Browsing by discipline "allmän historia"

Now showing items 41-60 of 77

"Meidät juuriltamme revittiin" : suomalainen asutuskolonialismi Koltanmaalla 1920–1950-luvuilla

Kohonen, Johanna (2020)

Tämä pro gradu-tutkielma tarkastelee Saamenmaan asuttamista ja suomalaistamista asutuskolonialismin näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena on selvittää, onko Koltanmaan asuttaminen sekä kolttasaamelaisten suomalaistaminen ymmärrettävissä asutuskolonialismiksi. Tutkielma keskittyy Koltanmaahan kohdistuneeseen asuttamiseen ja assimilaatiotoimiin, joiden myötä kolttasaamelaisvähemmistön kulttuurista ja esimerkiksi omasta kielestä tuli vakavasti uhanalaisia. Ajallisesti tutkielmassa selvitetään yhteiskunnallisten muutosten ja murrosten vaikutuksia ensimmäisestä maailmansodasta alkaen toisen maailmansodan jälkeiseen kolttasaamelaisten uudelleensijoittamiseen ja elämän vakiintumiseen väestönsiirtojen yhteydessä ja niiden jälkeen. Kolttasaamelaisiin kohdistuneita toimenpiteitä analysoidaan asutuskolonialismin viitekehyksessä. Asutuskolonialismin kontekstissa Koltanmaan asuttamisprosessi rinnastuu muualla maailmassa tapahtuneisiin vastaaviin prosesseihin ja sitoo Saamenmaan historian ja erityisesti Suomen valtion käytännöt osaksi globaalia, kolonialistista toimintaa. Tutkielman teoreettinen viitekehys on asutuskolonialistinen tutkimus. Asutuskolonialismille tyypillistä on kolonisoijille merkityksellisten alueiden asuttaminen väestöllä, jonka tarkoitus on rakentaa alueelle valtaväestön yhteiskunnallisten normien mukainen kulttuuri ja hallintojärjestelmä ja syrjäyttää alkuperäisväestön vastaavat. Asutuskolonisaatio ja assimilaatiopolitiikka ovat harvoin Suomessa tapahtuneeksi miellettyä politiikkaa. Tutkimuksen keskeisimmäksi lähdeaineistoksi tarkentui kolttasaamelaisten sijoittamissuunnitelmat toisen maailmansodan aikana ja muutamia vuosia sen päättymisen jälkeen. Pääasialliset asiakirjat ovat Lapin lääninhallituksen, Lapin maakunta-arkiston ja Metsähallituksen alaisten toimikuntien asiakirjat, jotka ovat merkittäviä suomalaista asuttamispolitiikkaa tutkiessa. Kolttasaamelaisten sodan jälkeiseen sijoittamiseen liittyvät muistiot, kirjelmät ja aloitteet löytyvät suurimmaksi osaksi Kansallisarkiston Oulun toimipisteestä, kuten myös useita kolttasaamelaisten kyläkokousten pöytäkirjoja 1940- ja 1950-luvuilta. Tutkimusaineisto osoittaa, että Koltanmaan haltuunotto, asuttaminen ja hallinta toteutettiin suomalaisen valtiovallan lähtökohdista ja niiden intressien perusteella, jotka olivat merkityksellisiä suomalaisille poliittisille tarkoitusperille. Asutuskolonialismin kautta toteutetut poliittiset ratkaisut ja niiden myötä toteutetut yhteiskunnalliset muutokset ja uudistukset johtivat tilanteeseen, jossa kolttasaamelaiset joutuivat ja joutuvat yhä kamppailemaan elintilastaan ja kulttuurinsa olemassaolosta. Ongelmallisinta kolttasaamelaisiin kohdistuneessa politiikassa oli se, ettei kolttasaamelaisten omia kokemuksia ja näkemyksiä huomioitu riittävästi. Alkuperäisväestön ohittaminen alkuperäisväestöön kohdistuneessa poliittisessa toiminnassa on asutuskolonialismia tyypillisimmillään.
Milites, servientes & coterelli : Palkkasotilaat kuningas Henrik II:n Englannissa 1154–1189

Juutilainen, Tero (2019)

Pro gradu – tutkielmani käsittelee kuningas Henrik II:n hallintokautta (1154–1189) Englannissa ja pyrkii vastaamaan kysymyksiin, missä palkkasotilaita käytettiin, miten palkkasotilaita hankittiin ja kuka oli vastuussa niiden hankkimisesta. Aikaisemmissa tutkimuksissa on paneuduttu lähinnä kronikoiden tarjoamiin kuvauksiin. Kronikat eivät kuitenkaan ole monessa suhteessa luotettavia, sillä useimmissa tapauksissa sotilaiden määrät saattavat olla hyvin liioiteltuja ja niiden olettamukset palkkasotilaiden alkuperästä puolueellisia tai jopa virheellisiä. Tutkielman lähdeaineistona käytän Englannin kuninkaan tilikirjoja, jotka ovat säilyneet kuningas Henrik II:n ajalta yhtenäisenä sarjana. Tilikirjat luotiin valtionkonttorin vuosittaisissa istunnoissa, joissa tarkastettiin kreivikuntien hallinnosta vastuussa olevien voutien rahankäyttöä. Mikäli voudit ovat olleet tekemisissä palkkasotilaiden rekrytoinnin tai palkanmaksun kanssa, tilikirjoissa pitäisi tästä olla maininta. Michael Mallet määrittelee palkkasotilaan sotilaana, joka saa palkkaa eli hyötyä sotimisesta ja joka on jollain tapaa ulkopuolinen tilanteelle. Henrik II:n ensimmäinen sotaretki Walesiin käynnistyi kesällä 1157, ja suurin osa hänen armeijastaan koostui feodaalivelvoitteisista joukoista. Tilikirjojen perusteella mukana oli pieni osasto palkattuja jousimiehiä. Seuraavalle sotaretkelle Walesiin vuonna 1665 Henrik II valmistautui selvästi pidemmän aikaa. Armeija koostui niin feodaaliritareista kuin palkkasotilaista. Tilikirjoissa ei mainita palkkasotilaita suoraan, mutta heille on teetetty ja lähetetty varusteita. Henrik II:n sotaretki Irlantiin muodostaa oman kokonaisuutensa, sillä se suuntautui meren yli. Kronikoiden perusteella armeijassa oli palkkasotilaita, mutta tilikirjoista ei löydy näistä mainintaa. Sen sijaan paljon erilaisia varusteita ja ruokaa on lähetetty melkein jokaisen kreivikunnan alueelta Irlantiin. Henrik II:n poikien kapinan aikana mantereelta on tullut Englantiin palkkasotilaita, mutta tarkat määrät jäävät pimentoon. Tilikirjojen perusteella palkatut joukot ovat enimmäkseen toimineet linnoissa, jolloin heidän palkkansa on maksanut paikallinen vouti. Muutamissa merkinnöissä mainitaan kuninkaan omiksi ritareiksi tunnistettavia henkilöitä, jotka ovat toimineet palkkasotilasjoukkojen saattajina. Lähdeaineiston perusteella ei kuitenkaan saa varmuutta, että kyseiset henkilöt olisivat olleet varsinaisia rekrytoijia. Henrik II:n nuorimman pojan, Juhanan, matkassa Irlantiin on kulkenut paljon hallintoon erikoistuneita henkilöitä. Lisäksi tilikirjoista löytyy mainintoja flaamilaisista palkkasotilaista, jotka ovat lähteneet Englannista. Useat tilikirjojen merkinnät jättävät tulkinnan varaa siihen, olivatko kaikki palkkioita saaneet sotilaat todellisia palkkasotilaita, vai esimerkiksi vain feodaaliritareita, joille maksettiin ylimääräistä korvausta pitkittyneestä sotilasvelvoitteesta. Ilman lisälähteitä tarkempia määritelmiä on kuitenkin hankala tehdä. Lähdeaineiston osalta pimentoon näyttää jäävän mahdolliset rekrytointiverkostot, joiden kautta palkkasotilaat ovat päätyneet kosketuksiin kuninkaan edustajien kanssa. Näyttää kuitenkin siltä, että vaikka tilikirjojen perusteella voudit ovat maksaneet joillekin palkkasotilailla, suurin osa on mennyt todennäköisesti kuninkaan oman kassan kautta.
Mission laïque françaisen oppilaat ja koulutus sivilisointiprosessina itäisen Välimeren alueella 1920-luvulla

Karjalainen, Iida (2020)

