Browsing by discipline "Yleinen valtio-oppi, hallinnon ja organisaatioiden tutkimuksen linja"

Kunta on kansalaista lähinnä oleva perusyksikkö Suomessa, joka vastaa keskeisten peruspalveluiden järjestämisestä. Kuntapolitiikan muutokset ovat siten merkityksellisiä kansalaisen koko elämänkulun kannalta. Vaikka kunnilla on ollut perinteisesti vankka itsehallinnollinen asema Suomessa, on valtiolla kuitenkin vahva ohjaussuhde kuntiin nähden. Hallitusvetoinen kuntapolitiikka on tällä hetkellä aiheena erityisen ajankohtainen ja poliittisen kamppailun kohteena. Kuntarakenne on murroksessa ja kunnan tehtäväkenttää halutaan muuttaa tulevaisuudessa. Tutkielmassa tarkastellaan Suomen vuosien 2007-2015 hallitusten kuntapolitiikan linjaa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaiset rationaliteetit vaikuttavat hallitusten kuntapolitiikan taustalla valittuna tarkastelujaksolla sekä miten niiden moraalinen muoto, episteeminen luonne ja idiomaattisuus ilmenevät. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostaa hallinnan analytiikan käsitteistö, jonka juuret ovat foucault’laisessa valta-analytiikassa. Keskeisenä analyysityökaluna käytetään rationaliteetin käsitettä. Se mahdollistaa niiden tapojen tarkastelun, joilla hallitukset järkiperäistävät ja oikeuttavat kuntapoliittisia linjauksiaan. Tutkimusmenetelmänä hyödynnetään foucault’laista diskurssianalyysia, joka soveltuu diskursiivisen muodon omaavien rationaliteettien analyysimenetelmäksi. Tutkimuksen aineiston muodostaa yhteensä viisi hallitusohjelmaa vuosilta 2007-2015. Koska rationaliteetit ovat aina sidoksissa syntykontekstiinsa, analyysissa kiinnitetään huomio myös keskeisimpiin kunnallishallinnon kehittämisen trendeihin 2000-luvulla, jotka ovat Suomen kontekstissa olleet governancen ja uudelleenskaalaamisen suuntaukset. Analyysissa painotettiin governace -elementtien tunnistamista sen ollessa yksi keskeisimmistä kansainvälisistä julkishallinnon reformitrendeistä uudella vuosituhannella. Analyysin perusteella tunnistettiin kolme keskeistä vuosien 2007-2015 hallitusten kuntapolitiikan taustalla vaikuttavaa rationaliteettia. Nämä ovat hyvinvoinnin, alueellisen tasapainon ja kilpailukyvyn rationaliteetit. Rationalitetit myös kietoutuvat toisiinsa ja hakevat oikeutustaan osin samoista lähtökohdista. Hyvinvoinnin rationaliteetin kohdalla korostuu muutos klassisen pohjoismaisen hyvinvointivaltion mallin merkityksen painottamisesta kohti kansalaisten oman aktiivisuuden ja huolenpidon korostamista. Alueellisen tasapainon rationaliteetti taas ilmenee aineistosta erityisesti kahtena tendessinä, kun hallitukset haluavat kansainvälisesti kilpailukykyiset kaupunkialueet, mutta toisaalta alueellisesti tasa-arvoisesta ja elinvoimaisesta maaseudusta ei haluta luopua. Kilpailukyvyn rationaliteetin kohdalla korostuu huoli Suomen kilpailukyvystä, jolla nähdään olevan laaja vaikutus kuntien toimintamahdollisuuksiin. Kilpailukykyä pyritään parantamaan rakennepoliittisten uudistusten avulla, joilla tavoitellaan tehokkuutta, joustavuutta ja kevyempää hallintoa. Vaikka kaikki kolme rationaliteettia vaikuttavat kaikkien tutkimusaineiston hallitusohjelmien kuntapoliittisten linjausten taustalla, on niiden välillä diskursiivisia eroja. Ne elävätkin ajassa muuttuen ja mukautuen erilaisten vaikutteiden ja vallitsevien olosuhteiden pohjalta.

