Browsing by discipline "Social Psychology"

Background: Mindfulness (MF) interventions might hold some promise in promoting adolescents mental health. However, it is critical that participants continue the practice of MF after the program has finished. To our knowledge, no previous research has examined what predicts continued motivation and practice of MF behaviors after intervention programs. Objectives: Identify motivational predictors of MF practice, develop a theory- and evidence-based booster intervention to increase maintenance of MF practice after a school-based MF intervention, and test the booster’s effectiveness on MF motivation. Methods: The current study is a motivational booster to a school-based, mindfulness intervention called Terve Oppiva Mieli (TOM, a nine-week program with three surveys at baseline, nine weeks, and six months) intended to explore how students’ practice could be increased. Analyzing the first wave (N=310) out of four, predictors of MF practice were identified as targets for the booster intervention. A booster intervention was then designed to be implemented during the last two sessions of the TOM intervention, and evaluated in a within-trial cluster-randomized controlled trial (cRCT) within the third wave (N=323) (Control N=164; Booster N=152) of the TOM cRCT. Results: In the first wave of the TOM intervention trial, only 40% of students reported having practiced MF at home during the past month. Those students who had practiced reported several benefits, including managing stress better (69%), coping better with difficult emotions (77%), sleeping better (79%), and better concentration in class (79%). Descriptive norms were found to be the greatest predictor (B=.121, p=.006) of MF practice. Based on these results, a motivational booster intervention was designed, including behavior change techniques to target descriptive norms and perceived benefits of mindfulness practice. It was embedded in the TOM intervention. In the cRCT, the booster intervention had no statistically significant effects on determinants of MF practice at nine weeks.Nevertheless, results showed a trend towards use of MF to relax increasing more for the booster than control, outcome expectancies decreasing less for the booster than control, and booster participants believing peers practiced more at nine weeks (descriptive norms). Discussion: While the intervention developed and tested in this study was in line with the theoretical assumptions and available evidence, it did not lead to the hypothesized effects on the theoretical constructs of the MF behaviors. This is at least partially attributable to measurement issues and practical implications in intervention delivery, which were not adequately addressed when conceptualizing the study. The effectiveness of the motivational booster might have been stronger with higher doses or if delivered in the earlier lessons of TOM. Future research should aim at examining predictors of maintenance of independent MF practice post-intervention with longer follow-ups. Furthermore, future research should identify best strategies for this among adolescents with co-creation and participatory action procedures. This brief intervention can act as a starting point for those looking to foster MF practice.

Downshiftaaminen nousi Suomessa vilkkaan yhteiskunnallisen keskustelun kohteeksi 2010-luvun taitteessa. Puheenvuorot ovat jakaantuneet yhtäältä downshiftaamista vahvasti kannattaviin ja toisaalta vastustaviin kannanottoihin. Suhteessa downshiftaamisen medianäkyvyyteen on ilmiöstä tehty vain vähän tutkimusta niin kansainvälisesti kuin erityisesti Suomessa. Valtaosa tutkimusta on tehty realistisesta viitekehyksestä. Realistisen orientaation jaettuna teoreettisena lähtökohta on kaksoishyötyoletus, jonka mukaan downshiftaaminen palvelee sekä downshiftaajaa itseään parempana elämänlaatuna että ympäristöä vähentyneenä