Browsing by discipline "Skogsekologi"
Now showing items 41-60 of 76
-
(2011)A comparison of microsite occupancy and the spatial structure of regeneration in three areas of late-successional Norway spruce dominated forest. Pallas-Ylläs is understood to have been influenced only by small-scale disturbance; Dvina-Pinega has had sporadic larger-scale disturbances; Kazkim has been affected by fire. All spruce and birch trees with diameter at breast height (DBH) ?10 cm were mapped in five stands on 40 m x 400 m transects, and those with DBH < 10 cm on 2 or 4 m x 400 m subplots. Microsite type was inventoried at 1m intervals along the centre line and for each tree with DBH < 10 cm. At all study areas small seedlings (h < 0.3 m, DBH < 10 cm) preferentially occupied disturbed microsites. In contrast, spruce saplings (h ? 1.3 m, DBH <10 cm) at all study areas showed less, or no, preference. At Pallas-Ylläs spruce seedlings (h < 1.3 m, DBH < 10 cm) and saplings (h ? 1.3 m, DBH < 10 cm) exhibited spatial correlation at scales from 32-52 m. At Dvina-Pinega saplings of both spruce and birch exhibited spatial correlation at scales from 32-81 m. At Kazkim spatial correlation of seedlings and saplings of both species was exhibited over variable distances. No spatial cross-correlation was found between overstorey basal area (DBH ? 10 cm) and regeneration (h ? 1.3 m, DBH < 10 cm) at any study area. The results confirm the importance of disturbed microsites for seedling establishment, but suggest that undisturbed microsites may sometimes be more advantageous for long-term tree survival. The regeneration gap concept may not be useful in describing the regeneration dynamics of late-successional boreal forests.
-
(2016)The monitoring of large carnivores (LC) in Finland is mostly based on hunters’ and other naturalists’ field work. They serve as volunteers (later LCVs), which are authorized for the task by a game management associations. The LCVs make sightings and verify sightings made by others untrained citizens in their own area around the year. LCVs make the data collected available to researchers and authorities nowadays mainly through Interned-based TASSU-database, which was introduced in 2009. This activity, in which volunteer is working for the help of scientific research, can be characterized as volunteer participation in knowledge or citizen science. There has been no previous publications made concerning the Finnish LCVs. The significance of the activity is so great for the LC monitoring that finding out what is the activity of the LCVs like when making lynx and wolf sightings is very important. I separated the research question into three sub questions 1) how actively did the LCVs make and record sightings, 2) what were the periodical rhythms of sightings recorded like and 3) what kind of content (themes) was included into supplementary comments written by the LCVs to each sighting made? I also analyzed the activity from the perspective of citizen science – what kind of science do the LCVs express through their notes in the supplementary comments? The research material consisted of all the wolf and lynx sightings made during five winter seasons (2001‒02, 2005‒06, 2010‒11, 2011‒12 and 2012‒13). I compared the data between different winter seasons, between wolf and lynx and between the data collected after launching of nationwide TASSU-database (i.e. GIS-database with Internet access) and the time before. Most of the LCVs had recorded and delivered sightings altogether in two winter seasons of five – only a few wrote observations in all of the five winter seasons. The sightings of both species was centred in the wintertime, probably due to the fact that the snow cover on the ground increases the probability of finding animal tracks. Because of the recorded sightings centring to weekends I assumed that LCVs and other persons who make LC sightings spend time in the nature mostly during their free-time, for example while hunting or jogging. The size and distribution of the population is affecting the amount of sightings recorded and also, as the results of this research indicate, presumably does the timing of lasting snow cover. On the grounds of the supplementary comments that I interpreted, I assume that also peoples’ awareness of the activity and their willingness to inform their LC sightings to LCVs and also the LCVs' own motivation to record sightings has a substantial affect in the amount of sightings recorded. The supplementary comments to the sightings made were used in higher percentage in wolf sightings than in lynx sightings every winter season. This resulted at least partially from the larger population size of lynx – alongside with the number of sightings made, the perceived need or willingness to comment decreased. Furthermore wolf as a rare (‘exotic’) species in the middle of conflicts may motivate to use the comment field more often than the lynx. After launching of TASSU-database the usage of the comment field became more frequent in the recorded sightings of both species. The frequencies of the themes and subthemes that I recognized from the supplementary comments varied slightly between the recorded sightings of wolf and lynx. The frequencies grew statistically significantly during the time of TASSU-database. It may be infered, that the tool that is used to record the sightings has a relevance to the frequency of the usage of the comment field and to the contents of the recorded information. The usage of the comment field in the time of TASSU-database is presumably found as a route for passing real time information to research and also to other LCVs. Possibly in some cases, it is used for trying to affect the regional LC policy making. The science that LCVs are practicing is not limited only to passing the information to scientists – their role is also to play as a local LC expert of their own region and pass on current information about LCs and act as a support person for the local people.
