Browsing by study line "Historia, finskspråkig"

Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserven (Fed) johtoon nousi vuonna 1987 Alan Greenspan. Greenspan tuli kautensa alussa tunnetuksi inflaatiohaukkana, mutta 1990-luvun mittaan hän vakuuttui siitä, että teknologian ja tuottavuuden nopean kehitys antoi mahdollisuuden aiemmin turvalliseksi koettua kevyempään rahapolitiikkaan ilman riskejä inflaation kiihtymisestä. 2000-luvun alkuvuosien mullistusten, kuten IT-kuplan puhkeamisen ja syyskuun 11. päivän terrori-iskujen taloudelle aiheuttamien shokkien seurauksena Fed laski korkonsa lopulta vain yhteen prosenttiin vuosien 2001–2003 aikana. Vuonna 2003 riskinä oli jopa deflaatio, joten Fed viesti pitävänsä koron alhaisena ”huomattavan ajanjakson ajan”. Vuoteen 2004 tultaessa tilanne alkoi kuitenkin muuttua, kun talouskasvu vahvistui ja yhden prosentin korkotaso alkoi vaikuttaa turhan matalalta. Fedin oli kuitenkin aiemman viestintänsä takia vaikea tehdä nopeita muutoksia politiikkaansa ilman, että sen vaivalla rakennettu uskottavuus kärsisi. Tarkastelenkin tutkimuksessani prosessia, jonka seurauksena Fedin avomarkkinakomiteassa muutettiin viestintästrategiaa ja viestintää suuntaan, joka salli koronnostojen aloittamisen kesällä 2004. Erityisesti keskityn pääjohtaja Alan Greenspanin pyrkimyksiin muokata tätä julkikuvaa, jonka keskuspankki itsestään antoi. Tärkeimpinä lähdemateriaaleinani ovat avomarkkinakomitean keskustelujen transkriptiot sekä tapaamisten päätteeksi annetut lausunnot, sillä niistä ilmenee, millaisten keskustelujen tuloksena tehdyt ratkaisut viestinnän muutoksiin syntyivät sekä miten Greenspanin vaikutus näihin näkyi. Tammikuussa 2004 avomarkkinakomitea keskusteli viestintästrategiastaan, johon ei kuitenkaan tehty radikaaleja muutoksia. Greenspan sai ajamansa ehdotukset pitkälti läpi, mikä toisaalta johtui varmasti myös siitä, että hän edusti viestintästrategian kehittämisen suhteen maltillista keskitietä, ja näin ollen hänen ehdotuksensa näyttäytyivät myös tietynlaisina kompromisseina. Alkuvuoden politiikkakeskusteluissa tuli ilmi, miten talouskasvu vahvistui pitkän hitaan toipumisen jakson jälkeen ja työllisyystilanne parani pienen helmikuisen notkahduksensa jälkeen lisäten inflaatiopaineita, mikä ajoi Fediä vähitellen rahapolitiikan kiristämistä kohti. Greenspanin tahdon mukaisesti avomarkkinakomitea muutti viestintäänsä alhaisen korkotason pysymisestä ”huomattavan ajanjakson ajan” ensin siihen, että rahapolitiikan elvyttävyyden purkamisessa voitaisiin olla ”kärsivällisiä”, ja lopulta ilmaisi purkavansa elvytystä ”todennäköisesti hillittyyn tahtiin”, mikä mahdollisti ensimmäisen koronnoston tekemisen kesäkuussa. Vaikka komiteassa esiintyi niin viestinnän radikaalimpaa muuttamista kannattaneita kuin aiemman linjan säilyttämistä puoltaneita mielipiteitä, edettiin rahapolitiikan ja siitä viestinnän suunnan muuttamisessa pitkälti Greenspanin viitoittamalla tiellä, sillä tämä sai komitean vakuutettua siitä, että muutoksissa oli syytä olla hyvin varovainen markkinoiden vahvojen reaktioiden välttämiseksi. Greenspanin politiikkaa on myös jälkeenpäin kritisoitu viivyttelystä koronnostojen aloittamisessa, sillä pitkään jatkuneet matalat korot on esimerkiksi nähty yhtenä tekijänä vuoden 2008 finanssikriisin taustalla. On kuitenkin hyvä ottaa huomioon, ettei vielä vuonna 2004 voitu tietää, mihin suuntaan talouden kehitys kulkisi, ja talouskasvun haurauden vuoksi on sinänsä ymmärrettävää, että Greenspan suhtautui hyvin varovaisesti rahapolitiikan suunnan muuttamiseen.