Tutkielma käsittelee ranskalaisen koulutusjärjestön Mission laïque françaisen (MLF) toimintaa itäisen Välimeren alueella 1920-luvulla. Tutkielman keskiössä ovat järjestön oppilaat sen kouluissa Kreikassa, Egyptissä, Libanonissa ja Syyriassa, ja se, miten tasavaltalaista ja maallista koulutusideologiaa kannattanut järjestö perusteli toimintaansa oppilaissa koulutuksen aikana väitetysti tapahtuneen muutoksen kautta. MLF perustettiin Ranskassa vuonna 1902, ja järjestö aloitti pian toimintansa perustamalla kouluja itäisen Välimeren alueelle, jossa se halusi toimia maallisena vaihtoehtona alueen ranskankielisiä kouluja ylläpitäneille katolisille lähetystyöjärjestöille. MLF katsoi edustavansa alueella perinteisen katolisen Ranskan sijasta modernia ja maallista tasavaltaa, jolla oli velvollisuus kouluttaa ja ”sivilisoida” muita kansoja. Järjestö perusti toimintansa ensimmäisen 25 vuoden aikana yhteensä seitsemän koulua Beirutiin, Thessalonikiin, Kairoon, Aleksandriaan, Damaskokseen ja Aleppoon. Toimintansa tukena MLF alkoi vuonna 1920 julkaista omaa aikakauslehteään, Revue de l’enseignement français hors de France (REFF). Kyseisessä lehdessä ja muussa järjestön julkaisemassa materiaalissa käsiteltiin paljon MLF:n oppilaita ja heidän kouluttamisensa merkitystä. Oppilaiden kautta MLF muun muassa perusteli oman koulutusideologiansa toimivuutta ja sopivuutta alueelle. Tarkastelen aihettani seuraavien tutkimuskysymysten kautta: Miten oppilaiden läpikäymä koulutus rakennettiin sivilisointiprosessina REFF:n sivuilla, ja miksi oppilaita käytettiin järjestön toiminnan perusteluun? Mitä tavoitteita Mission laïque françaisella oli oppilailleen ja miksi? Miten esimerkiksi kansallisuuden, uskonnon, rodun ja sukupuolen kategoriat vaikuttivat oppilaille asetettuihin tavoitteisiin? Mistä ja keitä oppilaat olivat, ja mikä heidän kouluttamisensa tarkoitus oli MLF:n ja Ranskan kannalta? Keitä oppilaista oli tarkoitus tulla, ja miksi heidän kouluttamisensa oli järjestölle tärkeää? Tutkielman alkuperäisaineisto koostuu REFF:n 65 numerosta, jotka julkaistiin vuosina 1920–1927 sekä MLF:n Kairon lyseon tiedonannosta vuodelta 1927, jossa julkaistiin myös MLF:n Pariisissa järjestetyn 25-vuotisjuhlakonferenssin pääpuheenvuoro sekä suppea kuva-aineisto Kairon lyseon oppilaista ja oppilaitoksessa kevätlukukaudella 1927 järjestetyistä tapahtumista. Pääasiallinen alkuperäisaineisto koostuu oppilaitoksia käsittelevistä raporteista, jotka sisältävät esimerkiksi opettajien, oppilaiden ja koulussa vierailleiden henkilöiden pitämiä puheita toisilleen. Tutkielmassa osoitan, että MLF:llä oli inklusiivisesta ideologiastaan huolimatta arvottavia asenteita oppilaitaan kohtaan. Vaikka järjestö painotti haluavansa kouluttaa oppilaista kotimailleen hyödyllisiä kansalaisia, tavoitteet olivat usein ristiriidassa hyvinä pidettyjen tulosten kanssa. MLF pyrki välittämään oppilailleen ensisijaisesti Ranskalle myönteisen kulttuurisen identiteetin, jonka kautta he tarkastelisivat maailmaa. Siitä huolimatta, että MLF esitti itsensä sopivana tahona kouluttamaan erilaisista taustoista tulleita oppilaita kunnioittaen näiden omia kulttuureja, järjestön julkaisemasta materiaalista käy ilmi, että koulutuksen läpikäyneissä oppilaissa arvostettiin erityisesti sitä, miten paljon he muistuttivat ranskalaisia ikätovereitaan esimerkiksi käytöksen osalta, ja sitä, millä tavoin he hyödyttivät Ranskaa. Myös järjestön entisiin oppilaisiin pidettiin yhteyttä, ja heidän oletettiin toimivan oppilaitoksille, MLF:lle ja Ranskalle hyödyllisinä välittäjinä kotimaissaan. Järjestö esitti oppilaansa moninaisena joukkona eri kansallisuus- ja uskontoryhmiin kuuluneita lapsia ja nuoria, joista oli järjestön kouluissa sivilisointiprosessin kautta muovattavissa yhtenäinen ja Ranskalle myötämielinen ryhmä.
Modernin maailman viholliset : Julius Evolan traditionalismin vaikutus Aleksandr Duginin eurasianismiin

Kuokkanen, Karri (2020)

Tutkielmani käsittelee italialaisen Julius Evolan (1898 – 1974) traditionalismiksi nimittämänsä filosofian vaikutusta venäläisen Aleksandr Duginin (1962 –) kehittelemään eurasianismina tunnettuun filosofiaan. Tarkastelen myös sekä Evolan että Duginin poliittista toimintaa omissa kotimaissaan Italiassa ja Venäjällä. Evolan kohdalla keskityn erityisesti Italian poliittisen väkivallan värittämään vuosiin 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin eräät Evolaan yhteyksissä olleet uusfasistit toteuttivat sarjan terrori-iskuja. Duginin osalta tarkasteluni keskipisteessä on hänen monipuolinen poliittinen toimintansa Neuvostoliiton viimeisistä vuosista 1980-luvun lopulta aina Ukrainan kriisin alkamiseen asti vuonna 2014. Tutkimuskysymyksiäni ovat: mitkä ovat Julius Evolan traditionalismin keskeiset opinkappaleet? Millaisia vaikutuksia Evolan traditionalismiin kuuluvalla poliittisella teorialla oli italialaisiin uusfasistiterroristeihin? Mitkä ovat Aleksandr Duginin eurasasianismin tärkeimmät opinkappaleet? Millaisia vaikutteita Dugin on omaksunut eurasianismiinsa Evolan traditionalismista? Miksi Dugin hyödyntää Evolan filosofiaa oman ajattelunsa tukena? Millaisilla tavoilla Venäjän federaation hallinto on käyttänyt Duginin geopoliittisia teorioita hyödykseen sisä- ja ulkopolitiikassaan? Keskeisimmät alkuperäislähteeni koostuvat Julius Evolan ja Aleksandr Duginin laajoista kirjallisista tuotannoista valikoidusta otoksesta englanninkielisiä käännöksiä. Evolan osalta keskityn hänen pääteoksinaan pidettyihin julkaisuihinsa Revolt Against the Modern World (1995), Men Among the Ruins (2002) ja Ride the Tiger (2003), jotka esittelevät Evolan filosofian ja poliittisen teorian keskeisimmät piirteet. Aleksandr Duginin kohdalla tarkastelen hänen eri yhteyksissä julkaistuista kirjoituksista, artikkeleista, puheista ja haastatteluista koottuja teoksiansa The Fourth Political Theory (2012), Eurasian Mission (2014), The Rise of the Fourth Political Theory (2017) ja Political Platonism (2019), joissa käsitellään Duginin eurasianismin oleellisimpia opinkappaleita. Esitän tutkielmassani, että Evolan traditionalismi muodostaa laajan oppirakennelman, johon Duginin eurasianismi monilta osin perustuu. Evolan ihanneyhteiskunta on todellisuuden metafyysistä perusrakennetta heijastava äärimmäisen hierarkkinen pienen eliitin hallitsema orgaaninen valtio, joka hylkää demokratian, tasa-arvon ja sekularismin kaltaiset arvot. Dugin kehittää Evolan oppien avustamana eteenpäin omaa filosofiaansa, joka pyrkii oikeuttamaan Venäjän suurvalta-aseman osana moninapaista maailmanjärjestystä. Dugin pyrkii Evolan traditionalismiin avulla välttämään assosioitumista fasismin kannattajaksi, sillä venäläisessä yhteiskunnassa fasismi nähdään historiallisten syiden takia venäläisvastaisena aatteena. Lisäksi esitän, että Evolan traditionalismi ei onnistunut herättämään kiinnostusta Mussolinin hallitsemassa Italiassa, mutta nuoremman sukupolven uusfasistit oikeuttivat sen avulla omaa terroritoimintaansa 1960- ja 1970-luvuilla. Duginin poliittinen toiminta on ollut Evolaa hienovaraisempaa painottaen metapoliittista tapaa vaikuttaa yhteiskunnan arvomaailmaan. Evolan traditionalismin tavoin Duginin filosofia ei ole onnistunut saavuttamaan laajaa suosiota, vaikka Venäjän federaation valtionjohto on hyödyntänyt Duginin eurasianismia toisen Tšetšenian sodan ja Ukrainan kriisin yhteyksissä oikeuttaakseen omaa sisä- ja ulkopolitiikkaansa.
Monty Pythonin Brianin elämä ja sen vastaanotto uskonnollisen suvaitsevaisuuden ilmentäjänä 1970-luvun Britanniassa

Pasala, Juuso (2018)

Tarkastelen uskonnollisen suvaitsevaisuuden ilmentymistä Monty Pythonin elokuvassa Brianin elämä (1979) sekä sen vastaanotossa Britanniassa 1970-luvulla. Pyrin löytämään yhteiskunnallisia ja aatteellisia syitä sille, miksi elokuvan kriittinen yleisö vetosi uskonnolliseen suvaitsevaisuuteen. Lisäksi pyrin määrittelemään tapoja, joilla uskonnollinen suvaitsevaisuus – niin elokuvan vastaanotossa kuin sen tuotannossakin – vaikutti Brianin elämän kautta käytyyn uskontokeskusteluun. Tutkielman temaattisia valintoja ja analyysia ohjaa sekulaarihumanistiset intressit tiedosta, keskustelusta ja sensuurista. Keskeisin tutkielmani primäärilähdeaineisto koostuu itse Brianin elämä –elokuvan lisäksi Monty Pythonin jäsenten haastatteluista, sanomalehtilähteistä ja elokuvaa käsittelevistä televisio-ohjelmista. Tutkimuskirjallisuuden osalta sovellan etenkin Toisen maailmansodan jälkeisen Britannian uskonnollista muutosta koskevaa kirjallisuutta, jumalanpilkkalakeja käsittelevää historiallista tutkimusta ja Brianin elämää koskevaa tutkimusta. Osoitan, että Brianin elämän vastaanottaminen tapahtui uskonnollisen suvaitsevaisuuden viitekehyksessä johtuen yksilöllisistä ja yhteiskunnallisista intresseistä. Elokuvan kriittinen yleisö pyrki turvaamaan yksilön psykologisen hyvinvoinnin suojelemalla elämänfilosofisesti tärkeinä pitämiään uskonnollisia uskomuksia. Erityisemmin tämä johtui kristinuskon valta-asemasta kuoleman käsittelyn ja henkisyyden alueella sekä heikosta uskosta yksilön kykyyn sopeutua uskonnottomaan maailmankuvaan. Samoin he pyrkivät suojelemaan yhteiskuntarauhaa loukattujen tunteiden aiheuttamalta potentiaaliselta väkivallalta. Tämä ilmensi näkemystä kristityistä suojelua tarvitsevana ryhmänä sekä eettistä ajattelua, jossa loukkaavan ilmauksen esittäjä oli osasyyllinen väkivaltaiseen vastareaktioon. Osoitan myös, että Brianin elämän myötämieliset vastaanottajat rakensivat legitiimin uskonnon käsitettä. Tämä tapahtui kielellisillä tavoilla, joilla elokuvan kritiikin implikoitiin kohdistuvan uskonnon harhautuneisiin muotoihin, joita edustivat fundamentalistinen ja perinteinen kristinusko. Lisäksi tuon esille, kuinka uskonnollinen suvaitsevaisuus rajoitti uskontokriittistä ilmaisua. Tämä näkyi Britannian jumalanpilkkalaissa, institutionaalisen sensuurin rakenteissa sekä Monty Pythonin tavassa rajoittaa oman sekulaarihumanistisen maailmankuvansa ilmentämistä elokuvassaan.
Moraalittomat murhaajat : sukupuolen ja luokan merkitys sanomalehdistön henkirikosuutisoinnissa 1920-luvun Englannissa

Osipow, Noora (2019)