ympäristörasituksena. Realistit ovat tutkineet ilmiön yleisyyttä, demografisia määreitä, elämänmuutoksen toteutustapoja ja tyytyväisyyttä siihen sekä downshiftaajien motiiveja. Aiemmat konstruktionistiset tutkimukset ovat lähestyneet downshiftaamista kielessä rakentuvana kulutuskriittisyytenä eritellen downshiftaajan identiteetin rakentamisen vaiheita ja soveltaen Foucault’n teorioita. Tässä tutkielmassa downshiftaaminen ymmärretään sosiaalisen konstruktionismin mukaan kielessä rakentuvana kategoriana, jolloin realistinen käsitys downshiftaamisesta objektiivisena ja mitattavana ilmiönä näyttäytyy riittämättömänä. Diskurssianalyyttisia menetelmällisiä keinoja käyttämällä analysoidaan yhdeksän downshiftaajan omasta elämänmuutoksestaan kertovia blogikirjoituksia. Analyyttinen lähestymistapa edustaa diskursiivista psykologiaa. Downshiftaajat nähdään diskurssin käyttäjinä, jotka aktiivisesti tuottavat downshiftaamisen konstruktiota teksteissään. Blogikirjoituksia lähestytään selontekoina, jotka ovat sekä osa sosiaalista todellisuutta että tuottavat sitä tietynlaisena. Analyysissa paikannetaan selonteoista tulkintarepertuaareja eli yhtenäisiä puhetapoja, jotka rakentavat downshiftaamista vaihtelevasti. Lisäksi tarkastellaan eri tulkintarepertuaareissa downshiftaajalle määrittyviä subjektipositioita ja downshiftaamisen legitimaatiota repertuaareittain. Aineistosta paikannetaan viisi tulkintarepertuaaria, joilla bloggaajat rakentavat downshiftaamisen konstruktiota, ja joissa donshiftaajan subjektiposito ja downshiftaamisen legitimaatio näyttäytyy vaihtelevana. Ekspressiivisen individualismin repertuaarissa downshiftaaminen konstruoituu aidon itsen ilmaisuna, etsimisenä ja löytämisenä sekä autenttisuutena. Downshiftaaja asettuu itsen ilmaisijan positioon ja downshiftaamisen legitimaatio nojaa todelliseen itseen. Suorittamisrepertuaarissa downshiftaaminen rakentuu erottumisena ulkopuolelta määrittymisestä. Suorittamisesta erottujan positiosta ulkoapäin määrittyminen delegitimoidaan. Yhteiskuntakriittinen repertuaari rakentaa downshiftaamista ympäröivän yhteiskunnan arvosteluna. Tiedostajan positiosta downshiftaaminen legitimoituu moraalilla. Realistisessa repertuaarissa downshiftaaminen konstruoituu arkielämän realiteettioletuksiin pohjaavana järkivalintana. Downshiftaajan positiona on harkitsija ja downshiftaamisen legitimaatioperustana rationaalisuus. Tiede- ja asiantuntijuusrepertuaarissa downshiftaaminen rakentuu asiantuntijatiedon kautta. Asiantuntijuuteen nojaajan positiosta downshiftaaminen legitimoituu eksperttitiedon kautta. Analyysin perusteella downshiftaaminen näyttäytyy monimerkityksisenä kielellisenä ilmiönä. Tutkimuksessa havaitut tulkintarepertuaarit nähdään downshiftaajien resursseina, joilla aiemmissa tutkimuksissa eritellyn identiteetin konstruointitarinan kertominen on mahdollista. Tulkintarepertuaarien mukaisia merkityksenantoja tunnistetaan myös muusta aiemmasta tutkimuksesta. Havainto asiantuntijuuden keskeisyydestä downshiftaamisen rakentamisessa on uusi. Tutkimustuloksilla nähdään käytännön hyödynnettävyyttä downshiftaajien toimijuuden edistäjinä sekä myös työnantajien, markkinoijien ja poliitikkojen ymmärryksen lisääjinä ilmiöstä.

Talouden jatkuva globalisaatio ja korkeasti koulutetun työväestön liikkuvuuden kasvu pakottavat monet maat huomioimaan maahanmuuttajat potentiaalisena ja tarpeellisena osana maan työväestöä. Tässä tutkielmassa tutkitaan korkeasti koulutettujen ja itsenäisesti ulkomaille muuttavien ekspatriaattien organisaatioon identifioitumiseen yhteydessä olevia tekijöitä ja näiden yhteyksien mahdollisia eroavaisuuksia maahanmuuton eri vaiheissa. Tavoitteena on myös testata teoreettinen malli, joka yhdistää molemmista maahanmuuton vaiheista organisaatioon identifioitumista selittävät tekijät. Selittävinä tekijöinä maahanmuuton vaiheesta riippuen tutkielmassa ovat organisaation arvostus, menetelmätapojen oikeudenmukaisuus, työtehtävä, organisaation