Browsing by discipline "Uskontotiede"

Tässä työssä tutkitaan sitä, millaisia merkityksiä helluntailaiset antavat kielillä puhumisen armolahjalle. Kielillä puhumista eli glossolaliaa pidetään yliluonnollisena armolahjana, jonka uskova voi saada Pyhän Hengen, kristinuskon Jumalan kolmannen persoonan, vaikutuksesta. Päätutkimuskysymys on, mikä on kielillä puhumisen armolahjan merkitys helluntailaiselle yksilölle ja yhteisölle. Työssä siis tarkastellaan sekä yksilöllistä uskonnollisuutta että uskonnollisen yhteisön dynamiikkaa. Merkitykset avautuvat kielillä puhumiseen liittyvien opin, uskomusten ja kokemusten tarkastelun kautta. Aineistona tässä työssä on 61 helluntailaisen Ristin Voitto –lehden kirjoitusta. Niiden joukossa on opetuskirjoituksia, pääkirjoituksia, artikkeleita, mielipidekirjoituksia ja kysymyspalstan vastauksia. Aineistoa lähestytään laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tulkinnat aineistosta muodostetaan teoriasidonnaisesti. Työn teoriatausta perustuu sosiaaliseen konstruktionismiin, jonka mukaan sosiaalinen todellisuus ei ole annettu, vaan se muokkautuu jatkuvasti uudelleen sosiaalisessa kanssakäymisessä. Kielillä puhumista tarkastellaan lisäksi sosiologisesta näkökulmasta rituaalina, jonka kautta uskonnollinen yhteisö voi uusintaa omaa uskomusjärjestelmäänsä, sosiaalista järjestystä ja normeja. Aineistossa ilmenee kolme suurta teemaa: ensitodisteoppi, jonka mukaan uskovat puhuvat kielillä merkiksi saamastaan henkikasteesta, uskomukset armolahjan saamisesta sekä käsitykset armolahjan seurauksista. Kielillä puhumisen rituaalin merkitys koko yhteisölle avautuu erityisesti ensitodisteoppi-keskustelun kautta. Ensitodisteopilla perustellaan sitä, miksi helluntailaisuus on eronnut muusta kristillisyydestä ja miksi se on kristinuskon oikea muoto. Kielillä puhumisen rituaaliin osallistumisen kautta yksilöt kokevat uudelleen tämän uskomuksen. Kaikki eivät kuitenkaan kannata ensitodisteopin tiukkaa noudattamista. Aineiston kertomusten perusteella kielillä puhumista vaaditaan silti merkkinä henkikasteesta ja osoituksena siitä, että yksilö on todella sitoutunut helluntailaiseen oppiin. Kielillä puhumisen armolahjan saamiseen ja käyttämiseen liittyvät ehdot, joita käsitellään toisessa analyysikappaleessa, tukevat helluntailaista moraalista normistoa. Lisäksi uskonnollisten spesialistien uskotaan voivan auttaa armolahjan saamisessa ja turvallisessa käyttämisessä, jolloin sen kautta uusinnetaan myös yhteisön sosiaalista hierarkiaa. Kielillä puhumisen kautta yksilön uskotaan myös saavan voimaa vastustaa syntiä. Esitän tässä työssä, että uskomukset, joita kielillä puhumiseen liitetään, vaikuttavat siihen, miksi kokemus on uskovalle niin positiivinen. Glossolalian aikana yksilön nimittäin uskotaan käyvän Pyhän Hengen kanssa terapeuttista keskustelua, jossa yksilön salaisimmatkin synnit ja ongelmat tulevat käsiteltyä.

