla painotuksia Yeungin ja OL:n lähetyskasvatuksen mallien kautta muodostettiin OL:ään liittyvät lähetysharrastuksen orientaatiot, joita ovat: oman spiritualiteetin kehittäminen, yhdessä tekeminen, yhteisön kehittäminen ja lähetysprofessio. Orientaatiot ilmentävät lähetysharrastuksen vertikaalisesti ja horisontaalisesti sekä ulos- ja sisäänpäin suuntautuneita elementtejä. Tutkimuksen mukaan vahvasti sitoutuneilla vapaaehtoisilla näyttää olevan selkeä käsitys kasvatustoiminnan tavoitteisuudesta. Intentionaalisuudessa havaittiin eroja sekä sisällössä että määrässä. Osalle kasvatukselliset päämäärät ovat olleet vahvemmin osana vapaaehtoistyötä, kun taas osalla painopiste on ollut enemmän omassa osallistumisessa. Paljon intentionaalisuutta ilmeni yhteisön kehittämisen orientaatiossa. Lähetysprofession orientaatiossa tuotiin esille evankeliointia ja/tai lähetyskasvatusta sekä OL:ssä että OL:n ulkopuolella.

Tämän tutkimuksen keskiössä ovat moottoripyörä, moottoripyöräilyn harrastajat ja rituaalit. Moottoripyöräilyn lisääntyessä on harrastuksen ympärille muodostunut valtakulttuurista erottuva elämäntapa ja orientoitumisjärjestelmä. Historiallisesti sekulaarin moottoripyöräkerhotoiminnan rinnalle on syntynyt viime aikoina myös yhteisöjä, jotka ilmoittavat kristilliset arvot toimintansa perustaksi. Tutkijoita moottoripyöräkerhot eivät ole juuri kiinnostaneet mutta omaleimaisina yhteisöinä ne avaavat kiehtovan maailman myös kulttuurin sisällä esiintyvien ilmiöiden uskontotieteelliseen, rituaaliteoreettiseen ja teologiseen pohdintaan. Tässä työssä tutkimustehtävänä on henkilökohtaisesti osallistumalla havainnoida, dokumentoida ja kuvata rituaalisia ilmiöitä moottoripyöräkerhon heinäkuussa 2015 organisoiman 7XSF kiertueen aikana. Mielenkiintoni kohdistuu rituaaleihin, esineistöön, merkistöön ja symboleihin, yksilöiden ja yhteisön käyttäytymiseen sekä viestintään. Tutkimuskysymykset ovat: ”Mitä rituaaleja voidaan havaita ja miten ne ilmenevät kristillisten motoristien 7XSF kiertueella” ja alakysymyksinä ”mitä rituaalit ja rituaaliset prosessit merkitsevät ja mitä vaikutuksia niillä on osallistujiin ja yhteisöön.” Rituaalisten ilmiöiden rakennetta ja muotoa tarkastelen rituaalitutkimuksen valossa. Emile Durkheimin, Victor Turnerin ja Arnold van Gennepin sekä Catherine Bellin teoriat muodostavat kivijalan aineiston analyysiin mutta ilmiöiden tulkintahorisontti on myös poikkitieteellinen. Lähestymistapa tutkimusaiheeseen on aineistolähtöinen, osin abduktiivinen, laadullinen ja etnografinen. Lähdeaineisto koostuu editoidusta videomateriaalista, jota kertyi noin 30 tuntia, litteroiduista havaintopäiväkirjamerkinnöistä ja haastattelumuistiinpanoista yhteensä 135 sivua sekä valokuvista yhteensä 338 kpl. Aineistoa täydentää internetistä ja lehdistä valikoituneet artikkelit ja kuvamateriaali. Tutkimuksen etnografisen lähestymistavan vuoksi aineisto sisältää runsaasti kiertueelle osallistuneiden kommentteja, tutkijan henkilökohtaisia ja kokemuksellisia havaintoja sekä reaaliaikaisia kuvauksia autenttisista tilanteista. Keskeisinä tuloksina aineiston analyysissä nousi kiertueen kaksi rinnakkaista ja toisiinsa kietoutunutta rituaalitodellisuutta. 