Browsing by study line "Theology and Religious Studies"

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten Lahden Diakonialaitoksen diakoniapalveluissa työskentelevät pyrkivät edistämään toiminnoissa mukana olevien osallisuutta. Osallisuus on kuulumista ja kuulluksi tulemista, vaikuttamista omaan elämäänsä ja ympäristöönsä sekä riittäviä aineellisia resursseja. Tämä tutkielma täydentää aiemman tutkimuksen tuloksia heikoimmassa asemassa olevien ihmisten osallisuuden edistämisestä. Tutkielman aineisto on kerätty haastattelemalla seitsemää työntekijää. Luonteeltaan tutkielma on laadullinen, ja aineiston analyysi on tehty aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Sisällönanalyysin perusteella muodostui kaksi pääluokkaa: Kävijöiden ja toiminnan lähtökohdat sekä osallisuuden edistämisen keinot. Kävijöiden ja toiminnan lähtökohdat -pääluokka käsittelee kävijöiden elämäntilanteita, toiminnan lähtökohtia ja tavoitteita sekä toimintaa haastavia tekijöitä. Osallisuuden edistämisen keinot -pääluokka käsittelee konkreettisia tapoja, joilla työntekijät pyrkivät vaikuttamaan ja edistämään kävijöiden osallisuutta. Lahden Diakonialaitoksen diakoniapalveluissa työntekijät pyrkivät edistämään kävijöiden osallisuutta ennen kaikkea mahdollistamalla. Mahdollistaminen rakentuu ymmärrykselle kävijöiden elämäntilanteista ja toiminnan lähtökohdista. Kävijöille halutaan tarjota yksilöllistä tukea, omannäköistä tekemistä ja onnistumisen kokemuksia turvallisessa ympäristössä. Kävijät nähdään osana yhteisöä, jossa pääsee vaikuttamaan ja kertomaan mielipiteensä ja jossa jokaisen toivotaan tuntevan olonsa nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään.

Tämä tutkielma tarkastelee vuonna 1985 Moskovassa järjestettyä voiton päivän paraatia rituaalina, jolla luotiin ja vahvistettiin poliittisia valtasuhteita. Tutkielmassa eritellään niitä rituaalisen toiminnan tapoja, joilla valtasuhteita pyrittiin luomaan erityisesti Neuvostoliiton ylimmän poliittisen johdon toimesta. Neuvostoliiton poliittinen ja ideologinen järjestelmä hahmotetaan tarkastelun kontekstissa poliittiseksi uskonnoksi, jota voidaan tutkia uskontotieteellisin ja rituaalitutkimuksen keinoin. Neuvostoliittoa ja neuvostoliittolaisia rituaaleja on tutkittu ensisijaisesti historiallisesta, yhteiskuntatieteellisestä ja sosiologisesta näkökulmasta. Tämä tutkielma pyrkii tuomaan uutta näkemystä näiden aiheiden ymmärtämiselle uskontotieteellisestä näkökulmasta. Voiton päivän paraatin perinteen tutkimuksessa on lisäksi aukko vuoden 1985 paraatin osalta, jota tämä tutkimus pyrkii paikkaamaan. Tässä tutkielmassa voiton päivän paraatia tutkitaan analyysikehikolla, joka perustuu Catherine Bellin konstruktiiviselle kriittiselle rituaalitutkimuksen näkökulmalle. Analyysikehikkoa käyttämällä voiton päivän paraati kehystetään rituaaliseksi tapahtumaksi, jonka toiminta muodostaa rituaalisen logiikan mukaisesti valtasuhteita. Tutkielmassa analysoitavaan aineistoon kuuluu kaksi Neuvostoliiton johtajan Mihail Gorbatšovin pitämää puhetta, Neuvostoliiton valtiollisen television tuottama lähetys paraatitapahtumasta sekä historioitsija Nina Tumarkinin omakohtaisiin kokemuksiin perustuva kertomus paraatitapahtumasta. Aineiston analyysin tulos on, että voiton päivän paraati täyttää rituaalisen tapahtuman tunnusmerkit ja on siten hedelmällinen kohde uskontotieteelliselle tarkastelulle. Paraatin kautta pyrittiin rakentamaan valtadiskurssia sosialistisen maailman yhtenäisyydestä ja läntisen, kapitalistisen maailman pahuudesta. Diskurssille keskeistä oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen johtajuuden merkityksen korostaminen yhtäältä sosialistisen maailman hyvinvoinnin turvaajana ja toisaalta länsimaisen imperialismin vastustajana. Kontrasti Neuvostoliiton kehnon tilanteen ja paraatissa esitellyn ideaalin välillä oli kuitenkin suuri, mikä nakersi diskurssin uskottavuutta. Jatkotutkimuksen kannalta Neuvostoliiton poliittisten tapahtumien kehystämistä rituaaleiksi ja tutkimista uskontotieteellisin keinoin voisi jatkaa. Esimerkiksi puoluekokoukset ja pioneeritoiminta ovat kiinnostavia tutkimuskohteita tästä näkökulmasta. Tässä tutkielmassa kävi myös ilmi, että rituaaleilla voi olla niiden järjestäjien valtatavoitteiden kannalta epätoivottuja tuloksia. Niin sanotusti epäonnistuneiden rituaalien vaikutusta näiden rituaalien järjestäjiin ja osallistujiin voisi tutkia tarkemmin.

Tutkimuksen kohteena on Esterin kirja ja kirjasta valittujen henkilöiden maskuliinisuus ja jonkin verran feminiinisyys. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten maskuliinisuus tulee ilmi Esterin ja kirjan muiden henkilöiden toiminnassa ja retoriikassa. Maskuliinisuuden lisäksi tarkastelen Esterin käytöksen ja viestinnän takana vaikuttavia arvoja ja asenteita. Esterin käärö eli Megilla kuuluu varhaiseen juutalaiseen kirjallisuuden lajiin. Esterin kirjan tapahtumat sijoittuvat Persiaan ja ajoittuvat 400-luvulle eKr. Esterin kirja kertoo juutalaisista ja koko kansaa uhkaavasta tuhosta, minkä estämisessä kuningatar Esterillä on keskeinen rooli. Tarkastelen tutkimuksessani seuraavien henkilöiden diskursseja ja toimintaa: kuningatar Ester, kuningas Ahasveros, juutalainen Mordokai ja juutalaisten vainooja Haaman (hoviherra Memukan) sekä syrjäytetty kuningatar Vasti. Esterin kirjassa on useita eri teemoja, kuten sukupuolinäkemykset, kunnia ja häpeä, viha ja rakkaus, valta ja alamaisuus, maskuliinisuus ja feminiinisyys. Yksi keskeinen teema Esterin kirjassa on miehen ja naisen yhteys ja tasapaino, minkä olen tuonut uutena näkökulmana maskuliinisuustutkimukseen. Maskuliini ja feminiini tulisi toimia yhdessä, niin miehessä kuin naisessa kuin avioliitossa ja yhteisössä. Ester ja Mordokai pääsivät tavoitteeseensa toimiessaan yhdessä, samoin Ester ja Ahasveros, toisin kuin Vasti ja Ahasveros. Hegemonista maskuliinisuutta ilmeni jossain määrin kaikilla tutkimillani henkilöillä. Hegemoninen maskuliinisuus voidaan ajatella hallitsevana ja ei-hegemoninen maskuliinisuus alisteisena ja alamaisuuden valitsevana. Maskuliinisuus ja feminiinisyys eivät ole kilpailevia ominaisuuksia, vaan toisiaan täydentäviä. Ester toimi hegemonisesta maskuliinisuudesta käsin tuhon estämisessä ja alamaisiinsa nähden, mutta hän oli ei-hegemonisessa maskuliinisessa suhteessa Ahasverokseen ja Mordokaihin nähden. Esterin toiminnan taustalla oli Persian aikakauden mukainen yleinen normi vaimojen alamaisuudesta aviomiehilleen. Esterin merkittävimpinä arvoina nousi esille rohkeus, viisaus ja hurskaus ja hänen asenteinaan kunnioitus, nöyryys ja toisten neuvojen huomioon ottaminen.

Tässä tutkielmassa tarkastelen sitä, miten 18–25-vuotiaat korkeakouluopiskelijat ovat ylläpitäneet ja vahvistaneet elämän merkityksellisyyden kokemustaan COVID-19-kriisin aikana 2020–2021. Lähestyin merkityksellisyyden käsitettä Frank Martelan ja Michael Stegerin (2016) kolmiosaisen teorian avulla, jossa merkityksellisyys on jaettu kolmeen eri kategoriaan: johdonmukaisuus (coherence), tarkoitus (purpose) ja merkitys (significance). Merkityksellisyyden käsite on melko abstrakti, minkä vuoksi lähestyin sitä myös ilon ja toivon lähteiden sekä hyvinvoinnin ja voimavarojen kautta. Korona-aika oli elämää mullistava kriisi, jolloin merkityksellisyyden kokemus ja siihen kietoutuvat hyvinvoinnin, ilon sekä toivon teemat olivat koetuksella. Tämän vuoksi on mielekästä tutkia sitä, miten merkityksellisyyttä on ylläpidetty ja vahvistettu kriisiaikana. Merkityksellisyyden lähteitä tutkimalla voidaan löytää tärkeitä yksilön merkityksellisyyden kokemusta ja hyvinvointia tukevia tekijöitä. Toteutin tutkimuksen kvalitatiivisella aineistonkeruumetodilla e-lomakkeella tehdyn haastattelun kautta. Aineisto koostui yhteensä 40 vastaajasta. Analysoin vastaukset teoriaohjaavan sisällönanalyysin mukaisesti käymällä vastaukset ensin läpi aineistolähtöisesti ja sen jälkeen peilaamalla niitä teoriaan (Martela & Steger, 2016). Tuloksista välittyi kuva siitä, että korona-aika oli ollut monelle vastaajista haastavaa ja kuormittavaa aikaa. Tulokset osoittivat kuitenkin sen, että kriisiajasta huolimatta vastaajat olivat löytäneet monia merkityksellisyyttä ylläpitäviä ja vahvistavia asioita. Tärkeimpinä näistä nousivat esiin kuulumisen tunne ja rutiineista kumpuava johdonmukaisuuden tunne. Läheiset ihmissuhteet kannattelivat merkityksellisyyden tunnetta merkittävästi kriisin keskellä. Siitä huolimatta, että opiskelu kuormitti monia vastaajista, opinnot olivat silti erittäin tärkeä johdonmukaisuuden tuoja ja merkityksellisyyden lähde korona-aikana.

Tässä tutkielmassa tarkastelen sitä, miten 18–25-vuotiaat korkeakouluopiskelijat ovat ylläpitäneet ja vahvistaneet elämän merkityksellisyyden kokemustaan COVID-19-kriisin aikana 2020–2021. Lähestyin merkityksellisyyden käsitettä Frank Martelan ja Michael Stegerin (2016) kolmiosaisen teorian avulla, jossa merkityksellisyys on jaettu kolmeen eri kategoriaan: johdonmukaisuus (coherence), tarkoitus (purpose) ja merkitys (significance). Merkityksellisyyden käsite on melko abstrakti, minkä vuoksi lähestyin sitä myös ilon ja toivon lähteiden sekä hyvinvoinnin ja voimavarojen kautta. Korona-aika oli elämää mullistava kriisi, jolloin merkityksellisyyden kokemus ja siihen kietoutuvat hyvinvoinnin, ilon sekä toivon teemat olivat koetuksella. Tämän vuoksi on mielekästä tutkia sitä, miten merkityksellisyyttä on ylläpidetty ja vahvistettu kriisiaikana. Merkityksellisyyden lähteitä tutkimalla voidaan löytää tärkeitä yksilön merkityksellisyyden kokemusta ja hyvinvointia tukevia tekijöitä. Toteutin tutkimuksen kvalitatiivisella aineistonkeruumetodilla e-lomakkeella tehdyn haastattelun kautta. Aineisto koostui yhteensä 40 vastaajasta. Analysoin vastaukset teoriaohjaavan sisällönanalyysin mukaisesti käymällä vastaukset ensin läpi aineistolähtöisesti ja sen jälkeen peilaamalla niitä teoriaan (Martela & Steger, 2016). Tuloksista välittyi kuva siitä, että korona-aika oli ollut monelle vastaajista haastavaa ja kuormittavaa aikaa. Tulokset osoittivat kuitenkin sen, että kriisiajasta huolimatta vastaajat olivat löytäneet monia merkityksellisyyttä ylläpitäviä ja vahvistavia asioita. Tärkeimpinä näistä nousivat esiin kuulumisen tunne ja rutiineista kumpuava johdonmukaisuuden tunne. Läheiset ihmissuhteet kannattelivat merkityksellisyyden tunnetta merkittävästi kriisin keskellä. Siitä huolimatta, että opiskelu kuormitti monia vastaajista, opinnot olivat silti erittäin tärkeä johdonmukaisuuden tuoja ja merkityksellisyyden lähde korona-aikana.

Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka suomalaiset stand up -koomikot käyttävät uskontoa huumorin välineenä. Tutkimusongelma tarkentuu kolmella tutkimuskysymyksellä: millaiseen asemaan uskonto asettuu koomikoiden puheissa? Millaisia valtasuhteita ilmenee uskontoa koskettavissa vitseissä? Haastavatko vai vahvistavatko koomikot valtasuhteita? Tutkielmani aineisto muodostuu suomalaisesta televisiosarjasta Stand up! Sarjan jaksoissa esiintyy tuotantokaudesta riippuen neljästä kuuteen eri stand up -koomikkoa. Kokonaisuudessaan aineistossa esiintyy 22 eri koomikkoa ja litteroituja kohtauksia on 42. Tutkielma pohjautuu sosiaalisen konstruktionismin käsitykselle, jossa kielenkäyttö nähdään tapana rakentaa ja jäsentää sosiaalista maailmaa. Käytän metodologisena menetelmänä Norman Faircloughin kriittistä diskurssianalyysiä. Kriittinen diskurssianalyysi mahdollistaa valtasuhteiden syvemmän tarkastelun sekä auttaa hahmottamaan, millaiseen asemaan uskonto asettuu stand up -koomikoiden puheissa. Teoreettinen viitekehys rakentuu diskursiivisen uskontotieteen ja yleisen huumorin tutkimuksen pohjalta. Diskursiivisessa uskontotieteessä tutkitaan, kuinka uskontoa koskettavia merkityksiä rakennetaan, muokataan ja tuotetaan kielenkäytön avulla. Lisäksi ollaan kiinnostuneita siitä, millaisia valta-asemia merkityksenannoilla luodaan. Hyödynnän huumorintutkimuksesta kolmea klassikkoteoriaa: ylemmyysteoriaa, huojennusteoriaa ja yhteensopimattomuusteoriaa. Näiden teorioiden kautta tarkastellaan, millä tavoin koomikoiden vitseissä huumori rakentuu. Aineistosta muodostuu kolme päädiskurssia: kulttuurinen diskurssi, itseironinen diskurssi ja yhteiskunnallinen diskurssi. Kulttuurinen diskurssi muodostuu kahdesta aladiskurssista, jotka ovat arkipäiväistävä diskurssi sekä traditiodiskurssi. Yhteiskunnallinen diskurssi puolestaan rakentuu poliittisesta diskurssista, stereotypioita hyväksyvästä diskurssista ja stereotypioita kyseenalaistavasta diskurssista. Itseironisella diskurssilla ei ole aladiskursseja. Kyseiset diskurssit kuvastavat sitä, millaisia merkityksiä uskonto saa stand up -komiikassa. Kulttuurisen diskurssin alla olevat vitsit käsittelevät uskontoa sen kulttuurisen merkityksen pohjalta. Uskonnosta puhutaan arkipäiväiseen sävyyn, ja sitä verrataan osaksi jokapäiväistä elämää. Itseironisessa diskurssissa uskonto asettuu kulttuurisen ja yhteiskunnallisen diskurssien väliin. Uskontoa käytetään koomikkoon itseensä kohdistuvan ironisen vitsailun välineenä. Yhteiskunnallisessa diskurssissa uskonto sitoutuu laajempiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin. Kaikissa diskursseissa uskontoa käytetään niin hahmottamisen välineenä kuin suoraan huumorin kohteena. Huumorin työkaluina käytetään yhteensopimattomuutta ja erilaisia valta-asetelmia. Kokonaisuutena aineiston vitsien perusteella ilmenee, että suomalainen stand up -komiikka heijastelee kristinuskon vahvaa hegemonista asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan naista hengellisenä auktoriteettina Paavalin kirjeissä. Tutkielma rajautuu niihin apostoli Paavalilta lähtöisin oleviin kirjeisiin, joista tutkijoiden parissa vallitsee konsensus. Tutkielmassa kiinnitetään erityistä huomiota naisiin, jotka Paavali mainitsee nimeltä kirjeissään ja joiden voidaan tosiasiallisesti esittää olleen ja toimineen hengellisessä auktoriteettiasemassa varhaisen kristillisen seurakunnan ensimmäisinä vuosikymmeninä. Näiden joukkoon lukeutuvat Khloe, Priska, Foibe, Junia, Euodia ja Syntyke. Koska edellä esitettyä väitettä on haastettu erityisesti jakeiden 1. Kor. 14:34–35 ja 1. Kor. 11:2–16 tulkinnan pohjalta, joiden katsotaan edustavan naisten hengellistä auktoriteettia ja toimijuutta rajaavaa näkökantaa, tutkielmassa arvioidaan myös näiden jakeiden sisältöjä ja tulkintaa. Lopulta naisen asemaa seurakunnan keskellä rajaavien tulkintamallien tilalle ehdotetaan sellaisia lukutapoja, jotka tämän tutkimuksen valossa vastaavat paremmin paavalilaista linjaa: naiset toimivat hengellisessä auktoriteettiasemassa varhaisen seurakunnan keskellä. Vaikka kaikki tutkielmassa esitellyt argumentit seisovat itsenäisesti omilla jaloillaan, tutkielma on luonteeltaan kumulatiivinen. Merkittäväksi tekijäksi nousee evidenssin paino, mikä tekee tarpeelliseksi huomioida naisten toimijuus hengellisessä auktoriteettiasemassa niin Paavalin teksteissä kuin varhaisten kristillisten yhteisöjen ensimmäisinä vuosikymmeninä. Tutkielman hermeneuttinen viitekehys rakentuu Syreenin kolmen maailman mallin varaan. Tämä edellyttää laaja-alaista metodologista lähestymiskulmaa. Modernille eksegetiikalle tyypilliseen tapaan tutkielmassa hyödynnetään niin perinteisiä historialliskriittisiä metodeja kuin sosiaalitieteellisiä näkökulmia.

Tämä tutkielman tarkoitus on tarkastella niitä keinoja millä Anna Maria van Schurman oikeuttaa omaa toimijuuttaan ja käyttää valtaa naisena 1600-luvun Yhdistyneissä Alankomaissa. Tutkimuksen lähteenä on Anna Maria van Schurmanin ja André Rivet’n vuosien 1631-1650 välinen kirjeenvaihto. Tutkimuksen pääkysymyksenä on, miten Anna Maria van Schurman oikeuttaa naisten toimijuutta ja käyttää valtaa naisena kirjeissään André Rivet’lle. Lisäksi käsittelen Van Schurmanin ja Rivet’n välistä valta-asetelmaa ja Rivet’n suhtautumista suojattiinsa. Tutkimuksessa tuodaan myös esille sitä, millainen uskonnollinen ja yhteiskunnallinen toimija Van Schurman oli ja millainen oli hänen itseymmärryksensä. Tutkimusmetodi on sisällönanalyysi. Analysoin tekstiä keskittyen siihen, miten Anna Maria van Schurman sanoittaa omaa ja muiden naisten toimintaa sekä millaisia keinoja hän tekstissä käyttää lisätäkseen omaa uskottavuuttaan. Pyrin myös muodostamaan kirjeenvaihdon pohjalta kokonaiskuvan Van Schurmanin ja Rivet’n ihmissuhteesta ja siinä vallinneista valtarakenteista, mutta tutkielman pääpaino on Anna Maria van Schurmanissa ja hänen toiminnassaan. Anna Maria van Schurman oli aikansa oppinein nainen Euroopassa, joka pääsi myös osallistumaan yliopisto-opetukseen. Hän aloitti kirjeenvaihdon teologi André Rivet’n kanssa saadakseen tältä ohjausta opintoihinsa. Heidän välilleen muodostui myös lämmin ystävyys. Kirjeenvaihdossaan he keskustelivat Van Schurmanin opintojen etenemisestä ja hänen laatimastaan tutkielmasta kristityn naisen soveltumisesta korkeampaan kirjaoppineisuuteen, mutta myös teologisista kysymyksistä, yhteiskunnallisista asioista, Euroopan tapahtumista sekä yksityiselämän asioista. Anna Maria van Schurman tiedosti yhteiskunnan ja kirkon hänelle määrittämät roolit ja halusi kunnioittaa niitä myös omassa toiminnassaan. Hän oikeutti omaa toimintaansa reformoidun uskon mukaisen sukupuolien tasa-arvon ja hengellisen itsensä kehittämisen näkökulmasta. Hänellä oli jo Rivet’n kanssa käymänsä kirjeenvaihdon alkaessa merkittävä yhteiskunnallinen asema, joka vahvistui Rivetin avulla entisestään kirjeenvaihdon aikana ja antoi hänelle lisää auktoriteettia toimia. Rivét arvosti Van Schurmania oppineena naisena ja keskustelukumppanina, vaikka pitikin tätä poikkeuksena naisten joukossa. Van Schurman oli tietoinen omasta merkityksestään, vaikka ei nauttinutkaan julkisuuden tuomasta maineesta. Henkilökohtainen usko muodosti hänelle vahvan itseymmärryksen, johon hän perusti kaiken elämässään.

Tutkimuksessa tutkittiin laadullisella analyysilla, millaista osaamista ja koulutusta Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien päihdesensitiivisten sururyhmien ohjaajat ovat kerryttäneet ohjaustyössä pärjätäkseen. Toisena mielenkiinnon kohteena tutkimuksessa oli, miten päihdesururyhmien toimintaa voitaisiin mahdollisesti kehittää. Tutkimuksessa haastateltiin yhdeksää päihdesensitiivisen sururyhmän ohjaajaa kuudesta eri seurakunnasta. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina. Haastateltavista seitsemän oli diakoniatyöntekijöitä ja kaksi pappeja. Haastateltavat toimivat tai olivat aiemmin toimineet seurakuntansa päihdesensitiivisen sururyhmän ohjaajana. Haastateltavien vastuualueisiin seurakunnassaan kuuluivat päihde-, mielenterveys-, suru- ja kriisityö erilaisilla painotuksilla. Haastateltavien kokemus päihdesururyhmien ohjaamisesta vaihteli yhdestä useaan ryhmään. Haastateltavilta saatu haastatteluaineisto analysoitiin aineistolähtöisesti sisällönanalyysillä. Tutkimuksen tuloksissa korostui päihdesururyhmien ohjaajien kirkollisen työn ohessa tai sitä ennen kerätty työkokemus ja omasta mielenkiinnosta päihdesurua kohtaan kumpuava halu etsiä lisätietoa aiheesta. Päihdesensitiivisten sururyhmien ohjaajat olivat työskennelleet laaja-alaisesti yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien väestöryhmien parissa, mikä auttoi tunnistamaan ja sanoittamaan päihdekuoleman kokeneiden läheisten kokemuksia ja surua. Ohjaajien tietämys päihdemaailmasta ja siihen liittyvistä ikävistäkin lieveilmiöistä tuki ohjaustyötä. Toisena tärkeänä tuloksena tutkimuksessa nousi esiin päihdesururyhmän ohjaaminen parityöskentelynä, jossa kokeneempi ohjaaja antoi kokemuksensa ja esimerkkinsä kautta toiselle työntekijälle tietoa päihdesurusta ja ryhmän ohjaamisesta. Ryhmässä syntyneen tunnekuorman jakaminen työparin kanssa oli ohjaajille tärkeää ja ylläpiti työhyvinvointia sekä jaksamista. Kehittämiskohteeksi tutkimuksessa nousi ohjaajien verkostoitumisen puute, viestinnän toimimattomuus ja yhteisen ohjauskansion puuttuminen.

Tässä tutkielmassa tutkin evankelis-luterilaisen kirkon julkaisemaa Rakkauden talossa -podcastia. Podcastissa perheneuvoja Jari Kekäle kertoo ajatuksistaan parisuhteisiin liittyen. Podcastissa parisuhteista puhutaan metaforien ja kielikuvien avulla. Kahden ihmisen välistä parisuhdetta verrataan podcastissa asuttavaksi tarkoitettuun taloon. Podcastissa kerrotaan asuttavaksi tarkoitettujen talojen erilaisista järjestelmistä, joilla on vaikutusta talon asuttavuudelle. Järjestelmien toimimattomuuden seurauksena talo voi muuttua asumiskelvottomaksi. Podcastissa esitetään, että parisuhteissa on erilaisia järjestelmiä, joiden toimimattomuudesta seuraa ongelmia parisuhteelle. Tutkin, miten podcastissa käsiteltiin parisuhteessa esiintyvää riitelyä ja ristiriitoja. Analysoin aineistoa aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Analyysissa käytin apuna teemoittelua. Aineiston sisältämien kielikuvien vuoksi täydensin tutkimusta metaforatutkimuksella. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä käsittelen kirkon tarjoaman perheneuvonnan keskeisiä toimintaperiaatteita, parisuhteita suomalaisessa kulttuurissa, evankelis-luterilaisia näkemyksiä parisuhteista sekä riitelemistä ja riitojen esiintymistä parisuhteissa. Tuloksissa on kolme erilaista teemaa, joiden kautta aineistossa käsiteltiin riitelyä. Teemat ovat riidan aiheuttajat, ihmisen toiminta riitatilanteissa ja keinot, joiden avulla kommunikoiminen on mahdollista muuttaa rakentavammaksi. Merkittävämpiä riidan aiheuttajia aineistossa olivat määrittämättömät ristiriidat, kommunikoinnin ongelmat ja kommunikointi sietoikkunan ulkopuolella. Riitatilanteissa ihmisen toiminnassa yhdistyivät hermoston ja tietoisen toiminnan tekemä yhteistyö, mutta järjestelmät toimivat itsenäisesti. Rakentavamman kommunikaation keinoista aineistossa esiintymiskertojen perusteella yleisimpiä olivat puolison kanssa keskusteleminen, oman toiminnan reflektoiminen ja anteeksiantaminen.