Tutkielmassa selvitetään innovatiivisuuden esteitä julkisessa palveluhankinnassa palveluiden tuottajien näkökulmasta katsottuna. Lisäksi huomio kiinnittyy erityisesti siihen, miten palveluita tuottavien organisaatioiden toimiala, koko ja aiempi TK-toiminta vaikuttavat heidän kokemiinsa esteisiin innovaatioiden synnylle julkisessa hankinnassa. Uusien innovaatioiden synty nähdään yhtenä tärkeänä talouskasvun ja hyvinvoinnin edistäjänä. Tärkeyden tunnistamisen myötä, on innovaatioiden edistäminen julkisen hankinnan kautta noussut yhdeksi merkittäväksi innovaatiopolitiikan keinoksi. Innovatiivisen julkisen hankinnan ympärille onkin kehittynyt 2000-luvulla laajempi teoreettinen viitekehys mutta tutkimus on pääosin keskittynyt vain teknologisiin hankintoihin ja tilaajapuoleen, jättäen palveluhankinnat sekä niiden tuottajat vähemmälle huomiolle. Tutkielmassa innovatiivisuuden esteitä kartoitetaan päämies-agentti- ja innovatiivisen julkisen hankinnan teoriaa viitekehyksenä käyttäen. Tutkielman aineisto kerättiin kyselytutkimusta hyväksikäyttäen. Aineistonkeruu pohjautui Työ- ja elinkeino ministeriön tuottamaan vuoden 2017 julkisten hankintojen ilmoitusaineistoon, johon on kerätty kaikki kyseisen vuoden kynnysarvot ylittävät hankinnat. Julkisten hankintojen ilmoitusaineistosta rajattiin kyselyn lähettämistä varten suuret- ja keskisuuret kaupungit, joita pyydettiin toimittamaan palveluhankintojen voittajien yhteistiedot. Kyselylomake lähetettiin 112 palveluhankinnan voittajalle joilta vastauksia kertyi yhteensä 34 kappaletta. Aineiston analyysissä käytettiin tilastollista päättelyä ja logistista regressioanalyysiä. Aineiston pohjalta havaittiin, että erityisesti yhteistyön puute tuottavan ja tilaavan organisaation välillä, tarjouspyyntöjen liian tarkat määritelmät sekä innovaatioiden vähäinen kysyntä hankinnoissa nousivat merkittävimmiksi esteiksi innovaatioille palvelun tuottajien näkökulmasta. Lisäksi julkisen sektorin avoimuus vastaanottaa uusia innovaatioita koettiin merkittävänä esteenä niiden synnylle. Vaikka edellä mainitut innovaation syntymisen esteet koettiin merkittävimmiksi, käy tuloksista kuitenkin ilmi, että enemmistö vastaajista piti kaikkia teoriasta nousseita esteitä vähintään jokseenkin merkittävänä. Tuloksista kävi myös ilmi, että palveluita tuottavan organisaation koolla oli myös vaikutusta heidän kokemiinsa innovaation esteisiin. Etenkin yhteistyön puute loppukäyttäjän kanssa koettiin merkittävänä esteenä vain keskisuurissa- ja suurissa organisaatioissa, kun taas ennakkoon määritellyt soveltuvuusehdot koettiin esteenä mikro- ja pienissä organisaatioissa. Sopimusten ajallinen- sekä rahallinen suuruus koettiin esteenä myös sitä suuremmalla todennäköisyydellä, kun organisaation koko kasvoi. Tutkielma keskittyi tunnistamaan päämies-agentti- ja innovatiivisen julkisen hankinnan teoriassa havaittuja innovaatioiden synnyn esteitä julkisessa hankinnassa hyvin laaja-alaisesti tuoden konkreettisia tuloksia teorioita täydentämään. Tuloksista voidaan päätellä, että teoriasta nousseet innovaatioiden esteet ovat relevantteja palveluita tuottaville organisaatioille. Tutkielman aineistoon liittyi rajoituksia, jotka tulee ottaa huomioon tuloksia tulkittaessa. Aineiston pieni koko toimi rajoitteena erityisesti logistista regressiomallia luodessa.

Tutkielmassa selvitetään, miten institutionalisoituneet regulatiiviset, normatiiviset ja kulttuuris-kognitiiviset tekijät rajoittavat verkostomaista poikkihallinnollista yhteistyötä Suomen ihmiskaupan vastaisessa toiminnassa. Verkostot ovat kasvattaneet merkitystään julkishallinnon yhtenä hallintakeinona, sillä yhä monimutkaisemmat ja globaalimmat ongelmat eivät sovi perinteiseen politiikkasektorijaotteluun, vaan vaativat poikkihallinnollista toimintaa. Verkostomaisen poikkihallinnollisen yhteistoiminnan rakentaminen ei kuitenkaan ole ollut ongelmatonta, kuten Suomen ihmiskaupan vastaisen toiminnan ääneen lausutut ongelmat osoittavat. Tutkielmassa tarkastellaan yhteistyöongelmia verkostoteorian sekä sosiologisen institutionalismin avulla niiden tarjotessa hedelmällisen viitekehyksen organisaatioiden poikkihallinnollisen yhteistyön lähtökohtien tutkimiseen. Tutkielman aineistona on 9 teemahaastatteluna toteutettua asiantuntijahaastattelua. Haastateltavat on valittu lumipallomenetelmän avulla ja he edustavat keskeisiä Suomen ihmiskaupan vastaiseen toimintaan osallistuvia organisaatioita. Sosiologisen institutionalismin alle sijoittuva Richard W. Scottin jaottelu regulatiivisiin, normatiivisiin ja kulttuuris-kognitiivisiin tekijöihin toimii teorialähtöisen sisällönanalyysin perustana, mutta aineiston tulkintaa ei ole rajattu vain teorialähtöisen kategorisoinnin mukaisiin havaintoihin, vaan tutkimusasetelmasta johtuen aineiston ja teorian välinen vuoropuhelu on myös mahdollistettu. Haastatteluaineiston perusteella havaitaan, että