7XSF kiertue muodostaa kokonaisuutena siirtymäriitillisen, useita liminaalitiloja sisältävän prosessin, jota nimitän makrorituaaliksi. Kiertueyhteisön sisällä elää toinen rituaalimaailma, mikrorituaali, missä yksilöt irtaantuvat vanhasta, kulkevat oman rituaalikylvyn läpi ja asemoituvat kulttuurin hierarkiaan osallistuen rituaaleihin rituaalin sisällä. Näiden kahden tason välissä toimivat ikään kuin suodattimina miditason kerhot, jotka tuottavat ja jalostavat osallistujia ”makrorituaaliin” ja estävät kulttuuriin soveltumattoman aineksen pääsyn yhteisön sisään. Nämä rituaalioliot ovat jatkuvassa liikkeessä ja vuorovaikutuksessa toisiinsa. Olennainen huomio tutkimusaineiston perusteella on, että kristillisen kiertueyhteisön, sekulaarin toimintaympäristön toimintatavoissa, hierarkiassa ja rituaalisissa prosesseissa voidaan nähdä huomattavaa homogeenisuutta sekä yksilöiden että yhteisön tasolla. Molempien kulttuurien eetos kiteytyy moottoripyörään ja kerholiiviin pyhinä, toteemisina symboleina, joiden kautta yhteisö rakentaa todellisuutta, operoi ja toteuttaa missiotaan. Yleisen tason johtopäätös on, että moottoripyöräkulttuuri kiinteänä, pitkälti suljettuna ja sosiaalisesti tarkoin määriteltynä ryhmänä näyttäytyy ikään kuin yhteiskuntana yhteiskunnan sisällä määritellen itse arvonsa ja norminsa käyttäytymissääntöineen.

Tämän pro gradun -tutkielman tutkimustehtävä on: mitkä asiat ovat motivoineet isosina toimivia nuoria ajattelemaan, että he osallistuisivat ja kantaisivat vastuuta seurakunnassa myös jäätyään pois nuorten toiminnasta. Tutkimus on paikallistutkimus, jonka toteutin eräässä paikallisseurakunnassa. Tutkimus on abduktiivinen, aineistolähtöinen ja teoriaohjaava. Aineiston hankin haastatteluilla ja siinä käytin puolistrukturoitua teemahaastattelua. Haastattelin kymmentä isosena toiminutta nuorta, jotka olivat 17-19-vuotiaita ja he olivat olleet vähintään kahdessa rippikoulussa isosina. Kyselin heiltä heidän suhteestaan seurakuntaan ja uskonasioihin koko siihenastisen elämän ajalta. Jaoin haastattelut viiteen osaan: lapsuuteen, rippikouluun, isostoimintaan, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Haastateltuani heidät pelkistin haastatteluja kahteen kertaan ja etsin näin syntyneistä alakategorioista suurimpia seurakuntasuhteeseen vaikuttaneita teemoja. Niiden avulla analysoin haastattelut. Taustateorioina käytin James Fowlerin uskon kehitystasoteoriaa ja Jouko Porkan neljää isosmotivaatiotyyppiä. Analyysin myötä päädyin lisäämään Porkan tyyppeihin viidennen, toiminnallisen motivaatiotyypin, sillä totesin monen nuoren motivoituneen nimenomaan toiminnallisesta käytännön tekemisestä. Käsittelin analyysissa haastattelut elämänvaihe kerrallaan. Ensimmäisenä oli lapsuus, aika ennen rippikoulua, jossa suurin vaikuttaja seurakunnan suhteen oli kotikasvatus. Lapsuudessa riippui pääasiassa kodista, kävikö isonen seurakunnassa, esimerkiksi leireillä, kerhossa tai jumalanpalveluksissa. Rippikoulu oli käänteen tekevä tapahtuma seurakuntasuhteen kannalta lähes kaikilla haastateltavilla. Se muutti nuorten kuvaa uskosta, seurakunnasta ja siellä käyvistä ihmisistä. Rippikoulun kannustamina ja isosten ja kavereidensa pyytäminen nuoret lähtivät isoskoulutukseen ja isosiksi leireille, joilla rippikoulussa tai sen jälkeen tullut usko syveni ja nuoret juurtuivat seurakuntaan. Haastattelutilanteessa, eli nyt-osassa, nuoret pitivät seurakuntaa hengellisenä kotinaan ja sanoivat aikovansa jäädä seurakuntaan tulevaisuudessakin. Syyt aikomukselle sitoutua olivat pääosin hengellisiä ja siitä johtuvia, että nuoret olivat kotiutuneet niin kovasti seurakuntaan. Fowlerin uskonkehitystasoteoriassa nuoret ovat murrosiälle tyypillisessä synteettis-sovinnaisessa vaiheessa, jossa sosiaalisen lähipiirin vaikutus on voimakasta, ja nuori on riippuvainen tämän sosiaalisen ympyrän mielipiteistä ja vaikutuksesta. Kukaan nuorista ei ollut haastatteluhetkellä