tarjoama tuki sekä muuttoon valmistautumiseen annetut resurssit. Tutkielman taustateoriat pohjautuvat sosiaalisen identiteetin lähestymistapaan. Tutkielman aineisto on kerätty sosiaalipsykologian oppiaineen InterProf-tutkimusprojektia varten vuosien 2007-2009 aikana. Tutkittavina ovat Helsinkiin vuonna 2007 perustetun EU:n Kemikaaliviraston ulkomaalaiset työntekijät. Tutkielmassa käytetään kolmea eri aineistoa: poikkileikkausaineistot maahanmuuttoa edeltävästä (N = 97) ja maahanmuuton jälkeisestä vaiheesta (N = 66), sekä pitkittäisaineisto (N = 41), jonka avulla tutkitaan muuttoa edeltävien tekijöiden yhteyksiä muuton jälkeiseen organisaatioon identifioitumiseen. Menetelminä tutkielmassa käytetään Pearsonin korrelaatioanalyysia, osittaiskorrelaatioanalyysia, lineaarista regressioanalyysia ja hierarkkista regressioanalyysia. Muuttoa edeltävän vaiheen poikkileikkausasetelmassa vain organisaation arvostus on yhteydessä organisaatioon identifioitumiseen. Muuton jälkeisessä vaiheessa vahvimmassa yhteydessä organisaatioon identifioitumiseen on menetelmätapojen oikeudenmukaisuus. Näistä selittävistä tekijöistä sekä muuttoa edeltävästä organisaatioon identifioitumisesta muodostettu yhdistetty regressiomalli on selitysasteeltaan korkea (R² = .47). Myös organisaation tarjoama tuki on muuton jälkeisessä poikkileikkausasetelmassa yhteydessä organisaatioon identifioitumiseen. Pitkittäisasetelmassa tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä ei löytynyt. Tutkielman aineiston erityispiirteinä on tasainen sukupuolijakauma sekä se, että kyseinen aineisto on tiettävästi ensimmäinen itsenäisesti ulkomaille muuttavien ekspatriaattien kontekstissa, jossa organisaatioon identifioitumista on mitattu jo muuttoa edeltävässä vaiheessa. Tutkielman aineiston koon rajoitteista johtuen tutkielma pystyy vain rajatusti täydentämään aikaisemman tutkimuskirjallisuuden puutteita organisaatioon identifioitumisen selittämisessä ekspatriaattien kontekstissa. Yksi ehdotetuista jatkotutkimuksen aiheista on organisaatioon identifioitumisessa tapahtuvan muutoksen tutkiminen.

Masennus aiheuttaa mittavia yhteiskunnallisia kuluja sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden muodossa sekä merkittävää inhimillistä kärsimystä sen johtaessa pahimmillaan jopa itsemurhaan. Tutkimus masennusdiagnoosin saamisen vaikutuksesta yksilön kokemukseen omasta itsestään ja hänen suhteestaan ympäröivään maailmaan on kuitenkin hyvin vähäistä. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin yksilöiden kokemuksia keskivaikean masennusdiagnoosin saamisesta. Kiinnostuksen kohteena oli selvittää, mitä masennusdiagnoosi merkitsee diagnosoidulle, miten masennusdiagnoosi vaikuttaa diagnoosin saaneen henkilön käsitykseen ja havaintoon omasta itsestään suhteessa ympäröivään maailmaan ja missä määrin lääketieteellinen häiriödiagnoosi kohtaa yksilön käsityksen omasta tilastaan. Tutkielman teoreettismetodologinen lähestymistapa on tulkitseva fenomenologinen analyysi (IPA). Tiivistetysti ilmaistuna tulkitsevassa fenomenologisessa analyysissa tutkija on kiinnostunut ymmärtämään yksityiskohtaisesti tietyn homogeenisen ryhmän subjektiivisten kokemusten merkitystä tutkittaville tietyssä kontekstissa. Tutkielman aineisto koostuu yhteensä kuudesta (N=6) keskivaikean masennusdiagnoosin saaneen henkilön syvähaastattelusta, jotka kerättiin eräältä Kaakkois-Suomessa sijaitsevalta psykiatriselta poliklinikalta. Haastatteluaineiston analyysin avulla muodostettiin masennusdiagnoosin saamiskokemukseen liittyen kolme kattoteemaa ja yhdeksän alateemaa. Kattoteemoiksi muodostuivat Valo pimeyteen, Uhka itselle ja Elämän risteyskohta. Havaittujen teemojen kokonaisuudesta selviää, että kokemus masennusdiagnoosin saamisesta on hyvin moninainen ja paikoin erittäin ristiriitainen. Diagnoosi koetaan helpotukseksi, koska se selittää oman käsittämättömäksi koetun olotilan, oikeuttaa lepäämisen ja töistä pois jäämisen sekä