-
(2020)Heterobasidion annosum is a pathogenic fungus that causes extensive damage to many trees in temperate forests including Scots pine (Pinus Sylvestris). Various microbes have been studied for potential use as bio-control agents to inhibit or reduce the H. annosum infection of trees. This study examined the potential use of bacterial isolates, belonging to streptomyces genus, as a bio-control agent for Scots pine seedlings against H. annosum. Streptomyces species were isolated from surface of mycorrhizal fungi in the forest and they are known to have a mutualistic relationship with mycorrhizal fungi. The goal of this study was to understand the relationship between H. annosum and Streptomyces sp. A11. This was tested in in two settings, in presence of pine seedlings, growing in soil and in dual cultures. In the first setting, seedlings from different treatments were inoculated with Streptomyces sp. A11, H. annosum, co-inoculated with both species or grown in sterile conditions as control. After incubation period, growth and root development of seedlings were analysed. H. annosum grown in dual culture against Streptomyces sp. A11 was utilised for gene expression using quantitative real time PCR method. The results indicated that pine seedlings inoculated with both Streptomyces sp. A11 and H. annosum, had more severe infection compared to the seedlings infected with H. annosum alone. This implies that Streptomyces sp. A11 can interfere with pine’s defence response during interaction with H. annosum. Moreover, Streptomyces sp. A11 suppressed the growth of H. annosum in dual culture. The Suppression of H. annosum was potentially because of antifungal secondary metabolites that were produced by Streptomyces sp. A11. These secondary metabolites caused disruption in glucose metabolism and cell wall integrity of H. annosum. Future experiments should include mycorrhizal fungal species along with species tested in this study. Streptomyces sp. are known to respond differently in presence of specific species. The results for this study should be considered for studies of mycorrhizal associated streptomyces species and can be built upon for broader future investigations
-
(2011)Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lahosta puuaineesta riippuvaiselle lajistolle tärkeiden onttojen puiden ominaisuuksien vaikutusta pääkaupunkiseudun jalojen puistopuiden onttouden esiintymistodennäköisyyteen. Tutkimuksessa mitattavia ominaisuuksia olivat puiden läpimitta, puulaji, pituus sekä kasvupaikan valoisuus ja metsäisyys. Tutkittavia puulajeja olivat lehmus (Tilia cordata), vaahtera (Acer platanoides), tammi (Quercus robur), saarni (Fraxinus excelsior) ja jalavat (Ulmus glabra ja U. laevis). Tutkimuskohteina olivat pääkaupunkiseudulla sijaitsevat 14 viheraluetta, jotka vaihtelivat metsäisistä puustokeskittymistä valoisiin ja intensiivisesti hoidettuihin puistoihin. Onttouden esiintymisen riippuvuutta muista muuttujista tutkittiin korrelaatioanalyysillä sekä logistisilla regressioanalyyseillä, joissa huomioitiin myös puiden jakaantuminen viheraluiden välillä. Puulajilla ja puun läpimitalla oli vaikutusta onttouden esiintymistodennäköisyyteen. Kasvupaikan valoisuudella oli merkitystä rungon onttoutumisessa ainakin lehmukselle ja vaahteralle. Metsäisyys liittyy valoisuuteen ja näiden muuttujien vaikutus rungon onttoutumistodennäköisyyteen on kietoutunut toisiinsa. Pituudella ei todennäköisesti ollut merkitystä onttoutumiseen. Tulosten perusteella etenkin pääkaupunkiseudun lehmukset sekä vaahterat ovat herkkiä onttoutumaan ja täten ne muodostavat monimuotoisia elinympäristöjä. Valoisuuden ja metsäisyyden vaikutus onttoutumiseen on vahvasti sidoksissa puiden hoitoon ja hoitotoimilla on siis suuri vaikutus onkaloiden syntyyn.
-
(2012)Old hollow trees are an important habitat for many saproxylic species. A number of threatened and rare insects are specialized on tree hollows and live in the walls of cavities or in the loose wood mould accumulating in the bottom of the hollow. In this study, I compared the species richness and composition of Coleoptera in hollow trees caught with three trap types, window, aluminium foil and pitfall traps. Furthermore, I compared the time spent handling each sample of the different trap types, when sorting all insect orders (including Coleoptera) from the material. The material was gathered in parks and mansion areas in the Helsinki metropolitan area. Window, foil and pitfall traps were placed inside cavities of Tilia cordata, Acer platanoides and Quercus robur trees. In each tree two of each trap type was placed, i.e. six traps per tree, making a total of 90 traps. The traps were emptied every third week during May to July 2006. When the samples were sorted for the first time to separate different insect orders, the duration of time spent sorting each sample was documented. A total of 3825 Coleoptera individuals from 212 species were caught, of which 3398 individuals from 121 species were saproxylic. Window traps caught 1639 individuals from 140 species, foil traps caught 1506 individuals from 134 species, and pitfall traps caught 680 individuals from 111 species. The time spent sorting each sample was on the average shortest with pitfall traps and longest with aluminium foil traps. The ?-diversity (species composition and abundance) differed between the three trap types. The ?-diversity between window and foil, window and pitfall, and foil and pitfall traps was 37%, 13% and 14% respectively. In addition for the average number of saproxylic beetle species and individuals, the average time spent sorting each sample differed statistically significantly between window and pitfall traps (p<0,05), and foil and pitfall traps (p<0,05). Window and foil traps caught, on the average, clearly more saproxylic species and individuals as compared with pitfall traps. Pitfall traps also caught, on the average, less saproxylic beetles out of total beetle individuals (59%) than window (69%) and foil traps (71%). Window traps were the most efficient conserning the average number of saproxylic beetle individuals in relation to the average time spent sorting each sample. Efficiency value (individuals/minute) for each trap type was 0,74 for window, 0,43 for aluminum foil and 0,21 for pitfall traps. Window traps have never before been used inside tree hollows, they have only been used to collect insects outside the cavities. However they functioned outstandingly inside the cavities. In this study pitfall traps were clearly outperformed by window and foil traps, still many species, even some threatened ones, would have been lost without them. To achieve as diverse a species composition as possible it is recommended to use either window or foil traps parallel with pitfall traps.
-
(2016)Fossiilisia polttoaineita pyritään korvaamaan uusiutuvilla energianlähteillä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Metsähakkeella on merkittävä osa Suomen kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa jotta päästötavoitteisiin päästään. Tämän johdosta metsähakkeen käyttö on lisääntynyt runsaasti 2000-luvulla. Energiapuun varastointi on tärkeä osa metsähakkeen laadun parantamisessa, sillä polttoaineen on oltava riittävän kuivaa. Varastoinnin takia energiapuu on yleensä tienvarsivarastossa vähintään yhden kesän yli. Tämä tarjoaa monille hyönteiselle hyvän lisääntymisalustan. Jotkut hyönteiset, etenkin kaarnakuoriaiset (Col., Scolytinae) voivat aiheuttaa tuhoriskin läheiselle puustolle. Pystynävertäjä on merkittävin männyllä elävä tuhohyönteinen, sillä se käyttää ravintonaan elävien mäntyjen vuosikasvaimia aiheuttaen kasvutappioita. Myös jotkin muut kaarnakuoriaislajit voivat aiheuttaa tuhoriskin. Tämän tutkimuksen tavoittena oli tutkia miten peittäminen vaikuttaa energiapuukasojen ympärillä kesäaikana lentävien kovakuoriaisten runsauteen, ja tarkastella lajiston erityispiirteitä. Tutkimus suoritettiin kahdessa kohteessa eteläisessä Suomessa kesällä 2011. Kohteet olivat Somerniemellä (Oinasjärvi) ja Hämeenlinnan Rengossa(Raidonperä). Oinasjärven kohteessa oli kaksi pinoa karsittua mäntyrankaa ja Raidonperän kohteessa oli kaksi pinoa karsimatonta mäntyrankaa. Tutkimusta varten pinojen päälle asetettiin kesäkuun alussa ikkunapyydyksiä, joilla kasojen ympärillä lentävien kovakuoriaisten runsautta mitattiin. Pyydykset tyhjennettiin viisi kertaa kesäkuusta elokuun loppuun. Oinasjärven pinojen pintaosista suoritettiin lisäksi syömäjälkianalyysi, jotta voitiin selvittää pääsevätkö kovakuoriaiset peitteen alle. Pyydyksistä kerättiin yhteensä 10064 kovakuoriaista 41 eri heimosta. Kaarnakuoriaisia näistä oli 2670 kpl. Tutkimuksen perusteella havaittiin, että peittäminen vähentää pinon ympärillä lentävien kovakuoriaisten määrää merkittävästi, ainakin peitteen kohdalla. Lisäksi havaittiin että kahdella paperilla peittäminen estää tehokkaasti kovakuoriaisten pääsyn pinon pintaosiin. Tulokset ovat suuntaa antavia, koska tutkittavia pinoja oli melko vähän. Kovakuoriaislajisto oli samankaltainen kuin vastaavissa aiemmissa tutkimuksissa. Kaarnakuoriaset olivat lukumäärältään suurin lajiryhmä. Myös muita tyypillisiä puutavarapinojen lajeja kuten sarvijääriä, erilaisia saalistajia (esim. isomuurahaiskuoriaisia ja kaarniaisia), sekä kärsäkkäitä löytyi yleisesti.