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielmassa tarkastelen lehdistön henkirikosuutisointia 1920-luvun Englannissa. Tutkimuksessa keskityn siihen miten sukupuoli, sukupuoliroolit ja luokka näkyvät henkirikosuutisoinnissa. Keskeistä tutkielmassa on moraali, joka kytkeytyy sukupuoleen, seksuaalisuuteen, siveellisyyteen ja luokkanormeihin. Pyrin myös tarkastelemaan henkirikosuutisoinnin kautta sitä, miten sodan jälkeisessä yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset näkyivät konservatiivisten ja modernien arvojen kohtamisessa, esimerkiksi naisten asemassa tapahtuneiden muutosten kautta. Tarkastelun kohteena on neljä oikeustapausta vuosien 1922-1926 välillä, joissa syytettynä oli kolme naista ja kaksi miestä. Tekijät edustavat myös eri yhteiskuntaluokkia, mikä mahdollistaa luokka-aseman merkityksen henkirikosuutisoinnissa. Alkuperäislähteinä toimii lehdet The Times ja Daily Herald vuosien 1922-1926 väliltä sekä Leeds Mercury vuosilta 1925-1926. Lisäksi alkuperäislähteenä käytän Marie Stopesin Married Love- teosta vuodelta 1918. Tutkimukseni on laadullinen tutkimus. Tutkimuskysymyksiäni ovat miten sukupuoli ilmenee henkirikosuutisoinnissa, tuodaanko sukupuolia millä tavalla esille ja sukupuolitetaanko rikosuutisoinnissa tapahtumien osapuolia ja millä tavoin tämä ilmenee? Miten esimerkiksi ulkonäköä ja luokkaa korostettiin ja tuotiin esille syytettyjen kohdalla? Miten esimerkiksi syytettyjen käytöstä kuvaillaan oikeusistunnoissa ja miten sukupuoli vaikuttaa siihen? Miksi henkirikosuutisointi aiheutti kuohuntaa ja kiinnostusta? Ensimmäinen oikeustapaus on vuodelta 1922, jolloin Herbert Armstrong myrkytti vaimonsa Katherine Armstrongin kuoliaaksi ja yritti myrkyttää lakimieskollegansa Oswald Martinin. Herbert Armstrong sai kuolemantuomion teoistaan. Toinen tarkastelemani tapaus on Ilfordin murha vuodelta 1922. Ilfordin murhassa uhriksi joutui Percy Thompson ja syytettynä oli tämän vaimo Edith Thompson ja hänen rakastajansa Frederick Bywaters. Molemmat syytetyt saivat teosta kuolemantuomion. Nämä kaksi tapausta edustavat tutkielmassani keskiluokassa tapahtuvia henkirikoksia. Työväenluokkaisia henkirikostapauksia tässä tutkielmassa ovat Bradfordin puukotustapaus vuodelta 1925, jolloin Catherine Thorpe tappoi Herbert Musgraven ja sai teosta kuolemantuomion. Tuomio kuitenkin muutettiin elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi. Viimeisin tapaus on vuodelta 1926, jolloin Louie Calvert tappoi vuokranantajansa Lily Waterhousen. Louie Calvert sai teostaan kuolemantuomion. Tutkimuksessa tulen lopputulokseen sukupuolen ja luokan vaikutuksesta lehdistön uutisointityyliin sekä vahvaan moralisointiin, etenkin naissyytettyjen kohdalla. Naissyytetyistä uutisoidessa lehdissä nousee vahvasti esille ulkonäön, luonteen sekä käyttäytymisen kuvaukset oikeuskäsittelyistä. Miehiä kuvaillaan hillitymmin ja näin ollen uutisoinnin kautta vastakohtaisuus tunteikkaan naisen ja rationaalisen, hillityn miehen välillä on huomattava. Lisäksi moralisointi ja julkinen paheksunta kohdistuivat kovemmin naisiin, etenkin Edith Thompsonin oikeudenkäynnissä ero mies- ja naissyytetyn moralisoinnissa on huomattava. Lisäksi tutkielman kautta huomaan lehdistön vankan aseman ja roolin laajan lukijakunnan tiedonvälittäjänä, julkisen keskustelun ja moralisoinnin kenttänä sekä tärkeänä viihteenmuotona, jossa henkirikosuutisoinnilla oli tärkeä rooli 1920-luvun englantilaisessa yhteiskunnassa.
Muutos ei miestä odota : Six Point Groupin ja Time and Tiden feministinen keskustelu tasa-arvosta ja sukupuolesta Britanniassa 1918—1928

Toivanen, Eeva (2018)

Tutkielmassa tarkastellaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen Britanniassa käytyä keskustelua sukupuolten tasa-arvosta ja naisten oikeuksista. Tutkimus lähestyy aihetta tasa-arvoa vaatineiden naistoimijoiden omasta näkökulmasta, ja katsoo etenkin, mitä he itse ajattelivat naisten tilanteesta, tulevaisuuden mahdollisuuksista ja naiseudesta ylipäänsä. Maailmansodan jälkeen brittifeminismin on historiantutkimuksen piirissä katsottu jakautuneen löyhästi kahteen erilaiseen ajattelusuuntaan: äitiyttä ja naisten roolia kotona korostaneeseen ”uudeksi feminismiksi” nimettyyn, ja täyttä tasa-arvoa ja naisten oikeutta toimia täysivaltaisesti myös julkisessa elämässä puolustaneeseen ”vanhaan feminismiin” tai tasa-arvofeminismiin. Tässä tutkielmassa keskitytään jälkimmäiseen suuntaukseen, pääasiallisesti vuonna 1921 perustetun Six Point Group -nimiseen poliittisen naisjärjestön kautta. Tutkimuskysymyksiä ovat: Millaisena nämä tasa-arvofeministit näkivät naisen roolin ja paikan yhteiskunnassa? Miksi he halusivat muutosta ja miten he perustelivat vaatimuksiaan? Miten lähdeaineistossa puretaan sukupuolen ja yhteiskunnan valtarakenteiden suhdetta ja sukupuolta yleensä? Lisäksi tutkitaan myös sitä, miksi tasa-arvoa vaatineiden naisten oli tutkimusaikana niin vaikea saada vaadittua edistystä. Miten yhteiskunnan poliittisen ja julkisen elämän rakenteet ja kulttuuri määrittelivät naisen roolin ja aseman ja miksi? Millaisia näkemyksiä naisten vaatimuksia vastustaneilla tahoilla oli sukupuolesta ja mihin ne perustuivat? Tärkeimpänä alkuperäislähdemateriaalina käytetään vuodesta 1920 alkaen julkaistua feminististä aikakauslehteä Time and Tide, josta käytettävissä on ollut vuosikerrat 1921—1925. Time and Tide oli hyvin lähellä sukupuolten tasa-arvoa ja naisten oikeuksien laajentamista vaatinutta Six Point Group -nimistä järjestöä, joka niin ikään perustettiin 1921. Molempia johti ja rahoitti Margaret Haig, eli lady Rhondda (1883—1958), jonka omaelämäkerrallinen teos This was my world (1933) on myös yksi alkuperäislähteistä. Täydentävänä alkuperäislähteenä toimii vielä vuonna 1936 julkaistu, Ray Stracheyn (1887—1940) toimittama esseekokoelma Our freedom and it's results, jossa viisi naisliikkeessä aktiivisesti toiminutta naista pohtii tasa-arvon edistymistä vuoden 1918 jälkeen. Tutkielma esittää, että 1920-luvulla Britanniassa tietyt naisryhmät kävivät vilkasta keskustelua tasa-arvosta, naisten oikeuksista ja naiseuden rajoista. Vaatimukset ulottuivat paljon äänioikeutta tai muita formaalin poliittisen edustuksen muutoksia pidemmälle: tarkastellut naiset vaativat vapautta ja oikeutta määritellä itse omat toimintamahdollisuutensa niin avioliitossa, äiteinä kuin työelämässä ja julkisessa keskustelussakin. Time and Tidessa esitetyissä näkemyksissä uskottiin, että sosiaalinen sukupuoli oli muuttuva ja kulttuurisesti rakentunut, ja että tulevaisuudessa naiset voisivat olla mitä vain halusivat. Tutkielmassa katsotaan, että sukupuolten tasa-arvon hidas edistyminen 1920-luvulla ei johtunut naistoimijoiden vaatimusten heikkenemisestä tai puuttumisesta, vaan yhteiskunnan patriarkaalisista valtarakenteista, jotka tuottivat naisille kapean, ensisijaisesti äitiyteen ja kotiin sidotun roolin. Päättäjät ja muut valtaapitävät ryhmät vastustivat muutosta sukupuolijärjestykseen, eikä tasa-arvofeministeillä ollut riittävästi valtaa ajaa läpi radikaaleja muutoksia. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteikö muutos ajattelussa olisi heidän itsensä kohdallaan jo ollut käynnissä.
Nainen modernisaation keskiössä : Halide Edibin kasvatukseen, koulutukseen ja avioliittoon liittyvien identiteettien rakentuminen 1900-luvun alun Turkissa

Sipovaara, Karoliina (2020)