siirtynyt seuraavaan, mutta moni varmasti siirtyy pian. Tuossa vaiheessa alkaa itsenäistyminen ja kriittinen ajattelu, joka voi johtaa seurakunnasta vieraantumiseen. Porkan isosmotivaatiotyyppejä tarkastellessa kaikki isoset kuuluivat monipuolisesti motivoituneisiin isosiin. Tärkein haastatteluista nousseista analyysiteemoista oli ”vastavuoroinen vaikuttaminen seurakunnan kanssa”, eli seurakunta on ensin panostanut nuoreen ja tämän myötä nuori innostuu ja sitoutuu seurakuntaan ja alkaa kantamaan siellä vastuuta. Tätä teemaa löytyi jokaiselta isoselta, muutamalta tosin melko vähän. Pääsyyksi miksi nuoret aikovat tulevaisuudessakin osallistua ja kantaa vastuuta seurakunnassa he sanoivat uskon ja sen hoitamisen. Lisäksi moni asia oli seurakunnassa tuntunut hyvältä ja he kävivät siellä aktiivisesti.

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään miten isoskoulutusta järjestetään eräässä eteläsuomalaisessa seurakunnassa, miksi nuoret haluavat osallistua isoskoulutukseen ja mitä he oppivat koulutuksen aikana. Tutkimuksen taustan muodostavat aiemmat, lähinnä kvantitatiiviset isostutkimukset, joissa on selvitetty esimerkiksi isosten motivaatiotyyppejä ja isostoiminnan historiaa. Lisäksi taustana käytetään Kirkkohallituksen Isostoiminnan linjaukset -asiakirjaa. Tutkimustuloksia peilataan myös opetuksen suunnittelun ja oppimistulosten yhteyttä koskevaan teoriatietoon. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivista. Tutkimusaineisto kerättiin yhden evankelisluterilaisen seurakunnan isoskoulutusryhmiltä ja ryhmien kahdelta kouluttajalta isoskoulutuskaudella 2015–2016. Lisäksi aineistona oli tutkimusseurakunnan isoskoulutussuunnitelma kyseiselle isoskoulutuskaudelle. Tutkittavat nuoret olivat aineistonkeruuhetkellä 15–16-vuotiaita ja yhteensä heitä oli 40 henkilöä. Isosia koskeva aineisto kerättiin kyselylomakkeilla kahtena ajankohtana, syksyllä isoskoulutuksen alkupuolella ja kevättalvella koulutuksen päättyessä. Isoskoulutuksen ohjaajien haastattelut toteutettiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla noin isoskoulutuksen puolivälissä. Aineisto analysoinnissa käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä ja narratiivista analyysiä. Keskeisimpinä tutkimustuloksina voidaan todeta, että nuoret osallistuivat isoskoulutukseen suurella motivaatiolla ja odottivat oppivansa koulutuksen aikana runsaasti erilaisia tietoja ja taitoja liittyen isosen tehtäviin, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja kristinuskon laajempaan ymmärtämiseen. Nämä oppimistoiveet toteutuivat hyvin suurimmalla osalla tutkittavista. Moni nuori koki saaneensa isoskoulutuksesta itselleen jotakin sellaista, jota voi hyödyntää myös arkielämässä, esimerkiksi rohkeutta kohdata tuntemattomia ihmisiä. Isoskoulutus järjestettiin tutkimusseurakunnassa noin seitsemän kuukauden ajan viikoittaisina iltatapaamisina. Kouluttajat nimesivät isoskoulutuksen tärkeimmiksi tavoitteiksi kasvattaa nuorista toimeliaita ja tehtävänsä hyvin hoitavia isosia sekä antaa heille rakennusaineita oman identiteetin ja ajattelumaailman kehittämiseen. Kaksivaiheisen aineistonkeruun ansiosta tutkittavista oli mahdollista muodostaa tyyppitarinoita. Tutkimus osoittaa, että suurin osa nuorista oli tullut innolla isoskoulutukseen ja saanut siltä kaiken, mitä toivoi. Osa oli yllättynyt positiivisesti koulutuksen annista, muutamat olivat joutuneet pettymään. Pääosin isoskoulutus oli kuitenkin tarjonnut nuorille hyviä kokemuksia, uusia ystäviä ja mahdollisuuden henkiseen ja hengelliseen kasvuun.