Tutkimus käsittelee kirkkoa ja metallimusiikkia ensimmäisen Metallimessun herättämässä mielipiteenvaihdossa. Aineistona on internetissä käyty keskustelu kolmella eri foorumilla: Metalliunionissa, Imperiumissa ja Metallimessun www-sivujen vieraskirjassa. Tutkimus kysyy millaisia diskursseja kirkosta, metallimusiikista ja näiden kahden välisestä suhteesta Metallimessun herättämässä keskustelussa esiintyy, ja miten nämä diskurssit rakentuvat. Työn taustana on metallimusiikista ja -kulttuurista, erityisesti äärimetallista ja kristillisestä metallista tehty aiempi tutkimus. Tutkimus kuuluu uskonnonsosiologian alaan, ja sen teoreettisena viitekehyksenä toimii yhteiskunnan funktionaalinen erilaistuminen sellaisena kuin se ilmenee Niklas Luhmannin järjestelmäteoriassa ja sen uskontotieteellisissä sovelluksissa. Tutkimuksen metodina on diskurssianalyysi. Analyysi etenee tutkimalla eri subjektipositioita, niistä käsin tapahtuvan argumentaatiota ja argumentaatiosta rakentuvia diskursseja. Analyysin esiin tuomia diskursseja tarkastellaan sekä suhteessa aiempaan tutkimukseen että teoreettiseen viitekehykseen valossa. Analyysini perusteella Metallimessun herättämässä keskustelussa esiintyy kirkosta, metallimusiikista ja näiden välisestä suhteesta viisi erilaista diskurssia: kristillinen metalli, äärimetalli, aikamme metalli, aikamme kirkko ja maallistunut kirkko. Kristillinen metalli -diskurssi rakentuu argumenteille kristillisen sanoman ensisijaisuudesta ja metallimusiikin soveltuvuudesta ylistämiseen. Äärimetalli -diskurssia rakentavat argumentit metallin antikristillisyydestä, tuomitsevasta ja tuputtavasta kirkosta sekä uskontojen haitallisuudesta. Aikamme metalli -diskurssissa esitetään metallin ja kristinuskon välisen vastakkainasettelun olevan paikkansapitämätön. Aikamme kirkko -diskurssissa rakentuu kuva kirkosta tehtäväänsä toteuttavana, uudistuvana ja elämyksiä tarjoavana, kun taas maallistunut kirkko -diskurssin mukaan kirkko on periaatteistaan luopunut, markkinavoimien pauloissa ja rahanahne. Kristillisen metallin ja äärimetallin diskurssit ovat analyysini mukaan yhteneväiset äärimetalli- ja kristillisen musiikin skeneistä tehdyn aiemman diskursiivisen tutkimuksen kanssa. Diskurssit aikamme kirkko ja maallistunut kirkko ilmentävät toisilleen vastakkaisia käsityksiä, kun diskursseja tarkastellaan yhteiskunnan funktionaalisen erilaistumisen teorian valossa. Aikamme kirkko -diskurssissa Metallimessu esitetään täysin kirkon funktion mukaisena toimintana. Tämän diskurssin argumentaatiota voidaan tarkastella myös kirkon itsereflektiona, jolloin se näyttäytyy tradition uudelleentulkintana. Maallistunut kirkko -diskurssissa Metallimessu puolestaan näyttäytyy toimintana, jossa kirkon performanssi painottuu funktion kustannuksella.

Pro gradu -tutkielmassa tarkastelen köyhyyttä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nelivuotiskertomuksessa vuosilta 2012-2015. Olen kiinnostunut siitä, näyttäytyykö köyhyys yhteiskunnallisena ongelmana kirkossa. Aineistoni muodostuu kirkon nelivuotiskertomuksen kahdesta osasta, Erilaistuva kirkko sekä Osallistuva luterilaisuus -asiakirjoista, jotka ovat kirkkohallituksen ja Kirkon tutkimuskeskuksen tutkijoiden tuottamia. Aineiston avulla tutkin, millaisena yhteiskunnallisena ilmiönä köyhyys näyttäytyy nelivuotiskertomuksessa sekä millaisia rooleja kirkolla on köyhyyden vähentämisessä. Näissä kahdessa tutkimuskysymyksessä nostan esiin myös kaupunkiköyhyyden näkökulman. Tutkielman teoriataustana toimivat evankelis-luterilaisen kirkon erilaiset roolit suomalaisessa yhteiskunnassa. Sen toimintamuodot ja roolit määrittyvät kirkon sanoman ja ihmisten tarpeiden mukaan. Martti Luther piti tärkeänä, että kirkko pyrkii vaikuttamaan köyhyyteen konkreettisesti. Lutherin perintö on havaittavissa edelleen kirkon toiminnassa. Kirkko kokee osaltaan olevansa vastuussa heikompiosaisista, mikä näkyy historiassa köyhäinhoidon järjestämisenä 1800-luvun lopulle asti sekä valtion köyhyyttä vähentävien toimien tukemisena 1900- ja 2000-luvuilla. Rooleihin vaikuttavat myös ihmisten odotukset kirkon tehtävistä sekä mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnallisiin ongelmiin julkisessa keskustelussa. Tutkimusmenetelmänä hyödynnän sisällönanalyysia. Sen avulla aineistosta hahmottuu neljä teemaa: kirkon teologia ja itseymmärrys, odotusten täyttäminen, yhteiskunnallinen tarve ja alueelliset erot. Teemat toimivat lähtökohtana siihen, millaisena yhteiskuntaa koskettavana ilmiönä köyhyys hahmottuu aineistossa. Tutkielman keskeisenä tuloksena on köyhyyden näyttäytyminen yhtenä monista nykyajan ongelmista. Muita ongelmallisia ilmiöitä ovat esimerkiksi hyvinvointierot ja polarisaatiokehitys, huono-osaisuus sekä eriarvoistuminen. Yhteiskunnallinen moninaistuminen vaikuttaa lisäävän ilmiöiden esiintymistä. Hyvinvointia heikentävien ilmiöiden ja julkisen sektorin puutteiden vuoksi Suomessa on yhteiskunnallinen tarve kirkon auttamistyölle. Julkisen sektorin puutteet hyvinvointivaltion perusedellytysten tarjoamisessa ovat vaikuttaneet siihen, että suomalaiset odottavat kirkolta yhä enemmän tukea heikompiosaisten auttamisessa. Köyhyyden ymmärtämiseen kirkossa vaikuttavat oleellisesti myös sen historia ja teologia. Ne muodostavat arvopohjan, joka ohjaa kirkon toimintaa esimerkiksi köyhyyden vähentämisessä. Tutkielman perusteella kirkon roolit köyhyyden vähentämisessä ovat: kristinuskon sanoman julistaja, odotusten ja tarpeiden täyttäjä, sekä julkinen keskustelija ja poliittinen vaikuttaja. Kirkon sanoman julistaminen muodostaa auttamistyön pohjan; lähimmäisenrakkaus kannustaa ihmisiä toimimaan ohjeen mukaisesti. Kirkko pyrkii toiminnassaan paikkaamaan julkisen sektorin puutteita ja täyttämään odotuksia, joita suomalaiset esittävät. Se ei kuitenkaan ota vastaan roolia hyvinvointivaltion aukkojen paikkaajana ilman kritiikkiä. Kirkon tavoitteena on vähentää köyhyyttä ja huono-osaisuutta myös nostamalla julkiseen keskusteluun ja poliittiseen päätöksentekoon yhteiskunnallista huomiota vaativia aiheita.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani outlaw country -yhtye Freud Marx Engels & Jungin levyttämien kappaleiden sanoituksissa esiintyviä viittauksia kristinuskoon. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten kristinusko näkyy Freud Marx Engels & Jung -yhtyeen sanoituksissa ja millaisia kristinuskoon ja Raamattuun liittyviä termejä, ilmaisuja, hahmoja ja muita viittauksia kristinuskoon kappaleiden sanoituksissa on. Lisäksi selvitän millaisissa yhteyksissä nämä viittaukset esiintyvät ja miten niitä käytetään. Hypoteesini mukaan Freud Marx Engels & Jung -yhtyeen kappaleissa on runsaasti viittauksia kristinuskoon, viittauksia kristinuskoon tehdään erilaisilla tavoilla ja kristinuskoon liittyvää sanastoa ja teemoja käytetään monin eri tavoin. Tutkimuksessa käytetty aineisto koostuu Freud Marx Engels & Jung -yhtyeen kappaleista, jotka on julkaistu yhtyeen vain omissa nimissä julkaistuilla ja niiden uusintajulkaisuilla sekä kokoelmalevyillä. Myös yhtyeen toiminnan lopettamisen jälkeen julkaistu singlelevy on sisällytetty lähtöaineistoon. Yhtyeen materiaali on julkaistu vuosina 1986−2019. Edellä mainittuihin kategorioihin sopivia kappaleita yhtye julkaisi 146, joista tutkimukseen analysoitavaksi valitsin 52 kappaletta. Tutkimusmenetelmänäni käytän aineistolähtöistä sisällönanalyysiä, mitä täydennän runoanalyysin keinoilla. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on intertekstuaalisuus eli tekstienvälisyys. Tutkimukseni sijoittuu uskontotieteelliselle populaarikulttuurin tutkimuskentälle, tarkemmin sanottuna uskonnon ja populaarimusiikin tutkimukseen. Tutkimuksesta käy ilmi, että Freud Marx Engels & Jung -yhtyeen kappaleiden sanoituksissa käytetään usein kristinuskoon liittyvää sanastoa, teemoja ja henkilöhahmoja ja tämä tehdään monipuolisesti sekä erilaisilla tavoilla. Sanoituksissa käytetään intertekstuaalisia viittauksia Raamattuun ja sen kertomuksiin. Raamatun kieltä käytetään hyväksi, kuten myös Raamatusta löytyviä henkilöhahmoja. Hahmoja esiintyy lauluissa suoraan henkilöinä, vertauskuvallisesti käyttäen sekä huudahduksen omaisina ilmauksina ja voimasanoina. Sanoituksissa esiintyy myös kristinuskon institutionaalisia symboleja, kuten pappeja ja kirkkorakennuksia. Myös kristillisen elämän kuoleman jälkeiset paikat, taivas ja helvetti, mainitaan usein. Viittauksia kristinuskoon ja Raamattuun käytetään muun muassa kappaleissa, joilla otetaan kantaa johonkin poliittiseen tilanteeseen tai yhteiskunnalliseen ongelmaan. Kuitenkaan kappaleissa ei oteta kantaa itse kristinuskoon vaan sitä käytetään välineenä muihin asioihin kantaa ottaakseen. Kantaaottavien laulujen lisäksi viittauksia kristinuskoon löytyy lähes millaisissa kappaleissa tahansa, kuten rakkaus- ja erolauluissa.

Tutkimusaiheeni on puolalaisohjaaja Krzysztof Kieslowskin vuosina 1988-1989 ohjaama televisiosarja Kymmenen käskyä (Dekalog), joka koostuu kymmenestä tunnin mittaisesta TV-elokuvasta. Aiheen laajuuden vuoksi rajasin työhöni neljä elokuvaa. Tarkoituksenani oli tutkia uskonnollisaiheisen elokuvan uskonnollisia elementtejä ja kymmenen käskyn tulkintaa elokuvasarjassa. Tutkimusmetodina käytin sisällönanalyysiä, joka soveltuu myös elokuva-aineiston analyysiin. Työni perusteella voidaan sanoa että Dekalog-sarjan elokuvat ovat monitulkintaisia ja nojaavat vahvasti katoliseen perinteeseen. Ne eivät välity katsojalle varsinaisesti uskonnollisina elokuvina vaan niiden uskonnollisuus löytyy lähinnä elokuvien teemojen ja toteutuksen välisessä ristiriidassa, mikä aukenee vasta teologisen analyysin kautta.

Tutkielma käsittelee uskonnollista kokemusta ja spiritualiteettia uuskarismaattiseen liikkeeseen kuuluvassa Suur-Helsingin seurakunnassa (Suhe). Tutkimuksessa tehdään narratiivinen analyysi Suhe-seurakuntalaisten kerronnasta nousseista narratiiveista. Tutkimuskysymyksiä ovat: (1) millaisia merkittäväksi koettuja uskonnollisia kokemuksia Suhen jäsenillä on ollut, ja (2) millä tavoin uskova kertoo uskonnollisista kokemuksistaan ja konstruoi henkilökohtaista uskoa osaksi omaa elämännarratiiviaan. Tämän lisäksi paikallistetaan Suhe-seurakunnan sijoittumista kristillisyyden kenttään tutkimalla sen opetusta, historiaa ja uskonnollisuutta, ja luodaan katsaus helluntailais-karismattiseen spiritualiteettiin ja tunnustuskuntiin sitoutumattomaan uuskarismaattiseen