Mladorossien liitto, myöhemmin Mladorossipuolue, oli Suomessa vuosina 1932–37 toiminut venäläisten emigranttien muodostama fasistijärjestö. Legitimisteihin eli suuriruhtinas Kirill Vladimirovitš Romanovin kannattajiin kuulunut kansainvälinen liike, jota johti Ranskasta käsin Aleksandr Kazem-Bek, piti tavoit-teenaan muiden venäläisten valkojärjestöjen tapaan bolševistien hallinnon kaatamista ja korvaamista omallaan, tässä tapauksessa fasistisella monarkialla. Kilpailijoistaan poiketen se ei kuitenkaan kannat-tanut aseellista hyökkäystä tai terroriretkiä Neuvostoliittoon, vaan oli tiukan interventiovastainen, niinkin pitkälle että jäsenten olisi sodan syttyessä pitänyt loikata puna-armeijan riveihin puolustamaan isän-maataan Venäjää. Sen sijaan nationalistista vallankumousta tuli edistää poliittisen valmennuksen, pro-pagandan ja Neuvostoliiton eliittiin kohdistetun vaikuttamisen kautta, ja muutoksen piti tulla sisältä. Mladorossit perustivat Suomessa osastot kolmelle paikkakunnalle: Helsinki, Viipuri ja Suojärvi, tarkem-min Kaipaan Välikylä. Tärkeimpiä mladorosseja olivat maajohtaja Aleksander Holthoer (Helsinki), Eugen Frisk (Viipuri) sekä Georg Narbut ja Petter Seliverstov (Suojärvi). Lisäksi järjestö teki yhteistyötä muiden legitimistien kuten Vladimir Krestjanovin, Paul von Wilckenin ja Julian Javidin kanssa. Jäsenmäärä ei kasvanut suureksi, vaan jäi Suomessa ilmeisesti noin 50 paikkeille, mutta Neuvostoliittoa myötäilevänä pidetty politiikka ja epäilykset laittomista rajanylityksistä kiinnittivät Etsivän keskuspoliisin huomion. Mladorossien ”fasistinen neuvostomonarkia” oli yhdistelmä italialaisvaikutteista fasismia, Venäjän kei-sariajan slavofiilista äärioikeistoa ja osin populistista, osin epätoivoista kompromissihakuisuutta. Mlado-rossit ja heidän tukemansa ”keisari” Kirill halusivat valtaan noustessaan säilyttää Neuvostoliiton val-tiojärjestelmästä sen hyväksi todetut ja erityisesti organisaatiolliset osat, mutta karsia siitä kommunis-min. Ulkopoliittisista erimielisyyksistä huolimatta liikkeellä oli yhteyksiä myös Saksan natsipuolueeseen, jonka kanssa legitimistit olivat olleet liitossa 1920-luvun alun Aufbau-liikkeen kautta. Kirillin tärkeä mi-nisteri Vasili Biskupski vastasi emigranttien asioista Hitlerin hallinnossa. Järjestö tavoitteli Etsivän keskuspoliisin ja Suomen valtion tukea bolševismin vastaiseen taisteluun, mutta nämä suhtautuivat siihen yhtä aikaa epäluuloisesti ja vähätellen. Varsinkin Jalmari Sinivaaran johtama toimisto VIII sekä Yrjö Kares ja Sortavalan alaosasto muodostivat mladorosseihin oudon tutta-vallisen suhteen, mutta eivät lakanneet epäilemästä näitä Suomen vastaisista rikoksista, Neuvostoliiton soluttautumisesta järjestön riveihin tai muista hämäräpuuhista, joista voisi koitua valtiolle harmia. Lop-putuloksena keskuspoliisi joutui toteamaan, ettei mladorossien oma toiminta muodostanut vaaraa, koska oli mittakaavaltaan ja teholtaan niin mitätöntä, mutta Neuvostoliiton tiedustelu olisi hyvinkin voinut kytkeä sen johonkin laajempaan vakoiluoperaatioon. Mladorossien toiminta kiellettiin Suomessa joulukuussa 1937, kun Kazem-Bekin yhteydenpito Neuvos-toliiton agentteihin oli aiheuttanut kansainvälisen skandaalin. Valpo jatkoi joidenkin heistä seuraamista.