-
(2013)Tutkimuksessa selvitettiin varpuslintujen pesimäaikaista esiintymistä ja siihen vaikuttavia tekijöitä majavien patoamilla tulva-altailla (12 kpl) ja majavatoiminnan ulkopuolisilla kontrollikosteikoilla (12 kpl). Myös muun linnuston esiintymistä selvitettiin. Tutkimusalue sijaitsi Kanta-Hämeessä Lammin Evolla. Lintulaskennat suoritettiin pistelaskentamenetelmällä alkukesinä 2008 ja 2009. Linnut jaoteltiin laskentaympyrän (r=50m) sisä- ja ulkopuolisiin ja sisäpuolelta kerättiin tiedot kohteen puustosta ja biotoopista. Erot majava- ja kontrollikosteikkojen varpuslinnustoissa tulivat selkeimmin esiin tarkasteltaessa laskentaympyrän sisäpuolisia määriä. Parimäärä, lajimäärä sekä lehvästössä ruokailevien, ilmasta saalistavien ja rastaiden parimäärät olivat majavakosteikoilla tilastollisesti merkitsevästi suuremmat kuin kontrollikosteikoilla. Pajulintu oli ainoa laji, jonka parimäärä oli tilastollisesti merkitsevästi suurempi majavakosteikoilla, kun tarkastelualueena oli koko laskenta-alue. Kololinnut olivat ainoa lajiryhmä, joita esiintyi kontrollikosteikoilla enemmän kuin majavakosteikoilla. Koko linnuston laji- ja parimäärät olivat majavakosteikoilla laskentaympyröiden sisäpuolella tilastollisesti merkitsevästi suuremmat kuin kontrollikosteikoilla. Koko linnuston diversiteetti oli majavakosteikoilla huomattavasti suurempi kuin kontrollikosteikoilla, mutta varpuslintujen osalta diversiteeteissä ei ollut eroja. Varpuslintujen pari- ja lajimääriä selittivät lehtipuuston osuus kasvattavasti ja kuusen osuus vähentävästi, mutta tulokset eivät olleet tilastollisesti merkitseviä.
-
(2016)Heterobasidion parviporum is a major pathogenic fungus in Northern hemisphere causing root and but rot to the economically valuable conifers. The spreading of Heterobasidion to new forest sites can be controlled with several methods, but there is a strong need for new methods to control established Heterobasidion in the forest site. In Europe, another pathogenic fungus of chestnut trees, Cryphonecteria parasitica has been succesfully controlled with a fungal virus. At least 15 % of H. annosum sensu lato (Fr.) Bref isolates are infected with dsRNA viruses, however the majority of Heterobasidion viruses do not cause notable phenotypic effects on their host fungus. Viruses are known to accumulate in Heterobasdion individuals over time, but not much is known about the possible effects of multiple virus infections on the host fungus. The primary objective of this study was to investigate whether multiple virus infections of Heterobasidion viruses would cause more debilitating phenotypic effects on the host H. parviporum compared to a single virus infection. In this study, the effect of viruses on the growth rate of H. parviporum was investigated at two different temperature conditions, 6 °C and 20 °C. Secondly, the effect of Heterobasidion viruses on the competitive ability of H. parviporum against saprotrophic fungus Phlebiopsis gigantea and mycorrhizal fungi Paxillus involutus and Meliniomyces bicolor was tested on paired cultures. Additionally, Trichoderma atroviride mycelial extract was spread into the substrate and the effect of the treatment on the growth rate of virus infected H. parviporum was investigated. Thirdly, it was investigated with quantitive real time RT–PCR whether the presence of the other viruses in multiple virus infections would affect the virus (RdRp) RNA quantity of a single virus in the host mycelium. The results of the growth experiments revealed that at 20 °C HetPV13–an1 single virus infection caused radical decrease in the growth rate of H. parviporum 7R242, but multiple virus infections had no effect on the growth rate even though HetPV13–an1 was present in the multiple virus infection. At 6 °C, all the virus infections decreased the growth rate of H. parviporum 7R242 but virus HetPV13–an1 more than the other virus infections. The competitive ability of H. parviporum 7R242 against P. gigantea was reduced by virus HetPV13–an1. P. involutus was able to restrict the growth of H. parviporum 7R242 infected with multiple viruses or HetPV13–an1. M. bicolor showed slight antagonistic activity towards H. parviporum but none of the virus infections decreased the competitive ability of H. parviporum enough in order for M. bicolor to restrict the growth of H. parviporum. T. atroviride cellular exudates decreased the growth rate of all the fungal strains, but the treatment seemed to even out the effects of the viruses. The virus RdRp RNA quantity was higher in the presence of other viruses in multiple virus infections. The main conclusion of the study is that the effect of multiple virus infections on H. parviporum is not additive and multiple virus infections did not cause more debilitating effect on the host fungus compared to a single virus infection.
