Browsing by discipline "Uskonnonpedagogiikka"

Millainen on kehitysvammaisten Jazz-messu? Tutkimukseni perustelut nousevat seuraavista lähtökohdasta: kirjoihin ja kansiin tulee saattaa perintöä, mitä ei saa unohtaa ja mistä voisi olla opittavaa niin jumalanpalvelusuudistuksen kuin kirkon uskontokasvatuksenkin näkökulmasta. Tausta-ajatuksena ja motivaation lähteenä on myös tämän päivän koululaitoksemme kristillisen kasvatuksen huolestuttava kehityssuunta. Kristinuskon kollektiivinen muisti ohenee ohenemistaan. Samaan aikaan on tunnustettava, että lapset ja nuoret voivat entistä huonommin. Tutkimukseni liittyy teologian ja uskontopedagogiikan tieteenalaan ja katse käännetään Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon. Tutkimusta alueelta ei ole, joten tutkimustyöni on ainut laatuaan. Päätavoitteena oli selvittää, millainen Satakunnan seurakuntien Jazz-messu on jumalanpalvelusuudistukselle asetettujen odotusten ja määrittelyjen näkökulmasta messutoimijoiden ja seurakuntalaisten käsitysten mukaan. Lisäksi arvioin saatuja tuloksia kirkon kristillisen kasvatuksen ulottuvuuksien ja jumalanpalveluskasvatuksen tavoitteiden suunnassa ja pohdin messun opetusta jumalanpalveluselämän suhteen. Kristillinen kasvatus rajautuu tässä tutkimuksessa ennen rippikoulua tapahtuvaan kasvatukseen. Tutkimuksessa haastateltiin kuuttatoista messutoimijaa ja seurakuntalaista: kehitysvammaisia, työntekijöitä, vapaaehtoisia ja muita seurakuntalaisia. Teemahaastatteluteemat nousivat aiemmasta tutkimuksesta. Pääteemoja olivat: yhteistyö, ymmärrettävyys ja joustavuus. Kehitysvammaisten haastattelut toteutettiin soveltamalla Stimulated recall - teemahaastattelumenetelmää. Aineiston järjestäminen ja luokittelu tapahtui induktiivisen eli aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Päätulos on, että Jazz-messu itsessään on yhteistoiminnallinen vuorovaikutusprosessi, jonka tärkeimpänä lähtökohtana oli tasavertainen ja ymmärrettävä kohtaaminen. Vuorovaikutus mahdollistui monikanavaisen, kaikkia aisteja hyväksikäyttävän havainnollistamisen kautta. Seurakunnan osallistuminen oli aktiivista ja kokoaikaista vuorovaikutusta yhteisistä suunnittelu- ja valmisteluvaiheista aina messun toimittamiseen asti. Jazz-messu oli kasvuprosessi, jossa kolmas vaihe on odotettavissa oleva muutosprosessi. Tutkimuksen tulokset olivat saman suuntaisi aikaisempien tutkimusten kanssa rohkaisten käytäntöjen uudistustyöhön, tutkimaan kokonaisvaltaisemmin kirkon uskontokasvatuksen prosesseja ja arvioimaan sitä kehitysvammaisten Jazz-messun yhteistoiminnallisen vuorovaikutusprosessin toimintamallin valossa. Tutkimukseni johtopäätös on, että jumalanpalvelusuudistuksessa kehittämisen kohde tuleekin olla kirkossa tapahtuva kristillinen kasvatustyö ja sen kehittäminen jumalanpalveluskasvatuksen suuntaan. Jazz-messun elementit antavat välineen kehittämistyöhön. Toimintamallin avulla jumalanpalvelusuudistuksen tavoitteeksi asetettu prosessi on mahdollista määritellä ja asettaa selkeä suunnitelma kehittämistyön tueksi. Dialogi on nyt tärkeää. Yhteisenä tavoitteena on kohtaaminen, kasvu ja kiinnittyminen.