Muurmannin legioona oli joukko punasuomalaisia pakolaisia, jotka pestautuivat brittiarmeijan palvelukseen kesällä 1918. Yhteistyön taustalla oli varsin yksinkertainen tarpeiden kohtaaminen: suomalaiset tarvitsivat ruokaa ja voimakkaan suojelijan, kun taas britit tarvitsivat nopeasti miehiä. Vaiheikkaan palvelusajan päätteeksi britit järjestivät legioonan kotiutuksen yhdessä Suomen hallituksen kanssa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan legioonalaisten valtiorikosoikeudenkäyntejä syksyllä 1919 kontekstuaalisen oikeushistorian näkökulmasta. Tässä tutkimuksessa pyritään hyödyntämään ja toteuttamaan kontekstuaalista oikeushistoriaa siten, miten Helsingin yliopiston oikeushistorian professori Jukka Kekkonen sen määrittelee teoksessaan Mitä on kontekstuaalinen oikeushistoria? Oikeushistoria pyrkii kuvailemaan oikeudellista muutosta. Oikeus muuttuu paitsi uusien säännösten myötä, myös yleisesti kulttuurin ja käytäntöjen muuttuessa. Tutkijan tehtävä on havainnoida tätä muutosta ja pyrkiä selittämään sen juurisyyt. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät vaikuttivat legioonalaisten tuomioihin ja ennen kaikkea, voidaanko tuomioita pitää oikeudenmukaisena ja keskenään johdonmukaisina. Sanalla sanoen, kohtasiko legioonalaisia oikeusmurha. Kiinnostavaa on myös, mitä taktiikoita legioonalaiset käyttivät kuulusteluissa ja oikeudessa yrittäessään parantaa asemaansa, sekä tutkia, missä määrin sisällissodan aiheuttama oikeusvaltion kriisiytyminen jatkui edelleen. Tutkimus- ja muistelmakirjallisuuden ohella tutkimus nojautuu pitkälti Villingin saarella pidettyjen kuulustelujen pöytäkirjoihin, joita tarkastellaan 74 erilaisia tuomioita saaneen legioonalaisen osalta. Tutkimuksessa havaittiin merkittäviä eroja VRO:n toiminnassa vuosien 1918 ja 1919 välillä, jotka selittyvät enimmäkseen oikeusolojen normalisoitumisella. Näin esimerkiksi tutkittavien työnantajien ja kotipaikkakunnan suojeluskuntien lausunnot ovat menettäneet vuodessa merkitystään ja tutkittavan oman käytöksen ja tunnustuksen merkitys korostuu tuomioissa. Tutkimusaineiston perusteella ei vaikuta siltä, että valtiorikosoikeus kaikkiaan olisi kohdellut legioonalaisia epäreilusti tai oikeusvaltion periaatteiden vastaisesti, joskin tuomiot ovat keskenään epätasaisia. Sen sijaan oikeuskanslerin tekemät karkotuspäätökset, joiden nojalla yli 30 legioonalaista karkotettiin Kanadaan, ovat paikoin heikosti ja epäselvästi perusteltuja. Tutkimus osoittaa, että oikeusjärjestelmä kohteli legioonalaisia epätasaisesti, mutta osoitti samalla toipuneensa merkittävästi edellisvuoden kriisistä.

Tutkin maisterintutkielmassani hyvän sodan myyttiä Yhdysvaltojen mediasta Tyynenmeren sodan vuosina 1941–45 luettavana kansallisena narratiivina. Tutkimuskysymyksinä selvitän, miten ja koska myytti syntyy, vaikuttaako se jo sotavuosina ja mitä sotaviestinnällä on pyritty kommunikoimaan. Samalla tutkin, miten myytti tukee sotanarratiiveja, sekä miten myyttiä mahdollisesti rikkovat tekijät (kuten väkivalta ja rotu) pyritään kontekstualisoimaan laajemmin. Lähdeaineistona olen käyttänyt sodan aikana tuotettua mediaa, mukaan lukien propagandafilmejä The Battle of Midway (1942), Know Your Enemy: Japan (1945) sekä esimerkiksi Why We Fight: War Comes to America (1945). Sotafiktion saralla tutkin elokuvaa Bataan (1943). Filmiaineiston lisäksi käsittelen Pearl Harborista kirjoittavia sanomalehtiä sekä Yhdysvaltojen presidentti Franklin D. Rooseveltin Day of Infamy -puhetta. Aineiston tulkinnassa sovellan Frederick W. Mayerin kollektiivisen toiminnan teoriaa, joka tarkastelee ihmistoimintaa narratiivien näkökulmasta. Mayerin ajatuksia seuraillen, luen lähteistä pyrkimyksiä muodostaa tarina hyvästä sodasta ja motivoida kansaa toimintaan. Maisterintutkielmassa lähestyn hyvän sodan myyttiä osana olemassa olevaa tutkimustraditiota, ja argumentoin, että termin käyttö sota-aikana ei ole kovin vakiintunutta. Tästä huolimatta jo sota-ajan lähteistä on luettavissa myytin keskeisiä piirteitä, kuten kansan yhtenäisyyden korostamista sekä sodan kuvaamista puolustussotana. Samalla lähdeaineistosta on löydettävissä myös myytin osa-alueina rotutekijöiden sekä Tyynenmeren sodan väkivallan käsittelyä. Liitän aineiston osaksi laajempaa Yhdysvaltojen kulttuurikehystä ja valtion propagandaa. Kokonaisuudessa lähteet välittävät kuvan sodasta puolustussotana, ja japanilaisten aggressioon liitetään tarinallistaen negatiivisia luonteenpiirteitä. Vastauksena Yhdysvaltojen sisäisille rotujännitteille ja sodanvastaisuudelle, lähteistä on myös luettavissa pyrkimys kuvata Yhdysvaltojen kansa yhteisen historian ja arvopohjan jakavana. Sota sidotaan myös osaksi amerikkalaisille kulttuurillisesti tuttuja vertailukohtia. Huomiot Japanista vihollisena ovat kuitenkin vahvan rodullistettuja. Propagandassa japanilaisten kuvaus toimii oikeutuksena Tyynenmeren väkivallalle. Samalla esitän, että Tyynenmeren sotaa varsinkin vertailukohtana sotaan Euroopassa kohdellaan vahvasti rotuperspektiivistä. Tämän seurauksena Tyynenmeren sota sekä japanilaiset vihollisena kuvataan vertailussa omalaatuisina, ja sotaan liittyvä väkivalta kehystetään tarpeellisena tavalla, joka ei riko myyttiä amerikkalaisten sotilaiden sotamoraalista.

Tässä tutkimuksessa perehdyn viikoittain ilmestyneessä Suomen Kuvalehdessä esitettyihin käsityksiin Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton supervalloista vuosina 1979–1991, eli kylmän sodan viimeisen kahdentoista vuoden aikana. Lähestyn työssäni osapuolia erityisesti niiden johtajien kautta, kuten teki lehti itsekin. Suomen Kuvalehti julkaisi toistuvasti kattavia henkilökuvia kahden maan hallitsijoista, käsitellen heidän viimeisimpiä edesottamuksiaan ja henkilöhistorioitansa. Työssä vertailen miten Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton johtoa käsittelevä uutiskuvaus erosi toisistaan, ja löytyikö aikajaksolta jotain ratkaisevia tapahtumia, jotka vaikuttivat lehden kantaan merkittävästi. Keskeisiä narratiiveja tutkimuksen ajanjaksolla ovat suomettumisen myötä yleistyneen itsesensuurin väheneminen, sen myötä muuttunut suhtautuminen Neuvostoliittoon, sekä Suomen Kuvalehden tasaisen kriittinen linja Yhdysvaltojen valtionjohtoa kohtaan.

Maisterintutkielma käsittelee Jäämeren suomalaisuutta vuosina 1855–1889 suuriruhtinaskunnan hallintokeskuksen perspektiivistä. Suomalaisuuden tilaa ja tuottamista tutkitaan julkisuuden kautta keskittyen nationalistisen narratiivin tarkasteluun vertaillen eri ideologisten ryhmittymien, kuten fennomaanien, svekomaanien ja liberaalien julkaisuja ja kannanottoja niin sanotusta ’Jäämerikysymyksestä’. Suuriruhtinaskunnan julkisuuden tarkastelun avulla tutkimus avaa sitä, miksi ja miten rakentuivat Jäämeren rannikoiden suomalaisuusnäkemykset. Kuvaan tutkimuksessa sitä muutosta, joka tapahtui Jäämeren osalta ideologisesti sekä hallinnollisesti aktiivisten vuosikymmenien selvitysten ja keskustelujen kautta. Tutkielman lähdeaineisto koostuu Helsingissä julkaistuista lehdistä, joista on valittu jokaiselle aatesuuntaukselle keskeisimmät edustajat. Lehdistö on siis tutkimuksen pääasiallinen aineisto. Painopiste on fennomaanien rakentamassa Jäämeren kuvassa. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimukselle on nationalismin teoria sekä julkisuusteoria. 1800-luvulla suomalaisen kansallisen ja autonomisen yhteiskunnan sekä valtion rakentamisessa rajojen uudelleentarkastelu muodostui olennaiseksi tekijäksi. Suomen Lapista puuttunut hallinnollinen kontrolli siivitti Jäämeren tilanteen kartoittamista. Suomenkielinen väestö asutti osaltaan Jäämeren rannikoita, ja Jäämeri oli myös merkittävä kohde muuttoliikkeelle. Tämä väestön valu haluttiin saada tyrehdytettyä. Nämä seikat synnyttivät tarpeen saattaa Jäämeren seutu Suomen suuriruhtinaskunnan yhteyteen. Konkreettisesti tämä tavoite ilmeni tarkoituksellisena suomalaiskansallisen Jäämeren myytin rakentamisena ja mietintöinä mahdollisen maakaistaleen saamisesta joko Norjan Ruijasta tai Venäjän Kuolasta.

Tutkielma käsittelee vuoden 1928 sodan kieltävää yleissopimusta, nk. Kellogg-Briandin sopimusta ja sen herättämiä aikalaisreaktioita Suomessa ja maailmalla. Pyrin selvittämään, nähtiinkö sopimuksella olevan todellisia mahdollisuuksia rauhan vakiinnuttamiseen maailmanpolitiikassa. Kellogg-Briandin rauhansopimus oli Yhdysvaltojen ja Ranskan bilateraalisena sopimuksena syntynyt ja universaaliksi rauhansopimukseksi laajentunut asiakirja, joka kielsi sodan kansallisen edun tavoittelun välineenä. Sopimus edusti pitkää internationalistisen ajattelun jatkumoa ja puolestapuhujien mukaan sopimus oli synnyttämässä uutta maailmanjärjestystä, jossa vahvemman oikeus ei enää määrittänyt maailmanpolitiikan suuntaviivoja. Kriitikoiden mukaan sopimus oli hyödytön, koska se ei sisältänyt minkäänlaisia konkreettisia sanktioita sen rikkomisesta. Tutkielmassani tarkastelen aikalaisreaktioita sopimukseen kansainvälisestä ja kotimaisesta perspektiivistä. Aineistoani ovat valikoidut asiantuntijapuheenvuorot ja sopimuksen syntyvuosilta peräisin olevat artikkelit, joissa kansainvälisen oikeuden asiantuntijat ja ulkopolitiikan toimijat arvioivat sopimuksen vaikutuksia. Arkistoainestoa edustavat ulkoministeriön arkiston kokonaisuus Kellogg-sopimuksen käsittelystä Suomessa, joka antaa kuvaa ulkoasiainhallinnon reaktioista sopimukseen. Tutkin valtiopäiväasiakirjoja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan ja eduskunnan täysistuntopuheenvuorojen muodossa. Kansalaisyhteiskunnan perspektiiviä materiaaliin antavat valikoidut lehtiaineistot. Peilaan sopimuksen herättämiä reaktioita 1920-luvun liberaalin internationalismin kehykseen ja tutkin, nähtiinkö Kellogg-sopimuksella olevan käytännön merkitystä; voisiko se todella luoda pohjaa rauhanomaiselle kansainväliselle järjestykselle, vai olisiko se tuomittu epäonnistumaan voimapolitiikan areenalla. Arvioin lisäksi, nähtiinkö sopimuksen tarjoavan lisäarvoa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle tai nähtiinkö sen käsittelyn aikana internationalismin yleisesti soveltuvan Suomen ulkopoliittiseksi selkänojaksi. Tutkielmani esiin tuomat havainnot eivät merkittävästi muuttaneet aiemman tutkimuskirjallisuuden luomaa käsitystä sopimuksesta. Sen tarkoitusperät koettiin maailmalla laajasti ansiokkaiksi, mutta sen käytännön soveltamisen mahdollisuuksia pidettiin haastavina. Suomessa suhtautuminen Kellogg-sopimukseen oli varauksellisen kiinnostunutta, mutta se nähtiin lähinnä harmittomana lisänä jo olemassa olevalle Kansainliiton turvallisuusarkkitehtuurille ja oman puolustusval-miuden ylläpitämiselle.

Tutkielma käsittelee Osakesäästäjien Keskusliiton Arvopaperi-jäsenlehteä ja siinä esiintynyttä osakesijoittamisen edistämiseen tähdännyttä sisältöä kasinotalousvuosina 1985–1989. Tutkimuksessa käsitellään niin Arvopaperiin tuotettuja talousjournalistisia sisältöjä kuin lehdessä esiintynyttä mainontaakin. Samalla tarkastellaan osakesäästämisen ja osakesijoittamisen käsitteiden merkitys- ja käyttöeroja. Tarkoituksena on selvittää, miten osakesijoittamista esiteltiin Arvopaperin sivuilla sekä johdattaa tutkimusta kohti sisällöllistä analyysia: mitä lehden sisällöllä pyrittiin lukijalle tuomaan ja mihin häntä kenties ohjattiin? Tutkielma ammentaa teoriapohjaansa historiantutkimuksesta sekä taloustieteellisestä ja yhteiskuntatieteellisestä tutkimuksesta. Taustaa tuovat lama-aikaa sekä 1980-luvun kasinotaloutta käsittelevät talous- ja oikeushistorialliset tutkimustyöt. Arvopaperi täydensi Osakesäästäjien Keskusliiton jäsenten tietopohjaa ja osaamista sijoittamisessa kehittymiseen. Samalla se toimii liiton edunvalvonnan kanavana sekä tuotti tietoa suomalaisista pörssiyhtiöistä. Ajoittain lehden sisältö ei vastannut kysyntään sävyltään neutraalista, laadukkaasta talousjournalismista, sillä kriittinen näkökulma yritysten kuvauksissa jää uupumaan.