katkaisee masennuksen aiheuttaman kärsimyksen kierteen. Toisaalta diagnoosi merkitsee yksilöille ikäväksi koettua sairaaksi määrittelyä, häpeää jaksamattomuudesta sekä pelkoa hullun leimasta. Diagnoosin kokemukseen liittyy merkittävästi myös masennuslääkkeiden vastustus. Diagnoosi keskivaikeasta masennuksesta merkitsee yksilöille myös kriisinkaltaista pysähtymistä. Se herättää yksilön pohtimaan olotilansa syitä, mahdollista muutosta ja aiheuttaa ristiriitaisesti sekä pelkoa tilan pysyvyydestä että toivoa parantumisesta. Tutkielman tärkeimpiä lähteitä olivat: Smith, J., Flowers, P., & Larkin, M. (2009). Interpretative Phenomenological Analysis. Theory, Method and Research; Karp, D. (1996). Speaking of Sadness: Depression, Disconnection, and the Meanings of Illness; Kokanovic, R., Bendelow, G., & Philip, B. (2013). Depression: the ambivalence of diagnosis; Millward, L., Lutte, A., & Purvis, R. (2005). Depression and the perpetuation of an incapacitated identity as an inhibitor of return to work; Rikala, S. (2013). Työssä uupuvat naiset ja masennus; Radley, A. (1994). Making Sense of Illness. The Social Psychology of Health and Disease; Wagner, W., Duveen, G., Themel, M., & Verma, J. (1999b). The Modernization of Tradition: Thinking about Madness in Patna, India.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin epäoikeudenmukaisen panostusten ja vastineiden suhteen, työn muokkaamisen sekä työn imun välisiä yhteyksiä suomalaisilla hammashoitajilla. Kyseinen ryhmä rajautui tutkimuksen kohteeksi, sillä heidän työnsä voidaan hierarkkisen asetelman vuoksi nähdä alttiina epäoikeudenmukaiselle panostusten ja vastineiden suhteelle. Hoitajat ja lääkärit hoitavat parityönä samoja potilaita, mutta hammaslääkärien voidaan ajatella saavan työstään enemmän tunnustusta ja palkkioita esimerkiksi palkan muodossa. Tavoitteena oli selvittää, miten riittämätön työpanokselle saatu vastine vaikuttaa hammashoitajien työn muokkaamiseen sekä heidän työn imuunsa. Lisäksi tutkielmassa oltiin kiinnostuneita selvittämään, lisääkö työn muokkaaminen työn imua ja välittääkö työn muokkaaminen panostusten ja vastineiden suhteen sekä työn imun välistä yhteyttä. Tutkielman aineisto koostui 212 hammashuollon piirissä työskentelevästä naispuolisesta hammashoitajasta. Aineisto kerättiin pääsääntöisesti sähköisesti ja osittain paperilomakkein vuosina 2011 ja 2012. Hierarkkisella regressioanalyysilla pitkittäisasetelmassa tarkasteltuna epäoikeudenmukainen panostusten ja vastineiden suhde ennusti hypoteesin mukaisesti vähäisempää hammashoitajien kokemaa työn imua. Myös työn muokkaaminen ennusti oletusten mukaisesti suurempaa työn imua. Samansuuntaiset tulokset saatiin, kun ennustettiin hoitajien työn imussa vuosien 2011 ja 2012 välillä tapahtunutta muutosta. Lisäksi epäoikeudenmukainen panostusten ja vastineiden suhde ennusti vähäisempää työn muokkaamista. Työn muokkaamisen ulottuvuuksista epäoikeudenmukainen panostusten ja vastineiden suhde oli voimakkaimmassa kielteisessä yhteydessä työn voimaannuttavien vaatimusten lisäämiseen. Tulosten mukaan kuitenkin vain hyvin pieni osa panostusten ja vastineiden suhteen vaikutuksesta työn imuun välittyi työn muokkaamisen kautta. Tulokset osoittavat, että hammashoitajat kokevat usein työstään saatavan tunnustuksen riittämättömäksi ja tämä vaikuttaa kielteisesti sekä heidän työn imuunsa että työn muokkaamiseensa. Koska työn muokkaamisen todettiin ennustavan suurempaa työn imua, tulisi hammashoitajien työhyvinvoinnin edistämisessä pyrkiä lisäämään heidän työstään saamaa vastinetta esimerkiksi esimiehen tai työparin taholta. Sen lisäksi, että tulokset antavat tietoa työn imua heikentävistä tekijöistä, ne osoittavat työntekijän olevan aktiivisessa roolissa oman työn imunsa ylläpitämisessä. Näin ollen epäkohtien poistamisen lisäksi hammashoitajien työhyvinvointia tulisi edistää myös kannustamalla ja tarjoamalla heille mahdollisuuksia oman työnsä muokkaamiseen.