Tässä tutkielmassa tarkasteltiin Helsingin seurakuntien isosten stereotypioita ja metastereotypioita. Stereotypialla tarkoitettiin Gordon Allportin mukaisesti kategoriaan yhdistettyä liioiteltua uskomusta. Metastereotypialla tarkoitettiin stereotypioiden stereotypioita eli havaintoja, joita yksilöllä tai ryhmällä on toisten stereotypioista heitä kohtaan. Tutkimuksessa selvitettiin isosten itsearviota omasta isosryhmästään ja isosten stereotypioita ja metastereotypioita eli mitä isoset ajattelivat muista nuorista ja mitä isoset olettivat muiden nuorten ajattelevan isosista. Lopuksi selvitettiin myös, millainen oli isosten oma käsitys uskonnollisuudestaan. Tutkimus tehtiin kvantitatiivista tutkimusotetta hyödyntäen ja aineistonkeruu tapahtui sähköisen kyselylomakkeen avulla. Lähes kaikki seurakunnat osallistuivat aineistonkeruuseen ja kyselyyn vastasi 153 isosta. Isoset arvioivat omaa asemaansa isoskoulutusryhmässä hyvin positiivisesti, ja vain harva koki negatiivisia tunteita ryhmässä. Tämä viittaa isosten vahvaan ryhmään samaistumiseen. Isosilla ilmeni vain positiivisia stereotypioita muista nuorista. Isoset eivät siis stereotyyppisesti liitä negatiivisia ajatuksia muihin nuoriin, vaikka tällainen oletus olikin yleisesti stereotypiatutkimusten pohjalta tehty. Isosilla oli niin positiivisia kuin negatiivisia metastereotypioita. Negatiivisina metastereotypioina uskonnollisuus ja lainkuulaisuus olivat piirteitä, joihin isoset eivät halunneet heitä yhdistettävän. Isoset eivät omasta mielestään eroa mitenkään muista nuorista ja he pyrkivät samaistamaan itsensä muihin nuoriin. Näin isoset pyrkivät muuttamaan heidän ja muiden nuorten välillä olevia virheellisiä stereotyyppisiä eroja. Tulokset vahvistivat ennakko-oletukset, joiden mukaan isoset ajattelevat, että muut nuoret eivät ole uskonnollisia ja että isoset luulevat muiden nuorten ajattelevan, että isoset ovat uskonnollisia. Isoset eivät kuitenkaan pitäneet itseään lainkaan niin uskonnollisina, kuin he olettivat muiden heistä ajattelevan. Isosten uskonnollisuus oli henkisyyteen viittaavaa ja liberaalia.

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää teologian aikuisopiskelijoiden ammattikuvan rakentumista. Tässä tutkimuksessa Ammattikuva-käsite tulkitaan synonyyminä ammatillisen identiteetin käsitteelle ja sen ymmärretään sisältävän yksilön subjektiivisen käsityksen ammattiin liittyvistä arvoista, rooleista, työtehtävistä ja -kulttuurista, sekä työn merkityksestä. Ammattikuvan tulkitaan rakentuvan narratiiveissa, joissa yksilö kuvaa käsityksiään ja kokemuksiaan työstään. Teologian aikuisopiskelijaksi ymmärretään henkilö, jolla on taustallaan aiempi ammattiin tähtäävä koulutus tai työura ennen teologian maisteriopintoihin sijoittumista. Opinnäytetyön aihepiiriin motivoi kiinnostus tutkia miksi aikuisopiskelijat hakeutuvat teologian tutkintotavoitteisiin opintoihin. Mitä lisäarvoa tutkintotavoitteiset opinnot heille antavat? Yliopistotasoisia teologian opintoja kun on mahdollista suorittaa myös muuta kautta. Näiden pohdintojen äärellä tutkimus kohdentui aikuisopiskelijoiden ammatilliseen identiteettiin. Teologian aikuisopiskelijoiden ammatillista identiteettiä tarkastellaan seuraavien tutkimuskysymysten avulla: 1. Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet aikuisopiskelijoiden teologian tutkintotavoitteisiin opintoihin suuntaamiseen? 