Browsing by discipline "Germanic Philology"

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan sanaleikkejä ja niiden kääntämistä lastenkirjallisuudessa kääntäjän näkökulmasta. Tutkimusaineistona toimivat Bengt Birckin ja Jan Birckin vuonna 2014 ilmestynyt saksankielinen lastenkirja Jojo, Kleiner Hund − groβes Abenteuer, todelliseen käännöstoimeksiantoon perustuva käännösprosessi sekä valmis käännös, vuonna 2017 suomeksi ilmestynyt Jojo − pienen koiran suuret seikkailut (suom. Milla Löfman). Saksankielinen alkuteos on 105-sivuinen, kuvitettu lastenkirja, joka soveltuu niin ääneen luettavaksi kuin juuri lukemaan oppineille. Kieli on helpohkoa sekä rakenteeltaan että sanastoltaan ja sisältää puhekielen piirteitä, mikä on tyypillistä lastenkirjalle. Teoreettisen viitekehyksen tutkielmalle luovat lasten- ja nuortenkirjallisuutta käännettäessä huomioon otettavat erityispiirteet, kuten kielellinen sujuvuus, useammasta kohteesta koostuva kohderyhmä sekä sanaleikkien ja niiden käännösstrategioiden luokittelu Delabastitan (1999, 2004) mukaan. Kuvitetun kirjan kyseessä ollessa on huomiota kiinnitetty myös tekstin ja kuvan väliseen suhteeseen. Tutkielman analyysiosiota varten lähdetekstistä löytyneet sanaleikit on luokiteltu fonetiikkaan, leksikkoon, morfologisiin piirteisiin sekä semantiikkaan perustuviin sanaleikkeihin. Niiden käännösstrategiat on puolestaan jaettu sanaleikin kääntämiseen sanaleikkinä, korvaamiseen jollain muulla retorisella keinolla tai poisjättämiseen. Lähdetekstistä löytyi yhteensä 28 sanaleikkiä, joista kolme kuului samanaikaisesti useampaan sanaleikkiluokkaan. Fonetiikkaan perustuvia sanaleikkejä löytyi 14, leksikkoon perustuvia 11 ja morfologiaan perustuvia kaksi. Tavoitteenani oli kääntää mahdollisimman moni sanaleikki kohdekielelle, ja suurin osa lähtötekstin sanaleikeistä kääntyikin suomeksi joko sanaleikkinä tai korvaavalla retorisella keinolla. Ainoastaan kuuden sanaleikin kohdalla päädyin jättämään käännöksessä ”sanaleikillisyyden” pois. Suurimmat haasteet sanaleikkien kääntämisessä aiheutuivat tutkimukseni mukaan saksan ja suomen kielen foneettisista ja rakenteellisista eroista, ja sopivan käännösratkaisun löytyminen edellytti kekseliäisyyttä, kollegiaalista yhteistyötä sekä aikaa.

Tutkielma käsittelee saksankielistä muotialan nettimainontaa niin rakenteellisesti kuin kielellisesti ja pohtii sen mahdollisia kehityssuuntia. Tavoitteena on tarkastella, millaisista elementeistä muotialan nettimainokset rakentuvat, mikä on niissä esiintyvien neologismien merkitys sekä mitä kehittymismahdollisuuksia nettimainonnalla on tulevaisuudessa, etenkin sosiaalisessa mediassa ja mobiilikanavissa. Tutkimuksen taustalla tarkastellaan tieteellisinä lähestymistapoina medialingvistiikkaa ja viestintätiedettä sekä luodaan kirjallisuuspohjainen katsaus nettimainonnan menneisyyteen, nykyhetkeen ja tulevaisuuden näkymiin. Tutkielma-aineisto koostuu 21 mainoksesta ja yhdestä mainosvideosta kuuden saksalaisen ja itävaltaisen muotitavaratalon ja/tai nettikaupan internetsivuilla. Aineisto kerättiin syyskuun loppupuolella vuonna 2015. Aineistosta tarkasteltiin nettimainosten rakennetta ja mainoksista löytyviä neologismeja. Mainokset valittiin pääosin tavaratalojen ja/tai nettikauppojen etusivulta. Aineistossa jokainen sana, joka ensi silmäyksellä vaikutti neologismilta, varmistettiin eri lähteistä ja analysoitiin niiden pohjalta. Lähteisiin lukeutuu sekä tavallisia että digitaalisia sanakirjoja ja ajankohtaista listaa neologismeista päivittävä internet-sivusto. Tutkimus osoittaa, että ainestoon valikoituneet mainokset noudattavat lähes poikkeuksetta samaa rakennetta, ja että mainokset ovat suotuisia konteksteja neologismeille. Tutkimuksessa todetaan lisäksi, että mainonta, myös internetmainonta, on osa toimivaa kokonaismarkkinointia. Tutkimusaineisto kattaa vain osan saksalaisista ja itävaltalaisista muotitavarataloista ja -nettikaupoista, joten mielekkäitä yleistyksiä aineiston mainosten pohjalta ei voida tehdä. Huomattavaa on yritysten mahdollisuus kohdentaa mainontaansa sellaisille internetsivustoille, joista heidän potentiaalisia asiakkaitaan on helppo houkutella yrityksen omille sivuille. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että sosiaalisen median ja mobiilikanavien sekä internetin tarjoamien mahdollisuuksien, esimerkiksi blogien ja hakukonenäkyvyyden huomioiminen ja ymmärtäminen markkinoinnissa on tärkeää.