Suomen ihmiskaupan vastaista poikkihallinnollista yhteistyötä rajoittavat osaltaan regulatiiviset, normatiiviset sekä kulttuuris-kognitiiviset tekijät. Regulatiivisista tekijöistä lainsäädännön merkitys nousee ylitse muiden sen toimiessa julkishallinnon organisaatioiden perustana. Ihmiskauppatapauksissa useat eri hallinnonalojen sovellettavaksi tulevat lait vaikeuttavat yhteistoimintaa samalla kun rikoslain ensisijaistuminen asettaa rikosprosessin keskiöön. Lainsäädännön merkitys heijastuu myös normatiivisissa ja kulttuuris-kognitiivisissa tekijöissä. Normatiivisuus näyttäytyy erityisesti tontti- tai reviiriajatteluna. Toimijat haluavat pitää kiinni omasta toimivallastaan ja siksi valloilla on ollut sanaton sopimus organisaatioiden välisten rajojen kunnioittamisesta. Kulttuuris-kognitiivisista tekijöistä merkittävimpänä näyttäytyvät asenteet. Epäilevä suhtautuminen ihmiskauppaongelmaan sekä poikkihallinnolliseen yhteistyöhön ovat selviä verkostomaista yhteistyötä rajoittavia tekijöitä. Jaottelun ulkopuolelta esiin nousevat lisäksi resurssit keskeisenä poikkihallinnollista yhteistyötä vaikeuttavana tekijänä. Regulatiiviset, normatiiviset ja kulttuuris-kognitiiviset tekijät ovat myös merkittävässä roolissa ihmiskauppaongelman määrittelyssä sekä toimijoiden ja keinojen valinnassa. Institutionalisoituneet tekijät rajoittavat siis selvästi Suomen ihmiskaupan vastaista poikkihallinnollista yhteistyötä. Havaitut tekijät heijastelevat perinteistä suomalaista hallintomallia ja painottavat legalistisuutta. Tutkielma osoittaa institutionalisoituneiden tekijöiden voivan osaltaan vaikeuttaa poikkihallinnollista yhteistyötä, mutta ei suinkaan poissulje myös muiden tekijöiden mahdollista vaikutusta yhteistoimintaongelmiin.

Jakamistalous on monimuotoinen ilmiö, joka on tullut tutuksi muun muassa majoituspalvelu Airbnb:n ja kyytienjakopalvelu Uberin myötä. Jakamistalouden odotetaan lisäävän talouskasvua, työpaikkoja ja kilpailukykyä. Jakamistalouden odotetaan luovan uudenlaisia tilaisuuksia sekä yrittäjille että kuluttajille. Jakamistalouden avulla yksittäiset kansalaiset voivat toimia digitaalisten alustojen kautta sekä palveluntuottajana että palveluiden ostajana. Tämä tuo mukanaan uudenlaisia haasteita nykyisille markkinatoimijoille ja aiheuttaa haasteita nykyisten säädösten soveltamiselle. Tutkielman tavoitteena on eritellä jakamistalouden ilmiön mahdollisuuksia, haasteita ja vaikutuksia suomalaisten viranomaisten näkökulmasta. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen ja metodin muodostaa Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen diskurssiteoriaan perustuva ideologia- ja diskurssianalyysi. Ideologia- ja diskurssianalyysi antaa käsitteelliset työkalut aineiston analyysille ja jakamistalouden ilmiön merkitysten tulkinnalle. Tutkielman aineisto koostuu suomalaisista viranomaisteksteistä, jotka käsittelevät jakamistaloutta. Viranomaistekstejä on valittu Työ- ja elinkeinoministeriöltä, Valtiovarainministeriöltä, Sitralta ja Verohallinnolta. Työ- ja elinkeinoministeriö on tutkinut jakamistaloutta suomalaisista viranomaisista ehdottomasti eniten ja se näyttäytyy keskeisimpänä viranomaistoimijana jakamistalouden näkökulmasta. Tutkielmaan on siten valikoitunut useampi tekstiaineisto Työ- ja elinkeinoministeriöltä. Jakamistalouden käsitteeseen liitetään tutkielman perusteella lukuisia erilaisia merkityksiä. Suomalaisten viranomaisten artikulointi jakamistalouden sisällöstä on kuitenkin varsin ristiriitaista. Viranomaisten merkityksenannot voidaan jakaa mahdollisuuksien, haasteiden ja vaikutusten diskurssiin. Diskurssiteorian näkökulmasta jakamistalous näyttäytyy sekä tyhjänä että kelluvana merkitsijänä. Kun jakamistaloutta tarkastellaan tyhjänä merkitsijänä, siihen liitetään useita keskenään ristiriitaisia merkityksiä ja odotuksia. Jakamistaloutta voidaan tarkastella myös kelluvana merkitsijänä, jolloin mahdollisuuksien, haasteiden ja vaikutusten diskurssit kamppailevat keskenään. Jakamistaloudelle artikuloidaan aineistossa myös voimakas tulevaisuuden talouskasvun myytti. Viranomaisten näkökulma jakamistalouteen on varsin ristiriitainen. Viranomaisaineiston mukaan jakamistalous luo mahdollisuuden talouskasvulle, uusille joustaville työpaikoille ja resurssitehokkuudelle, mutta se tuo mukanaan myös haasteen sääntelylle, verotukselle ja tasapuoliselle kilpailulle. Verotus ja sääntely nähdään jopa jakamistalouden potentiaalin esteenä. Viranomaisten arvion mukaan jakamistaloudella on siten vaikutuksia muun muassa työelämään, sääntelyyn, verotukseen ja resurssitehokkuuteen. Tutkielman aineistosta voidaan tulkita, että tämänhetkinen lainsäädäntö ja ohjeistus eivät sovellu jakamistalouden uudenlaisiin toimintamalleihin. Ratkaisuksi esitetään sääntelyn purkamista ja lainsäädännön kehittämistä, jotta jakamistalouden mahdollisuuksia voitaisi hyödyntää paremmin.

