Browsing by study line "Husdjursvetenskap"

Including feed efficiency in a selection index and its estimation on farms cannot be done by dry matter intake, because it’s not possible to measure dry matter intake on farms. It could be possible to evaluate dry matter intake by using rumination time as an indicator trait. Many farms already have devices to observe rumination. To be a useful candidate trait in selective breeding, rumination time needs to be heritable. The aim of this study was to evaluate genetic parameters of daily rumination time in first three lactations in Finnish Ayrshire. The data was received from FABA co-op and it contained production-, insemination-, calving- and herd data as well as pedigree data of Finnish Ayrshire cows. In addition, rumination data collected by Heatime and SenseHub equipments, were included in the study with the permission of SCR Engineers Ltd. The data was edited into the form to be processed and examined with RStudio, pedigree data was processed with RelaX2 and variance components for daily rumination time and daily milk production were computed by REML method with DMU. Tables and graphs were made in their final form with Excel spreadsheet software. Two separate materials were made from the data: the data of first-time calved cows and the data of 1 to 3 times calved cows. The data was studied as two-trait repeatability model in which observations of rumination time were from all lactation stages. The heritability of rumination time was 0,14 (SE 0,05) for primiparous cows and 0,19 (SE 0,02) for cows having 1 to 3 lactations. The genetic correlation between rumination time and milk production was 0,05 (SE 0,21) for primiparous cows and 0,31 (SE 0,06) for cows having 1 to 3 lactations. Daily rumination time is a heritable trait and hence it can be used as a direct or indicator trait in selective breeding. Further studies of the genetic correlations between rumination time and dry matter intake should be done to evaluate the usability of rumination time as an indicator of dry matter intake.

Sikojen hännänpurenta on Suomessa osalla tuotantotiloista ongelma ja se aiheuttaa tuotantotappioita tilalle. Hännänpurenta heikentää sikojen kasvua, aiheuttaa terveysongelmia, lisää lääkityksien tarvetta ja kuolleisuutta sioilla. Tutkimuksessani arvioin, onko porsaan syntymäkoolla vaikutusta hännänpurentaan tai hännänpurentaan liittyvään käyttäytymiseen tekijänä, ja onko syntymäkoolla vaikutusta lääkityksen antamiseen. Tutkimusaineistoni koostui yhden suomalaisen tuotantotilan 2019 syksyllä syntyneistä porsaista. Kaksi porsasta, suuri ja pieni porsas, valittiin käyttäytymisten analysointiin karsinoittain normitetun syntymäpainon perusteella. Normitettu syntymäpaino ilmaisi pahnueen keskiarvon ja keskihajonnan vaikutuksen porsaan syntymäpainoon suhteessa muihin pahnueen porsaisiin. Vieroitettujen porsaiden käyttäytymiset havainnoitiin jatkuvana seurantana kahtena päivänä 15 minuutin ajan. Videointien aikana porsaat olivat 6–7 viikon ikäisiä. Lääkitykset kerättiin porsaiden koko elinajalta videointien loppuun asti ja ne kirjattiin eläintenhoitajien toimesta. Käyttäytymiset analysoitiin lineaarisella sekamallilla ja Spearmanin korrelaatiotestillä. Lääkitykset analysoitiin khiin neliö testillä ja t-testillä. Tutkimuksessa ei havaittu merkitsevästi hännänpurentaa valituilla porsailla, vaikka viitteitä hännänpurennasta näkyi karsinoissa. Porsaan syntymäkoko ei vaikuttanut hännänpurennan tekijäksi ryhtymiseen. Suurilla porsailla pahnueen keskipaino, syntymäpaino ja ikä korreloivat ympäristön manipuloinnin kanssa. Pienillä porsailla negatiivinen korrelaatio ilmeni normitetun syntymäpainon ja hännän manipuloinnin kesken. Suurilla porsailla havaittiin aggressiivisen käyttäytymisen yhteys hännän, korvien ja muuhun manipulointiin. Pienillä porsailla muiden porsaiden astuminen korreloi aggressiiviseen käyttäytymiseen ja korvien manipulointiin. Lääkityksien saaminen ei eronnut pienillä tai suurilla porsailla. Porsaista 37 % oltiin lääkitty jollain lääkkeellä ensimmäisen 7 viikon aikana. Mahdollisesti aineiston pienuudesta johtuen ja tilan hyvien käytäntöjen takia ei tutkimuksessa havaittu hännänpurentaa tarkastelussa olleilla porsailla. Lääkityksien antamiseen ei ensimmäisen 7 viikon aikana vaikuta porsaan syntymäkoko. Ottamatta huomioon porsaan syntymäkokoa lääkitään porsaita ennen vieroitusta ja vieroitusiässä suhteellisen paljon. Porsaiden hännänpurentaan ja lääkityksien antamiseen vaikuttavat muut tekijät kuin porsaan syntymäkoko. Näiden taustatekijöiden selvittäminen jää tutkittavaksi tulevaisuuden tutkimuksissa.