Fyysinen väkivalta on ollut läsnä elokuvataiteessa sen alkuajoista lähtien, ja yksi sen suosion keskeisimmistä syistä on aina ollut viihdearvo. Monet viihde-elokuvat pyrkivät myös oikeuttamaan esittämänsä väkivallan. Michael Haneken saksankieliset teatterielokuvat haastavat tämän tavan tekemällä fyysisestä väkivallasta usein selittämätöntä, oikeuttamatonta ja sattumanvaraista. Tämän tutkielman tavoitteena on analysoida Haneken elokuvissa esiintyviä fyysisen väkivallan muotoja ja tämän väkivallan tarkoitusta narratologisesta näkökulmasta, sekä pohtia mahdollisia syitä, joita Haneke väkivallalle antaa. Tämän tutkielman teoriaosuudessa käsitellään ensin erilaisia väkivallan määritelmiä, joiden pohjalta muodostetaan tässä tutkielmassa käytettävä fyysisen väkivallan jaottelumalli: sen mukaan fyysisen väkivallan voi jakaa ihmisten väliseen, itseen kohdistuvaan sekä kollektiiviseen väkivaltaan. Myös keskeisimmät narratologian käsitteet sekä aiempaa Haneken elokuviin keskittyvää tieteellistä tutkimusta esitellään. Analysoitavat elokuvat ovat Seitsemäs manner, Bennyn video, 71 katkelmaa erään sattuman kronologiasta, Funny Games sekä Valkoinen nauha. Tutkimuksen perusteella ihmisten välistä väkivaltaa löytyy kaikista viidestä elokuvasta. Itseen kohdistuva väkivalta on seuraavaksi yleisin fyysisen väkivallan muoto, ja kollektiivinen väkivalta harvinaisin. Haneke hyödyntää narratologisia keinoja usein rikkoakseen elokuvakerronnan perinteisiä sääntöjä, sekä hämmentääkseen ja osallistaakseen katsojan pohtimaan elokuviensa tarkoituksia. Väkivallanteot jätetään usein näyttämättä katsojille, mikä antaa niiden seuraamuksille suuremman painoarvon ja lisää niiden realistisuutta. Haneken elokuvien tahallinen monitulkintaisuus viittaa siihen, että ymmärtääkseen Haneken fyysisen väkivallan syitä katsojan on ensin pohdittava omaa ymmärrystään niin elokuvaväkivallasta kuin todellisestakin väkivallasta. Haneke painottaa vahvasti niin median kuin oman fyysisen elinympäristön mahdollista roolia väkivallantekojen taustalla, mutta jättää lopulliset päätelmät katsojan tehtäväksi.