Tutkin pro gradu -tutkielmassani turkkilaisen kirjailijan Halide Edibin (1884–1964) kasvatukseen, koulutukseen ja avioliittoon liittyviä identiteettejä hänen vuonna 1926 englanniksi julkaistussa muistelmateoksessaan Memoirs of Halide Edib. Edib oli osa uutta osmanimuslimien turkinkielistä koulutettua yläluokkaa, joka ihannoi länsimaita erityisesti Ranskaa – ja halusi modernisoida Osmanivaltakuntaa perinpohjaisesti. Halide Edib on hyvin tunnettu nationalistinen kirjailija Turkissa ja hänen uraansa on tutkittu paljon, joten keskityn tässä pro gradussa ensisijaisesti siihen, miten hän rakentaa muistelmissa identiteettejään kertoessaan siitä ajasta, kun hän ei ollut vielä tunnettu. Olen valikoinut kasvatuksen, koulutuksen ja avioliiton erityishuomion kohteeksi, koska ne olivat aikakauden kuumia puheenaiheita. Naisten sosiaalisen aseman muuttaminen oli yksi nuorturkkilaisten keskeisiä tavoitteita. Heidän naisihanteensa oli moderni koulutettu nainen, joka oli tasapuolinen aviopuoliso modernille miehelle sekä hyvä äiti ja kasvattaja perheen lapsille. Perheihanne perustui länsimaiseen porvarilliseen perheideaaliin. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: - Millaisia nuorturkkilaisten ihanteelliseen moderniin naiseuteen liittyviä identiteettejä Halide Edib rakentaa muistelmissaan ja miksi hän kuvailee itseään tällä tavoin? - Miten hän rakentaa muistelmissa itäiseen ja läntiseen kasvatukseen, koulutukseen ja avioliittoon liittyviä identiteettejä ennen uransa alkua? Olen käyttänyt henkilöhistoriallista lähestymistapaa analysoidessani muistelmia, koska omaelämäkerrallinen kirjoittaminen käyttää samoja konventioita kuin omaelämäkertaa muistuttava autofiktiivinen kirjallisuus tällaisen muistitiedon ja kaunokirjallisuuden rajoilla häilyvän lähestyvän kirjoittamisen lajin tutkimuksessa kirjallisuudentutkimus antaa hyödyllisiä käsitteitä avuksi. Tämä pro gradu - tutkimus on kuitenkin ensisijaisesti historiantutkimusta, koska keskityn enemmän kirjoittamisen tapojen ja luonteen sijasta historialliseen kontekstiin. Käytän analyysissani myös sosiaalihistoriallista lähestymistapaa ja pohdin, miten muistelmissa sekä kertova että kerrottu Halide Edib suhteutuu osaksi laajempaa historiallista kontekstiaan ja erityisesti osmanimuslimien uudistusmielistä yläluokkaa. Yhdistelmä henkilöhistoriaa sekä sosiaalihistoriaa antaa hyvän pohjan tutkia sekä yksilöä että historiallista aikaa, jossa hän eli ja yhteisöä, jota hän oli osa. Halide Edib on kirjoittanut muistelmateoksensa tiettynä ajankohtana, rajaten sitä tietoisesti ja tiedostamatta. Hänen päätöksiinsä niin kirjoitetuista kuin kirjoittamattomista asioista ovat vaikuttaneet kirjoittamisajankohdan tilanteet ja ihmiset. Vaikka muistelmissa eletään menneisyydessä ja muistoissa, on tutkimuksen kohteena silti vuonna 1926 julkaistu teos. Hän ottaa muistelmissa yleisön huomioon ja rakentaa identiteettejään suhteessa heihin. Muistelmissa turkinkieliseen osmanimuslimien yläluokkaan kuulunut Edib rakentaa identiteettejään kirjoittamishetkestä menneisyyteen katsoen ja kertovassa muodossa sanoittaa oman elämänsä tarinan, jossa hän laajan koulutuksen ja perhe-elämään liittyvien ongelmien tarkkailun kautta kasvaa lopulta kirjoittajaksi, koulutuksen kehittäjäksi ja feministiksi. Vaikka muistelmista on luettavissa kehityskertomuksen kaltainen elämäntarina ovat tulkintani mukaan hänen muistelmissaan rakentuvat identiteetit myös ristiriitaisia, mikä näkyy erityisen hyvin kun Edib puhuu kiistanalaisista aiheista kuten feminismistä, avioerosta tai omasta poliittisuudestaan. Edib esittää itsensä muistelmissa nuorturkkilaisten nationalistisen ihanteen mukaisena modernina naisena, joka on sekä uraa luova kirjoittaja että rakastava äiti. Turkkilaisnationalismin oppien mukaan hän löytää tasapainon länsimaisen sivistyksen ja ikiaikaiseksi mielletyn turkkilaisen kulttuurin välillä, mikä näkyy muistelmissa koulutuksen osalta kansankulttuuriksi mielletyn turkkilaisen kirjallisuuden ja teatterin arvostuksena. Kuvatessaan perheeseen ja avioliittoon liittyviä käytäntöjä on Edib selkeästi kriittisempi ja näkee idän ja lännen suhteen jännitteisempänä. Vanhat perheeseen vaikuttavat käytännöt ovat ennemmin haitallisia kuin jotain, mitä pitäisi vaalia ja säilyttää. Uusi eurooppalainen perheideaali on Edibille muistelmissa ihanne, johon hän vertaa vanhaa turkkilaista perhemallia.
Näkemyksiä asuntorakentamisesta Saksan keisarikunnan arkkitehtuurilehdistössä 1900-luvun alkuvuosien Berliinissä : vuokrakasarmiasumisen kurimus uudistusvaatimusten käynnistävänä voimana

Turpeinen, Jaakko (2019)

Tutkielmani käsittelee arkkitehtuuri- ja taidealan ammattilehdissä esitettyjä näkemyksiä Berliinin suurkaupunkialueen asuntorakentamisesta 1900-luvun vaihteen dynaamisen kaupungistumisvaiheen aikana. Kaupungin väestömäärän kasvu sekä hallitsematon, tiivis rakentaminen johtivat keinotteluun ja maksimaaliseen voitontavoitteluun. Tämän kehityksen seurauksena erityisesti teollisuustyöväestön asuinolot huononivat. Berliini kehittyi yhdeksi maailman suurimmista vuokrakasarmien keskittymistä kaikkine sosiaalisene, terveydellisine, poliittisine ja taloudellisine ongelmineen. Ahtaan asumisen epäkohta, “Kleinwohnungsfrage” nousi julkisuuden aiheeksi yhteiskunnallisena kysymyksenä. Ongelmat synnyttivät kaupunkisuunnittelun perusteellisen uudistuksen tarpeen ja kaupungissa ilmestyneet ammattilehdet käsittelivät laajalti näitä kysymyksiä. Lähdeaineistoksi olen valinnut nimenomaan asuinrakentamista käsitteleviä artikkeleita, joiden otsikot viittaavat teollisuustyöväestön ja keskiluokan asumiseen, koskien kaupunkimaisten pientalojen soveltuvuutta suurkaupungin kasvuongelmien ratkaisemisessa, pilvenpiirtäjien tai kuudennen lisäkerroksen soveltamista Berliinin liikekeskustan kehittämisessä, kaupunkirakentamisen sosiaalisia perusteita, esikaupunkialueiden rakentamista, omakotitalon ja vuokrakasarmien tarjoamien asuinmallien vastakkainasettelua sekä uusien asuinalueiden rakentamista käsitteleviä arkkitehtuurikilpailuja. Tutkimuskysymys liittyy rakennussuunnittelun parissa toimineiden ammattilaisten kirjoittamiin artikkeleihin sekä näkemyksiin Berliinin vuokrakasarmiasumisen ongelmista ja ehdotuksista asumisen laadun parantamiseksi. Alkuperäiset, saksankieliset Berliner Architekturwelt (BAW) -lehden artikkelit ovat olleet keskeisessä asemassa lähdemateriaalin osalta. Kyseinen julkaisu toimi pääkaupungin arkkitehtien tiedonvälityksen foorumina vuosina 1899-1919. BAW-lehdestä valitsin kuusi artikkelia vuosilta 1901-1909. Toinen käyttämäni aikakauslehti oli vuosina 1885-1915 ilmestynyt yleissaksalainen arkkitehtien ammattilehti, Architektonische Rundschau, mistä olen valinnut yhden artikkelin vuodelta 1912. Saksan- ja englanninkielistä tutkimuskirjallisuutta on vuosisadan vaihteen Berliinin suurkaupunkialueen kehityksestä ollut runsaasti tarjolla. Käsittelyosassa artikkelit on esitetty temaattisessa järjestyksessä pienimmän mittakaavan aiheista laajoja asuinalueita koskeviin aluerakennuskohteisiin. Kunkin artikkelin loppuosaan on liitetty omia pohdintoja aiheesta ja jokainen artikkeli on saanut itsenäisen otsikon sekä lyhyen johdannon. Kirjoittajien mielestä ahtaasti rakennetut vuokrakasarmit olivat asuinrakentamisen suurin ongelma aikakauden Berliinissä. Artikkeleissa esitetty kritiikki on kohdistunut nimenomaan rakennuttajiin sekä rakentamisen säädöksiin, jotka sallivat keinottelun. Yhteiseksi teemaksi nousi kaavoitusta ja rakennusoikeutta määrittävien säädösten uudistaminen, joka olisi mahdollistanut pienimuotoisempien sekä ihmisläheisempien asuinalueiden suunnittelun uuden arkkitehtuurin keinoin. Esitettiin myös, että Berliinin keskusta-alueen tulisi palvella pääsääntöisesti liiketaloutta, eikä asumista. Mahdollisuuksia ihanteelliselle asumiselle olisi pitänyt etsiä nimenomaan keskustaa ympäröivien vuokrakerrostaloalueiden sekä maaseudun väliseltä vaihettumisvyöhykkeeltä. Tällä alueella olisivat erilaiset asuntotyypit tarjonneet myös vähävaraisille perheille mahdollisuuden terveelliseen asumiseen. Ehdotuksissa pidettiin tärkeänä, että uudisrakentamisessa vältettäisiin kerrostalojen pihasiipien ahtaiden ja pimeiden asuntojen rakentamista. Hyvän suunnittelun avulla olisi urbaaneista kerrostaloasunnoista voitu tehdä jopa “Gartenwohnung”-tyyppisiä puutarha-asuntoja. Kaikista ongelmakohdistaan huolimatta voidaan kollektiivisesti huonomaineisina pidettyjen vuokrakerrostalojen kuitenkin nähdä edistäneen tuona aikana moderneiksi määriteltyjen suunnittelumallien kehittämistä.
”Neuvostoliiton vakaa talouskehitys, jota inflaatio ja työttömyys eivät haittaa…” : "Suomettumisilmiö" historianopetuksessa 1976–1985

Ahonen, Antti Juhani Viktor (2020)