Tutkimus käsittelee seurakuntayhtymän päätöksentekoa. Päätöksentekoon liittyviä prosesseja ja perusteluita tarkastellaan sen kautta miten Vantaan seurakuntayhtymässä myönnettiin vaalikauden aikana taloudellista tukea eri järjestöille. Tutkimuksen kohteena ovat seurakuntayhtymän luottamustoimijat ja luottamuselinten toiminta. Poliittiseen päätöksentekoon liittyy vallan käsite. Valta voi olla virallista tai epävirallista vaikutusvaltaa. Tarkastelen luottamustoimijoiden tapaa perustella päätöksiä sekularisaatioteorian ja John Rawlsin jaetun näkökulman teorian avulla. Ensimmäinen tarjoaa kontekstin yhteiskunnallisen keskustelun paineessa tapahtuvalle seurakunnan päätöksenteolle. Teorioista toinen puolestaan auttaa luokittelemaan esiintyviä perusteluita päätöksenteon kannalta keskeisiin ja vähemmän keskeisiin. Tutkimuksen ensisijainen aineisto koostuu Vantaan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston ja yhteisen kirkkoneuvoston kokouspöytäkirjoista ja niiden liitteistä. Kirjallisen aineiston lisäksi tutkimusaineistoon kuuluu seurakuntayhtymän luottamushenkilöiden haastatteluita, sekä taustoittava asiantuntijahaastattelu. Yksittäisen luottamushenkilön vallan määrä riippuu hänen asemastaan seurakunnan hallinnossa ja virallisen vallan ulkopuolisesta vaikutusvallasta. Vantaan seurakuntayhtymässä vaalilistoista kootut valtuustoryhmät olivat merkittävä osa luottamuselinten toimintaa. Ryhmille hahmottui kolme roolia, jotka olivat 1)Päätöksenteon tukeminen 2)Kannanmuodostuksen ohjaaminen ja 3) Päätöksenteon jakaminen viralliseen ja epäviralliseen tasoon. Vantaan seurakuntayhtymässä jaettiin tukia järjestöille matemaattisen kaavan avulla. Vaalikauden aikana tukien jakoperusteita muutettiin niin, että esimerkiksi osalta lähetysjärjestöistä leikattiin osa tuista. Luottamustoimijat olivat yleisesti ottaen tyytyväisiä siihen miten seurakunnan työntekijät valmistelivat päätöksiä. Kirkkoherrojen rooli seurakuntayhtymän hallinnossa osoittautui jännitteiseksi, osa luottamushenkilöistä olisi halunnut antaa kirkkoherroille enemmän muodollista valtaa, osa taas piti kirkkoherrojen vaikutusvaltaa sellaisenaan liian suurena. Tukien jakoperusteista on hahmotettavissa neljän ulottuvuuden kenttä. Ulottuvuudet ovat hengellinen – sekulaari, sekä joustamaton – joustava. Joustamattomat perustelut ovat sellaisia, joista ei olla valmiita luopumaan tai jotka hyväksytään päätöksenteon keskeisiksi perusteluiksi. Joustavat perustelut ovat sellaisia, joita voi käyttää keskustelussa yleisellä tasolla, mutta jotka eivät esimerkiksi kuulu luottamustoimijoiden jaettuun näkökulmaan aiheesta. Tukien jakoprosessissa tapahtui vaalikauden aikana muutos. Tuista tuli osa poliittista vallankäyttöä, muutokselle on löydettävissä sekä rakenteellisia että sisällöllisiä syitä