I min pro gradu-avhandling undersöker jag gymnasiestuderandenas motivation att lära sig tyska. Undersökningens syfte är att få en uppfattning om studerandenas motivationstillstånd, om studerandenas flerspråkighet påverkar deras motivation och om det finns skillnader i motivationstillståndet mellan svensk- och finskspråkiga studerande. I avhandlingens teoridel behandlas motivation från olika perspektiv. Först presenteras utvecklingen av motivationsundersökningen i främmande språk samt de två motivationsteorierna som fungerar som den teoretiska referensramen för analysen: L2 Motivational Self System och attributionsteorin. Därutöver presenteras kontextens betydelse för motivationen. Till slut betraktas flerspråkighetens betydelse för inlärningsmotivation av främmande språk i Finland. Materialet samlades in med hjälp av ett frågeformulär i åtta gymnasier i huvudstadsregionen under våren 2017. Sammanlagt 88 gymnasiestuderande deltog i undersökningen, varav 41 var finskspråkiga och 47 svenskspråkiga. De flesta hade börjat med tyska som B2-språk, men 21 hade tyska som B3-språk. Materialet analyserades både kvantitativt och kvalitativt. För den kvantitativa delen användes deskriptiv statistik och den kvalitativa delen analyserades med hjälp av kvalitativ tematisk analys. De kvantitativa resultaten visar att studerandena har en relativt betydande ideal L2-självbild medan de inte har en bör-vara L2-självbild. Utav sociala inflytande har läraren den största betydelsen. Klasskamraterna har betydelse endast för vissa deltagare och föräldrarna har ingen större påverkan på studerandenas motivation. Studerandena har en bra attityd till tyskinlärningen. Kausalattributionerna visar att studerandena förklarar sina framgångar främst med inre orsaker och misslyckande med yttre och till viss mån inre orsaker, vilket kan betyda att de har lite sämre självförtroende. Studerandena har mycket positiv inställning till flerspråkighet, men upplever inte de övriga språkkunskaperna som särskilt motiverande för tyskinlärningen. Det finns inte stora skillnader mellan svensk- och finskspråkiga studerande, men de finskspråkiga anger att de är lite mer motiverade än de svenskspråkiga. De kvalitativa resultaten avslöjar att studerandena tänker använda tyska i framtiden främst vid arbete, resande och kommunikation på tyska. De motiveras bl.a. av tyskans användbarhet, sociala inflytanden, inlärningssituationen och intresset för tyska och flerspråkighet.

Tarkastelen tutkielmassani äidinkielen ja aikaisemmin opittujen vieraiden kielten hyödyntämistä saksan kielen suomalaisissa ja ruotsalaisissa oppikirjoissa. Monikielisyyden merkitys korostuu nykypäivän kieltenopetuksessa ja pyrkimyksenä on monipuolisesti hyödyntää oppilaiden aikaisempaa kielitaitoa. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, miten tällä hetkellä käytössä olevat saksan kielen oppikirjat ottavat huomioon tämän näkökulman. Lisäksi tutkin suomalaisten ja ruotsalaisten oppikirjojen eroja tässä suhteessa. Tutkimuksessa käytetty metodi on oppikirja-analyysi, joka sisältää sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia osia. Aineisto koostuu kahden suomalaisen ja kahden ruotsalaisen lukion saksankielen oppikirjasarjan ensimmäisistä osista. Analysoitava materiaali on jokaisen kirjasarjan osalta laajuudeltaan vertailukelpoinen. Analyysin aluksi keräsin materiaalista kohdat, joissa a) kieliä verrataan keskenään, b) hyödynnetään äidinkieltä tai muita vieraita kieliä tai c) esitellään lainasanoja, internationalismeja tai muita kielellisiä vastaavuuksia. Jaottelin materiaalin sen perusteella hyödynnetäänkö siinä äidinkieltä vai aiemmin opittua vierasta kieltä. Jaottelun jälkeen tarkastelin materiaalia sen perusteella, millä kielenoppimisen osa-alueella (sanasto, kielioppi, ääntäminen) monikielisyyttä oppikirjoissa hyödynnetään ja millä tavoin. Suomalaisissa oppikirjoissa äidinkieltä hyödynnettiin 59 %:ssa tapauksista. Näistä merkittävin osa liittyi ääntämisen opetukseen. Aiemmin opittuihin kieliin (englanti ja ruotsi) viitattiin 41 %:ssa tapauksista. Nämä käsittelivät sanaston ja kieliopin opetusta, joissa hyödynnettiin muita jo opittuja germaanisia kieliä. Ruotsalaisissa oppikirjoissa viittauksia äidinkieleen oli kaikista analysoimistani tapauksista 86 %. Kieliopin opetuksessa äidinkieltä hyödynnettiin korostamalla ruotsin ja saksan kielten välisiä eroja. Ääntämisen opetuksessa ruotsin kieltä käytettiin apuna saksan kielen äänteiden opettamisessa. Ruotsalaisissa oppikirjoissa aiemmin opittua vierasta kieltä eli englantia hyödynnettiin 14 %:ssa tapauksista, pääsääntöisesti sanaston opetuksessa. Näissä tapauksissa korostettiin kielten samankaltaisuutta. Tutkielmani osoittaa, että äidinkieltä tai aikaisemmin opittuja vieraita kieliä käytetään vielä toistaiseksi suhteellisen vähän apuna saksan kielen oppikirjoissa niin Suomessa kuin Ruotsissa. Materiaalin perusteella voi kuitenkin todeta, että monikielisyyden laajempi hyödyntäminen oppikirjoissa olisi melko yksinkertaista, jos siihen tietoisesti kiinnitettäisiin huomiota.