Tutkimukseni aihe ja tutkimuskysymys: Tutkimukseni aiheeseen liittyen, eräässä esimerkinomaisessa 1980-luvun alun historian oppikirjassa kehutaan estottomasti Neuvostoliiton elinoloja: ”vakaa talouskehitys, jota inflaatio ja työttömyys eivät haittaa". ”Talouskasvu on ripeää, elintarvikkeet ja vuokrat halpoja ja koulutus ilmaista…”. Oppikirjasta piirtyy kuva suorastaan ihanneyhteiskunnasta. Oliko tällainen joissakin historian oppikirjoissa annettu kuva historian opetuksesta todellisuutta 1970- ja 1980-luvuilla? Vai oliko kyseessä yhden tai kahden oppikirjasarjan ylilyönneistä, joita opettajat täydensivät totuudenmukaisemmalla opetuksella? Opettivatko opettajat 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa samassa sävyssä, kuin ajan historian oppikirjoista voisi päätellä? Miten ”suomettunutta” historian opetus oli tuolloin? Tutkimukseni tarkoitus oli selvittää oletetun suomettumisilmiön ja Neuvostoliiton vaikutusta peruskoulujen ja lukion historian opetuksessa 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa. Aiheeseen liittyen on tehty pro gradu -tutkimuksia, joiden tuloksia käyn läpi omassa tutkimuksessani, sekä jonkin verran muuta tutkimuskirjallisuutta – tärkeimpinä Ahonen: Historiaton sukupolvi, Helsinki, 1998; sekä Castren, Ahonen, Arola, Elio & Pilli: Historia koulussa, Helsinki, 1992. Tutkimuskysymys pro gradu -tutkielmassani oli: Miten oletettu suomettumiskehitys vaikutti historian opetukseen ja miten se näkyi historian opetuksessa tutkimusaikana, 1970-luvun loppupuoliskolla ja 1980-luvun alkupuoliskolla? Menetelmät: Tutkimukseni oli ennen kaikkea oraalinen tutkimus, puolistrukturoituina haastatteluina. Haastattelin viittä 1970- ja 1980-luvuilla historiaa opettanutta opettajaa. Heidän taustansa ja yhteiskunnalliset ajatuksensa edustivat yhteiskuntaa ja opettajakuntaa kattavasti. Haastattelututkimuksen tukena tein myös oppikirja-analyysia. Tulokset ja johtopäätökset: Haastattelututkimukseni toi esille vastauksia tutkimuskysymykseeni ja paljon mielenkiintoista taustamateriaalia kylmään sotaan ja YYA-Suomeen liittyen. Haastattelut antoivat kattavan kuvan siitä tutkimuskirjallisuudessakin esiintyneestä olettamasta, että niin sanottu suomettumiskehitys ei kovin paljoa vaikuttanut historianopetukseen koko kylmän sodan aikana. Neuvostoliittoa esiteltiin oppikirjoissa myönteiseen sävyyn, mutta esimerkiksi talvisodan tapahtumia ei vääristelty. Leninin kauden hirmutekoja ei kuitenkaan käsitelty opetuksessa; Stalinin kylläkin. Stalinin kauden veriteot, jotka hakevat maailmanhistoriallisesti vertaistaan, muotoiltiin tosin oppikirjoissa osin hyvin ympäripyöreästi – esimerkiksi toteamalla, että ”kollektivisointi maksoi verta” tai ”monet joutuivat vaikeuksiin”. Opettajien vastuulle jäi siis asioiden todellisen laidan ja vainojen mittakaavan kertominen. Suomettumisilmiö vaikutti historian opetukseen, mutta selvästi vähemmän, kuin voisi olettaa. Suomettumisilmiö näkyi toisaalta oppikirjamateriaalin ja oppituntien opetuksen merkittävänä sisällöllisenä erona, toisaalta opettajan suurena vastuuna ja toisaalta suurena varovaisuutena, jota varmasti pääosa historian opettajista myös noudatti – esimerkiksi Baltian maiden karua kohtaloa käsiteltäessä. Opetussuunnitelmiin ei tullut missään vaiheessa kovin radikaaleja yhtäkkisiä muutoksia. Suomettumisilmiön ja Neuvostoliiton vaikutuksen myöhemmin hellittäessä nämäkin tapahtumat vaikuttivat opetussuunnitelmiin vasta hitaasti ja vähitellen. Opettajakunnan suuri valtaosa säilyi varsin kriittisinä ja asioita eri näkökannoilta tarkastelevina.
Noituuden ja Paholaisen varjossa : Salemin noitahysteria ja John Hale

Granlund, Petteri (2020)

Tarkastelen tutkielmassani Salemin vuoden 1692 noituushysteriaa ja kyseisiin tapahtumiin huomattavalla tavalla liittyneen John Halen (1636–1700) ajatuksia noituuden luonteesta. Salemin noitaoikeudenkäynneissä teloitettiin 19 ihmistä, ja ne erottuvat ajan tapahtumista myöhäisenä, isona oikeusprosessina, jossa syytettiin ihmisiä noituudesta. Tutkimuskysymykseni ovat 1) minkä tyyppiset todisteet johtivat henkilön tuomitsemiseen noituudesta Salemissa? 2) Mikä vaikutus Salemin tapahtumilla oli siihen, miten Hale näki noituuden? 3) Mitä hän ajatteli Paholaisen roolista verrattuna ihmisen rooliin noituuden ilmenemisessä ja seurauksissa? Lähdeaineistonani käytän Salemin noitaoikeudenkäyntien pöytäkirjoja ja Halen teosta A modest enquiry into the nature of witchcraft (1702). Tarkastelen aineistoa sosiaali- ja aatehistoriallisesta näkökulmasta, ja menetelmäni on lähteiden tarkka lähiluku. Tutkielmastani selviää, että Salemin tapahtumat muokkasivat käänteentekevästi Halen näkökantaa koskien noituuden käsittelemistä oikeustoimin: hän kannatti aluksi Salemin noitaoikeudenkäyntejä, mutta tuli vähitellen siihen tulokseen, että todennäköisesti ainakin osa teloitetuista oli viattomia ja oikeudenjakamisessa luisuttiin virheeseen. Hän painottaa, että virkamiehet erehtyivät kohtaamansa asian monimutkaisuuden takia. Tutkielmani osoittaa, että Salemin oikeudenkäynneissä todistajat toivat usein esiin henkiolentoihin perustuvia lausuntoja ja naapurien välille syntynyt riita ja sitä seurannut menetys tai takaisku oli monen noituussyytöksen taustalla, vaikka ne olisivat tapahtuneet monta vuotta aikaisemmin. Tutkielmastani selviää, että Hale piti Paholaista sellaisena, joka pystyy lavastamaan ihmisen syylliseksi rikoksiin tai riivaamaan tämän ja kykenee vahingoittamaan ihmisiä yksin tarvitsematta välikappaleeksi noitaa. Tutkielmani perusteella voidaan sanoa, että 1600-luvun lopulla Halen ja muiden ajattelu tekivät noituusrikoksesta entistä vaikeamman tehtävän tuomareille. Näyttää siltä, että tästä lähtien todistamisen vaikeus ja varovaisuuden noudattaminen merkitsivät suurten noitaoikeudenkäyntien sammumista suuressa osassa maailmaa.
Oppilaasta historian toimijaksi : Oppilaan toimijuus ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen peruskoulun historian oppikirjojen näkökulmasta

Sulku, Johannes (2019)

Pro-gradu –tutkielmassa tarkastellaan laadullisen sisällönanalyysin avulla suomalaisen peruskoulun historianopetuksen välittämää kuvaa toimijuudesta perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden sekä niiden mukaisten historian oppikirjojen pohjalta. Tutkielmassa vertaillaan peruskoulun ensimmäistä, vuonna 1970 julkaistua opetussuunnitelman perusteita ja uusinta 2014 voimaan tullutta sekä niiden mukaisia oppikirjoja. Ensimmäiset perusteet olivat samalla valtakunnallinen opetussuunnitelma, kun taas nykyisin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet ovat valtakunnallinen kehikko, jota perusopetuksen järjestäjä tarkentaa omalla opetussuunnitelmallaan. Suomessa koulujärjestelmä on osa laajaa hyvinvointivaltiota ja koko ikäluokalla on lainmukainen oppivelvollisuus suorittaa yleissivistävä perusopetus, joten myös sen sisältöihin on syytä kiinnittää huomiota. Suomalaisissa koulujärjestelmissä historian oppiaine on ollut altis poliittisille tavoitteille, esimerkiksi kansan eheyttämiseksi, kansaan identifioitumiseksi tai ulkopoliittisten suhteiden ylläpitämiseksi. Suomessa historianopetus on tutkitusti ollut oppikirjapainotteista, joten oppikirjojen välittämillä sisällöillä on keskeinen merkitys koko ikäluokan käsitykselle historiasta. Suomalaiset peruskoululaiset ovat pärjänneet tiedollisesti erittäin hyvin kansainvälisissä tutkimuksissa, mutta kokevat omat valmiutensa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen keskiarvoa heikommiksi. Tutkielmassa käytetään Bronwyn Daviesin ja Tuula Gordonin määritelmiä toimijuudesta, joka näkyy koulun kontekstissa oppilaan mahdollisuuksina kokea itsensä osallistujiksi, joiden valinnoilla on merkitystä. Koulussa toimijuuden käsitteeseen liittyy keskeinen tulkinta- ja arviointiongelma, sillä toimijuus nähdään usein aktiivisuutena, vaikka hyvien oppimistulosten saavuttaminen voi syntyä myös passiiviselta näyttävällä keskittymisellä ja mielen sisäisen toiminnan avulla. Tarkasteltavan aineiston pohjalta suomalaisessa peruskoulussa näyttää olleen pitkäkestoisia tavoitteita oppilaiden aktivoimiseksi ja yhteiskuntaan liittämiseksi, joiden lisäksi myös kansainvälisyyttä alettiin peruskoulu-uudistuksen myötä korostaa. Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden historianopetusta koskevissa osioissa on havaittavissa merkittäviä muutoksia. Aikaisemmasta sisältö- ja tietopainotteisesta historianopetuksesta on siirrytty korostamaan historian taitojen ja historiantutkimuksen merkitystä. Historian oppikirjat ovat molemmilla tarkasteltavilla aikakausilla hyvin ylätason poliittisesta näkökulmasta ja passiivimuotoon kirjoitettuja, joissa suuret ulkopoliittiset tapahtumat, kuten sodat korostuvat. Historian toimijoita ovat abstraktit valtiot tai kansakunnat ja toisinaan niiden hallitsijat. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen kuvataan yleisesti ylhäältä alaspäin tapahtuvana. Molemmat oppikirjasarjat ovat huomattavan länsimaakeskeisiä niin sisällön kuin valittujen näkökulmienkin osalta ja lisäksi lähes puolet molempien oppikirjasarjojen sisällöstä käsittelee Suomen alueen historiaa. Julkaisuajankohtiinsa nähden oppikirjasarjoihin valitut sisällöt eivät kieliasuaan lukuun ottamatta poikkea toisistaan järin merkittävästi. Merkittävin muutos näyttäisi olevan historian taitojen painotus sisältöjen omaksumisessa. Uudemmat oppikirjat välittävät opetussuunnitelman perusteiden historiantutkimuksellisuuteen ja oppilaan aktiivista toimijuuteen pyrkiviä tavoitteita pääasiassa historian taitojen opettelun sekä monipuolisten tehtävien avulla. Historiallinen toiminta näyttäytyy oppikirjasarjoissa kaukaisena, mutta muutosta on tapahtunut oppilaan oman toimijuuden aktivoimiseksi.
Orava ja Yhdysrengas kohti kansainvälistyvää hyvinvointivaltiota : Henkilöstölehdet yrityskulttuurin luojina liikepankeissa 1940-luvulta 1980-luvulle

