Browsing by discipline "Viestintä"

Syftet med denna avhandling är att undersöka hur Helsingin Sanomat skriver om social- och hälsovårdsreformen. Avhandlingen svarar för det första på vilka teman som tas upp, vem som syns, vem som hörs och hurdant språkbruket är. För det andra strävar avhandlingen efter att svara på huruvida Helsingin Sanomat skriver om social- och hälsovårdsreformen utifrån principerna för medborgarjournalistik. Bland annat i Helsingin Sanomat har det framförts att medborgarna upplever att nyheterna om den finländska social- och hälsovårdsreformen är svårlästa. Avhandlingen undersöker social- och hälsovårdsreformen som ett mediefenomen och journalistikens roll i samhället. Den teoretiska referensramen för undersökningen är medborgarjournalistik. Medborgarjournalistik är en filosofi och praxis som utgår från en agenda som betjänar medborgarna. Den främsta källan är Jay Rosens What are journalists for? Andra forskare vilkas arbete den teoretiska grunden i stor utsträckning bygger på är Heikki Heikkilä, Leena Ripatti-Torniainen och Laura Ahva. Materialet består av 76 artiklar om social- och hälsovårdsreformen. Samtliga artiklar har publicerats i den finskspråkiga tidningen Helsingin Sanomat från början av november 2015 till slutet av februari 2016. Metoderna som används är kvantitativ innehållsanalys och kvalitativ närläsning. Undersökningen visar att de mest allmänt förekommande temana i artiklarna är politik, strukturer och ekonomi. De aktörer som såväl syns som hörs mest är politiker, medan medborgare och synvinklar som anknyter till deras liv i hög grad är frånvarande. Teman, aktörer och språkbruk visar på ett klart samband med den information som samhälleliga institutioner producerar, vilket är ett typiskt drag för journalistik som bygger på en representativ demokratiuppfattning. Resultatet är att medborgarjournalistik inte förverkligas i det material som undersöks.

Syftet med min pro gradu-avhandling är att undersöka en specifik grupp lyssnares attityder till, samt nyhetsjournalisters inställning till, och upplevelser av, användningen av regionalt standardspråk i nyheter i finlandssvensk riksradio. Avhandlingen består av två olika undersökningar. I attitydundersökningen, som är kvantitativ och indirekt, vill jag undersöka och jämföra österbottniska och nyländska gymnasieelevers attityder till en österbottnisk nyhetsuppläsare, som använder sitt regionalt färgade standardspråk i riksradion. Jag vill också undersöka hurudana preferenser eleverna från Nyland respektive Österbotten har i fråga om uppläsarens intonation när de lyssnar på nyhetstelegram. I den kvalitativa undersökningen används semistrukturerade temaintervjuer. Med hjälp av temaintervjuer med nyhetsjournalister, vill jag undersöka hur några nyhetsjournalister, med en regional (österbottnisk) varietet av standardsvenska i bagaget, själva upplever, reflekterar kring och förändrar sin språkanvändning i radio. Jag vill ta reda på hurudana reaktionerna nyhetsjournalisterna har fått på sitt språk och hur de har reagerat på dessa reaktioner. Resultaten i den kvantitativa attitydundersökningen visar att de österbottniska informanterna tycker att en nyhetsuppläsare med regionalt standardspråk är mer ambitiös, saklig, tilltalande, intressant, intelligent, förtroendeingivande och professionell än en neutralt standardsvensk uppläsare. De nyländska informanterna tycker att den standardsvenska uppläsaren är mer ambitiös, saklig, tilltalande, intressant, intelligent, naturlig, förtroendeingivande och professionell än den regionala varianten. Mer än hälften (56 procent) av de österbottniska informanterna föredrar att lyssna till en uppläsare med regionalt (österbottniskt) standardspråk. Bland de nyländska informanterna föredrar majoriteten (55 procent) en neutral standardsvensk uppläsningsvariant. De kvalitativa temaintervjuerna visar att nyhetsjournalisterna i många fall har en rätt ambivalent inställning, där de å ena sidan anser att regional klang får och ska höras, men å andra sidan verkar ha försökt bli av med sin österbottniska klang.

I pro gradu-avhandlingen undersöks hur objektivitetsbegreppet tolkas och tillämpas av journalister vid två dagstidningar i Finland. Materialet består textanalyser av nyhetsartiklar från Vasabladet och Hufvudstadsbladet samt temaintervjuer med journalister från båda tidningarna. Nyhetsartiklarna som ingår i analysen publicerades i oktober månad 2011 och har kategoriserats utgående från ämnesinnehållet. Artiklarnas ämnesinnehåll handlar om politiska frågor och nyhetsämnen. Temaintervjuerna utfördes med de journalister vid Vbl och Hbl som skrivit artiklarna. Syftet med pro gradu-avhandlingen är att undersöka hur journalistikens strävan efter objektivitet tillämpas i det journalistiska arbetet och nyhetstexter samt hur journalister definierar och tolkar objektivitet. Målet är att se hur journalister använder sig av nyhetsjournalistiska principer för att skriva så opartiska och neutrala nyhetstexter som de anser vara möjligt. Ett av denna avhandlings primära syften är att granska hur tidigare teoribildning om objektivitetsbegreppet går ihop med journalisternas tankar och praktiska tolkningar. Avhandlingens undersökning har därför ett abduktivt syfte. Den teoretiska delen av avhandlingen baserar sig på tidigare forskning om objektiviteten som ett vetenskapligt fenomen och objektivitet som en journalistisk norm. Särskild tyngdpunkt ligger på Jörgen Westerståhls objektivitetsmodell och Denis McQuails tolkningar av Westerståhl samt nyhetsjournalistiska principer. Den teoretiska ramen lyfter även upp journalistikens yrkesetik och Journalistreglerna. Undersökningen består av två metoder, närläsning av texter utgående från en diskursanalytisk modell och halvstrukturerad temaintervju. Närläsningen fokuserar på nyhetsartiklarnas innehåll och källanvändning. Frågorna i den halvstrukturerade temaintervjun är strukturerade enligt tre teman; journalistens arbete, objektivitet och den artikel som journalisten har skrivit. Resultaten av undersökningen visar att journalister strävar efter att skriva i nya former för att fånga läsarnas uppmärksamhet men anser det också vara viktigt att nyhetstexter är balanserade, opartiska och så korrekta som möjligt. Genom att vara öppna för olika synvinklar och åsikter vill journalister agera som en opartisk förmedlare av information. Det handlar om att välja och sätta gränser i arbetet som journalist. Trots strävan efter öppenhet och balans är journalisterna tvungna att välja ut relevanta fakta och åsikter ur en massiv informationsmängd. Denna gränsdragning för vad som kan anses vara relevant nyhetsinnehåll upplever journalister som problematisk. Samtidigt är det just i denna gränsdragning viktigt att journalister har en opartisk inställning. Sammanfattningsvis visar undersökningens resultat att själva begreppet objektivitet anser många journalister vara föråldrat och icke-representativt för nyhetsjournalistiken. Journalister anser inte objektiviteten i sig vara en viktig princip men däremot anser de att principer som förknippas med objektivitet vara viktiga. Dessa principer var bland annat att skriva korrekt och sanningsenligt och att vara särskilt noggrann i arbetet med källor. Dessutom anser journalister att det är viktigt att upprätthålla en god relation till läsare och intervjuobjekt. Objektiviteten är mera ett ideal än en norm för journalister. För journalister är det ändå viktigt att dagligen sträva efter att arbeta så objektivt som möjligt eftersom de anser att ett opartiskt tänkande är en del av journalistikens identitet. Journalister använder sig hellre av begreppet balans. Balansbegreppet har såväl en praktisk betydelse och en djupare betydelse för journalisternas yrkesroll. Den praktiska betydelsen innebär att ge alla parter lika stort utrymme i nyhetstexten och att balansera mellan fakta och åsikter. Den djupare betydelsen innebär att journalister strävar efter en slags balanserad professionalism i sitt yrke. Journalister försöker som en del av strävan efter objektiviteten bevara en professionell kontakt med sina intervjuobjekt och i synnerhet politiska aktörer. För journalister är det också viktigt att som privatpersoner inte engagera sig i någon verksamhet med politisk anknytning som kan riskera deras oavhängighet.