Tämän tutkimuksen tehtävä on selvittää, millä tavalla Raamatun maantieteeseen liittyvät erisnimet toimivat kirkon kuvana vuoden 1938 ja 1986 virsikirjan lisävihossa. Päälähteinä toimivat mainitut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjat. Muista lähteistä on etsitty virsien alkutekstejä ja syventävää vertailumateriaalia. Tutkimus ei käsittele virsien sävelmiä. Tutkimuksen metodi on kolmen menetelmän synteesi. Nämä ovat runoanalyysi sekä geneettinen ja systemaattinen metodi. Kirjallisuustieteellinen runoanalyysi toteutetaan tarkemmin sanottuna sanaston analyysin ja viitekehysanalyysin avulla. Tutkimustermejä on runsaimmin pietismin ja puhdasoppisuuden aikana kirjoitetuissa virsirunoissa. Runsaasti niitä on myös 1800-luvun virsissä. Virsikirjaan on 1938-1986 myös lisätty huomattavasti tutkimustermejä. Tutkimuksessa on analysoitu yhteensä 84 tutkimustermin esiintymää 54 eri virressä. Termeistä yleisimmät ovat Siion, Israel ja Jerusalem. Tutkimuskohteista nousee esille kymmenen ekklesiologista sisältöluokkaa, joiden tausta on klassisen teologian kirkon olemusta kuvaavat vastakohtaparit ja joista keskeisimmät ovat kirkko toisaalta taistelevena (ecclesia militans) ja toisaalta riemuitsevana (ecclesia triumphans) sekä toisaalta matkalla olevana ja toisaalta perille päässeenä seurakuntana (taivaallinen Jerusalem). Ne ovat samalla tutkimuksen sisältöluokkia. Mainittujen lisäksi esiintyy seuraavia sisältöluokkia. Vanhan liiton Jumalan kansa sekä kirkon typoksena että luopioseurakuntana. Kirkko esiintyy maanpäällisessä tilassaan tutkimusaineistossa myös vainottuna ja marttyyriseurakuntana. Lisäksi esiintyy kirjon valinta Jumalan omaisuuskansaksi ja väärä kirkko (Baabel) . Kirkon olemuksen ja sen valinnan kuvauksen lisäksi tulee esille sen perusfunktio, joka on missiologinen tehtävä. Määrällisesti eniten kaikki virsikirjat yhteenlaskettuina kuvataan riemuitsevaa seurakuntaa. Kuvaus on toteutettu pääasiassa termien Siion, Israel ja Jerusalem avulla. Yleisesti tiedetään, että Raamatun maantieteellisiä erisnimiä käytetään kristillisen sanoman välittäjinä kuvakielessä. Tutkimuksen käsittelemää kaanaan kielen osa-aluetta ei ole tiettävästi aiemmin tutkittu.

