Browsing by discipline "Religionsvetenskap"

Tutkielmassa tarkastellaan islamin kategorian taktisuutta väestön hallinnassa Krimin autonomisen tasavallan ja Sevastopolin kaupungin miehityksen yhteydessä. Tarkastelu keskittyy Venäjän helmikuussa 2014 aloittaman miehityksen kahteen ensimmäiseen vuoteen, joiden aikana Venäjällä toimivat uskonnolliseksi ja islamilaiseksi luokitellut hallinnolliset auktoriteetit pyrkivät vaikuttamaan alueella ja solmimaan kumppanuuksia paikallisten toimijoiden kanssa. Alueen muslimiväestöstä suurin osa identifioituu Krimin tataareiksi, joiden vaikutusvaltaisin poliittinen organisaatio Mejlis asettui vastustamaan miehitystä. Toimijoiden välinen dynamiikka muodostuikin kontekstissa, missä ristesivät eri toimijoiden intressit ja niin ”uskonnollisten” toimijoiden kuin valtioidenkin hallintapyrkimykset. Tutkielmassa ”islamiksi” luokittelun prosessi problematisoidaan ja asetetaan tarkastelun keskiöön. Tutkielma sijoittuu islamin ja uskonnon kategorian sekä hallinnan tutkimukseen. Tutkimusaiheen lähestymistapa pohjautuu Michel Foucault’n teoreettisiin ja metodologisiin esityksiin väestön hallinnasta ja sen rakentumisen tutkimuksesta. Teoreettisen viitekehyksen keskiössä on Naomi Goldenbergin teoreettinen näkökulma uskonnon kategorian strategisesta merkityksestä hallinnassa. Goldenbergin mukaan hallinnot voivat kategorian strategisuuden avulla säilyä ja säilöä käsitystä ennen ja tulevaisuudessa olevasta suvereniteetista. Teoreettisia näkökulmia sovelletaan tarkasteluun, jonka tavoitteena on tunnistaa taktisia tapoja hyödyntää islamin kategoriaa ja selvittää, mihin paikallisella tasolla esiintyvä taktisuus perustuu. Aihetta lähestytään analysoimalla Krimin miehitykseen liittyvää paikallisten ja Venäjällä toimivien muftiaattien edustajien tuottamaa ja jakamaa materiaalia, joka sisältää haastatteluja, puheita, sosiaalisen median julkaisuja ja muita tekstejä. Analyysissa sovelletaan foucault’laista diskursiivista tutkimustapaa. Tutkielmassa tuodaan esille islamin kategorian taktisia käyttötapoja, joilla ohjattiin, rajoitettiin, harhautettiin ja eristettiin väestöä Krimin miehityksen yhteydessä. Väestön hallinnan muodostumiseen vaikuttivat sekä Venäjän valtiolliset toimijat että muftiaattien edustajat, joiden toiminta tuki viime kädessä Venäjän strategisia intressejä alueella. Analyysin perusteella myös esitetään, että islamin kategorian taktisuus linkittyy tutkimusaiheen kontekstissa valtarakenteisiin ja valtion repressiivisiin käytäntöihin hallita vähemmistöjä ja tukahduttaa mahdollista vastarintaa. Tutkimusaiheen tarkastelussa tuodaan esille, millainen strateginen merkitys eri toimijoille voi olla käytännöillä, joilla ”islamin” yhteyteen luokitellaan asioita, hallinnollisia toimijoita ja väestöä.