Vekka, Annakaisa (2019)

Tutkimuksessa käsitellään kahden suomalaisen liikepankin Kansallis-Osake-Pankin ja Suomen Yhdyspankin henkilöstölehtien osuutta yrityskulttuurin luojina, tiedonvälittäjinä ja yhteisöjensä kehittäjinä 1940-luvulta aina vuoteen 1984. Lähteenä tässä tutkimuksessa ovat liikepankkien henkilöstölehtien vuosikerrat. Lehdet ovat KOP:n Orava ja SYP:n Yhdysrengas. Henkilöstölehtien vuosikerrat on saatu käyttöön Nordea Bank Oyj:n arkistosta. Pääasiallisesti tutkimusmateriaalia lähestytään narratiivisesta näkökulmasta. Tutkimuksessa keskitytään siihen millaisena kertomuksena henkilöstölehdet ilmenevät omassa kulttuurisessa yksikössään eli pankkien henkilöstön viestintävälineinä. Suomalaisen yhteiskunnan muutosta voi seurata henkilöstölehtien sivuilta. Naisten siirtyminen työelämään sekä hyvinvointivaltion rakentuminen ja tasa-arvokehityksen eteneminen on luettavissa näistä lehdistä. Liikepankkien toiminta heijasti ympärillä olevan yhteiskunnan arvomaailmaa. Muutokset molemmissa ovat varsin yhteneväisiä. Missään suurissa yhteiskunnallisissa kysymyksissä henkilöstölehdet eivät ole toimineet tienraivaajina. Oravan ja Yhdysrenkaan kulta-aika osui 1960- ja 1970-luvun taitteeseen, jolloin lehtien sisältö oli monipuolisinta ja lehdet nostivat esiin yhteiskunnan ja työn muutoksista kertovaa materiaalia. Sekä työntekijän että työnantajan ääni kuului. Aikakausi oli myös liikepankeille yrityksinä kultaaikaa, kun kansainvälinen kauppa kasvoi, suomalaiset vaurastuivat ja pankeilla oli merkittävä asema yhteiskunnallisina vaikuttajina. Nämä kaksi lehteä eivät koskaan tulleet niin tärkeiksi, kuin niiden varhaiset tekijät ajattelivat, mutta lehtinä ne täyttivät oman osansa tiedonjakajina henkilökunnalle.
Peruspalveluja vai markkinaehtoista liiketoimintaa? : Veturimiesten liiton suhtautuminen raideliikenteen muutoksiin Suomessa 1980-luvulta 2010-luvulle

Hakoköngäs, Juho Eemeli (2018)

Tässä opinnäytetyössä tarkastelen veturinkuljettajien ammattijärjestön, Veturimiesten liiton, toimintaa 1980-luvulta 2010-luvulle Valtionrautateiden muutosvaiheissa: liikelaitosuudistuksessa, yhtiöittämisessä ja raideliikenteen kilpailun avautumisessa. Vastaan työssäni kysymyksiin siitä, miten ammattijärjestö käsitteli näitä muutoksia ja miten nämä muutokset vaikuttivat järjestön toimintatapoihin ja tavoitteisiin. Tutkimus tarjoaa yhden liiton kautta näkökulman siihen, miten suomalainen ammattiyhdistysliike on muuttanut toimintatapojaan ja tavoitteitaan julkisen sektorin reformin ja Euroopan yhdentymisen aikana. Aiemman tutkimuksen perusteella työntekijöiden ja ammattiliittojen näkökulma julkishallinnon muutoksiin 1980–2010 -luvuilla on vähän tutkittu aihe. Tutkimuskysymyksiin vastaamiseksi olen hyödyntänyt aineistona sekä arkistoaineistoa että kirjallisuutta. Tutkimuksen lähdeaineisto muodostuu pääasiassa Veturimiesten liiton arkistoon kuuluvista asiakirjoista. Keskeinen lähdeaineisto on liiton tuottamaa ja edustaa siten ammattiyhdistyksen näkökulmaa tapahtumiin. Aineisto sisältää sekä liiton päätöksentekijöille, jäsenille että laajemmalle yleisölle suunnattua materiaalia. Tutkimus osoittaa, että Veturimiesten liiton kannalta tarkasteluajanjaksolle sijoittuvat uudistukset, VR:n liikelaitostaminen, yhtiöittäminen sekä raideliikenteen kilpailun vähittäinen avautuminen ovat muodostaneet toisiaan seuraavan jatkumon, vaikka arkipäivän ammatillisessa edunvalvontatyössä huomio on kiinnittynyt kulloinkin käynnissä olevaan pienempään muutokseen ja siitä selviämiseen. Liitto on vastannut muutoksiin omaksumalla uusia vaikuttamiskeinoja kuten tutkimustiedon tuottamista päätöksentekijöille. Liitto on myös laajentanut yhteistyötä muiden kuljetusalojen kanssa ja 2010-luvulla osallistunut erilaisiin liittofuusioita koskeviin selvityksiin. Liiton vaikuttamistyö ja samalla yhteistyöverkostot ovat laajentuneet suomalaisesta liikennepolitiikasta eurooppalaiseen liikennepolitiikkaan. Veturimiesten liitto otti aluksi varautuneen kannan kaikkiin tarkasteltuihin uudistuksiin. Liitto puolusti näkemyksiään uudistusten haitallisuudesta aluksi vetoamalla peruspalveluiden säilyttämiseen. Myös joukkoliikenteen ympäristöystävällisyys ja turvallisuus toimivat argumentteina raideliikenteen puolesta. 1990-luvulla edellä mainittujen perusteiden rinnalle nousi huoli kansainvälisten yhtiöiden ”kermankuorinnasta” eli palvelunäkökulman ohittavasta voittojen tavoittelusta ja kansallisomaisuuden siirtymisestä ulkolaisiin käsiin. Toisaalta liitto oli myös kiinnostunut uudistusten rautateille tarjoamista kehittymismahdollisuuksista. Sekä liikelaitosuudistuksessa että yhtiöittämisessä veturimiehet esittivät toiveensa rautateiden virastokulttuurin taakse jättämisestä ja laitoksen itsenäisen päätösvallan kasvattamisesta. Kilpailun avautumisen myötä saadut kokemukset markkinaehtoisten yhtiöiden toimintakulttuurista haastoivat virkamiesajalta periytyvän vahvan ammatti-identiteetin kun työn epävarmuus lisääntyi ja työelämää koskevien muutosten tahti nopeutui.
Pohjanmaan puukot ja Lapin kotaraanut : matkamuistoesineet ja keskustelu maakuvasta Suomessa vuosina 1930–1945

Pouru, Saara (2019)

Pro gradu –tutkielmassani käsittelen matkamuistoesineistön kehittämistä ja aiheeseen liittynyttä keskustelua Suomessa vuosina 1930–1945. Tutkimukseni aineisto koostuu arkistomateriaalista, painetusta kirjallisuudesta sekä lehdistöstä. Tutkimukseni keskeisin lähde on Suomen-Matkat ry:n koollekutsumana vuosina 1937–1945 toimineen matkamuistoesinetoimikunnan mietintö Suomalaiset matkamuistoesineet. Vaikka tutkimuskohteenani ovat matkamuistoesineet, kiinnitän esineitä enemmän huomion niiden kehittämisen taustalla vaikuttaneisiin ajatuksiin. Tutkimuskysymykseni on, millaisia mielikuvia Suomesta matkamuistoesineillä haluttiin rakentaa ja miten Suomen-Matkojen matkamuistoesinekomitean toiminta liittyi osaksi Suomessa tehtyä matkailu- ja maakuvamainontaa ja -viestintää. Suomi-kuvan viestintää on tutkittu jonkin verran. Tutkimukseni arvo on siinä, että liitän myös matkamuistoesineet osaksi maakuvan rakentamista. Aihetta ei ole lähestytty tästä näkökulmasta aiemmin. Tutkimukseni keskittyy maaseudulla kotioloissa käsityönä valmistettuihin kotiteollisuustuotteisiin, jotka 1930-luvun kirjoittelussa käsitettiin matkamuistoista keskeisimmiksi. Käyn työssäni läpi miksi matkamuistoesineet nousivat 1930-luvun kuluessa keskustelun aiheeksi ja syitä, jotka johtivat kiinnostuksen kasvuun. Käsittelen myös sitä, millaisia olivat edustavina pidetyt matkamuistot ja miten ne liittyivät käsityksiin suomalaisuudesta. Osoitan tutkimuksessani, että matkamuistoesineistöä kehitettiin määrätietoisesti osana suomalaisten matkailu- ja maakuvan viestintää. Esineiden kehittäminen kertoo siitä, millaisia ajatuksia suomalaisuuteen liitettiin. Matkamuistoesinekomitealle laadukkaan matkamuistoesineen keskeisimpiä piirteitä olivat aitous, kansanomaisuus ja paikallissävyisyys. Näiden piirteiden yhdistyessä muodostui matkamuisto, joka välitti maailmalle käsitystä Suomesta ja suomalaisista sivistyskansana. Matkamuistoesinetoimikunnalle oli tärkeää, että esineissä näkyi kansankulttuuri ja sen paikalliset erot Suomen sisällä. Vaikka matkamuistoja suunniteltiin pääasiassa kansainvälisiä matkailijoita varten, pyrittiin niillä vaikuttamaan myös itse suomalaisten käsityksiin suomalaisuudesta. Matkamuistoesineistön kehittäminen 1930-luvulla liittyi osaksi 1800-luvulla alkanutta suomalaisuuden symbolien luontia.
Poikkeuksellista diplomatiaa : Lähettiläs Aaro Pakaslahti Vichyn Ranskassa 1943‒1944

Lahe, Jukka (2019)