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee nuorisotyöttömyyttä ja nuorisotakuuta julkisessa keskustelussa. Tutkielman aineisto koostuu Helsingin Sanomien kirjoituksista, jotka käsittelevät nuorisotyöttömyyttä ja nuorisotakuuta. Aineisto koostuu pääkirjoituksista, mielipidekirjoituksista ja uutisteksteistä. Ne ovat julkaistu ajalla 1.1.2013 - 31.12.2014. Aineiston koko oli yhteensä 133 kirjoitusta niiden jakautuessa 9 pääkirjotukseen, 45 mielipidekirjoitukseen ja 79 uutistekstiin. Aineiston ajankohdaksi valikoitui kyseiset vuodet, sillä Jyrki Kataisen hallituksen (2011-2014) yhdeksi kärkihankkeeksi nimettiin nuorisotakuu, joka astui voimaan vuoden 2013 alussa. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, miten nuorisotyöttömyys rakentui sanomalehtikirjoittelussa. Tutkielmassa kuvataan millainen kuva nuorisotyöttömyydestä ilmiönä ja työttömistä nuorista syntyy sanomalehtien sivuilla. Ensimmäinen tutkimuskysymys on, miten nuorisotyöttömyys rakentuu sanomalehtikirjoittelussa ja millainen kuva työttömistä nuorista annetaan sanomalehden sivuilla. Toinen kysymys liittyy nuorisotakuuseen ja siihen, miten se representoidaan nuorisotyöttömyyden ratkaisukeinona julkisessa keskustelussa. Aineistoa tulkitaan käyttämällä apuna Teun A. van Dijkin diskurssianalyysiä. Työssä tarkastellaan ensiksi aineiston semanttisia rakenteita eli teemoja, joista muodostetaan diskursseja. Aineistosta muodostui viisi diskurssia, jotka kuvaavat työttömiä nuoria, nuorisotyöttömyyttä ilmiönä sekä nuorisotakuun mahdollisuuksia ratkaista nuorten työttömyyttä. Diskurssit nimettiin seuraavasti: olosuhteiden uhrit, tulevaisuuden toivottomat, aktivoitavat nuoret, koulutususko ja katteettomat lupaukset. Tutkielmassa ilmeni, ettei työttömien nuorten oma ääni kuulunut heidän tilannettaan kuvailtaessa. Viranomaisten ja asiantuntijoiden ääni oli korostunutta. Nuoret työttömät määriteltiin myös hyvin usein suoraan syrjäytyneiksi. Aineistosta nousi esille pettymys nuorisotakuuseen - sen vaikutukset nuorten työttömien tilanteeseen jäivät vajaiksi heikon talouskasvun vuoksi.

Tutkimus selvittää tietoverkoissa tarjottavien asiointipalvelujen kehitystä. Tutkimuksen teoreettisena taustana on evolutionaarinen tulevaisuudentutkimus, joka sopii deskriptiivistä ja skenaarioparadigman mukaista tulevaisuuudentutkimusta paremmin verkostomaisesti toimivan tietoyhteiskunnan ilmiön, asiointipalvelujen, tutkimiseen. Sen postulaatit ovat saaneet vaikutteita kompleksisten epälineaaristen ja dynaamisten systeemien tutkimuksesta.Viitekehyksenä on palvelustrategiamalli ja toteutustapana minidelfoin muunnelma. Delfoi-tutkimuksen mukaiseen haastatteluosaan käytettin sähköpostitse täytettävää kyselylomaketta, jonka avoimiin kysymyksiin haettiin kirjallisuudesta taustaa. Kyselyn vastaukset annettiin kaikkien vastanneiden keskustelun pohjaksi verkkosivulla. Vertailuja tehtiin palvelu-, kanava- ja strategiaryhmien yhdistelmistä sekä vastaajien eri tasoista. Lisätietoja hankittiin kyselyissä tärkeiksi koetuista aiheista. Arvioinnin pohjaksi esitellään nykyinen tilanne. Eri ministeriöt ovat julkaisseet omia tietotekniikkastrategioitaan lähivuosiksi. Tutkimus tarkastelee hallinnon suunnitelmien ja käytännön eroa kuvaamalla nykytilannetta sekä asiantuntijoiden visioita tulevaisuudesta. Asiointipalvelut poikkeavat muusta kehityksestä, koska ne edellyttävät enemmän suunnittelua kuin yksipuoliset peruspalvelut. Asiointipalvelujen tulevaisuus on erityisen mielenkiintoinen, koska