Faba bean (Vicia faba) is considered as promising protein plant for increasing protein self-sufficiency. Still, raw faba bean has not been as good protein feed for dairy cows as rapeseed meal. This experiment was conducted to test industrially heat-treated and dehulled faba bean as replacement for rapeseed meal in dairy cows either alone or with rumen-protected methionine. The experiment was designed as three times repeated 4 × 4 latin square. Cows were fed ad libitum total-mixed-ration, which consisted of timothy and meadow fescue silage, cereal based concentrate, and isonitrogenous protein component. The four feedings were control feeding without protein concentrate, rapeseed meal feeding, faba bean feeding, and faba bean feeding with rumen-protected methionine. Feed and nutrients intake and apparent whole-tract digestibility, milk yield and its composition, ruminal pH, volatile fatty acids and ammonia, and plasma amino acids and metabolites were measured. Results were statistically analysed using the Mixed-procedur of SAS-program. Protein feeds increased dry matter intake 1.3 kg/d and milk yield 1.2 kg/d compared to control feeding (dry matter intake 22.5 kg/d and milk yield 30.7 kg/d), and they increased milk protein concentration and protein and fat yields compared to control. Substitution of rapeseed with faba bean decreased dry matter intake but milk yield and milk protein and fat concentration remained unchanged. Rumen-protected methionine increased milk protein concentration but did not have any effect on milk, protein or fat yields. Amino acid intake increased when protein feeds were fed, and cows given rapeseed had higher amino acid intake compared to those given faba bean. Essential amino acid concentration in plasma was higher with increased feed protein level but there were no differences between rapeseed and faba bean diets despite difference in amino acid intake. Rumen-protected methionine increased plasma methionine concentration (30.8 mmol/l compared to 18.2 mmol/l) but had no effect on concentrations of other amino acids. According to this study industrially heat-treated faba bean would be comparable protein feed to rapeseed meal but the results should be interpreted cautiously due to low production responses to protein supplementation. Rumen-protected methionine had quite small impact on milk yield, and more information is needed concerning its use to balance amino acid supply on cows fed faba bean.

Fosfori on sioille välttämätön alkuaine, jota sika käyttää moniin elimistön toimintoihin kuten kasvuun ja lisääntymiseen. Kasveissa fosfori on sellaisessa muodossa, etteivät yksimahaiset eläimet pysty sitä kunnolla hyödyntämään ja sulamaton fosfori erittyy sian sontaan. Sian ulosteessa fosfori on merkittävin ympäristölle haitallinen aine ja epäorgaaninen fosfori on kolmanneksi kallein komponentti sikojen ruokinnassa. Fytaasientsyymin avulla on mahdollista saada rehujen sisältämä fosfori paremmin sikojen käyttöön ja näin alentaa ruokinnan lisätyn ja sontaan eritetyn fosforin määrää. Tämän tutkielman tavoitteena oli optimoida sikojen erittämän fosforin määrää alentamatta sikojen tuotantotuloksia lisäämällä rehujen sisältämän fytaasientsyymin määrää ja alentamalla fosforin määrää. Tutkimus tehtiin yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen ja A-Tuottajien kanssa lihasikatilalla Nurmossa 19.11.2019–21.2.2020. Kyseessä oli satunnaistettu koe, jossa havaintoyksikön muodostavat yhden ruokintaventtiilin siat (24sikaa / venttiili). Kokeessa oli 504 lihasikaa, jotka