kristillisyyteen Suomessa. Taustateoriana on narratiivisen identiteetin teoria, jonka mukaan ihminen on kertomuksellinen olento, tarinankertoja, jolle itsen ja toiseuden hahmottaminen elämäntarinoiden kautta on luonnollinen tapa olla ja elää. Kun ihminen retrospektiivisesti tarkastelee elettyä ja koettua elämäänsä, hän ei tee sitä toistavan kertojan tapaan, vaan elämäntapahtumiaan merkityksellistäen, niihin tulkitsevaa tietoa ja kartutettua viisauttaan soveltaen. Aineisto kerättiin haastattelemalla viittä Suhe-seurakunnan jäsentä. Haastattelumenetelmänä käytettiin kerronnallista teemahaastattelua. Aineistoa tukemaan kerättiin täydentävää ja taustoittavaa tietoa osallistuvan havainnoinnin avulla. Aineiston analyysi toteutettiin aineistolähtöisesti, ja aineiston teemat on identifioitu kvalitatiivisen sisällönanalyysin periaatteita soveltaen. Aineistosta nousseita suurempia uskonnollisen kokemuksen klustereita ovat (1) konversio, (2) kokemus transformaatiosta sekä (3) johdatuskokemukset. Kuhunkin uskonnollisen kokemuksen klusteriin kuuluu alalajeja, kuten (1) uskoontulon ja henkilökohtaisen uskonratkaisun kokemukset, (2) parantumiskokemukset ja armolahjat sekä (3) todistaminen ja henkilökohtainen Jumalan kohtaaminen. Narratiivisen näkökulman lisäksi aineiston analyysin apuna on käytetty lisäksi muita soveltuvia uskontotieteellisiä teorioita. Johtopäätöksinä esitetään, että henkilökohtainen usko toimii osana uskovan elämäntarinaa ja identiteettiä kahdella tavalla: (1) usko itse on narratiivi, sillä kokemuksia merkityksellistettiin narratiiveissa arvioimalla niitä uskonsisällön ja henkilökohtaisen uskonelämän kautta. Koettu elämä on siis jäsentynyt yksilön tietoisuudessa narratiiviksi, jolle on annettu uskonnollinen sisältö. Lisäksi (2) usko on merkityksellistäjä, toimien kokoavana teemana, jonka kautta uskova merkityksellistää koko elämän ennen ja jälkeen henkilökohtaisen uskonratkaisun.

Pohjois-Amerikan Suurilla tasangoilla elävät lakota-intiaanit olivat 1880-luvun loppuun mennessä ajettu ahtaalle Yhdysvaltain toimesta. Lakotat oli asutettu reservaatteihin, joissa intiaaneista yritettiin tehdä kristillisiä maanviljelijöitä. Lakotojen elämäntavalle kriittiset biisonit oli ajettu lähes sukupuuton partaalle ja reservaattien kokoa haluttiin pienentää. Merkittävänä iskuna oli vuonna 1883 tehty säädös, jonka mukaan lakotat eivät saaneet enää harjoittaa perinteisiä uskonnollisia seremonioitaan. Samalla kiellettiin perinteisten shamaanien toiminta. Lisäksi nälänhätä yltyi 1880-luvun loppua lähestyttäessä. Kaiken kärsimyksen keskellä lakotat saivat joko loppuvuodesta 1888 tai alkuvuodesta 1889 kirjeen läheisiltä arapaho- ja shoshone-intiaaneilta, että lännessä Nevadassa asui Jumalan poika nimeltä Wovoka. Tämä mies julisti, että intiaaneille koittaisivat paremmat ajat, sillä pian saapuisi uusi maailma, joka hautaisi valkoiset alleen. Intiaanit nauttisivat paratiisinomaisesta maasta, jossa intiaanit voisivat harjoittaa vanhoja elämäntapojaan, ja kuolleet heräisivät henkiin. Tämän toteutumista varten intiaanien tulisi tanssia Wovokan kehittämää henkitanssiseremoniaa. Samalla heidän pitäisi käyttäytyä rauhanomaisesti toisiaan ja valkoisia kohtaan. Wovokan henkitanssi sekoitti piirteitä kristinuskosta, mormonismista, pohjoisten paiute-intiaanien uskomuksista sekä häntä edeltäneen Wodziwob-nimisen profeetan henkitanssista. Lisäksi siinä oli piirteitä Dreamer-liikkeestä, ja vähäisissä määrin myös Shaker-liikkeestä. Lakotat lähettivät lähetystön Nevadaan tapaamaan Wovokaa. Palatessaan Nevadasta lakotat alkoivat harjoittaa Wovokan henkitanssia. Revitalisaatioliikkeiden tapaan se sopeutui lakotojen omaan kulttuuriin ja sai vaikutteita siitä. Nämä vaikutteet näkyivät henkitanssiseremoniassa, joka elvytti muun muassa vanhan hikimajaseremonian, vanhat lauluperinteet, pyhän piipun käyttämisen sekä henkien näkemisen perinteen. Samalla lakotojen henkitanssi sisälsi paljon kristinuskosta lähtöisin olevia piirteitä. Lakotat pitivät Wovokaa Jumalan poikana, joka oli tullut intiaanien pariin ja aikoi rangaista valkoisia näiden tekemistä rikkeistä. Lakotat omaksuivat myös kristinuskosta käsityksen lopun ajoista: pahantekijöitä rangaistaisiin, ja hurskaita ihmisiä edustavat intiaanit pääsisivät nauttimaan uudesta maailmasta, jossa ei olisi kärsimystä, ja jossa he voisivat nähdä kuolleita sukulaisiaan. Lakotat omaksuivat kristillistä lähimmäisen rakkautta painottavaa etiikkaa, joka tuli ulottaa sekä muihin intiaaneihin että valkoisiin. Henkitanssin kristilliset piirteet vaikuttivat seremonioiden sijasta ajatustasolla: kristinuskon vaikutus näkyi myyttien, oppien sekä etiikan tasolla. Lakotat eivät kokeneet kristillisiä vaikutteita vieraina, vaan he omaksuivat ne kiinteäksi osaksi omaa, joustavaa maailmankatsomustaan. Kristillisten piirteiden omaksuminen oli helppoa, sillä lakotoilla oli jo ennakkoon joitain uskonnollisia perinteitä, jotka muistuttivat uusia vaikutteita, kuten ajatusta Messiaasta. Suurena syynä kristillisten piirteiden omaksumiseen oli niiden luoma toivo, jota lakotat kaipasivat lohduttomassa tilanteessa reservaateissa.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lastenohjaajien yksittäisiä kokemuksia ammatti-identiteetistään muutoksissa suhteessa organisaatioonsa. Tutkielman teoreettinen viitekehys asettuu postmoderniin tutkimukseen, jonka avulla saadaan pehmeää, vähemmän teoreettista tietoa tutkittavasta aiheesta, paikallisuudesta ja informanttien merkityksenannosta. Tutkielma toteutettiin aineistotriangulaatiossa. Aineistona toimivat 30 lastenohjaajan esseetä kahdesta seurakuntayhtymästä aiheesta ” Minä kirkon lastenohjaajana”, sekä viiden lastenohjaajan haastattelut. Aineistoon sisältyy puolistrukturoitu taustatietolomake ja elämänjanan piirtämistehtävä. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla, jossa aineisto keskusteli teorioiden kanssa. Yhtenä ohjaavana teoriana käytettiin James W. Fowlerin uskon kehitysvaihe- ja kutsumusteoriaa. Analyysi esitellään teemoittain abstrahoituna. Ammatti-identiteettiä rakentavat käsitykset omasta osaamisesta ja organisaatiosta, palautekeskustelut ja motiivit. Lastenohjaajat toimivat uskonnollisina spesialisteina kasvatustyössä. Ammatti-identiteetti- ja kutsumuskäsitykset, arvot, länsimainen uskonnollisuus, kirkko organisaationa sekä lastenohjaajien koulutusparadigma ovat jatkuvassa muutoksessa, mikä vaikuttaa ammattikunnan identiteettiin. Länsimainen yhteiskunta suhtautuu uskontoon uskonnonvapauden ja positiivisen neutraliteetin arvomaailman mukaisesti. Kirkossa vaikuttavat perinteinen ja edistyksellinen linja yhtä aikaa. Koulutusarvot muuttuvat uusliberalistisiksi. Ammatti-identiteettikäsitys on nyt joustava ja yrittäjämäinen. Kutsumus ammattiin on teoriassa muuttunut itsensä toteuttamiseksi. Lastenohjaajien seurakuntakäsitys on sekä hengellinen, että diakoninen. Lastenohjaajat erottavat työorganisaatiostaan