menneisyyttä ei juuri ole. Julkishallinnossa ei vielä tarpeeksi hyödynnetä tietotekniikkaa korvaamaan henkilötyötä palveluissa. Palvelustrategian palvelu-, kanava- ja strategiamatriisit antavat luontevan pohjan myös asiointipalveluihin. Asiointipalveluja on kokeiltu aiemmassa hankkeessa vähän. Asiointipalvelut ovat tulossa lähitulevaisuudessa erityisen ajankohtaisiksi sähköisen identiteetin myötä. Anonyymi asiointi pitää silti olla mahdollista. Alkuvaiheen sovelluksina voidaan pitää esimerkiksi erilaisia lupia, veroilmoitusta, veroennakon muutoshakemusta, muuttoilmoitusta, työnvälityspalvelua tai koulutuspaikkahakua, sosiaali- ja terveysalan palveluita, kansaneläkelaitoksessa asiointia sekä kunnallisia palveluja. Asiointipalvelujen kehitystä on varjostanut lainsäädäntö - tai oikeammin sen puute. Palveluja ei ole ryhdytty tarjoamaan, koska sääntöjen puuttuessa vastuu on koettu liian suureksi. Lainsäädäntöä lähellä oleva avoin kysymys on tekijänoikeudet. Teoksia ei lainata, vaan kopioidaan verkkoympäristössä. Asiointipalveluihin liittyvät lisäksi käyttäjän tunnistaminen, sähköinen allekirjoitus ja tiedon salaus. Luotetun kolmannen osapuolen palveluja tarvitaan. Strategiat ovat koskeneet verkkoja teknisinä välineinä; eivät niinkään verkkojen sisältöä. Oleellista tulevaisuudessa on se, mitä verkoilla tehdään. Asiointipalvelut ovat tulevaisuuden verkkojen sovelluksia hyödyllisimmillään. Kyselyssä esiinnousseita palveluun liittyviä aiheita ovat multimediapalvelut, hajautetut tietokannat, lomakkeet, palveluselosteet sekä palvelun kuittauksen ja etenemisen seurannan mahdollisuus. Kanavien yhteydessä keskeisiksi nousevat sähköinen raha, asiakkaan tunnistus ja käyttöoikeudet, salausmenetelmät sekä tulevaisuuden verkkoarkkitehtuurit, joista keskeisimpiä ovat hybridit ja langattomat verkot. Strategian pohjalta eri organisaatioiden yhteistyön merkitys korostuu. Tietoyhteydet, tietoturva ja tietosuoja ovat keskeisiä kysymyksiä tulevaisuuden standardeissa. Niiden toteutuksissa ei pidä varautua ainoastaan ulkopuoliseen väärinkäyttöön - viranomaisten oikeuksia pitää myös kontrolloida. Palvelujen tarjontaa pitää kehittää palvelustrategiamallin tapaan joustavaksi. Henkilökortti ei saisi olla ainoa sähköisen identiteetin toteutustapa. Sähköinen asiointi voidaan tehdä luotettavammaksi ja turvallisemmaksi kuin nykyiset menetelmät usein eri keinoin. Teledemokratian vastainen julkishallinto ei kuitenkaan kykene toimimaan edelläkävijänä. Edistys ja valta poissulkevat toisensa.

Tutkielma selvittää, miten suomalaiset huippu-urheilijat hallitsevat elämiään ja identiteettejään urheilusponsoroinnin paineissa. Samalla se ilmentää, miten ja missä määrin urheilusponsorointi toimii hallinnan mekanismina, joka vaikutuksensa kautta ohjailee urheilijoiden elämiä ja identiteettejä. Tutkimustarpeen perustana on urheilusponsoroinnin taloudellisen ja kulttuurillisen merkityksen kasvu viime vuosikymmenien aikana huippu-urheilussa, sekä kapeaksi jäänyt tieteellinen keskustelu urheilusponsoroinnin piirissä. Sponsoroinnin merkityksen kasvun taustalla vaikuttava huippu-urheilun poliittisen, taloudellisen ja kulttuurillisen verkoston synty liittää tutkielman havainnot laajempaan urheilukulttuurilliset rajat rikkovaan kontekstiin. Nykyurheilun ja urheilusponsoroinnin muutokset ovat luoneet ehdollisuuksien ja mahdollisuuksien todellisuuden, jossa urheilijat elävät ja itseään hallitsevat tänä päivänä. Vaikka urheilijoiden elämän ja identiteetin tarkastelu