Tutkimuksen tavoitteena on tutkia tuoretta aihetta kotimaisen uskonnollisuuden kentällä ja päivittää aiempaa satanismitutkimusta. Tutkimuksen kohteena ovat saatanakuva ja itsensä kehittäminen vuonna 2006 perustetussa Azazelin tähti-nimisessä okkulttis-filosofisessa seurassa. Työ edustaa kotimaisen vasemman käden tien hengellisyyden ja satanismin tutkimusta – laajemmassa mielessä länsimaisen esoterian ja uususkonnollisuuden tutkimusta. Tutkimusmenetelminä ovat tekstiaineiston ja haastattelujen systemaattinen analyysi. Työ on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jossa haastatellaan kymmentä seuran jäsentä. Tutkimuksen keskiössä on hermeneuttinen kehä, jolle tässä tutkimuksessa on keskeistä uuden ymmärryksen taustalla olevan esiymmärryksen asteittainen muuttuminen uuden ymmärryksen ja tulkinnan kautta. Haastattelujen lisäksi aineistona on kirjallisuus, internet lähteet ja seuran jäsenten radiohaastattelut. Livehaastatteluissa käytetään puolistrukturoitua teemahaastattelua, joka antaa tilaa vuorovaikutukselle. Niiden lisäksi käytetään sähköisiä haastatteluja. Satanismi ja saatananpalvonta kytkeytyvät monen informantin vastauksissa toisiinsa, joka on tyypillistä teistiselle satanismille. Tätä kenttää on tutkittu akateemisesti vain vähän. Informanttien maailmankuva paljastuu synkretistiseksi ja ihmisyyden kehityspotentiaaliin positiivisesti suhtautuvaksi. Tutkimustulosten mukaan kirkkojen ja median välittämä negatiivinen saatananpalvontakuva ei edusta objektiivista todellisuutta Azazelin tähden kohdalla. Kuuluakseen seuraan ei tarvitse olla satanisti. Seuran toiminnassa mukana on niin tieteen kuin hengellisyyden edustajia. Moni informantti rinnastaa Saatanan muiden kulttuurien jumaluuksiin, kuten hindulaiseen Shivaan. Azazelin tähti näyttäytyy kuvaavana esimerkkinä uususkonnollisesta ajattelusta, jolle leimaa antavaa on synkretistinen ote – merkityksessä, että uskontoja vertaillaan toisiinsa ja myös uudelleentulkitaan. Seura on vahvasti teosofispohjainen, jossa ykseyden ideaa korostetaan dualistisen kahtiajaon sijaan. Vasemman käden tiestä ja musta magiasta puhutaan uudessa kontekstissa puhdistettuna negatiivisista konnotaatioista.

Tutkimus sijoittuu uskontososiologian, urheilusosiologian ja pyhän tutkimuksen leikkauspisteeseen. Kahden suuren milanolaisen jalkapalloseuran – punamustan Milanin ja sinimustan Interin – ultrakannattajien yhteisöllisyyttä tarkastellaan jälkidurkheimilaisen teorianmuodostuksen valossa. Teoreettisen viitekehyksen keskiössä on Gordon Lynchin pyhän kulttuurisosiologia. Pyhä on kollektiivinen representaatio – näennäisessä järkkymättömyydessään ja pakottavuudessaan voimantäyteinen sekä tahrattomuudessaan kielletty. Sen vastapoolina on kielloilla eristetty saastuttava profaani. Tekstiaineistona hyödynnetään ultraryhmittymien kannatuslauluja, banderolleja ja katsomokoreografioita. Tutkimuksen keskeiset kysymykset liittyvät ultrien pyhän symbolikoodiston ja sen ympärille rakentuvan sosiaalisen todellisuuden selvittämiseen. Menetelminä käytetään laadullista sisällönanalyysia ja diskurssianalyysia. Metodeista jälkimmäinen edustaa sosiaalisen konstruktionismin tieteenfilosofista perinnettä, jonka piirissä tieto oletetaan ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa rakentuneeksi. Reaalimaailma esittäytyy inhimilliselle ymmärrykselle aina kulttuurisesti värittyneenä, verhottuna ihmisten sille tuottamiin merkityksiin. Tutkimuksessa erityisenä mielenkiinnon kohteena on se sosiaalinen toimijuus, jota ultrat edustavat suhteessa pyhään ja profaaniin. Ultrakulttuuri osoittautuu implisiittiseksi uskonnoksi ja stadionin kaarrekatsomo rituaalisen viestintämallin mukaiseksi seurayhteisön perinteitä, arvoja ja uskomuksia heijastavaksi tasopinnaksi. Ultrien pyhään symbolikoodistoon kuuluvat joukkueen pelipaidan värit, antropomorfiset embleemit, seurahistorian merkkihenkilöt ja poliittiset aatteet. Vaarallisen profaaneina näyttäytyvät pahimmat vastustajaseurat, oman seuraorganisaation ”mustat lampaat”, viranomaistahot ja nykyjalkapallon kaupallistumiskehitys. ”Palvoja”, ”sotilas”, ”huligaani”, ”lainsuojaton”, ”fasisti” ja ”tosi milanolainen” ovat identiteettejä, joita ultrat ottavat kunnioittaessaan pyhää ja pitäessään profaanin loitolla. Tutkimuksen myötä herää ajatus pyhän kulttuurisosiologian soveltamisesta yhteiskunnan muillakin osa-alueilla, esimerkiksi liittyen yksilönvapauden, demokratian ja markkinatalouden sekä ekologisten arvojen väliseen konfliktiin. Tutkimus on paitsi uutta tietoa tuottava, myös kuvaileva esitys pyhän tutkimustraditiosta ja italialaisen jalkapallon maailmasta.