Pro gradu -tutkielmani tarkastelee fraseologismien modifikaatioita saksalaisessa Schlager- ja rockmusiikissa. Tutkimusmateriaali koostuu neljän musiikkialbumin laulujen sanoituksista. Kaksi albumeista (Andrea Bergin Atlantis ja Helene Fischerin Farbenspiel, molemmat vuodelta 2013) edustavat saksalaista Schlagermusiikkia eli saksalaista iskelmää, ja kaksi muuta (Herbert Grönemeyerin Dauernd Jetzt vuodelta 2014 sekä Udo Lindenbergin Stärker als die Zeit vuodelta 2016) saksalaista rockmusiikkia. Tutkielman teoriaosuudessa käsitellään ensin yleisesti laulujen sanoituksia tutkimuskohteena sekä käsitteitä ‘Schlager’ ja ‘rockmusiikki’. Sen lisäksi esitellään lyhyesti schlagerlaulajat Andrea Berg ja Helene Fischer sekä rockmuusikot Herbert Grönemeyer ja Udo Lindenberg. Lisäksi teoriaosuudessa esitellään fraseologismien kriteerit sekä erilaiset modifikaatiotyypit. Empiirisen tutkimuksen fraseologismien modifikaatioiden luokittelu perustuu Lenkin jaotteluun, jossa hän erottaa toisistaan yksitoista erilaista tyyppiluokkaa useine alaluokkineen. Analyysiosassa nämä eri luokat esitellään tutkimusmateriaalien avulla esimerkein. Sen lisäksi selvitetään fraseologismien sekä näiden modifikaatioden esiintymistiheys. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että fraseologismeja sekä niiden modifikaatioita esiintyi kaikissa tutkituissa laulunteksteissä. Eniten fraseologismeja oli rockmuusikin edustajien, eli Herbert Grönemeyerin ja Udo Lindenbergin teksteissä. Kaikissa tutkituissa sanoituksissa esiintyi enemmän modifikaatioita kuin muokkaamattomia fraseologismeja. Selkein ero musiikkityylien välillä näkyi siinä, millä tavalla fraseologismeja muokattiin. Schlager-musiikissa käytettiin vain osaa modifikaatiotyypeistä, rockmusiikissa taas yleisesti ottaen kaikkia niistä. Tulokset vahvistivat tutkimuksen hypoteesia, jonka mukaan schlager-musiikissa oletettiin esiintyvän vähemmän sekä yksinkertaisempia modifikaatiotyyppejä. Tämä pohjautunee osaltaan kyseisten musiikkityylien konventioihin.