kohdistuu urheilusponsoroinnin paineiden alaisuuteen, ymmärretään sponsorointi moninaisena ja kompleksisena ilmiönä, jota tarkastellaan osana urheilijoiden kokonaisvaltaista olosuhteiden ympäristöä. Kompleksisen ja osin abstraktin urheilijoiden elämän ja identiteetin hallinnan ymmärryksen saavuttamiseksi tutkielmassa käytetään neo-foucalt’laiseen tieteentraditioon pohjautuvaa uusliberalististen hallintamentaliteettien ajattelujärjestelmää. Hallintamentaliteettien tarjoamat ajattelutavat luovat työkalun ymmärtää urheilijoiden elämän ja identiteetin hallinnan tapojen muodostumista urheilusponsoroinnin vaikutusten paineissa. Tutkielman aineisto koostuu kahdeksasta teemahaastattelusta. Haastatellut ovat suomalaisia kansainvälisen tason yksilölajien urheilijoita, jotka ovat kilpailleet 2000-luvun aikana kesä- tai talviolympialaisissa. Haastattelut toteutettiin vuoden 2014 kesän ja syksyn välisenä aikana, jonka jälkeen ne litteroitiin. Haastatelluista urheilijoista neljä edustaa niin kutsuttuja elämäntapalajeja ja toiset neljä niin sanottuja perinteisiä lajeja. Aineiston analyysimenetelmänä käytetään laadullisiin menetelmiin lukeutuvaa narratiivis-diskursiivista analyysitapaa, joka mahdollistaa kokemusperäisen tiedon analyysin ja tukee tutkielman teoreettisen viitekehyksen luomaa ajattelujärjestelmää. Analyysimenetelmän avulla luodaan narratiivinen ymmärrys urheiljoiden elämän ja identiteetin hallinnasta, joka pohjautuu sosiaalisen konstruktivismin mukaiselle todellisuuden rakentumiselle. Teemahaastatteluiden pohjalta tutkielma luo narratiivien sisään teemoja, jotka ilmentävät urheilijoiden hallinnan ja hallittuna olemisen tapoja. Aineiston pohjalta luodaan neljä elämän ja identiteetin hallinnan narratiivia, jotka havainnollistavat itsensä hallinnan tapoja ja hallittuna olemista sponsoroinnin paineissa. Voidaan sanoa, että sponsoroinnin vaikutuksen aste ja merkitys vaihtelevat urheilijakohtaisesti elämän ja identiteetin hallinnassa. Sponsoroinnin merkitykseen vaikuttaa vahvasti niin lajikulttuurilliset tekijät kuin urheilijoiden kasvuvaihe, jotka määrittävät sponsoroinnin vaikutuksen määrää ja laatua. Aineistosta esiin nousseissa narratiiveissa sponsoroinnin vaikutus urheilijoiden elämän ja identiteetin halllintaan vaihteli tietoisesta sponsoroinnin vaikutusta vastaan kamppailemisesta tiedostomattomiin sponsoreiden ja oman elämän intressien yhteensovittamisen hallintaan. Havaintojen pohjalta nousee myös näkemys, jossa pelkästään urheilijoiden elämä ei tule hallituksi vaan urheilijuuden ymmärrys siirtyy sponsoroinnin myötä yhä vahvemmin hallittuun muottiin, jonka määrittely tapahtuu vahvasti taloudellisen regiimin piirissä. Sponsoroinnin tarjoaman taloudellisen turvan saavuttamiseksi urheilijat ovat yhä enemmän pakotettuja hallitsemaan itseään määriteltyjen normien mukaisesti, mikä pakottaa urheilijat muotteihin. Urheilusponsorointi tuokin moninaisen paineiden kentän, joka asettaa urheilijat valitsemaan ne tavat, joilla poikkeuksellisen vaativan elämänkulun mahdollistaminen toteutuu. Vaikka sponsorointi asettaa ehtoja ja valintoja oman itsen ja elämän hallinnan tavoille, ei urheilijoiden tuulisen ja karikkoisen elämänkulun valinnan taustalla ole niinkään maallisen rikkauksien tavoittelu vaan intohimoinen rakkaus urheilemiseen. Urheilijoiden elämän ja identiteetin hallinta sponsoroinnin paineissa onkin kuin nuorallakävelyä, joka sisältää alituista riskien ja valintojen punnitsemista urheilemisen arvokkuuden tähden.