jaettiin sukupuolen mukaan karsinoihin (leikot / imisät). Käytössä oli kaksi rehuseosta, kontrollirehu ja koerehu, jossa oli vähennetty fosforin määrää ja lisätty fytaasin määrä. Koe jaettiin kahteen jaksoon, ensimmäisen jakson aikana siat olivat alle 55 kilogramman (kg) painoisia ja toisen jakson aikana yli 55 kg:n painoisia. Koeasetelma oli 2x2 faktoriaalinen, jossa vakiomuuttujat olivat rehun koostumus ja sikojen sukupuoli. Tutkimuksessa tarkasteltiin käytetyn rehun ja sukupuolen vaikutusta sikojen tuotanto- ja teurastuloksiin sekä eritetyn fosforin määrään. Rehujen fytaasiaktiivisuuden määrä koe- ja kontrollirehun välillä erosi vähemmän kuin kokeessa oli suunniteltu, mutta siitä huolimatta tulokset eivät olleet poikkeavia aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna. Koerehu vähensi sikojen sontaan erittämän fosforin määrää merkitsevästi ensimmäisellä ruokintajaksolla, sikojen ollessa alle 55 kg:n painoisia. Koerehulla ei havaittu olevan merkitsevää vaikutusta muihin sikojen tuotantotuloksiin, kuin rehuyksiköiden syöntiin sikojen ollessa yli 55 kg:n painoisia. Leikoilla huomattiin olevan suurempi kuiva-aineen ja rehuyksiköiden syönti sikojen ollessa yli 55 kg:n painoisia. Imisöiden rehuhyötysuhde oli leikkoja parempi sikojen ollessa yli 55 kg:n painoisia. Leikot kasvoivat imisöitä paremmin alle 55 kg:n painoisena ja painoivat keskimäärin enemmän 105- päivän ikäisenä. Sikojen teuraspaino oli suurempi koe- kuin kontrollirehua käytettäessä, mutta muuten käytetyllä rehulla ei ollut vaikutusta sikojen teurastuloksiin. Imisöiden lihaprosentti oli suurempi kuin leikkojen. Tämän ja aiempien tutkimusten tulosten perusteella fytaasin käyttömäärää voidaan nostaa yli nykyisen standarditason lihasikojen alkukasvatuksessa. Alennettu fosforin määrä saatiin korvattua lisäämällä rehuihin fytaasia, joka tehosti fosforin hyväksikäyttöä niin paljon ettei sikojen tuotanto- tai teurastulokset alentuneet. Samalla myös sontaan erittyneen fosforin määrää saatiin pienennettyä, kun fytaasin määrää rehuissa lisättiin.

Tiivistelmä – Referent - Abstract Ilmaston muuttuminen on tuonut haasteita porotaloudelle. Porojen talviaikainen ruokinta on yleistynyt talvilaidunten laadun heikkenemisen, vähenemisen ja pirstoutumisen myötä. Talviaikainen ruokinta on useimmissa paliskunnissa vakiintunut hoitotapa, jota ilman ei tulla toimeen. Talviruokinnan toteutusta vaikeuttaa se, että poro on sopeutunut fysiologiansa puolesta niukkaan ja vain vähän valkuaista sisältävään ravintoon talvella. Tutkimus toteutettiin 12.1.–29.3.2022 ja sen tavoitteena oli tarkastella erilaisten rehujen vaikutusta vaatimien fysiologiaan talvitarhausolosuhteissa. Tutkittavina koeruokintoina oli kaksi kasvilajikoostumukseltaan erilaista säilörehuruokintaa sekä väkirehuruokinta. Molemmissa säilörehuryhmissä oli kahdeksan ja väkirehuryhmässä (VKR) yhdeksän vaadinta. Kaikki tutkittavat vaatimet olivat tiineitä ja iältään 2–9-vuotiaita. Säilörehujen raaka-aineina olivat timoteivaltainen säilörehunurmi (TTN) ja luonnonheinänurmi (LHN). Säilörehuryhmät saivat lisäksi väkirehua ensin 300 g/pv/vaadin ja kokeen puolivälistä alkaen 600 g/pv/vaadin. VKR- ryhmä sai väkirehua koko kokeen ajan 2 kg/pv/vaadin. Tutkimuksessa selvitettiin ruokintojen vaikutusta painoon, kuntoluokkaan, rinnanympärykseen sekä energia- ja valkuaisaineenvaihduntaa kuvaaviin veriarvoihin. LHN-säilörehun raakavalkuaispitoisuus ja muuntokelpoisen energian pitoisuus olivat TTN- säilörehua suurempia. Ryhmäkohtaisesti laskettu energian ja valkuaisen saanti oli suurempi LHN- ryhmässä