Tutkielmassa tarkastelen sitä, millainen sukupuolijärjestelmä rakentuu kolmessa sukupuoleen liittyvässä siirtymäriitissä: ulostulossa itselle, ulostulossa muille ja lääketieteellisessä sukupuolenkorjausprosessissa. Sukupuolenkorjausprosessia tarkastelen toisaalta sitä säätelevien virallisten dokumenttien, toisaalta kokemuskertomusten kautta. Kutsun työssä sukupuolijärjestelmää sukupuoliuskonnoksi korostaakseni sen yhteisöllisyyttä ja vaikutusta yksilöiden maailmankuvaan. Tutkimuksen teoriataustan muodostavat sosiokonstruktivismi, uskontososiologinen tutkimusperinne ja queerfeministinen, kriittinen tutkimusote. Työssä rakennan aiempaan tutkimukseen perustuvan kriittisen rituaalitutkimuksen analyysimallin, jonka avulla aineistoa analysoin. Tutkimuksessa käyttämäni sisällönanalyysin aineistona ovat seitsemän muunsukupuolisen henkilön ja yhden transsukupuolisen miehen yksilöhaastattelut, jotka toteutin teemahaastatteluna Helsingissä ja Tampereella joulukuussa 2013 ja tammikuussa 2014. Lisäksi käytän aineistona lakitekstejä (erityisesti vuoden 2002 translaki) ja niiden laatimisperusteita, sekä näihin liittyviä ministeriöiden raportteja ja järjestöjen (mm. Seta ry, Trasek ry, Amnesty International, YK) raportteja ja kannanottoja. Työn keskeinen tulos on, että virallisten dokumenttien sukupuoliuskonto ja haastatteluissa rakentuva vaihtoehtoinen tulkinta sukupuolesta ovat kaksi erilaista järjestelmää. Edellisen, “valtavirtasukupuoliuskonnon”, keskeisiä ajatuksia ovat sukupuolen kaksijakoisuus (mies-nainen), sukupuoli-identiteetin pysyvyys ja sukupuoliero yhteiskuntaa ylläpitävänä voimana. Jälkimmäiseen, “queer-sukupuoliuskontoon” kuuluvat sukupuolen moninaisuus (esim. mies-nainen-muu-ei mikään), sukupuolen itsemäärittämisoikeus ja pyrkimys vapauteen yhteiskunnan sanelemasta sukupuolesta. Erilaisuudestaan huolimatta järjestelmät eivät ole toisistaan täysin erilliset. Valtavirtasukupuoliuskonto ei tunnusta queer-sukupuoliuskonnon olemassaoloa vaan tekee muut sukupuolet näkymättömiksi; queer-sukupuoliuskonnon olemassaolon perusta on valtavirtasukupuoliuskontoa kohtaan osoitettava kritiikki. Yksi tutkielman keskeisiä metatasoisia teemoja on tutkimuksentekijän tasapainottelu toisaalta tutkijuuden ja aktivismin, toisaalta tutkijuuden ja sisäryhmäläisyyden välillä. Tutkimuksen julkilausuttu poliittinen tavoite on lisätä tietoa muunsukupuolisuudesta ja näin edistää vähemmistösukupuolten asemaa yhteiskunnassa. Työ on ensimmäinen suomalainen muunsukupuolisuutta käsittelevä opinnäyte.