Tutkielman tavoitteena on tutkia kansainvälisen yrityksen organisaatiostrategian vaikutusta Suomessa toimivan tytäryrityksen henkilöstöjohtajan toimenkuvaan. Tutkimuksessa on kaksi taustateoriaa, joista toinen on Ulrichin neljän roolin malli henkilöstöjohtajien rooleista. Nämä neljä roolia ovat muutoksen edistäjä, hallinnollinen asiantuntija, henkilöstön kehittäjä ja strateginen kumppani. Toinen taustateoria on Bartlettin ja Ghoshalin teoria organisaatiostrategioista, jotka kuvastavat emoyhtiön tapaa ohjata sekä johtaa tytäryrityksiään maailmalla. Näitä organisaatiostrategioita on neljä; kansainvälinen, monikansallinen, globaali sekä poikkikansallinen organisaatiostrategia. Tässä tutkimuksessa tutkitaan miten organisaatiostrategia vaikuttaa Ulrichin neljän roolin toteutumiseen henkilöstöjohtajan työssä. Tutkimuskysymys onkin seuraava: miten kansainvälisen yrityksen organisaatiostrategia vaikuttavaa tytäryrityksessä toimivan henkilöstöjohtajan toimenkuvaan? Empiirisen tutkimuksen aineistona käytetään tutkijan keräämää haastattelumateriaalia. Aineisto on kerätty haastattelemalla Suomessa toimivien kansainvälisten tytäryritysten henkilöstöjohtajia heidän toimenkuvistaan. Haastateltavia on yhteensä viisi viideltä eri toimialalta. Yrityksen nimiä ei tutkimuksessa esitellä anonymiteetin takaamiseksi. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jossa esitellään ja analysoidaan viiden henkilöstöjohtajan haastattelut. Neljä yrityksistä lokeroituu tutkijan mielestä tietyn organisaatiostrategian alle, mutta viides ei lokeroidu automaattisesti mihinkään organisaatiostrategiaan. Tämän viidennen tytäryrityksen lisääminen tutkimukseen osoittaa sen, ettei kyseessä ole täysin mustavalkoinen tutkimus ja – tulokset. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kansainvälisen yrityksen noudattama organisaatiostrategia johtamistyylinä vaikuttaa myös tytäryrityksen henkilöstöjohtajan toimenkuvaan. Ulrichin neljä roolia vaihtelevat eri painotuksin henkilöstöjohtajan työssä riippuen organisaatiostrategiasta. Muutoksen edistäjän, hallinnollisen asiantuntijan ja henkilöstön kehittäjän roolit toteutuvat kaikkien haastateltavien toimenkuvissa, tosin eri tavoilla. Strategisen kumppanin rooli puolestaan jää uupumaan kahden henkilöstöjohtajan toimenkuvista. Kyseisen roolin puuttumiseen vaikuttaa selkeästi tytäryrityksen sekä henkilöstötiimin koko Suomessa. Lisäksi tutkimuksessa käsitellään kansainvälisen henkilöstöjohtamisen toteutumista jokaisen haastateltavan työssä.

Tutkielmassa tarkastellaan kansanedustajien ja lobbareiden näkemyksiä heidän työnsä kannalta onnistuneesta poliittisen vaikuttamisen strategiasta. Tutkimuskysymykset ovat: ”Millaisena notkean modernin aikakauden kansanedustajat ja lobbarit näkevät työnsä kannalta onnistuneen vaikuttamisstrategian?”, ”Mikä näkemyksiä yhdistää ja erottaa” sekä ”Millaisille poliittisen vaikuttamisen strategioille sekä niiden mukaisille keinoille, kohderyhmille ja ajankohdille näissä ammateissa annetaan painoarvoa?”. Tutkimusmenetelmänä sovelletaan laadullista sisällönanalyysia. Kysynnän tutkimukselle luo lisääntynyt kanssakäyminen kansanedustajien ja lobbareiden välillä sekä tämän myötä voimistunut kansalaiskeskustelu eri ammattikuntien rooleihin liittyen. Teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään poliittista vaikuttamista, suomalaista päätöksentekoa, poliittisen vaikuttamisen toimintaympäristön muutosta sekä lopulta lobbausteorioista kumpuavia vaikuttamisen strategioita. Vaikuttamisen strategiat määritellään vaikuttamisen keinojen, kohderyhmien ja ajankohdan mukaan käyttäen Binderkrantzin ja Jaatisen teoretisointeja. Näiden lopputuloksena muodostetaan neljä keskeistä strategiaa: mobilisointi-, media-, hallinnollinen ja parlamentaarinen strategia. Näistä kaksi ensimmäistä luokitellaan epäsuoriksi strategioiksi ja kaksi viimeistä suoriksi strategioiksi. Strategioiden pohjalta luodaan kuvaaja, joka auttaa aineiston tulkitsemisessa. Tutkimuksen aineistona toimii kolmen nykyaikaisesti vaikuttavan kansanedustajan ja kolmen viestintätoimistossa työskentelevän vaikuttajaviestinnän konsultin anonyymit haastattelut. Analyysi rakentuu teorialähtöisesti esiteltyjä strategioita mukaillen. Analyysi alkaa haastateltavien näkemysten erittelystä liittyen vaikuttamisen keinoihin, jonka jälkeen se siirtyy kohderyhmien ja ajankohdan erittelyyn. Lopuksi näissä havaittujen tulosten perusteella muodostetaan käsitykset strategioista, joita kansanedustajat ja lobbarit pitävät onnistuneina. Vertailua näkemysten välillä tehdään jatkuvasti analyysin aikana. Tuloksista käy ilmi, että onnistunut poliittisen vaikuttamisen strategia on molempien mielestä samanaikaisesti suora ja epäsuora. Sen yksi tärkeimpiä osia on suuren yleisön huomioiminen joko media- tai mobilisointistrartegiaa painottaen. Se pyrkii vaikuttamaan suorasti hallintoon, byrokraatteihin ja keskeisiin ministereihin sekä heidän avustajiinsa. Onnistuneessa strategiassa kaikki vaikuttaminen tapahtuu mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, mutta mieluusti ennen asioiden etenemistä lainsäädäntövaiheeseen eduskuntaan. Strategioista parlamentaariselle strategialle annetaankin molemmissa ammattikunnissa vähiten painoarvoa vaikuttamisessa onnistumisen kannalta. Toisaalta näyttöä löydettiin myös ammattikuntien väliltä löytyville eroille. Kansanedustajat ajattelevat suuren yleisön tärkeäksi selkänojaksi varsinaiselle vaikuttamiselle, kun taas lobbarit pitävät sitä koko päätöksenteon keskeisenä moottorina. Kansanedustajien mukaan mediastrategia on onnistunut, kun taas lobbarit vastaavasti ajattelevat mobilisoivan strategian tuovan paremmat tulokset. Kansanedustajat suosivat suorassa vaikuttamisessa henkilökohtaisia suhteita ja lobbarit pitävät asioiden perustelemista yleisen edun näkökulmasta tärkeämpänä. Lobbareiden onnistuneen vaikuttamisen aikajänne alkaa sosiaalisen odotuksen ja agendan muodostamisesta jo vuosia ennen niiden ajankohtaiseksi tulemista, kun taas kansanedustajat katsovat pääsääntöisesti joko politisoitumassa olevia tai jo politisoituneita asioita. Havaituista eroista huolimatta tutkielman keskeisin johtopäätös on, että kansanedustajien ja lobbareiden onnistuneessa vaikuttamisessa on huomattavan paljon yhtymäkohtia. Nämä ammattikunnat tuntevat yhä paremmin toistensa työssä onnistumiseen vaadittavat vaikuttamisen strategiat. Tässä valossa on ymmärrettävää, että kanssakäyminen ja liikehdintä ammattikuntien välillä kasvaa ja vaikuttamisen rajapinnat hämärtyvät.

Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisille kaupunkilaisille mahdollisia julkisen osallistumisen tapoja. Tutkimuskysymyksenä on, millaisia julkisen osallistumisen tapoja suomalaiset kaupungit ihmisille rakentavat. Tutkimuskysymys jaetaan kahteen osaan. Ensiksi, missä yhteydessä ja miten kaupungit ihmisistä ja heidän julkisesta osallistumisestaan puhuvat? Toiseksi, millaisia ihmisten julkisia rooleja, julkisen osallistumisen tapoja, kaupunkien puheessa rakennetaan? Ihmisten julkisen osallistumisen ongelmaa lähestytään päämies-agentti-teorian näkökulmasta sekä osana julkishallinnon historiallista kehitystä. Tutkimus kytkeytyy kriittisen hallinnon tutkimuksen traditioon. Samalla omaksutaan vaikutteita kehystämisen tutkimuksesta: muodollisten osallistumismahdollisuuksien sijaan tavoitteena on tunnistaa ihmisille käytännössä mahdollisia osallistumisen tapoja. Osallistumisen muotoja tarkastellaan roolin käsitteen avulla: roolit saavat tutkimuksessa ihmisille mahdollisia osallistumisen tapoja kokoavien käsitteiden aseman. Roolien rakentuminen ymmärretään dialektisena prosessina. Rooleihin tiivistyvät yhteiskunnassa vallitsevat käsitykset; samalla roolit nähdään normaalia ja sallittua osallistumista tuottavina tulkintatapoina. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdeksan suomalaisen kaupungin strategioista. Niitä tarkastellaan sekä kaupungin hallintoa ohjaavina asiakirjoina että kaupunkien puheena: strategiat kuvaavat kaupungin käsityksiä ihmisten julkisesta osallistumisesta. Strategioihin sisältyviä tulkintatapoja tutkitaan kriittisen diskurssianalyysin avulla. Tutkimuksen analyysiosassa kaupunkien puheesta syntyy yhtenäinen kuva. Kaupunkien ja ihmisten suhde rakentuu pitkälti päämies-agentti-teorian lähtökohtien mukaisesti: ihmiset nauttivat hyvinvoinnista, jota kaupungin hallinto heille tuottaa. Strategiat noudattavat kausaalisten tarinoiden kaavaa: kaupungin toiminta seuraa johdonmukaisesti sen omaksumista tavoitteista. Kaupunkien toimintaa kuvataan välttämättöminä vastauksina yhteiskunnallisiin muutosilmiöihin: tilaa kaupunkien tavoitteita ja toimenpiteitä koskevalle julkiselle keskustelulle ei synnytetä. Kaupunkilaisille osallistumisen mahdollisuuksia tarjotaan siellä, missä ne kaupungin hallinnon tavoitteenasettelua tukevat. Ihmisille rakennettavat osallistumisen mahdollisuudet liittyvät ennen kaikkea kaupunkien tuottamien palvelujen kehittämiseen: palvelujen käyttäjän rooli korostuu kaupunkien puheessa. Kaupungit tavoittelevat asiakaslähtöisyyttä ja yhteisöllisyyttä, jotka esitetään yksiselitteisinä, poliittisesti latautumattomina tavoitteina. Osallistumisesta tehdään kaupunkien puheessa epäpoliittista: mahdolliset intressikonfliktit pyritään sulkemaan kaupungin ja ihmisten suhteen ulkopuolelle. Ihmisten mahdollisuudet vaihtoehtoiseen, kyseenalaistavaan vaikuttamiseen puuttuvat. Kaupungit pyrkivät puheessaan tukemaan vain osaa ihmisten mahdollisista julkisen osallistumisen tavoista. Rajatutkin osallistumisen mahdollisuudet saattavat silti kohentaa ihmisten luottamusta kaupunkien kaltaisten julkisten instituutioiden toimintaan.