2. Mitä merkityksiä teologiaa tutkintotavoitteisesti opiskelevat aikuisopiskelijat antavat opinnoilleen? ja 3. Mitkä asiat aikuisopiskelijat kokevat työssään luovuttamattomina? Tutkielma on tutkimusotteeltaan laadullinen, narratiivinen tutkimus. Narratiivisuus tutkimusotteena läpäisee tässä tutkimuksessa taustafilosofian, aineiston ja analyysin. Tutkimuksessa todellisuuden ajatellaan rakentuvan konstruktivistisesti. Opinnäytteen aineisto, 21 kertomusta, on kerätty kirjoituspyyntönä teologian aikuisopiskelijoilta, jotka opiskelevat joko Helsingin yliopistossa tai Itä-Suomen yliopistossa. Kaikki tutkimukseen osallistuneet aikuisopiskelijat opiskelevat kirkon ja yhteiskunnan tehtäviin poluttavassa koulutusohjelmassa. Heistä 17 opiskelijan opinnot mahdollistavat papiksi pätevöitymisen. Neljä opiskelijaa opiskelee niin sanotulla yleisellä linjalla, joka ei johda suoraan tiettyyn ammattiin. Opinnäytetyön aineistoa tulkitaan aineistolähtöisesti, huomioiden sosiokonstruktivistisen tulkintaperspektiivin kontekstissa teoriasidonnaisuus. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii aikaisemmat teologian opiskelijoita, pappien ja opettajien ammatillista identiteettiä, sekä aikuisopiskelijoita tarkastelevat tutkimukset. Aikuisopiskelijoiden teologi-identiteetin rakentumista tarkastellaan Harrén psykologisen avaruuden siirtymien kehitysvaihemalliin peilaten ja ammatillista toimijuutta havainnoidaan Juntusen ja Valtosen oppilaitospappeja käsittelevässä tutkimuksessaan esitetyn ammatillisen identiteetin neuvottelun neljän tilan mallin kautta. Aineisto on analysoitu narratiivisin menetelmin, sekä narratiivien että narratiivisen analyysin avulla. Tutkimuksen tulosten mukaan teologian aikuisopiskelijoiden ammatillinen identiteetti lähtee rakentumaan usein jo varhaislapsuuden elinympäristön arvomaailman pohjalle. Aineiston kertomuksista yli puolessa kuvataan kristilliseen arvopohjaan tai vakaumukseen liittyviä tekijöitä ammattikuvan rakenteena. Myös itsensä kehittämiseen, tieteellisyyteen ja humanismiin liittyvät arvot ammattikuvan taustalla ovat aineistossa näkyvästi edustettuina. Opiskelijoiden ammattikuvat rakentuvat erityisesti spirituaalisen tilan kautta, joka läpäisee kokonaisvaltaisesti muut neuvottelun tilat. Aikuisopiskelijoiden ammatillisen identiteetin positioista rakentui kolme tyyppitarinaa: 1. Teologiksi kutsuttu uudelleenkouluttautuja; ’Auttaja’ 2. Ammattitaitoaan täydentävä asiantuntija; ’Tieteilijä’ ja 3. Hengelliseen vapaaehtoistyöhön suuntaava itsensä kehittäjä ’Julistaja’

Tutkimus käsittelee alakouluikäisten lasten uskonnollisten käsitysten ilmenemistä elämänkysymyksissä. Tutkimusta varten uudistettiin Kalevi Tammisen 1980-luvulla kehittämä projektiivinen valokuvamittari. Tammisen mittaria käytettiin suomalaisten lasten ja nuorten uskonnollista kehitystä seuraavissa tutkimuksissa, joiden yhtenä osa-alueena oli elämänkysymysten kartoittaminen. Tämän tutkimuksen taustateoria nousee Tammisen tutkimuksista, johon tämän tutkimuksen tuloksia verrattiin. Aineisto kerättiin haastattelemalla toisen ja viidennen luokka-asteen oppilaita käyttäen hyväksi uudistettua projektiivista mittaria. Kuvamittarilla pyrittiin saamaan aikaan spontaaneja vastauksia lapsen samaistuessa kuvien henkilöihin. Kuviin liittyi tekstejä, joita lapset täydensivät. Näin saatiin aineistoa siitä, millaisia asioita lapset pohtivat, ja missä määrin uskonnollista pohdintaa esiintyy. Lasten elämänkysymyksissä koti ja perhe ovat keskeisellä sijalla samoin kuin kaverisuhteet. Kavereiden tärkeys tuli ilmi myös siinä, että kouluun liittyvistä iloista kaksi kolmasosaa koski kaverisuhteita. Huoli kaveriporukan ulkopuolelle jäämisestä oli suurta. Erityisesti koulukiusaaminen nousi esiin tässä tutkimuksessa. Lasten vastauksissa projektiivisiin kuviin toistui ilmaisu ”Sitä on varmaan kiusattu koulussa”. Lapset kokivat suurta huolta, ja osa ilmaisi itse olleensa kiusaamisen kohteena. Lapsilla ilmeni myös muita kouluhuolia, jotka liittyivät