Tämä tutkielma käsittelee Suomen Ranskan-lähettiläs Aaro Pakaslahden toimintaa Vichyn Ranskassa vuosina 1943‒44. Pakaslahti joutui toimimaan Suomen lähettiläänä poikkeusolosuhteissa. Yhtäältä hän työskenteli maassa, joka oli miehitetty, toisaalta hänen asemapaikkanaan toimi Vichyn hallintokaupunki, jossa toimi Natsi-Saksan kanssa yhteistyötä tekevä Vichyn hallitus marsalkka Philippe Pétainin johdolla. Vichyn hallituksen asema oli varsinkin vuosina 1943‒44 enää varsin muodollinen ja sillä ei ollut todellista omaa vaikutusvaltaa. Pakaslahti ja hänen diplomaattikollegansa joutuivatkin edustamaan maataan eräänlaisen nukkehallituksen luokse lähetettyinä. Samaan aikaan sodan uhka leijui Ranskan yllä liittoutuneiden valmistellessa maihinnousua maan pohjoisosissa ja Ranskan vastarintaliikkeen kiihdyttäessä taistelutoimiaan maan sisällä. Nämä seikat tekivät klassisen diplomatian hoidosta poikkeuksellisen epävarmaa, mutta samalla diplomatia mahdollisti myös selviytymisen poliittisessa myllerryksessä. Tutkielman lähdeaineistona toimii Pakaslahden myöhempinä vuosinaan laatima käsikirjoitus, jossa hän käy läpi aikaansa Vichyssä. Tämän tukena on käytetty Pakaslahden ulkoministeriölle Vichystä lähettämiä raportteja sekä kirjeenvaihtoa ulkoministeriön virkamiesten kanssa. Lähteistä käy ilmi, millaista diplomaatin arkielämä oli Vichyssä, mutta myös, millaista tietoa Ranskan sisä- ja ulkopolitiikasta sekä sotatilanteesta Länsi-Euroopassa Pakaslahti välitti Suomen ulkoministeriölle. Vaikka raporttien melko poliittinen luonne hieman erottaa niitä Pakaslahden omista arjen muistelmista, kaiken kaikkiaan lähteet tukevat toisiaan ja auttavat hahmottamaan, miten politiikka heijastui myös arkielämään Vichyn Ranskassa. Toisaalta tutkimuksessa otetaan myös esille lähdeaineiston eroja ja tehdään siitä tulkintaa. Lähteiden perusteella tavoitteena on saada kokonaiskäsitys siitä, millaista Aaro Pakaslahden oli toimia diplomaattina Vichyssä ja miten Vichyn Ranskan poliittinen tilanne sekä maailmansota heijastuivat hänen työhönsä. Tutkimuksen kysymyksenasettelulla perehdytään siihen, mitä lähteet pitävät sisällään ja mistä sisältö mahdollisesti kertoo. Tutkimuksen lähdeaineistosta käy ilmi, että diplomatialla oli hyvin joustava luonne Vichyssä. Aaro Pakaslahden esimerkistä voi päätellä, että yhtäältä diplomaatit toimivat kuin aina ennenkin pitämällä yhteyksiä kollegoihinsa ja asemapaikkansa virkamiehiin sekä osallistuen Vichyn diplomaattiseen seurapiirielämään. Toisaalta diplomaattien liikkumiseen kohdistui rajoituksia silloin kun yleinen turvallisuustilanne oli uhattu, ja Pakaslahti sai kokea, ettei diplomaattinen koskemattomuuskaan estänyt diplomaatteja joutumasta arvaamattomiin tilanteisiin. Sota-ajan diplomatia oli siis yhtäältä jatkumoa vanhoista perinteistä, joista kiinnipitämällä pyrittiin selviytymään epävarmoissa olosuhteissa, toisaalta diplomaatit joutuivat usein toimimaan oman vaistonsa varassa. Pakaslahdella oli terävä tilannetaju, joka osaltaan auttoi häntä selviytymään silloinkin, kun tietoja tilanteen kehityksestä oli vaikeaa saada.
Punaisen Saksan Turvallisuusdilemma : DDR:n puolustusneuvosto ja politbyroo kylmän sodan kriiseissä 1978–1983

Luostarinen, Janne (2019)

Pro gradu -työssäni tutkin Saksan demokraattisen tasavallan, DDR:n, turvallisuuspoliittisia toimenpiteitä ja puolustuspoliittisia toimenpiteitä turvallisuusdilemman käsitteen avulla. Tutkimuksessani selvitän millaisia turvallisuusdilemmoja DDR:n johto kohtasi vuosina 1978–1983 ja millaisiin toimenpiteisiin nämä turvallisuusdilemmat johtivat. Lisäksi pohdin, miksi DDR:ssä päädyttiin näihin ratkaisuihin. Turvallisuusdilemma on kylmän sodan aikana syntynyt kansainvälisten suhteiden käsite, jossa vastapuolta arvioidaan sen muodostaman sotilaallisen potentiaalin ja sen käyttötarkoituksen perusteella. DDR:n osalta tutkimukseni aikarajauksen sisään sijoittuu Naton sotilaallisen voiman merkittävä kehittyminen, joka alkoi vuoden 1978 asevarusteluohjelmasta ja päättyi Naton keskimatkan ydinaseiden sijoittamiseen Eurooppaan loppuvuodesta 1983. Tätä sotilaallista potentiaalia arvioitiin DDR:n kansallisessa puolustusneuvostossa, jonka kokouspöytäkirjat yhdessä maan politbyroon vastaavien kokouspöytäkirjojen kanssa muodostavat työni tärkeimmän lähdemateriaalin. DDR oli saavuttanut 1970-luvun lopulla yhä enemmän kansainvälistä tunnustusta ja avannut liennytyksen jälkimainingeissa tuottoisia taloussuhteita erityisesti Länsi-Saksaan. Samalla kuitenkin maassa jatkui koko yhteiskunnan läpäisevän turvallisuusjärjestelmän rakentaminen. Suurvaltojen jouduttua kiistoihin keskimatkan ydinaseista oli DDR:n turvallisuusympäristö muuttumassa. Nato- ja Länsi-Saksa muodostivat sille turvallisuusdilemman, jossa Länsi-Saksan alueelle sijoitettavat ydinaseet mahdollistivat Eurooppaan rajatun ydinsodan. Jaetun Saksan kysymys oli edelleen auki, ja Länsi-Saksan asevarustelun nähtiin tukevan maan revisionistista linjaa DDR:n suhteen. Uhkakuvia suurensi marksilais-leniniläinen ideologia ja taloudellisesti tuottoisa Länsi-Saksa näyttäytyi Naton asevarustelun myötä uhkana, jota vastaan haettiin tukea Varsovan liiton vahvistamisesta. Ongelmallista oli kuitenkin DDR:n samanaikainen riippuvuus länsisaksalaisesta lainarahasta, mikä esti tehokkaan vastaamisen Länsi-Saksan muodostamaan turvallisuusdilemmaan. DDR päätyi tukemaan Neuvostoliittoa priorisoimalla Varsovan liiton määräykset sen asevoimiensa vahvistamiseksi. Samalla taloudelliset rajoitteet ajoivat sen ajamaan omaa linjaa, joka merkitsi joitakin myönnytyksiä Länsi-Saksalle, Neuvostoliiton turvallisuuspolitiikan vastaisesti. Taloudellisesti heikko Varsovan liitto ei voinut korvata länsimaisia taloussuhteita ja DDR:lle kehittyi lopulta oma turvallisuuspoliittinen linja, jossa se tasapainoili taloutensa vaatimien länsisuhteiden ja Neuvostoliiton linjan välillä. Vilkkaista suhteista johtunut ymmärrys Länsi-Saksan turvallisuuskäsityksestä johti lopulta DDR:n johtajien turvallisuusdilemmaherkkyyden lisääntymiseen ja siten maiden välisen turvallisuusdilemman lieventymiseen keskellä kiivainta euro-ohjuskriisiä.
Rakkauden ja äitiyden tähden? : Frieda Grossin perhe-elämä 1900–1923

Malm, Niika (2018)

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen Itävalta-Unkarissa syntyneen Frieda Grossin (1876–1950) perhe-elämää sekä rakkauden ja seksuaalisuuden kokemuksia 1900-luvun alun Saksassa ja Sveitsissä. Lisäksi tarkastelen yksityisen perhe-elämän ja kokemuksen taustalla 1900-luvun alun Euroopassa käytyä keskustelua avioliitosta, seksuaalisuudesta, naisista ja äitiydestä. Tähän keskusteluun Frieda Gross yhdistyy aviomiehensä psykiatri Otto Grossin (1877–1920) ja oman epätyypillisen perhe-elämänsä kautta. Otto Gross oli tunnettu seksuaalisen vapauden puolestapuhujana ja patriarkaaliseksi mieltämänsä avioliiton kriitikkona. Seksuaalisen vapauden Otto Gross yhdisti ihmisen psyykkiseen hyvinvointiin. Patriarkaalisen yhteiskunnan tilalle Otto Gross halusi matriarkaatin valtaan perustuvan yhteiskunnan. Frieda Gross kasvoi porvarillisessa ja hyvin toimeentulevassa perheessä Itävallan Grazissa. Muutama vuosi avioitumisensa jälkeen aviopari Gross muutti Müncheniin ja antoi toisilleen vapauden avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin. Avioeroa he eivät hakeneet, vaikka yhteiselo ja keskinäinen suhde päättyivätkin pian. Frieda Gross sai yhden lapsen aviomiehensä kanssa ja kolme lasta avioliiton ulkopuolisesta suhteesta kuvataiteilija Ernst Frickin kanssa. Frieda Gross joutui taistelemaan vanhimman lapsensa huoltajuudesta aviomiehensä isän Hans Grossin kanssa. Friedan aviomies tuki Friedaa ja tämän oikeutta pitää kaikki lapsensa luonaan. Frieda Grossin ajatuksia ja kokemuksia perhe-elämästä, rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja naisena olemisesta analysoin aineistolähtöisesti Friedan ystävälleen Else Jaffélle (1874–1973) kirjoittamista kirjeistä. Taustalla käydystä keskustelusta hyödynnän saksalaisten naisliikkeiden kannanottoja sekä Saksan keisarikunnassa suurta suosiota saavuttaneen ruotsalaisen kirjailijan Ellen Keyn näkemyksiä. Taustan analyysilleni muodostan porvarillisen perheen, äidin ja naisen ihanteesta. Käytän tutkielmassani käsitettä antiporvarillinen, sillä niin Otto Grossia kuin Ellen Keytä on kuvailtu porvarillisen perheen kriitikoiksi. Ajan keskustelua leimasi niin porvarillisissa kuin antiporvarillisissa piireissä äitiyden ylistäminen ja määritteleminen. Kysyn tutkielmassani millaisia olivat Frieda Grossin perhe-elämään liittyvät valinnat, mikä sai Friedan kääntämään selkänsä sovinnaiselle elämäntavalle ja millainen oli ihanteellinen porvarillinen- ja antiporvarillinen nainen sekä miten Frieda näihin määrittelyihin sopi omien luonnekuvailujensa perusteella? 1900-luvun alkupuolella porvarillisesta ydinperhemallista tuli läntisessä eurooppalaisessa kulttuuripiirissä perheen normi, josta poikkeaminen saattoi johtaa väliintuloon. Kirjeiden ja tutkimuskirjallisuuden perusteella esitän, että Friedan perhe-elämä oli hänen taustaansa nähden poikkeuksellista. Omassa tuttavapiirissään hän ei kuitenkaan ollut poikkeuksellinen. Monet saivat lapsia avioliiton ulkopuolella ja monet myös tukivat näkyvästi Friedaa. Vaikka Friedan elämäntapaan vaikuttivat hänen aviomiehensä Otto Grossin näkemykset avioliitosta ja seksuaalisuudesta, esitän, että mainitun tuttavapiirin ja yhteisön tuki oli aviomiestäkin tärkeämpi vaikutin Friedalle. Frieda ei tavoitellut yksinhuoltajuutta, mutta piti selvästi kiinni oikeudestaan hankkia lapsia myös avioliiton ulkopuolella rakastamansa ihmisen kanssa. Äidinoikeudesta kasvoi näkemykseni mukaan Friedalle vakaumus Müncheniin muuton jälkeen. Rakkaus oli tärkeä osa niin Friedan valintoja kuin hänen naiskuvaansa. Rakkaus naisten ominaisena piirteenä yhdistää Friedaa sekä porvarillisiin että antiporvarillisiin naisihanteisiin. Myös äitiys naista vahvasti määrittävänä tekijänä on yhdistävä tekijä antiporvarillisissa ja porvarillisissa naisihanteissa. Sen sijaan olennainen ero näkyy suhtautumisessa seksuaalisuuteen. Porvarilliseen äitiyteen perustuva naisihanne ei ollut seksuaalinen näkyvästi kuten Frieda oli. Konkreettisia seurauksia Friedalle hänen elämäntavastaan oli myös jatkuva taloudellinen ahdinko.
Richard Cobden Krimin sodan (1853–1856) kriitikkona