kirkosta ideaalin ja konkreettisen ulottuvuuden. He kokevat vanhempiensa ja ideaalin kirkon arvojen vastaavan omia arvojaan, jotka ovat yhteisön määritteleminä kristillisiä. Ideaali lastenohjaaja vastaa lastenohjaajien omaa kokemusta itsestä ammattilaisena. Ideaalin lastenohjaajan ominaisuuksiin kuuluvat kokemusten mukaan vuorovaikutustaidot kasvatuskumppanuudessa ja lapsilähtöinen työote. Teknisiä taitoja ei koeta ammatin ydinosaamisalueisiin kuuluvaksi. Protestanttinen työetiikka vaikuttaa yhä lastenohjaajien työmotivaationa paikallisesti. Haluaminen lastenohjaajan ammattiin ja lasten kanssa työskentelyyn toimii koulutusmotivaationa. Informantit ovat käsittäneet työnsä motiiviksi myös lähimmäiseen suuntautumisen, vaikka suurin osa heistä ei tietoisesti koe kutsumusta alan valitsemisen syyksi. Tämä lähimmäiseen suuntautuminen voidaan silti tulkita luterilaisen kutsumuskäsityksen mukaiseksi motiiviksi toimia kirkon töissä. Koulutususkon ja meritokratian paradigma aiheuttaa edelleen lastenohjaajien ammatti-identiteetille haastetta, koska myös sydämen sivistys, sekä työ- ja elämänkokemus koetaan ammattiin pätevöittävinä tekijöinä koulutuksen rinnalla. Lastenohjaajien liittäminen koulutuksessa ensin hoitotyöhön, sitten opetustoimeen ja nyt yrittäjyyteen aiheuttaa koulutuksen ja työelämän kohtaamisissa epäselvyyttä ammatti-identiteetistä. Entiset ja uudet käsitykset muokkaavat toisiaan. Hengellisyyden väheneminen koulutuksessa muuttaa lastenohjaajien ammatti-identiteettiä. Lastenohjaajien kokemukset osaamistasostaan ja työnkuvat ovat laaja-alaisia, mikä kertoo joustavasta postmodernista ammatti-identiteetistä. Työtehtävien muutoksissa lastenohjaajat kouluttautuvat tai vaihtavat alaa. Suhtautuminen muutokseen on ristiriitainen, mutta ajan kuluessa reflektoituna se muuttuu positiiviseksi.

Tutkimuksen kohteena on suomalaiseen kansanuskoon kuuluvan vuotuisjuhla kekrin ja sen yhteydessä harjoitettavan vainajakultin välinen suhde. Aihetta käsittelevä aineisto koostuu ensisijaisesti sekä maantieteellis-historiallisen tutkimusparadigman aikaisesta tutkimuskirjallisuudesta että Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkiston aihetta käsittelevistä kokoelmista. Tutkimus on samanaikaisesti sekä tutkimushistoriallinen että uskontohistoriallinen; mielenkiinto kohdistuu sekä oppihistoriasta juontuviin tulkintakehyksiin että Suomen ja Karjalan historiasta johtuviin mahdollisiin kulttuurin muotoutumista koskeviin skenaarioihin. Tutkimuksessa pyritään myös päivittämään 1800-1900-luvuille sijoittuneen tutkimuskirjallisuuden näkemykset aiheesta peilaamalla kekrin ja vainajakultin suhdetta erityisesti Veikko Anttosen pyhäteoriaan sekä Arnold van Gennepin klassiseen siirtymäriittiin. Kekri on suomalaisen kansanuskon kentässä harjoitettu vanha agraarivuoden päätökseen liittynyt, usein sadonkorjuujuhlaksi mielletty uskomusmotiivien ja rituaalinen kokonaisuus, jonka keskeisenä sisältönä on ollut suvun vainajien lepyttely ja kunnioitus erilaisin uhrauksin ja käyttäytymissäännöin. Juhlan ontologisena viitekehyksenä on maatalouskulttuurissa hahmottunut omistusoikeus sekä vainajakultin mielekkyys osana yhteisöllistä jatkuvuutta ja yhteisön olemassaolon perustelua. Maailmankatsomusta on myös peilattava suhteessa kulttuuriin, jossa kuoleminen oli hyvin tavanomaista ja ruuan ympärivuotinen saanti epävarmaa. Tätä kulttuurista viitekehystä hahmotellaan tutkimuksessa erityisesti maagisen ajattelun kautta, joka