Oikeudenmukaisuutta ja luottamusta organisaatioissa on tutkittu organisaatiopsykologian piirissä tieteellisesti 1960-luvulta lähtien. Esimiehen oikeudenmukaisuudella on kolme ulottuvuutta. Jaon oikeudenmukaisuus viittaa lopputulokseen resurssien ja haittojen jakamisen suhteen. Menettelytapojen oikeudenmukaisuus on sen prosessin reiluus, jolla lopputulokseen päädyttiin. Vuorovaikutuksen oikeudenmukaisuus on sitä, että esimies kohtelee alaisiaan kunnioittavasti ja soveliaasti sekä kertoo tekemiensä päätöksien taustoista avoimesti. Esimiehen luottamus on määritelty osapuolen halukkuudeksi olla haavoittuvainen toisen osapuolen toiminnalle. Esimiehen luotettavuutta arvioitaessa työntekijät tekevät arvioita esimiehensä kyvykkyydestä, hyväntahtoisuudesta ja integriteetistä. Tutkijat ovat olleet eri mieltä siitä, mikä on työntekijöiden organisaatiossa kokeman luottamuksen ja oikeudenmukaisuuden vaikutussuunta ja yhteyttä on selitetty monien eri teorioiden avulla. Tämän tutkielman tavoitteeksi otettiin selvittää, miten työntekijän kokeman oikeudenmukaisuuden ja luottamuksen suhdetta pitäisi nykykäsityksen valossa tutkia ja testata yhteys tilastollisesti. Tutkimuksessa sovellettiin Mayerin, Davisin ja Schoormanin (1995) mallia luottamuksesta organisaatioissa. Mallin mukaan oikeudenmukaisuuden kokemusten vaikutukset luottamukseen välittyvät luotettavuuden tekijöiden kautta. Lisäksi tarkasteltiin, mikä oikeudenmukaisuuden ulottuvuuksista oli tärkein luottamuksen kannalta sekä luotettavuuden tekijöiden välistä riippuvuutta. Kirjallisuuskatsauksen perusteella ei löytynyt yhtään tutkimusta, joka on tutkinut luotettavuuden tekijöiden välittävää vaikutusta oikeudenmukaisuuden ja luottamuksen suhteessa siten, että kaikki oikeudenmukaisuuden ulottuvuudet olisi ollut mukana mittauksissa. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin lisäksi erikseen kokemusta palkkioiden jaon ja työnjaon reiluudesta työpaikalla. Tutkimuksen aineisto on 172 työntekijän vastaukset sähköiseen kyselylomakkeeseen. Vastaajat työskentelevät kahdeksassa eri suomalaisessa organisaatiossa valtio-, kunta- ja yksityisellä sektorilla. Vastaajia pyydettiin arvioimaan lähiesimiehensä luotettavuutta sekä luottamustaan esimiestä kohtaan sekä oikeudenmukaisuuden kolmea ulottuvuutta, siten että jaon oikeudenmukaisuuden osalta arvioitiin palkkioiden ja työnjaon oikeudenmukaisuutta erikseen. Aineisto analysoitiin lineaarisella ja hierarkkisella regressioanalyysilla sekä käyttäen välittäjäanalyysia (Baron & Kenny, 1986) ja moderaatiotestausta (Aiken & West, 1991). Tutkimuksen tulos on, että vuorovaikutuksen oikeudenmukaisuus oli tärkein tekijä esimieheen kohdistetun luottamuksen kannalta ja sen yhteys luottamukseen oli sekä suora että kyvykkyyden ja integriteetin kautta välittynyt. Myös palkkioiden jaon oikeudenmukaisuus oli suorassa yhteydessä luottamukseen, mutta yhteys ei välittynyt luotettavuuden kautta. Menettelytapojen oikeudenmukaisuuden yhteys luottamukseen oli epäsuora luotettavuuden tekijöiden kautta. Luotettavuuden tekijöistä kyvykkyys ja integriteetti olivat yhteydessä luottamukseen, mutta oletus luotettavuuden tekijöiden riippuvuudesta ei toteutunut. Tutkimuksen tulokset olivat pääosin aikaisemman tutkimuksen tulosten suuntaisia. Vuorovaikutuksen oikeudenmukaisuus on todettu tärkeäksi luottamuksen kannalta monissa tutkimuksissa, mutta yllättävää oli, että palkkioiden jaon oikeudenmukaisuus oli menettelytapojen oikeudenmukaisuutta tärkeämpi tekijä luottamuksen kannalta. Tutkielman tulosta voidaan hyödyntää käytännössä esimiesten koulutuksessa.