Median murroksen myötä perinteinen aikakausmedia on monenlaisten ristipaineiden kohteena: printtilehtien levikit laskevat ja digitalisoituva toimintaympäristö vaatii lisää resursseja verkkoon mutta internetissä ansaintalogiikka on edelleen ratkaisematta. Aikakauslehti on perusluonteeltaan lukijalähtöinen media: sen lukijakunta koostuu yksittäisistä lukijoista siinä, missä sanomalehtien tilaajakunta perustuu alueelliseen peittoon. Tiivis lukijasuhde onkin aikakausmedian elinehto. Digitalisaation myötä lukijasuhteen rakentumisen lainalaisuudet ovat kuitenkin osittain menneet uusiksi, kun kotiin kannetut lehtitilaukset vähenevät ja arkipäivää on internetissä surffaileva, yksittäisiin medioihin sitoutumaton lukija. Toisaalta verkon uusi yhteisöllisyys luo mahdollisuuksia entistä tiiviimpien lukijasuhteiden syntymiseen. Tässä tutkielmassa on pyritty selvittämään, millaisena aikakausmedian tekijät kokevat lukijasuhteen ja sen rakentamisen keinot digitalisoituvassa toimintaympäristössä. Aikakauslehtijournalismiin liittyvä tutkimusperinne on rikkonainen, ja digitalisoituva aikakausmedia on ollut vähäisemmän tutkimuksen kohteena kuin saman murroksen keskellä elävä uutisjournalismi. Tutkielman teoreettisena pohjana käytetään kirjallisuutta lukijasuhteeseen, median konvergenssiin, verkon yhteisöllisyyteen ja käyttäjätuotantoon liittyen. Tutkimuksen empiirinen analyysi kohdistuu aikakausmedian tekijöiden teemahaastatteluihin. Haastatellut edustavat kuuden A-lehdet-konserniin kuuluneen median – Apun, Demin, Imagen, Trendin/Lilyn, Tuulilasin ja Urheilulehden – päättävässä asemassa olevia toimittajia. Aineistoa analysoidaan teemoittelemalla. Tutkimuksen keskeinen havainto on, että lukijasuhde ei menetä merkitystään digitaalisella aikakaudella – päinvastoin, se muuttuu verkossa entistä yhteisöllisemmiksi. Lukijasuhteen rakentamisen keinot verkossa ja printissä vaikuttaisivat kuitenkin eriytyvän toisistaan entisestään. Aineiston perusteella sisältö on lukijasuhteen keskeinen rakennuspalikka, ja aikakausmedioiden sisällöt ja niiden tuotanto digitaalisessa ympäristössä poikkeavat selvästi painetun lehden vastaavista. Verkossa korostuvat ajankohtaisuus ja toimituksen ulkopuolisten henkilöiden tuottama

Lähes jokainen yritys tarvitsee nykypäivänä liiketoiminnassaan IT-alan ammattilaisten ja erityisesti ohjelmistokehittäjien apua. Pula osaavista työntekijöistä on saanut yritykset investoimaan yhä enenevissä määrin työnantajabrändäämiseen, jonka avulla organisaatiot pyrkivät luomaan mahdollisimman houkuttelevan kuvan itsestään työnantajana houkutellakseen kaikkein pätevimpiä työntekijöitä yritykseensä. Tämän pro gradu -tutkielman lähtökohtana on selvittää ohjelmistokehittäjien näkökulmasta, minkälaista työnantajaa ohjelmistoalalla pidetään houkuttelevana, miten yritysten työnantajabrändäämiseen suhtaudutaan ja minkälaisena työnantajabrändiviestinnän vaikuttavuus koetaan. Lisäksi tutkimuksella selvitetään kohderyhmän sosiaalisen median käyttöasteen vaikutusta heidän suhtautumiseensa työnantajabrändäämistä kohtaan. Ohjelmistokehittäjät on valittu tutkimuksen kohderyhmäksi heidän erityisen asemansa työmarkkinoilla vuoksi. Tutkimus on