Tutkielma on lyhyt tutkimus siitä, minkälaista oli Japanin ja Kiinan propaganda länsimaita vastaan vuosien 1890 ja 1953 välisenä aikana. Kiina ja Japani molemmat kehittyivät ja kasvoivat mainittuna aikana, mutta eri suuntiin. Kiina muuttui kommunistiseksi ja Japani muuttui militaariseksi. Propaganda on monimuotoinen ja alati muuttuva käsite, jossa ei ole vain yhtä määritelmää, vaan useampia, joista kaikki ovat oikein. Sotapropagandaa käsiteltäessä tulee muistaa, että lähes kaikki siihen liittyvät teokset ovat mustaa propagandaa. Vuosien 1890 ja 1953 välisenä aikana länsivallat kävivät neljä isoa sotaa Kiinaa tai Japania vastaan. Ensimmäisenä on Boksarisota, joka käytiin vuosina 1900-01. Sodan syyt ja seuraukset ovat länsivaltojen (ja Japanin) kasvaneesta vaikutusvallasta Kiinassa, josta kiinalaiset eivät pitäneet ollenkaan. Propaganda länsivaltoja vastaan alkoi jo aiemmin. Toinen sota on Japani-Venäjän sota vuosilta 1904-05. Sota oli Japanin osoitus vallasta ja Venäjän vallan vähentäminen kaikilla rintamilla. Propaganda on sodan aikaista ja on erityisesti Venäjän laivastoa vastaan. Kolmas sota on Toinen Maailmansota (Tyynellämerellä). Sota alkoi vuonna 1941 ja jatkui aina vuoteen 1945. Propaganda on sodan alusta, kun japanilaiset olivat voitokkaita. Neljäs ja viimeinen sota on Korean sota. Korean sotaa käytiin vuosina 1950-53, jossa Yhdysvaltain johtamat Yhdistyneen Kansakunnan armeijat kohtasivat Pohjois-Korea/Kiinalaiset. Propagandaa on kaikilta eri vaiheelta ja aspekteilta, mutta kiinalaisesta näkökulmasta. Tutkimus pyrkii vastaamaan kolmeen kysymykseen: Kuinka propaganda kuvaa sotaa, jota se seuraa? Kuinka Kiina ja Japani näkevät länsimaisen sivilisaation? Kuinka viholliskuvat kehittyivät kuudenkymmenen vuoden aikana? Teksti kirjoitettu niin ja näin, ajoittaisia hienoja hetkiä, vaikka niin itse sanonkin.

Tämän tutkielman tarkoituksena on luoda katsaus 1800-luvun lopun Britanniassa ja Yhdysvalloissa esiintyneeseen pukureformi-liikkeeseen ja sen ajamiin terveysuudistuksiin naisten pukeutumisessa vuosina 1870-1900. Aikakauden naisten muodinmukaista pukeutumista leimasivat terveydelle haitalliset vaatteet, kuten korsetit ja raskaat hameet, jotka aiheuttivat erinäisiä epämuodostumisia ja terveyshaittoja ja joita vastaan pukureformin kannattajat lähtivät kampanjoimaan. Tutkimuksessani tarkastelen pukureformin kannattajien kirjoituksia sekä aikalaisia lääketieteellisiä tutkimuksia muodinmukaisten vaatteiden vaikutuksista naisten kehoille. Tutkimuskysymykseni ovat: Minkälainen vaikutus muodinmukaisella vaatetuksella oli naisten terveyteen ja miten terveellisemmän pukeutumisen aate pyrki haastamaan tätä? Määrittelivätkö käsitykset naisten ja tyttöjen kehoista pukeutumista vai pukeutuminen käsityksiä heidän kehoistaan? Pyrkikö terveellisemmän pukeutumisen aate haastamaan vallalla olevat käsitykset vaatteiden sukupuolisidonnaisuudesta ja miten? Osoitan tutkielmassa, että aikakauden pukeutuminen oli sukupuolisidonnaista ja että vaatteiden kantajien sukupuolella oli suoranainen vaikutus heidän terveyteensä. Aikakauden naisten pukeutumista ohjasi vahvat säännöt säädyllisyydestä ja naisellisuudesta, jotka määrittivät sen minkälaisia vaatteita he saivat käyttää ja mitä nämä vaatteet viestittivät kantajistaan. Epäterveelliset vaatteet eivät ainoastaan aiheuttaneet suoranaisia terveyshaittoja kantajilleen, vaan ne määrittivät samalla naisten yhteiskunnallista asemaa ja reformistien mukaan vaikuttivat jopa heidän osallistumiseensa yhteiskunnan julkiseen. Tutkimuksessani pohdin sukupuolen ja feminiinisyyden merkitystä aikakauden aikaisessa naiskuvassa ja miten ne ilmenivät sen ajan muodinmukaisessa pukeutumisessa. Muodinmukaiset vaatteet eivät ainoastaan vaikuttaneet suoranaisesti naisten terveyteen, vaan niiden aiheuttamat terveysvaikutukset vaikuttivat myös yleiseen käsitykseen naisista fyysisesti heikompana sukupuolena. Tutkimuksessa tarkastelen miten pukureformin kannattajat lähtivät haastamaan näitä vallalla olleita käsityksiä naisten fyysisistä ominaisuuksista ja miten oikeanlainen pukeutuminen korjaisi epäkohdat naisten terveydessä.