-
(2011)Poronjäkälät ovat poron tärkeintä talviravintoa. Jäkälien määrä on romahtanut viimeisten 30 vuoden aikana ja vähenemisen syistä on kiistelty. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka poron laidunnus ja metsätalous vaikuttavat maajäkälien peittävyyteen ja biomassaan Lapissa. Aineisto koostui yhteensä 50 alueesta, joilla laiduntamattomat ja laidunnetut alueet muodostivat vertailuparit. Maajäkälien määrää mallitettiin lineaarisilla sekamalleilla. Maajäkälien peittävyysmallissa merkitsevimmät selittäjät olivat laiduntaminen ja metsikön kehitysluokka. Laidunnetuilla alueilla maajäkälien peittävyys oli 7,5 % ja laiduntamattomilla alueilla 38 %. Laidunnuksen ja kehitysluokan yhdysvaikutus oli merkitsevä selittäjä lähes 95 % todennäköisyydellä. Laidunnetuilla alueilla maajäkälien peittävyys oli uudistusvaiheen metsiköissä sekä kasvatusmetsiköissä 30 % uudistuskypsien metsiköiden jäkäläpeittävyydestä. Laiduntamattomilla alueilla maajäkälien peittävyys oli kasvatusmetsiköissä 65 % uudistuskypsien metsiköiden jäkäläpeittävyydestä. Maajäkälien peittävyys väheni, kun puuston varjostus lisääntyi. Maajäkälien biomassamallissa merkitsevimmät selittäjät olivat laiduntaminen ja lämpösumma. Laidunnetuilla alueilla maajäkälien biomassa oli 190 kg ha-1 ja laiduntamattomilla alueilla 3 600 kg ha-1. Maajäkälien biomassa väheni, kun lämpösumma ja puuston varjostus lisääntyivät. Laiduntamisen ja kehitysluokan yhdysvaikutus oli merkitsevä selittäjä mallissa. Laidunnetuilla alueilla uudistusvaiheen metsiköissä ja kasvatusmetsiköissä biomassa oli 30–40 % uudistuskypsien metsien jäkäläbiomassasta. Sekä maajäkälien peittävyys että biomassa olivat lajittuneilla mailla suuremmat kuin moreenimailla. Uudistuskypsien metsiköiden uudistaminen heikentäisi jäkälälaidunten tilaa entisestään.
-
(2018)The responses of understory saplings of black spruce (Picea mariana) and balsam fir (Abies balsamea) to overstory disturbances were studied in the Eastern Canadian boreal forest of Quebec‘s North Shore region. Death of the overstory trees causes an increase in available resources, leading to a growth release in the understory saplings. Two hypotheses were tested: 1) relative dominance, i.e. the size differences at the time of disturbance determine the post-disturbance canopy positions, and 2) rapid response, i.e. the capacity to quickly utilize resources released in a disturbance determine the post-disturbance canopy positions. To test these hypotheses, stem-disks were collected from saplings in unmanaged old-growth forests. Eight sample plots were selected with varying levels of domination by the two conifers. Dominant saplings from both species were selected from disturbed areas in each plot, as well as their strongest competitors from both species. The collected stem-disks were analyzed by a dendroecological method known as growth release analysis. The compositional development of mixed stands of P. mariana and A. balsamea in the North Shore region are largely driven by the prevalent disturbance regime, especially its effects on the ability of A. balsamea to establish and retain a dominant understory before and after a disturbance. In the absence of a disturbances that affect the established understory of A. balsamea, it is able to invade stands of pioneering P. mariana. If the post-disturbance sapling stand does not contain strongly enough established saplings of A.balsamea, P.mariana is able outgrow and increase dominance in relation to A.balsamea.
-
Puiden ja varpujen juurten lajikohtainen massasuhteiden määrittäminen infrapunaspektroskopian avulla (2010)Juurten ja erityisesti hienojuurten tuotos on suuri osa kasvien koko tuotoksesta. Juurten todellinen tuotos on kuitenkin huonosti tunnettu, sillä sen tutkiminen nykyisillä menetelmillä on hankalaa sekä aikaa vievää. Ekosysteemien kokonaisvaltaiseksi ymmärtämiseksi olisi kuitenkin tärkeää saada lisää tietoa juurista ja niiden ekologiasta. Laajempaa tietoa juuristosta voitaisiin hyödyntää mm. kattavampien ekosysteemimallien rakentamisessa. Perinteisiä juuritutkimusmenetelmiä nopeammassa ja yksikertaisemmassa menetelmässä voidaan käyttää hyväksi lähiinfrapunaspektroskopiaa (NIRS). NIRS:a on jo vuosia hyödynnetty maatalouden sekä ravintoteollisuuden piirissä. Sen avulla on määritetty eloperäisten ja keinotekoisten materiaalien sisältöä. Ekologisen tutkimuksen piirissä infrapunaspektroskopian mahdollisuuksia on tutkittu viime aikoina, mutta menetelmän toimivuutta ole vielä varmistettu. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää onko mahdollista luoda infrapunaspektriaineistolle kalibrointimallit juurten lajikohtaiseen massasuhteiden määrittämiseen. Aluksi luotiin kalibrointimallit esikäsittelemättömälle aineistolle. Ne todettiin toimiviksi ja niitä lähdettiin parantamaan matemaattisilla esikäsittely vaihtoehdoilla. Malleja testattiin myös eri mallinnusmenetelmillä menetelmillä. Lopuksi testattiin vielä juurten läpimitan vaikutusta mallien toimivuuteen. Juurten massasuhteiden määrittämisessä haluttiin tutkia myös niin että näytteissä oli taustamateriaalia. Tässä tutkimuksessa taustamateriaalina käytettiin turvetta. Juuret kerättiin Lopen Kalevansuolta kesällä 2008. Mukaan otettiin 8 kasvilajia. Juuret pestiin ja luokiteltiin läpimittaluokkiin 0 - 2 mm, 2 – 5 mm ja 5 – 10 mm. Taustamateriaalina käsitelty turve kerättiin Oriveden Lakkasuolta. Nämä materiaalit ilmakuivattiin ja jauhettiin tasaiseksi jauheeksi. Läpimittaluokkien 0 - 2 mm ja 2 – 5 mm sekä yhdistelmä luokan 0 – 5 mm jauheista koostettiin eri lajeja eri massasuhteissa sisältäviä näytteitä, joista mitattiin lähi-infrapunaspektrit. Spektriaineistolle etsittiin parhaat esikäsittelymenetelmät, minkä jälkeen luotiin läpimittaluokkakohtaiset kalibrointimallit PLS1- ja PLS2-menetelmillä. Tutkimuksessa luotuja kalibrointimalleja voidaan pitää suorituskykyisinä käytetyn vertailuaineiston laajuudessa. Mallinnusmenetelmien ja läpimittaluokkien kalibrointimalleja vertailtaessa havaittiin, että suorituskykyisimmät mallit saatiin läpimittaluokalle 0 - 5 mm St-Golayn ensimmäisen derivaatan esikäsittelyllä PLS1-menetelmällä. Samoilla erikäsittelyillä PLS2- menetelmällä saadaan tunnusluvuiltaan hieman heikommat, mutta yhtä käyttökelpoiset mallit. Infrapunaspektroskopiaa voidaan tämän tutkimuksen perusteella suositella käytettäväksi juurten lajikohtaisten massasuhteiden määrittämiseen. Nyt luodut kalibrointimallit ovat varmuudella suorituskykyisiä vain vertailuaineistonsa laajuudessa, mutta niitä voidaan käyttää pohjana laajempien mallien rakentamisessa.