Tutkimustehtäväni on tarkastella 1300-luvulla Englannissa eläneen mystikon ja teologin Juliana Norwichlaisen näkykokemusta individuaationa eli itseksi tulemisen prosessina kirjoittavaksi ja opettavaksi naiseksi sekä initiaationa anakoreetiksi. Tarkastelen myös hänen kokemuksensa ruumiillisuutta ja liitän hänet 1200–1500 -lukujen naismystikoiden ruumiilliseen uskonnollisuuteen. Tutkielmani teoriataustana käytän analyyttisen psykologian perustajan C.G. Jungin individuaatioteoriaa ja ranskalaisen filosofin Maurice Merleau-Pontyn ruumiinfenomenologiaa. Tutkielmani on psykodynaaminen tekstitukimus, ja metodina käytän sisällönanalyysin teoriaohjaavan analyysin tyyppiä. Tutkielmassani käyttämäni teoriat ohjaavat analysoimieni näkyjen valintaa. Analysoidessani näkyjä kiinnitän huomiota niissä esiintyviin arkkityyppisiin symboleihin ja niiden ruumiillisuuteen. Aineistonani käytän Paavo Rissasen vuodelta 1985 peräisin olevaa suomennosta Jumalan rakkauden ilmestys Juliana Norwichlaisen pidemmästä, vuonna 1393 kirjoitetusta tekstistä. Suomennos pohjautuu Marion Glasscoen editioon nk. Sloane 2499 -käsikirjoituksesta, joka on peräisin 1600-luvulta. Sloane-käsikirjoitus on kielellisesti lähellä 1300-luvun englantia sekä tyylillisesti ja teologisesti hajanainen. Teoksessa ilmestyksiä on kaiken kaikkiaan viisitoista, tutkielmassani analysoin neljää ilmestystä. Työssäni päädyn siihen tulokseen, että Julianan näyissä ilmenevät animuksen, Suuren Äidin, Kosmisen Miehen ja varjon arkkityypit. Hänelle ruumis ei myöskään ole pelkkä kohtalo vaan uskonnollinen ilmaisuväline. Julianalle näyt olivat elämää ja persoonallisuutta voimakkaasti muuttava kokemus, joka sai hänet uhmaamaan aikansa misogyynisiä stereotypioita naisesta ja teki hänestä hengellisen opettajan sekä Englannin ensimmäisen proosakirjailijan.

Tutkielmassa selvitetään, millaista uskonnollis-poliittista retoriikkaa Iranin puhujat käyttävät Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksessa. Tärkeimpänä pyrkimyksenä tutkielmassa on löytää evidenssiä sen puolesta tai sitä vastaan, että Iranin tapauksessa islam ja sen totuudet ovat jotakin universaalille politiikan tekemiselle otollista. Keskeisimpänä tutkimuskysymyksenä on siis Puhuvatko Iranin edustajat uskonnosta Yhdistyneiden Kansakuntien poliittisella alustalla siten, että uskonto näyttäytyy neutraalina politiikkaan soveltuvana käsitteenä? Lähestyn neljäätoista vuosina 2000-2010 pidetyistä puheesta koostuvaa aineistoa tarttumalla teemoihin, joita uskonnollista retoriikkaa sisältävistä puheista nousee. Teemoja ovat Jumalalla oikeuttaminen, negatiivisten toimijoiden tunnistaminen, länsimaavastaisuus ja muu vahva ideologisuus, käsitys henkisyydestä, islamin erinomaisuus sekä populismin ja uskonnon käsitepari. Tieteellisenä metodina tutkielmassa on retorinen analyysi. Yleiskokous on Yhdistyneiden Kansakuntien monikansallisista puheenpitoareenoista demokraattisin ja läpinäkyvin, minkä vuoksi juuri siellä pidetyt puheet ovat muun muassa median kannalta kiinnostavia ja siten erityisen merkittäviä. Yhdistyneet Kansakunnat on syntyvaiheistaan alkaen muotoutunut länsimaiseksi poliittiseksi instituutioksi, jossa uskonnollinen puhe on aina jossain määrin poikkeavaa. Iran puolestaan edustaa teokratiaa ja uskonnollista fundamentalismia, joten Iranin kohdalla uskonnon kuuluu näkyä kaikilla elämän osa-alueilla. Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksessa Iran siis asettuu sen omista ideologisista lähtökohdista vahvasti poikkeavalle alustalle. Juuri ideologisen taustan keskeisyyden vuoksi tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostaa islamin ja politiikan keskinäinen suhde tarkasteltuna fundamentalismiin liitettävien teoreettisten käsitteiden kautta. Tärkeä kontekstuaalinen huomio tutkielma-asetelman kannalta on myös Iranin haastavat suhteet sekä Yhdysvaltoihin että Israeliin, mikä selittyy tutkielmassa selvennettävillä lähihistorian tapahtumilla. Sekulaarista alustasta huolimatta puheissa on nähtävissä runsaasti uskonnollista retoriikkaa. Iran edustaa yleiskokouksessa uskonnollista fundamentalismia ja länsimaavastaisuutta, mutta sitäkin enemmän Amerikan-vastaisuutta. Iranin mukaan islamin maailmanlaajuinen omaksuminen toisi rauhan, ja islamin avulla voidaankin luoda keskusteluyhteyksiä kansojen välille. Puheiden mukaan islam siis on monoteismin lähtökohta, mutta myös myös toimiva diplomatian väline.

Tässä uskontoantropologiaan ja rituaalitutkimukseen sijoittuvassa tutkielmassa nepalilaisen samaanin ja hänen asiakkaidensa sekä toisaalta samaanin ja yliluonnollisten henkien välistä vuorovaikutussuhdetta tarkastellaan teoriasidonnaisesti rituaalisen neuvottelun näkökulmasta. Toisena taustateoriana toimii Victor Turnerin teoria liminaalisesta tilasta rituaaliin kuuluvan transformatiivisen prosessin mahdollistajana. Tutkimuskysymykseni koskee sitä, millä tavalla erilaiset rituaalisen neuvottelun muodot näyttäytyvät analysoimassani aineistossa, ja millä tavalla ne ilmentävät samaanin, henkien ja samaanin asiakkaiden keskinäisiä asemia. Tutkimuskysymyksiin vastaamisen lisäksi pyrin antamaan lukijalle yleiskuvan siitä, millaista nepalilainen samanismi on, ja mikä on sen asema suhteessa maan uskonnolliseen kenttään. Aineisto on kerätty 3.7.–28.7. 2013 Nepalin pääkaupungissa Kathmandussa sekä läheisessä Chillaunin kylässä perinteisin etnografisin menetelmin. Tutkielma on kvalitatiivinen sisällönanalyysi 228 sivusta muistiinpanomateriaalia, joka sisältää kuuden samaanin sekä neljäntoista heidän asiakkaansa litteroidut haastattelut, sekä havainnointimuistiinpanot neljän eri samaanin toimittamien parannusrituaalien seuraamisesta. Tulokset osoittivat samaanin uskonnon olevan hyvin yksilöllinen konstruktio, jossa näkyy vaikutteita sekä hindulaisuudesta, buddhalaisuudesta että kansanuskosta. Samaanin ja hänen asiakkaidensa välinen vuorovaikutus perustui luottamukseen ja eettiseen koodiin, joka velvoittaa samaanin yhteisön palvelemiseen. Asiakkaiden haastattelut ja rituaalien havainnointi avasivat mm. sitä, mitä samaani yhteisölleen merkitsee, ja millaisen vuorovaikutuksen koetaan pitävän yllä hyviä suhteita samaanin ja yhteisön välillä. Vuorovaikutus hyvien henkien kanssa esiintyi aineistossani samaanin ja henkien liittona, jossa molemmilla oli velvoitteita toista osapuolta kohtaan. Samaanin oikeanlainen vuorovaikutus ihmisten ja luonnon kanssa miellyttää hyviä henkiä, jotka vastineeksi takaavat parantavaa voimaa. Pahat henget näyttäytyivät sairauden aiheuttajina. Parannusrituaalissa samaani pyrki neuvottelemalla tekemään sairauden aiheuttajan ja sairastuneen välisen konfliktin itsensä ja hengen välillä ratkaistavaksi. Rituaali ei kuitenkaan jättänyt havainnoimiani potilaita ulkopuolelle, vaan kohdistui heihin hyvin kokonaisvaltaisesti sekä psyykkisellä, fyysisellä että hengellisellä tasolla.