kuin kahdessa muussa ryhmässä. Säilörehuruokintojen välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja vaatimien painoissa tai kuntoluokissa. Säilörehuryhmissä vaadinten kuntoluokka pysyi ennallaan (LHN 3,1 ja TTN 3,2) ja paino laski 6 kg (LHN) ja 5,8 kg (TTN) kokeen aikana. VKR-ryhmän vaadinten paino nousi kokeen aikana 1,8 kg ja kuntoluokka pysyi ennallaan (3,7). VKR-ryhmän vaatimet olivat jo kokeen alussa kuntoluokaltaan kokeen suurimpia, koska ne olivat väkirehuruokinnalla jo ennen kokeen alkua. Kokeen lopussa TTN-ryhmässä seerumin albumiinipitoisuus ja albumiini:globuliini-suhde olivat suurempia ja globuliinipitoisuus pienempi kuin LHN-ryhmässä. VKR-ryhmä poikkesi säilörehuryhmistä useiden veriparametrien osalta erityisesti kokeen alussa. Kokeen lopussa VKR-ryhmän seerumin vapaiden rasvahappojen (NEFA) ja ureapitoisuus olivat säilörehuryhmiä pienempiä. Tulosten perusteella molemmilla säilörehuruokinnoilla vaadinten paino laski, kuntoluokan pysyessä ennallaan, mikä saattoi johtua keventyneestä ruuansulatuskanavan painosta verrattuna koetta edeltävään ruokintaan. Väkirehuruokinta lisäsi vaatimien painoa, vaikka ne olivat jo kokeen alkaessa kuntoluokaltaan lihavia. VKR-ryhmän pienempi seerumin NEFA-pitoisuus voi viitata säilörehuryhmiä vähäisempään herkkyyteen käyttää kudosten rasvavarastoja.

Sikojen hännänpurenta on hyvinvointia laskeva vakava käyttäytymishäiriö. Sen tausta on monisyinen, ja se on yhdistettävissä sian puutteellisiin olosuhteisiin sekä sian yksilöllisiin ominaisuuksiin. Hännänpurennan syntymekanismi ei ole täysin selvä, mikä tekee sen hallinnasta haasteellisen. Hännänpurennalle altistavia riskitekijöitä on kymmeniä sekä riskitekijöiden yhdysvaikutukset vielä epäselviä. Sioille hännänpurenta aiheuttaa kipua ja stressiä. Sikataloudelle se aiheuttaa taloudellisia tappioita suoraan ja välillisesti. Tutkimusosuus on osa laajempaa kokonaisuutta. Ehjä häntä kertoo sian kokonaishyvinvoinnista (EHJÄ) -hanke toteutetaan vuosien 2021–2024 aikana. Hankkeessa keskitytään välikasvatuksessa tapahtuvaan hännänpurentaan. Tämän tutkimusosuuden tarkoituksena oli kartoittaa hännänpurennan yleisyyttä välikasvatusikäisillä porsailla sekä tutkia, onko sukupuolella tai painolla yhteyttä purruksi tulemiselle. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, onko sialla kohonnut riski tulla uudelleen purruksi lihasikakasvatuksen aikana, jos se on joutunut purennan uhriksi välikasvatuksessa. Tutkimus toteutettiin suomalaisilla sikatiloilla ja yhteensä arvioitavia sikoja oli 1579 kappaletta. Sikojen hännät arvioitiin siihen kehitetyn vaurioasteikon avulla. Hännät arvioitiin välikasvatuksen lopussa sekä uudelleen juuri ennen teurastusta. Tilastollinen analyysi suoritettiin käyttämällä ristiintaulukointia. Tutkimuksen mukaan 47,1 prosentilla sioista oli jonkinasteinen häntävaurio välikasvatuksen lopussa. Sioilla, joilla oli jonkinasteinen häntävaurio välikasvatuksen lopussa, joutuivat todennäköisemmin purruksi myös myöhemmin (p = < 0,001). Sian sukupuolella ei voitu selittää purruksi tulemisen riskiä (p = 0,177), kuten ei myöskään sian painolla (p = 0,504). Tutkimuksen tulokset osoittavat, että hännänpurenta on ongelma sikojen välikasvatuksessa ja purennan uhriksi joutuminen saattaa seurata sikaa välikasvatuksesta teurastukseen asti. Tämän tutkimuksen perusteella ei löytynyt yhteyttä sukupuolen, painon ja purentavaurioiden välille. Riskitekijöiden perusteellisempi ymmärtäminen on tarpeellista ja välikasvatusikäisten sikojen hännänpurennan tutkimusta tarvitaan myös tulevaisuudessa.