-
(2013)In consequence of transpiration vast amounts of water moves from tree roots to the atmosphere via stem and leaves. Water does not only move directly from roots towards canopy. It is essential element in the maintenance of cells and fuel to solute transport in phloem. Movement of water inside the tree is caused by differences in water potential between cells and tissues. Water moves towards lower pressure potential in the xylem. Pressure is the main component of water potential in the xylem. Phloem transport is also driven by hydrostatic pressure gradient. Water moves from xylem to the phloem when the water potential is lower in the phloem than xylem. Osmotic potential is the main component of phloem water potential. Osmotic potential, practically the osmotic strength, of a cell is related to the soluble sugar and water content in the phloem. Therefore, the main components of tree water potential are pressure and the osmotic strength of a cell. Phloem is the transport pathway of sugars and other important compounds many which role is yet unknown. The dynamics of water and sugar transport is still an enigma for researchers. Understanding of water and sugar transport is vital because they appear to affect other physiological functions in trees, i.e. the function of stomata and cell growth. The research of phloem is very challenging because phloem content is easily contaminated when collected. Phloem cells have several defend reaction when disturbed. Some methods are in use in phloem research but these methods can only be used in laboratory conditions or with specific tree species. Especially few research is been carried out in situ due to its damaging effect when collecting phloem samples. Promising method to assess phloem transport is to utilize diameter measurements. Modeling of phloem transport with xylem diameter data does not disturb the function of phloem. Essential missing piece of information is quantitative data of osmotic strength in the phloem. The topic of this thesis is to examine the diurnal changes of the main components of tree water potential. Emphasis is on examining the osmotic strength of phloem and the testing of new method for studying osmotic strength of phloem. The measurements are mainly carried out with scots pine (Pinus sylvestris L.) and test evaluations are carried out with pillar black alder (Alnus glutinosa F. pyramidalis). The measurements are made with phloem pieces collected from different heights of the tree examined and with leaves from the canopy. Also the leaf water potential is measured which is related to diameter changes of the xylem. The former are compared to the osmotic strength of phloem pieces and leaves. The method used in this thesis is apparently not used in literature. The difference with methods in the literature is the freezing and thawing of phloem pieces before sampling with sentrifuge. Method brings out similar results of phloem osmotic strength found in the literature. The values might be slighlty underestimated due to the method used. According to these results the water potential of phloem are closely related to the xylem water potential with scots pine. The strongest relation with the xylem is in the phloem beneath the canopy and weakest in the phloem collected in the base of a trunk. The phloem water potential of a branch was most difficult to intepret. The osmotic strength and water content of needles were strongly related to the needle water potential. The results support the idea of a strong interaction between phloem and xylem.
-
(2011)Pystynävertäjä on Suomessa yksi merkittävimpiä mäntyjen tuhohyönteisiä. Se syö männynversoja ontoiksi, minkä seurauksena nämä tippuvat maahan. Tästä aiheutuu puulle kasvutappioita ja metsänomistajalle tulonmenetyksiä. Pystynävertäjän ekologiaa on tutkittu paljon, mutta ei tiedetä, miten se vaikuttaa versojen fotosynteesiin ja haihtuvien orgaanisten yhdisteiden eli VOC-yhdisteiden emissioihin ennen versojen putoamista. Monissa muissa tutkimuksissa on havaittu herbivoreilla olevan vaikutusta isäntäkasviensa fotosynteesiin. Lisäksi herbivorian seurauksena isäntäkasvin VOC-emissiot ovat voineet muuttua laadultaan tai määrältään. Pystynävertäjän vaikutuksia versoihin tutkittiin kokeellisesti SMEAR II -asemalla Pirkanmaalla. Pystynävertäjän vaurioittamien ja kontrolliversojen fotosynteesiä mittattiin kahden männyn latvuksessa heinä–syyskuussa 2010. Mittaukset tehtiin kannettavalla fotosynteesimittauslaitteistolla. Samalla otettiin VOC-näytteitä neulasten emissioista adsorbenttiputkiin. Lisäksi toisesta koepuusta suljettiin pystynävertäjäja kontrolliverso raamikyvettiin, johon mahtui oksan kärkeä n. 20 cm. Raamikyvetin läpi kierrätetystä ilmasta kerättiin VOC-näytteitä SPME-kuituun ja siihen sitoutuneet yhdisteet analysoitiin enantiomeereittain. Pystynävertäjä- ja kontrolliversojen välillä ei ollut selvää eroa hiilen assimilaatiossa, transpiraatiossa, ilmarakokonduktanssissa, vedenkäytön tehokkuudessa tai fotokemiallisessa saannossa. Vain pahimmin vaurioituneissa versoissa vaurio vaikutti fotosynteesiin huomattavasti. Esimerkiksi fotokemiallinen saanto laski selvästi vasta, kun verso oli juuri katkeamaisillaan pystynävertäjän sisäänmenoreiän kohdalta. Neulaskyvettimittausten perusteella vaikuttaa siltä, että pystynävertäjä toisella koepuulla lisää monoterpeeniemissioita ja toisella vähentää niitä. Raamikyvettimittauksessa pystynävertäjä lisäsi (+)-enantiomeerin osuutta ?- ja ?-pineeni- sekä limoneeniemissioista, mutta emissioiden kokonaismäärä ei juuri eronnut kontrolliversosta. Pystynävertäjän vaikutukset versojen fotosynteesiin jäivät vähäisiksi, vaikka pystynävertäjä olikin tehnyt versoihin yhdestä neljään reikää ja niiden kohdalta poistanut suuren osan verson poikkileikkauspinta-alasta. Pystynävertäjän aiheuttamat kasvutappiot vaikuttavatkin olevan seurausta lähes yksinomaan versojen putoamisesta. Pystynävertäjä ei juuri vaikuttanut versosta haihtuvien yhdisteiden kokonaismäärään, mutta se muutti niiden keskinäisiä runsaussuhteita ja erityisesti enantiomeerien runsaussuhteita. Pystynävertäjien vaikutukset VOC-emissioihin näyttävät riippuvan suuresti kemotyypistä. Laajempien johtopäätösten tekeminen pystynävertäjän vaikutuksista männyn VOC-emissioihin vaatisi tutkimuksen toistamista suuremmalla koepuumäärällä.