Tutkimuksessa tarkastellaan laadullisella tutkimusotteella väkivaltaa käyttävien naisten ammatillisesti ohjatun vertaisryhmän muutosta. Tutkimuksen lähtökohtana on naisten käyttämän väkivallan tabuluonne. Naisten omalle väkivallalle ei ole yhteiskunnassa yhteisesti jaettuja käsitteitä tai puhetapoja, joiden kautta ilmiö olisi mahdollista tunnistaa esimerkiksi palvelujärjestelmissä tai subjektiivisesti. Aggressiolla ei ole sijaa myyttisessä nais- ja äitikuvassa. Vertaisryhmän muutosta rajaudutaan tarkastelemaan kasvun näkökulmasta ryhmätasolla, kertomuksellisuuden kautta. Ryhmän kertomukset lävistävät ryhmän jäsenien mielen sisäisiä rakenteita, auttamisorganisaation (Maria Akatemia ry) viitekehystä, sekä laajempia kulttuurisia käsityksiä naisten väkivallan toimiessa kerronnan kontekstina. Ohjattu vertaisryhmä, Demeter-ryhmä, on yksi naisten tekemän väkivallan erityiskysymyksiin syventyneen Maria Akatemia -yhdistyksen Demeter-työn auttamismuodoista. (Demeter-työ tarjoaa apua naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä henkistä tai fyysistä väkivaltaa.) Aineisto on kerätty etnografisella havainnoinnilla osallistumalla yhden ammatillisesti ohjatun vertaisryhmän kaikkiin 15 tapaamiseen. Aineisto analysoitiin narratiivisella analyysilla painottaen etnografisen lähestymistavan mukaisesti kertomuksien kontekstisidonnaisuutta. Tarkastelun tasona on ryhmä. Aineistona käytettiin havainnointimuistiinpanoja sekä tutkijan päiväkirjaa. Tutkimuksen viisi kertomusta ovat tutkijan tekemien havaintojen pohjalta rakentuneita konstruktioita. Viiden kertomuksen alkukohdan ja kasvukäänteen kautta hahmottuu ohjatun vertaisryhmän muutos. Kertomuksien kautta tarkastellaan naisten oman väkivallan ja vertaisryhmän muutoksen dynamiikkaa käyttäen viitekehyksinä narratiivista lähestymistapaa ja voimaantumisen teoriaa. Lisäksi Maria Akatemian Demeter-teoria toimi ryhmän viitekehyksenä. Viisi kertomusta on yhteen kietoutuneita taustaorganisaation psykodynaamisen näkemyksen kanssa, jonka pohjalta ryhmän ohjaaja aktiivisesti suuntasi ja sanoitti ryhmässä esiin nousevia teemoja ja dynamiikkaa. Tutkimuksessa painottuu kerronnan kontekstuaalisuus, tarve rikkoa naisen väkivallan tabua, tarkastella ammatillisesti ohjattua vertaisryhmää auttamismuotona sekä luoda käsitteitä tieteellisesti vielä varsin tutkimattomalle ilmiölle. Naisten väkivaltaisuuden ymmärtäminen vaati kokonaisvaltaista näkemystä yksilön mielen sisäisistä rakenteista globaaleihin tekijöihin. Kertomuksien pohjalta voi todeta ensinnäkin väkivallan olevan ylisukupolvinen ilmiö, toiseksi painottaa niin sanotun näkymättömän ja arkisen väkivallan tunnistamisen merkitystä, kolmanneksi puhua kokonaisvaltaisen ihmiskäsityksen puolesta ja neljänneksi osoittaa ammattiauttajien itsetietoisuustyöskentelyn ja koulutuksen merkitys, jotta naisten tekemää väkivaltaa osattaisiin kohdata ja ehkäistä.