The Finnhorse is the only native horse breed in Finland. Finnhorse has faced several genetic bottlenecks that have reduced the breed’s genetic diversity. The aim of this study was to analyse breed’s genetic diversity using pedigree data, focusing on the level of genetic variation and relatedness of the current population (individuals born between 2000 and 2021). In addition to the changes in the inbreeding rate, relatedness, effective population size and generation interval, the study investigated the individuals that have had the greatest genetic impact on the current population, as well as the relationship coefficients of currently used breeding stallions to the current population. Data, including 88 782 animals, was received from Suomen Hippos ry. The average inbreeding coefficient of the horses born between 2000 and 2021 was 4,5 %. The average inbreeding coefficients have increased during the last decades, but the annual growth has been moderate. The mean generation interval was 12,5 years. The growth of the inbreeding coefficient over the past 13 years was 0,97 %. The average relationship of the latest age group to each other was 10,5 %. Relationship between stallions and mares has been increasing throughout the 21st century. After 2013, the average coefficient of relationship between sexes has remained above 11 %. In this study, the effective population size was 93,5 for those born between 2000 and 2021. The effective population size has decreased from 108,6 individuals of the age group born in 2000 to 94,6 individuals born in 2021. However, the effective population size has remained above 50 individuals, which is considered the limit for the occurrence of problems caused by inbreeding at the population level. Current Finnhorse population can be traced back to five founder stallions: Murto, Eri-Aaroni, Suikku, Vokker and Vieteri. Out of those, Murto has the most remarkable contribution on the population born between 2000 and 2021: around 14,2 %. The five founder stallions are all connected by their lineage. The most used breeding stallions of the 21st century were all from trotter breeding direction and their relationship to the mares of the current population ranged from 10,1 to 18,4 %. The lowest relatedness of all breeding stallions to the mares of the current population was 4,0 %. Eight stallions had less than 6,0 % relatedness. None of them were from trotter breeding direction. The genetic diversity of the Finnhorse has remained at a reasonable level, but it is worth noting that the close relationship of breeding stallions in the trotting direction will probably increase rate of relationship in the future. A wider use of genetically divers stallions and a more even number of mares per stallion could slow down the rate of relationship of the breed and increase the effective population size.