-
(2012)Root and butt rot is the most harmful fungal disease affecting Norway spruce in southern Finland. In approximately 90 % of cases the causal agent is Heterobasidion parviporum. Root and butt rot infections have not been reported in Finnish peatlands. However, the increase in logging operations in peatlands means there is a risk that the fungus will eventually spread to these areas. The aim of this study was to find out the impact of growing site on the resistance of Norway spruce to Heterobasidion parviporum infections. This was investigated by artificially inoculating H. parviporum to spruce trees in pristine mire, drained peatland and mineral soil and comparing the defence reactions. Additionally, the effect of genotype on resistance was studied by comparing the responses of spruce clones representing different geographic origins. The roots and stems of the trees to be sampled were wounded and inoculated with wood dowels pre-colonised by H. parviporum hyphae. The resulting necrosis around the point of inoculation was observed. It was presumed that increased length of necrosis indicates high susceptibility of the tree to the disease. The relationship between growth rate and host resistance was also studied. The results indicated that growing site does not have a statistically significant effect on host resistance. The average length of necrosis around the point of inoculation was 35 mm in pristine mire, 37 mm in drained peatland and 40 mm in mineral soil. It was observed that growth rate does not affect resistance, but that the genotype of the tree does have an effect. The most resistant spruce clone was the one with Russian origin. The results suggest that the spruce stands in peatlands are not more resistant to root and butt rot infections than those in mineral soil. These findings should be taken into consideration when logging peatland forests.
-
(2018)When concerning birdlife, Helsinki has two major wetland areas; the shores of Vanhankaupunginlahti and Östersundom. These areas include both natural wildlife conservation areas, and Natura 2000 -protected areas. In addition to an abundant nesting waterbird population, sightings of rarer birds and other vertebrates also occur regularly. The number of pairs of birds and their population density are on top of Finland’s rates. The eutrophic sea gulfs with their plentiful array of vertebrate species lure in small carnivorous mammals. In the valuable birdlife areas, the main concern is the predation pressure imposed by these mammals onto nesting birds. The fox (Vulpes vulpes), badger (Meles meles), pine marten (Martes martes) and the invasive alien species, raccoon dog (Nyctereutes procyonoides), all prey on birds and their eggs. To ensure the vitality of the bird population and other species, it is justified to hunt for the small preying mammals on the wetlands in question. On the lands of the city of Helsinki, Helsinki City Construction Services’ unit of nature preservation is primarily responsible for the hunting. The traditional hunting method uses traps that catch the targets alive. Since these traps have to be checked in person once a day, this method is extremely time and resource consuming with a large number of traps. Utilising modern trail cameras with remote control option and realtime photo transmission is a way to save the time used for hunting considerably. The first objective of this study was to find out just how much time could be saved in the trap hunting of preying mammals when using trail cameras that send realtime photos and could be remotely controlled. To achieve this objective, I collected data of how long trap visits and moving between them took. Furthermore, I obtained information about the frequency of different occurrences around the traps. Using this data, I compared workdays with varying number of traps and the aforementioned two hunting methods. The study shows that as the number of traps increases, the time save does so also when using trail cameras. The biggest difference is in the time used moving between traps, since the trail cameras eliminate unnecessary visits. This enables resources to be used towards keeping more traps active, which increases the efficiency of the hunt and thus may benefit the wellfare of waterbirds and other animals. The second objective was to utilise the photographic material of small carnivorous mammals and to determine their trap catching rate, and study the possible differences between different predator species. Clear divergences were found between these probabilities: the raccoon dog and the badger had the highest catching rate (55 % ja 57 %, respectively), while a pine marten would be trapped with 38 % probability, and a fox with only 12 %. The divergences were tested with an χ2–test, and exluding the raccoon dog-badger pairing were statistically significant.