Tupakointi on yleensä nuoruudessa alkava riippuvuutta aiheuttava tapa, jonka terveysvaikutukset näkyvät vasta myöhemmin. Tupakoinnin ehkäisypolitiikan ja tupakoinnin ehkäisyohjelmien eli interventioiden kohdistaminen nuoriin on olennaista, koska suurin osa tupakoitsijoista aloittaa tupakoinnin nuorena. Vuonna 1997 Helsingissä toteutettiin eurooppalainen koulu- ja yhteisötason tupakoinnin ehkäisyohjelma (ESFA). Intervention teoreettisena viitekehyksenä toimi ASE -malli (asenne, sosiaalinen vaikuttaminen ja pystyvyys -malli). ASE -malli juontaa juurensa Fishbeinin & Ajzenin perustellun toiminnan teoriasta. Suomessa kokeellinen interventio-ohjelma toteutettiin syksystä 1998 kevääseen 2001 koko yläasteen kestävänä pitkittäistutkimuksena. Helsingin yläkouluista valittiin satunnaisesti 13 ohjelmakouluiksi, joissa toteutettiin interventio ja 14 koulua toimi vertailukouluina, joissa toteutettiin normaalia terveysvalistusta. Ohjelma- ja vertailukoulujen oppilaille tehtiin vuosien 1998–2001 aikana neljä laajaa lomakekyselyä, joista käytettiin tässä tutkimuksessa kolmen ensimmäisen vastauksia. Tässä tutkimuksessa tutkittiin sitä, että pystyttiinkö interventiolla vaikuttamaan tupakoinnin aloittamiseen, nuorten tupakointi-intentioon, sosiaalisiin normeihin, vahvistamaan kielteisiä asenteita tupakointia kohtaan, torjumaan sosiaalista painetta ja vahvistamaan pystyvyyttä kieltäytyä tupakasta. Lisäksi tarkasteltiin sitä, polarisoituivatko asenteet enemmän ohjelmaryhmässä kuin vertailuryhmässä. Tutkimuksessa käytettiin muuttujien yhteyksien tutkimisessa korrelaatioanalyysiä ja muuttujien keskiarvojen muuttumista intervention aikana tutkittiin useampisuuntaisen toistettujen mittausten varianssianalyysillä. Intervention aikana nuorten keski-ikä oli 13,8–15,8 vuotta. Intervention lähtötasolla ohjelma- ja vertailukoulujen välillä ei ollut eroja tutkituissa muuttujissa. Intervention aikana tutkituissa muuttujissa tapahtui muutos tupakoinnin kannalta huonompaan suuntaan. Yhdestätoista muuttujasta vain kahdessa muutos oli vähäisempää ohjelmakoulussa, ja lisäksi saatiin muutos kahdessa muuttujassa tytöillä. Lievempi muutos saatiin aikaan ohjelmakoulussa tupakoinnin hyödyt -asenteissa ja sosiaaliset normit vertaiset. Tytöillä muutos saatiin aikaan sosiaalisissa normeissa perhe ja opettaja sekä sosiaalisessa paineessa perhe ja opettaja. Kysymykseen intervention mekanismista ei kuitenkaan saatu vastausta, koska koulujen välille ei syntynyt eroa, mitä selittää, eikä interventiolla pystytty vaikuttamaan intentiota edeltäviin psykososiaalisiin tekijöihin, eli ei ollut tuloksia, mistä edetä. Asenteiden hajonta oli lähes yhtä suurta sekä ohjelma- että vertailukoulussa, joten interventio ei polarisoinut asenteita ohjelmakoulussa. Interventiolla pystyttiin vähentämään tupakoinnin aloittamista ohjelmakoulussa, mutta vaikutus ei tapahtunut teorian mukaan odotettujen kognitiivisten tekijöiden kautta. Tupakointi riskikäyttäytymisenä voi olla nuorilla prototyyppi-käyttäytymishalukkuusmallin mukaan myös ei-intentionaalista, ja siten sosiokognitiivisilla käsitteillä ei voida selittää täysi nuorten tupakoinnin aloittamista.