The breeding of dairy cattle has changed due to genomic evaluation. Breeding values can be evaluated for young animals who don’t yet have phenotypic data or offspring. However, achieving a high reliability for genomic breeding values requires a large reference population. In the case of rarer breeds, such as Finncattle, acquiring a large reference population can be difficult. In a small population genomic evaluation can thus lead to results with poor reliabilities. The aim of this study was to find out if adding genomic data to the breeding evaluation of Western Finncattle would increase the reliability of the breeding values. The phenotype used in this study was the energy corrected 305-day milk yield of the first lactation and the observations were fixed to the environment factors. Phenotypic data had observations for 26 258 Finncattle cows. Genomic data had the imputed genotypes of 728 Western Finncattle. Estimated breeding values (EBV) were obtained using a single trait BLUP-animal model and genomic estimated breeding values (GEBV) were obtained using a single trait genomic ssGBLUP animal model. The results were standardised, and a validation was carried out. The milk yield of Western Finncattle was better than the yield of the other Finncattle breeds and the yield had also steadily increased. Likewise, the genetic trend of Western Finncattle had been increasing. The breeding values of bulls were lower than those of the cows and the genetic trend of bulls was uneven due to the small number of bulls in the study. In addition, the correlation between EBV and GEBV was lower in bulls than in cows. The correlations were higher in older animals than in younger ones. Cows with an observation had a higher correlation than those without an observation. Similarly, the non-genotyped animals had higher correlations than the genotyped individuals. For genotyped bulls, the correlation increased with the number of offspring. The addition of genomic data to the evaluation increased the reliability of the values in the validation. Despite the small population of Western Finncattle, the reliability of breeding values can be increased by adding genomic data to the evaluation. This reliability can be further increased by increasing the size of the reference population. The limited number of bulls in the population of Western Finncattle resulted in unreliable results in this study and acquiring enough genomic data from bulls can prove to be difficult. Therefore, it could be reasonable to focus on cows in the genomic evaluation of Western Finncattle

Animal transport has been causing public debate during the last few years. Almost all production animals are transported at least once during their lifetime. It is well known that transport can be detrimental to animal welfare in many ways and cause increased morbidity and mortality. A longer transport time is often associated with decreased welfare more than a shorter transport time. However, shorter transport time does not necessarily guarantee better welfare of animals. Bovine respiratory disease (BRD) is common in cattle and a usual cause for antimicrobial treatment. It is often transmitted from one animal to another in situations where animals from different origins are commingled. Especially animals that are young or have poor immunity are likely to get ill. That is why calves, that often are collected from different farms and transported to rearing units or to abattoirs, are at risk of getting respiratory infections. The aim of this study was to find out how transport time affects average daily gain and the likelihood of getting a BRD diagnosis among calves that were transported. There were 334 bull calves that were transported to a rearing unit in Western Finland in 2017. Transport time, diagnoses and given antimicrobial treatments as well as daily gain of the calves were recorded. The age of the calves at transport varied between 10 and 45 days. According to the results, longer transport time shortened the time until the first antimicrobial treatment (p = 0.044, coeff. = -0.942). Transport time was not associated with BRD diagnosis at the first clinical examination (p = 0.529, OR = 1.029) but it was positively associated with increased daily gain (p = 0.024, coeff. 0.007). These results might partly be explained by which areas the calves originated from and indicate that transport time did not necessarily play a big role in welfare of the transported calves in this study.

After calving dairy cows increase their dry matter intake rapidly and at the same time the diet changes from dry period diet to a diet containing more concentrates. These changes can increase the risks of health problems in rumen and decrease the rumen pH. Long and repeated periods of low rumen pH can lead to subacute rumen acidosis (SARA). Adding small amounts of concentrates to the diet before calving is a traditional method to alleviate problems around calving. Lately some researchers have questioned the benefits of lead feeding. Some Finnish farms don’t give lead feeding anymore because it increases the labor work and costs. The experiment was a randomized complete block design, where 16 ayrshire cows were divided into pairs according to their previous milk yield, body weight and estimated calving day. One cow in each pair was fed cereal concentrate 3 weeks before calving in addition to grass silage while the other cow was fed only grass silage. The silage (D-value 715 kg/kg DM) was fed ad libitum. Reticular pH and temperature, ruminating time and eating behaviour was measured 3 weeks before calving and 8 weeks after calving. Treatments did not affect the reticular pH (p>0.10). None of the cows had a reticular pH under the SARA-treshold (over 5.24 h/d under 5.8 and mean pH<6.16). The mean reticular pH was 6.6 before calving and 6.5 on days 1-10 after calving. The lead feeding group spent less time eating in a day (180 vs. 230 min/d, p<0.001) and had higher eating rate (kg DM/min) than the non-lead fed group (p<0.01). The effect remained after calving. During days 1 to 10 d after calving lead feeding group ate less than non-lead fed group (15.0 vs. 16.3 kg DM/d, p=0.02). Before calving the non-lead fed group had longer rumination time than the lead-feeding group (465 vs. 395 min/d, p=0.01). After calving the difference in the ruminating time tended to sustain (p=0.13). The lead feeding shortened the daily eating and ruminating times pre- and postpartum. Reticular pH did not differ between treatments but lead feeding group had higher reticular temperature, lower rumination time and decreased feed intake during very early lactation which may indicate problems in pH-balance.