-
(2014)Tukkimiehentäi (Hylobius abietis) on merkittävä metsänuudistamisvaiheen tuhohyönteinen Pohjois- Euroopassa. Se aiheuttaa syönnillään tuhoa etenkin istutetuille havupuun taimille. Näin ollen Suomen istutusta suosiva metsätalous on erityisen herkkä tukkimiehentäituhoille. Tukkimiehentäituhojen torjuntaan on perinteisesti käytetty kemiallisia kasvinsuojeluaineita, joilla taimet on käsitelty ennen istutusta. Torjunta-aineilla on saatu helposti ja edullisesti vähennettyä taimien tukkimiehentäituhoja. Torjunta-aineisiin liittyvien ympäristö- ja terveysriskien takia niiden käyttö on kuitenkin kyseenalaistettu tai jopa kielletty monissa maissa viime aikoina. Vaihtoehtoisten torjuntatapojen kehitys ja tutkimus on noussut yhä tarpeellisemmaksi. Maanmuokkauksen tukkimiehentäituhoja pienentävä vaikutus on todistettu useaan otteeseen aikaisemmissa tutkimuksissa. Tässä tutkimuksessa tavoitteena oli selvittää, voisiko maanmuokkaus olla sellainen metsänhoitotoimenpide, joka laadukkaasti tehtynä suojaisi taimia tukkimiehentäituhoilta niin, että torjunta-aineilla tehtävää suojausta ei tarvittaisi lainkaan. Laadukkaan maanmuokkauksen ja torjunta-ainekäsittelyn vaikutuksia tukkimiehentäituhoihin tutkittiin keväällä 2012 perustetulla maastokokeella. Koe koostui 11:sta uudistusalasta. Uudistusaloille istutettiin torjunta-aineella käsiteltyjä ja käsittelemättömiä yksivuotiaita kuusen paakkutaimia laikkumättäisiin. Torjunta-ainekäsittely tehtiin 0,75 % Karate Zeon tukkimiehentäin torjunta-aineliuoksella, jossa oli tehoaineena lambda-syhalotriini. Taimia seurattiin yhden kasvukauden ajan siten, että istutuksen jälkeisenä syksynä taimien kasvu, kunto ja tukkimiehentäin syönti kartoitettiin. Lisäksi mitattiin taimien maatakertuma, etäisyys hakkuutähteisiin ja etäisyys humusreunaan. Näin voitiin tutkia maanmuokkauksen ja torjunta-ainekäsittelyn lisäksi myös muiden mahdollisten ympäristötekijöiden vaikutuksia tukkimiehentäituhoihin. Ensimmäisen kasvukauden jälkeen kaikista taimista laskettu tukkimiehentäin kokonaissyönti oli 12 % ja tukkimiehentäin syönnin seurauksena vakavasti syötyjä taimia oli 3 % (kuolleita tai vakavasti heikentyneitä taimia). Sekä kokonaissyönnissä että vakavassa syönnissä käsittelemättömiä taimia oli syöty enemmän kuin käsiteltyjä taimia. Vakavasti syötyjä oli käsittelemättömistä taimista 5 % ja käsitellyistä taimista 1 %. Kun taimen etäisyys humusreunaan kasvoi syönnin todennäköisyys laski. Myös taimen runkoon tarttunut maa, maatakertuma, pienensi tukkimiehentäin syönnin todennäköisyyttä. Tutkimuksen perusteella tyydyttävä uudistamistulos voidaan saada aikaan Keski-Suomen ilmasto-oloissa ilman torjunta-aineiden käyttöä, kun taimet istutetaan laadukkaisiin kivennäismaapintaisiin mättäisiin tarpeeksi etäälle humusreunasta.
-
(2014)Monen ulkoisesti mainiolta vaikuttavan riistakosteikon lintutiheydet voivat olla vaatimattomia. Kosteikkojen suunnittelussa ja kunnostamisessa onkin syytä huomioida mitä veden pinnan alla tapahtuu. Useat vesilinnut ja kalat käyttävät ravinnokseen vesiselkärangattomia ja esiintyessään samassa elinympäristössä ne käyvät ravintokilpailua. Linnuille saatavilla olevan ravinnon riittävyys on yksi toimivan riistakosteikon elinehdoista. Työssäni tutkin kalojen vaikutusta vesiselkärangattomiin. Tutkimukseni avulla tietämys vesiselkärangattomia ravinnokseen käyttävien lintujen ravinnon saatavuuteen lisääntyy. Tavoitteena on tuottaa tietoa, jota voidaan soveltaa uusien riistakosteikkojen suunnitteluun, sekä jo olemassa olevien kosteikkojen hoidossa. Tulosten avulla voidaan pyrkiä muuttamaan kosteikkojen ravintotilannetta suotuisammaksi linnuille ja luoda niille parempia pesimä- ja poikueympäristöjä. Karussa ja rakenteeltaan yksikertaisessa ympäristössä tarkastelen kalojen vaikutusta vesiselkärangattomien biomassaan ja yhteisön kokoluokkajakaumaan. Kokoluokkajakaumista tarkastelen koko yhteisön jakaumien lisäksi erikseen sukeltajien (Dytiscidae) jakaumaa. Rehevien ja kalaisten kohteiden tuloksista tutkin elinympäristön rakenteellisuuden vaikutusta vesiselkärangattomien biomassaan ja kokoluokkajakaumaan. Ravinteisuuden vaikutusta vesiselkärangattomiin tarkastelen vertaamalla kalattoman rehevän kohteen tuloksia ja kalattomien karujen vesien tuloksiin. Kalat rajoittavat vesiselkärangattomien määriä, minkä perusteella oletan, että kalaisilla vesillä vesiselkärangattomien biomassa on pienempi verrattuna kalattomiin vesiin. Kalojen puuttumisen uskon suosivan suurikokoisia vesiselkärangattomia, kuten sukeltajia. Rakenteellisesti monipuolisessa elinympäristössä odotan avoimen ympäristön vesiselkärangattomien biomassan olevan pienempi ja suurten vesiselkärangattomien määrän vähäisempi verrattuna tiheän kasvuston ympäristöön. Vesiselkärangattomien biomassan oletan olevan suurempi rehevillä vesillä verrattuna karuihin kohteisiin. Tutkimuksen tulosten mukaan pysyvä kalakanta vaikuttaa vesialueen vesiselkärangatonyhteisön biomassaan vähentävästi. Kalojen vaikutus on riippumaton vesistön ravinteisuudesta. Kalojen puuttumisesta hyötyvät muut vesiselkärangattomia ravinnokseen käyttävät eläimet, kuten sorsalinnut. Tuloset osoittavat myös, että rakenteeltaan monimuotoisessa elinympäristössä, kasvillisuuspeitteisillä alueilla vesiselkärangattomien biomassa on suurempi kuin avoimen veden alueilla. Kalat vähentävät sorsien käyttämää vesiselkärangattomien määrää. Näin ollen kosteikot on perusteltua pyrkiä pitämään kalattomina. Näin parannetaan sorsalintujen elin- ja poikueympäristön laatua. Mikäli kosteikon pitäminen kalattomana on mahdotonta, voidaan ravintotilannetta luoda sorsille edullisemmaksi kasvillisuuden avulla. Kasvillisuuspeitteisillä alueilla vesiselkärangattomien runsaus on avoimen veden alueita suurempi, johtuen kasvillisuuden vesiselkärangattomille antamasta suojasta ja ravinnosta.