toteutettu kyselytutkimuksena ja tutkimustulosten analysoinnissa on hyödynnetty tilastollisia menetelmiä. Tutkimusaineisto on kerätty touko-kesäkuussa 2017 itsevalikoituvalla verkkokyselyllä. Kyselylinkki julkaistiin tutkijan sosiaalisen median profiileissa ja välitettiin suoraan useiden suomalaisten ohjelmistoyritysten sisäisiin viestintäkanaviin. Aineisto on analysoitu tilastollisia tunnuslukuja ja ristiintaulukointia hyödyntäen. Lisäksi mahdollisuus aineiston tiivistämiseen on testattu faktorianalyysillä ja aineistossa havaittujen vastauserojen tilastollista merkitsevyyttä on testattu χ2-riippumattomuustestillä ja t-testillä. Analyysissä tutkimustuloksia peilataan aiempiin tutkimuksiin ja teorioihin. Tutkimuksessa hyödynnetään muun muassa Pierre Berthonin ym. luomaa työnantajan houkuttelevuutta mittaavaa EmpAt-mallia sekä Tim Amblerin ja Simon Barrown työnantajabrändi-termiin perustuvaa ja sitä hyödyntävää tutkimusta. Tutkimustulokset viittaisivat siihen, että ohjelmistoalalla työnantajan houkuttelevuutta kasvattavat erityisesti yrityksen sosiaaliset ja innovatiiviset piirteet. Yksittäisten yrityksen houkuttelevuutta työnantajana kasvattavien piirteiden sijaan, yritysten tulisi kuitenkin keskittyä luomaan useammalla tasolla toimivaa työyhteisöä samalla varmistaen, että ohjelmistokehittäjät pääsevät työskentelemään innovatiivisten projektien parissa. Tutkimustulosten perusteella näyttäisi myös siltä, että työnantajabrändäämiseen suhtaudutaan pääasiassa positiivisesti. Yrityksiltä toivotaan muutakin kuin suoraan omaa liiketoimintaa koskevaa viestintää ja yritysten toivotaan myös sisäisesti kiinnittävän huomiota työntekijöiden viihtyvyyteen. Tutkimustulokset antavat lisäksi viitteitä siitä, että työnantajabrändiviestinnän vaikutus koetaan lähtökohtaisesti positiivisena. Viestinnän nähdään vaikuttavan vahvemmin kohderyhmän mielikuviin kuin toimintaan, mutta vaikutus toimintaan nähdään niin ikään ennemmin positiivisena kuin negatiivisena.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Helsingin Sanomissa vuosina 2000-2010 julkaistujen lehtijuttujen romanikuvaa. Tutkimusaineisto koostuu kaikista mainittuina vuosina julkaistuista suomalaisia romaneja käsittelevistä teksteistä, yhteensä 215 jutusta. Tutkielmassa käytetään sekä määrällistä että laadullista metodia. Laadullinen metodi on yhdistelmä kriittistä diskurssianalyysia (Norman Fairclough’n kolmen tason malli) sekä genealogista analyysia (Michel Foucault). Kriittisen diskurssianalyysin avulla vastataan kysymyksiin siitä, millaisia romanidiskursseja eli romaniudesta puhumisen tapoja aineistossa esiintyy, ja millaisia positioita ja rooleja nuo diskurssit rakentavat romaneille. Genealogisella analyysilla tarkastellaan sitä, kuinka suomalaisessa kulttuurisessa muistissa elävät romaniuden historialliset merkitysrakenteet stereotypioineen näkyvät aineistossa. Genealogisen analyysin mahdollistamiseksi tutkielmassa on laaja katsaus suomalaisen romanipuheen ja romaniesitysten jatkumoon. Määrällisen analyysin menetelmät ovat sisällön erittely sekä puhujarakenneanalyysi. Noilla metodeilla selvitetään sitä, minkä ja millaisten teemojen yhteydessä romanius esiintyy