osaltaan piirtää kuvaa agraarisen yhteisön uskonnollisista merkityksenannoista. Vainajakultti hahmottuu juhlan yhteydessä myös suhteessa hedelmällisyyskulttiin, jonka harjoitus kekrin yhteydessä on koettu tutkimuskirjallisuudessa askarruttavaksi. Sekä pyhän että siirtymäriitin tulkintakehykset tekevät kuitenkin suhteen ymmärrettäväksi: kekriin vanhana vuodenvaihteena liittyy keskeisesti ajatus regeneraatiosta. Sekä luonnon että elinkeinon kuolemisen hetkellä yhteisön on aktiivisesti luotava keskeiset normistonsa ja periaatteensa uudelleen. Tutkimuskirjallisuuden keskeisiä ongelmia on niiden ideologinen sitoutuneisuus 1900-luvun alun kansakunnan rakentamispyrkimyksiin sekä Herbert Spencerin manistiseen teoriaan uskonnon alkuperästä. Uskomusmotiivien alkuperää pyritään myös etsimään kulttuurilainan ja perinteen migraatio -hypoteesin piiristä positivistisin ja diffusionistisin oletuksin. Tutkimukselliset intressit perinteen alkuperästä ja kulkeutuvuudesta voidaan nähdä hyvin spekulatiivisina, ja myös tässä valossa pyhän ja siirtymäriitin käsitteiden peilaaminen kekriperinteeseen perustelee paikkansa, sillä ne paljastavat ilmiökentästä jotain hyvin konkreettista. Kun huomio kiinnitetään lisäksi keksin luonteeseen haltia- tai kummitushahmona, hahmotuu kekristä keskeinen uskomusjärjestelmä erityisesti kodin ja sen omistusoikeuden suhteen. Samoissa merkityksenannoissa hahmottuu suvun vainajien rooli sekä talouden sisäpiirin merkityksellistinä että potentiaalisina hajottajina. Vainajien aiheuttaman kaaoksen uhkaa pyritään tällöin aktiivisesti hallitsemaan mm. klassisen siirtymäriitin mukaisesti yhteisöllisten arvojärjestelmien purkamisen ja uudelleenluomisen kautta.

Tämän pro gradu tutkielman tavoite on kuvailla venäläistä messianismia neljän eri historiallisen tapahtuman valossa. Tutkimuksen aineistona toimii Venäjän presidentin virallisilta sivustolta (kremlin.ru/en) löytyvät Venäjän presidenttien Vladimir Putinin ja Dimitri Medvedevin puheet. Puheiden historialliset tapahtumat rajautuvat vuosina 2000 ja 2001 Jugoslavian jälleenrakennuksen aikaan ja Tsetsenian toiseen sotaan. Kolmas historiallinen tapahtuma rajautuu Georgian vuonna 2008 käytyyn sota, joka osuu presidentti Dimitri Medvedevin kaudelle. Neljäs rajaus käsittelee vuoden 2014 puheita liittyen alkaneeseen kriisiin Ukrainassa. Viides rajaus käsittelee Syyrian sisällisotaa 2013-2018 välisenä aikakautena. Metodina tutkimuksessa käytetään teoriaohjaava sisällönanalyysiä, jota ohjaa lähdekirjallisuuden avulla rakentunut venäläinen messianismi. Venäläinen messianismi jakaantuu kolmeen eri kategoriaan: A) messiaan seurakuntaan B) messiaan vihollisiin ja C) messiaan missioon. Kategoriaan A) järjestyvät ne kohdat presidenttien puheesta, joita Venäjä toimillaan tukee tai jotka kuuluvat oleellisena osana Venäjän toimintaan. B) kategoriaan järjestyy sellaiset tekstin kohdat, jotka ilmentävät niitä ryhmittymiä, joita vastaan Venäjä toimintansa suuntasi. C) Kategoriaan kuuluu sellaiset tekstin kohdat, joissa ilmenee Venäjän toiminta tai tavoite. Tämän tutkimuksen valossa venäläinen messianismi on pysynyt historian saatossa peruspiirteiltään samanlaisena. Aineistosta on löydettävissä selkeä Venäjän messiaan toiminnan päätrendi. Se tavoittelee maailman valtaa ja vastustaa Yhdysvaltojen johtamaa yksinapaista maailmaa. Länsi on edelleen Venäjän vastustustaja, kuten jo 1400-luvulla kolmannen Rooman ja myöhemmin slavofiilien 1800-luvun opissa.