-
(2013)This study examined the development of tree communities from mid- to late-successional stages in unmanaged Hylocomium-Myrtillus (HMT) forests in northern Finland using a chronosequence approach. More specifically, this thesis adressed the following study questions: (1) What is the spatial pattern of the overall tree community and does this overall pattern changes as the forest`s successional stage changes from mid- to late-successional? (2) What are the spatial patterns of small and large trees and how they differ from mid- to late-successional stages? (3) Is the occurrence of P. abies is related to Betula spp. in mid- to late-successional stages and does this potential relation changes as the forest`s successional stage changes from mid- to late-successional? (4) Does the tree population displays a mosaic of small patches of P. abies and Betula spp. trees over succession from mid- to late-successional stages? The study was carried out in the Värriö Strict Nature Reserve in north-eastern Finland in 2011. Living and dead trees were recorded within 3 transects (300 m long, 40 m wide) in 3 different stands representing differing midto late-succesional stages from 180 years to at least 350 years. The stands were classified according to their species composition in Betula spp. dominated, mixed P. abies-Betula spp. and P. abies dominated. Finally, spatial patterns were analysed using Ripley`s K-function. The spatial tree patterns were predominantly clustered and this pattern did not vary much over succession. Small trees were generally more clustered than larger trees and regular distributions did not occur. Saplings of both species were predominantly attracted to mature trees of the same species. This, and the repulsion between living mature P. abies and mature Betula spp. suggests clumps composed of only one species and thereby a mosaic of small patches of P. abies and Betula spp. in mid- to late-successional forest stages. At the same time, a successive dependency of P. abies on Betula spp can be rejected. The lack of regular distributions implies a minor importance of competition in governing the spatial pattering of HMT-forests. In conclusion, suitable regeneration microsites and vegetative regeneration strategies can be assumed to outrun competitive effects on spatial structure in the presence of a thick raw humus layer in HMT-forests. Despite evidence of facilitative effects due the observed intensive clumping, the facilitative effects of Betula spp. on P. abies reported by Doležal et al. (2006) could not be shown in this study. This study thus suggests that facilitation is merely restricted to inter-species tree-to-tree interactions. HMT-forests have barely been studied to date. Concrete scientific benefits by this study are found in its contribution to investigate the actual point process that generates the observed patterns by fitting appropriate point-process models to the observed pattern and evaluate their power. Ultimately, the results derived from this study could thereby contribute to formulate plausible hypotheses concerning the causes for spatial pattering in HMT-forests which could be tested in experimental studies.
-
(2015)The boreal forest is one of the largest biomes in the world, maintaining natural disturbances such as forest fires and insect outbreaks, still occurring widely at their full scale, frequencies and patterns. However, the knowledge of natural forest dynamics, disturbance factors other than fire and post-disturbance development is still inadequate; this is partly due to the lack of accurate, repetitive measurements with adequate temporal resolution. The aim of this study was to examine the structural change and development of natural, Abies balsamea (L.) Mill. dominated forest stands following an insect outbreak of late-1970s to early 1980s. The focus was on annual tree basal area and species composition change at the stand level during the recent decades. The post-disturbance stand development was studied to see whether the stands were following the development model of steady state and quasi-equilibrium. Additionally, the size and age structure of the stands were studied. The objectives were achieved by using dendrochronological methods with tree-ring analyses, in which the forest characteristics were reconstructed at an annual resolution. The study was carried out in the province of Quebec in Eastern Canada, in the North Shore region (Côte-Nord) of St. Lawrence River. Nine sites of a size of 32 m x 32 m were chosen for data collection. The results showed that the tree species composition of the studied stands had clearly changed from the pre-episode to the current state: the composition of A.balsamea, Picea mariana (Mill.) BSP and Betula papyrifera Marsh. in 1975 had changed towards the abundance of A. balsamea, with notably less of P. mariana and B. papyrifera in 2013. Particularly B. papyrifera seems to disappearing from the studied stands. On average, the shape of the live tree diameter distribution for the whole study area was close to a reverse-J, whereas the dead tree diameter distribution resembled rotated sigmoid, with a plateau in the middle. The trees were of all age, mean age for live A. balsamea, P. mariana and B. papyrifera trees was 91 years (SD ± 32 years), 135 years (SD ± 48 years) and 180 years (SD ± 24 years), respectively. The examination of the development of total basal area showed apparent changes during the four decades from 1975 to 2013. The average stand development of total basal area for the whole study area was modest decline after a dramatic post-outbreak drop: the basal area was 33.8 m2 ha-1 (SD ± 4.5 m2 ha-1) in 1975 and 20.7 m2 ha-1 (SD ± 6.0 m2 ha-1) in 2013. Stands showed different types of development: for some of the stands basal area had dropped throughout the observation period, for some the total basal area had started to recover after a decline, and some stands had fairly stable development throughout the observation period. The development of basal area in the past fifteen years has been negative in over half of the studied stands; it seems that the stands are not following the expected post-disturbance development, where the biomass of the forest recovers to the pre-outbreak level and over it, at these time scales of 30-years of observation. Results suggest that the studied forest stands have reached a state where the basal area is yet to be recovered from the decline following the spruce budworm outbreak in the late-1970s to early 1980s. There is a new, on-going defoliation of spruce budworm – that already has heavily affected particularly A. balsamea – in the study area, and therefore the basal area of the forest stands might be expected to furthermore decline in the future.
-
(2011)The Scots pine bark beetle, Tomicus piniperda is a secondary colonizer of pine and other conifers. It is a native species from Europe and Asia that was recently introduced in North America. Although it is necessary to understand this insect's interactions with other organisms, few studies have focussed on its fungal associates. This study focused on the effect of latitude in the occurrence of fungi associated with T. piniperda. T. piniperda were collected from Pinus sylvestris in Northern (Rovaniemi) and Southern (Hyytiala) Finland. Both endo- and epi- mycota were isolated. The fungi were identified using a combination of morphological features and molecular data. The results revealed a great diversity of fungi species associated with T. piniperda, with a total of 3073 isolates representing 23 species. The most frequently isolated fungi in the bark beetles from Northern Finland were Beauvaria bassiana, Kuraishia sp. and Penicillium sp. whereas P. brevicompactum and Mortierella sp. were mostly observed in the South. Ophiostoma canum and O. minus were also observed. The number of isolates per insect in the north was 2.83 epi- and 2.38 for endo-mycota fungus. In the south, the number of isolates per insect was 4.1 for epi- and 3.5 for endo-mycota. Statistical analysis indicated that there was significant differences in fungal populations associated with the beetles in Southern and Northern Finland. There was however no significant difference between the epi- and endo-mycota fungal populations. The highest richness and diversity of the fungal species was observed in the South. However, the overall fungal diversity index analysis revealed that the mycobiota was undersampled.
Now showing items 41-60 of 76