From the perspective of symbolic interactionism gender identities are negotiated in interaction. This study illustrates how transgender individuals negotiate on their gender identities in everyday interaction. The emergence of communication and interaction technologies and development of various online settings provide essential and unique contexts for these ongoing identity negotiations. This study focuses on how transgender individuals negotiate on gender identities in offline and online settings. As minority identities and online settings relate closely tor regulating privacy, special attention is directed to the relation of identity negotiation and privacy. This study is based on semi-structured intensive interviews of ten Finnish self-identified transgenders. The interviewees self-identified as transfeminines, transmasculines and non-binary and their ages ranged from 26 to over 60 years. Interview data is analysed with constructivist grounded theory analysis. The findings highlight the importance of online settings for gender minorities as it provides necessary privacy, tools to control interaction and presentation of “authentic self”. The automated face-recognition, friend recommendation systems in online settings and fear of confrontation in offline settings complicated the efforts to control interaction and presentation of self. This resulted continuous balancing between strategies to protect and disclose in order to construct a desired identity. These findings portray the relation of safe environments, personal control and identity negotiation. The findings suggest that individual´s identity negotiations are bounded in situations and contexts. It was discovered that online and offline contexts set various and differing boundaries and possibilities for identity negotiations. Online and offline settings are interwoven entities where transgenders manoeuvre flexibly to express themselves while protecting their safety and privacy.

Alkohol som konsumeras under graviditetstiden fungerar som en teratogen och kan hos barnet leda till neurologiska avvikelser, dysmorfiska ansiktsdrag samt avvikelser i centrala nervsystemet. Dessa så kallade primära nedsättningar fungerar i relation till sekundära svårigheter, där det alkoholutsatta barnet har både neurologiska avvikelser och problem med det adaptiva beteendet, uppmärksamhet samt inlärning. Den prenatala alkoholexponeringen påverkar barnet livet ut. Prenatal alkoholexponering diagnostiseras inom fetala alkoholspektrumstörningar [FASD] och delas in i fyra diagnoser; FAS, PFAS, ARND och ARBD, i vilka graden av alkoholutsatthet beskrivs på ett kontinuum. Denna avhandling studerar de tre förstnämnda diagnosernas relation till sex stycken sekundära svårigheter; (1) Mental ohälsa, (2) Avbruten skolgång, (3) Problem med lagen, (4) Problem med alkohol/droger, (5) Inspärrning i fängelse eller på institution och, (6) Opassande sexuellt beteende. Livshistorieintervjun, som utvecklades för att utröna de sekundära svårigheter som präglar FAS diagnostiserade individers liv, skapades i Seattle av Streissguth et al. (1996) och däri jämförs resultaten från ifrågavarande avhandling, till resultaten av ett amerikanskt sampel. Datainsamlingen för föreliggande avhandling, utfördes av Folkhälsan med hjälp av livshistorieintervjuer i vilka deltog 73 stycken individer med någon form av alkoholskador. FASD gruppens svar jämfördes med en kontrollgrupp (n=40). Avhandlingen följer ett systemteoretiskt upplägg och utgår från samma begreppsdefiniering som Streissguth et al. (1996). Alkoholskadornas samband med sekundära svårigheter analyserades med hjälp av 12 stycken tidigare observerade riskfaktorer och skyddande faktorer med logistisk regressionsanalys. Relationen mellan faktorerna tolkades med oddskvoter. Studiens resultat visade att personerna med alkoholskador oftare uppvisar problem med den mentala hälsan och opassande sexuellt beteende, i jämförelse med kontrollgruppen. FASD gruppen och kontrollgruppen skilde sig inte signifikant ifråga om avbruten skolgång, problem med lagen, problem med alkohol/droger eller inspärrning i fängelse eller på institution. Oddsen för mental ohälsa påverkades signifikant av hur många gånger personen flyttat under de första 17 åren. Sammanfattningsvis stämde resultaten överens med tidigare forskning, då alkoholexponerade individer ofta noterats lida av andra psykiska problem, och en labil uppväxtmiljö bekräftats fungera som en universell riskfaktor för alla barn. Ifråga om prenatal alkoholutsatta barn borde en stabil hemmiljö därvid garanteras, för att minska på de primära och sekundära svårigheterna.