Lapsen menettäminen on yksi elämän vaikeimmista kriiseistä. Uskonnollisuuden merkityksen sanotaan nykypäivänä vähentyneen, mutta vaikeissa elämäntilanteissa siitä voidaan saada myös lohtua ja turvaa. On tutkittu, että joidenkin ihmisten uskonnollinen ajattelu aktivoituu haastavissa elämänvaiheissa. Tutkimuskysymyksenä selvitettiin mitä uskonnollisuus merkitsee lapsensa menettäneille, ja millaisia uskonnollisia kokemuksia heillä on. Tutkimuksessa analysoitiin sitä, mitä uskonnollisuus lapsen kuoleman kokeneiden mukaan on ja miten se on muuttunut heidän elämänkokemustensa myötä. Lisäksi tarkasteltiin sitä, millaisia uskonnollisia merkityksiä he ovat antaneet kokemuksilleen. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla 12 lapsensa menettänyttä. Haastateltavat löydettiin lumipallo-otannan avulla. Haastattelut toteutettiin kesä-lokakuun 2016 aikana. Aineisto analysoitiin abduktiivisella eli teoriaohjaavalla analyysilla. Tutkimustulokset jaettiin uskonnollisiin käsityksiin, käyttäytymiseen ja kokemuksiin eli elämyksiin. Tulosten mukaan haastateltavat olivat saaneet melko uskonnollisen kasvatuksen. Uskonnollisuutta oli pohdittu paljon ja uskonnollisista käsityksistä kerrottiin runsaasti. Uskonnollisuus koettiin henkilökohtaisena, vapauttavana ja koko elämän läpäisevänä korkeamman voiman antamana turvana sekä johdatuksena. Uskonnollisuudesta esiintyi sekä myönteisiä että kielteisiä käsityksiä. Uskonnollisena käyttäytymisenä kuvattiin pääasiassa lapsen kuoleman aikaisia rituaaleja. Tulosten mukaan uskonnolliset elämykset olivat yleisiä, yhteensä kerrottiin 37 eri elämyksestä. Elämyksinä kerrottiin tunteista, tietoisuudesta tai muista aistimuksista siitä, että joku johdattaa, tapahtuu ihmeitä tai että pidetään huolta. Elämyksinä kuvattiin myös unia sekä konkreettisia tapahtumia, joita pidettiin uskonnollisesti merkityksellisinä. Elämykset jaettiin tuloksissa Starkin ja Glockin uskonnollisen taksomian mukaisiin intensiteetin asteisiin. Tulosten perusteella voidaan todeta, että kaikki haastatellut olivat jollain tavalla uskonnollisia. Suurin osa kertoi uskovansa Jumalaan tai johonkin muuhun korkeampaan voimaan. Haastatellut käyttivät uskonnollista termistöä ja olivat tulkinneet lapsen menettämisen lisäksi myös monenlaisia muita elämänkokemuksiaan uskonnollisesti. Lapsen menetyksen voidaan ajatella herkistäneen uskonnollisille kokemuksille ja tämä herkkyys oli säilynyt useammalla haastatellulla.

Tässä tutkielmassa aiheena ovat Tyhjän sylin messut. Tyhjän sylin messut ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestämiä ehtoollisjumalanpalveluksia, jotka ovat suunnattu tahattomasti lapsettomille, lapsensa menettäneille ja abortin tehneille. Näkökulma Tyhjän sylin messuun on sielunhoito. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten messuja toimittaneet kirkon työntekijät näkevät messujen sielunhoidollisuuden. Sielunhoito käsitteenä pitää sisällään sekä yleisen että erityisen sielunhoidon. Tämä pro gradu on aineistolähtöinen laadullinen tutkimus, jota varten on tehty yhdeksän Tyhjän sylin messun toimittajan haastattelua. Tyhjän sylin messuja on järjestetty ympäri Suomea 1990-luvulta lähtien ja tutkimuksen aikana niitä järjestettiin useita. Haastatellut ovat seurakunnissa ja kirkon toimielimissä työskenteleviä eri alojen ammattilaisia. Heidän joukossaan on esimerkiksi pappeja, kanttoreita ja lapsityönohjaajia. Haastattelut on analysoitu induktiivisen eli sisältölähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksessa on hyödynnetty myös osallistuvaa havainnointia. Aineisto on kerätty vuosina 2015–2016. Tutkimus rakentuu siten, että johdannon jälkeen tutkimuksen teoreettinen tausta luo pohjan aineiston käsittelylle. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä tarkastellaan Tyhjän sylin messujen kohderyhmiä, erityisjumalanpalveluksia, jumalanpalvelusten sielunhoitoa sekä rituaalien ja surun suhdetta toisiinsa. Teoreettisen taustan jälkeen esitellään tutkimuksen toteuttaminen tutkimustehtävän ja aineistoanalyysin avulla. Tutkimustulokset Tyhjän sylin messujen sielunhoidollisuudesta on jaettu kolmeen lukuun: Tyhjän sylin messujen järjestämisen sielunhoidolliseen taustaan, yleiseen sielunhoitoon ehtoollismessussa ja erityiseen sielunhoitoon messun jälkeisessä iltapalahetkessä. Keskeinen tutkimustulos on se, että Tyhjän sylin messu on sielunhoidollinen kokonaisuus. Toimittajien käsitys sielunhoidosta voidaan tiivistää kolmella sanalla: kohtaaminen, läsnäolo ja kuuntelu. Nämä nousevat erityisesti siitä haastateltujen näkemyksestä, että sielunhoidossa keskiöön tulee nostaa seurakuntalaisen tarpeet. Sielunhoidollisuus näkyy niin messun suunnittelussa, toteutuksessa kuin iltapalahetkessä. Aineistossa nousee esiin erityisesti matalakirkollinen liturgia sekä rukouksen ja musiikin hoitava vaikutus. Tutkimustulokset ohjaavat ajattelemaan sielunhoidon ja jumalanpalveluksen suhdetta koko kirkon jumalanpalveluselämässä. Aineiston pohjalta voidaan sanoa, että sielunhoito voidaan huomioida jokaisessa järjestettävässä jumalanpalveluksessa entistä paremmin.

Tässä tutkielmassa selvitetään hengellisen musiikin vaikutusta ihmiseen. Tutkimuskysymyksiä ovat, mitä merkityksiä ihmiset musiikille antavat ja kuinka se vaikuttaa heidän spiritualiteettiinsa. Erityisesti huomioidaan musiikin kietoutuminen Ninian Smartin uskonnon ulottuvuuksiin. Lisäksi taustalla on Rudolf Otton teoria numinoosista. Tutkimus on toteutettu havainnoimalla, kyselylomakkeella ja haastattelemalla pääkaupunkiseudulla toimivan kansainvälisen tunnustuskuntiin sitoutumattoman seurakunnan kävijöitä. Musiikki toteutuu vapaaehtoisista koostuvan musiikkitiimin soitosta sekä laulusta, johon seurakunta yhtyy. Soittimina on useimmiten kitara ja basso sekä muita instrumentteja, riippuen soittajista. Musiikki on yleensä contemporary Christian music-tyylisuuntaan kuuluvaa. Aineiston pohjalta voidaan musiikilla nähdä olevan vaikutusta kolmeen suuntaan. Ensinnäkin musiikki nähdään Jumalan tarkoituksenmukaisena lahjana ihmiselle. Sen kautta voi kokea Pyhän Hengen läsnäoloa. Jumalan läheisyyden kokemus vaikuttaa jumalasuhdetta vahvistaen. Lisäksi laulut auttavat seurakuntalaisia keskittymään Jumalaan, ja muistelemaan hänen tekojaan ja suunnitelmaansa heidän elämässään. Informantit kertovat myös saaneensa rukousvastauksia laulujen välityksellä. Toiseksi, laulut ovat jumalasuhteelle merkittäviä myös ihmisestä Jumalaan suuntautuvan kanssakäymisen kannalta. Ne ovat rukousta, joiden kautta voi myös ilmaista itseään ja tunteitaan Jumalalle. Kolmas tapa, jolla hengellinen musiikki vaikuttaa, on seurakuntataso. Uskonnon rituaalinen ja sosiaalinen ulottuvuus yhdistyvät tällä tasolla. Yhteislaulu yhdistää seurakuntalaisia toisiinsa ja auttaa ihmisiä juurtumaan seurakuntaan. Laulut ovat informanttien mukaan heitä rohkaisevia, voimaannuttavia ja mielialaa nostattavia. Niiden mystinen taika perustuu aineiston mukaan sanomaan Kaikkivaltiaasta ja armollisesta Kristuksesta. Sanoitusten tulee olla teologisesti oikeita eli Raamattuun pohjaavia. Siinä tapauksessa ne voivat toimia seurakunnan yhteisen uskon ja opin tunnustuksena. Musiikki on spiritualiteetin sekä jumalasuhteen hoitamisen kannalta merkittävä väline. Se nähdään rakastavan Jumalan lahjana, joka on luotu ihmisten lohduksi ja iloksi.