Helsingin Sanomissa (määrällinen sisällön erittely), sekä sitä, ketkä/mitkä toimijat saavat teksteissä aktiivisen puhujaroolin ja minkä aiheiden yhteydessä (puhujarakenneanalyysi). Tutkielman teoreettinen viitekehys on kaksiosainen: diskurssianalyyttinen käsitys kielestä johdattaa identiteetin, vallan, ideologian ja stereotypian käsitteiden äärelle. Romanidiskurssit käsitetään näin ollen paitsi kielellisiksi, myös sosiaalisiksi ja yhteiskunnallisiksi käytänteiksi. Toisaalta tutkielma käsittelee etnisyyttä ja eroja. Noita teemoja taustoitetaan Stuart Hallin avulla. Määrällisestä analyysista käy ilmi, että Helsingin Sanomat tuottaa perinteisen kaksitahoisen konstruktion romaniudesta aihepiireissään: yleisimmät teemat ovat (1) syrjintä ja rasismi, (2) rikollisuus sekä (3) taide ja viihde. Aineiston omaleimainen ja aiemmasta vähemmistöetnisyyksien mediatutkimuksesta poikkeava ilmiö ovat jutut romanikulttuurin sisäisistä erimielisyyksistä. Puhujarakenneanalyysissa ilmenee selkeä viranomaispainotus. Aiemmista aihepiirin tutkimuksista poiketen tutkielmassa vähemmistön edustajien oma ääni ja terminologia kuitenkin kuuluvat usein. Kriittisen diskurssianalyysin ja genealogisen tarkastelun avulla aineistosta löytyi kuusi romanidiskurssia. Ensimmäisen diskurssiryhmän muodostavat genealogiset diskurssit, joiden merkitysrakenteet löytyvät tutkielman taustassa esitellyistä historiallisista romanidiskursseista ja kulttuurisesta muistista. Nämä ovat faktuaalinen viranomaispuhe, pöyristynyt diskurssi sekä toivottomuuden ja muuttumattomuuden diskurssi. Toinen diskurssiryhmä ovat monikulttuurisuusdiskurssit: suvaitsevaisuusdiskurssi, valistusdiskurssi ja yksilöä juhliva sankaruuden diskurssi. Aineiston monikulttuurisuuspuhe ei kuitenkaan toimi vastanäkökulmana stereotypioille, vaan yhtenä potentiaalisena stereotypioiden kenttänä. Kuuden diskurssin lisäksi tutkielmassa analysoidaan erikseen vuoden 2007 poikkeuksellinen romaniaineisto. Romaniutta käsittelevä sketsiohjelma ja 'toisinajattelijaromanien' kritiikki romanikulttuurin lieveilmiöitä kohtaan käynnistivät keskustelun, jossa Helsingin Sanomat mahdollisti moniäänisyyden, ja joka muutti romaniuden positioita lehden sivuilla voimakkaasti. Romaniuden sisäiset jännitteet, etnisyyden heterogeenisyys ja variaatiot romaniudesta pääsivät esille. Jako meihin ja muihin siirtyi valtaväestön ja romanien suhteesta romaniyhteisön sisäiseksi jakolinjaksi. Romanit positioitiin jopa toisten romanien uhreiksi. Tuossa keskustelussa Helsingin Sanomat rikkoi genealogista mallia romanipuheesta. Lehden eksplisiittinen solidaarisuus oli 'modernien ja radikaalien' romanien puolella. Vain heidät esitettiin identiteeteiltään hybrideinä ja intersektionaalisina. Näin ollen perinteisen romaniuden genealogia ja staattiset stereotypiat eivät tuossakaan keskustelussa pohjimmiltaan murtuneet. Vaikka aineistossa ei rakenneta vain yhdenlaista romaniuden todeksielämisen tapaa, myös vaihtoehtoiset positiot esitetään suhteessa 'aitoon romaniuteen'. Kaikki romanipositiot ovat myös tiiviisti sidoksissa kollektiiviseen etniseen identiteettiin: romanit edustavat teksteissä poikkeuksetta romaniutta, eivät itseään yksilöinä.