Stereotyyppi tarkoittaa kirjapainoissa painolevyä, jonka avulla voidaan tehdä suuri määrä vedoksia. Yhdysvaltalainen journalisti, kirjailija ja mediakriitikko Walter Lippmann lanseerasi kirjassaan Public Opinion (1922) stereotyypin käsitteen tarkoittamaan ”päissämme olevia kuvia”, jotka eivät perustu omakohtaiseen kokemukseen tai tieteelliseen tutkimukseen, vaan ne tulevat päihimme sosiaalisesti, ympäröivän kulttuurin tuotteina ja perustuvat ensi sijassa tunteisiin. Stereotyypit ovat eräänlaista ”yleistä tietoa”. Sosiaalitieteet tuntevat nämä ”kuvat päissä” ennakkoluuloina, jotka paitsi ovat vahvoja, mielissämme tiukasti pysyviä, myös säätelevät aivoissamme kognitiivisia prosesseja kuten havainnointia, ajattelua ja muistia. Ennakkoluulomme siis vaikuttavat jo siihen, miten valitsemme tietoa: näemme, mitä haluamme nähdä. Ennakkoluulot välittyvät pääasiassa kielen kautta, ja on jopa esitetty, ettei niitä voi olla olemassa ilman kieltä. Kielessä ennakkoluulot edustuvat kielellisinä stereotyyppeinä. Erotuksena esim. kliseistä strereotyypit ovat nimenomaan ihmisiä tai ihmisryhmiä koskevia kaavamaisia ja usein tunnepitoisia yleistyksiä. Stereotyypit voivat olla myönteisesti tai kielteisesti arvottavia tai hyvinkin neutraaleja. Stereotyyppejä voidaan käyttää moneen eri tarkoitukseen; esim. ”suomalaiset matkustavat mielellään lämpimiin maihin” voi olla tilastollisia tutkimustuloksia elävöittävä uutisotsikko, kun taas toisessa ääripäässä stereotyyppejä voidaan jopa luoda viholliskuvien rakentamiseksi. Stereotyypit ovat tärkeitä kulttuurienvälisessä kommunikaatiossa, ja esim. kouluopetuksessa, etenkin vieraiden kielten, ne ovat oiva tapa kuvata vaikka Saksan ja Suomen välisiä kulttuurieroja elävällä ja kiinnostavalla tavalla. Stereotyypit vain pitää aktiivisesti tunnistaa ja tiedostaa stereotyypeiksi. Näin niiden tulee olla opetuksen nimenomaista sisältöä, ei vain vältettäviä asioita. Tässä työssä luodaan läpileikkausta siihen, millaisia kansallisia stereotyyppejä eri vuosikymmenten suomalaisten saksan kielen oppikirjojen sivuilta voidaan löytää. Vanhimmat kirjat ovat 1920-luvulta, jolloin oppimateriaali aiheineen sekä opetus- ja oppimismenetelmät olivat hyvin toisenlaista kuin nyt. Kansallisia stereotyyppejä on läpi käytyjen saksanoppikirjojen sivuilla pääsääntöisesti vähän: runsaankin maankuvauksen (Landeskunde) keskellä on ilmeisen selvästi vältetty maan ihmisten kuvaamista kokonaisuutena. Poikkeus ovat tietyt opppikirjat erityisesti 1990-luvun alun paikkeilta, jolloin kansallisten stereotyyppien jopa äkillinen mutta ilmeisesti ohimenevä yleistyminen näyttää liittyvän kulttuurienvälisen lähestymistavan (interkulturelle Ansätze) painottumiseen laajemminkin.

Saksan kielen partikkelit ovat kiinnostaneet ja askarruttaneet lingvistejä jo pitkään. Vuosia näitä kielen pikkusanoja tutkittiin lähinnä teoreettisen, kirjoitettuun kieleen pohjautuvan kielentutkimuksen näkökulmasta. Vasta 1960-luvulla pragmatiikan tutkimusalan myötä partikkeleita ryhdyttiin tutkimaan todellisissa kielenkäyttötilanteissa. Huomattiin, että saksan kielessä käytetään runsaasti partikkeleita ja ne ovat kommunikatiivisesta näkökulmasta tärkeitä keskustelun sujuvuuden kannalta. Tämän tutkielman kohteena ovat nämä puhepartikkelit ja niiden esiintyminen suomalaisessa saksan kielen oppikirjasarjassa. Tutkimuksen teoriaosassa käsitellään partikkelien tutkimuksen historiaa ja problematiikkaa. Partikkelien tutkimuksessa on osoittautunut haastavaksi niiden määritteleminen ja partikkeleihin luettavien pikkusanojen jaottelu eri