Tutkielmassa tarkastellaan Anna-Maija Raittilan uusina vuoden 1986 virsikirjaan otettuja brittiläisten virsien käännöksiä ja niiden alkutekstejä sisällönanalyysin keinoin. Raittilan käännökset ovat virsikirjan virret 213, 228, 416, 449, 455, 508 ja 589. Virsiä tarkastellaan erityisesti kahden virsiryhmän osalta. Nämä ryhmät on nimetty alkutekstien kirjoittamisajankohdan perusteella. Keskeisin on Iso-Britanniassa 1960–70 -luvuilla vahvasti vaikuttanut yhteiskunnallisesti suuntautunut kausi, jota tutkielmassa nimitetään murroskaudeksi. Tätä verrataan varhaisempaan kauteen, joka ulottuu 1800-luvun alkupuolelta 1900-luvun alkupuolelle. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, poikkeavatko tutkimuskohteena olevien virsien alkutekstit ja Raittilan käännökset oleellisesti toisistaan eri aikakausina Jumalan ja ihmiset toimijuuden merkittävyyden suhteen. Tämä määräytyy kielitieteen teoriaan kuuluvien makroroolien aktori (Actor) ja läpikäyjä (Undergoer) esiintyvyyden perusteella tekstien toimija-viitteissä. Perusoletuksena tutkimuksessa on, että mitä merkittävämpi on jonkun tietyn henkilön toimijuus, sitä useammin tämä henkilö esiintyy teksteissä aktoriroolissa. Toimijoina voivat olla myös luontokappaleet ja koko luomakunta. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa virsiteksteihin sovellettiin diskurssianalyysin piiriin kuuluvaa makrorakenteiden teoriaa, jossa makrosääntöjen avulla etsittiin tekstien ylätason rakenteita ja teemoja. Näitä verrattiin keskenään eri aikakausiryhmissä, ja tämän perusteella muodostettiin tutkimusongelmaa koskeva hypoteesi. Hypoteesiksi tuli, että murroskauden virsiryhmän ja varhaisemman kauden virsiryhmän välillä on oleellinen ero niin, että murroskauden tekstien osalta alkuteksteissä painottuu varsin vahvasti ihmisen toimijuus ja käännöksissä Jumalan toimijuus. Sen sijaan varhaisemman kauden teksteissä alkutekstien ja niiden käännösten välillä ei ole mainittavaa eroa Jumalan ja ihmisten toimijuuden merkittävyydessä. Toisessa vaiheessa teksteihin sovellettiin makroroolianalyysiä siten, että teksteistä etsittiin ja taulukoitiin viittaukset kuhunkin toimijaan hänen aktoriroolinsa perusteella. Toissijaisesti tutkittiin myös joitakin patienttirooleja. Toimijaviittausten suhteellisten esiintymismäärien tarkastelun perusteella voitiin havaita, että alkuteksteissä Jumalaa aktoriroolissa koskevien viitemäärien suhteellinen osuus kaikista viitteistä oli 37 % ja ihmisten osuus on 58 %. Vastaavasti Raittilan käännösteksteissä Jumala oli aktoriroolissa 59 %:ssa henkilöviitteistä ja ihmiset 30 %:ssa. Varhaisemman kauden osalta alkuteksteissä Jumalaa koski 25 % viitteistä ja ihmisiä samoin 25 %. Raittilan käännöksissä Jumalaa koskeva osuus oli 29 % ja ihmisten 18 %. Näiden tulosten perusteella hypoteesi pitää paikkansa. Murrosajan tekstien osalta Raittila on muuttanut melko ihmiskeskeisiä tekstejä niin, että Jumalasta on tullut paljon ihmisiä merkittävämpi toimija. Varhaisemman kauden alkutekstien Jumalan ja ihmisten yhtäläinen toimijuus on Raittilan käännöksissä muuttunut Jumalan jonkin verran ihmisiä vahvemmaksi toimijuudeksi. Varhaisemmalla kaudella virren 455 myötä myös muut toimijat kuten luontokappaleet ovat olleet merkittäviä toimijoita.