Tiedekunta/Osasto  Fakultet/Sektion Teologinen tiedekunta Laitos  Institution TekijäFörfattare Sari K. Jäppinen Työn nimi Arbetets titel Juutalais-kristillinen uskontodialogi toisen maailmansodan jälkeen Oppiaine  Läroämne Uskontotiede Työn laji Arbetets art Pro gradu -tutkielma Aika Datum Tammikuu 2019 Sivumäärä Sidoantal 92 Tiivistelmä Referat Tutkielman aiheena on juutalaisten ja kristittyjen välillä toisen maailmansodan jälkeen toteutunut vuoropuhelu, jota tarkastellaan uskontodialogin näkökulmasta. Tutkielman ajallinen rajaus toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan perustuu juutalais-kristillisen dialogin huomattavaan yleistymiseen holokaustin jälkeen. Tutkielman taustaosiossa tarkastellaan mistä uskontodialogissa olemuksellisesti on kysymys ja mitä ovat uskontodialogin keskeiset periaatteet ja edellytykset. Uskontodialogin määrittelyn lisäksi taustaosiossa tarkastellaan juutalaisuuden ja kristinuskon historiallista taustaa. Uskontodialogi ja uskontodialogille ominaiset periaatteet ja edellytykset muodostavat tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen jota vasten juutalais-kristillistä vuoropuhelua tarkastellaan. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: 1) Minkälaiset teemat nousevat esille juutalais-kristillisessä vuoropuhelussa ja 2) Miten uskontodialogin periaatteet ja edellytykset toteutuvat juutalais-kristillisessä dialogissa? Tutkimuksen lähdeaineisto koostuu juutalais-kristillisiä suhteita ja dialogia käsittelevistä kristillisistä ja juutalaisista virallisista asiakirjoista ja dokumenteista. Lähdeaineistossa on mukana kolme katolisen kirkon, yksi Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN), yksi Luterilaisen maailmanliiton (LML) sekä kaksi juutalaista asiakirjaa. Ajallisesti lähdeaineiston asiakirjat sijoittuvat vuosille 1965–2015. Aineistoa käsitellään sisällönanalyysia analyysimenetelmänä käyttäen. Uskontodialogi lähestymistapana on moniulotteinen ja saa erilaisia muotoja sen mukaan keitä dialogiin osallistuu, minkälaisessa kontekstissa dialogi tapahtuu ja mitkä ovat dialogin tavoitteet. Uskontodialogin lähtökohtana on sitoutuminen omaan uskonnolliseen traditioon ja sen edustamiin totuuskäsityksiin. Keskeisiä uskontodialogin periaatteita ovat vastavuoroisuus ja molemminpuolinen kunnioitus. Uskontodialogin eettiseen dimensioon sisältyy dialogin osapuolten mahdollisuus määritellä oma itseymmärryksensä. Uskontodialogissa keskeistä on oman uskonnollisen identiteetin säilyttäminen. Uskontodialogille ominaista on traditioiden yhtäläisyyksien ja erojen tarkastelu. Uskontodialogin epistemologisia edellytyksiä ovat avoimuus uskonnollisen toisen totuuskäsityksiä kohtaan sekä uskontodialogin mieltäminen mahdollisuutena kasvaa omissa totuuskäsityksissä. Uskontodialogiin liittyy halu kuunnella ja ymmärtää uskonnollista toista. Uskontodialogi edellyttää käsitystä uskonnoille yhteisestä pohjasta joka mahdollistaa vuoropuhelun. Toisen maailmansodan jälkeen toteutuneen juutalais-kristillisen dialogin teemoiksi nousevat juutalaisten ja kristittyjen välinen uusi rakentava suhde, juutalaisiin kohdistetun syrjinnän ja antisemitismin torjuminen, kumppanuus ja yhteinen toiminta, Israelin valtio sekä opilliset kysymykset. Juutalais-kristillisessä uskontodialogissa traditioita yhdistävät tekijät luovat lähtökohdan ja pohjan dialogille. Opilliset kysymykset muodostavat juutalaisuuden ja kristinuskon väliset keskeiset erot. Juutalais-kristillisessä dialogissa toteutuu tasavertaisuus ja keskinäinen kunnioitus. Juutalaisten ja kristittyjen suhdetta aiemmin leimannut teologinen vastakkainasettelu on korvautunut kumppanuudella ja dialogilla tasavertaisten osapuolten kesken. Keskinäinen kunnioitus ilmenee toisen uskonnollisen vakaumuksen sekä opillisten erojen kunnioittamisena. Juutalais-kristillisen dialogin tavoitteita ovat toiminta rauhan ja oikeudenmukaisuuden toteutumisen puolesta sekä antisemitismin torjuminen. Kristityille dialogissa juutalaisten kanssa on tärkeää oppia miten juutalaiset määrittelevät oman kulttuurinsa ja uskontonsa. Avainsanat – Nyckelord Uskontodialogi, dialogi, juutalais-kristillinen uskontodialogi, juutalaisuus, kristinusko Säilytyspaikka – Förvaringställe Helsingin yliopiston kirjasto, Keskustakampuksen kirjasto, Teologia Muita tietoja

Pro gradu –tutkielmassani Kahlitse ruokahaluni vantein raudan ja teräksen – Pro-anat nykyajan askeetikkoina, tutkin pro-ana –verkkosivuilta löytyviä tekstejä sekä niiden uskonnollista symboliikkaa. Vertaan pro-anojen käyttämiä sanoja, termejä sekä käytösmalleja muista uskonnoista löytyviin askeettisiin käytänteisiin. Erityisesti kiinnitän huomiota yhteneväisyyksiin kristillisessä mystiikassa historiallisesti esiintyneeseen naisten paastoamistraditioon. Termillä pro-ana viitataan henkilöön, joka pitää anoreksiaa enemmin elämäntapana ja valintana, kuin sairautena. Pro-anat eivät kuitenkaan muodosta homogeenistä yhteisöä, vaan pro-anoiksi itseään kutsuvat voivat käsittää termin sekä siihen liittyvän identiteettin hyvin eri tavoin. Pro-anaa tutkiessa tulisikin kiinnittää erityistä huomiota siihen, mitä tai keitä tutkimus käsittelee. Anoreksian uskonnollisia elementtejä on tutkittu vuosikausia, ja viime vuosina myös pro-anoja on tutkittu monen tieteenalan teorioiden ja lähestymistapojen kautta. Tutkimuksessani olen jakanut pro-anat useaan alaryhmään. Ensimmäisenä jaotteluna toimii se, kieltääkö pro-ana olevansa sairas vai myöntääkö hän, että anoreksian on myös sairaus. Toisena jakoperusteena on se, mitä pro-analle tyypillisellä toiminnalla tavoitellaan. Tämän jaon voi tehdä kolmeen ryhmään: tavoitteena voi olla katoaminen, ihanteellisena pidetyn vartalon ja ulkonäön saavuttaminen tai puhtaasti mielenhallinnan kehittäminen. Yhteistä kaikille pro-anoille kuitekin on se, että pro-ana on aktiivinen toimija, jonka käytöksellä on selkeä päämäärää. Pro-anat ovat herättäneet tutkijoiden ja median huomion selkeästi uskonnollisiksi teksteiksi tunnistettavilla sisällöillä. Omassa tutkimuksessani esittelen vain lyhyesti pro-anojen kymmenen käskyä, uskontunnustuksen ja psalmin sekä problematisoin niiden tulkitsemisen merkiksi uskonnosta tai uskonnollisesta ajattelusta. Kiinnitän enemmän huomiota verkkosivuilla esiintyviin implisiittisempiin teksteihin ja kuviin sekä anoreksian jumalattaren Anamadimin ilmestymiseen ja häneen uskomisen yleisyyteen. Työssäni kysyn, mihin saakka ihmisellä on oikeus valita, mihin hän uskoo ja milloin yhteiskunnalla on oikeus ja/tai velvollisuus puuttua ihmisen mielipiteenvapauteen. Pohdin myös yleisesti, mitä uskonto on. Työssäni haluan antaa äänen nimenomaa pro-anoille ilman, että arvotan tai tuomitsen heidän ajatuksiaan tai toimintaansa.