Tutkielma käsittelee koulutusviestintää. Johtoajatuksena on ollut nostaa esille uusi näkökulma perinteisestä koulutus- ja viestintäpoliittisesta verkostosta. Tutkielmassa eritellään ja analysoidaan palkansaajakeskusjärjestöjen – Akava, SAK ja STTK – kotisivuillaan jakamaa aikuiskoulutusinformaatiota. Teeman voi katsoa liittyvän paitsi makrotason yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen myös työmarkkinajärjestöjen toiminnan prioriteetteihin huolehtia jäsenistönsä opinto-, ammatti- ja työurista. Suomessa on pitkä historia ns. kolmikannalle. Se on tuonut työntekijä- ja työnantajaosapuolet valtion rinnalle koulutuspolitiikan valmisteluun, päätöksentekoon ja toimeenpanoon. Tästä johtuen tutkielma taustoittuu palkansaajakeskusjärjestöjen koulutusintressien kehitykseen. Toisaalla huomioidaan se, että nykyinen lainsäädäntö, hallitusohjelma ja elinikäisen oppimisen tavoitteet ovat moninaisen yhteistyöverkoston aikaansaannos, johon osapuolet ovat vaikuttaneet globaalisti ja etenkin Euroopan unionissa. Em. linjausten mukaisesta aikuiskoulutusinformaation jakamisesta ja ohjauspalveluista vastaavat pääsääntöisesti koulutuksen järjestäjät ja te-toimistot. Tämän lisäksi työmarkkinakeskusjärjestöillä on mahdollisuus edesauttaa tiedon ja neuvonnan välittämisessä paitsi jäsenjärjestöilleen ja jäsenistölleen myös kansalaisille. Tieto- ja viestintäteknologia on avannut organisaatioille uusia kanavia sekä mahdollisuuden saattaa kansalaiset ja päätöksentekijät demokraattisempaan vuorovaikutukseen. Tutkielmassa tunnistetaan, dokumentoidaan ja analysoidaan kolmiosaisen [1–3] sisällönanalyysin keinoin sitä, millaisin toteutuksin nämä mahdollisuudet on hyödynnetty järjestöjen kotisivujen koulutusviestinnässä 2010. Analyysien perusteella palkansaajakeskusjärjestöjen välillä on yhteneväisyyksiä, mutta samalla viitteitä sekä määrällisistä että laadullisista eroista. Yleiskatsaus [1] toi esille, että aikuiskoulutusteeman tuominen järjestöjen verkkopalvelujen etusivulle oli varsin maltillista ja epäsuoraa. SAK:n saattoi kuitenkin erottaa tässä analyysissä aikuiskoululutusinformaatiota monipuolisimmin jakavaksi järjestöksi. Asiasanahaussa [2] tehtiin luokitteleva haku asiasanoilla: yleissivistävä aikuiskoulutus, ammatillinen aikuiskoulutus, oppisopimuskoulutus, henkilöstökoulutus, työvoimapoliittinen koulutus, lisä- ja täydennyskoulutus sekä ay-koulutus. Akavan ja STTK:n määrällisesti painottunut ay-koulutuskategoria sisälsi uutisia ja linjauksia. SAK tiedotti ensisijaisesti non-formaalista järjestökoulutuksestaan. Jakauma muuttui formaalin koulutuksen käsitteillä (ts. ilman ay-koulusta). Tällöin Akava painotti työvoimapoliittista koulutusta. SAK viestitti tasaisesti eri koulutusmuodoista. STTK:n painopiste oli henkilöstökoulutuksessa, jota seurasivat oppisopimus- ja työvoimapoliittinen koulutus. STTK erottui muista keskusjärjestöistä osumien määrän ja sisältöjen laajuuden osalta. Tuloksista voi karkeasti hahmottaa, että Akava ja SAK tulivat esille asiasanapohjaisen aikuiskoulutusviestinnän kautta keskimäärin kerran kuukaudessa, kun STTK:n frekvenssi oli kaksinkertainen. Sisältö [3] analyysi profiloi Akavan linjausten/julkaisujen esittäjäksi. SAK painotus oli ay-koulutuksessa. Järjestö huomioi myös muut koulutusmuodot ja pyrki teemoissaan asiakaslähtöiseen palveluun. STTK oli järjestöistä ainoa, jonka kotisivuilla oli selvästi yleistä koulutusinformaatiota jakava ja aikuiskoulutukseen painottunut navigaatiokeskittymä. STTK:n toteutus ja sisällöllinen anti olivat tältä osin ja tässä tutkimuksessa etenkin Akavaan, mutta myös SAK:hon verrattuna, määrällisesti ja laadullisesti ylivoimaisia. Arvioin palkansaajakeskusjärjestöjen tulleen elinikäisen oppimisen käytänteiden myötä sekä non- ja informaalin oppimisen toimintamalleja kehittäessään hienokseltaan lähemmäksi formaalia koulutusjärjestelmää. Vaikka elinikäisen oppimisen ja edunvalvonnan kohtaanto päätynee sivustokokonaisuudessa edunvalvonnan voitoksi, antaa elinikäinen oppiminen omassa kategoriassaan tässä vaiheessa hyvän ja kehittävän vastuksen. Työmarkkinakeskusjärjestöjä koskeva tutkimus on vähäistä huomioiden niiden kansallisen ja kansainvälisen merkityksen. Saatavilla oleva aikuiskoulutusta, työmarkkinakeskusjärjestöjä ja verkkoviestintää yhdistävä tutkimus on lähinnä 1990-luvun alun pohdintaa siitä, miten tieto- ja viestintäteknologian läpimurto vaikuttaa edunvalvontaan ja yhteisöllisyyteen. Tekijälleen työ on tästä haasteesta huolimatta antanut erinomaisen mahdollisuuden toimintaympäristön luotaukseen ja koulutustarkastajan työhön liittyvän asiantuntemuksen syventämiseen.