sanaluokkiin. Tässä tutkimuksessa hyödynnettävä Armin Burkhardtin puhepartikkeleiden funktionaalinen typologia mahdollistaa partikkeleiden määrittelyn ja jaottelun loogisesti ja jäsennellysti. Sen avulla on vältetty monet perinteiset partikkelin tutkimuksen kompastuskivet. Lisäksi tutkimuksessa perehdytään partikkelien opettamisen ja oppimisen problematiikkaan huomioiden erityisesti suomalainen konteksti ja oppija. Oppikirja-analyysin kohteena ovat suomalaiset saksan kielen oppikirjat. Yläkouluun tai lukioon tarkoitettu kirjasarja Plan D on uusin lyhyen saksan kirjasarja, ja se mainitsee lähtökohdakseen kommunikaation. Puhepartikkelit ovat tärkeä osa kommunikaatiota, joten tutkimuksessa paneudutaan siihen, miten ne ovat kirjasarjassa edustettuina. Vertailun vuoksi tutkimukseen on sisällytetty myös puhepartikkeleiden analyysi kuudessa autenttisessa keskustelussa natiivien välillä, jotta oppikirjatekstien autenttisuutta voisi partikkelien osalta luotettavasti arvioida. Kirjasarjan voi arvioida ottavan teksteissään hyvin huomioon puhepartikkelit, ja niiden verrattain runsas käyttö tuo teksteihin puhutun kielen tyyliä. Puhepartikkelit on myös käännetty, mikä tukee oppimista ja auttaa oppijoita ymmärtämään ne. Aihetta ei kuitenkaan muuten ole kirjasarjassa eksplisiittisesti tarkasteltu, ja voidaan todeta, että puhepartikkeleiden opetusta ei tueta systemaattisesti kuin kielisyötteen muodossa. Kaikkiin partikkeleiden opettamisen ongelmakohtiin kirjasarja ei tarjoa materiaalia. Kirjasarjan tekstien kielen voidaan kuitenkin todeta olevan partikkeleiden osalta suurimmaksi osaksi kohdekielen mukaista.

Tässä pro gradu-tutkielmassa tutkitaan saksankielisen runouden ja klassisen romantiikan ajan musiikin yhteyttä Johann Wolfgang von Goethen Prometheus-hymnin ja Franz Schubertin samannimisen lied-sävellyksen kautta. Tutkimuksessa painotetaan erityisesti teosten syntyhistoriaa ja niiden tulkinnan monia eri vaihtoehtoja eli hermeneuttista analyysiä. Teosten tulkintaan linkittyy monta eri asiaa, kuten esimerkiksi tyylisuuntaus ja sen normit, teoksen rakenne sekä ennen kaikkea taiteilijoiden oma kokemusmaailma ja heidän luova taiteellinen ilmaisutapansa. Työn keskeisenä aineistona ovat Goethen Prometheus-hymni ja Schubertin Prometheus-liedin nuotit. Lähdeaineistossa tärkein teos Goethea koskien on Rüdiger Safranskin teos Goethe Kunstwerk des Lebens – Biographie (2013). Schubertin tutkinnassa tärkeimmät teokset ovat Peter Cliven Schubert and His World (1997) ja Norman Lloydin Großes Lexikon der Musik (1987). Goethen ja Schubertin teosten syntyhistorian kannalta on tärkeää tuntea saksalaisen kirjallisuuden tunnuspiirteitä ja historiallista taustaa valistuksen- ja Sturm und Drang-aikakauden (Myrsky ja kiihko) ajalta sekä klassisen musiikin romantiikan aikakaudelta, joista on tutkielmassa perusteelliset kuvaukset. Erityisen mielenkiinnon kohteena ovat näiden aikakausien yhtäläisyyden ja miten nämä ilmenevät runossa ja liedissä. Runoanalyysin aineistoa ovat Jochen Strobelin Gedichtanalyse – Eine Einführung (2015) sekä Kristin Felsnerin, Holger Helbigin ja Therese Manzin Arbeitsbuch Lyrik (2012). Goethen teos on vapaasti muotoiltu hymni, jossa ei ole riimejä ja selkeää runomittaa. Prometheus-hahmo on hymnissä minäkertoja ja teos sisältää useita retorisia tehokeinoja. Hermeneuttisen analyysin lähdeaineistona toimii Jochen Vogtin teos Einladung zur Literaturwissenschaft (2002). Hermeneutiikka on teoria tulkinnasta, joka keskittyy erityisesti tekstien merkitysten tulkintaan. Hermeneuttista analyysiä ajatellen on tärkeää tuntea myös Goethen ja Schubertin omaelämänkerrallisia kokemuksian, jotka ovat vaikuttaneet heidän teoksiinsa. Hermeneuttisen analyysin tuloksena Goethen hymnille löytyy useita mahdollisia tulkintatapoja, joista osa liittyy Sturm und Drang-aikakauteen ja osa Goethen omaan elämään. Näitä tulkintatapoja ovat nerousestetiikan näkökulma, omaelämänkerrallinen näkökulma, uskonnolliskriittinen näkökulma sekä poliittinen ja yhteiskuntakriittinen näkökulma. Schubertin liediä ajatellen on tarpeellista tuntea romanttisen klassisen musiikin ja lied-taidemusiikin ominaispiirteitä. Tietoa molemmista tarjoaa Lloydin jo mainittu Großes Lexikon der Musik. Tutkielmassa mainitut Prometheus-liedin yleis- ja syntyhistoriatiedot löytyvät useista teoksista, kuten esimerkiksi Dietrisch Fischer-Dieskaun teoksesta Franz Schubert und seine Lieder (1999). Schubertin omaelämänkerrallinen tuntemus on ehdottoman tärkeää hermeneuttisen analyysin kannalta, sillä säveltäjä kärsi Wienissä poliittisesta sorrosta ja sensuurista sävellyksen syntyaikaan. Schubertin teos on ilmeisesti poliittisesti kantaaottava. Tutkielmassa musiikkianalyysi on toteutettu sointuanalyysinä ja liedin muotoanalyysinä, jonka lisäksi laulumelodia ja pianosäestys on analysoitu tarkkaan. Schubertin Prometheus-lied on läpisävelletty lied, jonka laulumelodia ja pianosäestys ovat täynnä erilaisia musiikillisia tehokeinoja.

Pro gradu -tutkielmani tarkastelee kommunikatiivisia rutiini-ilmauksia saksalaisessa telenovelassa Lemmen viemää (Sturm der Liebe) sekä saksalaisessa rikossarjassa Syyttäjä (Der Staatsanwalt). Rutiini-ilmaisut ovat kiinteitä ilmaisuja, jotka toistuvat päivittäisissä vuorovaikutustilanteissa usein alitajuisesti, kuten hyvää huomenta (Guten Morgen). Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka paljon ja millaisia kommunikatiivisia rutiini-ilmauksia sarjoissa esiintyy. Tutkielmassa todennetaan myös χ²-testin (Chi-Quadrat-Test) avulla, onko sarjojen rutiini-ilmauksien esiintymisessä merkitsevää eroa. Tutkielman teoriaosuudessa käsitellään ensin käsitteitä ’telenovela’ ja ’rikossarja’ sekä määritellään lyhyesti puhutun kielen ja litteroinnin ominaisuuksia. Lisäksi esitellään fraseologismin kriteerit, sillä kommunikatiivisten rutiini-ilmaisujen katsotaan kuuluvan fraseologismeihin, vaikka vain osa niistä täyttää tiukasti nämä kriteerit. Teoriaosuudessa tarkastellaan myös, kuinka tämän alan merkittävät tutkijat Coulmas (1981), Gläser (1986), Fleischer (1997), Wotjak (2005), Sosa Mayor (2006) ja Lenk (2014) luokittelevat rutiini-ilmauksia ja miten yhteneväisiä heidän jaottelunsa ovat. Empiirisen tutkimuksen rutiini-ilmausten luokittelu tukeutuu Lenkin kehittämään jaotteluun, jossa hän erottaa toisistaan kymmenen erilaista tyyppiluokkaa useine alaluokkineen. Lenkin luokittelu on uusin ja tähän mennessä tehdyistä jaotteluista yksityiskohtaisin. Analyysiosassa nämä eri tyyppiluokat esitellään tutkimusmateriaalin avulla esimerkein. Tutkimuksessa havaittiin yhteensä 657 rutiini-ilmaisua; 297 sarjassa Lemmen viemää ja 360 sarjassa Syyttäjä. Tutkituissa sarjoissa esiintyi yllättävän paljon erilaisia kommunikatiivisia rutiini-ilmaisuja, mutta tyyppiluokat vaihtelivat sarjojen kesken huomattavasti. Esimerkiksi telenovelassa tunteita näytetään vahvasti, ja niissä esiintyy erityisen paljon emotiivisia rutiini-ilmaisuja, kun taas rikossarjalle ne eivät ole tyypillisiä. Lisäksi voidaan todeta, että rutiini-ilmaisujen luokittelu eri tyyppiluokkiin on erittäin vaikeaa, sillä ne voivat saada eri merkityksiä eri tilanteissa.