lähinnä kokeisiin ja läksyhin. Uskonnollisten pohdintojen osuus kaikista lausumista oli 39,8% eli suurin ryhmä lausumia. Uskonnolliset pohdinnat nousivat esiin pääasiassa niiden kuvien yhteydessä, joissa oli selkeä uskonnollinen viittaus. Lapset pohtivat Jumalan ja Jeesuksen olemassaoloa ja olemusta. Jumala luojana herätti pohdintaa samoin kuin maailman synty ja kaiken alku. Pääsiäisen tapahtumat ja Jeesuksen ristinkuolema olivat keskeiseti esillä. Lasten pohdinnat olivat syvällisiä, vaikka heiltä puuttuu vielä käsitteitä, joilla kuvailla omia ajatuksiaan. Tutkimus vahvistaa sitä käsitystä, että uskonnollisen kehityksen vaiheteoriat selittävät edelleen melko hyvin lasten uskonnollisuutta, mutta yksilölliset erot voivat olla suuria muun muassa kasvuympäristöstä riippuen. Aikaisemmissa tutkimuksissa tämän ikäisillä lapsilla on todettu olevan vielä vankka usko Jumalan olemassaoloon ja Raamatun kertomusten totuuteen. Tässä tutkimuksessa lapset toivat esiin ihmettelyä ja empimistä ennen totena pidettyjen asioiden suhteen. Lapsilla pitäisikin olla mahdollisuus avoimesti pohtia ja ihmetellä uskonnollisia kysymyksiä myös koulun viitekehyksessä. Lasten perimmäisten kysymysten pohdinta on osa ihmisessä olevaa universaalia spiritualiteettia, mikä tulee huomioida lapsen kokonaisvaltaisessa kasvatuksessa. Tutkimuksessa kävi ilmi myös, että lasten seurakunnallinen aktiivisuus on vähäistä ja kirkossa käydään lähinnä koulun kanssa. Rukous ja Raamatun lukeminen oli vähentynyt huomattavasti aikaisempaan tutkimukseen verrattuna. Koululla on merkittävä rooli uskonnollisen perinteen siirtäjänä ja säilyttäjänä, koska vaikuttaa siltä, että vanhemmat luottavat koulun uskontokasvatuksen huolehtivan siitä. Uskonnollisen yleissivistyksen antaminen, virsien opettelu, Raamatun kertomuksiin tutustuminen ja yhteistyö kirkon kanssa auttavat lasta tutustumaan omiin uskonnollisiin juuriinsa ja sitä kautta kasvamaan uskontodialogiin kykeneväksi ja suvaitsevaksi henkilöksi.

Tässä tutkimuksessa perehdyttiin uskonnonopetuksen opettajaherkkyyteen yläkoulussa ja lukiossa järjestettävässä evankelisluterilaisessa uskonnonopetuksessa. Opettajaherkkyyttä tarkasteltiin kahden tutkimuskysmyksen kautta. Ensimmäisessä kysymyksessä selvitettiin, mikä uskonnosta tekee opettajaherkän oppiaineen. Toisessa tutkimuskysymyksessä tutkittiin, miten uskonnonopettaja käytännössä vaikuttaa oppilaiden uskontoa kohtaan kokemaan kiinnostukseen. Tutkimus oli laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus, jonka aineisto kerättiin haastattelemalla lukiossa opiskelevia oppilaita. Aineisto koostuu kuudestatoista eri haastattelusta, jotka kerättiin lokakuussa 2014 neljällä eri paikkakunnalla. Analyysimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysia. Uskonnonopetuksen opettajaherkkyyteen vaikuttavia tai indikoivia tekijöitä löytyi oppiaineesta, oppilaasta, uskonnonopettajasta sekä oppimisympäristöstä. Uskonto poikkeaa muista oppiaineista, koska sen oppiaines sisältää uskontotiedon ja yleissivistävän aineksen lisäksi henkisen kasvun ainesta. Henkisen kasvun aines vaikuttaa kokonaisuudessaan oppilaan kasvuun ja kehitykseen. Oppilas reflektoi, välillä voimakkaastikin, omaa elämänkatsomustaan uskonnontunneilla käsiteltäviin sisältöihin. Oppiaineksen ja oppilaan suhde vaikuttaa siihen, millaisia erityispiirteitä oppilaat uskonnonopettajaan liittävät. Piirteitä, joita muihin opettajiin ei välttämättä liitetä, ovat uskonnonopettajan vakaumus, moraali ja positiivinen ja auttavainen luonne. Näiden lisäksi oppilaat toivovat, että uskonnossa opettaja luo monipuolisia oppimisympäristöjä ja käyttää monipuolisesti erilaisia opetusmenetelmiä, joista