Norrlin, Arttu (2020)

Rauhanliike kasvatti suosiotaan 1800-luvun alkupuoliskon Britanniassa, ja sen painotukset muuttuivat: kristillinen, yksilöiden moraaliin keskittynyt rauhanaate muuttui poliittiseksi liikkeeksi, joka korosti erityisesti vapaakauppaa. Keskeinen henkilö tässä muutoksessa oli Richard Cobden, englantilainen liikemies ja poliitikko, jonka ajatukset muovasivat rauhanliikkeen sisältöä ja jonka poliittinen vaikutustyö muutti sen kontekstia. Cobdenin uudistama rauhanliike joutui koetukselle Britannian ajautuessa Krimin sotaan. Tutkin sitä, miten ja miksi Cobdenin johtama rauhanliike kritisoi Britannian roolia Krimin sodassa, sekä brittiläisen rauhanliikkeen ideologaa tuona aikana. Miksi Cobdenin tulkinta rauhanliikkeestä oli niin murroksellinen? Miksi se oli noussut rauhanliikkeessä pinnalle? Miksi se kuitenkin epäonnistui pitämään Britannian erossa Krimin sodasta? Cobdenin aikana brittiläinen rauhanliike sai poliittista vaikutusvaltaa ja lisää kannattajia, paljolti suosittujen ideologisten painotustensa tähden: Cobdenin rauhantyössään korostama vapaakauppa oli myötätuulessa, ja vähäisempi riippuvuus herätysliikkeiden kannatuksesta mahdollisti tukevamman kannatuspohjan. Kasvanut suosio ja näkyvyys toivat rauhanliikkeelle uudenlaista vaikutusvaltaa. Cobdenin ideologia, jonka varaan hänen rauhantyönsä rakentui, perustui liberaaliin keskiluokkaan. Cobdenin mukaan kansainvälinen vapaakauppa sitoisi maailmaa tiiviisti yhteen ja oli taloudellisesti järkevää. Jos porvarillinen keskiluokka saisi lisää vaikutusvaltaa yhteiskunnassa, käyttäisi se tätä valtaa kaupan helpottamiseen. Näin ollen valtiolle ja sodasta hyötyvälle aristokratialle jäisi vain pieni rooli, eikä sotimisesta hyötyvillä tahoilla olisi vaikutusvaltaa. Cobden kannatti myös valtioiden sitoutumista kansainvälisiin sovittelusopimuksiin ja vastusti oman aikansa Britannian liberaalia interventionismia, jolla perusteltiin lukuisia sotilaallisia väliintuloja. Lähteinäni käytän Cobdenin kirjeitä, pamfletteja sekä Britannian parlamentin alahuoneen istuntojen pöytäkirjoja. Yhdessä ne muodostavat monipuolisen katsauksen Cobdenin ideologiaan ja vaikutuskeinoihin. Näitä lähteitä kriittisesti tarkastelemalla kartoitan Cobdenin ideologian piirteitä; sen heikkouksia, vahvuuksia ja taustaoletuksia, joiden varaan se rakentui. Apunani käytän runsasta viktoriaanisen Britannian ajatusmaailmaa käsittelevää tutkimuskirjallisuutta, sekä tutkimusta Cobdenista itsestään. Cobdenin luotsaama rauhanliike kesti Krimin sodan paineen heikosti. Erittäin suosittuna alkanut sota ajoi rauhanliikkeen jo lähtökohtaisesti vaikeaan asemaan, eikä Cobden liittolaisineen saanut käännettyä tilannetta voitokseen edes konfliktin muuttuessa epäsuosituksi. Cobdenilaisen rauhantulkinnan taustaoletuksissa oli ideologisia ongelmakohtia liittyen erityisesti sen edellyttämään talousrationaaliseen keskiluokkaan, joka olisi vastustuskykyinen nationalismille ja sodanlietsonnalle. Joko Cobdenin ideologia edellytti keskiluokalta lähtökohtaisesti liikaa, tai sitten sotaalietsovat voimat manipuloivat julkista mielipidettä Krimin sodan aikaan. Cobden itse uskoi näistä vaihtoehdoista jälkimmäiseen. Rauhantyö, jota Cobden teki Britanniassa Krimin sodan aikana, kertoo paljon omasta ajastaan ja sitä ympäröivästä yhteiskunnasta. Sen suosio rakentui liberalismin voittokululle, mutta se jäi oppositioon brittiläisen itseymmärryksen omaksuessa interventionistisen version liberalismista. Cobden hävisi parlamentissa, mutta muutti rauhan merkitystä kristillisestä käsitteestä poliittiseksi kannaksi. Hänen ideologiansa ja sen talousrationaaliseen keskiluokkaan perustuvat taustaoletukset jäivät elämään rauhanaatteen reformistiseen perintöön.
Robert Hall, pastori vapauden puolesta Ranskan vallankumouksen ajan Britanniassa

Yli-Haavisto, Johannes (2019)

Tämä pro gradu-tutkielma käsittelee englantilaisen baptistipastorin Robert Hallin (1764–1831) näkemyksiä ilmaisunvapaudesta, uskonnonvapaudesta ja kansalaisten oikeuksista Britanniassa 1791–1793. Päälähde on Hallin kirjoittama pamfletti An Apology for the Freedom of the Press and for General Liberty vuodelta 1793. Tutkielman painopisteenä on käsitellä sitä, miten Robert Hallin vähemmistökristillinen tausta vaikuttaa hänen ajatuksiinsa Britannian tilanteesta vallankumouksen sytyttyä Ranskassa 1789. Tutkielman alussa esitellään Robert Hallin tausta antamalla ensin lyhyt kuvaus hänen elämästään ja uskonnollisesta taustastaan. Anglikaanikirkon ulkopuolisiin seurakuntiin kuuluvia kristittyjä nimitetään yleisesti termillä dissentterit, ja heistä esitellään tarkemmin johtohahmot Richard Price (1723–1791) ja Joseph Priestley (1733–1804). Tutkielman taustoittavassa osiossa käydään lävitse 1700-luvun lopun uskonnollispoliittinen tilanne dissentterien osalta näiden pyrkiessä saamaan täydet kansalaisoikeudet, Samanaikainen ja osittain myös dissentterien tukema parlamentaarisen reformin ajaminen nivoutuu yhteen dissentterien vaatimusten kanssa ja sisältyy kuvaukseen Robert Hallin pamfletin kirjoitusajankohtaa edeltävästä aikakaudesta. Tutkielman käsittelyosiossa tarkastellaan Hallin An Apology for the Freedom of the Press and for General Liberty -pamfletin sisältöä edeten kronologisesti luvuittain. Viiteen päälukuun jaettu pamfletti etenee ilmaisunvapauden ja sen rajoittamisyritysten haitallisuuden käsittelemisestä sekä parlamentaarisen reformin tarpeellisuuden perusteluista yleisien ihmisoikeuksien puolustukseen ja dissentterien aseman esille tuomiseen. Lopuksi Hall kokoaa ajatuksiaan yhteen päätösluvussa ja ottaa kantaa Ranskan vallankumouksen tilanteeseen 1793. Pamfletin punaisena lankana toimii ilmaisunvapauden ja vapaan keskustelun puolustus, jonka Hall liittää jokaiseen käsittelemäänsä oman aikansa ongelmaan. Toinen pääteema on Hallin pelko Ranskan vallankumouksen tapaisten levottomuuksien ja väkivallan leviämisestä Britanniaan, mikäli hallinto ei kuuntele kansalaisia ja suostu uskonnolliseen ja poliittiseen reformiin yhteiskunnan tilan parantamiseksi. Tutkimuksessa todetaan, että Robert Hallin kristillinen dissentteritausta näkyy lähinnä vain silloin, kun jokin yhteiskunnallinen ongelma koskettaa suoraan vähemmistöseurakuntia. Hall ei perustele vaatimuksiaan sanavapaudesta tai hallinnon reformista kristinuskon tulkinnallaan vaan pyrkii esittelemään ilmaisunvapauksien hyötyjä ja konkreettisia hallinnon reformin tarpeellisuutta todistavia seikkoja. Pappisvirka tulee esille, kun Hall pyrkii todistamaan vastustajille, että sananvapaus ja demokratia ovat itse asiassa myös Jumalan tahdon mukaisia ja siten kristityn tuen arvoisia. Toisin kuin kuuluisammat dissentterit Richard Price ja Joseph Priestley, Hall ei usko, että ihmiskunnan edistyminen olisi vain ja ainoastaan Jumalan suunnitelmien toteutumista lopun aikoja varten. Hänelle edistysaate tarkoittaa ensisijaisesti tiedollisen ja materiaalisen hyvän lisääntymistä kaikkien eduksi. Kirkko olisi tässä irrallinen mutta samanaikainen toimija, sillä kuitenkin vain kristitty yhteiskunta voisi luoda edelltykset edistykselle ja valistukselle.

Now showing items 41-60 of 77

Browsing by discipline "allmän historia"

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO