Browsing by study line "Suomen kieli"

Tutkielman aiheena ovat eteläpohjalaiset murrepiirteet ja niiden variaatio kolmen Etelä-Pohjanmaan maakunnassa syntyneen informantin puheessa sekä informanttien kielielämäkertahaastatteluissa esiin nousseet ajatukset ja asenteet kielenkäyttöön, murteisiin – erityisesti eteläpohjalaismurteisiin – ja erilaisiin kielimuotoihin liittyen. Tutkimuksen kvantitatiiviseen analyysiin valitut piirteet ovat jälkitavujen vokaalienvälinen h, svaavokaali sekä r yleiskielen d:n varianttina. Tutkielman tavoitteena on yhtäältä selvittää, miten taajaan nämä murteelliset variantit informanttien puheessa edustuvat ja missä muotoryhmissä niitä esiintyy. Lisäksi tutkielmassa analysoidaan kvalitatiivisesti informanttien idiolekteja ja niissä esiintyviä eteläpohjalaismurteiden, yleispuhekielen ja mahdollisten muiden murteiden piirteitä sekä variaatiota. Kielenpiirteiden analysoinnin lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, mitä kieleen ja murteisiin liittyviä ajatuksia ja asenteita informantit tuovat haastatteluissaan esiin. Tutkielman aineistona ovat kolmen informantin kielielämäkerralliset haastattelut Sata suomalaista kielellistä elämäkertaa -hankkeen eteläpohjalaispuhujien haastatteluaineistosta. Haastattelukysymykset liittyivät haastateltujen elämään, kieleen, kielenkäyttötilanteisiin ja kielikäsityksiin. Aineisto ohjaa tutkimusta siten, että kieliasenteiden tarkastelussa painotus on siinä, mitä informantit ovat itse kertoneet haastatteluissaan. Kolmen murrepiirteen kvantitatiivisen analyysin perusteella osoittautui, että yleisimmin käytetty murrepiirre oli svaavokaali, jota esiintyi monipuolisesti eri konsonanttiyhtymissä. Toiseksi yleisin piirre oli yleiskielen d:n vastine r, jota edustui eniten hd-yhtymässä. Jälkitavujen vokaalienvälisen h:n esiintyvyydessä oli hieman hajontaa. Tutkitut kolme piirrettä edustuivat vain kahdella tutkimuksen informanteista. Kvalitatiivinen analyysi osoittikin, että eteläpohjalaismurteiden piirteet eivät kuulu kaikkien eteläpohjalaispuhujien idiolektiin ja niiden sijaan puheessa voivat edustua toisille murrealueille ominaiset piirteet esimerkiksi puhujan muuttaessa toiselle paikkakunnalle. Murrepiirteiden variaatiota voi ilmetä myös erilaisissa puhetilanteissa ja eri puhekumppanien kanssa. Haastateltujen kieliasenteiden analyysi osoittaa, että kielenkäyttäjien kieleen liittyvät asenteet ilmenevät eri tavoin ja ne myös eroavat toisistaan. Informanttien henkilökohtaiset kokemukset ja kosketus erilaisiin kielimuotoihin näyttävät vaikuttavan heidän kieliasenteisiinsa. Informanttien suhtautuminen eteläpohjalaiseen murteeseen ilmeni neutraalina tai positiivisena ja informantit myös osoittivat arvostavansa murteita yleisesti. Sen sijaan suhtautuminen esimerkiksi slangiin ja monikielisyyteen vaihteli informanttien välillä. Kielielämäkerralliset haastattelut, joissa haastateltujen elämäkerta ja kieli kulkevat rinnakkain, osoittautuivat monipuoliseksi aineistoksi tutkielmalleni. Kielielämäkerrat avasivat kiinnostavia kurkistusikkunoita informanttien kieleen ja kielelliseen elämään sekä tarjosivat tutkimukseen kiinnostavia uusia näkökulmia ja jatkotutkimusmahdollisuuksia.

Tutkielmassa tarkastellaan kieli-ideologioita Thomas Frimanin kirjeissä Carl Axel Gottlundille vuosina 1842–1856. Thomas Friman oli pietarinsuomalainen opettaja, kirjailija ja lehtimies, Carl Axel Gottlund taas suomen kielen lehtori, kirjailija ja kielimies. Käytetty aineisto kostuu 44 kirjeestä, joiden alkuperäisiä kappaleita säilytetään Kansalliskirjaston käsikirjoitusarkistossa. Gottlundin vastauskirjeitä on säilynyt yksi, ja se on otettu mukaan analyysin tueksi. Työssä tutkitaan, millaisia kieli-ideologioita Frimanin kirjeissä ilmenee. Ideologioita tutkitaan niin eksplisiittisellä tasolla eli esiin kirjoittaen kuin implisiittisellä tasolla eli kielenpiirteiden käytön näkökulmasta. Tutkimus asettuu historiallisen sosiolingvistiikan erikoisalaan, ja siinä tukeudutaan myös äännehistoriaan ja dialektologiaan. Menetelmistä käytetään sekä määrällisiä että laadullisia. Muun muassa aineiston yhteiskunnallisen ja aatteellisen kontekstin selvittämiseen hyödynnetään historiallista etnografiaa, kun taas kielenpiirteiden erittely tapahtuu variaationtutkimuksen kvantitatiivisten menetelmien avulla. Frimanin eksplisiittiset kieli-ideologiat ilmenevät tekstissä julkilausuttuina asenteina ja uskomuksina, joiden taustalla vaikuttaa erilaisia kielimuotoihin liittyviä arvoja. Kirjeistä ilmenee, että Friman asennoituu positiivisesti Gottlundin kielinäkemyksiin ja kirjakielen kehittämiseen itämurteiden pohjalta, mutta negatiivisesti länsimurteisen pipliasuomen ortografiaan ja orjalliseen noudattamiseen. Friman myös liittää erilaisia uskomuksia Inkerinmaan suomalaisten puheeseen. Lisäksi hän pyrkii tuomaan esiin inkerinsuomalaisten ääntä mukailemalla puhujaryhmän kieltä omissa teksteissään. Implisiittisiä kieli-ideologioita selvitetään kahden kielenpiirteen avulla. Äännehistoriallisen ja dialektologisen selvittelyn alaisina ovat geminaatalliset NUT-partisiippimuodot sekä pitkävokaaliset sanoovat-tyyppiset preesensin monikon 3. persoonan verbimuodot. Molemmat kielenpiirteet ovat melko laajalevikkisiä. Geminaatallisia NUT-partisiippeja kirjoittaja käyttää vain kirjeenvaihdon ensimmäisinä vuosina, mutta pitkävokaalisia monikon 3. persoonamuotoja esiintyy koko kirjeenvaihdon ajan. Tutkimuksessa selviää, että molemmat kielenpiirteet ovat mitä todennäköisimmin Gottlundin vaikutusta. Julki lausuttuihin asenteisiin peilaten niiden käytöllä tavoitellaan luultavimmin itämurteisiin perustuvaa ideaalikielimuotoa. Itäisen kirjoitustyylin tavoittelemisen prosessissa piirteet saavat myös sosiaalisia merkityksiä.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan sitä, kuinka sanoja homo, hinttari ja homppeli käytetään Suomi24.fi-keskustelufoorumilla muista kuin itsestä puhuttaessa. Kiinnostuksen kohteena on se, millä tavoin ja kuinka usein sanoja käytetään nimittelytarkoituksessa ja millä muilla tavoin sanojen tarkoitteiden representaatio muodostuu aineistoesiintymissä käytettyjen muiden kielellisten elementtien avulla. Tutkielmassa käytetään kognitiivisen kieliopin teorioita ja käsitteitä, ja ne on yhdistetty diskurssintutkimuksen näkökulmiin kielestä. Sekä kognitiivinen kielentutkimus että diskurssintutkimus ovat funktionaalisia suuntauksia, jotka korostavat kielen kykyä konstruoida maailmaa ympärillämme. Kognitiivisen kieliopin merkitysnäkemyksen mukaan ero muodossa tuo eron merkitykseen, jolloin eri sanavalinnalla olisi automaattisesti jokin eri funktio. Diskurssintutkimus on kiinnostunut siitä, miten kielenkäyttö luo ja ylläpitää sosiaalisia konventioita. Kontekstin merkitys on läsnä molemmissa, ja tutkielmassa osoitetaan, ettei pelkkä sanaesiintymä kerro kaikkea kyseisen sanan merkityksestä, vaan tulkinta muotoutuu vasta yhdessä kontekstin kanssa tarkasteltuna. Tutkielmassa käytettävä aineisto koostuu yhteensä 278 viestistä, joista 100 koskee sanaa homo, 80 sanaa hinttari ja 98 sanaa homppeli. Kunkin sanan esiintymät on jaettu kolmeen ryhmään sen perusteella, sisältävätkö ne haukkumista, neutraalia keskustelua vai muuta muiden olemisen olettamista. Analyysissa tarkastellaan kielellisiä keinoja, joista ryhmäjako on motivoitunut. Hypoteesina ollut oletus siitä, että sanoja käytettäisiin lähes pääasiassa haukkumistarkoituksissa, osoittautuu jokseenkin vääräksi. Erityisesti homo-sanaa käytetään enimmäkseen osana neutraalin oloista keskustelua. Eniten nimittelyyn käytetään hinttari-sanaa, joka saa ympärilleen runsaasti aggressiivisuutta osoittavia elementtejä, kuten voimasanoja ja muita haukkumasanoja. Homppeli-sana näyttää saavan vain vähän voimasanoja ympärilleen, mutta sitä ei ole käytetty useinkaan täysin neutraalissa kontekstissa. Sanojen käyttöympäristöt näyttävät limittyvän osittain, ja ne jakavat joitakin perheyhtäläisyyksiä. Yhteisiä piirteitä eri sanojen representaatiossa näyttävät olevan ajatus keskenkasvuisuudesta, feminiinisyydestä ja vähä-älyisyydestä.

Tutkielma käsittelee kansankirjoittajien omaelämäkerrallisia kirjoituksia ja niiden kokonaisrakenteita. Tutkielmassa tarkastellaan, minkälaisista jaksoista kirjoitukset rakentuvat, sekä selvitetään, minkälaisia tehtäviä kullakin jaksolla on. Kokonaisrakenteiden tarkastelun ohella tutkielmassa tarkastellaan myös omaelämäkerrallisten kirjoitusten lajipiirteitä ja omasta elämästä kirjoittamisen motiiveja. Kansankirjoittajalla tarkoitetaan tässä tutkielmassa 1800-luvulla syntynyttä, aktiivisesti kirjoitustaitoaan käyttänyttä henkilöä, joka on opetellut kirjoittamaan omatoimisesti tai vähäisellä opetuksella. Kansankirjoittajan ohella tutkielmassa käytetään myös termiä itseoppinut kirjoittaja. Tutkimusaineisto koostuu kuudesta kansankirjoittajan omaelämäkerrallisesta kirjoituksesta, jotka on kirjoitettu 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Aineisto on koottu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistossa sijaitsevasta Kaisa Kaurasen kokoamasta kansankirjoittajien käsikirjoituksia koskevasta arkistoluettelosta. Omaelämäkerrallisten kirjoitusten kokonaisrakenteiden tarkastelussa hyödynnetään William Labovin (1972) kertomuksen rakennemallia, joka perustuu alun perin Labovin ja Joshua Waletzkyn (1967) suullisten kertomusten tutkimukseen ja jota on hyödynnetty laajasti myös kirjoitettujen tekstien tutkimuksessa. Tutkimuksessa ilmenee, että Labovin malli sopii omaelämäkerrallisten kirjoitusten tarkasteluun sovellettuna. Labovin mallia soveltamalla kansankirjoittajien omaelämäkerrallisista kirjoituksista voi hahmottaa seuraavanlaisia jaksoja: 1) kertomuksen tavoitteen kiteyttävä jakso, 2) taustoittava jakso, 3) elämänkulkua käsittelevä jakso, 4) kirjoitushetkeen palaamisen jakso ja 5) kertomuksen lopettava jakso. Kertomuksen tavoitteen kiteyttävä jakso ohjaa lukijaa lukemaan tekstiä omaelämäkerrallisena. Taustoittavassa jaksossa kirjoittaja antaa taustatietoja oletetulle vastaanottajalle. Elämänkulkua käsittelevät jaksot sisältävät valinnaisen määrän kertomisen arvoisia, ajallisesti järjestäytyneitä alakertomuksia kirjoittajan elämästä. Kirjoitushetkeen palaamisen jakso ja kertomuksen lopettava jakso sisältävät usein ulkoista arviointia, joka liittyy joko omiin saavutuksiin tai kertomuksen arvoon. Kirjoituksen tarkoitusta ja kirjoittamisen motiiveja kansankirjoittajat ilmaisevat suoraan yleensä kirjoitusten aluissa ja lopetuksissa. Kansankirjoittajien kirjoittamismotiiveiksi hahmottuvat halu säilyttää tietoa, hengellinen etsintä sekä opiksi tulevaa lukijaa varten. Omaelämäkerrallisten kirjoitusten kokonaisrakenteiden ja kirjoitusmotivaatioiden tarkastelu osoittaa, että kansankirjoittajat ovat kirjoittaneet omasta elämästään tietoisena mahdollisesta tulevasta lukijasta.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan opettajan toimintaa ja kehollista toimintaa kakkoskielisessä luokkahuonevuorovaikutuksessa. Tutkimus pyrkii selvittämään, millä tavoin opettaja hyödyntää kehollista toimintaa, millaisia funktioita kehollisella toiminnalla on ja miten siihen orientoidutaan luokkahuoneessa. Keskeisenä tutkimuskohteena ovat opettajan eleet, nyökyttely ja katseen suuntaaminen. Kehollista toimintaa tarkastellaan opettajan kysymysten, oppilaiden vastausten ja niiden evaluoinnin sekä oppilaiden kehollisen toiminnan sanallistamisen näkökulmasta. Tutkimusaineisto koostuu neljästä oppitunnista, jotka on kerätty helsinkiläisen alakoulun valmistavalta luokalta. Valmistavalla luokalla oppilaiden äidinkieli ei ole suomi eli he puhuvat suomea toisena kielenä. Aineisto on kerätty Long Second -hankkeeseen, joka toteutettiin vuosina 2011–2016. Olen tarkentanut puheen litteraatioita ja litteroinut kehollisen toiminnan itse. Kun opettaja esittää kysymyksiä oppilaille, hän käyttää kehollista toimintaa strategisena ja pedagogisena työvälineenä. Opettaja elehtii kysymyksen kannalta keskeisen sisällön oppilaille ja ohjaa oppilaat huomaamaan oman kehollisen toimintansa avulla sen, mikä on pedagogisesti keskeistä tilanteessa. Opettaja voi myös antaa vastauksen kysymykseensä kehollisesti, jolloin oppilaan tehtäväksi jää kehollisen toiminnan sanallistaminen vastaukseksi opettajan kehollisen vihjeen perusteella. Nyökyttely on opettajan keskeisiä keinoja evaluoida oppilaan antamaa vastausta. Nyökyttelyllä opettaja hyväksyy oppilaan vastauksen ja suullisella vastauksen evaluoimisella opettaja voi sekä hyväksyä että tarkentaa oppilaan kielellistä ilmaisua, jolloin evaluoivaan vuoroon sulautuu myös kielen opettamisen funktio. Katseen suuntaamisella opettaja voi muokata tilanteista osallistumiskehikkoa. Kehollisen toiminnan sanallistamisen keskeinen funktio on tuottaa sana, jota oppilas ei mahdollisesti tiedä suomen kielellä. Opettaja tarjoaa oppilaiden kehollisesti tuottamiin tuotoksiin ymmärrysehdokkaita, jotka perustuvat hänen tulkintaansa oppilaan kehollisesta toiminnasta. Opettaja sanallistaa omaa toimintaansa strategisesti niin, että kehollinen toiminta, puhe ja niillä tuotetut toiminnat ovat yhteispelissä toistensa kanssa. Analyysissa tehdyt havainnot osoittavat, että kehollista toimintaa hyödynnetään strategisesti ja sillä jäsennetään vuorovaikutusta ja osallistumiskehikkoa kakkoskielisessä luokkahuoneessa. Niin opettaja kuin oppilas suuntautuvat kehollisesti tuotettuihin vuoroihin samanarvoisesti kuin puheeseen. Kehollinen toiminta mahdollistaa kielen opettamista ja oppimista sekä osallistumista vuorovaikutukseen. Tutkimus osoittaa, että kehollinen toiminta on kakkoskielisessä luokkahuoneessa kokonaisvaltaista, vuorovaikutusta jäsentävää ja edistävää toimintaa, jota hyödyntävät sekä opettaja että oppilas intersubjektiivisuuden saavuttamiseen.

Tutkielmassa tarkastellaan kehumistilanteita ja erityisesti kehumisen vastaanottoa sosiaalisen median palvelussa, Instagramissa. Tarkoituksena on selvittää, mitä havaintoja juuri tämän kaltaisessa vuorovaikutusympäristössä tapahtuvista kehumistilanteista ja kehumisen vastaanoton tavoista voi tehdä, sekä kuinka suuri osa aineiston keskustelunaloituksista on kehuja. Tutkielman kvalitatiivisen osion metodina käytetään keskustelunanalyysia. Aineisto koostuu sadan eri Instagram-käyttäjän julkaisujen kommenttikentistä. Käyttäjien tilit olivat ainakin aineistonkeruuhetkellä eli aikavälillä 22.3.2020–27.3.2020 julkisia, eli julkaisut sekä kommenttikentät olivat kaikille avoimia tarkasteltavaksi. Sata käyttäjää valikoitui satunnaisesti, mutta siten, että ryhmiä tuli neljä: sekä mies- että naisoletettujen alle 35-vuotiaiden sekä yli 35-vuotiaiden ryhmät. Kaikista ryhmistä kerättiin 25 käyttäjän ryhmä. Kvantitatiiviseen osioon valittiin jokaiselta yksi sellainen kommenttikenttä, johon on tullut vähintään yksi kehuva kommentti. Kvalitatiivisessa osiossa on voitu tarkastella samalta käyttäjältä useampaa tapausta, ja aineisto muodostui tapausten kiinnostavuuden ja niiden keskinäisen erilaisuuden perusteella mahdollisimman laajan kuvan saamiseksi. Sekä kvantitatiiviseen että kvalitatiiviseen tarkasteluun valitut julkaisut olivat mahdollisimman uusia, kuitenkin enintään kaksi vuotta vanhoja. Tutkimus osoittaa, että suurin osa eli 67 % aineiston kommenttikenttien keskustelunaloituksista on kehuja. Kehuja otettiin vastaan hyväksyen, kursaillen sekä torjuen. Vastaanottoon liittyi lisäksi esimerkiksi vastakehut, lisätiedon antaminen kehuttavasta asiasta sekä erilaiset itsekehut. Itsekehut liittyivät positiiviseen itseilmaisuun, kehuskeluun sekä huumoriin. Vastaanoton muodot vaihtelivat multimodaalisista tykkäyksistä sekä emojeista kielellisiin vastauksiin. Aineiston pohjalta joitakin tendenssejä voidaan todeta siitä, että merkkimäärältään tai muulla tavoin pienimuotoisemmat kehut tapaavat saada pienimuotoisempia vastauksia kuin runsasmuotoisemmat tai esimerkiksi luovemmat kehut. Osa kehuista jää myös täysin vaille kehun vastaanottajan ilmaisemaa reaktiota. Kiinnostava yksittäinen havainto oli, että kehumisen konventioilla leikitellään Instagramissa mitä moninaisimmilla tavoilla. Huumori on usein läsnä kehumistilanteissa. Lisäksi vastaanotossa käytettiin melko paljon esimerkiksi etunimipuhuttelua muun muassa affektin osoituksen keinona. Tutkimuksen mukaan kehuminen on Instagramissa yleistä, mahdollisesti jopa odotuksenmukaista. Yhtymäkohtia puhutun aineiston aiempaan suomalaiseen kehututkimukseen löytyy monin paikoin, mutta myös eroja ja uusia piirteitä on havaittavissa. Vaikuttaa siltä, että suomalainen kehumiskulttuuri voi olla murroksessa kansainvälisen digitaalisen verkkovuorovaikutusmuodon sekä erilaisten sosiaalisen median palvelujen myötä.

Rekisteröidyn rotukoiran virallinen nimi koostuu kahdesta osasta: nimen alussa olevasta kennelnimestä ja sitä seuraavasta rekisterinimestä. Koirankasvattaja voi hakea kennelnimeä Suomen Kennelliitolta, ja suomalaiset kennelnimet merkitään kansainvälisen koiranjalostusliiton (FCI) rekisteriin. Tässä tutkielmassa tarkastellaan suomalaista kennelnimistöä kansanonomastisesta näkökulmasta. Analysoidaan sitä, miten koiranomistajat ja koirankasvattajat suhtautuvat kennelnimiin ja millaisin kriteerein he arvioivat niitä. Tavoitteena on selvittää, millaisista kennelnimistä koiranomistajat ja kasvattajat pitävät ja eroavatko näiden kahden ryhmän mieltymykset toisistaan. Tarkastellaan myös sitä, onko vastaajan iällä, asuinpaikalla tai hänen omistamallaan tai kasvattamallaan koirarodulla vaikutusta siihen, millaisista kennelnimistä hän pitää. Tutkimusaineistona on koiranomistajilta ja koirankasvattajilta syksyllä 2021 kerätty kyselyaineisto. Koiranomistajien vastauksia on 688 ja kasvattajien vastauksia 417, eli vastauksia on yhteensä 1105. Vastaajat ovat yhteensä 199 eri koirarodun omistajia ja kasvattajia ympäri Suomen. Kyselytulosten perusteella sekä koiranomistajien että kasvattajien mielestä tärkeimmät hyvän kennelnimen piirteet ovat omaperäisyys ja nimen helppo muistettavuus. Kielistä suomi on kennelnimessä pidetyin, englanti toiseksi pidetyin. Koiranomistajat pitävät kauneutta ja hauskuutta tärkeämpänä piirteenä kuin kasvattajat. Kasvattajille sen sijaan kennelnimen omaperäisyys ja helppo muistettavuus ja kirjoitettavuus ovat tärkeämpiä piirteitä kuin koiranomistajille. Kasvatetun koirarodun ominaisuudet ja alkuperä vaikuttavat siihen, millaista kennelnimeä pidetään sille hyvänä. Vastaajien mielestä käyttökoiraroduille sopivat suomenkieliset ja lyhyet kennelnimet ja näyttely- ja seurakoirille englanninkieliset ja pidemmät nimet. Suomalaisille koiraroduille haluttiin suomenkielinen kennelnimi. Kennelnimi kuuluu oleellisena osana koirien viralliseen nimistöön, mutta tulokset osoittavat, että eri koiranomistajat ja kasvattajat suhtautuvat kennelnimiin hyvin eri tavoin. Kaikille koiranomistajille ei ole edes selvää, mikä on kennelnimi. Tämä on kiinnostava ja ehdottomasti jatkotutkimuksen arvoinen havainto.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kotona tapahtuvan suomen kielen opetustilanteen institutionaalisia piirteitä. Institutionaalisia piirteitä tarkastellaan opettajan lukutehtävän aikana antaman palautteen sekä opettajan opetuspuheen aikana esittämien kysymysten kautta. Toisaalta tarkastellaan myös tilanteita, joissa oppilas pyrkii irtautumaan tilanteessa asetetuista institutionaalisista rooleista. Tutkimusaineistona on Oulun yliopiston Kikosa-kokoelmaan kuuluva Suomilanguage 5 -niminen video kaksikielisestä avioparista. Video on kuvattu avioparin kotona, ja videolla nainen opettaa miehelleen suomen kieltä. Naisen, Mirjan, äidinkieli on suomi ja miehen, Ahmedin, äidinkieli irakinarabia. Osallistujat lukevat ensin läpi suomenkielistä tarinaa, ja sen jälkeen Mirja opettaa suomen kielioppia ja kääntää lauseita suomesta arabiaan. Tutkimusmetodina käytän keskustelunanalyysia. Tutkielman taustalla on keskustelunanalyyttinen ajatus siitä, että institutionaaliset roolit muotoutuvat tilanteessa osallistujien keskustelutoimintojen kautta. Keskustelussa osallistujat orientoituvat institutionaalisiin rooleihinsa oppilaana ja opettajana. Opettajan roolissa oleva Mirja orientoituu rooliinsa kommentoimalla Ahmedin lukemista sekä opetuspuheen aikana esittämiensä kysymysten kautta. Ahmed orientoituu oppilaan rooliinsa suorittamalla Mirjan pyytämiä tehtäviä sekä asettumalla tiedollisesti vastaanottavan asemaan keskustelun aikana. Ahmed kuitenkin myös pyrkii neuvottelemaan tilanteen institutionaalisista rooleista erilaisten toimintojen kautta sekä poikkeaa tilanteen päälinjasta esimerkiksi kyseenalaistamalla toiminnan relevanssin. Oppilaan tarinanluvun aikana opettaja kommentoi oppilaan suoritusta muun muassa dialogipartikkeleilla, suoraan korjaamalla oppilaan puhetta ja kehumalla. Dialogipartikkeleista Mirja käyttää joo- ja mm-partikkeleita, joista joo-partikkelia esiintyy useimmin. Joo toimii vuoronalkuisena partikkelina, jota seuraa Mirjan suora toisen korjaus tai muu lisäys. Joo-partikkelia Mirja käyttää myös pidempien jaksojen päätteeksi, kuten esimerkiksi silloin, kun luettavana ollut lause on luettu loppuun saakka. Mm-partikkeli puolestaan toimii keskustelussa jatkajana, jolla Mirja hyväksyy Ahmedin tuottaman vuoron sekä kehottaa Ahmedia jatkamaan tarinanlukua. Suoraa toisen korjausta esiintyy aineistossa paljon, mutta esimerkiksi korjausaloitteita ei puolestaan juuri lainkaan. Mirja korjaa Ahmedin puheesta etupäässä sanoja, jotka on lausuttu todella väärin tai sanoja, joiden merkitys muuttuu yhden väärin lausutun äänteen vuoksi. Mirja kommentoi Ahmedin suoritusta myös kehumalla. Kehut ovat rakenteeltaan yksinkertaisia, ja niitä esiintyy erityisesti kohdissa, joita edeltävästi Ahmed on osoittanut merkkejä ongelmasta tarinanluvussa, mutta kehukohdassa onnistuukin lukemaan sanan (lähes) virheettömästi. Mirja kehuu myös pitkien oikein lausuttujen sanojen jälkeen. Aineistossa Mirja esittää Ahmedille sekä aitoja kysymyksiä että retorisia kysymyksiä. Kysymyksillään Mirja pyrkii osallistamaan Ahmedia opetuksen suunnitteluun sekä sitouttamaan Ahmedia menneillä olevaan keskusteluun. Ahmed pyrkii neuvottelemaan tilanteen institutionaalisista rooleista esittämälle Mirjalle direktiivin ja haastamalla toiminnan relevanssin. Ahmed myös poikkeaa tilanteen päälinjasta ottamalla arabian kielen asiantuntijan roolin. Tilanteissa Mirja pyrkii vahvasti palaamaan takaisin tilanteen institutionaaliseen toimintaan, kun taas toiminnan relevanssia haastaessaan Ahmed vahvasti pyrkii pois oppilaan rajoittavasta roolista. Tutkimani opetustilanne eroaa tavallisesta luokkahuonevuorovaikutuksesta esimerkiksi niin, että suorat toisen korjaukset ovat osaltaan odotuksenmukaisia ja oppilas haastaa tilanteen institutionaalisia rooleja turvautuen keskustelijoiden arkirooleihin aviopuolisoina.

Tarkastelen tutkielmassani komparatiivisiksi kvanttorilausekkeiksi määrittelemiäni ilmaustyyppejä puolet enemmän, x kertaa enemmän ja x prosenttia enemmän. Tutkimuskysymykseni koskevat komparatiivisten kvanttorilausekkeiden merkityksiä sekä niiden käyttöön liittyviä asenteita ja kokemuksia. Miten kielenkäyttäjät tulkitsevat komparatiiviset kvanttorilausekkeet? Entä miten he suhtautuvat kyseisten ilmaus-tyyppien käyttöön ja millaisia kokemuksia heillä on niistä? Tutkielman teoriataustana on kansanlingvistiikka, joka tutkii tavallisten kielenkäyttäjien kieltä koskevia käsityksiä, asenteita ja havaintoja. Tutkielmassa pohdin ilmaustyyppien osalta myös monimerkityksisyyttä, jota on kuvattu erityisesti kognitiivisen kieliopin parissa. Tutkimusaineisto koostuu kyselylomakkeella saaduista vastauksista, jotka ovat peräisin 160:lta vastaajalta. Julkaisin kyselyn Helsingin yliopiston E-lomakepalvelussa, ja se oli avoimesti saatavilla noin neljän viikon ajan. Kyseessä oli tiivis ja standardoitu kysely, jossa oli ilmaustyyppeihin liittyvien strukturoitujen kysymysten lisäksi avoimia kysymyksiä. Kyselyssä tiedustelin myös vastaajien sukupuolta, ikää, ylintä suoritettua tutkintoa sekä ammattia, jotta voisin selvittää kyseisten taustamuuttujien yhteyttä käsityksiin. Analyysissäni yhdistyvät sekä määrälliset että laadulliset menetelmät. Tutkimukseni osoittaa, että kielenkäyttäjät käsittävät ilmaustyypit melko yhdenmukaisesti: puolet enemmän merkitsee luvun puolitoistakertaistumista, kaksi kertaa enemmän kaksinkertaistumista ja 200 % enemmän kolminkertaistumista. Akateemisesti koulutetut vastaajat ymmärtävät ilmaukset muiden tutkintojen suorittaneita todennäköisemmin oikeiksi määritellyissä merkityksissä. Vastanneita ärsyttää ja hämmentää ilmausten virheellinen ja tulkinnanvarainen käyttö erityisesti täsmällisyyttä vaativissa käyttöyhteyksissä. Lähes kaikki vastaajat ovat havainneet ilmausten monitulkintaista tai virheellisenä pitämäänsä käyttöä. Tavallisimmat yhteydet, joissa havaintoja on tehty, ovat uutiset, kasvokkaiset keskustelut ja mainonta. Vaikka kielenkäyttäjät tulkitsevat komparatiiviset kvanttorilausekkeet varsin yhteneväisesti, pitävät he niitä epätäsmällisinä ilmauksina, joiden käyttö herättää toisinaan paljonkin kielteisiä tuntemuksia. Voi myös olla, että kielenkäyttäjien havaitsema ongelmallinen käyttö kuvastaa sitä, etteivät heidän käsityksensä ilmausten perimmäisistä merkityksistä vastaa niitä merkityksiä, joissa ilmauksia todellisuudessa käytetään.

Tutkielmassa tarkastellaan neljän eteläpohjalaisen, maaseudulta lähtöisin olevan naisen Amerikasta Suomeen lähettämiä siirtolaiskirjeitä 1920-luvulta 1950-luvulle. Tavoitteena on hahmottaa, millaista kielellistä variaatiota kirjeissä esiintyy sekä miten englannin kielen vaikutus on teksteissä havaittavissa. Tutkimus on jatkumoa 1800-luvun itseoppineiden kirjoittajien tekstien tutkimukselle. Niukasti koulutusta saaneiden naiskirjoittajien tekstien tutkiminen laajentaa kuvaa Suomen kirjallistumisprosessista, sillä naisten tuottamia tekstejä on tutkittu vasta vähän. Siirtolaiskirjeet tarjoavat mahdollisuuden tarkastella kielen variaatiota kouluttamattomien tai vain vähän koulutusta saaneiden henkilöiden teksteissä, jotka ovat syntyneet ympäristössä, jonka valtakieli on jokin muu kuin kirjoittajan äidinkieli. Tutkimuksen teoreettisena taustana on historiallinen sosiolingvistiikka sekä kirje- ja murretutkimus. Aineisto on peräisin Siirtolaisuusinstituutin digitoidusta kirjekokoelmasta, ja se koostuu 51 kirjeestä. Tutkimuksessa hyödynnetään kvantitatiivista ja kvalitatiivista analyysiä. Tavoitteena on kuvata kirjoittajien kielellisiä profiileja, jotka kertovat heidän kirjallisista valinnoistaan ja kielellisistä resursseistaan kirjoittajina. Saatuja tuloksia vertaillaan aiempaan, mieskirjoittajien tekstejä käsittelevään tutkimukseen. Tutkimuksessa havaitaan, että kirjoittajilla on yksilölliset kielelliset profiilinsa: yhden tutkittavan tekstit ovat vahvasti murteellisia, toisen teksteissä ilmenee selkeä pyrkimys standardikielen mukaisiin muotoihin, ja loput kaksi asettuvat näiden välimaastoon. Analyysiin valituista kielenpiirteistä kirjakielisimpänä aineistossa näyttäytyy kirjakielen d ja murteellisimpana inessiivin pääte. Enemmän hajontaa aiheuttavat kirjakielen ts:n vastineet, allatiivin pääte sekä jälkitavun eA- ja OA-yhtymät. Tulokset ovat osittain yhteneväiset ja osittain eriävät aiemman, mieskirjoittajien tekstejä koskevan tutkimuksen kanssa. Kielenulkoiset taustatekijät kuten ikä eivät juurikaan näytä korreloivan kirjoittajien kielellisten valintojen kanssa. Englannin kielen vaikutus tutkittavien kirjeiden kieleen on verrattain vähäistä ja ilmenee pääasiassa suomen kieleen mukautettuina lainasanoina. Tämä on linjassa aiempien amerikansuomen tutkimustulosten kanssa. Aineistossa esiintyy eniten työhön, ruokatalouteen ja mittayksiköihin liittyviä lainasanoja.