yhteistoiminnalliset ja oppilaskeskeiset menetelmät koetaan parhaimmiksi. Opettajaherkkyyteen uskonnossa vaikuttavia tekijöitä tarkasteltiin lopuksi didaktisen neliön avulla. Haastateltavat kuvasivat monivivahteisesti, miten uskonnonopettaja vaikuttaa heidän kiinnostukseensa uskontoa kohtaan. Kuvauksien perusteella uskonnonopettajan motivaatio, vuorovaikutustaidot, oppilaantuntemus ja tilanneherkkyys, oppiainesosaaminen ja pedagoginen asiantuntijuus muodostavat osa-alueet, joilla uskonnonopettaja vaikuttaa oppilaiden kiinnostukseen uskontoa kohtaan. Oppilaiden uskontoon kokeman kiinnostuksen kannalta uskonnonopettajan persoonaan liitetyt vakaumus, moraali ja positiivinen ja auttavainen luonne ovat funktionaalisessa asemassa. Funktionaalinen asema tarkoittaa, että uskonnonopettajan persoonasta eivät painotu yksittäiset tekijät vaan persoonan seuraukset. Merkityksellisintä on se, miten uskonnonopettaja toimii oppilaiden kanssa. Tästä seuraa se, että vaikka persoonaa koskevat tekijät ovat usein pysyviä, voi uskonnonopettaja funktion osalta muuttua kasvun ja kehityksen avulla. Uskonnonopettaja voi kehittää tässä tutkimuksessa esiin tulleita kompentenssin osa-alueita. Tärkeää olisikin, että uskonnonopettajat tiedostaisivat uskonnonopetuksen opettajaherkkyyden ja hyödyntäisivät sen itsessään olevan ammatillisen potentiaalin, jonka avulla he vaikuttavat oppilaiden kiinnostukseen uskontoa kohtaan

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää Tapiolan seurakunnan perhekerhojen historiallista kehittymistä sekä osallistujien antamia merkityksiä perhekerhotoiminnalle. Kyseessä on tapaustutkimus, jota tarkastellaan kahden tutkimuskysymyksen avulla. Ensimmäisen kysymyksen avulla pyritään selvittämään, miten Tapiolan seurakunnan perhekerhot ovat kehittyneet, kun taas toinen kysymys keskittyy siihen, minkälaisia merkityksiä Tapiolan seurakunnan perhekerhotoimintaan osallistuvat aikuiset antavat perhekerholle. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestämä perhekerhotoiminta on osa varhaiskasvatusta ja kristillistä kasvatusta. Tutkimuksen pohjana käytetään Kirsi Tirrin ja Mervi Muhosen kristillisen kasvatuksen määritelmää kuuden ulottuvuuden avulla, sillä perhekerhotoiminta sisältää opillisen, rituaalisen, kokemuksellisen, eettis-moraalisen, huolenpidollisen sekä pedagogisen ulottuvuuksien piirteitä. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen eli kvalitatiivinen ja sen aineisto koostuu seurakunnan arkiston toimintakertomuksista sekä keväällä 2016 perhekerhoihin osallistuneille aikuisille teetetyn avoimen kyselylomakkeen vastauksista. Kyselomakkeeseen vastasi 16 aikuista neljästä Tapiolan seurakunnan perhekerhosta. Kyselylomakeaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Tutkimuksen arkistolähteiden mukaan perhekerhotoiminta on ollut suosittua perustamisestaan lähtien. Kävijämäärä on vuosien varrella vaihdellut tasaisesti, mutta osallistujia on kuitenkin riittänyt. Kyselylomakkeen vastauksien perusteella perhekerhoon osallistutaan sosiaalisten suhteiden ja vertaistuen, monipuolisen ja mielekkään toiminnan, hengellisyyden sekä musiikillisten elementtien vuoksi. Vastaajien mukaan perhekerho on paikka, jossa lapset viihtyvät leikkien ja laulujen parissa ja vanhemmat saavat rauhassa keskustella samassa elämäntilanteessa olevien aikuisten kanssa. Tapiolan seurakunnan perhekerhoihin osallistutaan, koska ne koetaan lämpimäksi yhteisöksi. Erityisesti perhekerhojen hartaus- ja lauluhetket koetaan yhteisöllisyyden kokemusta lisäävinä piirteinä. Monet osallistujat olivat aktiivisia ja säännöllisiä perhekerhokävijöitä, jotka aikovat jatkaa perhekerhotoimintaan osallistumista vielä jatkossakin.