Tutkimus kohdistuu kalastamalla ja sukeltamalla elantonsa hankkivan japanilaisen amakansan uskontoelämän rituaalien kuvaukseen ja niiden analysoimiseen Robert N. McCauleyn ja E. Thomas Lawsonin rituaalin kompetenssiteorian näkökulmasta. Tämän lisäksi tutkimuksessa selvitetään aiempien etnografisten kuvausten käsityksiä amojen paikasta japanilaisen valtakulttuurin rinnalla. Amat ovat melko tuntematon tutkimuskohde, minkä vuoksi tutkimuksessa on paneuduttu amojen elämän kuvaamiseen. Amojen kulttuuri eroaa valtakulttuurista muun muassa elinkeinon, luontosuhteen ja sukupuoliroolien kautta. Amojen uskonnollinen toiminta asettuu japanilaisen uskonnollisen elämän puitteisiin ja siitä löytyvät poikkeavat näkemykset ja toimintatavat liittyvät elinkeinon mukanaan tuomaan kulttuuriseen erilaisuuteen. Viitteitä vanhasta japanilaisesta kansanuskosta on runsaasti. Amojen rikkaasta rituaaliperinteestä on tarkastelun kohteeksi valittu sukeltavien naisten kerran kuukaudessa suorittama rituaali. Tutkimuksessa kokeillaan, kuinka rituaalin kompetenssiteoria toimii valitun rituaalin analysoimisessa. Rituaalin kompetenssiteoria kuuluu kognitiivisen uskontotieteen alaan ja tarjoaa myös metodin rituaalin purkamiselle: näin ollen käytetty teoria asettuu myös osaksi työn metodologista viitekehystä. Teoreettisena taustalukuna toimii Pascal Boyerin esittämä uskonnollisen mielen toimintaa mallintava kognitiivinen teoria. Lisäksi selittävän tutkimusotteen rinnalla pohditaan vieraan kulttuurin tutkimisen problematiikkaa sekä selittävän ja tulkitsevan tutkimustavan näkemyseroja. Teorian kattavuus pitkissä rituaaliketjuissa joutuu koetukselle, mutta selviää siitä. Teoria viitoittaa tietä hypoteesille, että joissain amojen vuosittaisista rituaaleista on löydettävissä vaikutuksiltaan jotain emotionaalisesti vahvempaa toimintaa sisältäviä rituaaleja. Lisäksi teoria kertoo, että Sengen-san vuoren rituaali on toistettava usein ja että se on ehkä mahdollista korvata osin tai kokonaan. Teorian työkalujen kanssa operoiminen vaatii harjoittelua: toisaalta niiden kautta on mahdollista edetä hyvinkin syvälle niin ihmismielen kognition kuin koko tutkittavan kulttuurin suuntaan. Teoria paikallistaa hyvin rituaalin muotoa vertailtavaksi muiden kulttuurien vastaavien rituaalityyppien rinnalle ja toimii myös työkaluna rituaalin aukipurkamisessa.