Over the last two decades, social movements and protest groups have been reshaped by their use of the Internet and ICT technology. On the one hand, such tools have helped social movements find and disseminate information, recruit participants, organise, coordinate, and make decisions (Kavada, 2010: 101). Groups such as the Zapatistas, hailed ̳first informational guerrilla movement‘ by Castells (2004), are an example of how protest groups have been reshaped by the adoption of the Web ICT technology. On the other hand, the Internet has generated a new form of protest: online activism. Despite the proliferation of online activist campaigns, this form of ―activism through clicks‖ has been subjected to criticism (Morozov, 2009a, 2009b, 2011; Christensen, 2011, 2012). For the slacktivist critique, such typology of activism does not appear to be motivated by and does not seem to aim at solving issues of political nature and of global resonance. This study focuses on the SOPA Strike, protest launched in response to the Stop Online Piracy Act. The American nonprofit Fight for the Future, successfully managed to engage and mobilise thousands of Internet users, advocacy groups, tech companies, gamers and other groups who, on January 18, 2012, joined the largest protest in the history of the Internet. By looking at three online campaigns the NGO launched in response to SOPA – Free Bieber, American Censorship Day and Boycott GoDaddy – as well as its discourse on social media, this thesis tries to identify the tactics Fight for the Future used to enhance e-mobilisation.

Jodel är en mobilapplikation där användarna kan anonymt skriva uppdateringar. Uppdateringarna syns för alla inom ett 10km område. I den här avhandlingen undersöker jag vad unga vuxna i närheten av campus med svensk undervisning diskuterar på Jodel. För att samla in materialet använder jag mig av netnografi, en för internet anpassad etnografisk metod. Materialet analyserar jag med hjälp av kvantitativ och kvalitativ textanalys. I materialet letar jag efter tecken på bland annat online disinhibition effect och annat innehåll som kan bero på anonymiteten på Jodel. Dessutom undersöker jag språkdebatter som uppstått på Jodel. Resultaten visar att unga finlandssvenska vuxna har ett behov av ett anonymt forum där de får prata sitt modersmål. Tabuer och andra ömtåliga ämnen så som sex och mental ohälsa diskuteras mycket på Jodel vilket tyder på att det här är ämnen som de unga vuxna vill diskutera. Dessutom förekommer det en hel del uppdateringar som handlar om bland annat vardagen, så som personlig ekonomi och utbildning. De populäraste diskussionsämnena är 1) sex och förhållanden 2) vardag och 3) alkohol. Avhandlingen visar att Jodel används främst för 1) underhållning, tidsfördriv, umgänge 2) att få information eller råd 3) att ta del av tabuämnen 4) at avända sitt modersmål. Fallstudien där jag undersökte hur finsk- och svenskspråkiga kommer överens på Jodel visar att våren och hösten 2016 var väldigt inflammerad: medlemmarna med olika modersmål kom inte överens och försökte sabotera för varandra. De olika språkgrupperna hade olika mål för Jodel och tycktes inte heller förstå varandras motiv för att det även kunde diskuteras på Jodel på finska. Den här avhandlingen är den första av sitt slag och banar väg för akademiska undersökningar av mer anonyma sociala medier där identitetsbyggande inte är det huvudsakliga målet.

Tämä pro gradu -tutkimus käsittelee kotimaisten pelilehtien, Pelit- ja Pelaaja-lehden, kolumnien ja pääkirjoitusten retoriikkaa. Tutkin erityisesti sitä, mitä pelilehdet itse kertovat omasta työstään ja yleisesti pelijournalismista. Miten lehdissä argumentoidaan median oman toiminnan, kirjoittamisen, kritiikin ja journalismikäsityksen puolesta? Kokevatko lehdet olevansa riippumattomia vai kaupallisiin yrityksiin solmimiensa suhteiden ja yleisön palvelun sitomia? Mikä on itse-reflektiivisen pelijournalismista kirjoittamisen sävy ja mitä sillä yritetään todistaa ja vakuuttaa lukijalle? Aihe ja tekstianalyysi on rajattu koskemaan erityisesti pelilehden toimittamista ja sen ongelmia käsitteleviin kolumneihin ja pääkirjoituksiin. Työn keskeinen tutkimusmetodi on luotu Chaïm Perelmanin kehittämän uuden retoriikan teorian pohjalta. Tämä tutkii retoriikkaa yleisön ja viestijän välisenä dialektiikkana, jossa pyritään selvittämään argumenttien vetoavuuden syyt. Perelmanin tutkimuksen avulla erottelen kolumnien ja pääkirjoituksien tekstien argumentaation arvokäsityksiä, yleisöön vetoamisen tapoja, ja niiden omalle toiminnalleen esittämiä (ja siten myös hyvän pelijournalismin) malleja ja vastamalleja. Yleisesti pelilehdet haluavat pitää kiinni omasta journalistisesta linjastaan, sekä esiintyä itsenäisinä ja riippumattomina, eivätkä halua leimautua markkinointiviestinnäksi. Tutkimissani lehdissä tätä yritetään vakuuttaa yleisölle erilaisin argumentein. Pelit-lehti haluaa korostaa, että on kriittisempi alan käytäntöjä kohtaan ja tämän vuoksi se nostaa mielellään esiin erilaisia epäkohtia. Pelaaja-lehti puolestaan korostaa mieluummin yhtenäisyyttä lukijaa kohtaan. Pelaaja toimii mielellään kuluttaja-apuna, tuotekuvastona joka puntaroi potentiaalisten ostosten hyvät ja huonot puolet. Molemmat lehdet nostavat keskeisiksi arvoikseen kritiikin tarkan harkinnan ja asiallisuuden, lukijoiden kunnioittamisen sekä laadukkaiden tuotteiden esille nostamisen. Näitä arvoja kuitenkin painotetaan eri tavalla. Oman lehden pelijournalismi esitetään ylivertaisen kriittisenä ja rehellisenä muihin verrattuna. Hyvän pelijournalismin vastapuolena nähdään peliyritysten markkinalähtöiset pr-toimijat, heitä kritiikittömästi kuuntelevat ja sanomaa toisintavat huonot pelijournalistit sekä ajoittain myös muualla mediassa esiintyvä väärä ja leimaava kuva pelijournalismin sisällöstä. Pohjimmaisena ajatuksena molemmissa lehdissä on pelikulttuurin kehittäminen – kirjoittelulla pyritään poistamaan muun median väärinä nähtyjä käsityksiä pelaamisesta harrastuksena ja pelilehdistä vain yhtenä osasena pelialan yhä kasvavassa markkinointikoneistossa. Lehtien konsepti ja arvosidonnaisuus näkyvät siinä, miten ne esittävät kolumnien ja pääkirjoitustensa argumentit ja suostuttelevat niiden avulla lukijoita. Kun retoriikka on taitavaa, lukija omaksuu itsekin pelilehden argumentoivat näkemykset.